UIMAREIDEN OTE- JA KEHOTYYPIT (OTE MALVELAN 2013 kirjasta työnimellä ( Uintivalmennus

Transkriptio

1 UIMAREIDEN OTE- JA KEHOTYYPIT (OTE MALVELAN 2013 kirjasta työnimellä ( Uintivalmennus käsityöammatiksi ) Ihmisiä on luokiteltu heidän kehotyyppiensä mukaisesti jo kauan. Tunnetuin kehotyyppijaot- telu on somatotyyppijaottelu. Sheldonin (1945) luomassa jaottelussa ihmiset jaettiin ekto- morfiin (hoikka ja pitkä), endomorfiin (pyöreä) ja mesomorffiin (atleetti) luokkaan. Saman- laista luokittelua on tehty myös personallisuuspiirteiden osalta. Kaikkien näiden luokittelui- den ja niihin liittyvien testien pohjalla on pyrkimys selvittää, onko meillä selkeitä luokkia tai suuntia joiden mukaan esimerkiksi harjoittelua voitaisiin ohjata? Huippu- uimareita löytyy yleensä neljässä erilaisessa keho- ja otetyypissä. Näiden keho- ja otetyyppien tunnistaminen auttavat valmentajaa miettimään soveltuvia harjoituksia uimareille. Mikään ote- ja kehotyyppi ei sulje pois menestymisen mahdollisuuksia ellei harjoittelu ole täysin sopimatonta kyseiselle henkilölle. Kun valmentaja tarkastelee kehotyyppejä, kannattaa muistaa että kyseessä on vain yleistyk- sestä. Ominaisuudet ja toimivat harjoittelutavat saattavat mennä oikeassa toteutuksessa täy- sin päinvastoin. Tässä esitetyissä ote- ja kehotyypeissä tuon esille vain omia havaintojani uimareista ja heidän tavassaan liikkua vedessä. Luokittelu perustuu pelkästään omiin havaintoihini. Niillä ei ole minkäänlaista tieteellistä pohjaa. Ote ja kehotyypit tuovat toivottavasti kuitenkin esille uu- denlaisia tapoja nähdä uimaria vedessä. Samalla ne ehkä avaavat uusia harjoitustapahtuman suunnittelureittejä. Kun aikaisemmin suunnittelu on tapahtunut yleensä harjoitteen toteutus- tapa edellä, voi asetelma kääntyä nyt toisinpäin. Valmentaja voi pohtia ennemminkin, minkä- lainen harjoitus puree tietynlaiselle uimarille. Uinnissa on ollut vallalla hieman käsitystä jossa yksi koko sopii kaikille. Olemme oppineet ajattelemaan, että yksittäinen harjoite sopii sellai- senaan suurelle joukolle uimareita. Tällöin esimerkiksi anaerobista kynnystä ollaan kehitetty aina tietyllä tapaa, samanlaisilla sarjoilla. Emme ole uskaltaneet ajatella laajemmin harjoittelun vaikuttavuutta eri uimareille. Toisille uimareille kynnysharjoittelu toimii paremmin kuin toisille. Joillekin se voi olla jopa kehittymistä hidastavaa harjoittelua. Luin kerran venäläisestä juoksututkimuksesta. Siinä tarkasteltiin erilaisia tapoja juosta keski- pitkiä matkoja. Jaottelun mukaan oli kolme tapaa juosta esimerkiksi 1500 metriä kovaa: Matka voitiin aloittaa kovaa, se voitiin voittaa loppukirillä, tai se juostiin tasaisesti. Juoksutapa määräytyi juoksijan ominaisuuksien mukaisesti. Tällaista ajattelutapaa tulisi suo- sia myös suomalaisessa uinnissa. Niin kauan kun toteutamme uintiharjoittelua yksi koko sopii kaikille - ajattelulla, saatamme menettää paljon hyviä uimarityyppejä heikentyneen kehittymisen vuoksi. Suomessa on vallalla erikoistumisen ajattelua. Se toteutetaan kuitenkin harjoiteperusteisella erolla. Valmentajat jakavat uimareita eri ryhmiin (useimmiten sprintterit, keskimatkurit ja matkurit). Näille ryhmille kirjoitetaan erikoisharjoitteita, jotka siis perustuvat kyseisien ryh- mien yleisiin harjoitusperiaatteisiin. Sprinttereiden ohjelmat saattavat noudattaa pikajuok- sumaailman malleja. Keskimatkureille ja matkureille suunnatuissa harjoituksissa leikitään

2 kynnys- ja hapenottoharjoitteiden kanssa. Näille ryhmille kelaaminen on myös keskeisem- mässä roolissa. Mielestäni tällainen jaottelu ei ole yksilöllisyyttä tai laadukasta harjoittelua. Se voi isossa ryhmätapahtumassa olla toki ainoa mahdollisuus saada harjoitus toimimaan edes jollakin tavalla. Parempi jakoperuste voisi olla kuitenkin ote- ja kehotyyppiperusteinen jaottelu. Tällöin ongelmaksi voi toki muodostua valmentajiin iskostunut ajattelutapa siitä, että uimareiden on saatava tehtyä oikeaa harjoittelua lähes millä hinnalla hyvänsä. Jos valmentajan tulee suun- nittelupöydän äärellä päättää ettei jonkun uimarin tule uida kovempaa kuin rauhallista mat- kavauhtia, voi siis perinteinen valmentaja hypätä esille toisenlaisen vaatimuksen kanssa: pohjaa on rakennettava riittävällä määrällä välialueilla tapahtuvaa harjoittelua. Tällöin uskallus kokeilla erilaisia harjoitustapoja on hyvä. Jos uimarit kestävät harjoittelua eri ominaisuuksien tasapainon säilyessä, niin harjoittelu on todennäköisesti toimivaa. Mutta jos esimerkiksi nopeusominaisuus kärsii jonkun toisen ominaisuuden liiallisesta korostumisesta, kannattaa harjoittelun tasapainoa ja painopisteitä muuttaa. Ote- ja kehotyypit Olen jaotellut uimarit mielessäni seuraaviin neljään luokkaan: Kuppikätiset, Waterbenderit, Atleetit ja Norpat Kuppikätiset tunnistaa tarkastelemalla uimareiden kämmentä etenkin otteenhaluvaiheessa. Luokan nimen mukaisesti uimarin kämmen on otteenhakuvaiheessa hieman kuppimainen. Sormet ovat yleensä suhteellisen tiiviisti yhdessä. Peukalo pidetään kiinni etusormen kyljessä. Ruumiinrakenteeltaan kuppikätiset ovat yleensä jänteviä. Heitä kuvastaa tietynlainen jousi- maisuus. Voimat kulkevat heidän vartalossansa hyvässä yhteydessä aivan kuin he olisivat kokoajan kytkettyinä jänteiden ja lihasten ja lihaskalvojen kautta kokonaisvaltaisesti uintiin ja koko kehoon. Kuppikätiset ovat suhteellisen vammaherkkiä. Heillä saattaa esiintyä olkapää tai selkävammoja. Usein he loukkaantuvat myös oheisharjoittelussa. Vammariskiä lisää hei- dän kehotyyppinsä tiukkuus sekä tietynlainen nopea voimantuottaminen suunnanmuutok- sissa. Sheldonin luokituksissa Kuppikätiset muistuttavat ektomorfia. He ovat usein pitkiä ja hoikkia. Kuppikätiset voidaan jakaa vielä kahteen luokkaan. Toinen osa kuppikätisistä on hyvä kestä- vyysharjoittelussa. He ovat luontaisen notkeita ja taipuisia. Monet pitkien matkojen uimareista ovat kuppikätisiä. Toinen luokka kuppikätisiä muodostuu hermostollisesti aktiivisista, jäy- kemmistä uimareista. Heille etenkin välialueilla (anaerobinen kynnys) tapahtuva harjoittelu voi olla kehitystä hidastavaa ja jopa vammariskiä lisäävää. Kun ensimmäinen kuppikätisten uimareiden joukko viihtyy altaassa pitkiä matkoja uiden, kuuluu toinen ryhmä esimerkiksi hiihtolenkille tai kuntopyörän selkään. Joustavampi kuppi- kätinen kehittyy siis uiden. Jäykempi, mutta hermostollisempi kuppikätinen saattaa saada liiallisesta uinnista kehoonsa lisää jäykkyyttä. Vuosien kuluessa tämä jäykkyys lisää vamma- riskiä, heikentää teknisien ominaisuuksien toteuttamismahdollisuuksia sekä heikentää palau- tumiskykyä. Vaikka kestävyys näyttäisikin parantuvan, alkaa elimistöön kerääntyä vuosien

3 saatossa kuonaa ja treenipölyä. Treenipölyllä tarkoitan sitä kaikkea harjoittelukuormituk- sen aiheuttamaa kehomuutosta, joka ei ole enää pelkästään kasvattavaa ja kehittävää. Tämä harjoitusmuutos voi olla pahimmillaan vammautuneiden lihas- ja jännerakenteiden pysyvää heikentymistä. Tällöin esimerkiksi vain toiselta puolelta hengittävä vapaauimari saattaa huomata pään kääntämisen toiselle puolelle olevan rajoittuneempaa kuin hengityspuolelle kääntäminen. Kuntosalityöskentelyn suhteen kuppikätisen uimarin hermostollinen kehittyminen voi olla nopeaa. Toisin sanoen hän saa kasvatettua nostettujen painojen määrää suhteellisen lyhyellä aikavälillä. Toisaalta voi olla järkevää vaihdella harjoitusärsykettä usein. Jos kuppikätinen uimari tekee pitkiä jaksoja samanlaista oheisharjoittelua, voi vammariski lisääntyä liiaksi ra- tautuneiden liikkeiden seurauksena. Kuppikätinen uimari ei menetä uintituntumaansa pitkän tauon jälkeen. Hän pystyy itse asias- sa pitämään uinnin tason korkealla jopa vuosia käymättä juurikaan altaassa. Oleellisempaa on taso, jonka hän on aktiivisen uransa aikana saavuttanut. Tämä tarkoittaa myös sitä, etteivät harjoitustauot ole välttämättä kovinkaan tuhoisia tällaisen uimarin kohdalla. Hän voi huoleti sairastaa muita uimarityyppejä enemmän. Hermostollisesta aktiivisuudesta johtuen hän pää- see nopeasti vähintään taukoa edeltävälle tasolle. Olen myös päässyt todistamaan uskomat- tomia tasonnousuja kuppikätisiltä uimareilta, vaikka koko harjoittelutausta on ollut surkea. Kuppikätinen uimari pystyy aloittamaan kilpailun suhteellisen kovalla vauhdilla. Hän kykenee usein säilyttämään vauhtitason aivan loppuun asti. Usein hänellä lopputulos määräytyykin aloitusnopeuden perusteella. Niinä päivinä kun hän pystyy aloittamaan terhakkaasti, on lop- puaikakin hyvä. Jos alkuvauhti on hiipunut, on loppumatkakin raskas painaa. Aikakin painuu usein heikommaksi. Olen saanut valmentaa useita kuppikätisiä uimareita. Heistä mainittakoon Juha Lindfors, joka oli erittäin hyvä uimari metrin matkoilla. Hän pystyi pitämään vedon taloudellise- na ja liukumatta vauhtien kasvamisesta huolimatta. Suuri määräharjoittelu sopi Juhalle, mutta hän tuli toimeen myös pienemmällä määrällä uimista. Aktiiviuransa jälkeen Juha tuli vielä useiden vuosien ajan täydentämään Simmiksen viestijoukkuetta päästen ennätystasoilleen pienestä harjoittelumäärästä huolimatta. Juha edusti siten kuppikätisien uimareiden ensim- mäistä mallia. Toisena uimarina mainittakoon Ari- Pekka Liukkonen, joka edustaa toista kuppikätisien uimareiden luokkaa. Vedessä Ari- Pekalla on loistava kytkentä eri raajojen ja vartalon välillä. Suu- rimääräistä harjoittelua hän kestää myös, mutta sen vaarana on usein vammariskin lisäänty- minen. Ari- Pekalle jopa yhden yksittäisen sarjan toteuttaminen per harjoitus voi olla riittävä ärsyke kehittymisen aikaansaamiseksi. Waterbenderit ovat saaneet nimensä elokuvasta Airbender. Hain nimityksellä ajatusta siitä, miten tämän luokanuimarit osaavat todella taitavasti taittaa ja liikuttaa vettä. Heillä on kuin jonkinlainen taianomainen erityissuhde veteen. Waterbenderin tunnistaa siitä, millä tavalla hän laittaa käden veteen. Usein hänen kämmenensä tuntuu joustavan hieman otteenhakuvaiheessa. Kämmen tuntuu jotenkin lukevan, aistivan tai keskustelevan veden kanssa. Uiminen tapahtuu heillä kuin jossakin kahden maailman rajapinnassa. Toisaalta on olemassa uimarin keho, joka rullaa, tuottaa voimia ja tavallaan järjestää itseään tehokkaaseen eteenpäin

4 menemiseen. Toisaalta on olemassa ympäröivä vesi. Tuossa välimaastossa, maailmojen rajapinnassa kämmen suorittaa uivan kehon ja ympäröivän veden yhdistämisen. Kämmen osaa tavallaan kuin itsestään tehdä liittymisen veteen. Se osaa annostella oikean kulman, voiman ja nopeuden jotta vesi ei lipsuisi vartalon voimien alta. Waterbenderin tunnistaa siis kämmenen käyttäytymisestä. Kämmen sekä joustaa, että lukee vettä. Usein waterbenderin kämmen on levynä. Sormet saattavat olla hieman erillään toisis- taan. Peukalo on usein irrallaan muista sormista. Kun kuppikätisellä uimarilla kämmen saattaa vaikuttaa hieman jäykältä, on waterbender luonnollinen. Kämmen näyttäisi olevan aivan rentona. Oikeastaan se ei ole kuitenkaan täysin rentona. Sen rentous on eräänlaista kepeää rentoutta, jossa vedestä kiinnipitäminen tehdään juuri riittävällä aktiivisuustasolla. Waterbender kestää harjoittelua. Hän ei kuitenkaan kestä sitä suuria määriä välialueilla toteu- tettuna. Hänen paras aerobinen harjoitusvauhtinsa on todennäköisesti vapaasti valittu ke- lausvauhti tai alatasolla toteutettu II- alueen uiminen. Jos hän ui suuria määriä anaerobista kynnystä tai sitä suurempia nopeuksia, saattavat hänen luontaiset nopeus- ja kiihdytysomi- naisuutensa kärsiä. Harjoittelu kannattakin usein toteuttaa kiihdytellen tai eräänlaisella ke- peällä otteella Waterbenderiä ei kannata uittaa tai harjoituttaa kovaan jumiin harjoituskaudella. Hänen eri- tyinen suhteensa veteen tulisikin säilyttää kaiken aikaa. Harjoittelumäärien ja tehojen sopi- vaa tasoa voisi kuvailla mukavaksi tasoksi. Tällaista mukavaa tasoa waterbender voi toteuttaa paljon. Waterbender saattaa harjoitella yli suhteellisen nopeasti. Kun hän on harjoitellut liikaa, saattaa palautuminen kestää todella pitkään. Hän saattaa olla uupuneena lyhyestäkin kovasta jak- sosta useita viikkoja tai jopa kuukausia. Valmentamillani waterbendereillä on erikoissuhde uinnin otteeseen. Kun he eivät tunne otet- ta vedestä, muuttuvat he tuskaisiksi. Uinti on jotenkin tikkuista. Waterbender onkin usein uimari, joka haluaa säilyttää jatkuvasti hyvä suhteen veteen. Kuppikätiselle uimarille tilanne on hieman toinen. Kuppikätinen saa kiinni vedestä lähes aina, pitkänkin tauon jälkeen. Wa- terbender tarvitsee verryttelypäiviä. Waterbenderille oleellista on kosketus veteen. Muuten hän on kuin kala kuivalla maalla. Kuntosalilla waterbender kestää kovaa harjoittelua. Hän pystyy toteuttamaan pitkiä jaksoja samanlaista harjoittelua. Tässä voi olla samanlaista suhdetta kuntosalin laitteisiin kuin itse altaassa. Voimakkaasti käsien kautta maailmaa kokevana waterbender kaipaa tuttuja painoja ja rautaa käsiinsä. Kilpailijana waterbender on usein kiihdyttävä uimari. Hänen ei tule aloittaa uintia liian lujaa. Tällöin kämmen ei ehdi lukea vettä kunnolla. Seurauksena on alkumatkasta otteen menettä- mistä. Ja kun uimari alkaa väsyä, ei hän pysty olemana enää herkkänä loppukirissä. Water- benderin tuleekin olla tavallaan sinut veden ja vauhdin kanssa koko kilpailumatkan ajan. Waterbender uimareista mainittakoon Jere Hård ja Mimosa Jallow. Myös Marja Päivinen, jota en ole valmentanut, on tyypillinen waterbender. Jere teki parhaat tuloksensa vuonna 2001 ja Tuolloin harjoittelu oli ennen kaikkea juuri anaerobisen kynnyksen alapuolella tapahtuvaa uimista yhdistettynä nopeus- ja tehoharjoitteluun. Anaerobinen kynnysharjoittelu sekä

5 maksimaalinen hapenotto olivat todella vähäistä. Kun vuonna 2003 lisäsimme anaerobisen kynnyksen harjoittelua yleisiä suosituksia vastaavalle tasolle, oli seurauksena suorituskyvyn heikkeneminen. Atleetti on nimensä mukaisesti erittäin urheilullisen habituksen omaava uimari. Rasvapitoi- suus kehossa on niin pieni, että lihakset näkyvät selkeästi paljaalla silmällä. Vartalon muoto on atleetti. Okapäätä ovat pyöreät, selkä on leveä. Heidän fyysinen suorituskykynsä on usein ylivertainen muihin verrattuna. Kun muut urheilijat tuntuvat joutuvan tekemään paljon työtä kehittymisen aikaansaamiseksi, etenee atleetti pienemmällä työmäärällä parempiin tuloksiin. Tuntuukin usein siltä, ettei atleetin tarvitse kuin kävellä kuntosalin ohi, ja hänen lihaksensa ja suorituskykynsä kasvavat saman tien. Atleetteja on myös kahdenlaisia. Ensimmäinen luokka heistä omaa hyvä otteen veteen. Vedos- sa on tietynlaista ja erityistä voimaa. Tämä johtuu siitä, että atleetti osaa ottaa kiinni vedestä, ja siirtää siihen paljon voimaa vahvasta vartalostaan. Toinen luokka atleetteja on ennen kaikkea voimakas. Heillä ei ole välttämättä kovinkaan suur- ta otetuntumaa veteen. He vain yksinkertaisesti ottavat kiinni vedestä, ja siirtävät itseään eteenpäin. Atleetin vartalo on luontaisesti suhteellisen sopusointuinen. Heillä on usein kuitenkin jokin kehollinen heikkous. Olen törmännytkin usein alaselkäongelmaisiin atleetteihin. Usein alasel- kä on vammautunut jonkin kuivaharjoitteluun liittyvän asian seurauksena. Tällöin esimerkiksi rinnallevetotekniikka tai joku hyppyharjoite on voinut aiheuttaa selän vaurioitumisen. Atleetti kestää kynnystyyppistä harjoittelua suhteellisen hyvin. Hänen perusvauhtinsa harjoituksissa saattaakin olla kova. Hänellä on kuitenkin oma riskinsä harjoitella liian kovaa. Jos harjoittelu on liian intensiivistä, voi seurauksena olla vakava ylikuntotila. Ongelmalliseksi harjoittelun atleetin kohdalla tekee oman kehon kuuntelemisen heikkous silloin, kun hän on erit- täin motivoitunut kehittymisen suhteen. Tällöin uimari jättää usein kuuntelematta kehon vä- symyksen viestejä. Hän ui liian kovaa ja liian kauan. Valmentaja uskoo kaiken olevan kunnos- sa, sillä harjoitusajat saattava kehittyä jatkuvasti. Atleetti on motivoitunut ajoista, ja ajaa itse- ään yhä kovemmille vauhdeille. Huolimatta siis siitä, että vauhtitasot ovat jo aikoja sitten ohit- taneet fyysisen suorituskyvyn rajat. Nuorena uimarina atleetti on mitä loistavin valmennettava. Hän on suorastaan oppikirjakap- pale uimarista, johon kaikenlainen harjoittelu puree. Kun uimari vanhenee, on hänen kuitenkin muutettava harjoittelua kehittymisen jatkamiseksi. Usein atleetti ei ole kuitenkaan valmis tähän muutokseen. Hän uskoo vanhan tavan tuovan yhä jatkuvaa kehittymistä. Nähdäkseni tällaisen uimarin tulee kuitenkin aikuistuttuaan laskea vauhtitasoja hieman alaspäin välialu- eilla ja sitten nostaa tehopään tekemistä. Kilpailuissa atleetti pystyy monenlaisiin taktiikoihin. Yleensä pieni takapainotteisuus on kuitenkin toimiva tapa. Tällöin hän pyrkii aloittamaan suhteellisen kovalla vauhdilla, mutta jättää ekstrapaukkuja loppukiriä varten. Valmentamiani atleetteja ovat olleet muiden muassa Ville Kallinen sekä Severi Allonen. Suo- malaisia muita atleetteja ovat mielestäni Hanna- Maria Seppälä, Eetu Karvonen sekä Antti Kasvio.

6 Norppa on uimarina kuin kala vedessä. Heidän kaikkeen liikkumiseensa vedessä liittyy erään- lainen sopusointuisuus. Kun waterbendereillä on ilmiömäinen kämmenote veteen, yhdistyy norpilla samanlainen otetuntuma koko kehoon. He ikään kuin sulautuvat suoraan veteen. Heidän liikkumiseensa vedessä liittyy tietynlaista pehmeyttä ja sulavuutta. Vedenvastus tuntuu olevan vähäistä. Kuivalla maalla norppa saattaa antaa vääränlaisen vaikutelman. Hän ei ole välttämättä niin atleettinen ja selvärakenteinen kuin edelliset tyypit ovat. Keho ei vaikuta välttämättä kaikkein sopusointuisimmalta. Mutta heti kun hän hyppää veteen, huomaa hänen kuuluvankin sinne. Norppa kestää todella hyvin harjoittelua kaikilla eri alueilla. Hän tuntuu kehittyvän etenkin aerobisen puolen harjoittelun kautta. Kun hän harjoittelee riittävän paljon kestävyyttä, tuntuu hän kehittyvän myös nopeusominaisuuksien puolella. Tällöin hänelle riittääkin harjoittelun oheen maustettua nopeusharjoittelua silloin tällöin toteutettavaksi. Norppa on erilaisien testausmenetelmien unelmauimari. Hänellä on havaittavissa juuri oike- anlaista ja tasapainoista kynnysharjoittelun tuottamaa harjoitusvaikutusta esimerkiksi kyn- nystesteissä. Kun kuppikätinen ja norppauimari harjoittelevat samaa ohjelmaa, saattaa norppa tuottaa testeissä kauniin käyrästön. Kuppikätisellä testitulokset saattavat jopa heikentyä. Norppa on erittäin harjoitettava uimari. Hän kestää suuria määriä harjoittelua menemättä ylitse. Norppa saattaa menettää keskenkautisesta kunnostaan suuren osan harjoitusväsymyk- seen. Tästä syystä norppa ei pysty välttämättä tekemään kovaa tulosta kesken kauden ja va- jaakuntoisena. Usein norppaa valmennetaankin hyvin perinteisesti. Tällöin harjoitusjaksot saattava olla suhteellisen pitkiä. Lisäksi tarvitaan pitkä viimeistelyjakso tuloksen ulosmittaa- miseksi. Kilpailijana norppa on yhtä monipuolinen kuin hänen harjoitettavuutensakin on. Kansainväli- nen tarkastelukin norppauimareista puhuu tämän puolesta. Luokittelisin norpiksi muiden muassa Michael Phelpsin, Lazlo Csehin sekä Stefan Nystrandin. Suomalaisia norppia ovat ai- nakin Jani Sievinen sekä Matti Mattson. Omalla valmentajauralla Tero Välimaa on ollut selke- ästi eniten norppamainen uimari. Haluan vielä lopuksi korostaa, etteivät luokitukseni perustu mihinkään tieteelliseen tutki- mukseen tai tehtyihin havaintoihin. Oleellista tämän luvun kohdalla on ollut tuoda teille esille urheilijoiden yksilöllisiä eroja, ja miten nämä erot saattavat vaikuttaa harjoitettavuuteen eri yksilöiden välillä. Tutkimukset ovat osoittaneet saman harjoitteen ja samantyyppisen harjoittelun tuottavan erilasia harjoitusvaikutusvasteita eri urheilijoilla. Valmentajat ovat perinteisesti ajatelleet (tai olleet ajattelematta) joidenkin urheilijoiden olevan vain lahjakkaampia. Olemme todenneet harjoittelun purevan toisiin tyyppeihin muita paremmin. Kyse saattaa kuitenkin olla siitä, että emme ole muokanneet harjoittelua riittävästi yksilön tarpeet huomioiden. Uintiharjoittelu on ollut liiaksi sidottuna harjoitusmenetelmien oikeellisuuteen ja tarkkaan suorittamiseen. Jos saisimme laitettua tätä ajattelutapaa hieman syrjään, voisimme tuottaa parempaa tulosta uimareidemme kautta. Tämä mahdollistaisi myös hedelmällisemmän uima-

7 rin urapolun tarkastelun. Jos haluamme kuppikätiseltä hyvän ja tuottoisan uran tulee se toteuttaa eri tavalla kuin norpan ura. Ote- ja kehotyyppien tarkastelu voi tuoda uintivalmennukseen sellaista käsityöläisyyttä ja kko toiminnan uutta tarkastelua, joka voi rikastuttaa sekä uimareiden harjoituselämää ja valmen- tajien kokemuksia valmennuksesta.