Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suomen EU-politiikan avaintavoitteet 2013 U/E-tunnus: EUTORI-numero: Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Suomen EUpolitiikan avaintavoitteita vuodelle Avaintavoitteet ovat samalla Suomen yleinen kannanotto komission työohjelmaan vuodeksi 2013 sekä EU-puheenjohtajamaalta Irlannilta saatuihin tietoihin kautensa painopisteistä. Komission työohjelma 2013 korostaa vahvasti ratkaisujen löytämistä talouskriisiin ja EU:n saattamista kestävän kasvun uralle ja kilpailukykyiseksi globaalissa taloudessa, mikä vastaa hyvin Suomen avaintavoitteiden painopisteitä. Myös Irlannin puheenjohtajakauden keskeisenä teemana on vakaus, työpaikat ja kasvu. Avaintavoitteiden lisäksi Suomen EU-vaikuttamista ohjaavat kunkin ministeriön toimialaltaan laatimat EU-prioriteettihankkeet. Ne on muodostettu ministeriön oman valmistelun ja vaikuttamisen tueksi, mutta toimitetaan avaintavoitteiden ohella tiedoksi kattavan kokonaiskuvan välittämiseksi. EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen EU-erityisasiantuntija Jaana Jokelainen

2 LIITTEET Suomen EU-politiikan avaintavoitteet 2013 Ministeriöiden EU-prioriteettihankkeet (3)

3 3(3) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi EU-asioiden komitea, EU-koordinaattorit VNK ALR, EUE, LVM, MMM, OKM, OM, PLM, SM, STM, TEM, TPK, UM, VM, YM

4 Valtioneuvoston kanslian EU-asioiden osasto Suomen EU-politiikan avaintavoitteet 2013 Suomen EU-politiikan avaintavoitteet ovat hallituksen vuosittain kaikkein keskeisimmiksi määrittelemiä asiakokonaisuuksia. Vuonna 2013 avaintavoitteita ovat: 1. Velkakriisin hoitaminen 2. Talous- ja rahaliiton kehittäminen 3. Kilpailukyvyn, kasvun ja työllisyyden parantaminen 1. Velkakriisin hoitaminen Velkakriisin hoitaminen ja tartuntavaikutusten minimointi ovat edelleen Suomen EU-politiikan keskeisiä tavoitteita. Suomen toimintaa ohjaava periaate on, että jokaisella euromaalla on vastuu omista sitoumuksistaan. Markkinapaineen väheneminen tai katoaminen olisi vahingoksi EMU:n koko toiminnalle. Yhteisillä kriisinhallintamekanismeilla on oma roolinsa, mutta ne eivät korvaa jäsenmaan omaa vastuuta. Suomen lähtökohtana on, että vaikeuksissa olevien maiden tulee jatkaa julkisen talouden sopeutustoimia ja rakenneuudistuksia ja käyttää kaikki mahdolliset keinot pysyäkseen lainamarkkinoilla. Mikäli tässä ei onnistuta, voidaan harkita eurooppalaisia toimia. Vuoden 2013 aikana voi ilmaantua tarvetta toimiin eräiden vaikeuksissa olevien euromaiden velkaja pankkisektorin ongelmien hoitamiseksi. Jo käynnissä olevien avustusohjelmien toimeenpanoa ja ehtojen toteutumisen seurantaa jatketaan. Hallitusten välisten kriisinhallintajärjestelmien käyttö edellyttää tiukkaa ehdollisuutta. Mikäli Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta myönnettävän lainan ensisijaisuudesta jossakin tapauksessa luovutaan, edellyttää Suomi saavansa lainaosuudelleen vastaavat vakuudet. Suomi korostaa yksityisten sijoittajien ensisijaista vastuuta pankin vakaudesta ja kotivaltion vastuuta pankkijärjestelmänsä vakaudesta. Pankkien suora pääomitus voi olla hyödyllinen uusi tukiväline Euroopan vakausmekanismille. Suomi edellyttää, että uusi yhteinen valvontamekanismi on toiminnassa ennen kuin suora pääomittaminen otetaan käyttöön. Suomi pitää välttämättömänä, että suorasta pääomittamisesta päätetään EVM:ssä yksimielisesti ja tapauskohtaisesti. Suomi pitää tärkeänä sitä, etteivät jäsenvaltiot joudu maksamaan EVM:ään lisää pääomaa ja että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF osallistuu myös jatkossa euroalueen kriisinhallintatoimenpiteisiin. 2. Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) kehittäminen Suomi on sitoutunut yhteisvaluutan vakauden turvaamiseen sekä talous- ja rahaliiton kehittämiseen kasvun ja työllisyyden sekä kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Rahoitusmarkkinoiden 1

5 vakaan toiminnan varmistamiseksi ja veronmaksajille aiheutuvien kustannusten vähentämiseksi on perusteltua luoda pankkiunioni. Ensimmäisessä vaiheessa on sovittava yhteisestä pankkivalvontajärjestelmästä. Tämän pitäisi aloittaa toimintansa vuoden 2013 aikana. Seuraavassa vaiheessa on perusteltua luoda yhteinen kriisinratkaisuviranomainen, joka varmistaa, että pankkikriisien ratkaisussa noudatetaan sijoittajan vastuuta, yhdenmukaisia keinoja sekä periaatteita ja minimoidaan veronmaksajille kriiseistä aiheutuvia kustannuksia. Moraalikadon ongelmien minimoinnin tulee olla lähtökohtana yhteisen viranomaisen rakentamisessa. Omistajanja sijoittajanvastuun toteutumisen jälkeen kustannuksia voidaan tarvittaessa kattaa toimialalta kerätystä vakausrahastosta. Finanssipolitiikan osalta tähänastiset uudistukset ovat keskittyneet erityisesti budjettikurin tehostamiseen ja finanssipoliittisen koordinaation tiivistämiseen. EMU:n uskottavuuden näkökulmasta on ensisijaista, että kaikki talouden hallinnan tehostamiseen tähtäävät vireillä olevat aloitteet (two-pack ja vakaussopimus) saadaan hyväksyttyä ja voimaan. Seuraavassa vaiheessa tulee varmistaa kaikkien uusien instrumenttien ja sääntöjen tehokas toimeenpano. Suomi ei kannata euroalueen maiden yhteisvastuullista velkaa riippumatta sen muodoista. Perussyy on taloudellinen. Euroalueen yhteisvastuullisista veloista olisi seurauksena julkisen talouden tasapainottamista edistävän markkinapaineen väheneminen tai katoaminen. Yhteisvastuu veloista lisäisi moraalikatoa. Lisäksi siirtyminen velkojen yhteisvastuuseen olisi oikeudellisesti ongelmallista ja edellyttäisi perussopimusmuutosta. Yhteisvastuullisen velan sijaan voidaan selvittää hyötyjä ja haittoja mahdollisista muista valtionvelkakirjoihin liittyvistä yhteisistä järjestelyistä, kuten tietojen vaihdosta tai vapaaehtoisesta yhteistyöstä. Suomi katsoo, että yhteistä rahoituskapasiteettia koskevien yksityiskohtien selvittämistä voidaan jatkaa ja niitä on harkittava huolellisesti. Jatkossa voisi harkita vaihtoehtoa, jossa yhteistä rahoituskapasiteettia voitaisiin tietyin edellytyksin hyödyntää rakenneuudistusten tukemisen välineenä, muttei suhdannevaihtelujen tasoittamiseen. Lähtökohdaksi tulisi ottaa nykyisten välineiden, kuten koheesio- ja rakennerahastojen ja globalisaatiorahastojen kehittäminen ja näihin välineisiin EU:n rahoituskehyksissä varatut rahat. Talouspoliittisen koordinaation kehikko tulee rakentaa niin, että se on tehokkaammin toimeenpantavissa. Eurooppalainen ohjausjakso tulee saada toimivaksi. On tarpeen etsiä erityisesti keinoja käytännöllisen veropolitiikan koordinaation lisäämiselle. Tässä yhteydessä on tarpeen puuttua harmaaseen talouteen, korruptioon ja veroparatiiseihin sekä löytää keinoja vähentää haitallista verokilpailua. Kansallista omistajuutta rakenneuudistusten tekemiseen tulee vahvistaa myös vertaispainetta lisäämällä. Sopimuksellisia järjestelyjä, joiden avulla voitaisiin vahvistaa kansallista vastuunottoa rakenteellisista uudistuksista, tulee arvioida suhteessa jo olemassa oleviin välineisiin ja uudistusten tehokkaan toteutuksen kannalta. EMU:n kehittäminen edellyttää kansalaisten tukea ja päätöksenteon demokraattista hyväksyttävyyttä, joka toteutuu suorimmin kansallisten parlamenttien kautta. On tärkeää, että demokraattinen valvonta ja vastuuvelvollisuus toteutuvat sillä tasolla, millä päätökset pannaan täytäntöön. Yhteistyön muotoja kansallisten parlamenttien sekä niiden ja Euroopan parlamentin välillä voidaan kehittää. 2

6 EMU:a kehitettäessä on tarpeen selvittää, miten euroalueen asemaa kansainvälisellä tasolla voidaan vahvistaa ja euroalueen yhtenäistä ulkoista edustusta tehostaa. Euroalueen ohjauksen organisoimisesta tulee sopia niin, että euroalueen työjärjestys ja menettelyt vastaavat sille asetettuja tehtäviä. EMU:n kehittäminen on pyrittävä toteuttamaan ensisijaisesti olemassa olevien perussopimusten puitteissa. EU:n toimielinten tehtäviä ja asemaa koskevia muutoksia ei tulisi suunnitella kriisitilanteen pohjalta. Tiiviimpi yhteistyö on mahdollisuuksien mukaan pidettävä EU:n rakenteiden sisäpuolella. 3. Kilpailukyvyn, kasvun ja työllisyyden parantaminen Euroopan talous- ja työllisyystilanne on heikentynyt huolestuttavasti. EU-politiikan päähuomion tulisi olla kasvun ja työllisyyden edistämisessä, ja keskeisten politiikkatoimien tulisi siksi keskittyä eurooppalaisen kilpailukyvyn vahvistamiseen ja työpaikkojen luomiseen. Talouskasvun aikaansaaminen vaatii sekä kansallisia rakenneuudistuksia että toimia sisämarkkinoiden loppuunsaattamiseksi ja vihreän talouden sekä vapaakaupan edistämiseksi (erityisesti pyrkimällä vapaakauppasopimuksiin keskeisten kumppaneiden kanssa). Rakennemuutosten edistämisessä eurooppalainen ohjausjakso ja makrotaloudellisen epävakauden menettely ovat tärkeitä. Myös EU:n teollisuuspolitiikan tulee tukea rakennemuutosta. Suomen kilpailukykyä tukee EU:n sisämarkkinoiden kokonaisvaltainen kehittäminen ja olemassa olevien säädösten toimeenpanon tehostaminen. Tässä keskeisiä asioita ovat komission sisämarkkinapakettien (SMA I ja SMA II) toimeenpano ja toimet sisämarkkinalainsäädännön tehokkaammaksi toimeenpanemiseksi. Tärkeää on myös palveluiden sisämarkkinoiden edistäminen ja digitaalisten sisämarkkinoiden edelleen kehittäminen ja loppuunsaattaminen vuoteen 2015 mennessä. EU:ssa on luotava tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin kannustavat olosuhteet. Tämä edellyttää kehittyviä sisämarkkinoita, vahvaa julkista ja yksityistä T&K&I-panosta sekä tehokasta ja laadukasta henkisen omaisuuden suojaa. Työllisyyspolitiikassa keskeisiä tavoitteita ovat työvoiman tarjonnan lisääminen, työttömyyden alentaminen, kohtaanto-ongelmien ratkaisu ja työurien pidentäminen. Nuorten työllisyyttä edistetään koulutuksella, harjoittelulla ja nuorisotakuulla. Talouskriisillä on ei-toivottuja yhteiskunnallisia vaikutuksia, joista voi aiheutua merkittäviä kustannuksia kansantalouksille ja jotka voivat vaikeuttaa EU:n talouskasvua myöhemmässä vaiheessa. Siksi on tärkeää kehittää Euroopan sosiaalisen suojelun järjestelmiä. Eurooppa2020-strategian köyhyys- ja syrjäytymistavoitteesta on tärkeää pitää kiinni. Työvoiman vapaa liikkuminen on yksi EU:n perusvapauksista, ja unionin tulee jatkaa toimia, joilla ihmisten vapaalta liikkumiselta unionin alueella poistetaan käytännön esteitä. Nämä liittyvät mm. sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen, palvelujen tarjontaan ja eläkeoikeuksien turvaamiseen maasta toiseen siirryttäessä. Työvoiman liikkuvuus ei kuitenkaan saa johtaa työelämän pelisääntöjen heikkenemiseen. Oikeuslaitosten tehokkuus, toimijoiden luottamus toistensa järjestelmiin ja sisäinen turvallisuus vaikuttavat talouskasvuun. Myös perusoikeuksien toteutumisesta on huolehdittava. Lisäksi kansalaisten EU:n toiminnasta esittämään kritiikkiin on suhtauduttava vakavasti. Myös yrittäjien ja kuluttajien mahdollisuuksia ja luottamusta rajat ylittävään taloudelliseen toimintaan on 3

7 parannettava. Yrittäjänäkökulman huomioiminen kaikessa EU-lainsäädäntötyössä, erityisesti tarpeettoman sääntelytaakan vähentäminen, on tärkeää. Energia- ja ilmastopolitiikassa tulee nykyistä paremmin huomioida ratkaisujen merkittävät kilpailukykyvaikutukset sekä kustannustehokkuus Suomen ja koko EU:n kannalta. Ilmastonmuutokseen vastaaminen luo kuitenkin myös edellytykset ja uusia mahdollisuuksia talouskasvulle, mikä Suomen ja EU:n tulisi paremmin hyödyntää. Suomi vaikuttaa laaja-alaisesti EU:ssa Edellä käsiteltyjen avaintavoitteiden lisäksi Suomi vaikuttaa laaja-alaisesti unionin kaikilla politiikkasektoreilla. Hallitusohjelma antaa yleiset suuntaviivat Suomen EU-politiikalle. Vuoden 2013 EU-vaikuttamista ohjaavat avaintavoitteiden lisäksi kunkin ministeriön toimialaltaan kartoittamat prioriteetit. Keskeisiä vaikuttamisen kohteita ovat muun muassa: Eurooppa-neuvosto käsittelee puolustuskysymyksiä joulukuussa Suomen näkemyksen mukaan ilman yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä EU ei voi olla tehokas kansainvälinen toimija. Myös jäsenmaat tarvitsevat puolustusyhteistyön tiivistämistä tiukkenevien puolustusbudjettien ja kasvavien kriisinhallintavaatimusten ja materiaalikustannusten ristipaineisiin vastatakseen. Suomi pitää tärkeänä, että Eurooppaneuvoston valmisteluihin valitaan lähestymistapa, joka kattaa niin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisen kuin sotilaallisten suorituskykyjen jakamisen ja yhteiskäytön sekä eurooppalaista puolustusteollisuutta koskevat kysymykset. Vuosi 2013 on keskeinen oikeus- ja sisäasioiden Tukholman ohjelman ( ) toteuttamiselle. Myös keskustelu OSA-asioiden tulevaisuudesta vuoden 2014 jälkeen käynnistyy. Suomi osallistuu aktiivisesti tulevien suuntaviivojen valmisteluun. On tärkeää, että vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta EU:ssa kehitetään suunnitelmallisesti, kokonaisvaltaisesti ja tasapainoisesti. Näin voidaan hallita myös eriytyvän integraation vahvistumista. Rahoituskehysratkaisu ja siihen liittyvä yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistus ja koheesiopolitiikan uudistus ovat keskeisiä vaikuttamiskohteita myös vuonna Suomen prioriteetit huomioon ottavaan rahoitusratkaisuun on tärkeää pyrkiä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta politiikkojen uudistukset voidaan saattaa loppuun riittävän ajoissa uuden ohjelmakauden valmistelun kannalta. YMP:n ja koheesiopolitiikan uudistuksissa tarvitaan jatkuvaa vaikuttamistyötä Suomen erityisolosuhteiden huomioon ottamiseksi. Rakennerahastopolitiikan avainkysymyksiä Suomelle ovat syrjäisen sijainnen huomioiminen ja harvaan asuttujen alueiden erityisaseman turvaaminen. Maatalouspolitiikassa Suomella on lisäksi erityinen haaste liittymissopimuksen 141-artiklan mukaisen kansallisen tuen jatkosta neuvottelemisessa komission kanssa. Uusi 141-tukikausi alkaa vuoden 2014 alusta. Suomi toimii EU:ssa hallitusohjelman mukaisesti rahapelimonopolijärjestelmänsä säilyttämiseksi. Rahapelialaa koskevaa lainsäädäntöä ei ole Euroopan unionin tasolla harmonisoitu, mutta siihen sovelletaan unionin perussopimusten määräyksiä ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmeneviä periaatteita. Kansallisessa sääntelyssä on voitava jatkossakin säilyttää kansallinen yksinoikeusjärjestelmä rikosten ja pelihaittojen torjumiseksi ja pelaajien suojelemiseksi. 4

8 Ilmasto- ja energiapolitiikassa tärkeitä hankkeita vuonna 2013 ovat EU:n päästökaupan ja EU:n päästötavoitteiden uudistaminen, ilmasto- ja energiapolitiikan arkkitehtuuri 2030, metsäbiomassan kestävyyskysymykset, meri- ja lentoliikenteen päästörajoituksia koskevat EU- ja globaalitason neuvottelut sekä energian sisämarkkinoiden toimeenpano. Keskeinen ympäristöpolitiikkaa ohjaava instrumentti on EU:n seitsemäs ympäristöohjelma, jolla luodaan vuoteen 2050 ulottuva visio ja tavoitetila pitkän aikavälin kehitykselle ja määritellään EU:n ympäristöpolitiikan tavoitteet vuoteen

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31

32

33

34

35

36

37

38

39

40

41

42

43

44

45

46

47

48

49

50

51

52

53

54

55

56

57

58

59

60

61

62

63

64

65

66

67

68

69

70

71