Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie Saarijärvi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 30.3.2015 43100 Saarijärvi"

Transkriptio

1 1 / 7 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi LAUSUNTO ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie Saarijärvi HALLAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA, Kaavaluonnos Kyyjärvi Kyyjärven kunta on Winda Invest Oy:n aloitteesta laatimassa tuulivoimapuistoa koskevaa osayleiskaavaa. Hallakankaan tuulivoimapuiston suunnittelualue sijaitsee Kivijärven kunnan rajan tuntumassa. Etäisyys Kyyjärven keskustaan on noin 13 km ja Kivijärven kunnan keskustaan noin 12 km. Kaavoitettavalle alueelle suunnitellaan 9 tuulivoimalaa. Kyyjärven kunnanhallitus pyytää lausuntoa asiasta Kaavaselostus Tuulivoimalaitokset ovat teholtaan noin 3 MW jolloin puiston yhteenlaskettu teho tulisi olemaan alle 30 MW. Tuulivoimalat sijoitetaan yksityisten maanomistajien omistamalle alueelle, jonka pinta-ala on noin 900 ha. Keski-Suomen ELY-keskus on päättänyt , että hankkeen osalta ei sovelleta YVA-lain mukaista arviointimenettelyä. (KSELY/9/07.04/2014). Osayleiskaava laaditaan siten, että sitä on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena MRL:n 77a :n mukaisesti Lähimmät asutuskeskittymät sijaitsevat suunnittelualueen länsipuolella Kivijärven kunnassa Saunakylän ja Kyyjärven kunnan Metsäperän alueilla. Etäisyys suunnittelualueeseen on lähimmillään noin 1 km. Mallinnukset Hallakankaan tuulivoimapuiston alueella on tehty käyttämällä Nordex N131 x 9 x HH144 voimalaa, jonka teho on 3 MW. Kyseisen voimalan lähtömelutaso on 104,5 db(a). Melu ja varjostus hanke-esittelyn mukaan Hallakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaa koskeva melumallinnus on laadittu Ympäristöhallinnon ohjeen 2/2014 mukaisesti. Tuulivoimaloiden aiheuttamat äänenpainetasot on mallinnettu WindPRO 2.8 laskentaohjelmalla ISO standardin mukaisesti. Laaditun melumallinnuksen mukaan Hallakankaan tuulivoimapuiston meluvaikutukset lähimmille asuinrakennuksille eivät ylitä valtioneuvoston päätöksen mukaisia ulkomelu-tason ohjearvoja (päivä 55 db, yö 50 db) tai ympäristöministeriön tuulivoimarakentamisen ulkomelutason suunnitteluohjearvoja (päivä 45 db, yö 40 db). Laaditun melumallinnuksen mukaan Hallakankaan tuulivoimapuiston meluvaikutukset lähimmille vapaa-ajan asunnoille eivät ylitä valtioneuvoston päätöksen mukaisia ulkomelutason ohjearvoja (päivä 45 db, yö 40 db) tai ympäristöministeriön tuulivoimarakentamisen ulkomelutason suunnitteluohjearvoja (päivä 40 db, yö 35 db). Matalataajuinen melu laskettiin Ympäristöministeriön ohjeen 2/2014 mukaisin menetelmin käyttäen voimalavalmistajilta saatuja arvioita niiden äänitehotasoista (Third octave sound power levels, F008_246_A07_EN, Revisoin 01, ja Octave sound power levels F008_246_A04_En, Revisoin 01, ). Ohje antaa menetelmän matalataajuisen melun laskentaan rakennusten ulkopuolelle. Sosiaali- ja terveysministeriön Asumisterveysohje 1/2003 antaa matalataajuiselle melulle ohjearvot

2 2 / 7 asuinhuoneissa. Rakennusten sisälle kantautuva äänitaso arvioitiin tanskalaisen DSO1284 laskentaohjeen mukaisin ääneneristävyysarvoin ja tuloksia verrattiin ohjearvoihin. Matalataajuiset äänitasot jää kaikissa rakennuksissa alle ohjearvon kun huomioidaan rakenteiden ääneneristävys. Myös ihmisen keskimääräisen kuulokynnyksen alle jäädään kaikkien asuinrakennusten sisätiloissa. Koska oletusääneneristävyydellä äänitaso on merkittävästi alle ohjearvon, on ohjearvon ylittyminen epätodennäköistä huolimatta rakennusten eroista matalien äänien ääneneristävyydessä. Tuulivoimaloiden aiheuttamat varjostusvaikutukset on mallinnettu WindPro-ohjelman SHADOW - moduulilla alustavien voimalanpaikkojen sijoitusten mukaisesti. Tuulivoimaloiden läheisyydessä sijaitsevien asuinrakennusten kohdalla varjostustunnit ovat real case, no forest -laskenta tulosten perusteella alle 8 tuntia vuodessa kaikissa tarkastelukohteissa (A- M) ja myös muiden asuinrakennusten kohdalla hankealueen ympärillä. Tuulivoimamelusta Tuulivoimaloiden aiheuttama melu on pääosin aerodynaamista ääntä, joka syntyy tuulen kohdatessa ja vastaavasti irrotessa lavasta. Melulle on tyypillistä äänenpaineen ajallinen vaihtelu (amplitudimodulaatio) sekä matalien taajuuksien esiintyminen. Näiden piirteiden takia tuulivoimaloiden melu koetaan usein kiusallisempana kuin liikennemelu vastaavalla äänenpainetasolla. 1 Lisäksi on huomioitava, että rakennusten ääneneristävyys on pienillä eli matalilla taajuuksilla huonompi kuin keskikorkeilla tai korkeilla taajuuksilla 2. Tuulivoimaloiden melun häiritsevyyttä lisää se, että päästöjä tapahtuu myös yöllä jolloin taustamelu on matala ja melu erottuu hyvin. Yöllä esiintyy myös sääolosuhteita, jotka edesauttavat melun kulkeutumista. 1 Tuulivoimaloiden aiheuttaman melun eteneminen on voimakkaasti riippuvainen vallitsevista sääolosuhteista. Melun etenemiseen vaikuttaa tuuliolosuhteet, lämpötilaprofiili korkeussuunnassa ja ilmakehän terminen stabiilisuus. Tuuliosolohteet ja lämpötilaprofiili voivat aiheuttaa toisaalta melun varjoalueita ja toisaalta vähentää melun etenemisvaimennusta eli melu kuuluu kauemmas. 3 Asumisterveysohje 2 melusta Melu voi vähentää unen ja levon virkistävää vaikutusta, jos se vaikeuttaa nukahtamista, vähentää unen syvyyttä tai aiheuttaa ylimääräisiä tai ennenaikaisia heräämistä. Yksittäisten melutapahtumien unenhäirinnän todennäköisyys riippuu melun voimakkuuden lisäksi muun muassa melutapahtumien kestosta ja määrästä sekä samanaikaisen taustamelun voimakkuudesta ja laadusta. Unenhäirintää alkaa esiintyä, kun unen tai levon aikainen L Aeg -taso ylittää db(a) tai, kun yksittäisten melutapahtumien enimmäistaso ylittää, tapahtumien kestosta ja toistuvuudesta riippuen, db(a). Alaraja pätee usein toistuville, pitkään kerrallaan kestäville tai oudoille meluille, yläraja kerran tai pari yöaikana toistuville lyhytaikaisille tutuille meluille, joihin nukkuja on tottunut olemaan reagoimatta. Pieni- eli matalataajuiselle melulle on annettu lisäksi tarkemmat yöajan ohjearvot terssikaistoittain. Tärkeimpänä ympäristölle asetettavia vaatimuksia on häiriöttömän levon turvaaminen etenkin yöaikaan 2. Mielestäni johtopäätöksenä voidaan todeta, että pitkään kestävä untahäiritsevä melu aiheuttaa terveyshaittaa. STM on valmistelemassa asumisterveysohjeen pohjalta uutta asumisterveysasetusta, joka tämän hetken tiedon mukana tullee voimaan keväällä 2015.

3 3 / 7 Tuulivoimamelun mallintaminen Välkkeestä Ympäristöhallinnon ohjeessa 2/2014 tuulivoimamelun mallinnuksesta 4 mukaan melumallinnuksissa on kolme porrasta. Esisuunnitteluvaiheessa melumallinnus on toteuttajan valittavissa. Tarkoituksenmukaisuussyistä jo esisuunnitteluvaiheessa saattaa olla tarpeen noudattaa soveltuvin osin ohjeistusta, jotta melumallinnuksen tulokset olisivat yhdenmukaiset koko prosessin ajan. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA-menettely) ja yksityiskohtaisessa kaavoituksessa tuulivoimaloiden/tuulivoimalan koolle on ohjeen mukaisessa melumallinnuksessa ilmoitettava yksityiskohtaiset ja vaihtoehtoiset tiedot, kuten tuulivoimaloiden lukumäärä ja paikat, nimellisteho, korkeus, roottorin halkaisija, melupäästötiedot, joita voidaan käyttää tuulivoimaloiden melutason arviointiin mallintamalla. Arvioinnissa voidaan tarkastella useita tuulivoimalatyyppi-, lukumäärä- ja sijoitusvaihtoehtoja ja mallintaa eri vaihtoehtojen tuottamia melualueita. Melumallinnustarkastelu perustuu tuulivoimaloiden melupäästön ylärajatarkasteluun. Suunniteltujen tuulivoimaloiden melupäästölle käytetään valmistajan ilmoittamaa takuuarvoa. Melupäästön takuuarvoon sisällytetään koko laskennan epävarmuus, jolloin äänen etenemislaskennassa voidaan käyttää standardiin ISO perustuvia vakioituja etenemiseen liittyviä sää- ja ympäristöolosuhdearvoja. Rakennuslupaharkinnassa (myös suunnittelutarveratkaisun yhteydessä) melumallinnuksessa tarkastellaan vain toteutukseen valittua vaihtoehtoa. Uutta melumallinnusta ei tarvita, mikäli valittu ratkaisu on joku jo edellisessä vaiheessa tarkastelluista suunnitteluvaihtoehdoista ja valitun vaihtoehdon on todettu alittavan suunnittelu- tai tunnusarvon. Ympäristölupamenettelyssä tuulivoimalan tai tuulivoima-alueen tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset selvitetään käyttämällä tarkennettua melumallinnusta. Melumallinnusta tarkennetaan sekä tuulivoimalatyyppien melupäästön, että äänen etenemiseen liittyvien parametrien osalta. Tuulivoimaloiden melupäästön mallinnuksessa käytetään valmistajan ilmoittamaa takuuarvoa. Äänen etenemiseen liittyvät parametrit valitaan sijoituspaikalla vallitsevien todellisten olosuhteiden mukaiseksi, muilta kuin ilmakehän absorption aiheuttaman vaimennuksen osalta. Melumallinnuksessa käytetään Nord2000-mallinnusmenetelmää. Ympäristölupamenettelyn yhteydessä selvitetään miten melualueelle mahdollisesti jäävien asuinrakennusten, loma-asumiseen käytettävien rakennusten tai muiden erityistä suojaa edellyttävien alueiden melutasot alittavat melun suunnittelu- tai tunnusarvon. 4 Hallakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan selvityksissä melumallinnukset on tehty lähtömelutasoltaan valmistajan ilmoituksen mukaan kohtalaisen hiljaisella Nordex N131 tuulivoimalalla, jonka lähtömelutaso on 104,5 db(a). Kaavaehdotuksen määräyksissä ei vaadita käyttämään mallinnettua tuulivoimalatyyppiä mutta kaavassa on osoitettu tarkasti tuulivoimalan sijainti sekä kokonaiskorkeus. Mikäli toimija valitsee toteutukseen lähtömelutasoltaan meluisamman voimalan (esim Vestas V126 lähtömelutaso 108,4dB) laajenee myös mallinuksen mukainen melualue ja meluhaitat mutta osayleiskaava ei mahdollista tuulivoimalan siirtämistä kauemmas haitan kärsijästä. Auringon paistaessa tuulivoimalan takaa aiheuttaa roottorin lapojen pyöriminen valon ja varjon vilkkumista. Riippuen voimalan koosta, sijainnista ja auringon kulmasta ulottuu tämä välkevaikutus jopa 1-3km etäisyydelle. Välke näkyy kuitenkin vain aurinkoisina päivinä ja tiettyinä kellonaikoina. Suomessa ei ole raja-arvoa välkkeelle, mutta esimerkiksi Tanskassa sallittu välke on enemmillään 10h vuodessa ja Ruotsissa 8h. Ongelmallisimpina aikoina voidaan pyrkiä tuulivoimaloiden pysäyttämiseen välkkeen ehkäisemiseksi. Ehkäisemällä meluhaitat riittävän suojaetäisyyden avulla ehkäistään samalla suurin osa välkkeen aiheuttamista haitoista. 1 Tuulivoimaloihin on saatavilla automatiikkaa joka pysäyttää voimalan kun on odotettavissa häiritsevää välkettä yhdessä tai useammassa häiriintyvässä kohteessa.

4 4 / 7 Tuulivoimaloiden suojaetäisyydestä asutukseen STM:n lausunnon mukaan eri maissa suojaetäisyydet asutukseen ovat m 1-2MW:n tuulivoimalaitoksille, mutta nyt suunnittelun lähtökohdaksi on otettu 3MW:n laitokset ja jatkossa voimalat ovat todennäköisesti 4-6 MW:n kokoisia. Suuremmat voimalat tuottavat paljon voimakkaampaan matalataajuista ääntä kuin 2-3MW:n voimalat. STM:n mukaan esim Skotlannissa tuulivoimalan ja asutuksen välinen etäisyyden suunnitteluohjeena on 2 km, Irlannissa 10 x roottorin halkaisija ja Italiassa Campanian alueella suunnitteluohjeena on 10 x napakorkeus. Hallakankaan tuulivoimapuistoon suunniteltujen voimaloiden suojaetäisyys asutukseen vaihtelisi em suunnitteluohjeiden mukaan 1,3-2km välillä. STM:n Lausunnon mukaan Englannissa on jouduttu sulkemaan tuulivoimapuisto melun häiritsevyyden takia, vaikka lähimpään asutukseen oli 2km. STM on suosittanut, että maakuntakaavoituksen tuulivoima-alueiden suojavyöhyke lähimpään asutukseen olisi 2km. Näin haitoista voitaisiin hyvin suurella todennäköisyydellä välttyä. Kaavoituksen yhteydessä ei vielä tiedetä tuulivoimaloiden todellisia sijaintipaikkoja, voimaloiden tyyppejä, eikä niiden kokoja. Tuulivoimaloita voidaan kyllä rakentaa alle 2km etäisyydelle, mutta tällöin vaikutusarvioinnin on oltava huolellista ja vakuuttavaa sekä perustuttava luotettaviin lähtöarvoihin. Alle 2km etäisyydelle ei tulisi ilman kattavaa terveysvaikutusten arviointia rakentaa voimaloita. 5 Raahen kaupunginvaltuusto on päättänyt, että (tuulivoima)kaavoituksessa on noudatettava kahden kilometrin etäisyyttä alueen vakituisessa käytössä oleviin asuinkiinteistöihin ja maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaan ympärivuotiseen asumiseen ja vapaa-ajan asumiseen tarkoitettuihin kiinteistöihin. Alle kahden kilometrin osalta voidaan poiketa vain, mikäli kiinteistön omistajat eivät vastusta hanketta ja lisäksi sisään kantautuva melu taso ei ylitä terveydensuojelulain (763/1994)nojalla säädettyjä sisämelutasoja. 10 Melumittaukset ja melumallien epävarmuudet Raahen Kopsassa on meluvalitusten johdosta suoritettu melumittauksia. Sisä- ja ulkomelua tutki mm Työterveyslaitos välisenä aikana. Mittaus suoritettiin asuinrakennuksessa n. 1,5km päässä lähimmästä tuulivoimalasta. Mittaustulokset perustuvat lyhkäisiin ääninäytteisiin, joissa tuulivoimalan äänen dominanssi on kuulohavainnoin varmistettu ja asunto on tyhjillään. Raportin mukaan analyyseihin valitut mittausjaksot olivat lyhyitä, jolloin johtopäätöksiin liittyy epävarmuuksia. Yöaikana äänitasot (L Aeq, 1min) asunnon sisällä pysyivät pääsääntöisesti alle 30 db:n. Yöaikana äänitasot (L Aeq, 1min) ulkona olivat alle 45 db. Arvot perustuvat asukkaan kuvaamiin häiritsevimpiin äänitilanteisiin. 8 Tulosten perusteella yöllisten mittausjaksojen äänitasot sisätiloissa ovat pääsääntöisesti yli 25dB, jolloin asumisterveysohjeen mukaan voi esiintyä unenhäirintää. Raportin mukaan tuulivoimamelussa havaittiin ajoittain voimakasta amplitudimodulaatiota (6. mittauksessa 40:stä). Asukas merkinnyt tuulivoimamelun paljon tai erittäin häiritseväksi 49 kertaa 158 päivän seurantajakson aikana. Raportin mukaan on ilmeistä, että tuulivoimalan ääni kuuluu sekä asunnon pihamaalle että sisätiloihin. Lisäksi on selvää, että ääni häiritsee kohteen asukkaita, vaikka äänitason ohjeelliset enimmäisarvot eivät ylity 8. Kopsan tuulivoimapuiston II vaiheen osayleiskaavan kaavaselostuksen melumallinnuksen mukaan ao kiinteistöllä melun tulisi olla selvästi alle 35 db. 9 Melumallinnus on tehty 17 tuulivoimalalle WindPRO-ohjelmalla. Edellä mainitun raportin 8 perusteella 38:sta onnistuneesta ulkomelumittausjaksosta mitattiin yli 35 db (L AeqT) tuloksia 27 kertaa. Mittaus tehty kiinteistöllä kun voimaloista on käytössä vasta 7 kpl. Hiljattain käyttöönotetusta Luhangan tuulivoimapuiston meluhaitoista on tehty valitus paikalliselle rakennus- ja ympäristölautakunnalle. Tuulivoimamelusta johtuvia valituksia on käsitelty pitkään myös

5 5 / 7 Haminassa. Meluongelmia on ilmoitettu olevan lisäksi Vaasan Öjessa, Huittisten Pahkionvuoressa, Merijärvellä, Ikaalisissa, Ilmajoella, Kortesjärvellä, Porin Peittoossa, sekä Inkoon Barösundisssa 11 Kuten edellä on todettu, on tuulivoimamelumallien ja jo käytössä olevien voimaloiden aiheuttaman todellisen melun välillä ristiriita. Melu on todellisuudessa nykyisen kokokoisissa 3MW tai suuremmissa voimaloissa voimakkaampaa ja leviää laajemmalle kuin melumallien mukaan on syytä olettaa. Osa syy tähän voi olla, että voimaloiden valmistajien antamat melun lähtötasoarvot ovat väärin 6 tai valmistajat eivät luovuta esim. liikesalasuuteen vedoten riittävästi tietoa voimalan melusta. ISO standardiin perustuvat melumallit ovat liian yksinkertaistettuja eivätkä huomio erilaisia sääolosuhteita 11. Mallit toimivat Panu Maijalan mukaan vain muutaman sadan metrin päässä voimalasta. 7 Melumallin dokumentaatiossa todetaan, että mallinnustulosten epävarmuus on +-3dB aina kilometrin etäisyyteen saakka tätä suuremmille etäisyyksille epävarmuutta ei ole edes annettu. 11. Ruotsissa Uppsalan yliopiston tutkimuksissa mitattiin kahden vuoden ajan tuulivoimalan melun leviämistä kahdessa eri kohteessa. Mittaustuloksia verrattiin ISO etenemismallin mukaiseen melumalliin ja todettiin sen aliarvioivan tuloksia noin 5dB. 11 Jaksollista sykintää tai merkityksellistä sykintää eli amplitudimodulaatiota ei melumalleissa huomioida lainkaan, vaan sen oletetaan sisältyvän tuulivoimaturbiinin valmistajan antamaan takuuarvoon. Tämä on Siposen mukaan virheellinen tulkinta, sillä takuuarvo annetaan ainoastaan standardisääolosuhteille. Ne sääololot, joissa merkityksellistä sykintää esiintyy erityisen usein, eivät kuulu standardisääolosuhteisiin. 11 Em Uppsalan yliopiston pitäaikaisissa mittauksissa jaksottaista syksintää esiintyi 400m etäisyydellä tuulivoimalasta 30% ja 1000m etäisyydellä 18% mitatusta ajasta. Panu Maijalan mukaan mm amplitudimodulaatioon (merkityksellinen sykintä) ilmiönä vaikuttaa tuulivoimalan lavan muodon lisäksi paikalliset tuuliolosuhteet. Amplitudimodulaatio on Maijalan mukaan mallinnettavissa kun em seikat tunnetaan. 7 Näin ollen amplitudimodulaation olemassaoloa ei voida poissulkea etukäteen ellei sitä ole tutkittu. Melumallinnuksissa tulisi huomioida varovaisuusperiaatetta noudattaen amplitudimoduulaatio ja siitä johtuva sanktio. Ympäristöhallinon ohje 4/2014 olettaa, että melun impulssimaisuuden ja merkityksellisen sykinnän (amplitudimodulaatio) vaikutukset sisältyvät lähtökohtaisesti valmistajan ilmoittamiin melupäästön takuuarvoihin. Lausunto Terveydensuojelulain 26 1mom. mukaan asunnon ja muun sisätilan sisäilman puhtauden, lämpötilan, kosteuden, melun, ilmanvaihdon, valon, säteilyn ja muiden vastaavien olosuhteiden tulee olla sellaiset, ettei niistä aiheudu asunnossa tai sisätilassa oleskeleville terveyshaittaa. Suunnitellut tuulivoimalat ovat kokoonsa nähden hyvin lähellä asutusta. Kun huomioidaan edellä mainitut tuulivoimaloiden melun häiritsevyyttä lisäävät erityispiirteet, melumallien epävarmuustekijät sekä kokemusperäinen ja mitattu tieto meluhaitoista riski siihen, että voimaloista aiheutuu häiritsevää tai jopa terveyshaittaa aiheuttavaa melua tai välkevaikutusta lähialueen asutukselle on merkittävä. 1. Tuulivoimalat tulee sijoittaa alueelle siten, että ne ovat mahdollisimman kaukana asutuksesta. Suojavyöhyke lähimpään asutukseen tulee olla n.2km, näin haitoista voitaisiin hyvin suurella todennäköisyydellä välttyä. Erityisesti voimalapaikat 6 ja 5 alueen etelälaidassa tulee siirtää kauemmas asutuksesta katsottuna nähden tai poistaa. Ne ovat hyvin lähellä asutusta (n. 1km) ja riski em terveyshaitan syntymiselle on merkittävä.

6 6 / 7 2. Mikäli tuulivoimaloita sijoitetaan kaavaehdotuksen mukaisille paikoille tai siten, että ympäristölautakunnan ( ) ohjeen mukaiset ehdot täyttyvät tulisi ao tuulivoimaloille hakea ympäristölupa. Perusteluna on se, että tuulivoimaloiden toiminnasta saattaa aiheutua naapuruussuhdelaissa (NaapL 17 ) tarkoitettua kohtuutonta rasitusta melu- ja välkevaikutuksista johtuen. Ympäristöluvassa määriteltävien ehtojen avulla toimintaa voidaan säädellä niin, ettei terveyshaittoja pääse syntymään ja haittoja epäiltäessä ne voidaan puolueettomalla tavalla selvittää. Ympäristölupa antaa oikeusturvaa sekä toiminnanharjoittajalle, että ympäristön asukkaille. Ympäristöluvan tarpeellisuudesta päättää viimekädessä ympäristönsuojeluviranomainen. 3. Jatkosuunnittelussa ja kaavoitus- sekä muissa lupaprosessissa huomioitavia asioita: a) Muutos kaavamääräykseen: Meluhaittojen ehkäisemiseksi ja ympäristön viihtyisyyden turvaamiseksi alueen suunnittelussa, toteuttamisessa ja tuulivoimaloiden käytössä on noudatettava valtiovaltioneuvoston päätöstä melutasojen ohjearvoista, ympäristöministeriön tuulivoimarakentamista koskevia ulkomelutason suunnitteluohjearvoja sekä Sosiaali- ja terveysministeriön asettamia sisämelun tavoitearvoja. b) Tuulivoimaloiden aiheuttama melu tulee mallintaa uudelleen ja tarkemmin. Mallinnus tulee tehdä ympäristölupaa varten Ympäristöhallinnon ohjeen 2/2014 mukaisesti (kpl 4.2.) huomioiden lisäksi seuraavat asiat I. Mallinnus tulee tehdä sille voimalatyypille joka ao kohteeseen aiotaan rakentaa tai lähtömelutasoltaan samalaiselle tai meluisammalle voimalatyypille. II. Mallinnuksessa olisi suositeltavaa varovaisuuperiaatetta noudattaen ja ympäristöhallinon 2/2014 ohjeesta poiketen huomioida myös merkityksellinen sykinnän (amplitudimodulaation) sanktio, ellei erikseen ole osoitettu paikalliset tuuliolosuhteet ja tuulivoimalan malli huomioiden ettei sitä voi esiintyä. III. Melumallinnuksen tulokseen tulisi tehdä varovaisuuperitaattetta noudattaen +5 db lisäys ennen vertaamista ohjearvoihin. Tällä lisäyksellä pyritään kompensoimaan melumalleissa havaittuja puutteita. c) Edellä mainitut asiat (3b kohta I. ) tulee huomioida kaavamääräyksissä. Esim: Rakennettavien tuulivoimaloiden valmistajan ilmoittama lähtömeluntason takuuarvo saa olla korkeintaan 104,5 db * tai sitä alempi. (* Huom! tai uudessa melumallinnuksessa käytetyn voimalatyypin lähtömelutason takuuarvo) d) Mahdollisten valitusten johdosta haittojen selvittämiseksi tehtävät melu- ja muut tarpeelliset mittaukset tai selvitykset tulee teettää voimalaitoksen omistajan kustannuksella. Velvoite tulee kirjata lupaehtoihin. e) Mikäli voimalat rakennetaan tulee niihin tarvittaessa asentaa myös automatiikka joka pysäyttää ne kun on riski häiritsevän välkkeen syntymiselle. Janne Litmanen vastaava ympäristötarkastaja janne.litmanen@viitasaari.fi

7 7 / 7 Jakelu Kyyjärven kunta: kirjaamo@kyyjarvi.fi Aluearkkitehti: ulla-maija.humppi@saarijarvi.fi Kaavakonsultti: susanna.paananen@fcg.fi ympäristölautakunta Lähteet 1 Ympäristö- ja Terveys lehti 10/2012 s.44, Tuulivoimatuotannon terveys- ja hyvinvointihaitat, Timo Lanki 2 Asumisterveysohje, Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 1: Tuulivoimaloiden melun synty, eteneminen ja häiritsevyys, VTT tiedotteita 2529, Seppo Uosukainen 4 Ympäristöhallinon ohjeita 2/2014 Tuulivoimamelun mallintaminen, Ympäristöministeriö 5 Ympäristö- ja Terveys lehti 4/2014 s.8, Tuulivoimarakentaminen terveydensuojelun näkökulmasta, Jari Keinänen, Vesa Pekkola 6 Helsingin Sanomat , Melu voi sulkea voimaloita 7. Yle Uutiset Tuulivoiman melumallit kiistanalaisia. Ja puhelinkeskustelu VTT:n tutkija Panu Maijalan kanssa Työterveyslaitos Melututkimus Raportti ar Kopsan tuulivoimapuiston II vaiheen osayleiskaava. Kaavaselostus FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 10. Raahen kaupunginvaltuuston päätös Ympäristö- ja Terveys lehti 2/2015 s.5, Kohti kestävää tuulivoimarakentamista, Denis Siponen.

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 13.1.2015 43100 Saarijärvi

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 13.1.2015 43100 Saarijärvi 1 / 5 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi LAUSUNTO ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 13.1.2015 43100 Saarijärvi VIHISUON TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA, Kaavaluonnos Karstula Karstulan kunta pyytää

Lisätiedot

1 Viranhaltijapäätös 16.01.2015 kirjaamo@kyyjarvi.fi Viite: Lausuntopyyntönne 18.12.2014 EPL/179/03.08.06/2014 Suunnittelujohtajan päätös 1/2015 Lausunto Peuralinnan tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksesta,

Lisätiedot

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Kaupunki esittää valituksen hylkäämistä

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 10 Parhalahti_Valkeselvitys_JR15 1211- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Parhalahti Välkeselvitys Versio Päivä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 7.12.2015 YKo

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 02.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston välkeselvitys.

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 02.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston välkeselvitys. Page 1 of 11 Hankilanneva_Valkeselvitys- CGYK150219- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO HANKILANNEVA Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 02.12.2014

Lisätiedot

Jouttikallion tuulivoimapuiston melu- ja varjostusmallinnukset

Jouttikallion tuulivoimapuiston melu- ja varjostusmallinnukset S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Innopower OY Jouttikallion tuulivoimapuiston melu- ja varjostusmallinnukset Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23440 Raportti 1 (9) Märsylä Janne Sisällysluettelo

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 9 Portin_tuulipuisto_Valkeselvit ys- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Portti Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 28.09.2015 YKo

Lisätiedot

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA - Missä vaiheessa ja miten terveydensuojelu voi vaikuttaa? Ylitarkastaja, Vesa Pekkola Tuulivoima, ympäristöystävällisyyden symboli vai lintusilppuri?

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 27.01.2015 CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys.

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 27.01.2015 CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys. Page 1 of 8 Huittinen-Pienitaajuinen melu- CG150119- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kiimasuo, Huittinen Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys.

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys. Page 1 of 11 Ketunperä-Välkeselvitys- CG150203-1- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIPUISTO Ketunperä Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 03.02.2015 CGr

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN MELUTASOT

ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN MELUTASOT Tilaajat: Turku 8.10.2015 Lasse Heino, Matti Sjöberg, Tero Kannisto, Keijo Tång, 1(14) Kari Iltanen, Keijo Kuisma, Jussi Jokela c/o Peräläntie 59, 25260 Vaskio ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN

Lisätiedot

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Melumallinnus Erkki Heikkola Raportin otsikko ja kirjoittajat Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka - Melumallinnus Erkki Heikkola Numerola Oy Asiakas Ilmatar Luhanka Oy Tiivistelmä

Lisätiedot

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Liite 19 1 (7) 22.3.2016 Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Lappfjärdin tuulivoimahanke, Kristiinankaupunki

Lappfjärdin tuulivoimahanke, Kristiinankaupunki S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A CPC FINLAND OY Lappfjärdin tuulivoimahanke, Kristiinankaupunki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16589 varjostusmallinnukset GE 2,5 1 (9) Janne Märsylä Sisällysluettelo

Lisätiedot

KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ALAVIESKAN KUNTA KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA MUISTUTUSTEN VASTI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21191 MUISTUTUSTEN VASTI Sisällysluettelo 1 Aino Tammela...

Lisätiedot

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Sivu 1/11 Saunamaa_CG140609-Rev4- meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev3 9.6.2014 Christian Granlund

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio - Melumallinnus

Lisätiedot

Meluraportti, Honkamäki

Meluraportti, Honkamäki Page 1 of 9 Honkamaki_CG140320- Rev1.3-meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Honkamäki Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev1.1 24.3.2014 Christian Granlund, Antti

Lisätiedot

Lausunto Vihisuon tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksesta, Karstula

Lausunto Vihisuon tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksesta, Karstula Ympäristölautakunta 53 22.06.2015 Lausunto Vihisuon tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksesta, Karstula 380/620/2015 Ympäristölautakunta 22.06.2015 53 Karstulan kunta on Metsähallitus Laatumaan aloitteesta

Lisätiedot

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE Meluselvitys Lounaisvoima Oy 24.9.2013 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT... 3 2.1 Yleistietoa tuulivoimaloiden synnyttämästä äänestä... 3 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

Meluselvitys - Yhteisvaikutukset. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys - Yhteisvaikutukset. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 12 Ketunperä_Meluselvitys_yhtei svaikutukset-ykjr150528-8_rev3 Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Meluselvitys - Yhteisvaikutukset Versio Päivämäärä Tekijät

Lisätiedot

Kinnulan kunta 10.08.2015. 43900 Kinnula. Viite: Lausuntopyyntö 8.7.2015 LAUSUNTO HAUTAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA

Kinnulan kunta 10.08.2015. 43900 Kinnula. Viite: Lausuntopyyntö 8.7.2015 LAUSUNTO HAUTAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA 1 (1) Kinnulan kunta 10.08.2015 Keskustie 45 KSL/70/03.08.01.06/2015 43900 Kinnula Viite: Lausuntopyyntö 8.7.2015 LAUSUNTO HAUTAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Kinnulan kunta on 8.7.2015

Lisätiedot

TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) OSAYLEISKAAVA, YPÄJÄ

TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) OSAYLEISKAAVA, YPÄJÄ TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) YHTEENVETO JA VASTINEET KAAVAEHDOTUKSEN LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA Nähtävilläoloaika 16.9. 13.11.2015 Lausunnot L1 Lausunnon Varsinais- Suomen

Lisätiedot

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalan ääni roottorin lapojen aerodynaaminen ääni ja koneiston

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ

TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ SISÄLTÖ Tuulivoimalamelun synty ja ominaisuudet Tuulivoimalamelun mallinnuksen haasteet Olhavan tuulipuiston melumittaukset MELUN SYNTY JA OMINAISUUDET

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä

TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Page 1 of 7 Ketunperä_Valkeselvitys_YKJR 150531- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 31.5.2015

Lisätiedot

Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki

Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki TUULIVOIMAPUISTO VÖYRINKANGAS OY / MEGATUULI OY Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30660 Vadbäck Hans Sisällysluettelo 1 Varjostusmallinnuksen tavoitteet... 1 1.1

Lisätiedot

Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu

Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu Päiväys 3.10.2012 Sivu 1 (8) Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu Yhteyshlö Carlo Di Napoli Tehokkuus- ja mittauspalvelut Puh. 010 33 24587 Faksi 010

Lisätiedot

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke n tuulivoimahanke Taustaa O2 on vuonna 1991 Ruotsissa perustettu tuulivoima-alan yritys, joka kehittää, rakentaa, rahoittaa, hallinnoi, omistaa sekä myy tuulivoimapuistoja. O2 on toteuttanut Ruotsissa

Lisätiedot

Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi

Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi Intercon Energy Oy Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi 1.11.2013 Empower Oy Atomitie 2C 00370 Helsinki Puh. 029 020 011 Fax. 029 020 2290 www.empower.fi Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 2402137-5

Lisätiedot

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET Tuulivoima Kotkassa 28.11.2013 Jani Kankare Puh. 040 574 0028 Jani.Kankare@promethor.fi Promethor Oy Vuonna 1995 perustettu asiantuntijayritys, jonka yhtenä toimialueena

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys.

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys. Page 1 of 8 Alastaro-Pienitaajuinen melu- CG150119- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Alastaro Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01

Lisätiedot

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 123 26.08.2014 JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL 149/63.631/2014 PJSYMPLK 123 HANKE Kyseessä on kahden tuulivoimalan

Lisätiedot

Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ALAVIESKAN KUNTA Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava Lausunnot saapuivat kaavaehdotuksen nähtävänäoloajan Kalajoen kaupunki ilmoitti etukäteen palautteenannosta

Lisätiedot

RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013. Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus

RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013. Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013 Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus Sivu 1 (6) Sisältö 1 YLEISTÄ 2 1.1 Tuulivoimarakentamisen suunnittelu 2012 2 1.2 Tuulivoimamelun mallinnusohjeet 2013 2

Lisätiedot

meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev03 16.6.2015 CGr JRd Tuulivoimapuisto Tuppuraneva,

meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev03 16.6.2015 CGr JRd Tuulivoimapuisto Tuppuraneva, Page 1 of 20 Tuppuraneva_Meluselvitys- CGYK150616- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Tuppuraneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev03 16.6.2015

Lisätiedot

VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(104) Viitasaaren kaupungintalo, Keskitie 10, 44500 Viitasaari (lautakuntien kokoushuone)

VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(104) Viitasaaren kaupungintalo, Keskitie 10, 44500 Viitasaari (lautakuntien kokoushuone) Ympäristölautakunta VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(104) Aika 04.05.2015 klo 10:00-12:30 Paikka Viitasaaren kaupungintalo, Keskitie 10, 44500 Viitasaari (lautakuntien kokoushuone) Läsnä Wiik Sami

Lisätiedot

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet

Lisätiedot

KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS

KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10.12.2013 Viite 1510008051 KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELUMALLINNUS

Lisätiedot

Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä. Ilkka Niskanen

Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä. Ilkka Niskanen Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä Ilkka Niskanen Paljon mielipiteitä, tunnetta, pelkoa, uskomuksia 2 Tuulivoimaa Euroopassa ja Suomessa Maa Pinta-ala km2

Lisätiedot

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE)

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE) Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584-001 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE)

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA OSA 2

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA OSA 2 Ympäristömelu Raportti PR Y1698 2 Sivu 1 (10) Tilaaja: Turku 17.3.2013 Kaarlo Jaakkola Kaisalahdentie 11 64100 Kristiinankaupunki Täydennysosa lausuntoon (PR Y1349 2, 28.4.2011) MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN

Lisätiedot

Hallakankaan tuulivoimapuiston ympäristöluvan tarveharkinta, Kyyjärvi

Hallakankaan tuulivoimapuiston ympäristöluvan tarveharkinta, Kyyjärvi Ympäristölautakunta 69 31.08.2015 Hallakankaan tuulivoimapuiston ympäristöluvan tarveharkinta, Kyyjärvi 442/610/2015 Ympäristölautakunta 31.08.2015 69 Tuulivoimalan ympäristöluvanvaraisuuden peruste Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO. Suolakangas. Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

TUULIVOIMAPUISTO. Suolakangas. Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 18 Suolakangas_Meluselvitys- YKCG151002- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Suolakangas Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev02 30.9.2015

Lisätiedot

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE Meluselvitys Lounaisvoima Oy 2.4.2013 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT... 4 2.1 Yleistietoa tuulivoimaloiden synnyttämästä melusta... 4 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS

GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.11.2013 Viite 82139678-01 GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS GUMBÖLEBERGET TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 19 Portin_tuulipuisto_Meluselvit ys- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Portti Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 2.10.2015 YKo

Lisätiedot

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi BILAGA 3 LIITE 3 Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA VINDIN AB/OY Molpe-Petalax tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET Vastaanottaja Megatuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.3.2014 Viite 1510011471 HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET HONKAMÄEN TUULIVOIMAHANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalatilaisuus 12.9.2013 Kemiönsaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalatilaisuus 12.9.2013 Kemiönsaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT TUULIVOIMALAMELU Tuulivoimalatilaisuus 12.9.2013 Kemiönsaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 Aiheita Nykyiset melun ohjearvot Tuulivoimalamelu ja sen erityispiirteet Tuulivoimalamelun leviäminen

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 21 Hankilanneva_Meluselvitys- YKJR150601- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Hankilanneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 01.06.2015

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 24 Parhalahti_Meluselvitys_JR15 1211-1- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Parhalahti Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 11.12.2015

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen Page 1 of 9 Rajamaenkyla-Pienitaajuinen melu- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Rajamäenkylä Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 10.02.2015

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510024178 RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO RAUMAN KAUPUNKI MELUARVIO Päivämäärä 15.1.2016

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 19 Kaukasenneva_Meluselvitys_J R151207-4CG Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kaukasenneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 7.12.2015

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN RAKENNUSLAUTAKUNNALLE

KEURUUN KAUPUNGIN RAKENNUSLAUTAKUNNALLE 1 Kari Pajarinen 16.10.2015 Piilintie 47 42870 Kotala kapajari3@gmail.com KEURUUN KAUPUNGIN RAKENNUSLAUTAKUNNALLE OIKAISUVAATIMUKSET, KOSKIEN SUUNNITTELUTARVERATKAISUA 1.10.2015 / LUPATUNNUS 15-0001-SUU

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 3.11.2014 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL Oulun kaupunki. TuuliWatti Oy: Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto

Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL Oulun kaupunki. TuuliWatti Oy: Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL 38 90015 Oulun kaupunki 1 : Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto Suunnittelutarveratkaisuhakemusten täydennys: Päivitetty melu- ja varjostusvaikutusten mallinnus

Lisätiedot

Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos

Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A GREENWATT ULPPAANMÄKI OyAb Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 FCG

Lisätiedot

sähköyhteyden alustava linjaus: Pyhäjärvi - Murtomäki Mika Laitinen ja Riku Suutari Numerola Oy NUMEROLA OY PL 126 (Piippukatu 11), 40101 Jyväskylä

sähköyhteyden alustava linjaus: Pyhäjärvi - Murtomäki Mika Laitinen ja Riku Suutari Numerola Oy NUMEROLA OY PL 126 (Piippukatu 11), 40101 Jyväskylä Tuulivoimakohteen melu- ja välkevarjostusmallinnus sekä huoltoteiden ja sähköyhteyden alustava linjaus: Pyhäjärvi - Murtomäki Mika Laitinen ja Riku Suutari Numerola Oy Tulosten käyttö- ja jakeluoikeudet

Lisätiedot

TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN

TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN VERTAILUA WSP Finland Oy Heikkiläntie 7 00210 Helsinki tuukka.lyly@wspgroup.fi Tiivistelmä WSP Finland Oy on yhdessä WSP Akustik Göteborgin yksikön kanssa

Lisätiedot

Tuulivoimameluohjeistus. Ympäristöneuvos Ari Saarinen Lammin Päivät

Tuulivoimameluohjeistus. Ympäristöneuvos Ari Saarinen Lammin Päivät Tuulivoimameluohjeistus Ympäristöneuvos Ari Saarinen Lammin Päivät 4.10.2018 Miksi tuulivoimamelua rajoitetaan Melu voi johtaa terveyshaitan syntymiseen (WHO, COM, EEA) Sydän- ja verisuonitaudit, unihäiriöt,

Lisätiedot

Tuulivoimarakentaminen on ollut. Tuulivoimarakentaminen terveydensuojelun näkökulmasta

Tuulivoimarakentaminen on ollut. Tuulivoimarakentaminen terveydensuojelun näkökulmasta Johtaja Jari Keinänen Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Tuulivoimarakentaminen terveydensuojelun näkökulmasta Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle

Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle KARSTULAN KUNNANHALLITUKSEN LAUSUNTO MUSTALAMMINMÄEN TUULIVOIMAYLEISKAAVASTA JÄTETTYYN VALITUKSEEN Muutoksenhakijat: Jaakko Humppi Hanna Krook Hannu Rutanen Paavo Muhonen

Lisätiedot

Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi

Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi V6 x 6 x HH37 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P0 FCG SUUNNITTELU JA

Lisätiedot

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN Haapajärven kaupunki Tekninen lautakunta Kirkkokatu 2 85800 Haapajärvi Infinergies Finland Oy Karppilantie 20 90450 Kempele Puh. 044 7595 050 sisko.kotzschmar@infinergiesfinland.com www.infinergies.com

Lisätiedot

Kristiinankaupungin ja Isojoen tuulivoima-alueiden matalataajuinen melu

Kristiinankaupungin ja Isojoen tuulivoima-alueiden matalataajuinen melu S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A CPC FINLAND OY Kristiinankaupungin ja Isojoen tuulivoima-alueiden matalataajuinen melu Raportti V3 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.12.214 P16589 Raportti V3 1 (19)

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Kristiinankaupungin ja Isojoen tuulivoima-alueiden matalataajuinen melu

Kristiinankaupungin ja Isojoen tuulivoima-alueiden matalataajuinen melu S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A CPC FINLAND OY Kristiinankaupungin ja Isojoen tuulivoima-alueiden matalataajuinen melu Raportti V2 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.5.14 P16589 Raportti V2 1 (18)

Lisätiedot

TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS

TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510020841 TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen Kommenttipuheenvuoro Anni Mikkonen 30.9.2014 Tuulivoimatilanne Suomessa suhteessa tavoitteisiin Tilanne 31.12.2013 448 MW Tuotanto 777 GWh/a (2013) Suomen energia- ja ilmastostrategia 2020 tavoite: 6 TWh

Lisätiedot

Tuulivoimatuotantoalueen melu

Tuulivoimatuotantoalueen melu Tuulivoimatuotantoalueen melu John Öst Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.3.2017 Tuulivoiman keskeiset vaikutukset Keskeisiä vaikutuksia ovat muun muassa vaikutukset maisemaan, linnustoon ja turvallisuuteen

Lisätiedot

Korvennevan tuulivoimapuisto

Korvennevan tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A OTSOTUULI OY Korvennevan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 27.3.2015 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Korvennevan

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 9 Hankilanneva_Valkeselvitys- YKJR150601- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO HANKILANNEVA Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 02.06.2015

Lisätiedot

OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS

OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Föreningen Konstsamfundet Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 13.5.2014 Viite 1510001016-003 OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMAPUISTO, KEMIÖNSAARI

Lisätiedot

OLMALAN 1. VAIHEEN ASEMA KAAVOITUKSEN VALMISTELU, YLIVIESKA MELUSELVITYS

OLMALAN 1. VAIHEEN ASEMA KAAVOITUKSEN VALMISTELU, YLIVIESKA MELUSELVITYS Liite 5 Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 14.12.2012 Viite 1510000008 OLMALAN 1. VAIHEEN ASEMA KAAVOITUKSEN VALMISTELU, YLIVIESKA MELUSELVITYS RAMB LL OLMALAN 1. VAIHEEN ASEMAKAAVOITUKSEN

Lisätiedot

KOILLINEN TEOLLI- SUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN NÄKE- MÄALUESELVITYS

KOILLINEN TEOLLI- SUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN NÄKE- MÄALUESELVITYS Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2011-12-12 Viite 82138782 KOILLINEN TEOLLI- SUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN NÄKE- MÄALUESELVITYS Päivämäärä 12.12.2011 Laatija Tarkastaja Dennis

Lisätiedot

HANKOSAAREN TUULIVOIMA- HANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS

HANKOSAAREN TUULIVOIMA- HANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Empower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 24.2.2014 Viite 1510009311 HANKOSAAREN TUULIVOIMA- HANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS HANKOSAAREN TUULIVOIMAHANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS

SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Somero Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.6.2013 Viite 1510001380-003 SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS SOMERON TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS Päivämäärä 27.6.2013 Laatija

Lisätiedot

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari 30.10.2013, Oulu Esityksen sisältö Yleistä tuulivoimasta ja tuulivoimarakentamisesta Maakunnalliset selvitykset Tuulivoiman hankekehitys Metsähallituksen rooli

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Ympäristömelu Raportti PR3231 Y01 Sivu 1 (11) Plaana Oy Jorma Hämäläinen Turku 16.8.2014 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Mittaus 14.6.2014 Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Porvoonkatu

Lisätiedot

meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 20 Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kaukasenneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 26.3.2015 CGr YKo JRd TBo Tuulivoimapuisto

Lisätiedot

MIEKKIÖN TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS

MIEKKIÖN TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS Vastaanottaja Aurinkosiipi Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 29.9.2014 Viite 1510002627 MIEKKIÖN TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS MIEKKIÖN TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS Päivämäärä 29.9.2014 Laatija

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.5.2015 Viite 1510014407 TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

Lisätiedot

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.4.2012 Viite 82139905 MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS MUNNINMÄEN TUULIVOIMALAT MELUMALLINNUS Päivämäärä 5.4.2012 Laatija

Lisätiedot

TuuliWatti Oy: Maatianvuoren tuulivoimapuisto 1/4

TuuliWatti Oy: Maatianvuoren tuulivoimapuisto 1/4 Liite 1 TuuliWatti Oy: Maatianvuoren tuulivoimapuisto 1/4 Hanke: TuuliWatti Oy:llä on tarkoitus rakentaa Jyväskylän Korpilahden Maatianvuoren alueelle viisi (5) tuulivoimalaitosta tyyppiä Gamesa G 132.

Lisätiedot

TYNNYRIVAARAN TUULIVOIMAPUISTON JUINEN MELU

TYNNYRIVAARAN TUULIVOIMAPUISTON JUINEN MELU S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A OX2 FINLAND OY TYNNYRIVAARAN TUULIVOIMAPUISTON JUINEN MELU MATALATAA- Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24025 Raportti 1 (14) Mauno Aho Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT TUULIVOIMALAMELU Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 Aiheita Nykyiset melun ohjearvot Tuulivoimalamelu ja sen erityispiirteet Tuulivoimalamelun leviäminen ympäristöön

Lisätiedot

Mikonkeitaan tuulivoimahanke

Mikonkeitaan tuulivoimahanke S U U N N IT T EL U J T EK N IIK K OTSOTUULI OY Mikonkeitaan tuulivoimahanke FCG SUUNNITTELU J TEKNIIKK OY P20181 1 22) Paulina.Kaivo-oja@fcg.fi Sisällysluettelo 1 varjostusmallinnuksen tavoitteet... 2

Lisätiedot

Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014. 19.3.2014 Projektinumero: 305683. WSP Finland Oy

Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014. 19.3.2014 Projektinumero: 305683. WSP Finland Oy Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014 19.3.2014 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1 Äänitehotasojen mittaus... 3 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

~ f ingrid ==: LAUSUNTO 1 (1)

~ f ingrid ==: LAUSUNTO 1 (1) ... 'ni- ~ f ingrid ==: LAUSUNTO 1 (1) Maankäyttö ja ympäristö 1 Mika Penttilä 16.4.2015 Saarijärven kaupunki Kaavoitus PL 13 431 00 Saarijärvi kiriaamo@saarijarvi. fi Lausuntopyyntö 26.3.2015 Haapalamminkankaan

Lisätiedot

Hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä tuulivoimaloiden lupa-asioissa Yleistä Valitusoikeutta koskevat maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) säännökset

Hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä tuulivoimaloiden lupa-asioissa Yleistä Valitusoikeutta koskevat maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) säännökset Hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä tuulivoimaloiden lupa-asioissa (Vaikka em. otsikko, uudemman oikeuskäytännön vähäisyyden vuoksi aihetta on seuraavassa tarkasteltu vähän laajemmin) Yleistä Tuulivoimaloiden

Lisätiedot

Liite 11 1 (13) 24.2.2015

Liite 11 1 (13) 24.2.2015 Liite 11 1 (13) 24.2.2015 Huittisten kaupunki Kiimasuon tuulivoimaosayleiskaavaluonnos Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annetut lausunnot ja mielipiteet sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN LAUSUNTO PERUSTELUINEEN:

YPÄJÄN KUNNAN LAUSUNTO PERUSTELUINEEN: 1 Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle YPÄJÄN KUNNANHALLITUKSEN LAUSUNTO TYRINSELÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVASTA JÄTETTYYN VALITUKSEEN Muutoksenhakija: Seppo Jokiniemi, Markku Mäkeläinen, Risto Pääjärvi, Tero

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston meluselvitys.

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston meluselvitys. Page 1 of 21 CG141202-Rev1- Hankilanneva- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Hankilanneva Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 03.12.2014 CGr TBo Hankilannevan

Lisätiedot

Tuulivoimakohteen melu- ja välkevarjostusmallinnus

Tuulivoimakohteen melu- ja välkevarjostusmallinnus Tuulivoimakohteen melu- ja välkevarjostusmallinnus Kyyjärvi Peuralinna Asiakas: YIT Rakennus Oy 20.5.2015 Tulosten käyttö- ja jakeluoikeudet Tämä raportti on luottamuksellinen ja laadittu yksinomaan raportissa

Lisätiedot