Mitä mieltä olette viittomakieltä käyttävän määritelmästä?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mitä mieltä olette viittomakieltä käyttävän määritelmästä?"

Transkriptio

1 Kysymyksiä: Mitä mieltä olette viittomakieltä käyttävän määritelmästä? (KLVL ry) on tyytyväinen siihen, että lakiin ei ole sisällytetty kuulovammaan perustuvaa lääketieteellistä määrittelyä ja näin ollen myös viittomakieltä käyttävät eriasteisesti kuulovammaiset ja viittomakielisten kuurojen vanhempien kuulevat lapset tunnustetaan viittomakielisiksi heidän itse sitä halutessaan. Sen sijaan ongelmallista on se, että kuuroina ja vaikeasti kuulovammaisina syntyvien lasten vanhemmilla ei ole tosiasiallista oikeutta päättää siitä, onko lapsella edes mahdollisuutta tulla viittomakieliseksi. Vanhemmilla on oltava käytössään mahdollisimman monipuolisesti kaikki tieto ja tuki, jota on saatavilla, kun he tekevät koko lapsen elämään vaikuttavia päätöksiä. Näin ollen esitettyyn viittomakielilakiin tulee ehdotetun määrittelyn lisäksi tuoda pykälämuodossa mahdollisuus sen turvaamiseen, että jokaisella, jolla on tarve viittomakielen käyttöön kielenkehityksen varhaisessa tai myöhemmässä iässä kuurouden, kuulovamman, kuurosokeuden tai muun syyn perusteella, turvataan. KLVL ry pitää erittäin tärkeänä, että päätösvalta siitä, muodostuuko viittomakielestä lapselle tämän lain tarkoittama oma kieli, on aluksi kuuron tai kuulovammaisen lapsen vanhemmilla ja myöhemmin kyseisellä nuorella aikuisella ja aikuisella itsellään. Mitä mieltä olette ehdotetun viittomakielilain tavoitteesta? Edistääkö laki viittomakieltä käyttävien kielellisten oikeuksien toteutumista, heidän mahdollisuuksiaan käyttää omaa kieltään ja saada tietoa viittomakielellä? Kyllä

2 Ei En osaa sanoa Muuta, mitä? Muuta, mitä? [Ehdotettu viittomakielilaki edistää oikeuksia osittain. Ehdotuksesta puuttuu lapsen oikeus viittomakieleen hänen varhaislapsuudessaan. Mikäli lapsen oma kieli on viittomakieli, tulee hänen saada myös varhaiskasvatusta omalla kielellään, joka tulee mainita viittomakielilain 4 :ssä. Varhaiskasvatuslaki on juuri uudistumassa, mutta lain laatijoiden tulee tehdä asiassa yhteistyötä ja varmistaa, että sekä viittomakielilakiin että varhaiskasvatuslakiin tulee merkintä lapsen oikeudesta saada varhaiskasvatusta omalla kielellään, joka voi olla myös viittomakielilain tarkoittama viittomakieli. ] Millä muilla keinoilla viittomakieltä käyttävien kielellisten oikeuksien toteutumista voitaisiin edistää? Mitkä ovat esimerkiksi keskeisimpiä kehittämiskohteita tai -tapoja suomenruotsalaisen viittomakielen aseman parantamiseksi? Uutena lakina voimaan tuleva viittomakielilaki edellyttää sen toimeenpanon tehostettua seurantaa ja valvontaa, jotta lain tarkoitus todellakin tulee käytäntöön otetuksi. Viittomakieltä käyttävien kielellisten oikeuksien seuranta vaatii erityistä seurantaa ja osaamista. Tämän vuoksi KLVL ry esittää, että asetetaan Suomen viittomakielten kielipoliittisen ohjelman (2010) mukainen viittomakieliasiain neuvottelukunta valvomaan

3 viittomakielisten kielellisten oikeuksien toteutumista lainsäädännössä. Tämä turvaa viittomakieltä omana kielenään käyttävien mahdollisuutta käyttää kieltä jokapäiväisessä elämässä. Millaista erityislainsäädäntöä eri hallinnonaloilla tarvitaan, jotta viittomakieltä käyttävien oikeudet toteutuvat? Työryhmän mietinnössä kerrotaan eri hallinnonalojen lainsäädännön ongelmista ja kehittämistarpeista. Mitä muita mahdollisia ongelmia ja kehittämistarpeita erityislainsäädäntöön ja sen soveltamiseen liittyy? Esimerkiksi miten viranomaiset huolehtivat tulkitsemisesta/tulkkauksesta sosiaali- ja terveydenhuollossa? -- Mitä muita tärkeitä kehittämiskohteita mielestänne on niiden lisäksi, jotka työryhmä on nostanut kannanotossaan esiin? Kuuroina ja vaikeasti kuulovammaisina syntyvien lasten vanhemmilla ei ole tosiasiallista oikeutta päättää siitä, onko lapsella edes mahdollisuutta tulla viittomakieliseksi. Tällä hetkellä lähes kaikki kuurot ja erittäin vaikeasti huonokuuloiset lapset saavat sisäkorvaistutteen terveydenhuollon

4 lääkinnällisenä kuntoutuksena. Tämän tavoitteena on kuulonvarainen kommunikaatio ja puhutun kielen oppiminen. Kaikki lapset eivät kuitenkaan hyödy istutteesta eivätkä saavuta riittävää puhekielen taitoa sen avulla. Osa lapsista tarvitsee kielellisen kehityksensä turvaamiseksi viittomakieltä tai viittomakommunikaatiota. On huomioitava myös tilanteet, joissa istute ei syystä tai toisesta ole käytössä. Toimiva kieli tukee lapsen psyykkistä, sosiaalista ja kognitiivista kehitystä sekä on elintärkeä lapsen identiteetin kehittymisen kannalta. Vanhempien kokemuksen mukaan terveydenhuollon välittämä tieto on lääketieteellisesti painottunutta keskittyen kuulokykyyn ja puhutun kielen oppimiseen. Sen sijaan viittomakielen, viittomakommunikaation ja kaksikielisyyden hyödyistä ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista ei ole saatu riittävästi tietoa. Lapsen kielelliseen kehitykseen liittyvien tarpeiden arviointi ei voi olla vain lääkinnällisen kuntoutuksen tehtävä. Kyse ei ole sairauden hoidosta, vaan monitahoisista kielellisistä valinnoista ja ratkaisuista, joista lapsen vanhemmat vastaavat. Vanhemmilla on oltava käytössään mahdollisimman monipuolisesti kaikki tieto ja tuki, jota on saatavilla, kun he tekevät koko lapsen elämään vaikuttavia päätöksiä. Näin ollen esitettyyn viittomakielilakiin tulee ehdotetun määrittelyn lisäksi tuoda pykälämuodossa mahdollisuus sen turvaamiseen, että jokaisella, jolla on tarve viittomakielen käyttöön kielenkehityksen varhaisessa tai myöhemmässä iässä kuurouden, kuulovamman, kuurosokeuden tai muun syyn perusteella, turvataan. Mitä ajatuksia teillä on viittomakielisten perheiden kuulovammaisten ja kuulevien lasten asemasta?

5 Kuuroina ja vaikeasti kuulovammaisina syntyvien lasten vanhemmilla ei ole tosiasiallista oikeutta päättää siitä, onko lapsella edes mahdollisuutta tulla viittomakieliseksi. Vanhempien kokemuksen mukaan terveydenhuollon välittämä tieto on lääketieteellisesti painottunutta keskittyen kuulokykyyn ja puhutun kielen oppimiseen. Sen sijaan viittomakielen, viittomakommunikaation ja kaksikielisyyden hyödyistä ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista ei ole saatu riittävästi tietoa. Kuulovammaisten lasten vanhempia ei lueta asiantuntijoiksi lapsen arkeen liittyvissä asioissa. Näin kuulovammaisten lasten vanhempien toiveita ei välttämättä huomioida tai kuunnella lapsen lääketieteellisessä kuntoutuksessa eikä lapsen varhaiskasvatuksessa. Lapsella ja hänen perheellään ei ole tosiasiallista mahdollisuutta eikä oikeutta saada viittomakielen opetusta. Oikeus saada viittomakielen opetusta kuuron lapsen kuuleville vanhemmille on ensiarvoisen tärkeää. Tästä oikeudesta säädetään vammaispalvelulaissa osana sopeutumisvalmennusta. Palvelu on määrärahasidonnainen ja edellyttää usein hoitavan lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön suositusta. Koska vanhempien toiveita viittomakielen opetuksesta ei kuulla, ei perhe saa hoitavan lääkärin suositusta viittomakielen opetukseen ja näin osa viittomakieltä tarvitsevista lapsista ja heidän perheistään jää ilman toimivaa yhteistä kieltä ja vuorovaikutusta.

6 Tuetteko viittomakielilakityöryhmän ehdotuksia? Kyllä En En osaa sanoa Muuta, mitä? Muuta, mitä? [KLVL ry on tyytyväinen, että viittomakielilaki on viimein tulossa, lain valmistelu on tehty huolella ja sitä on valmistellut laaja-alaisen asiantuntemuksen omaava työryhmä. Näiltä osin tuemme viittomakielilain työryhmän ehdotuksia. KLVL ry toivoo, että lisäksi viittomakielilakityöryhmä huomioi ehdotuksessaan myös esittämämme kehitysehdotukset liittyen lausuntomme kohtiin: Oikeus tämän lain tarkoittamaan omaan kieleen, Viittomakieltä käyttävän kielelliset oikeudet sekä Viittomakielilain seuranta ja valvonta.] Mitä muita ajatuksia teillä on työryhmän mietinnöstä ja siihen sisältyvistä ehdotuksista? Lähetämme vielä erillisen lausunnon sähköpostilla

VIITTOMAKIELILAKI JA SEN SEURANTA. Johanna Suurpää Johtaja Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö OM

VIITTOMAKIELILAKI JA SEN SEURANTA. Johanna Suurpää Johtaja Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö OM VIITTOMAKIELILAKI JA SEN SEURANTA Johanna Suurpää Johtaja Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö OM 1 Kielelliset oikeudet ovat perusoikeuksia Perustuslain 17 :n 3 momentti: Saamelaisilla alkuperäiskansana

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO Opetusneuvos Leena Nissilä Eduskunnan sivistysvaliokunta

ASIANTUNTIJALAUSUNTO Opetusneuvos Leena Nissilä Eduskunnan sivistysvaliokunta ASIANTUNTIJALAUSUNTO Opetusneuvos Leena Nissilä 15.1.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle viittomakielilaiksi (HE 294/2014) Taustaa Totean Opetushallituksen puolesta lausuntona

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto, Viittomakielen keskus

Jyväskylän yliopisto, Viittomakielen keskus Jyväskylän yliopisto, Viittomakielen keskus Iausu nto Viittomakieliiakia valmistelevan työryhmän mietinnästä ja Ehdotuksesta hallituksen esitykseksi viittomakielilaiksi Kiitän mahdollisuudesta Iausua Ehdotuksesta

Lisätiedot

Koulutuksen saatavuus omalla kielellä viittomakielisen yhteisön näkökulma

Koulutuksen saatavuus omalla kielellä viittomakielisen yhteisön näkökulma Koulutuksen saatavuus omalla kielellä viittomakielisen yhteisön näkökulma Kieliparlamentti 27.3.2013 Vähemmistöjen kielikoulutus Tieteiden talo, Helsinki Markku Jokinen Toiminnanjohtaja Kuurojen Liitto

Lisätiedot

VIITTOMAKIELILOIKKA. Suomen viittomakielten kielipoliittinen ohjelma Arviointi ja jatkotavoitteet

VIITTOMAKIELILOIKKA. Suomen viittomakielten kielipoliittinen ohjelma Arviointi ja jatkotavoitteet VIITTOMAKIELILOIKKA Suomen viittomakielten kielipoliittinen ohjelma 2010 15 Arviointi ja jatkotavoitteet 2 Sisällys 1 Arviointia: miten päätavoitteet toteutuivat?... 3 1.1. Viittomakielilaki... 3 1.2 Viittomakieliasiain

Lisätiedot

VIITTOMAKIELILOIKKA Suomen viittomakielten kielipoliittisen ohjelman arviointi ja jatkotavoitteet

VIITTOMAKIELILOIKKA Suomen viittomakielten kielipoliittisen ohjelman arviointi ja jatkotavoitteet Kuurojen Liitto ry/ Liittokokous 17.6.2017 Liite 5 VIITTOMAKIELILOIKKA Suomen viittomakielten kielipoliittisen ohjelman 2010 15 arviointi ja jatkotavoitteet Kuurojen Liitto ry/ Liittokokous 17.6.2017 Liite

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuurojen Liitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Laura Syväsalmi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Kuurojen kulttuuri. 9.11.2011 Elina Pokki Kulttuurituottaja Kuurojen Liitto ry

Kuurojen kulttuuri. 9.11.2011 Elina Pokki Kulttuurituottaja Kuurojen Liitto ry Kuurojen kulttuuri 9.11.2011 Elina Pokki Kulttuurituottaja Kuurojen Liitto ry Kuka on viittomakielinen, entä kuuro? Kuuroutta voidaan määritellä monesta eri näkökulmasta. Kuurot pitävät itseään ensisijaisesti

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunta

Perustuslakivaliokunta Lausunto Sivu 1/6 Perustuslakivaliokunta PeV@eduskunta.fi KIRJALLINEN ASIANTUNTIJALAUSUNTO KIELELLISISTÄ OIKEUKSISTA VIITTOMAKIELTÄ KÄYTTÄVIEN OSALTA HALLITUKSEN ESITYKSEEN MAAKUNTIEN PERUSTAMISTA JA SOSIAALI-

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Pekka Räsänen pekka.rasanen@kpsaatio.

Lisätiedot

Muiden kieliryhmien kielelliset oikeudet

Muiden kieliryhmien kielelliset oikeudet Muiden kieliryhmien kielelliset oikeudet Perustuslain 17 :ssä säädetään myös muiden kuin kansalliskieliä käyttävien oikeudesta ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Pykälässä mainitaan erikseen

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuurojen Liitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi

Lisätiedot

Viittomakielen ohjaaja yhteistyössä kuntoutusohjaajan

Viittomakielen ohjaaja yhteistyössä kuntoutusohjaajan Sisältö 1 2 3 VIITTOMAKIELI- JA KOMMUNIKAATIOALA 14 Viittomakielen ohjaaja ammattilaisena 14 Mitä tarkoitetaan viittomakieli- ja kommunikaatioalalla? 14 Mitä viittomakielen ohjaaja osaa ja tekee? 14 Millaisia

Lisätiedot

ARVIOMUISTIO VIITTOMAKIELILAIN TARPEESTA

ARVIOMUISTIO VIITTOMAKIELILAIN TARPEESTA Oikeusministeriö Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö Ylitarkastaja Maria Ranta-Muotio 30.1.2013 ARVIOMUISTIO VIITTOMAKIELILAIN TARPEESTA Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Lainsäädännön toimivuuden

Lisätiedot

Äidinkielen tukeminen. varhaiskasvatuksessa. Taru Venho. Espoon kaupunki

Äidinkielen tukeminen. varhaiskasvatuksessa. Taru Venho. Espoon kaupunki Äidinkielen tukeminen varhaiskasvatuksessa Taru Venho Suomi toisena kielenä -lastentarhanop. Espoon kaupunki Äidinkieli voidaan Nissilän, Martinin, Vaaralan ja Kuukan (2006) mukaan määritellä neljällä

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen ja tuki sekä oppimisen arviointi koskevat myös

Lisätiedot

Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea. Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki

Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea. Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki 12.5.2017 Kommunikoinnin palvelut nyt Kommunikoinnin peruskartoitus Terveydenhuolto Puheterapia -palvelut

Lisätiedot

Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015

Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 3.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Viittomakielen Ohjaajat ry pyytää huomioimaan seuraavat kelpoisuusvaatimuksiin liittyvät

Lisätiedot

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien

Lisätiedot

kuuroudesta viittomakielestä

kuuroudesta viittomakielestä kysymyksiä & vastauksia kuuroudesta viittomakielestä Onhan se totta, että kuuro ei kuule. Tavallisessa elämänmenossa se ei paljon tahtia haittaa: opiskellaan, käydään töissä, eletään perhe-elämää ja harrastetaan

Lisätiedot

42/2014. Viittomakielilakia valmistelevan työryhmän mietintö

42/2014. Viittomakielilakia valmistelevan työryhmän mietintö 42/2014 Viittomakielilakia valmistelevan työryhmän mietintö 42/2014 Viittomakielilakia valmistelevan työryhmän mietintö 26.9.2014 Julkaisun nimi Tekijä Oikeusministeriön julkaisu Viittomakielilakia valmistelevan

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3.

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3. HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa Varhaiskasvatuksen johtoryhmä Toimeenpanossa huomioitavat yleisperiaatteet Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuurojen Liitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marika Rönnberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä

Lisätiedot

Suomen kieliolot ja kielilainsäädäntö

Suomen kieliolot ja kielilainsäädäntö Suomen kieliolot ja kielilainsäädäntö Kielenhuoltoseminaari 10.4.2015 Tukholmassa Ylitarkastaja Maria Soininen Oikeusministeriö, Helsinki 1 Kielelliset oikeudet Suomessa Suomen perustuslain 17 : Oikeus

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

HE 15/2017 ja HE47/2017 Kielelliset oikeudet

HE 15/2017 ja HE47/2017 Kielelliset oikeudet HE 15/2017 ja HE47/2017 Kielelliset oikeudet Perustuslakivaliokunta 31.5.2017 Valtiovarainministeriö Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen 1 Maakuntalaki ja kielelliset oikeudet (HE

Lisätiedot

Kuuleeko koulu? - tutkimushanke. Kuuleko koulu? - kehi2ämishanke. Koulutushanke Valteri ja POVer. Tutkimushanke Oulun ja Jyväskylän yliopisto

Kuuleeko koulu? - tutkimushanke. Kuuleko koulu? - kehi2ämishanke. Koulutushanke Valteri ja POVer. Tutkimushanke Oulun ja Jyväskylän yliopisto Kuuleeko koulu? tutkimushanke Kuuleko koulu? kehi2ämishanke Koulutushanke Valteri ja POVer Tutkimushanke Oulun ja Jyväskylän yliopisto 1 19.9.16 Hankkeen taustaryhmä: * Kuulovammaisten lasten vanhempain

Lisätiedot

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet kysymykset ja vastaukset

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet kysymykset ja vastaukset Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016 Vammaisetuudet kysymykset ja vastaukset Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä 1 Miksi vammaistukipäätöksissä on paljon alueellisia

Lisätiedot

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6. Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa

Lisätiedot

KUNTALAISALOITE JOENSUUN KAUPUNGIN VIITTOMAKIELISTEN PALVELUISTA Joensuun kaupunginvaltuustolle

KUNTALAISALOITE JOENSUUN KAUPUNGIN VIITTOMAKIELISTEN PALVELUISTA Joensuun kaupunginvaltuustolle 1 KUNTALAISALOITE JOENSUUN KAUPUNGIN VIITTOMAKIELISTEN PALVELUISTA Joensuun kaupunginvaltuustolle Viittomakielinen yhteisö ja paikallinen kuurojen yhdistys Pohjois-Karjalan Kuurot ry on perustettu 1942

Lisätiedot

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Perusterveydenhuollon kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas Koulutuspäivä 17.9.2010 Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Miia Palo Ylilääkäri, avovastaanottotoiminta, Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Erityisen eetos..ja mitä sille tapahtui 28.1.2010 Liisa Heinämäki 2 Erityisen eetos Eri järjestelmissä

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Turvallisuus- ja kemikaalivirasto 2. Vastauksen kirjanneen

Lisätiedot

Lisäys Turun perusopetuksen opetussuunnitelman lukuun

Lisäys Turun perusopetuksen opetussuunnitelman lukuun Lisäys Turun perusopetuksen opetussuunnitelman lukuun 15.4.1 VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 14 LAUSUNTO TOIVOMUSPONNESTA LASTEN OPPIMISVAIKEUKSIEN VARHAISESTA TUNNISTAMISESTA JA TUKI- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2009-2636 Esityslistan asia

Lisätiedot

Opinnäytetyö artikkelina. Kuuron potilaan kohtaaminen ja ohjaus hoitotyössä How to care for and instruct a Deaf patient in health services

Opinnäytetyö artikkelina. Kuuron potilaan kohtaaminen ja ohjaus hoitotyössä How to care for and instruct a Deaf patient in health services Opinnäytetyö artikkelina Kuuron potilaan kohtaaminen ja ohjaus hoitotyössä How to care for and instruct a Deaf patient in health services Laura Syväsalmi 1503008 Metropolia Ammattikorkeakoulu Sairaanhoitaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätäntävaltaiseksi.

Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätäntävaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Kotimaisten kielten keskuksen viittomakielen lautakunnan 49. kokouksesta 11.3.2013. Pöytäkirjan käänsi suomalaiselle viittomakielelle ja viittoi Pia Taalas. Kotimaisten kielten keskus Kielenhuolto-osasto

Lisätiedot

Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013

Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013 Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013 Kunta Kela Vakuutuslaitos Työhallinto Työeläkelaitokset Valtiokonttori 2 On lakisääteinen velvoite ja virkavelvollisuus, johon tulee panostaa

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

VIITTOMAKIELEN LAUTAKUNNAN 44. KOKOUS 30.11.2011

VIITTOMAKIELEN LAUTAKUNNAN 44. KOKOUS 30.11.2011 PÖYTÄKIRJA Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen viittomakielen lautakunnan 44. kokouksesta 30.11.2011. Pöytäkirjan käänsi suomalaiselle viittomakielelle ja viittoi Päivi Mäntylä. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Lisätiedot

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kukkapellon päiväkoti sijaitsee Tampereen eteläisellä alueella kauniin Arboretumin puutarhan välittömässä läheisyydessä. Päiväkoti on perustettu

Lisätiedot

Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako?

Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Maria Kaisa Aula 12.11.2013 Tampereen yliopisto 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus 1989/1991 Erityinen suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä

Lisätiedot

Suomen viittomakielten kielipoliittinen ohjelma

Suomen viittomakielten kielipoliittinen ohjelma Suomen viittomakielten kielipoliittinen ohjelma Kuurojen Liitto ry Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1 Suomen viittomakielten kielipoliittinen ohjelma Kuurojen Liitto ry Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

KUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi

KUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammaisen oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki perustuu kolmiportaiseen tukijärjestelmään.

Lisätiedot

MIKSI TUKIVIITTOMAT?

MIKSI TUKIVIITTOMAT? MITKÄ TUKIVIITTOMAT? Tukiviittomilla tarkoitetaan viittomamerkkien käyttämistä puhutun kielen rinnalla, siten että lauseen avainsanat viitotaan. Tukiviittomien tarkoituksena on tukea ja edistää puhutun

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

VIITTOMAKIELISET OPPILAAT PERUSOPETUKSESSA. Oppaat ja käsikirjat 2016:2

VIITTOMAKIELISET OPPILAAT PERUSOPETUKSESSA. Oppaat ja käsikirjat 2016:2 VIITTOMAKIELISET OPPILAAT PERUSOPETUKSESSA Oppaat ja käsikirjat 2016:2 Viittomakieliset oppilaat perusopetuksessa Opetushallitus Oppaat ja käsikirjat 2016:2 ISBN 978-952-13-6246-0 (nid.) ISBN 978-952-13-6247-7

Lisätiedot

Oheinen taulukko kuulovamman asteesta ja sen vaikutuksesta kommunikaatioon on mukailtu EU:n työryhmän luokittelusuositusta, jossa luokitus perustuu paremman korvan 0,5-4 khz:n taajuuksien ääneskynnysten

Lisätiedot

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016 Vammaisetuudet Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä 1 Vammaisetuuslainmuutos 1.6.2015 Lainmuutoksessa erityiskustannusten

Lisätiedot

Vammaisneuvoston esitykset kaupungin vuoden 2016 talousarvioon. 1. Sosiaali- ja terveystoimi

Vammaisneuvoston esitykset kaupungin vuoden 2016 talousarvioon. 1. Sosiaali- ja terveystoimi Vammaisneuvoston esitykset kaupungin vuoden 2016 talousarvioon 1 Vammaisneuvosto pyytää ko. lautakunnilta vastaukset talousarvioesityksiin. Toimiala valmistelee oman toimialan esitykset. Sivistystoimen

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityssä toimii 2 montessoriryhmää, joiden ikäjakauma on noin 2,5-5 v. Ryhminen nimet ovat Peilivuori ja Salasaari. Molemmissa ryhmissä

Lisätiedot

Opas kuulovammaisen potilaan hyvään kohtaamiseen hoitotyössä

Opas kuulovammaisen potilaan hyvään kohtaamiseen hoitotyössä Opas kuulovammaisen potilaan hyvään kohtaamiseen hoitotyössä Johanna Pekkarinen & Jenna Rouhiainen 2014 Sinulle, hoitoalan opiskelija! Käsissäsi on nyt opas, jota tulet todennäköisesti tarvitsemaan jo

Lisätiedot

AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon. Kirsi Vainio 24.3.2011

AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon. Kirsi Vainio 24.3.2011 AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon Kirsi Vainio 24.3.2011 1 Kommunikointi Tarkoittaa niitä keinoja joilla ihminen on yhteydessä toisiin Merkittävä tekijä ihmisen persoonallisuuden muodostumisessa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 294/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle viittomakielilaiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi viittomakielilaki. Laki olisi suppea yleislaki. Aineelliset säännökset

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Esiopetuspaikka/päiväkoti Lapsen nimi Toimintavuosi 1/12 Lapsen oma osio (täytetään kotona) PIIRRÄ TÄHÄN KOTONA OMA KUVASI 2/12 Nämä asiat osaan jo Erityisen taitava

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISTYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI. Lausuntopyyntökysely (VERKKOKYSELY: KUUROJEN LIITON VASTAUKSET SINISELLÄ)

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISTYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI. Lausuntopyyntökysely (VERKKOKYSELY: KUUROJEN LIITON VASTAUKSET SINISELLÄ) 1(8) VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISTYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI Lausuntopyyntökysely (VERKKOKYSELY: KUUROJEN LIITON VASTAUKSET SINISELLÄ) Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Pinninkatu 51, 33100 Tampere

Pinninkatu 51, 33100 Tampere EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Asia Lausunto hallituksen esityksestä 341/2014 vp eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnon antaja

Lisätiedot

Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa

Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa Ritva Halila, LT, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei sidonnaisuuksia teollisuuteen

Lisätiedot

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH Vaikuttava varhaiskasvatus Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH 7.6.2016 Kirsti Karila Vaikuttava varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen tilannekatsaus Opetushallitus, raportit ja selvitykset 2016:16 Yhteiskunta

Lisätiedot

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2015 1 (7) 41 Päätös kommunikaatio-opetuksen hankinnasta sopimuskaudelle 1.1.2016 31.12.2016. HEL 2015-007866 T 02 08 02 00 Päätös -osaston osastopäällikkö päätti tarjouskilpailun

Lisätiedot

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma ja palvelusuunnitelma Ideaalitilanne on, että palvelusuunnitelma ja kuntoutussuunnitelma tukevat toisiaan palvelujen järjestämisessä. Niiden

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Kuinka lakia luetaan, Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry, 6.10.2015 Helsinki. Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto. 1 Vammaisia henkilöitä koskevan sosiaalihuollon

Lisätiedot

Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa Kielelliset oikeudet kuuluvat yksilön perusoikeuksiin. Omakielinen sosiaali- ja terveydenhuolto on tärkeä osa ihmisen perusturvallisuutta kaikissa elämän vaiheissa.

Lisätiedot

TOIMINNALLISET OPETUSMENETELMÄT MAAHANMUUTTAJA- OPETUKSESSA. J. Kaipainen, J. Koskela, S. Partanen

TOIMINNALLISET OPETUSMENETELMÄT MAAHANMUUTTAJA- OPETUKSESSA. J. Kaipainen, J. Koskela, S. Partanen TOIMINNALLISET OPETUSMENETELMÄT MAAHANMUUTTAJA- OPETUKSESSA J. Kaipainen, J. Koskela, S. Partanen Toiminnalliset opetusmenetelmät Ajatuksia oppimisesta Miten opimme? Mitä opimme? Taustaa Oppiminen alkaa

Lisätiedot

Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille

Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille Lausunto 4.4.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi Viite STM010:00/2015 VALTAKUNNALLISET LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEIDEN LUOVUTUSPERUSTEET Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista

Lisätiedot

T ÄLLÄ KY SELYLOMAKKEELLA VOIV A T V AST A T A Sisäkorvaistutetta käyttävät 18-vuotta täyttäneet nuoret (yksin tai yhdessä huoltajan kanssa).

T ÄLLÄ KY SELYLOMAKKEELLA VOIV A T V AST A T A Sisäkorvaistutetta käyttävät 18-vuotta täyttäneet nuoret (yksin tai yhdessä huoltajan kanssa). Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve -tutkimushanke. HUMAK & KELA 2011-2012 T ÄLLÄ KY SELYLOMAKKEELLA VOIV A T V AST A T A

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Vakuutusasioiden käsittelyn neuvottelukunta Inka Hassinen Sosiaali- ja terveysministeriö

Vakuutusasioiden käsittelyn neuvottelukunta Inka Hassinen Sosiaali- ja terveysministeriö Vakuutuslääkärijärjestelmän kehittämisen tilanne Vakuutusasioiden käsittelyn neuvottelukunta 7.11.2014 Inka Hassinen Sosiaali- ja terveysministeriö Vakuutuslääkärihankkeen tausta Ministeriöön tulee paljon

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Tulkkipalveluun liittyvä lainsäädäntö

Tulkkipalveluun liittyvä lainsäädäntö Tulkkipalveluun liittyvä lainsäädäntö Alle on koottu tulkkipalveluun ja tulkintaan liittyviä säännöksiä. Kokonaisuudessaan lakeihin voi tutustua osoitteessa www.finlex.fi Perustuslaki (731/1999) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 252 Valtuustoaloite pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksista suomenkieliselle opetuspuolelle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Koulu Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö STM. Vastausaika :55: Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö STM. Vastausaika :55: Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Lausuntopyyntö STM Vastausaika 10.3.2014 11:55:06 Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kuuloliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Anniina Lavikainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi

EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa 21.8.2015 käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi OPETUSHALLITUS AMPA-YKSIKKÖ/OHJAKAStyöryhmä 1. Tausta Opetus-

Lisätiedot

Svenska rum -lautakunta / /2014

Svenska rum -lautakunta / /2014 Svenska rum -lautakunta 11.6.2014 1058/12.01.00/2014 49 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (kh/kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT VALTUUSTOALOITTEET/SIKULA

TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT VALTUUSTOALOITTEET/SIKULA TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT VALTUUSTOALOITTEET/SIKULA Valtuustoaloite alueellisen kielikokeilun valmistelun aloittamiseksi - Lassi Kaleva ym. (TRE: 509/12.00.01/2016) Valtuustoaloite

Lisätiedot

Suomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty

Suomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty Suomenkielinen koulutusjaosto Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma 1.8.2016 / päivitetty 1.8.2017 Paikalliseen esiopetussuunnitelmaan tehdyt muutokset Koko suunnitelmassa muutettu Laadukkaan varhaiskasvatuksen

Lisätiedot