Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma"

Transkriptio

1 No. Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma KT Jukka Lerkkanen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu Julkaistu

2 Lerkkanen, Jukka Jyväskylä ammattiopiston opinto-ohjaussuunnitelma Julkaistu Tämän artikkelin tarkoituksena on esitellä Jyväskylän ammattiopiston opintoohjaussuunnitelmaa (2003). Suunnitelman laadinnan perustana on ollut luoda monialaiselle ja laajalle ammattiopistolle opinto-ohjauksen yhteiset toimintaperiaatteet. Toimintaperiaatteet rakentuvat tarvelähtöisyydelle ja ohjauspalvelujen monipuolisuudelle. Yhteiset toimintaperiaatteet on kirjattu myös ammattiopiston laatukäsikirjaan. Oppilaitoksilla on tämän lisäksi omat opinto-ohjaussuunnitelmat, joissa on kuvattu yksityiskohtaisemmin opintoohjauspalvelujen käytännön toteuttaminen. Opetussuunnitelman perusteet Opetussuunnitelman perusteet (2000) määrittelevät, että opinto-ohjauksen tavoitteena on, että opiskelija osaa toimia oppilaitosyhteisössään ja suunnitella opintonsa ja sitoutua opiskeluun. Opiskelijan on tiedettävä tutkintoonsa sisältyvät opinnot ja niihin liittyvä valinnaisuus. Hänen on osattava seurata opintosuoritustensa kertymistä sekä hakea tukea opiskelujensa suunnittelulle. Lisäksi opiskelijan tulee osata hakea tukea mahdollisissa opiskeluun liittyvissä vaikeuksissa sekä työtä ja jatko-opiskelupaikkaa myös ulkomailta. Opinto-ohjausta tulee sisältyä tutkintoon vähintään 1,5 opintoviikkoa. Lisäksi jokaisella opiskelijalla on oikeus saada henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opintojen ohjausta opintojensa ohella riittävästi. Oppilaitoksen tulee huolehtia erityisesti niiden opiskelijoiden ohjauksesta, joilla on opiskeluvaikeuksia, poissaoloja koulutuksesta tai elämänhallintaan liittyviä vaikeuksia. Opiskelijoille on laadittava valintojensa mukaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Koko henkilöstön tulee osallistua opiskelijoiden ohjaukseen, mutta päävastuu sen suunnittelusta on opinto-ohjaajalla. Opinto-ohjauksen onnistumiseksi tulee 2/7

3 tehdä oppilaitoksen sisäistä asiantuntijayhteistyötä, yhteistyötä opiskelijoiden ja heidän kotiensa kanssa, eri oppilaitosten välillä sekä oppilaitosten ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. Opinto-ohjauksen keskeiset periaatteet Jyväskylän ammattiopiston perustehtävänä on kohottaa nuorten ammatillista osaamista, antaa opiskelijoille valmiuksia itsenäisen ammatin harjoittamiseen, kehittää työelämää, edistää työllisyyttä ja elämänhallintaa. Opinto-ohjauksen tehtävänä on tukea oppilaitosten perustehtävää tarvelähtöisillä (need-based) ja monipuolisilla ohjauspalveluilla. Tarvelähtöisyys pohjautuu ajatukseen, jonka mukaan opinto-ohjauksen tarpeet vaihtelevat yksilöittäin ja yksilöllisiä ohjaustarpeita on arvioitava. Toiseksi tarvelähtöisyys tarkoittaa, että opinto-ohjauksen tarpeet ovat erilaiset opiskelupolun eri vaiheissa. (Lerkkanen 2002.) Opiskelupolkuun kuuluviksi tunnistetaan seuraavat vaiheet: ennen opintojen alkua, opintojen alkaessa, opintojen kuluessa, opintojen päättyessä ja opintojen jälkeen (Vuorinen 1998, 50). Lisäksi valinnaisuus, kaksoistutkinto, opintotarjonnan laajeneminen toisen asteen yhteyden muihin oppilaitoksiin ja opintojen hyväksilukeminen lisäävät opinto-ohjauksen tarvetta ja muuttavat myös ohjausmenetelmiä. Monipuolisilla ohjauspalveluilla vastataan erilaisiin ohjaustarpeisiin. Monipuolisten ohjauspalvelujen perusedellytys on sellaiset opetussuunnitelmat, joiden avulla opiskelijat voivat suunnitella opintojensa kulun. Opetussuunnitelmissa tulee kuvata ne puitteet ja järjestelyt, joiden rajoissa opiskellaan ja opitaan. Monipuoliset ohjauspalvelut ilmenevät kolmella tavalla: opinto-ohjauksen toimintoina, ohjausmenetelminä ja henkilöstön tehtävinä. Opinto-ohjauksen toiminnot jakautuvat tiedottamiseen, neuvontaan ja ohjaukseen. Opinto-ohjauksen toiminnoista niin sisäinen kuin ulkoinen tiedottaminen on tärkeä. Tiedottamisen avulla jokainen opiskelija ja hänen vanhempansa ovat tietoisia siitä, mitä opinto-ohjauspalveluja Jyväskylän ammattiopisto tar- 3/7

4 joaa. Neuvonnan tarkoituksena on arvioida opiskelijoiden ohjaustarpeita ja neuvoa heitä sellaisten palvelujen piiriin, jotka parhaiten vastaavat heidän tarpeitaan. Ohjaus toteutetaan hyödyntäen erilaisia opinto-ohjauksen toteuttamismuotoja. Ohjausmenetelmät jakautuvat suur- ja pienryhmäohjaukseen, henkilökohtaiseen ohjaukseen sekä omaehtoiseen ohjaukseen. Ohjausmenetelmät kuvataan tarkemmin opinto-ohjaussuunnitelman oppilaitoskohtaisessa osuudessa. Jyväskylän ammattiopistossa toimii paljon henkilöitä, joiden toimenkuvaan kuuluu opinto-ohjauspalvelut. Heidän tehtävänimikkeitään ovat koulutuspäällikkö, opinto-ohjaaja, koulukuraattori, luokanvalvoja, opettaja, opintosihteeri, asuntolanhoitaja, nuorisotyöntekijä ja kirjastonhoitaja. Lisäksi opintoohjauksen tukiverkostoon kuuluvat opiskelijatutorit, terveydenhoitajat, opiskelijatyön pastori ja alumnit. Tästä syystä on tärkeää, että opinto-ohjauksen tehtävät ja niitä vastaavat toimijat kuvataan yksityiskohtaisesti opintoohjaussuunnitelman oppilaitoskohtaisessa osuudessa. Opinto-ohjauksen tavoitteet Jyväskylän ammattiopiston opinto-ohjauksen tavoitteena on, että opintoohjauksen avulla opiskelija oppii arvioimaan valmiuksiaan ja kehittämään vahvuuksiaan sekä sijoittuu työelämään tai jatko-opintoihin. Opinto-ohjaus jakautuu kolmeen tavoitealueeseen: oppimisen ja opiskelun, ammatillisen suuntautumisen sekä henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen ohjaukseen. Opintoohjauksen tavoitealueet eivät ole eriytyneitä vaan ne leikkaavat toisiaan (kuvio 1). 4/7

5 AMMATILLISEN SUUNTAUTUMISEN OHJAUS HENKILÖKOHTAISEN KASVUN JA KEHITYKSEN TUKEMINEN KUVIO 1. Opinto-ohjauksen tavoitealueet (Lerkkanen 2002, 51) Oppimisen ja opiskelun ohjauksen tavoitteena on perehdyttää opiskelija uuteen opiskeluympäristöön sekä avustaa häntä opiskelujen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Oppimisen ja opiskelun ohjaus on tiiviisti yhteydessä opetukseen ja oppimistavoitteisiin pääsemiseen. Opiskelija tarvitsee uudenlaisia opiskelutaitoja, koska ammattiin opiskelu on erilaista kuin opiskelu perusopetuksessa. Ammatillisen suuntautumisen ohjauksen tavoitteena on tukea yksilöllisiä koulutus- ja uravalintapolkuja ja sillä tavoin edistää opintojen jälkeistä työllistymistä tai jatko-opintoihin hakeutumista. Ammatillisen suuntautumisen ohjaus sisältää monenlaisia tehtäviä henkilökohtaisesta uraohjauksesta koulutuksen markkinointiin ja opiskelijavalintaan. Huolimatta tehtävien erilaisesta luonteesta niillä kuitenkin on yhteinen kokonaistavoite: tukea opiskelijaa ammatillisessa suuntautumisessa välittämällä tietoa päätöksenteon pohjaksi, ohjata koulutuksellisille poluille ja auttaa valintojen teossa. Henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen ohjauksen tavoitteena on vahvistaa 5/7

6 opiskelijan elämänhallintataitoja, itsetuntemusta ja itseluottamusta. Henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen ohjaus korostuu, koska opiskelijat ovat enimmäkseen nuoria ja opiskelu ajoittuu heidän elämässään vaiheeseen, jossa identiteettikehitys ja itsenäistyminen ovat ajankohtaisia. Lisäksi osa opiskelijoista tarvitsee erityistä psyko-sosiaalista tukea elämässään ja opiskelussaan. Opinto-ohjaussuunnitelman yhteys laatukäsikirjaan Jyväskylän ammattiopiston laatukäsikirjassa (2003) on kuvaus neljästä prosessista, joissa määritellään opinto-ohjauksen toimintoja. Ne ovat opiskelijavalinta, opiskelun aloittaminen, opinto-ohjaus ja opiskelun päättäminen. Kussakin prosessissa kuvataan sen tarkoitus, vastuu, prosessin tulokset, menetelmä ja liitteet/viittaukset. Laatukäsikirja ja opinto-ohjaussuunnitelma ovat laadittu samanaikaisesti, mutta eri niiden kirjoittajina ovat osittain toimineet eri henkilöt. Laatukäsikirjan ja ohjaussuunnitelman yhteneväisyydestä vastasi ammattiopiston koordinoiva opinto-ohjaaja. 6/7

7 Lähteet Jyväskylän ammattiopiston opinto-ohjaussuunnitelma Julkaisematon lähde. Jyväskylän ammattiopiston laatukäsikirja Julkaisematon lähde. Lerkkanen, J Koulutus- ja uravalinnan ongelmat. Koulutus- ja uravalinnan tavoitteen saavuttamista haittaavat ajatukset sekä niiden yhteys ammattikorkeakouluopintojen etenemiseen ja opiskelijoiden ohjaustarpeeseen. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 14. Opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus. Vuorinen, R Ohjaus avautuvissa ja verkottuvissa oppimisympäristöissä. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Opettajankoulutuslaitos. 7/7

Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena

Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Kiinni Työelämässä Mahis työhön projektin väliseminaari 11.11.2009 Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen - yksikkö Opetushallitus Ammatillisten

Lisätiedot

Opinto-ohjaajan koulutus. JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu. Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA.

Opinto-ohjaajan koulutus. JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu. Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA. Opinto-ohjaajan koulutus JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA Johdanto Tämä artikkeli on tehty osana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisen

Lisätiedot

MILLAISTA TUKEA TARVITSEN- AIKUISTEN TARVELÄHTÖINEN URAOHJAUS JA NEUVONTATYÖ

MILLAISTA TUKEA TARVITSEN- AIKUISTEN TARVELÄHTÖINEN URAOHJAUS JA NEUVONTATYÖ MILLAISTA TUKEA TARVITSEN- AIKUISTEN TARVELÄHTÖINEN URAOHJAUS JA NEUVONTATYÖ JUKKA LERKKANEN 20.9.2011 Ammatillinen opettajakorkeakoulu 1 SISÄLTÖ Koulutus- ja uravalinnan päätöksentekoprosessi Ohjaustarve

Lisätiedot

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa

Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa Opinto-ohjaajien ja ryhmänohjaajien tehtävänkuvien, yhteistyön ja työnjaon kehittäminen Yhdessä-hankkeen loppuseminaari 7.11.2014 Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman

Lisätiedot

OHJAUSTARPEEN ARVIOINNISTA PÄÄTÖKSENTEKOVALMIUKSIEN KEHITTÄMISEEN KT JUKKA LERKKANEN

OHJAUSTARPEEN ARVIOINNISTA PÄÄTÖKSENTEKOVALMIUKSIEN KEHITTÄMISEEN KT JUKKA LERKKANEN OHJAUSTARPEEN ARVIOINNISTA PÄÄTÖKSENTEKOVALMIUKSIEN KEHITTÄMISEEN KT JUKKA LERKKANEN 12.12.11 ESITTELY Research Associate, FSU 2011- Koulutuspäällikkö (opettajien jatkokoulutus, henkilöstöhallinto), ammatillinen

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

TARVELÄHTÖISET TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUT KT JUKKA LERKKANEN

TARVELÄHTÖISET TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUT KT JUKKA LERKKANEN TARVELÄHTÖISET TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUT KT JUKKA LERKKANEN 28.8.2013 Esittely Ohjaustarpeiden arviointi Asiakkaan päätöksenteko-prosessi siltamallina Millainen prosessi kuvaa tarvelähtöisiä

Lisätiedot

Kuopion Konservatorio

Kuopion Konservatorio 1 Kuopion Konservatorio OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA JOHDANTO Ammatillisen tutkinnon perusteiden mukaan koulutuksen järjestäjä laatii opetussuunnitelman yhteyteen opinto-ohjaussuunnitelman. Kuopion konservatorion

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

MATKAILUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSINSTITUUTIN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMAN TYÖVERSIO Taina Imberg ja Tuija Syväjärvi, huhtikuu 2013

MATKAILUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSINSTITUUTIN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMAN TYÖVERSIO Taina Imberg ja Tuija Syväjärvi, huhtikuu 2013 MATKAILUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSINSTITUUTIN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMAN TYÖVERSIO Taina Imberg ja Tuija Syväjärvi, huhtikuu 2013 Tämän artikkelin tarkoituksena on esitellä Lapin Matkailualan koulutus-

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Vahvistettu

OHJAUSSUUNNITELMA. Vahvistettu OHJAUSSUUNNITELMA Vahvistettu 8.11.2016 Rehtorin päätös 138/10/2016 1 (12) Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammatillisen perustutkinnon edellyttämä osaaminen ja

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Ohjaus opintojen eri vaiheissa tavoitteena ammatillisen kasvun tukeminen

Ohjaus opintojen eri vaiheissa tavoitteena ammatillisen kasvun tukeminen Opinto-ohjaajankoulutus 2010-2011 Kehittämistyöartikkeli Nina Pajari Ohjaus opintojen eri vaiheissa tavoitteena ammatillisen kasvun tukeminen Johdanto Ohjauksen kenttä on kokenut viime vuosina suuria muutoksia.

Lisätiedot

MAHIS-yhteistyöverkoston sopimus

MAHIS-yhteistyöverkoston sopimus MAHIS-yhteistyöverkoston sopimus Tällä sopimuksella Iisalmen kaupunki (Iisalmen lyseo ja aikuislukio), Kiuruveden kaupunki (Kiuruveden lukio), Pielaveden kunta (Pielaveden lukio), Sonkajärven kunta (Sonkajärven

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (Valma)

Ohjaussuunnitelma Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (Valma) Ohjaussuunnitelma Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (Valma) (12.8.2016) SISÄLLYSLUETTELO 1 Ohjaukseen osallistuvat kaikki... 1 2 Ohjauksen tavoitteet Valma-koulutuksessa... 2 3 Hyvän ohjauksen

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Musiikkialan perustutkinto

Musiikkialan perustutkinto Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelman yhteinen osa SISÄLLYS 1.Opetussuunnitelma ja sen soveltaminen 1 1.1 Kuopion konservatorio 1 1.2 Kuopion konservatorion arvot 1 2. Kuopion konservatorion ammatillinen

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Kaakkois-Suomen ELO seminaari 26.3.2015 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus uudistuu Kyamkissa Periaatteena

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Sisällys: 1. Ohjaustoiminnan tavoitteet... 3 2. Ohjauksen järjestäminen, työmuodot ja tehtävien jakautuminen... 3 3. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö... 5 4. Keskeiset

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaus valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa ja ohjauksessa. Opetushallitus Kirsti Kupiainen

Opiskelijan ohjaus valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa ja ohjauksessa. Opetushallitus Kirsti Kupiainen Opiskelijan ohjaus valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa ja ohjauksessa Opetushallitus 4.12.2009 Kirsti Kupiainen Sisältö Säädökset ja määräykset Ohjaus käsitteenä ja toimintana Ohjausyhteistyö Ryhmänohjaus

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistarttikokeilun päätösseminaari 12.-13.4.2010 Jyväskylä Kirsti Kupiainen Säädökset ja määräykset

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ohjaus työelämään 29.10.2014 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus Kyamkissa Periaatteena opiskelijalähtöisyys

Lisätiedot

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen Sisällys 1. Hyvän ohjauksen kriteerien tehtävä... 3 2. Hyvän ohjauksen kriteerien käyttö

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Miten tuemme opiskelijaa oppilaitoksessamme?

Miten tuemme opiskelijaa oppilaitoksessamme? Miten tuemme opiskelijaa oppilaitoksessamme? Opas ammatillisen oppilaitoksen opinto-ohjaussuunnitelman laatimiseen Ulla Numminen Jarmo Heino Kirsi Joronen-Vallin Roland Karlsson Jukka Lerkkanen Ritva Virtanen

Lisätiedot

Sisällysluettelo LÄHTEET... 23

Sisällysluettelo LÄHTEET... 23 Sisällysluettelo 1. OPINTO-OHJAUKSEN PERIAATTEET JA TAVOITTEET... 3 2. OPINTO-OHJAUKSEN SISÄLLÖT... 5 3. OPINTO-OHJAUKSEN TEHTÄVÄALUEET... 6 4. OPINTO-OHJAUS OPINTOJEN ERI VAIHEISSA... 7 4.1 Opinto-ohjaus

Lisätiedot

Ohjaukseen liittyvien tehtävien ja työn jakautuminen koko henkilöstön kesken. aineen- Ryhmänohjaustuokiot / - tunnit x x x x

Ohjaukseen liittyvien tehtävien ja työn jakautuminen koko henkilöstön kesken. aineen- Ryhmänohjaustuokiot / - tunnit x x x x Ohjaussuunnitelma Ohjaustoiminta ja sen tavoitteet Turun normaalikoulussa ohjaus on keskeinen osa koulun toimintaa. Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijan hyvinvointia, kasvua ja kehitystä sekä edistää

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN LAADUNVARMISTUS: OHJAUSTARVEARVIO KT JUKKA LERKKANEN 19.4.2013 OPETUSHALLITUS

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN LAADUNVARMISTUS: OHJAUSTARVEARVIO KT JUKKA LERKKANEN 19.4.2013 OPETUSHALLITUS AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN LAADUNVARMISTUS: OHJAUSTARVEARVIO KT JUKKA LERKKANEN OPETUSHALLITUS KOHDENTUUKO OHJAUS OIKEIN Arviointi työkaluna, jolla tuetaan uranhallintataitojen kehittymistä

Lisätiedot

3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN. 3.1 Yhteistyö kotien kanssa. 3.2 Ohjauksen järjestäminen. 3.2.1. Ohjauksen sisällöt ja työnjako

3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN. 3.1 Yhteistyö kotien kanssa. 3.2 Ohjauksen järjestäminen. 3.2.1. Ohjauksen sisällöt ja työnjako 3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN 3.1 Yhteistyö kotien kanssa Koti ja koulu ovat yhdessä vastuussa nuoren kasvusta hyvään aikuisuuteen. Molemmat tukevat opiskelijoita sekä opiskelua että hyvinvointia

Lisätiedot

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus Uraohjauksella tarkoitetaan opiskelijan ja ohjaajan välistä yhteistyöprosessia, jonka

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

JÄRJESTELMÄ ON MUTTA TOIMIIKO SE?

JÄRJESTELMÄ ON MUTTA TOIMIIKO SE? JÄRJESTELMÄ ON MUTTA TOIMIIKO SE? OPISKELIJOIDEN ARVIO OPINTO-OHJAUKSEN TILASTA JA OPINTOPOLUN ERI VAIHEIDEN OHJAUKSEN KEHITTÄMISTARPEISTA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Tuija Mäntsälä Oped-Exo Laadukkaat

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

Varhaisen puuttumisen tukena opiskelijahallintajärjestelmät

Varhaisen puuttumisen tukena opiskelijahallintajärjestelmät Varhaisen puuttumisen tukena opiskelijahallintajärjestelmät Heikki Piilonen Jyväskylän ammattikorkeakoulu Opettajakorkeakoulu Opinto-ohjaajakoulutus AJO12SO 18.2.2013 Sisällys Johdanto... 3 Opiskelijahallintajärjestelmät...

Lisätiedot

1 Ohjaussuunnitelma Opinto-ohjauksen järjestäminen Opinto-ohjaus opiskelijan opintopolun eri vaiheissa... 3

1 Ohjaussuunnitelma Opinto-ohjauksen järjestäminen Opinto-ohjaus opiskelijan opintopolun eri vaiheissa... 3 TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2019 1 Kuopion konservatorio OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2019 Sisällys 1 Ohjaussuunnitelma... 2 1.1 Opinto-ohjauksen järjestäminen... 2 1.2

Lisätiedot

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea

Lisätiedot

Oppijan palvelut ehops-palvelun vaatimusmäärittely. Työpaja 1 13.3.2014 Opetushallitus

Oppijan palvelut ehops-palvelun vaatimusmäärittely. Työpaja 1 13.3.2014 Opetushallitus Oppijan palvelut ehops-palvelun vaatimusmäärittely Työpaja 1 13.3.2014 Opetushallitus Agenda 10.00-10.15 Työpajan avaus, esittäytyminen ja päivät tavoitteet 10.15-12.00 Projektin lähtökohdat - Alustukset

Lisätiedot

Asiakkuusprosessi ja ohjauspalvelukuvaus/lupaus - yksilöohjaus Pirkko Kuhmonen Mia Jokinen Varsinais-Suomen OpinOvi

Asiakkuusprosessi ja ohjauspalvelukuvaus/lupaus - yksilöohjaus Pirkko Kuhmonen Mia Jokinen Varsinais-Suomen OpinOvi Asiakkuusprosessi ja ohjauspalvelukuvaus/lupaus - yksilöohjaus 22.3.2010 Pirkko Kuhmonen Mia Jokinen Varsinais-Suomen OpinOvi OpinOvi - asiakas OpinOven asiakas on jokainen aikuinen, joka haluaa kehittää

Lisätiedot

IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA

IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA OPS, Iisalmen lukiokymppi 18.6.2014 1/5 IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA Sisältö: 1) Yleistä...1 2) Tavoitteet...1 3) Opiskelijaksi ottamisen perusteet ja hakeminen...2 4) Opintojen sisältö...2

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen neuvosto. 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö

Elinikäisen oppimisen neuvosto. 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö Elinikäisen oppimisen neuvosto 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö Yhteisöllisellä ohjauksella yksilölliselle opintopolulle (Yoyo) Kolmen kunnan yhteinen hanke: Espoo, Helsinki, Vantaa

Lisätiedot

Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa

Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea heidän

Lisätiedot

Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa

Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa Susanna Kantola Hoitotyön lehtori, opinto-ohjaaja opiskelija Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa 1 JOHDANTO Ammattikorkeakoulut ovat osa Suomen korkeakoulujärjestelmää. Ammattikorkeakouluopinnot

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA 20.4.2017 KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO Yli 100-vuotias koulu lukio 40 vuotta (vuodesta 1976) OPISKELIJOITA

Lisätiedot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot 1/5 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSOPIMUS Juankosken sivistyslautakunta 25.3.2014 15, liite 9 Tällä sopimuksella seuraavat osapuolet sopivat Kuopion alueen toisen asteen yleissivistävän ja ammatillisen

Lisätiedot

Ammattistartti, yhdessä yksilöllisiin tavoitteisiin

Ammattistartti, yhdessä yksilöllisiin tavoitteisiin Ammattistartti, yhdessä yksilöllisiin tavoitteisiin Yhä enenevässä määrin moni nuori on epävarma omasta ura- ja ammatillisesta polustaan. Yhteiskunnalliset muutokset ovat muovanneet ammatteja ja ammatinkuvia

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA

OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2014-2015 Hyväksytty oppilaitoksen johtokunnassa 1. OPINTO-OHJAUKSEN JÄRJESTÄMINEN OULUN PALVELUALAN OPISTOSSA... VIRHE. KIRJANMERKKIÄ EI OLE MÄÄRITETTY. HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA...

Lisätiedot

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm Opintoihin hakeutumisvaihe on tärkeä vaihe opintojen henkilökohtaistamista ja urasuunnitelmaa.

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA Jyväskylän Normaalikoulun ohjaussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilaanohjauksen ja lukion opinto-ohjauksen järjestämisen rakenteet,

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN

OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN CARRY ON 1.2.2016-30.6.2018 OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN Ohjauksen ajankohtaispäivä 2017 Aikuiskoulutuskeskus Kouvola 19.5.2017 Hilkka Huisko Carry on

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen työvaltaiseen koulutukseen Kokkolan Ammattiopistossa Jukka Tegelberg Kehittämishankeraportti Huhtikuu 2009

Opiskelijan ohjaaminen työvaltaiseen koulutukseen Kokkolan Ammattiopistossa Jukka Tegelberg Kehittämishankeraportti Huhtikuu 2009 Opiskelijan ohjaaminen työvaltaiseen koulutukseen Kokkolan Ammattiopistossa Jukka Tegelberg Kehittämishankeraportti Huhtikuu 2009 Ammatillinen opettajakorkeakoulu 2 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Tekijä

Lisätiedot

VALMISTAVAT JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET

VALMISTAVAT JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET VALMISTAVAT JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET Valmistavat ja valmentavat koulutukset Valmistavien koulutusten avulla opiskelijat parantavat opiskelutaitojaan ja valmistautuvat suorittamaan ammatillisen perustutkinnon.

Lisätiedot

OHJAUKSEN JA OPISKELUHUOLLON SUUNNITELMA

OHJAUKSEN JA OPISKELUHUOLLON SUUNNITELMA Liite: Ammattiopiston lautakunta 18.11.2014 OHJAUKSEN JA OPISKELUHUOLLON SUUNNITELMA 1.8.2014 31.7.2015 OPS Ohjauksen ja opiskeluhuollon suunnitelma OSAO LTK 18.11.2014 Sivu 1/33 Sisällys 1. Ohjaus ja

Lisätiedot

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 1) Romanien koulutuksen ja työllistymisen toimijaverkosto Tavoite: Verkoston toiminnan edelleen kehittäminen sekä laajentaminen Tiivis yhteistyö eri tahojen välillä eri

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

Ohjauksen haasteet - perusopetuksen oppilaan ohjaustarpeet. KT Jukka Lerkkanen Jyväskylä

Ohjauksen haasteet - perusopetuksen oppilaan ohjaustarpeet. KT Jukka Lerkkanen Jyväskylä Ohjauksen haasteet - perusopetuksen oppilaan ohjaustarpeet KT Jukka Lerkkanen 15.5.2009 Jyväskylä Sisältö Esittely Tutkimustulokset perusopetuksen oppilaan ohjaustarpeista Kehittämisehdotukset Aineisto

Lisätiedot

HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015:

HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015: Opetushallitus LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN Painopiste 1. Vaihtoehtoiset tavat suorittaa ammatillinen perustutkinto yhdistämällä oppilaitoksessa, työpajassa ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista sekä oppisopimuskoulutusta

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja opinto-ohjaus

Opintojen suunnittelu ja opinto-ohjaus 1 Opintojen suunnittelu ja opinto-ohjaus Tutustuminen jatko-opintovaihtoehtoihin ja alustava jatko-opintosuunnitelma Perehtyminen valintakriteereihin TET-päivät työpaikoille jatko-opintopaikkoihin Lukiosuunnitelman

Lisätiedot

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,

Lisätiedot

Ammatillisen erityisopetuksen pedagoginen kehittäminen Erityisopetuksen käsikirja työn tukena

Ammatillisen erityisopetuksen pedagoginen kehittäminen Erityisopetuksen käsikirja työn tukena Ammatillisen erityisopetuksen pedagoginen kehittäminen Erityisopetuksen käsikirja työn tukena Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 21.4.2016 Kaija Miettinen, eo, FT Erityisopetuksen käsikirja

Lisätiedot

Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma

Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma OPPIMISEN OHJAUKSEN TAVOITE Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijan kehittymistä oppijana, sekä ohjata opiskelijaa itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen. Häntä ohjataan

Lisätiedot

Opinto-ohjauksen suunnitelma. Keudan ammattiopisto

Opinto-ohjauksen suunnitelma. Keudan ammattiopisto Opinto-ohjauksen suunnitelma Keudan ammattiopisto 1 Sisällys Johdanto... 3 1 Opinto-ohjauksen kokonaisuus... 4 2 Toivokeskeinen urasuunnittelumalli ja urasuunnittelu käsitteenä... 5 3 Ohjauksen työmuotoja...

Lisätiedot

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

AIKUISTEN TARVELÄHTÖINEN URAOHJAUS JA NEUVONTATYÖ KT JUKKA LERKKANEN LAPPEENRANTA

AIKUISTEN TARVELÄHTÖINEN URAOHJAUS JA NEUVONTATYÖ KT JUKKA LERKKANEN LAPPEENRANTA AIKUISTEN TARVELÄHTÖINEN URAOHJAUS JA NEUVONTATYÖ KT JUKKA LERKKANEN LAPPEENRANTA 11.10.2011 Koulutus-ja uravalinnan päätöksentekoprosessi Ohjaustarve Tarvelähtöiset ja monipuoliset tnopalvelut SISÄLTÖ

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi opinto-ohjauksen näkökulmasta. Timo Vainionpää, Koulutuskeskus Sedu, Kurikka

Ammatillisen koulutuksen reformi opinto-ohjauksen näkökulmasta. Timo Vainionpää, Koulutuskeskus Sedu, Kurikka Ammatillisen koulutuksen reformi opinto-ohjauksen näkökulmasta Timo Vainionpää, Koulutuskeskus Sedu, Kurikka Reformin lähtötilanne Opiskelijan oikeus opinto-ohjaukseen oli poistettu reformin ensimmäisestä

Lisätiedot

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Ura- ja opintoohjaus LAY Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Oppiminen ja osaamisen hankkiminen työelämässä LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO LAY

Lisätiedot

Lisäopetusta ja sen opetussuunnitelmaa arvioidaan ja kehitetään lukuvuosittain.

Lisäopetusta ja sen opetussuunnitelmaa arvioidaan ja kehitetään lukuvuosittain. LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2014 VAASASSA 1. Lisäopetuksen järjestäminen 1.1. Lisäopetuksen järjestäminen ja tehtävä Lisäopetus eli kymppiluokka on tarkoitettu perusopetuksen oppimäärän samana tai

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjauksen osa-alueet Kasvun ja kehityksen tukeminen Itsetunto Itsetuntemus Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Uusi ohjausosaaminen ja oma ohjaustyö osana kokonaisuutta - HOPS ja kehityskeskustelut

Uusi ohjausosaaminen ja oma ohjaustyö osana kokonaisuutta - HOPS ja kehityskeskustelut Uusi ohjausosaaminen ja oma ohjaustyö osana kokonaisuutta - HOPS ja kehityskeskustelut TÄNÄÄN 2.10. Henna/Irma Yhteisestä prosessista Missä kehyksessä opetuutori ohjaa? Mikä merkitys HOPS/kehityskeskusteluilla

Lisätiedot

Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion ohjaussuunnitelma

Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion ohjaussuunnitelma Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion ohjaussuunnitelma Sisällys JOHDANTO... 2 1 OHJAUKSEN PERUSTEET... 2 1.1 Ohjausta koskevat säädökset... 2 1.2 Ohjauksen tavoitteet ja periaatteet... 2 1. OHJAUS

Lisätiedot

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty.

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty. OPISKELIJAPALAUTEKYSYMYKSET 2018 1(6) Vastausasteikko: (5) täysin samaa mieltä (4) jokseenkin samaa mieltä (3) osin samaa osin eri mieltä (2) jokseenkin eri mieltä (1) täysin eri mieltä Punaisella kirjoitettuja

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Opiskelijoiden yksilölliset opintopolut

Opiskelijoiden yksilölliset opintopolut Opiskelijoiden yksilölliset opintopolut Vammaisten opiskelijoiden valmenatva ja kuntouttava opetus ja ohjaus, Opetussuunnitelman perusteet 2010 Opetushallitus 3.12.2009 Seija Eskola Invalidiliiton Järvenpään

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot