Kyselytutkimuksen pohjalta erilaisten apurahojen taloudellinen merkitys on valtion apurahan saajille yhtä tärkeä kuin taiteellisen työn merkitys.

Transkriptio

1 7 YHTEENVETO Tässä kyselytutkimuksessa on kartoitettu valtion apurahojen merkitystä niille taiteilijoille, jotka saivat apurahan vuonna Kirjekysely tehtiin alkukesästä 1997 runsaalle 700:lle taiteen keskustoimikunnalta tai valtion taidetoimikunnilta apurahan saaneelle. Kaikista apurahan saaneista taiteilijoista vastasi 75 %. Vastaajajoukko edustaa hyvin tutkimusjoukkoa eri taiteenalojen osalta, joskin vastaajien lukumäärä jää joillakin taiteenaloilla vähäiseksi (elokuvan, tanssin, rakennustaiteen ja muiden alaryhmissä kussakin henkilöä). Kyselytutkimuksessa selvitetään apurahan saajan näkökulmasta valtion apurahoituksen merkitystä ammatilliselle toiminnalle ja suunnitellulle hankkeelle sekä apurahajärjestelmän tarkoituksenmukaisuutta yleensä. Kyselyaineisto kerättiin taidepolitiikan arviointityöryhmän toimeksiannosta, ja se rajasi tehtäväalueekseen suoraan taiteilijoille myönnettävän tuen arvioinnin (Taidepolitiikan arviointityöryhmän raportti 1997). Kyselyn ulkopuolelle jätettiin taiteen keskustoimikunnan yhteisöille myöntämät tuet. Kyselyaineiston taiteilijat (N = 528) ovat saaneet valtion apurahan joko työryhmän jäsenenä tai yksittäisenä taiteilijana. Kyselyaineistossa ovat edustettuina kaikki taidehallinnon taiteenalat. Noin puolet vastaajista on perinteisesti ilman työsuhdetta olevia ns. vapaita taiteilijoita, kuvataiteilijoita, kirjailijoita ja säveltaiteilijoita; heille valtaosa apurahoista on suunnattukin. Taiteilija-ammateille tyypilliseen tapaan apurahan saajat työskentelevät useissa ammattiasemissa. Suurin osa heistä toimi kyselyhetkellä vapaana taiteilijana (52 %) tai freelancerina (35 %). Apurahan saajat ovat enimmäkseen pääkaupunkiseudulla asuvia ja alle 45-vuotiaita (keski-ikä 40 vuotta). Noin joka kolmas apurahan saaja oli alle 35-vuotias. Miehiä ja naisia oli vastaajissa jokseenkin yhtä paljon. Vastaajat edustavat tyypillistä apurahojen saajajoukkoa (esim. Taidetoimikunnat ). Suurin osa taiteilija- ja kohdeapurahoista myönnetään Etelä-Suomessa tai pääkaupunkiseudulla asuville taiteilijoille; näiltä alueilta tulee myös valtaosa hakemuksista. Hakemusten ja myöntöjen osuuksia verrattaessa ei ole juurikaan havaittu alueellista epätasa-arvoa. Myöskään ikään perustavaa diskriminaatiota ei ole tässä mielessä todettu. Apurahan saajat tekevät kyselytutkimuksen perusteella suhteellisen harvoin pelkästään taiteellista työtä (24 %). Apurahan saajilla on taiteilijoille tyypilliseen tapaan useita eri toimeentulolähteitä. Vuonna 1996 suurin osa apurahan saajista teki taiteellisen työnsä ohella siihen liittyvää työtä, kuten esim. opetustyötä (62 %), tai sitten heillä oli taiteellisen toiminnan ulkopuolisia tuloja (31 %). Pääasiallinen syy taiteellisen toiminnan ulkopuoliseen työhön oli taloudellinen. 38

2 Kyselytutkimuksen pohjalta erilaisten apurahojen taloudellinen merkitys on valtion apurahan saajille yhtä tärkeä kuin taiteellisen työn merkitys. Noin joka kolmas vastaaja hankki apurahavuonna taiteellisesta työstään yli puolet kokonaistuloistaan. Niin ikään noin joka kolmas vastaaja sai apurahoista yli puolet kokonaistuloistaan. Taiteenaloittain tarkasteltaessa on apurahoilla ja taiteellisesta työstä saaduilla tuloilla erilainen taloudellinen merkitys, kuten aiemmissa tutkimuksissa on todettukin. Yleensä ottaen valtion apurahoilla on tärkeä rooli niillä taiteenaloilla, missä taiteilijat