Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie Saarijärvi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 13.1.2015 43100 Saarijärvi"

Transkriptio

1 1 / 5 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi LAUSUNTO ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie Saarijärvi VIHISUON TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA, Kaavaluonnos Karstula Karstulan kunta pyytää lausuntoa Vihisuon tuulivoimapuiston osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineistosta. Kaavaselostus Metsähallitus Laatumaa suunnittelee alueelle tuulipuistoa. Suunnittelualueen etäisyys Karstulan kunnan keskustaan on noin 14 km ja Kyyjärven kunnan keskustaan noin 13 km. Kaavoittavan alueen koko on noin 1200 hehtaaria. Alueelle suunnitellaan 9 voimalaa. Tuulivoimalaitokset ovat teholtaan noin 3 MW jolloin puiston yhteenlaskettu teho tulisi olemaan noin 27 MW. Lähimmät asutuskeskittymät sijaitsevat suunnittelualueen lounaispuolella Kortejärven ja Vahankajärven rannoilla, noin 3,5-5 km:n etäisyydellä sekä Soinintien ja Rantakyläntienristeysalueen lähiympäristössä (Haapalahti), noin 4 km:n etäisyydellä, alueen kaakkoispuolella. Lähimmät yksittäiset lomarakennukset sijaitsevat Teerijärvellä 1,7 kilometrin päässä suunnitellusta voimalapaikasta Melu ja varjostus hanke-esittelyn mukaan Vihisuon tuulivoimapuiston osayleiskaavaa koskeva melumallinnus on laadittu Ympäristöhallinnon ohjeen 2/2014 mukaisesti. Tuulivoimaloiden aiheuttamat äänenpainetasot on mallinnettu WindPRO 2.8 laskentaohjelmalla ISO standardin mukaisesti. Äänenpainetasot ja varjostus on mallinnettu käyttäen napakorkeuksiltaan 160 m korkeita voimaloita. Lähtötietoina eli referenssivoimalana on käytetty tuulivoimalaitosvalmistaja Vestas V126 voimalaa. Laskelmissa tuulivoimalan lähtömelutaso (LWA) on 105,9 db. Laaditun melumallinnuksen mukaan Vihisuon tuulivoimapuiston meluvaikutukset lähimmille asuinrakennuksille eivät ylitä valtioneuvoston päätöksen mukaisia ulkomelutason ohjearvoja (päivä 55 db, yö 50 db) tai ympäristöministeriön tuulivoimarakentamisen ulkomelutason suunnitteluohjearvoja (päivä 45 db, yö 40 db). Laaditun melumallinnuksen mukaan Vihisuon tuulivoimapuiston meluvaikutukset lähimmille vapaaajan asunnoille eivät ylitä valtioneuvoston päätöksen mukaisia ulkomelutason ohjearvoja (päivä 45 db, yö 40 db) tai ympäristöministeriön tuulivoimarakentamisen ulkomelutason suunnitteluohjearvoja (päivä 40 db, yö 35 db). Matalataajuiset äänitasot ovat pääosin ulkonakin alle asuinhuoneiden sisäohjearvojen ja sisällä äänitaso jää kaikissa rakennuksissa alle ohjearvon kun huomioidaan rakenteiden ääneneristävyys. Tuulivoimaloiden aiheuttamat varjostusvaikutukset on mallinnettu WindPro-ohjelman SHADOW - moduulilla alustavien voimalanpaikkojen sijoitusten mukaisesti. Laaditun varjostusmallinnuksen (real case -laskenta) mukaan tuulivoimapuisto ei aiheuta merkittäviä varjostusvaikutuksia tuulivoimapuiston lähialueen vakituiselle tai loma-asutukselle.

2 2 / 5 Tuulivoimamelusta Tuulivoimaloiden aiheuttama melu on pääosin aerodynaamista ääntä, joka syntyy tuulen kohdatessa ja vastaavasti irrotessa lavasta. Melulle on tyypillistä äänenpaineen ajallinen vaihtelu (amplitudimodulaatio) sekä matalien taajuuksien esiintyminen. Näiden piirteiden takia tuulivoimaloiden melu koetaan usein kiusallisempana kuin liikennemelu vastaavalla äänenpainetasolla. 1 Lisäksi on huomioitava, että rakennusten ääneneristävyys on pienillä eli matalilla taajuuksilla huonompi kuin keskikorkeilla tai korkeilla taajuuksilla 2. Tuulivoimaloiden melun häiritsevyyttä lisää se, että päästöjä tapahtuu myös yöllä jolloin taustamelu on matala ja melu erottuu hyvin. Yöllä esiintyy myös sääolosuhteita, jotka edesauttavat melun kulkeutumista. 1 Tuulivoimaloiden aiheuttaman melun eteneminen on voimakkaasti riippuvainen vallitsevista sääolosuhteista. Melun etenemiseen vaikuttaa tuuliolosuhteet, lämpötilaprofiili korkeussuunnassa ja ilmakehän terminen stabiilisuus. Tuuliosolohteet ja lämpötilaprofiili voivat aiheuttaa toisaalta melun varjoalueita ja toisaalta vähentää melun etenemisvaimennusta eli melu kuuluu kauemmas. 3 Asumisterveysohje 2 melusta Melu voi vähentää unen ja levon virkistävää vaikutusta, jos se vaikeuttaa nukahtamista, vähentää unen syvyyttä tai aiheuttaa ylimääräisiä tai ennenaikaisia heräämistä. Yksittäisten melutapahtumien unenhäirinnän todennäköisyys riippuu melun voimakkuuden lisäksi muun muassa melutapahtumien kestosta ja määrästä sekä samanaikaisen taustamelun voimakkuudesta ja laadusta. Unenhäirintää alkaa esiintyä, kun unen tai levon aikainen L Aeg -taso ylittää db(a) tai, kun yksittäisten melutapahtumien enimmäistaso ylittää, tapahtumien kestosta ja toistuvuudesta riippuen, db(a). Alaraja pätee usein toistuville, pitkään kerrallaan kestäville tai oudoille meluille, yläraja kerran tai pari yöaikana toistuville lyhytaikaisille tutuille meluille, joihin nukkuja on tottunut olemaan reagoimatta. Pieni- eli matalataajuiselle melulle on annettu lisäksi tarkemmat yöajan ohjearvot terssikaistoittain. Tärkeimpänä ympäristölle asetettavia vaatimuksia on häiriöttömän levon turvaaminen etenkin yöaikaan 2. Mielestäni johtopäätöksenä voidaan todeta, että pitkään kestävä untahäiritsevä melu aiheuttaa terveyshaittaa. STM on valmistelemassa asumisterveysohjeen pohjalta uutta asumisterveysasetusta, joka on tällä hetkellä luonnosvaiheessa. Tuulivoimamelun mallintaminen Ympäristöhallinnon ohjeessa 2/2014 tuulivoimamelun mallinnuksesta 4 mukaan melumallinnuksissa on kolme porrasta. Esisuunnitteluvaiheessa melumallinnus on toteuttajan valittavissa. Tarkoituksenmukaisuussyistä jo esisuunnitteluvaiheessa saattaa olla tarpeen noudattaa soveltuvin osin ohjeistusta, jotta melumallinnuksen tulokset olisivat yhdenmukaiset koko prosessin ajan. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA-menettely) ja yksityiskohtaisessa kaavoituksessa tuulivoimaloiden/tuulivoimalan koolle on ohjeen mukaisessa melumallinnuksessa ilmoitettava yksityiskohtaiset ja vaihtoehtoiset tiedot, kuten tuulivoimaloiden lukumäärä ja paikat, nimellisteho, korkeus, roottorin halkaisija, melupäästötiedot, joita voidaan käyttää tuulivoimaloiden melutason arviointiin mallintamalla. Arvioinnissa voidaan tarkastella useita tuulivoimalatyyppi-, lukumäärä- ja sijoitusvaihtoehtoja ja mallintaa eri vaihtoehtojen tuottamia melualueita. Melumallinnustarkastelu perustuu tuulivoimaloiden melupäästön ylärajatarkasteluun. Suunniteltujen tuulivoimaloiden melupäästölle käytetään valmistajan ilmoittamaa takuuarvoa. Melupäästön takuuarvoon sisällytetään koko laskennan epävarmuus, jolloin äänen etenemislaskennassa voidaan käyttää standardiin ISO perustuvia vakioituja etenemiseen liittyviä sää- ja ympäristöolosuhdearvoja.

3 3 / 5 Rakennuslupaharkinnassa (myös suunnittelutarveratkaisun yhteydessä) melumallinnuksessa tarkastellaan vain toteutukseen valittua vaihtoehtoa. Uutta melumallinnusta ei tarvita, mikäli valittu ratkaisu on joku jo edellisessä vaiheessa tarkastelluista suunnitteluvaihtoehdoista ja valitun vaihtoehdon on todettu alittavan suunnittelu- tai tunnusarvon. Ympäristölupamenettelyssä tuulivoimalan tai tuulivoima-alueen tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset selvitetään käyttämällä tarkennettua melumallinnusta. Melumallinnusta tarkennetaan sekä tuulivoimalatyyppien melupäästön, että äänen etenemiseen liittyvien parametrien osalta. Tuulivoimaloiden melupäästön mallinnuksessa käytetään valmistajan ilmoittamaa takuuarvoa. Äänen etenemiseen liittyvät parametrit valitaan sijoituspaikalla vallitsevien todellisten olosuhteiden mukaiseksi, muilta kuin ilmakehän absorption aiheuttaman vaimennuksen osalta. Melumallinnuksessa käytetään Nord2000-mallinnusmenetelmää. Ympäristölupamenettelyn yhteydessä selvitetään miten melualueelle mahdollisesti jäävien asuinrakennusten, loma-asumiseen käytettävien rakennusten tai muiden erityistä suojaa edellyttävien alueiden melutasot alittavat melun suunnittelu- tai tunnusarvon. 4 Välkkeestä Auringon paistaessa tuulivoimalan takaa aiheuttaa roottorin lapojen pyöriminen valon ja varjon vilkkumista. Riippuen voimalan koosta, sijainnista ja auringon kulmasta ulottuu tämä välkevaikutus jopa 1-3km etäisyydelle. Välke näkyy kuitenkin vain aurinkoisina päivinä ja tiettyinä kellonaikoina. Suomessa ei ole raja-arvoa välkkeelle, mutta esimerkiksi Tanskassa sallittu välke on enemmillään 10h vuodessa ja Ruotsissa 8h. Ongelmallisimpina aikoina voidaan pyrkiä tuulivoimaloiden pysäyttämiseen välkkeen ehkäisemiseksi. Ehkäisemällä meluhaitat riittävän suojaetäisyyden avulla ehkäistään samalla suurin osa välkkeen aiheuttamista haitoista. 1 Tuulivoimaloihin on saatavilla automatiikkaa joka pysäyttää voimalan kun on odotettavissa häiritsevää välkettä yhdessä tai useammassa häiriintyvässä kohteessa. Tuulivoimaloiden suojaetäisyydestä asutukseen STM:n lausunnon mukaan eri maissa suojaetäisyydet asutukseen ovat m 1-2MW:n tuulivoimalaitoksille, mutta nyt suunnittelun lähtökohdaksi on otettu 3MW:n laitokset ja jatkossa voimalat ovat todennäköisesti 4-6 MW:n kokoisia. Suuremmat voimalat tuottavat paljon voimakkaampaan matalataajuista ääntä kuin 2-3MW:n voimalat. STM:n mukaan esim Skotlannissa tuulivoimalan ja asutuksen välinen etäisyyden suunnitteluohjeena on 2 km, Irlannissa 10 x roottorin halkaisija ja Italiassa Campanian alueella suunnitteluohjeena on 10 x napakorkeus. Vihisuon tuulivoimapuistoon suunniteltujen voimaloiden suojaetäisyys asutukseen vaihtelisi em suunnitteluohjeiden mukaan 1,3-2km välillä. STM:n Lausunnon mukaan Englannissa on jouduttu sulkemaan tuulivoimapuisto melun häiritsevyyden takia, vaikka lähimpään asutukseen oli 2km. STM on suosittanut, että maakuntakaavoituksen tuulivoima-alueiden suojavyöhyke lähimpään asutukseen olisi 2km. Näin haitoista voitaisiin hyvin suurella todennäköisyydellä välttyä. Kaavoituksen yhteydessä ei vielä tiedetä tuulivoimaloiden todellisia sijaintipaikkoja, voimaloiden tyyppejä, eikä niiden kokoja. Tuulivoimaloita voidaan kyllä rakentaa alle 2km etäisyydelle, mutta tällöin vaikutusarvioinnin on oltava huolellista ja vakuuttavaa sekä perustuttava luotettaviin lähtöarvoihin. Alle 2km etäisyydelle ei tulisi ilman kattavaa terveysvaikutusten arviointia rakentaa voimaloita. 5 Rannikkoseudulla Suomessa on käsittelyssä tuulivoimalaa koskeva meluvalitus, lähin asunto 1,4 km päässä. Tuulivoimalan napakorkeus on 142m, eli hieman pienempi kuin Vihisuolle suunnitellut voimalat. Tehdyn melumittauksen mukaan matalataajuinen melu on ongelma. Asiaa käsittelevän viranhaltijan mukaan tuulen suunta vaikuttaa merkittävästi melun leviämiseen.

4 4 / 5 Lisäksi hänen kokemuksen mukaan eri valmistajien ja jopa saman valmistajan eri mallia olevat voimalat tuottava erityyppistä melua. Myös toisaalla rannikolla on tuulivoimaloiden meluvalituksesta johtuvat melumittaukset käynnissä. Voimalat ovat samaa kokoluokkaa (3MW). Alustavissa melumittaukissa todettu tonaalisuusongelma jota pyritty korjaamaan voimaloiden säädöillä. Lisämittauksilla todennetaan sisätilojen äänitasoja häiritsevyys. Lähin asunto 1,2 km päässä. On havaittu, että tuulivoimamelumallien ja jo käytössä olevien voimaloiden aiheuttaman todellisen melun välillä on suuri ristiriita. Melu on todellisuudessa nykyisen kokokoisissa 3MW tai suuremmissa voimaloissa voimakkaampaa ja leviää laajemmalle kuin melumallien mukaan on syytä olettaa. Osa syy tähän on, että voimaloiden valmistajien antamat melun lähtötasoarvot ovat väärin 6 tai valmistajat eivät luovuta esim. liikesalasuuteen vedoten riittävästi tietoa voimalan melusta. Lausunto Suunnitellut tuulivoimalat ovat kokoonsa nähden kohtalaisen lähellä asutusta. Kun huomioidaan edellä mainitut tuulivoimaloiden melun häiritsevyyttä lisäävät erityispiirteet, melumallien epävarmuustekijät sekä kokemusperäinen tieto meluhaitoista riski siihen, että voimaloista aiheutuu häiritsevää melua on olemassa. Muutos kaavamääräykseen: Meluhaittojen ehkäisemiseksi ja ympäristön viihtyisyyden turvaamiseksi alueen suunnittelussa, toteuttamisessa ja tuulivoimaloiden käytössä on noudatettava valtiovaltioneuvoston päätöstä melutasojen ohjearvoista, ympäristöministeriön tuulivoimarakentamista koskevia ulkomelutason suunnitteluohjearvoja sekä Sosiaali- ja terveysministeriön asettamia sisämelun ohjearvoja. Jatkosuunnittelussa ja lupaprosessissa huomioitavia asioita: 1. Tuulivoimaloiden aiheuttama melu tulee mallintaa rakennuslupaa varten tarvittaessa uudelleen, mikäli valittu voimalatyyppi on eri kuin kaavatyön melu- ja varjostusmallinnuksissa käytetty. 2. Mahdollisten valitusten johdosta haittojen selvittämiseksi tehtävät melu- ja muut tarpeelliset mittaukset tai selvitykset tulee teettää voimalaitoksen omistajan kustannuksella. Velvoite tulisi kirjata (rakennus)lupaehtoihin. 3. Mikäli myöhemmin ilmenee, että voimaloista aiheutuu melun tai välkkeen osalta kohtuutonta rasitusta lähiasutukselle voi ympäristöviranomainen vaatia voimaloilta ympäristöluvan. Ympäristöluvassa määriteltävien ehtojen avulla toimintaa voidaan säädellä niin, ettei haittoja pääse syntymään ja haittoja epäiltäessä ne voidaan puolueettomalla tavalla selvittää. Ympäristölupa antaa oikeusturvaa sekä toiminnanharjoittajalle, että ympäristön asukkaille. Jakelu Karstulan kunta: kirjaamo@karstula.fi Aluearkkitehti: ulla-maija.humppi@saarijarvi.fi Kaavakonsultti: susanna.paananen@fcg.fi ympäristölautakunta Janne Litmanen vastaava ympäristötarkastaja

5 Lähteet 1 Ympäristö- ja Terveys lehti 10/2012 s.44, Tuulivoimatuotannon terveys- ja hyvinvointihaitat, Timo Lanki 2 Asumisterveysohje, Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 1: Ympäristöhallinon ohjeita 2/2014 Tuulivoimamelun mallintaminen, Ympäristöministeriö 5 Ympäristö- ja Terveys lehti 4/2014 s.8, Tuulivoimarakentaminen terveydensuojelun näkökulmasta, Jari Keinänen, Vesa Pekkola 6 Helsingin Sanomat , Melu voi sulkea voimaloita 5 / 5

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 30.3.2015 43100 Saarijärvi

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 30.3.2015 43100 Saarijärvi 1 / 7 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi LAUSUNTO ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 30.3.2015 43100 Saarijärvi HALLAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA, Kaavaluonnos Kyyjärvi Kyyjärven kunta

Lisätiedot

1 Viranhaltijapäätös 16.01.2015 kirjaamo@kyyjarvi.fi Viite: Lausuntopyyntönne 18.12.2014 EPL/179/03.08.06/2014 Suunnittelujohtajan päätös 1/2015 Lausunto Peuralinnan tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksesta,

Lisätiedot

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA - Missä vaiheessa ja miten terveydensuojelu voi vaikuttaa? Ylitarkastaja, Vesa Pekkola Tuulivoima, ympäristöystävällisyyden symboli vai lintusilppuri?

Lisätiedot

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalan ääni roottorin lapojen aerodynaaminen ääni ja koneiston

Lisätiedot

KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ALAVIESKAN KUNTA KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA MUISTUTUSTEN VASTI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21191 MUISTUTUSTEN VASTI Sisällysluettelo 1 Aino Tammela...

Lisätiedot

Jouttikallion tuulivoimapuiston melu- ja varjostusmallinnukset

Jouttikallion tuulivoimapuiston melu- ja varjostusmallinnukset S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Innopower OY Jouttikallion tuulivoimapuiston melu- ja varjostusmallinnukset Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23440 Raportti 1 (9) Märsylä Janne Sisällysluettelo

Lisätiedot

Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä. Ilkka Niskanen

Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä. Ilkka Niskanen Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä Ilkka Niskanen Paljon mielipiteitä, tunnetta, pelkoa, uskomuksia 2 Tuulivoimaa Euroopassa ja Suomessa Maa Pinta-ala km2

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 10 Parhalahti_Valkeselvitys_JR15 1211- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Parhalahti Välkeselvitys Versio Päivä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 7.12.2015 YKo

Lisätiedot

Tuulivoimameluohjeistus. Ympäristöneuvos Ari Saarinen Lammin Päivät

Tuulivoimameluohjeistus. Ympäristöneuvos Ari Saarinen Lammin Päivät Tuulivoimameluohjeistus Ympäristöneuvos Ari Saarinen Lammin Päivät 4.10.2018 Miksi tuulivoimamelua rajoitetaan Melu voi johtaa terveyshaitan syntymiseen (WHO, COM, EEA) Sydän- ja verisuonitaudit, unihäiriöt,

Lisätiedot

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Sivu 1/11 Saunamaa_CG140609-Rev4- meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev3 9.6.2014 Christian Granlund

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 02.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston välkeselvitys.

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 02.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston välkeselvitys. Page 1 of 11 Hankilanneva_Valkeselvitys- CGYK150219- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO HANKILANNEVA Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 02.12.2014

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys.

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys. Page 1 of 11 Ketunperä-Välkeselvitys- CG150203-1- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIPUISTO Ketunperä Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 03.02.2015 CGr

Lisätiedot

Lappfjärdin tuulivoimahanke, Kristiinankaupunki

Lappfjärdin tuulivoimahanke, Kristiinankaupunki S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A CPC FINLAND OY Lappfjärdin tuulivoimahanke, Kristiinankaupunki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16589 varjostusmallinnukset GE 2,5 1 (9) Janne Märsylä Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen Kommenttipuheenvuoro Anni Mikkonen 30.9.2014 Tuulivoimatilanne Suomessa suhteessa tavoitteisiin Tilanne 31.12.2013 448 MW Tuotanto 777 GWh/a (2013) Suomen energia- ja ilmastostrategia 2020 tavoite: 6 TWh

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 9 Portin_tuulipuisto_Valkeselvit ys- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Portti Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 28.09.2015 YKo

Lisätiedot

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET Tuulivoima Kotkassa 28.11.2013 Jani Kankare Puh. 040 574 0028 Jani.Kankare@promethor.fi Promethor Oy Vuonna 1995 perustettu asiantuntijayritys, jonka yhtenä toimialueena

Lisätiedot

VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(104) Viitasaaren kaupungintalo, Keskitie 10, 44500 Viitasaari (lautakuntien kokoushuone)

VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(104) Viitasaaren kaupungintalo, Keskitie 10, 44500 Viitasaari (lautakuntien kokoushuone) Ympäristölautakunta VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(104) Aika 04.05.2015 klo 10:00-12:30 Paikka Viitasaaren kaupungintalo, Keskitie 10, 44500 Viitasaari (lautakuntien kokoushuone) Läsnä Wiik Sami

Lisätiedot

Meluraportti, Honkamäki

Meluraportti, Honkamäki Page 1 of 9 Honkamaki_CG140320- Rev1.3-meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Honkamäki Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev1.1 24.3.2014 Christian Granlund, Antti

Lisätiedot

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Kaupunki esittää valituksen hylkäämistä

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 27.01.2015 CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys.

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 27.01.2015 CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys. Page 1 of 8 Huittinen-Pienitaajuinen melu- CG150119- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kiimasuo, Huittinen Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys.

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys. Page 1 of 8 Alastaro-Pienitaajuinen melu- CG150119- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Alastaro Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01

Lisätiedot

Meluselvitys - Yhteisvaikutukset. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys - Yhteisvaikutukset. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 12 Ketunperä_Meluselvitys_yhtei svaikutukset-ykjr150528-8_rev3 Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Meluselvitys - Yhteisvaikutukset Versio Päivämäärä Tekijät

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä

TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Page 1 of 7 Ketunperä_Valkeselvitys_YKJR 150531- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 31.5.2015

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ

TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ SISÄLTÖ Tuulivoimalamelun synty ja ominaisuudet Tuulivoimalamelun mallinnuksen haasteet Olhavan tuulipuiston melumittaukset MELUN SYNTY JA OMINAISUUDET

Lisätiedot

Tuulivoimarakentaminen on ollut. Tuulivoimarakentaminen terveydensuojelun näkökulmasta

Tuulivoimarakentaminen on ollut. Tuulivoimarakentaminen terveydensuojelun näkökulmasta Johtaja Jari Keinänen Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Tuulivoimarakentaminen terveydensuojelun näkökulmasta Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Hallakankaan tuulivoimapuiston ympäristöluvan tarveharkinta, Kyyjärvi

Hallakankaan tuulivoimapuiston ympäristöluvan tarveharkinta, Kyyjärvi Ympäristölautakunta 69 31.08.2015 Hallakankaan tuulivoimapuiston ympäristöluvan tarveharkinta, Kyyjärvi 442/610/2015 Ympäristölautakunta 31.08.2015 69 Tuulivoimalan ympäristöluvanvaraisuuden peruste Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Lausunto Vihisuon tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksesta, Karstula

Lausunto Vihisuon tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksesta, Karstula Ympäristölautakunta 53 22.06.2015 Lausunto Vihisuon tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksesta, Karstula 380/620/2015 Ympäristölautakunta 22.06.2015 53 Karstulan kunta on Metsähallitus Laatumaan aloitteesta

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen Page 1 of 9 Rajamaenkyla-Pienitaajuinen melu- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Rajamäenkylä Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 10.02.2015

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN MELUTASOT

ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN MELUTASOT Tilaajat: Turku 8.10.2015 Lasse Heino, Matti Sjöberg, Tero Kannisto, Keijo Tång, 1(14) Kari Iltanen, Keijo Kuisma, Jussi Jokela c/o Peräläntie 59, 25260 Vaskio ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 9 Hankilanneva_Valkeselvitys- YKJR150601- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO HANKILANNEVA Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 02.06.2015

Lisätiedot

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Liite 19 1 (7) 22.3.2016 Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki

Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki TUULIVOIMAPUISTO VÖYRINKANGAS OY / MEGATUULI OY Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30660 Vadbäck Hans Sisällysluettelo 1 Varjostusmallinnuksen tavoitteet... 1 1.1

Lisätiedot

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA Ympäristömelu Raportti PR-Y1698-4 Sivu 1 (9) Tilaaja: Turku 4.9.2013 Taru Feldt Hartola MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA Vesa Viljanen fyysikko, FM johtava ääniasiantuntija H E L S I

Lisätiedot

Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys. 25.4.2014 Projektinumero: 305945. WSP Finland Oy

Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys. 25.4.2014 Projektinumero: 305945. WSP Finland Oy Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys 25.4.2014 Projektinumero: 305945 WSP Finland Oy Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2 2.1 Laskentamalli kokonaistasojen arvioinnissa...

Lisätiedot

Tuulivoima terveydensuojelun näkökulmasta. 30.4.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 5.5.

Tuulivoima terveydensuojelun näkökulmasta. 30.4.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 5.5. Tuulivoima terveydensuojelun näkökulmasta 30.4.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 5.5.2015 / Anu Turunen 1 Tuulivoima Suomessa Vuoden 2014 lopussa Suomessa oli 260 tuulivoimalaa,

Lisätiedot

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET Vastaanottaja Megatuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.3.2014 Viite 1510011471 HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET HONKAMÄEN TUULIVOIMAHANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT TUULIVOIMALAMELU Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 Aiheita Nykyiset melun ohjearvot Tuulivoimalamelu ja sen erityispiirteet Tuulivoimalamelun leviäminen ympäristöön

Lisätiedot

Tuulivoimatuotantoalueen melu

Tuulivoimatuotantoalueen melu Tuulivoimatuotantoalueen melu John Öst Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.3.2017 Tuulivoiman keskeiset vaikutukset Keskeisiä vaikutuksia ovat muun muassa vaikutukset maisemaan, linnustoon ja turvallisuuteen

Lisätiedot

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE Meluselvitys Lounaisvoima Oy 24.9.2013 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT... 3 2.1 Yleistietoa tuulivoimaloiden synnyttämästä äänestä... 3 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL Oulun kaupunki. TuuliWatti Oy: Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto

Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL Oulun kaupunki. TuuliWatti Oy: Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL 38 90015 Oulun kaupunki 1 : Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto Suunnittelutarveratkaisuhakemusten täydennys: Päivitetty melu- ja varjostusvaikutusten mallinnus

Lisätiedot

Tyrnävän Kivimaan tuulipuisto, meluselvitys Projektinumero: WSP Finland Oy

Tyrnävän Kivimaan tuulipuisto, meluselvitys Projektinumero: WSP Finland Oy Tyrnävän Kivimaan tuulipuisto, meluselvitys 7.12.2015 Projektinumero: 306712 WSP Finland Oy Sisällysluettelo 1 Johdanto...1 2 Lähtötiedot ja menetelmät...1 2.1 Laskentamalli kokonaistasojen arvioinnissa...2

Lisätiedot

TUULIVOIMAN TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIIN LIITTYVÄ TUTKIMUS

TUULIVOIMAN TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIIN LIITTYVÄ TUTKIMUS TUULIVOIMAN TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIIN LIITTYVÄ TUTKIMUS VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN SISÄLLÖN YHTEISKEHITTÄMINEN 1 5.10.2017 Tilaisuuden ohjelma: klo 9:00 9:15 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Kinnulan kunta 10.08.2015. 43900 Kinnula. Viite: Lausuntopyyntö 8.7.2015 LAUSUNTO HAUTAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA

Kinnulan kunta 10.08.2015. 43900 Kinnula. Viite: Lausuntopyyntö 8.7.2015 LAUSUNTO HAUTAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA 1 (1) Kinnulan kunta 10.08.2015 Keskustie 45 KSL/70/03.08.01.06/2015 43900 Kinnula Viite: Lausuntopyyntö 8.7.2015 LAUSUNTO HAUTAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Kinnulan kunta on 8.7.2015

Lisätiedot

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Melumallinnus Erkki Heikkola Raportin otsikko ja kirjoittajat Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka - Melumallinnus Erkki Heikkola Numerola Oy Asiakas Ilmatar Luhanka Oy Tiivistelmä

Lisätiedot

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE Meluselvitys Lounaisvoima Oy 2.4.2013 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT... 4 2.1 Yleistietoa tuulivoimaloiden synnyttämästä melusta... 4 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO. Suolakangas. Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

TUULIVOIMAPUISTO. Suolakangas. Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 18 Suolakangas_Meluselvitys- YKCG151002- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Suolakangas Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev02 30.9.2015

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio - Melumallinnus

Lisätiedot

Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu

Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu Päiväys 3.10.2012 Sivu 1 (8) Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu Yhteyshlö Carlo Di Napoli Tehokkuus- ja mittauspalvelut Puh. 010 33 24587 Faksi 010

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 19 Portin_tuulipuisto_Meluselvit ys- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Portti Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 2.10.2015 YKo

Lisätiedot

Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014. 19.3.2014 Projektinumero: 305683. WSP Finland Oy

Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014. 19.3.2014 Projektinumero: 305683. WSP Finland Oy Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014 19.3.2014 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1 Äänitehotasojen mittaus... 3 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN RAKENNUSLAUTAKUNNALLE

KEURUUN KAUPUNGIN RAKENNUSLAUTAKUNNALLE 1 Kari Pajarinen 16.10.2015 Piilintie 47 42870 Kotala kapajari3@gmail.com KEURUUN KAUPUNGIN RAKENNUSLAUTAKUNNALLE OIKAISUVAATIMUKSET, KOSKIEN SUUNNITTELUTARVERATKAISUA 1.10.2015 / LUPATUNNUS 15-0001-SUU

Lisätiedot

Kaavoittajan vastineet Kyyjärven Peuralinnan tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin.

Kaavoittajan vastineet Kyyjärven Peuralinnan tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Kaavoittajan vastineet Kyyjärven n tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Yleiskaavaehdotus oli nähtävillä 18.12.2014-19.1.2015 välisen ajan Kyyjärven kunnan

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston meluselvitys.

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston meluselvitys. Page 1 of 21 CG141202-Rev1- Hankilanneva- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Hankilanneva Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 03.12.2014 CGr TBo Hankilannevan

Lisätiedot

meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev03 16.6.2015 CGr JRd Tuulivoimapuisto Tuppuraneva,

meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev03 16.6.2015 CGr JRd Tuulivoimapuisto Tuppuraneva, Page 1 of 20 Tuppuraneva_Meluselvitys- CGYK150616- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Tuppuraneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev03 16.6.2015

Lisätiedot

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke n tuulivoimahanke Taustaa O2 on vuonna 1991 Ruotsissa perustettu tuulivoima-alan yritys, joka kehittää, rakentaa, rahoittaa, hallinnoi, omistaa sekä myy tuulivoimapuistoja. O2 on toteuttanut Ruotsissa

Lisätiedot

TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) OSAYLEISKAAVA, YPÄJÄ

TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) OSAYLEISKAAVA, YPÄJÄ TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) YHTEENVETO JA VASTINEET KAAVAEHDOTUKSEN LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA Nähtävilläoloaika 16.9. 13.11.2015 Lausunnot L1 Lausunnon Varsinais- Suomen

Lisätiedot

Hankilannevan tuulivoimahanke, Haapavesi ja Kärsämäki

Hankilannevan tuulivoimahanke, Haapavesi ja Kärsämäki S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PUHURI OY Hankilannevan tuulivoimahanke, Haapavesi ja Kärsämäki Valokuvasovitteet Päivitys 9.2.2015, kuva 6 lisätty FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21293 FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev02 27.1.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston meluselvitys.

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev02 27.1.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston meluselvitys. Page 1 of 20 Ketunperä-Meluselvitys- CG150126-3- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIPUISTO KETUNPERÄ Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev02 27.1.2015 CGr

Lisätiedot

TuuliWatti Oy: Maatianvuoren tuulivoimapuisto 1/4

TuuliWatti Oy: Maatianvuoren tuulivoimapuisto 1/4 Liite 1 TuuliWatti Oy: Maatianvuoren tuulivoimapuisto 1/4 Hanke: TuuliWatti Oy:llä on tarkoitus rakentaa Jyväskylän Korpilahden Maatianvuoren alueelle viisi (5) tuulivoimalaitosta tyyppiä Gamesa G 132.

Lisätiedot

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN Haapajärven kaupunki Tekninen lautakunta Kirkkokatu 2 85800 Haapajärvi Infinergies Finland Oy Karppilantie 20 90450 Kempele Puh. 044 7595 050 sisko.kotzschmar@infinergiesfinland.com www.infinergies.com

Lisätiedot

GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS

GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.11.2013 Viite 82139678-01 GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS GUMBÖLEBERGET TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 20 Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kaukasenneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 26.3.2015 CGr YKo JRd TBo Tuulivoimapuisto

Lisätiedot

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 123 26.08.2014 JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL 149/63.631/2014 PJSYMPLK 123 HANKE Kyseessä on kahden tuulivoimalan

Lisätiedot

Ketunperän meluselvitys

Ketunperän meluselvitys Page 1 of 14 Ketunperä_Meluselvitys_YKJR 150531- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 31.5.2015

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN LAUSUNTO PERUSTELUINEEN:

YPÄJÄN KUNNAN LAUSUNTO PERUSTELUINEEN: 1 Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle YPÄJÄN KUNNANHALLITUKSEN LAUSUNTO TYRINSELÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVASTA JÄTETTYYN VALITUKSEEN Muutoksenhakija: Seppo Jokiniemi, Markku Mäkeläinen, Risto Pääjärvi, Tero

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 19 Kaukasenneva_Meluselvitys_J R151207-4CG Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kaukasenneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 7.12.2015

Lisätiedot

LIITE 4 Alustavan näkymäalueanalyysin tulokset ja havainnekuvat

LIITE 4 Alustavan näkymäalueanalyysin tulokset ja havainnekuvat LIITE 4 Alustavan näkymäalueanalyysin tulokset ja havainnekuvat LIITE 4 (25 s.) SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Halsuan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet VE1: 85 x SWT 3.3-130 x HH135 VE2:

Lisätiedot

KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS

KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10.12.2013 Viite 1510008051 KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELUMALLINNUS

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti - Melumallinnus Samir Abboud

Lisätiedot

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.4.2012 Viite 82139905 MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS MUNNINMÄEN TUULIVOIMALAT MELUMALLINNUS Päivämäärä 5.4.2012 Laatija

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.5.2015 Viite 1510014407 TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

Lisätiedot

Energiateollisuus ry Teknologiateollisuus ry

Energiateollisuus ry Teknologiateollisuus ry Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi ari.saarinen@ymparisto.fi 15.11.2013 Lausunnon antajat: Lausunnon aihe: Viitteenne: Suomen Tuulivoimayhdistys ry Energiateollisuus ry Teknologiateollisuus ry

Lisätiedot

TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN

TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN VERTAILUA WSP Finland Oy Heikkiläntie 7 00210 Helsinki tuukka.lyly@wspgroup.fi Tiivistelmä WSP Finland Oy on yhdessä WSP Akustik Göteborgin yksikön kanssa

Lisätiedot

Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ALAVIESKAN KUNTA Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava Lausunnot saapuivat kaavaehdotuksen nähtävänäoloajan Kalajoen kaupunki ilmoitti etukäteen palautteenannosta

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 10 Kopsa_III_Valkeselvitys_JR160 113-1CG Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kopsa III Välkeselvitys Versio Päivä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 2.2.2016 YKo

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 21 Hankilanneva_Meluselvitys- YKJR150601- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Hankilanneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 01.06.2015

Lisätiedot

Luvia Eurajoki Lemlahden Tuulipuiston kaavaehdotusvaiheen melumallinnus

Luvia Eurajoki Lemlahden Tuulipuiston kaavaehdotusvaiheen melumallinnus wpd Finland Oy Keilaranta 13 02150 spoo P + 358 9 4520 1500 F + 358 9 4520 1555 www.wpd.fi Y-tunnus: 2087967-3 Luvia urajoki Lemlahden Tuulipuiston kaavaehdotusvaiheen melumallinnus wpd Finland Tero lo

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 24 Parhalahti_Meluselvitys_JR15 1211-1- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Parhalahti Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 11.12.2015

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Melumittaukset Märynummen tuulivoimala-alueen naapurustossa 559/ /2015

Rakennus- ja ympäristölautakunta Melumittaukset Märynummen tuulivoimala-alueen naapurustossa 559/ /2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 45 13.09.2017 Melumittaukset Märynummen tuulivoimala-alueen naapurustossa 559/11.03.01.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 13.09.2017 45 Valmistelijat: rakennus- ja

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Peuralinnan tuulivoimapuiston ympäristöluvan tarveharkinta, Kyyjärvi

Peuralinnan tuulivoimapuiston ympäristöluvan tarveharkinta, Kyyjärvi Ympäristölautakunta 83 28.09.2015 Peuralinnan tuulivoimapuiston ympäristöluvan tarveharkinta, Kyyjärvi 502/610/2015 Ympäristölautakunta 28.09.2015 83 Tuulivoimalan ympäristöluvanvaraisuuden peruste Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KORKEIN HALLINTO-OIKEUS PL HELSINKI

KORKEIN HALLINTO-OIKEUS PL HELSINKI YPÄJÄN KUNTA Perttulantie 20 4.5.2017 32100 YPÄJÄ KORKEIN HALLINTO-OIKEUS PL 180 00131 HELSINKI YPÄJÄN KUNNANHALLITUKSEN SELITYS TYRINSELÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVASTA JÄTETTYYN VALITUKSEEN Muutoksenhakija:

Lisätiedot

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi BILAGA 3 LIITE 3 Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA VINDIN AB/OY Molpe-Petalax tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA OSA 2

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA OSA 2 Ympäristömelu Raportti PR Y1698 2 Sivu 1 (10) Tilaaja: Turku 17.3.2013 Kaarlo Jaakkola Kaisalahdentie 11 64100 Kristiinankaupunki Täydennysosa lausuntoon (PR Y1349 2, 28.4.2011) MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (7) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (7) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (7) 383 Määräyksen antaminen Punavuoren Kortteliravintola Oy:lle HEL 2014-012402 T 11 02 02 02 Päätös Päätöksen kohde Taustaa Tarkastukset päätti osoitteessa Pursimiehenkatu

Lisätiedot

Mikonkeitaan tuulivoimahanke

Mikonkeitaan tuulivoimahanke S U U N N IT T EL U J T EK N IIK K OTSOTUULI OY Mikonkeitaan tuulivoimahanke FCG SUUNNITTELU J TEKNIIKK OY P20181 1 22) Paulina.Kaivo-oja@fcg.fi Sisällysluettelo 1 varjostusmallinnuksen tavoitteet... 2

Lisätiedot

Alavieskan Kytölän tuulivoimapuisto

Alavieskan Kytölän tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA TM VOIMA OY Alavieskan Kytölän tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21262 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY V126 x 7 x HH137m

Lisätiedot

Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi

Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi Intercon Energy Oy Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi 1.11.2013 Empower Oy Atomitie 2C 00370 Helsinki Puh. 029 020 011 Fax. 029 020 2290 www.empower.fi Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 2402137-5

Lisätiedot

BILAGA 3E (1/11) Laadittu pvm. Projektinumero. Projektin nimi Asiakas Yhteyshenkilö. Mallinnusohjelman tiedot

BILAGA 3E (1/11) Laadittu pvm. Projektinumero. Projektin nimi Asiakas Yhteyshenkilö. Mallinnusohjelman tiedot Matalataajuisen melun laskenta Raportin ja raportoijan tiedot Raportin laatija FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Projektipäällikkö Tarkastaja / Hyväksytty pvm Laatija Mauno Aho Laadittu pvm BILAGA 3E (1/11)

Lisätiedot

Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014. Jari Suominen

Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014. Jari Suominen Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014 Jari Suominen Siikainen Jäneskeidas Projekti muodostuu 8:sta voimalasta Toimittaja tanskalainen Vestas á 3,3 MW, torni 137 m, halkaisija 126 m Kapasiteetti yhteensä 26

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 9 Kaukasenneva_Valkeselvitys- JR151207- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kaukasenneva Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 7.12.2015

Lisätiedot

TuuliWatti Oy:n vastine Tapani ja Eeva Hepoahon vaatimukseen Tervolan Löylyvaaran tuulivoimapuiston ympäristöluvasta

TuuliWatti Oy:n vastine Tapani ja Eeva Hepoahon vaatimukseen Tervolan Löylyvaaran tuulivoimapuiston ympäristöluvasta Ympäristöpäällikkö Aapo Mäenpää Meri-Lapin ympäristöpalvelut Kunnantie 3 94400 Keminmaa Viite: Vastinepyyntönne 01.10.2015 Asia: TuuliWatti Oy:n vastine Tapani ja Eeva Hepoahon vaatimukseen Tervolan Löylyvaaran

Lisätiedot

Tuulivoimaloiden melutasot

Tuulivoimaloiden melutasot Tuulivoimaloiden melutasot Sääntelyä valmistelleen työryhmän mietintö Ari Saarinen SLL:n seminaari 8.10.2014 Tuulivoimaloiden melu ja energiantuotanto 1/2 Tuulivoimarakentamisen edistäminen 2 Tuulivoimaloiden

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas - Melumallinnus

Lisätiedot

Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi

Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA INFINERGIES FINLAND OY Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi Vestas V126 hh147m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.9.2015 P23690 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot