Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella."

Transkriptio

1 1 Jyväskylän seudun jätelautakunta MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2017 Hyväksytty jätelautakunnassa JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksuilla katetaan kaikki kustannukset, joita aiheutuu jätehuollon toteuttamisesta (esim. jätteiden kuljetus, käsittely ja hyötykäyttö, neuvonta, tiedotus ja valistus sekä jätehuollon kehittäminen). Jätemaksuilla katetaan myös lakisääteisten jätehuollon viranomaistehtävien hoitaminen. Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella. Kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy taksan ja määrää jätemaksut. Kuntien yhteisenä jätehuoltoviranomaisena toimii kuntien tekemän sopimuksen mukaisesti Jyväskylän seudun jätelautakunta (jäljempänä jätelautakunta). Lakisääteiset kunnille kuuluvat jätehuollon palvelutehtävät hoitaa kuntien omistama jäteyhtiö, Mustankorkea Oy (jäljempänä jäteyhtiö). Jäteyhtiö toimii tehdyn osakassopimuksen mukaisesti. Jäteyhtiö hoitaa jätelautakunnan lukuun jätemaksujen laskutuksen ja maksukertymien seurannan. Jätemaksut on suoritettava jäteyhtiölle. Tätä taksaa sovelletaan jätelain 32 :n mukaisesti kunnan jätehuollon järjestämisvastuulle kuuluvaan jätteeseen, pois lukien sako- ja umpikaivoliete. 2 JÄTEMAKSUN SUORITTAMISVELVOLLISUUS Jätemaksun on velvollinen suorittamaan jätelain 80 :n mukaisesti kiinteistön haltija tai muu jätteen haltija, jonka jätteen jätehuollon Mustankorkea Oy järjestää. Asumisessa syntyvien jätteiden osalta maksu määrätään kaikille niille asuin- ja vapaa-ajan kiinteistöjen haltijoille, joiden kiinteistö on käytettävissä asumiseen tai vapaa-ajan asumiseen. Maksuvelvollisella on oikeus tehdä jätemaksusta (jätelain 82 :n mukaisesti) muistutus 14 päivän kuluessa laskun saamisesta jätehuoltoviranomaiselle. Lasku on jätelain 83 :n mukaisesti maksettava muutoksenhausta huolimatta. Jos maksua muutoksenhaun johdosta alennetaan, palautetaan liikaa maksettu määrä korkoineen. Jos jätemaksua ei makseta viimeistään eräpäivänä, erääntyneelle määrälle on suoritettava jätelain 83 :n mukaisesti korkoa siten kuin korkolaissa (633/1982) säädetään viivästyskorosta. Mustankorkea Oy lähettää yhden maksumuistutuksen, josta peritään lisämaksuna 5,00 (sis. alv). Tämän jälkeen perintä siirretään perintätoimiston hoidettavaksi. Maksamattomasta jätemaksusta veloitetaan perintälain (laki saatavien perinnästä, 513/1999) mukaiset perintäkulut. Jätemaksu on ulosottokelpoinen ilman erillistä päätöstä. 3 JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUJEN PERUSTEET Muuramen kunnan alueella on käytössä kunnan järjestämä jätteenkuljetus. Jäteastioiden tyhjennysmaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perusteella. Tyhjennykset tehdään jätehuollon asiakasrekisteriin kirjatun, jätehuoltomääräysten mukaisen tyhjennysrytmin mukaisesti ja maksu määrätään kaikista näistä tyhjennyksistä tai tyhjennysyrityksistä.

2 2 Mikäli keräysvälineet eivät ole sovitulla keräyspaikalla tai keräysvälineitä ei voida tyhjentää kiinteistöllä olevan esteen vuoksi, käynnistä peritään normaali jäteastian tyhjennysmaksu. Maksua ei kuitenkaan peritä, mikäli kiinteistön haltija on ilmoittanut asiasta jäteyhtiölle vähintään kahta viikkoa ennen tyhjennyspäivää. Maksua ei myöskään peritä, mikäli keräysväline on jäänyt tyhjentämättä Mustankorkea Oy:n tai kuljetusurakoitsijan laiminlyönnin vuoksi. Laiminlyönniksi ei katsota tilannetta, jossa liian painava tai rikkinäinen keräysväline tai kiinteistön kunnossapitovastuulla olevan, keräysvälineelle tai keräyspisteelle johtavan tien huono kunto estää keräysvälineen tyhjentämisen. 4 KUNNAN JÄRJESTÄMÄN JÄTTEENKULJETUKSEN MAKSUT Keräysvälineisiin kerätyt jätteet kuormataan kiinteistöillä jäteautoon. Palvelusta perittävät jätemaksut riippuvat jätejakeesta, keräysvälineiden tilavuudesta sekä keräysvälineiden tyypistä. KUIVAJÄTE Pinta-astiat l 4,27 5, l 4,99 6, l 6,38 7, l 8,49 10,52 Etulastaussäiliöt 3 m 3 43,70 54,18 4 m 3 50,99 63,22 6 m 3 65,55 81,28 8 m 3 79,43 98,49 puristava etulastaussäiliö 7 m3 131,82 163,45 Pikakontit enintään 3 m 3 46,93 58,19 enintään 4 m 3 55,78 69,16 enintään 6 m 3 63,59 78,85 enintään 8 m 3 76,11 94,37 Syväkeräyssäiliöt 0,8 m 3 33,98 42,13 1,3 m 3 38,06 47,19 3 m 3 51,34 63,66 5 m 3 65,38 81,07 BIOJÄTE Pinta-astiat l 4,77 5, l 5,43 6, l 11,68 14, l 17,01 21,09 sisäsäkki asennettuna 1,43 1,77

3 3 BIOJÄTE Syväkeräyssäiliöt 0,8 m 3 43,83 54,34 1,3 m 3 49,22 61,03 3 m 3 62,01 76,89 5 m 3 100,48 124,59 sisäsäkki asennettuna 6,71 8,32 HYÖTYJÄTEASTIA KARTONKI kartonkirullakko 3,59 4, l 3,45 4,27 pikakontti 20,25 25,11 puristin 80,99 100,42 etukuormaussäiliö 26,99 33,46 syväkeräyssäiliö 0,8-5 m 3 26,99 33,46 LASI 240 l 3,94 4, l 4,71 5,84 syväkeräyssäiliö 0,8-1,3 m 3 28,97 35,92 syväkeräyssäiliö 3-5 m 3 35,15 43,58 METALLI 240 l 3,94 4, l 4,71 5, l 5,81 7,20 syväkeräyssäiliö 0,8-5 m 3 26,99 33,46 4 a TYHJENNETTÄVÄKSI KULJETTAVAT KERÄYSVÄLINEET Kun jäte kuljetetaan keräysastiana käytettävässä jätesäiliössä tyhjennettäväksi, jätemaksut ovat kultakin noutokerralta seuraavat: KUIVAJÄTE Enintään 20 m 3 säiliö 81,39 100,92 Yli 20 m 3 säiliö 83,33 103,32 Lisäksi laskutetaan painoon perustuva jätteen käsittelymaksu. 5 LISÄMAKSUT Jätetaksan 4 4 a :ssä esitettyihin maksuihin voidaan lisätä muita maksuja seuraavasti: Pihatyhjennys Mikäli kiinteistön keräysvälineet sijaitsevat yli 10 metrin etäisyydellä ajotiestä, kadusta tai helppokulkuisesta huoltoväylästä, peritään keräysvälineiden tyhjentämisestä lisämaksu. Yleisiksi teiksi katsotaan kunnan opaskarttaan merkityt taajamien asemakaava-alueen kadut sekä haja-asutusalueen yleiset ja yksityiset tiet. Pihanoudoksi katsotaan astian tyhjentäminen pihaan johtavan yksityisen tien varrelta tai tien päästä olevasta pihasta yli 10 metrin etäisyydeltä yleisestä tai yksityisestä tiestä. Pihanouto tapahtuu kiinteistön omistajan

4 4 luvalla. Lisämatkaa ei jaeta kiinteistöjen kesken. Tien täytyy olla jäteautolle ajokelpoinen ja tien päässä on oltava auton painon kestävä kääntöpaikka. Mikäli pihatie pettää, vastaa kiinteistön omistaja tielle ja autolle aiheutuneista vahingoista. Pihanoudon lisämaksu määräytyy astian etäisyytenä tiestä seuraavasti: ETÄISYYS / käynti m 1,90 2, m 2,48 3, m 2,76 3,42 yli 500 m 3,13 3,88 Irtojäte Säkissä tai keräysvälineen vieressä oleva irtojäte voidaan kuormata jäteautoon normaalin tyhjennyksen yhteydessä. Irtojäte hinnoitellaan ¼ m 3 tarkkuudella. IRTOJÄTE irtojäte säkissä 4,44 5,50 / säkki irtojäte 21,73 26,94 / m 3 Ylimääräinen nouto Mikäli jätteiden nouto on estynyt kiinteistöstä johtuvasta syystä, maksaa jätteiden ylimääräinen nouto pakkaavalla jäteautolla: ylimääräinen nouto 8,93 / käynti (alv 0 %) 11,07 / käynti (alv 24 %) Jos jäteauto joutuu asiakkaan pyynnöstä poikkeamaan vakioreitiltä (ajomatkan lisäys yli 1 km), korotetaan yksikköhintaa 20 %. Tyhjä jäteastia Mikäli kiinteistön jäteastiat ovat jätteitä noudettaessa tyhjät, eikä kiinteistön haltija ole tästä ilmoittanut vähintään kahta viikkoa aikaisemmin, käynnistä peritään täysi jätemaksu. 6 KERÄYSVÄLINEIDEN PESUSTA PERITTÄVÄT MAKSUT KERÄYSVÄLINEIDEN PESU / käynti l 12,00 14, l 13,02 16,14 Muut jätesäiliöt 96,61 119,79 7 SAARESSA SIJAITSEVAN VAPAA-AJAN KIINTEISTÖN JÄTEMAKSU Saaressa sijaitseva vapaa-ajan kiinteistö, joka ei ole kiinteistöittäisen jätehuollon piirissä, liittyy Muuramen kunnan ylläpitämän kuivajätteen keräyspisteen käyttäjäksi. Muuramen kunnan satamasta tai venevalkamasta osoitetusta jätteenkeräyspaikasta peritään jätemaksu.

5 5 jätemaksu 20,00 / vuosi (alv 0 %) 24,80 / vuosi (alv 24 %) Saaressa sijaitsevan vapaa-ajan kiinteistön jätemaksu peritään rakennuksen haltijalta tai kiinteistön omistajalta rakennusrekisterissä vuosittain 1.5. voimassa olevien omistajatietojen perusteella. 8 VAARALLISET JÄTTEET Asumisessa syntyneet vaaralliset jätteet otetaan vastaan maksutta paloaseman (Virastotie 6) pihassa olevaan vaarallisten jätteiden konttiin. Vanhat lääkkeet tulee viedä apteekkiin. 9 MAKSUJEN VEROLLISET HINNAT Jyväskylän seudun jätelautakunta on hyväksynyt verottomat jätemaksut. Tämän taksan maksujen oheen on lisätty näkyviin myös jätemaksujen verolliset hinnat (alv 24 %). 10 VOIMAANTULO Jyväskylän seudun jätelautakunta on määrännyt tämän jätetaksan tulemaan voimaan Jätetaksa astuu voimaan, vaikka sen hyväksymistä koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta. Jätetaksa on voimassa toistaiseksi, kunnes eri päätöksellä toisin määrätään. Tämä taksa kumoaa voimaantullessaan Muuramen teknisen lautakunnan hyväksymän edellisen jätetaksan.

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus-

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus- 1 LUONNOS MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 x 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta

Lisätiedot

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE KUULUVAN JÄTTEEN TAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 2.12.2014 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2015 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki perii jätemaksua

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS TSV-JÄTETAKSA LUONNOS 1.3.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa XX XX SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 Kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt vuoden 2016 jätetaksan 15.12.2015 sekä määrännyt sen tulemaan voimaan 1.1.2016 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski SISÄLTÖ

TSV-JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski SISÄLTÖ 18.12.2018 45 Liite 2 Syd TSV-JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 18.12.2018 45

Lisätiedot

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2015 56 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

JÄTETAKSA 2019 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka

JÄTETAKSA 2019 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka JÄTETAKSA 2019 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka Hyväksytty Jyväskylän seudun jätelautakunnassa 28.11.2018 (28 ) SISÄLTÖ YLEISTÄ JÄTETAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue... 3 2 Jätemaksun

Lisätiedot

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski JÄTEKESKUKSEN TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Sisällys. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Sisällys. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Sydän-Suomen jätelautakunta 18.12.2018 45 Liite 1 JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Sisällys. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Sisällys. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 18.12.2018 45 Sisällys 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA

Lisätiedot

Mitä tässä taksassa määrätään kiinteistön haltijasta, koskee myös jätelain 646/2011 80 :n mukaista jätteen haltijaa.

Mitä tässä taksassa määrätään kiinteistön haltijasta, koskee myös jätelain 646/2011 80 :n mukaista jätteen haltijaa. JÄTETAKSA 1.1.2015 ALKAEN Osa I Kunnan järjestämä jätteenkuljetus 1. Yleistä 1 Kunnan jätemaksun perusteet Saarijärven kaupunki sekä Kannonkosken, Karstulan, Kinnula ja Kivijärven kunnat ovat siirtäneet

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta 2019 Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta Hyväksytty jätehuoltoviranomaisen :n kokouksessa 24.10.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 1 Yleistä jätetaksasta Jätelain 646/2011 78 :n

Lisätiedot

Sydän-Suomen jätelautakunta Liite 1

Sydän-Suomen jätelautakunta Liite 1 Sydän-Suomen jätelautakunta 8.11.2018 41 Liite 1 JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Taksan perusteet ja soveltamisala Kuntien jätehuoltoviranomainen, Savo-Pielisen

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Riihimäen kaupunki TAKSAT JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 25 Asianro 7572/02.05.00.00/2016 Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2017 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hyvinkään kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Hyvinkään kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Keravan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Keravan kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

TSV-jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta

TSV-jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta TSV-jätetaksa 1.1.2017 alkaen Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta 23.11.2016 24 1 Yleistä TSV-taksasta 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA Sivu 1/7 KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA Tässä taksassa päätetään jätelain mukaan kunnan järjestämisvastuulla olevien asuin- ja muiden kiinteistöjen

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 8/Jätela 1.12.2016 57 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.1.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

Jätetaksa. Luonnos Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta xx.xx.2016 x Voimaantulo

Jätetaksa. Luonnos Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta xx.xx.2016 x Voimaantulo Jätetaksa Luonnos 19.9.2016 Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta xx.xx.2016 x Voimaantulo 1.1.2017 1 Yleistä jätetaksasta ja -maksuista 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Tuusulan kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 29.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Tuusulan kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 6/Jätela 1.12.2016 55 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Järvenpään kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.2.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 1 Tekla 17.12.2009 138 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 17.12.2009 Voimaantulo 1.1.2010 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 25.11.2008 Voimaantulo 1.1.2009 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA Tekninen lautakunta lþ S 52. Kunnanhallitus hyväksynyt _l _2017 S. Tekninen ltk

HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA Tekninen lautakunta lþ S 52. Kunnanhallitus hyväksynyt _l _2017 S. Tekninen ltk Tekninen ltk 8.0.20L7 I SZ LIITE 4 HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA..208 Tekninen lautakunta lþ9207 S 52 Kunnanhallitus hyväksynyt _l _207 S 3 HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA..208 ALKAEN S 2S Jätteiden

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hausjärven kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Hausjärven kunnan jätehuolto

Lisätiedot

TSV-jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta

TSV-jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta TSV-jätetaksa 1.1.2019 alkaen Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta 22.11.2018 25 1 Yleistä kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksasta 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain (646/2011)

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 8.3.2018 Voimaantulo 1.4.2018 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti: Palveluhinnasto 2013 voimassa 1.6.2013 alkaen Yleistä Lakeuden Etappi perii tämän hinnaston mukaisesti jätemaksut järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Jätteen tuottaja, kiinteistön

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Ehdotus 11.11.2014 Yliviivatut osat ovat v.2013-2014 taksasta. Yliviivatut osat poistetaan 1.1.2015 voimaantulevasta taksasta. PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Hyväksytty 11.11.2014

Lisätiedot

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan xx.xx.201x hyväksymä, voimassa x.x.201x lähtien Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan kunnissa 1. Yleistä 1.1

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Tekninen lautakunta hyväksynyt 30.11.2011 187 Voimaantulo 1.1.2012 1 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto on järjestetty jätelain ja

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2016 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2016 alkaen Jätetaksa 1.1.2016 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Ehdotus 28.9.2015 Sisällysluettelo

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 29.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2015 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2015 alkaen Jätetaksa 1.1.2015 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Ehdotus 5.12.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Kokouskutsu 3/2015 1 (1) 6 Asianro 6855/02.05.00.00/2015 Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet Palvelupäällikkö

Lisätiedot

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1 YLEISTÄ Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2014 Tornion hallintopalvelut Nro 2 Perämeren jätelautakunnan 11.3.2014 hyväksymä, Voimaantulopäivä 1.4.2014 Tornion ja Kemin kaupungeissa

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hattulan kunta ja Hämeenlinnan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 7.3.2019 Voimaantulo 1.5.2019 I YLEISTÄ 1 Hattulan

Lisätiedot

LUONNOS JÄTEMAKSUTAKSA

LUONNOS JÄTEMAKSUTAKSA LUONNOS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hattulan kunta ja Hämeenlinnan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt x.x.2018 Voimaantulo 1.10.2018 I YLEISTÄ

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 29.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 9/Jätela 1.12.2016 58 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.1.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen 1 JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa 25.10.2017 Voimassa 1.1.2018 alkaen 2 1. YLEISTÄ Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n osakaskunnat, Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti,

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt x.x.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN PERUSMAKSUTAKSA, luonnos Sivu 1/2 Nähtävillä 10.9. 23.9.2012 ja 1.10.-8.10.2012 (maksuliite lisätty) JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

Jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta Jätetaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta

Jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta Jätetaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Jätetaksa 1.1.2019 alkaen Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta 22.11.2018 24 1 Yleistä jätetaksasta ja -maksuista 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä

Lisätiedot

HANKO INKOO KARKKILA LOHJA HANKO INKOO KARKKILA LOHJA RAASEPORI

HANKO INKOO KARKKILA LOHJA HANKO INKOO KARKKILA LOHJA RAASEPORI JÄTEMAKSUTAULUKKO Maksut 1.1.2017 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 1. Perusmaksu /asunto/kk /asunto/kk

Lisätiedot

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA Sydän-Suomen jätelautakunta 18.12.2018 46 Liite 4 JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari

Lisätiedot

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv.

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko. PALVELUHINNASTO Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2017 alkaen Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2013 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2013 alkaen Jätetaksa 1.1.2013 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Maaninka, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Hyväksytty

Lisätiedot

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen Hinnat sis. alv. 24 % Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätekukko Siistiä! www.jatekukko.fi Jätekukko on 16 kunnan

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

HANKO INKOO KARKKILA LOHJA HANKO INKOO KARKKILA LOHJA RAASEPORI

HANKO INKOO KARKKILA LOHJA HANKO INKOO KARKKILA LOHJA RAASEPORI JÄTEMAKSUTAULUKKO Maksut 1.1.2017 alkaen, ellei muuta mainita. Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 1. Perusmaksu

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 24 Asianro 6572/02.05.00.00/2016 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Sisällys. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Sisällys. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Sydän-Suomen jätelautakunta 8.11.2018 41 Liite 1 JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 19.12.2013 59 Voimaantulo: 1.1.2014 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy taksan ja määrää jätemaksut.

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan:

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Sydän-Suomen jätelautakunta Yleiset jätehuoltomääräykset LUONNOS http://www.saarijarvi.fi/sites/saarijarvi.fi/files/atoms/files/ehdotus_kunnallisiksi_jatehuoltoma

Lisätiedot

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 26 Asianro 7559/14.06.00.00/2016 Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

JÄTELA Valmistelija: jätehuoltokoordinaattori Satu Ala-Könni, p

JÄTELA Valmistelija: jätehuoltokoordinaattori Satu Ala-Könni, p HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Jätelautakunta Kokouspäivämäärä 29.11.2017 Sivu 1 Dnro HML/2964/11.01.06.01.00/2017 62 Järvenpään jätemaksutaksa 2018 JÄTELA 29.11.2017 62 Valmistelija: jätehuoltokoordinaattori Satu

Lisätiedot

Mitä tässä taksassa määrätään kiinteistön haltijasta, koskee myös jätelain 646/2011 80 :n mukaista jätteen haltijaa.

Mitä tässä taksassa määrätään kiinteistön haltijasta, koskee myös jätelain 646/2011 80 :n mukaista jätteen haltijaa. JÄTETAKSA 1.1.2014 ALKAEN Osa I Kunnan järjestämä jätteenkuljetus 1. Yleistä 1 Kunnan jätemaksun perusteet Saarijärven kaupunki sekä Kannonkosken, Karstulan, Kinnula ja Kivijärven kunnat ovat siirtäneet

Lisätiedot

JÄTETAKSA. voimassa alkaen Hangossa, Inkoossa, Karkkilassa, Lohjalla, Raaseporissa, Siuntiossa ja Vihdissä.

JÄTETAKSA. voimassa alkaen Hangossa, Inkoossa, Karkkilassa, Lohjalla, Raaseporissa, Siuntiossa ja Vihdissä. LUONNOS 15.9.2016 JÄTETAKSA voimassa 1.1. 2017 alkaen Hangossa, Inkoossa, Karkkilassa, Lohjalla, Raaseporissa, Siuntiossa ja Vihdissä. Taksa on hyväksytty Länsi-Uudenmaan jätelautakunnassa x.x.2016, x.

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupungin jätetaksa 2015 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 16.12.2014 53 Voimaantulo: 1.1.2015 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.2013 xx. Sivu 1 / 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa sovelletaan Joensuun

Lisätiedot

Porvoon alueellisen jätelautakunnan jätetaksa Porvoon alueellisen jätelautakunnan jätetaksa on voimassa Askolassa, Pornaisissa, Porvoossa,

Porvoon alueellisen jätelautakunnan jätetaksa Porvoon alueellisen jätelautakunnan jätetaksa on voimassa Askolassa, Pornaisissa, Porvoossa, Porvoon alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2017 Porvoon alueellisen jätelautakunnan jätetaksa on voimassa Askolassa, Pornaisissa, Porvoossa, Loviisassa ja Sipoossa Sisältö 1 Määritelmät... 2 2 Jätemaksun

Lisätiedot

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä Jätetaksa 2015 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä 1 Yleistä 1 Soveltamisalue ja -ala Oulun yhdyskuntalautakunnan määräämää jätetaksaa sovelletaan Hailuodon, Kempeleen, Limingan,

Lisätiedot

painon ja kyseisen jätelaadun käsittelymaksun

painon ja kyseisen jätelaadun käsittelymaksun 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun niin sanotun kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen. Kunnat ovat määränneet jätemaksun suoritettavaksi Pirkanmaan Jätehuolto Oy:lle tämän taksan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Jätelautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousaika Kokouspaikka 4/2018 29.11.2018 klo 17:00 Hämeenlinnan kaupungintalo 6.krs kokoustila Käsiteltävät asiat - Kiertokapula Oy:n esitys taksasta 2019

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN. Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN. Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta Sisällys YLEISTÄ... 3 1. SEKAJÄTTEEN ALUEKERÄYS... 3 1.1 Aluekeräysmaksu...

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

Sako- ja umpikaivolietetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen Taksa, sako- ja umpikaivoliete 2017 1 (12) Sako- ja umpikaivolietetaksa 1.1.2017 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Sako- ja umpikaivolietetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun

Lisätiedot