TULOSSOPIMUS Taiteen keskustoimikunta - Opetusministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TULOSSOPIMUS 2005-2007 Taiteen keskustoimikunta - Opetusministeriö"

Transkriptio

1 TULOSSOPIMUS Taiteen keskustoimikunta - Opetusministeriö Taiteen keskustoimikunnan toiminta-ajatus Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien toiminta-ajatuksena on Suomen taiteen edistäminen tukemalla luovaa ja esittävää taiteellista työtä, edistämällä taiteen tuntemusta, taiteen harrastusta ja taiteen kannalta tärkeätä ajankohtaista tutkimusta sekä toimimalla valtion asiantuntijaeliminä taiteen alalla. Taiteen keskustoimikunnan visio 2009 Valtioneuvoston taide- ja taiteilijapolitiikkaa koskeva periaatepäätös asettaa tavoitteeksi Luovan hyvinvointiyhteiskunnan, jossa taide ymmärretään keskeisenä osana yhteiskuntaa uudistavaa ja kehittävää innovaatioperustaa - uuden tiedon, taidon, osaamisen ja hyvinvoinnin kokonaisuutta, jossa tunnustetaan myös pysyvät kulttuuriset arvot. Tämä tavoite antaa kehittämissuunnan ja ohjaa myös taiteen keskustoimikunnan visiota: taiteen edistämistoimilla vaikutetaan niin, että vuosikymmenen lopulla korkeatasoinen taiteemme tunnetaan nykyistä laajemmin kotimaassa ja kansainvälisesti ja niin, että se vaikuttaa yhteiskunnassa entistä monipuolisemmin innovaatioperustan laajentajana ja kansalaisten hyvinvoinnin osana. Toimintaympäristön analyysi Taiteen keskustoimikunta hoitaa tehtäväänsä toimintaympäristössä, joka on kulttuurisilta merkityksiltään yhä tiheämpi ja samalla yhä voimakkaammin teknologisen kehityksen - erityisesti ns. tietoyhteiskuntakehityksen - leimaama. Toimintaympäristöä muokkaa myös globalisaatio ja vilkastuva kansainvälinen vuorovaikutus (mm. Euroopan unionin laajeneminen), jotka asettavat haasteita säilyttää ja vahvistaa kulttuurisia identiteettejä ja rooleja kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Samalla syntyy haasteita kulttuurisen monimuotoisuuden käyttämiseen voimavarana, kulttuurisen tietoyhteiskunnan tehostuvaan toimintaan (mm. kulttuurisen sisältötuotannon kehittäminen ja tekijänoikeuskysymykset) sekä monipuolistuvaan aluekehitykseen. Näissä kaikissa myös kulttuurisen tasa-arvon edistäminen, osallistavuus ja aktivointi on tärkeä näkökulma. Taiteen koulutusjärjestelmien nopea kehitys puolestaan heijastuu monin tavoin taiteen tekemisen ja saavutettavuuden edellytyksiin. Näihin haasteisiin vastaaminen määrittelee alla esitettävät keskustoimikunnan toiminnan painopisteet. Sivu 1

2 Taiteen keskustoimikunnan strategiset painopisteet osana kulttuuripolitiikan toimialan painotuksia vuosina Opetusministeriö on esittänyt lähivuosien kulttuuripolitiikan strategisina tavoitteinaan Taiteen keskustoimikunnan keskeisimmät opetusministeriön kulttuuripoliittisia tavoitteita tukevat strategiset painopisteet ovat seuraavat (TKT:n tulostavoitteet osana TAO-ohjelman toteuttamista on esitetty liitekuviossa 1): 1. Taiteen ja kulttuurin rahoituskehityksen turvaamisen Taiteen ja kulttuurin rahoituskehityksen seuranta (erityisesti toimikuntalaitoksen osalta) 2. Taiteen ja kulttuurin tarjonnan ja saavutettavuuden edistämisen Taiteen saavutettavuuden, kulttuurisen tasaarvon ja monimuotoisuuden lisääminen kohdennetuin taiteen tukitoimin ja ohjelmallisin toimin erityisesti lastenkulttuurin alueella sekä kulttuuri- ja sosiaali- ja terveysalan yhteistyössä 3. Taide- ja taiteilijapolitiikan edistämisen 4. Alueellisen kulttuuritoiminnan vahvistamisen 5. Kulttuuriperinnön säilymisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisen Taiteen ja taidepolitiikan aseman vahvistaminen yhteiskunnallisessa toiminnassa ja päätöksenteossa toimimalla opetusministeriön valtakunnallisena asiantuntija-elimenä (mm. toteuttamalla osaltaan TAO-ohjelmaa), tuottamalla taidepolitiikalle relevanttia tutkimustietoa ja arviointivälineitä sekä tiivistämällä yhteistyötä alueellisten taidetoimikuntien kanssa mm. TAOohjelman toteuttamisessa, erityisesti lastenkulttuurin ja kulttuurisen monimuotoisuuden edistämisessä. Kulttuuriperinnön säilymisen ja vaikuttavuuden korostaminen, erityisesti Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman ja rakennusperintöstrategian seuranta. 6. Sisältötuotannon ja tekijänoikeusjärjestelmän kehittämisen toimivan tietoyhteiskunnan perustana 7. Audiovisuaalisen tuotannon ja kulttuurin vahvistamisen Taiteen huippuosaamisen tukeminen ja sen kautta edellytysten luominen laadukkaiden ja innovatiivisten taiteellisten sisältöjen synnylle monimuotoisessa ja kulttuurisessa tietoyhteiskunnassa sekä tekijänoikeuskysymysten huomioon ottaminen osana taide- ja taiteilijapolitiikkaa 8. Taiteen ja kulttuurin kansainvälisyyden edistämisen Taiteen alan kansainvälisen vuorovaikutuksen edistäminen valtionavustuksin ja osallistumalla alan verkostotoimintaan Sivu 2

3 TULOSTAVOITTEET Tuloskortti A VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET Tulostavoite A 1 Korkeatasoisen ja innovatiivisen taiteellisen työskentelyn ja tuotannon edellytysten parantaminen sekä taiteen roolin kehittäminen tietoyhteiskunnassa Keino A 1.1 Apurahojen ja avustusten jakaminen ja tuen toimivuuden ja kattavuuden kehittäminen. Tuen kattavuuden ja rahoitusperustan seuranta, taiteilijatuen vaikuttavuusarvioinnin kehittäminen, taiteilijoiden työmarkkinatilanteen tutkimus Apuraha- ja avustuspäätökset. Tuetun laadukkaan ja innovatiivisen toiminnan esittely (mm. Arsis-lehti- ja bulletin, katsaus toimikuntakauteen, erillinen julkaisu tms, myös mahd. ulkopuolinen arviointimenettely). Tukijärjestelmän kattavuus ja kohdentuminen, muutokset rahoitus- ja työmarkkinatilanteessa, apurahojen vaikuttavuusarviointi Tuen kohdentaminen alan huippuosaamiseen ja laajaalaiseen, korkeatasoiseen taiteelliseen toimintaan; monitaiteellisen sekä taiteiden rajaalueella olevan toiminnan huomioon ottaminen. Tavoitteena mahdollisimman suuri taiteenalojen kattavuus ja hakijakunnan sukupuoli-, ikä-, kieli- ja asuinpaikan huomioon ottaminen mahdollisuuksien mukaan Raportti apurahaselostus-kyselystä kerran toimikuntakaudessa. Tilasto "Valtion tuki taiteelliseen toimintaan" vuosittain (PK) Vuotuisen seurantaaineiston lisäksi tuen vaikuttavuuden laadullinen arviointi apurahaselostusten perusteella; laadullisen arvioinnin pilottihankkeena valokuvateosten laatutuki Keino A 1.2 Toimikuntalaitoksen osallistuminen opetusministeriön kulttuurin tukea koskevaan päätöksentekoon asiantuntijaelimenä. Taiteen keskustoimikunta ja opetusministeriö toteuttavat yhdessä Suomen Akatemia kanssa taiteilijoiden taiteellisen tutkimuksen vuorovaikutushankkeen hyödyntäen pilottihankkeen kokemukset Lausuntojen, esitysten ja aloitteiden lukumäärä. Avustustoiminnan ja -politiikan asiantuntevuus ja perusteltavuus. Monipuolisen substanssiasiantuntemuksen tarjoaminen opetusministeriölle. Taiteen ja tutkimuksen yhteistoiminnan synergia ja uudet metodologiset innovaatiot Taiteilijoiden taiteellisen tutkimuksen edistämishankkeen arviointi toimikuntakauden aikana, vuosittain hankkeen edellyttämä erillisrahoitus OPM:stä (yht , á /v). Sivu 1

4 Tulostavoite A 2 Taiteen tasa-arvoisen saavutettavuuden, kulttuurisen monimuotoisuuden ja taiteen soveltavan käytön lisääminen Keino A 2.1 Osallistuminen lastenkulttuuripoliittisen ohjelman toteutukseen ja seurantaan Ohjelman hankkeistamisen muodot; lausunnot, raportit jne. Aktiivinen ja monipuolinen panos ohjelman toteuttamisessa Keino A 2.2 Lastenkulttuurin apurahojen ja palkintojen jakaminen, erityisavustukset teema-alueilla Keino A 2.3 Terveyttä kulttuurista - verkostossa toimiminen Keino A 2.4 Taiteenaloittaisesti eriytyvien määrärahojen jakaminen ja osallistuminen asiantuntijaelimenä OPM:n päätöksentekoon esim. kulttuurisen monimuotoisuuden tukemisessa (kulttuuriset vähemmistöt) Hankkeiden ja tuen piirissä olevien henkilöiden/ yhteisöiden määrä; tuetun toiminnan kvalitatiivinen esittely; hankkeiden arviointi määräajoin Erityisryhmille suunnattujen edistämistoimien tehokas kohdentuminen valituilla teemaalueilla ja taiteenalakohtaisesti eriytyvissä tukimuodoissa; taidepalvelujen tarjonnan ja osallistumismahdollisuuksien lisääminen Sivu 2

5 Tulostavoite A 3 Taiteen alan kansainvälisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön edellytysten ylläpito ja edelleen vahvistaminen Keino A 3.1 Matka-avustusten jakaminen taiteilijoille ja taiteen alan asiantuntijoille Hakemusten ja jaettujen avustusten määrät ja muut tilastolliset jakaumat Laadukkaan ja monipuolisen taiteilijoiden ja taiteen alan asiantuntijoiden kansainvälisen toiminnan ja yhteistyön turvaaminen Keino A 3.2 Residenssiohjelman toteuttaminen; tuetaan kansainvälisiin residensseihin osallistumista sekä Suomessa ylläpidettäviä kansainvälisiä taiteilijaresidenssejä Hakemusten ja jaettujen avustusten määrät ja muut tilastolliset jakaumat; erillinen arviointihanke esim. toimikuntakausittain Residenssitoiminnan edellytysten vahvistaminen, toiminnan laajentaminen ja tunnetuksi tekeminen Residenssiohjelman evaluaatiohanke v Keino A 3.3 Itämeren alueen kulttuuriyhteistyötä edistävän Ars Baltica-verkoston toimintaan osallistuminen Hankkeiden lukumäärät ja monipuolisuus, taiteen kentän toimijoiden osallisuus; kokouksiin ja muihin yhteistyön tilaisuuksiin osallistuminen, kontaktien määrä ja tuloksellisuus Yhteistyön edelleen kehittäminen, suomalaisten toimijoiden aktivoiminen, hankkeiden monipuolistaminen Keino A 3.4 Osallistuminen taideneuvostojen kansainvälisessä järjestössä (IFACCA) alan yhteistyön ja vuorovaikutuksen kehittämiseen Yhteistyön edelleen kehittäminen ja monipuolistaminen, informaationvaihto Keino A 3.5 Taiteenalojen substanssiasiantuntemuksen tarjoaminen opetusministeriölle kansainvälisessä kulttuuriyhteistyössä Tutkimus kansainvälistymisen vaikutuksista nuorten nykytaiteilijoiden tilanteeseen Valmius monipuolisen taiteenalojen asiantuntemuksen tarjoamiseen OPM:n kansainväliseen yhteistyöhön (esim. osallisuus kulttuurivientihankkeessa, julkaisu nuorten taiteilijoiden kansainvälistymisestä jne.) Suomen EU -pj-kausi 2006, Pohjoismaisen yhteistyön pj-kausi 2007 Sivu 3

6 Tulostavoite A 4 Taiteen ja taidepolitiikan aseman vahvistaminen yhteiskunnallisessa toiminnassa ja päätöksenteossa Keino A 4.1 Osallistuminen TAO-ohjelman toimeenpanoon ja sen organisointiin, jossa taiteen keskustoimikunta ja valtion taidetoimikunnat toimivat OPM:n asiantuntijaeliminä; myös ohjelmatyön seuranta erityisesti Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman osalta Ohjelman hankkeistamisen muodot ja niiden toimivuus; lausunnot, raportit jne; ks. myös taidepolitiikan tutkimuksen alue Monipuolisen ohjelmatyö- ja muun taidepoliittisen asiantuntemuksen tarjoaminen opetusministeriölle erityisesti taiteilijapolitiikan alueella Keino A 4.2 Valtakunnallisen yhteistyön lisääminen alueellisten taidetoimikuntien kanssa TAOohjelman toteuttamisessa erityisesti lastenkulttuurin ja kulttuurisen monimuotoisuuden edistämisessä; valtion ja alueellisten taidetoimikuntien rohkaiseminen alueelliset rajat ylittävään hanke- ja muuhun yhteistyöhön Tiivistyvä yhteistyö teema-alueilla Täsmentyy OPM:n aikataulun mukaan. Tulostavoite A 5 Taide- ja taiteilijapolitiikan toteuttamisen, kehittämisen ja arvioinnin kannalta relevantin tietoperustan tuottaminen ja välittäminen Keino A 5.1 Uuden tutkimustiedon tuottaminen, olemassa olevan tietoaineiston jatko-analyysi, arviointivälineiden kehittäminen Keino A 5.2 Julkaisutoiminta, kirjastotoiminta, tiedotus Keino A 5.3 Osallistuminen alan kansainväliseen yhteistyöhön Tutkimushankkeet,julkaisusarjat, artikkelit ja konferenssipaperit, kirjaston kokoelmat ja tietopalvelu, tiedottamisen sisältö ja kohdentuminen Parempi tietoperusta erityisesti strategiapainotusten osoittamilla alueilla, taidepolitiikan toteutumisen seuranta erityisesti keskeisillä tulostavoitealueilla, tuotetun tiedon välittyminen kentän toimijoille ja laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun Ohjausryhmä (OPM - TKT) Sivu 4

7 Tulostavoite A 6 TKT:n asiakaskuntaa, sidosryhmiä ja taidehallinnon sisäisiä tarpeita palveleva tiedotus sekä taidepolitiikan ja sen tulosten yleinen esittely Keino A 6.1 Neljä kertaa vuodessa ilmestyy kulttuuripolitiikan lehti Arsis, jonka numeroista yksi on kansainväliseen levitykseen menevä englanninkielinen numero Keino A 6.2 Tiedotteiden, tiedotustilaisuuksien ja luennoinnin avulla painotetaan suoraa tiedotustoimintaa alan toimijoille ja tiedotusvälineille Keino A 6.3 Kehitetään ulkoisia verkkopalveluja Arsis-lehden ilmestyminen, nettipalvelun päivittyminen, tiedottamisen laadun ylläpito, verkkopalvelujen käyttäjämäärät Tasokas tiedottaminen viranomaistiedotuksena sekä kulttuuripoliittisesti kiinnostavan materiaalin tuottaminen keskustelun tueksi Sivu 5

8 Tuloskortti B TUOTTAVUUSTAVOITTEET Tulostavoite B 1 Monimuotoisen taiteen tukijärjestelmän tehokas hallinnointi ja kehittäminen Keino B 1.1 Tukijärjestelmän hallinnointiin liittyvä koulutus ja kehittämistyö sekä henkilöstöresurssien vahvistaminen Keino B 1.2 Tiedottamisen vahvistaminen asiakaspalvelussa mm. verkkopalvelun avulla; sisäisessä työskentelyssä uuden dokumentinhallintajärjestelmän (Edmund) käytön laajentaminen Esim. eri tukimuotojen hakemus- ja päätösmäärät suhteessa henkilöstöresursseihin Esim. verkkopalvelun käyttäjämäärät Monimuotoisen tukijärjestelmän (40 erilaista tukimuotoa) ylläpidon, toimivuuden turvaaminen ja kehittäminen; dokumentinhallintajärjestelmä ainakin osittain toimikuntien jäsenten käytettävissä Tulostavoite B 2 Monipuolisen taiteen asiantuntijajärjestelmän ja hanketoiminnan ylläpito ja kehittäminen Keino B 2.1 Hanketoiminnan ja -neuvonnan kehittämistyö; sisäisessä työskentelyssä dokumentinhallintajärjestelmän käytön laajentaminen; henkilöstöresurssien vahvistaminen Monipuolisen asiantuntemuksen tarjoaminen ja hankekokonaisuuden ylläpito; Esim. asiantuntijatehtävien ja hankkeiden määrät suhteessa toimikuntalaitoksen tukea saaville henkilöstöresursseihin. hankkeille pyritään antamaan Toimikuntien kyky hoitaa niille osoitetut neuvontaa myös muista tehtävät. rahoitusrakenteista ja - mahdollisuuksista Sivu 6

9 Tuloskortti C KEHITTYMISTAVOITTEET SEKÄ HENKILÖSTÖ- JA TOIMINTARESURSSIEN KEHITTÄMINEN Henkilökehys sisältää keskustoimikunnan hallintotoimiston, tutkimusyksikön sekä 11 taiteen edistämistehtävissä toimivaa taiteilijaprofessoria Henkilöstö on sitoutunut taiteen keskustoimikunnan tavoitteiden toteuttamiseen. Viraston tehtäviä ja tavoitteita toteutetaan riittävillä toimintaresursseilla ja motivoituneella, osaavalla henkilöstöllä, jonka ammattitaitoa ylläpitävästä ja kehittävästä koulutuksesta ja työhyvinvoinnista huolehditaan. Työyhteisön kehittäminen Työyhteisön ja sen jäsenten tavoitteita, vastuita ja työskentelytapoja kehitetään ja tuodaan esille yksikkökokouksissa, palavereissa ja koko työyhteisöä koskevissa erityisissä kehittämistilaisuuksissa. Keskeisiä keinoja ovat myös toimenkuvien ja vastuiden kirjaaminen ja kehittäminen, uuden palkkausjärjestelmän toteuttaminen ja edelleen kehittäminen sekä työntekijöiden motivointi. Tavoitteena on, että uusi palkkausjärjestelmä on täysimääräisesti käytössä vuonna Taidesihteeri-osastosihteeri -tiimiohjausta kehitetään. Henkilöstön ja johtamisen kehittämiseksi laaditaan koulutuskartoitus. Koulutussuunnitelmaa päivitetään vuosittain. Henkilöstösuunnitteluun kiinnitetään huomiota. Henkilöstön työhön perehdyttämiseksi on laadittu kansio, jota päivitetään tarpeen mukaan. Tärkeänä koulutusmuotona pidetään myös työssä oppimista kokeneempien työntekijöiden opastuksella. Vuosittain käydään kunkin työntekijän kanssa tavoite- ja kehityskeskustelu. Sisäisessä tiedotuksessa käytetään muun ohella Edmund-dokumentinhallintajärjestelmää. Työyhteisön työkykyä ja hyvinvointia ylläpidetään ja edistetään työsuojelun ja työterveyshuollon toimenpitein, riskienkartoituksella ja tyky -toiminnalla (mm. liikunnan tukeminen). Työsuojelun toimintasuunnitelma laaditaan kolmivuotiskausittain. Selvitetään mahdollisuudet osallistua opetusministeriön työtyytyväisyysbarometriin. Toimikuntatyöskentelyn, toimintaresurssien ja toiminnan ohjauksen kehittäminen Jatketaan sisäisen budjetin, tulosohjauksen ja toimintojen suunnittelua ja kehittämistä. Siirrytään useampivuotisiin tulossopimuksiin, ja talousarvion käyttösuunnitelmissa toimikuntakohtaisiin kokonaismäärärahoihin (kuten on esim. säveltaiteen edistämisessä) Vahvistetaan hallintotoimiston henkilöstöresursseja vastaamaan taidehallinnon uudistamiseen liittynyttä tehtäväkentän lisäystä Opetusministeriöstä saadaan tukipalveluita vakiintuneiden käytäntöjen ja periaatteiden mukaisesti mm. puhelinkeskuksen, atk-tukipalveluiden, käännöspalveluiden, palkan- maksun sekä muun maksatuksen ja kirjanpidon sekä yhteisöiden valtionavustusten revision osalta. Selvitetään käännöspalvelujen tilanne. Valtion taideteostoimikunnan toiminnan kehittämistarpeita koskevat menot (vuokra-, teosten hankinta-, konservointi- ja kunnos- tuskustannukset) suoritetaan erillismäärärahasta. Vuonna 2005 perustetaan amanuenssin virka. Ryhdytään toimenpiteisiin toiminnan volyymin ja henkilöstömäärän kasvun edellyttämien toimitilaratkaisuiden toteuttamiseksi yhteistyössä opetusministeriön kanssa. Toimintamenojen mitoituksessa otetaan huomioon toimitilojen lisätarpeesta aiheutuva vuokramenojen kasvu. Sivu 7

10 Toimintamäärärahan kehitys Toimintamenomomentille on vuodelle 2005 taiteen keskustoimikunnalle nettobudjetoitu Määrärahasta varaudutaan suorittamaan alueellisten taidetoimikuntien toimintamenoihin ja alueelliseen taiteenedistämiseen kuten vuonna Taiteen keskustoimikunnan tutkimus- ja tiedotustoiminnan kokonaismenoihin ( v. 2004) opetusministeriö osoittaa käytettäväksi taiteen tukemisen veikkausvoittovaroista Voimassaolo, sopimusehdot ja raportointi Tulossopimuksen toteutumista seurataan opetusministeriön ja taiteen keskustoimikunnan yhteisessä seurantakokouksessa keväällä Tutkimustoiminnassa on erityisenä yhteistyöfoorumina lisäksi oma ohjausryhmä. Tulossopimuksessa todettujen vuoden 2005 määrärahojen osalta edellytyksenä on, että eduskunta osoittaa tarkoitukseen määrärahat hyväksyessään vuoden 2005 talousarvion. Allekirjoitukset Helsingissä Taiteen keskustoimikunnan puolesta Opetusministeriön puolesta HANNU SAHA JARMO MALKAVAARA KALEVI KIVISTÖ LAURA MÄKELÄ Puheenjohtaja Pääsihteeri Ylijohtaja Kulttuurisihteeri Liitteet (4 kpl): Liite 1. TKT:n tulostavoitteet osana TAO-ohjelman toteuttamista Liite 2. Taiteen keskustoimikunnan, valtion taidetoimikuntien ja apurahalautakuntien tuki taiteelliseen toimintaan v Liite 3. Apurahan hakijat ja saajat sukupuolen, alueen, kielen ja iän mukaan vuonna 2003 (taiteen keskustoimikunta, valtion taidetoimikunnat, apurahalautakunnat) Liite 4. Taiteen keskustoimikunnalle, valtion taidetoimikunnille ja apurahalautakunnille osoitettujen hakemusten määrä (kpl) Sivu 8

- kulttuurisen monimuotoisuuden ja monikulttuurisen

- kulttuurisen monimuotoisuuden ja monikulttuurisen TULOSSOPIMUS 2004 Taiteen keskustoimikunta 1. Taiteen keskustoimikunnan toiminta-ajatus Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien toiminta-ajatuksena on Suomen taiteen edistäminen tukemalla

Lisätiedot

TALOUSARVIOESITYS 2008 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TALOUSARVIOESITYS 2008 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Taiteen keskustoimikunta 16.10.2006 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN JA VALTION TAIDETOIMIKUNTIEN TALOUSARVIOESITYS 2008 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2008-2011 TOIMINTA-AJATUS JA TULOSALUEET Taiteen keskustoimikunnan

Lisätiedot

3 Taiteen tukemisen talousarvion toteumasta vuonna 2006. 4 Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma

3 Taiteen tukemisen talousarvion toteumasta vuonna 2006. 4 Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA Toimintakertomus 2006 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Sisältö: 1 Johdon katsaus toimintaan 2 Tuloksellisuuden kuvaus: tulossopimuksen toteumaraportti 3

Lisätiedot

TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s 2 0 0 5

TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s 2 0 0 5 TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s 2 0 0 5 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Sisältö: 1 Johdon katsaus toimintaan 2 Tuloksellisuuden kuvaus:

Lisätiedot

TALOUSARVIOESITYS 2005 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TALOUSARVIOESITYS 2005 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Taiteen keskustoimikunta 19.12.2003 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN JA VALTION TAIDETOIMIKUNTIEN TALOUSARVIOESITYS 2005 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2006-2009 TOIMINTA-AJATUS JA TULOSTAVOITTEET Taiteen

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina Esa Rantanen Taiteen tukemisen päällikkö 7.4.2014 Taiteen edistämiskeskus (TAIKE) laki Taiteen edistämiskeskuksesta voimaan 1.1.2013 Taike

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain 2 ja 5 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Tulossopimus. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Näkövammaisten kirjaston tulossopimus vuosille 2011 2013

Tulossopimus. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Näkövammaisten kirjaston tulossopimus vuosille 2011 2013 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön ja n tulossopimus vuosille 2011 2013 1. Arvot, toiminta-ajatus ja visio Arvot Kirjasto toteuttaa toiminnassaan opetusministeriön hallinnonalan yhteisiä arvoja, joita ovat

Lisätiedot

TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s

TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s TA I T E E N K E S K U S T O I M I K U N TA To i m i n t a k e r t o m u s 2 0 0 7 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1 Johdon katsaus toimintaan 2 Tuloksellisuuden kuvaus: tulossopimuksen

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampereella 11.5.2016 erityisasiantuntija Sari Ilmola Taiken valtakunnallisia

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8.-9-9.2015 Mikkeli Eva-Maria Hakola Kehittämispäällikkö Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen

Lisätiedot

4. SISÄISEN VALVONNAN ARVIOINTI- JA VAHVISTUSLAUSUMA

4. SISÄISEN VALVONNAN ARVIOINTI- JA VAHVISTUSLAUSUMA TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1. JOHDON KATSAUS TOIMINTAAN 2. VUODEN 2008 TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2.1. Tavoitteet ja toteuma 2.2. Toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa.

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. (8/2010)

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen ja yhteistyön kehittäminen toteuttamalla yhteishankkeita 2. Valtakunnallisen tallennustoiminnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

Taiteen taskurahat. A nna Anttila Kaija Rensujeff. Lastenkulttuurin käsite, linjaukset ja edistäminen

Taiteen taskurahat. A nna Anttila Kaija Rensujeff. Lastenkulttuurin käsite, linjaukset ja edistäminen A nna Anttila Kaija Rensujeff Taiteen taskurahat Lastenkulttuurin käsite, linjaukset ja edistäminen TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA, TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA N:o 35 ARTS COUNCIL OF FINLAND, RESEARCH REPORTS

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA 2018-2023 TEHTÄVÄ SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TEHTÄVÄ ON ELINVOIMAISEN JA MONIMUOTOISEN SUOMALAISEN ELOKUVAN TULEVAISUUDEN VARMISTAMINEN ELOKUVASÄÄTIÖ: TUKEE elokuvien ja tv-sarjojen

Lisätiedot

Suomen kansalliset tavoitteet ja linjaukset Hannu Sulin

Suomen kansalliset tavoitteet ja linjaukset Hannu Sulin XIII Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Mordvan Tasavalta, Saransk Teemaseminaari 7.10.2011: Lasten ja nuorten informaatio- ja medialukutaitojen edistäminen yleisissä kirjastoissa Suomen kansalliset

Lisätiedot

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Designmuseo Dnro 124/005/2011

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Designmuseo Dnro 124/005/2011 Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen kokoelman vahvistaminen ja saavutettavuuden lisääminen 2. Suomalaisen muotoilun historian ja merkityksen tunnettuuden kasvattaminen

Lisätiedot

Taideneuvoston hallitusohjelmatavoitteet Taiteen ja kulttuurin rahoitus valtion budjetista nostettava yhteen prosenttiin

Taideneuvoston hallitusohjelmatavoitteet Taiteen ja kulttuurin rahoitus valtion budjetista nostettava yhteen prosenttiin Taideneuvoston hallitusohjelmatavoitteet 2019 2023 Taiteen ja kulttuurin rahoitus valtion budjetista nostettava yhteen prosenttiin Taiteen ja kulttuurin rahoitus nostetaan yhteen prosenttiin valtion budjetista

Lisätiedot

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö KUNTIEN KULTTUURITOIMEN TUKI-JA KEHITTÄMISPOLITIIKKA Selvittäjien raportti Kalevi Kivistö 12.1.2012 TEHTÄVÄKSIANTO Tarkastella nykyistä kunnan kulttuuritoimea koskevaa lainsäädäntöä, kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden työseminaari 6.-7.6.2013 Liisa Hakala Mielekäs työ sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla - Miksi työn mielekkyys

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Socom

Toimintasuunnitelma. Socom Toimintasuunnitelma 2011 Kaakkois-Suomen sosiaalialan 1 osaamiskeskus Oy Socom 1 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä- Karjalan maakunnissa. Socomin

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti STRATEGIA 2010-2012 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTIN TAUSTA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin - tai tuttavallisemmin Lapin matkailuinstituutin

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

Kulttuurin Kaukametsä - Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana Tomi Aho pääsihteeri Lapin taidetoimikunta

Kulttuurin Kaukametsä - Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana Tomi Aho pääsihteeri Lapin taidetoimikunta Kulttuurin Kaukametsä - Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 30.8.2011 Tomi Aho pääsihteeri Lapin taidetoimikunta Taidetoimikuntalaitos Valtion taidetoimikuntalaitoksen muodostavat: - taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 2 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset. Emma Kuusi 23.5.2013

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset. Emma Kuusi 23.5.2013 Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset Emma Kuusi 23.5.2013 Perusteet Nuorisolaki Valtionavustuslaki Hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 Kehyskauden

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 3 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki Aira Rajamäki Opetushallituksen valtionavustustoiminta

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ja alueiden kehittämisestä annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen

Lisätiedot

Team Finland ajankohtaiskatsaus. Marko Laiho, TEM Team Finland

Team Finland ajankohtaiskatsaus. Marko Laiho, TEM Team Finland Team Finland ajankohtaiskatsaus Marko Laiho, TEM Team Finland Tekesin Serve-ohjelman tutkimusbrunssi 16.12.2013 TEAM FINLAND: TAUSTAA JA TARKOITUS Team Finland -verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus Laki kuntien kulttuuritoiminnasta TOIMEENPANO TAMPEREELLA Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus 27.3.2019 Lauri Savisaari, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Kunnan tehtävät 1) edistää kulttuurin ja

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu Oppiminen tulevaisuudessa, 10.10.2017, Turku Arviointineuvos, KT Hannele Seppälä Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta

Lisätiedot

Taide kyseenalaistaa, etsii ja luo merkityksiä. Taide kuuluu kaikille. Siksi tuemme taiteellista ilmaisua. Taiteen edistämiskeskus

Taide kyseenalaistaa, etsii ja luo merkityksiä. Taide kuuluu kaikille. Siksi tuemme taiteellista ilmaisua. Taiteen edistämiskeskus Taide kyseenalaistaa, etsii ja luo merkityksiä. Taide kuuluu kaikille. Siksi tuemme taiteellista ilmaisua. Taiteen edistämiskeskus Tehtävämme Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntijavirasto.

Lisätiedot

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Arttu Haapalainen Taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija 2015 2017 Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaan aluetoimipiste TAIDE JA HYVINVOINTI Jo Antiikin

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista

Lisätiedot

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Tietosuojavaltuutetun toimisto Tietosuojavaltuutetun toimisto TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TULOSTAVOITEASIAKIRJA Aika 27.9.2005 Paikka Osallistujat Oikeusministeriö OM:n edustajat: Hallintojohtaja Olli Muttilainen (pj) Ylitarkastaja

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa.

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. Taustatekijät 1. Maailmantalouden

Lisätiedot

PORIN TAIDEMUSEO. tehtävämme. Satakunnan kulttuurin edistämisessä

PORIN TAIDEMUSEO. tehtävämme. Satakunnan kulttuurin edistämisessä PORIN TAIDEMUSEO tehtävämme Satakunnan kulttuurin edistämisessä Tehtävämme ja vastuualueemme Satakunnan kulttuurin edistämisessä PORIN TAIDEMUSEON TEHTÄVÄNÄ on Porin kulttuuritoimen yhteisten arvojen mukaisesti

Lisätiedot

Strategia vuosille Tarkistetut tavoitteet Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille Tarkistetut tavoitteet Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2017 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi

Lisätiedot

Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju

Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla Kirsi Kaunisharju Kulttuuri perusoikeutena 1/2 Suomessa perustuslain 16 :n 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään,

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

KDK ja Museo 2015 yhteistyön kautta asiasanoituksen pulmien ratkomista, esim. rautatien termistö laajemmin MASAan.

KDK ja Museo 2015 yhteistyön kautta asiasanoituksen pulmien ratkomista, esim. rautatien termistö laajemmin MASAan. Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kokoelmien saavutettavuuden lisääminen 2. Valtakunnallisen tallennusyhteistyön toteutuminen TAKO -verkostossa 3. Tutkimustoiminnan edistäminen

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Taidetoimijoiden ja taiteilijoiden yhteistyön kehittäminen sekä alueellisella että kansainvälisellä tasolla 2. Taidemuseon merkityksen kasvattaminen

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUS

TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNASTA TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Esitys valtion taidetoimikuntajärjestelmän kehittämisestä Taiteen keskustoimikunta 2009 SISÄLTÖ YHTEENVETO KEHITTÄMISEHDOTUKSISTA 3 1. TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNASTA

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

Taiteen keskustoimikunnan toimintakertomus vuodelta 2009. 1. Johdon katsaus toimintaan...2 2. Vuoden 2009 tulostavoitteiden toteutuminen...

Taiteen keskustoimikunnan toimintakertomus vuodelta 2009. 1. Johdon katsaus toimintaan...2 2. Vuoden 2009 tulostavoitteiden toteutuminen... Taiteen keskustoimikunnan toimintakertomus vuodelta 2009 1. Johdon katsaus toimintaan...2 2. Vuoden 2009 tulostavoitteiden toteutuminen...5 2.1. Tavoitteet ja toteuma... 5 2.2. Toiminnallinen tehokkuus,

Lisätiedot

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Kirteko-verkostotapaaminen Oili Marttila Kirkon työmarkkinaosasto 11/2016 Henkilöstösuunnitelma -Yksi vai useampia

Lisätiedot

HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 17/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri- ja museotoimen investointisuunnitelman

Lisätiedot

TAKO-strategia ja toimintavuosi TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

TAKO-strategia ja toimintavuosi TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa TAKO-strategia ja toimintavuosi 2018 TAKO-verkoston kevätseminaari 14.2.2018 / Johanna Jakomaa Ohjausryhmän esitys TAKO-strategiaksi 14.2.2018 Missio TAKO antaa museoille välineitä avata ja kehittää kokoelmiaan

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 26.11.2013

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 26.11.2013 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseoiden esineellisen kulttuuriperinnön turvaaminen, laadullinen monipuolistaminen ja näyttelytoiminnan ja yleisötyön kehittäminen 2.

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Jaana Tuhkalainen, EU-koordinaattori Eija Pihlaja, yritysrahoituspäällikkö Merja Hilpinen, EU-koordinaattori Anu Isoahde, EU-koordinaattori Pohjois-Savon ELY-keskus 16.4.2010 1

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot