Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus"

Transkriptio

1 Jätelautakuntasopimuksen päivittäminen KUNTIEN NEUVOTTELU SAIJA PÖNTINEN Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus Jätelaki edellyttää, että alueilla, joilla kunnat hoitavat jätehuollon palvelutehtävät kunnallisessa jäteyhtiössä, jätehuollon viranomaistehtävät hoidetaan yhteisessä jätehuoltoviranomaisessa Jätelautakuntasopimuksella kunnat sopivat yhteisestä toimielimestä kuntalain 51 :n mukaisesti Aikaisempi sopimus tehty vanhan jätelain ja kuntalain aikaan, joten nyt sopimusta päivitettäessä otetaan huomioon uudistunut lainsäädäntö NEUVOTTELU JÄTELAUTAKUNTASOPIMUKSESTA 2 1

2 Sopimuksen osapuolet ja vastuukunta Kaikkien Jätekukon osakaskuntien on oltava myös jätelautakunnan yhteistoimintakuntia Uutena mukaan Outokummun kaupunki Kaikkiaan mukana 17 kuntaa (vuodesta 2017 lähtien 16 kuntaa, kun Kuopio ja Juankoski yhdistyvät) Vastuukuntana Kuopion kaupunki Lautakunta osa vastuukunnan organisaatiota, mutta viranomaistehtävien hoito on vastuukunnasta riippumatonta NEUVOTTELU JÄTELAUTAKUNTASOPIMUKSESTA 3 Jätelautakunnan kokoonpano Tällä hetkellä 11-jäseninen lautakunta, jossa on edustus kunnista tai seuduilta niiden asukaslukujen suhteessa Lähtökohtana jatkossakin 11-jäseninen lautakunta, jos kuntalaki tämän mahdollistaa Uusi kuntalaki edellyttää, että lakisääteisessä yhteisessä toimielimessä on oltava jokaisella kunnalla vähintään yksi kunnan valitsema jäsen Jos tämä vaatimus ei muutu, seuraavan vaalikauden alusta lähtien muodostetaan suurempi lautakunta (ehdotuksena 25 jäsenen kokoonpano) NEUVOTTELU JÄTELAUTAKUNTASOPIMUKSESTA 4 2

3 Jätelautakunnan paikkajako (alueellinen edustus) Kunta / seutukunta Osuus väestöstä Osuus jäsenistä (11 jäsentä) Jäsenmäärä Kuopio + Juankoski 54 % 45 % 5 Pielisen Karjala 13 % 18 % 2 Siilinjärvi 10 % 9 % 1 Pieksämäki 9 % 9 % 1 Koillis-Savo + Outokumpu 8 % 9 % 1 Sisä-Savo + Konnevesi 7 % 9 % NEUVOTTELU JÄTELAUTAKUNTASOPIMUKSESTA 5 Jätelautakunnan paikkajako (kunnittainen edustus) Kunta Asukasluku Osuus väestöstä Osuus jäsenistä Jäsenmäärä (yht. 25 jäsentä) Kuopio ja Juankoski % 32 % 8 Siilinjärvi % 8 % 2 Pieksämäki % 8 % 2 Lieksa % 4 % 1 Nurmes % 4 % 1 Suonenjoki % 4 % 1 Outokumpu % 4 % 1 Juuka % 4 % 1 Rautalampi % 4 % 1 Kaavi % 4 % 1 Konnevesi % 4 % 1 Tuusniemi % 4 % 1 Valtimo % 4 % 1 Vesanto % 4 % 1 Rautavaara % 4 % 1 Tervo % 4 % NEUVOTTELU JÄTELAUTAKUNTASOPIMUKSESTA 6 3

4 Muutokset kokoonpanossa Muutokset nykyiseen sopimukseen nähden tehdään vuoden 2017 vaalikauden alussa Koillis-Savon jäsen edustaa kuitenkin heti sopimuksen hyväksymisen jälkeen myös Outokummun kaupunkia Jos alueella tehdään kuntaliitoksia, säilyy jäsenmäärä 11-jäsenisessä mallissa ennallaan ja 25-jäsenisessä mallissa muuttuu kunnan asukasmäärän mukaisesti (yksi jäsen kutakin alkavaa asukasta kohti) Jos sopimuksen osapuoleksi liittyy täysin uusi kunta, sopimus hyväksytään muutettuna sopijakunnissa NEUVOTTELU JÄTELAUTAKUNTASOPIMUKSESTA 7 Lautakunnan tehtävät Jätelain mukaisesti jätelautakunnalle kuuluu jätehuollon järjestämiseen, suunnitteluun ja seurantaan liittyvät viranomaistehtävät, mm. jätehuoltomääräysten antaminen ja niistä poikkeamisesta päättäminen jätteiden kuljetusjärjestelmästä päättäminen jätetaksan hyväksyminen ja jätemaksuasioiden käsittely jätehuollon liittymisvelvoitteen seuranta Jätelautakunnalla yhteistyövelvoite kuntien, ympäristönsuojeluviranomaisten, kunnallisen jäteyhtiön ja tarpeellisten sidosryhmien kanssa NEUVOTTELU JÄTELAUTAKUNTASOPIMUKSESTA 8 4

5 Lautakunnan käytännön toiminta Jätelautakunnan alaisuudessa toimii alueellisten jätehuollon viranomaispalvelujen yksikkö Oltava riittävä määrä henkilökuntaa, joka on vastuukunnan palveluksessa Vastuukunta järjestää hallinto- ja tukipalvelut Vastuukunnan ylemmällä toimielimellä ei ole nykyisen sopimuksen mukaisesti otto-oikeutta jätelautakunnan päätettäviksi siirrettyihin asioihin Ilman sopimusmääräystäkin otto-oikeus poissuljettu jätelain mukaisissa asioissa Vastuukunnan kh:n edustus lautakunnassa? Jätelautakunnan kustannukset katetaan entiseen tapaan jätemaksuilla NEUVOTTELU JÄTELAUTAKUNTASOPIMUKSESTA 9 Sopimuksen voimaantulo ja voimassaolo Tavoitteena saavuttaa nyt neuvotteluissa yksimielisyys, jotta neuvottelijat voivat esittää sopimuksen kuntiin hyväksyttäväksi Sopimus tulee voimaan heti, kun kaikki kunnat ovat sopimuksen hyväksyneet Tähän asti noudatetaan voimassaolevaa jätelautakuntasopimusta (jätelautakunnalla ei tällöin vielä toimivaltaa päättää Outokummun asioista) Uusi sopimus on voimassa toistaiseksi entisen tapaan NEUVOTTELU JÄTELAUTAKUNTASOPIMUKSESTA 10 5

6 SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNTA PL 1097 (Suokatu 42), Kuopio puh

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA Tällä sopimuksella sovitaan siitä, että Jätekukko Oy:n (jäljempänä jäteyhtiö) osakaskuntien yhteisenä jätehuoltoviranomaisena toimii Savo-Pielisen jätelautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 19 Asianro 7662/02.02.00/2018 Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Yleistä toiminnan ja talouden suunnittelusta Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190

Lisätiedot

Jätelautakunnan toiminta vuonna 2017

Jätelautakunnan toiminta vuonna 2017 SEURANTARAPORTTI 2017 1 / 5 Jätelautakunnan toiminta vuonna 2017 Jätelautakunnan kokoonpano ja päätöksenteko Jätelautakunnan kokoonpano muuttui vuonna 2017, kun jäsenistö määräytyi ensimmäistä kertaa päivitetyn

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA 1. Sopimuksen osapuolet 1. Tampere Tampereen kaupunkiseudun kunnat: 2. Kangasala 3. Lempäälä 4. Nokia 5. Orivesi 6. Pirkkala

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto 70 17.06.2013. 70 Asianro 152/00.00.05/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto 70 17.06.2013. 70 Asianro 152/00.00.05/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 70 Asianro 152/00.00.05/2013 Alueellisen jätelautakunnan (Savo-Pielisen jätelautakunta) valitseminen vuosiksi 2013-2016 Kaupunginhallitus 3.6.2013 213 Alueellisen

Lisätiedot

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi.

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi. SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA LUONNOS 19.5.2015 1. Sopimuksen tarkoitus Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella siitä, että Raaseporin kaupungin lautakunta, jota nimitetään Uudenmaan

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 216 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn jätteen määrä ja hyödyntäminen Vuonna 216 sekajätettä kerättiin koko toimialueella 44 37 tonnia.

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen 24.5.216 Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 215 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 16 23.2.2015 18 Asianro 7247/00.00.01.00/2014 Savo-Pielisen jätelautakunnan seuduittaisten jäsenten nimeäminen vuosille 2015-2016

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 214 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen jäteyhtiön

Lisätiedot

Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN

Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN 18.2.2016 Jätehuollon tehtävät ja roolit kunnassa Jätehuollon järjestämisen viranomaistehtävät Jätehuollon palvelutehtävät Omistajaohjaus (kunnat)

Lisätiedot

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti:

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti: YHTEISTOIMINTASOPIMUS JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Porin, Harjavallan, Kokemäen ja Ulvilan kaupungit sekä Eurajoen, Merikarvian,

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 24 Asianro 6572/02.05.00.00/2016 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 14 Asianro 6572/02.05.00.00/2016 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 25 Asianro 7572/02.05.00.00/2016 Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2017 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet

Lisätiedot

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 213 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Järjestettyyn jätehuoltoon liittyminen Jätehuollon asiakasrekisteriin kirjatut

Lisätiedot

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA Luonnos 11.11.2011 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA Tämä sopimus pohjautuu Hangon, Tammisaaren ja Karjaan kaupunkien sekä Pohjan, Inkoon, Siuntion, Sammatin, Nummi-Pusulan ja Vihdin kuntien sopimukseen

Lisätiedot

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun Risto Miettunen Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 15.2.2015 1 15.2.2015 2 15.2.2015 3 15.2.2015 4 15.2.2015 5 Where s the beef? 15.2.2015

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 4074-2015 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat: 1. Auran kunta 2. Kaarinan kaupunki 3. Kemiönsaaren kunta 4. Liedon

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 19 Asianro 7629/14.06.00/2013 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2014 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat): Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä

Lisätiedot

JÄTEPOLIITTISEN OHJELMAN PÄIVITYSTYÖ

JÄTEPOLIITTISEN OHJELMAN PÄIVITYSTYÖ JÄTEPOLIITTISEN OHJELMAN PÄIVITYSTYÖ Projektin nimi (lyhenne): Jätepoliittisen ohjelman päivitystyö Suunnitelman laatimispäivä: 16.3.2015 Suunnitelman laatijat: Leena Karppinen, Saija Pöntinen Lyhyt kuvaus:

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

Jätelautakunnan toiminta ja talous vuonna 2018

Jätelautakunnan toiminta ja talous vuonna 2018 SEURANTARAPORTTI 2018 1 / 5 Jätelautakunnan toiminta ja talous vuonna 2018 Jätelautakunnan päätöksenteko Ratkaisut tärkeimmissä, periaatteellisissa jätehuollon viranomaisasioissa tehdään jätehuoltoviranomaisessa

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko. PALVELUHINNASTO Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2017 alkaen Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen Hinnat sis. alv. 24 % Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätekukko Siistiä! www.jatekukko.fi Jätekukko on 16 kunnan

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan

Lisätiedot

Jätetaksa alkaen

Jätetaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 23 Asianro 6571/02.05.00.00/2016 Jätetaksa 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Yleistä jätetaksasta

Lisätiedot

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv.

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 4074-2015 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat: 1. Auran kunta 2. Kaarinan kaupunki 3. Kemiönsaaren kunta 4. Liedon

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5)

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5) Kaupunginhallitus 3.12.2018 liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 liite nro 8 (1/5) SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA RAKENNUSVALVONNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Luonnos 2. Aleksi Heikkilä, 1 Sopimuksen

Lisätiedot

LIV NTI 1 (5) Yhdistymishallitus Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden. Teknisellä ja ympäristötoimialalla

LIV NTI 1 (5) Yhdistymishallitus Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden. Teknisellä ja ympäristötoimialalla Q n o!3n cl.l % c u LIV NTI 1 (5) Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden Teknisellä ja ympäristötoimialalla D/2536100.04.01.02.00/2015 Perusteluosa Uuden Lahden Teknisen ja ympäristötoimialan

Lisätiedot

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Kokouskutsu 3/2015 1 (1) 6 Asianro 6855/02.05.00.00/2015 Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Jätehuollon järjestäminen

Jätehuollon järjestäminen Jätehuollon järjestäminen Kunnanhallituksen ja teknisen lautakunnan Jäteseminaari 2.5.2016 Jätehuoltoseminaari Aika: maanantaina 2.5.2016 Kello 13.00 14.00 Paikka: Kutsut: Kuntala, KH -sali kunnanhallitus,

Lisätiedot

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa Savo-Pielisen jätelautakunta Jätehuollon varaukset kaavoituksessa Alueen kuntien kaavoituksessa huomioon otettavaksi Huhtikuu 2015 Jätehuollon toimijoiden mukana olo kaavoitusprosessissa Savo-Pielisen

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kuopion kaupunki 1 (6) SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen osapuolet Kuopion kaupunki Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet PL 227 70101 Kuopio Juankosken

Lisätiedot

Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013

Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013 Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013 Hattula, Hausjärvi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Janakkala, Järvenpää, Kerava, Loppi, Mäntsälä, Riihimäki, Tuusula ja Valkeakoski jätehuoltokoordinaattori Heli Virtanen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT TALOUSARVIO 2015

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT TALOUSARVIO 2015 Juankoski AVIn viranomaistarkastukset 22 2,38 52,40 tarkastuskäynti max 2h 18 79,34 1 428,12 pieneläinkäynti 66 173,71 11 464,86 Päiväaikainen pieneläinkäynti 448 48,94 21 925,12 suureläinkäynti 201 226,15

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO JÄTEHUOLLON PALVELU SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNTA HYV. 7.6.2018 10 JUUKA KAAVI KONNEVESI KUOPIO LIEKSA NURMES OUTOKUMPU PIEKSÄMÄKI RAUTALAMPI RAUTAVAARA SIILINJÄRVI SUONENJOKI TERVO TUUSNIEMI VALTIMO VESANTO

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE 1 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Lausunto asiaan dnro 01150/17/2299, joka koskee valitusta Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksestä 24.4.2017 104. Päätöksellään kaupunginvaltuusto hyväksyi sopimuksen

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 16 Asianro 7006/02.05.00/2014 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Vs. palvelupäällikkö Leena Karppinen

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2015 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2015 alkaen Jätetaksa 1.1.2015 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Ehdotus 5.12.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Jätetaksa 1.1.2016 alkaen

Jätetaksa 1.1.2016 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 18 Asianro 6567/02.05.00.00/2015 Jätetaksa 1.1.2016 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Yleistä jätetaksasta

Lisätiedot

Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset. Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri

Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset. Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri 25.8.2017 Jätehuoltoviranomaisen toiminta Jätehuollon viranomaisyksikkö: o Vs. jätehuoltoinsinööri: Hannele Tiitto,

Lisätiedot

Katsaus yhteistyöstrategian toteutumiseen

Katsaus yhteistyöstrategian toteutumiseen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 7 Asianro 2075/14.06.00.00/2017 Katsaus yhteistyöstrategian toteutumiseen Yleistä yhteistyöstrategiasta Kunnallisen jätehuollon toimijat Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 8 Asianro 6499/14.06.00/2013 Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Yleistä jätteiden kuljetusjärjestelmistä Kuljetusjärjestelmän

Lisätiedot

Jätehuollon palvelutaso

Jätehuollon palvelutaso Jätehuollon palvelutaso Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Outokumpu, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo ja Vesanto. Luonnos 20.3.2018

Lisätiedot

TILAUS JA NÄYTTEENOTTOSELVITYS

TILAUS JA NÄYTTEENOTTOSELVITYS Hanke 4263007, Hanhikankaan pohjavesialueen rakennetutkimus Mikkelissä Tilaaja Jari Hyvärinen Työkohde Työmaa Hanhikangas Mikkeli Kunta Mikkeli Yksikön käsittely Päiväys 24.2.2015 Jari Hyvärinen, geologi

Lisätiedot

Saostus ja umpikaivojen tyhjentäjät

Saostus ja umpikaivojen tyhjentäjät Saostus ja umpikaivojen tyhjentäjät Jätetiedostossa 31.8.2015 Jätekukko laskuttaa Juankoski Hakkarainen Ari Navasjoentie 44, 73470 Västinniemi 044 290 3331 Kuljetus Vartianen ky Viklantie 10, 73500 Juankoski

Lisätiedot

Lausunto vireillä olevista sopimusmuutoksista koskien joukkoliikenneja jätehuoltoyhteistyötä Päijät-Hämeen alueella

Lausunto vireillä olevista sopimusmuutoksista koskien joukkoliikenneja jätehuoltoyhteistyötä Päijät-Hämeen alueella Lausunto Riitta Myllymäki 9.12.2015 2036/04.00/2015 Hollolan kunta Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen PL 66 15871 Hollola Lausuntopyyntönne 12.11.2015 Lausunto vireillä olevista sopimusmuutoksista koskien joukkoliikenneja

Lisätiedot

Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä

Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNTA 1.1.2017 Sisältö Yleistä jätehuoltomääräyksistä 3 Jätehuoltoon liittyminen 5 Jätteiden lajittelu ja kerääminen kiinteistöiltä 9

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2016 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2016 alkaen Jätetaksa 1.1.2016 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Ehdotus 28.9.2015 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Jätelautakunnan toiminnan ja talouden seuranta 2016

Jätelautakunnan toiminnan ja talouden seuranta 2016 Jätelautakunnan toiminnan ja talouden seuranta 2016 Jätelautakunnan kokoukset ja päätöksenteko Jätelautakunta piti vuoden 2016 aikana kolme kokousta. Ratkaisut tärkeimmissä, periaatteellisissa asioissa

Lisätiedot

Jätehuollon yhteistoimintasopimus / tilanne lakimies Juha Perämaa / JP

Jätehuollon yhteistoimintasopimus / tilanne lakimies Juha Perämaa / JP Jätehuollon yhteistoimintasopimus / tilanne 25.8.2017 lakimies Juha Perämaa 1 25.8.2017 / JP Tausta ja käydyt sopimusneuvottelut Jätelain 43 :n mukaisesti kunnat ovat siirtäneet jätehuollon järjestämiseen

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksan muutokset alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksan muutokset alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 10 Asianro 8780/14.06.00.02/2017 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksan muutokset 1.1.2018 alkaen Vs. palvelupäällikkö Hanna Kisonen

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet

Lisätiedot

Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet

Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet Sopimus päättyy Ajopäivät Reitti 30.6.2014 L 08.25 Vesanto-Karttula-09.55 Kuopio 30.6.2014 L 14.15 Kuopio-Karttula-15.55 Vesanto 30.6.2014 SS 15.00 Vesanto-Karttula-16.45

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4.

LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4. LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4. JULKINEN 28.4.2014 seminaarin jälkeen 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS Tämän sopimuksen

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2016 valmistelutilanne

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2016 valmistelutilanne Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 12 Asianro 6086/02.02.00/2015 Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2016 valmistelutilanne Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja kunnat alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja kunnat alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko PALVELUHINNASTO Kotitaloudet ja kunnat 1.1.2019 alkaen Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta asuntokohtaisesta

Lisätiedot

Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä

Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNTA 1.4.2019 Sisältö Yleistä jätehuoltomääräyksistä 3 Jätehuoltoon liittyminen 5 Jätteiden lajittelu ja kerääminen kiinteistöiltä 9

Lisätiedot

11 Alueellisen jätehuoltolautakunnan päätösvallan siirto jätelain 81, 82 ja 91 :n mukaisissa asioissa. Valmistelija / lisätiedot: Nikko Patricia

11 Alueellisen jätehuoltolautakunnan päätösvallan siirto jätelain 81, 82 ja 91 :n mukaisissa asioissa. Valmistelija / lisätiedot: Nikko Patricia Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) 11 Alueellisen jätehuoltolautakunnan päätösvallan siirto jätelain 81, 82 ja 91 :n mukaisissa asioissa TRE:4134/00.02.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Nikko Patricia

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 18 Asianro 7665/14.06.00.02/2018 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi 1.1.2019 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2013 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2013 alkaen Jätetaksa 1.1.2013 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Maaninka, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Hyväksytty

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (8) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN Jäsenkuntien vuonna 2013 hyväksymä 1.6.2013 voimaan tuleva PERUSSOPIMUS 1. LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Savo-Pielisen jätelautakunta 18 27.9.2018 25 Asianro 7665/14.06.00.02/2018 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa 1.1.2019 alkaen Päätöshistoria

Lisätiedot

Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue

Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue Tietosisällön viimeinen kk / 8 12 Tiedot poimittu LTJ:n ajo-oikeuspäätöksistä LIIKKUVA POLIISI / ANALYYSI Tietolähde päivitetty 7.8.212 Päätöksen kirjanneen

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

JÄTEPOLIITTINEN OHJELMA

JÄTEPOLIITTINEN OHJELMA JÄTEPOLIITTINEN OHJELMA 2022 VUOTEEN PALVELUT YMPÄRISTÖ KIERTOTALOUS SAVO-PIELISEN ALUEEN KUNNAT JUANKOSKI JUUKA KAAVI KONNEVESI KUOPIO LIEKSA NURMES OUTOKUMPU PIEKSÄMÄKI RAUTALAMPI RAUTAVAARA SIILINJÄRVI

Lisätiedot

3. lsäntäkunta. 4. Lautakunnan kokoonpano. 2. Sopimuksentarkoitus YHTEISTYÖSOPIMUS YHTEISEN JATELAUTAKUNNAN PERUSTAMISEKSI. 1, Sopimuksen osapuolet

3. lsäntäkunta. 4. Lautakunnan kokoonpano. 2. Sopimuksentarkoitus YHTEISTYÖSOPIMUS YHTEISEN JATELAUTAKUNNAN PERUSTAMISEKSI. 1, Sopimuksen osapuolet Þ/1 - Yhteistyösopimus yhteisestä jätelautakunnasta YHTEISTYÖSOPIMUS YHTEISEN JATELAUTAKUNNAN PERUSTAMISEKSI Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella yhteisen jätelautakunnan perustamisesta,

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan vuosikertomus 2013

Joensuun alueellisen jätelautakunnan vuosikertomus 2013 Joensuun alueellisen jätelautakunnan vuosikertomus 2013 1. Lautakunnan toinen toimintavuosi Jätelautakunta toimii Joensuun kaupungin sekä Ilomantsin, Kontiolahden, Liperin ja Polvijärven kuntien yhteisenä

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VUOTEEN 2015

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VUOTEEN 2015 Savo-Pielisen jätelautakunta JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VUOTEEN 2015 Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Maaninka, Nilsiä, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki,

Lisätiedot

y, / Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n osakaskuntien yhteistoiminta -alueen kuntien yhteistä jätelautakuntaa koskeva sopimus

y, / Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n osakaskuntien yhteistoiminta -alueen kuntien yhteistä jätelautakuntaa koskeva sopimus ( ' '» i. y, / 1 Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n osakaskuntien yhteistoiminta -alueen kuntien yhteistä jätelautakuntaa koskeva sopimus Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella siitä, että Loimi-Hämeen

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

2. Rekisterinpitäjä Jätekukko Oy ( ) ja Kuopion kaupunki ( ) / Savo-Pielisen jätelautakunta

2. Rekisterinpitäjä Jätekukko Oy ( ) ja Kuopion kaupunki ( ) / Savo-Pielisen jätelautakunta Tietosuojaseloste 1 (7) Tietosuojaseloste 1. Rekisterin nimi Kunnallisen jätehuollon asiakasrekisteri 2. Rekisterinpitäjä Jätekukko Oy (1710559-7) ja Kuopion kaupunki (0171450-7) / Savo-Pielisen jätelautakunta

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kunnalle säädetty yhdyskuntajätehuollon tehtäviä Ei ole uutta - jo 1970-luvulta asti samat tehtävät! KUNTA jätelaissa

Lisätiedot

SOTE-rakenneuudistus malleja Pohjois-Karjalaan nykyisten esitysten pohjalta

SOTE-rakenneuudistus malleja Pohjois-Karjalaan nykyisten esitysten pohjalta SOTE-rakenneuudistus 10.6.2013 - malleja Pohjois-Karjalaan nykyisten esitysten pohjalta PÄiVI SILLANAUKEE, STM, 12.6.13: Vastuukuntamalli ja hallinnolliset menettelytavat tarkentuvat sotejärjestämislakia

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 26 Asianro 7559/14.06.00.00/2016 Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Voimaan 1.1.2017 alkaen Koulutus tekee hyvää! www.sakky.fi SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Perussopimus Sisällysluettelo 1 luku...1 Jäsenkunnat ja tehtävät...1 1...1...1

Lisätiedot

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 5 Asianro 7559/14.06.00.00/2016 Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E K S I TA RV I T S E VAT VA AT I VA A E R I T Y I S T Ä T U K E A. Terhi Ojala

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009 1(9) POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009 1. LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki.

Lisätiedot

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen

Lisätiedot

Luonnos jätetaksaksi alkaen

Luonnos jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 17 Asianro 7664/14.06.00.02/2018 Luonnos jätetaksaksi 1.1.2019 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Yleistä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuoltolain järjestämislain j i valmisteluryhmä l - väliraportti 27.6.2013 Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Uudistamisen

Lisätiedot

Maaseutuhallinto Vastuuhenkilö: maaseutujohtaja Juha Nykänen

Maaseutuhallinto Vastuuhenkilö: maaseutujohtaja Juha Nykänen Maaseutuhallinto Vastuuhenkilö: maaseutujohtaja Juha Nykänen Toiminta-ajatus Juankosken, Kuopion, Suonenjoen ja Varkauden kaupunkien sekä Kaavin, Leppävirran, Maaningan, Rautalammin, Rautavaaran, Siilinjärven,

Lisätiedot

SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ

SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ 1/4 SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ 1. SOPIJAOSAPUOLET: SIILINJÄRVEN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT Y-tunnus: 0172718-0 etunimi.sukunimi@siilinjarvi.fi Yhteyshenkilö: Emilia Savolainen, ympäristöterveysjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 189 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 24/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4022/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 24/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4022/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (1) 305 Asianro 4022/14.06.00.00/2014 Jätehuollon yhteistyöstrategia Lausuntopyyntö 6.6.2014 Savo-Pielisen jätelautakunta: Savo-Pielisen jätelautakunnalla on valmistellut

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimusluonnos 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot