Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014"

Transkriptio

1 Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen

2 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle (kaksi seuraavaa kautta)? Muita tärkeitä huomioon otettavia asioita / viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille? Teemakatsaukset: Hyvinvointi & Kestävä kehitys 2

3 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Syitä ulkomaanmatkailun lisääntymiseen / vähentymiseen yleisesti? Taloudellinen tilanne on vaikuttanut ranskalaisten matkailuun. Matkan aikana käytetään vähemmän rahaa kuin ennen ja myös matkaa varattaessa vertaillaan enemmän hintoja. Ostopäätökset tehdään myöhemmin kuin ennen (lähempänä matkan ajankohtaa); 58 % ranskalaisista sanoo lähtevänsä lomalle tänä kesänä, mikä on 4 % vähemmän kuin 2013 kesällä (figaro.fr) Myös poliittinen epävarmuus tietyissä ranskalaisten suosimissa kohteissa on vaikuttanut matkailuun. Suomen osalta tämä tosin saattaa hieman lisätä matkailijoiden määrää, sillä Suomea pidetään todella turvallisena ja perheystävällisenä kohteena. Uusi ja kasvava kohderyhmä on senior-matkailijat, jotka matkustavat enemmän ja pidempiä matkoja kuin muut kohderyhmät. He myös usein käyttävät enemmän rahaa paikan päällä. Tuotekehityksen ja tarjonnan puolella olisikin hyvä ottaa huomioon tämän aktiivinen kohderyhmä ja kehittää heille sopiva tarjonta. He myös matkustavat paljon sesonkien ulkopuolella. Syitä matkailun lisääntymiseen / vähentymiseen Suomeen? 3 vuotta kestänyt aktiivinen kampanjointi on näkynyt Suomen matkustajalukujen (ranskalaisten) osalta siten, että määrät ovat pysyneet melko tasaisina vaikka ranskalaisten matkustus on yleisesti vähentynyt. Suomen tunnettuus on myös lisääntynyt. Talvella matkustajaluvuissa oli nousua ja siksi tämän talven osalta luvut ovat laskeneet. Mutta suhteessa edelliseen talveen ( ) luvut ovat suurin piirtein samoissa. Lappi ja multiaktiviteettipaketit ovat edelleen suosituin suomituote talven osalta. Kesätuotteina Fly & Drive paketit ovat kasvattaneet kiinnostusta. Suomen osalta kysyntä on pysynyt melko samana. Ranskalaiset kaipaavat aktiviteetteja, mutta heitä kiinnostaa myös paikallinen kulttuuri ja gastronomia. Majoituksen osalta kysyntää olisi enemmän Bed & breakfast tyyppisille majoituksille. Suomen saavutettavuus on pysynyt hyvänä Pariisista. Ensi talvelle suunnitellut uudet lentoaikataulut Lappiin parantavat hieman saavutettavuutta. Myös Nizzan lennot jatkuvat (Finnair & Norwegian) kesällä 2014 ja lisäksi Biarritz-Helsinki yhteys on avattu kesäkaudelle

4 Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle (kaksi seuraavaa kautta)? Yleiset näkymät Suomeen matkustamisessa tulevalle talvelle ja kesälle? Suomi kesäkohteena kiinnostaa enemmän ja enemmän. Matkanjärjestäjienkin kiinnostus on herännyt ja uusia tuotteita on tuotannossa. Myös uudet Suomi-tuottajat ovat aloittamassa sekä talvi- että kesätuotannon Suomeen. Vaikutukset eivät matkustajaluvuissa välttämättä näy vielä tänä vuonna, mutta ensi kesänä jo monet uusista tuotteista tulevat myyntiin. Ensi talven osalta voidaan olettaa matkustajalukujen pysyvän melko samoina kuin tämän talven lukujen. Finnair lisää lentoyhteyksiä Lappiin ja tämä voi osaltaan hieman kasvattaa ranskalaisten matkustajien määrää. Myös muutama uusi Suomi-tuottaja tuo ensimmäiset pakettinsa myyntiin ja nämä voivat näkyä jo ensi talven luvuissa. Jos taloudellinen tilanne jatkuu huonona ja ranskalaisten matkustaminen laskee edelleen, saattaa tämä näkyä enemmän myös Suomeen suuntautuvassa matkailussa. Kuitenkin Suomen kohderyhmä ovat keski- ja hyvätuloiset modernit humanistit ja perheelliset, ja usein tämän kohderyhmän osalta taloudellinen tilanne ei vaikuta yhtä voimakkaasti kuin muiden kohderyhmien osalta. Uusia Suomi-tuottajia, jotka tuovat ensimmäiset tuotteensa markkinoille tänä kesänä tai ensi talvena ovat : Marco & Vasco, Terres lointaines, Safrans du Monde sekä Gallia voyages. Heillä on sekä perinteisiä moniaktiviteettituotteita, mutta myös niche-tuotteita kuten luonto- ja eläinten observointia. Markkinoinnin mahdollisuuksia Matkanjärjestäjäyhteistyö on edelleen todella tärkeää Ranskassa. Vaikka internetin myötä myös yksittäisten itse matkansa järjestävien matkailijoiden määrä on kasvussa, on matkanjärjestäjien rooli vielä tärkeä. Suomi koetaan usein edelleenkin eksoottisena (varsinkin talvella) ja matkailijat luottavat matkanjärjestäjien asiantuntemukseen ja apuun. Erilaiset tapahtumat ja messut ovat myös hyvä markkinointikeino, joskin ne usein ovat melko hintavia ja paljon valmisteluja vaativia. PR-työ on tärkeää ja toimittajamatkojen järjestäminen tuo näkyvyyttä ja lisää tunnettuutta. Mainoskampanjat ovat tehokas tapa saada näkyvyyttä kuluttajien suuntaan, mutta myös matkanjärjestäjien suuntaan Sosiaalisen median rooli on kasvanut Ranskassa nopeasti. Matkaansa valmistelevat ja suunnittelevat etsivät paljon tietoa internetistä, mutta myös sosiaalisen median kautta. Kokemukset jaetaan matkan aikana sekä matkan jälkeen. 4

5 Muita tärkeitä huomioon otettavia asioita / viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille? Uudet jakelukanavat Uusia jakelukanavia on kehittynyt varsinkin online-puolella. Airbnb ja muut uudenlaiset matkailuaiheiset sivustot tarjoavat tietoa ja käyttäjien kommentteja eri kohteista. Matkaansa suunnittelevat etsivät ja myös haluavat tietoa muilta matkailijoilta ennen kohteensa varaamista. Tämän vuoksi erilaisilla foorumeilla ja blogeilla on tärkeä merkitys. Online-maine on tärkeää luoda ja ylläpitää ja siksi on hyvä, jos paikalla vierailleet asiakkaat saadaan kommentoimaan kokemuksestaan matkan jälkeen sekä yrityksen omille sivuille (jos sivuilla on asiakkaiden palaute/kommenttiosio ), mutta myös Tripadvisor yms. sivustoille. Uusia Suomi-tuottajia on myös tullut ja ensimmäiset paketit tulivat myyntiin tänä kesänä. Monet uudet toimijat myyvät pääasiassa internetin kautta. Online-kanavat Online-kanavat ovat kasvattaneet suosiotaan ja matkaa suunnittelevat seuraavat erilaisia kanavia ja myös etsivät tietoa eri kohteista. Tärkeimpiä ovat Facebook, Flickr, Instagram. Myös erilaiset foorumit ja matkailuaiheiset blogit ovat suosiossa. Online-kanavien haaste on ylläpitää mielenkiinto. Resurssit eivät usein riitä moniin eri kieliversioihin ja siksi myös ranskalaisten facebook-vierailijoiden ja tykkääjien saaminen voi joskus olla hankalaa kieliversion takia. Kilpailijoiden toimenpiteet Norja, Tanska ja Islanti ovat olleet aktiivisia sekä mainonnan että tapahtumien järjestämisen suhteen. Ruotsi ei tee enää B2B-työtä Ranskassa, mutta he jatkavat kuluttajamarkkinointia sekä toimittajatyötä. Matkanjärjestäjät eivät ole olleet tyytyväisiä Visit Swedenin malliin ja kaipaisivat usein apua uusien tuotteiden tekemiseen. Norja (Innovation Norway) mainostaa paljon metrossa, internetissä ja lehdissä. Heillä on myös messuosasto Top Resa ammattimessuilla, Meedex-messuilla (meeting Industry) sekä Destination Nature kuluttajamessuilla. Lisäksi he ovat läsnä muutamissa messutapahtumissa muualla Ranskassa. Islanti on näkyvillä erilaisissa tapahtumissa sekä mainostaa metrossa ja internetissä melko paljon. Tanska on aktiivisin online-kanavien puolella. Norja yrittää kasvattaa talvimatkailua ja siksi se mainosti viime talvena paljon revontuli-aiheilla. Tanska mainostaa enemmän city-break tuotteita ja Islanti keskittyy luontomainontaan ja erilaisuuteensa. Norja tekee paljon yhteistyötä matkanjärjestäjien kanssa eri tapahtumissa (messuilla). Norja ja Islanti myös järjestävät kerran vuodessa isot workshop-tapahtumat, joihin matkanjärjestäjät kutsutaan. Suomen kiinnostus ja tunnettuus on kasvanut ja myös imago kesästä on hieman parantunut. Usein kuitenkin Suomea pidetään edelleen kalliina ja joskus vaikeasti saavutettavana. 5

