Opetussuunnitelma Kevät 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetussuunnitelma Kevät 2015"

Transkriptio

1 Sosiaalialan tutkinto-ohjelma Opetussuunnitelma Kevät 2015 Oppijan polku Metropolia Ammattikorkeakoulu Sosionomi (AMK)

2 1

3 2

4 3 SOSIONOMI (AMK) KOULUTUKSEN PERUSTEHTÄVÄ Sosionomi (AMK) koulutus tuottaa sosiaalipedagogista osaamista ja kekseliästä sosiaalisen asiantuntijuutta, joka vastaa kasvavan metropolialueen muuttuviin vaatimuksiin. Sosionomi toimii rohkeasti yhteiskunnallisena vaikuttajana sosiaalisen osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Sosionomi työskentelee huono-osaisuuden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi yhdessä yksilöiden ja yhteisöjen kanssa. Sosionomilla on taito soveltaa osaamistaan ammatissaan ja kehittää ammattialaansa. TUTKINTO-OHJELMASSA TAVOITELTU SOSIONOMIN (AMK) ASIANTUN- TIJUUS Sosionomin (AMK) ammattitaidon perusta on sosiaalipedagoginen työote. Sosionomi osaa analysoida yhteiskunnallisia ilmiöitä ja ymmärtää niiden vaikutukset ihmisten elämään ja hyvinvointiin. Sosiaalipedagogiikassa korostuu pedagogisen (kasvatuksellisen, oppimiseen liittyvän) ja sosiaalisen (yhteiskunnallisen) näkökulman yhdistäminen työssä. Työtä tehdään eri-ikäisten ihmisten arjessa ja omissa elinympäristöissä. Sosionomilla on taitoa dialogiin erilaisten ihmisten kanssa, mikä edellyttää arkielämän moninaisuuksien arvostamista. Sosiaalipedagogisen osaamisen avulla vaikutetaan ihmisten toimintaedellytyksiin ja edistetään heidän voimaantumistaan. Asiantuntijuus konkretisoituu mm. sosiokulttuurisina taitoina sekä asiakaslähtöisenä ja osallistavana toimintana. Sosionomi osaa toimia kehittämisen ja johtamisen tehtävissä sekä edistää sosiaalista näkökulmaa verkostoituvissa ja moniasiantuntijuutta edellyttävissä hyvinvointipalveluissa myös sosiaalihuollon rajapinnoilla. SOSIONOMI (AMK) -TUTKINNON KOMPETENSSIT Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelma perustuu seuraaviin sosionomin osaamisalueisiin: 1. Sosiaalialan eettinen osaaminen 2. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen 3. Ohjauksellinen osaaminen 4. Osallistava ja kriittinen yhteiskuntaosaaminen 5. Tutkimuksellinen kehittämisosaaminen 6. Työyhteisö- ja johtamisosaaminen

5 4 1. Sosiaalialan eettinen osaaminen Sosionomi (AMK) sitoutuu sosiaalialan arvoihin ja ammattieettisiin periaatteisiin ja toimii niiden mukaisesti. Hän kykenee sosiaalialan ammattien edellyttämään työnsä ja oman toimintansa reflektioon. Sosionomi osaa käsitellä tunteitaan ja tiedostaa omat rajansa. Hän tunnistaa oman ihmiskäsityksensä ja arvomaailmansa merkityksen asiakkaiden ja asiakasryhmien kanssa tehtävässä työssä. Sosionomi ottaa huomioon jokaisen yksilön ainutkertaisuuden ja kykenee toimimaan eettisesti arvoristiriitoja sisältävissä tilanteissa. Hän ymmärtää vallankäytön merkityksen toiminnassaan. Sosionomi edistää ihmisoikeuksia, tasa arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä pyrkii hyvinvointierojen tasaamiseen, huono osaisuuden ehkäisemiseen yhteiskunnan, yhteisön ja yksilön näkökulmasta. 2. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen Sosionomi (AMK) osaa luoda dialogisen, yksilöitä ja yhteisöjä osallistavan ammatillisen vuorovaikutus- ja yhteistyösuhteen. Hänellä on taito kohdata ihminen kulttuurisensitiivisesti, moninaisuutta kunnioittaen. Hän tukee ja vahvistaa yksilöiden ja yhteisöjen voimavaroja. Hän osaa soveltaa yksilöiden ja yhteisöjen kanssa työskennellessään erilaisia viestinnän ja vuorovaikutuksen menetelmiä tarkoituksenmukaisesti. Sosionomi osaa käyttää erilaisia dokumentointi- ja raportointitapoja työssään, työyhteisössään ja moniammatillisissa verkostoissa. Hän kykenee osallistumaan yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun ja hänellä on taito toimia moniammatillisissa verkostoissa oman alansa asiantuntijana. 3. Ohjauksellinen osaaminen Sosionomin (AMK) ohjauksellinen ja pedagoginen osaaminen on yksilön ja yhteisön tavoitteellista tukemista, ohjausta ja kasvatusta. Sosionomi pyrkii yksilön, yhteisön sekä eri toimijoiden kanssa edistämään voimaantumista ja vahvistamaan osallisuutta. Hän osaa ohjata yksilöitä tarkastelemaan kriittisesti elämäntilanteitaan ja elinympäristöjään sekä innostaa heitä vaikuttamaan niihin. Sosionomi osaa havainnoida yksilön, ryhmän ja yhteisön kehittymistä, toimintaa ja ympäristöä sekä tarpeita ja analysoida niitä erilaisista teoreettisista näkökulmista. Hänellä on taitoa tukea ja ohjata tavoitteellisesti erilaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä heidän arjessaan, kasvun ja kehityksen eri vaiheissa ja

6 5 eri elämäntilanteissa. Sosionomi osaa käyttää erilaisia pedagogisia menetelmiä tarkoituksenmukaisesti. Hän ymmärtää asiakasprosessin ja osaa suunnitella, dokumentoida, arvioida ja kehittää toimintaansa. 4. Osallistava ja kriittinen yhteiskuntaosaaminen Sosionomi (AMK) ymmärtää yksilön ja yhteiskunnan välisen suhteen ja osaa jäsentää sitä erilaisista näkökulmista. Hän ymmärtää ihmisten sosiaalisten toimintaedellytysten ja yhteiskunnallisen päätöksenteon välisen yhteyden. Sosionomi ymmärtää sosiaalisia ongelmia yhteiskunnallisesta ja globaalista viitekehyksestä. Hän osaa analysoida syrjäyttäviä rakenteita ja prosesseja. Hän osaa käyttää ennaltaehkäisevän ja rakenteellisen työn sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoja. Sosionomi ymmärtää yhteisöjen toimintaperiaatteita sekä osaa yhteisötyön keinoin vahvistaa ja luoda kansalaisuutta tukevaa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Sosionomi tuntee hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta tukevat viralliset ja epäviralliset rakenteet. Hän tuntee työtä ohjaavat säädökset, muut normit ja keskeiset ohjeet sekä niiden soveltamiskäytännöt. Sosionomi osaa ennakoida ja jäsentää yhteiskuntapolitiikan ja hyvinvointipalveluiden muutoksia sekä pystyy osallistumaan palveluiden tuottamiseen ja kehittämiseen. Hän osaa toimia sosiaalisen asiantuntijana moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa sekä edistää asiakkaan turvaverkostojen toimintaa. 5. Tutkimuksellinen kehittämisosaaminen Sosionomilla (AMK) on käytäntöpainotteista tutkimuksellista osaamista. Hänellä on kyky kerätä kehittämisen tueksi systemaattisesti ja kriittisesti arvioiden tietoa sekä käytännöstä että teoriasta. Hänellä on taito ratkaista käytännöstä nousseita ongelmia ja uudistaa työelämän käytänteitä. Sosionomi osaa suunnitella, toteuttaa, arvioida ja raportoida työhönsä liittyviä kehittämishankkeita. 6. Työyhteisö- ja johtamisosaaminen Sosionomi (AMK) osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja lähiesimiehenä sekä kykenee itsenäiseen työnsä suunnitteluun ja päätöksentekoon. Hän kykenee osaamisen ja suorituksen johtamiseen muutostilanteissa. Sosionomi ymmärtää taloudellisten tekijöiden vaikutuksen työssään. Sosionomi osaa ylläpitää omaa sekä työyhteisönsä työhyvinvointia. Hän osaa kehittää innovatiivisesti ja kriittisesti sosiaalialan osaamista, työyhteisöjä ja palveluita moniammatillisena yhteistyönä. Sosionomi kehittää sosiaalialan koulutuksen ja työelämän välistä kumppanuutta.

7 6 OPISKELU SOSIAALIALAN TUTKINTO-OHJELMASSA Sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa noudatetaan Metropolian yhteisiä Oppijan polun periaatteita. Opetus ja oppiminen toteutetaan työelämäläheisesti pääkaupunkiseudun monikulttuurisessa toimintaympäristössä. Opetuksessa hyödynnetään monia oppimisen tapoja, esimerkiksi tutkivaa oppimista ja projektioppimista. Opiskeluun kuuluu myös erilaisten sosiaalialan työtä kehittävien hankkeiden suunnittelu ja toteutus yhdessä asiantuntijaryhmän kanssa. Kaikki opiskelijat osallistuvat opintojensa aikana monialaisiin opintoihin. Opiskelijalla on mahdollisuus valita opintoja sekä sosiaalialan tutkinto-ohjelmasta että soveltuvasti myös muiden tutkinto-ohjelmien valinnaisista opinnoista yhteensä 30 op. Oppijan polussa opiskelijoita kannustetaan kansainväliseen toimintaan, kuten kansainvälisiin työharjoitteluihin, vaihto-ohjelmiin ja projekteihin. Koska sosiaalialan tutkinto-ohjelma toteutetaan sekä suomen että englannin kielellä, kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa osa opinnoista englanniksi. Opiskelija voi suorittaa varhaiskasvatuksen sosionomi -kelpoisuuden opiskelemalla sovitun määrän varhaiskasvatuksen opintoja (liite 2). Sosiaalialan tutkinto-ohjelman opinnot sisältävät opintojen ohjausta ensimmäisestä lukukaudesta lähtien opiskelijan oman HOPSin mukaisesti. Toisesta lukukaudesta lähtien opintoihin sisältyy lisäksi ammatillisen kasvun ohjausta (liite 1). Opiskelijan ammatillisen kasvun ryhmä kokoontuu kaksi kertaa lukukaudessa. Opintojaksojen arvioinnissa sovelletaan Metropolian arviointiohjeistusta (ks. sähköinen opetussuunnitelma opinto-oppaasta). Opintojakson opettaja tarkentaa arvioinnin kriteerit opintojakson alussa. Varhaiskasvatuksen polkuun sisältyvät opintojaksot on merkitty opetussuunnitelmassa tähtitunnuksella *. Varhaiskasvatuksen polulla valitaan tähdellä (*) merkitty opintojakso edellisen opintojakson sijasta.

8 7 OPETUSSUUNNITELMA SOSIAALIPEDAGOGINEN ORIENTAATIO, 15 op Opiskelijalla on valmiudet opiskella ammattikorkeakoulussa. Hän tunnistaa sosiaalipedagogiikan teoreettisia perusteita ja osaa soveltaa asiantuntijaviestinnän keinoja ja tietotekniikkaa. Oppimisen valmiudet, 5 op Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee moninaisen fyysisen, sosiaalisen ja digitaalisen opiskeluympäristönsä. Opiskelija tietää Metropolia Ammattikorkeakoulun keskeisimmät opiskeluun liittyvät ohjeet, säännöt ja käytännöt. Lisäksi hän tuntee Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijapalvelut ja opintojen kannalta keskeiset tieto- ja tiedonhakujärjestelmät. Opiskelija tuntee myös opetussuunnitelman rakenteen niin, että osaa suunnitella opintojaan ja niiden edistymistä Oppijan polun tavoitteiden mukaisesti. Opiskelija ymmärtää projektioppimisen periaatteet ja sen edellyttämät työskentely- ja opiskelutavat. Lisäksi hän ymmärtää ryhmässä oppimisen periaatteet ja ottaa vastuuta yhdessä opiskelemisesta. Opiskelija tunnistaa aikaisemman osaamisensa suhteessa ammattikorkeakoulututkinnon osaamisvaatimuksiin ja osaa sen perusteella suunnitella opintojen toteutumista (AHOT). Opiskelija tunnistaa opiskeluun liittyviä vahvuuksiaan ja kehittämistarpeitaan sekä osaa kehittää oppimis- ja opiskelutaitojaan. Hän tuntee myös kansallisia ja kansainvälisiä työelämämahdollisuuksiaan ja tietää, miten hän voi kehittää kansainvälisyysosaamistaan. Yhteiset sisällöt: Fyysinen, sosiaalinen ja digitaalinen monimuotoinen opiskeluympäristö, ammattikorkeakouluopiskelun keskeisimmät opiskeluun liittyvät ohjeet ja säännöt, opiskelijapalvelut: opintotoimisto, opiskeluhyvinvointi, opinto-ohjaus, kansainvälisyyteen liittyvät palvelut, opiskelijakunta METKA, kirjasto- ja tietopalvelut, tietohallintopalvelut sekä oppijan polku ja projektioppiminen.

9 8 Tutkintokohtaiset sisällöt: Opetussuunnitelmat ja opintojen suunnittelu (AHOT, HOPS), ryhmässä oppiminen, oppimis- ja opiskelutaidot sekä alakohtainen työelämätieto ja kansainvälisyysosaaminen. Asiantuntijaviestintä ja tietotekniikka, 5 op Opiskelija ymmärtää jäsentyneen ja selkeän viestinnän merkityksen ammattitaidon ja vuorovaikutuksen kannalta. Opiskelija hallitsee työelämän keskeiset kirjalliset ja suulliset viestintätaidot sekä osaa viestiä oman alansa vuorovaikutustilanteissa vakuuttavasti suomen kielellä. Opiskelija osaa arvioida viestintätapojen ja -kanavien sekä erilaisten tekstilajien tarkoituksenmukaisuutta erilaisissa tilanteissa ja osaa tehdä tähän liittyviä valintoja. Opiskelija haluaa kehittää viestintä- ja tiedonhallintataitojaan ja kykyään osallistua aktiivisesti nykyaikaiseen viestintäympäristöön. Hän hallitsee ammattikorkeakouluopintojen ja työelämän kannalta keskeiset tieto- ja viestintätekniikan tarjoamat menetelmät. Viestintä työyhteisöissä ja verkkoympäristöissä Kirjallinen raportointi ja tutkimusviestinnän periaatteet, lähteiden käyttäminen ja kriittinen arviointi Tavoitteellinen puhe-esitys Palautteen antaminen, vastaanottaminen ja hyödyntäminen Laitteet ja lähiverkko, tietoturva ja tietosuoja, sähköposti ja internet, verkkoopiskelu Tekstinkäsittely ja asiakirjoihin ja oppimistehtäviin liittyvät tekniset standardit Johdatus taulukkolaskentaan, grafiikkaohjelmistoihin ja kuvankäsittelyyn sekä www-julkaisemiseen Johdanto sosiaalipedagogiikkaan, 5 op Opiskelija tietää sosiaalipedagogiikan teoreettiset perusteet ja tuntee alan kansainvälisiä suuntauksia. Lisäksi hän tuntee sosiaalipedagogisen työn arvopohjan, eettiset peruskäsitteet ja sosiaalialan ammattieettiset periaatteet. Opiskelija ymmärtää kriittisen ajattelun merkityksen.

10 9 Sosiaalipedagogiikka tieteenalana sekä ammatti- ja oppialana. Sosiaalipedagogiikan juuret ja kehitys. Keskeiset sosiaalipedagogiset käsitteet. Johdanto eettiseen ajatteluun. SOSIONOMIN TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA TYÖ, 15 op Opiskelija tuntee yhteiskunnan kehityssuuntia ja ymmärtää niiden yhteyden hyvinvoinnin muutoksiin. Hän tuntee sosiaalialan työn luonteen ja erityisyyden vaatimukset suhteessa omaan toimintaansa. Hyvinvointiyhteiskunnan kehitys, 5 op Opiskelija ymmärtää, miten yhteiskunnan rakenteet ja prosessit vaikuttavat yksilöiden ja yhteisöjen elämään. Hän tuntee yhteiskuntapolitiikan kehityssuunnat sekä niiden yhteyden hyvinvointipalveluiden muutostarpeisiin. Opiskelija tuntee hyvinvointia, sosiaalista osallisuutta ja turvallisuutta tukevat epäviralliset ja viralliset rakenteet. Hän ymmärtää yhteiskunnallisen päätöksenteon toimintatavat. Opiskelija ymmärtää myös sen, miten globaali talous ja Suomen talouskehitys vaikuttavat yhteiskunnan toimintaan ja ihmisten elämisen ehtoihin. Hän tuntee hyvinvointipalvelujen järjestämisen ja tuottamisen eri tavat. Hyvinvointiteoriat. Suomalaisen hyvinvointivaltion ja -yhteiskunnan kehitys. Kansainväliset hyvinvointivaltiomallit. Hyvinvointivaltion monituottajamalli. Päätöksenteon rakenteet ja tavat. Hyvinvointiyhteiskunnan riippuvuudet globaalista taloudesta, tuotannosta, elintasosta, talouspolitiikasta ja työllisyydestä. Sosionomin työn luonne ja monet ympäristöt, 10 op Sisältää ruotsin kielen opintoja 3 op Opiskelija tuntee sosiaalialan erilaisia toimintaympäristöjä. Hän ymmärtää asiakasläheisen työn prosessinomaisuuden ja tunnistaa asiakasprosessin vaiheet. Opiskelija osaa määritellä erilaisia asiakastyön työorientaatioita ja ymmärtää kestävän kehityksen

11 10 merkityksen työssä. Hän osaa asettaa työlleen tavoitteita ja hänellä on valmiuksia toimia niiden suuntaisesti. Opiskelija tuntee reflektion käsitteen ja ymmärtää sen merkityksen ammatillisen kasvun välineenä. Opiskelija tunnistaa asenteiden ja ennakkoluulojen merkityksen sosiaalialan työssä. Opiskelija osaa toimia tiimin jäsenenä. Hän tunnistaa oman osaamisensa kehittämisen merkityksen työyhteisössä ja tiimityöskentelyssä. Opiskelija osaa kuvata työ- ja opiskeluhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja ylläpitää omaa hyvinvointiaan. Hän vahvistuu työyhteisötaidoissa ja ymmärtää työntekijän aseman työyhteisön voimavarana. Opiskelijalla on valmiuksia toimia työyhteisössä sosiaalialan edustajana. Opiskelija saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön (352/ ) edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon. Opiskelija osaa viestiä oman alansa työympäristössä ruotsin kielellä ja välittää ammattialaansa liittyvää tietoa kirjallisesti ja suullisesti. Opiskelijan suulliset ja kirjalliset viestintätaidot ovat vähintään eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoa B1. Jos opiskelijan koulusivistyskieli ei ole suomi ja hänelle on myönnetty vapautus ruotsin kielen opinnoista, hän suorittaa opintojaksoon sisältyvän ruotsin kielen osuuden suomi toisena ja vieraana kielenä -osuutena. Sosionomin toimintaympäristöt. Sosiaalialan työn tavoitteellisuus ja ammatilliset osaamisalueet. Ehkäisevä, kuntouttava, rakentava ja korjaava työ. Sosiaalipedagoginen ja kumppanuusperustainen työorientaatio. Moninaistuvan työympäristön vaatimukset. Kestävän kehityksen huomioiva työote. Reflektio ja sen merkitys omassa toiminnassa. Sosiaalihuollon asiakaslaki ja laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Tiimi, tiimiroolit ja tiimin kehitysvaiheet oppimisympäristönä. Työntekijän/opiskelijan rooli yhteisönsä hyvinvoinnin edistäjänä. Työyhteisötaidot. Asiantuntijuuden kasvu. Moniammatillinen työ. Ruotsin kielen keskeiset käsitteet, termit ja vuorovaikutustilanteet sosionomin työssä. Opiskelu- ja työympäristö ja työtehtävät ruotsin kielellä.

12 11 IHMISEN OSALLISUUS, 15 OP Opiskelija tuntee ihmisen kehityksen eri vaiheet. Hän ymmärtää syrjäytymisen ja huono-osaisuuden yksilöllisenä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Hän osaa suunnitella ja toteuttaa ohjaustyötä tavoitteellisesti. Ihmisen kasvu ja kehitys, 5 op Opiskelija tuntee ihmisen kasvun ja kehityksen vaiheet (varhaislapsuuden, lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden ja vanhuuden) ja osaa eritellä niihin vaikuttavia tekijöitä. Eri kehitysteorioita. Ihmisen fyysinen, psyykkinen, kognitiivinen ja sosiaalinen kehitys ja kasvu eri ikäkausina. * Varhaiskasvatuksen polku: Lapsen kasvu ja kehitys, 5 op Opiskelija tuntee ihmisen kasvun ja kehityksen vaiheet (varhaislapsuuden, lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden ja vanhuuden) ja osaa eritellä niihin vaikuttavia tekijöitä. Opiskelijalla on perustiedot lapsen kehitysvaiheista ja lapsen kehityksen etenemisestä. Keskeisiä kehitysteorioita, joka liittyvät lapsen varhaiskehitykseen. Ihmisen fyysinen, psyykkinen, kognitiivinen ja sosiaalinen kehitys ja kasvu lapsuudessa. Sosiaalinen osallisuus ja syrjäytyminen, 5 op Opiskelija tunnistaa ihmisen hyvinvoinnin osatekijät. Hän ymmärtää huono-osaisuuden yksilöllisenä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Opiskelija osaa erotella yhteiskunnan syrjäyttäviä rakenteita ja prosesseja. Hän ymmärtää osallisuuden ja yhteisöllisyyden merkityksen ihmisten hyvinvoinnille. Hyvinvoinnin osatekijät. Sosiaalinen integraatio, köyhyys, syrjäytyminen ja marginalisaatio. Sosiaaliset riskit ja ongelmat elämän eri vaiheissa. Sosiaalipedagogiset keinot osallisuuden tukemisessa.

13 12 *Varhaiskasvatuksen polku: Lasten ja lapsiperheiden arki suomalaisessa yhteiskunnassa, 5 op Opiskelija ymmärtää lapsuuden ja perheen arjen monimuotoisuuden ja tunnistaa lapsen ja perheiden hyvinvoinnin osatekijät. Opiskelija tunnistaa lapsuuden ja lapsikäsityksen muuttumisen suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän ymmärtää lapsuuden merkityksen osallisuuden tukemisessa ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Lapsen ja perheen hyvinvoinnin osatekijät. Sosiaalinen integraatio, köyhyys, syrjäytyminen ja marginalisaatio lapsuuden näkökulmasta. Varhaisen tukemisen muodot. Voimavaralähtöinen näkökulma. Yksilö- ja yhteisöohjaus, 5 op (Opintojakso sisältyy varhaiskasvatuksen polkuun) Opiskelija tuntee ohjauksen teoreettisia perusteita. Hän osaa suunnitella ja toteuttaa ohjaustyötä tavoitteellisesti asiakasta kuunnellen. Opiskelija osaa soveltaa dialogin periaatteita ohjauksessa. Hän osaa tukea ihmisten osallisuutta moninaisuutta kunnioittavalla tavalla. Opiskelija osaa ohjata asiakkaita yksilöllisesti jokaisen tarpeet huomioiden sekä yksilö- että yhteisöohjauksessa. Ohjauksen erilaisia lähestymistapoja. Ohjauksen tavoitteellisuus, suunnitelmallisuus ja kontekstisidonnaisuus. Ohjaajan roolit. Vuorovaikutusorientaatiot, dialogisen vuorovaikutuksen ulottuvuudet. Oppiminen elämän aikana. Pedagogisen suhteen rakentuminen. Yksilölliset ohjaustarpeet. Yksilö-, ryhmä- ja yhteisöohjauksen perusteet. Arviointitaidot ja oman ohjaustoiminnan reflektointi. Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta.

14 13 ELÄMÄNKULUN TUKEMINEN SOSIAALIPEDAGOGISESSA TYÖSSÄ, 15 OP Elämänkulun tukeminen sosiaalipedagogisessa työssä ja 1. harjoittelu, 15 op Sisältää englannin kielen opintoja 3 op ja 1. harjoittelun 5 op Opiskelija osaa jäsentää erilaisia kulttuureita, elämäntapoja ja elämänkulkuja sekä arvioida niiden merkitystä yksilöiden ja yhteisöjen elämässä. Opiskelija osaa arvioida omia asenteitaan ja edistää yhdenvertaisuutta toimiessaan moninaisessa sosiaalialan työssä. Opiskelija ymmärtää elämänkulun tukemisessa käytettävien erilaisten pedagogisten menetelmien merkityksen ja osaa käyttää niitä sosiaalipedagogisessa työssä. Hän osaa muodostaa toiminnalle ikävaiheen, elämäntavan ja elämäntilanteen huomioivia tavoitteita. Opiskelija osaa viestiä sujuvasti ja tehokkaasti englanniksi ammattialansa opiskelu- ja työtehtävissä, ja hän pystyy käyttämään englantia oman ammattitaitonsa kehittämisessä. Hän osaa kohdata ihmisiä ja toimia luontevasti monikulttuurisissa tai erilaisissa kulttuurisissa ympäristöissä. Opiskelija pystyy hankkimaan ammattialallaan tarvittavaa tietoa eri lähteistä sekä käsittelemään ja välittämään sitä kirjallisesti ja suullisesti. Opiskelijalla on realistinen käsitys englannin kielen kieli- ja viestintäosaamisestaan, ja hän asennoituu myönteisesti sen kehittämiseen ammattitaitonsa osana. Opiskelijan suulliset ja kirjalliset viestintätaidot vastaavat eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoa B2. Opiskelija osaa toimia sosiaalipedagogisen orientaation mukaisesti. Hän osaa tukea yksilöiden ja yhteisöjen toimintaa arjessa tarkoituksenmukaisesti. Opiskelija osaa toimia työelämän vuorovaikutustilanteissa: Hän ottaa huomioon omassa toiminnassaan organisaation viestintäkulttuurin ja -tavat ja osaa ennakoida erilaisissa tilanteissa tarvittavia vuorovaikutustaitoja. Lisäksi hän tunnistaa kulttuurien väliseen viestintään liittyviä erityispiirteitä ja osaa ottaa ne huomioon viestinnässään. Opiskelija toimii tavoitteellisesti ja osaa raportoida ja arvioida toimintaansa. Hän osaa ylläpitää omaa hyvinvointiansa. Opiskelija osaa toimia hätäensiapua vaativissa tilanteissa. Erilaiset kulttuurit, elämäntavat ja elämänkulut, kulttuuriset ristiriidat. Vuorovaikutuksen haasteet, selkokielinen kommunikaatio. Yhdenvertaisuuden edistäminen, yhdenvertai-

15 14 suuslaki ja kotouttamislaki. Eri asiakasryhmille soveltuvia pedagogisia menetelmiä: liikuntakasvatus, kuvataidekasvatus, musiikkikasvatus sekä sanallinen ilmaisu ja kirjallisuus. Menetelmien perusteet ja yhteydet sosiaalipedagogiseen työhön. Englanninkieliset ammattialan keskeiset käsitteet, termit ja vuorovaikutustilanteet sosionomin työssä. Opiskelu, työympäristö ja työtehtävät englannin kielellä. Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta. Harjoittelu (5 op) sosiaalipedagogisen työn toimintaympäristössä pääkaupunkiseudulla, missä opiskelija soveltaa elämänkulun tukemisen keinoja. Sisältää hätäensiavun. Edeltävät opinnot: Johdanto sosiaalipedagogiikkaan. *Varhaiskasvatuksen polku: Elämänkulun tukeminen varhaiskasvatuksessa ja 1. harjoittelu, 15 op Sisältää englannin kielen opintoja 3 op ja 1. harjoittelun 5 op Opiskelija osaa jäsentää erilaisia kulttuureita, elämäntapoja ja elämänkulkuja sekä arvioida niiden merkitystä yksilöiden ja yhteisöjen elämässä. Opiskelija osaa arvioida omia asenteitaan ja edistää yhdenvertaisuutta toimiessaan moninaisessa kasvatus- ja sosiaalialan työssä. Opiskelija tuntee lapsen oikeudet ja lapsilähtöisen toiminnan periaatteet. Opiskelija ymmärtää lapsen elämänkulun tukemisessa käytettävien erilaisten pedagogisten menetelmien merkityksen ja osaa käyttää niitä sosiaalipedagogisessa työssä. Hän tuntee lapselle ominaisia tapoja toimia ja osaa suunnitella niihin perustuvaa, lasta tukevaa toimintaa. Opiskelija osaa viestiä sujuvasti ja tehokkaasti englanniksi ammattialansa opiskelu- ja työtehtävissä, ja hän pystyy käyttämään englantia oman ammattitaitonsa kehittämisessä. Hän osaa kohdata ihmisiä ja toimia luontevasti monikulttuurisissa tai erilaisissa kulttuurisissa ympäristöissä. Opiskelija pystyy hankkimaan ammattialallaan tarvittavaa tietoa eri lähteistä sekä käsittelemään ja välittämään sitä kirjallisesti ja suullisesti. Opiskelijalla on realistinen käsitys englannin kielen kieli- ja viestintäosaamisestaan, ja hän asennoituu myönteisesti sen kehittämiseen ammattitaitonsa osana. Opiskelijan suulliset ja kirjalliset viestintätaidot vastaavat eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoa B2.

16 15 Opiskelija osaa toimia sosiaalipedagogisen orientaation mukaisesti varhaiskasvatuksen toimintaympäristöissä. Hän osaa tukea yksilöiden ja yhteisöjen toimintaa arjessa tarkoituksenmukaisesti. Opiskelija osaa toimia työelämän vuorovaikutustilanteissa: Hän ottaa huomioon omassa toiminnassaan organisaation viestintäkulttuurin ja -tavat ja osaa ennakoida erilaisissa tilanteissa tarvittavia vuorovaikutustaitoja. Lisäksi hän tunnistaa kulttuurien väliseen viestintään liittyviä erityispiirteitä ja osaa ottaa ne huomioon viestinnässään. Opiskelija toimii tavoitteellisesti sekä osaa raportoida ja arvioida toimintaansa. Hän osaa ylläpitää omaa hyvinvointiansa. Opiskelija osaa toimia hätäensiapua vaativissa tilanteissa. Lapsuuden elämäntavat, kulttuurit ja kulttuuriset ristiriidat. YK:n lasten oikeuksien sopimus. Lapselle ominaiset tavat toimia. Varhaiskasvatuksessa käytettäviä pedagogisia menetelmiä: kuvataidekasvatus, liikuntakasvatus, musiikkikasvatus sekä sanallinen ilmaisu ja kirjallisuus. Menetelmien perusteet ja yhteydet varhaispedagogiseen työhön. Vuorovaikutuksen haasteet, selkokielinen kommunikaatio. Yhdenvertaisuuden edistäminen, yhdenvertaisuuslaki ja kotouttamislaki. Englanninkieliset ammattialan keskeiset käsitteet, termit ja vuorovaikutustilanteet sosionomin työssä. Opiskelu, työympäristö ja työtehtävät englannin kielellä. Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta. Harjoittelu (5 op) sosiaalipedagogisen työn toimintaympäristössä pääkaupunkiseudulla, missä opiskelija soveltaa elämänkulun tukemisen keinoja. Sisältää hätäensiavun. Edeltävät opinnot: Johdanto sosiaalipedagogiikkaan. VAHVISTAMINEN SOSIAALIPEDAGOGISESSA TYÖSSÄ, 15 OP Opiskelija osaa käyttää vahvistavia sosiaalipedagogisia keinoja asiakastyössä. Hän osaa soveltaa sosiaalialan ammattieettisiä periaatteita niin ammatillisessa kuin vapaaehtoistoiminnassakin. Opiskelija edistää toiminnallaan ihmisoikeuksia ja kestävää kehitystä. Vahvistaminen, eettisyys ja työn haasteet, 10 op

17 16 Opiskelija tuntee vahvistamisen ja vaikuttamisen teoreettiset perusteet. Hän osaa käyttää kulttuurisensitiivisesti yksilöiden ja yhteisöjen osallisuutta vahvistavia sosiaalipedagogisia keinoja asiakastyössä. Opiskelija osaa käyttää yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoja ja luoda kansalaisuutta tukevaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hän osaa ilmaista itseään monipuolisesti ja hänellä on valmiuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Opiskelija tiedostaa oman arvomaailmansa merkityksen asiakastyössä. Hän tunnistaa vallankäytön ja eettisten arvoristiriitojen merkityksen omassa työssään sosiaalialalla. Opiskelija ymmärtää ammatti- ja työetiikan merkityksen sosiaalialan työssä ja sitoutuu sosiaalialan työn ammattieettisiin periaatteisiin ja toimii niiden mukaisesti. Hän osaa reflektoida ammattieettisiä haasteita omien arvojensa pohjalta ja toimintansa kehittämisessä. Opiskelija ymmärtää tunteiden merkityksen ammattityössä ja osaa käsitellä reflektiivisesti omia tunteitaan. Hän on sisäistänyt ammatillisuuden merkityksen vuorovaikutuksessa. Opiskelija osaa ennakoida ja toimia myös uhkaavissa asiakastilanteissa. Vahvistamisen teoriat. Valta ja vallan käyttö. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen eri kanavat. Kansalaisvaikuttaminen. Moniarvoistuvan yhteiskunnan haasteet sosiaalipedagogisessa työssä. Yksilön ja yhteisön välinen jännite. Mediakasvatus, mediataidot ja sosiaalinen media. Asiakasta vahvistavan työotteen kieli. Sosiaalialan ammattietiikka. Työetiikka. Kansainväliset ja kansalliset sopimukset ja ohjeet. Eettisyys asiakastyön raportoinnissa. Oman toiminnan ja valintojen reflektointi eettisestä näkökulmasta. Tunteiden merkitys ja käsittely eettisesti haastavissa tilanteissa. Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen. Vuorovaikutus uhkaavissa asiakastilanteissa. Uhkaavien tilanteiden ennakointi ja omien toimintatapojen tutkiminen. Aggressiivinen asiakastilanne. Vastuullisuus omasta työhyvinvoinnista huolehtimisessa. Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta. 4. harjoittelu, 5 op Opiskelija tuntee vapaaehtois- ja kansalaistoimintaa sosiaalialalla. Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa harjoittelunsa oman ammatillisen erityisosaamisensa kehittymishaasteet huomioiden. Hän vahvistuu ammatillisessa osaamisessaan. Opiskelija edistää toiminnallaan oikeudenmukaisuutta, ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja kestävää kehitystä.

18 17 Opiskelija tuntee vapaaehtoistoiminnan merkityksen, periaatteet ja käytännöt sosiaalialalla. Harjoittelu suoritetaan opintojen aikana opiskelijan esittämän suunnitelman mukaisesti. Harjoittelu voi olla esimerkiksi kansalaistoimintaa, vapaaehtois- ja tukihenkilötoimintaa ja/tai palkallista ammatilliseen osaamiseen liittyvää työtä. Harjoittelun voi aloittaa ensimmäisen lukuvuoden jälkeen ja se suoritetaan pääsääntöisesti toisen lukuvuoden aikana. MONENLAISET ELÄMÄT, 15 op Opiskelija ymmärtää lastensuojeluun, mielenterveyteen, päihteisiin, vammaisuuteen, pitkäaikaissairauteen ja erityiskasvatukseen liittyviä ilmiöitä. Hän osaa soveltaa asiaankuuluvaa lainsäädäntöä, palveluita ja alan peruskäsitteitä. Hän tunnistaa keskeisimpiä toimintakäytäntöjä. Opiskelija osaa arvioida aiheisiin liittyvää ajankohtaista keskustelua. Lastensuojelu, 5 op (sisältyy varhaiskasvatuksen polkuun) Opiskelija ymmärtää lastensuojeluun liittyviä ilmiöitä. Hän tunnistaa asiakasryhmän erityisyyden ja tarpeet. Hän osaa soveltaa keskeistä lainsäädäntöä, palveluita ja alan peruskäsitteitä. Hän tunnistaa keskeisimpiä toimintakäytäntöjä. Opiskelija osaa arvioida lastensuojeluun liittyvää ajankohtaista keskustelua. Hän osaa reflektoida omaa ammatillista toimintaansa. Lapsen asema muuttuvassa yhteiskunnassa. YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Lastensuojelutyön arvot ja periaatteet. Ehkäisevä lastensuojelutyö. Lastensuojeluprosessi. Lastensuojelulainsäädäntö turvaamassa yksilön perusoikeuksia. Ehkäisevän työn sekä lapsi- ja perhekohtaisen työn toimintakäytäntöjä. Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta. Mielenterveys ja päihteet, 5 op

19 18 Opiskelija ymmärtää mielenterveyteen ja päihteisiin liittyviä ilmiöitä. Hän tunnistaa asiakasryhmien erityisyyden ja tarpeet. Hän osaa soveltaa keskeistä lainsäädäntöä, palveluita ja alan peruskäsitteitä. Hän tunnistaa keskeisimpiä toimintakäytäntöjä. Opiskelija osaa arvioida mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvää ajankohtaista keskustelua. Hän osaa reflektoida omaa ammatillista toimintaansa. Mielenterveys: suojatekijät/riskitekijät. Normaalius/poikkeavuus. Mielenterveystyön historia. Mielenterveyden osatekijät. Mielenterveysongelmat. Päihteet ihmisen elämässä. Riippuvuusilmiöt. Päihdetyön suuntaukset. Kohtaaminen, puheeksiottaminen ja motivointi. Päihde- ja mielenterveyslainsäädäntö turvaamassa yksilön perusoikeuksia. Keskeiset palvelut. Ehkäisevä, rakentava, korjaava ja kuntouttava mielenterveys- ja päihdetyö. Vammaisuus, pitkäaikaissairaus ja erityiskasvatus, 5 op Opiskelija ymmärtää vammaisuuteen, pitkäaikaissairauteen ja erityiskasvatukseen liittyviä ilmiöitä. Hän tunnistaa asiakasryhmät ja ymmärtää heidän erityistarpeitaan. Opiskelija osaa soveltaa keskeistä lainsäädäntöä, sopimuksia, palveluita ja alan peruskäsitteitä. Opiskelija tunnistaa tarkasteltavien alojen asianmukaisia menetelmiä ja käytäntöjä. Hän osaa arvioida aihepiiriä koskevaa ajankohtaista keskustelua. Hän osaa reflektoida omaa ammatillista toimintaansa. Vammaisuus, pitkäaikaissairaus ja eritysvaikeus sekä niihin liittyvät erityistarpeet. Erityisyyden kokeminen ja kohtaaminen. Suomalaisen vammaispolitiikan keskeiset periaatteet ja haasteet. Vammaislainsäädäntö turvaamassa yksilön perusoikeuksia. Erityiskasvatuksen ja vammaistyön palvelujen järjestämistä ohjaavat periaatteet. *Varhaiskasvatuksen polku: Erityinen tuki varhaiskasvatuksessa, 5 op Opiskelija osaa kohdata yhteiskunnassa ja kasvatusyhteisöissä esiintyvää moninaisuutta. Hän ymmärtää arvostavan kohtaamisen merkityksen lapsen kehityksen tukemisessa. Opiskelija osaa käyttää luontevasti vammaistyön ja erityiskasvatuksen peruskäsitteitä. Hän osaa soveltaa vammaistyön ja erityiskasvatuksen keskeistä lainsäädäntöä,

20 19 sopimuksia ja palveluita. Opiskelija tuntee erityisen tuen menetelmiä ja käytäntöjä. Hän osaa reflektoida omaa ammatillista toimintaansa. Inkluusio. Erityisyyden kohtaaminen ja kokeminen. Varhaiskasvatuksen tukitoimien kolmiportainen malli. Vammaisuus, pitkäaikaissairaus sekä erityistuen tarpeet lapsuudessa ja perheessä. Vammaislainsäädäntö turvaamassa yksilön perusoikeuksia. Erityiskasvatuksen ja vammaistyön palvelujen järjestämistä ohjaavat periaatteet. SOSIAALITURVAN KOKONAISUUS JA ASIAKKAIDEN OHJAAMINEN, 15 OP Opiskelija tuntee sosiaaliturvan kokonaisuuden. Hän osaa ohjata asiakasta palveluohjauksen ja verkko-ohjauksen keinoin. Opiskelija ymmärtää kehittämis- ja tutkimustoiminnan merkityksen sosiaalialalla. Sosiaalipalvelutyö, 10 op Opiskelija ymmärtää lainsäädännön merkityksen sosiaalialan työtä ohjaavana välineenä. Hän tietää sosiaali- ja terveydenhuollon keskeisimmän lainsäädännön ja normihierarkian. Opiskelija tuntee sosiaaliturvan kokonaisuuden. Hän tietää sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan oikeussuojakeinot ja ymmärtää sosiaalialan merkityksen ja tehtävän huono-osaisuuden ehkäisemisessä ja lieventämisessä. Hän osaa toimia oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Opiskelija tunnistaa asiakkaan voimavaroja ja osaa laatia palvelusuunnitelman yhdessä asiakkaan kanssa. Opiskelija osaa soveltaa palveluohjauksessa työtä ohjaavia säädöksiä, muita normeja ja keskeisiä ohjeita. Opiskelija tietää verkko-ohjauksen erityispiirteet ja vaatimukset. Hän osaa tehdä ohjaustyötä verkossa. Opiskelija osaa käyttää sosiaalisen median mahdollisuuksia ohjauksessa. Hän osaa soveltaa tietotekniikkaa sosiaalialan työssä.

21 20 Sosionomin työhön liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Lainsäädäntöhierarkia: perustuslaki, yleislaki, erityislaki, asetus, ohjeet. Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö, palvelujärjestelmä ja muu sosiaaliturva sosionomin työssä. Asiakkaan oikeusturva: kantelu, muistutus ja valitus. Asiakkaan vastuu, voimavarat ja verkostot. Palveluohjauksen orientaatiot ja mallit. Palveluohjauksen prosessi. Palvelusuunnitelma. Kohtaamis- ja ohjaustaidot verkossa. Verkossa tapahtuvan ohjauksen erityispiirteet ja vaatimukset. Eettiset säännöt ja tietoturvallisuus. Tulevaisuuden mahdollisuudet ja haasteet. Tietotekniikka sosiaalipalvelutyössä. Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta. Kehittämis- ja tutkimustoiminnan perusteet, 5 op Opiskelija tunnistaa ja osaa arvioida työelämän ja palveluja käyttävien asiakkaiden kannalta tärkeitä kehittämistarpeita. Hän hallitsee kehittämis- ja tutkimustoiminnan sekä palvelumuotoilun yleiset lähtökohdat ja perusteet sekä kykenee soveltamaan niitä oman alansa työelämän palvelu- ja tuotekehittämisessä. Opiskelija osaa arvioida ja perustella kriittisesti tutkimukseen perustuvaa oman alansa tietoa ja ammatillisia käytänteitä. Opiskelija hallitsee kriittisen ajattelun sekä käsitteen ja teorianmuodostuksen perusteet, ja hän ymmärtää tiedonkäsityksen merkityksen kehittämistoiminnassa. Opiskelija perustaa toimintansa hyvään tutkimus- ja kehittämistoiminnan etiikkaan. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä palvelumuotoilun lähtökohdat, luonne ja prosessi Tieto ja informaation haku (tietokannat) Kriittinen ajattelu ja perustelu Käsitteen ja teorianmuodostuksen periaatteet Tiedonkäsitys Oman alan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa tuotetun tiedon ja ammatillisten käytäntöjen arviointi Tutkimus- ja kehittämistoiminnan suunnittelu Tutkimus- ja kehittämistoiminnan etiikka. SOSIAALIPEDAGOGINEN ASIAKASTYÖ, 15 op

22 21 2. harjoittelu, 15 op Opiskelija osaa tukea asiakkaiden voimaantumista asiakaslähtöisesti. Hän toimii rohkeasti syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Opiskelija on sisäistänyt sosiaalisen merkityksen moniammatillisessa työssä. Hän toimii yhteistyössä eri toimijoiden kanssa siten, että yksilöt ja yhteisöt aktivoituvat vaikuttamaan omaan elämäänsä. Opiskelija osaa soveltaa tarkoituksenmukaisesti viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan osallistavissa ja moninaisissa asiakas- ja yhteistyösuhteissa. Hän osaa toimia työyhteisössä sosiaalialan edustajana. Harjoittelu toimintaympäristössä, jossa mahdollistuu sosiaalipedagoginen työ. Harjoittelu voidaan suorittaa kansainvälisessä vaihdossa. Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta. Edeltävät opinnot: Elämänkulun tukeminen sosiaalipedagogisessa työssä sekä Vahvistaminen, eettisyys ja työn haasteet. Varhaiskasvatuksen polun valinneet suorittavat harjoittelun muussa kuin varhaiskasvatuksen toimintaympäristössä. MONIALAISUUDEN SYVENEMINEN, 15 op Opiskelija soveltaa kehittämis- ja tutkimustoiminnan menetelmiä. Hän syventää osaamistaan sosiaalialan tutkinto-ohjelman ja Metropolian monialaisissa ja vapaasti valittavissa opinnoissa. Innovaatioprojekti, 10 op Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: Kehittää monialaisten toimijoiden kanssa käytännöllisiä, luovia ja innovatiivisia ratkaisuja, toimintatapoja tai palveluja, joilla vastataan metropolialueen monimuotoisiin tarpeisiin. Soveltaa projekti- ja verkostotyöskentelyä sekä tutkintoalansa osaamista alueellisessa, valtakunnallisessa tai kansainvälisessä kehittämistyössä.

23 22 Hyödyntää omaa asiantuntijaosaamistaan monialaisten asiantuntijoiden yhteistyössä ja työympäristössä. Luoda yhteistoiminnallista neuvottelukulttuuria muiden toimijoiden kanssa. Käyttää ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja viestintätaitojaan yhteisöllisessä kehittämisprosessissa ja päätöksenteossa. Projekti- ja innovaatiotyöskentely: ideointi, suunnittelu, toteutus, arviointi, viestintä, julkistaminen, tuotteistaminen ja markkinointi. Yhteistyötaidot, sidosryhmätoiminta ja verkostotyöskentely. Innovatiiviset työmenetelmät. Yhteisöllisen kehittämisosaamisen alueet: kehittämisen prosessit, kehittämisen koordinointi ja hallinta, kehittämismallien uudistaminen. Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa. Kehittämis- ja tutkimustoiminnan syventävät opinnot, 5 op Opiskelija osaa perustellusti arvioida ja valita tarkoituksenmukaisia lähestymistapoja ja menetelmiä oman koulutusalansa työn ja työyhteisön kehittämisessä. Hän tunnistaa oman alansa keskeisten menetelmien ja palvelumuotoilun lähtökohdat ja käsitteet. Opiskelija osaa kerätä tarkoituksenmukaista tutkimus- ja kehittämistoiminnan aineistoa, ja hänellä on perusvalmiudet aineiston käsittelemiseen ja analysointiin, argumentoitiin sekä tulosten raportointiin. Oman alan keskeiset tutkimus- ja kehittämismenetelmät (mm. arviointitutkimus, toimintatutkimus, tuotekehitys ja tutkimukselliset lähestymistavat, laadullinen ja määrällinen tutkimus). Aineiston hankinta ja käsittely. Tulosten raportointi, esittäminen ja hyödyntäminen. Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa. VALINNAINEN OPINTOKOKONAISUUS JA VAPAASTI VALITTAVAT OPIN- NOT, 30 OP

24 23 Valinnaiset (20 op) ja vapaasti valittavat (10 op) opinnot yhteensä 30 op joustavasti pääsääntöisesti 3. lukuvuoden aikana. Sisältää sosiaalialan tutkinto-ohjelman omat valinnaiset opinnot (ks. s. 27) sekä Metropolian valinnaiset opinnot. Varhaiskasvatuksen polulla valitaan Varhaiskasvatus -opintokokonaisuus 20 op. SOSIAALIALAN TYÖN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN, 15 OP Opiskelija kykenee osallistumaan alansa työn johtamis- ja kehittämisprosesseihin eri rooleissa suomen ja englannin kielellä. Hänellä on valmiudet johtaa ja kehittää työyhteisön toimintaa. Opinnäytetyöopinnot sisältävät 2 op sosiaalialan englannin kielen opintoja. Opinnäytetyön suunnittelu, 5 op Sisältää englannin kielen opintoja Opiskelija tunnistaa ja osaa perustella opinnäytetyönsä lähtökohdat oman ammattialansa kehittämisen kannalta. Hän kykenee toimivaan yhteistyöhön erilaisissa työelämän verkostoissa ja osaa käydä ammatillista keskustelua työelämän edustajien, ohjaajien ja opiskelijoiden kanssa. Opiskelija osaa laatia opinnäytetyöstään toteuttamiskelpoisen suunnitelman, joka perustuu kriittiseen tiedonhankintaan ja luoviin ratkaisuihin. Hän osaa tunnistaa ja ratkaista työhönsä liittyviä eettisiä kysymyksiä. Opiskelija käyttää suunnitelman laatimisessa myös englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta Ymmärryksen saaminen opinnäytetyöprosessista Alan ajankohtaisten kehittämistarpeiden tunnistaminen Yhteistyöneuvottelut työelämäedustajien kanssa, verkostomainen työskentely ja vertaistuki Tiedonhankinta sekä suomen että englannin kielellä ja lähdekritiikki Työtapojen ja menetelmien perusteltu valinta

25 24 Menetelmä-, tekstinohjaus- ja tiedonhankinnan pajat Tutkimus- ja kehittämistoiminnan viestintä Ideapaperin ja toteuttamiskelpoisen työsuunnitelman laatiminen ja niiden esittäminen seminaarissa Tutkimusluvan hakeminen ja opinnäytetyösopimuksen laatiminen Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa. Työyhteisön johtaminen ja kehittäminen, 5 op Opiskelija ymmärtää yhteiskunnallisten muutosten vaikutukset sosiaalialan johtamiseen. Hän kykenee osallistumaan strategiaprosessiin työntekijänä ja esimiehenä. Hänellä on valmiuksia johtaa henkilöstön osaamista ja työyhteisöä. Opiskelija kykenee osallistumaan kehittämistyöhön ja hän osaa innostaa työyhteisöä ja asiakkaita yhteistyöhön. Hän osaa työskennellä työhyvinvointia edistävästi. Muuttuva toimintaympäristö ja monialaiset verkostot. Strateginen ajattelu ja johtaminen. Osaamisen ja muutoksen johtaminen. Työyhteisön ja asiakkaan osallistuminen työyhteisön ja työn kehittämiseen. Työhyvinvoinnin johtaminen. Opinnäytetyön toteutus, 5 op Sisältää englannin kielen opintoja Opiskelija osaa toteuttaa laatimansa opinnäytetyösuunnitelman ja kirjoittaa opinnäytetyöraportin. Opiskelija osaa arvioida opinnäytetyön vahvuuksia ja heikkouksia sekä tunnistaa erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Hän osaa käyttää englanninkielistä tutkimustietoa lähdemateriaalina. Opinnäytetyön toteuttaminen yhdessä työelämän edustajien ja ohjaajien tukemana Menetelmä-, tekstinohjaus- ja tiedonhankinnan pajat Kirjallisen opinnäytetyöraportin laatiminen ja sen esittäminen seminaarissa Vertaisohjaus ja -arviointi.

26 25 Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa. SOSIONOMIN AMMATILLISUUDEN VAHVISTUMINEN, 30 OP Opiskelija tunnistaa hyvinvointialan yrittäjyyden ja hyvinvointipalvelujen tuottamisen mahdollisuudet. Hän osaa soveltaa erilaisia asiakastyön orientaatioita ja menetelmiä tarkoituksenmukaisesti. Opiskelija osaa toimia työtehtävissään englannin kielellä. Opinnäytetyön raportointi ja julkistaminen, 5 op Sisältää englannin kielen opintoja Opiskelija raportoi ja viimeistelee opinnäytetyönsä. Hän osaa kuvata ja arvioida opinnäytetyöprosessiaan kokonaisuutena. Opiskelija osaa viestiä opinnäytetyöstään valitulle kohderyhmälle ja jakaa osaamistaan asiantuntijayhteisössä sekä suomeksi että englanniksi. Opinnäytetyön viimeistely ja raportointi Englanninkielisen abstraktin kirjoittaminen Kypsyysnäytteen kirjoittaminen Työn julkistaminen esimerkiksi artikkelin, posterin tai esitelmän muodossa. Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa. Hyvinvointialan yrittäjyys, johtaminen ja hyvinvointipalvelujen tuottaminen, 5 op

27 26 Opiskelija tuntee hyvinvointipalvelujen järjestämisen ja tuottamisen eri tavat sekä ohjaavan lainsäädännön. Opiskelija ymmärtää strategisen johtamisen merkityksen yrityksen toiminnassa sekä erilaisten strategioiden merkityksen yritystoiminnan menestyksen ja tuloksellisuuden taustalla. Hän ymmärtää vision ja perustehtävän määrittelyn tärkeyden sekä työyhteisötaitojen merkityksen työyhteisön hyvinvoinnissa. Opiskelija ymmärtää yrittäjyyden yhteiskunnallisen merkityksen sekä talouden ja toiminnan välisen suhteen. Opiskelija omaksuu yrittäjä-myönteisen asenteen ja ymmärtää yritystoimintaan vaikuttavien tekijöiden merkityksen organisaation kannattavuuteen. Opiskelija pystyy arvioimaan ja kehittämään liikeideoita ja niiden menestymismahdollisuuksia. Opiskelija pystyy kehittämään kustannustehokkaita hyvinvointipalveluita. Opiskelijalla on perusvalmiudet yritystoiminnan aloittamiseen ja hän osaa myös hyödyntää julkisia neuvontapalveluja. Hyvinvointipalvelujen toimintaympäristö ja palveluja määrittelevä lainsäädäntö, sopimuskäytännöt ja rahoitus. Yhteiskunnalliset haasteet ja vaikutukset palveluiden tarpeeseen ja tuotantoon. Strateginen ajattelu ja johtaminen. Visio, perustehtävä ja työyhteisötaidot. Erilaiset strategiat. Sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys, yrittäjän asenne ja taidot. Palvelujen tuotteistamisen, hinnoittelu ja laatu. Yrityksen perustaminen liikeideasta liiketoimintasuunnitelmaan. Erilaiset yritysmuodot. Hankintamenettelyt ja hankintaprosessi. Opintojakson sisältöjen painopisteet tarkentuvat toteutussuunnitelmassa. 3. Harjoittelu, 20 op Sisältää englannin kielen opintoja 1 op Opiskelija osaa käyttää erilaisia asiakastyön työorientaatiota ja menetelmiä tarkoituksenmukaisesti. Opiskelija osaa toimia työtehtävissään englannin kielellä. Hän osaa suunnitella ja järjestää toimintaa sosiaalipedagogisesti yksilöä ja yhteisöä vahvistaen. Opiskelija osaa soveltaa ammattieettisiä periaatteita sosiaalipedagogisessa työssä. Hän kykenee sosiaalialan etiikan mukaiseen oman toimintansa kriittiseen reflektioon. Opiskelija osaa perustella, dokumentoida ja arvioida asiakastyötä ja sen vaikutusta tarkoituksenmukaisella tavalla. Opiskelija osaa soveltaa tutkimus- ja kehittämisosaamista työssään.

28 27 Harjoittelu suoritetaan toimintaympäristössä, jossa opiskelija voi vahvistaa ammatillista kasvuaan sosionomiksi ja joka tukee valittujen opintojen tavoitteita. Harjoitteluun liittyviä englannin kielen käyttötilanteita. Harjoittelu voidaan suorittaa kansainvälisessä opiskelijavaihdossa. Opintojakso sisältää neljä tuntia ammatillisen kasvun ohjausta. Edeltävät opinnot: Elämänkulun tukeminen sosiaalipedagogisessa työssä, Vahvistaminen, eettisyys ja työn haasteet sekä 2. harjoittelu. Varhaiskasvatuksen polulla varhaiskasvatuksen harjoittelu. SOSIAALIALAN VALINNAISET OPINNOT Opiskelija valitsee opintoja HOPS:n perusteella valinnaisiin tai vapaasti valittaviin opintoihin. Varhaiskasvatuksen polulla valitaan Varhaiskasvatus -opintokokonaisuus 20 op. Sosiaalialan valinnaiset opinnot toteutetaan pääsääntöisesti op:n kokonaisuuksina 5. ja 6. lukukauden aikana. MONINAINEN SOSIAALIOHJAUS, 15 op Aikuissosiaaliohjaus, 5 op Opiskelija osaa tukea ja ohjata ihmisiä vaativissa elämänhallinnan tilanteissa tavoitteellisesti ja mahdollistaen heidän subjektiutensa ja voimavarojensa vahvistumisen. Tilannearviointi ja asiakassuunnitelmat. Subjektiuden tukeminen. Muutostyö. Pitkäaikaisasiakkuus. Viimesijainen toimeentuloturva. Voimavarat ja verkostot. Taiteen keinot. Sosiaaliturva arjen käytännöissä, 5 op Opiskelija tunnistaa yleisimmät vakavat sosiaalisen syrjäytymisen riskit ja niiden vaikutukset ihmisten elämänhallinnan mahdollisuuksiin. Hän osaa soveltaa sosiaaliturvan mahdollisuuksia yksilöllisissä arjen tilanteissa.

29 28 Hyvinvointierojen kaventaminen. Sosiaaliturva elämänhallinnan riskitilanteissa: työttömyys, sairaudet, vammautuminen, maahanmuuttajuus, syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Kaltoinkohtelu ja lähisuhdeväkivalta, 5 op Opiskelija osaa tarkastella kaltoinkohtelua ja väkivaltaa yksilöllisenä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Hän tunnistaa kaltoinkohtelun ja lähisuhdeväkivallan riskin eri ikäisten ihmisten elämässä. Opiskelija osaa ottaa väkivallan puheeksi ja osaa tukea lähisuhde- ja perheväkivallan eri osapuolia, sekä tarvittaessa ohjata eri osapuolet asiantuntijapalveluiden piiriin. Kaltoinkohtelu ja väkivalta yksilöllisenä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Kaltoinkohtelu ja väkivalta sekä niiden riskit eri- ikäisten ihmisten elämässä. Kunniaan liittyvä väkivalta. Ihmiskaupan uhrit. Lähisuhde- ja perhesuhdeväkivaltaan liittyvä lainsäädäntö sekä palvelumuodot. Puheeksi ottaminen ja vahvistava vuorovaikutus. SOSIOKULTTUURINEN INNOSTAMINEN, 15 op Sosiaalipedagoginen yhteisötyö, 5 op Opiskelija tunnistaa yhteisön rakenteita ja kehitysvaiheita. Hän osaa tarkastella yhteisön ja sosiaalisuuden merkitystä yksilölle. Opiskelija tuntee yhteisökasvatuksen tradition ja nykysuuntaukset. Hän osaa soveltaa sosiaalipedagogisessa toiminnassa keskeisiä yhteisötyön suuntauksia ja työmuotoja kuten sosiokulttuurista innostamista, verkostotyötä ja aluetyötä. Yhteisön sisäiset ja kulttuuriset vivahteet. Sosiokulttuurinen innostaminen. Todellisuuden tutkiminen toimintatutkimuksen menetelmin. Sosiokulttuurisen todellisuuden jäsentäminen. Aluetyö, verkostotyö ja yhteisötyö. Luovat menetelmät, 5 op

30 29 Opiskelija osaa aktivoida ja motivoida yhteisöjä toimintaan. Hän osaa suunnitella ja toteuttaa muutokseen tähtäävää luovaa toimintaa. Ilmaisulliset keinot todellisuuden hahmottamisen, merkityksen jakamisen ja näkyväksi tekemisen välineinä sekä osana ryhmädynaamista prosessia. Innostaminen yhteisössä, 5 op Opiskelija ymmärtää ihmisestä itsestä lähtevän toiminnan merkityksen ja osaa kannustaa ja tukea asiakasta. Hän osaa suunnitella ja toteuttaa sosiokulttuurisen innostamisen periaatteita noudattavan projektin ja analysoida aikaansaatua muutosta. Opiskelija osaa soveltaa innostavan työn elementtejä toiminnassaan ja tukea subjektiutta. Hän osaa käyttää ohjauksessaan osallistavaa pedagogiikkaa. Sosiokulttuurisen toiminnan periaatteita noudattavan projektin suunnittelu ja toteuttaminen. Päämäärätietoinen osallistaminen ja osallisuutta edistävien menetelmien valinta ryhmän erityispiirteiden mukaisesti. Kohtaaminen ja kohtauttaminen. Pedagogisen suhteen luominen toiminnassa. SOSIAALIPEDAGOGINEN TYÖ PERHEIDEN PARISSA, 15 op Nuoruus elämänvaiheena, 5 op Opiskelija tuntee nuoruusiän kehityksen erityispiirteet. Hän ymmärtää nuorten kulttuuristen yhteisöjen merkityksen yksilöllisen kasvun tukena. Opiskelija tunnistaa yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten vaikutuksia nuorten elämään. Hän tuntee nuoren kannalta keskeisen palvelujärjestelmän ja kykenee tukemaan nuoria voimavarojen löytämisessä ja toimintakykyisyydessä erilaisissa ympäristöissä ja erilaisin keinoin. Opiskelija osaa toimia nuorten aseman parantamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja tuntee nuorisoa koskevan lainsäädännön.

31 30 Nuoret muuttuvassa yhteiskunnassa. Nuoruus kulttuurisena ilmiönä, nuorisokulttuurit. Nuoruusiän erityishaasteet ja nuorten kanssa tehtävä työ. Nuorten hyvinvointi. Nuorisotyön muodot, sosiaalinen nuorisotyö, etsivä nuorisotyö, nuorisotiedotus. Toiminnallisia / ilmaisullisia menetelmiä nuorten kanssa tehtävässä työssä. Nuoria koskeva lainsäädäntö soveltuvin osin, nuorisolaki, laki nuorista rikoksen tekijöistä. Perheiden kanssa tehtävä työ, 5 op Opiskelija ymmärtää monimuotoisen perheen merkityksen ja tunnistaa perheen vuorovaikutustapoja ja perheeseen sisältyviä voimavaroja. Hän osaa toimia perhetyön moniammatillisissa toimintaympäristöissä. Opiskelija osaa soveltaa joustavasti perhetyön menetelmiä vanhempien ja perheen tukemisessa. Perhe, merkitys ja mahdollisuudet. Perheen vuorovaikutus ja voimavarat. Perhekeskeisyys ja perhelähtöisyys. Moniammatillinen työskentely perhetyössä. Riittävä vanhemmuus. Kasvatusohjanta, vanhempien tukeminen kasvatustyössä. Perhetyön menetelmiä. Perhetutkimus. Kaltoinkohtelu ja lähisuhdeväkivalta, 5 op Opiskelija osaa tarkastella kaltoinkohtelua ja väkivaltaa yksilöllisenä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Hän tunnistaa kaltoinkohtelun ja lähisuhdeväkivallan riskin eri ikäisten ihmisten elämässä. Opiskelija osaa ottaa väkivallan puheeksi ja osaa tukea lähisuhde- ja perheväkivallan eri osapuolia, sekä tarvittaessa ohjata eri osapuolet asiantuntijapalveluiden piiriin. Kaltoinkohtelu ja väkivalta yksilöllisenä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Kaltoinkohtelu ja väkivalta sekä niiden riskit eri-ikäisten ihmisten elämässä. Kunniaan liittyvä väkivalta. Ihmiskaupan uhrit. Lähisuhde- ja perhesuhdeväkivaltaan liittyvä lainsäädäntö sekä palvelumuodot. Puheeksi ottaminen ja vahvistava vuorovaikutus. Varhaiskasvatuksen polku: VARHAISKASVATUS, 20 op Varhaiskasvatustyön perusteet, 5 op

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta TAMK, Sosionomikoulutus, 17ASO ENNAKKOTEHTÄVÄ 1 TAMMIKUU 2017 Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta Tämän ennakkotehtävän tavoitteena on tehdä näkyväksi

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Sosiaalialan koulutusohjelma

Sosiaalialan koulutusohjelma Sosiaalialan koulutusohjelma Sosiaalialan koulutusohjelma 2.3.2011 Degree Programme in Social Services Sosionomi (AMK) opetussuunnitelma SOSIONOMI (AMK) KOULUTUKSEN PERUSTEHTÄVÄ Sosionomi (AMK) koulutus

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja

Lisätiedot

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Aluksi Pääkaupunkiseudulla useita sosiaalialalle kouluttavia ammattikorkeakouluja Diak, Laurea,

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS

OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS 1 YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA 90 OP (SOSIAALIALA) SOSIONOMI (Ylempi AMK), SAIRAANHOITAJA (Ylempi AMK), TERVEYDENHOITAJA

Lisätiedot

Sosiaalialan koulutusohjelma. Saapumisryhmän SS13S1 opetussuunnitelma

Sosiaalialan koulutusohjelma. Saapumisryhmän SS13S1 opetussuunnitelma Sosiaalialan koulutusohjelma Saapumisryhmän SS13S1 opetussuunnitelma Sosiaalialan koulutusohjelma 2.3.2011 Degree Programme in Social Services Sosionomi (AMK) opetussuunnitelma SOSIONOMI (AMK) KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson

Lisätiedot

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus 1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden

Lisätiedot

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 4 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 6 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA Harjoittelujaksot Vaasan ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmassa lukuvuonna 2014 2015 Kompetenssit koulutuksen eri vaiheissa Harjoittelut

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Oman työn tavoitteellinen suunnittelu ja toteuttaminen sosiaalisista

Lisätiedot

KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN luonnos

KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN luonnos KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN Ammattitaitovaatimukset: Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa työskennellä kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan työn säädösten, arvopohjan ja ammattieettisten periaatteiden

Lisätiedot

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi 1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu Edistynyt osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI oppisopimustyyppinen koulutus Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

MATKAILUALAN KOULUTUS

MATKAILUALAN KOULUTUS Master s Degree Programme in Tourism MATKAILUALAN KOULUTUS 90 op OPINTOSUUNNITELMA 2014 2016 Opintojen lähtökohdat Työelämän toimintaympäristön nopeat muutokset, toimintojen kansainvälistyminen sekä taloutemme

Lisätiedot

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Sosionomi (AMK)

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Sosionomi (AMK) OPETUSSUUNNITELMA Sosionomi (AMK) Sosionomiopinnoissamme painottuvat erityisesti sosiaalipedagogiikka ja luovat menetelmät. Osana opintoja sinulla on myös mahdollisuus suorittaa lastentarhanopettajan pätevyys.

Lisätiedot

KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ

KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ Sosiaalipedagoginen työote tarkastelussa 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen tarkoitus, kohteet ja tehtävät 1.2 Tutkimusongelmat

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Turun Ammattikorkeakoulu Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Ajankohta 12.09.2019-15.05.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Turun AMK, Joukahaisenkatu 3, Turku Hinta 1500 (alv 0%).

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA OPETUSSUUNNITELMA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KEHITTÄMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus Suoritettava tutkinto Tutkintonimike Fysioterapeutti (ylempi AMK) Sairaanhoitaja (ylempi AMK)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen

OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen opinnoissa syvennät johtamisen eri osa-alueiden

Lisätiedot

Sosionomikoulutus. Hämeen ammattikorkeakoulu SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN

Sosionomikoulutus. Hämeen ammattikorkeakoulu SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Hämeen ammattikorkeakoulu Sosionomikoulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sosionomi (AMK) toimii kasvatuksen, ohjauksen ja sosiaalityön tehtävissä. Ammattinimikkeitä ovat mm. lastentarhanopettaja, lastensuojelulaitoksen

Lisätiedot

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014 TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014 Paikka: EkoCenter

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN

Lisätiedot

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat

Lisätiedot

Sosionomikoulutus. Hämeen ammattikorkeakoulu SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN

Sosionomikoulutus. Hämeen ammattikorkeakoulu SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Hämeen ammattikorkeakoulu Sosionomikoulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sosionomi (AMK) toimii kasvatuksen, ohjauksen ja sosiaalityön tehtävissä. Ammattinimikkeitä ovat mm. lastentarhanopettaja, lastensuojelulaitoksen

Lisätiedot

SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op

SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op OPPIMINEN JA OPPIMISYMPÄRISTÖT, 5op tuntee ammattikorkeakoulun opiskeluympäristönä omaa ammattikorkeakouluopintojen

Lisätiedot

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS TURUN AIKUISKOULUTUSKESKUS Kärsämäentie 11, 20360 Turku puh. 0207 129 200 fax 0207 129 209 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA NÄYTTÖTUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI KASVUN TUKEMINEN JA

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta 1. Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaaminen Tunnen nuorten tieto- ja neuvontatyöhön vaikuttavat lait ja suositukset Ymmärrän nuorten tieto- ja neuvontatyön

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaaminen Suoritettava tutkinto Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna. Ikääntyvä

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUKSEN ERIKOISTUMISOPINNOT, TUKEA LAPSELLE KUMPPANUUTTA KASVATTAJALLE

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ, KAIKILLE VALINNAINEN PAIKALLINEN TUTKINNON OSA, 10 OV 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnittelee ja toteuttaa projektin. Suunnittelu, toteutus

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA

OPETUSSUUNNITELMA Yhteisöpedagogi ylempi koulutus OPETUSSUUNNITELMA 2018 2024 HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU Yhteisöpedagogi ylempi (AMK) 90 opintopistettä / 2 vuotta 2 Sisällys 1. KOULUTUSLUPAUS... 3 2. TUTKINNON OSAAMISTAVOITTEET...

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen Opetusmenetelmien valinnan perusteita Strateginen rasti 26.1.2012 Markku Ihonen Alustuksen osaamistavoitteita Alustuksen jälkeen osallistuja tunnistaa ja osaa eritellä keskeiset opetusmenetelmien valintaan

Lisätiedot

LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS

LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMISSA

VARHAISKASVATUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMISSA VARHAISKASVATUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kysely ammattikorkeakouluille/20.1.2015/jm Yhteenveto Ammattikorkeakouluilta (yht. 21) tiedusteltiin e-lomakekyselyllä (vastausaika 12. - 19.1.2015)

Lisätiedot

Uudistuva insinöörikoulutus. Seija Ristimäki

Uudistuva insinöörikoulutus. Seija Ristimäki Uudistuva insinöörikoulutus Seija Ristimäki Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Toimipaikat sijaitsevat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla Neljä koulutusalaa: kulttuuri liiketalous sosiaali-

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

TUOTEKORTTI OPINTOJAKSO. Koulutuksen osa: Sosiaalipedagoginen orientaatio

TUOTEKORTTI OPINTOJAKSO. Koulutuksen osa: Sosiaalipedagoginen orientaatio Sosiaalipedagoginen orientaatio 14 tuntia lähiopetusta, oppimistehtävä, laajuus 94 tuntia Yhteensä 108 tuntia (4 op) tuntee sosiaalipedagogisen teorian perusteet löytää sosiaalipedagogisia elementtejä

Lisätiedot

LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS

LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS JA LASTENSUOJELUPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Lastensuojelun kehittämisverkosto 17.8.2016 Merja Anis UUDET SOSIAALITYÖN ERIKOISTUMISKOULUTUKSET ALKAMASSA

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna.

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

Sosionomikoulutus. Hämeen Ammattikorkeakoulu SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN

Sosionomikoulutus. Hämeen Ammattikorkeakoulu SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosionomikoulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sosionomi (AMK) toimii kasvatuksen, ohjauksen ja sosiaalityön tehtävissä. Ammattinimikkeitä ovat mm. lastentarhanopettaja, lastensuojelulaitoksen

Lisätiedot

Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh.

Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh. LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Kasvun tukeminen ja ohjaus TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus Media-alan monimuotototeutuksessa syvennyt kuvalliseen viestintään. Opinnoissasi paneudut kuvalliseen ilmaisuun ja visuaaliseen viestintään soveltamalla

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 12. kesäkuuta 2009

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 12. kesäkuuta 2009 OHJAAJUUS 20 OV Oman työn tavoitteellinen suunnittu ja toteuttaminen sosiaalisista ja kasvatuksellisista lähtökohdista Tuloksellinen toiminta Oman työn kehittäminen Oman persoonan tunteminen ja käyttäminen

Lisätiedot

SERVICE LEARNING MALLI VAPAAEHTOISTYÖN KEHITTÄMISEN VÄLINEENÄ. KAMU-pajaseminaari Niina Manninen, Eija Raatikainen, Mai Salmenkangas

SERVICE LEARNING MALLI VAPAAEHTOISTYÖN KEHITTÄMISEN VÄLINEENÄ. KAMU-pajaseminaari Niina Manninen, Eija Raatikainen, Mai Salmenkangas SERVICE LEARNING MALLI VAPAAEHTOISTYÖN KEHITTÄMISEN VÄLINEENÄ KAMU-pajaseminaari 14.5.2014 Niina Manninen, Eija Raatikainen, Mai Salmenkangas Vapaaehtoistoiminnassa oppimisen konteksti Metropoliassa Uusi

Lisätiedot

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson

Lisätiedot

Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op

Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op 8.9.2014 Kirkon työntekijät toimivat yhteistyössä yhteiskunnan erilaisten organisaatioiden, yhteisöjen ja verkostojen kanssa. Työ perustuu kumppanuudelle, tiimityölle

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa. 1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen

Lisätiedot

ALAN ASIANTUNTI- JATEHTÄVISSÄ TOIMIMINEN, KE- HITTÄMINEN JA ONGELMANRAT- KAISU - perustella asiantuntijatehtävissä. toimiessaan tekemiään

ALAN ASIANTUNTI- JATEHTÄVISSÄ TOIMIMINEN, KE- HITTÄMINEN JA ONGELMANRAT- KAISU - perustella asiantuntijatehtävissä. toimiessaan tekemiään ALKUVAIHEEN MINEN MISALUEET Tasot ALAN TEORIOIDEN, KÄSITTEIDEN, ME- NETELMIEN JA PE- RIAATTEIDEN MINEN 5 - käyttää keskeisiä teorioita, käsitteitä ja menetelmiä johdonmukaisesti erilaisissa - kirjoittaa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO Lastenohjaaja 1 TUTKINNON RAKENNE Pakolliset tutkinnon osat 70 ov - Lapsen kasvun ohjaus ja huolenpito 30ov - Perhelähtöinen ja yhteisöllinen kasvatustyö 25 ov - Koululaisten

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Sosionomikoulutus (SOSONU15A8)

Sosionomikoulutus (SOSONU15A8) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosionomikoulutus (SOSONU15A8) code name 1 2 3 4 sum SOSON15AYDIN-1000 Ydinosaaminen 90 SOSON15ASO01-1000 Sosiaalialan työn lähtökohdat 15 SO0101 Kehittyvä osaaja 5 5 SO0102 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: YHTEISET TUTKINNON OSAT Paikka: EkoCenter Metsurintie 2 42300 JÄMSÄNKOSKI

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN ETELÄ-KYMENLAAKSON AMMATTIOPISTO Palvelualojen toimipiste Takojantie 1, 48220 KOTKA Puh. 010 395 9000 Fax. 010 395 9010 S-posti:etunimi.sukunimi@ekami.fi www.ekami.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO,

Lisätiedot

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen:

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja

Lisätiedot

Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena

Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena Katja Munter Kehittäjä, lehtori HUMAK / Preventiimi Sivu 1 1. Opiskelijan terveys & voimavarat 2. Opiskelutaidot OPISKELUKYKY 4. Opiskeluympäristö

Lisätiedot

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Hyvässä ohjauksessa opiskelija: Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa

Lisätiedot