Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma, valmistelutilanne

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma, valmistelutilanne"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma, valmistelutilanne 269/ /2015 KH 226 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kaupungille seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa hyväksytään kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja taloussuunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kaupungin tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa talousarvioon brutto- tai netto määräisenä. Lohjan kaupungissa määrärahaksi on vahvistettu toimielinkohtainen toimintakate. Investoinneissa käytetään bruttoperiaatetta. Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa tai niiden hyväksymisen yhteydessä on päätettävä toimenpiteistä, joilla edellisen vuoden taseen osoittama alijäämä ja talousarvion laatimisvuonna kertyväksi arvioitu alijäämä suunnittelukaudella katetaan. Lohjalla ei vuoden 2013 tilinpäätöksessä ole katettavia alijäämiä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitus osa. Kaupunginvaltuuston hyväksymän organisaatiorakenteen mukaisesti talousarvion eri osat jakautuvat toimielinten vastuualueisiin ja ne edelleen käyttötalousosassa tulosalueisiin ja tulosyksiköihin sekä investointi osassa hankkeisiin. Talousarvion määrärahoihin ja tuloarvioihin sisällytetään myös kaupungin eri organisaatioyksiköiden väliset sisäiset laskutukset. Kaupunginvaltuusto piti talousarvioseminaarin jossa esiteltiin palveluverkkoselvitys, vuoden 2015 talouden näkymiä ja vuoden 2016 taloudellisia laskelmia sekä toimialojen laatimia selvityksiä toiminnan perusteista ja muutoksista vuodelle Nykyisen toiminnan pohjalta palkka- ja hintamuutosten sekä vuoden 2014 tilinpäätöksen ja 2015 vuoden toteuma-arvion perusteella laaditussa vuoden 2016 teknisessä pohjalaskelmassa toimintakate heikkenee tämän vuoden arviosta 3,7 %. Kun verotulojen kasvuksi on arvioitu 3,1 % ja valtionosuuksien vähentymiseksi 1 %, peruslaskelman vuosikatteeksi muodostuu 9,5 milj. euroa. Noin 21,8 milj. euron nettoinvestoinneilla päädyttäisiin tällöin noin 13,7 milj. euron lainamäärän kasvuun. Yhteenvetona valtuustoryhmien kannanotoista on todettavissa, että ryhmien esittämät kokonaistalouden tavoitteet päätyivät noin 13,5 milj.

2 euron vuosikatteeseen ja noin milj. euron nettoinvestointeihin, jonka rahoittamiseksi lainamäärä kasvaisi noin 10,2 milj. euroa. Tällöin teknisessä pohjalaskelmassa esitettyä vuosikatetta nostettaisiin yhteensä 4 milj. euroa, toimintaa karsimalla ja tuloja lisäämällä. Kannan otot poikkesivat kuitenkin jonkin verran ryhmien välillä. Lisäksi valtionosuudet ja verotulot tarkistetaan ennen hallituksen syyskuun käsittelyä, syksyn ennusteen mukaisesti. Tämän jälkeen arvioidaan tarve toiselle talousarviokierrokselle, jotta 13,5 milj. euron vuosikatetavoite saavutetaan. Mahdollinen toinen kierros ohjeistetaan erikseen kaupunginhallituksen antamien ohjeiden perusteella. Laadintaohjeissa on esitetty vuoden 2016 teknisen pohjalaskelman kulut, tuotot ja toimintakate, jotka perustuvat vuoden 2014 tilinpäätökseen ja 2015 toteuma-arvioon karsintatavoite on laskettu ulkoisesta toimintakatteesta, josta on vähennetty kuntayhtymäosuudet ja ostot muilta kunnilta ja niihin rinnastettavat sidotut erät. Seuraavassa taulukossa on esitetty lautakunnittain/ toimialoittain peruslaskelmasta laskettu karsintatavoite, joka on n. 2,7 milj. euroa eli 1,1 % toimintakatteesta: Keskusvaalilautakunta -0 euroa Yleinen luottamushenkilöhallinto euroa Tarkastuslautakunta euroa Keskushallinto euroa Perusturvalautakunta Kasvatus ja opetuslautakunta Kulttuuri ja vapaa ajanlautakunta Tekninen lautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta Ympäristö ja rakennuslautakunta Ympäristö ja rakennuslautakunnan jaosto Lisäksi talousarvioraamin valtionosuuksien yhteenlaskettua summaa korotetaan eurosta euroon, kuntaliiton ohjeistuksen mukaisesti. Talousarvion laadintaohjeissa esitetyssä aikataulussa on edellytetty, että kukin toimielin toimittaa talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksensa kaupunginhallitukselle elokuun 31. päivään 2015 mennessä. Sektorikohtaisista suunnitelmaehdotuksista laaditaan kaupunginhallituksen asettamien tavoitteiden pohjalta vuoden talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotus. Suunnitellun aikataulun mukaan talousarvio- ja taloussuunnitelmaluonnos käsitellään pidettävässä valtuustoseminaarissa. Seminaarin ja kaupunginhallituksen antamien ohjeiden pohjalta laaditaan kaupunginjohtajan tarkistettu talousarvioehdotus, joka käsitellään kaupunginhallituksessa sekä valtuustossa Veroprosenttien tarkistukset on ilmoitettava verohallinnolle mennessä. (Henri Partanen) Kaupunginhallitukselle esitellään erikseen jaettavana asiakirjana - valtuustoryhmien esittämät kannanotot talousarvion tavoitteiksi Käsittely Talousjohtaja Henri Partanen esitteli asiaa kokouksessa.

3 Tekninen johtaja Kaupunginhallitus päättää vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laatimiseksi 1. kehottaa vuoden 2015 osalta lautakuntia sopeuttamaan toimintansa vuoden 2015 määrärahaan niillä toimenpiteillä ja tulosalueiden välisillä siirroilla, jotka ovat viranhaltijoiden ja lautakuntien päätettävissä. Määrärahoissa pysymiseen vaikuttavat periaatteelliset ja palvelujen muuttamista edellyttävät ratkaisut on saatettava välittömästi kaupunginhallituksen ja valtuuston ratkaistavaksi; 2. hyväksyä talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisohjeet sekä niihin sisältyvät laskentaperusteet; 3. antaa ohjeeksi, että vuosikatetavoitteen saavuttamiseksi kunkin toimielimen peruslaskelman mukaisesta ulkoisesta toimintakatteesta vähennetään edellä johdanto-osassa ja laadintaohjeissa esitetty euromäärä, josta muodostuu toimielimen talousarvioehdotuksen toimintakateraami. Karsintatavoite kohdennetaan valtuustoseminaarissa esitettyjä tasapainotusmahdollisuuksia käyttäen toimielimen esittämällä tavalla pääosin ulkoisiin kuluihin. Karsintatavoitetta on talousarvion valmistelussa mahdollista kuitenkin jakaa ja kohdentaa toimialan lautakuntien välillä toimialajohtajan harkitsemalla tavalla; Mikäli edellä karsintalaskelmissa tarkoitetut sitovat kulut (palvelujen ostot kunnilta, kuntayhtymiltä, valtiolta, kotikuntakorvaukset) osoittautuvat laskelmissa esitettyä pienemmiksi, vähennetään niillä täysi määräisesti talousarvion kuluja; Toimintatuotot arvioidaan vuoden 2014 tilinpäätöksen, vuoden 2015 toteuman ja vuonna 2016 toteutettavien hintojen ja maksujen korotusten perusteella. 4. antaa investointisuunnitelman ohjeeksi, että nettoinvestoinnit ovat enintään 21,8 milj. euroa; sekä 5. kehottaa lautakuntia ja palvelukeskuksia laatimaan oman toimialansa talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotukset laatimisohjeissa esitettyjä raportointitapoja ja annettuja kehyksiä noudattaen elokuun 31. päivään 2015 mennessä. Lautakuntien tehtävänä on kehyksen sisällä priorisoida palvelutarpeet ja kohdentaa resurssimuutokset. Kaupungin johtoryhmä seuraa toimintaympäristön ja kaupungin oman talouden kehitystä, ohjeistaa tarkemmin laatimisprosessia ja tarvittaessa tuo laadintaohjeiden muutokset kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. TEKLA Valtuustoseminaarissa esitetty tekninen laskenta on pitänyt sisällään toimin nan nykytasoisena, kustannuskehityshuomioiden sekä huomioiden jo teh ty jen päätösten kustannusvaikutukset. Mitään toiminnallisia uusia muutok sia laskenta ei sisältänyt. Laadintaohjeiden mukaisesti teknisen lautakunnan alaisen toiminnan osalta valmistellaan euron karsintaa teknisestä laskennasta.

4 Talousarvioehdotus valmistuu teknisen lautakunnan elokuun kokoukseen (Rönkä-Nieminen) Erikseen jaettavat asiakirjat: - Vuoden 2016 talousarvion laadintaohjeet - Valtuustoseminaariin laadittu teknisen lautakunnan esitysosa Tj Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi kaupunginhallituksen hy väk sy mät vuoden 2016 talousarvion laadintaohjeet ja toteaa, että laa din ta oh jei den mukaisesti laadittu talousarvioehdotus käsitellään lau ta kun nan kokouksessa TEKLA Tekninen toimi on valmistellut vuoden 2016 talousarvioesityksen siten, että kaikille tulosalueille on kohdennettu asetettua säästötavoitetta. Talousarvioehdotus on valmisteltu euromääräisesti siten, että kaupunginhallituksen asettama tavoite täyttyy. Talousarvion tuottoihin sisältyvät yksittäiset maksut ja taksat tuodaan käsittelyyn seuraavaan tekniseen lautakuntaan. Talousarvio sisältää toiminnalliset tavoitteet ja selvityksen toiminnallisista muutoksista. Toiminnallisissa muutoksissa on kirjattu säästötavoitteiden kohdentuminen. Talousarvioehdotus ei vielä sisällä asuntotoimen ja asuntojen hallinnoinnin siirtyminen Lohjan Vuokra-asunnot Oy:lle vaikutuksia.talousarvio ei sisällä myöskään valmistelussa olleen perusturvan ja sivistyksen laite- ja kalustohuollon tehtävien keskittämiseen liittyviä vaikutuksia. Molempien osalta valmistelu ja päätöksenteko on kesken. Talousarvio sisältää käyttötalouden lisäksi investointiosan. Investointiosaan ei ole tehty muutoksia valtuustoseminaarissa olleen esityksen jälkeen. Erikseen jaettava asiakirja: - Tekninen lautakunta vuoden 2016 talousarvioehdotus, käyttötalous Tj Tekninen lautakunta päättää hyväksyä vuoden 2016 talousarvioehdotuksen kaupunginhallitukselle esitettäväksi. TEKLA Vuoden 2016 talousarvion valmistelua on jatkettu teknisen lautakunnan kokous kä sit te lyn jälkeen. Valtuusto päätti syyskuun kokouksessa eräiden asuinkiinteistöjen myyn nistä Lohjan Vuokra-asunnot Oy:lle ja asuntotoimen järjestelyistä Päätöksen johdosta talousarvioehdotuksesta on vähennetty myy tä vien kiinteistöjen hoitomenot sekä kaikkien asuinkiinteistöjen si säi nen

5 vuokratuotto. Menoihin on lisätty asuntotoimen järjestelyjen sisältämä yk sittäis ten asunto-osakkeiden vastikemenot sekä lisätty ulkoisena tulona Lohjan Vuokra-asunnoille välivuokrattujen asuntojen tulo sekä tulo myy tä vien asuntojen kiinteistön hoidosta. Myytäviä asuntoja hoidetaan kau pun gin kiinteistönhoitajien toimesta vuoden 2016 ajan, jonka aikana kiin teis tön hoito siirretään Lohjan Vuokra-asuntojen kilpailuttamalle kiin teis tön hoi ta jal le. Muutosten vaikutus teknisen lautakunnan toimintakatteeseen oli n euroa katetta parantava. Talousarvioehdotukseen on sisällytetty muutosblokkina seuraavaa: euroa joukkoliikenteen määrärahoihin. Lisämäärärahalla han kitaan päättyvien joukkoliikennevuorojen osalta tarpeelliseksi katsottavat vuo rot sekä laajemman suunnittelun yhteydessä kehitetään taa jamien välisiä joukkoliikenneyhteyksiä matkustajamäärältään merkittävinä aikoi na. Tilojen yläpölyn säännöllinen siivous otetaan omaksi tehtäväksi siten, että hen ki lös tön tehtäviä uudelleen järjestellään. Käyttötalouden puolelle ei li sämää rä ra haa ole osoitettu. Investointipuolelle on osoitettu euron mää rä ra ha tarpeellisten varusteiden hankintaan. Pelastuslaitoksen maksuosuus on talousarvion jatkovalmistelussa alen nettu pelastuslaitoksen ilmoittamaan tasoon. Muutos alensi maksuosuutta n euroa. Teknisen lautakunnan toimintakate on edellä olevien muutosten jälkeen lähes ennallaan. Pelastuslaitoksen maksuosuuden aleneminen kattoi muutos blok ki na lisätyn menomäärärahan ja asuntotoimen muutosten ta lous arvio vai ku tus oli toimintakatteessa vähäinen. Erikseen jaettavat asiakirjat: - talousarvioehdotus vuodelle 2016, teknisen lautakunnan osa Tj Tekninen lautakunta merkitsee vuoden 2016 talousarvioehdotuksen valmis te lu ti lan teen tiedoksi.

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 227 13.06.2016 Kaupunginhallitus 319 03.10.2016 Kaupunginhallitus 381 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 142/02.02.00/2016 KH 13.06.2016 227 Kuntalain

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 195 12.06.2017 Kaupunginhallitus 344 06.11.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma 375/02.02.00/2017 KH 12.06.2017 195 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI TALOUSARVION LAATIMISOHJEET 2016

LOHJAN KAUPUNKI TALOUSARVION LAATIMISOHJEET 2016 LOHJAN KAUPUNKI TALOUSARVION LAATIMISOHJEET 2016 Kaupunginhallitus 1.6.2015 VUODEN 2016 TALOUSARVION LAATIMISOHJEET 1. TALOUSSUUNNITTELUN TAVOITTEET JA LÄHTÖKOHDAT 1 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 107 16.12.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA 395/00.04.041/2014 Tekla 107 Hallintosihteeri Katja Dahlman: Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan 15.12.2014 Harjavallan

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

ESITYSLISTA 10/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 12:00 KÄSITELTÄVÄT ASIAT. Asia Otsikko Sivu

ESITYSLISTA 10/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 12:00 KÄSITELTÄVÄT ASIAT. Asia Otsikko Sivu ESITYSLISTA 10/2017 1 AIKA 21.09.2017 klo 12:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan tarkastaja 3 3 Talousjohtajan talouskatsaus

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 227 13.06.2016 Kaupunginhallitus 319 03.10.2016 Kaupunginhallitus 381 28.11.2016 Kaupunginhallitus 403 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 107 14.12.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Talousarvion ja -suunnitelman perustana on Haapaveden kaupungin strategia. Sen mukaisesti

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen. Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Parnetti Alfonso jäsen. Långström Ulla pöytäkirjanpitäjä

Parnetti Alfonso jäsen. Långström Ulla pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJA 10/2017 1 Tarkastuslautakunta 21.09.2017 AIKA 21.09.2017 klo 12:00-16:50 PAIKKA Messi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul puheenjohtaja Sjögren Pirjo varapuheenjohtaja Jaskari Minna jäsen Parnetti

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 36 17.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 47 20.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V / LIEKSA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V / LIEKSA Tekninen lautakunta 91 04.11.2015 Kaupunginhallitus 304 16.11.2015 Tekninen lautakunta 103 02.12.2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V. 2015 / LIEKSA 448/10.100/2014 TEKLA 91 Lieksan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016 Kh 29.08.2016 140 Valmistelija: Valmistelija:

Lisätiedot

Kaupungintalo Monkola, Kh:n huone, Karstuntie 4, 08100 LOHJA. Grönfors-Roos Terttu Jäsen Haapanen Noora Jäsen Ilomäki-Piirilä Hannele jäsen

Kaupungintalo Monkola, Kh:n huone, Karstuntie 4, 08100 LOHJA. Grönfors-Roos Terttu Jäsen Haapanen Noora Jäsen Ilomäki-Piirilä Hannele jäsen PÖYTÄKIRJA 9/2015 362 Tekninen lautakunta 27.10.2015 AIKA 27.10.2015 klo 18:00-18:43 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, Kh:n huone, Karstuntie 4, 08100 LOHJA OSALLISTUJAT LÄSNÄ Aho Jarmo puheenjohtaja Luoma

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 AIKA klo 16:30 PAIKKA Kokoushuone Karvonen KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN. Talousarvion sitovuus

10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN. Talousarvion sitovuus Teknisen lautakunnan valvontajaosto 10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN VALVJAOS 10 Toimialan vs. esimies 5.2.2013 Kaupunginvaltuusto on 18.12.2012

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Aika: 17.05.2016 klo 18:00-19:50 Paikka: Valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 26 Kokouksen järjestäytyminen 3 27 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (kuntalaki

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 352 18112013 Kaupunginhallitus 363 25112013 Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2016 KHAL 352 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen antaja: vt

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2012 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2012 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2012 1 Tilike-johtokunta Aika 17.04.2012 klo 15:00-16:40 Paikka Kiteen kaupungintalo, Pajari-neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Eronen Yrjö 15:00

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403 Kaupunginhallitus 403 07.12.2015 Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 307/04/041/2015 KH 403 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN 2020-2023 2 Linjaukset / Toimintakatevaade Toimintakatevaade määritetään kaupunkitasoisesti; Vuoden 2020 menot vuoden 2019

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2014 24. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2014 24. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2014 24 Rakennuslautakunta Kokousaika 05.11.2014 klo 18:30-19:30 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 8

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne 19.9.2017 Budjetin perusteet Budjettiesityksen laadinta perustuu KH:n 25.4.päättämiin ohjeisiin Määrärahakehys rakennettiin kaupungin talouden kokonaiskehyksen

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013

Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013 Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013 Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ VALTUUSTO 2 KOKOUSTIEDOT

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ VALTUUSTO 2 KOKOUSTIEDOT LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No VALTUUSTO 2 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Mauri Jokinen Aarre Lehtimäki Tiina Tuomisto Sirkku Hohenthal Matti Leino Niina Mikkola Tapani

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169 Kaupunginhallitus 169 05.11.2018 Kaupunginhallitus 182 19.11.2018 Kaupunginhallitus 186 26.11.2018 Kaupunginhallitus 194 03.12.2018 Valtuusto 62 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI TALOUSARVION LAATIMISOHJEET

LOHJAN KAUPUNKI TALOUSARVION LAATIMISOHJEET LOHJAN KAUPUNKI TALOUSARVION LAATIMISOHJEET 2017 VUODEN 2017 TALOUSARVION LAATIMISOHJEET 1. TALOUSSUUNNITTELUN TAVOITTEET JA LÄHTÖKOHDAT 2 Kaupunginhallitus 13.6.2016 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Kuopion ja Juankosken yhdistymishallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Kuopion ja Juankosken yhdistymishallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 17:30-19:05 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma Tekninen lautakunta 225 09.12.2014 Tekninen lautakunta 13 27.01.2015 Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma 160/02.02.00/2014 TEKLA 09.12.2014 225 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivuodelta 2017

Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivuodelta 2017 Kaupunginvaltuusto 44 11.06.2018 Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivuodelta 2017 173/02.02.01/2018 Kaupunginhallitus 09.04.2018

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017

VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017 Kaupunginhallitus 257 27.10.2014 Kaupunginhallitus 269 10.11.2014 VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017 Kaupunginhallitus 27.10.2014 257 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohje. Käsittely Kunnanhallitus 12.10.2015 187

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohje. Käsittely Kunnanhallitus 12.10.2015 187 1 Hailuodon kunta Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohje Käsittely Kunnanhallitus 12.10.2015 187 2 1 Taloudellinen kehitys Yleinen talouden kehitys Suomen kansantalous kasvaa seuraavien

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS Valtionvarainministeriön (VM) mukaan Suomen talous on selvässä nousussa. Ennusteen mukaan Suomen talous

Lisätiedot

Suunnittelussa on varauduttava verotuloennusteiden muutosten ja mah dol li sen valtionosuusuudistuksen vaikutuksiin.

Suunnittelussa on varauduttava verotuloennusteiden muutosten ja mah dol li sen valtionosuusuudistuksen vaikutuksiin. Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 32 26.08.2015 Vapaa-aikalautakunta 38 22.09.2015 Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje KH 08.06.2015 161 Keskushallinnossa on valmistelu ohjeet vuoden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI TALOUSARVION LAATIMISOHJEET

LOHJAN KAUPUNKI TALOUSARVION LAATIMISOHJEET LOHJAN KAUPUNKI TALOUSARVION LAATIMISOHJEET 2018 Kaupun- VUODEN 2018 TALOUSARVION LAATIMISOHJEET 1. TALOUSSUUNNITTELUN TAVOITTEET JA LÄHTÖKOHDAT 1 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot