Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 59"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / / Espoonlahden metroaseman ympäristön kaupalliset ja muut kehittämisperiaatteet sekä suunnitteluvaraus Citycon Oyj:lle kauppakeskuksen laajentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Hokkanen Torsti, puh. (09) Siivola Meiri, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olavi Louko 1 päättää, että Espoonlahden metroaseman ympäristön jatkosuunnittelussa noudatetaan seuraavia periaatteita: a Yleisenä tavoitteena on tutkia Espoonlahden keskustan maankäyttöratkaisut tuleva metroasema, joukkoliikenneyhteydet ja alueen kasvava vetovoima täysimääräisesti hyödyntäen siten, että liiketilaa ja asuinrakentamista on mahdollista toteuttaa aiempaa laajemmin. b Metroaseman yhteyteen suunnitellaan ja kaavoitetaan keskusta-alueelle kaupunkikuvallisesti sopiva ja toiminnallisesti korkeatasoinen kauppakeskus (kauppakeskus Lippulaivan laajennus), joka mahdollistaa päivittäistavarakaupan suuryksikön (hypermarket) rakentamisen. c Kaupallisia tiloja voidaan suunnitella osittain kaupungin katu-, puisto- ja torialueen alle siten, että maanpinnan tasoon toteutetaan toiminnallinen Kirjastopuisto kirjastotilan jatkeeksi. Kirjastotilat ja puisto muodostavat yhtenäisen ja ympäröivään maankäyttöön sopeutuvan korkeatasoisen kokonaisuuden, jossa kevyen liikenteen väylän jatkuvuus otetaan huomioon. Kirjasto- ja kulttuuritilojen toteuttaminen mahdollistetaan sopimuksin aiemmin sovitussa laajuudessa myös uudessa maankäyttöratkaisussa. d Asuinrakentamisen mahdollisuuksia tutkitaan myös Cityconin tontin yhteyteen ja varausalueelle. e

2 Sivu 2 / 2 Ruokakesko Oy:n ja SRV Yhtiöt Oyj:n yhdessä jättämää suunnitteluvaraushakemusta koskien korttelia (Mårtensbron koulutontti) ei hyväksytä, vaan kaupan suuryksikön toteuttamista tutkitaan kauppakeskus Lippulaivan yhteyteen. Mårtensbron koulun tontti kaavoitetaan kaupungin toimesta laaditun ja kesäkuussa 2009 nähtävillä olleen asemakaavan valmisteluaineiston pohjalta, jossa tontille kaavoitetaan pääosin asuinrakentamista. Tontin asemakaavoitusta asuinrakennuskäyttöön kiirehditään siten, että kaavaehdotus on valtuuston hyväksyttävissä keväällä Tontille ei sijoiteta merkittävässä määrin liikerakentamista lukuun ottamatta Espoonlahdenkadun tason kivijalkaliiketiloja. f Metroaseman laajempaan vaikutuspiiriin, liitekartan mukaiselle alueelle, johon em. osakokonaisuudet kuuluvat, laaditaan maankäytön kehittämisselvitys yhteistyössä maanomistajien, mm. Asuntosäätiö, kanssa. 2 päättää, että Citycon Oyj:lle myönnetään suunnitteluvaraus liitekartan mukaiselle kaupungin katu-, puisto ja torialueelle kohdassa 1 esitettyjä alueen yleisiä suunnitteluperiaatteita noudattaen. Ja lisäksi muut varausehdot ovat: a Suunnitteluvaraus on voimassa saakka. b Varauksensaaja on velvollinen laatimaan kustannuksellaan kaikki asemakaavoituksen ja hankkeen edellyttämät suunnitelmat. Varauksensaaja vastaa kaikista hankkeen edellyttämistä suunnittelu- ym. kustannuksista. Varauksensaajan tulee yhteistyössä kaupunkisuunnittelukeskuksen ja muiden kaupungin tahojen kanssa selvittää edellytykset hankkeen toteuttamiselle. c Mikäli kaupungin arvion mukaan hankkeen taloudellinen ja asemakaavallinen toteuttaminen varattavalle alueelle realisoituu varausaikana, valmistellaan jatkovaraus tai tontinluovutuspäätös erikseen. d Mikäli varauspäätös ei johda tontinluovutukseen, ei kaupunki vastaa varauksensaajille aiheutuneista kustannuksista miltään osin. e Varauspäätös oikeuttaa hankkeen edellyttämien maaperä- ym. tutkimusten tekemiseen alueella. Käsittely

3 Sivu 3 / 3 Asia käsiteltiin pykälän 56 jälkeen. Konttas Äikäs-Idänpään-Heikkilän kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen päätösehdotuksen kohtaan 2 a: Suunnitteluvaraus on voimassa saakka. Muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Päätös 1 päätti, että Espoonlahden metroaseman ympäristön jatkosuunnittelussa noudatetaan seuraavia periaatteita: a Yleisenä tavoitteena on tutkia Espoonlahden keskustan maankäyttöratkaisut tuleva metroasema, joukkoliikenneyhteydet ja alueen kasvava vetovoima täysimääräisesti hyödyntäen siten, että liiketilaa ja asuinrakentamista on mahdollista toteuttaa aiempaa laajemmin. b Metroaseman yhteyteen suunnitellaan ja kaavoitetaan keskusta-alueelle kaupunkikuvallisesti sopiva ja toiminnallisesti korkeatasoinen kauppakeskus (kauppakeskus Lippulaivan laajennus), joka mahdollistaa päivittäistavarakaupan suuryksikön (hypermarket) rakentamisen. c Kaupallisia tiloja voidaan suunnitella osittain kaupungin katu-, puisto- ja torialueen alle siten, että maanpinnan tasoon toteutetaan toiminnallinen Kirjastopuisto kirjastotilan jatkeeksi. Kirjastotilat ja puisto muodostavat yhtenäisen ja ympäröivään maankäyttöön sopeutuvan korkeatasoisen kokonaisuuden, jossa kevyen liikenteen väylän jatkuvuus otetaan huomioon. Kirjasto- ja kulttuuritilojen toteuttaminen mahdollistetaan sopimuksin aiemmin sovitussa laajuudessa myös uudessa maankäyttöratkaisussa. d Asuinrakentamisen mahdollisuuksia tutkitaan myös Cityconin tontin yhteyteen ja varausalueelle. e Ruokakesko Oy:n ja SRV Yhtiöt Oyj:n yhdessä jättämää suunnitteluvaraushakemusta koskien korttelia (Mårtensbron koulutontti) ei hyväksytä, vaan kaupan suuryksikön toteuttamista tutkitaan kauppakeskus Lippulaivan yhteyteen. Mårtensbron koulun tontti kaavoitetaan kaupungin toimesta laaditun ja kesäkuussa 2009 nähtävillä olleen asemakaavan valmisteluaineiston pohjalta, jossa tontille kaavoitetaan pääosin asuinrakentamista.

4 Sivu 4 / 4 Tontin asemakaavoitusta asuinrakennuskäyttöön kiirehditään siten, että kaavaehdotus on valtuuston hyväksyttävissä keväällä Tontille ei sijoiteta merkittävässä määrin liikerakentamista lukuun ottamatta Espoonlahdenkadun tason kivijalkaliiketiloja. f Metroaseman laajempaan vaikutuspiiriin, liitekartan mukaiselle alueelle, johon em. osakokonaisuudet kuuluvat, laaditaan maankäytön kehittämisselvitys yhteistyössä maanomistajien, mm. Asuntosäätiö, kanssa. 2 päätti, että Citycon Oyj:lle myönnetään suunnitteluvaraus liitekartan mukaiselle kaupungin katu-, puisto ja torialueelle kohdassa 1 esitettyjä alueen yleisiä suunnitteluperiaatteita noudattaen. Ja lisäksi muut varausehdot ovat: a Suunnitteluvaraus on voimassa saakka. b Varauksensaaja on velvollinen laatimaan kustannuksellaan kaikki asemakaavoituksen ja hankkeen edellyttämät suunnitelmat. Varauksensaaja vastaa kaikista hankkeen edellyttämistä suunnittelu- ym. kustannuksista. Varauksensaajan tulee yhteistyössä kaupunkisuunnittelukeskuksen ja muiden kaupungin tahojen kanssa selvittää edellytykset hankkeen toteuttamiselle. c Mikäli kaupungin arvion mukaan hankkeen taloudellinen ja asemakaavallinen toteuttaminen varattavalle alueelle realisoituu varausaikana, valmistellaan jatkovaraus tai tontinluovutuspäätös erikseen. d Mikäli varauspäätös ei johda tontinluovutukseen, ei kaupunki vastaa varauksensaajille aiheutuneista kustannuksista miltään osin. e Varauspäätös oikeuttaa hankkeen edellyttämien maaperä- ym. tutkimusten tekemiseen alueella. Liite Oheismateriaali 1 Suunnitteluvarauskartta 2 Maankäytön kehittämisselvitysalue 3 Suunnitteluvaraushakemus Citycon Oyj 4 Lippulaivan laajennuksen luonnoksia ja suunnitteluvarauksen tavoitteita - Suunnitteluvaraushakemus Ruokakesko Oy sekä SRV Yhtiöt Oyj,

5 Sivu 5 / Selostus Selostuksen tiivistelmä Nykyinen Espoonlahden keskustan asemakaava mahdollistaa kauppakeskus Lippulaivan liiketilojen laajentamisen noin k-m2:llä sekä kirjasto- ja kulttuuritilojen rakentamisen sen yhteyteen (4 000 k-m k-m2). Mikäli metron jatkamisesta päätetään, metroaseman rakentuu alueelle noin vuosien tienoilla, mikä luo keskusta-alueelle kysyntää. Siksi on hyvä tarkistaa Espoonlahden keskuksen kaupallisen konseptin sisältö mm. niin, että alueelle on mahdollista rakentaa päivittäistavarakaupan suuryksikkö (hypermarket) ankkuriksi muille kaupallisille toimijoille. Nykyinen asemakaava ei sitä mahdollista. Tulevaan metroasemaan tukeutuen tutkitaan aiempaa laajemman kaupallisen palvelukokonaisuuden luomista, johon liittyy myös asuinrakentamista metroaseman välittömässä läheisyydessä. Mårtensbron koulun tontin asemakaavoitusta asuinrakennuskäyttöön jatketaan ja selvitetään myös laajemman keskusta-alueen maankäytön kehittämismahdollisuudet pitkällä tähtäimellä. Citycon Oyj on laatinut alustavia suunnitelmia kauppakeskuksen laajentamiseksi ja nyt on tarkoitus käynnistää tarkempi suunnittelu ja asemakaavamuutos kaupan suuryksikön toteuttamiseksi alueelle. Tätä varten Citycon Oyj hakee suunnitteluvarausta Lippulaivan eteläpuolisille kaupungin katu-, puisto ja torialueille. Hanke sisältää edelleen mahdollisuuden kirjasto- ja kulttuuritilojen toteuttamiseen aiemmin sovitussa laajuudessa. Espoonlahden keskuksen kaavoitus- ja toteutustilanne Espoonlahden keskustan kehittämissuunnitelmassa on esitetty alueen kehittämisen periaatteita (kaupunkisuunnittelulautakunta ja kaupunginhallituksen työllisyysjaos ). Periaatteet ovat edelleen ajankohtaisia ja tavoitteena on luoda Espoonlahden keskustalle rooli monipuolisena työpaikka-alueena ja kaupallisen palveluiden lisäksi myös kulttuuritiloja tarjoavana keskuksena. Kehittämissuunnitelmaa edeltävässä vaiheessa, Lippulaivan laajennuksen kaavoituksen yhteydessä 2002, päätettiin keskustan liiketilat keskittää Espoonlahdenkadun eteläpuolelle. Em. kehittämisselvityksen periaatteet ovat edelleen ajankohtaisia, mutta joiltain osin selvitystä on syytä päivittää erityisesti tuleva metroasema ja sen kulkuyhteydet huomioon ottaen. Voimassa oleva asemakaava mahdollistaa kauppakeskus Lippulaivan laajentamisen lisäliiketilaa rakentamalla (noin k-m2) nykyisen rakennuksen jatkeeksi Espoonlahdenkadun suunnassa. Lisäksi kaava

6 Sivu 6 / 6 mahdollistaa k-m² lisärakentamisen kulttuuritoimintaa palvelevia tiloja varten. Lippulaivaan kiinteästi liittyvän laajennuksen lisäksi kaava mahdollistaa pysäköintitalon rakentamisen laajennuksen pohjoispuolelle, nykyisen pysäköintikentän paikalle. Pysäköintitalon päälle on mahdollista rakentaa k-m² kulttuuritilaa, mikäli kirjaston lisäksi erilliselle kulttuuritilalle on tarvetta. Nykyisen Mårtensbron koulun alueelle on valmisteltu asemakaavaa alueen muuttamiseksi asunnoille (kaava-alue , korttelit ja 34342). Kaavan valmisteluaineisto on ollut nähtävillä kesällä Tavoitteena on suunnitella toiminnallisesti monipuolinen ja kaupunkikuvaltaan korkeatasoinen asuinalue. Suunnitelmassa on esitetty rakennusoikeutta yhteensä noin k-m² pääasiassa asumista varten. Parhaillaan on rakenteilla kauppakeskus Lippulaivan pohjoispuolella Ulappatorin vanhan kauppakeskuksen tontille kolmen kerrostalon asuinrakennuskohde, jossa on yhteensä noin 250 asuntoa. Samanaikaisesti toteutetaan Espoonlahdenkadun ja Ulappakadun sekä kunnallistekniikan rakennustyöt teknisen keskuksen toimesta. Länsimetron jatkeen hankesuunnitelman yhteydessä on tutkittu, kuinka aseman ulostulokohdat voidaan sijoittaa huomioon ottaen kauppakeskuksen eri laajennusvaihtoehdot. Samoin on tutkittu linjaautoterminaalille kaksi erilaista sijoittumisvaihtoehtoa. Alueen kaupallisen kehittämisen ja Lippulaivan laajennuksen lähtökohdat Voimassa oleva asemakaava mahdollistaa Lippulaivan laajentamisen ja kirjasto- sekä kulttuuritilojen rakentamisen. Citycon Oyj:llä on tavoitteena, että Lippulaivan laajennus kirjastoineen olisi rakennettu viimeistään Metroaseman rakentuminen alueelle noin vuosien tienoilla luo alueelle kysyntää ja tähän liittyen on hyvä tarkistaa Espoonlahden keskuksen kaupallisen konseptin sisältö mm. niin, että alueelle olisi mahdollista rakentaa päivittäistavarakaupan suuryksikkö (hypermarket) ankkuriksi muille kaupallisille toimijoille. Nykyinen asemakaava ei sitä mahdollista. Vuonna 2011 valmistunut Espoon kaupan palveluverkkoselvitys ja suunnitelma 2030 tukee tämän suuntaista tavoitetta. Ruokakesko Oy ja SRV Yhtiöt Oyj jättivät yhdessä suunnitteluvaraushakemuksen koskien korttelia (Mårtensbron koulu). Tämän perusteella on alustavasti laadittu kaupan suuryksikön sijoittumisesta alueelle useita eri vaihtoehtoja mm. siten, että se sijoittuisi osittain tai kokonaan Mårtensbron koulun tontille. Sellaista vaihtoehtoa, joka muodostaisi toiminnallisesti hyvän ja yhtenäisen kauppakeskuskokonaisuuden, ja samalla ottaisi kunnolla huomioon aiemmin hyväksytyt Espoonlahden keskuksen kehittämisperiaatteet Mårtensbron koulun tontin asuinrakentamisen ja sen keskelle sijoittuvan puistoakselin osalta, ei ole löytynyt.

7 Sivu 7 / 7 Luonnokset suuryksikön sijoittumisesta yhteen tasoon maan alle tai kahteen kerrokseen eivät ole kaupan toimijoita tyydyttäneet. Myös Espoonlahden kadun jakava vaikutus suuryksikön sijoittuessa kadun päälle tai sen molemmin puolin, ei ole tavoiteltavaa kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti. Kaupan yksiköt on hyvä keskittää mahdollisimman lähelle tulevaa metroasemaa sen sijaan, että luodaan Espoonlahdenkadun suunnassa pitkä Mårtensbron koulun tontille asti ulottuva kokonaisuus. Paras sijainti kaupan suuryksikölle kompaktin ja yhtenäisen kauppakeskuksen luomiseksi on lähellä metroasemaa ja siksi kaupan laajenemista osittain kaupungin puistoalueen alle, osaksi laajennettua Lippulaivaa, kannattaa tutkia. Vaihtoehto mahdollistaa Lippulaivan nykyisen noin m2:n myymäläpinta-alan laajentamisen noin m2:iin siten, että kaupallinen painopiste on lähellä metroasemaa. Citycon Oyj:n suunnitteluvaraushakemus lähtee tältä pohjalta. Kirjaston ja kulttuuritilojen toteuttaminen Nykyinen asemakaava mahdollistaa kirjasto- ja kulttuuritilojen (4 000 m m2) rakentamisen. Kaupungin, Cityconin ja Asuntosäätiön välisessä maankäyttösopimuksessa todetaan, että Citycon Oyj sitoutuu varautumaan kauppakeskushankkeessa rakenteellisesti kirjasto- ja kulttuuritilojen toteuttamiseen. Tilojen toteuttamiseksi tehdään erillinen sopimus kaupungin aloitteesta hankkeiden tullessa ajankohtaisiksi. Kirjasto- ja kulttuuritilojen toteuttaminen mahdollistetaan sopimuksin myös uudessa maankäyttöratkaisussa. Espoonlahden maankäytön kehittämisselvitys Selvitystyö Espoonlahden laajemman keskusta-alueen kehittämisestä liitekartan mukaisella alueella käynnistetään tämän periaatepäätöksen jälkeen. Tavoitteena on ajankohtaistaa ja yhtenäistää keskustaa koskevat suunnitelmat, varautuen myös metroaseman vaikutuksiin laajemmalla alueella. Työ jakautuu asemakaavan muutosehdotuksen alueeseen, joka koskee Mårtensbron koulun alueen asuntokortteleita, ja maankäytön tarkasteluun, jossa tutkitaan laajemmin keskustan ympäristöä. Kehittämissuunnitelma etenee Lippulaivan laajennuksen suunnittelun kanssa rinnan ja tiiviissä yhteistyössä myös mahdollisen metron jatkosuunnittelun sekä alueen maanomistajien kanssa. Tiedoksi - Citycon Oy, kirje

8 Sivu 8 / 8

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24 10.03.2014 Sivu 1 / 1 1684/10.00.02/2012 24 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Karakallion Huolto Oy:lle Karakalliosta korttelin laajennuksen ja käyttötarkoituksen muuttamisen sekä uuden huoltorakennuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2479/10.03.01/2015 60 Alueen varauksen uudistaminen Espoon keskuksesta Koy Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle kauppakeskus Entressen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1684/10.00.02/2012 24 10.3.2014 64 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Karakallion Huolto Oy:lle Karakalliosta korttelin laajennuksen ja käyttötarkoituksen muuttamisen sekä uuden huoltorakennuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1048/10.00.02/2015 24 9.3.2015 38 Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 03.02.2014 Sivu 1 / 1 179/10.03.01/2011 55 3.6.2013 18 Alueiden varauksien jatkaminen Espoon keskuksesta Citycon Finland Oy:lle, Kiinteistöosakeyhtiö Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös 1 / 5

Espoon kaupunki Päätös 1 / 5 Espoon kaupunki Päätös 1 / 5 179/10.03.01/2011 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 8 7.2.2011 8 Alueiden varaaminen Kiinteistöosakeyhtiö Espoon Entresselle ja Citycon Oyj:lle Espoon keskuksesta kauppakeskus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3081/2015 10.00.02 112 16.11.2015 115 Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.12.2015 Sivu 1 / 1 5064/2015 10.00.02 136 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Niittykummusta SRV Yhtiöt Oyj:lle, Sato Oyj:lle ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle Valmistelijat / lisätiedot: Katja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 08.05.2017 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 7.3.2016 48 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelija-asuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 01.12.2014 Sivu 1 / 1 1136/10.00.02/2012 128 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Etelä-Espoon Ratsastuskoulu Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi elinkeino

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 07.03.2016 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 Alueen varaaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelijaasuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten 13.03.2017 Sivu 1 / 1 859/2016 02.07.00 24 7.3.2016 34 Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.01.2017 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 16.11.2015 10 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100 19.10.2015 Sivu 1 / 1 2408/10.00.02/2015 100 Alueen varaaminen Leppävaarasta Kiinteistöosakeyhtiö Kauppakeskus Sellolle pysäköinnin laajennuksen suunnittelua ja liikenneterminaalin kehittämistä varten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 900/10.00.02/2014 46 5.5.2014 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Alueen varaaminen Ramboll Finland Oy:lle ja NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Alueen varaaminen Ramboll Finland Oy:lle ja NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta 09.03.2015 Sivu 1 / 1 1048/10.00.02/2015 24 Alueen varaaminen Ramboll Finland Oy:lle ja NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 Lotta Kari-Pasonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli tontti 1 16.01.2017 Sivu 1 / 1 900/10.00.02/2014 46 5.5.2014 63 1.6.2015 66 6.6.2016 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44001 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 16.01.2017 Sivu 1 / 1 158/2017 10.00.02 13 Alueen varauksen jatkaminen Kaitaalta Rakennusosakeyhtiö Hartelalle ja Skanska Talonrakennus Oy:lle Finnoon metrokeskusalueen suunnittelua varten Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 04.05.2015 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 Yleisten rakennusten tontin suunnitteluvarauksen jatkaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle yksityisen päiväkodin suunnittelua varten, kortteli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88 21.09.2015 Sivu 1 / 1 636/10.00.02/2013 9 4.2.2013 25 10.3.2014 88 Alueen varauksen uudistaminen Rakennusosakeyhtiö Hartelalle ja Skanska Talonrakennus Oy:lle Finnoon metrokeskusalueen suunnittelua ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Lindberg, puh Kimmo Leivo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Lindberg, puh Kimmo Leivo, puh 29.08.2016 Sivu 1 / 1 1921/10.00.02/2015 43 4.5.2015 83 Alueen varauksen jatkaminen Espoonlahdesta SRV Yhtiöt Oyj:lle Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Lindberg, puh. 043 826 9051 Kimmo Leivo, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 Katja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1 09.05.2016 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 4.5.2015 140 14.12.2015 46 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli 42122 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16 13.02.2017 Sivu 1 / 1 861/2016 02.07.00 25 7.3.2016 16 Golfin talviharjoittelukeskuksen tontin vuokrauspäätöksen jatkaminen ja harjoittelualueen varauspäätöksen uudistaminen, Oy Season Golf Ab Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 22.04.2015 Sivu 1 / 1 1804/10.02.03/2015 65 Espoonlahden keskustan kaupunkirakenteellinen kokonaistarkastelu Valmistelijat / lisätiedot: Patrik Otranen, puh. 043 825 0799

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 10.03.2014 Sivu 1 / 1 636/10.00.02/2013 9 4.2.2013 25 Alueen varauksen jatkaminen Rakennusosakeyhtiö Hartelalle ja Skanska Talonrakennus Oy:lle Finnoon metrokeskusalueen suunnittelua ja toteutusta varten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 02.12.2013 Sivu 1 / 49 Kokoustiedot Aika 02.12.2013 maanantai klo 9:00-9:45 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Ari Konttas, puheenjohtaja Christina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 112

Espoon kaupunki Pöytäkirja 112 16.11.2015 Sivu 1 / 1 3081/2015 10.00.02 112 Alueen varaaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 Markus Saari, puh. 040 743

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49 08.05.2017 Sivu 1 / 1 876/2016 10.00.02 27 7.3.2016 49 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen Tapiolasta Asuntosäätiölle, korttelin 12223 tuleva tontti ja kerrostalokorttelin varauksen jatkaminen Tapiolasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148. Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148. Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.11.2014 Sivu 1 / 1 4757/10.02.03/2014 148 Espoonlahden keskuksen kaupalliset palvelut Valmistelijat / lisätiedot: Meiri Siivola, puh. 046 877 2587 Patrik Otranen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry

Espoon kaupunki Pöytäkirja Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry 13.02.2017 Sivu 1 / 1 3920/10.00.02/2015 87 21.9.2015 94 19.9.2016 20 Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry Valmistelijat / lisätiedot: Juha

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin tuleva tontti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin tuleva tontti 13.03.2017 Sivu 1 / 1 484/2017 10.00.02 30 Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin 15020 tuleva tontti Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8 11.01.2016 Sivu 1 / 1 2555/10.00.02/2014 67 2.6.2014 8 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen Otaniemestä Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle yhteisesti, kortteli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3 28.11.2016 Sivu 1 / 1 4675/2016 10.00.02 113 Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin 12221 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16 11.03.2013 Sivu 1 / 1 5789/10.00.02/2011 16 Tontin varaaminen Rovio Entertainment Oy:lle ja Tieto Oyj:lle Leppävaarasta viihde- ja vapaaajan tilojen sekä toimistorakentamisen suunnittelua varten, kortteli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suunnitteluvaraus Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry:lle siirtolapuutarha-alueen suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suunnitteluvaraus Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry:lle siirtolapuutarha-alueen suunnittelua varten 21.09.2015 Sivu 1 / 1 3920/10.00.02/2015 87 Suunnitteluvaraus Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry:lle siirtolapuutarha-alueen suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti 06.10.2014 Sivu 1 / 1 2937/10.00.02/2012 72 27.8.2012 77 2.9.2013 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

41 2068 / 522 / 2008

41 2068 / 522 / 2008 Sivu 1/8 Päätearkisto Kaupunginhallitus 16.12.2008 41 2068 / 522 / 2008 Liitteet Oheismateriaali SUUNNITTELUVARAUKSET NUIJALASSA JA LAAJALAHDESSA, MASKUN KALUSTETALO OY, SRV TOIMITILAT OY, TKD SUOMI OY

Lisätiedot

AIESOPIMUS LIITTYEN KAUPPAKESKUS LIPPULAIVAN JA SITÄ YMPÄRÖIVÄN ALUEEN KEHITTÄMISEEN OSAPUOLINA CITYCON FINLAND OY, KIINTEISTÖ OY LIPPULAIVA

AIESOPIMUS LIITTYEN KAUPPAKESKUS LIPPULAIVAN JA SITÄ YMPÄRÖIVÄN ALUEEN KEHITTÄMISEEN OSAPUOLINA CITYCON FINLAND OY, KIINTEISTÖ OY LIPPULAIVA LUONNOS 2111201 AIESOPIMUS LIITTYEN KAUPPAKESKUS LIPPULAIVAN JA SITÄ YMPÄRÖIVÄN ALUEEN KEHITTÄMISEEN OSAPUOLINA CITYCON FINLAND OY, KIINTEISTÖ OY LIPPULAIVA JA ESPOON KAUPUNKI (ITSENSÄ JA LÄNSIMETRO OY:N

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin varaaminen Muuralasta Lemminkäinen Talo Oy:lle, korttelin tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin varaaminen Muuralasta Lemminkäinen Talo Oy:lle, korttelin tontti 6 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2433/2016 02.07.00 64 Liiketontin varaaminen Muuralasta Lemminkäinen Talo Oy:lle, korttelin 47540 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 05.05.2014 Sivu 1 / 1 2916/10.00.02/2013 76 2.9.2013 47 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Sinikallion Hoitokodille, kortteli 60060 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin tontti 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin tontti 2 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2493/2016 02.07.00 60 Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin 21183 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.10.2015 Sivu 1 / 1 1028/00.01.01/2015 169 Päätöksiä ja kirjelmiä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043 826 5237 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2014 1 (6) 788 Kauppakeskushanketta varten Laajasalon keskustasta varatun alueen varauksen uusiminen ja muuttaminen, varauksensaajina Helsingin Osuuskauppa Elanto, Kesko

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1487/10.00.02/2015 35 Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh Mika Rantala, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh Mika Rantala, puh 19.10.2015 Sivu 1 / 1 4087/10.00.02/2013 95 23.9.2013 81 8.9.2014 99 Alueen varauksen jatkaminen Pohjois-Leppävaaran suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 Mika

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1602/02.07.00/2015 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueiden varausajan jatkaminen Nuoriso Golfin Tuki ry:lle Fallåkerin ja Kirskumäen kaavaalueilta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueiden varausajan jatkaminen Nuoriso Golfin Tuki ry:lle Fallåkerin ja Kirskumäen kaavaalueilta 13.01.2014 Sivu 1 / 1 6195/10.00.02/2011 10 Alueiden varausajan jatkaminen Nuoriso Golfin Tuki ry:lle Fallåkerin ja Kirskumäen kaavaalueilta Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 363. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 363. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 4679/02.07.00/2012 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa 07.04.2014 Sivu 1 / 1 1147/10.03.02/2014 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4717/2015 10.03.01 118 Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin 50245 tuleva tontti 4 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3 11.01.2016 Sivu 1 / 1 3282/2015 10.00.02 3 Alueen varaaminen Kivenlahdesta metrokeskuksen suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi Kimmo

Lisätiedot

Espoonlahden keskus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 4393/ /2012. Asemakaavan muutokset

Espoonlahden keskus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 4393/ /2012. Asemakaavan muutokset 1 (6) Espoonlahden keskus Asemakaavan muutokset Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4393/10.02.03/2012 Aluenumero 410307 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4035/00.01.02/2013 147 Espoonlahden keskus, Espoonlahden keskustan kehittämisen periaatteita Valmistelijat / lisätiedot: Patrik Otranen, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 4031/10.02.02/2014 131 Kivenlahden metrovyöhykkeen osayleiskaavan käynnistäminen, alue 840400 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Anu Ylitalo, puh.

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu Päätösehdotus

Otteet Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/202 (5) 57 Aluevarauksen jatkaminen ja laajentaminen Kauppahuone Laakkonen Oy:lle, Broman Group Oy:lle, Ativa Oy:lle ja A-Katsastus Oy:lle liike- ja toimitilahankkeiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten 24.10.2016 Sivu 1 / 1 4019/2016 10.00.02 101 Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31 15.04.2013 Sivu 1 / 1 6105/10.00.02/2011 118 3.12.2012 31 Myyntipäätöksen jatkaminen Matinkylän metrokeskuksesta Citycon Oyj:lle ja NCC Property Development Oy:lle liikekeskuksen laajentamista varten korttelissa

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja

Lisätiedot

Kipparinkatu alue

Kipparinkatu alue Kipparinkatu alue 410309 Espoonlahdenranta/Kipparinkatu/erikarhunkuja asukastilaisuus 3.10.2017, ainingin koulu, Espoonlahti Asemakaavan muutosalue Kivenlahti Espoonlahti Soukka Asialista ja aikataulu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4535/10.00.02/2012 104 5.11.2012 62 Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin 21162 tontit 1 ja 2 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue 1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.

Lisätiedot

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1374/2016 02.07.00 39 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4462/10.02.03/2014 101 Karakallion keskusta, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 131609, 57. kaupunginosa Karakallio Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/0 (7) 77 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi seuraavat kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen, kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 08.05.2017 Sivu 1 / 1 2049/2017 02.07.00 47 Kerrostalotonttien vuokraus Otaniemestä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle, korttelin 10014 tontit 11 ja 12 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23 12.03.2012 Sivu 1 / 1 1134/02.07.00/2012 23 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1 10.03.2014 Sivu 1 / 1 5071/02.07.00/2011 28 Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli 81130 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2228/02.07.00/2014 57 Asuinkerrostalotontin myynti Niittykummusta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle, SATO Asunnot Oy:lle ja SRV Rakennus Oy:lle, kortteli 15051 tuleva tontti

Lisätiedot

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 3710/10.02.03/2012 Aluenumero 321216 Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81 08.09.2014 Sivu 1 / 1 4087/10.00.02/2013 95 23.9.2013 81 Alueen varaaminen Lemminkäinen Talo Oy:lle, Skanska Talonrakennus Oy:lle, Skanska CDF Oy:lle sekä Scandic Hotels Oy:lle Pohjois-Leppävaaran suunnittelua

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 11.08.2014 Sivu 1 / 1 1997/02.07.00/2014 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 10. JA 25. KAUPUNGINOSIEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS SEKÄ 10. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 44 TONTTIEN 6 JA 7 SEKÄ VIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (KELJO, CITYMARKET)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 01.06.2015 Sivu 1 / 1 5502/02.07.00/2014 58 Tontin ja maanalaisen alueen vuokraaminen Gumbölestä sekä tontin laajennuksen vuokraaminen Muuralasta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY),

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kiinteistölautakunta To/ varten saakka muutoin entisin ehdoin.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kiinteistölautakunta To/ varten saakka muutoin entisin ehdoin. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2016 1 (6) 503 Kalasataman Verkkosaaren kelluvia asuntoja koskevan varauspäätöksen muutos (Sörnäinen, Kalasatama, tontit 10619/1-4) HEL 2016-012687 T 10 01 01 00 Verkkosaarenranta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 13.03.2017 Sivu 1 / 1 4717/2015 10.03.01 118 16.11.2015 32 Yleisten rakennusten tontin varauksen uudistaminen Lintuvaarasta Kehitysvammaisten Palvelusäätiö sr:lle, korttelin 50245 tontti 4 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ASEMANSEUTU 2.14 LIEDON PORTIN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 04.02.2013 Sivu 1 / 1 3508/02.07.00/2011 12 Kahden Kauklahdessa sijaitsevan asuntotontin sekä niitä palvelevan pysäköintitontin vuokraaminen Espoon Asunnot Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin varauksen jatkaminen Kauklahdessa Arkkitehtitoimisto Erat Oy:lle, korttelin tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin varauksen jatkaminen Kauklahdessa Arkkitehtitoimisto Erat Oy:lle, korttelin tontti 1 08.09.2014 Sivu 1 / 1 4713/10.00.02/2012 124 3.12.2012 116 4.11.2013 87 Asuntotontin varauksen jatkaminen Kauklahdessa Arkkitehtitoimisto Erat Oy:lle, korttelin 44059 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot