Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna / /2015 PERLJ Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion. Talousarviossa on perusturvalautakunnan hallintopalvelujen tulosalueen toiminnallisena muutoksena todettu seuraavaa: Nummi-Pusulan Vuokra-asunnot Oy ja Karjalohjan alueen kaksi yhtiötä fuu sioi tu vat osaksi Lohjan Vuokra-asunnot Oy:tä (Lova) Vuoden ai ka na valmistellaan kaupungin vuokra-asuntopalveluiden järjestäminen si ten, että voi toteutua vuokra-asuntoasioiden kokoaminen yhteen organisaatioon. Samalla asuinkiinteistöjen omistusjärjestelyjä vir ta viivais te taan. Samassa yhteydessä, kun vuokra-asunnot kootaan yhteen organisaatioon, on tarkoituksenmukaista järjestellä valtion tukemaan asuntotuotantoon liitty vät viranomaistehtävät uudelleen. Perusturvatoimi ei ole enää vuokra- ja asu mis oi keus asun to jen viranomaisasioiden luontainen toimiala. Tällä hetkel lä ei ole tiedossa muuta keskisuurta kaupunkia kuin Lohja, jossa asunto toi men viranomaistehtävät on kytketty sosiaali- ja terveyspalvelujen toi mialaan. Tulossa olevat sosiaali- ja terveysalan sote-ratkaisut puoltavat myös osaltaan kytköksen purkamista. Viranomaistehtäviä ei voi niiden luon teen vuoksi ulkoistaa konserniyhtiölle. Asuntotoimen uudelleen järjestämistä on valmisteltu eri toimialojen kesken ja tiiviissä yhteistyössä Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n kanssa. Asiaan liit tyen on laadittu laajahko muistio "Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kau pungis sa vuonna 2016", mikä on tämän asian liiteasiakirjana. Liitteet: - nro 2: Muistio: Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 ( ) - nro 3: Henkilöstösopimus Lohjan kaupungin perusturvatoimen vuokra-asun to pal ve lu jen siirtymisestä Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n pal ve lukseen Ptj Perusturvalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se hy väksyy 1. että asuntotoimeen liittyvät tehtävät järjestetään Lohjan kaupungissa lukien seuraavasti:

2 Hyväksyttiin. Oy:lle yleislinjoiltaan siten kuin liiiteenä olevassa muistiossa esitetään ja 2. liitteen mukaisen henkilöstösopimuksen Lohjan kaupungin pe rus tur va toimen vuokra-asuntopalvelujen siirtymisestä Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n pal ve luk seen ; sekä 3. että asuntopäällikön virka lakkautetaan lukien. KH Tekninen lautakunta päätti osaltaan esittää kau pun gin halli tuk sel le, että se hy väk syy 1. että asuntotoimeen liittyvät tehtävät järjestetään Lohjan kaupungissa lukien seuraavasti: Oy:lle yleislinjoiltaan siten kuin muistiossa esitetään ja yksityiskohtaisesta hal lin noin nis ta päätetään erikseen syksyn 2015 aikana; 2. vapaarahoitteisten yksittäisten osakehuoneistojen myynti siirretään tekni sen toimen johtosääntöön tehtävillä muutoksilla. Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n hallitus on kokouksessaan omalta osal taan hyväksynyt asuntotoimen järjestäminen -muistion mukaiset linjauk set ja henkilöstön siirtosopimuksen esitetyssä muodossa. - Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 ( )

3 - Henkilöstösopimus Lohjan kaupungin perusturvatoimen vuok ra-asun topal Kj Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle gis sa lukien seuraavasti: Oy:lle yleislinjoiltaan siten kuin liitteenä olevassa muistiossa esitetään ja Oy:n palvelukseen ; sekä 3. hyväksyä, että asuntopäällikön virka lakkautetaan lukien. Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun. KH Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 ( ) - Henkilöstösopimus Lohjan kaupungin perusturvatoimen vuok ra-asun topal Kaupunginhallitus päättää

4 1. hyväksyä, että asuntopäällikön virka lakkautetaan lukien; 2. esittää kaupunginvaltuustolle, että gis sa lukien seuraavasti: asuin kiin teis tö jen myyntiehdoista. - osakehuoneistojen myynti siirretään teknisen lautakunnan alaisuuteen ja rat kai su val ta määritellään erikseen teknisen toimen johtosääntöön teh tä villä muutoksilla; Oy:n palvelukseen. Muutosesitys Keskustelun aikana kaupunginhallituksen jäsen Tom Hillner esitti, että asun to jen myynti delegoidaan kaupunginhallitukselle. Tehty esitys raukesi kan nat ta mat to ma na. Hyväksyttiin kaupunginjohtajan esitys. Puheenjohtaja keskeytti kokouksen 10 minuutin tauon ajaksi klo KH 327 Edellisestä kaupunginhallituksen päätösehdotuksesta oli epähuomiossa pu don nut pois yksi neljästä ranskalaisen viivan mukaisista osioista. - Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 ( ) - Henkilöstösopimus Lohjan kaupungin perusturvatoimen vuok ra-asun topal Kj Kaupunginhallitus päättää

5 1. hyväksyä, että asuntopäällikön virka lakkautetaan lukien. 2. esittää kaupunginvaltuustolle, että gis sa lukien seuraavasti: Oy:lle yleislinjoiltaan siten kuin liitteenä olevassa muistiossa esitetään ja Oy:n palvelukseen. Hyväksyttiin

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN Kaupunginhallitus 7 14.01.2015 Kaupunginhallitus 26 04.02.2015 Kaupunginvaltuusto 9 12.02.2015 Kaupunginhallitus 160 01.06.2016 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12 Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla 21.5.2015

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla 21.5.2015 Tekninen lautakunta 80 21.05.2015 Kaupunginhallitus 11 15.06.2015 Kaupunginhallitus 3 25.06.2015 Kaupunginhallitus 3 07.09.2015 Kaupunginhallitus 11 23.11.2015 Kaupunginhallitus 5 24.11.2015 Virkojen ja

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

LAITOSHUOLTAJIEN TOIMIEN TÄYTTÖLUPA / LISÄSELVITYS/HAASTATTELUUN KUTSUTTAVAT

LAITOSHUOLTAJIEN TOIMIEN TÄYTTÖLUPA / LISÄSELVITYS/HAASTATTELUUN KUTSUTTAVAT Teknisten palvelujen ltk 100 13.05.2015 Teknisten palvelujen ltk 108 24.06.2015 Kaupunginhallitus 180 29.06.2015 Teknisten palvelujen ltk 132 09.09.2015 LAITOSHUOLTAJIEN TOIMIEN TÄYTTÖLUPA / LISÄSELVITYS/HAASTATTELUUN

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013.

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013. Tekninen lautakunta 47 03.04.2013 Kaupunginhallitus 147 15.04.2013 Tekninen lautakunta 74 19.06.2013 Kaupunginhallitus 231 24.06.2013 Tekninen lautakunta 104 25.09.2013 Kaupunginhallitus 321 07.10.2013

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

426/61.612/2013 TL 355

426/61.612/2013 TL 355 Tekninen lautakunta 355 10.11.2015 Kaupunginhallitus 543 23.11.2015 Tekninen lautakunta 374 25.11.2015 Kaupunginhallitus 581 07.12.2015 Kaupunginvaltuusto 134 14.12.2015 Tekninen lautakunta 62 15.03.2016

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52. Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014 Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.521/2014 KAUPHALL 27.10.2014 397 Kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen

Lisätiedot

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta Miehikkälän kunnanhallitus 192 07.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 10 18.01.2016 Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta 61/09.091/2015 Khall 07.12.2015 192 Liite

Lisätiedot

Pohjois-Suomen HAO:n päätösten tiedoksianto ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvoitteet. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökset:

Pohjois-Suomen HAO:n päätösten tiedoksianto ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvoitteet. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökset: Kaupunginhallitus 356 12.10.2015 Kaupunginvaltuusto 83 26.10.2015 Pohjois-Suomen HAO:n päätösten tiedoksianto ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvoitteet 731/01.01.01/2012 KHALL 12.10.2015 356 Pohjois-Suomen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Ympäristö- ja rakennuslautakunnan ympäristöterveysjaosto

Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Ympäristö- ja rakennuslautakunnan ympäristöterveysjaosto Kaupunginhallitus 9 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 8 18.01.2017 Arvio Lohjan palveluverkkotyön onnistumisesta / Ympäristö- ja rakennuslautakunnan ympäristöterveysjaosto 2/00.01.02/2017 PALRYH 25.02.2016

Lisätiedot

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Puheenjohtajiston työryhmä 6 15.02.2017 Kaupunginhallitus 3 20.02.2017 Kaupunginhallitus 3 10.04.2017 Kaupunginhallitus 5 26.06.2017 Vaihto määräalat tiloista 408-404-11-199, 408-404-8-98, 408-404-9-240

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 14 08.03.2010 Kaupunginhallitus 11 23.02.2015 Kaupunginhallitus 6 04.04.2016 Kaupunginhallitus 9 02.10.2017 Paikallinen virka- ja työehtosopimus JHL ry 638:n luottamusmiesten lukumäärästä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta Perusturvalautakunta 101 27.10.2015 Kaupunginhallitus 405 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 148 11.11.2015 Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta 329/05.05.00/2015 PERLJ 27.10.2015 101 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma Tekninen lautakunta 225 09.12.2014 Tekninen lautakunta 13 27.01.2015 Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma 160/02.02.00/2014 TEKLA 09.12.2014 225 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Karjalohjan entisen kunnantalon, kiinteistön 444-479-1-1, myynti

Karjalohjan entisen kunnantalon, kiinteistön 444-479-1-1, myynti Tekninen lautakunta 159 27.10.2015 Kaupunginhallitus 420 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 152 25.11.2015 Tekninen lautakunta 39 15.03.2016 Karjalohjan entisen kunnantalon, kiinteistön 444-479-1-1, myynti

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Vuonna 2018 yli 75-vuotiaita tullee olemaan 2413 henkilöä, kun lukumäärä vuonna 2013 oli 1965 henkilöä.

Vuonna 2018 yli 75-vuotiaita tullee olemaan 2413 henkilöä, kun lukumäärä vuonna 2013 oli 1965 henkilöä. Kaupunginvaltuusto 30 09.03.2015 Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Perusturvalautakunta 48 12.05.2015 Valtuustoaloite omaishoitajien vertaisryhmistä 139/01.015/2015 KAUPVALT 09.03.2015 30 "Ylöjärven vanhustyön

Lisätiedot