TALOUSARVION 2019 JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUSARVION 2019 JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET"

Transkriptio

1 (6) TALOUSARVION 2019 JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarviota koskevat säännökset Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointija rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Edellä 3 momentissa säädettyä alijäämän kattamisvelvollisuutta sovelletaan myös kuntayhtymiin. Lain verotusmenettelystä 91 a :n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden tuloveroprosentin suuruus mennessä Verohallinnolle. 2. Kunnan strategia Kuntalaissa säädetään kunnan strategian ja talousarvion yhteensovittamisesta. 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. 110 :n mukaisesti Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Isonkyrön kunnanvaltuuston päivittämän kuntastrategian painopisteet ovat eläminen ja yrittäminen. Näitä painopisteitä tukemassa ovat voimavarat ja toimintaympäristö. Em. neljästä elementistä muodostuu strategian kokonaisuus. Jokaisessa neljässä elementissä on strategiset tavoitteet sekä niistä johdetut yksittäiset palvelulupaukset, jotka on huomioitava talousarvion laadinnassa. 3. Sote- ja maakuntauudistus Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Tässä tapauksessa taloussuunnitelma ulottuu ainakin vuoteen 2021 saakka. Sote- ja maakuntauudistusta on suunniteltu toteutettavaksi vuodesta 2020 lähtien. Muutokseen liittyviä lakeja ei kuitenkaan ole vielä hyväksytty. Lakia valmistelevien tietojen perusteella ei voida tehdä päätöksiä, vaan on tukeuduttava olemassa olevaan lainsäädäntöön. Siksi Kuntaliitto suosittelee nykyisten ohjeiden perusteella, että kunnat ja kuntayhtymät laativat vuoden 2020 taloussuunnitelmansa siten, että

2 (6) sen luvuissa ei huomioida mahdollista tulevaa uudistusta. Kuntia koskeva uusi lainsäädäntö tai lainsäädäntömuutokset eli arvio tulevaisuudesta ovat kuitenkin tärkeitä taloussuunnitelman sanallisissa yleisperusteluissa esiintuotavia seikkoja. Yleisiä perusteita tarkastellaan kansantalouden, kuntatalouden sekä alueellisen ja oman kunnan kehityksen näkökulmista. Suositeltavaa on lisäksi laatia vaihtoehtoislaskelmia ainakin kunnan omaan käyttöön johtamisen apuvälineeksi. Koska sote- ja maakuntauudistuksen tilanne on keskeneräinen, on tärkeää seurata lainsäädännön etenemistä. Jos ko. säädökset hyväksytään ajoissa vuoden 2018 aikana, niiden vaikutukset huomioidaan vuoden 2020 taloussuunnitelmassa. Sote- ja maakuntauudistuksen myötä kuntien järjestämisvastuulla olevat tehtävät vähentyvät noin puolella ja siirtyvien tehtävien rahoitusvastuu poistuu kunnilta, joten valtion tuloja lisätään ja kuntien tuloja vastaavasti vähennetään. Valtion verotuloja kasvatetaan kiristämällä valtion ansiotuloverotusta. Jotta kokonaisveroaste ei kasva, kunnallisveroprosentteja alennetaan kaikissa kunnissa yhtä suurella prosenttiyksiköllä uudistuksen voimaantulovuonna. Kuntien käyttötalousmenot putoavat lähes puoleen nykyisestä. Kunnallisveron lakisääteinen alentaminen ja kuntien yhteisövero-osuuden pienentäminen vähentävät vastaavasti kuntien tuloja. Kuntien taseiden ali- ja ylijäämät sekä velat säilyvät kuitenkin käytännössä ennallaan. Toisaalta väestön ikääntymisestä ja muista sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeista aiheutuvat menopaineet ja riskit siirtyvät pois yksittäisten kuntien vastuulta. Kuntien vastuu asukkaidensa terveyden edistämisestä ja ennalta ehkäisevästä toiminnasta kuitenkin säilyy. Sote- ja maakuntauudistus pienentää kuntatalouden menopaineita. Sen sijaan kuntien suhteellinen velkaantuneisuus kuitenkin kasvaa, sillä samaan aikaan kun kuntatalouden tulot likimain puolittuvat, vain pieni osa veloista siirtyy maakuntiin. 4. Valtionosuudet Kuntaliitto on julkaissut ennakolliset laskelmat vuoden 2019 valtionosuuksista. Ennakkolaskelmissa on huomioitu jo tiedossa olevia muutoksia. Laskelmia päivitetään seuraavan kerran syyskuussa. Lopulliset päätökset vuoden 2019 kuntakohtaisista valtionosuusrahoituksesta tehdään joulukuun 2018 lopussa. 5. Eläkemaksut Keva julkaisi budjetointiohjeen vuosien Kevan jäsenyhteisöjen eläkemaksuista. Keskeisintä budjetointiohjeessa on se, että varhaiseläkemenoperusteinen maksu voitaisiin lakkauttaa jo vuoden 2018 jälkeen. Se korvautuisi vuoden 2019 alusta alkaen uudella työkyvyttömyyseläkemaksulla, joka perittäisiin osana palkkaperusteista maksua. Vuodesta 2019 alkaen palkkaperusteinen eläkemaksu muodostuisi kaikille jäsenyhteisöille samansuuruisesta työansiopohjaisesta eläkemaksusta, joka korvaisi nykyiset työnantajan ja työntekijän palkkaperusteiset eläkemaksut sekä jäsenyhteisökohtaisesti vaihtelevasta uudesta työkyvyttömyyseläkemaksusta, joka korvaisi nykyisen varhaiseläkemenoperusteisen eläkemaksun. Palkkaperusteinen eläkemaksu olisi siis jatkossa yksityisalojen TyEL-järjestelmän tapaan kokonaiseläkemaksu. Keva laskuttaa koko palkkaperusteisen eläkemaksun työnantajalta. Kevan arvion mukaan työansiopohjainen eläkemaksu vuosina on 23,40 %. Se on kaikilla jäsenyhteisöillä sama ja sisältää työntekijän eläkemaksun. Tämän lisäksi Keva laskuttaa työnantajalta jäsenyhteisökohtaisen työkyvyttömyyseläkemaksun, joka on keskimäärin 1,0 %. Työnantaja pidättää palkanmaksun yhteydessä itselleen työntekijän eläkemaksun, joka on Kevan arvion mukaan vuonna 2019 alle 53- vuotiailla ja 63 vuotta täyttäneillä 6,75 % ja vuotiailla 8,25 %. Kevan valtuuskunta vahvistaa vuoden 2019 eläkemaksuihin tehtävät muutokset ja tason

3 (6) 6. Kirjanpitolaki ja talousarviosuositus Menot ja tulot jaksotetaan suoriteperusteen mukaisesti eli kohdistetaan talousarviovuoteen. Menot kohdistetaan niihin toimintoihin, joista ne aiheutuvat. Täten sisäiset suoritukset otetaan myös määrärahoihin. Sisäisten suoritusten hintana käytetään omakustannushintaa. Määrärahat varataan bruttoperiaatteen mukaisesti vähentämättä tuloja menoista ja menoja tuloista. Suomen Kuntaliitto on antanut suosituksen kunnan ja kuntayhtymän talousarviosta ja -suunnitelmasta. Kirjanpito tulee järjestää siten, että sen avulla voidaan seurata talousarvion toteutumista tilinpäätöksessä laadittavassa talousarvion toteutumisvertailussa. Suositus on nähtävissä kokonaisuudessaan mm. Kuntaliiton internetsivuilla Suosituksen mukaan käyttötalousosassa on budjettirahoitteisia ja kohderahoitteisia tehtäviä, jotka rahoitetaan pääsääntöisesti tulorahoituksella. Budjettirahoitteisissa tehtävissä varojen lähteenä on ensisijaisesti verorahoitus ja muu yleiskatteinen rahoitus. KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen helmikuussa 2018 allekirjoittaman erillisen työja virkaehtosopimuksen mukaan viranhaltijalle tai työntekijälle maksetaan tammikuun 2019 palkanmaksun yhteydessä tuloksellisuuteen perustuva erillinen kertaerä. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut lausunnon 117 tuloksellisuuserän kirjaamisesta kunnan tilinpäätöksessä. Lausunnon mukaan tuloksellisuuserä kirjataan kokonaisuudessaan vuoden 2018 tilinpäätökseen kuluksi ja siirtovelaksi, koska työnantajalle syntyy maksuvelvollisuus jo vuoden 2018 aikana. Kuntajaosto täydensi samalla antamaansa lausuntoa 114 kilpailukykysopimuksen mukaisen lomarahan kirjaamisesta vuoden 2016 tilinpäätökseen. Vuoden 2019 aikana päättyvän lomanmääräytymisvuoden tammi-maaliskuussa kertyvät lomarahat maksetaan vähennettynä. Lomarahojen leikkaus vaikuttaa siten vuoden 2019 kuluihin kolmen kuukauden lomarahojen osalta. Lomaraha kirjataan vuoden 2019 tilinpäätöksessä tavanomaisen tason mukaisesti. 7. Isonkyrön kunnan talouden kehitys Isonkyrön kunnan viime vuosien tilinpäätöksien ja vuoden 2018 talousarvion tunnusluvut ovat seuraavat: TA 2018 TS 2019 TS 2020 Verotulot milj. 14,01 14,71 15,40 15,74 15,44 15,06 15,34 15,49 7,31 Veroprosentti 20,50 20,50 21,00 21,50 21,50 21,50 21,50 21,50 9,20 Toimintakate, milj. -24,7-25,6-25,0-25,5-25,4-25,6-27,0-27,1-10,0 Vuosikate milj. 1,05 0,95 2,16 2,23 2,94 2,60 1,16 1,20 1,17 Yli-/alijäämä, milj. 0,51-0,16 0,92 1,10 1,81 1,61 0,01 0,01 0,03 Lainaa, /asukas (2017: as.) Kuntaliiton päivitettyjen valtionosuuksien ennakkolaskelmien mukaan Isonkyrön kunnan peruspalvelujen valtionosuus on euroa. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden laskennassa on käytetty pohjana vuoden 2018 valtionosuutta euroa. Valtionosuudet yhteensä olisivat euroa. Vuonna 2018 Isonkyrön kunta saa valtiovarainministeriön päätöksen mukaan valtionosuuksia yhteensä euroa, joten alustavien laskelmien perusteella Isonkyrön kunnan valtionsosuudet nousisivat euroa. Laskelmissa ei ole otettu huomioon kaikkia valtionosuuksiin vaikuttavia tekijöitä. Laskelmia päivitetään kesän ja syksyn aikana. Lopulliset päätökset vuoden 2019 valtionosuusrahoituksesta tehdään joulukuun 2018 lopussa. Verotulot toteutuivat vuonna 2017 kolmea aikaisempaa vuotta sekä budjetoitua alhaisempina. Vuodelle 2018 verotuloja budjetoitiin 15,34 milj. euroa, joka on n. 0,3 milj. euroa vuoden 2017 toteutumaa suurempi. Alkuvuoden 2018 kunnallisverotilitykset ovat olleet hiukan vuotta 2017 suuremmat.

4 (6) 8. Palvelusuunnitelma ja tilivelvollisuus Jokainen tehtäväalue sisältää palvelusuunnitelman, jossa esitetään kuntalaisten hyvinvointia koskevat tavoitteet. Palvelusuunnitelman tavoitteet ohjaavat muuta tavoiteasettelua. Tehtäväalueen tilivelvolliseksi määritellään palvelualueen johtaja. 9. Budjettirahoitteisen tehtäväalueen käyttötalousosa Tavoitteet ja tunnusluvut Kunnanhallitukselle ja edelleen -valtuustolle annettavassa talousarvioehdotuksessa esitetään vain valtuustotason tavoitteet. Valtuustotason tavoitteet ovat ensisijaisesti vaikuttavuustavoitteita, joissa näkökulmana on palvelun vaikutus asiakkaaseen. Vaikuttavuustavoitteet määrittävät joko palvelun aikaansaamaa muutosta asiakkaan hyvinvoinnissa tai palvelun laatua, jota arvioidaan sen saatavuutena, riittävyytenä, kohdentuvuutena tai asiakastyytyväisyytenä. Vaikuttavuustavoitteen asettamisessa korostuu tilaaja-näkökulma ja palvelutarpeiden priorisointi. Valtuusto voi sitovina tavoitteina hyväksyä myös tuotantotavoitteita tärkeissä toiminnan kehittämistä, tuloksellisuuden parantamista tai henkilöstöpolitiikkaa koskevissa asioissa. Sekä vaikuttavuus- että tuotantotavoitteet tulee määritellä siten, että niiden toteutumista voidaan mitata ja seurata. Tavoitteiden tai tavoitekokonaisuuksien tulee olla oleellisia tehtävän perustoiminnan kannalta. Vaikuttavuus- ja tuotantotavoitteet valmistelee valtuuston hyväksyttäväksi lautakunta, jonka toimialaan tehtävä kuuluu. Lautakunnan on selkeästi eroteltava valtuustotason tavoitteet ja lautakuntaan nähden sitovat tavoitteet. Lautakunnan toimivaltaan kuuluva tavoiteasettelu esitetään vain tulosyksikkökohtaisissa käyttösuunnitelmissa, jotka lautakunnat hyväksyvät sen jälkeen, kun valtuusto on hyväksynyt talousarvion. Käyttötalouden perustelut Perusteluissa selvitetään tarkemmin palvelutarpeisiin, tavoitteiden asettamiseen sekä niiden saavuttamiseen liittyviä haasteita ja epävarmuustekijöitä. Perusteluissa tehdään lisäksi selkoa toiminnan painopisteistä ja kehittämistarpeista sekä arvioidaan voimavarojen riittävyyttä muun muassa henkilöresurssien, toimitilojen ja muiden tuotannontekijöiden osalta. Talousarvion toteutumista seurattaessa on raportoitava myös sisäisen valvonnan toteutumisesta. Käyttötalouden määrärahat ja tuloarviot Budjettirahoitteisen tehtävän määrärahat ja tuloarviot sidotaan tavoitteisiin. Valtuusto osoittaa toimielimelle määrärahan tai asettaa tuloarvion määrätyn tehtävän tai tehtävien hoitamiseksi siten, että tehtävälle asetetut tavoitteet toteutuvat. 10. Kohderahoitteisen tehtäväalueen käyttötalousosa Kohderahoitteisen tehtäväalueen käyttötalousosan laadinnassa noudatetaan soveltuvin osin talousarviosuositusta. 11. Investointisuunnitelma Investointiosaan budjetoidaan ne hyödykkeet, joiden hankintameno on vähintään euroa ja joiden käyttöikä on pitempi kuin kaksi vuotta. Investointi merkitään pysyviin vastaaviin ja kirjataan normaalisti poistoina vaikutusaikanaan kuluksi. Mikäli hankintameno ennen rahoitusosuuden vähentämistä alittaa euroa, meno budjetoidaan hankintatilikauden kuluksi käyttötalousosaan, vaikka se tuottaisi tuloa tai on palvelutoiminnan käytössä useamman tilikauden ajan.

5 (6) Investointiosassa esitetään hankkeiden kustannusarviot ja niiden jaksottuminen investointimenoina suunnitteluvuosille sekä investointiin saatavat rahoitusosuudet ja muut tulot. Investointiosassa valtuusto hyväksyy kustannusarviot, määrärahat ja tuloarviot joko hankkeille tai hankeryhmille. Hankeryhmät ja hankkeet tulee sopeuttaa kirjanpidon osastokarttaan, että poistot ja omaisuus taseessa tulevat oikein. 12. Talousarvion laskentaohjeet Talousarvion 2019 laadinnassa tulee välttää harkinnanvaraisia menoja sekä pidättäytyä määrärahakorotuksista. Määrärahat budjetoidaan pääosin ilman arvonlisäveroa. Poikkeuksena ovat ne menot, jotka arvonlisäverotuksessa ovat vähennyskelvottomia tai jotka eivät ole palautukseen oikeuttavia. Palkat ja henkilösivukulut Uusien kunnallisten virka- ja työehtosopimusten sopimuskausi on Eri sopimusalojen palkankorotukset vaihtelevat hiukan, mutta vuonna 2018 sopimuskorotukset ovat keskimäärin yhteensä 1,3 prosenttia ja vuonna 2019 keskimäärin 2,16 prosenttia. Tammikuun 2019 palkanmaksun yhteydessä maksettavaan tuloksellisuuteen perustuvaan erilliseen kertaerään ei varauduta vuoden 2019 talousarviossa, koska se kirjanpitolautakunnan kuntajaoston lausunnon mukaisesti kirjataan kokonaisuudessaan vuoden 2018 tilinpäätökseen kuluksi ja siirtovelaksi. Vuodelle 2019 KVTES:n, OVTES:n ja TS:n alaiset palkat budjetoidaan heinäkuun 2018 palkkatason mukaisina siten, että tehtäväkohtaiseen palkkaan, palvelusaikaan sidottuun lisään sekä henkilökohtaiseen lisään budjetoidaan 1,95 %:n korotus ja lomarahan osuus budjetoidaan koko vuoden osalta 6,0 % vuosipalkasta. Talousarvion laadinnan edetessä hallintojohtaja antaa tarvittaessa lisäohjeistusta. Sosiaali- ja eläkemaksujen arvioidaan olevan seuraavat: MAKSU/VUOSI Palkkaperusteinen eläkemaksu (KuEL-maksu) 16, Valtion eläkemaksu (ent. VaEL-maksu, opettajat) 16, Työkyvyttömyyseläkemaksu (ent. Varhe-maksu) 1, Sairausvakuutusmaksu 0, Työttömyysvakuutusmaksu 2, Tapaturmavakuutusmaksut 0,70 Palkkaperusteinen eläkemaksu budjetoidaan kaikkien työntekijöiden osalta samansuuruisena varovaisuuden periaatetta noudattaen. Huom. edellä uutena prosenttiperusteisena maksuna Varhe-maksun korvaava työkyvyttömyyseläkemaksu. Edelleen eläkemenoperusteiseen KuEL-maksu tilille 4105 budjetoidaan kuluvan vuoden toteutumaennuste kerrottuna kertoimella 1,08. Muille kustannuspaikoille em. tileille ei budjetoida summia. Koska em. tietoja voidaan tarkistaa suunnittelun edetessä, sosiaali- ja eläkemaksut on budjetoitava palkkataulukkoihin erikseen siten, että niitä voidaan tarkistaa prosenttiyksikköä muuttaen. Asiakaspalvelujen ostot Palvelujen ostot budjetoidaan ensisijaisesti tiedossa olevia hintojen muutoksia vastaavasti.

6 (6) 13. Määräaika Talousarvioesitykset tulee toimittaa hallintojohtajalle mennessä. Talousarvioesitys valmistellaan siten, että talousarvio voidaan hyväksyä samassa kokouksessa kuin veroprosentit. Kunnanhallituksen talousarviopäivä on suunniteltu pidettäväksi Lomakkeet Lomakkeet tallennetaan osoitteeseen: \\kyrosrv\asiakirjat (U:) TA19 ISONKYRÖN KUNNANHALLITUS Tero Kankaanpää kunnanjohtaja Jaana Järvi-Laturi hallintojohtaja

TALOUSARVION 2018 JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

TALOUSARVION 2018 JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 15.6.2017 1(6) TALOUSARVION 2018 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2018 2020 LAADINTAOHJEET 1. Talousarviota koskevat säännökset Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

TALOUSARVION 2017 JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 22.6.2016 1(6) TALOUSARVION 2017 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2017 2019 LAADINTAOHJEET 1. Talousarviota koskevat säännökset Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KUHMOISTEN KUNTA 8.9.2014 1 Lautakunnat Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talousarvioesityksen laadinnan perusteet Kuntalain 65 :n mukaan

Lisätiedot

Väkiluku ja väestöennuste

Väkiluku ja väestöennuste Ohje 1 (6) Vuoden 2019 talousarvion laadintaohje 1. Yleistä Talousarvion ja suunnitelman asiakirjapohjana on vuoden 2018 talous- ja toimintasuunnitelma. Tarkastuslautakunta on jälleen kiinnittänyt huomiota

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja näkymät

Kuntatalouden tila ja näkymät Kuntatalouden tila ja näkymät Taloustorstai 20.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti @MinnaPunakallio Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2019 Julkaisu- BKT, Työttö- Ansiotasoajankohta muutos myys- indeksin

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma

JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma Versio: Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 2 3 Viittaukset... 2 4 Termit ja lyhenteet... 2

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta

Ajankohtaista kuntataloudesta Ajankohtaista kuntataloudesta 2.5.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio Talousennusteet päivittyneet Suomen kansantalous nyt ja ennusteet https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/paaekonomis

Lisätiedot

Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää?

Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää? Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää? 10.1.2019 Henrik Rainio, kuntatalouspäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Kuntasektorin vuosikate sekä tilikauden tulos vuosina 1997-2022, mrd. 5,0 4,5 4,0 3,5

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Budjetointiohje vuosien Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuosina 2019 ja 2020

Budjetointiohje vuosien Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuosina 2019 ja 2020 Budjetointiohje vuosien 2019-2021 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuosina 2019 ja 2020 Muutoksia aikaisempiin suunnitelmiin Yleistä arvioinnin taustaa Keva antoi

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

VUODEN 2020 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET

VUODEN 2020 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET 1 VUODEN 2020 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2021 2022 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET Talousarvion laatimisen säädöspohja Kunnanhallitus 9.9.2019, Liite n:o 7. Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Kunnanhallitus 201 07.09.2015 Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Khall 07.09.2015 201 Uusi Kuntalaki VI Osa Talous 13 luku

Lisätiedot

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä 1 IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 19.6.2017 119 LIITE NRO 1 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus /194/2016 TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA VALMISTELUOHJEET

SÄKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus /194/2016 TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA VALMISTELUOHJEET SÄKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus 20.6.2016 04.041/194/2016 TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2020 VALMISTELUOHJEET 1 Sisällysluettelo 1 Suunnitteluperusteet... 2 1.1 Talousarvion ja -suunnitelman

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA- OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA- OHJEET PÖYTYÄN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus 6.6.2016 LIITE Lautakunnat VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA- OHJEET 1. Aikataulu ja suunnitelman sisältö Valtuusto hyväksyy

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen:

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen: Kunnanhallitus 210 21.11.2016 Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 418/200/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 210 Kuntalain 110 talousarviosta on

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE Dnro NAKKILAN KUNTA Kunnanhallitus Hallintokunnille ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE 2019 2021 Yleinen taloudellinen kehitys Julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE 1.Yleistä KunL. 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Luumäen kunnan talousarvio laaditaan tileittäin

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4 N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kuntalain ja eräiden siihen

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 7/

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 7/ KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 7/2017 109 KOKOUSAIKA Maanantai 11.12.2017 kello 12.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kirjasto, Koulutie 1,

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68 Kokouksen

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE 1.Yleistä KunL. 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Luumäen kunnan talousarvio laaditaan tileittäin

Lisätiedot

Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet.

Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet. Lapin liiton hallitus 62 28.08.2017 Lapin liiton hallitus 95 30.10.2017 Lapin liiton valtuusto 18 27.11.2017 Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 ja taloussuunnitelma 2019-2020 LLHall 28.08.2017 62

Lisätiedot

Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan.

Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan. JUANKOSKEN KAUPUNKI 15.6.2015 Kaupunginhallitus Jakelussa mainitut VUODEN 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEEET Lakkaavan kunnan talousarvio ja suunnitelma Juankoski laatii itsenäisen kaupungin viimeisen talousarvion

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset

Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset Koetalousarvion laadinnan aloitustilaisuus 12.6.2018 Pasi Leppänen 1 Koetalousarvion osat tuloslaskelma (maakunta ja liikelaitokset yhteensä ilman sisäisiä eriä

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 18.6.2018 83 LIITE NRO 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA -SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma

Talousarvio ja suunnitelma Talousarvio ja suunnitelma 2018 2020 Lähtötiedot ja laadintaohjeet Khall. 29.8.2017 / 187 TAIPALSAAREN KUNTA Talousarvion 2018 laadintaohje 1 (10) Sisällys Johdanto... 2 Talousarvion laadinnan taloudelliset

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely (KuntaL 118 ) Kunnan ja valtion tulee yhdessä selvittää kunnan mahdollisuudet

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta

Ajankohtaista kuntataloudesta Ajankohtaista kuntataloudesta Taloustorstai 14.12.2017 Sanna Lehtonen Taloustorstai 14.12.2017 klo 14:00 Ajankohtaista kuntataloudesta / Sanna Lehtonen klo 14:10 Sote-muutosrajoitin / Sanna Lehtonen klo

Lisätiedot

Budjetointiohje vuoden 2018 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuonna 2019

Budjetointiohje vuoden 2018 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuonna 2019 BUDJETOINTIOHJE 1 (5) Budjetointiohje vuoden 2018 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuonna 2019 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa esitetään arvio vuoden 2018

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET JUVAN KUNTA VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2019-2020 LAADINTAOHJEET Talousarvion laadinta etenee Juvan kunnassa seuraavan aikataulun mukaisesti: Elo syyskuu 14.8.2017 budjettikehys ja ohjeistus

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 25.6.2012 Palvelukeskuksille VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAN TEHTÄVÄT JA SISÄLTÖ Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Yleistä Kaupunginhallitus päättää ensi vuoden ja taloussuunnittelukauden kehysten tarkistuksesta kokouksessaan

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020 2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET Talousarvion laatimisen säädöspohja Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto Liite 2 Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019 2021 Maakuntavaltuusto 10.6.2019 1 Sisällysluettelo: 4. Talousarvion ja -suunnitelman rakenne... 2 5. Talousarvion laadinnan yleiset periaatteet...

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,1 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2017 Muut (17 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE (57 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA- OHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA- OHJEET PÖYTYÄN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus 28.8.2017 LIITE Lautakunnat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018 2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA- OHJEET 1. Aikataulu ja suunnitelman sisältö Valtuusto

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit % 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 8,6 Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit 1991-2022 -0,5 5,6 2,9 2,8 5,2 7,2 5,1 5,2 5,2-3 -4-4,4-5,1-5 -6 1) 2) 2) 3) 4) 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous Liite 1 Hallintovaliokunta 19.5.2017 Julkisen talouden suunnitelma 2018-2021 ja kuntatalous Apulaisjohtaja Reijo Vuorento Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Tulos-

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot