Uusien kustannusmallien käyttöönotto ja ajankohtaista ESR:ssa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusien kustannusmallien käyttöönotto ja ajankohtaista ESR:ssa"

Transkriptio

1 Uusien kustannusmallien käyttöönotto ja ajankohtaista ESR:ssa Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus EU-rakennerahastoyksikkö

2 Rakennerahastojen uudet kustannusmallit Todellisiin kustannuksiin perustuvan mallin rinnalle on tullut uusia ns. yksinkertaistettuja kustannusmalleja: Flat rate otettiin käyttöön Kertakorvausmenettely eli lump sum otettiin käyttöön Todellisten kustannusten mukaista mallia suositellaan käytettäväksi lähinnä silloin, kun hankkeessa toiminnan sisällön vuoksi syntyy poikkeuksellisen paljon kustannuksia, jotka flat rate mallissa korvattaisiin prosenttimääräisenä Uusien kustannusmallien käyttöönotolla tavoitellaan: Pienten hankkeiden ja tuensaajien hallinnon keventämistä Kansalaisjärjestöjen ja pienten toimijoiden osallistumisen lisäämistä Hankkeen tulokseen keskittymistä Maksatuskäsittelyn nopeuttamista Nyt kerätään kokemuksia kustannusmalleista seuraavaa rakennerahastokautta varten

3 Yleiset linjaukset kertakorvausmenettelyn käytöstä Hakijalla on mahdollisuus valita, käyttääkö hankkeessa flat rate mallia tai perinteistä todellisiin kustannuksiin perustuvaa kustannusten korvaustapaa Hakija esittää hakemuslomakkeessa, mitä kustannusmallia haluaa käyttää hankkeessa. Valinta tehdään EURA 2007 järjestelmän hakemuslomakkeen taustalomakkeessa: flat rate, lump sum vai perinteinen malli, jossa kaikki kustannukset ilmoitetaan todellisiin kustannuksiin perustuen Hakijan esityksen pohjalta rahoittaja tekee päätöksen siitä, soveltuuko hanke kertakorvausmenettelyyn ja kertakorvauksen määrä vahvistetaan päätöksessä Kerran päätöksessä vahvistettua kustannusten korvaamistapaa ei voi enää muuttaa, joten hankkeen valmisteluvaiheessa täytyy hankkeen kustannukset suunnitella ja eri vaihtoehdot punnita huolella

4 Hankkeen kustannusrakenne flat rate - mallissa Hankkeen sisällöllinen toteuttaminen, ts. välittömät kustannukset Henkilöstökustannukset Muut hallintokustannukset, ts. välilliset kustannukset Flat rate 17 % (ESR) 20 % (EAKR) =

5 Flat rate 1 Flat ratella tarkoitetaan kiinteää prosenttiosuutta, jolla korvataan välilliset kustannukset tiettyjen määriteltyjen hankkeen todellisten välittömien kustannusten (henkilöstökustannukset) osuutena Välittömillä kustannuksilla tarkoitetaan kustannuksia, jotka todennetaan maksettujen laskujen ja muiden vastaavien kirjanpitotositteiden avulla. Niihin sovelletaan voimassa olevia tukikelpoisuussäännöksiä. Välittömien kustannusten tulee olla suoraan kohdennettavissa hankkeelle. Flat rate mallissa tukikelpoiset välittömät kustannukset määritellään tyhjentävästi tukikelpoisuusasetuksessa sekä hallintoviranomaisen ohjeessa. Rahoittaja ei voi hyväksyä muita kustannuseriä välittömiin kustannuksiin, vaan kaikki muut hankkeesta aiheutuvat kustannukset käsitellään välillisinä kustannuksina. Linkki tarkempaan tietoon: ex.jsp

6 Flat rate 2 Välillisillä kustannuksilla tarkoitetaan flat rate mallissa kustannuksia, jotka hyväksytään ja korvataan prosenttimääräisenä Tuensaajan ei tarvitse yksilöidä välillisiä kustannuksia projektisuunnitelmassa ja maksatushakemuksessa eikä niitä tarvitse todentaa laskujen tai kirjanpitotositteiden avulla Flat rate mallissa kaikki muut hankkeesta syntyvät kustannukset, paitsi välittömiksi määritellyt, käsitellään välillisinä kustannuksina Flat rate -mallissa välilliset kustannukset käsitettä käytetään osin tavanomaisesta poikkeavalla tavalla (esim. matkakustannukset) Flat rate kustannusmallia ei voi käyttää kaikissa hankkeissa; poissuljettuja ovat mm. hankkeet, joissa ei ole palkkakustannuksia, yritysten kehittämisavustukset ja energiatuet, Finnveran ja Tekesin rahoittamat EAKR -hankkeet

7 Lump sum eli kertakorvausmenettely Hankkeen julkinen rahoitusosuus (EU/valtio + kunta + muu julkinen) voi olla maksimissaan Lisäksi voi olla yksityistä rahoitusosuutta enimmäismäärä pitää sisällään myös mahdollisen ALV:n Sitova päätös kunta- ja muusta julkisesta rahoituksesta ennen kuin rahoittaja tekee rahoituspäätöksen Hankkeeseen ei voi sisältyä erikseen raportoitavia eriä Voidaan käyttää hankkeissa, joiden tulos tai toimenpiteet voidaan määritellä hakemuksessa ja päätöksessä selkeästi, esimerkiksi erilaiset selvitykset, tulosten levittäminen ja muut kertaluonteiset toimenpiteet Kertakorvausmenettely soveltuu hankkeisiin, jotka pääasiassa toteutetaan hankkeen hakijan omana työnä, jonka osuus on vähintään 50 % kustannuksista Ei voida käyttää mm. Finnvera Oyj:n hankkeissa eikä ELY-keskuksen itse toteuttamissa hankkeissa, joissa on työvoimapoliittisia toimenpiteitä tai pkyritysten osaamisen kehittämispalveluissa

8 Lump sum 2 Kertakorvauksen määrä vahvistetaan rahoituspäätöksessä Määrittäminen on perusteltava, yksityiskohtainen kustannusarvio Hanketta voi jälkikäteen muuttaa ainoastaan toteutusajan osalta Kertakorvaus voidaan jakaa osiin, Maksatus perustuu hankkeessa syntyneen tuloksen tai toimenpiteiden todentamiseen Kyllä/ Ei periaatteella Tuensaajan ei tarvitse esittää tositteita todellisista kustannuksista

9 Lump sum esimerkki: Täydennyskoulutusmallin toteuttaminen 1. Hakija suunnittelee hankkeen, jonka tavoitteet, tulos ja toimenpiteet määritellään selkeästi, samoin kuin miten em. ovat todennettavissa 3. Rahoittaja myöntää kertakorvauksen, jonka EU:n/ valtion osuus on euroa (85%) 2. Hakija esittää yksityiskohtaisen kustannusarvion perusteluineen 4. Hankkeen päättyessä koulutus on toteutunut Palkkauskustannukset Koulutusmateriaalit Ulkopuoliset asiantuntijat Matkakustannukset Kustannukset yhteensä Kunta sitoutuu rahoittamaan hanketta Päätöksen mukainen tulos on saavutettu ja todennettu Maksetaan euroa Kuntaraha todennetaan tulotositteen perusteella

10 Kustannusmallit: haku- ja päätösprosessi Flat rate ja lump sum vaativat tarkkuutta haku- ja päätösvaiheessa! Hakijan tekemä kustannusmallivalinta ohjaa hakemuslomakkeen kustannusarvion rakennetta: Flat rate tai Lump sum: EURA-järjestelmä päästää täyttämään vain tiettyjä kustannuslajeja Flat rate: hakija täyttää kustannusarvioon vain välittömät kustannukset, välillisiä kustannuksia ei eritellä. EURA-järjestelmä laskee automaattisesti ilmoitettujen henkilöstökustannusten mukaan välillisten kustannusten määrän Lump sum: vain kohta muut kustannukset täytettävissä, samoin mahdolliset tulot ja muu rahoitus Todelliset kustannukset: toimii kuten ennenkin

11 Kustannusmallit: haku- ja päätösprosessi Rahoittajan on hyväksyttävä käytettävä malli rahoituspäätöksellä. Kustannusmallivalintaa ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi, vaan hanke on toteutettava loppuun asti valitun mallin mukaisesti Rahoittajan on varmistettava ennen rahoituspäätöksen tekoa, että projektisuunnitelman kustannusarvio on täytetty riittävällä tarkkuudella. Projektisuunnitelman kustannusarviosta on käytävä selkeästi ilmi, että välittömiin kustannuslajeihin sisältyy ainoastaan tukikelpoisuusasetuksen sekä hallintoviranomaisen flat rate -ohjeistuksen mukaisia kustannuksia. Näin varmistetaan, että kustannukset eivät tule korvatuksi kahteen kertaan, sekä välittöminä että välillisinä.

12 Kustannusmallit: haku- ja päätösprosessi Lump sum hanke voidaan jakaa osiin, jos se on hankkeen luonteen vuoksi perusteltua ja hankkeen tulos jaettavissa selkeästi määriteltäviin osiin Lump sum -päätöksessä rahoittaja vahvistaa kustannusarvion analyysin perusteella päätöksessä kertakorvauksen määrän sekä perustelee päätöksensä määrästä esimerkiksi vertaamalla odotettuihin tuloksiin, muihin samankaltaisiin hankkeisiin ja reaalikustannustasoon Lump sum hankepäätöksessä rahoittaja yksilöi maksatuksen edellytyksenä olevat toimenpiteet, tulokset tai tuotokset aineiston, jonka hankkeen toteuttajan on toimitettava maksatushakemuksen liitteenä, jotta päätöksen mukaiset toimenpiteet, tulokset ja tuotokset voidaan todentaa jos hanke toteutetaan osissa, erikseen kunkin osan maksatuksen em. asiat sekä maksettavan euromäärän ja maksatushakemuksen toimittamisen aikataulun

13 Kustannusmallit: maksatusprosessi, Flat rate Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista EURA 2007 järjestelmä laskee automaattisesti välillisten kustannusten osuuden henkilöstökustannusten perusteella Tuensaajan ei tarvitse yksilöidä maksatushakemuksessa välillisiä kustannuksia eikä tuensaaja ole velvollinen esittämään kirjanpidon otteita tai tositteita prosenttimääräisenä ilmoitettavista välillisistä kustannuksista. Maksaja tarkastaa maksatushakemuksessa esitettyjen välittömien kustannusten tukikelpoisuuden. Viranomaisen tilitysjärjestelmä Valtteri laskee automaattisesti välillisten kustannusten osuudeksi 20 % (EAKR) / 17 % (ESR) maksajan tukikelpoisiksi hyväksymistä henkilöstökustannuksista.

14 Kustannusmallit: maksatusprosessi, Lump sum Maksatushakemus voi kattaa yhden tai useamman hankkeen osan, jos hanke on jaettu osiin, hankkeen maksatuskaudet määritellään rahoituspäätöksessä Maksatushakemuksen yhteydessä todennetaan hankkeen päätöksen mukainen tulos tai toimenpide päätösten mukaisten asiakirjojen avulla Hankkeen toteuttajan ei tarvitse toimittaa kirjanpidon otteita tai muita tositteita todellisista kustannuksista Hankkeen toteuttaja toimittaa rahoittajalle normaaliin tapaan hankkeen seurantatiedot ja loppuraportin

15 Ajankohtaista ESR -loppukaudesta Meillä on nyt jatkuva haku ja hankehakemukset otetaan nopeasti käsittelyyn Laadukkaat hankehakemukset etenevät nopeasti hankekäsittelyssä Maakunnan yhteistyöryhmän kokoukset 2012; 15.3., 15.5., 4.9., ja Yli euron (haettu tuki) hankkeet käsitellään MYR:ssä, muut hankkeet menevät tiedoksi Loppuohjelmakaudella hankkeet täytyy saada nopeasti käyntiin, niiden täytyy pysyä toteutusaikataulussa ja budjeteissa ei saa olla ilmaa Isommat hankkeet on saatava käynnistymään alkuvuodesta 2012 Päätöksiä voidaan tehdä asti Hankkeilla on toteutusaikaa asti Uudet kustannusmallit, flat rate sekä lump sum, keventävät hankkeen hallinnointia ja rahoittaja suosii niiden käyttämistä Pieniä ja konkreettisia ESR-ohjelman mukaisia täsmähankkeita

16 ESR, Pohjois-Karjalan ELY-keskus tilannekatsaus Valtuus vuosina , ESR+kans. Rahoitettuja hankkeita Varattu, eurot ja sidonta % TL % TL % TL % TL % Joustovaraus % Yhteensä % Sidottu, eurot ja sidonta % % % % % % %

17 Ajankohtaista ESR -loppukaudesta Loppurahoituskaudella on tarjolla ESR-rahoitusta noin 8,5 miljoonaa hyviin ohjelmanmukaisiin kehittämishankeideoihin Tilaa on kaikissa toimintalinjoissa (pl. OKM TL1), eniten vapaata rahoitusta on OKM:n hallinnonalalla toimintalinjassa kaksi ja kolme sekä Kaipaamme myös hankehakemuksia toimintalinjalle neljä Ohjelmanmukaisuus, alueen kilpailukyky ja työllisyystavoite ovat asioita, jotka täytyy pitää mielessä kehittämishanketta suunnitellessa MYAK eli maakunnan yhteistyöasiakirja tuo esille painopisteitä, joihin rahoitusta kohdennetaan eri toimintalinjoilla ja hallinnonaloilla Myös uudet, ohjelmanmukaiset, avaukset ovat hyvin tervetulleita

18 EU-rahoitusta haettavana Hankkeen valmisteluvaiheessa edellytetään paikallista yhteistyötä, kuten TEtoimiston ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa, ennen hakemuksen jättämistä on hyvä olla yhteydessä myös rahoittajaviranomaiseen Yhteistyökumppaneiden kanssa on hyvä tehdä vähintäänkin aiesopimukset jo hakuvaiheessa mitä konkreettisempi sopimus, sitä parempi Selvitä, onko muita vastaavia hankkeita jo käynnissä, mitä uutta hanke tuo suhteessa jo olemassa olevaan/ jo aikaisemmin rahoitettuihin hankkeisiin Aikaisemmista hankkeista tietoa rakennerahastot.fi sivuilta rakennerahastotietopalvelusta nykyiseltä rahoituskaudelta tai googlaamalla aikaisempien rahoituskausien hankkeita

19 EU-rahoitusta haettavana Selkeällä kielellä tehdystä hankesuunnitelmasta täytyy löytyä mm.: Hankkeen todellinen, selvitetty tarve; mihin tavoitteeseen tai ongelmaan hankkeella haetaan ratkaisua Kuka tekee, mitä ja milloin: toteuttajaorganisaatio sekä mahdolliset kumppanit yhteistyösopimus jo hakuvaiheessa Konkreettiset toimenpiteet, kuka vastaa niistä Realistinen kustannusarvio ja aikataulu Hankkeen tulokset ja niiden levittäminen; miten toiminta jatkuu hankkeen ja hankerahoituksen päätyttyä Työvoimapoliittisia toimenpiteitä (palkkatuki, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus) ei merkitä EURA-hakemukseen, vaan niistä voi tehdä erillisen esityksen, joka liitetään hankehakemukseen. Jo suunnitteluvaiheessa ehdottomasti yhteys TE-toimistoon!

20 EU-rahoitusta haettavana Tukitaso on maksimissaan 85 %. Hankesuunnitelmasta täytyy käydä selville rahoitus, minkä verran haetaan tukirahoitusta, mikä on oman rahoituksen, kuntarahoituksen ja mahdollisen muun rahoituksen osuus/ määrä. Kuntarahoitusta vaaditaan lähes poikkeuksetta, se ja muu rahoitus on varmistettava ennen hakemista, esim. aiesopimus liitteenä. Maksatukset hyväksytään jälkikäteen joko toteutuneiden tukikelpoisten kustannusten mukaan tai uusien kustannusmallien mukaisesti Hyväksytyn hankkeen asiakirjat säilytetään vuoteen 2020 asti. Toteuttava organisaatio vastaa asiakirjoista ja hankkeesta

21 EU-rakennerahastoyksikkö Timo Tanskanen, yksikön päällikkö Raisa Lappeteläinen, rakennerahastoasiantuntija (ESR/TEM) Kimmo Kettunen, rakennerahastoneuvoja (ESR/TEM) Sirpa Catalano, EU-koordinaattori (ESR/OKM,STM) Sanna Ruuska, tarkastaja (ESR/OKM,STM) Leena Leskinen, rakennerahastoasiantuntija (EAKR, ympäristöhankkeet) Pasi Hirvonen, viestintäpäällikkö Muita ELY-keskuksen yhdyshenkilöitä rakennerahastoasioissa, mm.: Pekka Pelkonen, rakennerahastoasiantuntija (EAKR, yritystuet) Markku Ahtiainen, investointiasiantuntija (EAKR, työllisyysperusteiset investoinnit)

22 www. rakennerahastot.fi Lisätietoja

ESR-ohjelman uudet kustannusmallit ja ohjelman tilanne

ESR-ohjelman uudet kustannusmallit ja ohjelman tilanne ESR-ohjelman uudet kustannusmallit ja ohjelman tilanne Vaivio 25.4.2012 Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus EU-rakennerahastoyksikkö Rakennerahastojen uudet kustannusmallit

Lisätiedot

Lump sum pähkinänkuoressa

Lump sum pähkinänkuoressa Lump sum pähkinänkuoressa Kertakorvausmallin käyttöönoton tarkoituksena on: pienten hankkeiden ja tuensaajien hallinnon keventäminen kansalaisjärjestöjen ja pienten toimijoiden osallistumisen lisääminen

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 30.3.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin

Lisätiedot

EU:n rakennerahastojen ajankohtaispäivä: Flat rate- ja lump sum -kustannusmallien käyttö Mikkeli 9.5.2012

EU:n rakennerahastojen ajankohtaispäivä: Flat rate- ja lump sum -kustannusmallien käyttö Mikkeli 9.5.2012 EU:n rakennerahastojen ajankohtaispäivä: Flat rate- ja lump sum -kustannusmallien käyttö Mikkeli 9.5.2012 Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/ALUE/Rakennerahastot Ns. yksinkertaistetut kustannusmallit Perustuvat

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit 12/2014 Noora Hakolan esityksen pohjalta Pekka Selkälä Yksinkertaistetut kustannusmallit (KehL 28/2014 13 ) Prosenttiperusteinen

Lisätiedot

Hanketukien maksatus 2014-2020

Hanketukien maksatus 2014-2020 Hanketukien maksatus 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit ja maksatuksen hakeminen Anette Mäkelä 18.3.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit 2014-2020 Käytetään pääsääntöisesti Perustuvat EU:n yleisasetuksen

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen Maksatus Lump sum -hankkeissa Aila Jumppanen Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset ja seurantaraportit tehdään EURA:ssa hankepäätöksen mukaisessa aikataulussa. Maksatuskaudet 1-2 ja palautuspäivät on mainittu

Lisätiedot

Valittavat kustannusmallit

Valittavat kustannusmallit Valittavat kustannusmallit 1. Todellisiin kustannuksiin perustuva 2. Kertakorvaus ( lump sum ) Julkinen tuki: enintään 100 000 3. Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta ( flat rate ) 24 % palkkakustannusten

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa

Maksatus Lump sum -hankkeissa Maksatus Lump sum -hankkeissa Uudenmaan ELY-keskuksen Lump sum -koulutus 28.5.2013 Mikael Posti Uudenmaan ELY-keskus Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset EURA:ssa rahoituspäätöksen mukaisessa aikataulussa

Lisätiedot

Rakennerahastohankkeiden toteutus ohjelmakaudella 2014-20 Sähköiset palvelut ja yksinkertaistetut kustannusmallit

Rakennerahastohankkeiden toteutus ohjelmakaudella 2014-20 Sähköiset palvelut ja yksinkertaistetut kustannusmallit Rakennerahastohankkeiden toteutus ohjelmakaudella 2014-20 Sähköiset palvelut ja yksinkertaistetut kustannusmallit Jenni Hyvärinen TEM/ALUE/Rakennerahastot Huom! Tässä esityksessä käsiteltäviin asioihin

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Iisalmi 18.3.2014 Varkaus 19.3.2014 Kuopio 27.3.2014 Sisältö: Sähköinen asiointi Hakuprosessi EURA 2014 Ennakko, luontoissuoritukset

Lisätiedot

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Rahoituspäätökset EURA 2007 -järjestelmässä

Lisätiedot

Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE

Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE Kainuun maakunta -kuntayhtymä y ke 17.8.2011 klo 9.00 Oili Paloniemi, EU-koordinaattori Heikki Immonen, EU-hankekoordinaattori Mikä flat rate

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE 1.2.2012 Hyvin toteutettu ja tavoitteiltaan kohderyhmää hyvin palveleva hanke saa aikaan monenlaista positiivista kehitystä. Hyvä

Lisätiedot

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi.

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi. 7.11.2011 EU:n rakennerahasto-ohjelmat 2007-2013 FLAT RATE ohje Välittömät ja välilliset kustannukset flat rate -hankkeissa - Kustannusmalli otettu käyttöön tukikelpoisuusasetuksen muutoksella (501/2011)

Lisätiedot

Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013)

Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013) Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella 2014-2020 ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013) Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista, ns. hallintolaki Laki alueiden kehittämisen

Lisätiedot

ESR-HAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN - PROJEKTISUUNNITELMAN LAATIMINEN

ESR-HAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN - PROJEKTISUUNNITELMAN LAATIMINEN Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ESR-HAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN - PROJEKTISUUNNITELMAN LAATIMINEN Hakemuksen/suunnitelman kohdat 6-16 Koulutus Seinäjoella 9.1.2012 Tuija Nikkari kehittämisasiantuntija

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Kustannusmallivaihtoehdot Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Muutoksia EURA -järjestelmässä Rahoituspäätösten

Lisätiedot

Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa. Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely!

Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa. Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely! Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus 28.5.2013 Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely! Avoin haku 3.9.-5.10.2012 Kevennetyt kustannusmallit:

Lisätiedot

Jyrki Tomberg. Rahoitusinfo 5.6.2014 DIAK Martintalo

Jyrki Tomberg. Rahoitusinfo 5.6.2014 DIAK Martintalo KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ RAKENNERAHASTO- OHJELMAN TOTEUTTAMINEN 2014-2020 SÄHKÖINEN EURA 2014 JÄRJESTELMÄ JA YKSINKERTAISTETUT KUSTANNUSRAKENNEMALLIT (EAKR) Jyrki Tomberg Rahoitusinfo 5.6.2014 DIAK Martintalo

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma , hakeminen ja tukikelpoisuus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma , hakeminen ja tukikelpoisuus Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020, hakeminen ja tukikelpoisuus Pohjois-Pohjanmaan liitto 6.5.2014 Hallintoa kevennetään Yksinkertaistetut kustannusmallit laajempaan käyttöön

Lisätiedot

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Aluestrategiaryhmä Hallitusneuvos Tuula Manelius Työkokoukset kevät 2011 Säädöspohja rr-toiminnassa EU-säädökset

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa

ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa Minna Koivukangas EU-koordinaattori Keski-Suomen ELY-keskus/ Varsinais-Suomen toimipiste 13.6.2014 Esityksen sisältö Yleistä hankehallinnosta ohjelmakaudella

Lisätiedot

VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13

VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13 VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13 Flat rate rahoitteisten hankkeiden art. 13 mukainen menojen varmentaminen Kuopio 31.8., Oulu 13.9., Seinäjoki 20.9., Helsinki 27.9.2011 Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Raija Wessman 2.2.2015 1 Yksinkertaistetut kustannusmallit Käytetään ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho

Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho Mikä muuttuu EAKR:ssä Jää pois tai vähenee Infrastruktuurihankkeet pois Finnveran lainatuotteet pois Keskitetty Finnveran pääomasijoitustoiminta

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahastoohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Lisätiedot

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 01.11.2010 Diaarinumero 31/545/2008 Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S10947 Tunniste

Lisätiedot

INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE

INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE Ravintola Liisanpuisto, PORI 12.12.2013 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto TÄRKEÄT Ä PÄIVÄMÄÄRÄT Ä ÄÄ Ä Projekteja j voidaan toteuttaa pääsääntöisesti 31.12.2014 asti

Lisätiedot

FLAT RATE koulutus maksajille syksy 2011. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

FLAT RATE koulutus maksajille syksy 2011. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA FLAT RATE koulutus maksajille syksy 2011 Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Ns. yksinkertaistetut kustannusmallit Perustuvat EAKR- ja ESR-asetuksen samansisältöisiin muutoksiin, joilla tavoitellaan

Lisätiedot

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU Häme, Kaakkois-Suomi, Uusimaa ja Varsinais-Suomi 30.9.2013 Hakijan ohje ESR-PROJEKTIHAKU Hämeen, Kaakkois-Suomen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset avaavat

Lisätiedot

toteutuneet kustannukset

toteutuneet kustannukset ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana Pohjanmaan liiton rahoituskehyksestä 880 000 euroa EU-tukea toimintalinjan 2 uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen

Lisätiedot

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla Maksatushakemus flat rate -hankkeissa Osaamisen ja sivistyksen asialla Flat rate: maksatusprosessi Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista.

Lisätiedot

12.12.2013, Pori. EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen, Varsinais-Suomen liitto

12.12.2013, Pori. EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen, Varsinais-Suomen liitto Maksatuksen ajankohtaiskatsaus Ohjelmakausi 2007-2013: 2013 Onko vielä jotain opittavaa? 12.12.2013, Pori EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen,

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016 Hakijan ohje Sisältö: 1. Yleistä ESR-hausta 2. Haun erityispiirteet 3. Ohjeita hakemuksen

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17%

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% YLEISTÄ Joensuun KAKE hankkeen budjetti 1 274 914 Pikku KAKE Palkkakustannukset Ostopalvelut Muut kustannukset Joensuun kaupungin rahoitus Kaupunki

Lisätiedot

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Tuija Nikkari Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Seinäjoki 24.5.2011 Rahoituspäätös ja projektisuunnitelma Rahoituspäätös sisältää päätösasiakirjan

Lisätiedot

2. Maksatushakemuksen laatiminen hankkeen toteuttajan toimesta

2. Maksatushakemuksen laatiminen hankkeen toteuttajan toimesta 3.7.2008 Liite 11 OHJE MAKSATUSHAKEMUKSISTA 1. Yleistä Hankkeen kokonaiskustannukset on hyväksytty rahoituspäätöksessä ja hyväksytyssä projektisuunnitelmassa. Rahoituspäätöksessä on myös asetettu hankkeen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoituksen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 6.6.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoituksen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 6.6.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoituksen hakeminen Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Uudenmaan liiton ja muiden liittojen roolit MY R Rahoittaja-rooli (hankkeiden valinta ja rahoituspäätöksen

Lisätiedot

ESR-hankkeiden hakukäytännöt

ESR-hankkeiden hakukäytännöt ESR-hankkeiden hakukäytännöt Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014 2020 EU-koordinaattori Keski-Suomen ELY-keskus Sisältö ESR-haun aikataulu Sähköinen asiointi Hakemuslomake Rahoitusosuudet Yksinkertaistetut

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S12432 Tunniste S12432.0000 Tila

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA EURA 2007 järjestelmän rahoituspäätösmallit 2010 ESR:ssa käytössä seuraavat

Lisätiedot

Sulkemisen haasteet maksatuksen näkökulmasta

Sulkemisen haasteet maksatuksen näkökulmasta Sulkemisen haasteet maksatuksen näkökulmasta Työkokous rakennerahastohankkeiden maksatuksista vastaaville rakennerahastojen ajankohtaisista asioista 11.6.2013, Scandic Marski Ylitarkastaja Martta Viitaniemi,

Lisätiedot

Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus

Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus Rahoituskelpoisen ESR-hankkeen suunnittelussa huomioon otettavat seikat 1. Hyvä ESR-hanke vastaa johonkin havaittuun alueelliseen tarpeeseen tai ongelmaan

Lisätiedot

Maksatushakemukset. -käsittelyn sujuvuus ja ajankohtaisia huomioita 5.12.2012

Maksatushakemukset. -käsittelyn sujuvuus ja ajankohtaisia huomioita 5.12.2012 Maksatushakemukset -käsittelyn sujuvuus ja ajankohtaisia huomioita 5.12.2012 EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen, Varsinais-Suomen liitto

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

Ajankohtaista maksatuksesta ja tarkastuksesta. Rakennerahastojen ajankohtaiskatsaus

Ajankohtaista maksatuksesta ja tarkastuksesta. Rakennerahastojen ajankohtaiskatsaus Ajankohtaista maksatuksesta ja tarkastuksesta Rakennerahastojen ajankohtaiskatsaus 1.3.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus / Smolander Pauliina 1.3.2012 1 Keskustelun aiheita Tilastoja: missä mennään rakennerahasto-ohjelmissa

Lisätiedot

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus ) nimeä ja projektikoodia (A..). Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus ) nimeä ja projektikoodia (A..). Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Päijät-Hämeen liitto Päivitetty: 19.12.2011 (korvaa ohjeen 3.2.2011) OHJEITA YHTEISHANKKEEN OSATOTEUTTAJILLE: KUSTANNUSTEN JA RAHOITUKSEN RAPORTOINTI YHTEISHANKKEEN MAKSATUSHAKEMUKSEEN

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ESR-HANKKEIDEN HAKUOHJE

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ESR-HANKKEIDEN HAKUOHJE Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ESR-HANKKEIDEN HAKUOHJE Hakuaika: 3.10. - 25.10.2013 Haettavissa oleva rahoitus Manner-Suomen ESR -ohjelma, Länsi-Suomen suuralue 30.9.2013

Lisätiedot

Postinumero Yhteyshenkilön puhelinnumero

Postinumero Yhteyshenkilön puhelinnumero Hakijan taustalomake 1 (6) Hakijan nimi Etelä-Karjalan Kylät ry. Organisaatiotyypin mukainen omarahoitusosuuden laji Yksityinen rahoitus Jakeluosoite Kellomäentie 1 Hakijan yhteyshenkilö Marja Jussila

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kaupunkikehittäminen mahdollisuutena

Kansalaistoimijalähtöinen kaupunkikehittäminen mahdollisuutena Kansalaistoimijalähtöinen kaupunkikehittäminen mahdollisuutena Mikkeli 26.9.2017 Rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen ELY-keskus 27.9.2017 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla osana

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma Jaana Tuhkalainen Rahoitusasiantuntija ELY-keskus 23.6.2016 Kansalaistoimijalähtöinen toiminta

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA Yleistä maksaa hankkeelle rahoituksen maksatushakemuksen perusteella rahoituspäätöksen mukaisin ehdoin toteutuneisiin tukikelpoisiin

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS MYR 27.1.2014 Jorma Teittinen 14.1.2014 Ohjelmakauden 2014-2020 Infotilaisuuteen ja MYR:n kokoukseen liittyvät kalvot löytyvät alla olevasta osoitteesta http://www.kainuunliitto.fi/130

Lisätiedot

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä.

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös Valtiovarainministeriö tekee kirjallisen

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Hakemus on Uusi Muutoshakemus, mihin Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Etelä-Savon maakuntaliitto täyttää Saapunut Dnro 1. HANKE Hankkeen

Lisätiedot

Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen nimi: Kaasurenessanssi - uusiutuviin energialähteis... Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Päätöksen tila: Voimassa 1 (7) 24.9.2015 EURA 2014/2519/09 02 01

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

ESR-HAKUINFO. Pienryhmä: EURA-hakemus. Hämeen ELY-keskus

ESR-HAKUINFO. Pienryhmä: EURA-hakemus. Hämeen ELY-keskus ESR-HAKUINFO Pienryhmä: EURA-hakemus 13.8.2015 Millainen on hyvä hakemus? Hyvän hakemuksen piirteitä Ohjelman ja haun mukainen Selkeästi kirjoitettu; mitä tavoitellaan mitä tehdään tavoitteiden saavuttamiseksi

Lisätiedot

EURA 2007 -JÄRJESTELMÄN KUSTANNUSLAJIEN MÄÄRITTELY ESR:N JA EAKR:N FLAT RATE MALLEISSA

EURA 2007 -JÄRJESTELMÄN KUSTANNUSLAJIEN MÄÄRITTELY ESR:N JA EAKR:N FLAT RATE MALLEISSA Liite 1 1 EURA 2007 -JÄRJESTELMÄN KUSTANNUSLAJIEN MÄÄRITTELY ESR:N JA EAKR:N FLAT RATE MALLEISSA Seuraavassa taulukossa on eritelty ESR:n ja EAKR:n flat rate mallien ja välilliset kustannukset EURA 2007

Lisätiedot

TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot

TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.-1.9.2010 Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot Riitta Mensalo Neuvotteleva virkamies Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi A32477 Tunniste A32477.0000 Tila

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen?

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä

Lisätiedot

Hyvä hankehakemus ja hankkeiden valintaperusteet. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Hyvä hankehakemus ja hankkeiden valintaperusteet. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Hyvä hankehakemus ja hankkeiden valintaperusteet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 17.1.2017 Hankkeen suunnittelussa huomioitavaa (1/3) Hankkeen tulee toteuttaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -rakennerahasto-ohjelmaa

Lisätiedot

HALLINTOVIRANOMAISEN OHJE 2/2010 8. MAKSATUSHAKEMUKSET. 8.1 Yleistä

HALLINTOVIRANOMAISEN OHJE 2/2010 8. MAKSATUSHAKEMUKSET. 8.1 Yleistä 8. MAKSATUSHAKEMUKSET 8.1 Yleistä Rahoittaja hyväksyy hankkeen kokonaiskustannukset rahoituspäätöksessä. Rahoituspäätöksessä on myös asetettu hankkeen toteuttamiseen ja rahoituksen maksamiseen liittyvät

Lisätiedot

ESR-RAHOITUKSEN HAKU OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALALLA POHJANMAALLA

ESR-RAHOITUKSEN HAKU OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALALLA POHJANMAALLA HAKUOHJE Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ESR-RAHOITUKSEN HAKU OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALALLA POHJANMAALLA 11.10.2013 1.11.2013 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi A32222 Tunniste A32222.0001 Tila

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

Rakennerahastokauden infotilaisuus Verna Mustonen

Rakennerahastokauden infotilaisuus Verna Mustonen Katso-tunnistautuminen EURA 2014-järjestelmä Yksinkertaistetut kustannusmallit Rakennerahastokauden 2014 2020 infotilaisuus Uudelle ohjelmakaudelle uusi EURA 2014 Lisäksi Tuki 2000 (EAKR-yritystuet) ja

Lisätiedot

Etelä-Suomen EAKR Hakuinfo Helsinki. Rakennerahastoasiantuntija Petri Veijalainen

Etelä-Suomen EAKR Hakuinfo Helsinki. Rakennerahastoasiantuntija Petri Veijalainen Etelä-Suomen EAKR Hakuinfo 24.10.2016 Helsinki Rakennerahastoasiantuntija Petri Veijalainen 1 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankehaku Etelä-Suomessa v. 2016-2017

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku Hyvä hakemus Hyvän hakemuksen piirteitä Ohjelman ja haun mukainen Selkeästi kirjoitettu; mitä tavoitellaan mitä tehdään tavoitteiden saavuttamiseksi mitä tuloksia saadaan

Lisätiedot

EUROOPPA-PÄIVÄ

EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Hakuinfo 17.1.2017 Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan

Lisätiedot

Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen nimi: "TKI-energiakeskittymä - Kädet ja aivot yhdes... Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Päätöksen tila: Voimassa 1 (9) 27.3.2015 EURA 2014/545/09 02 01 01/2014/UML

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate - hankkeissa. Henri Hallanoro

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate - hankkeissa. Henri Hallanoro Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate - hankkeissa Tukikelpoisuutta koskeva säädösperusta Lait ja asetukset EU: Yleisasetus (EU N:o 1303/2013) ja EAKR-asetus (EU N:o 1301/2013) Kansalliset: Rahoituslaki

Lisätiedot

Toiminta-aika suunnitellaan hakemuksessa. Toiminnan on päätyttävä kuitenkin viimeistään

Toiminta-aika suunnitellaan hakemuksessa. Toiminnan on päätyttävä kuitenkin viimeistään TIETOA HAKIJALLE 1. Mihin voi hakea rahoitusta? Toiminnalla tuetaan ja edistetään sosiaalista osallisuutta ja työelämävalmiuksia sekä kehitetään asuinympäristöä Joensuun kantakaupungin alueella. Kantakaupungin

Lisätiedot

ESR-RAHOITUKSEN EHTOLIITE OHJELMAKAUSI 2007 2013

ESR-RAHOITUKSEN EHTOLIITE OHJELMAKAUSI 2007 2013 ESR-RAHOITUKSEN EHTOLIITE OHJELMAKAUSI 2007 2013 ESR-projektin toteutuksen ja rahoituksen maksamisen ehdot tiedoksi projektissa toimiville alihankkijoille ja yhteistyökumppaneille Projektin toteuttajan/rahoituksen

Lisätiedot

HAKUINFO TOUKOKUU 2014

HAKUINFO TOUKOKUU 2014 HAKUINFO TOUKOKUU 2014 Katso- tunnistautuminen, EURA2014-järjestelmä ja uudet kustannusmallit EURA2014 Katso-tunniste Katso-tunnisteella kirjaudutaan uuteen EURA2014-järjestelmään Rahoituksen hakeminen

Lisätiedot

SOLID-rahastoseminaari 19.5.2015

SOLID-rahastoseminaari 19.5.2015 SOLID-rahastoseminaari 19.5.2015 Ohjelma 12.00 Tilaisuuden avaus Ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri Komission monitorointikäynnin tulokset Artsi Alanne SOLID-hankkeiden loppuraportointi Johanna Malmelin ja Artsi

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Tuottavaa ja tuloksellista työelämää yhteistyöllä VALTAKUNNALLINEN AVOIN ESR- HAKU

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Tuottavaa ja tuloksellista työelämää yhteistyöllä VALTAKUNNALLINEN AVOIN ESR- HAKU KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Tuottavaa ja tuloksellista työelämää yhteistyöllä VALTAKUNNALLINEN AVOIN ESR- HAKU 1.6.- 15.9.2015 Hakijan ohje ESR-PROJEKTIHAKU Hämeen

Lisätiedot

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Kati Vaissalo Ylitarkastaja Maaseudun kehittämistukiyksikkö Infotilaisuus Maaseudun innovaatioryhmien

Lisätiedot