Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1."

Transkriptio

1 Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu

2 Uudistamisen lähtökohdista Nykyisen museojärjestelmän vahvuuksia museot tarjoavat laajaa kulttuuriperinnön ja ympäristöjen asiantuntemusta museoiden palvelut ovat lähellä asiakkaita ja sidosryhmiä museoiden voimavara alueellinen asiantuntijuus, tietovarannot ja verkostot Nykyisen museojärjestelmän kehittämiskohteita palvelut eivät ole tasaveroisesti tai laatuisesti saatavilla koko maassa tehtävien sisältö, työnjako ja vastuut toimijoiden kesken eivät riittävän selkeitä tehtävistä ei ole säädetty lain tasolla, ongelma erityisesti kulttuuriympäristötehtävien osalta palveluiden laajuus tai laatu ei vaikuta rahoituksen määräytymiseen Erityisesti kulttuuriympäristötehtävien osalta lisäksi yhteistyön järjestäminen uusien maakuntien kanssa tehtävien ja vastuunjaon järjestäminen Museoviraston kanssa 2

3 Alueelliseen kulttuuriympäristötyöhön liittyvät uudistamistavoitteet 1/2 Kulttuuriympäristöstrategia (YM, OKM) Tavoite: Kulttuuriympäristön asiantuntijapalveluiden laatu ja riittävyys on turvattu myös alueellisesti. - kukin ministeriö pyrkii edistämään tavoitteita toimialallaan - selkiytetään valtionhallinnon sisäistä sekä valtionhallinnon, maakuntamuseoiden ja maakuntien liittojen välistä työnjakoa ja yhteistyötä Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla hanke (YM): Maakuntamuseoselvitys (OKM:n toimeksiannosta Niina Uusi-Seppä, Satakunnan museo) maakuntamuseoiden tehtäväkokonaisuuksien kartoitus ja kuvaa palveluiden alueellinen saatavuus ja resursointi osallistuminen alueellisiin verkostoihin muiden kulttuuriympäristöasioista vastaavien toimijoiden tunnistaminen 3

4 Alueelliseen kulttuuriympäristötyöhön liittyvät uudistamistavoitteet 2/2 Museopoliittinen ohjelmaehdotus (OKM) Tavoite: Alueellisten museopalvelujen tarjonta, alueiden tarpeet ja rahoituksen rakenne tasapainossa rakenteet ja rahoitusjärjestelmä tukevat toimintaa ja mahdollistavat palveluiden järjestämisen kattavasti koko maassa alueelliset vastuumuseot korvaavat nykyisen maakunta- ja aluetaidemuseojärjestelmän alueelliset vastuumuseot tuottavat asiantuntija- ja kehittämistehtävät koko maan kattavasti valtakunnallinen ohjausjärjestelmä uudistetaan museot toimivat kulttuuriympäristöön liittyvien tehtävien hoidossa yhteistyössä Museoviraston ja muiden paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa valtio rahoittaa alueellisia tehtäväkokonaisuuksia vos:n erillisrahoituksella 4

5 Museolain ja kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen OKM asetti työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella ehdotus museoiden, teattereiden (ml. tanssi ja sirkus) ja orkestereiden rahoitusjärjestelmän uudistamiseksi työryhmä luovutti ehdotuksensa esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistamisesta ministeri Sampo Terholle työryhmässä laaja edustus toimialalta, Sitran fasilitoima vuorovaikutteinen valmisteluprosessi työssä hyödynnetty myös museopoliittisen ohjelmatyön tuloksia ja linjauksia museolaki ehdotetaan uudistettavaksi kokonaisuudessaan: lain tavoitteet, toiminnan tarkoitus, valtionosuuden edellytykset ja määräytyminen maakunta- ja aluetaidemuseojärjestelmän tilalle alueelliset vastuumuseot 5

6 Alueelliset vastuumuseot 1/3 alueellisten vastuumuseoiden tehtävistä ja edellytyksistä säädetään laissa tehtävät: 1. toimia kulttuuriperinnön asiantuntijana sekä kehittää ja edistää museotoimintaa, toimialansa yhteistyötä sekä kulttuuriperinnön tallentamista ja digitaalista saatavuutta (alueellisen museotoiminnan edistämistehtävä) 2. toimia kulttuuriympäristön, erityisesti rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön asiantuntijaviranomaisena, joka antaa asiantuntijalausuntoja, osallistuu viranomaisneuvotteluihin ja antaa neuvontaa, sekä kehittää ja edistää kulttuuriympäristön vaalimista, toimialansa yhteistyötä sekä kulttuuriympäristötiedon digitaalista tallentamista ja saatavuutta (kulttuuriympäristötehtävä) 3. toimia taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön asiantuntijana ja kehittää ja edistää toimialansa yhteistyötä sekä taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön tallentamista ja digitaalista saatavuutta (alueellinen taidemuseotehtävä) 6

7 Alueelliset vastuumuseot 2/3 OKM:n nimeäisi vastuumuseon ylläpitäjän hakemuksesta toimialueet noudattaisivat maakuntien rajoja; yksi museo voisi hoitaa kaikkia kolmea tehtävää tai ne voitaisiin jakaa useammalle museolle edellytyksistä säädettäisiin laissa: tarpeellisuus olosuhteiden ja tehtävien hoidon kannalta toimintaa ja palveluita koskeva alueellinen suunnitelma riittävän kattavat kokoelmat, aineistot ja sisällöt edellytykset suoriutua tehtävistä nimeämistä voi hakea kolmen vuoden välein, kolmivuotinen rahoitussuunnitelma Museovirasto seuraa suunnitelman toteutumista ja vastuumuseo ja Museovirasto neuvottelevat seuraavan kauden suunnitelmasta 7

8 Alueelliset vastuumuseot 3/3 toimialueista ja tehtävistä sopiminen vuorovaikutuksessa ylläpitäjien kanssa valtionosuus alueellisen tehtävän hoitamiseen myönnettäisiin henkilötyövuosiperusteisesti rahoitus olisi tehtäväperusteista ja kohdentuisi siihen osaan museon henkilötyövuosista, joka olisi kohdennettu tehtävän hoitoon valtionosuutta maksettaisiin 85 % yksikköhinnasta (perusrahoitus 37 %) rahoituksen saaminen edellyttäisi, että tehtävä on hoidettu sovitulla tavalla ja laajuudessa 8

9 Uudistuksen tuomat mahdollisuudet vastuumuseon tehtävä selkiytyisi, kun siitä säädettäisiin lain tasolla vastuumuseona toiminen edellyttäisi aktiivista yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa tehtäväperusteisella rahoituksella voitaisiin kannustaa ja mahdollistaa nykyistä kattavampien ja tasalaatuisempien palveluiden tarjontaa työryhmä esittänyt myös lisärahoituksen kohdentamista järjestelmään: nopeuttaisi ja tehostaisi uudistuksen toteuttamista ja tavoitteiden saavuttamista 9

10 Ehdotuksen jatkovalmistelu OKM lähettää ehdotuksen lausuntokierrokselle lähiaikoina uudistus voisi tulla voimaan aikaisintaan vuoden 2020 alusta lukien uudistuksen edellyttämien toimenpiteiden valmistelu käynnistyisi jo vuonna 2019 jatkotyöskentelyn aikana tarkennetaan mm. alueellisten ja valtakunnallisten museoiden tehtävien tarkempaa kuvausta, ohjaus- ja seurantajärjestelmän rakentamista ja uuden järjestelmän edellyttämien aikataulujen ja toimenpiteiden suunnittelua aktiivinen vuoropuhelu toimijoiden kanssa pyritään aloittamaan heti kun hallituksen esitys on valmis annettavaksi eduskunnalle ehdotus (http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160473) ja sen valmisteluun liittyvät aineistot (http://minedu.fi/kulttuurivos) löytyvät OKM:n ja valtioneuvoston verkkosivuilta 10

Museopoliittinen ohjelma ja alueelliset ja valtakunnalliset vastuumuseot

Museopoliittinen ohjelma ja alueelliset ja valtakunnalliset vastuumuseot Museopoliittinen ohjelma ja alueelliset ja valtakunnalliset vastuumuseot Korotettua valtionosuutta saavien museoiden johtajien tapaaminen 22.3.2017 Päivi Salonen Toimintaympäristö muuttuu miten muuttuvat

Lisätiedot

Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma

Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma Valtakunnalliset museopäivät 9.5.2017 Päivi Salonen MUSEOALAN VISIO 2030 Suomessa on vuonna 2030 Euroopan ajankohtaisimmat museot

Lisätiedot

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma TAKO-kevätseminaari 8.2.2017 Mirva Mattila Museopoliittinen ohjelmatyö (1/3) Työryhmän toimikausi 1.8.2015 31.12.2016 Tehtävät laatia linjaukset ja painopisteet museotoiminnalle

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Työryhmän tehtävinä olivat: on Euroopan ajankohtaisimmat museot ja innostuneimmat asiakkaat.

Pöytäkirjanote Työryhmän tehtävinä olivat: on Euroopan ajankohtaisimmat museot ja innostuneimmat asiakkaat. Alajärven kaupunki Alajärven sivistyslautakunta Pöytäkirjanote 26.04.2017 Sivu 1 22 MUSEOPOLIITTINEN OHJELMA / LAUSUNNON ANTAMINEN Sltk liite 4 Opetus- ja kulttuuriministeriö 04-05- 2017 «,SL J.M...'2a.r

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa?

Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa? Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa? Kuntamarkkinat Johanna Selkee Erityisasiantuntija, kirjastot ja kulttuuri Muutossuuntia Tulevaisuuden sivistyskunta - kuntia koskevan kulttuuritoimintalain

Lisätiedot

#KulttuuriVOS Esittävien taiteiden ja museoiden rahoitusjärjestelmän uudistustyön sidosryhmätilaisuus Paasitorni, Helsinki

#KulttuuriVOS Esittävien taiteiden ja museoiden rahoitusjärjestelmän uudistustyön sidosryhmätilaisuus Paasitorni, Helsinki #KulttuuriVOS Esittävien taiteiden ja museoiden rahoitusjärjestelmän uudistustyön sidosryhmätilaisuus 21.11.2017 Paasitorni, Helsinki 12.30 Ilmoittautuminen 13.00 Avaus ja tervetuloa Esittävien taiteiden

Lisätiedot

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Alueellinen museotyö ja kuntauudistus Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Kuntauudistuksen valmistelu Peruspalveluiden arvioinnin kehittäminen Museopoliittiset linjaukset Kuntauudistus Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä

Ajankohtaista ministeriöstä Ajankohtaista ministeriöstä Maakuntamuseoiden, aluetaidemuseoiden ja valtakunnallisten erikoismuseoiden johtajien tapaaminen 18.3.2015 Mirva Mattila Esityksen sisältö Kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 2664/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 2664/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 38 Asianro 2664/00.04.00/2017 Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan lausunto ehdotuksesta museopoliittiseksi ohjelmaksi Museokeskuksen päällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (9) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (9) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (9) 3 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän ehdotuksesta museopoliittiseksi ohjelmaksi HEL 2017-003724 T 00 01 06 Päätösehdotus toteaa lausuntonaan

Lisätiedot

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 2 Maakuntauudistus OKM:n hallinnonalan näkökulmasta Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla ei maakuntauudistuksessa

Lisätiedot

Kehittämispalveluiden esittäytyminen, tehtävät ja painopisteet

Kehittämispalveluiden esittäytyminen, tehtävät ja painopisteet Kehittämispalveluiden esittäytyminen, tehtävät ja painopisteet Pirjo Hamari 11.4.2013 MUSEOVIRASTO Toiminta-ajatus Kehittämispalvelut vastaa Suomen museoalan yleisestä kehittämisestä, museoiden alueellisen

Lisätiedot

Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kyselyn tuloksia. Graafeja työskentelyn tueksi ja syksylle 2016 Helena Mustikainen / MG

Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kyselyn tuloksia. Graafeja työskentelyn tueksi ja syksylle 2016 Helena Mustikainen / MG Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kyselyn tuloksia Graafeja työskentelyn tueksi.. ja syksylle Helena Mustikainen / MG Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kysely Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Riihimäen kaupungin lausunto

Riihimäen kaupungin lausunto 1 Dno SIVI/795/2017 38 Riihimäen kaupungin lausunto ehdotukseen museopoliittiseksi ohjelmaksi Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt Riihimäen kaupungin lausuntoa työryhmän ehdotukseen museopoliittiseksi

Lisätiedot

Asettamispäätös OKM/42/040/2016

Asettamispäätös OKM/42/040/2016 Asettamispäätös OKM/42/040/2016 25.8.2016 Muusikko Jaakko Kuusisto Asia Työryhmän asettaminen Opetus- ja kulttuuriministeriä on tänään asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella ehdotus museoiden,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (8) Kaupunginmuseon johtokunta MJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (8) Kaupunginmuseon johtokunta MJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (8) 4 Helsingin kaupunginmuseon johtokunnan lausunto ehdotuksesta museopoliittiseksi ohjelmaksi HEL 2017-003724 T 00 01 06 Lausuntoehdotus päättää esittää lausuntonaan

Lisätiedot

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGINMUSEON LAUSUNTO EHDOTUKSESTA MUSEOPOLIITTISEKSI OHJELMAKSI

ESPOON KAUPUNGINMUSEON LAUSUNTO EHDOTUKSESTA MUSEOPOLIITTISEKSI OHJELMAKSI 3 0-06- 2017 ESPOON KAUPUNGINMUSEO Lausunto 20.6.2017 CK 3^,/^^./...^.^ Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 24.3.2017, OKM/32/040/2015 / 318645 ESPOON KAUPUNGINMUSEON

Lisätiedot

+2,1 % 75,4 % Museoiden talous ,3 % 7,4 % 34,1 % 17,2 % TILASTOKORTTI 3/2016 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS. Kokonaisrahoitus v

+2,1 % 75,4 % Museoiden talous ,3 % 7,4 % 34,1 % 17,2 % TILASTOKORTTI 3/2016 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS. Kokonaisrahoitus v TILASTOKORTTI 3/2016 Museoiden talous 2016 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS Ammatillisesti hoidettujen museoiden kokonaisrahoitus vuonna 2016 oli yhteensä 249,8 miljoonaa euroa (n = 149). Tämä on n. 5,2 miljoonaa

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseotoiminnan kehittäminen ja aktivointi viemällä eteenpäin suunnitelmista esiin nousseita kehittämistavoitteita 2. Kulttuuriympäristöön

Lisätiedot

Ote: Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan lausunto ehdotuksesta museopoliittiseksi ohjelmaksi

Ote: Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan lausunto ehdotuksesta museopoliittiseksi ohjelmaksi KUOPIO Ote Hyvinvoinnin edistämisen tukipalvelut Paula Aaltonen 19.4.2017 1(1) Tehtävä 00.04.00 Asianro 2664/2017 Opetus-ja kulttuuriministeriö Opetus-ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 26.11.2013

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 26.11.2013 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseoiden esineellisen kulttuuriperinnön turvaaminen, laadullinen monipuolistaminen ja näyttelytoiminnan ja yleisötyön kehittäminen 2.

Lisätiedot

Ote: Maakuntahallitus Lausunto Opetus-ja Kulttuuriministeriölle museopoliittisen ohjelman ehdotuksesta

Ote: Maakuntahallitus Lausunto Opetus-ja Kulttuuriministeriölle museopoliittisen ohjelman ehdotuksesta PIRKANMAA Opetus-ja kumuuriministeriö 1 2-06- 2017 ^ o.. ^... / ^.. Ä Ote: 75 Lausunto Opetus-ja Kulttuuriministeriölle museopoliittisen ohjelman ehdotuksesta 75 Lausunto Opetus- ja Kulttuuriministeriölle

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistus

Aluehallinnon uudistus Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta

Lisätiedot

Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3.

Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3. Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3.2014 Satakunnan Museon tehtävä ja vastuualue Satakunnan

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi museolain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi museolakia. Laissa tarkistettaisiin museon valtionosuuden saamisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV Aluehallintouudistus Valmistelun tilannekatsaus, osa IV 6.4.2016 1 Aluehallintouudistus on hallituksen kärkihanke, valmistelu käynnistyy nyt Hallitus on 5.4.2016 tehnyt ratkaisun maakunnille siirrettävistä

Lisätiedot

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto 1 Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä kootaan uudenlaiseen, monialaiseen virastoon. Viraston toimialat ovat varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisolaki uudistuu Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.-18.2.2016 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 0-29-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä vuosina 1994-2024 1994

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

Valtion lupa- ja valvontaviraston toimeenpanohanke. Sidosryhmätilaisuus Hankepäällikkö Jaska Siikavirta

Valtion lupa- ja valvontaviraston toimeenpanohanke. Sidosryhmätilaisuus Hankepäällikkö Jaska Siikavirta Valtion lupa ja valvontaviraston toimeenpanohanke Sidosryhmätilaisuus 12.10.2017 Hankepäällikkö Jaska Siikavirta 1 13.10.2017 Etunimi Sukunimi Organisaatiomalli Ihmiset Yhteisöt Yritykset Maakunnat Kunnat

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

annetussa laissa (1705/2009), jäljempänä rahoituslaki.

annetussa laissa (1705/2009), jäljempänä rahoituslaki. 26.3.2015 15/040/2015 ASIA: Työryhmän asettaminen Asettaminen Opetus-ja kulttuuriministeriä on päättänyt asettaa työryhmän valmistelemaan ehdotus kulttuurin rahoitusta koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA Lapin ja Länsi-Pohjan sote-johdon seminaari Pohtimolammella 27.5.2016 JUHANI HEIKKA OULUN KAUPUNKI / KOORDINAATIORYHMÄN PJ. ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Lakivalmistelun

Lisätiedot

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti 24.8.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 29.10.2013

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 29.10.2013 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueellisen yhteistyön edistäminen sekä ammatillisten että paikallismuseoiden parissa 2. Osallistava, vuorovaikutteinen tiedonvälitys kulttuuriperintöön

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 AMMATTIKORKEAKOULUT OSAKEYHTIÖIKSI Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa osakeyhtiöitä ja siten

Lisätiedot

Osallistuminen oman erikoisalan keskusteluun

Osallistuminen oman erikoisalan keskusteluun Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Oman erikoisalan museo- ja tallennustoiminnan kehittäminen valtakunnallisesti 2. Oman erikoisalan museoiden keskinäisestä yhteistoiminnasta

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista museoalalta

Ajankohtaista museoalalta Ajankohtaista museoalalta Museopäivät 8.5.2017 Kimmo Levä Pääsihteeri Auttaa museoita menestymään Sisältö Tietoa Suomen museoiden nykytilasta Näkemyksiä museoalan toimintaympäristön muutoksista 2015-2020

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,

Lisätiedot

Museoala tänään ja huomenna

Museoala tänään ja huomenna Museoala tänään ja huomenna Museoiden toimintaympäristön tuore analyysi Museopäivät 2015 Lappeenranta 19.5.2015 Kimmo Levä Pääsihteeri Tavoite Tavoitteet: Ø Tietoa Suomen museoiden nykytilasta Ø Näkemyksiä

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja koulutustarjonnan mitoitus sopimuksissa Johtaja Hannu Sirén Opetusministeriö Koulutus-

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arvioinnista Vauhtia kulttuuriin! 12.1.2012, Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arviointi Peruspalveluiden arviointi on aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 4 :n 2

Lisätiedot

Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet

Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet Julkisen hallinnon rakenne ja työnjako muuttuu olennaisesti. Valtionhallinnon jako keskus, alue ja paikallishallintoon päättyy. Lapin aluehallintovirasto, johtaja

Lisätiedot

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 4.3.2016 6.3.2016 1 Miksi sote -uudistus: tavoitteet Julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen VM arvio 3

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU 11.3.2014 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU Pasi Kankare Johtaja Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli (Kuntakesu) Valmistelussa

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria koskevan tiedon saavutettavuutta, saatavuutta ja välittämistä edistetään laadukkailla ja monipuolisilla museopedagogisilla

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion elokuvatarkastamosta annetun lain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion elokuvatarkastamosta annettua lakia niin, että viraston johtokunta

Lisätiedot

l luku. Pelastustoimen järjestäminen ja palveluiden tuottaminen 3. Palvelujen kokoaminen suurempiin kokonaisuuksiin

l luku. Pelastustoimen järjestäminen ja palveluiden tuottaminen 3. Palvelujen kokoaminen suurempiin kokonaisuuksiin Liite PatuL 15 / 29.9.2016 Luonnos 31.8.2016 Laki pelastustoimen järjestämisestä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään; l luku. Pelastustoimen järjestäminen ja palveluiden tuottaminen l. Lain soveltamisala

Lisätiedot

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO 18.9.2017 Kuntien valtionavut (mom. 28.90.30) Valtionavut kunnille ja kuntayhtymille ovat yhteensä 10,59 mrd. euroa v. 2018, ja ne lisääntyvät edellisestä vuodesta

Lisätiedot

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa; Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lakiuudistuksen tilannekatsaus Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki

Lisätiedot

Liikuntalain uudistus

Liikuntalain uudistus Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamelaisten sote-palvelujen tulevaisuusseminaari 20.1.2016 Pekka Järvinen, STM 6.5.2016 1 Sote-uudistuksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen kulttuuriympäristön vaalimisessa muiden toimijoiden kanssa: yhteistyösopimuksen toteuttaminen nykytasolla

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Aluekehittämisjärjestelmä ja lainsäädäntö (luonnos keskeisistä sisällöistä koskien aluekehittämistä) Maakuntalaki (11/2016 HE eduskunnalle) Maakunnan tehtävät: Aluekehittämisviranomainen

Lisätiedot

KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA

KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA Mistä tulet Etelä-Karjala? Kulttuuriperintö, kulttuuriympäristö ja arkkitehtuuripolitiikka maakunnan tulevaisuuden vetovoimatekijöinä Seminaari 24.1.2014 KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM120:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain 2 ja 5 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen

Lisätiedot

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kulttuuriperinnön ja siihen liittyvän tiedon tallentamisen ja saavutettavuuden edistäminen 2. Kulttuuriperinnön arvostuksen lisääminen Alueellisen

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2011 1511/2011 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Missä nyt mennään Liisa-Maria Voipio-Pulkki 10.4.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi 1 Tiina Männikkö 2 Sisältö Valtion ja maakuntien neuvottelut Simuloinnin tehtävät mitä asioita SM:n ja maakuntien välisissä neuvotteluissa käydään läpi? maakuntien

Lisätiedot

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö KUNTIEN KULTTUURITOIMEN TUKI-JA KEHITTÄMISPOLITIIKKA Selvittäjien raportti Kalevi Kivistö 12.1.2012 TEHTÄVÄKSIANTO Tarkastella nykyistä kunnan kulttuuritoimea koskevaa lainsäädäntöä, kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden iite 2 ainopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö 9.10.2015 2 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - vaikuttavammin, rajatummin, täsmällisemmin Käynnistystilaisuus 8.2.2016 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk 15 06.03.2017 Lausuntopyyntö luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi / Begäran om utlåtande om utkast till valfrihetslagstiftning

Lisätiedot

Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos

Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos 24.9.2015 ympäristöministeriö Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivin vaatimukset Direktiivin tavoitteena on edistää

Lisätiedot