Miten tutkin ja hoidan kammiolisälyöntejä. M.J. Pekka Raatikainen, Sinikka Yli-Mäyry ja Heikki V. Huikuri
|
|
- Hannu-Pekka Alanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Katsaus Miten tutkin ja hoidan kammiolisälyöntejä M.J. Pekka Raatikainen, Sinikka Yli-Mäyry ja Heikki V. Huikuri Kammiolisälyöntisyys on tavallinen kliininen ongelma. Etenkin vasta alkanut lisälyöntisyys tai aiempien oireiden paheneminen johtavat herkästi lääkärissä käyntiin. Potilasta tutkittaessa on olennaista selvittää, onko hänen sydämessään rakenteellista vikaa. Tutkimusten kulmakivet ovat perusteellinen anamneesi, huolellinen kliininen tutkimus ja 12- kytkentäinen EKG. Suurinta osaa potilaista helpottaa jo tieto siitä, ettei oireen taustalla ole vaarallista sydänsairautta. Lääkehoidossa beetasalpaajat ovat turvallisia ja soveltuvat hyvin avoterveydenhuollossa käytettäviksi. Varsinaisten rytmihäiriölääkkeiden käytön kammiolisälyöntisyyden hoidossa on perustuttava erikoislääkärin tarkkaan harkintaan. Osalle vaikeaoireisista potilaista saattaa soveltua myös katetriablaatio tai muu invasiivinen hoito. Tässä artikkelissa pyrimme selvittämään, milloin tarkemmat tutkimukset ovat tarpeen ja esitämme oman käsityksemme kammiolisälyöntisyyden hoidosta. Kammiolisälyöntejä esiintyy lähes kaikilla ihmisillä jossain elämänvaiheessa. Osalla kammiolisälyönnit ovat täysin huomaamattomia, mutta osa kokee ne erittäin kiusallisiksi. Kammiolisälyöntisyyttä hoidettaessa on tärkeintä ensin selvittää, onko oireen taustalla rakenteellista sydänvikaa. Jos sellainen löytyy, hoitotoimenpiteet suunnataan ensin siihen ja vasta toissijaisesti itse rytmihäiriöön (Raatikainen 2000). Runsaan kammiolisälyöntisyyden tutkiminen on lähes aina aiheellista. Useimmiten perusteellinen anamneesi, kliininen tutkimus ja 12-kytkentäinen EKG riittävät, mutta osalla potilaista myös invasiiviset tutkimukset voivat olla tarpeen. Terveessä sydämessä kammiolisälyönnit ovat hyvänlaatuinen ilmiö, joka vaatii hoitoa vain harvoin. Suurinta osaa potilaista helpottaa jo tieto siitä, ettei oireen taustalla ole vaarallista sydänsairautta. Lääkehoidon tarvetta harkittaessa tulisi huomioida, että terveen sydämen kammiolisälyöntejä kuten kaikkia muitakin hyvänlaatuisia rytmihäiriöitä hoidettaessa lääkitys ei saisi olla vaarallisempi kuin itse lisälyöntitaipumus (Roden 1994, Raatikainen 2000). Toisaalta jos elämäntapamuutokset ja lääkehoito eivät riitä, vaikeaoireisille potilaille voidaan harkita myös lääkkeettömiä vaihtoehtoja, kuten katetriablaatiota (Zhu ym. 1995). Seuraavassa esitämme lähinnä omiin kliinisiin kokemuksiimme perustuvan suosituksen kammiolisälyöntisyyden tutkimuksista ja hoidosta. Kammiolisälyöntien syntymekanismit ja esiintyvyys Kammiolisälyönnillä tarkoitetaan ennenaikaista, kammiotasolla muodostuvaa sydämen depolarisaatiota. Sinustaajuuden ollessa tavallista hitaampi normaali impulssi ei saavu kammioon riittävän nopeasti, mikä altistaa kammiolisälyöntisyydelle. Toisaalta muiden rytmihäiriöiden tapaan myös kammiolisälyönti saattaa syntyä»aktiivisesti» lisääntyneen automaation, kiertoaktivaation tai ns. lauenneen aktivaation ai- Duodecim 2002;118:
2 heuttaman paikallisen impulssinmuodostumishäiriön seurauksena (Zipes 1997). Kammiolisälyöntitaipumus on yleistä. Käytännössä kaikilla esiintyy joskus kammiolisälyöntejä. Satunnaisesti rekisteröidyssä 12-kytkentäisessä EKG:ssä kammiolisälyöntejä todetaan 0,7 1 %:lla terveistä tutkittavista, tunnin rekisteröinnissä noin puolella ja kliinisessä rasituskokeessa %:lla (Messineo 1989). Sydänsairauksien yhteydessä lisälyöntien esiintyvyys on suurempi. Kammiolisälyönnit voivatkin olla ensimmäinen merkki alkavasta sydänsairaudesta, kuten sepelvaltimotaudista, läppäviasta, sydämen vajaatoiminnasta tai hoitamattomasta verenpainetaudista. Tavallisimmat kammiolisälyöntisyydelle altistavat tekijät on lueteltu taulukossa 1. Tyypillisesti esimerkiksi huonosti nukuttu yö, stressi ja runsas kahvinjuonti altistavat lisälyönneille. Osalla potilaista rytmihäiriötuntemukset ilmenevät vain kiivaassa liikunnassa, osalla vasta rasituksen jälkeisessä palautumisvaiheessa. Jälkimmäinen on ominaista etenkin aktiiviurheilijoille. Pitkä QT -oireyhtymässä voimakas emotionaalinen stressi tai rasitus voi laukaista lisälyöntisyyden tai kammiotakykardian (Swan 1998). Kammiolisälyöntisyyden diagnostiikka Taulukko 1. Kammiolisälyöntisyydelle altistavia tekijöitä. Ikääntyminen Voimakas fyysinen rasitus Psyykkinen rasitus (stressi, valvominen)»sydänstimulantit» ja jotkut lääkkeet kahvi, tupakka, huumeet ksantiinijohdokset, sympatomimeetit digitalimyrkytys Elektrolyyttihäiriöt (hypokalemia) Kilpirauhasen toimintahäiriöt Keuhkosairaudet (hypoksia) Akuutit keskushermostosairaudet Sydänsairaudet sepelvaltimotauti (sydäninfarktin jälkitila) sydämen vajaatoiminta kardiomyopatiat synnynnäinen sydänvika läppäviat (mitraaliprolapsi) pitkä QT -oireyhtymä Huolellinen anamneesi ja kliininen tutkimus ovat kammiolisälyöntisyyden diagnostiikan kulmakiviä. Ne eivät kuitenkaan yksinään riitä, vaan kammiolisälyöntisyyden diagnoosi edellyttää aina myös EKG:n rekisteröimistä tuntemusten aikana. Kammiolisälyöntisyyden EKG-diagnoosi on periaatteessa helppo. Jos ennenaikaista leveää QRS-aaltoa (tavallisesti yli 140 ms) ei edellä P-aalto, on kyse kammiolisälyönnistä. Terveen sydämen kammiolisälyönti on yleensä korkea yksi- tai kaksivaiheinen ja T-aallon heilahdus erisuuntainen kuin QRS-aallon. Rakenteellisesti sairaassa sydämessä QRS-heilahdus on usein matalampi ja solmuinen. Yksittäisen kammiolisälyönnin jälkeen EKG:ssä todetaan usein kompensatorinen tauko ja joskus myös kammiosta eteiseen asti»vastavirtaan» johtunut retrogradinen P-aalto. Yhdenmuotoinen kammiolisälyönti syntyy aina samassa kohdassa kammiota, kun taas monimuotoisen kammiolisälyönnin lähtökohta kammiossa vaihtelee. Bigeminiassa joka toinen lyönti on kammiolisälyönti ja trigeminiassa joka kolmas. Jos kammiolisälyöntejä esiintyy kolme tai useampi peräkkäin, puhutaan lyhytkestoisesta kammiotakykardiasta. Kammiolisälyönnin tavallisimpia erotusdiagnostisia vaihtoehtoja ovat aberroitunut eteislisälyönti, jaksoittainen kammiotahdistus ja intermittoiva Wolf Parkinson Whiten oireyhtymä. EKG-pitkäaikaisrekisteröintien purkuun käytettävät tietokoneohjelmat luokittelevat kaikki leveäkompleksiset lisälyönnit kammioperäisiksi. Tulkitsijan onkin aina syytä itse varmistaa, onko laite tulkinnut lisälyönnit oikein. Aberroitunut eteislisälyönti on useimmiten oikean haarakatkoksen mallinen, mutta se voi muistuttaa myös vasenta haarakatkosta tai etutai takahaarakkeen katkosta. Toiminnalliseen haarakatkokseen viittaa QRS-aallon leveyden vaihtelu lisälyönnin varhaisuuden mukaan (osittainen aberraatio) samoin kuin lisälyöntiä edeltävän T-aallon poikkeava muoto (ns. P-on-T -lisälyönti). Kammiolisälyöntisyyden aiheuttamat oireet Kammiolisälyöntien aiheuttamat oireet vaihtelevat suuresti. Kun otetaan huomioon kammioli- 146 P. Raatikainen ym.
3 Taulukko 2. Kammiolisälyöntien aiheuttaman riskin arviointi. Taulukossa esitetyt luokitteluperusteet ovat suuntaa antavia eivätkä välttämättä sovellettavissa yksittäisiin potilaisiin. Pieni riski Rakenteellisesti terve sydän Yksittäiset lisälyönnit Alle 10 lisälyöntiä tunnissa (alle 100/vrk) Yhdenmuotoiset lisälyönnit Korkea yksi- tai kaksivaiheinen QRS-aalto Myöhäinen lisälyönti (loppudiastolinen) Lisälyönnin kytkentäväli vakio Vasemman puolen haarakatkosta muistuttava QRS-aalto (lähtökohta oikeassa kammiossa) Lisälyönnit vähenevät tai häviävät rasituksessa Suuri riski Rakenteellinen sydänsairaus Peräkkäiset lisälyönnit (»kupletti», lyhytkestoinen VT) Yli 10 lisälyöntiä tunnissa (yli 100/vrk) Monimuotoiset lisälyönnit Matala, solmuinen QRS-aalto Varhainen lisälyönti (»R-on-T») Lisälyönnin kytkentäväli vaihtelee Oikean puolen haarakatkosta muistuttava QRS-aalto (lähtökohta vasemmassa kammiossa) Lisälyönnit lisääntyvät tai monimuotoistuvat rasituksessa Vaikka kammiolisälyöntien runsaus sydäninfarktin jälkeen korreloi vahvasti potilaan ennusteeseen, ei runsaillakaan lisälyönneillä ole ennusteellista merkitystä terveessä sydämessä (vrt. kuvan 1 potilas). Selvää on kuitenkin, että jos potilaan kammiolisälyönneissä esiintyy useita suureen riskiin viittaavia piirteitä, tarkemmat tutkimukset ovat tarpeen. Rakenteellisen sydänsairauden yhteydessä kammiolisälyöntiä seuraavan poikkeavan»turbulenssin» on osoitettu korreloivan ennusteeseen (Schmidt ym. 1999). Kliiniseen käyttöön turbulenssin mittaus ei kuitenkaan vielä sovellu. Lisälyönnin kytkentävälillä tarkoitetaan lyönnin ajoittumista edeltävään normaaliin lyöntiin nähden. sälyöntisyyden yleisyys, on todennäköistä, että suurin osa kammiolisälyöntisyydestä on oireetonta tai niin vähäoireista, ettei sen vuoksi koskaan hakeuduta lääkäriin. Osa ihmisistä kuitenkin aistii kammiolisälyönnit niin kiusallisiksi, että ne huonontavat elämänlaatua. Kammiolisälyöntien aiheuttamien oireiden syntytapa on epäselvä. Etenkin sydänsairauksiin liittyviin»muljahteluihin» voi liittyä myös hoitoa vaativia, pitkäkestoisia takykardioita. Tyypillisiä kammiolisälyöntisyyden aiheuttamia lieviä oireita ovat erilaiset palpitaatio- ja rintatuntemukset. Rintaan tulee»tyhjä olo», päätä huimaa, kädet vapisevat ja sydän tuntuu pysähtyvän lisälyöntiä seuraavan tauon takia. Vakavampia lisälyöntituntemuksiin liittyviä oireita ovat sydämen vajaatoiminnan tai sydänlihasiskemian paheneminen ja pitkäkestoisen rytmihäiriön käynnistymisen aiheuttama presynkopee tai synkopee. Kammiolisälyöntisyyden kliininen merkitys Terveen sydämen kammiolisälyöntejä pidetään täysin vaarattomina (Kennedy ym. 1985, Mäkijärvi 2000). Niissäkään tutkimuksissa, joissa kammiolisälyönnit ovat näyttäneet lisäävän kokonaiskuolleisuutta (Chiang ym. 1969, Bikkina ym. 1992, Jouven ym. 2000) lisälyöntisyyden ei ole voitu osoittaa ennustavan äkkikuolemaa, vaan ne ovat olleet pikemmin merkki piilevästä sydänsairaudesta (Horan ja Kennedy 1984, Kennedy 1999, Calkins 2000). Ongelmallisimmissa tapauksissa kammiolisälyöntisyyden hyvänlaatuisuus voidaan varmistaa elektrofysiologisella tutkimuksella. Jos kammiostimulaatio ei aiheuta kammiotakykardiaa, on kammiolisälyöntipotilaan äkkikuoleman riski erittäin pieni (Gomes ym. 1984). Kammiolisälyöntisyyden vaikutus elämänlaatuun voi kuitenkin olla niin merkittävä, että invasiivinen hoito saattaa olla tarpeen (Zhu ym. 1995). Kammiolisälyöntisyyden riskin arvioinnissa voidaan käyttää apuna taulukossa 2 esitettyjä periaatteita. Kammiolisälyöntien ennusteellinen merkitys on suurempi rakenteellista sydänvikaa sairastavilla. Esimerkiksi sydäninfarktin jälkeen esiintyvien kammiolisälyöntien määrällä on muista riskitekijöistä riippumaton vaikutus potilaiden myöhäisennusteeseen. Jos EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnissä esiintyy kammiolisälyöntejä enemmän kuin kymmenen tunnissa, kammiotakykardian ja äkkikuoleman riski on suurentunut 2,5 4-kertaiseksi (Bigger ym. 1977, Maggioni ym. 1993). Myös sydämen vajaatoiminnassa runsaat kammiolisälyönnit ennakoivat kammioperäisen rytmihäiriön lisääntynyttä ris- Miten tutkin ja hoidan kammiolisälyöntejä 147
4 kiä (Huikuri 1997). Sydäninfarktin jälkeen tai sydämen vajaatoiminnassa esiintyvien kammiolisälyöntien kliinisen merkityksen tekee ongelmalliseksi se, että niiden hoitamiseksi ei ole hyviä menetelmiä. Parhaatkaan rytmihäiriölääkkeet eivät paranna näiden potilaiden ennustetta, vaikka lisälyönnit häviäisivät kokonaan (Raatikainen 2000). Kammiolisälyöntipotilaan tutkimukset Potilasta tutkittaessa on olennaista selvittää, onko hänen sydämessään rakenteellista vikaa. Vasta sen jälkeen potilaalle voidaan sanoa, että lisälyöntitaipumus on hyvänlaatuinen. Useimmiten perusteellinen anamneesi, kliininen tutkimus ja 12-kytkentäinen EKG riittävät, mutta osalle potilaista myös invasiiviset tutkimukset voivat olla tarpeen (Yli-Mäyry 1998). Laboratoriokokeista riittävät yleensä pieni verenkuva, elektrolyytit ja kilpirauhaskokeet. Kammiolisälyöntipotilaan anamneesissa oleellista on selvittää oireiden vaikutus elämänlaatuun. Käytännössä tämä tarkoittaa oireiden määrän ja niiden aiheuttaman subjektiivisen haitan selvittämistä. Samalla selvitetään oireita provosoivat tai pahentavat tekijät, muut sairaudet, lääkitykset ja sukuanamneesi. Kliinisessä tutkimuksessa etsitään merkkejä piilevistä sydänsairauksista. Erityisen tärkeää on sykkeen tunnustelun ohella huolellinen auskultaatio. Siinä voidaan paitsi todeta lisälyönnit myös havaita sivuääni tai muu merkki (esim. galoppi) rytmihäiriölle altistavasta sydänviasta. Huolellinen auskultoija voi myös tunnistaa monille rytmihäiriöille altistavan mitraaliläppäprolapsiin liittyvän keskisystolinen klikin. Kammiolisälyönnin lähtökohta voidaan melko luotettavasti arvioida 12-kytkentäisestä EKG:stä. Jos QRS-aalto on oikean puolen haarakatkoksen kaltainen, lähtökohta on vasemmassa kammiossa. Jos se on vasemman puolen haarakatkoksen kaltainen, lähtökohta on oikeassa kammiossa. Sydämen kärjen seudusta alkunsa saavaan kammiolisälyöntiin viittaa negatiivinen QRS-aalto alaseinäkytkennöissä. Lisälyönti on todennäköisesti hyvänlaatuinen, jos se on yhdenmuotoinen eli sen lähtökohta kammiossa on aina sama. Monimuotoinen tai aina eri kohtaan edeltävän normaalin QRS-aallon jälkeen tuleva kammiolisälyönti voi viitata sydämen poikkeavaan rakenteeseen. Jos QRSkompleksi on aina vasemman puolen haarakatkoksen kaltainen ja positiivinen raajakytkennöissä II, III ja avf, kyseessä on mitä todennäköisimmin vaaraton oikean kammion ulosvirtauskanavasta lähtevä lisälyönti. Milloin laajemmat tutkimukset? Laajemmat tutkimukset ovat tarpeen vain, jos edellä mainituissa perustutkimuksissa todetaan poikkeavaa. Jatkotutkimusten aiheista ja suorituksesta on vastikään julkaistu laaja kotimainen katsaus (Yli-Mäyry 1998), minkä takia emme käsittele niitä tässä kovin yksityiskohtaisesti. Rytmihäiriön diagnostiikan kannalta tärkeimpiä lisätutkimuksia ovat EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnit (jatkuva ja tapahtuma-ekg). Näitä tutkimuksia voidaan käyttää valikoidusti myös hoidon tehon arvioinnissa. Sydämen kaikukuvauksessa selviävät nopeasti sydämen seinämien liikkeet ja paksuudet, läppien toiminta, kammioiden ja eteisten koot, oikovirtaukset ja perikardiumin tila. Jos sydämen kaikulöydös on normaali, on kammiolisälyöntitaipumus lähes poikkeuksetta hyvänlaatuinen. Jos potilas kertoo lisälyöntisyyden pahenevan rasituksessa, hänelle on syytä tehdä kliininen rasituskoe. Sydämen ja sepelvaltimoiden varjoainekuvaus on aiheellinen, jos rasituskokeessa todetaan iskeemisiä muutoksia ja kammiolisälyöntien määrä lisääntyy kuormituksen kasvaessa. Sydänlihasbiopsian anti on vähäinen. Elektrofysiologinen tutkimus on aiheellinen, jos lisälyöntituntemuksiin liittyy hemodynamiikan romahdukseen viittaavia oireita tai löydöksiä kuten synkopee. Elektrofysiologisessa tutkimuksessa selvitetään sydämen sähköiset ominaisuudet ja rytmihäiriöherkkyys. Tämän perusteella tehdään hoitoarvio, jossa pohdittavana ovat lääkityksen ja lääkkeettömän hoidon mahdollisuudet. Tiivistelmä kammiolisälyöntipotilaan tutkimuksista on esitetty taulukossa P. Raatikainen ym.
5 Taulukko 3. Kammiolisälyöntipotilaan tutkiminen. Aina tehtävät perustutkimukset Anamneesi (oirekuva, suku, lääkitys) Kliininen tutkimus (sydänsairauksiin viittaavat löydökset) 12-kytkentäinen EKG Laboratoriokokeet (pieni verenkuva, elektrolyytit, kilpirauhaskokeet) Usein tarvittavia lisätutkimuksia Thoraxröntgenkuvaus EKG:n vuorokausirekisteröinti tai tapahtuma-ekg Sydämen kaikukuvaus Kliininen rasituskoe Valikoiduille potilaille hyödyllisiä lisätutkimuksia Sydämen isotooppitutkimukset Sydämen ja sepelvaltimoiden varjoainekuvaus Sydämen magneettikuvaus Elektrofysiologinen tutkimus Geneettiset ym. erityistutkimukset Kammiolisälyöntisyyden hoito Terveen sydämen kammiolisälyöntisyys. Suurinta osaa potilaista helpottaa jo tieto siitä, ettei oireen taustalla ole vaarallista sydänsairautta. Terveen sydämen kammiolisälyönteihin (kuva 1) ei yleensä tarvitakaan lääkehoitoa, vaan potilaalle tulisi huolellisesti kuvata rytmihäiriön luonne ja sen hyvänlaatuisuus. Seuraavaksi pyritään eliminoimaan kaikki lisälyöntisyydelle altistavat tekijät. Elleivät nämä toimenpiteet auta, avohoitolääkäri voi kokeilla hankaliin oireisiin beetasalpaajalääkitystä. Beetasalpaaja on turvallinen vaihtoehto hyvänlaatuisten rytmihäiriöiden hoitoon, mutta valitettavasti se tehoaa melko huonosti kammiolisälyönteihin. Eri beetasalpaajien välillä ei liene suuria eroja. Tilapäiskäytössä suositaan lyhytvaikutteisia (esim. propranololi mg tarvittaessa) ja pitempikestoisessa hoidossa kerran päivässä otettavia valmisteita. Jaksottaista lääkitystä käytettäessä on muistettava ns. reboundvaikutus. Beetasalpaajat tehoavat parhaiten lisälyöntisyyteen, joka liittyy sympatikotoniaan. Pitzalisin ym. (1996) aineistossa beetasalpaaja vähensi kammiolisälyöntien määrän lähes puoleen kaikilla niillä potilailla, joilla lisälyöntiä edeltävä syklinpituus oli lyhyt (eli lisälyöntejä esiintyi nopeahkon sykkeen aikana). Ryhmässä, jossa ei todettu korrelaatiota kammiolisälyöntien esiintyvyyden ja edeltävän syketaajuuden välillä, lisälyönnit vähenivät vain osalla potilaista. Sen sijaan ryhmässä, jossa kammiolisälyöntejä esiintyi eniten hitaan sykkeen aikana, beetasalpaaja lisäsi kammiolisälyöntien määrän lähes kaksinkertaiseksi yli puolella potilaista (proarytminen vaikutus). Jos beetasalpaaja on vasta-aiheinen, sen sijasta voidaan kokeilla kalsiuminestäjistä verapamiilia tai diltiatseemia. Suuriannoksinen sotaloli tehoaa kammiolisälyönteihin jonkin verran paremmin kuin muut S S S S S S V V S V Kuva 1. Kammiolisälyöntejä EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnissä oireettomalla 43-vuotiaalla miehellä. Työterveystarkastuksessa tehdyssä rekisteröinnissä tutkittavalla todettiin vuorokauden aikana yli yhdenmuotoista kammiolisälyöntiä, joita hän ei aistinut lainkaan. Kliinisen rasituskokeen ja sydämen kaikututkimuksen löydökset olivat normaaleja. Lääkehoitoa ei aloitettu, ja potilas on edelleen oireeton. Jos sydän on rakenteellisesti terve, runsaskaan oireeton tai vähäoireinen kammiolisälyöntisyys ei vaadi hoitoa. Miten tutkin ja hoidan kammiolisälyöntejä 149
6 Taulukko 4. Terveen sydämen kammiolisälyöntisyyden hoito. Perusterveydenhuolto (yleislääkäri) Elämäntapaohjeet (kahvin ja alkoholin välttäminen, riittävä uni jne.) Beetasalpaaja (tarvittaessa tai jatkuvasti) oireiden mukaan Kalsiuminestäjät Erikoislääkärin aloittaman hoidon seuranta Keskussairaalat (sisätautilääkäri) edellisten lisäksi Kalsiuminestäjä (verapamiili, diltiatseemi) IC-ryhmän lääkkeet Yliopistosairaalat (rytmikardiologi) edellisten lisäksi Muut rytmihäiriölääkkeet (ryhmien IA ja IC lääkkeet, sotaloli, amiodaroni) Sydämentahdistin Katetriablaatio Useimpia potilaita helpottaa jo selvitys siitä, ettei oireen taustalla ole vaarallista sydänsairautta. Suurena apuna tässä on hyvä potilas-lääkärisuhde. Tarkemmat perustelut yllä esitetylle hoitojen porrastukselle on esitetty tekstissä. beetasalpaajat. Isoina annoksina sotaloli kuitenkin saattaa pidentää QT-aikaa liiallisesti myös terveessä sydämessä ja aiheuttaa proarytmisiä komplikaatioita (Yli-Mäyry 1999, Raatikainen 2000). Amiodaronin ja dofetilidin käyttö rajoittuu potilaisiin, joilla on todettu rakenteellinen sydänsairaus ja kammiolisälyöntisyyden lisäksi myös jokin muu rytmihäiriö. Myös ryhmän IA lääkkeet (kinidiini, disopyramidi) estävät kammiolisälyöntejä tehokkaammin kuin beetasalpaajat, mutta niiden käyttöä rajoittaa kääntyvien kärkien kammiotakykardian riski. Lisäksi sekä kinidiinilla että disopyramidilla on voimakas negatiivinen inotrooppinen vaikutus ja runsaasti sydämenulkoisia haittavaikutuksia (Raatikainen 2000). Ryhmän IA ja III lääkkeitä ei missään tapauksessa tulisikaan käyttää ensivaiheen lääkkeenä kammiolisälyöntien hoidossa. Vaikutusmekanismin perusteella on epätodennäköistä, että ryhmän IB lääkkeet (lidokaiini, meksiletiini) tehoaisivat terveen sydämen kammiolisälyönteihin. I V 1 II V 2 III V 3 avr V 4 avl V 5 avf V 6 Kuva 2. Kammiolisälyöntejä synkopeen selvittelyjen yhteydessä 63-vuotiaalta mieheltä rekisteröidyssä 12-kytkentäisessä EKG:ssä. EKG:ssä näkyy sinusbradykardia ja bigeminia sekä Q-aallot etuseinäkytkennöissä. Potilas ei aistinut lainkaan lisälyöntejä. Yliopistosairaalassa tehdyssä sydämen ja sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa todettiin laaja infarktiarpi (vasemman kammion ejektiofraktio 30 %) ja vaikea kolmen suonen tauti. Kiireellisen ohitusleikkauksen jälkeen tehdyssä elektrofysiologisessa testauksessa käynnistyi monomorfinen kammiotakykardia, minkä takia hänelle asennettiin rytmihäiriötahdistin. Sairaassa sydämessä todetut oireettomatkin lisälyönnit saattavat olla viite vakavasta rytmihäiriöalttiudesta, minkä takia nämä potilaat on herkästi ohjattava invasiivisiin tutkimuksiin ja hoitoon. 150 P. Raatikainen ym.
7 I II III avr avl avf V 1 V 2 V 3 V 4 V 5 V 6 Kuva 3. Kammiolisälyönti vaikeiden palpitaatiotuntemusten selvittelyn yhteydessä 32-vuotiaalta mieheltä rekisteröidyssä 12- kytkentäisessä EKG:ssä. Pitkäaikaisrekisteröinti osoitti yhdenmuotoisia lisälyöntejä enimmillään yli vuorokaudessa. Beetasalpaajilla ja kalsiuminestäjillä ei ollut vaikutusta oireisiin eikä lisälyöntien määrään. Potilaalle tehtiin yliopistosairaalassa elektrofysiologinen tutkimus, jossa lisälyönnit paikannettiin elektroanatomista kartoitusta apuna käyttäen oikean kammion ulosvirtauskanavaan, ja hänelle tehtiin onnistunut katetriablaatio (ks. kuva 4). Kuvassa nähtävät ns. Rosenbaumin lisälyönnit sopivat erinomaisesti katetriablaatioon, minkä takia näiden lisälyöntien tunnistaminen oireisten potilaiden EKG:stä on tärkeää. Parhaiten kammiolisälyöntejä estävät ryhmän IC lääkkeet flekainidi ja propafenoni. Vaikka ne ovat hyvin siedettyjä ja suhteellisen turvallisia tervesydämisille, tulee niiden käyttö kammiolisälyöntien hoidossa rajata vaikeaoireisimpiin potilaisiin. Hoidon aloituksen tulee perustua erikoislääkärin harkintaan, mutta sen jälkeen potilaita voidaan seurata avoterveydenhuollossa. Ryhmän IC lääkkeiden proarytmiariskiä voidaan arvioida tarkastelemalla QRS-aallon käyttäytymistä rasituksen aikana. QRS-aallon kesto ei rasituksenaikaisen maksimisykkeen aikana saisi pidentyä yli % verrattuna ennen lääkityksen aloitusta rekisteröityyn EKG:hen (Raatikainen 2000). Tiivistelmä terveen sydämen kammiolisälyöntisyyden hoidosta on esitetty taulukossa 4. Rakenteellisesti poikkeavan sydämen kammiolisälyöntisyys. Sydänsairauksiin liittyvässä kammiolisälyöntisyydessä hoito kohdistetaan Miten tutkin ja hoidan kammiolisälyöntejä 151
8 perussyyhyn. Sen kulmakiviä ovat iskemian, sydämen vajaatoiminnan tai muun sydänsairauden etenemiseen vaikuttavat hoidot. Varsinainen rytmihäiriölääkitys on useimmiten toissijaista (Raatikainen 2000). Näiden potilaiden rytmihäiriöiden kammiolisälyönnit mukaan luettuina selvittely edellyttää lähes poikkeuksetta invasiivisia tutkimuksia, etenkin jos potilaalla on esiintynyt pyörtyilyä tai jokin muu vaarallinen oire (kuva 2). Sydäninfarktin sairastaneille ja sydämen vajaatoiminnasta kärsiville ryhmän I lääkkeet ovat vasta-aiheisia, koska niihin liittyy vakavien rytmihäiriöiden vaara (Raatikainen 2000). Näillä potilailla tehokas beetasalpaajahoito vähentää merkitsevästi kokonaiskuolleisuutta ja etenkin rytmihäiriöperäisiä kuolemia (Maggioni 2001). Jos vajaatoimintapotilaalla esiintyy runsaasti kammiolisälyöntejä, amiodaronihoito vähentää lisälyöntitaipumusta ja saattaa vaikuttaa suotuisasti myös ennusteeseen (Raatikainen ja Huikuri 1998, Raatikainen 2000). Päätöksen amiodaronilääkityksen aloituksesta tekee erikoislääkäri, mutta avohoitolääkäri voi vastata seurannasta. Avohoidossa on tärkeä muistaa, että näillä potilailla rytmihäiriölääkityksen lopettaminen saattaa altistaa henkeä uhkaavalle rytmihäiriölle, minkä takia lääkitystä ei saa vähentää tai lopettaa neuvottelematta ensin lääkityksen aloittaneen (rytmi)kardiologin kanssa. Invasiivinen hoito. Jos kammiolisälyöntisyys on iskemian aiheuttamaa, paras hoito on sepelvaltimoiden revaskularisaatio pallolaajennuksella tai ohitusleikkauksella. Mikäli lisälyöntisyys liittyy bradykardiaan, josta aiheutuu potilaalle huomattavia hemodynaamisia oireita, beetasalpaaja tai muu lääke voi hankaloittaa oireita entisestään. Tällaisen potilaan hoito vaatii varsinkin sydänsairauden kyseessä ollessa pysyvän tahdistimen. Rytmihäiriötahdistin on aiheellinen vain, jos kammiolisälyöntitaipumukseen on osoitettu liittyvän henkeä uhkaava kammiotakykardia tai -värinä (Huikuri 2000, Yli-Mäyry 2001). Jos potilaalla on invalidisoivia oireita eikä lääkehoidosta ole apua, terveen sydämen kammiolisälyöntisyyttä voidaan hoitaa myös katetriablaatiolla (Zhu ym. 1995). Terveen sydämen Kuva 4. Kammiolisälyöntien paikantaminen ja hoito elektroanatomista kartoitusta käyttäen. Carto-laitteiston»ikkuna» säädettiin niin, että laite reagoi ainoastaan kammiolisälyönteihin. Kartoitus kohdennettiin oikean kammion ulosvirtauskanavan alueelle, ja katetriablaatio tehtiin varhaisimman aktivaation (punainen alue) kohdalle. Tällä alueella paikallinen kammioaktivaatio oli noin 40 ms varhaisempi kuin pinta-ekg:stä rekisteröity varhaisin QRS-aalto. Tahdistus tästä kohtaa aiheutti spontaanien lisälyöntien kanssa identtisen QRS-aallon. Lisälyöntisyys loppui katetriablaatioon, ja potilas on ollut oireeton toimenpiteen jälkeen. vaikeaoireisen kammiolisälyöntitaipumuksen ablaatiohoidon tulokset ovat hyvät, mutta toimenpiteeseen liittyvä pieni riski tulee huomioida. Oulussa olemme hoitaneet katetriablaatiolla vuosittain keskimäärin 5 6 vaikeasta kammiolisälyöntisyydestä kärsivää potilasta. Tulokset ovat olleet hyviä ja potilaat kiitollisia. Edellytyksenä toimenpiteen onnistumiselle on tutkimuksen aikana todettava runsas lisälyöntisyys, joka mahdollistaa rytmihäiriöpesäkkeen luotettavan paikantamisen ja hoidon. Parhaiten toimenpiteeseen sopivat oikean kammion ulosvirtauskanavan alueella syntyvät lisälyönnit (kuvat 3 ja 4). Vasemman kammion alueella syntyvät lisälyönnit ovat huomattavasti vaikeampihoitoi- 152 P. Raatikainen ym.
9 Oireinen kammiolisälyöntisyys Anamneesi, kliininen tutkimus, EKG Ei Viitteitä rakenteellisesta sydänsairaudesta Kyllä Ei Voimakkaat oireet? Perussairaus ja tarkempien tutkimusten tulokset Kyllä ohjaavat hoitoa Seuranta ilman lääkehoitoa Elämäntapaohjaus + beetasalpaaja Oireeton Seuranta harvakseen Oireet jatkuvat Oireeton Rytmihäiriölääkitys Säännöllinen seuranta Oireet jatkuvat Invasiivisen hoidon harkinta Kuva 5. Kammiolisälyöntipotilaan tutkimukset ja hoito. Oireettomien potilaiden hoitoon ei yleensä ole mitään syytä, ja oireistenkin hoito avoterveydenhuollossa on syytä rajata elämäntapaohjaukseen ja beetasalpaajiin (ks. myös taulukko 4). Suuren riskin potilaat (vrt. taulukko 2), kuten sydäninfarktin sairastaneet kammiolisälyöntipotilaat, kannattaa ohjata herkästi tarkempiin tutkimuksiin ja valita hoito näiden tutkimusten tulosten perusteella. Vaikeaoireisimmat saattavat hyötyä myös invasiivisista tutkimuksista ja hoidoista, vaikka heidän sydämensä olisi rakenteellisesti terve. sia, emmekä ole toistaiseksi hoitaneet niitä katetriablaatiolla, ellei potilaalla ole esiintynyt myös pitkäkestoista kammiotakykardiaa. Uudet elektrofysiologiset tutkimusmenetelmät kuten elektroanatominen kartoitus (Carto) ja ns. noncontact mapping (EnSite) nopeuttavat toimenpiteiden suorittamista ja vähentävät säderasitusta. Avosydänkirurgiaa vaativa rytmihäiriöleikkaus lienee liian raju toimenpide pelkkien kammiolisälyöntien hoitamiseksi. Kuvien 1 3 teksteissä esitetyt potilastapaukset selventänevät edellä hahmottelemiamme tutkimus- ja hoitolinjoja. Tiivistelmä kammiolisälyöntisyyden tutkimuksen ja hoidon periaatteista on esitetty kuvassa 5. Lopuksi Mielestämme jokainen kammiolisälyöntisyyttä uutena ja voimakkaana oireena valittava potilas on tutkittava heti riittävän perusteellisesti. Useimmille potilaille riittää hoidoksi oireen hyvänlaatuisuuden selvittäminen tai pieni annos beetasalpaajaa. Osalle potilaista invasiivinen hoito saattaa olla paras vaihtoehto, etenkin jos sydän on rakenteellisesti poikkeava tai rytmihäiriötuntemuksiin liittyy hemodynamiikan romahdukseen viittaavia oireita tai löydöksiä, kuten synkopee. Miten tutkin ja hoidan kammiolisälyöntejä 153
10 Kirjallisuutta Bigger JT, Dresdale FJ, Heissenbuttel RH, Weld FM, Wit AL. Ventricular arrhythmias in ischemic heart disease: mechanism, prevalence, significance, and management. Prog Cardiovasc Dis 1977;19: Bikkina M, Larson MG, Levy D. Prognostic implications of asymtomatic ventricular arrhythmias: The Framingham Study. Ann Intern Med 1992;117: Calkins H. Premature ventricular depolarizations during exercise. N Engl J Med 2000;343: Chiang BN, Perlman LV, Ostrander LD Jr, Epstein FH. Relationsship of premature systole to coronary heart disease and sudden cardiac death in the Tecumseh epidemiologic study. Ann Intern Med 1969;70: Gomes JAC, Hariman RI, Kang PS, El-Shefir N, Chowdhry I, Lyons J. Programmed electrical stimulation in patients with high-grade ventricular ectopy: electrophysiologic findings and prognosis for survival. Circulation 1984;70: Horan MJ, Kennedy HL. Ventricular ectopy. History, epidemiology, and clinical implications. JAMA 1984;251: Huikuri HV. Rytmihäiriöiden hoito sydämen vajaatoiminnassa. Duodecim 1997;113: Huikuri HV. Rytmihäiriötahdistinhoito. Kirjassa: Heikkilä J, Huikuri H, Luomanmäki K, Nieminen MS, Peuhkurinen K, toim. Kardiologia. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim 2000, s Jouven X, Zureik M, Desnos M, Courbon D, Ducimetiere P. Long-term outcome in a asymtomatic men with exercise-induced premature ventricular depolarizations. N Engl J Med 2000;343: Kennedy HL. Benign ventricular ectopic activity. Evolving insight. Cardiac Electrophys Rev 1999;3: Kennedy HL, Whitlock JA, Sprague MK, ym. Long-term follow-up of asymptomatic healthy subjects with frequent and complex ventricular ectopy. N Engl J Med 1985;312: Maggioni AP, Zuanetti G, Franzosi MG, ym. Prevalence and prognostic significance of ventricular arrhythmias after acute myocardial infarction in the fibrinolytic area. GISSI-2 results. Circulation 1993;87: Maggioni AP. Heart failure: Treatment strategies for heart failure: betablockers and antiarrhythmics. Heart 2001;85: Messineo FC. Ventricular ectopic activity: prevalence and risk. Am J Cardiol 1989;64:53 6. Mäkijärvi M: Sydämen lisälyönnit. Kirjassa: Heikkilä J, Huikuri H, Luomanmäki K, Nieminen MS, Peuhkurinen K, toim. Kardiologia. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim 2000, s Pitzalis MV, Mastoropasqua F, Massari F, Totaro P, Di Maggio M, Rizzon P. Holter-guided identification of premature ventricular contractions susceptible to suppression by β-blockers. Am Heart J 1996; 131: Raatikainen PMJ. Rytmihäiriölääkkeiden kliininen käyttö. Kirjassa: Heikkilä J, Huikuri H, Luomanmäki K, Nieminen MS, Peuhkurinen K, toim. Kardiologia. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim 2000, s Raatikainen PMJ, Huikuri HV. Amiodaroni rytmihäiriöiden hoidossa. Duodecim 1998;114: Roden DM. Risks and benefits of antiarrhythmic therapy. N Engl J Med 1994;331: Schmidt G, Schneider R, Barthel P. Heart rate turbulence. Cardiac Electrophys Rev 1999;3: Swan H. Pitkä QT monimuotoinen oireyhtymä. Duodecim 1998; 114: Yli-Mäyry S. Tykyttää ja muljahtelee tarvitaanko lisäselvityksiä? Suom Lääkäril 1998;53: Yli-Mäyry S. Avohoidon rytmihäiriölääkkeet. Suom Lääkäril 1999;54: Yli-Mäyry S. Rytmihäiriötahdistin. Suom Lääkäril 2001;56: Zhu DWX, Maloney JD, Simmons TW, ym. Radiofrequency catheter ablation for management of symptomatic ventricular ectopic activity. J Am Coll Cardiol 1995;26: Zipes PD. Genesis of cardiac arrhythmias: electrophysiological consideration. Kirjassa: Braunwald E, toim. Heart disease. 5. Painos. Philadelphia: WB Saunders Company, s M.J. PEKKA RAATIKAINEN, dosentti, vs. erikoislääkäri pekka.raatikainen@oulu.fi HEIKKI V. HUIKURI, professori OYS:n sisätautien klinikka, kardiologian osasto Kajaanintie Oulu SINIKKA YLI-MÄYRY, dosentti, erikoislääkäri TAYS:n sisätautien klinikka, kardiologinen osasto PL 2000, Tampere Mitä opin 1. EKG:n vuorokausirekisteröinnissä kammiolisälyöntejä todetaan keskimäärin a) 10 %:lla b) 25 %:lla c) 50 %:lla d) 80 %:lla tutkittavista 2. Kammiolisälyöntisyyden hyvänlaatuisuuteen viittaa a) aiemmin sairastettu sydäninfarkti b) lisälyöntien väheneminen rasituksessa c) se, että tutkittava ei aisti lisälyöntejä d) se, että lisälyönnin muoto muistuttaa vasenta haarakatkosta 3. Kammiolisälyönneistä kärsivän potilaan perustutkimuksiin kuuluu a) kardiologin konsultaatio b) 12-kytkentäinen EKG c) huolellinen anamneesi ja kliininen tutkimus d) elektrofysiologinen tutkimus 4. Katetriablaatioon soveltuvat parhaiten a) sydäninfarktin jälkeen esiintyvät lisälyönnit b) terveessä sydämessä todetut yhdenmuotoiset, oikean kammion ulosvirtauskanavan seudusta lähtevät lisälyönnit c) monimuotoiset lisälyönnit d) oikeaa haarakatkosta muistuttavat lisälyönnit Oikeat vastaukset sivulla
LIIKKUJAA KIUSAAVAT RYTMIHÄIRIÖT MITEN NIIHIN TULEE SUHTAUTUA? Mika Lehto, LKT HYKS Kardiologian klinikka
LIIKKUJAA KIUSAAVAT RYTMIHÄIRIÖT MITEN NIIHIN TULEE SUHTAUTUA? Mika Lehto, LKT HYKS Kardiologian klinikka Urheilijan rytmihäiriöt Urheilu lisää Hyvänlaatuista harvalyöntisyyttä ja johtumishäiriöitä Eteisvärinää
Kammiolisälyönnit ja lyhytkestoinen kammiotakykardia
LUKU 4 Kammiolisälyönnit ja lyhytkestoinen kammiotakykardia Juha Lund Tiivistelmä Kammioperäiset rytmihäiriöt ja etenkin yksittäiset kammiolisälyönnit ovat hyvin yleinen kardiologisiin tutkimuksiin johtava
Rytmin seuranta fysioterapiassa. Leena Meinilä 2016
Rytmin seuranta fysioterapiassa Leena Meinilä 2016 mitä seurataan: syketaajuus, lepoharjoitussyke- maksimi-palautuminen, rytmihäiriöt miksi? sopiva harjoitussyke, mahdollisten rasitukseen liittyvien rytmihäiriöiden
URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN KLO
URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN 31.3.2017 KLO 17.00 18.00 URHEILIJOIDEN RYTMIHÄIRIÖT HANNU PARIKKA RYTMIHÄIRIÖT URHEILUSSA Sähköinen sydänsairaus Rakenteellinen sydänsairaus Rasitus SVT/WPW LQT
Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?
Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,
Rytmihäiriöpotilas lääkärin vastaanotolla
Näin tutkin M. J. Pekka Raatikainen ja Heikki V. Huikuri Rytmihäiriöpotilas lääkärin vastaanotolla Rytmihäiriöt ovat yleinen kliininen ongelma. Rytmihäiriöpotilasta tutkittaessa on tärkeää tunnistaa kiireellistä
EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET
EKGLÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! Marja Hedman, LT, Dos Kardiologi KYS/ Kuvantamiskeskus Kliinisen fysiologian hoitajien koulutuspäivät 21.22.5.2015, Valamon luostari TÄRKEÄT EKGLÖYDÖKSET 1. Hidaslyöntisyys
Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus
Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset
EKG:n tulkinnan perusteet. Petri Haapalahti. vastuualuejohtaja. HUS-Kuvantaminen. kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede
EKG:n tulkinnan perusteet Petri Haapalahti vastuualuejohtaja HUS-Kuvantaminen kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede EKG Mittaa jännite-eroja kehon pinnalta Mittaavaa elektrodia (+) kohti suuntautuva
RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala
RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala Sidonnaisuudet Ei aiheeseen liittyviä sidonnaisuuksia Tutkimusrahoitus Novartis Luennoitsija Sanofi-Aventis,
Suomen Sydänliitto ja Suomen Kardiologinen Seura. Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet MS 2011 1
Suomen Sydänliitto ja Suomen Kardiologinen Seura Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet 1 Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan usein nimellä flimmeri lat. Fibrillatio atriorum engl. Atrial fibrillation
Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito
Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Kai Kiilavuori, kardiologi HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Jorvin sairaala Labquality Days 8.2.2018 Stabiili sepelvaltimotauti Patogeneesi Stabiilit anatomiset
Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet
Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 Mikko Syvänne Dosentti, kardiologian erikoislääkäri Ylilääkäri, Suomen Sydänliitto Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan
SYDÄMEN 24 TUNNIN EKG-REKISTERÖINTI
SYDÄMEN 24 TUNNIN EKG-REKISTERÖINTI Tässä lehtisessä kardiologian erikoislääkäri, professori Lauri Toivonen kirjoittaa rytmihäiriöiden oireista, tutkimuksesta ja hoidosta. Rytmihäiriöihin viittaavien oireiden
Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä
Sydän ja ajokyky Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä 29.3.2017 Sidonnaisuudet Työnantajan määräämä koulutus Boston scientific Medtronic finland St Jude Medical Sydän Ihmisen
Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet
Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 Mikko Syvänne Dosentti, kardiologian erikoislääkäri Ylilääkäri, Suomen Sydänliitto Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan
Henkeä uhkaavien rytmihäiriöiden tutkimukset ja hoito
Katsaus tieteessä M. J. Pekka Raatikainen dosentti TAYS, Sydänkeskus Oy pekka.raatikainen@uta.fi Heikki Mäkynen dosentti TAYS, Sydänkeskus Oy Henkeä uhkaavien rytmihäiriöiden tutkimukset ja hoito Henkeä
Sydämen lisälyönnit miten tutkin, miten hoidan?
Heikki Swan NÄN HODAN Sydämen lisälyönnit miten tutkin, miten hoidan? Sydämen lisälyönneistä aiheutuvat tuntemukset ovat yleisimpiä sydänperäisiä syitä, jotka saavat potilaan hakeutumaan lääkäriin. Tutkimusten
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 ADD 1 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Neuvoston
Sydäninfarktin jälkeisen kammiotakykardian ablaatiohoito
l u k u 1 0 Sydäninfarktin jälkeisen kammiotakykardian ablaatiohoito Paavo Uusimaa ja MJ Pekka Raatikainen Sydäninfarktin jälkitila on tavallisin yhdenmuotoisen kammiotakykardian syy. Kammiotakykardian
Feokromosytoomapotilaan anestesia
Feokromosytoomapotilaan anestesia Leila Niemi-Murola dosentti, MME, lääkärikouluttajan erityispätevyys, AFAMEE kliininen opettaja Clinicum, HY ja TutKA, HYKS Feokromosytooma Insidenssi 1/400 000 - verenpainetautia
Sydämen vaikean vajaatoiminnan syynä on
Tapausselostus Supraventrikulaarisen takykardian aiheuttama sydämen vajaatoiminta Juhani Koistinen, Erik Engblom ja Juhani Airaksinen Kuvaamme potilaan, jolle kehittyi sydämen vasemman kammion vakava vajaatoiminta
Tietoa eteisvärinästä
Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää
Ambulatorisen oire-ekg:n ja Holterrekisteröinnin
Ambulatorisen oire-ekg:n ja Holterrekisteröinnin vertailua - Mitä hoitajan pitää tietää EKG:n pitkäaikaisrekisteröinneistä Laboratoriolääketiede ja näyttely 2014, 9.10.2014 Scandic Marina Congress Center
Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.
Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.fi Matti 79 v., 178 cm, 89 kg. Tuntenut itsensä lähes terveeksi. Verenpainetautiin
Terveen sydämen kammioperäisten rytmihäriöiden katetriablaatiohoito
L U K U 9 Terveen sydämen kammioperäisten rytmihäriöiden katetriablaatiohoito Juha Hartikainen Kammiotakykardiat esiintyvät yleensä sairaassa sydämessä.niitä tavataan kuitenkin myös potilailla, joiden
Liite I. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle
Liite I Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Tieteelliset johtopäätökset Kun otetaan huomioon lääketurvallisuuden riskinarviointikomitean (PRACin) arviointiraportti
Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka
Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta Hannu Parikka EKG:n tulkinta EKG: HP 7.11.2015 2 URHEILU: SYDÄMEN SÄHKÖISET JA RAKENTEELLISET MUUTOKSET Adaptaatio kovaan rasitukseen urheilijansydän Ikä Koko Sukupuoli
Rytmihäiriöiden esiintyminen on yleistä ja niiden
KATSAUS Rytmihäiriöiden hoito sydämen vajaatoiminnassa Heikki Huikuri Sydämen vajaatoiminnassa rytmihäiriöt ovat tavallisia ja noin puolet kuolleisuudesta johtuu rytmihäiriöperäisestä äkkikuolemasta. Rytmihäiriölääkkeiden
Kammiovärinästä elvytetyn potilaan tutkiminen
LUKU 5 Kammiovärinästä elvytetyn potilaan tutkiminen Pekka Raatikainen Tiivistelmä Kammiovärinästä tai kammiotakykardiasta elvytetyn potilaan hoidon suunnittelun ja riskinarvion kannalta on tärkeää tunnistaa
EKG:n monitorointi leikkaussalissa. Ville-Veikko Hynninen Anestesiologian el. TYKS
EKG:n monitorointi leikkaussalissa Ville-Veikko Hynninen Anestesiologian el. TYKS EKG leikkaussalissa EKG tulee rekisteröidä teknisesti aina mahdollisimman korkealaatuisena ja virheettömänä. Huonoa EKG-käyrää
Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator
Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos
ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA
1/5 ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA KESKEISET TEKIJÄT: o Sepelvaltimon tukos / ahtautuminen (kuva 1,sivulla 5) o Tromboottinen
KARDIOLOGIA. Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, HUS, Puh. (09) ,
2009 11 KARDIOLOGIA Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, 00029 HUS, Puh. (09) 471 72200, markku.kupari@hus.fi Tavoitteet Kardiologian koulutusohjelman tavoitteena
EKG:ssä on delta-aalto mitä teen?
LUKU 1 EKG:ssä on delta-aalto mitä teen? Heikki Mäkynen Tiivistelmä Delta-aalto EKG:ssä on merkkinä ylimääräisestä johtoradasta. Rata aiheuttaa rytmihäiriötaipumuksen ja oireisena kyseessä on WPW-oireyhtymä.
Sairaanhoitaja Arsi Hytönen Sydänyksikkö, KSSHP
Sairaanhoitaja Arsi Hytönen Sydänyksikkö, KSSHP } KENELLE? } Potilaille joilla toistuvia ja hankalaoireisia takykardioita Lääkehoito ei tehoa Potilas ei halua pitkäaikaista lääkehoitoa } Presynkopee tai
Laadukas EKG ja hoitajan tekemä esianalyysi. Arja Uusitalo, LT, Dosentti, Erikoislääkäri, oyl HUS-Kuvantaminen
Laadukas EKG ja hoitajan tekemä esianalyysi Arja Uusitalo, LT, Dosentti, Erikoislääkäri, oyl HUS-Kuvantaminen Living ECG http://www.youtube.com/watch?v=r9yuidnm Csw Merkitys Erittäin suuri! n. 1.5 miljoonaa
Oire-EKG-rekisteröinti polikliinisten rytmihäiriöpotilaiden arvioinnissa. Sami Pakarinen ja Tuomas Oksanen
Alkuperäistutkimus Oire-EKG-rekisteröinti polikliinisten rytmihäiriöpotilaiden arvioinnissa Sami Pakarinen ja Tuomas Oksanen Erilaiset mahdollisesti rytmihäiriöiden aiheuttamat oireet, kuten sydämen tykytystuntemukset
RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Ei oleellinen. Tämä on geneerinen hakemus. Valmisteyhteenveto noudattaa alkuperäisvalmisteen
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI Tunne pulssisi Estä aivoinfarkti Tiedätkö, lyökö sydämesi, kuten sen pitää? Onko sydämen syke säännöllinen vai epäsäännöllinen? Epäsäännöllinen
äkkikuolemien syynä Heikki Swan, Matti Viitasalo, Lauri Toivonen, Kirsi Piippo ja Kimmo Kontula
Katsaus Perinnöllinen monimuotoinen kammiotiheälyöntisyys tajuttomuuskohtauksien ja äkkikuolemien syynä Heikki Swan, Matti Viitasalo, Lauri Toivonen, Kirsi Piippo ja Kimmo Kontula Nuoren henkilön tajuttomuuskohtauksen
Sydänvika leikattu lapsena rytmihäiriöitä aikuisena
LUKU 10 Sydänvika leikattu lapsena rytmihäiriöitä aikuisena ANITA HIIPPALA JUHA-MATTI HAPPONEN Tiivistelmä Synnynnäisen sydänleikkauksen jälkeen ilmaantuvat rytmihäiriöt ovat merkittävä kliininen ongelma
Synnynnäisten oikoratojen katetriablaatiohoito
L U K U 5 Synnynnäisten oikoratojen katetriablaatiohoito Hannu Parikka Oikoradan katkaisu katetriablaatiotekniikalla on klassinen tämän hoitotekniikan indikaatio. Oikorata soveltuu hyvin katetriablaatioon,
Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?
Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin
Rytmihäiriölääkkeet. Rytmihäiriöistä. Rytmihäiriöiden oireita. Kammiovärinä. Päivystyvän lääkärin kannalta keskeisiä rytmihäiriöitä 11/20/2013
Rytmihäiriöistä Rytmihäiriölääkkeet Pekka Rauhala, LKT 2013 Rytmihäiriön merkitys riippuu sydämen kunnosta ja rytmihäiriön tyypistä Vaarattomia lisälyöntejä vs. kammiovärinä Rytmihäiröiden jaottelua/terminologiaa
Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,
Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan
Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset
Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset - Mikä on vielä normaalia? - Milloin lääkäriin? Kardiologi Sari Vanninen Varala 5.3.2013 Määritelmä Urheilijansydämellä tarkoitetaan pitkäaikaisen fyysisen
EKG. Markus Lyyra. HYKS Akuutti HUS lääkärihelikopteri FinnHEMS10. LL, erikoislääkäri Ensihoitolääketieteen erityispätevyys
EKG Markus Lyyra LL, erikoislääkäri Ensihoitolääketieteen erityispätevyys HYKS Akuutti HUS lääkärihelikopteri FinnHEMS10 Mitä on EKG? Elektrokardiogrammi Kuvaa sydämen sähköistä toimintaa ja siihen liittyviä
Tahdistinpotilas yleislääkärin vastaanotolla
Katsaus Tahdistinpotilas yleislääkärin vastaanotolla Sami Pakarinen ja Tuomas Oksanen Nykyaikaisten tahdistinlaitteiden toiminnan säätö vaatii kokemusta, ja pysyvien tahdistinten toiminnan seuranta onkin
ESTÄ AIVOINFARKTI YLEINEN JA YLEISTYVÄ ETEISVÄRINÄ. Tunne pulssisi
Ammattilaisille Tunne pulssisi ESTÄ AIVOINFARKTI Eteisvärinä on iäkkäillä yleinen, vointia heikentävä ja terveyttä uhkaava rytmihäiriö, jonka vakavin seuraus on aivoinfarkti. Epäsäännöllinen syke on eteisvärinän
Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen keinot leikkausriskin arvioinnissa
Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen keinot leikkausriskin arvioinnissa Kirsi Timonen, dos. kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede Keski-Suomen shp kirsi.timonen@ksshp.fi, Sidonnaisuudet
KLIINISEN RASITUSKOKEEN
KORKEALUOKKAISEN KLIINISEN RASITUSKOKEEN ABC 10.2.2011 LABQUALITY-PÄIVÄT Ä Tiina Muurinen kliiniseen fysiologiaan ja isotooppilääketieteeseen erikoistuva lääkäri HYKS TAUSTAA Kliinisen rasituskokeen avulla
Käypä hoito -suositus. Eteisvärinä
Käypä hoito -suositus Päivitetty kohdennetusti 24.4.2015 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste ja luotettavuus arvioidaan alla olevan taulukon mukaan.
Tietoa eteisvärinästä
Tietoa eteisvärinästä www.älähyydy.fi 1 2 Oikein hoidettuna eteisvärinä ei estä täysipainoista ja mukavaa elämää. Mikä on eteisvärinä? ETEISVÄRINÄ (flimmeri) on yleisin sydämen rytmihäiriö. Eteisvärinässä
Eteislepatuksen katetriablaatiohoito
L U K U 7 Eteislepatuksen katetriablaatiohoito MJ Pekka Raatikainen ja Paavo Uusimaa Eteislepatus on eteisvärinän jälkeen tavallisin ja tärkein eteisperäinen rytmihäiriö. Iän ohella merkittävimmät eteislepatuksen
Iäkkään rytmihäiriöpotilaan tutkimukset ja hoito
Tieteessä katsaus Sinikka Yli-Mäyry dosentti, kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri TAYS, Sydänsairaala Oy sinikka.yli-mayry@uta.fi Iäkkään rytmihäiriöpotilaan tutkimukset ja hoito Sydämen rakenteelliset
SYDÄNINFARKTIPOTILAAN AKUUTTIHOITO
Opinnäytetyö (AMK) Ensihoidon koulutusohjelma Ensihoito 2014 Tiina Jalonen & Hanna Nieminen SYDÄNINFARKTIPOTILAAN AKUUTTIHOITO Ohjeistus TYKS:n sydänvuodeosastolle OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut
Urheilu ja sydämen rytmihäiriöt
Katsaus Matti Viitasalo Urheilu ja sydämen rytmihäiriöt Tavalliset sydämen rytmihäiriöt ovat myös urheilijoiden yleisimpiä rytmihäiriöitä. Yhtäkkiä alkava ja päättyvä nopea säännöllinen tiheälyöntisyys
Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin
Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn
Miksi on tärkeää tunnistaa eteisvärinä. Tunne pulssisi. Mikko Syvänne 9.10.2012 MS 7.10.2012 1
Miksi on tärkeää tunnistaa eteisvärinä Tunne pulssisi Mikko Syvänne 9.10.2012 7.10.2012 1 Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan usein nimellä flimmeri ruots. Förmaksflimmer lat. Fibrillatio atriorum engl. Atrial
Voidaanko äkillinen, odottamaton sydänpysähdys ennustaa ja estää?
Heikki V. Huikuri ÄYRÄPÄÄN LUENTO Voidaanko äkillinen, odottamaton sydänpysähdys ennustaa ja estää? Äkillinen, odottamaton sydänpysähdys on yleisin yksittäinen kuolinsyy länsimaissa. Sepelvaltimotauti
Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset
Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden
HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI
HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI TULOSTEN LUOTETTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT Leposyke Alkoholi Maksimisyke Sairaudet Lääkitys Puuttuva syketieto LEPOSYKE VAIKUTTAA PALAUTUMISEN MÄÄRÄÄN Mittausjakso
Sydämen UÄ tutkimus. Perusterveydenhuollon käytössä. Vesa Järvinen, ylil. HUS-Kuvantaminen, KLF, Hyvinkää vesa.jarvinen@hus.fi
Sydämen UÄ tutkimus Perusterveydenhuollon käytössä Vesa Järvinen, ylil. HUS-Kuvantaminen, KLF, Hyvinkää vesa.jarvinen@hus.fi UKG toiminta Hyvinkään sairaanhoitoalueella KLF myyntiä perusterveydenhuoltoon
Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio
Vanhusten virtsatieinfektio 1 Perustieto Termit Oireeton bakteriuria Vti pitkäaikaishoidossa Oireet ja määritelmä Diagnoosi Haasteet Syventävä tieto Hoito TPA: virtsatieinfektio 2 Bakteriuria eli bakteerikasvu
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n Tunne pulssisi ESTÄ AIVOINFARKTI Epäsäännöllinen syke voi johtua eteisvärinästä, jonka vakavin seuraus on aivoinfarkti. Eteisvärinän voi havaita itse pulssiaan tunnustelemalla.
OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS
OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS LEIKKAUSKELPOISUUDEN ARVIOINTI tarkoituksena on punnita, miten ratkaisevasti leikkauksen odotetaan parantavan potilaan elämän
Iäkäs rytmihäiriöpotilas tutkimus- ja hoitolinjauksia
LUKU 10 Iäkäs rytmihäiriöpotilas tutkimus- ja hoitolinjauksia Sinikka Yli-Mäyry Tiivistelmä Sekä naisten että miesten elinikä on noussut ja yhä suurempi osa väestöstä on yli 70 vuotiaita. Kuka on iäkäs?
Rasituskoe sepelvaltimotaudin diagnostiikassa ja ennusteen arvioinnissa
KASAUS IEEESSÄ RAIMO KEUNEN professori, ylilääkäri, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Päijät-Hämeen keskussairaala, sisätautien klinikka raimo.kettunen@phsotey.fi JARI LAUKKANEN dosentti, osastonylilääkäri,
OHJE SYDÄNSAIRAUKSIEN VASTUSTAMISESTA
OHJE SYDÄNSAIRAUKSIEN VASTUSTAMISESTA Kennelliiton hallituksen 21.11.2014 hyväksymä, voimaan 1.6.2015. Tämä ohje täydentää Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamissääntöä (valtuusto 30.11.2008)
Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin
Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin Huom: Nämä muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin on laadittu lausuntopyyntömenettelyssä. Direktiivin 2001/83/EY
DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF
DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut
TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI
TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI TULOSTEN LUOTETTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT Leposyke Maksimisyke Puuttuva syketieto tai mittaushäiriöt Mittauksen pituus Sairaudet Lääkitys LEPOSYKE VAIKUTTAA PALAUTUMISEN MÄÄRÄÄN
Rytmihäiriölääkkeet. Pekka Rauhala, LKT 2017
Rytmihäiriölääkkeet Pekka Rauhala, LKT 2017 Rytmihäiriöistä Rytmihäiriön merkitys riippuu sydämen kunnosta ja rytmihäiriön tyypistä Vaarattomia lisälyöntejä vs. kammiovärinä Rytmihäiriöiden jaottelua/terminologiaa
Sydänlääkkeet ja liikunta
Sydänlääkkeet ja liikunta Beetasalpaajat S = selektiivinen (beeta-1-selektiivinen eli etupäässä sydämeen vaikuttava) V = vasodilatoiva eli verisuonia laajentava I = ISA (intrinsic sympathomimetic action)
Mitä jokaisen lääkärin tulisi tietää sepelvaltimotaudin diagnostiikasta
Mitä jokaisen lääkärin tulisi tietää sepelvaltimotaudin diagnostiikasta Lääkärikeskuksen 13. Lääkäripäivät 5.3.2011 Marit Granér, LT Sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Sydän- ja verisuonisairaudet
Rytminhallinnan uudet keinot. Mika Lehto HYKS, Kardiologian klinikka
Rytminhallinnan uudet keinot Mika Lehto HYKS, Kardiologian klinikka Eteisvärinän hoito tänään AFFIRM 2002 Eteisvärinän hoito tänään AFFIRM 2002 Eteisvärinän hoito tänään - sinusrytmiin liittyi parempi
Fimea kehittää, arvioi ja informoi
Fimea kehittää, arvioi ja informoi SELKOTIIVISTELMÄ JULKAISUSARJA 4/2012 Eteisvärinän hoito Verenohennuslääke dabigatraanin ja varfariinin vertailu Eteisvärinä on sydämen rytmihäiriö, joka voi aiheuttaa
Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015
Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat
Mitä kuvantamistutkimuksia rytmihäiriöpotilas tarvitsee?
LUKU 2 Mitä kuvantamistutkimuksia rytmihäiriöpotilas tarvitsee? Antti Hedman Marja Hedman Tiivistelmä Rytmihäiriöpotilaan tutkimusten kulmakivi on rytmihäiriön aikainen sydänsähkökäyrä (EKG). Sillä yhdistettynä
TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI
TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI TULOSTEN LUOTETTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT Leposyke Maksimisyke Puuttuva syketieto tai mittaushäiriöt Mittauksen pituus Sairaudet Lääkitys LEPOSYKE VAIKUTTAA PALAUTUMISEN MÄÄRÄÄN
Elektrofysiologisen tutkimuksen ja katetriablaatiohoidon perusteet ja komplikaatiot
l u k u 2 Elektrofysiologisen tutkimuksen ja katetriablaatiohoidon perusteet ja komplikaatiot Markku Mäkijärvi Elektrofysiologinen tutkimus on rytmihäiriöiden diagnostiikkaan ja paikantamiseen kehitetty
NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA
NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen
Toiminta-ajatuksemme toteuttamiseksi mm. Suunnittelemme ja toteutamme sydän- ja verisuoniterveyttä edistäviä ohjelmia.
Suomen Sydänliitto on kansanterveys-, potilas- ja edunvalvontajärjestö, joka edistää terveyttä siten, että sydän- ja verisuonisairaudet vähenevät, sairastavien hoito ja kuntoutus paranee sekä fyysinen,
Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT
Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT VAIKUTTAVAA TERVEYSPALVELUA Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT Coronary Event Risk Test eli CERT on uusi tutkimus, jonka avulla voidaan arvioida henkilön sydäninfarktiriskiä.
Kardiomyopatia haastetta fysioterapiaan
Kardiomyopatia haastetta fysioterapiaan Merja Perhonen LT, liikuntalääketiet. erikoislääkäri CorusFit Oy Määritelmät Kardiomyopatiat ovat sairauksia, joissa rakenteen ja toiminnan ensisijainen poikkeavuus
Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta
Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:
Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa
Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Tanja Laitinen, LL Wiitaunioni, Viitasaaren terveyskeskus 27.10.2016 Sidonnaisuudet Tampereen lääketiedepäivien osallistumismaksu,
Rytmihäiriömyrskyn diagnostiikka ja hoito
LUKU 5 Rytmihäiriömyrskyn diagnostiikka ja hoito Pekka Raatikainen Tiivistelmä Termi rytmihäiriömyrsky ( electrical storm ) otettiin käyttöön 1990-luvun alkupuolella kuvaamaan tilannetta, jossa potilaalla
10 vuotta Käypä hoito suosituksia. Ovatko Käypä hoito - suositukset sydämen asia potilasjärjestölle?
10 vuotta Käypä hoito suosituksia Ovatko Käypä hoito - suositukset sydämen asia potilasjärjestölle? Hannu Vanhanen Ylilääkäri, dosentti Suomen Sydänliitto Sydänliitto ry Teemme työtä sydämen palolla Korostamme
Kuinka hyvin sairaanhoitajat tunnistavat sydämen eri rytmihäiriöitä?
Kuinka hyvin sairaanhoitajat tunnistavat sydämen eri rytmihäiriöitä? Elina Hakala Teija Hakala Opinnäytetyö Lokakuu 2012 Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto 2 TIIVISTELMÄ Tampereen
Nuoren niska-hartiakipu
Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun
Erja Helttunen 22.1.2015 kansanterveyshoitaja Kliininen asiantuntija, ylempi AMK Sairaanhoitaja, AMK JET Erikoissairaanhoitaja, la Suomussalmen
Erja Helttunen 22.1.2015 kansanterveyshoitaja Kliininen asiantuntija, ylempi AMK Sairaanhoitaja, AMK JET Erikoissairaanhoitaja, la Suomussalmen terveysasema Vähentää astmaatikkojen päivystyskäyntejä ja
Sepelvaltimotaudin diagnostiikka
Sepelvaltimotaudin diagnostiikka Juha Koskenvuo Professori, ylilääkäri 14.9.2017 Ateroskleroosi Valtimonkovettumatauti Suurten ja keskisuurten valtimoiden sisäkalvoon kertyy rasva-ainepaksuuntumia (plakkeja),
Käypä hoito -suositus. Tahdistinhoito
Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Kardiologisen Seuran asettama työryhmä Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste,
Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria
Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.
Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen
Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti
SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU
EKGopas EKGopas 9Lives Oy:n ensihoitoyksiköille Janne Heino SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU http://www.samk.fi Sairaanhoitaja (AMK) koulutuksen opinnäytetyö EKGopas 9Lives Oy:n ensihoitoyksiköille Tämä opas