Jätetaksa alkaen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätetaksa 1.1.2016 alkaen"

Transkriptio

1 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (1) 18 Asianro 6567/ /2015 Jätetaksa alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Yleistä jätetaksasta Kunnan on perittävä jätelain 78 :n mukaisesti järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille jätehuoltotehtävien hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksuilla katetaan kuntien jäteyhtiön, Jätekukon, järjestämät yhdyskuntajätehuollon palvelut, kuten jätteiden kuljetus ja käsittely, hyödyntäminen, neuvonta ja valistus sekä jätehuollon kehittäminen. Jätemaksuilla katetaan myös lakisääteisten jätehuollon viranomaistehtävien hoitaminen. Jätemaksun on vastattava kunnan tarjoamaa palvelutasoa ja mahdollisuuksien mukaan kannustettava jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseen sekä etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon. Jätetaksa koskee kunnan jätehuollon järjestämisvastuulle kuuluvia jätteitä, kuten asumisen ja julkisen hallinto- ja palvelutoiminnan jätteitä. Taksa ei koske saostus- ja umpisäiliölietteitä ja kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvia jätteitä, joille on omat taksat. Jätelautakunta hyväksyy jätetaksan ja voi jätelain sallimissa puitteissa itsenäisesti määritellä maksupolitiikan ja maksujen nimikkeet, kohteet ja suuruuden, mutta ei voi hyväksyä laillisesti taksaa, jolla ei katettaisi kunnallisen jäteyhtiön toimintaa jätelain, yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen nojalla. Jätehuoltoviranomainen eli käytännössä jätelautakunnan alaisuudessa toimiva viranhaltija määrää jätemaksut kiinteistön haltijoille jätetaksan mukaisesti. Tavallisesti määrääminen tehdään hyväksymällä maksuunpanoluettelot. Jätemaksut suoritetaan jäteyhtiölle, joka toimii jätelautakunnan lukuun hoitaen laskutuksen ja maksukertymien seurannan. Jätemaksu koostuu asuinkiinteistöillä perusmaksusta sekä jäteastian tyhjennysmaksuista tai aluekeräyspistemaksusta. Muilla kiinteistöillä jätemaksu koostuu jäteastian tyhjennysmaksuista. Kiinteistöstä riippuen määrätään myös maksut lisäpalveluista. Vuoden 2016 alusta voimaan tuleva jätetaksa pysyy lähes kaikilta osin entisellä tasolla ja sen rakenne on entisellään. Perusmaksu pysyy suurimmassa osassa kuntia ennallaan ja joissain kunnissa laskee. Jäteastioiden tyhjennysmaksut pysyvät ennallaan. Perusmaksu Perusmaksu koostuu perusosasta, jätelautakuntaosasta ja kuntaosasta. Perusmaksun perusosalla jäteyhtiö kattaa kaikkien kotitalouksien käytössä olevan jätehuollon palveluverkoston ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia sekä viestinnän ja jäteneuvonnan kustannukset. Jätelautakuntaosalla katetaan yhteisen jätehuoltoviranomaisen eli jätelautakunnan kustannukset. Sekä perusosa että jätelautakuntaosa ovat kaikissa kunnissa samat. Kuntakohtaisesti on lisäksi käytössä kuntaosia, joilla kunnat kattavat niille jätehuollon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia.

2 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (2) Perusmaksun perusosalla katetaan kotitalouksien vaarallisten jätteiden keräys, jäteasemien infra ja ylläpito, kunnallisen jäteyhtiön järjestämät hyötyjätteiden keräyspisteet (ekopisteet), lasin ja metallin kiinteistöittäinen keräys sekä tiedotus ja neuvonta. Perusosalla katettavissa palveluissa on tapahtumassa pakkausten laajenevan tuottajavastuun ja jätehuoltomääräysten uudistamisen myötä muutoksia, jotka osin nostavat ja osin laskevat kustannuksia. Nämä muutokset ovat kuitenkin toteutumassa suurilta osin vasta vuonna 2017, eikä niillä ole vaikutusta vielä vuonna 2016 sillä tavoin, että perusosaa olisi tarvetta tässä vaiheessa muuttaa. Perusmaksulla katettavia kustannuksia tulee lisää, kun asuinkiinteistöille tarjottava lasin ja metallin kiinteistöittäinen keräys on mitä todennäköisimmin laajenemassa uudistettavien jätehuoltomääräysten myötä. Kun keräyksen piiriin tulee uusia kohteita, astiatoimituksista ja tyhjennyksistä tulee lisäkustannuksia. Vaikutusta on myös sillä, että aiemmin erilliskerätystä metallista ja kartongista on saatu tuloja, jotka suurelta osin poistuvat, kun pakkaukset on luovutettava veloituksetta tuottajien vastaanottoon. Perusmaksulla katettavia kustannuksia taas pienentää ekopisteverkoston osittainen siirtyminen tuottajien ylläpidettäväksi. Muutos tulee kuitenkin tapahtumaan vaiheittain. Lisäksi kunnalliselle jäteyhtiölle tulee kustannuksia poistuvien ekopisteiden purkamisesta ja uusien täydentävien pisteiden rakentamisesta. Kokonaisuudessaan muutosten on arvioitu olevan vielä vuonna 2016 sitä luokkaa, ettei perusmaksun perusosaa vielä muuteta, vaan se pidetään ennallaan. Jätelautakunnan kustannukset nousevat vuonna 2016 hieman vuodesta 2015, mutta perusmaksun jätelautakuntaosaa ei tästä huolimatta nosteta. Perusteena on se, että vuonna 2014 jätelautakunnan kustannukset jäivät arvioitua pienemmiksi ja kunnalliselta jäteyhtiöltä laskutettiin tuolloin vähemmän kuin jätelautakuntaosalla kerättiin. Tämän vuoksi jätelautakuntaosan nostamiselle ei ole vielä tarvetta. Koska jätehuollon viranomaistehtävät hoidetaan nykyään jätelautakunnassa, ei näiden tehtävien hoitamisesta aiheudu peruskunnille enää kustannuksia. Perusmaksun kuntaosalla kunnat kattavatkin enää lähinnä vanhojen kaatopaikkojen ylläpidon kustannuksia. Valmisteilla olevien uusien tulkintaohjeiden mukaisesti jätelautakunta on luopumassa kuntaosien hyväksymisestä. Asiasta on käyty jo keskustelua kuntien kanssa. Kuntaosat hyväksytään vielä vuodelle 2016 niiden kuntien osalta, joissa kuntaosa on tällä hetkellä käytössä, ja jotka katsovat kuntaosan keräämisen vielä välttämättömäksi. Kunnille aiheutuvat kustannukset on tiedusteltu kunnista. Perusmaksun kuntaosa jää käyttöön enää viiteen kuntaan (Juuka, Kuopio, Siilinjärvi, Suonenjoki ja Tervo). Valmistelussa on linjattu, että kuntaosat hyväksytään korkeintaan entisen suuruisina. Juuan osalta kuntaosa pienenee, ja Kuopiossa, Siilinjärvellä, Suonenjoella ja Tervossa kuntaosa säilyy ennallaan. Kuntaosa poistuu käytöstä kolmelta sellaiselta kunnalta, joilla se on ollut aiemmin käytössä (Lieksa, Nurmes ja Vesanto). Perusmaksu pysyy siis kokonaisuudessaan suurimmassa osassa kuntia ennallaan, ja kuntaosan pienenemisen tai poistumisen vuoksi perusmaksut laskevat seuraavasti (eri perusmaksuluokissa on erisuuruiset muutokset): Juuka alle 1 %, Lieksa ja Vesanto noin 3 6 % sekä Nurmes %. Nurmeksessa muutos on huomattava.

3 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (3) Jäteastioiden tyhjennysmaksut Jäteastioiden tyhjennysmaksut muodostuvat kuljetus- ja käsittelyosasta. Kuljetusosalla katetaan jätteiden kuljetusten kustannuksia. Kuljetusindeksit, joihin kuljetushinnat on sidottu kunnallisen jäteyhtiön ja kuljetusurakoitsijoiden välisissä sopimuksissa, eivät ole nousseet, joten jätteen kuljetushinnoissa ei ole nousupaineita. Jätteen käsittelyosalla katetaan kunkin jätelajin käsittelykustannukset, minkä lisäksi sekajätteen käsittelyosalla katetaan kunnallisen jäteyhtiön hallinnon ja asiakaspalvelun kustannuksia sekä osin jäteasemien jätteenkäsittelykustannuksia. Käsittelyosat määritetään siten, että yhtiö pystyy kattamaan toimintakustannuksensa ja tulevat investointinsa. Myöskään käsittelyosia ei nosteta. Sekajätteen käsittelyn osalta on kuitenkin vielä osin epävarmuutta tulevista kustannuksista. Sekajätteen käsittelyyn on tulossa vuonna 2016 muutos, kun sekajäte aletaan ohjata kattavasti Riikinvoiman ekovoimalaitokseen. Koska Riikinvoiman voimala ei ole toiminnassa vielä vuoden alusta lähtien, on kunnallisella jäteyhtiöllä tarkoituksena siirtymävaiheessa valmistaa sekajätteestä kierrätyspolttoainetta (REF), jota välivarastoidaan ja kuljetetaan energiahyötykäyttöön mahdollisuuksien mukaan Suomen polttolaitoksiin sekä toimitetaan Riikinvoimalle sen toiminnan alettua. Kierrätyspolttoaineen valmistuksessa syntyvä murskan alite voidaan käyttää jätekeskuksen maisemoinnissa, jolloin vain vähäinen jätemäärä on loppusijoitettava. REF:n välivarastointi on hyväksytty Pohjois-Savon ely-keskuksen päätöksessä, minkä lisäksi kunnallinen jäteyhtiö on hakenut toiminnalle hyväksyntää ympäristöluvassa. Mikäli toiminta saadaan järjesteltyä em. tavalla, ei sekajätteen käsittelykustannukset nouse. REF-polttoaineen valmistaminen edellyttää sitä, että sitä saadaan välivarastoitua. Jos välivarastoinnissa tulee ongelmia, on sekajäte ohjattava sellaisenaan muihin polttolaitoksiin tai viime kädessä loppusijoitettava kaatopaikalle (edellyttää poikkeamislupaa). Molemmissa tilanteissa sekajätteen käsittelykustannukset nousisivat merkittävästi, millä olisi vaikutusta jätemaksuihin. Mikäli tämä on tilanne, jätetaksa tuodaan uudelleen jätelautakunnan käsiteltäväksi. Biojätteen käsittelykustannukset biokaasulaitoksella eivät nouse, joten biojätteen tyhjennyshinta pidetään ennallaan. Kartongin tyhjennyshintakin säilytetään ennallaan. Lasi- ja metalliastioiden tyhjennykset säilyvät edelleen veloituksettomina asuinkiinteistöillä. Niiden tyhjennykset katetaan perusmaksulla, jota on käsitelty edellä. Lisäpalvelumaksut Lisäpalvelumaksut säilyvät pääosin ennallaan. Pienenä tarkistuksena jätetaksaa muutetaan siten, että jäteastian tyhjennysten estyttyä kiinteistöllä vallinneiden olosuhteiden vuoksi (esim. huonokuntoinen tie), ei määrätä tyhjennysmaksua, vaan hukkanoutomaksu. Hukkanoutomaksu on tyhjennysmaksua pienempi. Taksassa tarkennetaan sitä, missä tapauksissa veloitetaan jäteastian toimitus- /vaihtomaksu. Kun astiat vaihdetaan uusiin niiden kunnon vuoksi, astioiden vaihto tehdään veloituksetta. Taksaan otetaan uutena mainintana se, ettei maksua veloiteta myöskään silloin, kun astia vaihdetaan toiseen kokoon olosuhteiden muutosten vuoksi (esim. kiinteistön asukasmäärä muuttuu pysyvästi tai kimpan osakasmäärä muuttuu). Tämä helpottaa astian vaihtoa tilanteissa, joissa vaihto on perusteltua

4 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (4) tehdä. Veloituksettoman vaihdon voi kuitenkin tehdä korkeintaan kahden vuoden välein. Jäteastian pesuja koskevia maksuja muutetaan. Taksassa aiemmin olleen ns. peruspesun hintaa alennetaan. Tämä pesu on käytännössä astian sisäpintojen pesu. Taksaan otetaan uusi hinta koko astian eli astian sisä- ja ulkopintojen pesulle. Pesut voi tilata pesureittien yhteyteen. Aluekeräyspistemaksut Aluekeräyspisteen käyttöön oikeuttava maksu on jokaisessa osakaskunnassa samansuuruinen. Aluekeräyspistemaksulla katetaan jäteastioiden tyhjennykset (sis. käsittely- ja kuljetuskustannukset) ja keräyspisteiden ylläpito (esim. siivous- ja kunnossapitokustannukset). Aluekeräyspistemaksut säilyvät ennallaan. Maksuissa on entiseen tapaan kolme luokkaa: vakituisen asunnon maksu, ympärivuotisesti käytettävän vapaa-ajan asunnon maksu ja vain kesäaikana ( ) käytettävän vapaa-ajan asunnon maksu. Jäteasemien pienkuormamaksut Taksan valmistelu ja tiedottaminen Jäteasemien pienkuormien vastaanottohintoja ei nosteta, vaikka osa jätteestä on loppusijoitettavaa jätettä, jonka osalta jätevero nousee (jätevero on nyt 55 / tonni + alv, ja alkaen 70 / tonni + alv). Pienkuormamaksujen säilyttämisellä edelleen nykyisellä tasolla pyritään siihen, että jäteastiaan kokonsa tai määränsä vuoksi soveltumattomat jätteet ohjautuisivat mahdollisimman tehokkaasti asianmukaiseen vastaanottopaikkaan. Se osa loppusijoitettavien jätteiden käsittelykustannuksista, mitä jäteasemien tulot eivät kata, katetaan sekajätteen käsittelyosalla. Jätetaksa-asiakirja on valmisteltu jätehuoltoviranomaisessa. Pohjatiedot jätehuoltopalvelujen kustannuksista on saatu kunnalliselta jäteyhtiöltä ja kuntaosilla katettavien kustannusten laskelmat on pyydetty kunnilta. Koska muutokset taksassa ovat erittäin pieniä, ei asian katsota vaikuttavan sillä tavoin huomattavasti alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden olosuhteisiin, että asiassa olisi tarvetta hallintolain 41 :n mukaiseen vaikuttamismahdollisuuksien varaamiseen. Jätetaksasta tiedotetaan kuitenkin yleisesti siten kuin jätelain 79 :ssä edellytetään. Vaikutusten arviointi Esitys Koska taksaan ei tule juuri muutoksia, ja tehtävät muutoksetkin vain pienentävät joitakin jätemaksuja, vaikutukset ympäristöön ovat neutraalit ja vaikutukset ihmiseen neutraalit tai lievästi positiiviset. Taksa ei koske yrityksiä, joten yritysvaikutukset ovat neutraalit. Jätelautakunta hyväksyy voimaan tulevan jätetaksan liitteen mukaisesti. Jätetaksa tulee voimaan Jätetaksa astuu voimaan, vaikka sen hyväksymistä koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta. Jätetaksa on voimassa toistaiseksi, kunnes erikseen muuta päätetään. Tämä taksa kumoaa voimaantullessaan jätelautakunnan edellisen jätetaksan.

5 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (5) Jätetaksa annetaan yleisesti tiedoksi pitämällä se nähtävillä jätelautakunnan internet-sivuilla, jätelautakunnan ilmoitustaululla ja kuntien ilmoitustauluilla Asiasta ilmoitetaan lisäksi kuulutuksella, joka julkaistaan kuntien ilmoituslehdissä seuraavasti: Koillis-Savo, Uutis-Jousi, Pitäjäläinen, Sisä-Savo, Lieksan lehti, Vaarojen Sanomat, Ylä-Karjala ja Laukaa-Konnevesi, Pieksämäen lehti, Kuopion kaupunkilehti. Liitteet /2015 Ehdotus jätetaksaksi alkaen Valmistelija Saija Pöntinen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Lautakunta hyväksyy palvelupäällikön esityksen. Päätös Esittelijä muutti esitystään siten, että jätetaksa pidetään nähtävillä Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Merkitään, että Taisto Toppinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

6 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (6)

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Kokouskutsu 3/2015 1 (1) 6 Asianro 6855/02.05.00.00/2015 Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 24 Asianro 6572/02.05.00.00/2016 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Jätetaksa alkaen

Jätetaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 23 Asianro 6571/02.05.00.00/2016 Jätetaksa 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Yleistä jätetaksasta

Lisätiedot

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 25 Asianro 7572/02.05.00.00/2016 Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2017 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 14 Asianro 6572/02.05.00.00/2016 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 19 Asianro 7629/14.06.00/2013 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2014 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 19 Asianro 7662/02.02.00/2018 Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Yleistä toiminnan ja talouden suunnittelusta Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Luonnos jätetaksaksi alkaen

Luonnos jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 13 Asianro 6571/02.05.00.00/2016 Luonnos jätetaksaksi 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Yleistä

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 16 Asianro 7006/02.05.00/2014 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Vs. palvelupäällikkö Leena Karppinen

Lisätiedot

Luonnos jätetaksaksi alkaen

Luonnos jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 17 Asianro 7664/14.06.00.02/2018 Luonnos jätetaksaksi 1.1.2019 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Yleistä

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

Tuottajien ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutaso

Tuottajien ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutaso Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 24 Asianro 6856/14.06.00.00/2015 Tuottajien ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutaso Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Luonnos jätetaksaksi alkaen

Luonnos jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2019 1 (1) 12 Asianro 7921/02.05.00.00/2019 Luonnos jätetaksaksi 1.1.2020 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Kunnan

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksan muutokset alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksan muutokset alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 10 Asianro 8780/14.06.00.02/2017 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksan muutokset 1.1.2018 alkaen Vs. palvelupäällikkö Hanna Kisonen

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 8 Asianro 6499/14.06.00/2013 Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Yleistä jätteiden kuljetusjärjestelmistä Kuljetusjärjestelmän

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2013 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2013 alkaen Jätetaksa 1.1.2013 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Maaninka, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Hyväksytty

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (24) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3.

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (24) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2015 1 (24) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-16:05 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. krs Lisätietoja Saapuvilla

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2016 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2016 alkaen Jätetaksa 1.1.2016 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Ehdotus 28.9.2015 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tuottajien järjestämän ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutasoluonnos

Tuottajien järjestämän ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutasoluonnos Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 17 Asianro 6856/14.06.00.00/2015 Tuottajien järjestämän ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutasoluonnos Vastuut ekopisteiden

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 18 Asianro 7665/14.06.00.02/2018 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi 1.1.2019 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv.

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta 2019 Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta Hyväksytty jätehuoltoviranomaisen :n kokouksessa 24.10.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 1 Yleistä jätetaksasta Jätelain 646/2011 78 :n

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2015 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2015 alkaen Jätetaksa 1.1.2015 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Ehdotus 5.12.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 216 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn jätteen määrä ja hyödyntäminen Vuonna 216 sekajätettä kerättiin koko toimialueella 44 37 tonnia.

Lisätiedot

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen Hinnat sis. alv. 24 % Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätekukko Siistiä! www.jatekukko.fi Jätekukko on 16 kunnan

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (15) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3.

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (15) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2014 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00 16:40 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. krs Lisätietoja Saapuvilla

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 214 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen jäteyhtiön

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2015 56 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen 24.5.216 Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 215 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Taksan perusteet ja soveltamisala Kuntien jätehuoltoviranomainen, Savo-Pielisen

Lisätiedot

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa Savo-Pielisen jätelautakunta Jätehuollon varaukset kaavoituksessa Alueen kuntien kaavoituksessa huomioon otettavaksi Huhtikuu 2015 Jätehuollon toimijoiden mukana olo kaavoitusprosessissa Savo-Pielisen

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko. PALVELUHINNASTO Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2017 alkaen Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

Jätetaksa alkaen

Jätetaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Savo-Pielisen jätelautakunta 17 27.9.2018 24 Asianro 7664/14.06.00.02/2018 Jätetaksa 1.1.2019 alkaen Päätöshistoria Savo-Pielisen jätelautakunta 27.9.2018

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 26 Asianro 7559/14.06.00.00/2016 Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Ohjelma 27.11.2015 12.00 jäteautoon tutustuminen 12.30 aiheina mm. jätetaksa, jätteen energiahyödyntäminen sekä uusittavat jätehuoltomääräykset 13.35 keskustelua,

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (27) 16.12.2014 Julkinen

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (27) 16.12.2014 Julkinen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (27) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-16:00 Paikka Hotelli Savonia, Sammakkolammentie 2, Kuopio Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hannu

Lisätiedot

Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus

Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus Jätelautakuntasopimuksen päivittäminen KUNTIEN NEUVOTTELU SAIJA PÖNTINEN 10.5.2016 Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus Jätelaki edellyttää, että alueilla, joilla kunnat hoitavat jätehuollon palvelutehtävät

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (32) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, kokoushuone 2, Suokatu 42 A, 1 krs.

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (32) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, kokoushuone 2, Suokatu 42 A, 1 krs. Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2016 1 (32) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-16:40 Paikka Valtuusto-virastotalo, kokoushuone 2, Suokatu 42 A, 1 krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kunnalle säädetty yhdyskuntajätehuollon tehtäviä Ei ole uutta - jo 1970-luvulta asti samat tehtävät! KUNTA jätelaissa

Lisätiedot

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA 1/4 JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA 1. Johdanto Jätehuollon palvelutasolla määritellään millaisia jätehuoltopalveluja alueen asukkaille ja yrityksille tarjotaan Vestia Oy:n alueella. Vestia

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.2013 xx. Sivu 1 / 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa sovelletaan Joensuun

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE KUULUVAN JÄTTEEN TAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella. 1 Jyväskylän seudun jätelautakunta MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2017 Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2016 8 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä

Lisätiedot

Kunnalliset jätehuoltomääräykset alkaen

Kunnalliset jätehuoltomääräykset alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 22 Asianro 6556/14.06.00.00/2016 Kunnalliset jätehuoltomääräykset 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

Lisätiedot

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 213 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Järjestettyyn jätehuoltoon liittyminen Jätehuollon asiakasrekisteriin kirjatut

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2016 valmistelutilanne

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2016 valmistelutilanne Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 12 Asianro 6086/02.02.00/2015 Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2016 valmistelutilanne Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

Lisätiedot

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä Jätetaksa 2015 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä 1 Yleistä 1 Soveltamisalue ja -ala Oulun yhdyskuntalautakunnan määräämää jätetaksaa sovelletaan Hailuodon, Kempeleen, Limingan,

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS TSV-JÄTETAKSA LUONNOS 1.3.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa XX XX SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Savo-Pielisen jätelautakunta 18 27.9.2018 25 Asianro 7665/14.06.00.02/2018 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa 1.1.2019 alkaen Päätöshistoria

Lisätiedot

Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat ratkaisulinjat 1.1.2014 alkaen

Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat ratkaisulinjat 1.1.2014 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 20 Asianro 7649/14.06.00/2013 Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat ratkaisulinjat 1.1.2014 alkaen Yleistä viranhaltijapäätöksistä Palvelupäällikkö

Lisätiedot

22 Kuntavastuullisten jätehuoltopalvelujen jätetaksa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

22 Kuntavastuullisten jätehuoltopalvelujen jätetaksa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (7) 22 Kuntavastuullisten jätehuoltopalvelujen jätetaksa 01.01.2018 alkaen TRE:7343/02.04.03/2017 Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2020 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Laukaa Muurame Hyväksytty Jyväskylän seudun jätelautakunnassa xx.xx.20xx SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE

Lisätiedot

Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN

Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN 18.2.2016 Jätehuollon tehtävät ja roolit kunnassa Jätehuollon järjestämisen viranomaistehtävät Jätehuollon palvelutehtävät Omistajaohjaus (kunnat)

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Ehdotus 11.11.2014 Yliviivatut osat ovat v.2013-2014 taksasta. Yliviivatut osat poistetaan 1.1.2015 voimaantulevasta taksasta. PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Hyväksytty 11.11.2014

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN PERUSMAKSUTAKSA, luonnos Sivu 1/2 Nähtävillä 10.9. 23.9.2012 ja 1.10.-8.10.2012 (maksuliite lisätty) JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja kunnat alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja kunnat alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko PALVELUHINNASTO Kotitaloudet ja kunnat 1.1.2019 alkaen Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta asuntokohtaisesta

Lisätiedot

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus-

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus- 1 LUONNOS MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 x 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA 2015. 1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

JÄTEMAKSUTAKSA 2015. 1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus JÄTEMAKSUTAKSA 2015 1 Jätetaksan perusteet Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksulla

Lisätiedot

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 5 Asianro 7559/14.06.00.00/2016 Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Jätetaksa. Luonnos Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta xx.xx.2016 x Voimaantulo

Jätetaksa. Luonnos Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta xx.xx.2016 x Voimaantulo Jätetaksa Luonnos 19.9.2016 Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta xx.xx.2016 x Voimaantulo 1.1.2017 1 Yleistä jätetaksasta ja -maksuista 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen Luonnos 30.10.2014. (Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.2014 xx.) Sivu 1 / 7 I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa

Lisätiedot

Luonnos 29.10.2015 Sivu 1 / 7 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2016 alkaen

Luonnos 29.10.2015 Sivu 1 / 7 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2016 alkaen Sivu 1 / 7 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2016 alkaen Luonnos 29.10.2015. (Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.201x xx.) I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti: Palveluhinnasto 2013 voimassa 1.6.2013 alkaen Yleistä Lakeuden Etappi perii tämän hinnaston mukaisesti jätemaksut järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Jätteen tuottaja, kiinteistön

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2013 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2013 alkaen Sivu 1 / 19 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2013 alkaen Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 22.11.2012 113. - Taulukko 6 korjattu Joensuun alueellisen jätelautakunnan päätöksen

Lisätiedot

Jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta Jätetaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta

Jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta Jätetaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Jätetaksa 1.1.2019 alkaen Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta 22.11.2018 24 1 Yleistä jätetaksasta ja -maksuista 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä

Lisätiedot

Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013

Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013 Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013 Hattula, Hausjärvi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Janakkala, Järvenpää, Kerava, Loppi, Mäntsälä, Riihimäki, Tuusula ja Valkeakoski jätehuoltokoordinaattori Heli Virtanen

Lisätiedot

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan xx.xx.201x hyväksymä, voimassa x.x.201x lähtien Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan kunnissa 1. Yleistä 1.1

Lisätiedot

TSV-jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta

TSV-jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta TSV-jätetaksa 1.1.2017 alkaen Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta 23.11.2016 24 1 Yleistä TSV-taksasta 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään

Lisätiedot

Luonnos jätepoliittiseksi ohjelmaksi vuoteen 2022

Luonnos jätepoliittiseksi ohjelmaksi vuoteen 2022 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 2163/14.06.00.00/2015 Luonnos jätepoliittiseksi ohjelmaksi vuoteen 2022 Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (28) Julkinen. Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3.

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (28) Julkinen. Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (28) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-16:20 Paikka Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse: Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA Sivu 1/7 KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA Tässä taksassa päätetään jätelain mukaan kunnan järjestämisvastuulla olevien asuin- ja muiden kiinteistöjen

Lisätiedot

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Jätelain ja asetusten toimeenpano kunnissa YHDEKSÄN POIMINTAA JÄTELAISTA HYVÄN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEKSI Uusi jätelaki astuu voimaan 1.5.2012. Kuntien

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN. Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN. Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta Sisällys YLEISTÄ... 3 1. SEKAJÄTTEEN ALUEKERÄYS... 3 1.1 Aluekeräysmaksu...

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO JÄTEHUOLLON PALVELU SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNTA HYV. 7.6.2018 10 JUUKA KAAVI KONNEVESI KUOPIO LIEKSA NURMES OUTOKUMPU PIEKSÄMÄKI RAUTALAMPI RAUTAVAARA SIILINJÄRVI SUONENJOKI TERVO TUUSNIEMI VALTIMO VESANTO

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (23) Julkinen. Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3 krs

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (23) Julkinen. Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3 krs Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2019 1 (23) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:05-16:25 Paikka Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3 krs Lisätietoja Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Miehikkälän jätetaksa 2013

Miehikkälän jätetaksa 2013 LIITE 3 Tela 11.9.2013 102 Miehikkälän jätetaksa 2013 1 Yleistä 1 Miehikkälän kunta hoitaa jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen Miehikkälän alueella. Jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

Palvelu Taso Huomiot Järjestetty jätteenkuljetus, yhdyskuntajäte

Palvelu Taso Huomiot Järjestetty jätteenkuljetus, yhdyskuntajäte Palvelu Taso Huomiot Järjestetty jätteenkuljetus, yhdyskuntajäte 1. Jätehuollon järjestäminen a) kiinteistökohtainen keräys b) usean kiinteistön yhteinen keräysväline (kimppa) a)kiinteistön haltija järjestää

Lisätiedot

Jätehuollon palvelutaso

Jätehuollon palvelutaso Jätehuollon palvelutaso Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Outokumpu, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo ja Vesanto. Luonnos 20.3.2018

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9198/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9198/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (1) 3 Asianro 9198/14.06.00.00/2018 Lausunto jätehuoltomääräysten päivityksistä /Savo-Pielisen jätelautakunta Asian valmistelu Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen Alueellinen

Lisätiedot

11 Esitys kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen jätetaksaksi alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Anu Toppila

11 Esitys kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen jätetaksaksi alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Anu Toppila Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2016 1 (7) 11 Esitys kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen jätetaksaksi 01.01.2017 alkaen TRE:6886/02.04.03/2016 Valmistelija / lisätiedot: Anu Toppila Anu.Toppila@tampere.fi

Lisätiedot

TSV-jätetaksa alkaen. Luonnos Keskeiset muutetut kohdat voimassa olevaan taksan nähden merkitty punaisella

TSV-jätetaksa alkaen. Luonnos Keskeiset muutetut kohdat voimassa olevaan taksan nähden merkitty punaisella TSV-jätetaksa 1.1.2020 alkaen Luonnos 23.9.2019 Keskeiset muutetut kohdat voimassa olevaan taksan nähden merkitty punaisella 1 Yleistä kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksasta 1 Jätetaksa

Lisätiedot

VASTINE VALTUUSTOALOITTEESEEN / JÄTEKULJETUSTEN REITTIPOIKKEAMAMAKSUN POISTAMINEN SIILINJÄRVEN KUNNAN ALUEELTA

VASTINE VALTUUSTOALOITTEESEEN / JÄTEKULJETUSTEN REITTIPOIKKEAMAMAKSUN POISTAMINEN SIILINJÄRVEN KUNNAN ALUEELTA Tekninen lautakunta 99 25.11.2009 Kunnanhallitus 337 16.12.2009 Kunnanvaltuusto 3 15.02.2010 VASTINE VALTUUSTOALOITTEESEEN / JÄTEKULJETUSTEN REITTIPOIKKEAMAMAKSUN POISTAMINEN SIILINJÄRVEN KUNNAN ALUEELTA

Lisätiedot

Jätelautakunnan toiminta ja talous vuonna 2018

Jätelautakunnan toiminta ja talous vuonna 2018 SEURANTARAPORTTI 2018 1 / 5 Jätelautakunnan toiminta ja talous vuonna 2018 Jätelautakunnan päätöksenteko Ratkaisut tärkeimmissä, periaatteellisissa jätehuollon viranomaisasioissa tehdään jätehuoltoviranomaisessa

Lisätiedot

Uuden hankintalain vaikutukset kunnallisen jätehuoltoyhtiön toimintaan; case Jätekukko. Jätekukko Oy, Arto Ryhänen

Uuden hankintalain vaikutukset kunnallisen jätehuoltoyhtiön toimintaan; case Jätekukko. Jätekukko Oy, Arto Ryhänen Uuden hankintalain vaikutukset kunnallisen jätehuoltoyhtiön toimintaan; case Jätekukko Jätekukko Oy, Arto Ryhänen Jätekukko Oy 16 kuntaa ja 220 000 as. pinta-ala 21 955 km 2, 10 asukasta/km 2 henkilöstöä

Lisätiedot

Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä

Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä Jätetaksa 2014 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä 1 Johdanto Kunnan on järjestettävä jätelain mukaisesti sille kuuluva jätehuolto. Kunnan vastuu jätehuollon järjestämisessä perustuu

Lisätiedot

Mitä tässä taksassa määrätään kiinteistön haltijasta, koskee myös jätelain 646/2011 80 :n mukaista jätteen haltijaa.

Mitä tässä taksassa määrätään kiinteistön haltijasta, koskee myös jätelain 646/2011 80 :n mukaista jätteen haltijaa. JÄTETAKSA 1.1.2015 ALKAEN Osa I Kunnan järjestämä jätteenkuljetus 1. Yleistä 1 Kunnan jätemaksun perusteet Saarijärven kaupunki sekä Kannonkosken, Karstulan, Kinnula ja Kivijärven kunnat ovat siirtäneet

Lisätiedot

Jätetaksa alkaen. Luonnos Keskeiset muutetut kohdat voimassa olevaan taksan nähden merkitty punaisella

Jätetaksa alkaen. Luonnos Keskeiset muutetut kohdat voimassa olevaan taksan nähden merkitty punaisella Jätetaksa 1.1.2020 alkaen Luonnos 23.9.2019 Keskeiset muutetut kohdat voimassa olevaan taksan nähden merkitty punaisella 1 Yleistä jätetaksasta ja -maksuista 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain

Lisätiedot