Diabeetikon suunnitelmallinen hoito. Loviisan terveyskeskuksessa
|
|
- Ilmari Palo
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Diabeetikon suunnitelmallinen hoito Loviisan terveyskeskuksessa
2 Näe suuret linjat, tee pieniä muutoksia kiinalainen sananlasku
3 Taustaa Hoitosuunnitelmien teko aloitettu v lääkäri Raija Sihvosen toimesta Tuolloin yleiset tavoitteet laitettiin kaikille silmänpohjakuvauksissa käyneille diabeetikoille kuvia tarkastettaessa Kuulumme Conmedicin valtimotautiverkostoon, siellä hoitosuunnitelmatyö aloitettiin muutama vuosi myöhemmin Systemaattista kehittämistyötä tehty koko henkilöstön voimin Conmedicin laatupalkinto 2015 Tehty vertaisarviointi Rauman ja Äänekosken kanssa
4 Hoitosuunnitelma Tehdään kaikille, joilla krooninen sairaus Lähtee aina asiakkaasta ja hänen tavoitteistaan Pohjana käypä hoito suositukset Yhdessä sovittu kirjaamisrakenne Varataan tekemiseen aikaa riittävästi Hoitaja aloittaa yleensä Lääkärin täydentää ja suunnittelee jatkohoidon, esim. seuraava askel lääkityksessä, jos tavoite ei toteudu suunnitellussa aikataulussa Käytössä kutsujärjestelmä, asiakas saa kutsun vuositarkastukseen, muut käynnit sovitaan hoitosuunnitelman mukaisesti
5 Hoitosuunnitelmakäynnin rakenne Esitiedot Ikä, sukupuoli, asumismuoto Vointi Perussairaudet, fyysiset ja psyykkiset, leikkaukset lääkitys Kotimittaukset aamusokeri päiväsokeri RR PEF
6 Fysiologiset mittaukset RR Pituus ainakin kerran mitattuna paino VY
7 Hoitotoimet Jalat (iho ehjä/siisti, ATP, ADP, monofilamentti, riskiluokka) Silmät (SiKu, näkö, muut) Hampaat (Omat? edellinen h-lääk käynti) Pistopaikat (jos pistettävä lääke) Astmatesti Uni Tupakka Alkoholi/Audit Liikunta Ruokavalio (ruokarytmi)
8 Hoidon syy Suunnitelma Hoitosuunnitelma Lisäksi käsitellään: lab-tulokset, reseptit, hoitotarvikkeet, jatkot (kutsujärjestelmään, lab-lähetteet), tarvitseeko lääkäriä
9 Hoitosuunnitelma HOITOSUUNNITELMA KOSKIEN SEURAAVIA SAIRAUKSIA: (Lääkäri kirjaa diagnoosit) POTILAAN OMAT TAVOITTEET: GHbA1c (= pitkäsokeri): RR (=verenpaine): LDL-kolesteroli (= huono kolesteroli): Paino: OMASEURANTA, johon sitoudutaan: Verenpaineen seuranta: Verensokeriseuranta: Paino: Vyötärönympärys:
10 YHDESSÄ SOVITUT KEINOT TAVOITTEISIIN PÄÄSEMISEKSI: Ruokavalio: Liikunta (laatu ja määrä): Muut elämäntavat (päihteet, tupakka jne.): Lääkityssuunnitelma (tämänhetkinen ja muutokset): (Lääkäri täyttää) TUTKIMUKSET JA SEURANTAKÄYNNIT 12 kk:n aikana: HOITAJAKONTAKTIT JA siihen liittyvät laboratoriokokeet 1-4x/v GHbA1c + fp-gluc + muut tarvittavat (Käynti / PUH-kontakti):
11 VUOSITARKASTUS -?kuussa Hoitajakäynti Labrakäynti; B-PVKT, P-ALAT, GHbA1c, fp-gluc, P-K, P-Na, GFR (sis. P-Krean), cu-alb-mi ja lipidit + muut tarvittavat (EKG, TSH 1-3 v. välein) Lääkärikäynti: reseptit vuodeksi ja päivitetty lääkelista JALKOJEN RISKILUOKITUS: SILMÄNPOHJAKUVAT: JALKOJEN HOITO: Potilas ei ole saanut/ on saanut hoitosuunnitelmastaan kopion
12 Muuta Yhteistyö vapaa-aikatoimen kanssa, liikuntaneuvontaa ajanvarauksella, neuvoja on terveyskeskuksen tiloissa ja käyttää samaa tietojärjestelmää Hyvinvointikoordinaattori mukana kehittämistyössä, hyvinvointisuunnitelmassa huomioidaan laatutyön lisäksi mielenterveysasiakkaat Pegasos potilaskertomusjärjestelmä käytössä Hoitosuunnitelmalle ei erillistä paikkaa, vaan leikkaa liimaa systeemillä kopioidaan pohjaa seuraavaan tekstiin Tehdään myös ns. terveille suunnitelmaa, esim. eläköityneet, joilla ei enää työterveyshuoltoa Laihdutettu prosesseja, siirrytty harvennettuihin käynteihin, esim. verenpainetauti, astma Satsataan niihin, jotka eniten tarvitsevat
13
Laajempi, erityisesti diabeetikkoa huomioiva terveys- ja hoitosuunnitelma fraasi ja ohje
Laajempi, erityisesti diabeetikkoa huomioiva terveys- ja hoitosuunnitelma fraasi ja ohje 13.6.2019 10:15, sh NN sairaanhoitajan vastaanotto Hoitosuunnitelma Terveys- ja hoitosuunnitelma pvm läsnä olevat
4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake
1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille
Diabeteksen hoidon kehittäminen
Diabeteksen hoidon kehittäminen 10.5.2019 Ylilääkäri Outi Palmén, Rovaniemen terveyskeskus Hyvä Potku-hanke 2014-2015 Jatkumona Hyvä Vastaanotto-hankkeelle Mahdollisti ajankäytön kehittämistyölle Moniammatillinen
/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake
1 23.11.2011/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille
Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki
Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Valmistelut: Alueen omahoitaja: Terveyskeskuksen lääkelista, tekstit, laboratoriotulokset Hoivakodin hoitaja: Talon lääkelista,
Diabeteksen hoito perusterveydenhuollossa
Diabeteksen hoito perusterveydenhuollossa Johdanto Diabetes on eräs nopeimmin lisääntyvistä sairauksista Suomessa ja maailmassa Diabetesta sairastaa jo yli 500 000 suomalaista ja tauti vie 15 % terveydenhuollon
TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?
TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot
Terveyskeskuslääkäreistä pulaa jatkuvasti Kansansairauksia jää hoitamatta Lääkärin ja hoitajan vastaanotoille joutuu odottamaan
1.10.-30.9.2014 Terveyskeskuslääkäreistä pulaa jatkuvasti Kansansairauksia jää hoitamatta Lääkärin ja hoitajan vastaanotoille joutuu odottamaan Nyt pääsee hoitoon Palvelu monipuolistuu Kehitetään uusi
Astman diagnostiikka ja hoidon työnjako perusterveydenhuollossa
Astman diagnostiikka ja hoidon työnjako perusterveydenhuollossa 1.Käynti - lääkärin vastaanotto Astman selvittely - diagnostiikka Oireileva potilas. Ajanvaraus(hoitaja)- Hoidon tarpeen arvio Varataan aika
ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI
Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan
Espoon parhaat potilaat Kivenlahti-Stensvik ry. Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema
Espoon parhaat potilaat 17.5.16 Kivenlahti-Stensvik ry Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema Happy or not 18.5.2016 2 Meidän potilaat Aktiivisia Yhteistyökykyisiä
Aikuisten astmapotilaiden seuranta ja omahoito. M-talon auditorio
Aikuisten astmapotilaiden seuranta ja omahoito M-talon auditorio 30.11.2017 ESH:sta PTH:on, kun Astman hoitotasapaino on tyydyttävä Lääkityksestä on tehty B-lausunto Omahoito-ohjeet on annettu (nuoren)
Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?
Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa
Miten astmahoitaja voi auttaa potilasta saavuttamaan hyvän astman hoitotasapainon
Miten astmahoitaja voi auttaa potilasta saavuttamaan hyvän astman hoitotasapainon Mirva Vuorimaa Sairaanhoitaja Tyks 9.3.2017 Hoitajapoliklinikka Tyksin keuhkopoliklinikalla * Toiminta alkoi syyskuussa
Uudet toimintatavat pitkäaikaissairauksien hoidossa
Uudet toimintatavat pitkäaikaissairauksien hoidossa Terveydenhoitajapäivät 5.2.2009 projektipäällikkö / terveydenhoitaja Anna-Mari Leppäkoski Espoon sosiaali- ja terveystoimi Espoon Omahoitohanke Tähän
OMAHOITOLOMAKE Liite 3
OMAHOITOLOMAKE Liite 3 Sinulle on varattu seuraava aika: Sairaanhoitajan vastaanotolle: Aika lääkärille ilmoitetaan myöhemmin Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytä tämä omahoitolomake
Terveys- ja hoitosuunnitelma avuksi iäkkäiden lääkehoitoon. Satu Brinkmann, lääkäri Lahti
Terveys- ja hoitosuunnitelma avuksi iäkkäiden lääkehoitoon Satu Brinkmann, lääkäri Lahti 29.1.19 Sidonnaisuudet Terveyskeskuslääkäri, Heinolan kaupunki PHhyky, tehy, asiantuntijalääkäri (20%) Luentopalkkiot:
Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella
Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella LL Susanna Aspholm Tampereen Diabetesvastaanotto Tiimiklubi 25.10.2013 Aitolahti Tampereen Diabeetikot 2012 Tampereen väestö 217 579 henkeä 12 200 diabeetikkoa
Pisara-Diapoliksen tulokset ja kokemukset
Pisara-Diapoliksen tulokset ja kokemukset 12.11.2013 Jouni Rahko, yleislääketieteen erikoislääkäri Salli Saulio, diabeteshoitaja Taustaa Pisara-hankkeelle Diabeteksen hoito ei ole kallista, mutta puutteellisesta
(Diagnoosinumero ) Taudin nimi
KOKONAISVALTAISEN HOIDON KONTROLLIKÄYNTILOMAKE Päivämäärä Nimi Sotu Vaivoihisi liittyvät taudit (ks. Pirjon sanelema ensikäynti, kohta DG) (Diagnoosinumero ) Taudin nimi 1. 2. 3. 4. 5. 6. Muut sairastasi
Simulointiharjoitus Ylä-Savon Soten Kotihoidon ratkaisumalli potilas tapauksessa
Simulointiharjoitus Ylä-Savon Soten Kotihoidon ratkaisumalli potilas tapauksessa Palveluesimies Virpi Pesonen, Lääkäri Reijo Räisänen, Sh Anri Saarivainio Potilas-case 89-vuotias mies, asuu vaimon kanssa,
Tyypin 2 diabetes sairautena
Tyypin 2 diabetes sairautena Liisa Hiltunen / PPSHP Diabetes Sokeriaineenvaihduntahäiriö, jossa häiriö insuliinihormonin erityksessä ja/tai toiminnassa, mistä johtuen verensokeri kohoaa usein häiriöitä
Prosessin nimi Prosessin tavoite Prosessin omistaja Prosessin käyttäjät Laatija/päivittäjä: Hyväksytty: Diabetesvastaanoton.
Prosessin nimi Prosessin tavoite Prosessin omistaja Prosessin käyttäjät Laatija/päivittäjä: Hyväksytty: Diabetespotilaan palveluketju Diabetespotilaan tunnistaminen ja diagnostisoidun diabetespotilaan
Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?
Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin
2) Terveystarkastusprosessi Työvoiman palvelukeskuksessa Terveystarkastus sisältää:
2) Terveystarkastusprosessi Työvoiman palvelukeskuksessa Terveystarkastus sisältää: lähettävän tahon ja yhteistyöhenkilöiden selvittely + tarvittavien lupien allekirjoittaminen tietojen vaihtoon eri viranomaisten
Terveyttä mobiilisti -seminaari 8.12.2011 VTT. Ville Salaspuro ville.salaspuro@mediconsult.fi Mediconsult OY
Terveyttä mobiilisti -seminaari 8.12.2011 VTT Ville Salaspuro ville.salaspuro@mediconsult.fi Mediconsult OY Medinet mahdollistaa sähköisen hoidon ammattilaisen ja potilaan välillä. Medinet toimii myös
Aivokasvainkoulutus Hoidonsuunnittelija Johanna Hyyppä
Aivokasvainkoulutus 8.3.16 Hoidonsuunnittelija Johanna Hyyppä Pre.oper. kirjallinen info / ohjausmateriaali: Polilta ns. jonokirje (sisältää yleistä tietoa / ohjeita leikkausjonoon asetetulle potilaalle)
TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta
TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy
ETÄPALVELUT TUKEVAT ENNALTAEHKÄISYÄ JA MILLÄ TAVALLA DIABETEKSEN HOITOA? Päivi Metsäniemi, Kehittämisylilääkäri, Terveystalo Diabetespäivä
MILLÄ TAVALLA ETÄPALVELUT TUKEVAT DIABETEKSEN ENNALTAEHKÄISYÄ JA HOITOA? Päivi Metsäniemi, Kehittämisylilääkäri, Terveystalo Diabetespäivä 23.11.2016 22.11.2016 1 Esittely ja sidonnaisuudet LL 2003 Helsinki
Pienin askelin kohti paremmuutta XI Terveydenhuollon laatupäivä 2.4.2014
Pienin askelin kohti paremmuutta XI Terveydenhuollon laatupäivä 2.4.2014 ylilääkäri Susanna Pitkänen 2.4.2014 www.tuusula.fi 1 Tuusula Perustettu v. 1643 38 000 asukasta, kasvu 450 as/vuosi 3 terveysasemaa:
Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle :
OMAHOITOLOMAKE Nimi ja syntymäaika: pvm: Sinulle on varattu seuraavat ajat vastaanottokäynnille: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle : Lääkärin vastaanotolle: Mitä on omahoito? Omahoito
Hoitotyö terveysasemalla
Hoitotyö terveysasemalla Turun terveysasemien asiakasraati 20.9.2017 Eva Antero-Jalava Terveydenhoitaja, TtM Terveysasematyö ja hoitohenkilökunta Terveysasemalla työskentelee sairaanhoitajia, terveydenhoitajia
Diabeetikon hoitopolut. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Diabeetikon hoitopolut Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Tyypin 1 diabeetikon hoitopolku Lähete jos ketoasidoosi Teho Nuortenpysäkki Ensiapu n. 1 kk kul. kotiutuksesta 1. käynti Osasto: hoidonohjaus (dh,
I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke ) IÄKKÄIDEN
I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke 2016-2018) IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI = ILMA OMAIS- JA PERHEHOITOON
Tarjouslomake, hinnat
Uudenmaan Yrittäjät ry Liite Tarjouslomake, hinnat Tarjouslomakkeeseen kirjataan kaikki kysytyt tiedot. Liitteeseen merkittyjen arvojen tulee olla yksiselitteisiä. Liitettä ei saa muuttaa. Merkitse vastaukset
: LOVIISAN MALLI : Luovutaan mekaanisesta reseptin uusimisesta
RESEPTIN UUSIMINEN MERKKI KATKENNEESTA PROSESSISTA 24.11.2017: LOVIISAN MALLI : Luovutaan mekaanisesta reseptin uusimisesta Raija Sihvonen Yleislääketieteen erikoislääkäri Sidonnaisuudet : Väestörekisterissä,
Tarjouslomake, hinnat
Uudenmaan Yrittäjät ry Liite Tarjouslomake, hinnat Tarjouslomakkeeseen kirjataan kaikki kysytyt tiedot. Liitteeseen merkittyjen arvojen tulee olla yksiselitteisiä. Liitettä ei saa muuttaa. Merkitse vastaukset
Kaaoksen hallinta (perus)terveydenhuollossa. 17.4.2013 Klas Winell
Kaaoksen hallinta (perus)terveydenhuollossa 17.4.2013 Klas Winell Rakennuspalikat Omien resurssien analyysi Kohdeväestön analyysi Nykyisen toiminnan määrä, laatu, vaikuttavuus ja terveyshyöty analyysi
Näin teen parhaani: Lääkäri ja farmaseutti kertovat, miten edistävät turvallista ja järke...
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 1-2/2019 NÄKÖKULMA Näin teen parhaani: lääkäri ja farmaseutti kertovat, miten edistävät turvallista ja järkevää lääkehoitoa Ilona Mikkola, Anna Lovén / Kirjoitettu 8.2.2019
Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä
Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Mitä kolesteroli on ja mihin sitä tarvitaan? Hyvä ja paha kolesteroli Liika kolesteroli kertyy valtimoiden seinämiin Tavoiteltavat kolesterolitasot Tavoiteltava
METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ
Oulun kaupungin päihdeklinikka Kiviharjuntie 5 90230 Oulu METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ Oulun seudun ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma Niskasaari Anne Näppä Marja Olet vapaa, jos elät niin kuin
Terveystiedon kirjaamisen ja hyödyntämisen tulevaisuus
Terveystiedon kirjaamisen ja hyödyntämisen tulevaisuus Terveyskeskuslääkärin näkökulma Tom Saari Asiantuntijalääkäri Tieto, Healthcare & Welfare tom.saari@tieto.com Ajatuksia tulevasta Potilastietojärjestelmän
OMAHOITOLOMAKE. Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo
OMAHOITOLOMAKE Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo OTA VASTAANOTOLLE MUKAAN: Täytetty omahoitolomake + lääkelistasi
Työnimenä: Kanta-asiakkaat. Paljon terveyspalveluja käyttävien palvelujen kehittäminen Torniossa (kehittämisen taustaa)
Työnimenä: Kanta-asiakkaat Paljon terveyspalveluja käyttävien palvelujen kehittäminen Torniossa (kehittämisen taustaa) Asiakasnäkökulma Asiakkaalle tarjotaan yksilöllisesti laadittava hoitosuunnitelma
Tarjouslomake, hinnat
Uudenmaan Yrittäjät ry Liite Tarjouslomake, hinnat Tarjouslomakkeeseen kirjataan kaikki kysytyt tiedot. Liitteeseen merkittyjen arvojen tulee olla yksiselitteisiä. Liitettä ei saa muuttaa. Merkitse vastaukset
KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE
Vaasan kaupunki Vähänkyrön terveysasema Vähänkyröntie 11, 66500 Vähäkyrö puh. 06 325 8500 KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Sinulle on varattu seuraavat ajat ajokorttitodistukseen
SKKY:n ja sairaalakemistit Ry:n kevätkoulutuspäivät 16.4.2010. Terveyskeskuslääkäri Jukka Kaijalainen; Helsinki / TERKE
SKKY:n ja sairaalakemistit Ry:n kevätkoulutuspäivät 16.4.2010 Terveyskeskuslääkäri Jukka Kaijalainen; Helsinki / TERKE Yleistä Aiheen laajuuden vuoksi esitetään lähinnä yleisiä periaatteita ja muutamia
Kainuun omahoitolomake
Kainuun omahoitolomake Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen tuloasi hoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Lomake on pohjana, kun yhdessä laadimme Sinulle hoitosuunnitelman, johon kirjaamme
THL rokotusrekisterikoulutus 14.-15.5.2012. Copyright Mediconsult Oy. Helena Astala järjestelmäasiantuntija, projektipäällikkö, sh
THL rokotusrekisterikoulutus 14.-15.5.2012 Copyright Mediconsult Oy Helena Astala järjestelmäasiantuntija, projektipäällikkö, sh Mediatri: Rokotuskirjausten AvoHILMO-poiminta Mediatrin AvoHILMO osiota
Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit
Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisten ehkäisy, alueellinen koulutusiltapäivä 17.1.2019 Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen
Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle
Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle 2 3 Lukijalle Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sinua sairautesi seurannassa ja antaa lisäksi tietoa sinua hoitavalle hoitohenkilökunnalle hoitotasapainostasi.
Prosessien laihduttaminen. Laadukkaat terveyspalvelut; yhteistyötä, työnjakoa ja segmentointia IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.
Prosessien laihduttaminen Laadukkaat terveyspalvelut; yhteistyötä, työnjakoa ja segmentointia IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012 Klas Winell Laihat prosessit Lean processes Jatkuvan kehittymisen
Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!
Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa
Tieto ja terveysteknologiat
Tieto ja terveysteknologiat Ilkka Kunnamo, dosentti Päätoimittaja, EBM Guidelines & EBMeDS Kustannus Oy Duodecim Helsinki 20.5.2013 Sidonnaisuudet: Saan palkkaa Kustannus Oy Duodecimilta, joka on Terveysportin,
SPIROMETRIATUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN, KÄYRIEN VALITSEMINEN JA VIRHELÄHTEET LABORATORIOHOITAJA ANNA GULDBRAND
SPIROMETRIATUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN, KÄYRIEN VALITSEMINEN JA VIRHELÄHTEET LABORATORIOHOITAJA ANNA GULDBRAND Anna on ollut 2015 uudistettu suositus spirometria- ja PEF-mittausten suoritus ja tulkinta työryhmän
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut
Rajattu lääkkeenmäärääminen
Rajattu lääkkeenmääräämi 1. Vastaajan taustaorganisaatio - Suun terveydenhoidon ammattiliitto STAL ry 2. Arvioikaa ehdotusta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 b :n muutoksiksi. Muutokset
Vanhuksen monilääkityksen väylät ja karikot Paula Viikari LT, Geriatrian erikoislääkäri Turun kaupunginsairaala
Vanhuksen monilääkityksen väylät ja karikot 15.3.2017 Paula Viikari LT, Geriatrian erikoislääkäri Turun kaupunginsairaala Lääkityksen tavoite (Koti ympärivuorokautinen tehostettu palveluasuminen) Hoitopäätösten
Kaatumisvaaran arviointiprosessit
Kaatumisvaaran arviointiprosessit JIK ky:n mallit Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen JIK:ssä Kehittämistyö aloitettu syksyllä 2015 Moniammatillinen
Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja
Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri on ihmisen, perheen ja yhteisön lääkäri.
Sh, Endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS, Kirurginen sairaala
Sh, Endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS, Kirurginen sairaala POTILAAN VALMISTAUTUMISEN TULEE ALKAA VIIMEISTÄÄN KUN LÄHETE TYKSIIN TEHDÄÄN Kaikki konservatiiviset keinot käytetty Potilaalle annetaan
Laatuverkostotyö. Pertti Soveri LKT Laatuverkostokoordinaattori Conmedic Oy. Rovaniemi 120511
Laatuverkostotyö Pertti Soveri LKT Laatuverkostokoordinaattori Conmedic Oy Rovaniemi 120511 Terveydenhuollon laatu syntyy terveysasemilla Kliiniset tiedot ja taidot Toiminta moniammatillisessa ryhmässä
Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes
Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c
POTILASTURVALLISUUS HOIDON TURVALLIS UUS. Hoita mis en. Hoitomenetel turvallisuus. Käyttöturvallisuus Poikkeama laitteen käytössä
1 POTILASTURVALLISUUS LAITET URVALLISUUS Laitteiden turvallisuus Toimintahäiriö Laitevika Käyttöturvallisuus laitteen käytössä HOIDON TURVALLIS UUS Hoitomenetel mien turvallisuus Hoidon haittavaikutus
Astmaa sairastava lapsi ja nuori kontrollit ja ohjattu omahoito
Astmaa sairastava lapsi ja nuori kontrollit ja ohjattu omahoito Tiina Reijonen LT, lastenallergologi, ylilääkäri Lastenkeskus, keskussairaalapalvelut 30.11.2017 Sidonnaisuudet Tiina Reijonen EAACI kongressimatkan
Tarjouslomake, hinnat
Uudenmaan Yrittäjät ry Liite Tarjouslomake, hinnat Tarjouslomakkeeseen kirjataan kaikki kysytyt tiedot. Liitteeseen merkittyjen arvojen tulee olla yksiselitteisiä. Liitettä ei saa muuttaa. Merkitse vastaukset
Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta
Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Tavoitteet Seurannassa pyritään rintasyövän mahdollisen paikallisen uusiutumisen ja vastakkaisen rinnan uuden syövän varhaiseen toteamiseen. Oireettomalle potilaalle
KIIMINGIN TERVEYSKESKUS TUPAKASTA VIEROITUKSEN HOITOPOLKU
KIIMINGIN TERVEYSKESKUS TUPAKASTA VIEROITUKSEN HOITOPOLKU 10.9.2010 Lääkärit Irma Honkamaa ja Matti Mäntymaa Lääke-edustaja Hanne Tegelberg, Phizer Sairaanhoitajat Anne Leinonen ja Tiina Lehmikangas (Muokattu
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:
Kotkan malli. Tavoitteena toimintakyvyn ylläpitäminen ja kaatumisten ehkäisy. Alhainen kaatumisvaara. KaatumisSeula klinikka
Kotkan malli Itsearviointilomake 3. sektori Liikuntatoimi Sote Ei kaatumisen vaaratekijöitä Tavoitteena toimintakyvyn ylläpitäminen ja kaatumisten ehkäisy Aktiivisuuden tukeminen Ohjaus liikuntaryhmiin
Lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon prosessit. Lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon tietosisältömäärittely
Lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon prosessit Lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon tietosisältömäärittely Perusprosessit Lastenneuvola Kouluterveydenhuolto Syntymä Yhteydenotto lastenneuvolaan Ensikäynti:
Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat.
OMAHOITO Varkauden kaupunki tarjoaa asiakkailleen sähköisiä terveyspalveluita Omahoidon Terveyskansion välityksellä. Palvelun käyttö edellyttää sopimusta asiakkaan ja Varkauden kaupungin terveyskeskuksen
Hiiden terveyskeskusten seurantatiedot
Hiiden terveyskeskusten seurantatiedot Seurantaseminaari 31.1.27 Toiminnan tarkastelu! 1 suurinta potilasryhmää (papr-ryhmää) Aineistona koko terveyskeskuksen aineisto! Seurantaan valitut sairausryhmät
Sh, reuma- ja luustohoitaja Anne Kosonen Lahden kaupunki 19.5.2015
Sh, reuma- ja luustohoitaja Anne Kosonen Lahden kaupunki 19.5.2015 Taustaa Lahti n. 100 000 asukasta Lahden kaupunki: Pääterveysasema/ vaativa perusterveydenhoito, väestöpohja n. 10 000 sekä Itäinen lähiklinikka
DIABEETTISEN JALKAHAAVAN PAIKALLISHOIDOT. Jalkaterapeutti Anna-Leena Tapio TYKS, sisätautien klinikka
DIABEETTISEN JALKAHAAVAN PAIKALLISHOIDOT Jalkaterapeutti Anna-Leena Tapio TYKS, sisätautien klinikka Esityksen sisältö Riskiluokitus ja sen tekeminen Miten jalkahaavoja voi ennaltaehkäistä? Miten diabeetikon
Maksutta jaettavien hoitotarvikkeiden yhteistyökäytännöt
Maksutta jaettavien hoitotarvikkeiden yhteistyökäytännöt Perustieto Syventävä tieto Laki Periaatteet Kirjaus Haavanhoitotarvikkeet Esimerkki 3 Terveydenhuoltolain (1326/2010 24 ) mukaan kunnan tehtävänä
IKINÄ-MALLI OSANA ARJEN HOITOTYÖTÄ LEPOLAKODISSA Elisabet Siirilä, Elina Taipale, Taru Hakulinen
IKINÄ-MALLI OSANA ARJEN HOITOTYÖTÄ LEPOLAKODISSA 8.3.2016 Elisabet Siirilä, Elina Taipale, Taru Hakulinen Esityksen ja sen kuvien tekijöillä IKINÄ-mallin implementointi Lahden sosiaali- ja terveyspalveluissa
Avohoidon toimintojen kirjaaminen: SPAT-luokitus
Avohoidon toimintojen kirjaaminen: SPAT-luokitus Ilkka Kunnamo Dosentti, yleislääketieteen erikoislääkäri Saarijärven-Karstulan terveyskeskus Kustannus Oy Duodecim Sidonnaisuudet: Kehittää päätöksentukea
Tieto ja terveysteknologiat
Tieto ja terveysteknologiat Ilkka Kunnamo, dosentti Päätoimittaja, EBM Guidelines & EBMeDS Kustannus Oy Duodecim Helsinki 19.5.2014 Sidonnaisuudet: Saan palkkaa Kustannus Oy Duodecimilta, joka on Terveysportin,
Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli
Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Aku Kopakkala johtava psykologi Masennus on sairaus, joka tappaa aivosoluja -
Espoon jalkaterapiatoiminta. Sosiaali- ja terveyslautakunta 02/2015 tiedoksi Valmistelijat Eetu Salunen & Kirsti Mattson
Espoon jalkaterapiatoiminta Sosiaali- ja terveyslautakunta 02/2015 tiedoksi Valmistelijat Eetu Salunen & Kirsti Mattson Jalkojenhoito ja jalkaterapia, mistä on kyse Jalkojenhoito: Lähihoitaja, joka osaa
Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko
Tämä vihko on tarkoitettu tuoreen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurannan avuksi. Seurantavihko tukee omaa oppimistasi sairauden alkuvaiheessa. Tämän avulla sinä ja hoitajasi pystytte tarkkailemaan ohjattujen
Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad
Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad 1.1.2009 31.12.2012 Tehostetun hoitomallin vaikuttavuuden arviointi diabeteksen
Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.
Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.
VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori
VOIMAA ARKEEN 5.9.2019 4.9.2019 Helena Vähävuori Diabeteshoitaja Helena Vähävuori 1 Yleinen sairaus, esiintyvyys kasvussa Vakava ja kallis sairaus; hoito haasteellista Riskitekijät tunnetaan Vahva näyttö
POTILAAN KOKONAISLÄÄKITYS JA POTILASTURVALLISUUS
POTILAAN KOKONAISLÄÄKITYS JA POTILASTURVALLISUUS Johanna Tulonen-Tapio Kehittämispäällikkö THL Tarve Potilaiden lääkitystieto ja kokonaislääkitys eivät ole kattavasti ja luotettavasti kirjattuna sairauskertomuksissa
MRSA-kantajuuden seuranta
MRSA-kantajuuden seuranta Hygieniahoitaja Minna Nieminen Tays, Infektioyksikkö 400 PSHP:n uudet MRSA-kantajat ikäryhmittäin 2005-2017 (tammi-lokakuu 2017) 350 300 250 200 >65 15-64V
Yhteiset maakunnalliset asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisut
Yhteiset maakunnalliset asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisut 30.08.2018 Satakunnan sairaanhoitopiiri Leena Ollonqvist tietohallintopäällikkö Satakunnan järjestelmätilanne Kahdeksan eri organisaatiota,
TEKONIVELLEIKKAUS COXASSA. Marita Mikkola Minna Nyrhi 06.09.2007
TEKONIVELLEIKKAUS COXASSA Marita Mikkola Minna Nyrhi 06.09.2007 Poliklinikka Potilaat tulevat Coxaan terveyskeskus-, sairaala- tai yksityislää ääkärin lähetteelll hetteellä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin
Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen
Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen (Versio 1) - Oulun kaupunki Sote tuotanto 24.1.2014 Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Luokka Tarkoitus Prosessin
DIABEETIKON HOIDON ALOITUS JA HOITOPOLKU SIMON TERVEYSKESKUKSESSA
Diabeetikon hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla DIABEETIKON HOIDON ALOITUS JA HOITOPOLKU SIMON TERVEYSKESKUKSESSA Simon terveyskeskuksessa noudatetaan L-PKS:n alueellista diabeetikon hoitokäytäntöä.
Lääkehoidon päivä. Kuka tietää lääkityksesi? Sinä parhaiten. Ota tieto haltuun! -kampanja
Kuka tietää lääkityksesi? Sinä parhaiten. Ota tieto haltuun! -kampanja Lääkehoidon päivä To 16.3.2017 klo 10-18 Kauppakeskus Revontuli Potilas- ja omaisneuvoston kokous 5.6.2017 Seija Miettunen Potilasturvallisuuskoordinaattori,
Epilepsiapotilaan hoitoketju OYS:n alueella (aikuiset)
Epilepsiapotilaan hoitoketju OYS:n alueella (aikuiset) Työnjako perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kesken Hanna Ansakorpi ja Tero Heikkinen Hoitoketjut Viimeisin muutos 31.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan
Jalat maassa, järki päässä -diabeetikon jalkojenhoito (Turun kaupungin) perusterveydenhuollossa
Jalat maassa, järki päässä -diabeetikon jalkojenhoito (Turun kaupungin) perusterveydenhuollossa 27.9.2016 Anne Artukka Diabeteslääkäri Diabetesvastaanotto Turun kaupunki Diabetespotilaan jalkaongelmat
203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet
1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat
Miten Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä parantaa kilpailukykyään ja missä mennään nyt? Avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi 22.3.
Miten Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä parantaa kilpailukykyään ja missä mennään nyt? Avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi 22.3.2018 Lähtötilanne joulukuu 2017 Mitä varten ollaan kehittämässä? Miksi
Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä?
Tietoa potilaalle HER2-positiivisen rintasyövän KANJINTI*-hoidosta *KANJINTI on trastutsumabi-biosimilaari. Ensimmäinen trastutsumabilääke, jonka kauppanimi on Herceptin, on ollut saatavilla jo useita
SYDÄNINFARKTIPOTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN
SYDÄNINFARKTIPOTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Terveyden edistämisen seminaari 3.3.2009 Aila Ruuth-Setälä Salon aluesairaala, sisätautien yksikkö Osastonhoitaja, TtM Sisätautien yksikön ja yleissairaalapsykiatrian
Labquality Days Jaana Leiviskä
Labquality Days 8.2.2018 1 LIPIDIMÄÄRITYKSET TARVITAANKO PAASTOA? JAANA LEIVISKÄ DOSENTTI, SAIRAALAKEMISTI HUSLAB 2 LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT Pääosa rasvoista saadaan ravinnosta Elimistö valmistaa erilaisia