Kuukausikatsaus. Ei heikkoja lenkkejä globaalissa taloudessa. Joulukuu Yhdysvalloista vahvoja taloustilastoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuukausikatsaus. Ei heikkoja lenkkejä globaalissa taloudessa. Joulukuu Yhdysvalloista vahvoja taloustilastoja"

Transkriptio

1 Kuukausikatsaus Joulukuu 2017 Ei heikkoja lenkkejä globaalissa taloudessa Yhdysvalloista vahvoja taloustilastoja Euroopan ostopäällikköindeksit korkealla Kehittyviltä markkinoilta odotusten mukaisia taloustilastoja Osakemarkkinat pakkaselle marraskuussa Korkomarkkinoilla laimeita liikkeitä SEB Rahastotutkimus: SEB Danish Mortgage Bond -rahastolla houkutteleva tuotto-/ riskisuhde Marraskuun taloustilastot olivat kautta linjan myönteistä luettavaa. Niin Euroalueelta kun Yhdysvalloistakin raportoitiin paitsi vahvoja, niin myös pitkälti odotuksia parempia tilastoja. Kehittyviltä markkinoilta saadut tilastot olivat nekin hyviä, mutta positiiviset yllätykset olivat kuitenkin harvassa. Globaali talouskasvu näyttää olevan hyvällä uralla ja riskit talouskasvun hiipumisesta ovat lähes poissa. Yhdysvalloista saatiin vahvoja taloustilastoja marraskuussa. Kuun alussa julkaistu ISM-ostopäällikköindeksi laski lokakuun huipputasolta 58.7 pistelukuun, ollen edelleen erittäin vahva. Myös palvelualojen ostopäällikköindeksi oli erinomaisen korkealla (60.1) ja kuluttajien luottamus nousi korkeimmalle tasolle 17 vuoteen. Työttömyysasteen lasku jo 4.1 prosenttiyksikköön ei kuitenkaan näkynyt palkkainflaatiossa, joka oli edelleen laimeaa (2.4 %). Kuun lopulla Yhdysvaltain kolmannen neljänneksen talouskasvua korjattiin ylöspäin 3.3 prosenttiin (ed. 3.0 %) ja luottamusindikaattoreiden pohjalta kasvu jatkuu hyvällä tasolla vuoden loppua kohden mentäessä. Yhdysvaltain keskuspankki ei muuttanut rahapoliittista viritystä marraskuussa, mutta pankin pääjohtaja tulee vaihtumaan tammikuussa: presidentti Trump nimitti Jerome Powellin uudeksi pääjohtajaksi, jonka virkakausi alkaa tammikuussa. FEDin rahapoliittiseen linjaan ei kuitenkaan odoteta Powellin myötä merkittäviä muutoksia.

2 Makrotalous Euroalueen tilastot olivat erinomaisen vahvoja marraskuussa. Kuun alussa saatiin lukuisia ostopäällikköindeksejä, jotka kaikki olivat korkealla, erityisesti Euroalueen ostopäällikköindeksi, joka kohosi 60.0 pistelukuun. Kuun puolessa välissä raportoitiin kolmannelta neljänneksen talouskasvun olleen 2.5 prosenttiyksikköä ja kuluttajien luottamus nousi korkeimmalle tasolle vuoden 2001 jälkeen. Euroalueen talouden tila näyttää vahvalta ja jos heikkoja kohtia etsii, niin inflaatio on edelleen laimeaa ja työttömyysaste koholla, vaikka sekin on laskenut jo 8.8 prosenttiyksikköön. EKP ei pitänyt kokousta marraskuussa. Kiinan taloustilastot olivat pääsääntöisesti odotusten mukaisia viime kuussa. Ostopäällikköindeksi laski hieman (50.8), vähittäismyynti kasvoi 10 prosenttiyksikköä vuoden takaiseen verrattuna ja teollisuustuotanto 6.2 prosenttiyksikköä. Intiasta saatiin odotuksia parempia tilastoja, kun ostopäällikköindeksi kohosi kuun lopulla 52.6 pistelukuun ja kolmannelta vuosineljännekseltä raportoitu 6,3 prosenttiyksikön talouskasvu oli odotuksia ripeämpää. Talouden aktiviteetti näyttää olevan hyvää vauhtia toipumassa kesän arvonlisäverouudistuksen aiheuttamasta heikkoudesta. Sijoitusluokat Vaikka marraskuun taloustilastot olivat vahvoja, niin sijoitusmarkkinoilla tunnelmat olivat alavireiset, huolimatta siitä, että merkittäviä markkina-ajureita ei kuukauden aikana noussut esille. Osakemarkkinoilla kurssit painuivat kuukauden puoleen väliin saakka, jolloin laskua oli kertynyt 3-4 prosenttia. Kurssilasku tasaantui kuun puoliväliin jälkeen ja kehittyvillä markkinoilla, lähinnä dollarin heikentymisen tukemana, kurssit nousivat muutamia prosentteja kunnes kääntyivät jälleen laskuun teknologiayhtiöiden painamana. Marraskuussa vain Yhdysvaltain pörssi jäi hitusen plussan puolelle kun Euroopassa (-2 %), Suomessa (-3 %) ja kehittyvillä markkinoilla (-2 %) kurssit jäivät pakkaselle. Valtionlainojen korot olivat sivuttaisliikkeessä marraskuussa ja kun maariskilisät kaventuivat hiukan, niin Euroalueen valtionlainojen tuotto jäi 0.2 prosenttiyksikköä plussalle. Yrityslainoilla oli negatiivinen kuukausi riskilisien leventyessä ja tuotot painuivat prosenttia pakkaselle. Paikallisvaluutoissa noteeratut kehittyvien markkinoiden joukkolainat tuottivat marraskuussa -0,3 prosenttia, kun korkotaso pysyi lähes paikallaan, mutta valuutat heikkenivät. Hard currency lainojen tuotto jäi nollan tuntumaan, kun Yhdysvaltain korkotaso nousi, mutta samaan aikaan maariskilisät kaventuivat hieman. 2

3 Allokaatio Osakepainoa laskettu marraskuussa Osakemarkkinat ylipainossa, vahva makrotalouden tila, voimistuva euroalueen ja kehittyvien markkinoiden talouskasvu sekä edelleen jatkuva keskuspankkituki tukevat osakemarkkinoita Valtionlainoissa merkittävä alipaino. Heikko absoluuttinen tuottotaso ja odotus korkojen noususta heikentävät houkuttelevuutta. Investment grade yrityslainat lievässä alipainossa, allokaatiomuutoksen yhteydessä lisätty sijoitusluokan painoa ostamalla kiinteistövakuudellisia luottoja High yield yrityslainat alipainossa, heikentynyt tuottotaso taustalla EMD sijoitukset ylipainossa. Parantuva makrotalous ja edelleen hyvä tuottotaso tukevat sijoitusluokkaa 3

4 Rahastot SEB Danish Mortgage Bond -rahastolla houkutteleva tuotto-/riskisuhde Vallitsevassa matalien korkojen markkinaympäristössä tanskalaiset kiinteistövakuudelliset joukkovelkakirjat (mortgage bonds) tarjoavat houkuttelevan tuottotason korkosalkkuun. Tanska on taloudellisesti vahva EU-maa, jolla on oma, vaikkakin euroon sidottu valuutta, ja hyvin poikkeava asuntojen ja kiinteistöjen rahoitusjärjestelmä. Esimerkiksi meillä Suomessa asunto- ja kiinteistöluotonanto on perinteisesti pankkien tarjoamaa pankkien pitäessä lainat omassa taseessaan, kun Tanskassa luottokannan omistavat pääasiassa sijoittajat mortgage bond -joukkolainojen kautta. Luotoja myöntävät erityiset kiinnitysluottolaitokset (suurimpana Nykredit), joiden tehtävänä on yksittäisten lainanottajien luottoriskitason ja velanmaksukyvyn määritteleminen. Myönnetyistä lainoista kootaan lainaportfolioita joukkovelkakirjalainojen muotoon (mortgage bond), jotka myydään sijoitusmarkkinoilla sijoittajille. Jokainen mortgage bond -joukkolaina muodostuu sadoista yksittäisistä lainoista ja sen kuponkituotto muodostuu siis lainanottajien maksamista korkokuluista (vähennettynä kiinnitysluottolaitosten perimä marginaali). Tanskassa lähes kaikki asunto- ja kiinteistökaupat on rahoitettu tällä tavalla, sillä se on Tanskassa halvin ja tehokkain kiinteistöjen velkarahoitusmuoto. Tanskan mortgage bond -lainojen toiminnan havainnekuva Omaisuusluokan luotettavuutta vahvistaa myös se, että markkina on yli 200 vuotta vanha eivätkä kiinnitysluottolaitokset ole tänä aikana joutuneet yhteenkään luottovastuutapahtumaan. Tanskan mortgage bond markkina koostuu vaihtuvakorkoisista ja kiinteäkorkoisista lainoista, joissa osassa lainanottajilla on takaisinosto-oikeus. Tämä takaisinosto-oikeus on kenties mielenkiintoisin tämän omaisuusluokan ominaisuus, mikä tarkoittaa, että näissä luotonottaja voi maksaa lainansa takaisin milloin tahansa. Esimerkiksi korkojen laskiessa luotonottajille voi olla kannattavaa maksaa lainansa takaisin nimellisarvoonsa ja uusia se alhaisempaan korkotasoon. Vastaavasti korkojen noustessa lainan markkina-arvo laskee, jolloin luotonottajan kannattaa ostaa laina nimellisarvoaan alhaisempaan markkinahintaan pois ja ottaa uusi luotto vallitsevaan korkotasoon. Lainan korot ovat verovähennyskelpoisia, joten uuden luoton korkeampi korko ei ole suuri haitta. Jälleenrahoitusominaisuudesta johtuen sijoittaja saa ylimääräisen korvauksen, riskipreemion esimerkiksi valtionlainoihin verrattuna. Tanskan mortgage bond markkinan koko on noin 390 miljardia euroa eli Euroopan suurin kiinnitysluottomarkkina ja erittäin likvidi ja läpinäkyvä joukkolainojen ollessa listattuna Kööpenhaminan pörssissä. Pääasialliset sijoittajat ovat paikallisia institutionaalisia sijoittajia, joille mortgage bond -sijoitukset muodostavat suuren osan valtionlaina- ja investment grade -yrityslaina-allokaatiosta. Ulkomaisten sijoittajien osuus markkinasta on noin 25 prosenttia. Lähde: Realkreditrådet Yleinen virhe olettama Tanskan mortgage bond -omaisuusluokasta on, että tuotot ja riski olisivat vahvasti sidoksissa kiinteistömarkkinoihin. Todellisuudessa kiinteistöjen arvonkehitys vaikuttaa omaisuusluokkaan varsin rajallisesti ja mortgage bond -sijoitusten riskiprofiili onkin hyvin pitkälti samankaltainen valtionlainojen ja investment grade -yrityslainojen kanssa. Tämän johtuu siitä, että myönnetyt luotot ovat koko juoksuajan kiinnitysluottolaitosten vastuulla (eivätkä mortgage bond -sijoittajien vastuulla). Kiinnitysluottolaitokset kantaessa kiinteistömarkkinariskin, on heidän ainoa tehtävänsä huolehtia luottoriskin minimoimisesta. Luottojen myöntämiskriteerit ovat myös erittäin tarkkaan säänneltyjä. Toisin sanoen kiinnitysluottolaitokset ovat siis mahdollisissa asuntoluottovastuutapahtumissa velvollisia korvaamaan mahdolliset tappiot mortgage bond -sijoittajille. SEB Danish Mortgage bond -rahasto on perustettu vuonna 2008 ja Tanskassa toimiva tiimi on hoitanut strategiaa menestyksekkäästi alusta lähtien. Salkunhoitajien vahvuutena on vahvan paikallisosaamisen lisäksi erittäin kehittyneet mallit luotonottajien jälleenrahoituskäyttäytymisen ennakoimiseen poimiessaan yksittäisiä mortgage bond -joukkolainoja salkkuunsa. Paikallisena merkittävänä toimijana SEB:llä on myös erittäin hyvä pääsy markkinoille, mikä antaa vahvat edellytykset erinomaiseen salkunhoitoon Tanskan asuntolainamarkkinoilla. Tällä hetkellä rahaston odotettu 12 kuukauden tuotto on noin 2.2 prosenttia. Tuotot euroissa kulujen jälkeen ja per Lähteet: Morningstar Direct

5 Kurssilista Valuutta: EUR Lähteet: Bloomberg, Morningstar RAHASTOTUOTTOJA 1kk(%) Vuoden alusta (%) 12kk(%) 3v (%) 5v (%) OMX Helsinki CAP -2,3% 11,4% 17,5% 43,9% 118,0% SEB Finlandia -3,5% 9,9% 16,7% 39,6% 101,4% SEB Finland Small Cap -3,9% 4,0% 10,1% 57,5% 87,0% VINX Small Cap -4,7% 6,3% 12,5% 48,8% 105,9% SEB Nordic Small Cap -3,5% 8,1% 14,8% 50,5% 119,4% MSCI Europe -2,1% 9,4% 15,8% 19,7% 57,7% SEB European Opportunity* -1,9% 9,5% 14,2% 12,7% 56,3% SEB European Equity Small Caps -1,3% 22,0% 26,9% 53,7% 135,5% SEB European Equity -1,4% 12,8% 18,2% 27,1% 75,0% S&P 500 1,2% 6,6% 9,6% 41,0% 120,6% SEB US All Cap -0,1% -2,1% 0,1% 26,6% 87,4% William Blair US All Cap Growth Fund 1,3% 9,4% 10,5% 32,5% 96,2% Goldman Sachs US CORE Equity 0,7% 7,5% 9,9% 37,7% 119,8% MSCI Emerging Markets -1,6% 17,9% 19,2% 26,0% 37,3% SEB Russia -0,9% -2,9% 9,0% 52,6% 10,9% William Blair Emerging Leaders Growth -1,5% 20,4% 20,1% 17,7% 34,2% Eaton Vance Emerald PPA EM Equity -2,5% 7,1% 9,5% 7,7% 20,2% Macquarie Asia New Stars -0,9% 9,7% 5,6% 8,6% - JPM Em Markets Small Cap 0,2% 14,6% 13,9% 36,1% 68,7% Hermes Global Emerging Markets -2,3% 25,1% 24,9% - - JPM Latin America -2,6% 10,1% 9,5% -2,1% -6,5% Goldman Sachs India -0,4% 25,8% 24,2% 43,0% 111,1% Eastspring China -1,5% 23,6% 20,4% 33,0% 47,3% Fixed Income SEB Money Manager -0,0% -0,1% -0,1% -0,1% 0,3% SEB Euro Bond 0,3% 0,6% 1,0% 5,4% 15,9% SEB Corporate Bond Fund EUR -0,1% 2,8% 3,4% 6,1% 13,9% BlueBay Investment Grade Bond -0,1% 4,4% 5,5% 5,9% 16,9% Muzinich Europeyield -0,4% 5,8% 7,6% 18,5% 37,6% SEB Global High Yield -0,4% 4,3% 5,7% 10,8% 22,1% Pioneer Funds Euro High Yield -0,5% 4,9% 6,6% 14,9% 30,7% BlueBay Emerging Market Select Bond 0,6% 9,0% 10,6% -1,5% -8,2% SKY Harbor Short Duration High Yield F EUR Hdgd -0,4% 2,0% 3,0% 3,0% 8,8% SKY Harbor US High Yield F EUR Hhdg -0,4% 4,1% 6,3% 9,7% 21,9% Neuberger Berman EM Dbt Blnd -0,5% 4,3% 6,1% - - SEB European High Yield -0,5% 6,0% 7,8% 15,6% - SEB Money Manager Plus - 0,4% 0,3% 1,0% 3,7% Muzinich Short Duration HY Hdg EUR -0,4% 0,6% 1,1% 3,2% 7,5% JPM Global Strategic Bond fund EUR Hdg -0,3% 1,1% 1,7% - - Alternatiivit SEB Asset Selection Fund 0,4% 0,2% 2,1% 6,3% 27,5% GS Global Strategic Macro Bond Portfolio -0,7% -1,1% -0,0% 2,7% - Muut Oil: price ,6% 6,9% 16,1% -13,2% -35,4% EUR/USD: price ,8% 12,4% 11,4% -5,1% -8,8% *Rahasto perustettu ja se sijoittaa T. Rowe Price European Equity rahastoon. Taulukon tuottoluvut esitetty T. Rowe Pricen rahastosta. Muun muassa yllä mainittuja rahastoja käytetään SEB:n varainhoitotoiminnassa. Yllä oleva esittely ei ole sijoitusneuvo, markkinointia eikä esittelytekstin perusteella pidä tehdä sijoituspäätöksiä. Sijoittaja saa pyydettäessä rahastojen avaintietoesitteet ja muun aineiston SEB:ltä. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Rahasto-osuuksien arvo voi aina nousta tai laskea. Tämän katsauksen informaatio perustuu SEB:n luotettavina pitämiin tietoihin. SEB ei kuitenkaan vastaa tietojen täydellisyydestä tai täsmällisyydestä, eikä mahdollisesta tietojen virheellisyydestä tai puutteellisuudesta johtuvasta vahingosta. Informaatiota ei tule ymmärtää kaupankäyntisuositukseksi. 5

Yhdysvalloissa talouden tila näyttää lokakuun

Yhdysvalloissa talouden tila näyttää lokakuun Kuukausikatsaus Marraskuu 2017 Talouden vahva vire jatkui lokakuussa Yhdysvalloissa talouden aktiviteetti piristyy Euroopan keskuspankki pidensi osto-ohjelmaa Kiinassa ripeää kasvua kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Vahva aloitus kuluvalle vuodelle. Helmikuu Yhdysvaltain talouskasvu piristymässä. Ei muutoksia keskuspankkien rahapolitiikkaan

Kuukausikatsaus. Vahva aloitus kuluvalle vuodelle. Helmikuu Yhdysvaltain talouskasvu piristymässä. Ei muutoksia keskuspankkien rahapolitiikkaan Kuukausikatsaus Helmikuu 2018 Vahva aloitus kuluvalle vuodelle Yhdysvaltain talouskasvu piristymässä Ei muutoksia keskuspankkien rahapolitiikkaan Euroalueen kasvu 2017 nopeampaa kuin Yhdysvalloissa Kehittyviltä

Lisätiedot

Yhdysvalloissa elokuun tilastot olivat hyvällä tasolla.

Yhdysvalloissa elokuun tilastot olivat hyvällä tasolla. Kuukausikatsaus Syyskuu 2017 Hyviä taloustilastoja elokuussa Kehittyvien markkinoiden kasvu piristymässä Keskuspankkituki jatkuu, tukea laimennetaan asteittain Osakemarkkinoilta vaatimattomat tuotot, korkosijoitukset

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Vahvoja taloustilastoja, keskuspankkituki jatkuu. Lokakuu 2017

Kuukausikatsaus. Vahvoja taloustilastoja, keskuspankkituki jatkuu. Lokakuu 2017 Kuukausikatsaus Lokakuu 2017 Vahvoja taloustilastoja Euroopasta ja Yhdysvalloista, makrotalouden hyvä momentum jatkuu Yhdysvaltain keskuspankki aloittaa taseen supistamisen lokakuussa, EKP ei muuttanut

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Trumpin tulliuhkailu painoi markkinoita. Huhtikuu Vahvoja taloustilastoja kautta linjan

Kuukausikatsaus. Trumpin tulliuhkailu painoi markkinoita. Huhtikuu Vahvoja taloustilastoja kautta linjan Kuukausikatsaus Huhtikuu 2018 Trumpin tulliuhkailu painoi markkinoita Vahvoja taloustilastoja kautta linjan Yhdysvaltain keskuspankki nosti ohjauskorkoa Trump ajaa tullikorotuksia Heikko kuukausi sijoitusmarkkinoilla

Lisätiedot

Globaalin talouden tila parani edelleen helmikuun tilastojen valossa, kun käytännössä kaikilta päämarkkina-alueilta saatiin vahvoja talouslukuja.

Globaalin talouden tila parani edelleen helmikuun tilastojen valossa, kun käytännössä kaikilta päämarkkina-alueilta saatiin vahvoja talouslukuja. Kuukausikatsaus Maaliskuu 2018 Inflaatiohuolet yllättivät markkinat Vahvoja taloustilastoja kautta linjan Inflaatiohuolet fokuksessa Yhdysvalloissa Osakemarkkinoilla korjausliike Koroissa pieniä liikkeitä

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Euroalueen näkymät ovat edelleen parantuneet. Heinäkuu Odotusten mukaisia taloustilastoja, Eurooppa hyvässä vedossa

Kuukausikatsaus. Euroalueen näkymät ovat edelleen parantuneet. Heinäkuu Odotusten mukaisia taloustilastoja, Eurooppa hyvässä vedossa Kuukausikatsaus Heinäkuu 2017 Odotusten mukaisia taloustilastoja, Eurooppa hyvässä vedossa Keskuspankkituki laimenee talouden näkyminen piristyessä Sijoitusmarkkinoilla vaisut tuotot SEB Rahastotutkimus:

Lisätiedot

Allokaatiomuutos Alexandria

Allokaatiomuutos Alexandria Allokaatiomuutos 3.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 28.5.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,12 Suomi 5,87 SEB Finlandia SEB 4,39 SEB Finland Small Cap SEB 1,48 Eurooppa

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Taloustilastot hyvällä tasolla heinäkuussa. Elokuu Odotusten mukaisia taloustilastoja

Kuukausikatsaus. Taloustilastot hyvällä tasolla heinäkuussa. Elokuu Odotusten mukaisia taloustilastoja Kuukausikatsaus Elokuu 2017 Odotusten mukaisia taloustilastoja Keskuspankit eivät tehneet muutoksia heinäkuussa Korkotaso nousi hieman, yrityslainojen riskilisät kaventuivat Osakemarkkinoilla heikko kuukausi

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 16.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 12.6.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,02 Suomi 6,08 SEB Finlandia SEB 4,62 SEB Finland Small Cap SEB 1,46 Eurooppa

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 3.2.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 3.2.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 3.2.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 31.1.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,60 Finlandia 4,01 Finland Small Cap 1,59 Eurooppa 7,49 BGF European

Lisätiedot

Lokakuun taloustilastot olivat globaalisti tarkasteltuna

Lokakuun taloustilastot olivat globaalisti tarkasteltuna Kuukausikatsaus Marraskuu 2016 Yhdysvaltain talouskasvu piristymässä, presidentinvaalit sotkevat kuvaa Euroopassa ostopäällikköindeksit nousivat, Brexitin vaikutukset jäämässä pelättyä laimeammiksi Yhdysvaltain

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 22.10.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 20.10.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 4,90 SEB Finlandia SEB 4,90 Eurooppa 5,48 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 29.9.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 29.9.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 29.9.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 26.9.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 4,83 SEB Finlandia SEB 4,00 SEB Finland Small Cap SEB 0,83 Eurooppa

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Talouskasvua laajalla rintamalla. Kesäkuu Talouskasvu on laajaalaista, yhä

Kuukausikatsaus. Talouskasvua laajalla rintamalla. Kesäkuu Talouskasvu on laajaalaista, yhä Kuukausikatsaus Kesäkuu 2017 Talouskasvu on laajaalaista, suhdanne piristyy yhä Yhdysvalloissa edelleen vankka taso taloustilastoissa Euroopasta odotuksia parempia lukuja Kehittyvät taloudet kasvu-uralla

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 11.8.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 8.8.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,03 SEB Finlandia SEB 4,17 SEB Finland Small Cap SEB 0,86 Eurooppa

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 24.11.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 21.11.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,53 Suomi 5,02 SEB Finlandia SEB 5,02 Eurooppa 8,06 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Italia painoi markkinoita toukokuussa. Kesäkuu Taloustilastojen taso hyvä toukokuussa

Kuukausikatsaus. Italia painoi markkinoita toukokuussa. Kesäkuu Taloustilastojen taso hyvä toukokuussa Kuukausikatsaus Kesäkuu 2018 Italia painoi markkinoita toukokuussa Taloustilastojen taso hyvä toukokuussa Ei muutoksia keskuspankkien rahapolitiikkaan Italian hallitusohjelma säikäytti markkinat Osakemarkkinoilla

Lisätiedot

Yhdysvalloissa talouden tilastot olivat joulukuussa. pääsääntöisesti odotusten mukaisia

Yhdysvalloissa talouden tilastot olivat joulukuussa. pääsääntöisesti odotusten mukaisia Kuukausikatsaus Tammikuu 2018 Kaikkien päämarkkinaalueiden taloudet kasvu-uralla Yhdysvaltain kongressi hyväksyi verouudistuksen Keskuspankkituki jatkuu voimakkaana Laimeat tuotot sijoitusmarkkinoilta

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 10.3.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 10.3.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 10.3.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Osakemarkkinat ylipainossa Alexandria Cautious 10.3.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,11 Suomi 7,01 Finlandia 5,40 Finland Small Cap

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Vaatimattomat tuotot sijoitusmarkkinoilta. Toukokuu Yhdysvalloissa työttömyysaste alimmilleen 10 vuoteen

Kuukausikatsaus. Vaatimattomat tuotot sijoitusmarkkinoilta. Toukokuu Yhdysvalloissa työttömyysaste alimmilleen 10 vuoteen Kuukausikatsaus Toukokuu 2017 Yhdysvalloissa työttömyysaste alimmilleen 10 vuoteen Euroopassa vahvoja luottamusindikaattoreita Kehittyvillä markkinoilta hyviä tilastoja, Brasilia edelleen haasteissa Ranskan

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Trump hämmentää markkinoita. Helmikuu Yhdysvalloista hyviä taloustilastoja. Euroopan talouskasvu ei näytä kiihtymisen merkkejä

Kuukausikatsaus. Trump hämmentää markkinoita. Helmikuu Yhdysvalloista hyviä taloustilastoja. Euroopan talouskasvu ei näytä kiihtymisen merkkejä Kuukausikatsaus Helmikuu 2017 Yhdysvalloista hyviä taloustilastoja Trump hämmentää markkinoita Euroopan talouskasvu ei näytä kiihtymisen merkkejä Kehittyvissä talouksissa talouden aktiviteetti ennallaan

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria Allokaatiomuutos 26.1.2015 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 23.1.2015 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,22 Suomi 5,23 SEB Finlandia SEB 5,23 Eurooppa 8,43 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Mukavat tuotot sijoitusmarkkinoilta. Maaliskuu Hyviä taloustilastoja helmikuussa. Trump epävarmuuden lähteenä edelleen

Kuukausikatsaus. Mukavat tuotot sijoitusmarkkinoilta. Maaliskuu Hyviä taloustilastoja helmikuussa. Trump epävarmuuden lähteenä edelleen Kuukausikatsaus Maaliskuu 2017 Hyviä taloustilastoja helmikuussa Mukavat tuotot sijoitusmarkkinoilta Trump epävarmuuden lähteenä edelleen Yhdysvaltain talous hyvässä vireessä, ohjauskoronnosto lähellä

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. EKP ja FED ilmoittivat odotetusti uusista toimista. Tammikuu 2016. Taloustilastot ennallaan joulukuussa

Kuukausikatsaus. EKP ja FED ilmoittivat odotetusti uusista toimista. Tammikuu 2016. Taloustilastot ennallaan joulukuussa Kuukausikatsaus Tammikuu 2016 Taloustilastot ennallaan joulukuussa Yhdysvalloissa asuntomarkkinoilta hyviä uutisia Euroopassa teollisuudessa hyvä vire Kiinan taloustilastot yhä laimeita EKP lisäsi tukitoimia,

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Tullinokittelu voimistui kesäkuussa. Heinäkuu Odotusten mukaisia taloustilastoja. Yhdysvaltain talous hyvässä vireessä

Kuukausikatsaus. Tullinokittelu voimistui kesäkuussa. Heinäkuu Odotusten mukaisia taloustilastoja. Yhdysvaltain talous hyvässä vireessä Kuukausikatsaus Heinäkuu 2018 Tullinokittelu voimistui kesäkuussa Odotusten mukaisia taloustilastoja Yhdysvaltain talous hyvässä vireessä FED nosti ohjauskorkoa Tullikiista pahentunut, kauppasota ei todennäköinen

Lisätiedot

Kuukausikatsaus Vakaa, lievästi piristyvä talouskasvu yllättää Euroopassa

Kuukausikatsaus Vakaa, lievästi piristyvä talouskasvu yllättää Euroopassa Kuukausikatsaus Huhtikuu 2017 Yhdysvalloista vankkoja tilastoja, keskuspankki nosti korkoa EKP ei tehnyt muutoksia, Euroalueen kasvuodotukset kohonneet Kehittyvien talouksien kasvu pohjannut, piristymässä

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Joulukuulta kirjattiin mukavat kurssinousut. Tammikuu Yhdysvalloissa talous vahvalla pohjalla

Kuukausikatsaus. Joulukuulta kirjattiin mukavat kurssinousut. Tammikuu Yhdysvalloissa talous vahvalla pohjalla Kuukausikatsaus Tammikuu 2017 Yhdysvalloissa talous vahvalla pohjalla FED nosti ohjauskorkoa, EKP pidensi ostoohjelmaa Öljyn hinnan nousu jatkui joulukuussa Joulukuulta kirjattiin mukavat kurssinousut

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Odotusten mukaisia taloustilastoja, keskuspankkiodotuksia. Joulukuu 2015

Kuukausikatsaus. Odotusten mukaisia taloustilastoja, keskuspankkiodotuksia. Joulukuu 2015 Kuukausikatsaus Joulukuu 2015 Yhdysvalloissa keskuspankin koronnosto lähellä, talous hyvällä uralla Euroopassa keskuspankilta tulossa lisätoimia, laimea inflaatio painaa Kehittyvillä markkinoilla kasvu

Lisätiedot

Kesäkuun taloustilastointi oli laajasti tarkasteltuna

Kesäkuun taloustilastointi oli laajasti tarkasteltuna Kuukausikatsaus Heinäkuu 2015 Odotusten mukaisia taloustilastoja Kreikka painoi markkinoita kesäkuussa Yhdysvaltain tilastointi petrasi selvästi, ohjauskoron nostoa odotellaan loppuvuodesta Euroopasta

Lisätiedot

Sijoitusmarkkinoilla korjausliike

Sijoitusmarkkinoilla korjausliike Kuukausikatsaus marraskuu 2014 6.11.2014 Sijoitusmarkkinoilla korjausliike Yhdysvaltain hyvä vire jatkuu, FED lopetti tukiostot Euroopassa laimeutta, Saksan aktiviteetti hidastunut Kiina: epäselviä talouden

Lisätiedot

Syyskuun taloustilastot olivat globaalisti tarkasteltuna

Syyskuun taloustilastot olivat globaalisti tarkasteltuna Kuukausikatsaus Lokakuu 2015 Yhdysvalloissa keskuspankki jätti korot ennalleen, epäselvää kommunikaatiota Euroopassa odotuksia parempia tilastoja, taso ennallaan Kiinan ja kehittyvien markkinoiden kasvuepävarmuudet

Lisätiedot

Toukokuussa hyviä tuottoja kautta linjan

Toukokuussa hyviä tuottoja kautta linjan Kuukausikatsaus kesäkuu 2014 6.6.2014 Toukokuussa hyviä tuottoja kautta linjan Hyviä tilastoja Yhdysvalloista, osin myös Euroopasta Kiinasta hyviä uutisia, talous näyttää stabiloituneen, aktiviteetti nousussa

Lisätiedot

Euroopan keskuspankki aloitti QE-ohjelman

Euroopan keskuspankki aloitti QE-ohjelman Kuukausikatsaus helmikuu 2015 6.2.2015 Euroopan keskuspankki aloitti QE-ohjelman Tammikuussa odotusten mukaisia tilastoja Yhdysvaltain hyvä vire jatkuu, Eurooppa laahaa perässä, suhdannenäkymä ennallaan

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Huhtikuussa yllättäviä markkinaliikkeitä. Toukokuu 2015. Heikkoja taloustilastoja Yhdysvalloista ja Kiinasta

Kuukausikatsaus. Huhtikuussa yllättäviä markkinaliikkeitä. Toukokuu 2015. Heikkoja taloustilastoja Yhdysvalloista ja Kiinasta Kuukausikatsaus Toukokuu 2015 Heikkoja taloustilastoja Yhdysvalloista ja Kiinasta Euroopan kasvuodotukset nousussa EKP etenee osto-ohjelmissa, FEDin koronnosto-odotus siirtynyt eteenpäin Kreikka neuvotteluissa

Lisätiedot

Brexit yllätti markkinat

Brexit yllätti markkinat Kuukausikatsaus Heinäkuu 2016 Iso-Britannia äänesti EU:sta eroamisen puolesta suuri poliittinen kysymysmerkki, vaikutukset kasvuympäristöön jäänevät maltillisiksi Britannia ajautunut sisäpoliittiseen kriisiin,

Lisätiedot

Erinomaisia tuottoja helmikuussa

Erinomaisia tuottoja helmikuussa Kuukausikatsaus maaliskuu 2014 6.3.2014 Erinomaisia tuottoja helmikuussa Taloustilastoinnin taso ennallaan Saksasta ja Englannista hyvät talouskasvuluvut Osakemarkkinoilla ja korkomarkkinoilla hyviä tuottoja

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Keskuspankit ja Brexit otsikoissa. Kesäkuu Taloustilastot edelleen laimeita, talouskasvussa ei merkkejä kiihtymisestä

Kuukausikatsaus. Keskuspankit ja Brexit otsikoissa. Kesäkuu Taloustilastot edelleen laimeita, talouskasvussa ei merkkejä kiihtymisestä Kuukausikatsaus Kesäkuu 2016 Taloustilastot edelleen laimeita, talouskasvussa ei merkkejä kiihtymisestä Yhdysvalloissa talouden aktiviteetti ennallaan, Euroopassa joitakin positiivisia yllätyksiä Kiinan

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Keskuspankkiodotukset fokuksessa. Syyskuu Yhdysvalloissa hyviä taloustilastoja, keskuspankin koronnosto-odotukset lähemmäksi

Kuukausikatsaus. Keskuspankkiodotukset fokuksessa. Syyskuu Yhdysvalloissa hyviä taloustilastoja, keskuspankin koronnosto-odotukset lähemmäksi Kuukausikatsaus Syyskuu 2016 Yhdysvalloissa hyviä taloustilastoja, keskuspankin koronnosto-odotukset lähemmäksi Euroopassa ostopäällikköindekseissä suuria liikkeitä, kasvuodotukset ennallaan Kehittyvillä

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Kurssit nousivat keskuspankkiodotusten tuella. syyskuu 2014

Kuukausikatsaus. Kurssit nousivat keskuspankkiodotusten tuella. syyskuu 2014 Kuukausikatsaus syyskuu 2014 5.9.2014 Kurssit nousivat keskuspankkiodotusten tuella Yhdysvalloista hyviä, Euroopasta laimeita tilastoja Kauppapakotekiista varjostaa Euroopan talouksia Yhdysvaltain ja Kiinan

Lisätiedot

Kuukausikatsaus Keskuspankit ja Yhdysvaltain presidentin- vaalit otsikoissa

Kuukausikatsaus Keskuspankit ja Yhdysvaltain presidentin- vaalit otsikoissa Kuukausikatsaus Lokakuu 2016 Yhdysvalloissa laimeita taloustilastoja, keskuspankin koronnostoodotukset ajoittuvat vuodenvaihteeseen Euroopassa vahvoja ostopäällikköindeksejä, ei muutosta rahapolitiikkaan

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Kiinan huolet painoivat markkinoita. Syyskuu 2015. Laimeita taloustilastoja. Globaali talouskasvu hieman hieman hitaampaa

Kuukausikatsaus. Kiinan huolet painoivat markkinoita. Syyskuu 2015. Laimeita taloustilastoja. Globaali talouskasvu hieman hieman hitaampaa Kuukausikatsaus Syyskuu 2015 Laimeita taloustilastoja Globaali talouskasvu hieman hieman hitaampaa Yhdysvalloissa ja Euroopassa kasvu piristyy, kehittyvien markkinoiden kasvu takkuilee Korko- ja osakemarkkinoilta

Lisätiedot

Alkuvuosi tarjosi lopulta mukavat tuotot

Alkuvuosi tarjosi lopulta mukavat tuotot Kuukausikatsaus heinäkuu 2014 4.7.2014 Alkuvuosi tarjosi lopulta mukavat tuotot Yhdysvalloista ja Kiinasta hyviä taloustilastoja, Euroopasta vaatimattomia lukuja IMF leikkasi Yhdysvaltain ja Euroopan kasvuennusteitaan

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Trumpin valinta yllätti markkinat. Joulukuu Hyviä taloustilastoja marraskuussa

Kuukausikatsaus. Trumpin valinta yllätti markkinat. Joulukuu Hyviä taloustilastoja marraskuussa Kuukausikatsaus Joulukuu 2016 Hyviä taloustilastoja marraskuussa Trumpin valinta yllätti markkinat Yhdysvaltain keskuspankin ohjauskoronnosto lähellä Trump aikoo kiihdyttää investointeja OPEC sopi tuotannon

Lisätiedot

Suhdanne voimistuu, sijoitusmarkkinoilla epävarmuuksia

Suhdanne voimistuu, sijoitusmarkkinoilla epävarmuuksia Kuukausikatsaus helmikuu 2014 6.2.2014 Suhdanne voimistuu, sijoitusmarkkinoilla epävarmuuksia Yhdysvalloissa ja Euroopassa talous jatkaa piristyvällä uralla Yhdysvalloissa keskuspankki vähentää tukiostoja

Lisätiedot

Rahastoraportti, puolivuosikatsaus

Rahastoraportti, puolivuosikatsaus Rahastoraportti, puolivuosikatsaus Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2016 on ollut sijoittajalle vauhdikas. Kuluvaa vuotta ovat leimanneet sijoitusmarkkinoiden äkilliset tunnelmien vaihtelut ja lisääntyvä

Lisätiedot

Sijoitusmarkkinat vastatuulessa

Sijoitusmarkkinat vastatuulessa Kuukausikatsaus lokakuu 2014 6.10.2014 Sijoitusmarkkinat vastatuulessa Yhdysvalloista hyviä tilastoja, Euroopasta ei uutta Kiinan kasvu jäämässä odotettua heikommaksi kolmannella neljänneksellä Keskuspankkipolitiikka

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Loppukiri osakemarkkinoilla. tammikuu 2014

Kuukausikatsaus. Loppukiri osakemarkkinoilla. tammikuu 2014 Kuukausikatsaus tammikuu 2014 8.1.2014 Loppukiri osakemarkkinoilla Yhdysvalloissa hyviä tilastoja, FED ilmoitti tukitoimien laimentamisesta Saksa ja Englanti hyvässä vireessä, Ranskassa haasteita Kehittyvillä

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Korkomarkkinoilta hyvää tuottoa huhtikuussa. toukokuu 2014

Kuukausikatsaus. Korkomarkkinoilta hyvää tuottoa huhtikuussa. toukokuu 2014 Kuukausikatsaus toukokuu 2014 7.5.2014 Korkomarkkinoilta hyvää tuottoa huhtikuussa Euroopasta ja Yhdysvalloista odotusten mukaisia taloustilastoja, Kiina raportoi yhä pehmeitä lukuja Kehittyvillä markkinoilla

Lisätiedot

vaikutus on jo päättynyt, niin tilastoissa odotetaan nähtävän palautumista kuten 2014 tapahtui.

vaikutus on jo päättynyt, niin tilastoissa odotetaan nähtävän palautumista kuten 2014 tapahtui. Kuukausikatsaus Kesäkuu 2015 Yhdysvaltain tilastot palautumassa, Euroopassa hyvä vire Kiinassa heikkoja tilastoja, keskuspankki lisäsi tukitoimia EKP kiihdyttää ostoja, FED aikoo nostaa ohjauskorkoa tänä

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Ukrainan kriisi ja Kiinan heikot tilastot painoivat markkinoita. huhtikuu 2014

Kuukausikatsaus. Ukrainan kriisi ja Kiinan heikot tilastot painoivat markkinoita. huhtikuu 2014 Kuukausikatsaus huhtikuu 2014 3.4.2014 Ukrainan kriisi ja Kiinan heikot tilastot painoivat markkinoita Yhdysvaltain tilastointi parani maaliskuussa Kiinasta heikkoa makrodataa, uusi vuosi osaselittäjänä

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012 Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan lokakuu 2012 Miltä maailma näyttää 12 kk:n horisontilla? Globaali kasvu jatkuu ja elpyy 2013 Kiina ja Yhdysvallat elvyttävät Euroopan velkakriisi laimenee

Lisätiedot

Kurssinousuja keskuspankkien (FED) tuella

Kurssinousuja keskuspankkien (FED) tuella Kuukausikatsaus marraskuu 2013 6.11.2013 Kurssinousuja keskuspankkien (FED) tuella Taloustilastoinnin yllätykset vähentyneet Yhdysvalloissa korkea talouskasvuodotus Euroalueella odotukset nousussa FED:n

Lisätiedot

Laimeita taloustilastoja maaliskuussa

Laimeita taloustilastoja maaliskuussa Kuukausikatsaus huhtikuu 2015 Laimeita taloustilastoja maaliskuussa Yllätyksellisiä taloustilastoja, mutta maltillisia tasomuutoksia Yhdysvalloissa keskuspankki viivästää koronnostoa EKP aloitti QE ohjelman,

Lisätiedot

Vahvoja taloustilastoja Yhdysvalloista, keskuspankin odotetaan nostavan ohjauskorkoa

Vahvoja taloustilastoja Yhdysvalloista, keskuspankin odotetaan nostavan ohjauskorkoa Kuukausikatsaus tammikuu 2015 9.1.2015 Yhdysvallat kasvun veturina Vahvoja taloustilastoja Yhdysvalloista, keskuspankin odotetaan nostavan ohjauskorkoa tulevana kesänä Euroopassa kasvu jatkuu hitaana,

Lisätiedot

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT toiminnan alusta 1.11.2012-30.6.2015 7 6 5 4 3 Aggressiivinen 47,94% Kasvuhakuinen 37,73% Tasapainoinen 27,88% Maltillinen 18,04% Varovainen 8,64% 2 1-1 1.11.12 1.3.13

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2017

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2017 Markkinakatsaus Huhtikuu 2017 Talouskehitys Vuoden ensimmäiset isommat poliittiset Eurooppavaalit Hollannissa menivät markkinoiden kannalta hyvin Vapauspuolueen kannatuksen jäädessä selvästi odotuksia

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Odotusten mukaisia taloustilastoja heinäkuussa. elokuu 2014

Kuukausikatsaus. Odotusten mukaisia taloustilastoja heinäkuussa. elokuu 2014 Kuukausikatsaus elokuu 2014 6.8.2014 Odotusten mukaisia taloustilastoja heinäkuussa Yhdysvalloissa hyviä tilastoja, keskuspankkiodotukset laimentuneet Euroopan tilastointi ennallaan, Etelä-Euroopassakin

Lisätiedot

Keskuspankkiodotukset keskiössä. Yhdysvaltain keskuspankki ei kiirehdi ohjauskoron nostoa, taloustilastointi ennallaan

Keskuspankkiodotukset keskiössä. Yhdysvaltain keskuspankki ei kiirehdi ohjauskoron nostoa, taloustilastointi ennallaan Kuukausikatsaus joulukuu 2014 5.12.2014 Keskuspankkiodotukset keskiössä Yhdysvaltain keskuspankki ei kiirehdi ohjauskoron nostoa, taloustilastointi ennallaan Euroopan haasteena liian matala inflaatio ja

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus 3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. Kiina, öljy ja hyvät tilastot markkina-ajureina. Elokuu 2015. Yhdysvalloista ja Euroopasta hyviä tilastoja. Kiinassa epävarmuuksia

Kuukausikatsaus. Kiina, öljy ja hyvät tilastot markkina-ajureina. Elokuu 2015. Yhdysvalloista ja Euroopasta hyviä tilastoja. Kiinassa epävarmuuksia Kuukausikatsaus Elokuu 2015 Yhdysvalloista ja Euroopasta hyviä tilastoja Kiina, öljy ja hyvät tilastot markkina-ajureina Kiinassa epävarmuuksia Kehittyvillä markkinoilla useita epävarmuuksien lähteitä

Lisätiedot

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,1 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 49,3 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 1/2018 7/2018 1/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 24,5 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Markkinakatsaus Helmikuu 2018

Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti tammikuun katsauksessaan maailman talouskasvuennustetta vuosille 2018 ja 2019 tasolle 3,9 prosenttia (ennen 3,7 prosenttia).

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015 Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2016

Markkinakatsaus. Elokuu 2016 Markkinakatsaus Elokuu 2016 Talouskehitys Brexit -tulos yllätti finanssimarkkinat, mutta sen aiheuttama volatiliteetti markkinoilla jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi IMF laski kuitenkin globaalia kasvuennustettaan

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015 Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi

Lisätiedot

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016 Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. Matti Kantomaa

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. Matti Kantomaa Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan Matti Kantomaa Tämän päivän haasteet korkosijoittajalle 1 kk Euribor 0,4 % Saksan 2 vuoden obligaatiotuotto 0,17 % Saksan 10 vuoden obligaatiotuotto 1,7 %

Lisätiedot

RAHASTO TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 55,8 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016 Markkinakatsaus Toukokuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja, IMF laski ennusteensa maailmantalouden vuoden 2016 ja 2017 kasvulle Euroalueen ensimmäisen neljänneksen BKT:n

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2017

Markkinakatsaus. Toukokuu 2017 Markkinakatsaus Toukokuu 2017 Talouskehitys Vuoden toiset ja ehkä tärkeimmät poliittiset Eurooppavaalit Ranskassa menivät markkinoiden kannalta erinomaisesti, Macronin valinta presidentiksi nosti euroa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016 Markkinakatsaus Kesäkuu 2016 Talouskehitys Maailmantalous on OECD:n mukaan hitaan kasvun ansassa, tarvetta on kokonaisvaltaisille vero- ja rahapoliittisille sekä rakeenteellisille toimenpiteille Suomen

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO MALTTI OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 26,7 % 25 % Korkosijoitukset 73,3

Lisätiedot

Markkinakatsaus Marraskuu 2017

Markkinakatsaus Marraskuu 2017 Markkinakatsaus Marraskuu 2017 Talouskehitys Trump nimitti Yhdysvaltojen keskuspankin (FED) tulevaksi pääjohtajaksi Jerome H. Powellin, joka jatkanee FEDin nykyistä rahapoliittista linjaa. Valinta nostaa

Lisätiedot

Markkinakatsaus Elokuu 2017

Markkinakatsaus Elokuu 2017 Markkinakatsaus Elokuu 2017 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) piti globaalin kasvun ennusteet muuttumattomana (3,5 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018) heinäkuun katsauksessaan. Kasvuennusteita

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - joulukuu

JAM kuukausikatsaus - joulukuu Pvm: 31.12.2017 JAM kuukausikatsaus - joulukuu Joulukuu oli markkinoilla muutamaa viime vuotta rauhallisempi, eikä yhtä päivänsisäistä eur/usd -kurssipiikkiä lukuunottamatta merkittävissä indekseissä tai

Lisätiedot

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Markkinaympäristö talouden fundamentit edelleen kunnossa Maailmantalouden kasvu on edelleen vahvaa, joskin hidastunut viime vuodesta

Lisätiedot

Markkinakatsaus. tammikuu 2017

Markkinakatsaus. tammikuu 2017 Markkinakatsaus tammikuu 2017 Talouskehitys IMF:n odotukset Maailman BKT-kasvun suhteen ennallaan (3,4 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018). Talousennusteisiin liittyy kuitenkin tällä hetkellä tavallista

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 52,3 % 50 % Korkosijoitukset 47,7 %

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,1 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 1/2018 ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,4 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 ALLOKAATIO KASVU MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,3 % 75 % Korkosijoitukset 19,7

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 51,4 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Syyskuu 2016

Markkinakatsaus. Syyskuu 2016 Markkinakatsaus Syyskuu 2016 Talouskehitys Talouden makroluvut vaihtelevia viime kuukauden aikana, kuitenkin enemmän negatiivisia kuin positiivisia yllätyksiä kehittyneiden talouksien osalta Euroopan keskuspankki

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015 Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit

Lisätiedot

Markkinakatsaus Syyskuu 2017

Markkinakatsaus Syyskuu 2017 Markkinakatsaus Syyskuu 2017 Talouskehitys Yhdysvalloissa velkakattoneuvotteluihin otettiin myrskytuhojen takia 3 kuukauden aikalisä. Trumpin verouudistuksen uskottavuus horjuu, kun Valkoisen talon sisälläkin

Lisätiedot

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,6 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus Kesäkuu 2017

Markkinakatsaus Kesäkuu 2017 Markkinakatsaus Kesäkuu 2017 Talouskehitys Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella Macronin puolue otti selvän voiton. Macronille tullee enemmistö parlamentissa, mikä on talouden kannalta

Lisätiedot

Makrokatsaus. Toukokuu 2016

Makrokatsaus. Toukokuu 2016 Makrokatsaus Toukokuu 2016 Osakkeet nousivat toukokuussa 2 Oslon pörssi kehittyi myönteisesti myös toukokuussa 1,8 prosentin nousulla. Öljyn tynnyrihinta nousi edelleen ja oli kuukauden lopussa noin 50

Lisätiedot