Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen"

Transkriptio

1 Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus

2 Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä kaupunkialueilla Tukea voi saada esimerkiksi asukaslähtöisten toimintatapojen ja palveluiden kehittämiseen osallisuuden lisäämisessä Kansalaisjärjestöt voivat olla mukana myös muussa ohjelman mukaisessa kehittämisessä 2

3 Järjestöt ja ESR Järjestöt voivat toimia hakijoina eli tuen saajina kaikissa Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjoissa Järjestöjen toteuttamien hankkeiden määrä on eräs mitattavista indikaattoreista erityisesti toimintalinjalla 5 (Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta) Järjestöt jaetaan kolmeen ryhmään: Kansalaisjärjestöt, työmarkkinajärjestöt ja muut järjestöt Määritelty EURA2014 -järjestelmässä 3

4 Järjestöt ja ESR 1. Kansalaisjärjestöt - määritelmä Kansalaisjärjestö on paikallisella, kansallisella tai kansainvälisellä tasolla toimiva, kansalaisia yhteen kokoava, hallituksista riippumaton järjestö. Kansalaisjärjestöt ovat useimmiten voittoa tavoittelemattomia, yhdistyspohjaisesti toimivia järjestöjä, jotka pyrkivät edistämään yhteisiä tavoitteita ja arvoja. Niiden päämäärät voivat olla esimerkiksi poliittisia tai sosiaalisia. 4

5 Järjestöt ja ESR 2. Työmarkkinajärjestöt -määritelmä Työmarkkinajärjestö on työnantaja- tai työntekijäjärjestö. Työmarkkinajärjestöt neuvottelevat ja tekevät eri alojen työehtosopimukset. Työmarkkinajärjestöjä ovat esim. EK, SAK, STTK, AKAVA ja niiden jäsenliitot. 5

6 Järjestöt ja ESR 3. Muut järjestöt ja yhdistykset - määritelmä Muu järjestö tai yhdistys on sellainen, jonka hallituksessa valtiovallalla on määräysvalta tai josta on erikseen säädetty lailla. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys, Suomen Punainen Risti, ylioppilaskunnat sekä ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat. 6

7 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Alueella voidaan varata maakunnan yhteistyöasiakirjaan erityinen rahoitus kansalaistoimijalähtöiseen kehittämiseen. Kehittäminen perustuu yhteiseen strategiaan. Rahoittaja avaa haun, jossa on yhtenä painotuksena kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen. Rahoitus myönnetään varattujen varojen mukaisesti rahoituskelpoisille kansalaisjärjestöjen hankkeille. 7

8 ESR-hankkeiden rahoitus 1/2 Rahoittava viranomainen avaa haun ja määrittelee haun painotukset - maakunnan yhteistyöryhmä ottaa kantaa Hakija jättää hakemuksen EURA2014-järjestelmään Hakemus arvioidaan rakennerahasto-ohjelman valintakriteereiden mukaan Hankkeen mahdolliset muut toteuttajat ja niiden rooli hankkeessa on määriteltävä hakemuksessa Uusia tuensiirronsaajia voi lisätä vain muutoshakemuksella 8

9 ESR-hankkeiden rahoitus 2/2 Hakemuksessa neljän T:n periaate: tarve, tavoitteet, toimenpiteet ja tulokset loogisesti toisiinsa liittyen Hankkeessa tulee olla selkeät, ohjelman mukaiset ja mitattavat tavoitteet Mahdolliset osatoteuttajat tai tuensiirron saajat tulee kuvata hakemuksessa Toimenpiteet on kuvattava konkreettisesti, mitä tehdään Kustannusarvio on perusteltava, jokaisen toteuttajan osalta 9

10 ESR-hankkeiden rahoitus Rahoituksessa otettava huomioon: Hankkeet, joiden julkinen rahoitus on alle euroa, voidaan rahoittaa vain kertakorvaushankkeina tai 40 % flat rate-hankkeina. Suuremmat pääsääntöisesti 17 % flat rate hankkeina Flat rate= prosenttiperusteinen korvaus hallintokuluista 10

11 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Esimerkkinä Kymenlaakso varattu korvamerkitty rahoitus maakunnan yhteistyöasiakirjassa Paikalliset Leader-ryhmät Pohjois-Kymen Kasvu ry ja Kehittämisyhdistys Sepra ry ovat omilla kaupunkialueillaan laatineet yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa kehittämisstrategian maakunnan liiton tuella. Järjestöt hakivat kehittämishankkeille rahoitusta helmikuun 2015 haussa. Hankkeet on hyväksytty rahoitettaviksi. Tavoitteet toimintalinjan 5 mukaisia. 11

12 Hyväksyttyjen hankkeiden sisältöjä 1/2 Sosiaalisen osallisuuden lisääminen ja syrjäytymisen ehkäisy, yhteisöllisyyden vahvistaminen Kohderyhmänä erityisesti henkilöt, joiden työ- ja toimintakyky on heikko tai jotka ovat syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa, erityisesti nuoret Kohderyhmä: ne ihmiset, jotka hyötyvät hankkeesta ja joiden kokema muutos voidaan mitata Kohderyhmästä kerättävä henkilöitä koskevaa tietoa 12

13 Hyväksyttyjen hankkeiden sisältöjä 2/2 Toimenpiteinä mm. Kaupunginosayhdistysten ja alueella toimivien muiden yhdistysten toiminnan aktivoiminen mm. toimijoita kouluttamalla ja verkottamalla ja vapaaehtoisvaihdon avulla Erilaisten tapahtumien ideoinnin tukeminen Yhteyksien luominen toimijoiden ja kaupungin välille Tiedottamisen tukeminen 13

14 Järjestöjen hankkeita Järjestöjen omien vahvuuksien mukaisia hankkeita esimerkkinä Martat ja nuorten tukeminen elämänhallinnassa kurssien ja ohjauksen avulla Mielenterveysjärjestöjen hankkeet syrjäytymisvaarassa olevien auttamiseksi erilaisten voimaannuttavien toimien avulla Työttömien yhdistysten hankkeet työkyvyn ylläpitämiseen Tärkeää saada hankkeisiin kohderyhmäksi ohjelman mukaisia kohderyhmiä kuten yli 54-vuotiaita ja alle 25- vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä, työelämän tai koulutuksen ulkopuolelle jääneitä alle 30-vuotiaita 14

15 Kansalaisjärjestöt mukaan ESR-toimintaan Mahdollisuuksia ja tarvetta on paljon Leader-ryhmät kokeneina hanketoimijoina ovat tärkeässä asemassa muiden kansalaisjärjestöjen mukaan saamisessa ja tukemisessa sekä verkostojen kokoajina Hankkeen toteuttaminen on viime kädessä yhteisen hyvän rakentamista yhdessä Yhteisöllisyys pitää yhteiskunnat koossa 15

16 Tiedon lähteitä Alueiden ESR-rahoittajat: Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - yhteystiedot 16

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016 Hakijan ohje Sisältö: 1. Yleistä ESR-hausta 2. Haun erityispiirteet 3. Ohjeita hakemuksen

Lisätiedot

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku Hyvä hakemus Hyvän hakemuksen piirteitä Ohjelman ja haun mukainen Selkeästi kirjoitettu; mitä tavoitellaan mitä tehdään tavoitteiden saavuttamiseksi mitä tuloksia saadaan

Lisätiedot

Osallisuus yksilöiden ja yhteiskunnan sidosaineena. Asukaslähtöinen kehittäminen Kotkassa

Osallisuus yksilöiden ja yhteiskunnan sidosaineena. Asukaslähtöinen kehittäminen Kotkassa Kuntaliiton Demokratiapäivä 18.10.2016 Helsinki Osallisuus yksilöiden ja yhteiskunnan sidosaineena Asukaslähtöinen kehittäminen Kotkassa Marjo Tolvanen marjo.tolvanen@sepra.fi GSM 044 277 4513 www.sepra.fi/fi/tuen-hakeminen/kaupunkikehittaminen

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma Jaana Tuhkalainen Rahoitusasiantuntija ELY-keskus 23.6.2016 Kansalaistoimijalähtöinen toiminta

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

HAKUINFO päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus

HAKUINFO päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus HAKUINFO 1.3.2016 päättyvä ESR-haku Hyvä hakemus Hyvän hakemuksen piirteitä Ohjelman ja haun mukainen Selkeästi kirjoitettu; mitä tavoitellaan mitä tehdään tavoitteiden saavuttamiseksi mitä tuloksia saadaan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen ELY-keskuksen kehittämishankerahoitus: EAKR & ESR Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen EAKR-kehittämishankkeet (YM:n hallinnonala) ELY-keskus rahoittaa ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämishankkeita;

Lisätiedot

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus 070514 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset

Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset Lukioiden työelämäyhteistyö-kokonaisuuden syksyn 2016 haun ennakkoinfo OKM 20.5.2016 Marika Lindroth Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lukioiden työelämäyhteistyö-kokonaisuus

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti 2 Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 Kantri on perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 12.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta EU:n Itämeri-strategian sidosryhmätilaisuus Ympäristöministeriö, 6.4.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö,

Lisätiedot

INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE

INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE Ravintola Liisanpuisto, PORI 12.12.2013 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto TÄRKEÄT Ä PÄIVÄMÄÄRÄT Ä ÄÄ Ä Projekteja j voidaan toteuttaa pääsääntöisesti 31.12.2014 asti

Lisätiedot

ESR-RAHOITTEISESSA PAIKAL-HANKKEESSA TOTEUTETTAVIEN ALAHANKKEIDEN HAKU VARSINAIS- SUOMESSA

ESR-RAHOITTEISESSA PAIKAL-HANKKEESSA TOTEUTETTAVIEN ALAHANKKEIDEN HAKU VARSINAIS- SUOMESSA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MUKAINEN KANSALAISTOIMIJALÄHTÖINEN PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN KAUPUNKIALUEILLA ESR-RAHOITTEISESSA PAIKAL-HANKKEESSA TOTEUTETTAVIEN ALAHANKKEIDEN

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR-koordinaattori Antti Hänninen / Keski-Suomen ELY-keskus ABC hankkeet etenee Mikkeli Rakennerahastot Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Tavoitteena

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hakuinfo 17.6.2014 Molempia rahastoja koskevia hakuohjeita Mitä ennen hanketta ja mitä sen jälkeen? Hakemuksessa on selvitettävä Miten suunnittelussa

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Hakuinfo 17.1.2017 Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmassa

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.8.-1.10.2015 Alueellinen ESR haku 1.8-1.10.2015 Etelä-Karjala Toimintalinja 3: ET 6.1, 7.1, 8.1 Toimintalinja 4: ET 9.1, 9.2 Toimintalinja 5: ET 10.1 Kanta-Häme Toimintalinja

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA Hakijan ohje

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA Hakijan ohje KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 16.12.2016 1.3.2017 Hakijan ohje Sisältö: 1. Yleistä ESR-hausta 2. Haun erityispiirteet 3. Ohjeita hakemuksen

Lisätiedot

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen Business as (un)usual rahoittajan näkökulma 13.8.2013 Ilmi Tikkanen EU hankkeiden vaikuttavuudesta Havaintoja EU:n ohjelmakaudelta 2007 2013 Tuleva EU:n ohjelmakausi 2014 2020 (valmistelu) Etelä-Suomen

Lisätiedot

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista Haku 1.1 1.3.2016 Valtteri Karhu Marika Lindroth Tavoitteet Vahvistetaan nuorten elämänhallintaa, osallisuutta ja voimavaroja, jotta motivaatio opiskeluun ja

Lisätiedot

Hanke Salon keskusta-alueella Salo

Hanke Salon keskusta-alueella Salo PAIKAL - Paikallinen kehittäminen Turun ja Salon seuduilla Hanke Salon keskusta-alueella Salo 13.9.2016 Omaehtoisen, alhaalta ylöspäin suuntautuvan kansalaistoimijalähtöisen paikallisen kehittämistoiminnan

Lisätiedot

Miten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu

Miten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu Miten tukea haetaan? Valtteri Karhu Rahoitusta haetaan Eura2014 -järjestelmässä Rakennerahastojen viestintä, kuten hakuilmoitukset julkaistaan verkossa osoitteessa www.rakennerahastot.fi Sivustolla sivut

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) -tavoitteena työllisyyden ja osaamisen kehittäminen, heikommassa asemassa olevien ryhmien tukeminen sekä tasa-arvoisuuden edistäminen ja

Lisätiedot

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet Vastaanottava maaseutu 22.1.2016 Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rahoituksen jako rahastojen välillä (pl. alueellinen yhteistyö)

Lisätiedot

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari Valintaperusteita on kolmenlaisia I YLEISET VALINTAPERUSTEET (luonnos) Merkitään rastilla

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Tuottavaa ja tuloksellista työelämää yhteistyöllä VALTAKUNNALLINEN AVOIN ESR- HAKU

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Tuottavaa ja tuloksellista työelämää yhteistyöllä VALTAKUNNALLINEN AVOIN ESR- HAKU KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Tuottavaa ja tuloksellista työelämää yhteistyöllä VALTAKUNNALLINEN AVOIN ESR- HAKU 1.6.- 15.9.2015 Hakijan ohje ESR-PROJEKTIHAKU Hämeen

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita maailmantalouden,

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

Toiminta-aika suunnitellaan hakemuksessa. Toiminnan on päätyttävä kuitenkin viimeistään

Toiminta-aika suunnitellaan hakemuksessa. Toiminnan on päätyttävä kuitenkin viimeistään TIETOA HAKIJALLE 1. Mihin voi hakea rahoitusta? Toiminnalla tuetaan ja edistetään sosiaalista osallisuutta ja työelämävalmiuksia sekä kehitetään asuinympäristöä Joensuun kantakaupungin alueella. Kantakaupungin

Lisätiedot

Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", rahoitukseen osallistumisesta

Päätös EAKR-hankkeen Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu, rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 189 15.12.2014 Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", 300311 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 15.12.2014 189 Hankkeen

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi Rovaniemi 7.6.2011 Laajakaistahankkeet EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat laajat hajaasutusalueiden laajakaistahankkeet - Pilottihankkeet Pertunmaa

Lisätiedot

ESR-hankekausi : ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus

ESR-hankekausi : ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus ESR-hankekausi 2014-2020: ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus 18.11.2014 EU-koordinaattori Mika Villa Keski-Suomen ELY-keskus/Turku Ohjelmakauden 2014-2020 käynnistyminen Ensimmäinen haku päättyi

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku 18.1.2016 Länsi-Suomen alueen

Lisätiedot

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta 22.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Yksi ohjelma, joka pitää sisällään ESR- ja EAKR- rahoitukset Valtakunnalliset

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun

Lisätiedot

EU-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ

EU-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ EU-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ Keski-Suomen ELY-keskuksessa ja Pirkanmaan liitossa on haettavana Keski-Suomen alueellisesta rahoituskehyksestä 6,9 miljoonaa euroa EU-tukea kehittämis- ja investointihankkeille,

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen Varsinais-Suomen alueen painotukset 2 ESR-haussa etusijalla ovat hankkeet, jotka perustuvat todelliseen tarpeeseen ja joissa jo hakuvaiheessa

Lisätiedot

LIITE 1 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA

LIITE 1 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitetaulukko vuodelle 2017 16.6.2014 LIITE 1 Vuosi: 2017 Toimintalinja / temaattiset tavoitteet RR-ELY RR-ELY Maakunnan liitto Maakunnan liitto Tekes Tekes YHTEENSÄ Kohdentamattomat

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-hakuinfo Tieteiden talo 13.1.2016 Päivi Bosquet Marika Lindroth Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma

Lisätiedot

Yleishyödylliset investointihankkeet

Yleishyödylliset investointihankkeet Yleishyödylliset investointihankkeet Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 28.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 28.5.2015

Lisätiedot

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet Sivu 1 74 Dno Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet OUKA/351/02.05.01.03/2014 Päätöshistoria Kaupunginhallituksen kehittämisjaosto kokous 28.01.2014 10

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö julistaa haettavaksi yhteensä euron suuruisen määrärahan, joka on tarkoitettu:

Sosiaali- ja terveysministeriö julistaa haettavaksi yhteensä euron suuruisen määrärahan, joka on tarkoitettu: 1(6) MÄÄRÄRAHAN HAKUILMOITUS Valiokunta lisää momentille (33.03.63 Eräät erityishankkeet) 1 100 000 euroa valtakunnalliseen toimintaan, joka kohdistuu erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden (esim.

Lisätiedot

Toimintalinjan 4 erityistavoitteesta 9.1. esitetään hylättäväksi hankkeet:

Toimintalinjan 4 erityistavoitteesta 9.1. esitetään hylättäväksi hankkeet: Maakunnan yhteistyöryhmän 52 30.11.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 5 10.01.2017 5 Etelä-Suomen ESR-hankehaku 1.6. - 3.10.2016 MYRS 30.11.2016 52 Etelä-Suomen 3.10.2016 päättyneessä ESR-haussa

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta 1(6) RAHOITUSHAKEMUS Kansallinen maakunnan kehittämisraha Alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) Osaamiskeskusohjelma HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella 2014-2020 TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivi Jaakola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUKSET VUODELLE 2016 LIITE 1. Määrälliset tavoitteet vuonna 2016

TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUKSET VUODELLE 2016 LIITE 1. Määrälliset tavoitteet vuonna 2016 TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUKSET VUODELLE 2016 LIITE 1 KÄYNNISSÄ OLEVAT TYÖLLISYYSHANKKEET 1 (5) Hakija ja hanke Hankkeen kohderyhmät Hankkeen keskeiset toimintamuodot Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA EURA 2007 järjestelmän rahoituspäätösmallit 2010 ESR:ssa käytössä seuraavat

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky. Toukokuu 2014

Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky. Toukokuu 2014 Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Toukokuu 2014 TL 1 Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoitteet: Uuden liiketoiminnan luominen

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

ERASMUS+ -ohjelma. Ylitarkastaja Heidi Sulander

ERASMUS+ -ohjelma. Ylitarkastaja Heidi Sulander ERASMUS+ -ohjelma Ylitarkastaja Heidi Sulander Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Koulutus-, nuoriso- ja urheilualan yhteinen toimintaohjelma, jossa urheilu huomioitu itsenäisenä lukuna. Ohjelman tavoitteet:

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa. Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely!

Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa. Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely! Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus 28.5.2013 Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely! Avoin haku 3.9.-5.10.2012 Kevennetyt kustannusmallit:

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Tilannekatsaus 9 / 2016

Tilannekatsaus 9 / 2016 Tilannekatsaus 9 / 2016 LEADER 2014-2020 Suomessa 54 Leader-ryhmää Koot ja asukasmäärät vaihtelevat: 3-14 kuntaa, 14000 122000 asukasta Leader-toiminnan julkinen rahoitus 300 m Ryhmittäiset vaihtelut 2,9

Lisätiedot

6Aika-strategian ohjausryhmä

6Aika-strategian ohjausryhmä 6Aika-strategian ohjausryhmä Sähköpostikokous 17.1.2017 klo 13-17 Muistio 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2015

Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa

Lisätiedot

Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi.

Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi. 19.1.2010 HANKEHAKU Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi. Rahoitushakemukset on jätettävä viimeistään 5.2.2010

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Maahanmuuttajista elinvoimaa Koillismaalle - hanke

Maahanmuuttajista elinvoimaa Koillismaalle - hanke Maahanmuuttajista elinvoimaa Koillismaalle - hanke 1.8.2016-28.2.2019 10.10.2016 Perustietoa hankkeesta Päärahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla

ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla MYRS Toimintalinja 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1. Nuorten ja muiden heikossa työmarkkinaasemassa olevien työllistymisen edistäminen

Lisätiedot

ESR-indikaattorit Rakennerahasto-ohjelma

ESR-indikaattorit Rakennerahasto-ohjelma ESR-indikaattorit Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 Hakuinfo Turussa 14.1.2015 Indikaattoreiden määritelmistä Komission tavoitteena, että eri jäsenmaiden tuloksia voitaisiin käsitellä yhteismitallisesti

Lisätiedot

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty SOKU Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen 2015-2018 Perustiedot Toteuttajat: Lapin AMK Oy, Hyvinvointiala; Osatoteuttajina Meri-Lapin Työhönvalmennussäätiö, Sodankylän

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot