4. SISÄISEN VALVONNAN ARVIOINTI- JA VAHVISTUSLAUSUMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4. SISÄISEN VALVONNAN ARVIOINTI- JA VAHVISTUSLAUSUMA"

Transkriptio

1 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA JOHDON KATSAUS TOIMINTAAN 2. VUODEN 2008 TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2.1. Tavoitteet ja toteuma 2.2. Toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta 2.3. Tutkimusyksikön toiminta Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen 3. TAITEEN TUKEMISEN TALOUSARVION TOTEUMASTA VUONNA SISÄISEN VALVONNAN ARVIOINTI- JA VAHVISTUSLAUSUMA 5. ALLEKIRJOITUKSET

2 1. JOHDON KATSAUS TOIMINTAAN Toimintavuotta 2008 leimasivat rakennemuutokset hallinnon ja apurahakentän uudistamiseksi sekä toiminnan 40-vuotisjuhlavuoden aktiviteetit. Lisäksi voitiin iloita useammankin pitkään valmistellun taidepoliittisen tavoitteen saavuttamisesta. Näitä olivat muun muassa apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvauudistuksen toteutuminen sekä 50 uuden työskentelyapurahan saaminen vuoden 2009 alusta. Vuosikausia valmistellut asiakokonaisuudet saavuttivat toteuttamispisteensä sopivasti juhlavuoden kunniaksi. Vuonna 2004 julkistettu taidetoimikuntien kansainvälinen arviointi ja niitä seuranneet taidetoimikuntatyön kehittämistyöryhmien raportit toimivat katalysaattoreina alueellisten taidetoimikuntien liittämiseksi keskustoimikunnan yhteyteen myös hallintojensa osalta. Vaikka edellisenä vuonna uudistus jouduttiin valmistelemaan varsin kovalla kiireellä, hallinnon integraatio toimikuntalaitoksen kokonaisuuteen onnistui kuitenkin ilman suuria käytännön ongelmia toimintavuoden alusta alkaen. Hallinnollisen yhdistymisen tuloksena syntyi vihdoin yhtenäinen ja kiinteä valtakunnallinen organisaatio, joka voi taata parhaiten myös opetusministeriön keskeisimmän taidepoliittisen tavoitteen, taiteen tasa-arvoisen saatavuuden, turvaamisen. Toimintavuoden 2008 toisen suuren rakennemuutoksen valmistaminen oli pirstaleiseksi kehittyneiden apurahamuotojen tiivistäminen. Apurahamuotojen moninaisuus erilaisia apurahamuotoja on vuosien saatossa tullut kaikkiaan 40 erilaista tiivistyy vuoden 2009 alusta alkaen neljään pääluokkaan: yksityisen taiteilijan työskentely- ja kohdeapuraha sekä yhteisön toiminta- ja erityisavustukset. Uudistuksen keskeisenä piirteenä on hakijakunnan lisääntynyt vapaus, kun ennakkoon hyvinkin tarkasti sidottujen määrärahakohteiden asemesta voidaan hakea kahleettomammin. Tavoitteena uudistuksella on myös se, että uudistus haastaa taiteen kenttää uudenlaiseen luovuuteen. Edellä mainitut suurehkot rakennemuutokset olivat taidetoimikuntien 40-vuotisjuhlavuoden tärkeitä merkkipaaluja. Varsinaisia juhlavuoden tapahtumia olivat muun muassa juhlaseminaarin ja siihen liittyvän iltajuhlan järjestäminen sekä historiikin ja Arsis-lehden kansainvälisen teemanumeron toimitustyöt. Juhlavuonna saatettiin seminaareissa ja juhlapuheissa todeta, että vaikka suomalainen taiteenedistämisen järjestelmä on säilynyt perusrakenteiltaan varsin samanlaisena kaikki 40 vuotta, se on vuosien saatossa laajentunut ja täydentynyt järjestelmän kyetessä reagoimaan eri aikojen taidekentän muutoksiin. Taidetoimikuntien pyrkimys proaktiivisuuteen, kehityksen tuulien haisteluun, on mahdollistanut muun muassa monitaiteisuuden haasteisiin vastaamisen. Kulttuuri- ja taidepoliittiset painopisteet ja resurssit Toimintavuosi 2008 oli kolmivuotiskauden toinen vuosi. Koko kaudelle haettiin kulttuuri- ja taidepoliittista innoitusta lähimenneisyydestä ja kehiteltiin uusia näkökulmia luvun kulttuuripoliittisen strategiatyön tärkeimpänä ideologisena innoittaja oli edelleen taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelmatyö TAO. Siitä edistyneistä laajoista näkökulmista merkittäviä olivat muun muassa edellisen hallituskauden luovuusstrategiaprosessi sekä eri ministeriöiden välinen kulttuurivientihanke. Luovuusstrategia ei saanut jatkuvuutta, mutta kulttuurivientihanke on kiitettävästi avannut ovia kulttuurin monihallinnolliseen resursointiin. Toimintarahoitukseltaan vuosi 2008 oli taidetoimikunnille varsin vaatimaton, suurelta osin jopa nollakasvun vuosi. Mutta vaikka taiteenedistämisen apurahoitus ei suoranaisesti juuri kasvanut, tapahtui muutamia jo pitkään odotettuja läpimurtoja. Näistä tärkeimmät olivat apurahojen eläke- ja sosiaaliturvauudistuksen toteuttaminen sekä taiteilija-apurahojen määrän lisääminen. Ministeri Wallin paljasti taidetoimikuntien juhlaseminaarin puheessaan, että taiteilijoiden työskentelyapurahat kasvavat lukumääräisesti 50:llä seuraavan vuoden alusta alkaen. Uudistus olikin todella jo tarpeen, sillä apurahojen määrällinen taso luotiin jo 1980-luvun alkupuolella. Kuitenkin eräs keskei- 2

3 simmistä resurssien lisäyksistä, ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrän lisääminen, jäi toimintavuonna edelleen toteutumatta. Taiteenedistämisen resurssien kasvu oli varsin pientä. Kaikkien taidetoimikuntien tuki taiteelliseen toimintaan oli yhteensä 25,3 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 24,5 M ). Taiteelliseen työskentelyyn oli käytettävissä 12,4 M (12,0 M ), taiteilijoiden ja työryhmien projekteihin 4,3 M (4,2 M ) ja yhteisöille 4,5 M (4,2 M ). Alueellisten toimikuntien edistämisvarat olivat samat kuin edellisenä vuonna eli 4,1 M. Koulutuksen kysymyksistä taiteen soveltavan käytön edistämiseen Keskeisiä painopisteitä kaudelle ovat myös koulutuksen kysymykset opiskelijamäärinä että sisällöllisenä arviointina. Erityisesti on arvioitu, myös muun muassa keskustoimikunnan tutkimusyksikön tutkimuksissa, taiteenalojen ammattikoulutuksen kehittymistä. Toimintavuonna 2008 keskustoimikunta esitti seminaareissaan huolensa erityisesti taide-, taito- ja ilmaisualojen asemasta peruskoulun yleissivistävässä koulutuksessa. Taiteen alueellinen saatavuus on edelleen keskeinen painopiste opetusministeriön kulttuuripoliittisessa strategiassa. Tärkeä osa uudistavaa kulttuurin aluepolitiikan arviointia on myös taiteen aluekeskusten, alueellisten taidetoimikuntien ja muun alueellisen kulttuuritoiminnan yhteistoimintojen puntarointi. Toimintavuonna keskustoimikunta lanseerasi opetusministeriölle selvitystyön yhteistoimintojen kartoittamiseksi. Taiteen soveltavan käytön edistäminen oli edelleen painopisteiden keskiössä. Taidetoimikuntien mukaan se vaatisi oman mallinsa sekä koulutukseen että rahoitukseen. Rahoituksen ratkaiseminen edellyttäisi uudenlaista monihallinnollisuutta, erityisesti sosiaali- ja terveysministeriön tulisi ymmärtää toiminnan ennaltaehkäisevä luonne sekä kansanterveydelliseltä että syrjäytymistä ehkäisevältä kannalta. Taiteen keskustoimikunta esitti jo kansainvälisen arvioinnin lausunnossaan vuonna 2004, että laaja-alaisia taiteen ja kulttuurin kehittämis- ja resursointikysymyksiä varten Suomeen tulisi perustaa valtion tiede- ja teknologianeuvostoa vastaava pääministerivetoinen monihallinnollinen poliittisen päätöksenteon elin. Sen tehtävänä olisi etsiä poliittinen tahtotila julkisen vallan taiteen ja kulttuurin uusille resurssimahdollisuuksille, tiellä kohti luovan hyvinvointiyhteiskunnan konkretisoimista. Muista vuoden 2008 erityispainopisteistä mainittakoon mm. monikulttuurisuuden näkyvämpi asema kulttuuripolitiikassa sekä lastenkulttuurin edistäminen. Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikkö jatkoi hankkeita kummankin teeman edistämiseksi. Hakemusten määrä lievässä nousussa Apurahojen ja avustusten hakemusmäärä lisääntyi jonkin verran toimintavuonna. Taiteen keskustoimikunnan, valtion taidetoimikuntien ja apurahalautakuntien käsiteltäväksi hakemuksia saapui kaikkiaan (edellisenä vuonna 9 217). Näistä eri hakijoita oli (6 004). Näistä sai hakemukselleen myönteisen päätöksen (2 958). Alueellisten taidetoimikuntien hakemusmäärä oli jonkin verran edellisvuotta pienempi: kaikkiaan (4 534) hakemusta. Päätösten tasa-arvoisuuteen sukupuolen, alueen, kielen ja iän suhteen voidaan olla varsin tyytyväisiä. Runsas puolet sekä hakijoista että saajista on naisia (52,7 % - 50,2 %), samoin sekä hakijoista että saajista runsas puolet asuu pääkaupunkiseudulla (52,2 % - 54,7 %). Ruotsinkielisten saajien osuus (6,8 %) vastaa myös melko tarkkaan hakumäärää (6,4 %). Nuoria hakijoita ja saajia on edelleen varsin vähän, vain noin neljännes. Alle 35-vuotiaiden hakijoiden määrä, samoin kuin avustusten saajien määrä, on harmillisen pieni (25,7 % - 21%). Alueellisten taidetoimikuntien lukemat eivät järisyttävän paljon eroa edellisistä: naiset 57,8 % - 55,2 %, alueen keskus 55,6 % - 59,8 %, mutta nuoria hakijoita ja saajia on enemmän 29,2 % - 28,8 %. 3

4 Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön toiminta painottui valtion taidepoliittisen tuen kehitykseen ja vaikuttavuuteen sekä taiteenedistämisen ja taiteilijatuen historian kartoittamiseen. Tutkimushankkeita olivat taiteilija-apurahojen vaikuttavuus, lastenkulttuuri tutkimuskohteena, taiteilija ja monikulttuurisuus, tanssin produktiotuen kehitys ja vaikutukset sekä säätiöiden taiteentuen kartoitus. Tilastoinnissa pyrittiin entistä seikkaperäisemmin kartoittamaan myös alueellisten taidetoimikuntien edistämistoiminta. Arsis-lehteen 4/2008 kirjattiin kaikki toimintavuoden aikana myönnetyt apurahat. Numero toimi jo muutamana vuotena käytössä olleena tapana antamassa historiankirjoituksellisen kokonaiskuvan valtion taidetoimikuntien ja Taiteen keskustoimikunnan taiteenedistämisen vuoden määrärahapäätöksistä. Vuoden viimeisessä numerossa olivat ensi kertaa mukana myös alueellisten taidetoimikuntien myöntämät apurahat ja avustukset. Arsiksen vuoden 2008 ensimmäinen numero käsitteli hallinnonuudistusta, toisen teemana oli kulttuuripolitiikan tutkimustoiminta ja numero kolme oli englanninkielinen teemanumero taidetoimikuntien 40-vuotisesta historiasta. Taiteen keskustoimikunnan kansainvälisen toiminnan pysyvinä muotoina jatkuivat toimiminen International Federation of Arts Councils and Culture Agencies (IFACCA) ja Ars Baltica -yhteisöissä sekä tutkimusyksikön kansainvälinen yhteistyö. IFACCAssa jatkoi puheenjohtajana suomalaisjäsen, keskustoimikunnan edellinen puheenjohtaja Risto Ruohonen. Ars Baltica -verkostossa jatkettiin toiminnan uudelleenarviointia, mutta mitään radikaalia uutta toimintamallia ei löydetty. Apurahaja avustustoiminnassa on välitöntä kansainvälisyyttä tukevaa merkitystä erityisesti matkaavustuksilla ja residenssitoiminnan tuella, mutta nykyään varsin usein myös taiteilijoiden työskentely- ja kohdeapurahoilla. Kulttuurivientihankkeen osalta eri raporteissa mainittu keskustoimikunnan matka-apurahojen ja residenssitoiminnan avustusten merkittävä kasvu ei toteutunut vielä toimintavuonna. Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana jo kauden toiminut Hannu Saha jätti toisen kautensa vuotta ennen määräaikaa, koska hän siirtyi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin professoriksi vuoden 2009 alusta. 4

5 2. VUODEN 2008 TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2.1. Tavoitteet ja toteuma Taiteen keskustoimikunnan viraston vuoden 2008 toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteita olivat: 1. Parantaa taiteellisen työskentelyn ja tuotannon edellytyksiä Toteutettu - jakamalla apurahoja luovaa ja esittävää taiteellista työtä tekeville taiteilijoille, erityinen huomio nuorten taiteilijoiden asemaan (ks. taulukot 2 7) - jakamalla avustuksia työryhmien ja yhteisöjen taiteellisille hankkeille (ks. taulukot 2 7) - taiteilijaprofessorien työpanoksella (11 htv). 2. Panostaa taiteen tasa-arvoisen saatavuuden, saavutettavuuden, kulttuurisen monimuotoisuuden ja taiteen soveltavan käytön sekä taiteen harrastustoiminnan lisäämiseen Toteutettu - jakamalla avustuksia taiteen harrastustoimintaa, taiteen tuntemusta, taidepalvelujen monipuolista tarjontaa, taidekasvatusta, lastenkulttuuria ja taiteen soveltavaa käyttöä edistäviin hankkeisiin (ks. taulukko 2) - läänintaiteilijoiden työpanoksin (43,5 htv, ks. taulukko 9) - valtion taideteostoimikunnan toiminnalla hankkimalla ja sijoittamalla taideteoksia, ylläpitämällä kokoelmaa, järjestämällä taidekilpailuja (kokoelmat kpl, kartunta 115 kpl, kilpailut 2 kpl) 3. Edistää taiteen alan kansainvälistä vuorovaikutusta ja taiteilijoiden liikkuvuutta Toteutettu - jakamalla matka-apurahoja sekä tukemalla residenssitoimintaa ja kansainvälisiä hankkeita (ks. taulukot 2 ja 10) - toimimalla kansainvälisissä verkostoissa (Ars Baltica -kokoukset 2 kpl, Ifacca-kokoukset 1 kpl, Pépinières-jury 1 kpl, pohjoismaiset kokoukset 1 kpl, tutkimusyksikön kansainväliset kokoukset 2 kpl) 4. Vahvistaa taiteen monimuotoista roolia ja taidepolitiikan asemaa yhteiskunnassa toimimalla opetusministeriön hallinnonalan valtakunnallisena ja alueellisena asiantuntijaelimenä Toteutettu - taidepoliittisella ohjelmatyöllä (osallistuminen visuaalisten alojen taidepoliittiseen ohjelmatyöhön, tanssitaiteen strategiatyön käynnistäminen) - kannanotoin ja aloittein (5 kpl, mm. kannanotto taideaineiden asemasta peruskoulujen opetuksessa, aloite alueellista taiteenedistämistä koskevasta selvitystyöstä, kannanotto ALKU -hankkeen esitysluonnoksesta alueellisten taidetoimikuntien nimittämisasiassa) - seminaarein (taidehallinnon 40-vuotisjuhlaseminaari, valtion ja alueellisten taidetoimikuntien seminaarit) - antamalla lausuntoja opetusministeriölle, alueellisille viranomaisille ja muille tahoille (valtionavustuksista 15 asiakokonaisuutta/ 807 hakemusta, muut lausunnot 6 kpl, alueellisten taidetoimikuntien lausunnot 39 kpl) - tutkimustoiminnalla (julkaisut 10 kpl, esitelmät 11 kpl) ja ylläpitämällä kirjastoa (kokoelmat 7778, karttuminen 206, lainaukset 750) - tiedotustoiminnalla (Arsis -lehti 4 nroa, lehdistötiedotteet 75 kpl, vuosikatsaus 1 kpl) 5. Kehittää valtion taidetoimikuntalaitosta tehokkaasti toimivana tulosohjattuna kokonaisuutena 5

6 Toteutettu - suunnittelemalla ja toteuttamalla alueellisten taidetoimikuntien tulosohjaus ja laatimalla alueellisen taiteenedistämisen määrärahan jakokriteerit - uudistamalla valtion taidetoimikuntien talousarvioesitysten rakennetta sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaprosessia - uudistamalla taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien valtionavustusten tukimuodot (ns. SIKE -prosessi, yhdistetyt tukimuodot ja niitä vastaava budjetointi) - osallistumalla osana opetusministeriön projektiorganisaatiota taidetoimikuntalaitoksen sähköisen asianhallinnan järjestelmän rakentamiseen (Salama -hanke) - järjestämällä taidehallinnon 40-vuotisjuhlaseminaari ja julkaisemalla taidehallinnon juhlakirja Toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta Taiteen keskustoimikunnan, valtion taidetoimikuntien ja erillislautakuntien sekä tutkimustoiminnan tuloksellisuudesta esitetään vuoden 2008 valtion talousarvion perusteella seuraavat tavoitekohtaiset tunnusluvut: Taulukko 1. Tuloksellisuuden tunnusluvut 2008 Tuloksellisuuden tunnusluvut 2008 Tavoite n:ro Tuotokset ja laadunhallinta Arvio Toteuma 1,2,3 Valtionavustukset: hakemukset, kpl myönnöt, kpl Lausunnot valtionavustushakemuksista OPM:lle Taideteostoimikunnan kokoelmat/ kartunta, kpl 12750/ / Julkaisut, kpl Alueellisille taidetoimikunnille laadittiin syksyllä 2008 tuloksellisuuden tunnusluvut ja kuvaukset vuotta 2009 varten. 6

7 Taulukko 2. Taiteen keskustoimikunnan tuki vuonna 2008 tukimuodot ja summat VALTION TAIDETOIMIKUNNAT Taiteelliseen työskentelyyn (taiteilijat)) 12,4 milj. Kirjastoapurahat * Kuvittajien kirjastoapurahat Näyttöapurahat Säveltaiteen kirjastoapurahat Taiteilija-apurahat ** Taiteilijaprofessuurit Valtionpalkinnot *** Projekteihin (taiteilijat/työryhmät/yhteisöt) 4,3 milj. Elokuvakulttuurin tuki Kohdeapurahat Kuvataiteen ateljee- ja työpajatuki Kuvataiteen julkaisutuki Kuvataiteen näyttelytoiminta Lastenkulttuurituki Lyhytaikaiset ammattiteatterituotannot Matka-avustukset sekä residenssi- ja taiteilijavaihtotoiminta Media-, sirkus ja monitaidetuki Muotoilun projektituki Näytelmäkirjallisuuden kantaesitystuki Rakennustaiteen edistäminen Tanssikulttuurin tuki Tanssiproduktioiden tuki Valokuvataiteen produktiotuki Valokuvateosten laatutuki Yhteisöille 4,5 milj. Alueellinen valokuvatoiminta Alueelliset elokuvakeskukset Alueoopperat Elokuvan laatutuki Kirjallisuuden projektituki Konserttitoiminnan edistäminen Musiikkikilpailut Musiikkileirit ja mestarikurssit Rahoituslain ulkopuoliset orkesterit Rahoituslain ulkopuoliset tanssiteatterit Rahoituslain ulkopuoliset teatterit **** Sävellystilaukset ALUEELLISET TAIDETOIMIKUNNAT 21,2 milj. Työskentelyapurahat Kohdeapurahat Valtionavustukset Palkinnot Läänintaiteilijat ,1 milj. KAIKKI YHTEENSÄ * Josta tietokirjailijoille ** Sis. aiempina vuosina myönnetyt monivuotiset taiteilija-apurahat. *** Sis. lastenkulttuurin valtionpalkinnot **** Sisältää sirkustaiteen tukemiseen. 25,3 milj. 7

8 Taulukko 3. Valtion taidetoimikuntien* hakemusten, hakijoiden, myöntöjen sekä tuen saajien määrä vuonna 2008 Tukimuoto (yhteenveto taulukosta 1) Hakemuksia Hakijoita Myöntöjä Tuen saajia Tuen saajat % hakijoista Taiteelliseen työskentelyyn % Josta taiteilija-apurahat** % Projekteihin % Yhteisöille % Kaikki tukimuodot yhteensä *** *** 44 % * Taiteen keskustoimikunta, valtion taiteenalakohtaiset taidetoimikunnat sekä apurahalautakunnat ja -jaostot. ** Apurahaa haettu vuonna *** Päällekkäisyydet poistettu. Hakijat ovat voineet hakea ja saada apurahoja useasta tukimuodosta. Taulukko 4. Alueellisten taidetoimikuntien hakemusten, hakijoiden, myöntöjen sekä tuen saajien määrä vuonna 2008 Tukimuoto Hakemuksia Hakijoita Myöntöjä Tuen saajia Tuen saajat % hakijoista Työskentelyapurahat % Kohdeapurahat* % Valtionavustukset % Kaikki tukimuodot yhteensä ** ** 29 % * Sisältää myös matka-apurahat (Pirkanmaa). **Päällekkäisyydet poistettu. Kuvio 1. Valtion taidetoimikunnille* osoitettujen hakemusten määrä (kpl) vuosina * Taiteen keskustoimikunta, valtion taidetoimikunnat sekä apurahalautakunnat ja -jaostot. 8

9 Kuvio 2. Alueellisille taidetoimikunnille osoitettujen hakemusten* määrä (kpl) vuosina * Sisältää apurahat ja valtionavustukset. Taulukko 5. Taiteen keskustoimikunnan tuen jakautuminen (%) taiteenaloittain vuonna 2008 Taiteenala Valtion taidetoimi- Alueelliset taidetoimi- Yhteensä kunnat kunnat Kirjallisuus 23 % 9 % 21 % Kuvataide 18 % 27 % 20 % Näyttämötaide 12 % 18 % 13 % Säveltaide 14 % 10 % 13 % Elokuvataide 7 % 3 % 7 % Tanssitaide 7 % 7 % 7 % Taideteollisuus 5 % 10 % 6 % Muu* 4 % 8 % 5 % Valokuvataide 5 % 6 % 5 % Rakennustaide 2 % 1 % 2 % Arvostelijat 1 % * 1 % Yhteensä 100 % 100 % 100 % 21,2 milj. 4,1 milj. ** 25,3 milj. * Ryhmä muu sisältää taiteenaloittain luokittelemattomat/taiteidenväliset sekä sirkustaiteen (osuus koko tuesta 0,3 %) ja mediataiteen (0,7 %). Alueellisten taidetoimikuntien osalta myös arvostelijat on sijoitettu ryhmään "muu" tuen pienuuden vuoksi. Lisäksi alueellisten taidetoimikuntien nimeämät alat "lastenkulttuuri", "tapahtumat", "saamelaiskulttuuri" on sijoitettu ryhmään muu. ** Lisäksi alueelliset taidetoimikunnat käyttivät taiteen edistämisen hankkeisiin vuonna 2008 yhteensä 1,0 miljoonaa euroa (ml. vuoden 2007 siirtomääräraha 0,3 milj. ). 9

10 Kuvio 3. Taiteen keskustoimikunnan tuki tukimuodoittain vuonna 2008 (yht. 25,3 milj. ) Alueellisten tmk:ien tuki 16,2 % Yhteisöille myönnettävä tuki 17,7 % Valtionpalkinnot 0,9 % Valtion taiteilijaapurahat 31,5 % Taiteilijaprofessuurit 2,1 % Kirjasto- ja näyttöapurahat 14,5 % Kohdeapurahat & muut projektituet 17,2 % * Taulukko 6. Valtion taidetoimikuntien* apurahan hakijat ja saajat sukupuolen, alueen, kielen ja iän mukaan vuonna 2008 % Hakijoista % Tuen saajista Naiset 52,7 % 50,2 % Pääkaupunkiseutu 52,2 % 54,7 % Ruotsinkieliset 6,8 % 6,4 % Äidinkieli "muu" 3,7 % 3,1 % Alle 35-v. 25,7 % 21,0 % LKM** *Taiteen keskustoimikunta, valtion taidetoimikunnat ja apurahalautakunnat ja -jaostot. ** Sis. yksityishenkilöt ja työryhmien yhteyshenkilöt, ei yhteisöjä. Päällekkäisyydet poistettu. Taulukko 7. Alueellisten taidetoimikuntien apurahan hakijat ja saajat sukupuolen, alueen ja iän mukaan vuonna 2008 % Hakijoista % Tuen saajista Naiset 57,8 % 55,2 % Alueen keskuskaupunki* 55,6 % 59,8 % Alle 35-v. 29,2 % 28,8 % LKM** * Keskuskaupungit = Mikkeli, Hämeenlinna, Kouvola, Jyväskylä, Rovaniemi, Oulu, Tampere, Joensuu, Vaasa, Kuopio, Pori, Helsinki, Turku. ** Yksityishenkilöt, ikää koskevat hakijoiden tiedot N = Äidinkieltä ei kysytä kaikkien alueellisten taidetoimikuntien hakemuslomakkeissa. 10

11 Taulukko 8. Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien antamat lausunnot v Hakemuksia Määräraha Taiteilijaeläkkeet 502 * Valtakunnalliset kulttuuritapahtumat Valtakunnallisesti merkittävät kansainväliset ** elokuvafestivaalit Elokuva-alan järjestöt Kirjallisuuden ostotuki *** Kirjailijajärjestöt Taidekoulut Kuvataidejärjestöt Harrastajateatterijärjestöt Ammattiteatterijärjestöt Säveltaiteen harrastustoiminta Musiikki-instituutit Säveltaidejärjestöt Graafisen suunnittelun ja sarjakuvan järjestöt Tanssialan järjestöt Valokuva-alan järjestöt Yhteensä * Taiteilijaeläkkeet ovat valtion budjetissa valtiovarainministeriön menokohdassa. ** Hakemukset siirretty elokuvasäätiölle. *** Esitys kirjastojen ostotukilistalle otettavista kirjoista. Lausunto koskee kaikkia Suomessa ilmestyviä nimikkeitä. Taulukko 9. Läänintaiteilijoiden työskentely v Läänintaiteilijoiden työskentely v Taiteenala määrä osuus % naisia miehiä näyttämötaide, tanssitaide, säveltaide ja laajasti ottaen esittävät alat 15 34,5 9 6 kuvataide, valokuvataide ja laajasti ottaen visuaaliset 13 29, alat muotoilu 4 9,2 2 2 tuottajat 6 13,8 4 2 lastenkulttuuri 4 9,2 3 1 saamelaistaide 1 2,3 1 0 assistentti, osa-aik. 0,5 1,1 1 0 yht. 43,

12 Taulukko 10. Alueellisten taidetoimikuntien residenssit ulkomailla v Sijainti Barcelona Berliini Berliini Praha Arenys de Mar, Espanja Pioppi, Italia Kochi, Intia Käyttäjät Häme ja Kaakkois-Suomi Uusimaa, Oulun lääni, Lappi Satakunta Etelä-Savo, Uusimaa ja Keski-Suomi Pirkanmaa ja Pohjanmaa Satakunta, Pohjois-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Karjala 12

13 2.3. Tutkimusyksikön toiminta vuonna 2008 Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikkö toimii Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien yhteydessä tehtävänään taide- ja kulttuuripolitiikan alan tutkimus. Yksikkö harjoittaa ja tukee alan tutkimusta, tarjoaa asiantuntijapalveluja taidehallinnolle ja taiteen kentälle sekä osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön kulttuuripolitiikan tutkimuksen alalla. Tutkimusyksikkö julkaisee neljää julkaisusarjaa ja ylläpitää kulttuuripolitiikan alalle keskittyvää yleisölle avointa kirjastoa. Vuoden 2008 tutkimus- ja julkaisutoiminta painottui valtion taidepoliittisen tuen kehitykseen ja vaikuttavuuteen sekä taidepolitiikan ja taiteilijatuen historiaan. Tutkimushankkeita olivat taiteilijaapurahojen vaikuttavuus, lastenkulttuuri tukikohteena, taiteilijat ja monikulttuurisuus, tanssin produktiotuen kehitys ja vaikutukset sekä säätiöiden tuki taiteelle. Yksikössä laadittiin myös vuosittaiset seurantatilastot toimikuntien tuesta taiteelliseen toimintaan. Valtion taiteilijatuen vaikuttavuutta selvitettiin Pauli Rautiaisen tutkimuksessa, joka kohdistui kielteisen taiteilija-apurahapäätöksen saaneiden tilanteeseen ja käsityksiin apurahajärjestelmän toimivuudesta ("Emme ole voineet tänä vuonna..."). Apurahajärjestelmän toimivuutta historiallisesta näkökulmasta tarkasteltiin Rautiaisen tutkimuksessa "Suomalainen taiteilijatuki", jossa käydään läpi taiteilijatuen määrä, muutokset ja painopisteet noin 40 vuoden ajalta. Rautiainen osallistui myös Taiteen keskustoimikunnan juhlakirjan kirjoittamiseen toisena tekijänä (Jokinen Rautiainen: Taiteen edistämistä varten. Taidetoimikunnat 40 vuotta). Paula Karhusen kertomusvuonna raportoitu tutkimushanke käsitteli valtion tanssitaidetoimikunnan myöntämän tanssin produktiotuen kehitystä lähes kahdenkymmenen vuoden ajalta. Projektissa tarkasteltiin produktiotuen määrärahojen sekä hakijoiden ja saajien määrää vuosien 1991 ja 2008 välisenä aikana. Niin ikään kyselyaineiston perusteella kartoitettiin yli 70 produktion rahoitusta, henkilökunnan määrää, esitysmääriä ja työaikaa. Kyselyyn vastanneiden alan ammattilaisen näkemysten avulla valotettiin tukimuodon merkitystä ja myöntöprosessia. Yksikkö on seurannut yksityisen sektorin yritysten ja säätiöiden tukea taiteelle ja kulttuurille 1980-luvulta alkaen. Kertomusvuonna tarkasteltiin säätiöiden tukea taiteelle ja siinä tapahtuneita muutoksia Pekka Oeschin selvityksessä, joka kartoitti säätiöiden tukitoimia vuosina 2001 ja Lastenkulttuurin tukipolitiikan kehitystä selvitettiin Kaija Rensujeffin ja Anna Anttilan tutkimushankkeessa, joka kohdistui erityisesti Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuurijaoston 20-vuotiseen toimintaan ja lastenkulttuurin edistämisen määrärahojen kehitykseen ja jakautumiseen. Tutkimusraportti ilmestyy vuoden 2009 alussa. Yksikkö osallistui kertomusvuonna Suomen Akatemian rahoittamaan radiomusiikin muutoksia käsittelevään tutkimushankkeeseen radiomusiikin sääntelyä eri maissa koskevalla selvityksellä. Tutkimusraportti ilmestyy vuoden 2009 alkupuoliskolla. Taiteilijatuki ja monikulttuurisuus -hankkeessa selvitettiin erityisesti taiteilijatuen osalta niiden apurahan hakijoiden tilannetta, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi tai ruotsi. Erillisenä osahankkeena projektiin liittyy saamelaistaiteilijoiden tukea koskeva selvitys. Molemmat hankkeet raportoidaan vuoden 2009 aikana. Tilastotiedotteita-sarjassa julkaistiin vuosittain ilmestyvä seurantatilasto Taidetoimikuntien myöntämä tuki 2007, joka käsittelee Taiteen keskustoimikunnan, valtion taidetoimikuntien ja apurahalautakuntien sekä alueellisten taidetoimikuntien tukea taiteelliseen toimintaan. Siinä tarkastellaan tuen jakautumista eri taiteenaloille ja alueille sekä muun muassa nuorten, naisten, pääkaupunkiseudulla asuvien sekä ruotsinkielisten osuuksia apurahan hakijoista ja saajista Yksikön tutkijat osallistuivat vuoden aikana sekä kotimaisiin että kansainvälisiin tutkimuskonferensseihin. Paula Karhunen esitti tutkimuspaperinsa "Dances without payment? Contemporary dance productions and the role of state support in Finland" kansainvälisessä kulttuuripolitiikan tutkijoiden 13

14 konferenssissa (ICCPR) Istanbulissa. Kaija Rensujeff piti Lapsuuden tutkimuksen päivillä esitelmän "Lastenkulttuurin apurahat ja erityisavustukset: tekijät, hankkeet ja lasten rooli". Tutkija Anna Anttila esitteli Tyttötutkimuspäivillä paperinsa "Romanttinen tyttökulttuuri". Lisäksi yksikkö tuotti tilastoja ja muita tietopalveluja tiedotusvälineille sekä taidehallinnolle ja kulttuurin kentän toimijoille kotimaassa ja ulkomailla. Yksikön tutkijat pitivät vuoden aikana myös luentoja ja esitelmiä oppilaitoksissa, valtionhallinnon ja kulttuurialan laitoksissa ja organisaatioissa sekä alan kotimaisissa ja kansainvälisissä tapaamisissa ja seminaareissa. Yksikön ylläpitämä Kulttuuripolitiikan kirjasto on kaikille avoin taide- ja kulttuuripolitiikan alan erikoiskirjasto. Sen kokoelmiin kuuluu nidettä, ja sinne tulee 150 koti- ja ulkomaista kulttuurialan aikakaus- ja tiedotuslehteä. Kokoelma karttui vuoden aikana 206 nimekkeellä. Kokoelmat on tallennettu taidekorkeakoulujen kirjastojen ja Taiteen keskustoimikunnan kirjaston yhteiseen ARSCAtietokantaan, joka on osa korkeakoulukirjastojen yhteistä LINDA-tietokantaa. Kirjasto vastasi myös tutkimusyksikön julkaisujen jakelusta ja myynnistä. Suunnittelija Satu Lindberg osallistui sekä Suomen tieteellisen kirjastoseuran taidekirjastojen työryhmän että pohjoismaisen taidekirjastojen ARLIS/Norden-järjestön toimintaan ja järjestön vuosikonferenssiin Islannissa. Vuosikonferenssin teemana oli "Art libraries: Access to Legacy". Paula Karhunen tutkimusyksikön päällikkö ( ) 14

15 2.4. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Taiteen keskustoimikunnan koko viraston henkilötyövuosien määrä vuonna 2008 oli 66 htv (sisältää 11 htv taiteilijaprofessorien virat). Lisäksi alueellisten taidetoimikuntien palveluksessa oli yhteensä 44 läänintaiteilijaa (43,5 htv). Tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoitetta hallintotoimiston esimiestyön, työnteon organisoinnin ja työskentelytapojen kehittämisestä toteutettiin perustamalla hallintouudistuksen yhteydessä annetun uuden työjärjestyksen nojalla hallintotoimistoon kolme yksikköä (alueyksikkö, hallintopalveluyksikkö ja tutkimusyksikkö) ja määräämällä niille päälliköt (aluepäällikkö, kehittämispäällikkö, tutkimusyksikön päällikkö). Henkilöstön työkykyä ja hyvinvointia ylläpidettiin ja edistettiin työsuojelun ja työterveyshuollon toimenpitein. Työsuojelutoimikuntaa laajennettiin kattamaan myös alueellisten taidetoimikuntien edustus. Toimikunta kokoontui 2 kertaa. Järjestettiin Maneesikadun henkilöstön vuoden 2007 työhyvinvointibarometrin palautetilaisuus, virkistyspäivä sekä TYKY-päivä. Henkilöstön työhyvinvointikysely (THB) päätettiin teettää joka toinen vuosi ja se laajennetaan koskemaan myös alueellisten taidetoimikuntien hallintohenkilöstöä. Organisoitiin aluetason työterveyshuolto. Käynnistettiin tasa-arvosuunnitelman laatiminen ottaen huomioon toteutunut hallinto-organisaation uudistus. Henkilöstörakenne Taulukko 11. Henkilöstön lukumäärä vuosittain ja muutosprosentti Henkilöstön lukumäärä vuosittain ja muutosprosentti vuosi lkm muutos-% , , , siirrettiin lääninhallituksista 32 alueellisten taidetoimikuntien virkaa taiteen keskustoimikuntaan siirrettiin opetusministeriöstä 1 virka taiteen keskustoimikuntaan Taulukko 12. Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä ja prosenttiosuus Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä ja prosenttiosuus vuosi Vakinaiset Määräaikaiset* lkm % lkm % lkm % ,6 4 17, ,3 5 21, ,9 9 16, *sisältää pysyvästi määräaikaisen puheenjohtajan viran 15

16 Taulukko 13. Henkilötyövuodet Henkilötyövuosien lukumäärä ja muutosprosentti vuosi hallintotoimisto taideteostoimikunta yht. alueelliset taidetoimikunnat tutkimusyksikkö muutos- % 13,50 2,33 5,55 21,4-1,4 14,00 2,08 5,54 21,6 0,9 yksiköiden ulkopuoliset hallintopalveluyksikkö alueyksikkö tutkimusyksikkö yht. muutos- % 4,00 13,29 33,07 4,59 55,0 154, siirrettiin lääninhallituksista 31 alueellisten taidetoimikuntien virkaa taiteen keskustoimikuntaan siirrettiin opetusministeriöstä 1 virka taiteen keskustoimikuntaan 16

17 3. TAITEEN TUKEMISEN TALOUSARVION TOTEUMASTA VUONNA 2008 Taiteen keskustoimikunta sen yhteydessä ja tulosohjauksessa toimivine toimi- ja lautakuntineen on opetusministeriön hallinnonalalla toimiva tulosohjattu virasto, joka on opetusministeriön kirjanpidon ja tilinpäätöksen piirissä. Taidetoimikuntien tehtävänä on taiteellisen työn, taiteen tuntemuksen ja harrastuksen sekä taiteen kannalta tärkeän ajankohtaisen tutkimuksen edistäminen sekä toimiminen asiantuntijaeliminä taiteen alalla. Taiteen keskustoimikunnalla on keskeinen rooli valtakunnallisena ja alueellisena taiteen rahoittajana sekä taiteen alan asiantuntija-organisaationa. Perustehtäväänsä se toteuttaa kanavoimalla valtion tukea taiteen kentälle sekä osallistumalla taidepoliittiseen ohjelma- ja kehittämistyöhön ja harjoittamalla alan tutkimustoimintaa. Toiminnallaan taidetoimikunnat vaikuttavat yhtäältä taiteellisen työn edellytyksistä huolehtimiseen ja toisaalta siihen, että taide vaikuttaa yhteiskunnassa entistä monipuolisemmin ja antaa voimavaroja yksilön ja yhteisön suotuisalle kehitykselle. Oheisesta taulukosta 14 käyvät ilmi taiteen ja kulttuurin tukemiseen vuonna 2008 valtion talousarviossa osoitetut varat sekä taidetoimikuntien osuus niistä. Lausuntomenettelyn kautta taiteen keskustoimikunta ja taidetoimikunnat vaikuttavat myös moniin opetusministeriön tukipäätöksiin, mm. taiteilijaeläkkeiden ja valtakunnallisten kulttuuritapahtumien valtionavustusten myöntämiseen. Taidetoimikuntien osuus valtion taidebudjetista kasvoi viime vuodesta 0,9 milj. euroa ja oli edelleen valtion taidebudjetin kokonaisuudesta n. 6 % luokkaa. Taulukko 14. Valtion taide- ja kulttuuribudjetti, veikkausvoittovarat sekä taidetoimikuntien tuki taiteelliseen toimintaan vuonna 2008 Euro milj. Valtion budjetti: taide ja kulttuuri 426,4 Veikkausvoittovarat taiteen tukemiseen* 189,2 Valtion taidetoimikuntien tuki** 21,2 Alueellisten taidetoimikuntien tuki 4,1 Taiteen keskustoimikunnan tuki kokonaisuudessaan*** 25,3 Taidetoimikuntien tuen (25,3 milj. ) osuus valtion taidebudjetista 6 % * Sisältää kirjastot 28,2 milj.. ** Sisältää taiteen keskustoimikunnan ja apurahalautakunnat. *** Taiteen keskustoimikunta, valtion taidetoimikunnat, apurahalautakunnat sekä alueelliset taidetoimikunnat. Lähde: Valtion talousarvio opetusministeriön ja taiteen keskustoimikunnan apuraharekisteri (HARAVA), alueelliset taidetoimikunnat. Taiteen keskustoimikunnan tulostavoitteiden toteuttamiseksi oli käytettävissä valtion talousarviossa 2008 osoitettuja määrärahoja oheisen taulukon 15 mukaisesti. Taulukosta ilmenevät taiteen keskustoimikunnan (mukaan lukien valtion ja alueelliset taidetoimikunnat sekä erillislautakunnat) toimintamenot. Laskelman muut määrärahat osoittavat taiteen edistämisen apuraha- ja muiden avustusmenojen käytön. Tässä toimintakertomuksessa esitettyjen tilastojen ohella julkaisee taiteen keskustoimikunta erikseen Tilastotiedotteen Taidetoimikuntien myöntämä tuki

18 Taulukko 15. Talousarvion toteumalaskelma 2008 Talousarvion toteutumalaskelma v Talousarviotili Siirtomäärärahasta Määräraha Käytetty Vertailu vuodelta 2007 v v talousarvioon Toimintamenot josta tutkimus, kirjasto ja julkaisut alueelliset taidetoimikunnat Taiteilija- ja kohdeapurahat Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahat Elokuvataiteen edistämiseen Kirjallisuuden edistämiseen Kuvataiteen edistämiseen Näyttämötaiteen edistämiseen Rakennustaiteen edistämiseen Säveltaiteen edistämiseen Taideteollisuuden edistämiseen Tanssitaiteen edistämiseen Valokuvataiteen edistämiseen Kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahat Säveltaiteen kirjastoapurahat Kuvataiteen näyttöapurahat Taiteilijoiden valtionpalkintoihin Muuhun taiteen edistämiseen Tutkimus- ja julkaisutoimintaan Alueelliseen taiteen edistämiseen/alueelliset taidetmk Alueelliseen taiteen edistämiseen/alueelliset taidetmk

19 4. SISÄISEN VALVONNAN LAUSUMA Taiteen keskustoimikunnassa on tarkasteltu sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kysymyksiä hyödyntäen valtioneuvoston asettaman sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan neuvottelukunnan antamaa suositusta. Toteamme asian johdosta, että taiteen keskustoimikunta on opetusministeriön kirjanpidon ja tilinpäätöksen sekä taloussäännön ja sisäisen tarkastuksen piirissä. Kertomusvuoden alussa alueellisten taidetoimikuntien hallintohenkilöstö siirtyi taiteen keskustoimikunnan henkilöstöksi ja alueelliset taidetoimikunnat taiteen keskustoimikunnan tulosohjaukseen. Vuoden aikana taiteen keskustoimikunnan työtä on leimannut tämän uudistuksen käytännön toimeenpano ja siihen liittyen mm. viraston uuden työjärjestyksen laatiminen ja käyttöönotto, sisäisen hallintorakenteen uudistaminen, uusien toimintamuotojen vakiinnuttaminen ja niiden edelleen kehittäminen. Huomioon ottaen yllä todetut menettelyt ja kehittämistyön asettamat vaatimukset voidaan allekirjoittaneiden mielestä taiteen keskustoimikunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan katsoa täyttävän sille säädetyt vaatimukset. Hannu Saha puheenjohtaja JARMO MALKAVAARA Jarmo Malkavaara pääsihteeri ( asti) Esa Rantanen pääsihteeri ( ) 19

20 5. ALLEKIRJOITUKSET Toimintakertomus allekirjoitettu Helsingissä Hannu Saha puheenjohtaja Esa Rantanen pääsihteeri 20

Taiteen keskustoimikunnan toimintakertomus vuodelta 2009. 1. Johdon katsaus toimintaan...2 2. Vuoden 2009 tulostavoitteiden toteutuminen...

Taiteen keskustoimikunnan toimintakertomus vuodelta 2009. 1. Johdon katsaus toimintaan...2 2. Vuoden 2009 tulostavoitteiden toteutuminen... Taiteen keskustoimikunnan toimintakertomus vuodelta 2009 1. Johdon katsaus toimintaan...2 2. Vuoden 2009 tulostavoitteiden toteutuminen...5 2.1. Tavoitteet ja toteuma... 5 2.2. Toiminnallinen tehokkuus,

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014 1 Taiteen edistämiskeskuksen määrärahat ja tuki 2014... 2 2 Taiteen edistämiskeskuksen projektit 2014... 10 3 Taiteen edistämiskeskuksen tuki kansainväliseen

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina Esa Rantanen Taiteen tukemisen päällikkö 7.4.2014 Taiteen edistämiskeskus (TAIKE) laki Taiteen edistämiskeskuksesta voimaan 1.1.2013 Taike

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI 2013

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI 2013 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI 2013 PK/Marraskuu 2014 SISÄLLYS 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2013... 2 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN PROJEKTIT 2013... 7 3 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho Taiteen edistämiskeskus Erityisasiantuntija Henri Terho henri.terho@minedu.fi www.taike.fi Taiteen edistämiskeskus Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen asiantuntijavirasto. Tehtävät: Edistää taidetta

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

TALOUSARVIOESITYS 2005 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TALOUSARVIOESITYS 2005 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Taiteen keskustoimikunta 19.12.2003 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN JA VALTION TAIDETOIMIKUNTIEN TALOUSARVIOESITYS 2005 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2006-2009 TOIMINTA-AJATUS JA TULOSTAVOITTEET Taiteen

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2014... 2 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN PROJEKTIT 2014... 9 3 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI KANSAINVÄLISEEN

Lisätiedot

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2016

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2016 Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2016 Lisätietoja: paula.karhunen@taike.fi Sisällys 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2016... 1 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN KEHITTÄMISOHJELMAT

Lisätiedot

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Kaija Rensujef f Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Saamelaiset taiteilijat Suomessa TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA, TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA N:o 38 ARTS COUNCIL OF FINLAND, RESEARCH REPORTS No 38 Taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s 2 0 0 5

TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s 2 0 0 5 TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s 2 0 0 5 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Sisältö: 1 Johdon katsaus toimintaan 2 Tuloksellisuuden kuvaus:

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN JA KULTTUURIN EDISTÄMISEEN 2015

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN JA KULTTUURIN EDISTÄMISEEN 2015 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN JA KULTTUURIN EDISTÄMISEEN 2015 Sisällys 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2015... 2 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN KEHITTÄMISOHJELMAT JA PROJEKTIT 2015...

Lisätiedot

3 Taiteen tukemisen talousarvion toteumasta vuonna 2006. 4 Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma

3 Taiteen tukemisen talousarvion toteumasta vuonna 2006. 4 Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA Toimintakertomus 2006 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Sisältö: 1 Johdon katsaus toimintaan 2 Tuloksellisuuden kuvaus: tulossopimuksen toteumaraportti 3

Lisätiedot

Taiteen taskurahat. A nna Anttila Kaija Rensujeff. Lastenkulttuurin käsite, linjaukset ja edistäminen

Taiteen taskurahat. A nna Anttila Kaija Rensujeff. Lastenkulttuurin käsite, linjaukset ja edistäminen A nna Anttila Kaija Rensujeff Taiteen taskurahat Lastenkulttuurin käsite, linjaukset ja edistäminen TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA, TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA N:o 35 ARTS COUNCIL OF FINLAND, RESEARCH REPORTS

Lisätiedot

Paula Karhunen. Tilastotietoa taiteilijatuesta. Statistics about artist support. Tilastotiedote Facts and figures 1/2000

Paula Karhunen. Tilastotietoa taiteilijatuesta. Statistics about artist support. Tilastotiedote Facts and figures 1/2000 Paula Karhunen Tilastotietoa taiteilijatuesta Statistics about artist support Tilastotiedote Facts and figures 1/2000 Taiteen keskustoimikunta Arts Council of Finland NRO 1/2000 SISÄLTÖ/ CONTENTS I II

Lisätiedot

Taide kyseenalaistaa, etsii ja luo merkityksiä. Taide kuuluu kaikille. Siksi tuemme taiteellista ilmaisua. Taiteen edistämiskeskus

Taide kyseenalaistaa, etsii ja luo merkityksiä. Taide kuuluu kaikille. Siksi tuemme taiteellista ilmaisua. Taiteen edistämiskeskus Taide kyseenalaistaa, etsii ja luo merkityksiä. Taide kuuluu kaikille. Siksi tuemme taiteellista ilmaisua. Taiteen edistämiskeskus Tehtävämme Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntijavirasto.

Lisätiedot

TALOUSARVIOESITYS 2008 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TALOUSARVIOESITYS 2008 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Taiteen keskustoimikunta 16.10.2006 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN JA VALTION TAIDETOIMIKUNTIEN TALOUSARVIOESITYS 2008 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2008-2011 TOIMINTA-AJATUS JA TULOSALUEET Taiteen keskustoimikunnan

Lisätiedot

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2017

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2017 Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2017 Lisätietoja: paula.karhunen@taike.fi Sisällys 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2017... 2 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN KEHITTÄMISOHJELMAT

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain 2 ja 5 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Suomalainen taiteilijatuki

Suomalainen taiteilijatuki Pauli Rautiainen Suomalainen taiteilijatuki Valtion suora ja välillinen taiteilijatuki taidetoimikuntien perustamisesta tähän päivään TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA, TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA N:o 34 ARTS COUNCIL

Lisätiedot

TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s

TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s 2 0 0 7 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1 Johdon katsaus toimintaan 2 Tuloksellisuuden kuvaus: tulossopimuksen

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Aiemmin Taiteen keskustoimikunta (1968 2012) Tehtävänä taiteen edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Myös kulttuurin

Lisätiedot

Paula Karhunen. Valtion tuki taiteelliseen toimintaan vuonna State Support for Artistic Activity in 2001

Paula Karhunen. Valtion tuki taiteelliseen toimintaan vuonna State Support for Artistic Activity in 2001 Paula Karhunen Valtion tuki taiteelliseen toimintaan vuonna 2001 State Support for Artistic Activity in 2001 Tilastotiedote Facts and Figures 2/2002 NRO 2/2002 sisältö/contents I Tuki taiteelliseen toimintaan

Lisätiedot

Taiteen paikka on lähellä meitä

Taiteen paikka on lähellä meitä Taiteen paikka on lähellä meitä Foto: Minna Sirnö Pari sanaa Taikesta Pari sanaa Taikesta Oikeutemme taiteeseen ja kulttuuriin Foto: Minna Sirnö % Taiken hakijoista % Taiken kaikista tuista % Taiken alueellisista

Lisätiedot

VALTION KUVATAIDETOIMIKUNTA TKT 4/591/2010 PL 293 00171 Helsinki 26.7.2010

VALTION KUVATAIDETOIMIKUNTA TKT 4/591/2010 PL 293 00171 Helsinki 26.7.2010 VALTION KUVATAIDETOIMIKUNTA TKT 4/591/2010 PL 293 00171 Helsinki 26.7.2010 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite lausuntopyyntönne 23.6.2010 nro 18/010/2010 HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSESTA

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampereella 11.5.2016 erityisasiantuntija Sari Ilmola Taiken valtakunnallisia

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUS

TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNASTA TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Esitys valtion taidetoimikuntajärjestelmän kehittämisestä Taiteen keskustoimikunta 2009 SISÄLTÖ YHTEENVETO KEHITTÄMISEHDOTUKSISTA 3 1. TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNASTA

Lisätiedot

Paula Karhunen. Valtion tuki taiteelliseen toimintaan State support for artistic activity in 2002

Paula Karhunen. Valtion tuki taiteelliseen toimintaan State support for artistic activity in 2002 Paula Karhunen Valtion tuki taiteelliseen toimintaan 2002 State support for artistic activity in 2002 Tilastotiedote Facts and Figures 2/2003 Paula Karhunen ja Taiteen keskustoimikunta 2003 Kansi: Erika

Lisätiedot

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8.-9-9.2015 Mikkeli Eva-Maria Hakola Kehittämispäällikkö Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ja alueiden kehittämisestä annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011

Lisätiedot

VALTION TAIDETOIMIKUNTALAITOKSEN MYÖNTÄMÄ TUKI

VALTION TAIDETOIMIKUNTALAITOKSEN MYÖNTÄMÄ TUKI Paula Karhunen VALTION TAIDETOIMIKUNTALAITOKSEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2005 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS Tilastotiedote Facts and Figures 1/2006 Paula Karhunen ja Taiteen keskustoimikunta 2006 Kansi: Erika

Lisätiedot

Kulttuurin Kaukametsä - Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana Tomi Aho pääsihteeri Lapin taidetoimikunta

Kulttuurin Kaukametsä - Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana Tomi Aho pääsihteeri Lapin taidetoimikunta Kulttuurin Kaukametsä - Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 30.8.2011 Tomi Aho pääsihteeri Lapin taidetoimikunta Taidetoimikuntalaitos Valtion taidetoimikuntalaitoksen muodostavat: - taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

Taidetoimikuntien vuosikatsaus 2002. Taiteen keskustoimikunta Valtion taidetoimikunnat Alueelliset taidetoimikunnat

Taidetoimikuntien vuosikatsaus 2002. Taiteen keskustoimikunta Valtion taidetoimikunnat Alueelliset taidetoimikunnat Taidetoimikuntien vuosikatsaus 2002 Taiteen keskustoimikunta Valtion taidetoimikunnat Alueelliset taidetoimikunnat Taidetoimikuntien vuosikatsaus 2002 Taiteen keskustoimikunta Valtion taidetoimikunnat

Lisätiedot

Pyyntö Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta

Pyyntö Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta Taiteen edistämiskeskus Centret för konstfrämjande Arts Promotion Centre Finland Pyyntö TKT/5/511/2014 1 (5) 09.06.2014 Viite Asia Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS 2005-2007 Taiteen keskustoimikunta - Opetusministeriö

TULOSSOPIMUS 2005-2007 Taiteen keskustoimikunta - Opetusministeriö TULOSSOPIMUS 2005-2007 Taiteen keskustoimikunta - Opetusministeriö Taiteen keskustoimikunnan toiminta-ajatus Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien toiminta-ajatuksena on Suomen taiteen

Lisätiedot

- kulttuurisen monimuotoisuuden ja monikulttuurisen

- kulttuurisen monimuotoisuuden ja monikulttuurisen TULOSSOPIMUS 2004 Taiteen keskustoimikunta 1. Taiteen keskustoimikunnan toiminta-ajatus Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien toiminta-ajatuksena on Suomen taiteen edistäminen tukemalla

Lisätiedot

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Paula Tuovinen, johtaja 6.3.2019 Taiken perustehtävä taata Taiteilijan mahdollisuudet tehdä taiteellista työtä ja

Lisätiedot

Lain 6 mukaan valtion taidetoimikunnan tehtävänä on:

Lain 6 mukaan valtion taidetoimikunnan tehtävänä on: Pyyntö TKT/1/511/2016 1 (5) 04.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Laki ja asetus Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012, 727/2012) Asia Ehdotukset valtion taidetoimikuntien jäseniksi Pyydämme yhteisöänne

Lisätiedot

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2012 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2012 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS 0 Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2012 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS 0 Paula Karhunen ja Taiteen edistämiskeskus 2013 Helsinki 2013 Taiteen edistämiskeskus jatkaa taiteen keskustoimikunnan

Lisätiedot

HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 17/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen

Lisätiedot

HE 3/2000 vp. taiteen edistämisen järjestelystä annetussa. ja valtion taiteilija-apurahoista annettua lakia muutettaisiin siten, että apurahat

HE 3/2000 vp. taiteen edistämisen järjestelystä annetussa. ja valtion taiteilija-apurahoista annettua lakia muutettaisiin siten, että apurahat HE 3/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain, taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain sekä eräistä kirjailijoille

Lisätiedot

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2007 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2007 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2007 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS Tilastotiedote Facts and Figures 1/2008 Paula Karhunen ja Taiteen keskustoimikunta 2008 Kansi: Erika Kovanen ISSN

Lisätiedot

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTALAITOKSEN TUEN HAKIJAT JA SAAJAT ALUEITTAIN APPLICANTS AND RECIPIENTS OF ARTS COUNCILS BY REGION

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTALAITOKSEN TUEN HAKIJAT JA SAAJAT ALUEITTAIN APPLICANTS AND RECIPIENTS OF ARTS COUNCILS BY REGION Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTALAITOKSEN TUEN HAKIJAT JA SAAJAT ALUEITTAIN 2005 APPLICANTS AND RECIPIENTS OF ARTS COUNCILS BY REGION Tilastotiedote Facts and Figures 1/200 Paula Karhunen ja Taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2008 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2008 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2008 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS Tilastotiedote Facts and Figures 1/2009 Paula Karhunen ja Taiteen keskustoimikunta 2009 Kansi: Erika Kovanen ISSN

Lisätiedot

VALTION TAIDETOIMI- KUNTALAITOKSEN TUKI

VALTION TAIDETOIMI- KUNTALAITOKSEN TUKI Paula Karhunen VALTION TAIDETOIMI- KUNTALAITOKSEN TUKI 2000-2004 ARTS COUNCIL SUPPORT Tilastotiedote - Facts and Figures 2/ 2005 Paula Karhunen ja Taiteen keskustoimikunta 2005 Kansi: Erika Kovanen ISSN

Lisätiedot

Taidetoimikuntien vuosikatsaus 2008

Taidetoimikuntien vuosikatsaus 2008 Taidetoimikuntien vuosikatsaus 2008 1 Sisällys 1 Puheenjohtajan katsaus Taiteen keskustoimikunnan jäsenet 2007 2009 Taidetoimikuntien organisaatio Taiteen tukeminen vuonna 2008 Taiteen keskustoimikunnan

Lisätiedot

Taideneuvoston hallitusohjelmatavoitteet Taiteen ja kulttuurin rahoitus valtion budjetista nostettava yhteen prosenttiin

Taideneuvoston hallitusohjelmatavoitteet Taiteen ja kulttuurin rahoitus valtion budjetista nostettava yhteen prosenttiin Taideneuvoston hallitusohjelmatavoitteet 2019 2023 Taiteen ja kulttuurin rahoitus valtion budjetista nostettava yhteen prosenttiin Taiteen ja kulttuurin rahoitus nostetaan yhteen prosenttiin valtion budjetista

Lisätiedot

HE 65/2007 vp. siirtyisi suoraan lain nojalla taiteen keskustoimikunnan

HE 65/2007 vp. siirtyisi suoraan lain nojalla taiteen keskustoimikunnan Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen järjestelystä

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET

KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sisällysluettelo 1. Taiteilija apurahojen tarkoitus...2 2. Apurahamuodot...2 2.1.Työskentelyapurahat...2

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

Taidetoimikuntien vuosikatsaus 2009

Taidetoimikuntien vuosikatsaus 2009 Taidetoimikuntien vuosikatsaus 2009 1 Sisällys 1 Puheenjohtajan katsaus 4 Taidetoimikuntien organisaatio 8 Taiteen keskustoimikunnan jäsenet 2009 9 Taiteen akateemikot ja taiteilijaprofessorit 10 2 Taiteen

Lisätiedot

Kyselytutkimuksen pohjalta erilaisten apurahojen taloudellinen merkitys on valtion apurahan saajille yhtä tärkeä kuin taiteellisen työn merkitys.

Kyselytutkimuksen pohjalta erilaisten apurahojen taloudellinen merkitys on valtion apurahan saajille yhtä tärkeä kuin taiteellisen työn merkitys. 7 YHTEENVETO Tässä kyselytutkimuksessa on kartoitettu valtion apurahojen merkitystä niille taiteilijoille, jotka saivat apurahan vuonna 1996. Kirjekysely tehtiin alkukesästä 1997 runsaalle 700:lle taiteen

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Pauli Rautiainen. Valtion tuki kulttuuritapahtumille 2000-2008

Pauli Rautiainen. Valtion tuki kulttuuritapahtumille 2000-2008 Pauli Rautiainen Valtion tuki kulttuuritapahtumille 2000-2008 Työpapereita Working Papers 48 Taiteen keskustoimikunta Arts Council of Finland Tutkimusyksikkö Research Unit Pauli Rautiainen ja Taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Paula Karhunen Kaija Rensujeff TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2009 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS

Paula Karhunen Kaija Rensujeff TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2009 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS Paula Karhunen Kaija Rensujeff TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2009 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS Tilastotiedote Facts and Figures 1/2010 Paula Karhunen, Kaija Rensujeff ja Taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

Pauli Rautiainen "EMME OLE VOINEET TÄNÄ VUONNA..."

Pauli Rautiainen EMME OLE VOINEET TÄNÄ VUONNA... Pauli Rautiainen "EMME OLE VOINEET TÄNÄ VUONNA..." Kielteisen taiteilija-apurahapäätöksen vuodelle 2006 saaneiden taiteellinen toiminta ja heidän arvionsa taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuudesta Työpapereita

Lisätiedot

Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1.

Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1. Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1.2018 Uudistamisen lähtökohdista Nykyisen museojärjestelmän vahvuuksia

Lisätiedot

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia

Lisätiedot

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2011 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2011 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2011 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS Tilastotiedote Facts and Figures 1/2012 Paula Karhunen ja taiteen keskustoimikunta 2012 Kansi: Erika Kovanen ISSN

Lisätiedot

Tomi Mertanen. Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus. Selvitys valtion taiteilija-apurahan saajista vuosina 2006-2010.

Tomi Mertanen. Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus. Selvitys valtion taiteilija-apurahan saajista vuosina 2006-2010. Tomi Mertanen Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus. Selvitys valtion taiteilija-apurahan saajista vuosina 2006-2010. Työpapereita Working Papers 50 Taiteen keskustoimikunta Arts

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET 2017-2018 Taide- ja kulttuuriavustukset Kehittämisavustukset Taide- ja kulttuuripalkinnot Helsingin kulttuuripalkinto Helsingin

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin 1994 vp- HE 8 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Kolmen vuoden kokemukset Selonteko Taiteen edistämiskeskuksen toiminnasta. Sakarias Sokka 2016

Kolmen vuoden kokemukset Selonteko Taiteen edistämiskeskuksen toiminnasta. Sakarias Sokka 2016 Kolmen vuoden kokemukset Selonteko Taiteen edistämiskeskuksen toiminnasta Sakarias Sokka 2016 Kolmen vuoden kokemukset Selonteko Taiteen edistämiskeskuksen toiminnasta Tämä selonteko kartoittaa Taiteen

Lisätiedot

Valtioneuvos C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston taiteilija-apurahat 2016 sekä aiempien apurahojen käyttötilityksiä

Valtioneuvos C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston taiteilija-apurahat 2016 sekä aiempien apurahojen käyttötilityksiä Sivistyslautakunta 43 25.05.2016 Valtioneuvos C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston taiteilija-apurahat 2016 sekä aiempien apurahojen käyttötilityksiä 93/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.05.2016

Lisätiedot

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Arttu Haapalainen Taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija 2015 2017 Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaan aluetoimipiste TAIDE JA HYVINVOINTI Jo Antiikin

Lisätiedot

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2010 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS

Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2010 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS Paula Karhunen TAIDETOIMIKUNTIEN MYÖNTÄMÄ TUKI 2010 SUPPORT GRANTED BY THE ARTS COUNCILS Tilastotiedote Facts and Figures 1/2011 Paula Karhunen ja taiteen keskustoimikunta 2011 Kansi: Erika Kovanen ISSN

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä HE 175/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain :n muuttamisesta sekä eräistä kuvataiteen tekijöille

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö KUNTIEN KULTTUURITOIMEN TUKI-JA KEHITTÄMISPOLITIIKKA Selvittäjien raportti Kalevi Kivistö 12.1.2012 TEHTÄVÄKSIANTO Tarkastella nykyistä kunnan kulttuuritoimea koskevaa lainsäädäntöä, kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

Pauli Rautiainen. Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus. Selvitys valtion taiteilija-apurahan saajista 2002-2005

Pauli Rautiainen. Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus. Selvitys valtion taiteilija-apurahan saajista 2002-2005 Pauli Rautiainen Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus. Selvitys valtion taiteilija-apurahan saajista 2002-2005 Työpapereita Working Papers 45 Taiteen keskustoimikunta Arts Council

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 23.6. 2010, Dnro 18/010/2010 Taiteen edistämiskeskus -lakiesitys ja siihen liittyvät asiakirjat

Lausuntopyyntö 23.6. 2010, Dnro 18/010/2010 Taiteen edistämiskeskus -lakiesitys ja siihen liittyvät asiakirjat Etelä-Savon taidetoimikunta Vuorikatu 3A FIN 50100 Mikkeli p.+358 15 214 500 f.+358 15 225 230 www.taideverkossa.net Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirjaamo Pl 29 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö 23.6.

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Sari Karttunen. Taidetoimikuntalaitoksen kansainväliset avustukset Taiteilijoiden liikkuvuuden ja vierastalojen tuki 2000-2004

Sari Karttunen. Taidetoimikuntalaitoksen kansainväliset avustukset Taiteilijoiden liikkuvuuden ja vierastalojen tuki 2000-2004 Sari Karttunen Taidetoimikuntalaitoksen kansainväliset avustukset Taiteilijoiden liikkuvuuden ja vierastalojen tuki 2000-2004 Työpapereita Working Papers 43 Taiteen keskustoimikunta Arts Council of Finland

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS 2015-2016. Luottamuselimet. vj>, <PA ~:i> Taideneu^-

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS 2015-2016. Luottamuselimet. vj>, <PA ~:i> Taideneu^- /, k / I 0 [}i^lz^ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS 2015-2016 Taiteen edistämiskeskuksen organisaatio 2015 *-2016 Taiken organisaatio 2015-16 m*»* SSSS*

Lisätiedot

Katsaus nykysirkuksen kulttuuripoliittiseen asemaan Suomessa Lotta Vaulo

Katsaus nykysirkuksen kulttuuripoliittiseen asemaan Suomessa Lotta Vaulo Tänään 13.00 13.10 Avaussanat Lotta Vaulo, toiminnanjohtaja, Sirkuksen tiedotuskeskus Leena Marsio, aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori, Museovirasto 13.10 13.30 Katsaus nykysirkuksen kulttuuripoliittiseen

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Taiteen keskustoimikunta arvioi tässä lausunnossaan lakiesitystä sen jäsentelyn mukaisessa järjestyksessä:

Taiteen keskustoimikunta arvioi tässä lausunnossaan lakiesitystä sen jäsentelyn mukaisessa järjestyksessä: 1 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA Helsinki 20.3.2012 D:nro TKT 4 /591/2012 Viite lausuntopyyntönne 1.3.2012 dnro 18/010/2010 Asia lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi Taiteen edistämiskeskusta koskevaksi

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ r.cpqqn luulo IITADSiZMM ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 80 ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 16.12.1981 hyväksymä sekä 13.5.1987

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava. 30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille

Lisätiedot

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion taiteilija-apurahoista annettua

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Tanssiproduktioiden tuki ja tuotantoehdot Valtion produktiotuen kehitys ja merkitys 1991 2008

Tanssiproduktioiden tuki ja tuotantoehdot Valtion produktiotuen kehitys ja merkitys 1991 2008 ROTIS SEMISANS PAULA KARHUNEN Tanssiproduktioiden tuki ja tuotantoehdot Valtion produktiotuen kehitys ja merkitys 1991 2008 Support and conditions of Finnish dance productions. Trends in and importance

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta Kulttuurin tulevaisuuspöytä 3.5.218 Mikkeli Erityisasiantuntija

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus Laki kuntien kulttuuritoiminnasta TOIMEENPANO TAMPEREELLA Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus 27.3.2019 Lauri Savisaari, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Kunnan tehtävät 1) edistää kulttuurin ja

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Historia Eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen tarkoitus

Lisätiedot

Valtion valokuvataidetoimikunta Dn:o TKT 4/591/2010 PL 293, Helsinki

Valtion valokuvataidetoimikunta Dn:o TKT 4/591/2010 PL 293, Helsinki Valtion valokuvataidetoimikunta Dn:o TKT 4/591/2010 PL 293, 00171 Helsinki 11.8.2010 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite lausuntopyyntönne 23.6.2010 nro 17/010/2010 HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSESTA

Lisätiedot

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus 1 Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus Yliopistojen valtion perusrahoitusta on leikattu talousarvioesitysten perusteella melko paljon vuodesta 2015. Perusrahoituksen lisäksi yliopistojen

Lisätiedot