Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä"

Transkriptio

1 Jätetaksa 2014 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä

2 1 Johdanto Kunnan on järjestettävä jätelain mukaisesti sille kuuluva jätehuolto. Kunnan vastuu jätehuollon järjestämisessä perustuu jätelain (646/2011) 32 ja 33 pykäliin. Kunnan on järjestettävä seuraavien, muiden kuin vaarallisten jätteiden jätehuolto: 1. vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa, asuntolassa ja muussa asumisessa syntyvä jäte, mukaan lukien sako- ja umpikaivoliete 2. sosiaali- ja terveyspalveluissa ja koulutustoiminnassa syntyvä yhdyskuntajäte 3. valtion, kuntien, seurakuntien ja muiden julkisoikeudellisten yhteisöjen ja julkisoikeudellisten yhdistysten hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvä muu kuin 2 kohdassa tarkoitettu yhdyskuntajäte 4. liikehuoneistoissa syntyvä yhdyskuntajäte, joka kerätään kiinteistöllä yhdessä 1-3 kohdassa tarkoitetun jätteen kanssa 5. muu yhdyskuntajäte, joka kerätään yhdessä 1-4 kohdassa tarkoitetun jätteen kanssa alueellisessa putkikeräys- tai muussa vastaavassa keräysjärjestelmässä. Kunnan on lisäksi järjestettävä asumisessa syntyvän vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittely. Maa- ja metsätaloudessa syntyvän vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittely kuuluu kunnan vastuulle, jollei kysymys ole kohtuuttomasta määrästä jätettä. Maa-ja metsätalouden vaarallisesta jätteen vastaanotosta ja käsittelystä kunta voi periä täyskatteisen maksun. Kunnan on järjestettävä myös muun kuin 32 :ssä tarkoitetun jätteen jätehuolto, jos jätteen haltija tätä muun palvelutarjonnan puutteen vuoksi pyytää, ja laadultaan ja määrältään jäte soveltuu kuljetettavaksi tai käsiteltäväksi kunnan jätehuoltojärjestelmässä (JL 33 ). Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta maksu, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksua voidaan periä myös kunnan vastuulle säädetystä jäteneuvonnasta, jätelain mukaisen jätteenkuljetusten seurantarekisterin ylläpidosta sekä muista vastaavista jätehuollon järjestämisen ja viranomaistoiminnan kustannuksista. Jätemaksut ja niiden perusteet esitetään jätetaksassa. 1 Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Oulu, Muhoksen ja Tyrnävän jätetaksa Jätetaksa on luettelo käytössä olevista jätemaksuista ja niiden laskentaperusteista yksikköhintoineen. Jätetaksassa määritellään kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon jätemaksujen perusteet, taksan liitteenä olevassa jätemaksuluettelossa vahvistetaan yksityiskohtaiset maksut. Jätemaksun on vastattava jätehuollon palvelutasoa ja kannustettava jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseen sekä etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon. Jätelain mukaan jätetaksasta päättää kunta tai sen alainen viranomainen. Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta toimii Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Oulun, Muhoksen ja Tyrnävän yhteisenä jätelautakuntana. 2 Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus Kiinteistön haltijan on järjestettävä vastaanottopaikka kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen kuuluvan jätteen keräystä varten. Vastaanottopaikka voidaan järjestää yhdessä yhden tai useamman kiinteistön kanssa. Kiinteistön haltijan tai muun jätteen haltijan on luovutettava kunnan vastuulle kuuluva jäte kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tai alueelliseen vastaanottopaikkaan. Kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa kunnan vastuulle kuuluva jäte on toimitettava kunnan määräämään paikkaan. Hailuodossa, Kempeleessä, Limingassa, Lumijoella, Oulussa, Muhoksella ja Tyrnävällä, on käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus. Kiinteistön haltija sopii jätteenkuljetuksesta suoraan haluamansa jätteenkuljetusyrityksen kanssa. Kiinteistön haltija voi valita jätteenkuljetusyrityksen itsenäisesti ja sopimus jätteenkuljetuksesta on yksityisoikeudellinen sopimus. Sopimuksen

3 2 tekeminen ei kuitenkaan ole vapaaehtoista, vaan jätelaki edellyttää, että kiinteistö huolehtii jätteenkuljetuksen järjestämisestä. 3 Jätemaksut 2014 ja niiden perusteet Oulun Jätehuolto liikelaitoksen ylläpitämissä jätteen vastaanottopisteissä peritään jätetaksan mukaiset jätemaksut. Laanilan ekovoimalaitokseen toimitetun polttokelpoisen jätteen jätemaksu perustuu kuormakohtaiseen painoon ja jätekohtaiseen jätemaksuun. Ruskon jätekeskukseen tai Oulun Jätehuolto liikelaitoksen jäteasemille toimitettujen jätteiden käsittelymaksut perustuvat joko kuormakohtaiseen painoon ja jätekohtaiseen jätemaksuun tai kuormakohtaiseen kertamaksuun. Vuoden 2014 jätemaksut perustuvat Oulun Jätehuolto liikelaitoksen vuoden 2013 maksuihin. Jätemaksujen korotuksessa on otettu huomioon Oulun kaupungin vuoden 2014 talousarviossa hyväksytyt jätemaksujen tarkistukset, jotka ovat keskimäärin n. 5 %. Polttokelpoisen jätteen hinta on 91,99 euroon/tonni. Polttokelpoisen jätteen käsittelymaksulla katetaan jätteen poltosta jätteenpolttolaitokselle maksettava porttimaksu, maksuttomien hyötyjätteiden ja vaarallisten jätteiden vastaanoton ja käsittelyn kustannukset sekä osa jäteneuvonnan ja hallinnon kuluista. Polttokelpoisen jätteen käsittelymaksulla katetaan myös osa kotitalouksien biojätteen käsittelykustannuksista. Kotitalouksien biojätteen jätemaksu 39,05 euroa/tonni. Kotitalouksien biojätteen käsittelykustannukset ovat suuremmat kuin niistä perittävä jätemaksu. Biojätteen käsittelyn kustannuksa katetaan polttokelpoisen jätteen käsittelymaksulla. Tarkoituksena on jätelain etusijajärjestyksen tukeminen ja biojätteen materiaalihyötykäytön edistäminen. Elinkeinoelämän biojätteen jätemaksu on biojäte 89,95 euroa/tonni Lajitteluareenalle toimitettavan jätteen jätemaksulla katetaan lajitteluareenalla käsiteltävän jätteen käsittelystä aiheutuvat kustannukset. Oulun Jätehuolto liikelaitoksen jätemaksut on esitetty taksan liitteenä olevassa jätemaksuluettelossa 4 Jätteen kuljetuksen ja käsittelyn maksut kiinteistön haltijaan järjestämässä jätteenkuljetuksessa Kunnan jätehuollon järjestämisvastuuseen kuuluva kiinteistön haltija tai muu jätteen haltija on velvollinen maksamaan jätetaksassa määritellyn jätemaksun. Kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa Oulun Jätehuolto liikelaitos laskuttaa kunnan määräämään vastaanottopaikkaan tuodun jätemaksun jätteen kuljettajalta. Jätemaksun määrää ja panee maksuun Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta tai sen alainen viranhaltija. Jätemaksujen käytännön laskutuksesta vastaa Oulun Jätehuolto liikelaitos ja jätemaksu maksetaan Oulun Jätehuolto liikelaitokselle. Jätteen kuljettaja laskuttaa jätemaksun kiinteistöltä tai jätteen haltijalta. Kiinteistöiltä perittävien maksujen tulee olla tasapuolisia ja kohtuullisia ja niiden on perustuttava jätetaksan mukaisiin jätemaksuihin. Jätteen kuljettajan on eriteltävä jätteen käsittelyn ja kuljetuksen osuudet toisistaan kiinteistön tai jätteen haltijalle tekemässään tarjouksessa sekä toimittamassaan laskussa (JL 80 2 mom). Jätteen kuljettajan on toimitettava kiinteistön tai jätteen haltijalle lasku, josta käy ilmi maksettava määrä eräpäivä maksuosoite maksun peruste riittävän tarkasti yksilöitynä: kuljetus ja käsittelyosuus eriteltynä tieto viivästysseuraamuksista ohjeet muistutuksen tekemistä varten laskuttajan yhteystiedot

4 3 5 Jätemaksut ja jätehuollon järjestäminen toissijaisella vastuulla Oulun Jätehuolto liikelaitos hoitaa kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätehuollon jätteen käsittelyn vastaanottopisteissään osana kunnan järjestämää jätteenkäsittelyä. Toissijaisen vastuun piiriin kuuluvan jätteen käsittelymaksun on katettava vähintään palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset. Toissijaisen jätteen jätemaksun määrää Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta tai sen alainen viranhaltija. Jätemaksujen laskutuksesta vastaa Oulun Jätehuolto liikelaitos ja jätemaksu maksetaan Oulun Jätehuolto liikelaitokselle. 6 Jätemaksujen maksuunpano Jätemaksu määrätään ja pannaan maksuun Oulun Jätehuolto liikelaitoksen valmisteleman ja oikeaksi todistaman ja Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnan tai sen määräämän viranhaltijan hyväksymän maksuunpanoluettelon mukaisesti. Laskutuksen hoitaa ja laskutusjaksoista päättää Oulun Jätehuolto liikelaitos. Jätemaksut maksetaan Oulun Jätehuolto liikelaitokselle. Jätelain 82 :n mukaan maksuvelvollisella on oikeus tehdä muistutus jätemaksusta 14 päivän kuluttua laskun saamisesta. Muistutus tehdään jätemaksun määräämisestä ja maksuunpanosta päättävälle jätehuoltoviranomaiselle. Muistutus tulee kuitenkin tehdä Oulun Jätehuolto liikelaitokselle, jossa voidaan oikaista kiistattomat virheet. Jätelasku on suoritettava laskussa tai muistuksen johdosta lähetetyssä uudessa laskussa ilmoitettuna aikana/eräpäivänä muutoksenhausta huolimatta (JL 83 ). Jätemaksu on suoraan ulosottokelpoinen (JL 145 ). Toissijainen vastuun jätehuollon jätelaskut määrätään ja pannaan maksuun samoin kuin kunnan vastuulla olevan jätehuollon maksut. 7 Jätetaksan muutos Tätä taksaa voidaan muuttaa Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnan päätöksellä lukuun ottamatta arvonlisäveroa, jäteveroa tai muuta maksua, joissa tapahtuvien muutosten vaikutus maksuihin huomioidaan voimaantulopäivästä lukien ilman erillistä päätöstä. 9 Voimaantulo Tämä jätetaksa on Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnan hyväksymä ( 626). Jätetaksa tulee voimaan

5 4 Vuoden 2014 jätteenkäsittelymaksut /tonni (alv 0 %) Asumisen ja julkisen toiminnan jäte Yhdyskuntajätteet ja rakennusjäte 2013 alv 0 % 2014 alv 0 % Polttokelpoinen jäte (733) 87,61 91,99 Sekajäte suoraan penkalle (101) 102,00 91,99 sis. jäteveron Lajittelematon sekajäte Larelle (701) 102,00 107,10 Lajittelematon rakennusjäte Larelle (703) 102,00 107,10 Biojäte (124) 35,50 39,05 Puutarhajäte (106) 56,82 59,66 Puutarhajäte kupongilla 0,00 0,00 Kuorman minimimaksu seka-, rakennus, betoni- ja puutarhajäte 5,00 5,00 Kotitalouksien hyötyjätteet Metalliromu 0,00 0,00 Lasi 0,00 0,00 Paperi 0,00 0,00 Pahvi ja kartonki 0,00 0,00 Puhdas puu (käsittelemätön) 0,00 0,00 Kotitalouksien vaaralliset jätteet ja sähkölaitteet Hapot ja emäkset 0,00 0,00 Maalit, lakat, hartsit yms. 0,00 0,00 Akut 0,00 0,00 Liuottimet 0,00 0,00 Lääkejätteet (apteekkeihin) 0,00 0,00 Jäähdytin- ja jarrunesteet 0,00 0,00 Sähkö- ja elektroniikkaromu 0,00 0,00 Elinkeinotoiminnan jätteet sekä erityis- ja vaaralliset jätteet Kaupan biojäte (125) 81,68 89,85 Erityisjäte (102) 116,37 122,19 sis. jäteveron Hiekanerotuskaivot (122) 74,04 77,74 Rasvanerotuskaivojen jäte (139) 74,04 77,74 Asbesti (100) 116,37 122,19 Lajiteltu betoni, tiili, laatta, palakoko alle 15 cm (113) 10,09 tai erillinen 10,59 tarjous Lajiteltu betoni, palakoko yli 15 cm (118) 60,09 63,09 sis. jäteveron Teollisen toiminnan jäte (108) 102,00 112,20 sis. jäteveron Käsittelemätön puujäte (114) 10,00 tai erillinen 10,50 tarjous Painekyllästetty puujäte (115) 140,60 147,63 Asfaltti (200) 5,50 5,78 Riskijäte (131) 425,65 446,93 sis. jäteveron Öljyvesi < 10 % (401) 40,62 42,65 Öljyvesi % (402) 56,44 59,26 Öljyvesi > 30 % (403) 92,54 97,17 Öljynerotuskaivo (409) 139,94 146,94 Pilssivesi (408) 139,94 146,94 Öljysäiliöiden puhdistusjäte, nestemäinen (406) 165,59 173,87 Öljysäiliöiden puhdistusjäte, pastamainen (407) 352,94 370,59

6 5 Lasijäte (107) 60,09 63,09 sis. jäteveron Torjunta- ja suojausaineet 1842, ,25 Muu lietteet (123) 116,37 122,19 sis. jäteveron Pilaantuneet maat (133) 82,60 tai erillinen 86,73 tarjous Raskasmetallijätteet 570,42 570,42 Raskasmetallijätteet irtotavara 513,77 513,77 Hyödyntämiskelvoton ja jätteenkäsittelyn rejekti (138) 102,00 112,20 sis. jäteveron Kantojäte 55,10 55,10 Välppäjäte 116,37 116,37 Jarru- ja jäähdytysnesteet 750,00 750,00 Öljynsuodattimet ja muut kiinteät öljyiset jätteet (410) 750,00 750,00 Valokuvauskemikaalit 750,00 750,00 Kuorman minimimaksu 20,00 20,00 Muut maksut Pienkuormien laiminlyöntimaksu 24,59 24,59 Suurten kuormien laiminlyöntimaksu 163,93 163,93 Punnitusmaksu, erillinen 5,04 5,04 Kaatopaikkakelpoisuusselvitys 2800, ,00 Jäteasemien kuormamaksu 30,00 30,00 Pesu (säiliöautot) 10,00 10,00 Lavan tyhjennysmaksu 20,00 20,00 Myytävät tuotteet Jätepuu (henkilöauto/peräkärry) 8,13 16,13 Muu jätteenä vastaanotettu esine tapauskohtainen tapauskohtainen Hintoihin lisätään alv 24 %. Jätevero on 50 /t.

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä Jätetaksa 2015 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä 1 Yleistä 1 Soveltamisalue ja -ala Oulun yhdyskuntalautakunnan määräämää jätetaksaa sovelletaan Hailuodon, Kempeleen, Limingan,

Lisätiedot

Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu Tyrnävä. Jätetaksa 2017

Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu Tyrnävä. Jätetaksa 2017 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu Tyrnävä Jätetaksa 2017 20.12.2016 1 Jätetaksa ja jätemaksut Jätemaksuista ja niiden perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut

Lisätiedot

Päivämäärä 28.10.2014

Päivämäärä 28.10.2014 Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta Sivu 1 Ote pöytäkirjasta 20/2014 Päivämäärä 28.10.2014 510 Dno Jätetaksa 2015 OUKA/8007/14.06.00/2014 Päätöshistoria - Tiivistelmä Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA 2015. 1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

JÄTEMAKSUTAKSA 2015. 1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus JÄTEMAKSUTAKSA 2015 1 Jätetaksan perusteet Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksulla

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

JÄTEMAKSUTAKSA Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus JÄTEMAKSUTAKSA 2017 Hyväksytty: Pohjanmaan jätelautakunta, 13.12.2016, 22 1 Jätetaksan perusteet Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille

Lisätiedot

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Jätelain ja asetusten toimeenpano kunnissa YHDEKSÄN POIMINTAA JÄTELAISTA HYVÄN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEKSI Uusi jätelaki astuu voimaan 1.5.2012. Kuntien

Lisätiedot

Jätetaksa alkaen

Jätetaksa alkaen Ylä-Savon jätehuoltolautakunta Jätetaksa 1.1.2015 alkaen LUONNOS Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 2015 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto Oy hoitaa omistajakuntiensa

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA 1/4 JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA 1. Johdanto Jätehuollon palvelutasolla määritellään millaisia jätehuoltopalveluja alueen asukkaille ja yrityksille tarjotaan Vestia Oy:n alueella. Vestia

Lisätiedot

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan xx.xx.201x hyväksymä, voimassa x.x.201x lähtien Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan kunnissa 1. Yleistä 1.1

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 30.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015 LIITE 4 1 Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie 8 04260 Kerava Hakemus 11030/14.06.02/2015 Mehiläinen Oy:n sekä Mediverkko-yhtiöiden poikkeuslupahakemus Olemme vastaanottaneet edustamanne Mehiläinen

Lisätiedot

Lietteitä ei vastaanoteta jätteenkäsittelypaikalle.

Lietteitä ei vastaanoteta jätteenkäsittelypaikalle. KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2017 1 (6) KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekninen lautakunta 7.12.2016 94 Voimaantulo 1.1.2017 1 2 Jätteiden käsittelystä kaupunki perii jätelaissa tarkoitettua

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen 1/5 KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen Aukioloajat ma pe klo 7 20 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Asiakaspalvelu puh. 010 841 1818 Fax vastaanotto 05 413

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 7 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 5.11.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

Lapinjärven jätetaksa 2015

Lapinjärven jätetaksa 2015 LIITE 1 1 Lapinjärven jätetaksa 2015 1 Yleistä 1 Lapinjärven kunnassa on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennysmaksuista ei määrätä tässä

Lisätiedot

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista LUOTTAMUKSELLINEN Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista Eduskunnan talousvaliokunta Mikko Alkio, asianajaja 26.10.2016 Sidosyksikkö ja ulosmyynnin rajanveto Kunta / hankintayksikkö

Lisätiedot

Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu

Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu t säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu määräytyy todellisen painon ja jätekeskushinnaston mukaan. Kuljetus- ja käsittelymaksuun lisätään punnitusmaksu 9,68 (alv 0 %). Kuljetus

Lisätiedot

Ekopistejätteen jätemaksu sisältää sekä käsittely- että kuljetusmaksun.

Ekopistejätteen jätemaksu sisältää sekä käsittely- että kuljetusmaksun. KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2013 1 (5) KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekninen lautakunta 18.12.2012 15 Voimaantulo 1.1.2013 1 Jätteiden käsittelystä kaupunki perii jätelaissa tarkoitettua

Lisätiedot

Miehikkälän jätetaksa 2013

Miehikkälän jätetaksa 2013 LIITE 3 Tela 11.9.2013 102 Miehikkälän jätetaksa 2013 1 Yleistä 1 Miehikkälän kunta hoitaa jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen Miehikkälän alueella. Jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2015 56 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Keravan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Keravan kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen

KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen 1/6 KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen Aukioloajat ma pe 7.00 20.00 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Laskutus puh. 010 841 1804 Jäteneuvonta puh. 010

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Taulukko 1. Perusmaksu. Vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,45 24,12 9,73 12,06 Kontiolahti * 23,56 29,22 11,79 14,62 Liperi ** 22,51 27,92 11,26 13,96 Kaikkien kuntien

Lisätiedot

1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä.

1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä. JÄTEMAKSUTAKSA 2014 1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan 19.12.2008 vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä. Jätemaksut veloitetaan samanaikaisesti ja samalla laskulla

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Turun seudun jätetaksan perusteet

Turun seudun jätetaksan perusteet 1 Turun seudun jätetaksan perusteet luonnos 23.10.2013 Turun seudun jätetaksan perusteet Sisällys 1 Johdanto...1 2 Jätetaksan perusteet...2 2.1 Yleistä...2 3 Jätetaksa ja -maksujen perusteet vuodesta 2014

Lisätiedot

Turun seudun jätetaksan perusteet

Turun seudun jätetaksan perusteet 1 Turun seudun jätetaksan perusteet luonnos 23.10.2013 Turun seudun jätetaksan perusteet Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Jätetaksan perusteet... 2 2.1 Yleistä... 2 3 Jätetaksa ja maksujen perusteet vuodesta

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2014 Tornion hallintopalvelut Nro 2 Perämeren jätelautakunnan 11.3.2014 hyväksymä, Voimaantulopäivä 1.4.2014 Tornion ja Kemin kaupungeissa

Lisätiedot

Mahdolliset lisämaksut veloitetaan taksan 9 :n Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen lisämaksut perusteiden ja hinnoittelun mukaisesti.

Mahdolliset lisämaksut veloitetaan taksan 9 :n Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen lisämaksut perusteiden ja hinnoittelun mukaisesti. Tyhjennyshinnat Joensuu (toissijaisen velvollisuuden palvelut). lisätään punnitusmaksu 9,68. irtojäte /m3 4,20 40,95 45,15 55,99 jätesäkki max. 200 l 2,19 2,37 4,56 5,65 astia 140 l 2,24 1,67 3,91 4,85

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa

Porin seudun jätetaksa Porin seudun jätetaksa 1.1.2015 alkaen Porin seudun jätelautakunta Eurajoki, Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen ja Ulvila 1. YLEISTÄ 1 Yleistä jätetaksasta Porin seudun jätelautakunta

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 107/2010 vp. Jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait. LA 107/2010 vp Lauri Oinonen /kesk

Eduskunnalle. LAKIALOITE 107/2010 vp. Jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait. LA 107/2010 vp Lauri Oinonen /kesk LAKIALOITE 107/2010 vp Jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait Eduskunnalle Tämä on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 199/2010 vp. Yksityisillä jätehuoltoyrityksillä on ollut merkittävä rooli

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 30.3.1998, voimaantulopäivä 1.4.1998 Tekninen lautakunta hyväksynyt kuljetus- ja käsittelymaksut 11.11.2014 voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Rauman

Lisätiedot

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella. 1 Jyväskylän seudun jätelautakunta MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2017 Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2016 8 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 9.3.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1.

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1. Ekomaksut LIITE 2 / 22 Suupohjan jätelautakunta 2.11.2016 Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Ehdotus 11.11.2014 Yliviivatut osat ovat v.2013-2014 taksasta. Yliviivatut osat poistetaan 1.1.2015 voimaantulevasta taksasta. PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Hyväksytty 11.11.2014

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 24 Asianro 6572/02.05.00.00/2016 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kunnalle säädetty yhdyskuntajätehuollon tehtäviä Ei ole uutta - jo 1970-luvulta asti samat tehtävät! KUNTA jätelaissa

Lisätiedot

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Tausta-aineisto 2 SISÄLTÖ MÄÄRITELMÄT... 3 1 TAUSTATIEDOT... 4 2 KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS... 5 3 KIINTEISTÖN HALTIJAN

Lisätiedot

Pyhtään jätetaksa 2015

Pyhtään jätetaksa 2015 LIITE 2 1 Pyhtään jätetaksa 2015 1 Yleistä 1 Pyhtään kunnassa on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennysmaksuista ei määrätä tässä taksassa.

Lisätiedot

Turun seudun jätetaksa - kiinteä yhdyskuntajäte

Turun seudun jätetaksa - kiinteä yhdyskuntajäte Hyväksytty 19.12.2013 77 Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta Turun seudun jätetaksa - kiinteä yhdyskuntajäte 1.1.2014 alkaen Aura Kaarina Lieto Masku Marttila Mynämäki Naantali Nousiainen Parainen

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2014 alkaen Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.2013 xx. Sivu 1 / 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa sovelletaan Joensuun

Lisätiedot

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 19 SEKAJÄTTEEN KERÄYS Pakkaavaan

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2016 www.iuj.fi 1.1.2016 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN. Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN. Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2013 LÄHTIEN Hyväksytty 29.11.2012 44 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta Sisällys YLEISTÄ... 3 1. SEKAJÄTTEEN ALUEKERÄYS... 3 1.1 Aluekeräysmaksu...

Lisätiedot

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi Hinnasto vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013 www.iuj.fi 1.6.2013 Yhteystiedot ja aukioloajat Domargårdin jätekeskus Avoinna Ritamäentie 20, 06200 Porvoo ma - pe 7-18, la 9-14 puh. 020 637 7080,

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Tekninen lautakunta hyväksynyt 30.11.2011 187 Voimaantulo 1.1.2012 1 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto on järjestetty jätelain ja

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2014 www.iuj.fi 1.1.2014 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2015 www.iuj.fi 1.1.2015 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

Turun seudun jätetaksa - kiinteä yhdyskuntajäte

Turun seudun jätetaksa - kiinteä yhdyskuntajäte Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta Turun seudun jätetaksa - kiinteä yhdyskuntajäte 1.1.2015 alkaen Aura Kaarina Lieto Masku Marttila Mynämäki Naantali Nousiainen Parainen Pöytyä Raisio Rusko Turku

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen PORIN KIERRÄTYSKESKUKSEN JÄTEMAKSUT: Jätemaksu sis. alv 24 % Keräysmetalli maksutta

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 26.5.2015

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 26.5.2015 PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 26.5.2015 Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15, 60760 Pojanluoma Puh. (06) 421 4900 Fax (06) 421 4999 yritysasiakkaat@etappi.com www.etappi.com ENERGIANA HYÖDYNNETTÄVÄT JÄTTEET

Lisätiedot

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014 HSY:n jätehuollon vuositilasto 214 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT

Lisätiedot

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 osakaskuntaa omistavat yhtiön asukaslukujensa mukaisessa suhteessa yhtiö toimii omakustannusperiaatteella n. 60 työntekijää Jätehuollon työnjako Pirkanmaan

Lisätiedot

Jätehuoltomääräykset 2015. 21.5.2015 Esittäjän nimi 1

Jätehuoltomääräykset 2015. 21.5.2015 Esittäjän nimi 1 Jätehuoltomääräykset 2015 21.5.2015 Esittäjän nimi 1 Jätehuoltomääräykset Jätelain (646/2011) 91 :n mukaisesti kunta voi antaa lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista oloista johtuvia, kuntaa

Lisätiedot

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. Porin kierrätyskeskus Savipajakatu 8, 860 Pori (Tiiliruukki) Asiakaspalvelu: puh. 0 6 56 Avoinna: maanantai tiistai, torstai 9

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua Mäntyharjun jätetaksa 2013 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen. Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupungin jätetaksa 2015 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 16.12.2014 53 Voimaantulo: 1.1.2015 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2016

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2016 PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2016 Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15, 60760 Pojanluoma Puh. (06) 421 4900 Fax (06) 421 4999 yritysasiakkaat@etappi.com www.etappi.com ENERGIANA HYÖDYNNETTÄVÄT JÄTTEET

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hyvinkään kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Hyvinkään kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2016 alkaen

Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2016 alkaen Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2016 alkaen Heinäveden, Joroisten, Juvan, Leppävirran ja Varkauden kuntien jätemaksutaksa 26.11.2015 1 (9) Sisällysluettelo 1. Luku: YLEISTÄ...2

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 25.11.2008 Voimaantulo 1.1.2009 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen Luonnos 30.10.2014. (Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.2014 xx.) Sivu 1 / 7 I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet

Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat Keräysvälineet Valtioneuvoston asetus jätteistä 179/2012 Rakennus- ja purkujätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 19.12.2013 59 Voimaantulo: 1.1.2014 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy taksan ja määrää jätemaksut.

Lisätiedot

Mahdolliset lisämaksut veloitetaan taksan 9 :n Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen lisämaksut perusteiden ja hinnoittelun mukaisesti.

Mahdolliset lisämaksut veloitetaan taksan 9 :n Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen lisämaksut perusteiden ja hinnoittelun mukaisesti. Tyhjennyshinnat Joensuu (toissijaisen velvollisuuden palvelut). lisätään punnitusmaksu 9,68. irtojäte /m3 4,20 40,95 45,15 55,99 jätesäkki max. 200 l 2,19 2,37 4,56 5,65 astia 140 l 2,24 1,67 3,91 4,85

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen.

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Kaupunginhallitus 17.12.20 12 59 Liite 3 Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013 Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Yleistä 1 Jätelain ja asetuksen perusteella

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Riihimäen kaupunki TAKSAT JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 2.12.2014 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2015 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki perii jätemaksua

Lisätiedot

Luonnos 29.10.2015 Sivu 1 / 7 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2016 alkaen

Luonnos 29.10.2015 Sivu 1 / 7 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2016 alkaen Sivu 1 / 7 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2016 alkaen Luonnos 29.10.2015. (Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.201x xx.) I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN PERUSMAKSUTAKSA, luonnos Sivu 1/2 Nähtävillä 10.9. 23.9.2012 ja 1.10.-8.10.2012 (maksuliite lisätty) JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN. Hyväksytty 11.11.2014 41 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätehuoltolautakunta

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN. Hyväksytty 11.11.2014 41 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätehuoltolautakunta PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Hyväksytty 11.11.2014 41 Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätehuoltolautakunta 1 Sisällys YLEISTÄ... 3 1. SEKAJÄTTEEN KIINTEISTÖITTÄINEN

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Taksan perusteet ja soveltamisala Kuntien jätehuoltoviranomainen, Savo-Pielisen

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 EKOMAKSUT Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2013 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2013 alkaen Jätetaksa 1.1.2013 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Maaninka, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Hyväksytty

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen 24.5.216 Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 215 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014

YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014 YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014 Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15 60760 Pojanluoma Puh. (06) 421 4900 Fax (06) 421 4999 yritysasiakkaat@etappi.com www.etappi.com 1.1.2014 alkaen ENERGIANA HYÖDYNNETTÄVÄT

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2013 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2013 alkaen Sivu 1 / 19 Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2013 alkaen Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 22.11.2012 113. - Taulukko 6 korjattu Joensuun alueellisen jätelautakunnan päätöksen

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 214 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen jäteyhtiön

Lisätiedot

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Ohjelma 27.11.2015 12.00 jäteautoon tutustuminen 12.30 aiheina mm. jätetaksa, jätteen energiahyödyntäminen sekä uusittavat jätehuoltomääräykset 13.35 keskustelua,

Lisätiedot

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Kokouskutsu 3/2015 1 (1) 6 Asianro 6855/02.05.00.00/2015 Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 16 Asianro 7006/02.05.00/2014 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Vs. palvelupäällikkö Leena Karppinen

Lisätiedot