vaikeat elämäntilanteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "vaikeat elämäntilanteet"

Transkriptio

1 Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2009, 2008 Mielenterveys- ja lähiötyö sekä vaikeat elämäntilanteet Fiilis-hanke

2 JYVÄLÄ ON VASTANNUT ALUEELLISIIN LLISIIN JA AJANKOHTAISIIN HAASTEISIIN JYVÄLÄN HANKETOIMINTA Työllistäviä ja työllistymistä edistäviä projekteja on toteutettu Kolme kuvausta käynnistyneistä projekteista, joilla on työllistäviä tai työllistymistä edistäviä tavoitteita FIILIKSESSÄ tarjotaan tukea, tietoa ja taitoa jatkotyöllistymiseen ja/ tai ammatilliseen koulutukseen hakeutumiseen. Tavoitteena on antaa osallistujille välineitä itsenäiseen ja omatoimiseen työn ja koulutuksen hakuun, kehittää osallistujien työn ja koulutuksen hakutaitoja ja herättää ajatuksia vaihtoehtoisista tavoista työllistyä. Erilaisten ennakkoluulojen ja pelkojen vähentäminen työnhakua ja omia tulevaisuuden vaihtoehtoja kohtaan on keskeinen osa toimintaa. FIILIKSEN tavoitteena on myös osallistujan kokonaisvaltainen tukeminen hänen elämäntilanteessaan. Tahto Tehdä Työtä -projektin ( ) tavoitteena on työllistää kolmen vuoden aikana korkeimmalla korotetulla palkkatuella ja muilla tuetun työllistämisen keinoilla 40 henkilöä Jyvälän Setlementin eri toimipisteisiin ja muihin työpaikkoihin. Projektiin pyritään löytämään työhaluisia henkilöitä, joiden työelämän- ja työssäolon valmiuksia sekä verkostoitumista ja jatkopolkuja (joko työelämän tai koulutuksen) projektin orientaatio- ja työllistämisjakson aikana vahvistetaan. Taitajasta Ohjaajaksi -Työvalmentajien ohjauskoulutushanke kohdistuu työvalmentajien ohjaustaitojen kehittämiseen. Työvalmentautujat ovat erityisen haasteellisia, sillä suurin osa heistä on heikossa työmarkkina-asemassa olevia esim. pitkäaikaistyöttömiä, syrjäytymisuhan alla olevia, kuntoutettavia (esim. päihde- tai mielenterveyssyistä). Heillä voi olla myös luki-, kirjoitus- tai hahmottamishäiriöitä tai he voivat muuten olla elämänotteen kadottaneita. Monet työvalmentajat työskentelevät erityistä tukea tarvitsevien lasten- ja nuorten kanssa. Lisäksi eri kulttuurien kohtaaminen arkipäiväistyy monissa työyhteisöissä henkilöä osallistuu työllistäviin ja työllistymistä edistäviin projekteihin 14 henkilöä on osallistunut Fiilis-hankkeeseen ja165 henkilöä Tahto Tehdä Työtä -projektiin eli yhteensä 179 henkilöä on osallistunut työllistäviin ja työllistymistä edistäviin projekteihin.

3 Jyvälä vastaa välityömarkkinoille asetettuun haasteeseen Työvoimapoliittisia toimenpiteitä hyödyntäen on työllistetty keskimäärin 15 henkilöä vuositasolla Tahto Tehdä Työtä -projektin kautta ( ) TTT- projektin kautta on työllistetty keskimäärin 20 henkilöä vuodessa On kehitetty ja toteutettu laadukasta työvalmennusta % Tahto Tehdä Työtä -projektin asiakastyytyväisyyskyselyyn vastanneista arvioi oman kokemuksensa pohjalta saaneensa hyvää tai vahvaa tukea työvalmennuksesta omaan ammatilliseen kasvuunsa ja kehitykseensä Asteikko: 1=Heikko 2=Tyydyttävä 3=En osaa sanoa 4=Hyvä 5=Vahva 41 % TTT- projektin asiakaskyselyyn vastanneista ilmoitti saaneensa hyvää tai vahvaa tukea työvalmennuksesta omaan ammatilliseen kasvuunsa ja kehitykseensä (4-5). (n=23/83) % Tahto Tehdä Työtä -projektin asiakastyytyväisyyskyselyyn vastanneista 80 % koki halunsa saada töitä tai päästä koulutukseen lisääntyneen Asteikko: kyllä ei. 83 % TTT-projektin asiakaskyselyyn vastanneista koki halunsa saada töitä tai päästä koulutukseen lisääntyneen. (n=19/83 ) Tahto Tehdä Työtä -projektin asiakastyytyväisyys-kyselyyn vastanneista 80 % kokee olevansa tyytyväinen TTTprojektiin vastaamalla 4 tai 5 Asteikko: 1=heikoin 5=paras 65 % TTT-projektin asiakaskyselyyn vastanneista koki olevansa tyytyväinen projektiin (4-5). (n=23/83) % %

4 Työvalmentajien ohjauskoulutukseen osallistuneista 60 % kokee ohjaustaitojensa vahvistuneen paljon tai erittäin paljon Asteikko: 1=Ei lainkaan 2=Jonkin verran 3=En osaa sanoa 4=Paljon 5=Erittäin paljon % Työvalmentajien ohjauskoulutuksen palautekyselyyn vastanneista 36 % koki ohjaustaitojensa vahvistuneen paljon (4-5). (n=22/31) On kehitetty toimintamalli, jossa ammatillinen koulutus liitetään osaksi tukityösuhdetta Kuvaus mallista ja sen kehittämisestä TTT-projektin tavoitteena oli myös koulutusmallin luominen osaksi työsuhdetta. Koulutusta saatiinkin osittain suunniteltua ja liitettyä työhön, mutta varsinaisen koulutusmallin kehittämistyö jäi idea-asteelle On toteutettu elämänhallintaa tukevia ja syrjäytymistä ehkäiseviä projekteja Malliesimerkki tätä tavoitetta toteuttavasta hankkeesta Fiilis-hankkeen ( ) tavoitteena on ollut kehittää malli henkilökohtaisen elämänpolun suunnitteluun. Fiilis tarjoaa elämänhallintaa tukevan toimintakokonaisuuden, jonka tavoitteena on vahvistaa osallistujien jaksamista ja uuden suunnan löytymistä omalle elämälle. Osallistujat olivat alkujaan pitkäaikaistyöttömiä, mutta vuoden 2009 aikana suurin osa heistä on ollut mielenterveyskuntoutujia, joiden kohdalla elämänhallinnan tukeminen erityisesti korostuu. Pitkäaikaistyöttömät ja mielenterveyskuntoutujat ovat heikossa työmarkkina-asemassa olevia ja usein myös vailla ammatillista tutkintoa. Mielenterveyskuntoutujille paluu omaan ammattiin ei ole usein tavoitteena ja siten heidän syrjäytymistään pyritään ehkäisemään tukemalla uuden koulutuspolun löytymistä.

5 Fiilis-ryhmätoiminnan aloittaneista (6) 3 henkilöä käy läpi koko prosessin Fiilis-ryhmätoiminnan aloittaneista (6 henkilöä) koko prosessin kävi läpi 3 henkilöä Fiilis-ryhmätoiminnan läpikäyneet tekevät henkilökohtaisen elämänpolun suunnitelman Ryhmätoiminnan läpikäyneet tekivät henkilökohtaisen lähitulevaisuuden suunnitelmakartan Furmanin ja Aholan kehittämän reteaming-mallin mukaisesti. Fiiliksen loppuessa kahdella heistä oli oma jatkopolku selvillä, ja he lähtivät valitsemalleen polulle henkilöä osallistuu syyskuussa 2009 alkavaan Fiilis-ryhmään 10 henkilöä osallistui syyskuussa alkaneeseen Fiilis-ryhmään Fiilis-ryhmätoiminnan läpikäyneistä kaikilla näkyy positiivisia muutoksia vähintään kahdella hyvinvoinnin osa-alueella Fiilis-ryhmätoiminnan läpikäyneistä (3 osallistujaa) näkyi positiivisia muutoksia neljällä, viidellä ja seitsemällä osa-alueella.

6 Fiilis-ryhmätoiminnan läpikäyneistä kaikki kokevat voimautuneensa. Oletko huomannut itsessäsi voimautumista Fiiliksen aikana? Asteikko: En, Ehkä, Kyllä Fiilis-ryhmätoiminnan läpikäyneistä kaikki (3/3) kokivat voimaantuneensa Fiilis-ryhmätoiminnan läpikäyneistä kaikki kokevat saaneensa välineitä tulevaisuuden suunnitteluun Asteikko: En, Ehkä, Kyllä Fiilis-ryhmätoiminnan läpikäyneistä (3) yksi koki varmasti ja kaksi ehkä saaneensa välineitä tulevaisuuden suunnitteluun Asiakastyytyväisyys: hankkeisiin osallistuvat kokevat saavansa sen mitä ovat odottaneet TOT-hankkeen työvalmentajien ohjauskoulutuksiin osallistuneista 15 /30 kokee kehittyneensä ohjaajana vähintään 4:lla eri osa-alueella (osa-alueita yhteensä 7) paljon tai erittäin paljon Asteikko: 1=Ei lainkaan 2=Jonkin verran 3=En osaa sanoa 4=Paljon 5=Erittäin paljon TOT-hankkeen työvalmentajien ohjauskoulutuksiin osallistuneista 10 / 22 koki kehittyneensä ohjaajana vähintään 4:llä eri osa-alueella (osa-alueita yhteensä 7) paljon tai erittäin paljon.

7 JYVÄLÄ ON VASTANNUT ALUEELLISIIN JA AJANKOHTAISIIN HAASTEISIIN JYVÄLÄN HANKETOIMINTA Työllistäviä ja työllistymistä edistäviä projekteja on toteutettu Kaksi kuvausta tätä tavoitetta toteuttavista hankkeista. Kuvaus 1. Tahto Tehdä Työtä -projektin kokonaistavoitteena on työllistää kolmen vuoden aikana korkeimmalla korotetulla palkkatuella ja muilla tuetun työllistämisen keinoilla 40 henkilöä projektin ajaksi ja sen jälkeen avoimiin työpaikkoihin. Projektin orientaatiovaihe suunnataan yhteensä työttömälle työnhakijalle. Projektiin pyritään löytämään sellaisia työhaluisia henkilöitä, joiden työelämän- ja työssäolon valmiuksia sekä verkostoitumista ja jatkopolkuja (joko työelämän tai koulutuksen) projektin orientaatio- ja työllistämisjakson aikana vahvistetaan. Osa projektiin osallistuvista suorittaa työssä oppimisen ohessa ammatillista tutkintoa tai sen osia. Projektin aikana kehitetään toimintamalli, jossa ammatillinen koulutus liitetään osaksi tukityösuhdetta. Tavoitteena on myös luoda eri yhteistyökumppaneiden välille tiivis yhteistyö, jonka avulla voidaan edistää projektin asiakkaiden jatkotyöllistymistä palkkatukityösuhteen jälkeen. Orientoiva vaihe tukee elämänhallinnan tason nostamista, vahvistaa itsetuntemusta, ehkäisee syrjäytymistä sekä parantaa työelämä- ja työnhaun valmiuksia. Uudet työvoimapoliittiset linjaukset ovat luoneet omat haasteet välityömarkkinoille. Näihin TTT-projekti pyrkii vastaamaan innovatiivisesti. Kuvaus 2. Jyvälän kansalaisopiston toteuttama Aktiivisena arkeen -ryhmä suunnattiin Jyväskylän työvoiman palvelukeskuksen asiakkaille. Ryhmä kokoontui 20 kertaa (yhteensä 80 tuntia). Ryhmän aloitti kahdeksan osallistujaa ja sen suoritti loppuun seitsemän ryhmäläistä. Palautekeskusteluissa viisi toi esiin oman ajatuksensa jatkopolustaan, joka suuntautui työtoimintaan tai koulutukseen. Aktiivisena arkeen ryhmän tavoitteena oli kannustaa ryhmäläisiä aktiivisempaan ja liikkuvampaan arkeen, auttaa heitä löytämään ja tunnistamaan omia voimanlähteitään, antaa valmiuksia suuntautua työelämään tai koulutukseen, kannustaa näkemään uusia mahdollisuuksia omassa elämässään sekä tuoda iloa ja yhteisöllisyyttä osallistujien arkeen Hankkeisiin osallistuvia työnhakijoita (TTT-projekti, Fiilis-hanke, Aktiivisen arkeen). Tavoite Tulos Fiilis-ryhmätoiminnan aloittaneista käy läpi koko prosessin. 50% 60%

8 Hankkeet työllistävät Jyvälän Setlementin eri toimipisteisiin työnhakijoita Työvoimapoliittisia toimenpiteitä hyödyntäen on työllistetty Jyvälän Setlementin eri toimipisteisiin henkilöitä Tavoite Tulos On kehitetty toimintamalli, jossa ammatillinen koulutus liitetään osaksi tukityösuhdetta Kuvaus mallista Tahto Tehdä Työtä -projektin ( ) aikana kehitetään toimintamalli, jossa ammatillinen koulutus liitetään osaksi tukityösuhdetta. Ammatillisten tutkintojen linkittäminen osaksi työsuhdetta on haasteellista. Opiskelun ja työn yhdistäminen ei aina ole paras vaihtoehto, varsinkaan henkilöille jotka ovat pitkään olleet poissa työelämästä. Kuitenkin ammatillinen koulutus voidaan tänä päivänä räätälöidä niin, ettei se kuormita liikaa työsuhteessa olevia. Tavoitteena on luoda mahdollisimman monelle projektilaiselle mahdollisuus liittää ammattillinen koulutus osaksi tukityösuhdetta. Neuvottelut muutamien projektilaisten ja kouluttajien välillä on aloitettu. TTT-projektissa on pyritty vastaamaan asiakaslähtöisesti mahdollisimman monipuolisella koulutustarjonnalla projektilaisten tarpeisiin, ammatillisen kasvun ja elämänhallinnan tukemiseksi. Koulutusten kestot ovat vaihdelleet kertaluontoisesta vuoden mittaiseen. Keväällä järjestettyjä koulutuksia olivat: prosessi, hygieniapassi, atk-ryhmä, tahto-ryhmä, työtiimi, tulityökortti ja alkusammutus. Syksyn koulutukset olivat: prosessi, hygieniapassi, atk-ryhmä, tahto-ryhmä, työtiimi, ensiapu 1, jaksamista liikkuen ja äänenhuolto. Koulutuksista kerätyn kirjallisen palautteen mukaan kokonaiskeskiarvoksi tuli 4,12 (asteikko oli 1 5). TTT-projektin tavoitteena olevan toimintamallin kehittäminen on ollut haasteellista, johtuen projektilaisten henkilökohtaisista resursseista opiskelun ja työnteon samanaikaiseksi yhdistämiseksi. Kehitystyö toimintamallin kehittämiseksi jatkuu edelleen v

9 On toteutettu elämänhallintaa tukevia ja syrjäytymistä ehkäiseviä projekteja Kaksi malliesimerkkiä tätä toveuttavasta hankkeesta Malliesimerkki 1. Tahto Tehdä Työtä -projekti ( ) on pääosin TE-keskuksen rahoittama ja Jyvälän Setlementti ry:n hallinnoima kolmivuotinen projekti. TTT-projektin tavoitteena on edesauttaa osallistujien työllistymistä Jyvälän eri toimipisteisiin sekä avoimille työmarkkinoille. Projekti järjestää koulutuksia työntekijöiden ammatillisen kasvun ja elämänhallinnan tukemiseksi. Jokainen projektiin osallistuva saa henkilökohtaista tukea ja ohjausta jatkotyöllistymiseen ja ammatilliseen koulutukseen hakeutumisessa. Jyvälässä työsuhteen v päättävistä (23) jatkosuunnitelmia oli 12:sta projektilaisella ja 11:sta ei ollut varmaa tietoa jatkosta. Jatkotyöllistyminen välityömarkkinoille tarkoittaa usean kohdalla sitä, että he ovat siirtyneet työsuhteeseen Jyvälään. Ilahduttavaa on myös neljän henkilön ammatilliseen koulutukseen pääseminen. Kevään koulutuksista kerätyn kirjallisen palautteen mukaan kokonaiskeskiarvoksi tuli 4,1 (arviointiasteikko oli 1 5). Malliesimerkki 2. FIILIS-hanke ( ) on RAY:n rahoittama ja Jyvälän Setlementti ry:n hallinnoima kolmivuotinen kehittämishanke. FIILIS-pitkäaikaistyöttömän tulevaisuusverstaan tavoite on henkilökohtaisen elämän polun kehittäminen. FIILIKSESSÄ pyritään ihmisen kokonaisvaltaiseen huomioimiseen. Toiminnan lisäksi kehitetään välineitä ja menetelmiä turvaverkkojen rakentamiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, että osallistuville tulee yhteisöön ja verkostoon kuulumisen tunne, vielä FIILIKSEN jälkeenkin. Toteutuessaan FIILIS parantaa osallistujien tulevaa työmarkkina-asemaa ja auttaa heitä hallitsemaan paremmin tulevaisuuttaan, ehkäisee syrjäytymistä sekä tehostaa julkisten varojen käyttöä Tavoite Tulos Jyvälän kansalaisopiston toteuttaman Aktiivisena arkeen -hankkeen 8 7 elämänhallintaa tukevaan toimintaan osallistuneita Hankkeisiin osallistuvat kokevat saavansa sen mitä ovat odottaneet Jyvälän kansalaisopiston toteuttaman Aktiivisena arkeen -hankkeen koulutuspalautteiden keskiarvo (asteikolla 1 5). Tavoite Tulos 3, Tahto Tehdä Työtä -projektin koulutuspalautteiden keskiarvo (asteikolla kouluarvosanoilla 4 10). 7 8

SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN JULKINEN SEKTORI JA TOIMINNAN ASIAKKAAT VUODELTA 2012

SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN JULKINEN SEKTORI JA TOIMINNAN ASIAKKAAT VUODELTA 2012 SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN JULKINEN SEKTORI JA TOIMINNAN ASIAKKAAT VUODELTA 2012 JYVÄLÄN SETLEMENTTI RY - Jyvälä tuottaa hyötyä julkiselle sektorille Jyvälä tarjoaa työpaikkoja Jyväskylän

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

vaikuttavuutta. Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hankkeen

vaikuttavuutta. Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hankkeen A) Hankkeen tavoitteena on, että Iisalmen seudun TE-toimiston alueella sijaitsevat työpajat ja tuotannolliset työkeskukset alkavat yhdessä tuotteistaa pajayksiköissä valmentautuville tai kouluttautuville

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

UUDENMAAN ALUEEN TYÖLLISTÄMISPROJEKTIT MALLEJA JA VÄLINEITÄ

UUDENMAAN ALUEEN TYÖLLISTÄMISPROJEKTIT MALLEJA JA VÄLINEITÄ UUDENMAAN ALUEEN TYÖLLISTÄMISPROJEKTIT MALLEJA JA VÄLINEITÄ TAUSTAA UusiTaito- projekti on kerännyt kansallisilta hankkeilta ja ESR- hankkeilta hankekortteja Uudenmaan alueelta vuosina 2009-2011. Korteissa

Lisätiedot

Keski-Suomen välityömarkkinoiden kehittämisohjelma KEVÄT

Keski-Suomen välityömarkkinoiden kehittämisohjelma KEVÄT Keski-Suomen välityömarkkinoiden kehittämisohjelma KEVÄT Projektipäällikkö Hankeasiantuntija Hankearvioija janne.laitinen@jamk.fi taina.era@jamk.fi raija.laaperi@thl.fi 1 Lähde: Valkky.fi 18.6.2009 2 TAUSTAA

Lisätiedot

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Yli 50-vuotiaiden työllistyminen. 26.11.2013 Yli 50-vuotiaiden työllistyminen / Riitta-Liisa Kokko 1

Yli 50-vuotiaiden työllistyminen. 26.11.2013 Yli 50-vuotiaiden työllistyminen / Riitta-Liisa Kokko 1 Yli 50-vuotiaiden työllistyminen 26.11.2013 Yli 50-vuotiaiden työllistyminen / Riitta-Liisa Kokko 1 Tausta Julkisen talouden kestävyysvajeen vähentäminen edellyttää nuorten ja eläkeikää lähestyvien työikäisten

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Avustajatoiminnasta ammattiin Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Valtakunnallinen avustajatoimintahanke Sotainvalidien Veljesliito käynnisti avustajatoimintahankkeen marraskuussa

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella

Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella Rekry Täsmä Muutos 8.10.2014 1 RekryKoulutus Työnantaja tarvitsee uusia ammattitaitoisia työntekijöitä, eikä heitä ole tarjolla työnhakijoina tai lähiaikoina

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Työllistymistä y edistävä toiminta

Työllistymistä y edistävä toiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 0, 0 Työllistymistä y edistävä toiminta Setlementti Louhela ry Päätavoite. LOUHELA ON VASTUULLINEN TYÖNANTAJA jakautuu osatavoitteeseen 0. Osatavoite: Työntekijöiden

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA. TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Talouden epävarmuus ja kasvun hidastuminen varjostavat Suomea onko taantuma tulossa

Lisätiedot

SATAOSAA työhönvalmennus

SATAOSAA työhönvalmennus SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma

Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma No. Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma KT Jukka Lerkkanen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu Julkaistu 10.01.2005 Lerkkanen, Jukka Jyväskylä ammattiopiston opinto-ohjaussuunnitelma

Lisätiedot

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? 2014 Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Käsitteistä Sosiaalinen kuntoutus Kuvaa toimintaa, joka edistää ihmisen toimintamahdollisuuksia.

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke 10.4.2015 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & Avanti-hanke AVANTIBOOK Nro 6 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kaupungin Työllisyyspalvelut Seinäjoki

Lisätiedot

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta OLOPISTE Olopiste - kynnyksetön työtoiminta 1.9.2015-31.8.2018 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Harjulan Setlementti ry Sylvia-Koti yhdistyksen Kaupunkikylä Lahden ammattikorkeakoulu Lahden kaupunki osallistuu

Lisätiedot

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179)

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAINUULAISET VÄLITÖMARKKINAT MURROKSESSA KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAIRA-HANKE Hallinnoija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kesto 2008 2010, optio vuoteen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Muutosturvainfo PIONR

Muutosturvainfo PIONR Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla

Lisätiedot

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa yhdistää maahanmuuttajien parissa työskentelevät asiantuntijat verkostoksi, joka toteuttaa yhä laadukkaampia ja vaikuttavampia kotouttamispalveluita kaikkialla

Lisätiedot

T YÖ PA N K K I KO K E I L U. Nuorisotutkimusverkoston seminaari Työpaikka työhaluisille ja työkykyisille? Helsinki

T YÖ PA N K K I KO K E I L U. Nuorisotutkimusverkoston seminaari Työpaikka työhaluisille ja työkykyisille? Helsinki 1 T YÖ PA N K K I KO K E I L U Nuorisotutkimusverkoston seminaari Työpaikka työhaluisille ja työkykyisille? Helsinki 10.10.2017 Aarne Kuusi Kokeilun taustaa Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmahanke

Lisätiedot

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 15.3.2017 Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson Pohjois-Savon ELY-keskus Valtion ja kunnan roolit

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISJAKSOON LIITETTY TYÖHÖNVALMENNUS TAMPEREEN SARKA OY:SSÄ. http://www.tampereensarka.fi/images/muok attu_1.jpg

TYÖLLISTÄMISJAKSOON LIITETTY TYÖHÖNVALMENNUS TAMPEREEN SARKA OY:SSÄ. http://www.tampereensarka.fi/images/muok attu_1.jpg TYÖLLISTÄMISJAKSOON LIITETTY TYÖHÖNVALMENNUS TAMPEREEN SARKA OY:SSÄ http://www.tampereensarka.fi/images/muok attu_1.jpg TAMPEREEN SARKA OY Tampereen kaupungin omistama sosiaalinen yritys Sosiaalinen yritys

Lisätiedot

Työnhakuvalmennus klubitoimintana kannustus avoimille työmarkkinoille

Työnhakuvalmennus klubitoimintana kannustus avoimille työmarkkinoille Työnhakuvalmennus klubitoimintana kannustus avoimille työmarkkinoille Riitta Romppainen, Koulutusavain Oy Maakunnallinen työllisyysfoorumi 13.12.2011 Kevät 2008: Kirjalliset kyselyt ja keskustelut paikallisen

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyky määräytyy suhteessa työhön Sopiva työ tukee kaikkien ihmisten hyvinvointia myös useimmista

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki 11.02.2010 Miika Keijonen 12.2.2010 1 Monimuotoisuus työpaikalla 12.2.2010 2 Monimuotoinen työyhteisö Monimuotoisuutta kunnioittavassa työyhteisössä

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi

Lisätiedot

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa 3.11.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo 22.11. 2016 KOTOUTUMISKOULUTUS Kotoutumiskoulutus toteutetaan Opetushallituksen kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan (OPH 1/011/2012) Toteutuksessa

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöt tilastollista tarkastelua

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöt tilastollista tarkastelua Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöt tilastollista tarkastelua Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli vuoden 2012 aikana vajaakuntoisia 1 (nyk. vammaisia ja pitkäaikaissairaita) työnhakijoita kaikkiaan

Lisätiedot

Mahdollisuuksien Matka. Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori

Mahdollisuuksien Matka. Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori Mahdollisuuksien Matka Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori Logos-projekti 2008-2010 Ray:n tuella Päämääränä on muistisairaan

Lisätiedot

NUORISSA ON TULEVAISUUS!

NUORISSA ON TULEVAISUUS! NUORISSA ON TULEVAISUUS! TERVETULOA! 1 HUKASSA Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? - Pekka Myrskylä, EVA-analyysi Syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Syrjäytymisen ytimessä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Eija Hanni 17.5.2011 Eija Hanani Työllisyydenhoidon linjaukset 1. Työttömyyden katkaisu mahdollisimman varhain 2. Painopisteryhmät: - nuoret - nuoret aikuiset - maahanmuuttajat

Lisätiedot

Olli Laasanen Anna-Kaisa Liimatainen Leena Tarkiainen

Olli Laasanen Anna-Kaisa Liimatainen Leena Tarkiainen Olli Laasanen Anna-Kaisa Liimatainen Leena Tarkiainen 15.3.2018 Kolme päätavoitetta 1. Tutkimuksellinen Tunnistamme pitkäaikaistyöttömien työllistymisen esteitä ja edellytyksiä. 2. Työllistyminen Autamme

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.

Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10. Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Henkilöasiakkaita yht. 559 500 (30.8.2014) 319

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA

HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA ONNELAN ORIASEMA, Johanna Kivimäki Oriasemapalvelut Ravihevoskasvatusta Varsapihatto TYÖNANTAJAHISTORIA: palkattu kesätyöntekijä (palkkatuella ja ilman), oppisopimus, työkokeilu,

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

Erilaisista osaajista työvoimaa -tour 2011 (Työmieli, Punainen Talo, Valtaväylä, Mieluisa)

Erilaisista osaajista työvoimaa -tour 2011 (Työmieli, Punainen Talo, Valtaväylä, Mieluisa) Erilaisista osaajista työvoimaa -tour 2011 (Työmieli, Punainen Talo, Valtaväylä, Mieluisa) Tiistai 23.8.2011, Rauma Rauman Merimuseo Oppilaitos-yhteistyöyritys -työmalli ja opinnollistaminen: käytännöllinen

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

ESR Pohjois-Karjalassa. Työllisyyttä ja hyvinvointia seminaari Raisa Lappeteläinen

ESR Pohjois-Karjalassa. Työllisyyttä ja hyvinvointia seminaari Raisa Lappeteläinen ESR Pohjois-Karjalassa Työllisyyttä ja hyvinvointia seminaari 2.12.2010 Raisa Lappeteläinen Euroopan Sosiaalirahasto EU:n rakennerahasto rahoittaa inhimillisten voimavarojen kehittämistä ESR:n tehtävänä

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE 2016 Vastausprosentti: 50 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

SETLEMENTTI TYÖNANTAJANA

SETLEMENTTI TYÖNANTAJANA SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN VUODELTA 2012 SETLEMENTTI TYÖNANTAJANA JYVÄLÄN SETLEMENTTI RY - Jyvälä on vastuullinen työnantaja Sairauspoissaolojen määrä ei poikkea valtakunnan keskiarvosta

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 42,4 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet 1. Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt

Lisätiedot

Tuemme opiskelijoidemme työllistymistä ja turvaamme osaavan työvoiman saatavuutta yrityksille.

Tuemme opiskelijoidemme työllistymistä ja turvaamme osaavan työvoiman saatavuutta yrityksille. Tuemme opiskelijoidemme työllistymistä ja turvaamme osaavan työvoiman saatavuutta yrityksille. rekrytapahtumat välittäjäpalvelut Work Smart uraohjausmalli Tarve - Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään

Lisätiedot

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Moninaisuus on rikkaus Lahti Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden

Lisätiedot

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013 Anne Kumpula 2000 1800 1600 1400 1858 Pirkanmaan maahanmuuttajat työllisyyskoodin mukaan

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017

AIKUISKOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 1 AIKUISKOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 Vastausprosentti 50,0 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet 2. Opetusmenetelmät ja työtavat 2 eri eri Ei Koulutuksessa käytetyt opetusmenetelmät

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 46,0 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 11 Koulutuksen sisällöt

Lisätiedot

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

TEO-HANKE/LUONNOS - ASKELMALLI - PÄÄTAVOITTEET

TEO-HANKE/LUONNOS - ASKELMALLI - PÄÄTAVOITTEET TEO-HANKE/LUONNOS - ASKELMALLI - PÄÄTAVOITTEET 5.6.2019 / Asuntopäällikkö Jonas Nylén, Kiinteistötoimi TYÖKYKYÄ JA ELINVOIMAA OSALLISUUDESTA (TEO) HANKKEEN ASKELMALLI JATKOPOLUT Hankkeen kohderyhmä: Syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina Työllistymisen seminaari 30.8.2017 Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus 22.9.2017 Toimintamme lähtee

Lisätiedot

Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa

Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työtie-projektin ja kuntien yhteinen kokeilu. Mukana Juuka, Valtimo, Nurmes ja Lieksa. Kesto projektin rahoituspäätöksen mukaan. Käynnistynyt kuuden valitun työvalmentajan

Lisätiedot

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 Tavoite Nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääminen tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomistilanteissa ja pidempiaikaisissa lomautustilanteissa (vähintään

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 15.6.2009 Aikataulu Ensimmäinen työpaja 9.6 klo 8.30 12.00 MTC, Porin Puuvilla, Pohjoisranta 11F, Puuvillasali Toinen työpaja 25.8, sama aika ja

Lisätiedot

Paja 2. Opinnäytetöiden kehittäminen Tila: huone 247, 2. kerros

Paja 2. Opinnäytetöiden kehittäminen Tila: huone 247, 2. kerros Paja 2. Opinnäytetöiden kehittäminen Tila: huone 247, 2. kerros Työpajassa esitellään opinnäytetöiden kehittämishankkeen nykyvaihetta ja keskustellaan kriittisistä kohdista opinnäytetyöskentelyn aloitusvaiheessa,

Lisätiedot

Pirjo Oksanen

Pirjo Oksanen TYÖLLISYYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN INTEGROITU TOIMINTAMALLI KUOPION ALUEEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJA KOSKEVA TYÖLLISYYSKOKEILU PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN VÄHENTÄMISEKSI 14.9.2016 Pirjo Oksanen KOKEILUALUE

Lisätiedot

edellä kuntakokeilussa

edellä kuntakokeilussa edellä kuntakokeilussa Jyväskylässä 25.11.2013 Työllisyyden Kuntakokeilu www.jyvaskyla.fi/tyo/kuntakokeilu www.toihinpalvelu.fi www.facebook.com/tyo/kuntakokeilu Euroja ja ihmisiä 2000 M 2100 150 M 8,8

Lisätiedot

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Prolainen vaihtoehto Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Osaamisen päivittäminen on avain työn kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen Työttömien koulutukseen panostaminen

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita

K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita Lapin välityömarkkinoiden työkokous 26.9.2013 projektipäällikkö Anne-Mari Arola Kompassi-projektin ammatillisen kuntoutuksen

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 43 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018 AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan

Lisätiedot

CP-vammaisen aikuisen elämänpolku seminaari

CP-vammaisen aikuisen elämänpolku seminaari CP-vammaisen aikuisen elämänpolku seminaari Helsinki 27.5.2009 CP-vammaisten nuorten ammatillisten suunnitelmien haasteet ja mahdollisuudet projektityöntekijä, psykologi Aino Ahonen Invalidiliiton Jyväskylän

Lisätiedot