Toiminta-aika suunnitellaan hakemuksessa. Toiminnan on päätyttävä kuitenkin viimeistään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toiminta-aika suunnitellaan hakemuksessa. Toiminnan on päätyttävä kuitenkin viimeistään"

Transkriptio

1 TIETOA HAKIJALLE 1. Mihin voi hakea rahoitusta? Toiminnalla tuetaan ja edistetään sosiaalista osallisuutta ja työelämävalmiuksia sekä kehitetään asuinympäristöä Joensuun kantakaupungin alueella. Kantakaupungin muodostavat Hukanhauta, Kanervala, Karsikko, Kissamäki, Kytö, Käpykangas, Linnunlahti, Marjala, Mutala, Niinivaara, Noljakka, Otsola, Rantakylä, Ruutukaava, Törmä, Utra ja Vehkalahti. Toiminnan sisällön tulee vastata Euroopan sosiaalirahaston Toimintalinja 5, Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunnan kriteereitä. (lisätietoja: Rahoitusta voi hakea, joko tapahtumatyyppiseen (rahoitetaan Joensuun KAKE hankkeesta ostopalveluna) tai pidempikestoiseen kehittämistoimintaan (rahoitetaan Joensuun KAKE hankkeesta 17% flatrate -mallina). Toiminta-aika suunnitellaan hakemuksessa. Toiminnan on päätyttävä kuitenkin viimeistään Hankkeen toiminta ei tule olla ns. toteuttajan normaalitoimintaa. Kohderyhmänä voivat olla o henkilöt, joiden sosiaalinen osallisuus on uhatuin, o henkilöt, jotka tarvitsevat työ- ja toimintakyvyn parantumisen ja sosiaalisen osallisuuden tukemista päästäkseen avoimille työmarkkinoille o Esimerkkeinä kohderyhmästä: osatyökykyiset, maahanmuuttaneet, ikääntyvät, syrjäytymisuhan alla olevat nuoret (yli 14v) ja työikäiset sekä henkilöt, joiden työttömyys on pitkittynyt.

2 2. Kuka voi hakea rahoitusta? Hakijan tulee olla joensuulainen rekisteröitynyt kansalaistoimija esim. yhdistys, järjestö, säätiö tai toimija, joka rinnastuu toiminnaltaan kolmanteen sektoriin kuten voittoa tavoittelematon osuuskunta Hakijana voi olla vain yksi kansalaistoimija. Toimijoita voi olla useita ja heidän kaikkien ei tarvitse olla rekisteröityneitä kansalaistoimijoita. Monitoimijuus edellyttää jo hakemusvaiheessa keskinäistä sopimusta, joissa toimijoiden tehtävät ja vastuut on määritelty. Yhteistyössä käytettävä sopimuspohja on hakulomakkeissa Joensuun KAKE hankkeen kotisivuilla ( Mikäli hankkeelle myönnetään rahoitus, hakija vastaa hankkeen toteutumisesta hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti. 3. Milloin ja miten rahoitusta voi hakea? Rahoitusta haetaan erikseen ilmoitettuina hakuaikoina. Hakuajat löytyvät hankkeen kotisivuilta ( Kotisivuilta löytyvät Joensuun KAKE hankkeen hakulomakkeet. Kehittämishankkeelle ja tapahtumalle on kummallekin oma hakemuslomake. Hakulomake tulee täyttää huolellisesti ja kokonaan. Liitteiksi on liitettävä kaikki ohjeissa pyydetyt pakolliset selvitykset (ote yhdistysrekisteristä, yhdistyksen säännöt, verovelkatodistus) sekä yhteistyösopimukset mikäli toimijoita on useita. Hakemus tulee palauttaa määräaikaan mennessä paperisena osoitteeseen / Mari Nupponen Joensuun pääkirjasto Koskikatu Joensuu

3 4. Mitä on huomioitava mahdollisen myönteisen rahoituspäätöksen saamisen jälkeen? Toiminnan voi aloittaa vasta sen jälkeen, kun toimija on saanut kirjallisen myönteisen päätöksen ja Joensuun KAKE hankkeen projektipäällikön kutsuma aloituskokous on pidetty. Myönteisen rahoituspäätöksen tultua, toimijan / toimijoiden on tutustuttava tarkoin päätöksen ehtoihin. Toimintaa koskevat sitovat ehdot löytyvät rahoituspäätöksestä ja sen liitteistä. Päätöksen ehtojen mukainen hallinnointi, raportointi sekä hyväksytyn hankesuunnitelman ja kustannusarvion noudattaminen ovat edellytyksenä rakennerahastojen rahoituksen eli tuen maksamiselle. Toiminta tulee toteuttaa päätöksen mukaisesti ja siinä tulee noudattaa esitettyä kustannusarviota ja rahoitussuunnitelmaa. Toiminnan toteuttamiseen on mahdollista saada ennakkoa. Ennakon suuruus sovitaan jokaisen myönteisen rahoituspäätöksen saaneen kansalaistoimijan kanssa erikseen. 5. Miten taloushallinta toteutetaan? Toiminnasta on pidettävä kirjanpitolain (1336/1997) velvoitteet täyttävää kirjanpitoa. Tapahtuma toteutetaan KAKE hankkeessa ns ostopalveluna. Tapahtuman kustannukset on oltava alle euroa. Kustannusarvio laaditaan hakemuksessa todellisten kustannusten mukaisesti. Tapahtuman toteutumisen jälkeen toteuttaja lähettää laskun Joensuun KAKE hankkeelle sovitussa aikataulussa tai viimeistään kahden kuukauden kuluessa tapahtumasta. Laskun liitteeksi laitetaan lyhyt seloste tapahtuman toteutuksesta. Kehittämistoiminnassa kustannusmalli on flatrate 17%. Tässä mallissa osa hankkeen kustannuksista korvataan kiinteänä prosenttimääräisenä osuutena hankehenkilöstön palkkakustannuksista, jotka määritellään tarkemmin tukikelpoisuusasetuksessa.

4 Kustannukset, joiden perusteella prosenttimääräisinä korvattavat kustannukset lasketaan: henkilöstökustannukset, jotka ovat syntyneet hankkeen toteuttamiseksi tarpeellisesta työstä ja perustuvat lakiin tai virka- tai työehtosopimuksiin Kustannukset, jotka haetaan maksuun todellisen toteutuman mukaisesti hankkeen sisällölliseen toteuttamiseen kuuluvat ostopalvelut mukaan lukien palvelusta aiheutuvat matkakustannukset hankkeen tiedotuksesta ja markkinoinnista aiheutuvat kustannukset hankkeen tilintarkastuskustannukset hankkeen kohderyhmän käyttöön varattujen tilojen vuokrakustannukset hankkeen kohderyhmän käyttöä varten tehdyt pienhankinnat Kustannukset, jotka sisältyvät prosenttimääräiseen osuuteen, esim: hankkeen matkakustannukset toimistokustannukset hankehenkilöstön osallistumismaksut koulutuksiin ja seminaareihin hankehenkilöstön työterveyskustannukset hankehenkilöstön käyttöön varatuista toimitiloista ja koneista sekä laitteista aiheutuvat kustannukset hankkeen ohjausryhmän kustannukset Flatrate kustannusmallissa prosenttimääräisinä korvattavista kustannuksista ei esitetä kirjanpidon otetta. Toiminnan, muiden kuin prosenttimääräisinä korvattavien kustannusten, tulojen ja rahoituksen on oltava erotettavissa tuensaajan kirjanpidossa siten, että tilinpidon ja tositteiden tarkastaminen ilman vaikeuksia on mahdollista. Erottaminen tulee tehdä esimerkiksi oman kustannuspaikan avulla. Flatrate kustannusmallissa Toimija laatii lopullisen maksatushakemuksen erikseen sovitun aikataulun mukaisesti tai viimeistään kahden kuukauden kuluessa toiminnan päättymisestä. Maksatushakemuksen liitteenä on toimitettava toiminnan toteutuneita kustannuksia, tuloja

5 ja rahoitusosuuksia koskeva kirjanpidon ote maksatuskaudelta sekä lyhyt raportti toiminnan toteutumisesta. Maksatushakemukseen tulee liittää myös toiminnolla osa-aikaisesti työskentelevien päiväkohtaiset kokonaistyöajanseurantalomakkeet, joiden perusteella osa palkkakustannuksista kohdennetaan toiminnolle. Myönnetty rahoitus voidaan vaatia palautettavaksi, jos niitä käytetään muuhun kuin myönnettyyn tarkoitukseen. Palauttamista voidaan vaatia, jos jälkikäteen ilmenee, että toimija on antanut virheellisiä tai harhaan johtavia tietoja tukea hakiessaan. Palauttamista voidaan vaatia myös, mikäli toimija ei ole noudatanut ESR ohjeistuksia ja velvoitteita. Toimijan on järjestettävä tilintarkastus tilintarkastuslain edellyttämällä tavalla. Toimija suostuu antamaan tilinsä vaadittaessa Joensuun kaupungin, Etelä-Savon ELYkeskuksen tai Euroopan sosiaalirahaston tarkastajien käyttöön. 6. Mitä on huomioitava toiminnan toteuttamisessa? Toteuttajan on otettava välittömästi yhteyttä KAKE hankkeen projektipäällikköön mikäli hän huomaa ettei hanketta voida toteuttaa suunnitellusti. Toimintasuunnitelmaa on mahdollista tällöin muuttaa. Muutos edellyttää kirjallista muutosesitystä. ja Etelä-Savon ELYkeskus voi hyväksyä tai hylätä esityksen. Toimintaan osallistujista kerätään tiedot paperilomakkeilla.tiedon keruu on toiminnan toteuttajan vastuulla. Tiedoille on asetettu ns. täydellisyysvaatimus. Joensuun kaupunki käsittelee, ylläpitää ja raportoi osallistujista kerättävää tietoa. Jos toteuttaja pitää muita rekistereitä osallistujista, niiden tietosuojaus on toteuttajan vastuulla. Toimintaa tulee arvioida. Arvioinnin tulee olla kehittämistyötä, tulosten saavuttamista ja toiminnan jatkuvuutta tukevaa. Tiedottamisessa on mainittava Tiedottamisessa on mainittava EU-osarahoitus ja Etelä-Savon ELY-keskus sekä Joensuun kaupunki kansallisena rahoittajana.

6 Toimijan tulee asettaa näkyvälle paikalle Joensuun KAKE -hankkeen juliste (min. A3), joka sisältää tietoa hankkeesta ja sen saamasta rakennerahastorahoituksesta. Toimintaan osallistuville on tiedotettava EU-osarahoituksesta ml. erilaiset asiakirjat. Kaikessa tiedotustoiminnassa on käytettävä Eurooppa-tunnusta eli EU-lippua ja siihen liitettyä tekstiä Vipuvoimaa EU:lta tunnusta, ELY-keskuksen ja Joensuun kaupungin logoa Joensuun KAKE hankkeen logoa

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17%

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% YLEISTÄ Joensuun KAKE hankkeen budjetti 1 274 914 Pikku KAKE Palkkakustannukset Ostopalvelut Muut kustannukset Joensuun kaupungin rahoitus Kaupunki

Lisätiedot

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA. Joensuun KAKE -hanke

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA. Joensuun KAKE -hanke PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus

Lisätiedot

HANKEHAKEMUS / FLATRATE 17%

HANKEHAKEMUS / FLATRATE 17% Tutustu ennen hankehakemuksen täyttämistä Joensuun KAKE hankkeen hankekriteereihin sekä hakemuksen täyttöohjeisiin. 1. Hakija Hakijan virallinen nimi Jakeluosoite Y-tunnus Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus osahankkeen

Lisätiedot

Hanketukien maksatus 2014-2020

Hanketukien maksatus 2014-2020 Hanketukien maksatus 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit ja maksatuksen hakeminen Anette Mäkelä 18.3.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit 2014-2020 Käytetään pääsääntöisesti Perustuvat EU:n yleisasetuksen

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

Joensuun KAKE hanke

Joensuun KAKE hanke Joensuun KAKE hanke 25.1.2016 Mari Nupponen Joensuun kake -hanke Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella 1.4.2015 31.12.2017 Rahoittajat: Etelä-Savon ELY-keskus, ESR, Joensuun

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään

Lisätiedot

Jyrki Tomberg. Rahoitusinfo 5.6.2014 DIAK Martintalo

Jyrki Tomberg. Rahoitusinfo 5.6.2014 DIAK Martintalo KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ RAKENNERAHASTO- OHJELMAN TOTEUTTAMINEN 2014-2020 SÄHKÖINEN EURA 2014 JÄRJESTELMÄ JA YKSINKERTAISTETUT KUSTANNUSRAKENNEMALLIT (EAKR) Jyrki Tomberg Rahoitusinfo 5.6.2014 DIAK Martintalo

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 30.3.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen

Lisätiedot

Joensuun KAKE -hanke. Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella. Tampere Projektipäällikkö Mari Nupponen

Joensuun KAKE -hanke. Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella. Tampere Projektipäällikkö Mari Nupponen Joensuun KAKE -hanke Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella Tampere 9.9.2016 Projektipäällikkö Mari Nupponen Joensuun KAKE Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit 12/2014 Noora Hakolan esityksen pohjalta Pekka Selkälä Yksinkertaistetut kustannusmallit (KehL 28/2014 13 ) Prosenttiperusteinen

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa EAKR-hankkeiden starttikoulutus 2.10. ja 4.10.2018 Tukikelpoisia, hyväksyttävät kustannukset ovat: Rakennerahasto-ohjelman mukaisia Hyväksytyn rahoituspäätöksen

Lisätiedot

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla Maksatushakemus flat rate -hankkeissa Osaamisen ja sivistyksen asialla Flat rate: maksatusprosessi Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista.

Lisätiedot

Valittavat kustannusmallit

Valittavat kustannusmallit Valittavat kustannusmallit 1. Todellisiin kustannuksiin perustuva 2. Kertakorvaus ( lump sum ) Julkinen tuki: enintään 100 000 3. Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta ( flat rate ) 24 % palkkakustannusten

Lisätiedot

TIEDOTUSTILAISUUS JOENSUUN KAKE HANKE 20.8.2015

TIEDOTUSTILAISUUS JOENSUUN KAKE HANKE 20.8.2015 TIEDOTUSTILAISUUS JOENSUUN KAKE HANKE 20.8.2015 Mari Nupponen mari.nupponen@jns.fi 050 562 5440 OHJELMA Yleistä KAKE hankkeesta Rahoituksen hakeminen Pikku KAKEn toteuttaminen 1 JOENSUUN KAKE -HANKE Kansalaislähtöistä

Lisätiedot

ESR-hankkeiden hakukäytännöt

ESR-hankkeiden hakukäytännöt ESR-hankkeiden hakukäytännöt Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014 2020 EU-koordinaattori Keski-Suomen ELY-keskus Sisältö ESR-haun aikataulu Sähköinen asiointi Hakemuslomake Rahoitusosuudet Yksinkertaistetut

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Raija Wessman 2.2.2015 1 Yksinkertaistetut kustannusmallit Käytetään ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Hanke Salon keskusta-alueella Salo

Hanke Salon keskusta-alueella Salo PAIKAL - Paikallinen kehittäminen Turun ja Salon seuduilla Hanke Salon keskusta-alueella Salo 13.9.2016 Omaehtoisen, alhaalta ylöspäin suuntautuvan kansalaistoimijalähtöisen paikallisen kehittämistoiminnan

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Kustannusmallivaihtoehdot Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta

Lisätiedot

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen toiminta ESR-koordinaattori Sanna Laiho Uudenmaan ELY-keskus 28.5.2013 Ohjausryhmä tai erillinen asiantuntijaryhmä (1) Lump Sum hankkeen neuvotteluvaiheessa harkitaan tapauskohtaisesti, tullaanko

Lisätiedot

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Kati Vaissalo Ylitarkastaja Maaseudun kehittämistukiyksikkö Infotilaisuus Maaseudun innovaatioryhmien

Lisätiedot

ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa

ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa Minna Koivukangas EU-koordinaattori Keski-Suomen ELY-keskus/ Varsinais-Suomen toimipiste 13.6.2014 Esityksen sisältö Yleistä hankehallinnosta ohjelmakaudella

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE 1.2.2012 Hyvin toteutettu ja tavoitteiltaan kohderyhmää hyvin palveleva hanke saa aikaan monenlaista positiivista kehitystä. Hyvä

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma Jaana Tuhkalainen Rahoitusasiantuntija ELY-keskus 23.6.2016 Kansalaistoimijalähtöinen toiminta

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa

Maksatus Lump sum -hankkeissa Maksatus Lump sum -hankkeissa Uudenmaan ELY-keskuksen Lump sum -koulutus 28.5.2013 Mikael Posti Uudenmaan ELY-keskus Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset EURA:ssa rahoituspäätöksen mukaisessa aikataulussa

Lisätiedot

EUROOPPA-PÄIVÄ

EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Rakennerahastohankkeiden toteutus ohjelmakaudella 2014-20 Sähköiset palvelut ja yksinkertaistetut kustannusmallit

Rakennerahastohankkeiden toteutus ohjelmakaudella 2014-20 Sähköiset palvelut ja yksinkertaistetut kustannusmallit Rakennerahastohankkeiden toteutus ohjelmakaudella 2014-20 Sähköiset palvelut ja yksinkertaistetut kustannusmallit Jenni Hyvärinen TEM/ALUE/Rakennerahastot Huom! Tässä esityksessä käsiteltäviin asioihin

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Hakuinfo 17.1.2017 Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan

Lisätiedot

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Aluestrategiaryhmä Hallitusneuvos Tuula Manelius Työkokoukset kevät 2011 Säädöspohja rr-toiminnassa EU-säädökset

Lisätiedot

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä Kirjanpito ja kustannukset Jarmo Heikkilä Kirjanpito Kirjanpitoon hankkeelle oma kustannuspaikka tai tili Kirjanpito on järjestettävä osaksi tuensaajan kirjanpitoa Tuettavan toimepiteen kirjanpito tulee

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 01.11.2010 Diaarinumero 31/545/2008 Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S10947 Tunniste

Lisätiedot

VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13

VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13 VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13 Flat rate rahoitteisten hankkeiden art. 13 mukainen menojen varmentaminen Kuopio 31.8., Oulu 13.9., Seinäjoki 20.9., Helsinki 27.9.2011 Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Lisätiedot

toteutuneet kustannukset

toteutuneet kustannukset ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi.

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi. 7.11.2011 EU:n rakennerahasto-ohjelmat 2007-2013 FLAT RATE ohje Välittömät ja välilliset kustannukset flat rate -hankkeissa - Kustannusmalli otettu käyttöön tukikelpoisuusasetuksen muutoksella (501/2011)

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma , hakeminen ja tukikelpoisuus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma , hakeminen ja tukikelpoisuus Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020, hakeminen ja tukikelpoisuus Pohjois-Pohjanmaan liitto 6.5.2014 Hallintoa kevennetään Yksinkertaistetut kustannusmallit laajempaan käyttöön

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate - hankkeissa. Henri Hallanoro

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate - hankkeissa. Henri Hallanoro Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate - hankkeissa Tukikelpoisuutta koskeva säädösperusta Lait ja asetukset EU: Yleisasetus (EU N:o 1303/2013) ja EAKR-asetus (EU N:o 1301/2013) Kansalliset: Rahoituslaki

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 23.8.2016 Sivu 1 25.8.2016

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

ESR-HAKUINFO. Pienryhmä: EURA-hakemus. Hämeen ELY-keskus

ESR-HAKUINFO. Pienryhmä: EURA-hakemus. Hämeen ELY-keskus ESR-HAKUINFO Pienryhmä: EURA-hakemus 13.8.2015 Millainen on hyvä hakemus? Hyvän hakemuksen piirteitä Ohjelman ja haun mukainen Selkeästi kirjoitettu; mitä tavoitellaan mitä tehdään tavoitteiden saavuttamiseksi

Lisätiedot

Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013)

Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013) Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella 2014-2020 ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013) Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista, ns. hallintolaki Laki alueiden kehittämisen

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off 12.5.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista

Lisätiedot

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Rahoituspäätökset EURA 2007 -järjestelmässä

Lisätiedot

Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus

Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus Rahoituskelpoisen ESR-hankkeen suunnittelussa huomioon otettavat seikat 1. Hyvä ESR-hanke vastaa johonkin havaittuun alueelliseen tarpeeseen tai ongelmaan

Lisätiedot

Nero-rahoitus. Maarit Niva

Nero-rahoitus. Maarit Niva Nero-rahoitus Maarit Niva rahoittaja Oulun kaupunki valtuuston kullekin vuodelle myöntämä määräraha ennaltaehkäisevään työhön hyvinvoinnin palvelualueelle Huom! ta-päätös tulee joulukuussa v 2012 hyvinvointilautakunta

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu

Lisätiedot

ESR-RAHOITUKSEN EHTOLIITE OHJELMAKAUSI 2007 2013

ESR-RAHOITUKSEN EHTOLIITE OHJELMAKAUSI 2007 2013 ESR-RAHOITUKSEN EHTOLIITE OHJELMAKAUSI 2007 2013 ESR-projektin toteutuksen ja rahoituksen maksamisen ehdot tiedoksi projektissa toimiville alihankkijoille ja yhteistyökumppaneille Projektin toteuttajan/rahoituksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Iisalmi 18.3.2014 Varkaus 19.3.2014 Kuopio 27.3.2014 Sisältö: Sähköinen asiointi Hakuprosessi EURA 2014 Ennakko, luontoissuoritukset

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen Maksatus Lump sum -hankkeissa Aila Jumppanen Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset ja seurantaraportit tehdään EURA:ssa hankepäätöksen mukaisessa aikataulussa. Maksatuskaudet 1-2 ja palautuspäivät on mainittu

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN SÄÄNNÖT JA HAKUKRITEERIT Sivistyslautakunta on hyväksynyt (Sivltk 26.5.2016, 49,

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE

Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE Kainuun maakunta -kuntayhtymä y ke 17.8.2011 klo 9.00 Oili Paloniemi, EU-koordinaattori Heikki Immonen, EU-hankekoordinaattori Mikä flat rate

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Tilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Palveluesimies Virpi Niemi 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...

Lisätiedot

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU Häme, Kaakkois-Suomi, Uusimaa ja Varsinais-Suomi 30.9.2013 Hakijan ohje ESR-PROJEKTIHAKU Hämeen, Kaakkois-Suomen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset avaavat

Lisätiedot

Viestintä ja tiedotus hankkeessa. 1 Hanna Laaksonen

Viestintä ja tiedotus hankkeessa. 1 Hanna Laaksonen Viestintä ja tiedotus hankkeessa 1 Viestintäsuunnitelma Monissa hankkeissa on tarpeen tehdä myös erillinen viestintä- ja tiedotussuunnitelma. Tiedotussuunnitelma tukee ja konkretisoi hankkeen toteutusta

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Muutoksia EURA -järjestelmässä Rahoituspäätösten

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info toimenpiteiden toteuttajille 29.10.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Toimenpiteen aloittaminen Toimenpiteen toteuttamisen on saanut aloittaa

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään)

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään) Luethan ensin hakemuksen täyttöohjeet. Huom! Hyrrä toimii parhaiten Mozilla Firefox selaimella varmista, että selaimen oikeassa yläkulmassa olevasta pudotusvalikosta, kohdasta uusi yksityinen ikkuna selain

Lisätiedot

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus 070514 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku

Länsi-Suomen ESR-haku Länsi-Suomen ESR-haku 12.6.2015 1.10.2015 Toimintalinja 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Erityistavoite 10.1:Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen Länsi-Suomen

Lisätiedot

Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 (9) 18.3.2016 EURA 2014/3312/09 02 01 01/2015/POPELY Tuensaajat Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SEDU/ Koulutuskeskus SEDU Y-tunnus:1007629-5

Lisätiedot

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA 31.8.2012 SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA Hankkeen hallittu päättäminen Rahoituskoordinaattori Merja Rossi Kaakkois-Suomen ELY-keskus HANKKEEN PÄÄTTÄMINEN Päättäminen on osa hankkeen suunnitelmaa ja toteuttamista

Lisätiedot

Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi Liisa Irri

Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi Liisa Irri ESR:n TL 5 Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi 1.9.2016 Liisa Irri TL 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta: Erityistavoitteet ja rahoitus Erityistavoite 10.1 Työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Aloituskoulutus Leena Karjalainen

Aloituskoulutus Leena Karjalainen Aloituskoulutus 13.3.2018 Leena Karjalainen Missä olemme nyt: Nuoret tekijät - Hallitus puoltanut rahoitusta 5 hankkeelle 25.1.2018 - Tuensiirtosopimukset allekirjoitettu - Alahankkeisiin liittyvät dokumentit

Lisätiedot

12.12.2013, Pori. EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen, Varsinais-Suomen liitto

12.12.2013, Pori. EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen, Varsinais-Suomen liitto Maksatuksen ajankohtaiskatsaus Ohjelmakausi 2007-2013: 2013 Onko vielä jotain opittavaa? 12.12.2013, Pori EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen,

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille

Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille Euroopan unionin rakennerahastojen ohjelmakausi 2007-2013 Tämä ohje on päivitetty komission asetuksen 846/2009 sisältämillä muutoksilla 1.3.2010 Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille EU-rahoitus velvoittaa

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Välityömarkkina- ja yritysyhteistyöseminaari 11.2.2015 Palveluesimies Virpi Niemi Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S12432 Tunniste S12432.0000 Tila

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA Yleistä maksaa hankkeelle rahoituksen maksatushakemuksen perusteella rahoituspäätöksen mukaisin ehdoin toteutuneisiin tukikelpoisiin

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahastoohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot