Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu Markkinointiedustaja Riitta Balza

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2015. Markkinointiedustaja Riitta Balza"

Transkriptio

1 Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2015 Markkinointiedustaja Riitta Balza

2 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle (kaksi seuraavaa kautta)? Muita tärkeitä huomioon otettavia asioita / viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille? Teemakysymys: Talvimatkailu 2

3 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Kesän 2015 kesän huipputapahtuma oli Ison-Britannian matkailun kannalta Lahden Sibelius Festivaali. Neljä kulttuurimatkanjärjestäjää tarjosi asiakkailleen mahdollisuuden osallistua juhlavuoden tapahtumaan. Ryhmiä oli kaikkiaan 5 ja pax määrässä päästiin lähelle 250 Sibeliuksesta kiinnostunutta matkailijaa. Ison-Britannian talous on vakaa. Rahaa käytetään ja omaan hyvinvointiin ja unelmiin panostetaan. Halu matkustaa, nähdä ja kokea uutta on voimakas. Lomamatkoihin satsataan ja esimerkiksi Lontoon suuralueen asukkaat ostavat keskimäärin 4 matkaa vuodessa. Tärkeysjärjestys on pysynyt kutakuinkin samana eli ykkösenä kaupunkilomat, toisena rantalomat, kolmantena all-inclusive paketit, joihin esim. joulupukkilomat kuuluvat. Hännänhuippuina aktiviteetti-, musiikki- ja urheilutapahtumalomat. Tärkeimmän ryhmän muodostavat vuotiaat, joilla talous kunnossa, säästöjä ja aikaa lomailuun. Tämä ryhmä ostaa 2,7 lomaa vuodessa. Matkustavat yleensä partnerin tai ystävän kanssa. Kaupunkilomat ovat suosituin lomamuoto. Tämän ryhmän toivelistalla ovat myös enenemässä määrin revontulet ja iglut kerran elämässä kokemukset. Joulu- ja talvitarjonta keskittyy pitkälti perheisiin. Uutena ryhmänä mielen ja sielun hyvinvointia arvostavat matkailijat. Ohjelmia kehitellään koko ajan ja muutamalla näitä luonto- ja harrastusaktiviteettejä onkin jo myynnissä. Tällä sektorilla on erinomaiset kasvun mahdollisuudet. 3

4 Kampanjoiden tulokset UK:ssa ei ole ollut kesäkampanjaa. Talvikampanja alkoi syyskuussa 2015 ja tulokset siitä ovat raportoitavissa ensi kaudella. Tuotteet tai kohteet, jotka ovat menestyneet Lappi, talvi, revontulet ja iglut ovat edelleenkin Suomen vetovoimatekijät. Tarjonta on lisääntynyt ja kohteiden kuten Salla ja Luosto myynti on noussut. Ensimmäinen hyvinvointipaketti Kilpisjärven Tundrea hotelliin on herättänyt kiinnostusta ja tämän tyyppiselle tarjonnalle on odotettavissa lisää kysyntää. Kesän 2015 huipputuotteeksi tuli Sibelius Festivaali Lahdessa. Sinne saapui viisi ryhmää musiikin harrastajia, yhteensä lähes 250 matkailijaa plus yksittäiset Sibelius-fanit, joita Isossa-Britanniassa on paljon. Sibeliusta soitetaan erityisesti BBC Radio 3 kanavalla päivittäin. Muutokset kysynnässä Luksusmatkoja myyvät matkanjärjestäjät ovat löytäneet Lapin! Ideoita ja kontakteja on kyselty kesästä lähtien. Keskeisenä teemana edelleenkin revontulet yhdistettynä igluihin. Mitä yksi valokuva onkaan saanut aikaan! Kakslauttasen iltavalossa kylpevä iglukylä on yksi katsotuimmista ja ihailluimmista otoksista. Valokuvaajan vangitsema romanttisuus ja eksotiikka saa katsojat näkemään itsensä iglussa revontulia ihailemassa. Silver Travel Adviserin tutkimuksen mukaan kymmenen eniten halutuimman kokemuksen listalla (= bucket list wish ) on revontulien näkeminen. Myös kelomökit ovat haluttuja. Myyntiin pitäisi saada kokonaisvaltaisia paketteja: lentokenttäkuljetukset, ainakin tervetuliaiskori, jossa perusruokatarvikkeet (kahvi/tee, maito, leipä, munia, juustoa, muroja, mehua), tarvittaessa mökkiin toimitetut ruokailut. Muutokset jakeluteissä tai saavutettavuudessa Jakeluteissä ei muutoksia, mutta saavutettavuus on edelleenkin ongelma. Matkanjärjestäjät joutuvat myymään Ei oota. Epäkiitollinen tilanne, joka johtaa kaupan siirtymiseen osittain kilpailijoillemme Ruotsille ja Norjalle. 4

5 Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle (kaksi seuraavaa kautta)? Isosta-Britanniasta tuntuvaa nousua odotettavissa tulevalle talvelle Joulupaketit ovat myyneet hyvin ja moni tuottaja on lisännyt tarjontaa. Talvi ja erityisesti revontulet sekä iglut kiinnostavat. Luksus matkojen myyjät ovat löytäneet Lapin lumon ja eksotiikan. Iglu/revontuliyhdistelmä mielletään luksukseksi, jota Suomen pohjoinen tarjoaa. Talvelle 2016 on tulossa uusia paketteja ja toimijoita ja trendi jatkuu talvikaudelle Uusista tuotteista mielenkiintoisemmat ovat Harrinivan Arctic Clamping ja Tampereen Jazz ryhmä sekä valokuvausmatkat. Markkinoinnin mahdollisuuksia Matkanjärjestäjäyhteistyö Kivijalka kaikelle kasvulle. Verkostoituminen, säännölliset sparraukset, tapaamiset, uusien ideoiden ja tuotteiden jakaminen. Tutustumismatkat ja ikuisena molemminpuolisena haaveena yhteismarkkinointikampanjat. Viime kuukausien aikana olen saanut enemmän yhteenottoja uusilta matkanjärjestäjiltä kuin koskaan ennen. Hyvältä näyttää ja nyt heidät vaan pitäisi kaikki saada tutustumaan haluamiinsa kohteisiin Suomessa ja tehdä heistä Suomi-faneja! 5

6 Tapahtumat World Travel Market marraskuussa Lontoossa on suurin UK tapahtuma, johon pöydät myytiin alle kahdessa päivässä. Dublinin workshop ja Lontoon workshop ovat myös loppuun myydyt. Dublinissa emme ole tehneet mitään moneen vuoteen, mutta nyt Finnairin ympärivuotisen lentotarjonnan kautta Irlanti tullaan huomioimaan markkinointitoimenpiteissä. Teemapohjaiset workshopit Suomen päässä kartuttavat pienten erikoistuneiden matkanjärjestäjien kontaktimäärää. PR Hoituu Visit Finlandin nimeämän paikallisen toimiston kautta. Sosiaalinen media Hoidetaan Visit Finlandin pääkonttorin toimesta. 6

7 Muita tärkeitä huomioon otettavia asioita / viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille? Online-kanavat Kanavat, joissa Visit Finlandin pitäisi olla esillä: Google näkyvyyden hakusanmaksimointi, Tripadvisorplus aika ajoin kampanjat online-myyjien sivustoilla (Expedia, Opodo). Kilpailijoiden toimenpiteet Mitkä kilpailijamaamme ovat olleet aktiivisia? Islanti, Ruotsi ja Norja Missä olet nähnyt niiden markkinointitoimenpiteitä? Printti- ja nettimainontaa, artikkeleita ja TV-ohjelmia. Mikä oli niiden pääsanoma tai sisältö? Printti- ja nettimainonta on perinteistä ja pitkälti samoilla argumenteilla kuin Suomi revontulet ja talviaktiviteetit. Lisäksi Ruotsilla vahvasti Kiirunan jäähotelli. Artikkeleissa Ruotsi on esillä usein sisustuksessa, ruuassa ja lifestyle puolella. TV-ohjelmissa Ruotsia esitellään kokonaisvaltaisesti ja juuri esim. viimeksi näkemässäni ohjelmassa esiteltiin, miten Ruotsissa saunotaan ja virkistäydytään meressä tai järvessä, leivotaan kanelipullia, valmistetaan loimulohta, haetaan metsistä marjat, sienet ja villiyrtit ruuanlaittoon, lihapullat ja perunamuusi eli kaikki, millä mekin voisimme profiloitua. Norjaa mainostetaan maisemilla, Islantia erilaisuudellaan ja hinnalla. Kilpailijamaiden uudet tuotteet tai toimenpiteet matkanjärjestäjillä/myyntikanavissa Ei uusia tuotteita, mutta perinteiset Suomi-myyjät tarjoavat nyt myös samoja elementtejä paitsi joulupukkia Ruotsissa ja Norjassa. 7

8 Vapaa sana Mitä pinnalla/mikä puhututtaa nyt kunkin maan matkailualalla (BtoB tai BtoC)? Kilpailu kiristyy, tarjonta kasvaa ja kohteet yrittävät ratkoa, miten erottua muista. Muita viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille tai Visit Finlandille Tuotekehitystä yhdessä matkanjärjestäjien kanssa ruska ja metsä näissä vielä täysin hyödyntämätöntä potentiaalia. Helposti saavutettavia ja toteuttavia hyvinvointipaketteja vaikkapa oheisohjelmana ja myöskin omina tuotteinaan. Näiden ei tarvitse olla kauneushoitoja vaan luonnon puhtauteen, rentoutumiseen, kevyeen liikuntaan, terveelliseen ruokaan, saunaa, aistien herkistymiseen ja hiljaisuuteen perustuvia runkoja meidän kauraamme. Otamme ne itsestään selvyytenä emmekä uskalla olla rohkeita ja paketoida niitä myytäviksi tuotteiksi. 8

9 Teemakysymys: Talvimatkailu Talvimatkailu on ja tulee olemaan Suomen menestystarina. Meillä on joulupukki, jota ei kukaan meiltä uskalla omia, ei edes Ruotsi. Vuonna 1984 se kaikki alkoi Concorde lennolla! Meidän valttimme on Suomen Lapin taso ja toimivuus. Majoituskapasiteetista löytyy jokaiselle jotakin on huokeita ja pari lähes viiteen yltävää hotellia, vaatimattomista mökeistä hulppeisiin kelomökkeihin ja iglut, joita Lapissa rakennetaan joka puolelle. Niihin halutaan eikä niitä ole vieläkään tarpeeksi, ja mikä parasta, naapureillamme niitä on tuskin lainkaan. Tässäkin olemme voiton puolella. Minkä vaativissa laskettelumäissä häviämme sen korvaamme erittäin hyvin organisoidulla safaritarjonnalla. Lumivarmuus on valttimme, samoin safarikontaktien ammattitaito ja luotettavuus yhteistyökumppaneina. Ongelmamme on saavutettavuus. Käsivarteen ei lennetä enää laisinkaan. Sinne haluavien on tultava joko Tromsan tai Kittilän kautta. Aikaa menee siirtymiseen eikä se ole halpaa. Sääli, koska alue olisi ihanteellinen kohde kaupallisuutta vieroksuvalle ja luonnonrauhaa kaipaavalle matkailijalle. Ivalo yhteys ei riitä vastaamaan kysyntää. Kakslauttanen laajentaa, mutta mistä löytyvät ne tilauslentosarjat, jolla kapasiteetti täytetään? Ivalo/Inari/Saariselkä tarjoaa myös erinomaisen mahdollisuuden kehittää saamelaiskulttuuriin ja perinteisiin erikoistunutta tarjontaa. Kuusamo on mahdollisuuksia täynnä, mutta lentotilanne pysäyttää kasvun. Kilpailijamme tulevat kasvattamaan osuuksiaan ja se on tietysti pois Suomelta. Toisaalta juuri alkanut Visit Arctic Europe hanke saattaa tuoda uutta näkökulmaa ja mahdollisuuksia meille kaikille. 9

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Riitta Balza Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Marketing Manager UK Riitta Balza 5.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 03/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 5.11.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 24.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 3.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Alankomaat SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Markkinointiedustaja

Ajankohtaista markkinoilta. Markkinointiedustaja Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Kesäkuu 2015 1.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Ranska SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.5.2013 31.10.2013 31.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza 1.10.2012 30.4.2013 27.5.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 1.5.2013 31.10.2013 30.1.2014 Sisältö/ Saksa ja Sveitsi 2/2013 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Helena Niskanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Helena Niskanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015 Markkinointiedustaja Helena Niskanen 5.11.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.5.2013 31.10.2013 11.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen 1.10.2012 30.4.2013 28.5.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / ESPANJA SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv

Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv EUROOPPA JA VENÄJÄ Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv 80 / pv 117 M / 2014 956 M / 2014 79 % ULKOMAISIST A YÖPYMISISTÄ EUROOPASTA JA VENÄJÄLTÄ 95 / pv 62 M / 2013

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu. Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu. Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 7.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013 Outdoors Finland II Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke Satakunta 14.11.2013 Heli Saari heli.saari@visitfinland.com www.mek.fi/outdoorsfinland Matkailun edistämiskeskus Tehtävänä

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Helena Niskanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Helena Niskanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Helena Niskanen 18.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

11/11/2014. Kohdemaa: Venäjä

11/11/2014. Kohdemaa: Venäjä Kohdemaa: Venäjä 1 Näkyvyys venäjänkielisessä Tampere blogissa Fontanka.fi sivustolla Kohderyhmä: Venäjänkieliset Fontanka uutissivuston lukijat (pääasiallisesti Pietarin alueella), joita kiinnostavat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon

Lisätiedot

Trade Follow Up 2013: Iso-Britannia Brittiläisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta

Trade Follow Up 2013: Iso-Britannia Brittiläisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta Trade Follow Up 2013: Iso-Britannia Brittiläisten matkanjärjestäjien tarjonta Suomesta ja lähialueilta MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS 2014 Esipuhe Iso-Britannia on Saksan jälkeen Euroopan suurin lähtömaa. Britit

Lisätiedot

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3.

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. 2 0 1 4 L a h t i E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o

Lisätiedot

FinRelax Akatemia

FinRelax Akatemia FinRelax Akatemia 8.1.2016 Suomen luontokeskus Haltia Riikka Laatikainen Visit Espoo Visit Espoo Leisure Events Incentives Conferences Meetings Espoo Marketing Oy Visit Espoo Espoo Innovation Garden Omistajuus:

Lisätiedot

ordica on Suomeen erikoistunut matkailun myynti ja arkkinointiagentuuri. Tänään neljä vakituista työntekijää ja kv. artneriverkosto.

ordica on Suomeen erikoistunut matkailun myynti ja arkkinointiagentuuri. Tänään neljä vakituista työntekijää ja kv. artneriverkosto. Jyrki Oksanen 9 vuotta maailmalla ja 16 v Suomessa. semat: Helsinki, Lontoo, Turku, Salo, Tukholma, Helsinki, ampuri, Frankfurt, Heidelberg, Amsterdam, Mainz, Berliini. atkailualalla vuodesta 1988 jatkuvasti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen. Kysely yrittäjille kesäkuu 2018

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen. Kysely yrittäjille kesäkuu 2018 Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Kysely yrittäjille kesäkuu 2018 Matkailijamäärät tammi-huhtikuussa 2018 verrattuna tammihuhtikuuhun 2017 maaseutumatkailuyrityksissä Arvio tulevasta kysynnästä

Lisätiedot

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin rakentaminen 2.Alueiden strateginen profilointi

Lisätiedot

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailustrategia 2011-2014 28.9.2011 Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailun visio 2014 Lappi Puhdasta ELÄMÄNVOIMAA lähelläsi. Lappi on Euroopan johtava kestävän luonto- ja elämysmatkailun kohde

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Mervi Holmén Johtaja, maakuva ja markkinointi 15.9.2014 2 Visit Finland -markkinointi Visit Finland -kohderyhmät kokonaisuudessaan Visit Finland -markkinointi,

Lisätiedot

KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA

KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA MARKKINOINNIN ALKUTAIVAL Pietariin 1995 Moskovaan 1997 Ensimmäiset matkanjärjestäjävierailut Venäjän markkinoiden erityispiirteitä - neitseelliset markkinat - innokkuutta

Lisätiedot

Keski-Suomen matkailun kvmarkkinointikonttori

Keski-Suomen matkailun kvmarkkinointikonttori Keski-Suomen matkailun kvmarkkinointikonttori Projektisuunnitelman valmistelu Tiina Mäntyharju, Leena Pajala, Tiia Valkama, Miikka Raulo ja Jussi Rekonen MATKAILUPARLAMENTTI 12.11.2013 REVONTULI HANKASALMI

Lisätiedot

Slow Down-campaign Germany 2019

Slow Down-campaign Germany 2019 Absolut Slow down Markkinointikampanja DACH 2019 Slow Down-campaign Germany 2019 1 Yhteistyön tavoitteet Tavoitteena on lisätä saksalaisten matkailijoiden yöpymisiä 10% Markkinoidaan Suomea korkealaatuisena,

Lisätiedot

Suomen matkailumarkkinoiden kilpailija-analyysi Tiivistelmä

Suomen matkailumarkkinoiden kilpailija-analyysi Tiivistelmä Suomen matkailumarkkinoiden kilpailija-analyysi Tiivistelmä 19.3.2009 Selvityksen tavoitteet ajankohtaisen tiedon kokoaminen Suomen kilpailijoista MEKin strategioiden ja toimenpidesuunnitelmien tueksi

Lisätiedot

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Imatra 14.1.2014 Virve Obolgogiani Mimino Oy Tavoitteena matkailutuotteen myynti venäläiselle asiakkaalle Miten asiakas

Lisätiedot

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi MATKAILUSATSAUKSET 2015 Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi Miksi aasia? 2 Matkailuelinkeinon toimintasuunnitelma Määrittellään visio, siitä missä voimme

Lisätiedot

SATAKUNNAN MATKAILUPARLAMENTTI Miten tunnistan ja tavoitan kansainvälisiä kohdemarkkinoita?

SATAKUNNAN MATKAILUPARLAMENTTI Miten tunnistan ja tavoitan kansainvälisiä kohdemarkkinoita? SATAKUNNAN MATKAILUPARLAMENTTI 12.10.17 Miten tunnistan ja tavoitan kansainvälisiä kohdemarkkinoita? Miten tehdä oikeita ratkaisuja, ja valita oikea suunta? LÄHTÖKOHDAT - motivaatio, halu kehittää omaa

Lisätiedot

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa 17.11.2017 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja VisitRovaniemi #visitrovaniemi #rovaniemi @visitrovaniemi @SannaRovaniemi Visit Rovaniemi DMO, Destination

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn ja Inlike Oy:n tilaaman Muurmanskin

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

Suomesta hyvinvointimatkailun kärkimaa. Sisukkaasti ja yhdessä.

Suomesta hyvinvointimatkailun kärkimaa. Sisukkaasti ja yhdessä. Suomesta hyvinvointimatkailun kärkimaa. Sisukkaasti ja yhdessä. Hyvinvointimatkailussa nähdään paljon potentiaalia. Suomella on erinomaiset edellytykset tarjota hyvinvointia keholle ja mielelle. Saunassa

Lisätiedot

Kuusamo-Lapland. Matkailun kansainvälistymisstrategia ja toimijoiden alueellinen yhteistyö

Kuusamo-Lapland. Matkailun kansainvälistymisstrategia ja toimijoiden alueellinen yhteistyö Kuusamo-Lapland Matkailun kansainvälistymisstrategia ja toimijoiden alueellinen yhteistyö Hyvinvointia meille ja muille seminaari Jyväskylän Paviljonki 26.10.2009 Toimitusjohtaja Mika Perttunen Arvomme

Lisätiedot

VF = Suomeen suuntautuvan matkailuliiketoiminnan kehittäjä

VF = Suomeen suuntautuvan matkailuliiketoiminnan kehittäjä VF = Suomeen suuntautuvan matkailuliiketoiminnan kehittäjä 1. Painopiste: maakuva- ja brändimarkkinoinnista tuotevetoisempaan kampanjointiin 2. Ohjaa matkailullisen maakuvan kehittymistä 3. Edistää matkailutoimialan

Lisätiedot

Lukuja % Lappiin talvella

Lukuja % Lappiin talvella Ranskan markkinat Lukuja 299 345 ranskalaisten yöpymisiä 2018 7 % kasvua Ranska on 6 lähtömaa (yöpymisten perusteella) Suurin osa ranskalaisista matkustaa Lappiin (noin 50 %) ja talvella (70 %) Lentotilanne

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 9.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011. Hyvinvointi megatrendinä

Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011. Hyvinvointi megatrendinä Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011 Hyvinvointi megatrendinä Sisältö Miksi vastuullisuus, hyvinvointi ja hitaus voimistuu kuluttajakäyttäytymisessä? Elämysyhteiskunnasta

Lisätiedot

GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet,

GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet, GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet, 10.3.2016 GoTavastia! markkinointitoimet lokahelmikuu Uuden vuoden kampanjan toteutus ja seuranta digitaalisissa kanavissa Sisällöntuotanto

Lisätiedot

Lisärahoitushakemus loppuvuoden 2017 toimenpiteisiin

Lisärahoitushakemus loppuvuoden 2017 toimenpiteisiin Lisärahoitushakemus loppuvuoden 2017 toimenpiteisiin Tavoite: Digitalisaatio Tampereella olevien matkailijoiden kattava palvelu Digitaalinen asiakaskokemus: visittampere.fi palvelu-uudistus Matkailijoita,

Lisätiedot

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE LIISA KOKKARINEN LAPIN ALUEPÄÄLLIKKÖ VISIT FINLAND 2.11.2018 VISIT FINLAND YDINTEHTÄVÄT & PÄÄMÄÄRÄ 1. Kehittää matkailullista Suomi-kuvaa ja toimii kaupallisen maakuvaviestinnän

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa

Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa LENTOLIIKENNE MUUTOKSEN PYÖRTEISSÄ Lentoliikenne muuttui rajusti 90 luvulla. Kilpailu vapautui > halpalentoyhtiöt tulivat markkinoille Jakelukanavat

Lisätiedot

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Jaakko Lehtonen, Executive Vice President 5.2.2015 2 JAAKKO LEHTONEN Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueittain 2013 20 % 25 % 18 % 38 % Rannikko ja saaristo,

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Business Finland Saksa & markkinoiden mahdollisuudet. Elina Iso-Oja, Advisor Business Finland Saksa Team Finland webinaari

Business Finland Saksa & markkinoiden mahdollisuudet. Elina Iso-Oja, Advisor Business Finland Saksa Team Finland webinaari Business Finland Saksa & markkinoiden mahdollisuudet Elina Iso-Oja, Advisor Business Finland Saksa Team Finland webinaari 18.12.2018 BUSINESS FINLAND SAKSA, BERLIN Jyrki Oksanen Market Representative Visit

Lisätiedot

PALVELUTRENDEJÄ VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN SONJA PAJU 26.4.2013

PALVELUTRENDEJÄ VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN SONJA PAJU 26.4.2013 VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN SONJA PAJU 26.4.2013 PALVELUTRENDEJÄ Kaivataan erityisesti hyvinvointiin, terveyteen ja hemmotteluun liittyviä uusia tuotteita. Kylpylät, risteilyt ja kaupunkilomapaketit

Lisätiedot

Sustainable Finland Pilottiohjelma 2019 Johanna Maasola. Photo: Visit Jyväskylä / Perttulan Tila

Sustainable Finland Pilottiohjelma 2019 Johanna Maasola. Photo: Visit Jyväskylä / Perttulan Tila Sustainable Finland Pilottiohjelma 2019 Johanna Maasola Photo: Visit Jyväskylä / Perttulan Tila Ketä pilotissa on mukana? Liisa Kokkarainen Hanna Muoniovaara Virpi Aittokoski Pilottidestinaatiot: 1. Pyhä-Luosto,

Lisätiedot

MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu

MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu K-S MATKAILUN KEHITTÄMISEN TAVOITTEET VUODELLE 2013 alueellisen matkailutulon kasvattaminen 5% vuodessa

Lisätiedot

Miten onnistumme yhdessä? Anne Lind, yhteyspäällikkö

Miten onnistumme yhdessä? Anne Lind, yhteyspäällikkö Miten onnistumme yhdessä? Anne Lind, yhteyspäällikkö Visit Finland maailmalla Visit Finland edustajat 10 maassa Venäjä, Peking, Chongqing, Shanghai, Hong Kong & Etelä-Kiina, Tokio, Berliini, Lontoo, Pariisi,

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan No ordinary Destination / Lapland -- The North of Finland Case 1 Lapland The North of Finland IAB Grand One 2013 seminaari 4.4.2013 Hanna-Mari Pyry Talvensaari,

Lisätiedot

Matkailutilasto Tammikuu 2016

Matkailutilasto Tammikuu 2016 Matkailutilasto Tammikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE Tällä lomakkeella yrittäjä voi Pohjanlahden Rantatien tavaramerkin käyttöoikeutta. Hakemuslomake sisältää kysymyksiä tuotteen, palvelun tai kohteen laadusta,

Lisätiedot

Kärkihankkeen mahdollisuudet ja odotukset

Kärkihankkeen mahdollisuudet ja odotukset Kärkihankkeen mahdollisuudet ja odotukset 1. Pari sanaa Suomesta matkailumaana, sen kärjistä ja merellisen saariston oikeutuksesta olla näissä mukana 2. Odotukset ja toimenpiteet kansallisella, alueellisella

Lisätiedot

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Maakuntaohjelma 2018 2021 Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Aluekehittäminen Keski-Suomen liiton ydintehtävä on maakunnan kehittäminen. Aluekehityslainsäädännön mukaisesti Keski-Suomen liitto

Lisätiedot

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Sivusto avattiin 11.4. Monipuolinen ja laaja yritysnäkyvyys Sivusto avattiin 11.4. Varaamo eri tuoteryhmille; esim.

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa

Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa seminaari 31.3.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Satakunta luontomatkailun

Lisätiedot

Teollisuuskaupungista venäläisten ykkösmatkailukeitaaksi vuoteen 2020! 20.3.2009 Yachting Dream Ltd Jorma Pakkanen

Teollisuuskaupungista venäläisten ykkösmatkailukeitaaksi vuoteen 2020! 20.3.2009 Yachting Dream Ltd Jorma Pakkanen Teollisuuskaupungista venäläisten ykkösmatkailukeitaaksi vuoteen 2020! Imatra on toiseksi suosituin venäläisten yöpymiskohde Suomessa, Helsingin jälkeen! Venäläisten yöpymiset lisääntyivät 2008 Etelä-

Lisätiedot

Poolian hakijatutkimus 2012

Poolian hakijatutkimus 2012 Poolian hakijatutkimus 2012 Hakijatutkimuksen taustoja ja tietoja Pooliasta Tämän hakijatutkimuksen tarkoituksena on täydentää vuosittaisen palkkatutkimuksemme antamaa kuvaa työnhakijoidemme toiveista

Lisätiedot

Eveliina Koivula Tiski piste fi http://tiski.fi puhelin 0400 230 612 Skypessä themarketinglady Twiittaa @evekoivulan

Eveliina Koivula Tiski piste fi http://tiski.fi puhelin 0400 230 612 Skypessä themarketinglady Twiittaa @evekoivulan 1. Asiakkaasi voi helposti levittää sanaa ja suositella palveluitasi eteenpäin omassa verkostossaan. Aktiivi-ikäisistä suomalaisista lähes kaikki käyttävät jotakin some-palvelua vähintään viikottain. 2.

Lisätiedot

Miten saada valmiuksia kansainvälisten asiakkaiden vastaanottamiseen

Miten saada valmiuksia kansainvälisten asiakkaiden vastaanottamiseen Miten saada valmiuksia kansainvälisten asiakkaiden vastaanottamiseen Kansainvälinen turisti: Moderni Humanisti Avoin ja utelias matkailija, maailman metropolit jo kertaalleen kolunnut. Vieraiden kulttuurien

Lisätiedot

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä 1 Matkailutilasto, marraskuu YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä ssa Rovaniemellä yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 21 000 ja ulkomaalaiset 22 000 yötä.

Lisätiedot

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty 1. Osaamisen kehittäminen ja yhteistyön lisääminen Infotilaisuudet 15 maakuntaa 350 osallistujaa OF-seminaarit x 3 Visit Finland Akatemia valmennukset (17 päivää

Lisätiedot

Matkatoimistokysely Venäjällä

Matkatoimistokysely Venäjällä Tutkimuksilla tuloksiin Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Matkatoimistokysely Venäjällä marraskuu 2007 Laserkatu 6 :: FIN-53850 LAPPEENRANTA :: tel. +358 5 624 3190 :: fax +358 5 412 0949 :: info@takoy.fi

Lisätiedot

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme?

Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme? @apetit_oyj #apetitluomu Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme? Liiketoimintajohtaja Anu Ora twitter: @AnuOra1 APETIT OYJ Luomuelintarvikepäivä 5.10.2017 1 Luomme hyvinvointia kasviksista

Lisätiedot

Outdoors Uusimaa -hanke

Outdoors Uusimaa -hanke Outdoors Uusimaa -hanke 1.9.2016 31.03.2018 Outdoors Finland -loppuseminaari 23.05.2018 Projektipäällikkö Merja Iiskola www.laurea.fi TAVOITTEET Outdoors Uusimaa hanke Edistää Uudenmaan alueen keskeisten

Lisätiedot

Keski-Suomen ja Pirkanmaan. kulttuurimatkailufoorumi

Keski-Suomen ja Pirkanmaan. kulttuurimatkailufoorumi Kuvateksti Arial Bold 10/10 Aurora borealis in Lapland Keski-Suomen ja Pirkanmaan kulttuurimatkailufoorumi 17.5.2011 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt.

Lisätiedot

Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia Lisätietoja: Pirjo Räsänen Skype: pirjorasanen1

Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia  Lisätietoja: Pirjo Räsänen Skype: pirjorasanen1 Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia www.outdoorsfinland.com Lisätietoja: Pirjo Räsänen pirjo.rasanen@lamk.fi 044 708 1242 Skype: pirjorasanen1 1 2 3 21.10.2015 2 21.10.2015 3 Liiketoimintapoten tiaali

Lisätiedot

Kaupan liitto 26.10.2011

Kaupan liitto 26.10.2011 Kaupan liitto 26.10.2011 MIKKO KNUUTTILA TOIMINUT DIGITAALISEN MARKKINOINNIN JA SÄHKÖISEN KAUPANKÄYNNIN KEHITYS- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ YLI 10 VUOTTA VIIMEISIMPÄNÄ VASTANNUT DNA:N DIGIMARKKINOINNISTA JA 1.

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti/ Italia SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen

Lisätiedot

Internetpalvelut. matkalla. 03.05.2012 Mikko Sairanen

Internetpalvelut. matkalla. 03.05.2012 Mikko Sairanen Internetpalvelut matkalla 03.05.2012 Mikko Sairanen Täyden palvelun mobiilitoimisto Suunnittelu Toteutus Tuki & ylläpito Jatkokehitys 2 Palvelut Mobiilisivustot ja sovellukset Tabletsovellukset Smart-TV

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Omaperäinen Suomi matkailun monet mahdollisuudet Aineksia elämyksiin Luonto ja hiljaisuus, perusarvot

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Omaperäinen Suomi matkailun monet mahdollisuudet Aineksia elämyksiin Luonto ja hiljaisuus, perusarvot

Lisätiedot

LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta

LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta Liisa Mäenpää Finnish Lapland Tourist Board ry Finnish Lapland Tourist Board ry, Lapin Matkailuelinkeinon Liitto (LME) on perustettu syksyllä 2010.

Lisätiedot

VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016

VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016 VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016 20.4.2016 JA LUVUT 2 MARKKINAPOTENTIAALI SUOMEN TILASTOLUVUT 2015 Venäläisten yöpymiset Suomessa vähenivät 41,6% vuonna 2015 Yöpymiset 2016 tammi-helmikuussa vähenivät 14,6%

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Ympärivuotisuutta matkailuun uusilta markkinoilta. Head of Global Sales Promotion, Heli Mende, Finpro Visit Finland

Ympärivuotisuutta matkailuun uusilta markkinoilta. Head of Global Sales Promotion, Heli Mende, Finpro Visit Finland Ympärivuotisuutta matkailuun uusilta markkinoilta Head of Global Sales Promotion, Heli Mende, Finpro Visit Finland 100 000 Overnights in Western Europe 2000-2016 and Forecast 2017-2022 90 000 80 000 000s

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711 Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 Seuraavat 15 20 minuuttia Me Digitalisoituminen Elämys Matkaopas Matkailun neuvontapalvelut tulevaisuudessa Aloituspalaveri

Lisätiedot

Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja

Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla Kaupan työmarkkinoiden kehitys 2000-luvulla Työllisyyskehitys on kääntynyt laskuun vähittäiskaupassa Työllisten ja palkansaajien määrä vähittäiskaupassa Tilastokeskuksen

Lisätiedot

MATKA 2010 tilastotietoa

MATKA 2010 tilastotietoa MATKA 2011 MATKA 2010 tilastotietoa 11,249 m² näyttelypinta-alaa 1,202 näytteilleasettajayritystä 366 päänäytteilleasettajayritystä 836 alanäytteilleasettajayritystä 72 maata edustettuna lisäksi messuilla

Lisätiedot