TEKNISEN TOIMEN KEHITTÄMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEKNISEN TOIMEN KEHITTÄMINEN"

Transkriptio

1 TEKNISEN TOIMEN KEHITTÄMINEN Tampereen kaupunkiseudun teknisten palveluiden seutuseminaari Kirsi Rontu Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö yksikkö Suomen Kuntaliitto

2 Tekninen toimi Teknisen toimen tavoitteena on luoda kunnissa viihtyisä, terveellinen ja turvallinen elinympäristö. Teknisen toimen tuottamia palveluja kuntalaisille ja elinkeinoelämälle ovat esimerkiksi toimitilojen kehittäminen ja kiinteistönpito rakennusten ja infran rakennuttaminen katujen ja yleisten alueiden ylläpito vesihuollon järjestäminen jätehuollon järjestäminen sujuva liikenne

3 Kokonaisuuksien hallintaa Tekniset palvelut luovat edellytykset elinkeinoelämälle ja yhteiskunnan toimivuudelle Maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteistyötä ja uusien toiminta mallien kehittämistä edistetään palvelujen saavutettavuuden ja elinympäristön laadun turvaamiseksi. Kuva: Kaleva Teknisten palveluiden on sopeutettava vastaamaan maankäytön kehitystä ja elinkeinoelämän tarpeita. Enää ei voi ajatella pelkästään teknistä toimea vaan yhteistyötä on lisättävä koko kuntakonsernissa. Isoja haasteita: esim. hulevesien hallinta, tulvat, jne

4 Omistajapolitiikka teknisessä toimessa Kunnan omistajapolitiikka on kunnan voimavarojen suuntaamista kuntalaisia parhaalla mahdollisella palvelevalla tavalla sekä tehokkaiden toimintatapojen valintaa. Kuntien lähes sadan miljardin euron omaisuus edellyttää kunnilta aktiivista omistajuutta. Kuntien on huolehdittava, että tämä pääoma on tehokkaassa käytössä ja sitä käytetään ja hoidetaan niin, ettei omaisuus menetä arvoaan. Kunnan omistajapolitiikasta vastaavat toimi- ja luottamushenkilöt asettavat kunnan toiminnalle ja omaisuuden käytölle tavoitteet

5 Omistajapolitiikka teknisessä toimessa Toiminnasta vastuulliset huolehtivat tavoitteiden toteuttamisesta. Kunnassa hyväksytyn omistajapolitiikan noudattaminen edellyttää selkeää ohjaus ja seurantajärjestelmää sekä vastuunjakoa kunnan ylimmän johdon ja käytännön toiminnasta vastaavien yksiköiden ja toimihenkilöiden välillä. Kuntaliiton yhdyskunta, tekniikka ja ympäristöyksikössä (YTY) on käynnistynyt työ kuntien omistajapolitiikan terävöittämiseksi. Työn tavoite on kuntien omistajaosaamisen lisääminen ja pitkäjänteisen omistajapolitiikan merkityksen korostaminen kunnan johtamisessa. Työ painottuu omistajaohjaukseen, miten omistajaohjaus toteutuu erilaisissa toimintamalleissa

6 Tuottajasta palveluiden turvaajaksi Palveluilta vaaditaan yhä korkeampaa laatua. Samalla edellytetään kustannustietoisuuden ja tehokkuuden lisäämistä. Henkilöstön eläköityminen tuo omat haasteensa. Kilpailu osaavista ammattitaitoisista työntekijöistä kovenee. Esteettömyyden turvaaminen. Tässä tilanteessa kuntien on syytä arvioida toimintatapojaan ja muokata niitä tarvittaessa. Osaaminen tulee olla hankinta- ja sopimusosaamista sekä markkinoiden tuntemisessa. Tuottamisen kehittämisestä tilaamiskehittämiseen

7 Omaisuudesta huolehtiminen Kuntien lähes sadan miljardin euron omaisuus edellyttää kunnilta aktiivista omistajuutta. Tästä omaisuudesta on huolehdittava, että pääoma on tehokkaassa käytössä ja sitä käytetään ja hoidetaan niin, ettei omaisuus menetä arvoaan. Onko perinteinen tapa tuottaa rakentamis- ja kunnossapitopalvelut omana työnä oikea tapa kuntien taloudellisen tilanteen tiukentuessa?

8 Korjausvelka Korjausvelan kasvun hillitsemiseksi tulee investointi- ja kunnossapitomäärärahojen mitoitusta suhteuttaa tarpeisiin ja niiden käyttöä tulee tehostaa myös uusilla hankintamalleilla. esim. elinkaarimallit julkisella rahoituksella ROTI 11 mukaan korjausvelka on kuntapuolen infrassa ilman toimitiloja noin 2,5 miljardia euroa esim. vesihuoltoverkoston saneeraustarve on 320 milj.euroa per vuosi home- ja kosteustalkoot ovat vasta alussa Kuva: Keravan kaupunki

9 Tuottavuus Tuottavuusvaatimukset kasvavat ja samalla tulee olla kestävää tuottavuutta Ei enää halvinta hintaa vaan laadukkuutta ja innovatiivisuutta Tuottavuutta ja vaikuttavaa on tehostettava pienevillä resursseilla on saatava aikaan enemmän ja parempaa Paremmalla omistajaohjauksella sekä hankinta- ja sopimusosaamisella tuottavuus paranee

10 Myös teknisen toimen on kannettava osansa ilmastonmuutoksessa Ilmastotyö on vastuuta tulevaisuudesta Teknisellä toimella pystytään vaikuttamaan hillintään ja varautumiseen esim. toimitilojen energiatehokkuus tulvien ja erityisesti hulevesien hallinta ja ääriolosuhteet Ilmastonmuutoksen hillintä on julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteispeliä Kuva: Niklas Sjöblom / Flickr Kuva: Niklas Sjöblom / Flickr

11 Tulevaisuus Tärkeää on toimia yhdessä koko julkinen puoli ja yksityinen alan parhaaksi Kuva: Keravan kaupunki

12

13 KEHTO kuntien teknisen toimen kehittämisen haltuunotto, mitä se on? 1.Kehittämistoiminnan hallintaa 2.Edunvalvontakanava 3.Informaation keskinäistä jakamista 4.Integroitumista yhteistyökumppaneiden kanssa

14 Miksi KEHTO? Muutetaan yhdessä teknisen toimen kehittämistoimintaa Suomessa Yksi kokonaisuus yksittäisten kuntien tekojen ja irrallisten seminaarien sijaan! Selvitetään, mitä kehittämistyötä tekninen toimi tarvitsee. Keskitetään kehittämistyö ja tehdään laajempaa yhteistyötä sidosryhmien kanssa. Kuntien teknisen toimen kehittäminen on ollut tähän saakka hajanaista, eikä sitä yleensä johda kukaan. Lyödään kehittämisen resurssit yhteen: päät ja eurot. Tehdään toimitila- ja infratoimijat tasavertaiseksi muiden toimijoiden kanssa

15 Visio: Suomen kuntien järjestämät tekniset palvelut ovat Euroopan tehokkaimmat Missiomme on Olla osaava tilaajamanageri Toimia paikallisyhteisöistä muodostuvien asiakkaiden kanssa Rakentaa joustavaa ja energiatehokasta kuntatekniikkaa Tunnistaa toimintaympäristön muutokset Oppia muilta aloilta ja luovasti hyödyntää opittua

16 KEHTO-foorumi KUPERA-hanke (Kuntien perusrakenteiden ja perusrakennepalvelujen rahoituksen, omistajuuden ja tuotannon innovaatiot) Kuntatekniikanfoorumi PROMISE-hanke (Kuntien teknisen toimen palveluiden innovatiivinen tuotteistaminen ja hankinta) Sähköautot

17 KUPERAn pienryhmät A. Rahoitus- ja omistajuusinnovaatiot B. Tuotannon ja operoinnin innovaatiot C. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö D. Alueellinen yhteistyö eri tasoilla

18 Mistä tietoa?

19 YTY-UUTISET Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö yksikön uutiskirje

20 YTY-UUTISET Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö yksikön uutiskirje

21 Pienryhmät A. Rahoitus- ja omistajuusinnovaatiot B. Tuotannon ja operoinnin innovaatiot C. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö D. Alueellinen yhteistyö eri tasoilla

22 Kiitos!

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT JOENSUU Kuntatekniikan kehittäminen haltuun: KUPERA:sta KEHTO:on. Kari Ström Jyväskylän kaupunki

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT JOENSUU Kuntatekniikan kehittäminen haltuun: KUPERA:sta KEHTO:on. Kari Ström Jyväskylän kaupunki KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT JOENSUU 2010 Kuntatekniikan kehittäminen haltuun: KUPERA:sta KEHTO:on Kari Ström Jyväskylän kaupunki HÄMEENLINNA Tammikuu 2008 Teknisiin palveluihin vaikuttavat toimintaympäristön

Lisätiedot

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto Toimintaympäristön muutokset Asiakkaiden ja julkisen vallan käyttäjien asettamat vaatimukset kasvavat. Urbanisoituminen muuttaa palvelutarpeita ja yhdyskuntarakennetta.

Lisätiedot

Harkittua omistajuutta työkaluja kuntatekniikan konserniohjaukseen

Harkittua omistajuutta työkaluja kuntatekniikan konserniohjaukseen Harkittua omistajuutta työkaluja kuntatekniikan konserniohjaukseen Tuulia Innala, kehittämisinsinööri KEHTO-foorumi, Seinäjoki 23.-24.10.2014 Harkittua omistajuutta - projektikokonaisuus Miksi?» Teknisen

Lisätiedot

tulevaisuuden haasteet Kehto-foorumi Jyväskylässä 12.11.2009 Leena Karessuo

tulevaisuuden haasteet Kehto-foorumi Jyväskylässä 12.11.2009 Leena Karessuo Kuntien teknisen sektorin tulevaisuuden haasteet Kehto-foorumi Jyväskylässä 12.11.2009 Leena Karessuo Kuntien tekninen sektori - osana suurta muutosta Miten Suomi pärjää? -ikääntyvä väestö Globaali kehitys

Lisätiedot

Huomispäivän kuntatekniikka Haasteita ja ratkaisuja. Pekka Malinen INFRA 13 Helsinki 5.3.2013

Huomispäivän kuntatekniikka Haasteita ja ratkaisuja. Pekka Malinen INFRA 13 Helsinki 5.3.2013 Huomispäivän kuntatekniikka Haasteita ja ratkaisuja Pekka Malinen INFRA 13 Helsinki 5.3.2013 Teknistä sektoria koskevia haasteita ja muutospaineita 18 kaupungin haastattelut (Kupera projekti 2009-2010):

Lisätiedot

KEHTO Kunta-alan kehittämisen haltuunotto

KEHTO Kunta-alan kehittämisen haltuunotto KEHTO Kunta-alan kehittämisen haltuunotto HÄMEENLINNA Tammikuu 2008 Teknisiin palveluihin vaikuttavat toimintaympäristön muutokset: Asiakkaiden ja julkisen vallan käyttäjien asettamat vaatimukset kasvavat.

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

KUPERA projekti. Pekka Malinen Kuntainfran kehittäminen sidosryhmätapaaminen Helsinki 26.9.2011

KUPERA projekti. Pekka Malinen Kuntainfran kehittäminen sidosryhmätapaaminen Helsinki 26.9.2011 KUPERA projekti Pekka Malinen Kuntainfran kehittäminen sidosryhmätapaaminen Helsinki 26.9.2011 KUPERA hanke KUPERA KUntien PErusRAkenteiden ja perusrakennepalvelujen rahoituksen, omistajuuden ja tuotannon

Lisätiedot

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia Kirsi Rontu Infra-alasta tuottavampi yhteistyöllä 2 Kirsi Rontu 1 Julkiset hankkijat yhteistyöhön

Lisätiedot

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Palvelustrategia Miksi palvelustrategiaa tarvitaan? Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Kuntatalous => tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen

Lisätiedot

KEHTO-foorumin hankkeet

KEHTO-foorumin hankkeet KEHTO-foorumin hankkeet Tuulia Innala kehittämisinsinööri KEHTO-foorumi, Seinäjoki 23.-24.10.2014 KUPERA-hanke KEHTO-foorumin ensimmäinen hanke oli KUPERA-hanke eli Kuntien perusrakenteiden ja perusrakennepalvelujen

Lisätiedot

Kestävä yhdyskunta. Virpi Mikkonen Kiinteistöt ja rakentaminen, Tekes. 9-2009 Copyright Tekes

Kestävä yhdyskunta. Virpi Mikkonen Kiinteistöt ja rakentaminen, Tekes. 9-2009 Copyright Tekes Kestävä yhdyskunta Ohjelman kesto: 2007-2012 Ohjelman laajuus: 100 miljoonaa euroa, jostatekesin osuus noin puolet Lisätietoja: www.tekes.fi/yhdyskunta Virpi Mikkonen Kiinteistöt ja rakentaminen, Tekes

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon

Lisätiedot

NÄKÖKULMA 2009 RAMBOLLIN TULEVAISUUSSEMINAARI 16.9.2009

NÄKÖKULMA 2009 RAMBOLLIN TULEVAISUUSSEMINAARI 16.9.2009 NÄKÖKULMA 2009 RAMBOLLIN TULEVAISUUSSEMINAARI 16.9.2009 HUOMISEN RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Vähemmällä enemmän kuntatalouden haasteet infran toiminnan kannalta KARI STRÖM Apulaiskaupungininsinööri Jyväskylän

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja

Lisätiedot

Pentti Siitonen Tampereen yliopisto (TaY)

Pentti Siitonen Tampereen yliopisto (TaY) Hanke-ehdotus Tutkimus- ja kehittämishanke luonnos 12.3.2009 Hanke esittely Kehto foorumin kokouksessa 12.3.2009 Pentti Siitonen Tampereen yliopisto (TaY) Valmistelutyöryhmä - Pentti Siitonen / Yhdyskuntatieteiden

Lisätiedot

Omaisuuden hallinta - tietojärjestelmiä, toimintatapoja vai utopiaa? Kehittämispäällikkö Päivi Ahlroos

Omaisuuden hallinta - tietojärjestelmiä, toimintatapoja vai utopiaa? Kehittämispäällikkö Päivi Ahlroos Omaisuuden hallinta - tietojärjestelmiä, toimintatapoja vai utopiaa? Kehittämispäällikkö Päivi Ahlroos Otsikoita arjessa 20.5.2013 2 Perstuntumaa??? 3 Omaisuuden tila ROTI rakennetun omaisuuden tila arvioita

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

ALUEIDEN JA KIINTEISTÖJEN KÄYTÖN TEHOSTAMINEN

ALUEIDEN JA KIINTEISTÖJEN KÄYTÖN TEHOSTAMINEN ALUEIDEN JA KIINTEISTÖJEN KÄYTÖN TEHOSTAMINEN 13.5.2015 ESKO KORHONEN JOHTAVA KONSULTTI (FT, RI, RTA) FCG KONSULTOINTI OY esko.korhonen@fcg.fi 050 361 1781 4,0 3,5 3,0 Kuntien ja kuntayhtymien vuosikate,

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA

KAUPUNKISTRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.

Lisätiedot

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy Kunnan teknisen toimen palvelut ovat tärkeitä asukkaille Kiristyneessä kuntataloudessa kunnilla on ollut vaikeuksia teknisen

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun teknisten palvelujen seutuseminaari Tampere 23.3.2011

Tampereen kaupunkiseudun teknisten palvelujen seutuseminaari Tampere 23.3.2011 Johdanto Tampereen kaupunkiseudun teknisten palvelujen seutuseminaari Tampere 23.3.2011 Pentti Siitonen DI, lehtori (yhd.tekn.) emeritus 2009 tutkija TaY / KUPERA hanke 2009-2011 TEKNISEN SEKTORIN KEHITTÄMISEN

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä

Lisätiedot

KUNTAINFRAN ELINKAARILASKENNASTA KOHTI OMAISUUDEN HALLINTAA. SKTY 22.5.2015 Jyrki Paavilainen

KUNTAINFRAN ELINKAARILASKENNASTA KOHTI OMAISUUDEN HALLINTAA. SKTY 22.5.2015 Jyrki Paavilainen KUNTAINFRAN ELINKAARILASKENNASTA KOHTI OMAISUUDEN HALLINTAA SKTY 22.5.2015 Jyrki Paavilainen TERMIT JA NIMIKKEET 1/2 Infran pito Maankäytön suunnittelu Hankkeiden ohjelmointi Rakentaminen Infran hallinta

Lisätiedot

Kehto-foorumi kuntien teknisten palvelujen kehittäjänä

Kehto-foorumi kuntien teknisten palvelujen kehittäjänä Kehto-foorumi kuntien teknisten palvelujen kehittäjänä YGOFORUMin workshop Green Deal askel kestävään infrarakentamiseen Paavo Taipale Yhdyskuntatekniikan päällikkö, Suomen Kuntaliitto Kuntien teknisen

Lisätiedot

ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011

ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011 ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET Hannu Koponen 21.9.2011 Sektorikohtaiset tavoitteet vuoteen 2020 Vertailuvuosi 2004-2006 Liikenne -30% Lämmitys -30% Sähkönkulutus -20% Teollisuus ja työkoneet -15% Maatalous

Lisätiedot

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015 Tilastotietoa päätöksenteon tueksi Nina Vesterinen 20.3.2015 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta 2015 2025 Matkailun tiekartta www.tem.fi/matkailuntiekartta Markkinat

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

TILAOMAISUUDEN STRATEGINEN KEHITTÄMINEN - eväitä omistamiseen, hallintaan, sisäilmaasioiden hoitoon, palveluiden parantamiseen ja talouteen

TILAOMAISUUDEN STRATEGINEN KEHITTÄMINEN - eväitä omistamiseen, hallintaan, sisäilmaasioiden hoitoon, palveluiden parantamiseen ja talouteen TILAOMAISUUDEN STRATEGINEN KEHITTÄMINEN - eväitä omistamiseen, hallintaan, sisäilmaasioiden hoitoon, palveluiden parantamiseen ja talouteen Kuntamarkkinat 12.9.2013 ESKO KORHONEN, ERITYISASIANTUNTIJA (FT,

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Vastaa alueen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta. Väestö 132.000 Budjetti 410 M Työntekijöitä 4200 Helsinki tai Pietari

Lisätiedot

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä

Lisätiedot

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta 1.2.2012 TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston tehtävät ja organisaatio 2 Tekninen johtaja

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Strategian laadintaa varten on tunnistettu neljä näkökulmaa, joiden kautta kaupungin toiminnalle asetetaan tavoitteita. Näkökulmat ovat: kuntalaisen hyvinvointi

Lisätiedot

Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen?

Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen? Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 2. 4.10.2012 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Toimintaympäristön muutos Asiakkaiden

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta. Kari Kankaala

Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta. Kari Kankaala Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta Kari Kankaala Kuka toi o? Kari Kankaala, 47, elinkeinojohtaja, tekn.tri Ydinosaamista osaamisen siirtäminen yhteiskunnan ja yritysten hyötykäyttöön, teknologian

Lisätiedot

Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa. Johan Mild

Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa. Johan Mild Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa Johan Mild 25.01.2012 Asialista Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa Case NKS (Nya Karolinska Solna) Katsaus taakse ja eteen visio on kaiken kehityksen

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ Tekpa seutuseminaari 30.5.2012 Kaisu Anttonen Tampereen kaupunki ympäristöpäällikkö STRATEGIASTA TOIMINTAAN Tampereen seudun ilmastostrategia hyväksyttiin 2010 1. Ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta

Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Maanrakennuspäivä 29.9.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Kysymys on pääosin kuntien (ja kuntayhtymien) tehtävien ja

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI. 17.02.2012, Oulu

KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI. 17.02.2012, Oulu KUNTATEKNIIKAN TOIMIALAN KEHITYSNÄKYMÄT -SEMINAARI 17.02.2012, Oulu SEMINAARIOHJELMA klo 08:30 09:00 Aamukahvi klo 09:00 09:30 Tilaisuuden avaus Teknisen toimialan kehittämisen keskeiset haasteet, kokemuksia

Lisätiedot

Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010. 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari

Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010. 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari Liikenneviraston t&k Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015 Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki Yleistä sotehenkilöstön näkökulmasta /1 Sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää Uudenmaan Yrittäjien syyskokous Kari Järvenpää MILLÄ SUOMEN HYVINVOINTI FINANSSIKRIISISTÄ NOUSUUN? Markkinoiden kasvupotentiaalia yrittäjyydellä lisää Jos ei ole yrittäjyyttä ja bisnestä, ei ole mitään

Lisätiedot

6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD

6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD 6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD 1 9,6,2 6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQDVXNDVWD 675$7(*,$ 1RSHDVXXQQLWHOPDOOLQHQNDVYXXXGLVWXPLQHQMDNHKLW\VMRWND WRWHXWHWDDQLQQRYDWLLYLVHVWLYHUNRVWRLWXPLVHQDYXOOD 7$92,77((7 ƒ

Lisätiedot

Harkittua omistajuutta toimitiloihin. Päättäjäohje kuntakonsernien tilaomaisuuden hallintaan

Harkittua omistajuutta toimitiloihin. Päättäjäohje kuntakonsernien tilaomaisuuden hallintaan Harkittua omistajuutta toimitiloihin Päättäjäohje kuntakonsernien tilaomaisuuden hallintaan Sisältö 1 Päättäjänä olet vastuussa kuntasi toimitilaomaisuudesta 3 2 Perustana kuntastrategia 5 3 Palveluohjelma

Lisätiedot

Palvelustrategia Helsingissä

Palvelustrategia Helsingissä Palvelustrategia Helsingissä Strategiapäällikkö Marko Karvinen Talous- ja suunnittelukeskus 13.9.2011 13.9.2011 Marko Karvinen 1 Strategiaohjelma 2009-2012 13.9.2011 Marko Karvinen 2 Helsingin kaupunkikonsernin

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA

HELSINGIN YLEISKAAVA HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi ja miten yleiskaava tehdään Marja Piimies 26.11.2012 HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi yleiskaava on tarpeen tehdä Toimintaympäristön muuttuminen Väestö kasvaa - kaavavaranto on loppumassa

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT ERILAISISSA KUNNISSA. Sosiaali- ja terveystoimi huomenna -seminaari

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT ERILAISISSA KUNNISSA. Sosiaali- ja terveystoimi huomenna -seminaari SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT ERILAISISSA KUNNISSA. Sosiaali- ja terveystoimi huomenna -seminaari 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali-

Lisätiedot

Harkittua omistajuutta infraan ja toimitiloihin

Harkittua omistajuutta infraan ja toimitiloihin Harkittua omistajuutta infraan ja toimitiloihin Tuulia Innala, erityisasiantuntija Henna Luukkonen, projekti-insinööri Kuntamarkkinat 9.9.2015 Harkittua omistajuutta - projektikokonaisuus Projektiaika

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat Mikko Belov, Projekti-insinööri Sisältö Kuntien kadunpidon

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

Keskitetyn integraatiotoiminnon hyödyt

Keskitetyn integraatiotoiminnon hyödyt Keskitetyn integraatiotoiminnon hyödyt Janne Kangasluoma / Chief Enterprise Architect, Ilmarinen Teemu O. Virtanen / Director, Information Logistics, Digia 2013 IBM Corporation HUOLEHDIMME NOIN 900 000

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla?

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? 1 Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? Rita Piirainen Tiejohtaja Uudenmaan tiepiiri 2 Helsingin seudun liikenteen hallinnan kehittäminen PKS:n liikenneneuvottelukunta

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö -tutkimusohjelman. Roadmap. Opetushallitus / VOSE Seminaari 16.6.2011 Erikoistutkija Terttu Vainio.

Rakennettu ympäristö -tutkimusohjelman. Roadmap. Opetushallitus / VOSE Seminaari 16.6.2011 Erikoistutkija Terttu Vainio. Rakennettu ympäristö -tutkimusohjelman Roadmap Opetushallitus / VOSE Seminaari 16.6.2011 Erikoistutkija Terttu Vainio tausta tavoitteita kiinteistö- ja rakennusalalle tutkimusaiheita korostuvia osaamisia

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Kuntaliiton ajankohtaiset. Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kirsi Rontu

Kuntaliiton ajankohtaiset. Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kirsi Rontu Kuntaliiton ajankohtaiset Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kirsi Rontu Kuntalain uudistus Hallitusohjelman mukaan kuntarakenneuudistus, kuntalaki, valtionosuusuudistus ja sote uudistus muodostavat kokonaisuuden

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä. Rakennuttajan kokemuksia

Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä. Rakennuttajan kokemuksia Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä Rakennuttajan kokemuksia ASUNTOSÄÄTIÖ - Perustettiin vuonna 1951 rakennuttamaan Tapiola Perustajajärjestöt Väestöliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto SAK

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

Kuntaliiton rooli ERA17 toimenpiteiden jalkauttamisessa. Asiantuntija Anu Kerkkänen, Kuntaliitto

Kuntaliiton rooli ERA17 toimenpiteiden jalkauttamisessa. Asiantuntija Anu Kerkkänen, Kuntaliitto Kuntaliiton rooli ERA17 toimenpiteiden jalkauttamisessa Asiantuntija Anu Kerkkänen, Kuntaliitto ERA 17 ERA17 Energiaviisaan rakennetun ympäristön aika 2017 on YM:n, Sitran ja Tekesin yhdessä valmistelema

Lisätiedot

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri.

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri. Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri., Soile Kuitunen 1 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää

Lisätiedot

Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä

Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelma Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä Maarit Lindström Keskuskauppakamari ml1 Talouskasvu Bkt asukasta kohden kasvuvauhdin määrittäjät: TEM-seminaarin

Lisätiedot

MITEN VOI RAKENNETTU OMAISUUS?

MITEN VOI RAKENNETTU OMAISUUS? MITEN VOI RAKENNETTU OMAISUUS? Tampereen kaupunkiseudun infrapalveluiden seutuseminaari III Vapriikki, Tampere, 4.6.2014 1. Hankkeen tausta 2. Rakennukset 3. Liikenneverkot 4. Yhdyskuntatekniikka 5. Mitä

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Teknisten palvelujen seutuyhteistyö. Teknisten palvelujen seutuseminaari 30.5.2012 Ilkka Ojala Toimitusjohtaja Tilakeskus liikelaitos Tampere

Teknisten palvelujen seutuyhteistyö. Teknisten palvelujen seutuseminaari 30.5.2012 Ilkka Ojala Toimitusjohtaja Tilakeskus liikelaitos Tampere Teknisten palvelujen seutuyhteistyö Teknisten palvelujen seutuseminaari 30.5.2012 Ilkka Ojala Toimitusjohtaja Tilakeskus liikelaitos Tampere TEKPAn tavoitteet seutustrategiassa Tavoite Seudun suurista

Lisätiedot

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011 Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön Erja Snellman 1.3.2011 Julkisten hankintojen lähtökohta Kansallisen kynnysarvon ylittävät julkiset hankinnat on kilpailutettava hankintalain

Lisätiedot

RAKENNETTU YMPÄRISTÖMME NYT/2025

RAKENNETTU YMPÄRISTÖMME NYT/2025 RAKENNETTU YMPÄRISTÖMME NYT/2025 RAKENNETTU YMPÄRISTÖ JOKAISEN ARJESSA RAKENNETTU YMPÄRISTÖMME NYT / 2025 / Selvitykset yleisistä tulevaisuuskatsauksista ja muissa maissa laadituista alan strategioista

Lisätiedot

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Espoo 05-11-2014 2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017,

Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017, Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017, 11.5.2017 Kuva: Toivo Lapinlampi Tarve 107 000 km vesijohtoa, 50 000 km jätevesi- ja hulevesiviemäriverkostoa, arvo 6,5 mrd Rakennettu pääosin 1960-80

Lisätiedot

Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM /

Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM / Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM / 7.4.2014 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Haasteet samanaikaisia Eläköityminen ja väestön vanheneminen Työvoimapula ja samaan aikaan

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Smart Tampere Tero Blomqvist

Smart Tampere Tero Blomqvist Smart Tampere Tero Blomqvist 26.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden

Lisätiedot

Sähköisiä palveluita - asiakkaiden, insinöörien vai hallintobyrokraattien ehdoilla?

Sähköisiä palveluita - asiakkaiden, insinöörien vai hallintobyrokraattien ehdoilla? Terveydenhuollon atk päivä Turku 28. Tulokulma KANSALAINEN Sessio 6 Tasa-arvoista palvelua tietojärjestelmien tuella Sähköisiä palveluita - asiakkaiden, insinöörien vai hallintobyrokraattien ehdoilla?

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Harkittua omistajuutta toimitiloihin Harko-toimitilaprojekti

Harkittua omistajuutta toimitiloihin Harko-toimitilaprojekti Harkittua omistajuutta toimitiloihin Harko-toimitilaprojekti Jussi Niemi / 19.11.2015 Harko -projektikokonaisuus ü Kuntaliitto on käynnistänyt HARKO -projektikokonaisuuden, jossa on tarkoitus kehittää

Lisätiedot

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.

Lisätiedot

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat Etelä-Savon Teollisuuden osaajat YHTEISTYÖSSÄ MUKANA Eteläsavolainen verkostohanke Rahoitus: rakennerahastot (ESR), Etelä-Savon ELY - keskus Kokonaishanke 896 000 ESR -rahan osuus 581 000 Hallinnoijana

Lisätiedot

Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj.

Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj. Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj. Infran rooli on merkittävä yhteiskunnalle Suomen kansallisvarallisuus noin 770 mrd Rakennettu ympäristö 70 % Infrarakenteet

Lisätiedot

Helsingin ilmastotavoitteet. Hillinnän ja sopeutumisen tiekartta 2050.

Helsingin ilmastotavoitteet. Hillinnän ja sopeutumisen tiekartta 2050. Helsingin ilmastotavoitteet. Hillinnän ja sopeutumisen tiekartta 2050. Jari Viinanen jari.viinanen@hel.fi 1 Ilmastotavoitteiden ja toimenpiteiden visualisointi Kaupungilla useita lukumääräisiä tavoitteita

Lisätiedot