MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE"

Transkriptio

1 Tuija Nikkari Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Seinäjoki

2 Rahoituspäätös ja projektisuunnitelma Rahoituspäätös sisältää päätösasiakirjan ja päätöksellä hyväksytyn projektisuunnitelman, joka on sama kuin rahoitushakemus. Sen jälkeen kun päätös on tehty Eura2007 -järjestelmässä, hakemuksen otsikko muuttuu projektisuunnitelmaksi. Päätös on kaikkia osapuolia sitova hallinnollinen asiakirja, joka sisältää keskeiset projektin toteuttamisen ehdot Päätöksen liitteenä olevaan hyväksyttyyn projektisuunnitelmaan on kirjattu hyväksyttävät toimenpiteet ja niiden toteuttamiseen liittyvät kustannukset Projektin alkamis- ja päättymispäivä on päätöksessä, vain projektin keston aikana syntyneet kustannukset ovat tukikelpoisia.

3 Rahoituspäätös ja projektisuunnitelma ovat perusta tukikelpoisuusharkinnalle Rahoitus on myönnetty projektisuunnitelman mukaisiin toimenpiteisiin asetettujen kehittämistavoitteiden saavuttamiseksi Rahoituspäätöksessä ennakoidaan maksatusvaihe Projektin tavoitteet, tavoitteisiin pääsemiseksi tarvittavat toimenpiteet ja niistä syntyvät kustannukset kirjataan mahdollisimman yksiselitteisesti ja selkeästi Rahoituspäätös ja projektisuunnitelma määrittävät hankkeen hyväksyttävät toimenpiteet ja kustannukset, joiden perusteella maksatushakemuksen tukikelpoisuustarkastelu tehdään Maksatushakemuksen jäljet johtavat projektisuunnitelmaan Ytimekäs ja tiivis kuvaus kustannuksia synnyttäneestä toimenpiteestä ja sen liittymisestä projektisuunnitelman toteuttamiseen auttavat jäljittämistä sekä kustannuksen hyväksymistä

4 Yhteinen ymmärrys Rahoittaja Hanketoteuttaja - Maksatus Rahoituspäätöksen valmisteluvaiheessa rahoituspäätöksen valmistelija käy tuensaajan kanssa yksityiskohtaisesti läpi projektisuunnitelman tavoitteet, toimenpiteet, niistä syntyvät kustannukset ja tukikelpoisuuden. Rahoituksen osalta päivitetään hakemukseen oikeat rahoitussuhteet ja edellytetään rahoitussitoumukset ennen päätöksentekoa Aloituspalaverissa kerrataan rahoituspäätöksen ja projektisuunnitelman sisältö sekä rahoituksen ehdot, noudatettavat säädökset, tukikelpoisuus ja ohjeistus jne. Rahoittaja seuraa ja valvoo hankkeen toteuttamista koko hankkeen elinkaaren ajan mm. ohjausryhmissä, raporttien ja maksatushakemuksen toimenpiteiden tarkastuksen avulla Ohjaus- ja neuvonta toimii koko projektin keston ajan Hanketoteuttajan oma-aloitteinen yhteydenpito on velvollisuus kun projektissa tapahtuu muutoksia, mutta myös oikeus aina kun on hankkeeseen liittyviä kysymyksiä

5 Projektipäätöksen sisältö Ensimmäisessä rahoituspäätöksessä hyväksytään projektisuunnitelma kustannus- ja rahoitussuunnitelmineen koko projektin toteutusajalle, mutta rahoitus myönnetään yleensä korkeintaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Kolmas vuosi on varauksena. Rahoittaja saa rahoitusta (myöntövaltuutta) käyttöön kalenterivuodeksi kerrallaan. ESR hankkeelle tehdään jatkorahoituspäätös ilman eri hakemusta Jatkorahoituksen ehtona on, että projekti on edennyt suunnitelman mukaan ja rahoittajalla on käytössä riittävä myöntövaltuus. Rahoittajalle tulevat myöntövaltuudet on ennakoitu, eikä niihin tule suuria muutoksia kuin poikkeusolosuhteissa.

6 Muutokset projektisuunnitelmaan Päätöksestä voidaan poiketa vain uudella päätöksellä, muutospäätöksellä Silloin kun projektin toteuttaminen täsmälleen suunnitelman mukaan ei ole järkevää tai mahdollista Projektin toteuttajan on otettava yhteys projektin valvojaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa Muutoshakemus tehdään EURA2007 järjestelmän kautta Ohjausryhmä käsittelee muutosesityksen ja voi myös esittää muutosta projektisuunnitelmaan, varsinaisen päätöksen tekee rahoittaja

7 Muutokset projektisuunnitelmaan hyväksytään etukäteen ennen niiden toteutumista ja muutoshakemus tulee tehdä heti kun muutokset ovat tiedossa Yleisimpiä muutoksen kohteita ovat: toteutusaika kustannuslajien väliset muutokset rahoitussuunnitelman muutokset toimenpiteiden muutokset projektin sisällön muutokset

8 Suunnitelman muuttaminen on mahdollista: uusittu toiminta on tukikelpoista tavoitteet eivät muutu rahoitusrakenne säilyy ohjelman mukaisena kustannusarvio ei ole vielä toteutunut kustannusarvio ei kasva oleellisesti EU rahoitus ei kasva muutoksesta neuvotellaan valvojan kanssa ajoissa ja muut ehdot täyttyvät Jos määrällisistä tavoitteista jäädään huomattavasti, rahoittajalla on oikeus harkita rahoituksen leikkaamista, ellei riittäviä perusteluja esitetä tapahtuneelle

9 Osarahoitussuhteet ja erikseen raportoitavat kustannukset -TEM rahoituslaki (1652/2009) ja asetus (1695/2009) Ohjelmia toteutetaan kumppanuuden hengessä, joten pääsääntöisesti kaikkiin hankkeisiin edellytetään myös muuta kuin EU:n ja valtion rahoitusta. Tuki ei saa kattaa hankkeesta aiheutuvien kustannusten täyttä määrää ja tuen hakijan tulee itse osallistua hankkeesta aiheutuviin kustannuksiin, jollei siitä poikkeamiseen ole erityistä syytä (rahoituslaki 13 ) Päätöksessä vahvistetaan kustannusarvion rakenne ja rahoitussuunnitelma (EU/valtio, kunta, yksityinen, omarahoitusosuus, A- ja B-osat)

10 ESR ja valtion rahoitusosuus Prosenttipäätökset otettu käyttöön alkaneissa ESR hankkeissa, tuen enimmäismäärä on 85% kokonaiskustannuksista Edellyttää, että jokaisessa maksatushakemuksessa on projektisuunnitelman mukainen osuus muuta osarahoitusta (kunta, muuta julkinen, yksityinen) saakka päätökset tehtiin ns. korvattavien kustannusten mukaisina päätöksinä Edelleen käytössä hallinnon itse toteuttamissa ja TEM -rahoituslain ulkopuolelle jäävissä hankkeissa Muuta rahoitusta on kerrytettävä rahoituspäätöksen mukaisissa suhteissa eli prosenttiosuus on kuitenkin laskettava. Mikäli rahoituserien toteutuminen jää hankkeen loppuun, on riski etupainotteisesti maksetun ESR/valtion tuen takaisinperintään, mikäli muut rahoitukset jäävät toteutumatta suunnitelman mukaisesti.

11 Osarahoitussuhteet Kuntarahoitus on Manner-Suomen ESR ohjelman hankkeissa aina pakollista. Länsi-Suomen suuralueosion hankkeissa kuntarahoitusosuus määritellään maakunnan yhteistyöasiakirjassa. Valtakunnallisessa osiossa kuntarahoitus osuus on vähintään 15%. Yksityinen rahoitusosuus tarkistetaan hankekohtaisesti. Suositus on 7% kokonaiskustannuksista. Omarahoitusosuudella tarkoitetaan hankkeen kirjanpitoon tuensaajilta tulevia rahoituseriä eli se on tuensaajan/-saajien oma panostus hankkeeseen. Omarahoitusosuuden määrän ratkaisee rahoittaja sovellettavan tukijärjestelmän puitteissa.

12 Erikseen raportoitavat ESR -hankkeisiin voidaan hyväksyä ns. erikseen raportoitavia kustannuksia ja rahoitusta (kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman B-osa) Erikseen raportoitaviin kustannuksiin ei voi saada ESR osarahoitusta Ne muodostavat osan hankkeen kokonaiskustannuksista ja ovat osa hankkeen muuta rahoitusosuutta (kunta, muu julkinen ja yksityinen) Pidettävä kirjanpitoa hankekirjanpidossa ja niiden arvo on voitava riippumattomasti todentaa ja tarkastaa Raportoidaan maksatushakemuksessa, johon liitetään selvitys kustannusten kohdentumisesta hankkeelle.

13 Osarahoitussuhteiden toteutuminen Rahoittaja tarkistaa rahoitussuhteiden toteutuman maksatushakemuksen toimenpiteiden tarkastuksen yhteydessä, joka on osa projektin valvontaa ja toteutuman seurantaa Mikäli osuudet eivät toteudu projektisuunnitelman mukaisesti, on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin, laadittava jatkotoimenpidesuunnitelma ja tehtävä mahdolliset muutokset projektisuunnitelmaan ja päätökseen Mikäli erikseen raportoitavat erät eivät ole toteutuneet suunnitelman mukaan, tuen määrää vähennetään siten, että se on kumulatiivisesti korkeintaan hyväksytyn tukiprosentin suuruinen hankkeen kokonaiskustannuksista ja puuttuva osuus merkitään tuensaajan omarahoitusosuudeksi.

14 Toteutumatta jääneet erikseen raportoitavan rahoituksen vaikutus tuen määrään Yksinkertainen esimerkki Rahoitus EU/valtio 80 Kunta A 10 Kunta B 10 Yhteensä 100 Tuki on 80% kokonaiskustannuksista eli 80 Kustannusten toteutuma on 100, josta rahoituksessa toteutuu vain kunta A eli kirjanpitoon tullut rahoitus. Tällöin tukiosuus lasketaan 90 euron kustannusten mukaan eli se on 72. Toteutumatta jäänyt B osuus merkitään toteuttajan omarahoitusosuudeksi eli tuensaajan omaan piikkiin.

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Rahoituspäätökset EURA 2007 -järjestelmässä

Lisätiedot

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Muutoksia EURA -järjestelmässä Rahoituspäätösten

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa

Maksatus Lump sum -hankkeissa Maksatus Lump sum -hankkeissa Uudenmaan ELY-keskuksen Lump sum -koulutus 28.5.2013 Mikael Posti Uudenmaan ELY-keskus Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset EURA:ssa rahoituspäätöksen mukaisessa aikataulussa

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen Maksatus Lump sum -hankkeissa Aila Jumppanen Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset ja seurantaraportit tehdään EURA:ssa hankepäätöksen mukaisessa aikataulussa. Maksatuskaudet 1-2 ja palautuspäivät on mainittu

Lisätiedot

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA 31.8.2012 SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA Hankkeen hallittu päättäminen Rahoituskoordinaattori Merja Rossi Kaakkois-Suomen ELY-keskus HANKKEEN PÄÄTTÄMINEN Päättäminen on osa hankkeen suunnitelmaa ja toteuttamista

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA EURA 2007 järjestelmän rahoituspäätösmallit 2010 ESR:ssa käytössä seuraavat

Lisätiedot

2. Maksatushakemuksen laatiminen hankkeen toteuttajan toimesta

2. Maksatushakemuksen laatiminen hankkeen toteuttajan toimesta 3.7.2008 Liite 11 OHJE MAKSATUSHAKEMUKSISTA 1. Yleistä Hankkeen kokonaiskustannukset on hyväksytty rahoituspäätöksessä ja hyväksytyssä projektisuunnitelmassa. Rahoituspäätöksessä on myös asetettu hankkeen

Lisätiedot

Tempo! De minimis -rahoitus

Tempo! De minimis -rahoitus Tempo! De minimis -rahoitus Kustannusseurannan keventämisen pilotti 1.6.2017 31.5.2018 Miten projektin tavoitteita seurataan ja miten eteneminen raportoidaan Tekesille? Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA Yleistä maksaa hankkeelle rahoituksen maksatushakemuksen perusteella rahoituspäätöksen mukaisin ehdoin toteutuneisiin tukikelpoisiin

Lisätiedot

5. VASTINRAHOITUKSEKSI KATSOTTAVA KUNTA-, MUU JULKINEN JA YKSITYINEN RAHOITUS

5. VASTINRAHOITUKSEKSI KATSOTTAVA KUNTA-, MUU JULKINEN JA YKSITYINEN RAHOITUS 5. VASTINRAHOITUKSEKSI KATSOTTAVA KUNTA-, MUU JULKINEN JA YKSITYINEN RAHOITUS Jäsenvaltioiden laatimissa ja komission hyväksymissä ohjelma-asiakirjoissa määritellään kansallisen rahoituksen suuruus. 5.1

Lisätiedot

Lump sum pähkinänkuoressa

Lump sum pähkinänkuoressa Lump sum pähkinänkuoressa Kertakorvausmallin käyttöönoton tarkoituksena on: pienten hankkeiden ja tuensaajien hallinnon keventäminen kansalaisjärjestöjen ja pienten toimijoiden osallistumisen lisääminen

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit 12/2014 Noora Hakolan esityksen pohjalta Pekka Selkälä Yksinkertaistetut kustannusmallit (KehL 28/2014 13 ) Prosenttiperusteinen

Lisätiedot

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus ) nimeä ja projektikoodia (A..). Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus ) nimeä ja projektikoodia (A..). Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Päijät-Hämeen liitto Päivitetty: 19.12.2011 (korvaa ohjeen 3.2.2011) OHJEITA YHTEISHANKKEEN OSATOTEUTTAJILLE: KUSTANNUSTEN JA RAHOITUKSEN RAPORTOINTI YHTEISHANKKEEN MAKSATUSHAKEMUKSEEN

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE 1.2.2012 Hyvin toteutettu ja tavoitteiltaan kohderyhmää hyvin palveleva hanke saa aikaan monenlaista positiivista kehitystä. Hyvä

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus )

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus ) Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Päijät-Hämeen liitto Päivitetty: 30.3.2009 (korvaa ohjeen 25.9.2008) OHJEITA YHTEISHANKKEEN OSATOTEUTTAJILLE: KUSTANNUSTEN JA RAHOITUKSEN RAPORTOINTI YHTEISHANKKEEN MAKSATUSHAKEMUKSEEN

Lisätiedot

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 1(5) STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 Näitä ehtoja sovelletaan projektirahoitukseen, jota SFS on myöntänyt standardisointia edistävän projektitoiminnan rahoitusta

Lisätiedot

HALLINTOVIRANOMAISEN OHJE 2/2010 8. MAKSATUSHAKEMUKSET. 8.1 Yleistä

HALLINTOVIRANOMAISEN OHJE 2/2010 8. MAKSATUSHAKEMUKSET. 8.1 Yleistä 8. MAKSATUSHAKEMUKSET 8.1 Yleistä Rahoittaja hyväksyy hankkeen kokonaiskustannukset rahoituspäätöksessä. Rahoituspäätöksessä on myös asetettu hankkeen toteuttamiseen ja rahoituksen maksamiseen liittyvät

Lisätiedot

Rakennerahastohankkeiden toteutus ohjelmakaudella 2014-20 Sähköiset palvelut ja yksinkertaistetut kustannusmallit

Rakennerahastohankkeiden toteutus ohjelmakaudella 2014-20 Sähköiset palvelut ja yksinkertaistetut kustannusmallit Rakennerahastohankkeiden toteutus ohjelmakaudella 2014-20 Sähköiset palvelut ja yksinkertaistetut kustannusmallit Jenni Hyvärinen TEM/ALUE/Rakennerahastot Huom! Tässä esityksessä käsiteltäviin asioihin

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen?

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä

Lisätiedot

Hanketukien maksatus 2014-2020

Hanketukien maksatus 2014-2020 Hanketukien maksatus 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit ja maksatuksen hakeminen Anette Mäkelä 18.3.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit 2014-2020 Käytetään pääsääntöisesti Perustuvat EU:n yleisasetuksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma , hakeminen ja tukikelpoisuus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma , hakeminen ja tukikelpoisuus Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020, hakeminen ja tukikelpoisuus Pohjois-Pohjanmaan liitto 6.5.2014 Hallintoa kevennetään Yksinkertaistetut kustannusmallit laajempaan käyttöön

Lisätiedot

toteutuneet kustannukset

toteutuneet kustannukset ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa Alueiden kehittäminen ja sen rahoitus koulutus ja keskustelutilaisuus Tampere 17.2.2010 Erikoissuunnittelija Päivi Tapanila Työ- ja elinkeinoministeriö Esityksen

Lisätiedot

1. Rahoitustaulukot ESR- ja EAKR-ohjelmissa. Etelä-, Länsi-, Pohjois- ja Itä-Suomen EAKR-ohjelmat

1. Rahoitustaulukot ESR- ja EAKR-ohjelmissa. Etelä-, Länsi-, Pohjois- ja Itä-Suomen EAKR-ohjelmat 8.7.2008 Liite 13 KUNTA-, MUU JULKINEN JA YKSITYINEN RAHOITUS Jäsenvaltioiden laatimissa ja komission hyväksymissä ohjelma-asiakirjoissa määritellään kansallisen rahoituksen suuruus. 1. Rahoitustaulukot

Lisätiedot

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen toiminta ESR-koordinaattori Sanna Laiho Uudenmaan ELY-keskus 28.5.2013 Ohjausryhmä tai erillinen asiantuntijaryhmä (1) Lump Sum hankkeen neuvotteluvaiheessa harkitaan tapauskohtaisesti, tullaanko

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 01.11.2010 Diaarinumero 31/545/2008 Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S10947 Tunniste

Lisätiedot

ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa

ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa Minna Koivukangas EU-koordinaattori Keski-Suomen ELY-keskus/ Varsinais-Suomen toimipiste 13.6.2014 Esityksen sisältö Yleistä hankehallinnosta ohjelmakaudella

Lisätiedot

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus osahankkeen

Lisätiedot

ESR-HAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN - PROJEKTISUUNNITELMAN LAATIMINEN

ESR-HAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN - PROJEKTISUUNNITELMAN LAATIMINEN Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ESR-HAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN - PROJEKTISUUNNITELMAN LAATIMINEN Hakemuksen/suunnitelman kohdat 6-16 Koulutus Seinäjoella 9.1.2012 Tuija Nikkari kehittämisasiantuntija

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKE- MUSTEN LAADINTA

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKE- MUSTEN LAADINTA OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKE- MUSTEN LAADINTA Yleistä maksaa hankkeelle rahoituksen maksatushakemuksen perusteella rahoituspäätöksen mukaisin ehdoin toteutuneisiin tukikelpoisiin

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

Starttikoulutus ESR-hankkeiden toteuttajille Hämeen ELY-keskus

Starttikoulutus ESR-hankkeiden toteuttajille Hämeen ELY-keskus Starttikoulutus ESR-hankkeiden toteuttajille 2016 Hämeen ELY-keskus STARTTI aloittaville hankkeille 9.00 Kahvitarjoilu 9.30 Avaus Päätöksen ehdot (muutokset, ohjausryhmä, viestintä) Seuranta ja raportointi

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa.

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa. MAKSATUKSET EU-HANKKEISSA (maaseuturahasto) Tuen maksaminen Eu-hankkeissa Kehittämis- tai investointihanke tulee toteuttaa rahoittajan päätöksessä hyväksytyn hankesuunnitelman, kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman

Lisätiedot

Hankkeen tarkastaminen, A1828/2006, art 13 paikan päällä

Hankkeen tarkastaminen, A1828/2006, art 13 paikan päällä Hankkeen tarkastaminen, A1828/2006, art 13 paikan päällä Tarkastuslistan kysymykset 5A2, 5A3, 5A5 ja 5A6, 5A11: Rahoituspäätöksenmukaisuus ja toteutuksen edistyminen osarahoitussuhteiden toteutuminen,

Lisätiedot

Hankehallinnointikoulutus

Hankehallinnointikoulutus Hankehallinnointikoulutus Kankaanpää 16.4.2010 Maija Saari EU-koordinaattori Yleiset edellytykset, VN asetus Menojen tulee olla: - hankkeen toteuttamisen kannalta tarpeellisia - määrältään kohtuullisia

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S12432 Tunniste S12432.0000 Tila

Lisätiedot

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17%

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% YLEISTÄ Joensuun KAKE hankkeen budjetti 1 274 914 Pikku KAKE Palkkakustannukset Ostopalvelut Muut kustannukset Joensuun kaupungin rahoitus Kaupunki

Lisätiedot

OHJEET MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHAN KÄYTÖSTÄ Maakunnan kehittämisrahan hakeminen ja myöntäminen Hankkeen toteuttaminen ja toteutumisen seuranta Tuen

OHJEET MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHAN KÄYTÖSTÄ Maakunnan kehittämisrahan hakeminen ja myöntäminen Hankkeen toteuttaminen ja toteutumisen seuranta Tuen OHJEET MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHAN KÄYTÖSTÄ Maakunnan kehittämisrahan hakeminen ja myöntäminen Hankkeen toteuttaminen ja toteutumisen seuranta Tuen maksaminen ja käyttöä koskevat ehdot Myönnetyn avustuksen

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA Yleistä maksaa hankkeelle rahoituksen maksatushakemuksen perusteella rahoituspäätöksen mukaisin ehdoin toteutuneisiin tukikelpoisiin

Lisätiedot

Rahoituskorjaustoimenpiteet RR-tietojärjestelmissä

Rahoituskorjaustoimenpiteet RR-tietojärjestelmissä Rahoituskorjaustoimenpiteet RR-tietojärjestelmissä 27.3.2012 Erikoissuunnittelija Antti Härkönen Asiantuntija Antti Kosunen Työ- ja elinkeinoministeriö Sähköiset palvelut -ryhmä Esityksen sisältö Peruutus-toiminto

Lisätiedot

Rahoituspäätös hankehakemuksesta 2015_001 / 118167: Liikunta- ja urheilumatkailun kehittäminen

Rahoituspäätös hankehakemuksesta 2015_001 / 118167: Liikunta- ja urheilumatkailun kehittäminen Maakuntahallitus 28 23.02.2015 Rahoituspäätös hankehakemuksesta 2015_001 / 118167: Liikunta- ja urheilumatkailun kehittäminen 12/00.01.05.21/2015 Maakuntahallitus 23.02.2015 28 Imatran Seudun kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Valittavat kustannusmallit

Valittavat kustannusmallit Valittavat kustannusmallit 1. Todellisiin kustannuksiin perustuva 2. Kertakorvaus ( lump sum ) Julkinen tuki: enintään 100 000 3. Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta ( flat rate ) 24 % palkkakustannusten

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Kustannusmallivaihtoehdot Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 21.5.2014 Avustuksen tausta: lainsäädäntö Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen tähtääviä hankkeita

Lisätiedot

Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013)

Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013) Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella 2014-2020 ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013) Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista, ns. hallintolaki Laki alueiden kehittämisen

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA. Joensuun KAKE -hanke

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA. Joensuun KAKE -hanke PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA)

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) VM056:00/2016 3.10.2016 ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) 1. AUTA-hankkeen valtionavustusohje Tässä ohjeessa kuvataan AUTA-hankkeen kokeilulle

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

Rakennerahastohankkeiden rahoituskorjaustapahtumien hallinnointi ja seuranta

Rakennerahastohankkeiden rahoituskorjaustapahtumien hallinnointi ja seuranta Rakennerahastohankkeiden rahoituskorjaustapahtumien hallinnointi ja seuranta Korjaavat toimenpiteet prosessi Finlandia-talo Helsinki 27.3.2012 Ylitarkastaja Eila Niemi Korjaavat toimenpiteet prosessi Esityksen

Lisätiedot

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki ETELÄ-KARJALA ITÄ-UUSIMAA KANTA-HÄME KYMENLAAKSO PÄIJÄT-HÄME UUSIMAA VARSINAIS-SUOMI TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki Ohjeita jatkotyöskentelyyn 1 Varsinainen hakuaika

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin

Lisätiedot

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.1.-20.1.2011, Helsinki Vinkkejä jatkotyöskentelyyn Petri Veijalainen VARSINAINEN HAKUAIKA Varsinainen hakuaika päättyy 16.2.2011 klo 15 Hakemus laadittu internetissä

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

Rahoitushakemuksen täyttöohje

Rahoitushakemuksen täyttöohje Rahoitushakemuksen täyttöohje 1 Hankkeen nimi Kannattaa pyrkiä lyhyeen ja ytimekkääseen nimeen. Tarvittaessa keksittävä hankkeelle lyhenne. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan Alla on lueteltu

Lisätiedot

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi A32477 Tunniste A32477.0000 Tila

Lisätiedot

Paikan päällä tehtävät tarkastukset Tarkastussuunnitelma

Paikan päällä tehtävät tarkastukset Tarkastussuunnitelma Paikan päällä tehtävät tarkastukset Tarkastussuunnitelma Koulutus välittäville toimielimille Oulu; Siilasvuon talo K2 5.-6.2009 Kuopio; Kuopion yliopisto 7.-8.5.2009 Tampere; Museokeskus Vapriikki 12.-13.5.2009

Lisätiedot

Maatalouden investointitukien maksatus

Maatalouden investointitukien maksatus Maatalouden investointitukien maksatus 21.4.2015 1 Miten saada myönnetty investointituki maksuun? Hyrrän kautta Maksua ja nostolupaa on mahdollista hakea myös lomakkeella Tuki maksetaan/lainaa myönnetään

Lisätiedot

Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen nimi: Kaasurenessanssi - uusiutuviin energialähteis... Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Päätöksen tila: Voimassa 1 (7) 24.9.2015 EURA 2014/2519/09 02 01

Lisätiedot

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä.

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös Valtiovarainministeriö tekee kirjallisen

Lisätiedot

TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE

TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE Lomake 3306A 1 Uusi hakemus Korjaus/täydennys hakemukseen Muutoshakemus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Toni Bärman 22.3.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset, taustaa 18.3.2016 2 Taustaa, laki & asetus Valtionavustuslaki 688/2001 Hakemus-, myöntö-, maksatusprosessi

Lisätiedot

Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa. Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely!

Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa. Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely! Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus 28.5.2013 Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely! Avoin haku 3.9.-5.10.2012 Kevennetyt kustannusmallit:

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016. Hankkeen hallinnoijan Satakunnan sairaanhoitopiirin esittämä maksatusaikataulu:

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016. Hankkeen hallinnoijan Satakunnan sairaanhoitopiirin esittämä maksatusaikataulu: Tiedote 10.8.2015 1(5) Kehittämisosioiden vastuuhenkilöille Hanketyöntekijöille Kehittämisosion taloudesta vastaavat MAKSATUSHAKEMUSTEN TOIMITTAMINEN JA RAPORTOINTI 1. AIKATAULU Pois syrjästä hankkeen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Iisalmi 18.3.2014 Varkaus 19.3.2014 Kuopio 27.3.2014 Sisältö: Sähköinen asiointi Hakuprosessi EURA 2014 Ennakko, luontoissuoritukset

Lisätiedot

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Aluestrategiaryhmä Hallitusneuvos Tuula Manelius Työkokoukset kevät 2011 Säädöspohja rr-toiminnassa EU-säädökset

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät. Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014

FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät. Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014 FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät käytännöt Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014 FiDiPro hankkeen käynnistäminen FiDiPro hankkeissa noudatetaan kaikilta osin Tekesin normaaleita julkisen tutkimuksen

Lisätiedot

Projektien aloitustilaisuus

Projektien aloitustilaisuus Projektien aloitustilaisuus Aika ja paikka: 15.4.2011 Metropolia ammattikorkeakoulu, Helsinki Läsnä: Suvi Hartikainen, Metropolia amk Anna-Maria Vilkuna Annikka Puro, Päijät-Hämeen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Ohjeet maakunnan kehittämisrahan käytöstä

Ohjeet maakunnan kehittämisrahan käytöstä Hakija Valmistelija Yhteyshenkilö Maksatustarkastaja Hankehakemus Rahoituspäätös Valvonta Maksatuspäätös Ohjeet maakunnan kehittämisrahan käytöstä Maakunnan kehittämisrahan hakeminen ja myöntäminen Hankkeen

Lisätiedot

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1.2.2012 1 VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA... 1 Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita...

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot

TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.-1.9.2010 Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot Riitta Mensalo Neuvotteleva virkamies Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Ajankohtaista maksatuksesta ja tarkastuksesta. Rakennerahastojen ajankohtaiskatsaus

Ajankohtaista maksatuksesta ja tarkastuksesta. Rakennerahastojen ajankohtaiskatsaus Ajankohtaista maksatuksesta ja tarkastuksesta Rakennerahastojen ajankohtaiskatsaus 1.3.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus / Smolander Pauliina 1.3.2012 1 Keskustelun aiheita Tilastoja: missä mennään rakennerahasto-ohjelmissa

Lisätiedot

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Harry Ekestam harry.ekestam@tem.fi Hankkeiden kansallinen rahoitus Itämeren alueen ohjelmassa 25 % suomalaisten

Lisätiedot

Sulkeminen ja myöntö. Sulkemisseminaari , Lahti. Miska Kaihlamäki, Maaseutuvirasto

Sulkeminen ja myöntö. Sulkemisseminaari , Lahti. Miska Kaihlamäki, Maaseutuvirasto Sulkeminen ja myöntö Sulkemisseminaari 28.10.2014, Lahti Miska Kaihlamäki, Maaseutuvirasto Myöntäminen Myöntäminen päättynyt 31.12.2013 Joidenkin rahoituskohteiden osalta 30.6.2014 Jos vielä vireillä olevia

Lisätiedot

Maksatushakemukset. -käsittelyn sujuvuus ja ajankohtaisia huomioita 5.12.2012

Maksatushakemukset. -käsittelyn sujuvuus ja ajankohtaisia huomioita 5.12.2012 Maksatushakemukset -käsittelyn sujuvuus ja ajankohtaisia huomioita 5.12.2012 EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen, Varsinais-Suomen liitto

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

Ohjausryhmä. Petri Veijalainen

Ohjausryhmä. Petri Veijalainen Ohjausryhmä Petri Veijalainen 1 Ohjausryhmä Ohjausryhmä asetetaan, jos tuensaaja tai rahoittaja katsoo sen tarpeelliseksi Edellytetään esim. kun toiminta ulottuu useammalle alueelle tai on muuten laaja-alaista,

Lisätiedot

Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Päätös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 (9) 14.4.2015 EURA 2014/440/09 02 01 01/2014/UML Tuensaajat Lappeenrannan teknillinen yliopisto Y-tunnus:0245904-2 Teknologian

Lisätiedot

12.12.2013, Pori. EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen, Varsinais-Suomen liitto

12.12.2013, Pori. EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen, Varsinais-Suomen liitto Maksatuksen ajankohtaiskatsaus Ohjelmakausi 2007-2013: 2013 Onko vielä jotain opittavaa? 12.12.2013, Pori EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen,

Lisätiedot

Ohje maakunnan kehittämisrahan rahoitushakemuslomakkeen täyttämiseksi

Ohje maakunnan kehittämisrahan rahoitushakemuslomakkeen täyttämiseksi 1(6) Ohje maakunnan kehittämisrahan rahoitushakemuslomakkeen täyttämiseksi 0. Uusi hakemus, jatkohakemus, korjaus/täydennys/muutos edelliseen hakemukseen Uusi hakemus on hankkeen ensimmäinen rahoitushakemus.

Lisätiedot

Sulkemistoimet rakennerahastotietojärjestelmissä

Sulkemistoimet rakennerahastotietojärjestelmissä Sulkemistoimet rakennerahastotietojärjestelmissä Työkokous Joensuu 12.5.2011 Antti Härkönen Erikoissuunnittelija TEM/KEHY/SÄP 2 Kaikki EURA 2007 -järjestelmässä perustetut projektit suljetaan EURA 2007

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi.

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi. 7.11.2011 EU:n rakennerahasto-ohjelmat 2007-2013 FLAT RATE ohje Välittömät ja välilliset kustannukset flat rate -hankkeissa - Kustannusmalli otettu käyttöön tukikelpoisuusasetuksen muutoksella (501/2011)

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Raija Wessman 2.2.2015 1 Yksinkertaistetut kustannusmallit Käytetään ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Uusien kustannusmallien käyttöönotto ja ajankohtaista ESR:ssa

Uusien kustannusmallien käyttöönotto ja ajankohtaista ESR:ssa Uusien kustannusmallien käyttöönotto ja ajankohtaista ESR:ssa 1.3.2012 Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus EU-rakennerahastoyksikkö Rakennerahastojen uudet kustannusmallit

Lisätiedot

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hankkeiden ja kumppanien arvioinnista ja hankkeista yleisemmin 1 Sisältö 1. Hanketoiminnan

Lisätiedot