6 Matkailun edistämiskeskus

7 Teemakatsaukset: Hyvinvointi Hyvinvointi & terveys Yksi nykyajan megatrendeistä liittyy hyvinvointiin ja terveyteen. Tämä näkyy myös matkailussa. Hyvinvointimatkailutuotteita on tarjolla yhä enemmän. Hyvinvointi on teema, mikä nousee enemmän ja enemmän esille myös Ranskassa. Varsinkin suurkaupunkialueilla kiireisille ja stressaantuneille asukkaille markkinoidaan usein erilaisia hyvinvointimatkailutuotteita ja rentoutumispaketteja. Kotimaan osalta ne ovat usein terveysvaikutteisia vaelluspaketteja tai Thermal (Evian, Vichy, Avene jne.) kuureja lähteiden lähelle rakennetuissa kylpylöissä. Ulkomaan matkailun osalta ne saattavat olla muun muassa Marokkoon suuntautuvia kylpylälomia erilaisine hoitoineen tai Aasiaan suuntautuvia meditointi- ja rauhoittumislomia. Ranskalaisille tärkeä osa hyvinvointimatkailupakettia on myös gastronomia. Suomen osalta hyvinvointi yhdistetään puhtaaseen luontoon ja luontokokemuksiin, saunaan, luontaistuotteisiin, marjoihin ja muihin luonnosta kerättäviin kasveihin ja sieniin. Lähiruoka sesongin raaka-aineista ja uudet makuelämykset kiinnostavat varmasti ranskalaisia. Erilaiset puhdistavat ja kehoa voimistavat hoidot ja kuurit ovat nyt todella suosittuja Ranskassa ja nämä voisi myös yhdistää hyvinvointimatkailutuotteeseen. Myös luonnon rauha ja hiljaisuus ovat osa hyvinvointimatkailutuotetta ja voivat olla jopa mullistava kokemus suurkaupungista tulevalle matkailijalle. Ranskassa Thermal-hoidot ja kylpylät ovat todella suosittuja ja korkeatasoisia ja siksi meidän ei kannata samanlaisella Spa-konseptilla kilpailla. Parempi olisi kehittää tuotteita saunan ja järven/meren ympärille (sisältäen erilaisia hoitoja kuten turve- tai savihoitoja, hierontaa, yrttihoitoja jne.). Suomen luonnon yrteistä ja kasveista luodut hoidot voisivat olla eksoottinen spa-kokemus, johon voisi olla yhdistettynä rauhoittava luontovaellus ja terveellinen lähiruuasta valmistettu ateria. Nykyään Ranskassa myös erilaiset koivu-tuotteet (koivunmahla, xylitol jne.) ovat tulleet tunnetuksi ja niitä pidetään todella terveellisinä. Myös näitä voisimme Suomessa enemmän tuoda esille. 7

8 Teemakatsaukset: Kestävä kehitys Kestävä kehitys Kestävästä kehityksestä on tulossa yksi matkailumarkkinoinnin kilpailutekijä. Esimerkiksi Ruotsi ja Itävalta aikovat nostaa kestäviä arvoja vahvasti esille ja profiloitua niiden kautta. Niiden päämarkkinoilla kuluttajatrendit puhuvat vahvasti tämän puolesta. Suomen päätuotteet liittyvät luontokokemuksiin ja myös meillä aiheella olisi todennäköisesti merkittävää PR arvoa. Esimerkiksi Suomen maabrändin kärkiteemaksi on hiljattain nostettu cleantech hallituksemme tuoreen linjauksen mukaan. Kestävä kehitys on ollut paljon esillä myös Ranskassa matkailusta puhuttaessa. Puhutaan kestävästä ja ekologisesta matkailusta, mikä ottaa huomioon paikalliset asukkaat ja heidän hyvinvointinsa. Usein pohditaan myös matkailun merkitystä sekä sen vaikutusta paikallisesti; onko vaikutus positiivinen vai negatiivinen. Kestävä matkailu -teema sisältää myös lähi- ja luomuruoka-ajattelun. Kestävä matkailu -ajattelu koskee sekä kotimaan että ulkomaanmatkailua ja sitä käytetään usein markkinoinnissa. Ranskassa erilaiset ekologiset majoitusvaihtoehdot ja ruokailupaikat ovat lisääntyneet. Monet Bed & Breakfast majoitukset mainostavat luontoystävällisellä toiminnallaan ja lähiruoallaan. Ulkomaan markkinoinnissa erilaiset uuden tyyppiset tutustu paikalliseen väestöön tuotteet ja kierrosmatkat ovat lisääntyneet. Toisinaan näihin sisältyy myös paikallisen väestön auttaminen esimerkiksi sadon korjuussa yms. Myös lähimarkkinat (esim. Sveitsi ja Saksa) mainostavat ekologisia luontomatkailupaketteja. Erilaisia sertifikaatteja on kehitetty kestävää matkailua koskien. Yksi näistä on muuan muassa ATR, Sertifikaatti takaa, että yritys ottaa huomioon paikalliset asukkaat ja käyttää mahdollisimman paljon paikallista työvoimaa. Se takaa myös, että yritys informoi asiakkaitaan paikallisen väestön kulttuurista ja elintavoista. Lisäksi sertifikaatti takaa ympäristöystävällisen toiminnan. 8

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 5.11.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Ranska SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.5.2013 31.10.2013 31.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 03/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Sanna Tuononen 24.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Sanna Tuononen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza

Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014. Marketing Manager UK Riitta Balza Ajankohtaista markkinoilta Kesäkuu 2014 Marketing Manager UK Riitta Balza 5.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 3.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.5.2013 31.10.2013 11.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Aluepäällikkö

Ajankohtaista markkinoilta. Aluepäällikkö Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen Kesäkuu 2014 5.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Riitta Balza Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 1.5.2013 31.10.2013 30.1.2014 Sisältö/ Saksa ja Sveitsi 2/2013 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen Kesäkuu 2015 01/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Alankomaat SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Markkinointiedustaja

Ajankohtaista markkinoilta. Markkinointiedustaja Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Kesäkuu 2015 1.6.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / ESPANJA SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

ordica on Suomeen erikoistunut matkailun myynti ja arkkinointiagentuuri. Tänään neljä vakituista työntekijää ja kv. artneriverkosto.

ordica on Suomeen erikoistunut matkailun myynti ja arkkinointiagentuuri. Tänään neljä vakituista työntekijää ja kv. artneriverkosto. Jyrki Oksanen 9 vuotta maailmalla ja 16 v Suomessa. semat: Helsinki, Lontoo, Turku, Salo, Tukholma, Helsinki, ampuri, Frankfurt, Heidelberg, Amsterdam, Mainz, Berliini. atkailualalla vuodesta 1988 jatkuvasti

Lisätiedot

Lukuja % Lappiin talvella

Lukuja % Lappiin talvella Ranskan markkinat Lukuja 299 345 ranskalaisten yöpymisiä 2018 7 % kasvua Ranska on 6 lähtömaa (yöpymisten perusteella) Suurin osa ranskalaisista matkustaa Lappiin (noin 50 %) ja talvella (70 %) Lentotilanne

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Aluepäällikkö Arto Asikainen 1.10.2012 30.4.2013 28.5.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu. Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu. Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu Markkinointiedustaja Jyrki Oksanen 7.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Mervi Holmén Johtaja, maakuva ja markkinointi 15.9.2014 2 Visit Finland -markkinointi Visit Finland -kohderyhmät kokonaisuudessaan Visit Finland -markkinointi,

Lisätiedot

KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA

KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA KUOPION ALUE VENÄJÄN MARKKINOILLA MARKKINOINNIN ALKUTAIVAL Pietariin 1995 Moskovaan 1997 Ensimmäiset matkanjärjestäjävierailut Venäjän markkinoiden erityispiirteitä - neitseelliset markkinat - innokkuutta

Lisätiedot

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Jaakko Lehtonen, Executive Vice President 5.2.2015 2 JAAKKO LEHTONEN Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueittain 2013 20 % 25 % 18 % 38 % Rannikko ja saaristo,

Lisätiedot

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä)

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä) 1 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS KESÄMATKAILUSTRATEGIA 2004-2006 1. Lähtökohtia Pohjana kesämatkailustrategialle on vuosille 2004 2007 laadittu MEKin toimintastrategia, jossa MEKin päätuoteryhmät määritellään.

Lisätiedot

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK

Ajankohtaista markkinoilta. Marketing Manager UK Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza 1.5.2013 31.10.2013 28.10.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SVEITSILÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SVEITSILÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

15.11.2011. Kalevalasta kansainvälisyyteen

15.11.2011. Kalevalasta kansainvälisyyteen 15.11.2011 Kalevalasta kansainvälisyyteen Perusasiat 44 kpl kahden hengen huoneita, 3 suitea kaksi suomalaista, infrapuna- ja turvesaunat, wellness -osasto kaksi kokoustilaa: 100 henkilöä ja 30 henkilöä

Lisätiedot

Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011. Hyvinvointi megatrendinä

Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011. Hyvinvointi megatrendinä Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011 Hyvinvointi megatrendinä Sisältö Miksi vastuullisuus, hyvinvointi ja hitaus voimistuu kuluttajakäyttäytymisessä? Elämysyhteiskunnasta

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA. Helsinki Sirkku Laine

SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA. Helsinki Sirkku Laine SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA Helsinki 4.11.2010 Sirkku Laine Luvassa... Katsahdus matkailijan näkökulmaan Paljon käytännön esimerkkejä Arviointia, onko sosiaalisesta mediasta oikeasti

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Helena Niskanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015. Markkinointiedustaja Helena Niskanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2015 Markkinointiedustaja Helena Niskanen 5.11.2015 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Matkatoimistokysely Venäjällä

Matkatoimistokysely Venäjällä Tutkimuksilla tuloksiin Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Matkatoimistokysely Venäjällä marraskuu 2007 Laserkatu 6 :: FIN-53850 LAPPEENRANTA :: tel. +358 5 624 3190 :: fax +358 5 412 0949 :: info@takoy.fi

Lisätiedot

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Matkailun toimialaraportin julkistamisseminaari Rovaniemi 10.12.2014 Heli Mende, Visit Finland / Finpro Matkailuyrityksen systemaattinen kansainvälistyminen

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

Slow Down-campaign Germany 2019

Slow Down-campaign Germany 2019 Absolut Slow down Markkinointikampanja DACH 2019 Slow Down-campaign Germany 2019 1 Yhteistyön tavoitteet Tavoitteena on lisätä saksalaisten matkailijoiden yöpymisiä 10% Markkinoidaan Suomea korkealaatuisena,

Lisätiedot

Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv

Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv EUROOPPA JA VENÄJÄ Ulkomaisista yöpymisistä 24% Venäjältä ja 55% muusta Euroopasta 150 / pv 80 / pv 117 M / 2014 956 M / 2014 79 % ULKOMAISIST A YÖPYMISISTÄ EUROOPASTA JA VENÄJÄLTÄ 95 / pv 62 M / 2013

Lisätiedot

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma

Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma Yrityksen nimi/yksikön nimi: [kirjoita tähän] Päivä: 22. tammikuuta 2010 Markkinointisuunnitelma 2(5) Sisällysluettelo 1. Perustiedot yrityksestä...

Lisätiedot

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE Tällä lomakkeella yrittäjä voi Pohjanlahden Rantatien tavaramerkin käyttöoikeutta. Hakemuslomake sisältää kysymyksiä tuotteen, palvelun tai kohteen laadusta,

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.12.2014 Pori Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa

Lisätiedot

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE LIISA KOKKARINEN LAPIN ALUEPÄÄLLIKKÖ VISIT FINLAND 2.11.2018 VISIT FINLAND YDINTEHTÄVÄT & PÄÄMÄÄRÄ 1. Kehittää matkailullista Suomi-kuvaa ja toimii kaupallisen maakuvaviestinnän

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty 1. Osaamisen kehittäminen ja yhteistyön lisääminen Infotilaisuudet 15 maakuntaa 350 osallistujaa OF-seminaarit x 3 Visit Finland Akatemia valmennukset (17 päivää

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.5.2013 31.10.2013 1.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa Kotka Pirjo Räsänen

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa Kotka Pirjo Räsänen Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa 29.1.2014 Kotka Pirjo Räsänen Valmennuksessa opit: - kansainvälisen matkailun markkinoinnin peruskäsitteet - valmiudet aloittaa jakelukanaviin kohdentuvia

Lisätiedot

Mitä kulttuurimatkailu on?

Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailussa tuotetaan alueellisia ja paikallisia kulttuurin voimavaroja arvostaen matkailutuotteita

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan www.youtube.com/watch?v=ezb_svrt-30&feature=plcp No ordinary Destination Lapin matkailuparlamentti 3.10.2012 Hanna-Mari Pyry Talvensaari 3 Lapland The

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Helena Niskanen Kesäkuu 2015 02/06/15 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016

VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016 VENÄJÄ : Markkinakatsaus 2016 20.4.2016 JA LUVUT 2 MARKKINAPOTENTIAALI SUOMEN TILASTOLUVUT 2015 Venäläisten yöpymiset Suomessa vähenivät 41,6% vuonna 2015 Yöpymiset 2016 tammi-helmikuussa vähenivät 14,6%

Lisätiedot

Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk)

Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk) Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk) Lähtökohta Suomen matkailustrategia, Visit Finlandin katto ohjelmat, Pirkanmaan elämystalouden strategia ja Pirkanmaan matkailuyritysten toiveet (kysely tehty

Lisätiedot

Facebook-opas tilitoimistoille

Facebook-opas tilitoimistoille Facebook-opas tilitoimistoille Joko tilitoimistollanne on Facebook-sivu? Jos ei, tähän oppaaseen on koottu 10 askeleen polku, jota seuraamalla sivu on helppo perustaa. MUUTAMA FAKTA SOSIAALISESTA MEDIASTA

Lisätiedot

Erkki Moisander 27.5.2015

Erkki Moisander 27.5.2015 Erkki Moisander 27.5.2015 Haluamme siirtää vakuutusyhtiöt sairauksien ja tapaturmien korvaamisesta hoitoketjun alkupäähän ennakoimiseen ja hyvinvoinnin luomiseen. Uskomme, että suomalaiset saavat parhaat

Lisätiedot

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010 InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset InFAcTo Tavoitteet ja tulokset Hämeenlinna, Marraskuu 2010 1 Kehitys tarvitsee Matkailun strategiat Hämeessä ja Virossa painottavat uusien kestävien matkailutuotteiden

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ESPANJALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ESPANJALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Maaseutumatkailu Suomessa ja maaseutumatkailun tulovaikutukset. Pori 16.10. 2014 Kimmo Aalto

Maaseutumatkailu Suomessa ja maaseutumatkailun tulovaikutukset. Pori 16.10. 2014 Kimmo Aalto Maaseutumatkailu Suomessa ja maaseutumatkailun tulovaikutukset Pori 16.10. 2014 Kimmo Aalto Valtakunnallinen kylämatkailun kehittämishanke Kylien tapahtumat ja kylämatkailutuotteet tervetuloakylaan.fi

Lisätiedot

FinRelax Akatemia

FinRelax Akatemia FinRelax Akatemia 8.1.2016 Suomen luontokeskus Haltia Riikka Laatikainen Visit Espoo Visit Espoo Leisure Events Incentives Conferences Meetings Espoo Marketing Oy Visit Espoo Espoo Innovation Garden Omistajuus:

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU- logot mukaan No ordinary Destination / Lapland -- The North of Finland Case 1 Lapland The North of Finland IAB Grand One 2013 seminaari 4.4.2013 Hanna-Mari Pyry Talvensaari,

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Maaliskuu 2013 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Innolink

Lisätiedot

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta

Lisätiedot

ITB Berliini Matkaraportti / Kai Amberla

ITB Berliini Matkaraportti / Kai Amberla ITB Berliini 7.-9.3.2018 Matkaraportti / Kai Amberla ITB-messut Berliinissä on edelleen maailman suurin matkailualan messutapahtuma, eikä some-aika, digitaalisuus tai mikään muukaan näytä uhkaavan sen

Lisätiedot

11/11/2014. Kohdemaa: Venäjä

11/11/2014. Kohdemaa: Venäjä Kohdemaa: Venäjä 1 Näkyvyys venäjänkielisessä Tampere blogissa Fontanka.fi sivustolla Kohderyhmä: Venäjänkieliset Fontanka uutissivuston lukijat (pääasiallisesti Pietarin alueella), joita kiinnostavat

Lisätiedot

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta 2 JOHDANTO JA YHTEENVETO Korkeatasoinen ja toimiva lentoliikenne on merkittävä osa alueiden kilpailukykyä. Tämän vuoksi Pohjois- Karjalan maakuntaliitto osallistuu

Lisätiedot

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja" 19.-20.11.2012

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Saga of Finland Product, Place, Price, Promotion Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Työpajan esittely Suomessa järjestettävä kaksipäiväinen teemoitettu työpaja keskittyy markkinointimixiin 4P-mallin

Lisätiedot

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Maakuntaohjelma 2018 2021 Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Aluekehittäminen Keski-Suomen liiton ydintehtävä on maakunnan kehittäminen. Aluekehityslainsäädännön mukaisesti Keski-Suomen liitto

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Lapland The North of Finland Matkailun imagomarkkinointi 8.5.2014 Eteläisen Suomen matkailuyhteistyöpaja II Hanna-Mari Pyry Talvensaari 2 Agenda Lapland

Lisätiedot

Terveysturismin markkinat. Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa

Terveysturismin markkinat. Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa Terveysturismin markkinat Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa Venäläisten matkailu Suomeen VENÄLÄISTEN MATKUSTUS SUOMEEN JATKOI KASVUAAN

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2014. Aluepäällikkö Arto Asikainen

Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2014. Aluepäällikkö Arto Asikainen Ajankohtaista markkinoilta Lokakuu 2014 Aluepäällikkö Arto Asikainen 30.10.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät tulevalle

Lisätiedot

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Millä ajoneuvolla matkustitte % Henkilöauto, pakettiauto, maasturi 62 Matkailuauto 18 Moottoripyörä 10 Fly & Drive 5 Auton ja matkailuvaunun yhdistelmä

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26

1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26 SISÄLTÖ 1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26 2. WELLNESS TAPA AJATELLA, ELÄÄ JA MATKUSTAA 39 Wellness terveysmatkailun

Lisätiedot

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3.

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. 2 0 1 4 L a h t i E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o

Lisätiedot

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3

Lisätiedot

Ruokatrendit 2014. Tuomo Tupasela, 22.5.2015, Hämeenlinna

Ruokatrendit 2014. Tuomo Tupasela, 22.5.2015, Hämeenlinna Ruokatrendit 2014 Tuomo Tupasela, 22.5.2015, Hämeenlinna Sisältö MTT Biotekniikka- ja elintarviketutkimus BIP/BMO tiimien EU-hankkeet Food Navigator Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 20.5.2014

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Helena Niskanen

Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Helena Niskanen Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Helena Niskanen 18.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ITALIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ITALIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailustrategia 2011-2014 28.9.2011 Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailun visio 2014 Lappi Puhdasta ELÄMÄNVOIMAA lähelläsi. Lappi on Euroopan johtava kestävän luonto- ja elämysmatkailun kohde

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Marketing Manager UK Riitta Balza 1.10.2012 30.4.2013 27.5.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 9.10.2014 Tampere Lähiruoka on bisnes! 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon

Lisätiedot

Neljä (+ yksi) strategista teemaa

Neljä (+ yksi) strategista teemaa Neljä (+ yksi) strategista teemaa Kulttuuri Hyvinvointi Kesä Talvi Kehittämisstrategiat 2014-2018 Kehittämisstrategiat ohjaavat Visit Finlandin tuotekehitystyötä ja linjaavat kansallisella tasolla koko

Lisätiedot

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa 17.11.2017 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja VisitRovaniemi #visitrovaniemi #rovaniemi @visitrovaniemi @SannaRovaniemi Visit Rovaniemi DMO, Destination

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Maija Loikkanen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti/ Italia SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA KIINALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN KIINALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi MATKAILUSATSAUKSET 2015 Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi Miksi aasia? 2 Matkailuelinkeinon toimintasuunnitelma Määrittellään visio, siitä missä voimme

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen. MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai

Lisätiedot

MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu

MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu K-S MATKAILUN KEHITTÄMISEN TAVOITTEET VUODELLE 2013 alueellisen matkailutulon kasvattaminen 5% vuodessa

Lisätiedot

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Helsinki, Itämeri, Eurooppa, Aasia Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Toimitusjohtaja Samuli Haapasalo Helsingin kaupungin kansainvälisen toiminnan kumppanuusseminaari 27.10.2010

Lisätiedot

MEKin ajankohtaiset asiat 4.6.2010

MEKin ajankohtaiset asiat 4.6.2010 MEKin ajankohtaiset asiat 4.6.2010 Jaakko Lehtonen Ylijohtaja, Matkailun edistämiskeskus MEKin strategia 2010-2015 Visio Suomen matkailumarkkinoinnin majakka Missio Matkailun edistäminen Suomeen MEK:in

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry 11/9/2012 1 Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry Perustettu syksyllä 2002 10 vuotisjuhlat lokakuussa Jäsenyrityksiä lähes 170 (matkailuyrityksiä, kauppaliikkeitä, kiinteistönvälittäjiä, huoltofirmoja, liikennöitsijöitä)

Lisätiedot