toimivat ilman työsuhdetta instituutioiden ulkopuolella. Esimerkiksi kirjallisuudessa ja kuvataiteessa apurahat ovat erittäin tärkeitä, ja suora taiteilijatuki muodostaa suuren osan alojen kokonaistuesta. Esittävien taiteiden osalta julkinen tuki sen sijaan kohdistuu ennen kaikkea instituutioiden tukemiseen. Niiden tarjoamat työllisyysmahdollisuudet ovat tärkeitä alan taiteilijoille (poikkeuksena tanssitaide). Apurahoilla ei ole näillä aloilla vastaavaa merkitystä taiteilijoiden toimeentulon tai ammatin harjoittamisen kannalta. (Taiteilijan asema - tutkimukset.) Tämän kyselytutkimuksen perusteella erilaiset apurahat (julkiset ja muut apurahat) näyttävät olevan tärkeä tulolähde erityisesti kirjallisuuden ja elokuvan edustajille, joiden enemmistö ilmoitti apurahojen muodostaneen yli puolet kokonaistuloistaan vuonna Useimpien taiteenalojen enemmistöllä apurahojen osuus jäi alle puoleen kokonaistuloista (mm. valokuva-, sävel- ja näyttämötaide sekä monialaiset taiteilijat). Näyttämötaiteen edustajat erottuivat ainoana ryhmäksi, jonka enemmistö sai taiteellisesta työstään yli puolet kokonaistuloistaan. Näyttämötaiteen, kirjallisuuden ja elokuvan edustajien enemmistö pystyi niin ikään käyttämään valtaosan työajastaan taiteelliseen työhön. Tältä pohjalta taiteelliseen työhön näytettäisiin voitavan keskittyä ainakin niillä aloilla, missä taiteellisesta toiminnasta saadaan myös suhteellisesti suurempi osuus kokonaistuloista joko taiteellisesta työstä saatujen tulojen (näyttämötaide) tai erilaisten apurahojen muodossa (kirjallisuus, elokuva). Kun taiteellisesta toiminnasta saadaan merkittävämpi osuus kokonaistuloista, ei ole niin välttämätöntä hankkia toimeentuloa muualta (taiteellisen toiminnan ulkopuolisia tuloja) ja käyttää työaikaa siihen. Tämä viittaisi siihen, että taiteelliseen työhön omistautumista rajoittaisivat monesti taloudelliset syyt, joskaan tämä tulkinta ei ole ongelmaton kaikilla aloilla. Joillakin aloilla (esim. kuvataide, tanssi ja ryhmä muu ) taiteellisesta toiminnasta saatujen tulojen vähäisempi osuus kokonaistuloista ei nimittäin näytä rajoittavan taiteelliseen työhön keskittymistä. (Ks. tarkemmin taiteilijoiden toimeentulostrategioista esim. Heikkinen 1995a; Solhjell 1995, 1996; Throsby 1994; Throsby & Thompson 1995.) Kaiken kaikkiaan enemmistö apurahan saajista näyttäisi pystyvän käyttämään yli puolet työajastaan (enimmäkseen yli 40-tuntisesta työviikosta) taiteelliseen työhön, joskin pelkästään taiteellista työtä tekee suhteellisen harva taiteilija. Tämä kyselytutkimus vahvistaa sitä aiemmin havaittua seikkaa, että taiteilijoiden työskentelyedellytykset ja mahdollisuudet taiteelliseen toi- 39

3 mintaan ovat erilaiset eri taiteenaloilla. Lisäksi taiteilijat työskentelevät erilaisissa olosuhteissa ja käyttävät apurahoja myös eri tarkoituksiin. Esimerkiksi kuvataiteilijat tarvitsevat rahaa erityisesti materiaaleihin, valokuva- ja säveltaiteilijat puolestaan kalliisiin välineisiin. Apurahan saatuaan taiteilijat voivat käyttää sitä erilaisiin kuluihinsa mm. materiaali- ja välinehankintoihin. Samalla joillekin vakituisessa työsuhteessa oleville taiteilijoille, kuten näyttämötaiteilijoille, apuraha voi taas merkitä mahdollisuutta lyhytaikaisiin projekteihin, matkustamiseen ja koulutukseen. (Apurahojen merkityksestä esim. Bardez & Throsby 1997; Heikkinen 1995a, 1998; Heikkinen & Karhunen 1994; Throsby & Thompson 1994.) Valtion apurahoja myönnetään myös eri käyttötarkoituksiin, mikä vaikuttaa niin ikään apurahan merkitykseen. Esimerkiksi taiteilija-apuraha myönnetään yhden, kolmen tai viiden vuoden ajanjaksoksi työskentelyedellytysten turvaamiseen ja täydennyskoulutukseen. Taiteilija saa verovapaana tulona noin markkaa vuodessa (vuonna 1998), mikä turvaa perustoimeentuloa ja mahdollistaa taiteelliseen työskentelyyn keskittymisen. Erilaiset projektiapurahat kuten matka-apurahatkin peittävät lähinnä yksittäisten hankkeiden kustannuksia. Yhteistä valtion apurahoille on se, että ne myönnetään taiteellisten ansioiden perusteella eikä esimerkiksi taiteilijan tuloja oteta huomioon. Kun taiteellisen laadun arvioivat taiteilijakollegat, on apurahoilla taloudellisen merkityksensä ohella oma merkityksensä tunnustuksena taiteellisista ansioista. Erityisesti tämä koskee taiteilija-apurahaa, joka myönnetään ansioituneimmille taiteilijoille. Tämän kyselytutkimuksen perusteella valtion apuraha merkitsee taloudellisen tuen lisäksi henkistä tukea ja kannustusta. Vastaajista 66 % mainitsee apurahan kannustavasta vaikutuksesta. Seuraavaksi yleisimmin valtion apuraha mahdollistaa suunnitellun hankkeen toteuttamisen (54 %), lisää aikaa taiteelliseen toimintaan (46 %) ja turvaa perustoimeentuloa (45 %). Valtion apurahan merkitys vaihtelee taiteenaloittain. Esimerkiksi valokuvan, taideteollisuuden ja kuvataiteen aloilla hankittiin valtion apurahoilla muita useammin tarvikkeita ja materiaaleja. Kirjallisuuden ja elokuvan aloilla korostui puolestaan se, että saatu apuraha turvasi perustoimeentuloa ja lisäsi aikaa taiteelliseen toimintaan. Taiteenaloittainen vaihtelu heijastaa osaltaan sitä, minkä tyyppisiä apurahamuotoja kyseiset taiteilijaryhmät saivat vuonna Esimerkiksi kirjallisuudessa ja elokuvassa korostunutta perustoimeentulon turvaamista ja kasvanutta aikaa taiteelliseen toimintaan selittää jossain määrin se, että näillä aloilla saatu apuraha oli usein taiteilija-apuraha. Taiteilijat saavat kyselytutkimuksen perusteella yleisimmin kohde- (37 %), taiteilija- (35 %) ja matka-apurahan (16 %). Harva taiteilija saa usean valtion apurahan samana vuonna. Apurahan taloudellinen merkitys ei ole yleensä ottaen niin suuri, että sitä suunniteltaisiin taiteellisen toiminnan ainoaksi rahoitukseksi. Suurin osa apurahan saajista käyttää 40

4 valtion apurahan lisäksi myös muuta rahoitusta suunnittelemassaan hankkeessa (esim. tuloja taiteellisesta toiminnasta ja muusta ansiotyöstä sekä muualta saatuja apurahoja). Valtion apuraha näyttäisi tältä pohjalta toimivan usein osarahoituksena taiteilijoiden hankkeissa. Noin 40 % vastaajista arvioi valtion apurahan niin merkittäväksi, että hanke ei olisi toteutunut ilman apurahaa vuonna Kaiken kaikkiaan apurahojen taloudellinen ja muu merkitys näyttää vaihtelevan eri taiteenaloilla. Tältä pohjalta eri alojen taiteilijat eivät ole yhdenvertaisessa asemassa myöskään valtion apurahajärjestelmässä. Vaikka periaatteessa kaikilla taiteenaloilla on samantyyppinen apurahajärjestelmä (samoja määräyksiä sovelletaan kaikilla aloilla), saattavat sen taloudelliset ja muut vaikutukset olla hyvinkin erilaisia alojen erilaisten tuotantorakenteiden ja ammattikäytäntöjen vuoksi (esim. Heikkinen 1995b; Suomen kulttuuripolitiikka 1996). Taiteilijoiden taloudellinen yhdenvertaisuus ei ole myöskään taiteilijapolitiikan tavoite. Tavoitteena on korkeatasoisen taiteen edistäminen yleensä. Taiteilijan taloudellisia tarpeita sinänsä ei oteta huomioon taiteilijatukea myönnettäessä (poikkeuksena pieni osa kirjastokorvausapurahoista sekä taiteilijaeläkkeet), vaan apurahat myönnetään taiteellisten ansioiden perusteella. Tässä yhteydessä asiaan on kuitenkin kiinnitetty huomiota, sillä taiteilijan taloudellinen toimeentulo on olennainen osa hänen työskentelyedellytyksiään. Nykyinen valtion apurahajärjestelmä on apurahan saajien arvion mukaan pääosin tarkoituksenmukainen taiteellisen toiminnan kannalta (arvioidut tukimuodot vuosi-, kohde- ja matka-apuraha, laatu- ja näyttelytuki), vaikkakin esille nousi monia taiteenalakohtaisia erityistarpeita. Jatkossa olisi kiinnostavaa selvittää myös niiden taiteilijoiden mielipiteitä, jotka eivät ole saaneet apurahoja. Tässä yhteydessä se ei ollut tarkoituksenmukaista. Kyselytutkimuksen tavoitteena oli selvittää nimenomaan apurahan saaneiden taiteilijoiden ammatillista toimintaa ja apurahojen merkitystä sille. Apurahan saajat tuntevat apurahajärjestelmän ja pystyvät arvioimaan sen toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta taiteellisen toimintansa kannalta. Kyselytutkimuksen perusteella erottuvat selkeästi tietyt apurahamuodot, joita pidetään muita tukimuotoja toimivampina taiteellisen toiminnan kannalta. Parhaiten toimivina tukimuotoina nähdään yleisimmin määräajaksi (56 %) ja kohteeseen myönnettävät tuet (33 %). Kyselyssä esitettyjä uudentyyppisiä tukimuotoja ei tämän aineiston pohjalta juurikaan kannateta ainakaan kaikista toimivimpina tukimuotoina. Eniten kannatettiin koulutustukea, julkisia tilauksia ja ostoja sekä starttirahaa. Näidenkin kannatus jäi kuitenkin suhteellisen vähäiseksi. Määräajaksi ja kohteeseen myönnettävien tukien nykyisiä perusmuotoja, vuosiapurahaa ja kohdeapurahaa, toivotaan kehitettävän entistä joustavammiksi. Kyselyaineistossa nousi esille taiteenalakohtaisia erityistarpeita myöntöperusteiden suhteen. Lisäksi toivottiin joustavuutta apurahojen hakuprosessiin, maksatukseen ja kestoon. Valtion apurahojen hakemista piti hankalana noin 40 % apurahan saaneista. Syinä olivat 41

5 erityisesti apurahojen liian pitkä käsittelyaika ja vaikeus hahmottaa päätöksentekijää. Käytännön ongelmia apurahan saamisesta oli joskus aiheutunut noin joka neljännelle vastaajalle (mm. ongelmia, jotka liittyivät muun rahoituksen järjestämiseen, virkajärjestelyihin, sosiaaliturvaan ja verotukseen). Taiteilijoiden asema on todettu laajemminkin ongelmalliseksi mm. sosiaaliturvan ja verotuksen suhteen (esim. Taiteilijan sosiaalinen ja taloudellinen asema -toimikunnan mietintö 1995). Lisäksi taidetoimikuntalaitoksen toivottiin tarjoavan neuvontapalvelua mm. ulkomaan markkinoinnissa, projektin ja tuotannon organisoinnissa sekä rahoituksen järjestämisessä. Apurahan saaneet taiteilijat arvioivat myös muun kuin suoran taiteilijatuen kohdentamista. Suoran taiteilijatuen ohella toivottiin julkista tukea useimmin kansainväliseen toimintaan (48 %) ja teosten markkinointiin (41 %). Näkemykset näistä tukikohteista vaihtelevat kyselytutkimuksen perusteella merkittävästi taiteenaloittain, eikä keskeisimpiä tukitarpeita ole tältä osin erotettavissa niin selkeästi kuin suorassa taiteilijatuessa. Suorassa taiteilijatuessahan erottuvat selvästi toimivimmiksi tukimuodoiksi määräajaksi ja kohteeseen myönnettävät tuet. Kaiken kaikkiaan edellä on käsitelty valtion apurahajärjestelmän merkitystä ja tarkoituksenmukaisuutta taiteilijoiden ammatillisen toiminnan ja työskentelyedellytysten kannalta. Apurahoituksen merkityksen vaihtelu heijastaa kuitenkin yhtäältä eroavuuksia ammattikäytäntöjen tasolla ja toisaalta myös eroavuuksia tukirakenteiden tasolla. Kyselytutkimuksessa selvitetäänkin myös apurahojen jakokäytännöstä johtuvaa suoran taiteilijatuen merkityksen vaihtelua. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että suoran taiteilijatuen kattavuus ei juurikaan vaihtele iän, sukupuolen tai asuinpaikan mukaan. Sen sijaan merkittävimmin apurahoituksen määrään vaikuttavat taiteenalojen väliset eroavuudet sekä taiteenalan sisäinen ammattikuntajako. Joidenkin taiteen erityisalueiden ja -ryhmien on todettu jäävän muita huonompaan asemaan apurahoituksen suhteen. (Heikkinen 1995b; Taiteilijan asema - tutkimukset.) Aiemmasta poiketen tässä kyselytutkimuksessa kysyttiin taiteilijoilta itseltään, miten he arvioivat valtion apurahajärjestelmän kattavuutta. Suoran taiteilijatuen merkitys näyttäisi vaihtelevan eri taiteen alueilla, sillä suurin osa vastaajista katsoi joidenkin taiteen alueiden jäävän muita huonompaan asemaan nykyisessä apurahajärjestelmässä (66 %) tai sen ulkopuolelle (18 %). Vastaajilla ei ollut sen sijaan selkeää kantaa siitä, syrjiikö nykyinen apurahajärjestelmä joitakin taiteilijaryhmiä esimerkiksi asuinpaikan, sukupuolen tms. mukaan. Apurahan saajat nimesivät odotetusti oman alansa huonommassa asemassa olevaksi taiteen alueeksi valtion apurahajärjestelmässä. Lisäksi katvealueina nousivat esille kuvataiteen, tanssin ja taideteollisuuden alat, joista mainitsivat myös muiden alojen edustajat. Kokonaan apurahajärjestelmän ulkopuolisiksi alueiksi nimettiin useimmiten uudet ja poikkitaiteelliset alueet. 42

6 Apurahajärjestelmässä koetuista katvealueista huolimatta kyselyyn vastanneet taiteilijat eivät kovin selkeästi kannata suoran taiteilijatuen varsinaista laajentamista taiteen alueiden tai taiteilijaryhmien suuntaan. Enemmistö asiaa kommentoineista taiteilijoista (63 %) piti kyllä laajentamista tarpeellisena, mutta suhteellisen huomattava osa apurahan saajista (32 %) jätti myös kokonaan vastaamatta kysymykseen. Laajentamiskohteina mainittiin erityisesti poikkitaiteelliset ja ns. uudet taiteen alueet sekä yksittäiset taiteenalat (esim. kuvataide). Poikkitaiteellisten alueiden nimeämistä valtion apurahajärjestelmän ulkopuolisiksi alueiksi ja laajentamiskohteiksi selittää osaltaan taidetoimikuntalaitoksen rakenne. Taidetoimikuntalaitoksessa hakijoiden taiteellisen ansioituneisuuden arvioivat taiteenalakohtaiset toimikunnat. Toimikuntien jäsenet voivat määrittää apurahapäätöksien yhteydessä, mikä on hyvää taidetta (normatiivisessa mielessä). Samalla määritetään, ketkä yleensä luetaan alan taiteilijoiksi (luokittelevassa mielessä). Toimikuntalaitoksen taiteenalakohtainen lähestymistapa saa jokaisen toimikunnan asettamaan etusijalle selvästi sen toimialaan kuuluvat hakemukset, jolloin poikkitaiteelliset hankkeet jäävät helposti huonompaan asemaan. (Taidetoimikuntalaitoksen rakenteesta ja poikkitaiteellisista alueista esim. Heikkinen 1995b; Suomen kulttuuripolitiikka 1996.) Apurahojen yleisiin myöntöperusteisiin ollaan kyselytutkimuksen perusteella enimmäkseen tyytyväisiä tai ainakaan niiden muuttamista ei esitetä, vaikkakin kyselyaineistossa tulee useassa yhteydessä esille myös taiteenalakohtaisia erityistarpeita myöntöperusteiden suhteen. Tärkeimpänä apurahojen myöntöperusteena pidetään selkeästi taiteellista laatua, joka on myös olemassa olevan apurahajärjestelmän pääasiallinen myöntökriteeri. Kaiken kaikkiaan nykyinen apurahajärjestelmä arvioidaan yleisesti tarkoituksenmukaiseksi taiteellisen toiminnan kannalta, joskin joustavuutta kaivataan apurahojen myöntöperusteisiin, hakukäytäntöön, maksatukseen ja kestoon, kuten edellä todettiin. Apurahan saaneet taiteilijat eivät kritisoi kovin suuressa määrin nykyistä apurahajärjestelmää, mikä on odotettuakin. Kyselytutkimuksen perusteella apurahajärjestelmä on apurahan saajien näkökulmasta peruspuitteiltaan toimiva, vaikkakin esille nousee erityistarpeita. Taiteilijoiden erityistarpeiden huomioon ottamiseen on viitattu myös valtion apurahajärjestelmää arvioineen työryhmän raportissa (Taidepolitiikan arviointityöryhmän raportti 1997). Työryhmä esittää apurahajärjestelmää kehitettäväksi siten, että taiteenalakohtaiset toimikunnat voisivat entistä joustavammin jakaa tukea oman alansa luovaan toimintaan. Joustavampi tukijärjestelmä mahdollistaisi entistä paremmin taiteenalojen eroavuuksien huomioon ottamisen ja tuen suuntaamisen myös uusiin käyttötarkoituksiin taiteen kentän muutosten mukaisesti. Taidehallinnolla tulisi olla työryhmän mukaan enemmän harkinnanvaraisia määrärahoja, eikä taiteilijatukea tulisi kaikilta osin kiintiöidä taiteenaloittain. (Julkisen 43

7 tuen suuntaamisesta ja taiteen alueiden erityistarpeista myös esim. Heikkinen 1995b; Suomen kulttuuripolitiikka 1996.) Tässä kyselytutkimuksessa on käsitelty julkisen taidetuen merkitystä ja tarkoituksenmukaisuutta siltä osin kuin se myönnetään suoraan taiteilijakunnalle. Suora taiteilijatuki nähdään Suomessa keskeisenä välineenä taiteilijoiden työskentelyedellytysten turvaamisessa ja samalla korkeatasoisen taiteen edistämisessä. Erityisen tärkeä rooli sillä on niillä taiteenaloilla, missä taiteilijat työskentelevät ilman työsuhdetta instituutioiden ulkopuolella. Kyselytutkimuksessa tuli jälleen kerran esille se aiemmissa tutkimuksissa havaittu seikka, että apurahoituksen merkitys vaihtelee merkittävästi eri taiteen alueilla, tarkasteltiin sitä sitten ammatillisen toiminnan ja työskentelyedellytysten tai suoran taiteilijaapurahoituksen kattavuuden suhteen. Tässä tutkimuksessa kysyttiin ensimmäisen kerran apurahan saajilta itseltään, millaiseksi he arvioivat suoran taiteilijatuen merkityksen ja tarkoituksenmukaisuuden taiteellisen toimintansa kannalta. Tarkoituksena on jatkossakin kartoittaa apurahan saajien mielipiteitä apurahajärjestelmän toimivuudesta. Seuraava taiteilijakysely on suunniteltu vuodeksi Tässä kyselytutkimuksessa ei ole juurikaan tarkasteltu suoran taiteilijatuen ohella muita julkisen taidepolitiikan osa-alueita, joilla on merkittävä vaikutus taiteilijoiden asemaan. Esimerkiksi tuotannon ja jakelun rakenteille suunnattua tukea sivutaan vain lyhyesti joidenkin yksittäisten tukimuotojen arvioinnin yhteydessä. Kuitenkin joillakin aloilla voi esimerkiksi taideinstituutioiden tukemisella olla vähintäänkin yhtä tärkeä merkitys taiteilijoiden työskentelyedellytysten kannalta kuin suoralla taiteilija-apurahoituksella. Jos halutaan selvittää julkisen taidepolitiikan kokonaismerkitystä eri taiteen alueiden kannalta, on tarkasteluun otettava mukaan myös muut julkisen taidepolitiikan osaalueet. Julkisen taidepolitiikan taloudellisten ja muiden vaikutusten selvittäminen taiteenaloittain vaatii lisätarkasteluja, joissa otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan niin tuotannon ja jakelun rakenteille suunnattu tuki kuin myös taiteen ammatillinen koulutus, tekijänoikeus-, verotus- ja sosiaaliturvajärjestelmä. Taiteenalakohtainen tieto julkisen vallan toimenpiteiden vaikutuksista, taiteellisen työn muodoista ja toimeentulostrategioista lisää taiteilijoiden työskentelyedellytysten ymmärrystä ja mahdollistaa julkisen taidepolitiikan entistä tarkoituksenmukaisemman suuntaamisen. 44