ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA
|
|
- Mikael Nieminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Päivähoitoyksikkö / toimipiste PY Kivelä Riikka / Pk Riikka Toimintakausi Osoite (väistötila toistaiseksi) os. Runeberginkatu 39, Helsinki Puhelin Päivämäärä jolloin esiopetuksen toimintasuunnitelma on käsitelty ja hyväksytty Sähköpostiosoite pk.riikka@hel.fi Päiväkodin johtajan allekirjoitus ja nimenselvennys Satu Andersen
2 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus (ryhmät, esiopetuksessa olevien lasten määrä, tilat, pedagogiset tai toiminnalliset ratkaisut ja painotukset) Oppimisympäristö Esikoululaisten ryhmässä on 14 lasta. Esiopetusaika on Väliaikaisessa väistötilassa on yksi pienryhmätila, ruokatila, ateljee, ja sali. Tilat ovat avarat ja monikäyttöiset ja luovasti muunneltavissa. Leikki-, askartelu- ja toimintavälineet ovat lasten saatavilla. Lapset ulkoilevat päivittäin Taivallahden puistossa, joka on tällä hetkellä lähipuistomme. Puisto on suuri ja siellä mahtuu hyvin juoksemaan, pyöräilemään, potkulautailemaan ja pelaamaan jalkapalloa tai sählyä. Siellä voi myös kiipeillä puissa ja isossa kiipeilytelineessä. Puistossa voi liikkua omaehtoisesti tai ohjatusti. Oppimisympäristöön kuuluu luonnollisesti myös alueen muut lähipuistot ja lähimetsät sekä kaupungin kulttuuritarjonta. Pedagoiset ratkaisut Lasten esikoulupäivä sisältää aktiivista toimintaa ulkona ja sisällä. Toiminta- ja leikkivälineet ovat lasten saatavilla. Aamupäivisin toimimme yleensä sisällä pienryhmissä. Ennen lounasta ulkoilemme. Ulkona voimme leikkiä ohjatusti liikuntaleikkejä, teemme kävelyretkiä tai ulkoilemme lähipuistoissa. Lounaalla kiinnitämme huomiota hyviin ruokailutottumuksiin. Syömme tervellisesti ja totuttelemme myös uusiin makuihin. Hyvät ja kohteliaat käytöstavat ovat arkipäivää. Lounaan jälkeen on satu- ja lepohetki. Kuuntelemme lastenlauluja tai klassista musiikkia, luemme tai katselemme valitsemiamme kuvakirjoja, jonka jälkeen aikuinen lukee sadun. Lepohetken jälkeen lapset puuhastelevat mieleisiään puuhia, rakentelevat legoilla, palikoilla, askartelevat, pelaavat jne. Välipalan jälkeen ehdimme vielä pelata, tanssia, lukea kuvakirjan tms, ennen kun lähdemme iltapäiväulkoilun kautta kotiin. Esikoulussa toimitaan lapsilähtöisesti. Aikuiset havainnoivat lapsia ja ottavat huomioon lasten vireystilan ja toiminnan tarpeen. Aikuiset kuuntelevat lasten ehdotuksia ja auttavat lapsia toteuttamaan luovia ideoitaan. Myös vanhemmilta kysytään ideoita toiminnan suunitteluun. Esikoulupäivän aikana vahvistetaan lapsen kouluvalmiuksia; kielellisiä ja matemaattisia valmiuksia, ryhmässä olemisen valmiuksia, itsestä ja tavaroista huolehtimisen taitoja. Asioihin tutustutaan leikkien ja leikillisesti, yksin tai yhdessä kavereitten kanssa. Uusia taitoja ja tietoja opetellaan kokeillen. Jokaista lasta rohkaistaan tulemaan kaikkeen toimintaan mukaan omilla taidoillaan ja tiedoillaan, ideoillaan ja toiveillaan. Toiminnalliset painopisteet Toimintasuunnitelma suunnitellaan syksyn aikana lapsia havainnoimalla, vanhempien kanssa keskustelemalla ja lähikoulujen yhteistoimintapalaverissa. Riikan esikoulun toiminta on monipuolista. Lähtökohtana on, että lapsen esiopetusvuonna lapsen kouluvalmiustaidot ovat vahvistuneet ja että lapsella on mahdollisuus leikkiin, hyvään ystävyyteen ja uusiin kokemuksiin joita ryhmässä oleminen mahdollistaa. Toiminnallisia painopisteitä: Painotamme lasten tarinoiden ja taiteellisten produktioiden tekemistä sekä itseilmaisun ja mielikuvituksen rikastuttamista monipuolisin menetelmin. Mediakasvatuksen tavoitteena on, että lapset saavat valmiuksia erilaisten välineiden ja tekniikoiden käyttämiseen, oppivat kuvanlukutaitoa ja omien mielipiteiden ja näkemysten esille tuomista kuvien, tekstien ja näyttelyiden muodossa. Osallistumme mahdollisuuksien mukaan Helsingin kaupungin tarjoamiin lasten kulttuuritapahtumiin, sekä kirjaston alulle panemaan Suuri lukuseikkailu 2017, joka on Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen painopiste.
3 3 Yhteistyökumppaneina ovat perheet, lähikoulut, seurakunta, museot/galleriat, kirjastot ja musiikkitalot, liikuntaviraston eri toimipisteet ja liikennekaupunki. Laaja-alainen osaaminen (mitä toimipistekohtaisia asioita ja toteuttamisen tapoja, miten lapset osallistuvat ja vaikuttavat toiminnan ja oppimisympäristön suunnitteluun?) Toiminta on lapsilähtöistä. Toimintaa suunnitellaan lasten ja lasten vanhempien kanssa. Lasten sitoutuneisuutta toimintaan arvioidaan pitkin vuotta. Myös lasten osallisuutta ja ryhmään kuulumista havainnoidaan. Jos lapsi uhkaa jäädä ilman kaveriseuraa aikuiset keskustelevat keskenään havainnoista. Myös vanhemmat otetaan mukaan keskusteluun. Koska jokaisella lapsella on oikeus kokea ystävyyttä, esikoulussa opetellaan myös ryhmään menemisen taitoja, sosiaalisia taitoja, joustavuutta ja reiluutta. Taitoja opetellaan leikein ja aikuisen ohjauksessa. Lasten tasavertainen osallistuminen kaikkiin toimintoihin mahdollistetaan vuorotteluperiaatteella ja pienryhmätoiminnalla. Lasten kanssa keskustellaan etukäteen tulevasta toiminnasta, retkistä ja tapahtumista. Vanhemmille tiedotetaan toiminnasta sähköisesti kuukausikirjeella tai suullisesti tuonti- ja hakutilanteissa. Vaikka lasten toimintaehdotuksia kuunnellaan, aikuinen huolehtii, että esiopetukselle asetetut tavoitteet toteutuvat. Kielellisiä valmiuksia vahvistetaan leikkien, lorujen, laulujen, satujen ja tarinoiden avulla. Matemaattisia valmiuksia vahvistetaan toiminnallisin ja leikin menetelmin. Lapsia kannustetaan liikumaan ja osallistumaan liikuntaleikkeihin, tanssimiseen jne. Kuvallista ja sanallista ilmaisua opetellaan monin eri tekniikoin. Ryhmässä lauletaan, soitetaan ja kuunnellaan musiikkia. Huomioimme suomalaiseen kulttuuriin liittyvät juhlat, vuodenaikoihin liittyvät juhlat ja tietysti lasten syntymäpäiväjuhlat. Käymme mahdollisuuksien mukaan Helsingin kaupungin järjestämissä lapsille suunnatuissa konserteissa ja tapahtumissa, museoissa, kirjaston tapahtumissa jne. Terveellisista elintavoista kuten ruoasta, liikunnasta ja levosta, puhtaudesta ja itsestä huolehtimisesta keskustellaan lasten kanssa usein. Oppimiskokonaisuudet, teema- ja projektityöskentely Teemat ja projektit käynnistyvät lapsista tehtyjen havaintojen pohjalta. Projekti voi lähteä liikkeelle lasten kokemuksista tai jostakin ilmiöstä joka kiinnostaa useita lapsia ja näkyy lasten puheissa ja leikeissä. Ryhmän aikuiset tarttuvat ilmassa oleviin teemoihin ja käynnistävät projektin. Teema- ja projektityöskentelyssä on tärkeää, että vuorovaikutus lasten ja aikuisten kesken toimii hyvin. Projektityöskentely mahdollistaa monipuolisen tavan toimia. Työskentelymuotona se kehittää sosiaalisia taitoja, ilmaisutaitoja, kognitiivisia taitoja jne. Projetkityöskentely on toiminnallista ja osallistavaa ja siitä jää näkyvä jälki - esim. näyttely tai esitys - oppimisympäristöömme. Toiminnan dokumentointi ja arviointi Toimintaa dokumentoidaan kirjaamalla huomioita ja havaintoja. Havainnointi ja toiminnan dokumentointi ohjaa aikuisia toiminnan suunnittelussa. Niiden tarkastelu on hyvä keino arvioida pedagogista toimintaa ja lasten oppimista. Havainnoista keskustellaan ja niitä käytetään arvioinnin ja kehittämisen välineinä. Toiminnasta, tapahtumista ja retkistä otetaan valokuvia. Ne jäävät lapsille muistoiksi ja välittävät vanhemmille tietoa toimistamme ja lasten arjesta. Lasten piirrustukset, askartelut, haastattelut, kuvat jne. laitetaan esille oppimiympäristöömme tai ne laitetaan lapsen omaan kansioon. Keväällä lapset saavat työt kotiin. Syys- ja kevätkaudella voidaan tarkastella lasten tekemiä töitä yhdessä lasten kanssa ja tehdä huomioita taitojen kehittymisestä. Sosiaalisten taitojen ja tunnetaitojen osalta voidaan myös tehdä havaintoja ja dokumentoida kirjoittamalla lasten keskusteluja ja pohdintoja. Lasten leops- keskustelut ovat hyviä tilaisuuksia tehdä vanhempien kanssa arviointia lasten arjesta, toimintatavoista ja oppimisen vaiheista. Lapset puolestaan tekevät omasta toimijuudesta ja osallisuudesta vertailuja ja havaintoja aina työskennellessään vertaisryhmässä. Lasten havainnoista keskustellaan yhdessä.
4 4 Huoltajien osallisuus Ennen esikouluvuoden alkua esikoululaisten vanhemmille järjestetään tilaisuus, jossa kerrotaan yleisesti esikouluvuodesta. Syyskuussa on ns. aloitus- ja leops-keskustelut, joissa vanhemmilla on mahdollisuus kertoa lapsestaan, lapsen odotuksista ja omista odotuksistaan. Syyskuun alussa järjestetään vanhempainkahvila, jossa ideoidaan päiväkodin/esikoulun tulevaa toimintaa. Syksyn ensimmäinen esikoululaisten vanhempainkokoontuminen pidetään tupaantuliaisten hengessä. Sielläkin vaihdetaan ajatuksia esiopetuksen toimintasuunnitelmasta. Vanhemmat kutsutaan lasten joulu- ja kevätjuhliin. Toiminnasta tiedotetaan vanhemmille sähköisesti. Lasten päiväkuulumiset vaihdetaan tuonti- ja hakutilanteissa. Vanhempaintoimikunnan toimintaan osallistuminen on mahdollisuus vaikuttaa päiväkodin toimintaan. Vanhempaintoimikunta järjestää lapsille vuoden aikana tapahtumia. Yhteisöllinen oppilashuolto (opetusryhmien hyvinvointi, kiusaamisen ehkäisy, sukupuolten tasa-arvo) Hyvinvointimme perustana on, että lapset ovat ryhmässä yhdenvertaisessa ja tasa-arvoisessa asemassa sukupuolesta ja perheen taustasta riippumatta. Kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus tehdä toimintaehdotuksia ja tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin on. Aito vuorovaikutus ja osallisuus luovat hyvinvointia. Yhteisten leikkien ja leikkikavereiden tärkeydestä puhutaan lasten kanssa. Mikäli yhteisleikkitaidot eivät vielä ole kehittyneet, aikuinen auttaa leikkien rakentelussa ja leikeissä. Yhteisleikeissä tarvittavia tunne- ja vuorovaikutustaitoja, empatiataitoja, toisten auttamista, tunteiden tunnistamista ja niistä puhumista opettelemme mm. tunnetaitoja käsittelevien satujen ja tarinoiden avulla. Fyysistä hyvinvointia tukee terveellinen ravinto, sopiva määrä liikuntaa ja lepoa. Huolehdimme, että lasten päivä sisältää sopivassa suhteessa aktiivista toimintaa ja lepoa. Opettelemme huolehtimaan käsiemme puhtaudesta sekä oikeanlaisesta vaatetuksesta kylmillä ja kuumilla ilmoilla. Myös ympäristön siisteyteen kiinnitämme huomiota. Psyykkisen ilmapiirin pitää olla hyväksyvä, kunnioittava, kannustava ja lapsista iloitseva. Eri kieli- ja kultturitaustaisten lasten suomi toisena kielenä opetuksen järjestelyt ja äidinkielen tuki Tänä vuonna ryhmässä ei ole lapsia, jotka osallistuisivat S2- opetukseen. Perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestelyt esiopetuksessa Yleistä, tehostettua ja erityistä tukea saavien lasten esiopetuksen järjestelyt Ryhmässä on avustaja, joka toimii tukemassa lapsia, jotka hyötyvät yksilöllisestä ohjauksesta ryhmätilanteissa (esim. yleisten ohjeiden tarkentaminen, säännöistä ja sovituista tavoista muistuttaminen, konkreettinen apu siirtymätilanteissa, tuki tunteiden hallinnassa). Moniammatillinen arviontikeskustelu (keskusteluun osallistuvat päiväkodin johtaja, lastentarhanopettaja, kiertävä erityislastentarhanopettaja, tarvittaessa suomi toisena kielenä -opettaja, neuvolan terveydenhoitaja tai muu asiantuntija) Esiopetuksen ja perusopetuksen välinen yhteistyö (yhteistoimintasuunnitelma) Liite Keskustelun päivämäärä Suunnitelman päivämäärä Muut yhteistyötahot Töölön neuvola, Eteläisen alueen perheneuvola, puheterapiapalvelut, fysioterapiapalvelut, esiopetuksen kuraattoripalvelut. Töölön seurakunnan lapsityö, Helsingin kaupungin kirjastot, Musiikkitalo, Ooppera, museot Helsingissä, Lasten liikennekaupunki, liikuntavirasto jne. Esiopetuksesta vastaava lto/elto Pirjo Mikkonen, lto
5 5
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja
Toimintakausi Hannu Karhapää
1 Päivähoitoyksikkö / toimipiste PK Onnela Osoite Tehtaankatu 21 B 32, 00150 Helsinki Puhelin 09-310 44724 Päivämäärä jolloin esiopetuksen toimintasuunnitelma on käsitelty ja hyväksytty 2.9. 2016 Toimintakausi
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma
Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma
Toimintakausi Paula Kinnunen
1 Päivähoitoyksikkö / toimipiste Pk Leipuri Osoite Orpaanporras 14 00920 Helsinki Puhelin 0931073702 Päivämäärä jolloin esiopetuksen toimintasuunnitelma on käsitelty ja hyväksytty 9.10.2017 Toimintakausi
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan
Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola
Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin
Pienten lasten kerho Tiukuset
Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri
Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
Toimintakausi Seppo Rantanen
Päivähoitoyksikkö / toimipiste Py Lastentalo-Jaala/ Pk Jaala Osoite Suezinkatu 7, 00220 Helsinki Puhelin p. 09 310 29967 Päivämäärä jolloin esiopetuksen toimintasuunnitelma on käsitelty ja hyväksytty 26.9.2017
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä
Toimintakausi
1 Päivähoitoyksikkö / toimipiste Päiväkoti Kylätie Osoite Kylätie 5, 00 320 Helsinki Puhelin 310 44251 Päivämäärä jolloin esiopetuksen toimintasuunnitelma on käsitelty ja hyväksytty 30.9.2016 Toimintakausi
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin
Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia
VUOSISUUNNITELMA
VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Olemme lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla. Olemme fyysisesti lapsen tasolla, jolloin lapsen on helppo tulla syliin kertomaan
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen
Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi
Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme aikuisten keskinäinen vuorovaikutus toimii mallina lapsille. Arvostamme kohtaamista
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman
Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan
LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ
VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä
Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos (KT Liisa Ahonen) Mitä uusi Vasu tuo tullessaan? 1 Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.
Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma
Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Koko kylä kasvattaa Kaikilla päiväkodin aikuisilla on vastuu lapsen turvallisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Yhteistyö
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Varhaiskasvatusyksikkö Kotitorppa- Vallesmannin toimintasuunnitelma
Varhaiskasvatusyksikkö Kotitorppa- Vallesmannin toimintasuunnitelma 2017-2018 YKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMASSA: LAPSEN VARHAISKASVATUKSEN ALOITTAMINEN TOIMINTAKULTTUURI LEIKKIIN JA VUOROVAIKUTUKSEEN KANNUSTAVA
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 31.10.2017 Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön
(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus
(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman
Kasvun kikatusta leikin lumoissa
Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herttoniemi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herttoniemi Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta toimipisteessä tai yksikössä pedagogisesti
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta
Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla
Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme
Hyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri
Toimintakausi Susanna Westerholm
1 Päivähoitoyksikkö / toimipiste Karavaani-Keula/ Päiväkoti Karavaani Osoite Venemestarintie 14, 00980 Helsinki Puhelin 09 310 62271 Päivämäärä jolloin esiopetuksen toimintasuunnitelma on käsitelty ja
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA
VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon päiväkoti RYHMÄN NIMI: Tiitiäiset, 3-5 -vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN LUKUMÄÄRÄ
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme ytimenä on arvostava, sensitiivinen kohtaaminen. Toimintamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012
Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.
Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.
Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä
Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma
Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat
ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET
ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. ESIKOULULAISTEN
Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma
Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1 Kurikka lapsen nimi Kansilehteen lapsen oma piirros Lapsen ajatuksia ja odotuksia esiopetuksesta (vanhemmat keskustelevat kotona lapsen kanssa ja kirjaavat) 2 Eskarissa
Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma
Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma 2017-2018 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.