LAUSUNTO Lapin sairaanhoitopiirin lausunto päivystysasetuksen muuttamistarpeesta synnytysten osalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUSUNTO 13.10.2015. Lapin sairaanhoitopiirin lausunto päivystysasetuksen muuttamistarpeesta synnytysten osalta"

Transkriptio

1 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Lapin sairaanhoitopiirin lausunto päivystysasetuksen muuttamistarpeesta synnytysten osalta StV kansalaisaloite KAA 1/2015 Taustaa Epätavallisten tai harvinaisten hätätilanteiden hallinta on haastava lääketieteellinen tehtävä, ja paineet siinä onnistumiseen ovat kasvussa. Erityisen paljon on pelissä lapsen syntyessä; elämän ensimmäistä päivää on sanottu myös sen vaarallisimmaksi muille yksittäisille päiville osuu riskejä ja vaaroja sitä vähemmän. Yksilön elämää arvostetaan nyt menneitä aikoja syvemmin. Hyvän ja turvallisen hoidon vaatimukset lisääntyvät edelleen sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan tasolla. Olemme siirtyneet yhdessä vuosisadassa lapsen lisäksi äidillekin riskialttiista kotisynnytyksestä sairaalasynnytykseen, jossa asiaan koulutetut kätilöt ja lääkärit puuttuvat huolellisella valvonnalla todettaviin piileviinkin vaaratekijöihin ja muuttavat tarvittaessa synnytyksen kulkua sellaiseksi, joka suo sekä lapselle että äidille parhaat mahdollisuudet selvitä tilanteesta terveenä ja hyvinvoivana. Kehitys on ollut tarpeen. Sen myötä äitikuolleisuus on lähes täysin hävinnyt maastamme. Myös lasten kuolemat perinataaliongelmien vuoksi ovat vähentyneet olennaisesti (THL 2013, 2015), ja lisäksi kuolemia paljon tavallisemmat vammautumiset perinataalisten ongelmien vuoksi ovat vähentyneet. Molempia esiintyy kuitenkin edelleen ja joka kerralla ne merkitsevät yksilöiden ja perheiden tasolla suurta henkilökohtaista katastrofia. Yksilöiden lisäksi näillä katastrofeilla on merkitystä myös yhteiskunnalle, varsinkin taloudellisesta näkökulmasta. Sairaanhoitopiirien potilasvakuutuskorvausvastuut nousivat vuosi sitten yllättäen huimasti joka puolella maata. Syynä oli lähinnä se, että elinikäiseen korvaukseen johtaneiden synnytysvaurioiden korvausvelvollisuus siirtyi lapsuusiän jälkeen KELAlta sairaanhoitopiireille ja siten kunnille. Nämä aiemmin tiedostamattomat miljoonaluokan kuluerät tulivat SHP:ille yllätyksenä ensimmäisten korvauksensaajien tullessa ikään, jossa vastuu siirtyi kunnille. Valtakunnallisesti summa ylitti synnytysvaurioiden osalta 100 miljoonaa euroa. Muutos ei ole tilapäinen vaan pysyvä (korvausten poikkeuksellisen elinikäisyyden vuoksi), lisäksi summat tulevat kasvamaan jatkossa yhä uusien korvauksensaajien saavuttaessa korvausvastuun siirtoiän. Valmius nopeutettuun synnytykseen yllättävissä hätätilanteissa Kehittynyt yhteiskuntamme mieltää tehtäväkseen yksilön oikeuksien ja etujen puolustamisen. Tämä heijastuu potilasvahinkovakuutusjärjestelmän lisäksi vahvasti eri elämänalueita koskevasta lainsäädännöstämme. Synnytystoiminnassa ilmenee kaikissa sairaaloissa yllättäviä, useimmiten sikiötä mutta toisinaan myös äitiä koskevia hätätilanteita, joista selviämiseksi synnytys on voitava saattaa nopeasti päätökseen. Ellei synnytys ole kriisin ilmaantuessa vielä niin pitkällä, että se voidaan päättää nopeimmin imukupin avulla, on tehtävä hätäkeisarinleikkaus (hätäsektio). Tämän toimenpiteen nopeus on keskeinen tekijä hyvien tulosten saavuttamiselle. Nopeuden olennaisimpia edellytyksiä on, että heti tarvittavat avaintyöntekijät ovat sairaalassa jo valmiiksi. Uusi päivystysasetus on tämän periaatteen mukainen.

2 Terveydenhuoltomme toimintaa ja sen laatua valvova virasto Valvira linjasi jo viime vuosikymmenellä, että synnytyssairaaloille ja varsinkaan keskussairaaloille ei ole hyväksyttävää jatkaa (säästösyistä harjoitettavaa) synnytystoimintaa ilman valmiutta nopeaan hätäsektioon ts. ilman sairaalapäivystyksessä olevaa leikkaussalihenkilökuntaa. Eduskunnan oikeusasiamies katsoi varsin ymmärrettävästi oikeuden välittömään hätäsektioon kuuluvan jokaisen sitä tarvitsevan potilaan perustuslaillisiin oikeuksiin; sen rajaaminen vain keskussairaalapotilaille kuuluvaksi ei olisi tasaarvoisuusperiaatteen mukaista. Valviran linjauksen, nykyisen Terveydenhoitolain (2010) ja jo päivitetyn Päivystysasetuksen (2013) taustalla on tarve estää kuolemia ja vammautumisia. Hätäsektioon päädytään useimmiten sikiön happivajeen merkkien edetessä hallitsemattomasti. Vältettävissä olevien hoidon epäonnistumisten ehkäisemiseksi hätäsektion loppuunsaattamisen ihanneaikatavoitteeksi on ehdotettu 10 minuuttia leikkauspäätöksestä, mikä toteutuu usein, vaikkei lienekään missään aina mahdollista. Lapsen pitää kuitenkin syntyä minuutissa leikkauspäätöksestä (Nieminen 2015). Tästä huolimatta nyt tehty lakimuutosaloite vaatii päivystäjille 30 minuutin vasteaikaa pelkkään paikalle saapumiseen, toisin sanoen vakavan hapenpuutteen sallimista peräti puolen tunnin ajan sen toteamisesta. Pitkittyvän hapenpuutteen salliminen olisi omiaan lisäämään etenkin vammautumisia happivajetilanteissa, joissa lapsi jää eloon. Ajanhukan merkitystä voi maallikkokin hahmottaa esimerkiksi hukkumisonnettomuuksien pohjalta. Käsiteltävä aloite taustamateriaaleineen pyrkii antamaan sen kuvan, ettei oikeus turvallisimpaan valtakunnallisesti toteutettavissa olevaan hoitoon olisi merkityksellinen, koska synnytystoiminta on jo nyt turvallista, myös pienissä ja puutteellisemmin päivystyksen kannalta varustetuissa sairaaloissa. Kuva ei ole totuuden mukainen. Jos aloitteen väittämä pitäisi paikkansa, pienimpien synnytyssairaaloiden hoitotulosten pitäisi olla riskikeskityksen vuoksi huomattavasti parempia kuin muiden. Näin ei kuitenkaan ole. Itse asiassa THL:n yksityiskohtaisempien tilastotietojen valossa vuosina niistä kolmesta maamme sairaanhoitopiiristä, joissa syntyi suhteellisesti eniten happivajeisia vastasyntyneitä, kaksi kuului siihen SH-piirien vähemmistöön, jossa ei ainakaan joka vuosi syntynyt tuhattakaan lasta. (Happivajeen mittarina niiden lasten osuus, joiden napavaltimon ph oli syntyessä < 7,05 ja joiden Apgar-pisteet vielä viidenkin minuutin iässä olivat 0-3; kumpikin tekijää lisää tunnetusti neurologisen vamman tai kuoleman riskiä.) Osa muutosaloitetta kannattavien sairaaloiden edustajistakin suhtautuu ristiriitaisesti muutosehdotuksessa vaadittavaan päivystäjien 30 minuutin vasteaikaan. Suomen lastenlääkäriyhdistys korostaa tuoreessa lausunnossaan vastasyntyneiden hoidosta synnytysten yhteydessä sitä, ettei pelkkä lastenlääkäripäivystys riitä turvaamaan vastasyntyneen asiallista alku- ja jatkohoitoa, vaan siellä missä synnytetään, tulee olla myös hoitohenkilökunnan ja laitteiston osalta valmiudet ja infrastruktuuri vastasyntyneen tehohoitoon (Suomen lastenlääkäriyhdistys 2015). Jos hoito jatkuu toisessa sairaalassa, tulee tehohoidon jatkua turvallisesti matkankin ajan ilman katkoja. Käytännössä tämä merkitsee pienen teho-osaston rakentamista ambulanssiin tai lentokoneeseen siirtoa varten. Pienimpien synnytyssairaaloiden voimavarat eivät riitä tähän (Rovamo 2013). Riittävät valmiudet ovat käytännössä ylläpidettävissä vain harjoittamalla jatkuvasti vastasyntyneiden tehovalvontaa ja -hoitoa, eli ylläpitämällä koko ajan toimivaa vastasyntyneiden tehovalvontaosastoa. On merkillepantavaa, että lausunnon ovat allekirjoittaneet kaikki maamme yliopistosairaaloiden lastentautiylilääkärit ja neonatologivastaavat sekä 15 muuta lastentautiylilääkäriä, eli käytännössä koko maamme pediatriylilääkärikunta, sekä lisäksi merkittävä joukko naistentautien ja synnytysten ylilääkäreitä. Mukana on niidenkin sairaaloiden edustajia, joiden myötävaikutuksella nyt esitetään lausunnosta poikkeavaa säädösmuutosta.

3 Lainmuutosaloitteen perusteet ovat hatarat. Aloitteessa turvallisuustekijöiden merkitystä vähätellään ja ne pyritään ohittamaan mm. harhaanjohtavin, virheellisin tilastotiedoin. Esitystä tuetaan mm. väitteellä, ettei turvallisuuden lisääminen ole tarpeen, koska Tilastojen mukaan vuosittain yksi vastasyntynyt tuhannesta (1/1000) tarvitsee välitöntä hoitoa. Väite voinee osoittaa vain joko vakavaa ymmärtämättömyyttä hoidon tarpeista tai niiden tarkoitushakuista aliarviointia. THL:n tilastojen mukaan vastasyntyneiden teho-osastoilla tai niihin rinnastettavilla tehostetun valvonnan osastoilla hoidetaan koko maassa koko ajan n % kaikista syntyneistä lapsista. Jopa hengityskonehoitoa eli kiistatonta tehohoitoa tarvitsee hieman yli 1 % lapsista, siis kymmenkertainen määrä aloitteessa mainittuun verrattuna (THL 2014). Mikäli aloitteen lauseella tarkoitettaisiinkin hätäsektioita, on väitteessä siinäkin tapauksessa kymmenkertainen virhe. Joka sadas (1/100) synnytys maassamme on hätäsektio (Nieminen 2015). Hätäsektioiden syy on joskus äidin, mutta useammin sikiön hätätila. Hätäleikkaustekniikkaan liittyy äidin terveyttä vaarantavia lisäriskejä tavalliseen sektioon verrattuna, mutta tämä katsotaan hyväksyttäväksi, silloin, kun sikiö on vaarassa menehtyä tai vammautua. Pienten ja suurten synnytysyksikköjen turvallisuus onko eroja? Synnytyksiä koskevista tilastotiedoista on pintapuolisesti tarkasteltuna päätelty, ettei pienten ja suurten synnytyssairaaloiden toiminnan tuloksissa olisi eroja. Uusimpiakin tilastoja tarkemmin tarkasteltaessa niitä voidaan kuitenkin todeta. Synnytyssairaalan koolla on merkitystä synnyttäjän ja syntyvän lapsen terveydentilalle. Pieneen sairaalakohtaiseen synnytysmäärään liittyy synnytysmäärään suhteutettuna sekä muita sairaaloita merkitsevästi suurempi hätäsektioiden määrä, että tästäkin huolimatta hiukan suurempi huonokuntoisena syntyvien lasten määrä. Hätäsektioita tehtiin vuoden 2014 aikana eri tilastojen mukaan (THL 2015, Liitetaulukko 9; Nieminen 2015) pienemmissä sairaaloissa suhteellisesti enemmän kuin suurissa (> 1000 tai > 2000 synnytystä/v.). Erot ovat tilastollisesti varsin merkitseviä (Khin neliötesti, p < ). Pienemmissä sairaaloissa hätäsektioita tehdään ainakin noin 1,5 kertainen määrä suuriin verrattuna. Pienissä synnytyssairaaloissa syntyneiden lasten pitäisi olla sekä riskikeskityksen että runsaampien hätäsektioiden (mikäli leikkaukset ovat oikea-aikaisia) perusteella syntyessään selvästi parempikuntoisia kuin suuremmissa sairaaloissa syntyneiden. Tilastojen mukaan tällaista ilmiötä ei ole. Itse asiassa sairaalan koolla näyttää olevan lievä päinvastainen vaikutus. Sekä viime vuonna syntyneiden (Nieminen 2015, Taulukko 2) että pidemmällä jaksolla syntyneiden tilastoissa (THL 2015) pienemmissä sairaaloissa syntyvät lapset kärsivät vähän useammin hapenpuutteesta synnytyksen yhteydessä, eivät siis harvemmin kuin suuremmissa sairaaloissa (> 2000 synnytystä/v.) syntyneet. Lisääntynyttä aivovaurioriskiä merkitsevä matala napavaltimon ph (< 7.05) oli molemmissa aineistoissa tarkemman tilastollisen tarkastelun perusteella vähän, mutta silti tilastollisesti merkitsevästi tavallisempi pienempien sairaaloiden (< 2000 synn./v) vastasyntyneillä (Khin neliötesti, p < 0,02-0,0001). Kuolleisuusluvut ovat onneksi koko maassa niin pieniä, ettei tilastollisia eroja voitaisi osoittaa riippumatta siitä, onko sellaisia vai ei. Aivovaurioiden ja etenkin lievempien ja myöhemmässä lapsuudessa ilmenevien vammojen tutkiminen puolestaan on hyvin vaikeaa. Luotettavia tilastoja nimenomaan synnytysongelmien aiheuttamista lievemmistä vammoista kuten älyllisistä poikkeavuuksista, epilepsiasta tai käytös- ja tarkkaavaisuushäiriöistä ei ole, joten synnytystoimintaa ei voida arvioida sellaisten avulla. Siksi tarkastelun täytyy perustua mainittujen kaltaisiin mitattavissa oleviin riskitekijöihin, joista tilastollista tietoa on. Valtakunnallisissa ph-tilastoissa on jkv puutteita, mutta kattavasti tiedossa olevat Apgar-pisteytysten tulokset ovat niiden kanssa samansuuntaisia ja vahvistavat siten verinäytteistä laskettavissa olevia havaintoja.

4 Jos hoito pienimmissä sairaaloissa olisi yhtä hyvää ja turvallista kuin suuremmissa, tulisi hoitotulosten niissä olla parempia, ei samanlaisia eikä varsinkaan huonompia. Suurten synnytyssairaaloiden huomattavasti vaikeammalla potilasmateriaalilla ja silti vähemmillä hätäsektioilla saavuttamat vastasyntyneiden happivajeen suhteen pieniä vähän paremmat tulokset viittaavat siihen, että pienissä sairaaloissa tehdään (äidin riskiä lisääviä) hätäsektioita ehkä varmuuden vuoksi jkv. tarvittavaa enemmän, tai siihen, ettei synnytysten seuranta ja ongelmien oikea-aikainen tunnistus ehkä toimikaan ihanteellisesti pienemmissä yksiköissä tai sitten todellisia riskejä ei vain ole mahdollista keskittää niin hyvin kuin oletetaan. Joka tapauksessa jatkossa on perusteltua tarjota jatkossa kaikille synnyttäjille ja vastasyntyneille mahdollisimman turvallinen hoito nopeine hätäsektiovalmiuksineen, ja toteuttaa se samalla mahdollisimman perhemyönteisesti. Vaikeasti sairaiden vastasyntyneiden sairaalasiirtojen välttäminen Nykyisin lapset pyritään johdonmukaisesti synnyttämään lopullisessa hoitopaikassaan, sillä vaikeammin sairaan lapsen siirto kesken tehohoidon vaarantaa lapsen ennustetta. Useissa tutkimuksissa siirtämään joudutut vastasyntyneet menestyvät lopullisessa hoitopaikassa syntyneitä huonommin. Nämä potilassiirrot ovat ongelma lyhyehköilläkin etäisyyksillä. Yliopistosairaaloista saadun palautteen mukaan vaikeasti sairaiden vastasyntyneiden (keskoset, täysiaikaiset keuhkopotilaat, sydänleikkauspotilaat) siirtokuljetuksissa yliopistosairaaloihin on merkittäviä potilasturvallisuuteen liittyviä laatuongelmia (Rovamo 2013 ja julkaisemattomat havainnot). Lyhytkään matka toiseen sairaalaan ei suojaa ongelmilta. Niitä ilmenee liiallisesti lyhyillä siirtomatkoilla, joiden kohdalla lapsi saatetaan siirtää lopulliseen hoitopaikkaan ilman riittävää alkustabilointia. Lähettävän sairaalan ongelmat kuten resurssien tai tietotaidon puute koetetaan tällöin paikata kiirehtimisellä, mikä ei aina onnistu. Vakavasti sairaan vastasyntyneen alkuhoito ja stabilointi edellyttävät usein muutaman tunnin hoitoa synnytyssairaalan tehovalvontaosastolla, jotta siirto päästäisiin tekemään turvallisesti. Tästäkin syystä synnytykset on asiallista hoitaa siellä missä myös syntyvä lapsi voidaan hoitaa hyvin. Sairaalan ulkopuoliset synnytykset pitkien synnytysmatkojen sairaanhoitopiirissä Suomessa pisimmät synnytysmatkat ovat Lapin sairaanhoitopiirissä, jossa Lapin pohjoisosissa asuvat synnyttäjät matkaavat pisimmillään yli 450 km:n matkan synnyttämään. Sairaanhoitopiirin alueella synnytettiin vielä 1990-luvulla Kemijärven aluesairaalassa ja Inarin terveyskeskuksessa, mutta vuodesta 1999 alkaen on kaikki synnytykset keskitetty Lapin keskussairaalaan. Lisäksi Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Kuusamon terveyskeskuksessa suljettiin synnytysosasto vuonna 2008, minkä jälkeen osa kuusamolaisista synnyttäjistä on valinnut synnytyspaikakseen OYS:n sijasta LKS:n. Maakuntien synnytyssalien sulkemisesta huolimatta on meillä sairaalan ulkopuolella tapahtuneiden synnytysten määrä pysynyt määrältään samalla tasolla eikä mitään suurta nousua ole ollut osoitettavissa. Sairaalan ulkopuolisia synnytyksiä on vuosina ollut 0,34-1,18%. Jos näistä luvuista vähennetään vielä lyhyen matkan synnytyssairaalaan omaavat synnyttäjät (=Rovaniemen alueelta tulevat) on korkeimmankin luvun omaavan vuoden 2011 prosentti 0,98%. Mainittakoon että vuoden 2014 kolmestatoista sairaalan ulkopuolella tapahtuneesta synnytyksestä oli neljä Rovaniemen kaupungin alueella synnyttäjän kotona tapahtuneita synnytyksiä, joista tietojemme mukaan ainakin yksi, mutta mahdollisesti useampikin on tarkoituksellinen kotisynnytys.

5 Vuosina merkittävä osa sairaalan ulkopuolisista synnytyksistä on tapahtunut valvotusti entisissä synnytysyksiköissä eli Inarin terveyskeskuksessa, Kuusamon terveyskeskuksessa ja Kemijärvellä sairaala Lapponiassa, joissa on vielä synnytystaitoisia kätilöitä töissä. Näistäkin synnytyksistä osa on voinut olla synnytyspaikan suhteen myös potilaan oma tietoinen valinta. Sairaalan ulkopuolella tapahtuneiden synnytysten määrä on pysynyt pitkistä matkoista huolimatta maltillisena monien osatekijöiden summana. Neuvoloiden terveydenhoitajat ovat ammattitaitoisia ja osaavat ohjata potilaita lähtemään ajoissa synnyttämään. Hyvin kaukaa tulevat synnyttäjät siirtyvät lähemmäksi synnytyssairaalaa odottaman synnytyksen käynnistymistä. Lisäksi varsinkin aikaisemmin nopeasti synnyttäneet uudelleen synnyttäjät otetaan loppuraskaudessa synnytyksen suunnittelua varten käymään äitiyspoliklinikalla, jolloin usein yhteisymmärryksessä potilaan kanssa päädytään synnytyksen hallittuun käynnistämiseen. Yhdenkään nyt poikkeusluvalla synnytyksiä jatkavan pienen synnytyssairaalan synnytyksien lopettaminen ei aiheuttaisi synnyttäjille niin pitkiä synnytysmatkoja kuin osalla LSHP:n alueen synnyttäjistä jo nyt on. Kokemuksemme mukaan pitkiin etäisyyksiin liittyy hyvin pieni lisääntynyt neonataalikuoleman riski, suuruusluokaltaan noin 0.01 % (1:10 000) verrattuna mitättömiin etäisyyksiin, mutta muiden neonataalikuolleisuuteen vaikuttavien tekijöiden merkitys on niin paljon suurempi, että muiden tekijöiden optimoinnilla on saavutettavissa kuolevuuden vähennys, jos sitä verrataan nykytilanteeseen. Neonataalikuolleisuus oli vv Suomessa 0,14 % (THL 2015). Vaikka Lapin sairaanhoitopiirissä etäisyydet ovat valtakunnan pisimmät, oli oman sairaanhoitopiirimme neonataalikuolleisuus vastaavana aikana vain 0,07 % eli puolet valtakunnallisesta. Tähän on päästy sairaanhoitopiirikohtaisella keskittämisellä ja perinatologisen ja neonatologisen asiantuntemuksen hyödyntämisellä. Samaa kehityssuuntaa, jonka keskittäminen mahdollistaa, voidaan siksi pitää suositeltavana muuallekin. Sairaalan ulkopuolella tapahtuvien synnytysten määrä on mahdollista pitää jatkossakin matalana synnyttäjien, neuvoloiden ja synnytyssairaalan välisen hyvän yhteistyön avulla. Osasyy valtakunnallisissa tilastoinnissa näkyvään sairaalan ulkopuolisten synnytysten lisääntymiseen on, ettei muista kulttuureista tulleiden äitien muita suurempaa tarvetta synnytystä koskevaan ohjaukseen ja neuvontaan ole toistaiseksi pystytty täysin tunnistamaan ja täyttämään. Kansalaisaloitteessa mainitaan seuraavaa: Ristiriitaista on myös se, ettei kotisynnytystä suositella yli 30 minuutin matkan päässä synnytyssairaalasta, mutta synnytyssairaalaverkoston rajua vähentämistä ja synnytysmatkojen pitenemistä ei mielletä turvallisuusriskiksi. Potilaitaan ajattelevat synnytyslääkärit ja lastenlääkärit eivät suosittele kotisynnytystä missään tilanteessa, eivät pitkän eivätkä edes lyhyen matkan päässä sairaalasta, siihen liittyvien synnyttäjälle ja syntyvälle lapselle aiheutuvien lisäriskien takia. Hollannissa on ehkä länsimaista eniten kotisynnytyksiä, ja siellä perinataalikuolleisuus on selvästi korkeampi kuin Suomessa. Matalan riskin kotisynnyttäjillä on siellä suurempi riski synnytykseen liittyvään lapsen kuolemaan kuin korkean riskin synnyttäjillä sairaalassa (Evers m 2010). Ei ole mitään syytä alkaa muuttamaan suomalaista järjestelmää tähän suuntaan. Päätelmät Lakimuutosaloitteen tausta-aineistossa esitetään useita asetuksella määrättävien asioiden ulkopuolisia seikkoja, joista osa on mahdollista ja suotavaakin toteuttaa, eikä tämä edes edellytä säädösten muuttamista. Muutosehdotus ei kuitenkaan kunnioita riittävästi vastasyntyneen ja hänen perheensä oikeutta turvalliseen ja asianmukaiseen lääketieteelliseen hoitoon. Ehdotus on koko maata erittäin laajapohjaisesti edustavan yliopisto- ja keskussairaala-asiantuntijaryhmän (Suomen lastenlääkäriyhdistyksen lausunnonantajat) yksimielisen kannanoton vastainen. Tieteelliseltä pohjalta ja potilaiden turvallisen ja laadukkaan hoidon kannalta lastenlääkäriyhdistyksen lausunnolle ei ole varteenotettavia vaihtoehtoisia ehdotuksia. Nyt lausuntokierroksella oleva kansalaisaloitekaan ei ole sellainen.

6 Aloite pyrkii asettamaan sekundaarisia päämääriä hoidon kohteena olevan yksilön turvallisuusedun edelle. Yllä olevan perusteella katsomme, ettei lakimuutosaloitteen tarkoittamalle Päivystysasetuksen ja mahdollisten muiden säädösten muutokselle ole lääketieteellisiä perusteita, eikä sitä ole aihetta toteuttaa. Kirjallisuus Evers A ym. Perinatal mortality and severe morbidity in low and high risk term pregnancies in the Netherlands: prospective cohort study. BMJ 2010;341:c5639. Nieminen K. Pienten synnytyssairaaloiden tulevaisuus. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:35, STM, Helsinki 2015 THL. Perinataalitilasto synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet THL, URL: THL. Perinataalitilasto - Synnyttäjät, Synnytykset ja vastasyntyneet THL, URL: Rovamo L. Haasteet vastasyntyneiden sydänlasten siirtokuljetuksissa. Suomen lääkärilehti 2013;68: a Suomen lastenlääkäriyhdistys. Pienten synnytyssairaaloiden toiminta tulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveysministeriön pyytämä lausunto. Helsinki (Liitteenä lähteessä Nieminen 2015) Vuori E, toim. Vastasyntyneet Suomen virallinen tilasto. THL URL: (Osa THL:n tilastotiedoista perustuu tietokannasta tehtyihin erillishakuihin.) Katja Hämeenoja Naistentautien ja synnytysten ylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Pekka Valmari Lastentautien ylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Synnytysten turvallisuus

Synnytysten turvallisuus 1 Suomen Kätilöliitto ry 8.10.2015 Asemamiehenkatu 4 00520 Helsinki LAUSUNTO Asia: Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan (StV) lausuntopyyntö koskien käsiteltävänä olevaa kansalaisaloitetta KAA 1/2015

Lisätiedot

Synnytystoiminnan järjestämisen edellytykset ja siihen liittyen tehdyt selvitykset ja suunnitelmat

Synnytystoiminnan järjestämisen edellytykset ja siihen liittyen tehdyt selvitykset ja suunnitelmat Synnytystoiminnan järjestämisen edellytykset ja siihen liittyen tehdyt selvitykset ja suunnitelmat Eila Suvanto, LT, hayl OYS vastuualue Synnytykset, naistentaudit ja genetiikka Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Päivystys 2016 Messu- ja kongressikeskus Paviljonki Jyväskylä 16.- 17.11.2016 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 23.11.2016 1 Tältäkö tulevaisuuden sairaalaverkko näyttää?

Lisätiedot

Synnytyksen käynnistäminen

Synnytyksen käynnistäminen Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja

Lisätiedot

RhD-negatiivisten äitien raskaudenaikaisen anti-d-suojausohjelman laajeneminen sekä synnyttäjän verensiirtoon varautuminen ja immunisaatiotutkimukset

RhD-negatiivisten äitien raskaudenaikaisen anti-d-suojausohjelman laajeneminen sekä synnyttäjän verensiirtoon varautuminen ja immunisaatiotutkimukset HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI 142014 RhD-negatiivisten äitien raskaudenaikaisen anti-d-suojausohjelman laajeneminen sekä synnyttäjän verensiirtoon varautuminen ja immunisaatiotutkimukset Asia

Lisätiedot

Tiivistelmä Valviran 1 (8) päätöksestä Dnro V/43173/2018. Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan lopettamista koskeva asia

Tiivistelmä Valviran 1 (8) päätöksestä Dnro V/43173/2018. Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan lopettamista koskeva asia Tiivistelmä Valviran 1 (8) Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan lopettamista koskeva asia Ratkaisu Selvitys Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on 3.10.2018 pyytänyt Valviraa arvioimaan uudelleen

Lisätiedot

a Salomaa johtajaylilääkäri

a Salomaa johtajaylilääkäri Päivystysasetus -tiivistelmä- Pohtimolampi 7.11.2013 Eva Salomaa johtajaylilääkäri 1 Päivystysasetus voimaan 1.1.2015 Synnytystoiminnassa siirtymäaika 1.1.2017 asti siihen saakka pienet synnytyssairaalat

Lisätiedot

Tuberkuloosi ja raskaus. Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015

Tuberkuloosi ja raskaus. Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015 Tuberkuloosi ja raskaus Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015 Tuberkuloosi Suomessa 500 450 400 350 Tapauksia 300 250 200 Keuhkotbc Muu tbc 150 100 50

Lisätiedot

BCG-rokotteen käyttö. Kansanterveyslaitoksen rokotussuositus 2006

BCG-rokotteen käyttö. Kansanterveyslaitoksen rokotussuositus 2006 BCG-rokotteen käyttö Kansanterveyslaitoksen rokotussuositus 2006 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 5/2006 ISSN 1238-5875 2 BCG-ROKOTTEEN KÄYTTÖ KANSANTERVEYSLAITOKSEN ROKOTUSSUOSITUS 2006 Sosiaali- ja

Lisätiedot

PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET. Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri

PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET. Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri / merkittävät kohdat 1. Luku Yleiset säännökset 2 Kiireellisen hoidon antaminen ja päivystyksen järjestäminen Kunnan tai kuntayhtymän on

Lisätiedot

-~_, /ø'k~~ hu/. /! Ø! -!/'/~ Päätös ~ 1 (7)

-~_, /ø'k~~ hu/. /! Ø! -!/'/~ Päätös ~ 1 (7) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto L11í.3, T/aJIJlcD t.h m:tlu N.Ç 7,/D, ) oj'lf -~_, /ø'k~~ hu/. /! Ø! -!/'/~ Päätös ~ 1 (7) 109.2014 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPl!RIN KY. Itä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain muutokset

Terveydenhuoltolain muutokset Terveydenhuoltolain muutokset Sote- ja aluehallintouudistus sekä varautuminen STM:n valmiusseminaari Haikon kartano Haikkoontie 114, Porvoo 26. - 27.5.2016 Timo Keistinen lääkintöneuvos STM 30.5.2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 1.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 1.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 73 8.2.2011 pöydälle pantu asia LAUSUNTO ALOITTEESTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSTA KOTIUTETTAVIEN JATKOHOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2010-3092 Esityslistan asia TJA/8 TJA

Lisätiedot

Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta

Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta 27.3.2014 Lapin keskussairaalan laajennushanke - mistä on kysymys? Lapin keskussairaalan auditorio Ounasrinteentie 22 Rovaniemi

Lisätiedot

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYKSEN VAIHEET 1. Avautumisvaihe Pisin vaihe Alkaa säännöllisistä ja kohdunsuuta avaavista supistuksista Voit olla kotona niin kauan kuin pärjäät supistuskivun

Lisätiedot

Ca rea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

Ca rea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Ca rea 16.6.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Kymenlaakson n vastine valtioneuvoston asetusluonnokseen erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä (STM/ 1605/2017) koskien kardiologiaa

Lisätiedot

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYKSEN VAIHEET 1. Avautumisvaihe Pisin vaihe Alkaa säännöllisistä ja kohdunsuuta avaavista supistuksista Voit olla kotona niin kauan kuin pärjäät supistuskivun

Lisätiedot

OYS ervan päivystysjärjestelyjen suunnitelma. Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri PPSHP

OYS ervan päivystysjärjestelyjen suunnitelma. Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri PPSHP OYS ervan päivystysjärjestelyjen suunnitelma Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri PPSHP Päivystysasetuksen vaikutukset PPSHP:n alueen toimintaan OYS Toiminta asetuksen mukaista Osittain sopimatta ervojen

Lisätiedot

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi Osasto-opas Synnytysvuodeosasto www.eksote.fi Synnytysvuodeosasto sijaitsee sairaalan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa C-siivessä. Sisäänkäynti pääovesta. Osastolla hoidetaan raskaana olevia ja

Lisätiedot

KYSYMYS POIKKEUSLUVAN HAKEMISESTA PORVOON SAIRAALAN SYNNYTYSTOIMINNAN JATKAMISELLE SEKÄ PÄIVYSTYSASETUKSEN TOIMEENPANEMISESTA

KYSYMYS POIKKEUSLUVAN HAKEMISESTA PORVOON SAIRAALAN SYNNYTYSTOIMINNAN JATKAMISELLE SEKÄ PÄIVYSTYSASETUKSEN TOIMEENPANEMISESTA HALLITUS 160 17.11.2014 KYSYMYS POIKKEUSLUVAN HAKEMISESTA PORVOON SAIRAALAN SYNNYTYSTOIMINNAN JATKAMISELLE SEKÄ PÄIVYSTYSASETUKSEN TOIMEENPANEMISESTA 307/03/00/2014 HALL 160 Porvoon sairaanhoitoalueen

Lisätiedot

Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos.

Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos. Muistutukset Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.

Lisätiedot

SODANKYLÄN LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS

SODANKYLÄN LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS 28.5.2014 SODANKYLÄN LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS Ohjeet päivystyspalveluiden käyttämisestä äkillisissä sairaustapauksissa 1.Yöpäivystys klo 21.00 08.00 kaikkina päivinä toimii Lapin keskussairaalan päivystyspoliklinikalla

Lisätiedot

Sikiöseulonnat. Opas raskaana oleville. www.eksote.fi

Sikiöseulonnat. Opas raskaana oleville. www.eksote.fi Sikiöseulonnat Opas raskaana oleville www.eksote.fi Raskauden seuranta ja sikiötutkimukset ovat osa suomalaista äitiyshuoltoa. Niiden tarkoitus on todeta, onko raskaus edennyt normaalisti, sekä saada tietoja

Lisätiedot

Työryhmäraportti SYNNYTYSTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN HUS:SSA 2009-2011

Työryhmäraportti SYNNYTYSTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN HUS:SSA 2009-2011 1 Työryhmäraportti SYNNYTYSTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN HUS:SSA 2009-2011 2 Sisällys 1. Selvityksen kohde...3 2. Synnytystoiminnan resurssit ja kustannukset Länsi-Uudenmaan sairaalassa...4 3. Väestönkehitys

Lisätiedot

KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN

KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 23.9.2015 Dnro 3737/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 1 KANTELU

Lisätiedot

KÄTILÖIDEN KÄSITYKSIÄ

KÄTILÖIDEN KÄSITYKSIÄ KÄTILÖIDEN KÄSITYKSIÄ Synnytyksestä ja synnyttäjistä v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m o t v i r k e ä t v a u v a t Seurantatutkimus ViVa-hankkeen aikana

Lisätiedot

KANNANOTTO PIENTEN SYNNYTYSSAIRAALOIDEN TOIMINNASTA TULEVAISUUDESSA

KANNANOTTO PIENTEN SYNNYTYSSAIRAALOIDEN TOIMINNASTA TULEVAISUUDESSA SGY:n hallitus on kokouksessaan 28.2.2015 käsitellyt pienten synnytyssairaaloiden toimintaa tulevaisuudessa. Pääpiirteittäin viittaamme oheiseen SGY:n antamaan kannanottoon 31.01.2010 koskien yhtenäisiä

Lisätiedot

Hyvä Syntymä. Lehtori, Metropolia AMK

Hyvä Syntymä. Lehtori, Metropolia AMK Hyvä Syntymä Eija Raussi-Lehto Vieraileva tutkija, THL Lehtori, Metropolia AMK Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma 2014-2020 Edistä, ehkäise, vaikuta Tavoitteena edistää seksuaalija lisääntymisterveyttä:

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien yhteistyö

Sairaanhoitopiirien yhteistyö Sairaanhoitopiirien yhteistyö Lapin sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Keskustan Lapin ja Peräpohjolan piirit Lapin Akatemian sote-koulutus Rovaniemi 22.1.2017 1 2 4 Sairaanhoitopiirin tehtävä ja tarkoitus

Lisätiedot

Hoitotahto ja hoidon rajat syöpäpotilaalla

Hoitotahto ja hoidon rajat syöpäpotilaalla Hoitotahto ja hoidon rajat syöpäpotilaalla Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 14.11.13 Eeva Rahko LT, el Sisältö PPSHP hoitoketjuohjeet

Lisätiedot

Muutokset suhteutettiin väestökehitykseen ja ikärakenteeseen. Uusien digitaalisten palveluiden ja logistiikan mahdollisuudet otettiin huomioon

Muutokset suhteutettiin väestökehitykseen ja ikärakenteeseen. Uusien digitaalisten palveluiden ja logistiikan mahdollisuudet otettiin huomioon Palveluverkko 2025 -selvityksessä arvioitiin sote-palveluiden perus- ja erikoispalveluiden maantieteellistä saavutettavuutta sekä palveluverkon alueellisia muutostarpeita vuoteen 2025 mennessä Muutokset

Lisätiedot

HE 15/2017 vp Asetuksenantovaltuudet

HE 15/2017 vp Asetuksenantovaltuudet 8.5.2017, sote- järjestämislain valtuutussäännökset Pekka Järvinen, STM HE 15/2017 vp Asetuksenantovaltuudet Laki 2, Sote-järjestämislaki Valtioneuvoston asetus, jollei erikseen toisin mainita Järjestämislain

Lisätiedot

Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet

Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet Riitta Pöllänen Ylilääkäri Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira), Valvontaosasto 7.3.2014 Riitta Pöllänen@valvira.fi

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari

Ajankohtaiskatsaus. Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Ajankohtaiskatsaus Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari 28.11.2018 Kyselytunti Hallintosääntö 104 Kyselytunti Valtuutetulla on oikeus esittää yhtymähallitukselle kyselytunnilla

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

Sopimusohjauksen aluetilaisuus Jyväskylä

Sopimusohjauksen aluetilaisuus Jyväskylä Liite 8 Sopimusohjauksen aluetilaisuus 24.09.2014 Jyväskylä Päivystystoiminnan järjestäminen KSSHP:ssa TAUSTAA (1) Asetus perustuu Terveydenhuoltolakiin (2010) sekä hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan

Lisätiedot

SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA

SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA Pilottitutkimuksen tuloksia Anne Kantanen, Klö, TtM, TtT-opisk., Itä-Suomen yo Tarja Kvist, TtT, Itä-Suomen yo Seppo Heinonen, LT, HUS Hannele

Lisätiedot

Dream Broker. Jani Heino Asiakkuusjohtaja

Dream Broker. Jani Heino Asiakkuusjohtaja Dream Broker Jani Heino Asiakkuusjohtaja Dream Broker lyhyesti Dream Broker on online-videoratkaisuja toimittava ohjelmistoyritys Tarjoamme SaaS-ohjelmiston online-videoiden tuotantoon, editointiin, hallintaan,

Lisätiedot

Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä

Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä 18.5.2014 Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä Jyväskylässä 20.5. 2014 vastuualuejohtaja Ari Kukka, Jyväskylän yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

ESSHP:N JA ISSHP:N YHTEISTYÖTAPAAMINEN SYNNYTYSTOIMINNAN

ESSHP:N JA ISSHP:N YHTEISTYÖTAPAAMINEN SYNNYTYSTOIMINNAN MUISTIO ESSHP:N JA ISSHP:N YHTEISTYÖTAPAAMINEN SYNNYTYSTOIMINNAN SUUNNITTELEMISEKSI Aika: Perjantaina 11.10.2013 klo 9.00 13.30 Paikka: MKS, 6.krs hallintokäytävä Läsnä: yh Pirjo Löytty ESSHP, pj yl Timo

Lisätiedot

K-HKS PÄIVYSTYKSEN NÄKÖKULMASTA. Veli-Pekka Rautava

K-HKS PÄIVYSTYKSEN NÄKÖKULMASTA. Veli-Pekka Rautava K-HKS PÄIVYSTYKSEN NÄKÖKULMASTA Veli-Pekka Rautava 15.2.2016 K-HKS LUKUINA VUONNA 2014 Poliklinikkakäyntejä 240 275 (suunnite 217 870) Hoitopäivät 99 808 Hoitojaksot 25 644 Leikkaus- ja muut toimenpiteet

Lisätiedot

ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS Salla Sainio

ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS Salla Sainio ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS 13.6.2018 13.6.2018 Salla Sainio Tiedonkeruun tapa Millaista tietoa tuottaa Määräajoin tehtävät väestökyselyt Yleisellä tasolla olevaa tietoa

Lisätiedot

Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa Kielelliset oikeudet kuuluvat yksilön perusoikeuksiin. Omakielinen sosiaali- ja terveydenhuolto on tärkeä osa ihmisen perusturvallisuutta kaikissa elämän vaiheissa.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 16/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion korvauksesta eräille Neuvostoliiton partisaani-iskujen kohteeksi joutuneille henkilöille Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion korvauksesta

Lisätiedot

Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen

Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen Potilasturvallisuuden lainsäädäntö Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen VISIO - tavoitetila vuoteen 2013 mennessä Potilasturvallisuus on ankkuroitu toiminnan rakenteisiin ja toimintatapoihin:

Lisätiedot

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Esityksen tavoitteet Ymmärrät mistä tässä on kyse Seulontoja on erilaisia Näyte otetaan vauvasta Ketään ei

Lisätiedot

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka HIV-potilaan raskauden seuranta Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka Naistenklinikan HIVpoliklinikka raskauden seuranta tapahtuu keskitetysti NKL:n äitiyspoliklinikalla erikoislääkäri Marja Kaijomaa

Lisätiedot

Synnytykset ja keskeytykset tilastojen valossa Mika Gissler

Synnytykset ja keskeytykset tilastojen valossa Mika Gissler Synnytykset ja keskeytykset tilastojen valossa Mika Gissler THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos HYTE Hyvinvoinnin ja terveyden tietovarannot -yksikkö THL:n lisääntymisaineistot Raskaudenkeskeyttämis-

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen SYNNYTYKSEN HOITAMINEN KYMENLAAKSON KESKUSSAIRAALASSA

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen SYNNYTYKSEN HOITAMINEN KYMENLAAKSON KESKUSSAIRAALASSA 22.1.2010 Dnro 3481/4/08 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen SYNNYTYKSEN HOITAMINEN KYMENLAAKSON KESKUSSAIRAALASSA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus 1 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä Annettu päivänä kuuta 2013 Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015

Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015 Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015 Antti Saari Päivystyksen ja ensihoidon tulosaluejohtaja, LSHP Mika Orrensuo Ensihoitopäällikkö, LSHP Kuntakohtaisten taulukoiden tulkinta Ylin taulukko on Lapin

Lisätiedot

Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8

Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8 Potilaan oikeudet Esitteitä 2002:8 Potilaan oikeudet Potilaan oikeusturvan parantamiseksi Suomessa on laki potilaan oikeuksista. Laki koskee koko terveydenhuoltoa ja sosiaalihuollon laitoksissa annettavia

Lisätiedot

Kiireettömään hoitoon pääsy

Kiireettömään hoitoon pääsy Kiireettömään hoitoon pääsy Hoidon tarve on arvioitava samoin perustein koko maassa Potilaan hoidon tarve pitää arvioida ja hoito toteuttaa terveydenhuollon eri toimipisteissä yhtenäisin lääketieteellisin

Lisätiedot

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnyttäjän hoitopolkuun liittyvät yksiköt Oulun yliopistollisessa sairaalassa Äitiyspoliklinikka Osasto 11A, raskaana olevien vuodeosasto Synnytysosasto

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

Sairaalatyöryhmä on käsitellyt asiaa viimeksi kokouksessaan 2.2.2010. Liite nro 1, sairaalatyöryhmän muistio 2.2.2010

Sairaalatyöryhmä on käsitellyt asiaa viimeksi kokouksessaan 2.2.2010. Liite nro 1, sairaalatyöryhmän muistio 2.2.2010 Kuntayhtymähallitus 19 16.02.2010 Kuntayhtymävaltuusto 8 25.05.2010 Sosterin talouden ja toiminnan sopeuttaminen koskien osastoja 4 A, 4 B ja 5 A (hanke 17) sekä kirurgian, synnytys- ja naistentautien

Lisätiedot

SOSIAALI- JA LAUSUNTOPYYNTÖ 587655 v. 1 TERVEYSMINISTERIÖ 26.06.201 STM059:00/201

SOSIAALI- JA LAUSUNTOPYYNTÖ 587655 v. 1 TERVEYSMINISTERIÖ 26.06.201 STM059:00/201 SOSIAALI- JA LAUSUNTOPYYNTÖ 587655 v. 1 TERVEYSMINISTERIÖ 26.06.201 STM059:00/201 Jakelussa mainituille LAUSUNTOPYYNTÖ, ASETUS KIIREELLISEN HOIDON PERUSTEISTA JA PÄIVYSTYKSEN ERIKOISALAKOHTAISISTA EDELLYTYKSISTÄ

Lisätiedot

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa?

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? YLEISLÄÄKETIETEEN OPPIALA Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? Jaakko Valvanne Geriatrian professori 31.8.2015 Miksi hoitopaikkasiirroista keskustellaan? Tamperelaiset

Lisätiedot

CASE II: Mitä opittiin lastentautien Tyks Tays tuottavuusvertailusta

CASE II: Mitä opittiin lastentautien Tyks Tays tuottavuusvertailusta CASE II: Mitä opittiin lastentautien Tyks Tays tuottavuusvertailusta Lääk. yo., tekn. yo. (Aalto yliopisto) Susanna Siitonen Toimialuejohtaja Jussi Mertsola, Tyks Tuottavuus Suomen Lastenklinikoilla 2011

Lisätiedot

Testaajan eettiset periaatteet

Testaajan eettiset periaatteet Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.

Lisätiedot

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Luonnos valtioneuvoston asetukseksi erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä

Luonnos valtioneuvoston asetukseksi erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä 29.5.2017 Korjattu luonnos 5.5.2017 klo 14.00 Viite STM037:00/2017 Luonnos valtioneuvoston asetukseksi erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Suomen Leuka ja kasvokirurgian

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous 17.5.2019 Sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen 17.5.2019 LUONNOS, TYÖVERSIO 1 Yliopistosairaalan toiminta vaatii noin miljoonan asukkaan väestöpohjan

Lisätiedot

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus 1 Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus Sairaaloiden työnjakoa, sosiaalipäivystystä ja yhteispäivystyspalveluja uudistetaan osana sote-uudistusta. Ihmisille tarjotaan jatkossakin palveluita monin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 241 OIKAISUVAATIMUS TERVEYSKESKUSMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1165 Esityslistan asia TJA/23 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa Kuntamarkkinat, 12.9.2013 Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija EU:n direktiivi potilaan oikeuksista rajat ylittävässä terveydenhuollossa,

Lisätiedot

Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1

Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä selviytymistä. Kelan toiminta-ajatus Kaikkien Kela

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2015 1 (5) 738 Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi kuluttajapalveluiden turvallisuusvalvonnan valtiollistamisesta ja keskittämisestä

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

Tervetuloa synnyttämään!

Tervetuloa synnyttämään! 1 Tervetuloa synnyttämään! Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Tampereen yliopistollinen sairaala Naistentautien ja synnytysten vastuualue Hyvät vanhemmat! 2 Tässä vihkosessa saatte tietoa synnytykseen liittyvistä

Lisätiedot

Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn

Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn Sari 15.3.2019 Synnyttäjien painoindeksi (BMI) 25 29,9 kg/m 2 ja 30 kg/m 2 ikäryhmittäin 2017 THL perinataalitilasto 2017 Alle 20 vuotiaat

Lisätiedot

W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio

W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto) 21 päivänä toukokuuta 1996 Asia T-148/95 W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio Henkilöstö - Pysyvä osittainen työkyvyttömyys -

Lisätiedot

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnyttäjän hoitopolkuun liittyviä yksiköitä Oulun yliopistollisessa sairaalassa Äitiyspoliklinikka Osasto 11A Raskaana olevien ja naistentautipotilaiden

Lisätiedot

Selvitys harvinaisten sairauksien diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen osaamisesta Suomessa STM, VTM Elina Rantanen

Selvitys harvinaisten sairauksien diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen osaamisesta Suomessa STM, VTM Elina Rantanen Selvitys harvinaisten sairauksien diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen osaamisesta Suomessa STM, VTM Elina Rantanen Katja Aktan-Collan 7.9.2012 Taustaa Euroopan unionin neuvosto on vuonna 2009 antanut

Lisätiedot

Sikiöseulonnan jatkotutkimukset

Sikiöseulonnan jatkotutkimukset Tämä esite on tarkoitettu perheille, joissa raskausajan seulontojen perusteella epäillään sikiön poikkeavuutta. Kaikkiin jatkotutkimuksiin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnan jatkotutkimukset

Lisätiedot

Valtuutussäännökset. Voimassaoloaika. Määräys tulee voimaan pp. päivänä [x]kuuta 2015 ja se on voimassa toistaiseksi.

Valtuutussäännökset. Voimassaoloaika. Määräys tulee voimaan pp. päivänä [x]kuuta 2015 ja se on voimassa toistaiseksi. MÄÄRÄYS 3/2015 1(5) Määräys valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen avulla terveydenhuollon ulkopuolisille toimijoille luovutettavista todistuksista ja lausunnoista (SV6, lääkärintodistus A) Valtuutussäännökset

Lisätiedot

Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana - Käyttäjän edustajan puheenvuoro 28.10.2014. Petri Pommelin kehittämispäällikkö

Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana - Käyttäjän edustajan puheenvuoro 28.10.2014. Petri Pommelin kehittämispäällikkö Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana - Käyttäjän edustajan puheenvuoro 28.10.2014 Petri Pommelin kehittämispäällikkö Potilasturvallisuus on IN Potilasturvallisuusstrategian päivitys?

Lisätiedot

Imetyspoliklinikoiden toiminnan kartoitus Suomessa

Imetyspoliklinikoiden toiminnan kartoitus Suomessa .. Imetyspoliklinikoiden toiminnan kartoitus Suomessa Opinnäytetyön esitys.. Rosa Lehtomäki & Silja Rentola Opinnäytetyön tavoite ja tarkoitus Tarkoituksena oli Keski-Suomen sairaanhoitopiirin toimeksiantona

Lisätiedot

Arvoisat ministeri Suvi Lindén

Arvoisat ministeri Suvi Lindén Arvoisat ministeri Suvi Lindén, Juha Rehula ja Paula Risikko, eduskuntapuoleen puheenjohtajat, liikenne- ja viestintävaliokunnan sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustaja 1.1.2003 tuli voimaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2014. 782/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2014. 782/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2014 782/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä

Lisätiedot

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen hyväksytyt sanoitukset, PhVWP

Lisätiedot

Opiskelu ja perheellisyys terveyden näkökulmasta. Syntyneet lapset. Yliopisto opiskelijoiden lapset

Opiskelu ja perheellisyys terveyden näkökulmasta. Syntyneet lapset. Yliopisto opiskelijoiden lapset Opiskelu ja perheellisyys terveyden näkökulmasta Aira Virtala Vanhempainilta 091109 Tampereen yliopisto Perhesuunnittelu Haluttu määrä lapsia sopivin välein vanhempien iän huomioiden Ei haluttujen raskauksien

Lisätiedot

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS SYNNYTYSPELKO Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS Pelko on eräs ihmisen perustunteista, liittyy ihmisen puolustusmekanismeihin Synnytyspelosta kärsii Suomessa

Lisätiedot

Synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin. Katriina Bildjuschkin Asiantuntija, KM, Kätilö, Seksuaalipedagogi (NACS)

Synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin. Katriina Bildjuschkin Asiantuntija, KM, Kätilö, Seksuaalipedagogi (NACS) Synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin Katriina Bildjuschkin Asiantuntija, KM, Kätilö, Seksuaalipedagogi (NACS) Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut lisääntymisterveyttä edistävä neuvonta ja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 465 12.10.2015. Lausunto päivystysasetuksen muuttamisesta synnytysten osalta

Kaupunginhallitus 465 12.10.2015. Lausunto päivystysasetuksen muuttamisesta synnytysten osalta Lausunto päivystysasetuksen muuttamisesta synnytysten osalta 549/21/210/2015 KH 465 Selostus: Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa (StV) on käsittelyssä kansalaisaloite KAA 1/2015 vp Päivystysasetuksen

Lisätiedot

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta Kannanotto 1/2013 1 (5) Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta 1 Yleistä 2 Säädöstausta Henkivakuutusyhtiöt solmivat asiakkaidensa kanssa pääsääntöisesti

Lisätiedot

POHJOISEN ERVAN TOIMINTAMALLI

POHJOISEN ERVAN TOIMINTAMALLI POHJOISEN ERVAN TOIMINTAMALLI Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää 10.9.2016 mennessä lausuntoja terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisluonnoksesta sekä luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 71 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS NIMEN JULKAISEMISESTA TERVEYSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTALLA Terke 2011-22 Esityslistan asia TJA/6 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän

Lisätiedot

Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010. Aki Lindén, toimitusjohtaja

Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010. Aki Lindén, toimitusjohtaja Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010 Aki Lindén, toimitusjohtaja 1 Suomen sairaalat ja niiden hallinnollinen asema: Ennen sairaanhoitopiiriuudistusta Suomessa oli

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry 2. Vastauksen

Lisätiedot

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Terveydenhuoltolain merkitys Asiakaskeskeisyys julkisen potilaan rooli asiakkaana järjestelmän ohjaaja - valinnanmahdollisuus oman hoidon

Lisätiedot

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Hallintopäivät 22.3.2017 Helsinki 1 22.3.2017 Anne Nordblad Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Mitä mieltä olette viittomakieltä käyttävän määritelmästä?

Mitä mieltä olette viittomakieltä käyttävän määritelmästä? Kysymyksiä: Mitä mieltä olette viittomakieltä käyttävän määritelmästä? (KLVL ry) on tyytyväinen siihen, että lakiin ei ole sisällytetty kuulovammaan perustuvaa lääketieteellistä määrittelyä ja näin ollen

Lisätiedot

Kliinisten hoitopalvelujen tuottavuustoimet, vuoden 2016 raamiin sopeuttaminen ja sen aiheuttamat riskit

Kliinisten hoitopalvelujen tuottavuustoimet, vuoden 2016 raamiin sopeuttaminen ja sen aiheuttamat riskit Kliinisten hoitopalvelujen tuottavuustoimet, vuoden 2016 raamiin sopeuttaminen ja sen aiheuttamat riskit Leena Setälä, paj KYS Kliiniset hoitopalvelut Sairaanhoitopiirien vertailussa PSSHP:n toimintakulut

Lisätiedot

Glaukooman hoito Lapin sairaanhoitopiirissä 3.12.2009 Marko Ollila

Glaukooman hoito Lapin sairaanhoitopiirissä 3.12.2009 Marko Ollila Glaukooman hoito Lapin sairaanhoitopiirissä 3.12.2009 Marko Ollila Taustaa Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio 29.4.2004: Kunnalla on velvollisuus järjestää kroonisen glaukooman hoito ja sen seuraamiseksi

Lisätiedot

Paperittomien lasten hyvinvoinnin ja terveydenhuollon haasteet

Paperittomien lasten hyvinvoinnin ja terveydenhuollon haasteet Paperittomien lasten hyvinvoinnin ja terveydenhuollon haasteet 20.11.2014 Taneli Puumalainen LT, DTM&H, Ylilääkäri Linkki julkaisuun: http://urn.fi/urn:isbn:978-952-302-156-3 21.11.2014 2 Oikeus terveyteen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 29. elokuuta 2002 PE 315.505/13-23 TARKISTUKSET 13-23 Lausuntoluonnos (PE 315.505) Amalia Sartori Ehdotus Euroopan parlamentin

Lisätiedot

valt. lis. Monica Sirén-Aura hallin. johtaja Mona Vikström terveydenhoitaja Greger Forsblom (poistui klo 11.10) maanviljelijä Riitta Kentala

valt. lis. Monica Sirén-Aura hallin. johtaja Mona Vikström terveydenhoitaja Greger Forsblom (poistui klo 11.10) maanviljelijä Riitta Kentala Pöytäkirja sivu 1(13) nr 4/2015 Elin: Hallitus Aika: 27.4.2015 klo 9.00-11.45 Paikka: Läsnäolijat: Hallituksen kokoushuone A, R0, Vaasan Keskussairaala Hans Frantz valt. lis. Monica Sirén-Aura hallin.

Lisätiedot

Erityisiä huomautuksia uudistukseen liittyen

Erityisiä huomautuksia uudistukseen liittyen Käännös Asia Hallituksen esitys (HE 15/2017 vp) maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan

Lisätiedot

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 449/00.04.01/2012 150 Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Tiivistelmä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot