Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja"

Transkriptio

1 Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla

2 Kaupan työmarkkinoiden kehitys 2000-luvulla

3 Työllisyyskehitys on kääntynyt laskuun vähittäiskaupassa Työllisten ja palkansaajien määrä vähittäiskaupassa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, henkilöä Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus Työlliset Palkansaajat Kotimaisen ja ulkomaisen kilpailun kiristyminen niin kivijalassa kuin verkossakin sekä tarve toimintojen tehostamiseen ja kustannustehokkuuteen vähentävät työvoiman kysyntää

4 Tukkukaupassa laskeva työllisyystrendi on näkynyt jo pitkään Työllisten ja palkansaajien määrä tukkukaupassa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, henkilöä Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus Työlliset Palkansaajat Tukkukaupassa digitalisaatio ja kansainvälinen kilpailu ovat vauhdittaneet työllisyyden laskua jo aikaisemmin kuin vähittäiskaupassa.

5 Yrityksiä perustetaan aiempaa vähemmän Aloittaneet yritykset vuosineljänneksittäin Lähde: Tilastokeskus, Yritystilastot Vuonna 2016 vähittäiskaupassa aloittaneita yrityksiä oli 15 prosenttia vähemmän kuin 2013 ja tukkukaupassa 22 prosenttia vähemmän. Uudet yritykset ovat olennaisia toimialan uudistumiselle ja elinvoimaisuudelle! Vähittäiskauppa Tukkukauppa

6 Mitä kaupan työmarkkinoilla on tapahtunut 2000-luvulla? Työvoimakehityksen pitkä trendi on alkanut muuttua: liikevaihdon määrän kehityksellä ei ole enää yhtä vahvaa vaikutusta työvoiman tarpeeseen kuin aiemmin. Kansainvälisesti yritykset pyrkivät hallitsemaan aikaisempaa paremmin kaupan toimitusketjuja ja lyhentämään niitä. Skaalaetuja haetaan mm. ketjuuntumisella, suurilla keskusvarastoilla ja hankintayhteistyöllä. Asiakkaista kilpaillaan kaikilla kanavilla yli rajojen. Kansainvälinen ja kotimainen kilpailu niin tukku- kuin vähittäiskaupassakin on lisännyt tarvetta toimintojen tehostamiseen ja kustannusten leikkaamiseen myös Suomessa. Automatisaatio ja digitaalinen kehitys mahdollistavat tehostamisen ja tuottavuuden lisäämisen ilman työvoiman määrän kasvattamista. Kaupan alalle perustetaan aiempaa vähemmän uusia yrityksiä; yrittäjyys vähenee kaupassa. Uusien yritysten ja yrittäjien myötä alalle tulee myös uusia ideoita ja uutta kilpailua. Kaupan alalle on perinteisesti ollut helppoa perustaa yritys ja työllistää itsensä.

7 Kaupan työmarkkinat viime vuosina

8 Työttömien myyjien määrä on pienentynyt Työttömät työnhakijat keskimäärin tammi-marraskuussa myyjän ammattiryhmissä ( , 52120, 52210, 52220, 52221, , 52239) Lähde: TEM, Työnvälitystilastot Työttömien työnhakijoiden määrä kääntyi laskuun jo marraskuussa

9 Työttömien nuorten työnhakijoiden (myyjän ammattiin) määrä kääntyi laskuun jo aiemmin Työttömät, alle 25-vuotiaat työnhakijat keskimäärin tammi-marraskuussa myyjän ammattiryhmissä ( , 52120, 52210, 52220, 52221, , 52239) 4000 Työttömien nuorten työnhakijoiden määrä alkoi kutistua jo syyskuussa Lähde: TEM, Työnvälitystilastot

10 Varsinkin vähittäiskauppaan haetaan työntekijöitä TE-toimistojen työnvälityksessä* avoinna olevia työpaikkoja kuukauden aikana Lähde: TEM, Työnvälitystilastot Vähittäiskauppa Tukkukauppa * Suuret kaupan yritykset hakevat työntekijöitä paljon itse. Myös vaativampiin asiantuntijatehtäviin rekrytoidaan työntekijöitä ohi TE-keskusten työnvälityksen.

11 mutta ei välttämättä perinteisiin työtehtäviin: avoinna olevien työtehtävien rakenne on jo muutoksessa Kuukauden aikana avoinna olevat myyjän tehtävät (52) vähittäiskaupassa ja myyjän, myyntiedustajan ja -neuvottelijan, sisäänostajan, varastotyöntekijän tehtävät (52, 33 ja 93) tukkukaupassa 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% Lähde: TEM, Työnvälitystilastot Vähittäiskauppa Tukkukauppa Vaikka kehitys on hidasta, tulevaisuudessa työntekijöitä tarvitaan yhä enemmän muihin kuin perinteisiin suorittaviin tehtäviin alkupuoliskolla vähittäiskaupassa avoinna olevien myyjän tehtävien osuus oli 73 prosenttia kaikista avoimista tehtävistä, vuoden 2017 alkupuolella enää 67 prosenttia. Tukkukaupassa avoinna olevien tukkumyyjien, myyntiedustajien ja neuvottelijoiden, sisäänostajien, varastotyöntekijöiden ym. osuus putosi 77 prosentista 70:een.

12 Ammattirakenteiden muutokset näkyvät myös Kaupan liiton jäsenyrityksissä Suorittavien työntekijäammattien (tukku- ja vähittäiskaupan myyjät, varastotyöntekijät, automiehet yms.) ja asiantuntijoiden (tukku- ja vähittäiskaupan asiantuntijat ja erityisasiantuntijat) osuus jäsenyritysten työllisyydestä 60% 50% 40% 30% 20% Suorittavat tehtävät Asiantuntijatehtävät Lähde: Palkkatilastot, EK. Vuonna 2009 tukku- ja vähittäiskaupan perinteisissä suorittavissa työtehtävissä oli 56 prosenttia kaikista jäsenyritysten työntekijöistä ja asiantuntijatehtävissä 29 prosenttia suorittavissa tehtävissä oli 51 prosenttia ja asiantuntijatehtävissä 32 prosenttia työvoimasta. Kokoaikaisten myyjien mahdollinen korvautuminen osa-aikaisilla ei selitä kehitystä, sillä tällaista ilmiötä jäsenyrityksissä ei ole ollut. Vähintään 34 viikkotyötuntia tekevien tukku- ja vähittäiskaupan myyjien määrä on pudonnut vain 0,4 prosenttia. Huom! Tiedot koskevat vähintään 34 viikkotyötuntia tekeviä.

13 Vaikka vähittäiskaupassa haetaan työntekijöitä, työpaikkojen täyttäminen on vaikeutunut Täyttyneet työpaikat kuukauden aikana Vähittäiskauppa Tukkukauppa Lähde: TEM, Työnvälitystilastot Myös täyttyneiden työpaikkojen suhteelliset määrät ovat pienentyneet, eivät pelkästään lukumäärät: kauden aikana täyttyneet tehtävät verrattuna avoimiin ovat pienentyneet alkupuoliskolla vähittäiskaupassa täyttyneiden tehtävien määrä verrattuna avoimiin tehtäviin oli 25 prosenttia, vuoden 2017 alkupuolella enää 9 prosenttia. Tukkukaupassa samaan aikaan muutos oli lievempi: 15 prosentista 11:een.

14 Avointen työpaikkojen täyttyminen myös kestää aikaisempaa kauemmin Kuukauden aikana täyttyneiden työpaikkojen keskimääräinen avoinna olon kesto vuorokausissa Vähittäiskauppa Tukkukauppa 10 0 Lähde: TEM, Työnvälitystilastot

15 Mitä kaupan työmarkkinoilla on tapahtunut viime vuosina? Kaupan työvoiman rakenne on alkanut muuttua: suorittavan työn osuus pienenee ja asiantuntijatyön osuus kasvaa. Samaan aikaan kun palkansaajien määrä kaupassa vähenee, työvoimaa haetaan varsinkin vähittäiskauppaan. Tämä näkyy muun muassa työttömien myyjien määrän laskuna. Vaikka työttömien myyjien määrä on kääntynyt laskuun, perinteisten kaupan ammattien, esim. myyjien ja varastotyöntekijöiden, osuus alan avoimista työpaikoista on vähentynyt. Perinteisten ammattien osuus TE-toimistojen työnvälityksen avoimista työpaikoista on vähentynyt siitä huolimatta, että yritykset rekrytoivat työntekijöitä varsinkin asiantuntijatehtäviin itse eikä niitä edes ilmoiteta avoimiksi TE-toimistoille. Työnvälitystilastojen avoinna olevissa tehtävissä siis korostuvat suorittavat työtehtävät, vaikka myös niihin yritykset rekrytoivat työvoimaa ilman TE-toimistoja. Kaupan varsinkin vähittäiskaupan työmarkkinoilla on kitkaa. Rekrytointivaikeudet ovat kasvaneet kaupassa. Sekä kuukauden aikana työnvälityksen kautta täyttyneiden työpaikkojen lukumäärä että suhteellinen määrä verrattuna avoimiin työpaikkoihin ovat pienentyneet. Avointen työpaikkojen täyttyminen kestää myös aikaisempaa kauemmin.

16 Lisätietoja: pääekonomisti Kaupan liitto p

Kaupan näkymät

Kaupan näkymät Kaupan näkymät 2018 2019 Liikevaihto- ja työllisyysnäkymät Joitakin poimintoja Kaupan näkymistä Koko materiaali on Kaupan liiton jäsenyritysten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivujen Tutkimuksia ja tilastoja

Lisätiedot

Liitekuvia kaupan palkansaajista

Liitekuvia kaupan palkansaajista Liitekuvia kaupan palkansaajista Lähteet: Paraniko palvelu, kiristyikö kilpailu? Kaupan liiton aukioloselvitys, 11.10.2016. Kaupan näkymät 2017-2018. Kaupan liiton myynti- ja työllisyysennusteet,. Selvitysten,

Lisätiedot

Kaupan näkymät Jaana Kurjenoja

Kaupan näkymät Jaana Kurjenoja Kaupan näkymät 2020 Liikevaihdon kasvu on alkuvuodesta ollut nopeaa Kaupan myynti 2017 Liikevaihto 2017 yht. 122 mrd. euroa (ei sisällä alv:a) 14% 31% Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa 55% Lähde:

Lisätiedot

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys 350 Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä 1000 henkilöä Kauppa 300 250 200 150 100 Metalli ja elektroniikka Rakentaminen Kuljetus ja varastointi

Lisätiedot

Kaupan näkymät Jaana Kurjenoja

Kaupan näkymät Jaana Kurjenoja Kaupan näkymät 2020 Jaana Kurjenoja Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Liikevaihdon kasvu on alkuvuodesta ollut

Lisätiedot

Kaupan näkymät

Kaupan näkymät Kaupan näkymät 2017 2018 Joitakin poimintoja Kaupan näkymistä Koko materiaali on Kaupan liiton jäsenyritysten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivujen Tutkimuksia ja tilastoja -osiosta. Alkuvuosi 2017 kaupan

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2017 2018 Myynti- ja työllisyysnäkymät Yleistä kaupasta Kaupan kasvu on ollut hidasta Liikevaihdon kausitasoitettu määräindeksi ja määräindeksin trendi 120 110 100 90 80 70 Tukkukauppa,

Lisätiedot

Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet

Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät 29. - 30.1.2014 Samuli Leveälahti Opetusneuvos Opetushallitus samuli.levealahti@oph.fi

Lisätiedot

Kaupan näkymät

Kaupan näkymät Kaupan näkymät 2017 2018 Joitakin poimintoja ennusteesta Koko materiaali on Kaupan liiton jäsenyritysten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivujen Tutkimuksia ja tilastoja -osiosta. Vuosi 2016: liikevaihto Vähittäiskaupan

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2008 Sisältö PAMin jäsenet... 3 Palkansaajien määriä... 4 Yritysten lukumääriä palvelutoimialoilla... 6 Tietoja ansioista ja työttömyydestä... 8 Vähittäiskaupan yritykset henkilöstön

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2010 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 SISÄLTÖ PAMin jäsenistön toimialajakauma Palkansaajien määrät PAMin toimialoilla 2008-2009 Palkansaajien määrät sukupuolen mukaan PAMin

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2006 Sisällysluettelo PAMin jäsenet... 3 Sopimusalajakauma 31.12.2006...3 Jäsenten ikäjakauma 31.12.2007...4 Palkansaajien määriä ja %-osuus työvoimasta... 4 Palkansaajien määriä

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Juha Puranen KAINUU-OHJELMA ----> Hyvinvointifoorumi

Lisätiedot

Kaupan näkymät

Kaupan näkymät Kaupan näkymät 2018 2019 Liikevaihto- ja työllisyysnäkymät Kaupan vuosi 2017 Yrityksiä perustetaan aiempaa vähemmän Aloittaneet yritykset vuosineljänneksittäin 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.8. klo 9.00 Työttömyys kasvaa, mutta hitaasti Naisten työttömyys kasvaa, miesten vähenee Työttömyyden kasvu jatkui myös kuussa,

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä. tuoreimmat tilastotiedot. Minna Salorinne, yliaktuaari Kaupunginkanslia Kaupunkitutkimus- ja tilastot

Työmarkkinat Helsingissä. tuoreimmat tilastotiedot. Minna Salorinne, yliaktuaari Kaupunginkanslia Kaupunkitutkimus- ja tilastot Työmarkkinat Helsingissä tuoreimmat tilastotiedot Minna Salorinne, yliaktuaari Kaupunginkanslia Kaupunkitutkimus- ja tilastot Päivitetty 2.6.217 Sisältö TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus)

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu Julkistettavissa 21.7. klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun myös Kainuussa Määrärahojen loppuminen alkaa heijastua työttömyyteen Alkuvuoden

Lisätiedot

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto 9.1.2017 Työvoimakyselyn julkistustilaisuuden ohjelma 9.1.2017 kello 11.30 12.30 Rakennusalan työllisyys ja työttömyystilanne, veronumeron ja ilmoitusmenettelyn

Lisätiedot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot Maakuntien suhdannekehitys 2011-2013 Kuviot TEM/ Alueosasto Ilkka Mella, Laura Pouru TEM-analyyseja 48/2013 www.tem.fi/julkaisut Työttömyysaste maakunnittain 1990-2012 ja 2013-2016 Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2/2010

Kaupan näkymät 2/2010 Kaupan näkymät 2/2010 Myynti- ja työllisyysnäkymät vähittäiskaupassa, autokaupassa ja tukkukaupassa Kaupan työlliset 2009 296 000 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 56 % 30 % Vähittäiskauppa

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Toimintaympäristön

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.11. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Työttömyyden kasvun pääasiallinen syy

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys 2.12.21 Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos % ed. vuodesta Helsingissä, pk-seudulla,

Lisätiedot

Piilotyöttömyys. Liisa Larja Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Piilotyöttömyys. Liisa Larja Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Piilotyöttömyys Liisa Larja Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 18.5.2017 Rakenne - Kaksi tilastoa, eri määritelmät Työtön & piilotyötön Työtön työnhakija & pitkäaikaistyötön - Piilotyöttömyyden

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys 1.1. TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos (%) ed. vuodesta Helsingissä, Helsingin seudulla

Lisätiedot

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%)

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihto päätoimialoittain

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 8,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.11. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vajaa 5

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-9/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-4/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.9. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Työttömyys kääntyi kasvuun lokakuussa

Työttömyys kääntyi kasvuun lokakuussa 1 (7) Julkistettavissa 22.11. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kääntyi kasvuun kuussa Syksyn edetessä tavanomainen kausivaihtelu alkoi hivuttaa työttömyyttä taas ylöspäin Kainuussa vallitsee

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.12. klo 9.00 Marraskuun lopussa 9 537 avointa työpaikkaa kasvua

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 23.12. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa selvästi vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Uusia työttömiä on aiempaa vähemmän,

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.11. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6. klo 9.00 Toukokuun lopussa 11 716 avointa työpaikkaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5. klo 9.00 Työttömyys kasvaa edelleen 15 prosentin vuosivauhtia

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus elokuu 2014 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi elokuussa edelleen,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 27.1.2016 klo 9.00 Piristynyt työvoiman kysyntä laski työttömyyttä viime vuonna Vuosi päättyi työllisyyden suhteen myönteisiin

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.9. klo 9.00 Kausivaihtelu pudotti työttömien määrää Myös vuositasolla pientä laskua Työttömien määrä putosi Kainuussa kuussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu 2012 Työttömyys kääntyi Kaakkois-Suomessa keskitalvella

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun

Lisätiedot

Työttömyys pysytteli edelleen vuoden takaista alemmalla

Työttömyys pysytteli edelleen vuoden takaista alemmalla 1 (7) Julkistettavissa 2.12. klo 9. Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys pysytteli edelleen takaista alemmalla Kausivaihtelu ja lomautukset hivuttavat nyt työttömyyttä ylöspäin Viime aikojen hyvä

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset huhtikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 13,9-1,8 ALLE 25 VUOTIAAT 348-64 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. marraskuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. marraskuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2017 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN marraskuu 2017 VÄKILUKU 53 107-526 TYÖVOIMA 24 670-368 TYÖTTÖMÄT 3 118-810 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto 2012

Palvelualojen taskutilasto 2012 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 600 Jäsenten työsuhdeasiat 030 100 620 Työttömyysturvaneuvonta 020 690 211 Vaihde 020 774 002 (ma pe klo 9 16) www.pam.fi pam@pam.fi etunimi.sukunimi@pam.fi Keskustoimisto

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Yritykset, työpaikat, työttömyys Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Yritykset, työpaikat, työttömyys Sisällys: Yritykset ja työpaikat Työllisyys ja työttömyys 2

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Työttömyys painui Kainuussa vuoden takaista alemmaksi Kainuu pyristelee muuhun maahan nähden vastavirtaan työttömyyden

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.1.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

Työttömyys painui syyskuussa alle neljäntuhannen

Työttömyys painui syyskuussa alle neljäntuhannen 1 (7) Julkistettavissa 25.10. klo 9.00 Kainuun työllikatsaus, kuu Työttömyys painui kuussa alle neljäntuhannen henkilön Kainuun työttömyys lähestyy jo historiallisen hyviä lukuja Työttömyys väheni Kainuussa

Lisätiedot

Kaupan näkymät Jaana Kurjenoja. Poimintoja ennusteesta.

Kaupan näkymät Jaana Kurjenoja. Poimintoja ennusteesta. Kaupan näkymät 2021 Jaana Kurjenoja Poimintoja ennusteesta. Koko materiaali on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimuksetosiossa. Vähittäiskaupan liikevaihdon kehitys oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.12. klo 9.00 Työvoiman kysyntä kasvaa Työvoiman kysynnässä on koko kuluvan vuoden ollut merkkejä piristymisestä. TE-toimistoon

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys.1. TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos (%) ed. vuodesta Helsingissä, Helsingin seudulla

Lisätiedot

Viime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa

Viime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa 1 (7) Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Viime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa Vuoden lopulla kausivaihtelu ja lomautukset hivuttivat työttömyyttä ylöspäin Kainuussa

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys.1.1 TYÖPAKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos (%) ed. vuodesta Helsingissä, pääkaupunkiseudulla,

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllikatsaus, kuu Julkistettavissa 20.10. klo 9.00 Työttömyys vähenee jälleen Kainuussa Yksi taustalla oleva syy on ikärakenne Työttömyys on alkukesän jälkeen palannut

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.12. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Kainuun työttömyys romahti toukokuussa

Kainuun työttömyys romahti toukokuussa 1 (7) Julkistettavissa 21.6. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kainuun työttömyys romahti kuussa Työttömyys painui kuukaudessa lähes 450 henkilöä alemmaksi ja tilanteesta lähes 600 alemmaksi Hyvä

Lisätiedot

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Alueen nuorisotyöttömyys kääntynyt voimakkaaseen laskuun Hanko 11,2 Raasepori 10,6 Lohja 11,4 Inkoo 8,3 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Karkkila 10,9 Siuntio 6,0

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.8.2014 Tilannekatsaus 31.7.2014 Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2014 viimeisenä päivänä 36677 työtöntä

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi kesäkuussa Kainuussa

Työttömyys kasvoi kesäkuussa Kainuussa 1 (7) Julkistettavissa 26.7. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kasvoi kuussa Kainuussa Työttömiä on kuitenkin selvästi vähemmän kuin vuosi sitten Alkuvuonna hyvin vähentynyt työttömyys

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. lokakuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. lokakuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2017 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN lokakuu 2017 VÄKILUKU 53 107-526 TYÖVOIMA 24 670-368 TYÖTTÖMÄT 3 132-653 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Työttömyys vähenee taas hyvää vauhtia Kainuussa

Työttömyys vähenee taas hyvää vauhtia Kainuussa 1 (8) Julkistettavissa 24.5. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys vähenee taas hyvää vauhtia Kainuussa Työttömyys on vähentynyt Kainuussa ripeämmin kuin maassa keskimäärin Myönteinen työllisyyskehitys

Lisätiedot