Nimistön opetus äidinkielessä. Miten nimistöä käsitellään äidinkielen ja kirjallisuuden 9.-luokan oppikirjoissa?

Transkriptio

1 Nimistön opetus äidinkielessä Miten nimistöä käsitellään äidinkielen ja kirjallisuuden 9.-luokan oppikirjoissa? Opettaja työnsä tutkijana -seminaari Opettajankoulutuslaitos Sini Kyytsönen Toukokuu

2 Sisällys 1 Johdanto Tutkimuksen taustaksi Mitä on nimistö? Miksi nimistöä tulee opettaa? Nimistö oppikirjoissa Lentävä lause Sisu Taju Yleiskatsaus ja vertailu Kokoava katsaus Nimistö osana opetusta Lopuksi Lähteet

3 1 Johdanto Nimet ovat kiinteä osa kielenkäyttöämme. Kaikissa kulttuureissa ja kielissä käytetään nimiä. Ne ovat kommunikoinnin väline. Toisaalta nimet ovat myös sanoja, jotka herättävät tunteita. Nimiin liittyy tunnetasolla tärkeitä asioita, kuten identiteetti, historia, perinne, sukulaisuus, omistus, valta ja raha. (Ainiala Saarelma Sjöblom 2008: 9.) Nimet liittyvät kulttuuriin ja yhteiskuntaan, mutta erityisesti kielenkäyttöön. Siksi nimistön voi ajatella kuuluvan nimenomaan äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen oppisisältöihin. Valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa nimistöä ei mainita suoraan. Nimistön opetus on kuitenkin vakiintunut aihealue äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa. Nimistöä ja sanastoa käsitellään usein rinnakkain ja ne liitetään osaksi kielentuntemusta. Opetussuunnitelman mukaan vuosiluokilla 6 9 oppilaan suhdetta kieleen, kirjallisuuteen ja muuhun kulttuuriin tulee syventää: oppilas esimerkiksi oppii perustietoa omasta äidinkielestään, sen rakenteesta, vaihtelusta ja muuttumisesta (POPS 2004: 54). Keskeisiin sisältöihin kuuluu muun muassa perustiedot Suomen ja maailman kielitilanteesta ja käsitys kielidemokratiasta sekä äidinkielen merkityksestä, suomen kielen vaiheita ja vaihtelua, suomen kielen äänne-, muoto- ja lauserakenteen ominaisuuksia ja vertailua muihin kieliin sekä suomen kielen tilanteenmukaisen, sosiaalisen ja maantieteellisen vaihtelun sekä yleiskielen käytön perusteiden pohdintaa (POPS 2004: 55). Tutkimukseni kohdistuu siis 9.-luokalle, jolloin käsitellään kielentuntemusta, kuten suomen kielen historiaa, murteita ja ominaispiirteitä. Nimistö on äidinkielen oppiaineessa melko marginaalinen aihe, mutta se ei tee sitä vähäpätöistä tai epäkiinnostavaa. Nimiin törmää jatkuvasti arjessa. Oppilaiden on hyvä tiedostaa kaikenlaiset nimet ja miettiä niitä tarkemmin: Minkälaisia nimet ovat rakenteeltaan? Mikä niiden alkuperä on? Millaisia mielikuvia nimiin liitetään? Mikä on nimien tehtävä? Käytännön opetustyössä ainekohtaiset oppikirjat näyttelevät usein tärkeää osaa. Erityisesti oppikirjat vaikuttavat opetukseen sisältöön: ne mitoittavat eri aiheita ja antavat niille katselukulmia. Oppikirjat perustuvat luonnollisesti opetussuunnitelmaan, mutta melko väljä opetussuunnitelma antaa kirjojen tekijöille vapauksia. Nimistö on tästä hyvä esimerkki: vaikka nimistöä ei mainita peruskoulun opetussuunnitelmassa kirjaimellisesti, oppikirjojen tekijät ovat kuitenkin ottaneet aiheen järjestelmällisesti osaksi 9. luokan oppisisältöjä. Olen kiinnostunut, kuinka nimistöä opetetaan peruskoulussa. Nimistö on aiheena hyvin laaja, joten karsiviin valintoihin ja priorisointiin törmää varmasti. En kuitenkaan pääse luokkahuoneisiin oikeisiin tilanteisiin, joissa nimistöä mahdollisesti opetetaan. Käytännöllisesti kat- 1

4 soen juuri oppikirjat avaavat parhaiten nykyhetken opetuksellista tilannetta. Päätutkimuskysymykseni on: Miten nimistöä käsitellään äidinkielen yhdeksännen luokan oppikirjoissa? Tutkin, miten nimistön opetus on huomioitu oppikirjoissa. Minua kiinnostaa minkälaisiin asioihin oppikirjoissa on ylipäätään keskitytty nimistön kannalta. Erittelen siis oppikirjojen sisältöä. Mitä nimistöstä kerrotaan? Miten tämä laaja aihe on rajattu? Tutkimukseni on myös vertailevaa, sillä tutkin yhteensä kolmea yhdeksännen luokan oppikirjaa: Lentävää lausetta, Sisua sekä Tajua. Näiden kolmen oppikirjasarjan erot ja yhteneväisyydet tulevat väkisinkin ilmi, kun niiden nimistö-osuudet asetetaan rinnakkain tarkastelun alle. Oppikirjatutkimuksessa kiinnostava tutkimuskohde on myös tehtävät. Ne kuuluvat kiinteästi oppikirjojen kontekstiin. Tutkin minkälaisia tehtäviä nimistöön liitetään. Aion tutkia oppikirjojen sisältöä, sekä teoriaa että tehtäviä, myös kriittiseltä kannalta. Mitä parannettavaa nimistönopetuksessa vielä olisi? Ovatko tehtävät toimivia? Lopuksi käsittelen lyhyesti omia ideoitani nimistön opetuksen kehittämiseen sekä esittelen erilaisia tehtäviä nimistä. Käyn läpi muutamia keinoja ja käytänteitä, joiden avulla nimistön opetukseen voi saada luotua mielenkiintoisia oppimispolkuja. Aluksi kuitenkin taustoitan tutkimustani avaamalla nimistön käsitettä ja kertomalla, mitä nimet ovat. Perustelen myös, miksi nimistö ylipäätään on tarpeellinen aihealue äidinkielen opetuksessa. 2

5 2 Tutkimuksen taustaksi 2.1 Mitä on nimistö? Nimistö on termi, jonka alle kuuluu kaikki nimet. Nimistö on siis nimien kokonaisuus. Nimistöntutkimuksessa nimellä tarkoitetaan aina erisnimeä, joka viittaa yhteen yksilöityyn henkilöön, olioon, asiaan tai esineeseen. Erisnimen tunnistaa siitä, että se viittaa aina vain yhteen tarkoitteeseen. Nimet yksilöivät tarkoitteensa, kohteensa, erottamalla sen kaikista muista samanlajisista. Yleisnimi, kuten poika, ei ole nimi vaan nimitys. (Ainiala ym. 2008: ) Nimet ovat kulttuuria. Ne syntyvät aina ihmisen ja kieliyhteisön sekä ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Nimiä annetaan sellaisille tarkoitteille, jotka ovat ihmiselle jollain tapaa merkityksellisiä. (Emt. 2008: 15.) Nimiä voi pitää erikoislaatuisina kielen sanoina. Ne ovat tunnepitoisia sanoja: kyseessä voi olla vaikka eloton esine, mutta kun siihen liittyy voimakas tunneside, sille annetaan nimi. Ihmiset voivat nimetä esimerkiksi autonsa tai tietokoneensa. Nimi ja identiteetti liittyvät myös yhteen. Parhaiten tämän näkee henkilönnimissä, mutta nimien antaminen kotieläimille, yrityksille tai rakkaille esineille perustuu pohjimmiltaan tarpeeseen inhimillistää nämä oliot ja näin rakentaa niille identiteettiä. (Ainiala yms. 2008:16.) On myös hyvä muistaa, että uudet nimet pohjautuvat aina olemassa oleviin nimiin, toisin sanoen ne ottavat mallia muusta nimistöstä. Nimet ovat myös tärkeitä yhteiskunnan kannalta, mikä näkyy mm. siinä, että nimien muotoa ja käyttöä ohjataan usein yhteisesti sovituin laein ja säädöksin. Nimistöä voidaan luokitella moniin eri nimikategorioihin. Nimien luokittelu ei ole yksiselitteistä ja tarkkarajaista, mutta kategorioinnissa lähdetään usein liikkeelle itse nimestä, ei sen tarkoitteesta. Suurimmat ja tunnetuimmat ryhmät ovat paikannimet sekä henkilönnimet. Maailman ja elinpiirin muuttuessa on syntynyt paljon erilaisia nimikategorioita, kuten yritys- ja tuotenimet. Myös eläintennimet luovat oman kategoriansa. Paikannimet voidaan jaotella luontonimiin (vesistöt, vuoret jne.) ja kulttuurinimiin (ihmisten muovaavat paikat, kuten tiet ja kylät). Henkilönnimiin kuuluvat viralliset etunimet ja sukunimet sekä epäviralliset lisänimet. Myös paikannimiin kuuluu epävirallisia nimiä (Espa, Stadi jne.) Nimet siis muodostavat erilaisia luokkia, joita voidaan eritellä ja tutkia. Luokittelu helpottaa nimien ymmärtämistä, sillä nimiä on maailmassa loputtomasti. Luokittelun lisäksi nimiä voidaan tarkastella niiden historian eli etymologian valossa. Nimissä on säilyneenä sanoja, joita muuten kielessä ei enää tunneta (esimerkiksi sukunimi Vakkuri liittyy ammattikuntaan). Nimistön vaihtelu ja käyttö kertovat nimistä kielenkäyttäjien näkökulmasta: minkälaisia nimiä 3

6 tarkoitteista käytetään ja kuinka paljon nimissä esiintyy variaatiota. Myös nimistönhuolto on tärkeä osa nimistöä. Esimerkiksi sukunimien oikeinkirjoituksesta ja taivutuksesta on olemassa viralliset ohjeet. Oikeusministeriössä toimii myös nimilautakunta, joka seuraa etu- ja sukunimien antamisessa noudatettuja käytäntöjä ja ratkaisee ristiriitatilanteita. Nyt kun olen määritellyt nimen terminä ja kertonut nimien ominaispiirteistä ja nimiluokista, huomataan, ettei nimistö ole täysin yksinkertainen aihealue, vaan sitä voi tutkia ja tarkastella monesta eri näkökulmasta. Siksi onkin kiinnostavaa tutkia, minkälaisen näkökannan oppikirjat ovat aiheeseen ottaneet. Koska nimistö on vain yksi pieni osa kielentuntemusta ja ylipäätään koko oppiainetta, juuri oletus oppikirjojen tiiviydestä kertoo varmasti paljon siitä, mitä nimistöstä halutaan nuorille kertoa. Toisaalta miksi oppilaiden pitäisi edes tietää tarkemmin nimistä? Eikö riitä, että he vain käyttävät nimiä tavallisina kielenkäyttäjinä? Seuraavassa alaluvussa perustelen sitä, miksi nimistö kuuluu osaksi äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta. 2.2 Miksi nimistöä tulee opettaa? Opettajalla on aina hyvä olla valmiina perusteluja, kun oppilas kysyy Miksi me tätä opiskellaan? tai Mihin me tätä tarvitaan?. Uskallan väittää, että nimet, nämä tunnepitoiset sanat, kiinnostavat useimpia, ja siten niiden opiskelun mielekkyyttä tuskin kyseenalaisestaan. Nimet ovat helposti lähestyttäviä, sillä ne ovat niin tuttuja: kaikilla on oma nimi, kaikki asuvat tietyssä kunnassa tai kaupungissa, tietyllä kadulla. Pelkkä kiinnostavuus ja omakohtaiset kokemukset eivät tietenkään ole pedagogisesti päteviä syitä opettaa koulussa nimistöä. Ne ovat kuitenkin hyviä lähtökohtia. Koulu ei ole irrallinen sen ulkopuolisesta maailmasta. Se, että nimet kuuluvat arkipäiväämme, tekee niistä helposti lähestyttävän kohteen teoreettisempaan pohdiskeluun. Nimistö on aihe, jossa voi lähteä liikkeelle oppilaan omista kokemuksista ja auttaa ymmärtämään paremmin tätä kielen ilmiötä, jolloin tietämys syvenee. Omana kouluaikanani nimistöä ei muistaakseni käsitelty lainkaan. Vaikuttaakin siltä, että opettajan oma kiinnostus ja itsenäiset painotusvalinnat ovat tärkeimmät lähtökohdat sille, opetetaanko nimistöä ylipäätään ollenkaan. Tietenkin myös valittu oppikirjasarja vaikuttaa. Huomionarvoista kuitenkin on, että jokaisesta yhdeksännen luokan äidinkielen oppikirjasta vaikuttaa löytyvän ainakin jonkinlainen osio nimistöstä, joten jos aihetta ei käsitellä lainkaan, se on ollut luultavimmin opettajan oma päätös. Nimistö kuuluu kielentuntemukseemme. Sitä, miten perustelemme kielentuntemuksen opettamista, voidaan soveltaa hyvin myös yhteen sen osioista, nimistöön. Peruslähtökohta on, että oman kielen lähtökohdat on hyvä tuntea. Suomen kielen asema maailmalla, Suomen kieli- 4

7 tilanne, sukukielisyys, murteet sekä sanasto ja nimistö ovat kaikki tärkeää yleissivistävää tietoa, joka avartaa tietämystä maailmasta sekä omasta kulttuuristamme. Nimet ovat osa kieltä ja näkyvät myös muussa äidinkielen ja kirjallisuuden oppisisällössä, kuten kirjallisuudessa, joten ne toimivat hyvänä välineenä ja konkreettisena esimerkkinä myös muiden aiheiden opetuksen yhteydessä. Esimerkiksi äänteitä ja astevaihtelua voi lähestyä nimien kautta (Veikko > Veikon). Pohdin luvussa 4 tarkemmin nimistön käsittelyä osana muita oppisisältöjä. Sitä ennen kuitenkin tarkastelen päätutkimuskysymystäni, eli miten oppikirjat käsittelevät nimistöä. 5

8 3 Nimistö oppikirjoissa Aija Ahtineva on tehnyt kemian saralla oppikirjatutkimusta, jota voi soveltaa hyvin muidenkin aineiden oppikirjoihin. Ahtinevan (2000: 23) mukaan oppikirjan tavoitteena on välittää tietoa. Se on oppimisen lähde, jossa yhdistyy tieteellinen tieto ja arkitieto. Hyvä oppikirja motivoi oppilasta prosessoimaan tietoa. Tavoitteena on arkitiedon laajentaminen tai korvaaminen tieteellisellä tiedolla. Esitetyn tiedon tulee olla totuudenmukaista ja tutkimukseen perustuvaa. Kuitenkaan pelkkä tieteellinen tieto ei riitä, vaan sisällöllä on oltava myös yhteys käytäntöön. Esimerkiksi uudella käsitteellä pitää olla oppilaan todellisessa elämässä jokin merkitys. Opettajalla on tärkeä tehtävä tiedon sitomisessa sekä positiivisten merkitysten luomisessa. (Emt. 2000: s ) Oppikirjojen tehtävät ohjaavat oppilasta tiedon hankintaan, vertailuun, käsittelyyn, soveltamiseen, tulkintaan ja muokkaamiseen. Tehtävien tekemisen tavoitteena on täydentää, laajentaa ja jopa muuttaa oppilaan käsityksiä tieteenalasta. (Ahtineva 2000: 41.) Oppikirjat rakentuvat opetustekstistä, jonka avulla uusi asia opetellaan. Usein opetustekstiä seuraa tehtävät, joiden avulla opittua tietoa kerrataan, syvennetään ja sovelletaan. Tehtävien tarkoituksena on omaksua tietoa tekemisen kautta. Tässä luvussa tarkastelen sekä opetustekstiä että tehtäviä. Aineistonani on kolme eri yhdeksännen luokan äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjaa: Tiina Joenpellon, Liisa Tainion ja Leena Vahalan Lentävä lause 9 Äidinkieli ja kirjallisuus vuodelta 2010; Päivi Artikaisen Väinö Kuukan, Kirsi Lehtisen, Irmeli Pahnelaisen, Janne Saarikiven & Sari Taipaleen Sisu 9 Peruskoulun äidinkieli ja kirjallisuus vuodelta 2006 sekä Anne-Mari Mikkolan ja Minna-Riitta Luukan Taju Äidinkieli ja kirjallisuus 9 vuodelta Kaikki kolme oppikirjaa ovat siis painoksiltaan melko tuoreita ja ilmestyneet lähekkäin. Käyn läpi jokaisen kirjan yksitellen. Analysoin opetustekstiä sen laajuuden, valitun näkökulman ja nimistön lajien sekä aineistojen ja esimerkkien osalta. Tehtävien käsittelyssä otan huomioon niiden määrän, käsiteltävän aihealueen ja tehtävätyypin. Sisällön erittelyn lisäksi pohdin kirjojen nimistö-osuuksia kriittisesti. Onko sisältö onnistunutta ja tarpeellista? Jääkö jotain uupumaan? Luvun lopussa huomiot on koottu kahteen taulukkoon, joiden avulla tuloksia voi silmäillä helposti kootusti ja oppikirjoja vertaillen. Taulukoiden lisäksi teen yhteenvetoa oppikirjojen yhteneväisyyksistä ja eroista sekä onnistuneisuudesta. 6

9 3.1 Lentävä lause Lentävä lause vuodelta 2010 on aineistoni tuorein oppikirja painokseltaan. Huomio kiinnittyy heti nimistön osalta aiheen käsittelyn laajuuteen: nimistöstä on yhteensä 15 sivua. Kirjan kokonaisuudesta se on 5 %. Suuri sivumäärä mahdollistaa sen, että nimistöä käsitellään hyvin monipuolisesti ja kattavasti. Aihekokonaisuuden otsikkona on Nimellä on väliä. Aiheeseen tutustuminen aloitetaan pohdintatehtävällä. Puolet sivusta täyttää erisnimikaavio, jossa nimet on jaoteltu henkilönnimiin, eläintennimiin, luontonimiin sekä kulttuurinimiin, joka jakautuu seitsemään alaluokkaan, kuten asutusnimiin, taideteosten nimiin ja tuotenimiin. Oppilaiden tulee tehtävässä sijoittaa jokaiseen kohtaan esimerkkinimi. Kaavion lähteeksi on merkattu Ainialan, Saarelman ja Sjöblomin Nimistöntutkimuksen perusteet, joten kirjan tekijät ovat selvästi käyttäneet teosta lähteenään. Johdatuskappale jatkaa tieteellistä, jopa akateemista linjaa. Siinä kerrotaan, että nimen tehtävä on identifioida eli yksilöidä kohteensa. Tieteellisillä termeillä jatketaan, sillä esiin tulee termit viittaussuhde eli denotaatio, sivumerkitys eli konnotaatio sekä mielleyhtymä. Johdannon lopussa on tietolaatikko, jossa vertaillaan lyhyesti suomen ja muiden kielten oikeinkirjoitusjärjestelmää isojen kirjainten käytössä. Johdantoa seuraa luku Nimi kertoo paikan, jossa käsitellään paikkojen nimeämistä. Huomioon on otettu lasten antamat nimet, paikannimien rakenne, paikannimien historiallisuus, nimien jaottelu ja kaavanimet. Lopussa on tietolaatikkoa, jossa annetaan esimerkkejä nimien valinnan ideologisuudesta, mm. valloittajien vaikutuksesta paikannimiin. Termejä käytetään jälleen paljon: perinnäinen ja luonnollinen paikannimi, nimistön läpinäkyvyys, luontonimet, kulttuurinimet, suunnitellut nimet eli kaavanimet. Tehtävät ovat aina tekstin lomassa ja ne liittyvät edeltävään teoriaosaan. Luku paikannimistä alkaa jälleen pohdintatehtävällä, jossa parin kanssa muistellaan lapsuuden tärkeiden paikkojen nimiä. Seuraavassa tehtävässä kootaan nuorten omia nimiä tärkeille paikoille ja pohditaan, mistä paikat ovat saaneet nimensä. Luvun lopun tehtävissä vastataan tekstin pohjalta kertaaviin kysymyksiin ja mietitään, miten oman asuinalueen viralliset nimet ovat syntyneet ja miten ne kuvaavat paikkaa. Viimeisenä on tuottamistehtävä, jossa suunnitellaan kirjassa olevalle kartalle nimistö. Tehtävänannossa muistutetaan, mitä nimenannossa tulisi ottaa huomioon. Kyseinen tuottamistehtävä on mielestäni erityisen onnistunut, sillä siinä oppilas pääsee luomaan kielen avulla jotain uutta. Itse tekemällä nimiin liittyvät periaatteet (mm. nimi kuvaa alueen luonnetta ja on helppo muistaa ja kirjoittaa) jäävät paremmin mieleen. Tehtävä myös avaa ymmärrystä olemassa olevasta nimistöstä. Seuraava luku, Etunimi yksilöi keskittyy siis etunimiin. Luku aloitetaan tuttuun ta- 7

10 paan pohtimalla omia kokemuksia, nyt omaa etunimeä. Henkilönimistöstä esitellään runsain esimerkein erilaisia aikakerrostumisia ja virtauksia, kuten muinaissuomalaiset nimet, pyhimysnimet, Raamatun nimet, kansainväliset nimet ja 1900-luvun uudet suomalaiset nimet. Tämän jälkeen kerrotaan, mitkä asiat vaikuttavat etunimen valintaan (suvun nimet, julkkikset, nimen kauneus ja helppous sekä pyrkimys yksilöllisyyteen). Etunimiin liittyvä tehtävä on laaja. Aluksi tutkitaan lähteiden avulla oman nimen taustaa, yleisyyttä ja nimenantoperusteita. Sen jälkeen hankitun tiedon pohjalta kirjoitetaan essee, jossa tulee ottaa huomioon lukijan mielenkiinnon säilyminen ja persoonallinen ote. Tämä on yksi aineiston onnistuneimmista tehtävistä, sillä nimi on hyvä aihe ja kirjoitelman kohde, johon voi soveltaa persoonallisen esseen kirjoittamista ja tiedonhakua. Etunimi-osiossa selvänä puutteena oli, että toista nimeä ei mainittu millään tavalla. Lähes jokaiselle on vähintään yksi toinen nimi. Nimistöntutkimuksessa termi etunimi viittaa kaikkiin nimiin ennen sukunimeä, ja ensimmäinen käytetty nimi on ensinimi, jota seuraa jälkinimi (Ainiala ym. 2008: s. 172). Näin tarkkaa terminologiaa yhdeksäsluokkalaisen on kuitenkin aivan turha tietää. Kun tavallisessa kielenkäytössä etunimi viittaa yleensä vain kutsumanimeen, oppikirjassa tulisi ehdottomasti erikseen mainita, puhuvatko he kaikista ristimänimistä vai ainoastaan etummaisesta. Esseetehtävässä asia on onneksi selkeytetty tehtävänannolla Kirjoita essee omasta kutsumanimestäsi. Viimeinen luku Sukunimien saloja käsittelee sukunimien synnyn historiaa ja muodostamisperiaatteita. Sukunimityypit luokitellaan taulukon avulla kantasanatyyppisiin (Koivu), yhdyssanatyyppisiin (Ruohomäki) ja johtimillisiin (esim. la, -lä Mäkelä). Tehtävissä kerrotaan omasta sukunimestä, selvitetään Suomen kolme yleisintä sukunimeä, kysytään lähipiirin aviopareilta, millä perusteella he ovat valinneet sukunimensä, luokitellaan luokan sukunimet sukunimityyppeihin ja ihmetellään, mitkä sanat pohjautuvat henkilönimiin (George Horace Gallup, Rudolf Diesel jne.) Tehtävät ovat hyvin monipuolisia aiheiltaan ja toteutustavaltaan. Erityisen hauska ja kekseliäs on tehtävä, jossa tuodaan ilmi eri henkilöiden nimien vaikutus tunnettuihin yleisnimiin, kuten nikotiiniin, celsiukseen ja saksofoniin. Sukunimien luokittelutehtävä on käytännössä liian ahdas ja rajoittava, sillä läheskään kaikkia luokan nimiä ei saa luokiteltua suomalaiseen malliin. Tämä katsaus Lentävään lauseen nimistö-osioon paljasti, että oppikirjan ote aiheeseen on hyvin yksityiskohtainen ja monipuolinen. Opetusteksti ei mene siitä, mistä aita on matalin, vaan pureutuu nimien olemukseen syvemmin. Lukijalle tulee selväksi nimen tehtävät, merkitys ja eri nimilajit sekä niiden ominaispiirteet. Kritiikkiä antaisin termien käytöstä. Tieteellisille termeille (denotaatio) on olemassa kansantajuiset vastineet (viittaussuhde), jotka riittäisivät 8

11 yksinäänkin. Liian populaariksi teoriaa on kuitenkin turha viedä. Ilman terminologiaa on hyvin hankala käsitellä esimerkiksi nimien merkitystä. Koska nimet ovat kaikille tuttuja, niitä on hyvä käsitellä pintaraapaisua syvemmin. Juuri tämä on Lentävään lauseen vahvuus. Uusi asia aloitetaan aina omien kokemuksien pohdinnalla, mikä on hyvä, motivoiva silta aiheeseen. Tehtävät eivät ole irrallisia, vaan perustuvat aina opetustekstiin. Monessa tehtävässä teoriaa pääsee soveltamaan käytäntöön. Suurin osa tehtävistä on niin sanottuja pohdintatehtäviä, joiden kysymykset ovat nuorille sopivia, mutta samalla tarpeeksi haastavia. Niiden käytännön toteutus jää kuitenkin epäselväksi. Useat tehtävät ovat muotoiltu melko epämääräiseksi kootkaa yhdessä, tutkikaa tai tehtävänä on ainoastaan litania kysymyksiä. Toisaalta hyvää tällaisissa tehtävissä on niiden yhteistoiminnallisuus: tehtävät perustuvat yhteiseen keskusteluun tai pari- ja ryhmätyöskentelyyn, joiden tulokset puretaan yhdessä. Oikeita ja vääriä vastauksia ei välttämättä ole, vaan ilmi tuodaan enemmän omia ajatuksia ja kokemuksia. 3.2 Sisu Sisu vuodelta 2008 otsikoi nimiosuutensa yksinkertaisesti Nimistö. Oppikirjassa käsitellään henkilön- ja paikannimiä seitsemän sivun verran. Nimen käsitteestä kerrotaan, että nimi on sellainen sana, joka viittaa yhteen tiettyyn kohteeseen. Paikannimistä kerrotaan yhden lyhyen kappaleen verran. Tiivistettynä kappaleen sisältö on, että paikannimissä on usein paljon vanhoja, käytöstä poistuneita sanoja. Tehtävinä on miettiä, miten kotipaikkakunnan nimi on syntynyt sekä miettiä paikkakunnan muita paikannimiä ja ottaa selvää esimerkiksi historiateosten avulla, miten nimet ovat syntyneet. Kotiseudun historiateokset tuskin houkuttelevat tiedonhaun äärelle. Virallisten nimien sijasta innostavampaa olisi miettiä esimerkiksi nuorten omia epävirallisia nimiä kotiseutunsa paikoille, kuten Lentävä lause teki. Sukunimiä käsitellään Simonen, Laine, Honkajuuri vai Helmenkalastaja? -otsikon alla. Sukunimiä käsitellään historiallisesta näkökulmasta. Nykypäivää tuodaan esiin yleisempien sukunimien listauksella ja kertomalla sukunimien nimenmuutosmuodista. Silmiinpistävää on, että yleisempien sukunimien listassa ei mainita Korhonen-nimeä, joka kuitenkin on kilpaillut kärkipaikasta Virtasen kanssa jo vuosia. Luvussa mainitaan myös, että suomalaiset muuttavat sukunimensä harkiten. Sitä ei kuitenkaan mainita, että laki rajoittaa sukunimen vaihtamista, emmekä voi vaihtaa sukunimeä ihan mihin vain. Opetustekstin jälkeen sukunimistä on yhteensä viisi tehtävää. Tehtävissä pitää selvittää, millaisia sukunimiä suvussa on esiintynyt sekä mikä on oman sukunimen tausta. Parin kanssa 9

12 tulee pohtia, miksi nimilautakunta on hylännyt esimerkkinimet (mm. Onoff ja Kuunmaisema). Kirjassa ei kuitenkaan tuoda millään tavalla ilmi, minkälaiset lait ja periaatteet ohjaavat sukunimiämme. Tehtävä jää täten irralliseksi pohdinnaksi ilman ratkaisuja. Myös seuraavan tehtävät käytännön toteutus jää puolinaiseksi. Tehtävässä pyydetään järjestämään annetut kahdeksan suomalaista sukunimeä (Leino, Könni, Virtanen, Kärkkäinen, Keskitalo, Laine, Koivisto, Korkiakoski) yleisyysjärjestykseen. Oppilas ei voi perustaa järjestystä mihinkään teoriaan tai tietoon, vaan tehtävä on pelkkää arvuuttelua. Oikeata vastausta ei anneta oppikirjassa, mutta se voi mahdollisesti löytyä opettajan oppaasta. Seitsemästä sivusta yksi sivu on käytetty Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Sirkka Paikkalan kieli-ikkuna -tekstiin, joka käsittelee sukunimen valinnan historiaa avioliittoon astuttaessa. Tietoisku-tyylinen lyhyt artikkeli on melko kuivaa tekstiä, eikä avionimi luultavasti tunnu ajankohtaiselta yhdeksäsluokkalaisille, vaikka suurimmalla osalla heistä sukunimen valinta tulee vastaan jossakin vaiheessa. Kirjan tehtävänä on lukea teksti ja arvioida ryhmissä, miten yleistä aviopuolison sukunimen ottaminen on tulevaisuudessa. Sen jälkeen kerrotaan, mitä mieltä itse on miehen tai vaimon sukunimen vaihtamisesta. Kirjassa on jatkokysymys: Voisivatko ryhmän pojat ottaa naimisiin mennessään vaimonsa sukunimen? Tällainen pohdinta on varmasti kiinnostavaa, mutta voisi kuulua ennemmin yhteiskuntaopin puolelle. Jatkokysymys, joka on suunnattu pelkästään pojille, on täysin turha ja korostaa näkökulmaa, että pojille sukunimen vaihtaminen olisi suurempi tai hankalampi asia. Sukunimistä siirrytään etunimiin. Otsikkona on jälleen nimilista: Ihanelma, Riia vai Ranja?. Kyseisiä nimiä ei tuoda kuitenkaan esiin tekstissä. Etunimiin on liitetty kolme tietolaatikkoa, jotka kertovat nimiin liitetyistä uskomuksista, etunimilaista sekä tilastoja suosituimmista etunimistä eri vuosikymmeninä. Opetusteksti keskittyy etunimien suosionvaihteluun eri aikoina. Esimerkkinimiä annetaan runsaasti. Tehtäviä etunimistä on sivun verran. Omia kokemuksia pohditaan kolmessa tehtävässä: selvitetään valintaperustelut omalle nimelle, listataan etunimiä, joita voisi antaa omille lapsille ja selvitetään luokan etunimien alkuperää nimioppaiden avulla. Luokan nimien alkuperien selvittäminen on onnistunut tehtävä, sillä siinä otetaan huomioon kaikki oppilaat ja tulokseksi saadaan kattava otos erilaisista nimistä erilaisin alkuperin. Muissa tehtävissä ehdotetaan suosittuja nimiä vuodelle 2020, pohditaan etunimien suosion syitä eri aikakausina sekä sijoitetaan kirjan antamat nimiehdotukset kolmelle eri sukupolvelle. Sisu-oppikirjan opetusteksti on hyvin selkeää ja helposti lähestyttävää. Sisältö on kuitenkin osin yksipuolista ja painotukset vaikuttavat erikoisilta, jopa turhilta siihen nähden, että nimistössä on niin paljon yksityiskohtia, joista valita. Kirjan esimerkit ovat marginaalisia ja hankalasti avautuvia. Esimerkkinä ruotsinkielisten sukunimien suomentamisesta 1900-luvulla 10

13 annetaan Täällä Pohjantähden alla -romaanin kirkkoherra Salpakari ja hänen vaimonsa tuomari Sointuvaaran tytär. Tehtäviä on runsaasti, mutta niiden onnistuneisuus vaihtelee. Useassa tehtävässä niiden pedagoginen tarkoitus jää hämäräksi, ja perusteeksi tehtäville jää tällöin ainoastaan viihdyttäminen. 3.3 Taju Taju-oppikirja vuodelta 2007 on nimistö-osuudeltaan suppein, sillä nimistöön on varattu yhteensä neljä sivua. Opetustekstiä on kaksi sivua ja tehtäviä on kaksi sivua. Aihealueen sijoitus on muista kirjoista poikkeava: nimistöä ei ole sijoitettu kielentuntemuksen yhteyteen vaan aivan kirjan alkuun, jossa käsitellään lyhyesti kulttuuria otsikolla Kulttuurien kentällä. Nimistöosuuden otsikko on Nimet kertovat kulttuurista, joten lähtökohtana on nimien tarkasteleminen osana kulttuuria. Tosin kieltäkään ei ole täysin unohdettu, sillä yläkulmassa on palkki kielitietoa. Otsikon alla eräänlainen ingressi, joka esittelee lyhyesti nimen tärkeyttä ja kertoo että nimet ovat osa kieltä. Ingressiä seuraava lyhyt kappale kertoo, mistä nimet ovat kotoisin kansainvälisestä näkökulmasta. Kappaleessa luetellaan suomalaisen Aleksin kaimoja Euroopan eri maista ja kerrotaan, että Anna-nimi on käytössä 17 maassa. Puolet sivusta täyttää kuvallinen taulukko, jossa kerrotaan nimien alkuperiä (esim. Raamattu, luonto, faninimet) ja esimerkkinimiä, joista osa ei ole suomalaisia, vaan nimiä on poimittu ympäri maailmaa. Taulukko on hyvin mielenkiintoinen kansainvälisine esimerkkeineen ja kuvineen. Toinen teoriasivu esittelee hyvin tiiviisti sukunimisysteemin synnyn Suomessa. Sivulla on myös kaksi tietolaatikkoa. Ensimmäisessä laatikossa luetellaan mistä suku on voinut saada nimensä (asuinseudusta, kääntämällä, kotitalon nimestä jne.). Toisessa laatikossa palataan kulttuurieroihin kertomalla, minkälaisia nimeämisen tapoja eri kulttuureissa ja maissa on. Tämä tieto oli itsellenikin uutta. Sain muun muassa selville, että somalialaisessa kulttuurissa perheen äiti ja isä ovat erinimisiä, sillä etunimen jälkeen kannetaan aina isän sekä isänisän nimeä. Tällaisesta käytännöllisestä kulttuurien tuntemuksesta on aina hyötyä. Nimet voivat parhaimmillaan avartaa käsitystä kulttuurien kirjosta. Kaikki nimistöosuuden kahdeksan tehtävää liittyvät henkilönnimiin, sillä opetustekstikin käsitteli ainoastaan niitä. Tietoa kulttuurien eri nimikäytänteistä sovelletaan päättelemällä mikä oma nimi olisi, jos eläisi esimerkiksi espanjalaisessa tai venäläisessä kulttuurissa. Tehtävän tulokset varmasti hauskuuttavat, mutta myös osoittavat, että suomalainen tapa on vain yksi 11

14 muiden joukossa. Tiedonhakutehtävänä on ottaa selvää, mistä ryhmän jäsenten etunimet ovat peräisin, selvittää löytyvätkö nimet almanakasta sekä selvittää niiden yleisyys. Kirjoitustehtävässä tulee tutkia Suomalaisuuden liiton suosittelemia nimiä (esim. Halava, Sini-valvatti, Uivelo, Ypö, Hirvo, Kekri, Mommi ja Pellonpeikko) ja esitellä tekstissä nimien aihepiirejä, kuvata tyttöjen ja poikien nimien eroja sekä kertoa perusteltu mielipide nimistä. Tehtävä on mielestäni erityisen onnistunut, sillä aineisto on aito ja erittäin viihdyttävä. Aineiston avulla voi hyvin pohtia nimien ominaisuuksia, merkityksiä ja niiden herättämiä mielikuvia. Toinen kirjoitustehtävistä on taas epäonnistunut. Tehtävässä on lueteltu neljä eri nimeä (mm. Jere Oskari Eevola) ja nimen perusteella henkilöstä olisi kerrottava harrastukset, luonne, ulkonäkö, syntymäpaikka jne. Tämän jälkeen esittelyjä vertaillaan. Tekeminen ja vertailu voi olla viihdyttävää, mutta oppilaille ei saisi jäädä käsitystä, että pelkän nimen perusteella ihmisestä voisi tehdä tulkintoja ja johtopäätöksiä. Keskustelutehtävät ovat yhteiskunnallisia aiheiltaan. Kirja esittelee Suomen nimiperiaatteet sekä antaa nimiesimerkkejä (Jucca, Pasianssi, Lovejoy, Zorro jne.) ja oppilaiden tehtävänä on perustellusti hyväksyä tai hylätä nimiehdotukset. Toisessa tehtävässä otetaan kantaa väitteisiin, kuten Maahanmuuttajien nimet pitäisi muuttaa suomalaisen käytännön mukaiseksi. Väitteet ovat kiinnostavia ja synnyttävät luultavasti tärkeää keskustelua. Tämän kaltainen tehtävä sopii hyvin myös yhteiskuntaopin tunnille. Taju on hyvä esimerkki siitä, ettei määrä korvaa laatua. Neljään sivuun on mahdutettu paljon asiaa nimien alkuperästä, nimien kulttuurista sekä nimiperiaatteista. Se, mitä on käsitelty, on käsitelty hyvin ja monipuolisesti. Kulttuuri-näkökulma oli onnistunut. Jäin kuitenkin kaipaamaan edes mainintaa muista kuin henkilönnimistä, sillä niitä on maailma pullollaan. Myös paikannimet kertovat kulttuurista. Oppilaille Taju-oppikirjan käsittelytapa henkilönnimistä on luultavasti hyvin avartava ja kiinnostava. 12

15 3.4 Yleiskatsaus ja vertailu Taulukko 1. Oppikirjojen opetustekstien vertailu Lentävä lause Sisu Taju Mihin nimistö-osuus sijoittuu kirjan sisällyksessä? Pääluvun Kieli ja kulttuuri alalukuna on Nimellä on väliä. Tätä ennen on käsitelty mm. sanastoa. Pääluvun Kielitietoa alalukuna on Nimistö. Muita alalukuja ovat mm. Murteet ja Kieli muuttuu. Sijoittuu kirjan alussa olevaan lyhyeen kulttuuriosioon, yläotsikkona Kulttuurien kentillä. Kuinka monta sivua nimistön käsittelyyn on käytetty? 15 sivua 7 sivua 4 sivua Mitä nimistön eri lajeja käsitellään? Ensimmäiset kaksi sivua nimien tehtävästä ja merkityksistä, 4 sivua paikannimistä, 7 sivua etunimistä ja 3 sivua sukunimistä. Alussa lyhyt yleisjohdattelu mm. paikannimien historiasta, sukunimistä 3 sivua, etunimistä 3 sivua. Lyhyt esittely nimistä, jonka näkökulmana on henkilönnimet, pieni osio etunimien alkuperistä sekä sukunimien synnyn historiasta. Tehtäviä ainoastaan henkilönnimistä. Käydäänkö nimiä läpi historiallisesta näkökulmasta? Jonkin verran. Aiheina mm. paikannimien ilmentämä historia, henkilönimistön aikakerrostumat ja sukunimien vaiheet. Kyllä. Näkökulmana nimistön jatkuva muuttuminen. Sukunimien synnyn ja valinnan historiaa. Etunimien eri aikakausien vaihteluita. Kyllä. Näkökulma on suurimmaksi osin historiallinen, esim. kerrotaan, kuinka sukunimiperinne syntyi Suomessa. Tuodaanko esiin nimistön nykypäivän tilanne? Kyllä. Esimerkkeinä esim. lasten käyttämät paikannimet, kaupunkien kaavanimet ja nykyajan nimitrendit. Mainitaan esim. nykyinen nimimuoti nimenmuutosanomuksissa, sukunimen valinta avioliittoon vihittäessä sekä suositut etunimet. Keskitytään eri nimeämisen tapoihin eri kulttuureissa. 13

16 Minkälaisia esimerkkejä ja aineistoja nimistä annetaan? Mm. erisnimien luokittelukaavio, tietolaatikko nimien oikeinkirjoituksesta eri kielissä, grafiikka poikien nimien suosionvaihtelusta. Todella paljon nimiesimerkkejä havainnollistamassa teoriaa. Aineistona Sirkka Paikkalan kolumni sukunimistä Helsingin Sanomissa, tietolaatikot etunimilaista sekä suosituimmista etunimistä. Esimerkkinä mm. Täällä Pohjantähden alla -romaanin sukunimiä. Suuri kuvio etunimien alkuperien luokittelusta, tietolaatikko sukunimien alkuperistä. Käsitelläänkö nimiä enemmän tieteellisestä vai populaarista näkökulmasta? Tekstin apuna on selvästi käytetty Nimistöntukimuksen perusteet -teosta, joten käsittely perustuu tutkimuksiin. Menee melko syvälle, esim. kerrotaan nimien tehtävistä, viittaussuhteista, mielleyhtymistä ja rakenteista. Helposti lähestyttävä, mutta pintapuolinen käsittely. Nippelitietoa esim. etunimiin liitetyistä uskomuksista. Osin pintapuolinen käsittely. Kerrotaan esim., että nimi on ihmiselle tärkeä asia, muttei kerrota miksi. Syventyy tarkemmin nimien ja kulttuuriin suhteeseen. Minkälaisia käsitteitä käytetään? Selitetään, mitä tarkoitetaan identifioinnilla, denotaatiolla, konnotaatiolla, perinnäisellä paikannimellä, läpinäkyvällä nimellä, luonto- ja kulttuurinimellä ja patronyymilla. Paljon tieteellisiä käsitteitä peruskouluun, mutta kaikki käsitteet on myös selitetty auki. Otsikko on Nimistö, mutta termiä ei avata, eikä siihen palata. Käsitteet henkilönnimi ja paikannimi lihavoitu. Ei löydy nimistöön viittaavia käsitteitä. 14

17 Taulukko 2. Oppikirjojen tehtävien vertailu Lentävä lause Sisu Taju Kuinka paljon nimistöstä on tehtäviä? Yhteensä 15 tehtävää, joiden laajuus vaihtelee pohdintatehtävästä esseeseen. Yhteensä 14 tehtävää. Tehtävät seuraavat aina eri tekstiosioita. Kaksi sivua tehtäviä, eli saman verran kuin teoriaakin. Tehtävät siis korostuvat nimien käsittelyssä. Yhteensä 8 tehtävää. Mihin aihe-alueisiin tehtävät liittyvät? Tehtävät on jaoteltu teoriatekstin lomaan. Aluksi on aina lämmittelytehtävä, jossa keksitään eri nimikategorioihin esimerkkejä. Tehtävät liittyvät nimien herättämiin mielikuviin, lapsuuden nimiin, itse muodostettuihin paikannimiin, omaan nimeen, kalenterin nimiin jne. Etunimistä on 7 tehtävää, sukunimistä 5 ja paikkakunnista 2. Kaikki tehtävät liittyvät henkilönimiin eri näkökulmista: omat nimet, erikoiset nimet, mitä nimiä hyväksyisi jne. Minkä tyyppisiä tehtäviä oppikirjoista löytyy? Esim. soveltavia / tiedonhakutehtäviä / omista kokemuksista ammentavia? Suurin osa tehtävistä ammentaa oppilaan omista kokemuksista. Tehtävät ovat kuitenkin hyvin erityyppisiä, kuten Vastaa kysymyksiin tekstin perusteella, Suunnittele kartan alueelle nimistö tai Kysy lähipiirisi aviopareilta sukunimensä valinnasta. Osioiden ensimmäiset tehtävät liittyvät aina oppilaaseen itseensä: Mitä sukunimesi merkitsee, miten paikkakuntasi nimi on syntynyt, millä perusteella olet saanut etunimesi? Tehtävissä pitää myös pohtia tiettyjen sukunimien yleisyyttä ja tiettyjen etunimien suosiota. Tiedonhakutehtävä omasta ja kavereiden etunimistä; kirjoitustehtävä, jossa pohditaan Suomalaisuuden liiton suosittelemia nimiä; henkilökuvauksen teko nimen perusteella; keskustelutehtävä nimiperiaatteista; kannanottoja yhteiskunnallisiin väitteisiin. 15

18 3.5 Kokoava katsaus Koska POPS ei suoranaisesti mainitse nimistön opetusta, kirjasarjat ovat saaneet vapaat kädet nimien käsittelyyn. Tietenkin kirjojen laatijoiden on otettava huomioon, että aihetta on lähestyttävä sekä tieteelliseltä pohjalta että oppilaiden arkikokemuksista. Jälkimmäinen oli mielestäni huomioitu jokaisessa aineistoni oppikirjassa. Jokaisessa kirjassa oli esimerkiksi tehtävä, joka lähti liikkeelle omasta etu- tai sukunimestä. Olisikin on outoa, jos nimiä käsitellessä ei aloitettaisi siitä, mikä on lähimpänä ja tutuinta. Henkilönnimet olivat selvästi keskiössä. Tajussa ne olivat ainoa nimien laji, josta puhuttiin. Sisussa henkilönnimien lisäksi ainoastaan mainittiin paikannimet, Lentävässä lauseessa paikannimet olivat lähes yhtä suuressa asemassa kuin henkilönimet. Lentävälle lauseelle on annettava kunniamaininta monipuolisuudestaan. Luvun alun kaavio osoitti heti, että maailma on täynnä erilaisia nimiä. Vaikka oppikirja joutuisi tilan- ja ajanpuutteen takia priorisoimaan ja keskittymään vain etu- ja sukunimiin, olisi kuitenkin tärkeää kertoa nimistä yleisemmin, ikään kuin luoda konteksti, jossa erilaiset nimet esiintyvät omanlaisinaan. Vähintäänkin yksi tietolaatikko paikannimistä ja tehtävä, jossa pohditaan oppilaille tuttujen paikannimien ominaisuuksia, olisi paikallaan joka kirjasarjaan. Huomionarvoista on, ettei oppikirjoissa käsitelty juuri lainkaan epävirallisia nimiä. Henkilöiden lempinimet tai paikoille annettavat epäviralliset nimet ovat usein suorastaan herkullisia pohdinnan kohteita sekä hyviä esimerkkejä kekseliäästä ja eläväisestä kielenkäytöstä. Nimien käyttö on yhteydessä myös murteisiin. Lentävässä lauseessa ja Tajussa erityisen hyvää olivat runsaat esimerkit nimistä. Ne ovat tärkeitä tosielämän esimerkkejä, jotka havainnollistavat hyvin. Koska aineena on äidinkieli, nimistön opetus luonnollisesti keskittyy suomenkieliseen nimistöön. Kuitenkin nimistön yhteydessä olisi helppoa käsitellä myös kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta. Ainoastaan Taju nostaa muiden maiden nimistöjen ominaisuuksia esiin. Lentävässä lauseessa mainitaan saksa, jonka isojen kirjainten kirjoittamista verrataan suomeen. Sisu ei huomioi muita kieliä tai kulttuureja lainkaan. Kaikki kirjat tarttuivat jollakin tapaa nimilakiin ja nimilautakuntaan siten, että oppilas tulee miettineeksi, minkälaisia nimiä on sallittua antaa ja millaisin periaattein jotkin nimiyritelmät joutuvat hylätyksi. En ole tutustunut tarkemmin yhteiskuntaopin oppisisältöihin, mutta lainpykälät tuntuvat kuuluvan enemmän yhteiskuntaopin puolelle. Toisaalta on mielenkiintoista, että laki ohjaa tällä tavoin kielenkäyttöämme, joten äidinkielen tunnilla aihe ei ole lainkaan turha. Kirjojen tekijät ovat voineet myös ajatella, että hylätyt nimiehdotukset ovat hauskoja ja 16

19 viihdyttäviä esimerkkejä, ja että ne kertovat jotakin kielestämme ja yhteiskunnastamme. Kaikkien oppikirjojen tehtävät ovat toteutustavoiltaan hyvinkin monipuolisia. Ne ovat tyypiltään opetustekstiä kertaavia, kirjoitustehtäviä, tiedonhakutehtäviä, aineiston tutkimista, omista kokemuksista ammentavia, luokittelua ja yhteiskunnallista, jopa eettistä pohtimista. Mielestäni parhaimpia tehtäviä olivat sellaiset, joissa vaadittiin omaa pohdintaa ja tuottamista. 17

20 4 Nimistö osana opetusta Nimistöä opetetaan yläkoulussa hyvin vähän, luultavasti noin yhden oppitunnin verran. Se on ymmärrettävää, sillä äidinkieleen ja kirjallisuuteen kuuluu niin valtavasti tärkeää oppisisältöä. Nimistön ei kuitenkaan tarvitse jäädä täysin marginaaliin, vaan nimet voi liittää osaksi monia eri aiheita. Kuten oppikirjavertailussa tuli ilmi, nimistöön liittyvät tehtävät olivat suurimmaksi osaksi onnistuneita, kattavia ja kiinnostavia. Nimistön opetukseen voisi mielestäni käyttää hieman tuntia enemmän aikaa juuri tehtäviin keskittyen. Nimien teorian ja periaatteiden tutkimukseen saa ympättyä hyvin kirjoittamisen harjoittelua sekä tiedonhakua ja sen käsittelyä. Nimistö antaa parhaimmillaan kirjoitustehtäviin hyviä aiheita, joista kaikilla on joitakin kokemuksia, liittyi tehtävä sitten oman asuinalueen paikannimistöön, omaan nimeen tai tuotenimien (kuten makeisten nimien) pohdintaan. Lentävän lauseen esseetehtävä omasta etunimestä (ks. s. 8) on mielestäni laaja ja monipuolinen tehtävä, joka sopii hyvin yhdeksäsluokkalaisille syventämään pohtivan asiatekstin kirjoittamista sekä aineiston käyttöä. Tämän kaltaista tehtävänantoa on käytetty myös esimerkiksi lukion 2. kurssilla prosessikirjoittamisessa. Törmäsin tehtävänantoon ainedidaktiikassa, jossa Henna-Riikka Eronen, Katariina Känkänen, Suvi Takala ja Maiju Viitanen olivat rakentaneet prosessikirjoittamisen kokonaisuuden nimistöaiheisen tehtävän ympärille. Kirjoittamistehtävän tarkoituksena oli selvittää oman etu- ja sukunimen etymologiaa, johon liittyvät nimen merkitys ja historia. Opiskelija voi selvittää nimenantoperusteita esimerkiksi vanhempiaan haastattelemalla. Kirjoitelmassa voi tarkastella myös esimerkiksi nimien yleisyyttä. Tehtävänantoon voi lisätä lukuisia erilaisia tukikysymyksiä painottaen erilaisia näkökulmia, kuten sukunimet ja kulttuuri tai etunimen edustama aikakausi. Tiedonhakua voi tehdä monella tapaa: muun muassa Väestörekisterikeskuksen nettisivuilla, etunimioppaiden tai sukunimiteosten avulla sekä sukulaisia haastattelemalla. Lähdetietojen rinnalle voi tuoda hyvin myös omia ajatuksia, jolloin korostuu taito erotella asiatekstissä omat ja toisten ajatukset. Nimet ovat siis toimiva aihe tiedonhakuun ja pohtivaan kirjoitelmaan. Oma nimi on helposti lähestyttävä aihe, mutta nimen taustojen selvittäminen vaatii taustatyötä ja monipuolisia lähteitä. Pohdinnan kohteita voi olla monia aina nimen synnystä oman suvun nimihistoriaan. Nimiaiheinen tehtävänanto herätti ainedidaktiikan ryhmässä keskustelua. Huolenaiheena oli esimerkiksi se, että tehtävä asettaa ulkomaisen nimen omaavat epätasa-arvoiseen asemaan, sillä heille suomenkielisistä lähteistä ei ole usein apua ja lähteitä voi olla hankala löytää. Nimet ovat kuitenkin hyvä lähtökohta käsitellä monikulttuurisuutta, sillä nimiemme monimuo- 18

21 toisuus on konkreettinen osoitus siitä, että tulemme eri taustoista. Vierasperäiset nimet voivat olla jopa yhteiskunnallisen debatin aihe. Pääsin seuraamaan syventävässä harjoittelussa puheviestinnän päättökoetta, jossa oppilas piti koskettavan puheen siitä, miten hän joutuu tummapiirteisenä ja ulkomaisen nimen omaavana jatkuvasti ennakkoluulojen kohteeksi. Nimet voivat toimia pahimmillaan syrjinnän välineenä esimerkiksi työnhaussa ja työelämässä muutenkin. Nimistön käsittely tästä näkökulmasta voi mennä enemmän yhteiskuntaopin puolelle, mutta myös ehdottomasti äidinkielessä tulisi ottaa puheeksi tasa-arvokysymykset kielen kannalta. Nimet ovat erilaisia erilaisissa kulttuureissa. Tämä olisi nähtävä rikkautena ja mahdollisuutena oppia uutta. Taju-oppikirjassa monikulttuurisuus-näkökulma oli otettu huomioon: kirjassa esiteltiin nimeämisen tapoja eri kulttuureissa, kuten espanjankielisissä maissa, Islannissa, Suomessa ja venäläisessä sekä somalialaisessa kulttuurissa. Sen lisäksi, että nimet sopivat hyvin tiedonhakutehtävän ja esseen aineistoksi sekä monikulttuurisuuden käsittelyyn, nimistöä voi käsitellä hyvin myös osana muita äidinkielen ja kirjallisuuden oppisisältöjä. Nimet eivät ole mitättömiä kirjallisuudessakaan. Kaunokirjallisuudessa nimet voivat toimia symbolisina ja viestiä henkilöhahmoista jotakin. Kiinnostavia tutkittavia nimiä löytyy esimerkiksi Harry Potter -kirjasarjasta tai Aku Ankasta. Yksi tärkeimmistä teoksista nimien kannalta on Kalevala. Eepoksen opetuksen yhteydessä käsittelyyn voi ottaa myös Kalevalan lukuisat nimet, jotka vaikuttavat kulttuurissamme ja ympäristössämme vahvasti edelleen. Yksikään aineistoni oppikirjoista ei käsitellyt kaupallisia nimiä. Oppikirjakontekstissa täytyy tietenkin varoa kaupallisuutta ja piilomainontaa, mutta tieteelliseltä pohjalta lähtevässä nimien käsittelyssä on tuskin vaaraa sekoittua mainontaan. Kaupalliset nimet ovat osa arkikokemustamme. Ne ovat osa yritysten kielenkäyttöä, joka pyrkii lisäämään kiinnostusta, vahvistamaan brändiä ja lisäämään myyntiä. Kun oppilaat pohtivat kaupallisten nimien muotoa, merkitystä ja tehtäviä, he ymmärtävät syvemmin kieltä, joka heitä ympäröi, ja osaavat suhtautua siihen jopa kriittisesti. Kaupallisten nimien käsittelyyn voi liittää seuraavanlaisen tehtävän: Oppilaat valitsevat ryhmässä yhden yrityksen, jolla on nimettyjä tuotteita. He pohtivat mitä yrityksen nimi tarkoittaa ja miksi yritys on halunnut valita kyseisen nimen (esim. Fazer). Ryhmä ottaa selvää minkälaisia tuotenimiä yrityksen tuotteissa on (esim. Geisha, Pätkis, Merkkari) ja pohtivat nimen suhdetta tuotteeseen. Mitä yritys haluaa viestittää nimillään? Edellisen kaltainen tehtävä on yksi vaihtoehto osaksi suurempaa nimistöprojektia, jonka voi teettää luokassa. Suunnittelemani ryhmätyökokonaisuus on vaihtoehto nimistön käsittelyyn kokonaisuudessaan, sillä siinä otetaan huomioon nimistön lajeja monipuolisesti. Luokka jaetaan ensin noin neljän hengen ryhmiin ja jokainen ryhmä saa oman nimiaiheensa: etunimet, 19

22 sukunimet, paikannimet, kaupalliset nimet, kirjallisuuden nimet ja eläintennimet. Kukin ryhmä valmistaa tietopaketin aiheestaan tehtävänannon mukaisesti ja esittelevät sen projektin päättyessä koko luokalle. Tehtävänannot ovat seuraavat: 1. Etunimet: - Saatte opettajalta Helsingin Sanomien syntyneet -palstan, jossa kerrotaan vastasyntyneille annettuja nimiä. Valitkaa viisi tytön etunimeä ja viisi pojan etunimeä. - Ottakaa selvää etunimioppaan avulla, mitä nimistä sanotaan, mikä on niiden alkuperä. Katsokaa myös Väestörekisterikeskuksen etunimihaulla, kuinka suosittuja nimet ovat olleet eri aikoina. - Mitä nimiä haluaisitte antaa tulevaisuudessa lapsillenne? 2. Sukunimet: - Selvittäkää oman sukunimienne taustoja. Haastatelkaa sukulaisia, hakekaa tietoa netistä ja Sukunimet-kirjasta. Selvittäkää Väestörekisterikeskuksen sivujen avulla sukunimienne yleisyyttä. - Selvittäkää VRK:n sivujen avulla myös Suomen kymmenen yleisintä sukunimeä. Minkälaisia sukunimiä listalla on? 3. Paikannimet: - Kootkaa lähialueelta 7-10 kappaletta teille tärkeiden paikkojen nimiä, joko virallisia nimiä tai lempinimiä. Ne voivat olla kokoontumispaikkoja, luontopaikkoja, katuja jne. - Miten paikat ovat saaneet nimensä? Millä tavalla nimet kuvaavat paikkaa? 4. Kaupalliset nimet: - Valitkaa yksi yritys, joka valmistaa nimettyjä tuotteita. Voitte pyytää vaihtoehtoja opettajalta. - Vastatkaa seuraaviin kysymyksiin: Tarkoittaako yrityksen nimi jotakin, mitä? Pohdi miksi yritys on valinnut kyseisen nimen? - Ottakaa selvää minkä nimisiä tuotteita yritys valmistaa ja valitkaa kymmenen erilaista tuotenimeä. Pohtikaa: Mitä nimet tarkoittavat? Kertovatko nimet jotakin tuotteesta? Mitä kieltä nimet ovat? 5. Kirjallisuuden nimet: - Kerätkää opettajan antamasta lastenkirjasta kymmenen eri nimeä. Ne voivat olla hen- 20

23 kilöhahmojen nimiä tai paikkojen nimiä. - Kuvailkaa minkälaisia nimet ovat. Kuvailevatko ne jotenkin henkilöitä tai paikkoja? Mikä tekee nimistä erikoisia? 6. Eläintennimet: - Kootkaa kymmenen eri lemmikin tai kotieläimen nimeä. Lemmikit voivat olla omianne, kavereiden tai sukulaisten. Muistakaa merkitä nimen perään, mikä eläin on kyseessä. - Haastatelkaa lemmikkien omistajia: Millä perusteella he ovat antaneet lemmikille kutsumanimen. Onko lemmikeillä lisäksi lempinimiä? Toteutustapana voi olla esimerkiksi posteri, johon tehdään tietolaatikoita, tai blogi, johon kukin ryhmä tekee postauksen aiheesta. Kirjoituksen lomaan voi myös lisätä kuvia, kuten karttoja tai kuvia ja piirroksia nimien tarkoitteista. Nimistöön liittyvistä tehtävistä ei ole pulaa. Kuten aiemmin jo mainitsin, nimistöä kannattaa käsitellä tehtävien kautta. Käytännön ohella teoria tulee samalla tutuksi. Aineisto löytyy läheltä ja keskustelua syntyy varmasti. 21

24 5 Lopuksi Kolme eri 9.-luokan oppikirjaa antoi kattavan kuvan siitä, miten nimistöä käsitellään. Kaikissa kirjoissa nimistöstä oli oma lukunsa, joten aihe on vahvasti mukana yhdeksäsluokkalaisten äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa. Oppikirjat olivat huomioineet nimet osana kieltä ja kulttuuria. Tehtäviä oli runsaasti erilaisia ja ne olivat usein oppilaslähtöisiä ja keskusteluun tähtääviä. Tutkimuksen alussa olin erityisen kiinnostunut, minkälaisia priorisointeja kirjojen tekijät ovat joutuneet tekemään. Selkeä suuntaus oli henkilönnimiin keskittyminen, mutta Lentävällä lauseella oli selvä pyrkimys monipuolisuuteen. Aion tutustua jatkossa muihin oppikirjoihin, sillä niiden vertailu on hedelmällistä. Samankaltaisuudet viestivät usein siitä, mitä pidetään tärkeänä. Eroavaisuudet taas viestivät aiheen laajuudesta ja tiukkojen sisältörajausten puuttumisesta. Nimistöä ei ole tutkittu opetuksen näkökulmasta. Syynä on varmasti aiheen marginaalisuus. Oppikirjatutkimuksessa tämän kaltainen rajattu aihe toimii hyvin ja on hyvä lähtökohta lähestyä nimistön opetusta ylipäätään. Jatkossa toivon pääseväni itse opettamaan nimistöä sekä jakamaan ideoitani. Olisi myös hienoa päästä seuraamaan nimistö-aiheista oppituntia. Kiinnostavaa olisi myös todistaa opetusta, jossa käytettäisiin jotakin oppikirja-aineistoni materiaalia. Miten teoria ja teksti siirtyvät käytäntöön? 22

25 Lähteet Aineisto: ARTIKAINEN, PÄIVI & VÄINÖ KUUKKA & KIRSI LEHTINEN & IRMELI PAHNE- LAINEN & JANNE SAARIKIVI & SARI TAIPALE 2006: Sisu 9. Peruskoulun äidinkieli ja kirjallisuus. Helsinki: Tammi. JOENPELTO, TIINA & LIISA TAINIO & LEENA VAHALA 2010: Lentävä lause 9. Äidinkieli ja kirjallisuus. Helsinki: Edita Publishing Oy. MIKKOLA, ANNE-MARIA & MINNA-RIITTA LUUKKA 2007: Taju. Äidinkieli ja kirjallisuus 9. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Kirjallisuus: AHTINEVA, AIJA 2000: Oppikirja tiedonvälittäjä ja opintojen innoittaja? Lukion kemian oppikirjan Kemian maailma 1 tiedonkäsitys ja käyttökokemukset. Turku: Turun yliopisto. AINIALA, TERHI & MINNA SAARELMA & PAULA SJÖBLOM 2008: Nimistöntutkimuksen perusteet. Helsinki: SKS. POPS 2004 = PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2004: