HELSINGIN KAUPUNKI KIRJAVA SATAMA YLEINEN KANSAINVÄLINEN IDEAKILPAILU
|
|
- Otto Lahtinen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Eteläsataman yleinen kansainvälinen arkkitehtikilpailu Rock City Suunnitelma on vision siitä, miten satamaympäristö kehittyy eheäksi ja toiminnallisesti rikkaaksi osaksi kaupunkikeskustan julkista rantaviivaa. Merkittävä kysymys on, miten kaupungille tärkeä laivaliikenne voi jatkaa toimintaansa siten, että rantavyöhyke olisi jatkossa satamatoimintojen lisäksi yhteisessä käytössä. Tällä hetkellä Kaivopuiston ja Kauppatorin väliltä puuttuu julkinen rantaviiva, oleskelun mahdollisuudet ja kevyttä liikennettä suosiva ympäristö. Tähtitorninmäki on eristynyt puistoalueena ja se on vähällä käytöllä. Samoin Katajanokan rantaviiva ei houkuttele puoleensa Kauppatorilla olijaa. Tulevaisuuden elävän kaupunkirannan yhtenä tavoiteltavana ominaisuutena on, että uusien korkeatasoisten kaupunkitilojen ja oleskelualueiden äärelle sijoittuu myös uutta asuntorakentamista. Toiminnalliset ankkurit Merellisen Helsingin edustustilan, Kauppatorin, molempiin satamapäätteisiin luodaan uudet toiminnalliset ja kaupunkikuvalliset ankkurit, Katajanokanlaiturin taidemuseo ja Monitoimimakasiini. Kolmas kauppatorin pääte on jo olemassa: Esplanadin jatkeena oleva ydinkeskusta. Ankkurit torialueen eri puolilla pitävät välilleen jäävän julkisen kaupunkitilan vilkkaana. Ne ovat rakennuksia, joilla tulee olla rakennustaiteellisenkin luonteensa vuoksi houkutusarvoa. Uudet ankkurit ovat myös portteja laivateitse Helsinkiin saapuville. Erityisesti Eteläsataman Monitoimimakasiinista muodostetaan portti Kauppatorin suuntaan, jossa saapujasta tartutaan kiinni heti maihin noustessa. Makasiiniin esitetään monikäyttötilojen lisäksi sijoitettavaksi suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun keskusta. Taidemuseolle haetaan puolestaan kan- Rantaviivan ja merellisen kaupunkiympäristön kehittyminen Rantaviivan maankäyttöön kohdistuvat päällekkäiset, keskenään ristiriitaisetkin tarpeet ja arvokkaan maapinta-alan niukkuus perustelevat toimintojen sijoittumista tulevaisuudessa päällekkäin ja tiiviimmin toisiinsa kiinni. Eteläsataman osalta esitetty toimenpide on, että terminaalit rahtiliikenteen alueineen sekä Laivasillan-Ehrenströmintien katuosuus katetaan. Katu lasketaan koko matkaltaan tasolle +2.6, mikä helpottaa kattamista ja yhtenäisen rantapuistovyöhykkeen ulottamista Kauppatorin suunnalta suoraan Tähtitorninmäelle sekä rantaa myötäillen Kaivopuistoon asti. Katettu osuus hyödynnetään liittämällä Tähtitorninmäki ja rantapuisto toisiinsa monipuoliseksi urbaaniksi kokonaisuudeksi. Tähtitorninmäkeä ja rantapuistoa myötäilee tehokas asuntorakentaminen, johon sijoittuu myös puistoa ja matkustajaliikennettä palvelevia liiketiloja ja hotelli. Rakentaminen liittää keskustaruutukaavan ja Kaivopuiston korttelit toisiinsa. Tähtitorninmäki laajenee toiminnallisella asuintalojen reunustamalla puistoosuudella, jonka alle sijoittuu pysäköintilaitos. Ratkaisun mahdollistaa, että kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti epämääräinen Tähtitorninmäen ja sataman välinen vyöhyke jyrkkine pohjoisrinteineen ja kallioleikkauksineen muuttuu korttelien ja vapaa-ajan aktiiviseksi merelliseksi reunaksi. Rantapuiston korottaminen terminaalin päälle tekee siitä varsinaisen näköalapaikan ja elämyksellisen rantamaiseman. Kadun kattaminen myös Ehrenströmintien osalta mahdollistaa lisäksi Olympiaterminaalin ja Kaivopuiston välisen, huonolla käytöllä olevan kaistaleen kehittämisen osana rantapuistoa ja satamaliikenteen sijoittumisen puiston alle. Myös tässä osassa rantapuistoa sen reunalle sijoitetaan uutta asuntorakentamista ja palveluja, jotka hyötyvät matkustajaliikenteen virroista. Katajanokan laiturin kaupunkitila on tarkoitus aktivoida taidemuseoankkurilta matkustajalaivaterminaalille (Vikingline) saakka Esplanadia ja Kauppatoria jatkavana kanavabulevardina. Kanavan avaaminen kortteleiden keskelle tuo Helsingin ydinkeskustaan uudenlaisen kaupunkitilan. Kanavanvarsi rakentuu keskustamaisen monipuolisena. Meren puoleinen laiturimainen osuus varataan asuinkortteleille. Grand Marinan parina kehitetään Tulli- ja pakkahuoneesta kongressitiloja, ravintoloita, näyttelytiloja ja työtiloja sisältävä kokonaisuus. Matkustajaterminaalin kohdalle kehitetään atraktiona kaupunkiakselin päätteenä korttelia, johon sijoittuu hotelli sekä mahdollisesti sekoitus asumista ja työpaikkarakentamista. Kauppatori sitä reunustavine julkisivuineen on koko valtakunnan edustusjulkisivu. Kauppatorin pinta säilytetään neutraalina torikokonaisuutena, joka toimii markkinapaikkana ja erilaisten tapahtumien alustana. Taidemuseon puoleinen toritila on alusta vaihtuville taideteoksille. Vesiliikenteen liityntäterminaali rakennetaan puolestaan Monitoimimakasiinin yhteyteen. Mitoitus Käyttötarkoitus/varaus Laajuus/määrä Julkiset palvelu- ja vapaa-ajan rakennukset -Katajanokanlaiturin museo ja Monitoimimakasiini k-m² Asuntorakentaminen k-m² Maantasokerroksen liike- ja palvelurakentaminen 5000 k-m² (sis. päivittäistavarakauppa) Hotellit -Katajanokan laituri ja Eteläsatama 4000 k-m² Toimisto-ja muu työtilarakentaminen -Vikinglinen terminaalikortteli k-m² Olemassa olevien rakennusten uusi käyttö -Tulli- ja pakkahuoneen kongressi-, tapahtuma- ja työpajatilat hyödyntävät rakennuksen tilakapasiteetin ja korvaavat nykyisen kongressikeskuksen Maa-alan laajuus (ja katetun maa-alan osuus) -kilpailualueen rajaukseen perustuen m² ( m²) Kaupunkirakenne1:4000.
2 Kauppatori Nykyinen torimarkkinoiden alue. Markkinapaikkaa laajennetaan Keisarinluodon laiturille. Kääntösilta. Suomenlinnan lauttalaituri. Torialueen pysäköintipaikat 45 ap. Pyörätien linjataan osaksi autokaistoja. Ajoradan leveyttä kavennetaan ja kadunvarteen varataan tilaa torikauppojen huoltoajoon. Kolera-allas. Turistivesibussien ja kalamarkkinoiden paikka. Lyypekinlaiturin tapahtumapaikka ja terassialue. Sesonkien mukaan vaihtelevia teemoja Tähtitorninranta Monitoimimakasiini. Kauppatorin eteläinen ankkuri ja laivamatkustajien saapumisportti Helsinkiin. Arkkitehtuu-rin, rakentamisen ja muotoilun keskus. Auditoriotiloja, myymälöitä ja pikaliikenteen terminaali. Laivasillankadun-Ehrenströmintie linjataan tunneliin puistokannen alle. Kadun korkeusasema lasketaan kauttaaltaan +2.6 tasoon. Eteläsataman rantapuisto ja siihen liittyviä virkistyspalveluja. Puistokannen alla Eteläsataman terminaali ja pysäköintitiloja. Näköalalaituri. Raitiotien ja pyörätien linja. Eteläsataman terminaalin jatko ja rantapaviljonki Bussiliikenteen jättöpaikka, asiointipaikkoja. Pakkahuoneenlaiturin vesiliikenteen terminaali. Terminaalin palvelut sijoitetaan Monitoimimakasiiniin. Katajanokanlaituri Taidelaituri. Taidemuseon ulkoilmatila vaihtuville taideteoksille Tähtitorninmäen asuinkortteli k-m² asuinrakentamista, hotellivaraus korttelissa ja n k-m² liike- ja palvelutiloja maantasokerroksessa. Päivittäistavarakauppa. Tähtitorninmäen puiston laajennus toiminnallisella alueella. Puistokannen alla asukkaita, sataman saattoliikennettä ja yleistä pysäköintiä palveleva 3-tasoinen pysäköintilaitos 330 ap. Olympiaterminaali Taidemuseo ja siihen liittyviä julkisia palveluja. Tilavaraus k-m². Varpaat veteen, terassoitu oleskelupaikka. Tulli- ja pakkahuone. Kongressitiloja, myymälöitä ja työpajatiloja. Hotelli Grand Marina. Katajanokanlaiturin asuinkorttelit k-m². Kivijalassa liiketilavaraus. Katajanokanlaiturin puistobulevardi ja kanava. Katajanokan laivaterminaalikortteli. Hotelli sekä eri toimintoja sisältävät rantakorttelit. Rahtiterminaali osin kannen alla Olympiaterminaalinpuisto. Bussiliikenteen saattolaiturit siirretään katuyhteyden myötä puistokannen alle. Uusi katuyhteys Ehrenströmintien tunneliin. Laivasillankatu rauhoitetaan autoliikenteeltä. Satamantoi-mintaa palveleva kääntöpaikka. Uusi kortteli. Maantasossa terveyspalvelujen terminaali ja päällä asuintaloja yhteensä 8300 k-m². Pohjatasossa pysäköintihalli 195 ap, joka palvelee myös satamaa Rantapromenadi Kevyelle liikenteelle varattava silta, jota käytetään museon bussiyhteytenä. Havainnekuva 1:2000
3 Suunnitelman pääperiaatteet 1:4000. Liikennekaavio 1:4000.
4 Näkymä Tähtitorninmäen rannasta. Eteläsatama, osa-alueiden kuvakooste 1:500.
5 Näkymä Katajanokan kanavanrannasta Katajanokanrannan periaateleikkaus Katajanokan julkisivu merelle
6 Tähtitorninrannan periaateleikkaus Tähtitorninrannan julkisivu merelle
7 Ilmakuva alueelta
MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA
Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA RAKENTAMISTAPAOHJEET SISÄLTÖ: 1 Yleistä 2 Asemakaava 3 Rakentamistapaohjeet 4 Sijainti ja aluevaraukset
TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU. Rakeisuus 1:2000. Näkymä Aurinkotien suunnasta kohti Kuparivuorta.
Rakeisuus 1:2000 Naantalin keskustakorttelien suunnittelukilpailu Taikurin hattu Suunnitteluyön tavoitteena on ydinkeskustan keskeisten korttelien ja katualueiden rakentaminen korkeatasoiseksi ja viihtyisäksi
Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue
STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto
STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto 18.5.2015 Stansvikinnummen alustavat suunnitteluperiaatteet Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto
JOKILAAKSON TARINA MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA, KAUKALAHDEN RADAN ETELÄPUOLI, ESPOO
JOKILAAKSON TARINA MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA, KAUKALAHDEN RADAN ETELÄPUOLI, ESPOO 05.02.2019 Rakeisuuskaavio 1 / 7 500 VAIHTOEHTO 1 1 Maankäyttösuunnitelma 1 / 4 000 VAIHTOEHTO 1 2 VAIHTOEHTO 1 KAUKALAHDEN
RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO
RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO SUUNNITTELUPERIAATTEET Kauppatorin liikenteellinen ratkaisu perustuu valitun verkkovaihtoehtoon 2, Alueen kokonaisuudessa hahmottuu kolme osa-aluetta: asema-aukio,
Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014
Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti
SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO
Google SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO LIIKENNEVERKKO Paasikivenkatua Sepänkadun itäpuolella kehitetään hitaan liikkumisen alueena, jossa autoliikenteen nopeustaso on enintään
KANAVAKATU 14 KAAVALUONNOKSEN VIITESUUNNITELMA
2 SIJAINTI KAUPUNKIYMPÄRISTÖSSÄ Hanke sijaitsee Helsingin 8. kaupunginosan Katajanokan korttelissa 8189 tontilla 4 osoitteessa Kanavakatu 14. Tontti on maanpäällisiltä osiltaan pääosin rakentamaton, koska
RANTAKORTTELEIDEN TUTKIELMAT SIPOON KUNNAN ERIKSNÄSIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS
Sipoon kunta Kaavoitus RANTORTTELEDEN TUTKELMAT SPOON KUNNAN ERKSNÄSN OSAYLESKAAVAEHDOTUS 6.10.2014 SERUM ARKKTEHDT OY NLSÄNKATU 11-13 F 6 FN-00510 HELSNK FNLAND WWW.SERUM.F Perusratkaisu Kortteleiden
SUKKULA RAKEISUUSKAAVIO 1:5000 HANGONSILLAN ALUEEN IDEAKILPAILU. Hangonsillan alueen ideakilpailu. Liittyminen kaupunkirakenteeseen
RKEISUUSKVI 1:5000 Hangonsillan alueen ideakilpailu Liittyminen kaupunkirakenteeseen Uusi keskustarakenteen laajennusalue liitetään eheästi nykyiseen ydinkeskustaan sekä raideliikenteen ja paikallisen
ETELÄINEN POSTIPUISTO ASEMAKAAVALUONNOKSEN ESITTELY. Eteläinen Postipuisto kaakon suunnasta
ETELÄINEN POSTIPUISTO ASEMAKAAVALUONNOKSEN ESITTELY Eteläinen Postipuisto kaakon suunnasta ETELÄINEN POSTIPUISTO Eteläisen Postipuiston alueelle suunnitellaan uutta asuin- ja työpaikkarakentamista. Tavoitteena
KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1
LIITE B1 LUONNOSVAIHEEN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Lähtökohdat Asemakaavan muutosalue sijaitsee Hyrylän keskustassa Kauppatien varrella. Korttelin uudistaminen liittyy tiiviisti kunnan tavoitteeseen kehittää
HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD
HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD 14.4.2016 8.3.2016 12 Lainvoimainen Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 15.2.2016 33 4.8. 4.9.2014 Kaavaehdotus nähtävillä MRL 65, MRA 27 11.6.2014 Ympäristölautakunta 28.4.2014
Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus
Pikku Huopalahti Kaupallinen mitoitus 24.9.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Pikku Huopalahden kaupallinen rakenne 2014... 3 2. Pikku Huopalahden kehittäminen... 7 3. Pikku Huopalahden markkinoiden
KEHTO foorumi Lahti
KEHTO foorumi Lahti 10 11.11.2016 Kaupungin sykkeessä mukana Maankäytön johtaja Veli-Pekka Toivonen aluekehityshankkeita Radanvarsi Hennala Ranta-Kartano Lahti + Nastola = Uusi Lahti 1.1.2016 119 000 asukasta
Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.
Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille
3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma
keltainen rajaus = ohjeellinen kilpailualue Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma Hyvinkäällä on parhaillaan käynnissä kansainvälinen Europan 15-suunnittelukilpailu, jossa nuoret kaupunkisuunnittelijat ideoivat
Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi
Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön
ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!
ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan
LEMPÄÄLÄN KESKUSTA LIIKENNE- JA PYSÄKÖINTISELVITYS 02/2016 LEMPÄÄLÄN KESKUSTA 2016/02/23
LEMÄÄLÄN KESKUSTA LIIKENNE- JA YSÄKÖINTISELVITYS 02/2016 LEMÄÄLÄN KESKUSTA SISÄLTÖ 1. Lähtökohdat 1.1 Suunnittelualue 3. Kaava-alueen pysäköinnin mitoitus 3.1. Asemakaavaluonnoksissa käytetyt pysäköintinormit
UUDISTUVA ÄÄNEKOSKEN YDINKESKUSTA
UUDSTUVA ÄÄNEKOSKEN YDNKESKUSTA Työpaja, vaihtoehdot 15.4.2015 UUDSTUVA ÄÄNEKOSKEN YDNKESKUSTA KOTAKENNÄÄNTE LÄHTÖTLANNE 2015 Havainnekuva 1:2000 SAMMONKATU KULTTUURTALO (PANOTALO) VÄNÄMÖNKATU KALEVANKATU
Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy
ASUINRAKENNUS JOKELASSA periaatekaavioita Tiivis katutila 2-kerroksinen rakennusmassa erottaa katutilan piha-alueesta. Lähimpänä kävelytietä on 1-kerroksinen työhuoneiden rivistö, joka rytmittää pitkää
LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE
LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004
OFFSET PORIN AARRE - SATAKUNNAN MUSEON LAAJENNUS OFFSET
1/6 OFFSET Offset on uuden ajan innovatiivinen museo. Nykyinen museo ja sen ympärille tuleva puurakenteinen laajennus jatkavat vanhan Porin kaupunkikuvaan sopivaa pienimittakaa vaista kaupunkitilaa. Uusi
Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013
Mitoituksen päivitys 2013 1 Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Vuoreksen kaupunginosa on lähtenyt jo rakentumaan. Vuoreskeskus on ensimmäisiltä osiltaan rakentunut ja myös muita
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 19.5.2011
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a 4 OP-POHJOLAN VALLILA-KORTTELIN LAAJENNUKSEN SUUNNITTELUKILPAILUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kslk 2011-175 Hankenumero 2981_1, karttaruutu H4 Teollisuuskatu 1a-1b,
Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAPAOHJE
Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAAOJE 2.9.2016 ALUEEN SIJAINTI TYÖN TILAAJA Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu TYÖN TEKIJÄ WS Finland Oy RAKENTAMISTAAOJE
Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :
12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla
Kulosaaren ostoskeskus KAAVAN VALMISTELUAINEISTO
Kulosaaren ostoskeskus KAAVAN VALMISTELUAINEISTO Esitys osallistumis- ja arviointisuunnitelman asukastilaisuudessa.11.015 Hilla Rudanko, Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy Kaavan valmisteluaineiston on
PIKKU HUOPALAHDEN POHJOISOSA, TONTTI 16742/2 MAANKÄYTÖN EHDOTUSSUUNNITTELMA KOTO
PIKKU HUOPALAHDEN POHJOISOSA, TONTTI 16742/2 MAANKÄYTÖN EHDOTUSSUUNNITTELMA 17.4.2014 KOTO LÄHTÖKOHTIA KANSIKUVAN SIJAINTI SUUNNITELMASSA Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ja Senaatti-kiinteistöt omistavat
Guggenheimin taidemuseon arkkitehtuurikilpailun kaupunkikuvalliset ja liikenteelliset suunnitteluperiaatteet
1 Guggenheimin taidemuseon arkkitehtuurikilpailun kaupunkikuvalliset ja liikenteelliset suunnitteluperiaatteet Kilpailualue Kaupunginhallitus on tehnyt 13.1.2014 suunnitteluvarauspäätöksen Makasiiniterminaalin
RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY
RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman
RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY
RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 20.5.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY kartta.hel.fi Fonecta Johdanto Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen
NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ
SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ MAANALAINEN PYSÄKÖINTI (ALUE B) 1:1000 N HAVAINNEKUVA 1:1000 Suunnitelma muodostaa Jyväskylän ruutukaavakaupungin lounaiskulmaan selkeän päätteen ja uuden vetovoimaisen saapumisnäkymän
Helsinki Suunnittelee 2009:13. Jätkäsaari. Uutta merellistä kantakaupunkia
Helsinki Suunnittelee 2009:13 Jätkäsaari Uutta merellistä kantakaupunkia Jätkäsaari uutta merellistä kantakaupunkia Jätkäsaarta rakennetaan asuin- ja työpaikka-alueeksi vuosina 2009 2025 tavarasatamatoimintojen
J Ä T K Ä S A A R E N S A U K O N L A I T U R I. Länsisatama-projekti Pia Sjöroos
J Ä T K Ä S A A R E N S A U K O N L A I T U R I SAUKON- LAITURI SAUKONLAITURI SAUKONLAITURI 2 1 1. JÄTKÄSAARENKALLION JA HIETASAAREN ASEMAKAAVA 2. SAUKONLAITURI JÄTKÄSAARENKALLION JA HIETASAAREN ASEMAKAAVA
HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi
1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla
YLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"
KANSIPIHA TORI LPA II KL XII I MELUAITA HOTELLI LIIKE- JA PELUKESKUS ASUNTOJA LIIKE- JA LÄHIPELUTILOJA YLEISSUUNNITELMA 1:2000 OSA-UE 2 / ASUNTOKORTTELI aukio OSA-UE 3 / ASUNTOKORTTELI 88,5 89.0 LIIKE-
Täydennysrakentaminen Seinäjoki
Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti
UUSI MUSEO. Asemapiirustus 1:1000. Aluejulkisivu, Valtakatu 1:500. Kokemäenjoki. Eteläranta. Eteläranta. Museokuja. Hallituskatu.
Kokemäenjoki Eteläranta Eteläranta Hallituskatu Hallituskatu Karhuaukio Katariinankatu Panimokuja Teatterikuja Teatterikatu Raatihuoneenkatu Taideaukio Valtakatu Annankatu Otavankatu Pohjoispuisto Pohjoispuisto
TOIMITILARAKENTAMINEN PALVELUTALO LIIKENNE JA PYSÄKÖINTI
JOUSENPUISTON ASEMAKAAVALLINEN ESISELVITYS 2 TAUSTAA Tehtävänä oli selvittää Jousenpuiston korttelin asemakaavallinen perusratkaisu Jousenpuiston metroaseman sijoittuessa alueen pohjoisreunaan. Alueesta
CITTADINA 1 2 3 4 5 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI VAAJAKOSKEN KESKUSTAN ARKKITEHTUURIKILPAILU. Näkymä Vaajakosken ydinkortteleista kohti virran rantaa
1 2 3 4 5 Näkymä Vaajakosken ydinkortteleista kohti virran rantaa Rakeisuuskaavio 1/5000 Vaajakosken keskustan arkkitehtikilpailu Cittadina 1. Ydinkeskusta Eheä korttelirakenne ja palvelutarjonta Keskustan
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE VP 6 1 RAKENNUSLAUTAKUNTA PHE Kaupunkisuunnitteluvirasto PL HELSINGIN KAUPUNKI 183 HERNESAAREN O
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE VP 6 1 RAKENNUSLAUTAKUNTA PHE 8.5.2012 Kaupunkisuunnitteluvirasto PL 2100 00099 HELSINGIN KAUPUNKI 183 HERNESAAREN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS NRO 12099 Kaupunkisuunnitteluviraston
SVEITSIN ALUEEN ASUINRAKENTAMISEN IDEAKILPAILU
SVEITSIN ALUEEN ASUINRAKENTAMISEN IDEAKILPAILU Ehdotus "Vallée Blanche" Ehdotuksen lähtökohdat ja ratkaisut Liikenne metsämaisemaan Mitoitus Osaalue Asuntokerrosala asuntoja Osaalue1 13300km2 112 Osaalue2
Valkeakosken Kanavanranta
Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema
TAMPERE KEHITTYY. Pormestari Lauri Lyly
TAMPERE KEHITTYY Pormestari Lauri Lyly 20.9.2017 1 20.9.2017 20.9.2017 2 Viiden Tähden Keskusta RAKENTAMINEN JA ARKKITEHTUURI 7 20.9.2017 Viiden Tähden Keskusta URBAANIT ULKOTILAT JA KAUPUNKIVIHREÄ
KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI
KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI 19.5.2016 KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI Monipuolinen kokonaisuus Lähtökohtana koko hankealueella moderni hybridirakentaminen, jossa asumisen osuus noin 1/3 Liikenteen
Tampere, Ratina vuonna 2000. Mikko Järvi 29.5.2009
Tampere, Ratina vuonna 2000 29.5.2009 Ratina ennen 29.5.2009 Ratina vuonna 1898 ja 1960-luvun alkupuolella Ratina ennen 29.5.2009 Ratinan aatekilpailu 29.5.2009 Yleinen aatekilpailu 2.10.2000 15.2.2001
Liiketilat Kivistössä. Kivijalalla koreasti keskustelutilaisuus Projektijohtaja Gilbert Koskela 7.4.2015
Liiketilat Kivistössä Kivijalalla koreasti keskustelutilaisuus Projektijohtaja Gilbert Koskela 7.4.2015 Marja-Vantaan ydinkeskustan asemakaavatyö 230 600 Vantaan kaupunki, Gilbert Koskela 2 Marja-Vantaan
Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013
Hiidensalmi Lohja Liikenneselvitys Jouni Ikäheimo Nora Kumpulainen 10 / 2013 HIIDENSALMEN HAVAINNEKUVA, LOHJAN KAUPUNKI SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT Hiidensalmen alue sijaitsee kilometrin etäisyydellä Lohjan
HÄMEENSAARI VAIHTOEHTOJEN A JA B TARKASTELU
HÄMEENSAARI VAIHTOEHTOJEN A JA B TARKASTELU HÄMEENSAARI - Citymarket ja Tokmanni voivat toimia nykyisillä paikoillaan - Citymarketin tonttia kehitetään yleiskaavan periaatteiden mukaisesti - Tokmannin
Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.
1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT
ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA
ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet
Seinäjoki Asema kasvun veturina. Kaavoitusjohtaja Martti Norja
Seinäjoki 29.11.2017 Asema kasvun veturina Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoki oli Litorina- meren rannalla 2000 e.kr. Kaupungin keskustaa ja lakeusmaisemaa Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli
HERNESAARENOSAYLEISKAAVAN KAUPALLISTEN PALVELUIDEN MITOITUS JA SIJOITTELUKAUPUNKIRAKENTEESEEN
HERNESAARENOSAYLEISKAAVAN KAUPALLISTEN PALVELUIDEN MITOITUS JA SIJOITTELUKAUPUNKIRAKENTEESEEN Helsingin kaupunki Länsisatama-projekti 1.1.011 Kaupallisten palveluiden mitoitus ja sijoittelu 1 HERNESAAREN
TEIVAAN HOTTELLIN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS. Wellamo-opiston (Aikuiskoulutuskeskuksen) auditorio maanantaina 16.05.
1 TEIVAAN HOTTELLIN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS Wellamo-opiston (Aikuiskoulutuskeskuksen) auditorio maanantaina 16.05.2011 klo 18:00 Läsnä: Markus Lehmuskoski, Lahden kaupunki, maankäyttö
Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet
Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet yhteenveto verkkokyselyn 9.-23.11.2018 vastauksista vastauksia 478 kpl keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteiden verkkosivut: https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/korkea-rakentaminen
JYVÄSKYLÄN RATAPIHAN UUDISKÄYTTÖ. Diplomityö Teknillisen Korkeakoulun Arkkitehtiosastolle / Antti Mentula
JYVÄSKYLÄN RATAPIHAN UUDISKÄYTTÖ Diplomityö Teknillisen Korkeakoulun Arkkitehtiosastolle / Antti Mentula JYVÄSKYLÄN RATAPIHAN UUDISKÄYTTÖ Diplomityö Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolle Tekijä:
PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4.
6:6 : :0 : 6:6 : : : : : :0 : : 6: : : 6: 6: :0 : 6:0 : : : : :6 : : : 6: : : : 6: : 6: :6 : : m....... 6 6 rp rp60 rp 6 60 6 6 6 0 6 6 p 0 0 0 6 0 0 6 6 0 6 6 6 0 60 6 0 6 0 6 6 6 6 0 6 66 0 6 p p p p6
OULUN KESKUSTAN KATUYMPÄRISTÖN YLEISSUUNNITELMA ESITTELY. Elokuu 2003 ( muutokset 22.3.2004 rsh)
OULUN KESKUSTAN KATUYMPÄRISTÖN YLEISSUUNNITELMA ESITTELY Elokuu 2003 ( muutokset 22.3.2004 rsh) YLEISSUUNNITTELMAN LAADINTA Oulun keskustan katuympäristön yleissuunnittelu käynnistetty kesäkuulla 2002.
KULMAT RETTIGIN ALUE LINNAKAUPUNKI, TURKU ILLUSTRAATIO 2 LUONNOS 19.3.2012 ILLUSTRAATIO 2 1:5000 LUONNOS 19.3.2012 4 LINNAKAUPUNKI, TURKU VAASANPUISTO
P RADANTAUS ihersilta P P I I X IX KIRSTINPUISTO I isto e-pu I I I se en ic I IX I I I I ISO-HEIKKILÄ u o ist e -p I I I I Ely Marc Aulén I IX I P I I "Arkki" I P XI I I I Iso-Heikkilänpuisto I X "Alasin"
Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta
Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta 8.12.2010, Oulu Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne -seminaari Pasi Metsäpuro Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos Liikennesuunnittelun
XXXII valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 6.5.2010 Pasi Heiskanen KTM, MBA, Arkkitehti (Safa)
XXXII valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 6.5.2010 Pasi Heiskanen KTM, MBA, Arkkitehti (Safa) Ranta-Tampella Tonttimaata 5,4-6,8 ha Ratinan Eteläranta Tonttimaata 3,2 ha Amuri Tonttimaata 3,2 ha
PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA
LIITE 1 1/1 K alajoen k aupunki K alajoen keskustan osayleisk aava PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA TUTKIELMA YLEISKAAVAA VARTEN 17.10.01 SERUM ARKKITEHDIT OY NILSIÄNK ATU 11-1 F 6 FIN-0010 HELSINKI FINLAND
PES-ARKKITEHDIT OY LÄNSISATAMA POHJOISEN ALUEEN YLEISSUUNNITELMA LUONNOS
PES-ARKKTEHDT OY LÄNSSATAMA POHJOSEN ALUEEN YLESSUUNNTELMA AJORAMPP Tasokoordinaatisto / Plankoordinatsystem: ETRS-GK Korkeusjärjestelmä / Höjdsystem N000 KANS (+,0) LJ ECKERÖLNE FNLANDA KANS (+.) KANS
Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto
LIITE 1 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 529 Naantali Täyttämispvm 05.11.2014 Kaavan nimi Keskustakorttelien asemakaavamuutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 59
04.06.2012 Sivu 1 / 1 2582/10.00.00/2012 59 Espoonlahden metroaseman ympäristön kaupalliset ja muut kehittämisperiaatteet sekä suunnitteluvaraus Citycon Oyj:lle kauppakeskuksen laajentamista varten Valmistelijat
Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/
Helsingin kaupunki Esityslista 33/2015 1 (6) 2 Sompasaaren kaava-alueen katusuunnitelmien hyväksyminen, Sörnäinen, nrot 30240/1, 30241/1, 30242/1, 30243/1, 30244/1, 30245/1, 30246/1, 30247/1, 30248/1,
RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄKI-HURUSLAHDENRANTA TONTIT 11-7, 11-8 JA 17-1. 2.3.2007, sivu 1/7
RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄKI-HURUSLAHDENRANTA TONTIT -, -8 JA -..00, sivu / ..00, sivu / ALUE ; kortteli / tontti sekä kortteli / tontit ja 8 YLEISTÄ Rakennustapaohje on laadittu noudatettavaksi asemakaavan
12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.
Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa
Ramsinniemi, kaupunginosa 7b Mäntykallio
ARK-C5001 KAUPUNKI JA YHDYSKUNTA Ramsinniemi, kaupunginosa 7b Mäntykallio Asemakaavan selostus ja vaikutusarviointi 9.12.2014 Suvi Takko 296513 Sisällys 1 Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1 Kaava-alueen
Keskustan kehittyminen on Jämsän menestymisen avainkysymys. Maankäytön kehittämiskohteet ja yhteystarpeet tulee tunnistaa
1 Jämsän kaupunki/kuvapankki Jämsän kaupunki/kuvapankki Keskustan kehittyminen on Jämsän menestymisen avainkysymys 2 Kaupunkimainen, vetovoimainen, elävä keskusta Jämsän vetovoimatekijöitä tulee korostaa
lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu
A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun
Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi
Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, 01900 Nurmijärvi Tontti Tontti sijaitsee Kirkonkylän asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on YL, julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue. Alueelle on vireillä
L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos
L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos 27.11.2015 Lohjan 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 tonttien 7, 8, ja 9 maanomistajat edustajanaan Mikko Uusitalo
Vantaan keskustojen kehittäminen
Vantaan keskustojen kehittäminen Asukastilaisuus Myyrmäen yritystilaisuus 2.11.2016 Kilterin 17.11.2016 koulu Anne Olkkola Lea Varpanen, kehittämispäällikkö Kansainvälinen Vantaa, maailma lähellä 6.8.2015
Santalahden pysäkkitarkastelu
26.3.2018 Santalahden pysäkkitarkastelu Johdanto Santalahdessa raitiotie kulkee Rantatie-katua pitkin ja jatkaa sillalla kohti Hiedanrannan Järvikaupunkia (KH:n päätös 12.2.2018). Santalahden kohdalla
RATAPIHAKORTTELIT. Keski-Pasila Ratapihakorttelit. OAS- vaihe toukokuu 2012 Asukastilaisuus Pasilan kirjastossa
Keski-Pasila Ratapihakorttelit RATAPIHAKORTTELIT OAS- vaihe toukokuu 2012 Asukastilaisuus Pasilan kirjastossa 30.5.2012 Asukastilaisuus Laiturilla 3.9.2013 Suunnitteluperiaatteet Kslk lokakuu 2013 Keski-Pasilan
Korttelin 20029 tonttien 6, 9 ja 12 pihakannen alaisiin pysäköintitiloihin saadaan järjestää. niiden viereisten tonttien 7, 10 ja 13 kautta.
SEMKVMERKNNÄT J MÄÄRÄYKSET asemakaava hyväksytty 13.10.00 suinrakennusten korttelialue. suinkerrostalojen korttelialue. TONTN PNT-L 10 M² RKENNUSOKEUS 9700 M² KERROSLLSKELM KS. ERLLNEN LTE 1 Opetustoimintaa
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus
Ak 5157 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus 1. kaupunginosa (Keskus) korttelin 53 osa ja kortteli 50 sekä katualueet YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 14.12.2010
Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA 6.9.2011
Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA 6.9.2011 viheralueiden merkitys ja mahdollisuudet kaupunkisuunnittelussa Terhi Tikkanen-Lindström WSP Ympäristö & Arkkitehtuuri muutosvoimia kaupunkien tiivistyminen
Kehä IV. Edunvalvontakortti
Kehä IV Edunvalvontakortti 1.2.2019 Kehä IV Kunnan tavoitteissa ja toimenpiteissä keskeinen liikennehanke Suunnittelun tavoitteena on, että toteutus välillä voi alkaa vaiheittain ja Tuusulan osalta ennen
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 2 Kauppatorin ja Lyypekinlaiturin pysäköintisuunnitelma (b-asia) HEL 2016-001199 T 08 01 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut päättää hyväksyä
III IV I III III III. Torikatu. Rantakatu III. Yläsatamakatu III III III SAIRAALAKATU. lpa-ajo TORIKATU ik-1.
9 7 2 10 7 Yläsatamakatu Torikatu Rantakatu I Konservatorio 79 81 0 202 13 21 23 21 1 2 24 7 3 1 1 1 1 39 1 4 4 19 21 23 24 2 2 17 8 2 24 10 20 18 8 19 9 9 10 1 13 1 13 18 2 2 SAIRAALAKATU YLÄSATAMAKATU
AMOS ANDERSON LASIPALATSI
AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI HANKE Ajatus Amos Andersonin taidemuseon muutosta uusiin tiloihin syntyi keväällä 2013. Ensimmäisissä hahmotelmissa museon tilaohjelmaa sovitettiin Lasipalatsiin
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI YLÖJÄRVEN YDINKESKUSTAN SUUNNITTELUKILPAILU. Yes we can! 1 2 3 4 5. Kokonaissuunnitelma 1:5000.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 21 23 24 25 Kävelykeskusta. Keskustahakuisen kaupan tilat asuinkorttelien alakerroissa. Katettu kevyen liikenteen ylikulkusilta Kuruntien kohdalla. Lähijunaliikenteen
Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke
TAMPEREEN ASEMANSEUDUN HANKEKOKONAISUUS Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tullin alueen visiotyö Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu
Kortteli. Härmälänranta KORTTELI ap krs: V, VI, VII IV
ROLLIKNPOLKU FONTELLINUKIO RETTI NIEMISEN PUISTO VI VII +87.0 FONTELLINPOLKU XII +8.5 1 1.krs: +83.9 17500 suintalo +8.96 3 39 ap 4 Liiketila 1.krs: +8.8 Pysäköintilaitos +8.83 1906 JO UTOHLLIIN V, VI,
Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen
Penttilänrannan suunnittelupolku 27.10.2010 Juha-Pekka Vartiainen Joensuu 1948 Hallinto ja kauppa Puu-Joensuu valmiiksi rakennettuna Penttilä Teollisuus Penttilän sahan aika 1870-luvulta 1990-luvulle päättyi
Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo,
Tervanokantie Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, 9.3.2017 9.3.2017 Ohjelma Aloitus Suunnittelutilanne lyhyesti Kaavaluonnos Kaavaehdotuksen esittely Jatkovaiheet Keskustelua Lopetus 9.3.2017
MYLLYTULLIN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN VISIO
Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut SERUM ARKKITEHDIT OY NILSIÄNKATU 11-13 F 6 FIN-00510 HELSINKI FINLAND WWW.SERUM.FI 1. NYKYTILANNE Viistoilmakuva tarkastelualueesta 2. ANALY YSI RAKENNUSKANTA
Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä
28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä
JÄTKÄSAARI ASUKASTIETOPAKETTI 11/2015. Kuva: Antti Pulkkinen
Jätkäsaari on yksi suurimmista Helsingin kantakaupungin laajennustyömaista. Sadan hehtaarin ranta-alueelle rakennetaan koti 18 000 asukkaalle ja työpaikka yli 6 000 ihmiselle. Jätkäsaaren on arvioitu valmistuvan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 22.04.2015 Sivu 1 / 1 1804/10.02.03/2015 65 Espoonlahden keskustan kaupunkirakenteellinen kokonaistarkastelu Valmistelijat / lisätiedot: Patrik Otranen, puh. 043 825 0799
Kiinteistökehityshankkeista uutta vetovoimaa Kiinteistöhankkeet ja keskustan elinvoimaisuus
Kiinteistökehityshankkeista uutta vetovoimaa Kiinteistöhankkeet ja keskustan elinvoimaisuus Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo, Hämeenlinna SISÄLLYSLUETTELO 1. Hämeenlinna 3-7 2. Mitkä asiat tukevat/
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö
Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun