YLIOPISTO,KAUPPAKORKEAKOULU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLIOPISTO,KAUPPAKORKEAKOULU"

Transkriptio

1 YRITYSJÄRJESTELYT 32E2220 Elinkeinoverotus AALTO- YLIOPISTO,KAUPPAKORKEAKOULU 2017 Dosentti Pauli K Mattila

2 Erilaisia yritysjärjestelyitä Suppeassa mielessä yritysjärjestelyillä ymmärretään EVL h :ssä (ja TVL 28 ) mainittuja direktiivipohjaisia järjestelyjä. Laajemmassa mielessä yritysjärjestelyiksi luetaan myös toimintamuodon muutokset (TVL 24 ja EVL 51 c ) ja yhtiöiden purkautumiset (EVL 51 d ja TVL 27 ). Samoin laajan käsitteen piiriin voidaan vielä lukea varojen sijoittamiset ja ulosottamiset yrityksistä (EVL 51 b ), omaisuuslajivaihdokset (EVL 51 ) sekä tulolähdesiirrot (EVL 51 a ). Jäljempänä yritysjärjestelyjä tarkastellaan pääosin vain suppean käsitteen mukaisissa tilanteissa. EVL h :n taustana on niin sanottu yritysjärjestelydirektiivi (90/434/ETY). Käytännössä tämä merkitsee sitä, että säännösten soveltamisessa on otettava huomioon direktiivi ja sen viralliset tulkinnat.

3 Toimintamuodon muutokset 1 Toimintamuodon, eli yritysmuodon, muutosten verovaikutuksista on säädetty TVL 24 :ssä, johon viitataan EVL 51 c :ssä. TVL 24 :ssä on kuvattu 6 eri tilannetta: Yhtymän ei katsota verotuksessa purkautuvan eikä liikkeen, ammatin taikka maa- tai metsätalouden harjoittajan lopettavan toimintaansa siltä osin kuin toimintamuodon muutoksessa aikaisemmin harjoitettuun toimintaan liittyvät varat ja velat siirtyvät samoista arvoista seuraavissa tapauksissa: 1) liikkeen- tai ammatinharjoittajan taikka maa- tai metsätalouden harjoittaja perustaa tätä toimintaa jatkamaan avoimen yhtiön, johon hän tulee yhtiömieheksi tai kommandiittiyhtiön, johon hän tulee vastuunalaiseksi yhtiömieheksi tai osakeyhtiön, jonka osakkeet hän merkitsee; 2) kuolinpesän harjoittamaa elinkeinotoimintaa tai maa- tai metsätaloutta jatkamaan perustetaan avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö, johon vähintään yksi kuolinpesän osakkaista tulee avoimen yhtiön yhtiömieheksi tai kommandiittiyhtiön vastuunalaiseksi yhtiömieheksi, tai osakeyhtiö, jonka osakkeet merkitsee yksi tai useampi kuolinpesän osakas;

4 Toimintamuodon muutokset 2 Jatkuu TVL 24 3) elinkeinotoimintaa tai maa- tai metsätaloutta harjoittavan yhtymän toimintaa jatkamaan perustetaan avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö, johon vähintään yksi yhtymän osakkaista tulee avoimen yhtiön yhtiömieheksi tai kommandiittiyhtiön vastuunalaiseksi yhtiömieheksi, tai osakeyhtiö, jonka osakkeet merkitsee yksi tai useampi yhtymän osakas; 4) avoimen yhtiön yhtiömies tai kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies ryhtyy jatkamaan purkautuvan avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön toimintaa yksityisen liikkeen, ammatin taikka maa- tai metsätalouden harjoittajana; 5) avoin yhtiö muutetaan kommandiittiyhtiöksi tai osakeyhtiöksi taikka kommandiittiyhtiö avoimeksi yhtiöksi tai osakeyhtiöksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetussa laissa (389/88) tarkoitetulla tavalla; eikä 6) muissa edellä mainittuihin tilanteisiin rinnastettavissa tapauksissa.

5 Toimintamuodon muutokset 3 Yrityksen on säilytettävä muutoksen yhteydessä identiteettinsä (esim. vanhaa yritystä ei voida muuttaa useammaksi uudeksi yritykseksi) Yritysmuodon muutoksen yhteydessä noudatetaan tasejatkuvuuden periaatetta: Siirtyvän toiminnan verotuksessa vähentämättä olevat menot vähennetään toimintamuodon muutoksen jälkeen samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty ilman toimintamuodon muutosta. Osakeyhtiö saa sinä verovuonna, jona toimintamuodon muutos on tapahtunut, vähentää sille siirtyneen käyttöomaisuuden hankintamenosta ja muista pitkävaikutteisista menoista poistoina enintään määrät, jotka vastaavat verovuoden enimmäispoistoja vähennettynä siirtyvää toimintaa harjoittaneen verotuksessa verovuonna hyväksyttävien poistojen määrillä (eli poistot vain yhteen kertaan muutosvuonna). Toimintavaraus (TVL 46a )luetaan liikkeen tai ammatin tai yhtymän veronalaiseen tuloon muutosvuonna.

6 Toimintamuodon muutokset 4 Muutos osakeyhtiöksi katkaisee verovuoden (TVL 24.5 ): Jos luonnollisen henkilön, kuolinpesän tai yhtymän elinkeinotoiminta taikka maa- tai metsätalous siirtyy perustettavalle osakeyhtiölle taikka avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö muutetaan osakeyhtiöksi, osakeyhtiötä edeltävän verovelvollisen tai yhtymän verovuoden katsotaan päättyvän osakeyhtiön merkitsemiseen kaupparekisteriin. Omistusajat eivät katkea, kun AY muutetaan KY:ksi tai Oy:ksi tai KY muutetaan AY:ksi tai Oy:ksi, jos omistusosuus ei nouse muutoksen yhteydessä. Tällä on vaikutusta myöhemmin tehtävien luovutusten verotukseen. Siirtyvään toimintaan liittyvää omaisuutta luovutettaessa omistusajat lasketaan omaisuuden saannosta ennen toimintamuodon muutosta (TVL 24.3 )

7 KHO 2015:61 (KVL 17/2014) Yritysmuodon muutos, osakeyhtiö osuuskunnaksi Osakeyhtiö aiottiin osakeyhtiölain 19 luvun 4 :n 1 momentin mukaisesti muuttaa osuuskunnaksi, joka jatkaisi osakeyhtiön toimintaa. Kun osakeyhtiön muuttaminen osuuskunnaksi ei kuulu TVL 24 :n 1 momentin 1-5 kohdissa mainittuihin toimintamuodon muutoksiin eikä sitä voitu pitää 6 kohdassa tarkoitettuna näihin tilanteisiin rinnastettavana tapauksena, osakeyhtiön katsottiin purkautuvan verotuksessa (EVL 51 d ). Osakeyhtiölle vahvistetut tappiot eivät siirtyneet vähennettäväksi osuuskunnan verotuksessa. Osakeyhtiön viimeisen verovuoden katsottiin päättyvän siihen, kun yritysmuodon muutos merkittiin kaupparekisteriin. Ennakkoratkaisu vuosille 2014 ja TVL 24 ja EVL 51 c ja 51 d. Vrt. tapaukset, joissa TVL 24.1 :n 6 on sovellettu: taloudellinen yhdistys osuuskunnaksi (KVL 667/1989), taloudellinen yhdistys osakeyhtiöksi (KVL 81/1998), osuuskunta osakeyhtiöksi (KVL 353/1990) ja tavallinen kiinteistöosakeyhtiö keskinäiseksi osakeyhtiöksi (KVL 97/2005)

8 Varsinaiset yritysjärjestelyt Varsinaisia yritysjärjestelyjä ovat: 1. sulautuminen (EVL 52 a ja b sekä TVL 28 ), 2. jakautuminen (EVL 52 c ja TVL 28 ), 3. liiketoimintasiirto (EVL 52 d ), 4. osakevaihto (EVL 52 f ja TVL 45 :n 2 mom.) ja 5. sääntömääräisen kotipaikan siirto (EVL 52 g ). EVL 52 h : veronkierron estosäännös

9 Yritysjärjestelyiden normitausta Yritysjärjestelyiden kolme normistoa: 1. Yhteisöoikeudellinen normisto (OYL, OKL ja AKL) 2. Kirjanpidollinen normisto (KPL) 3. Veronormisto (EVL ja TVL sekä yritysjärjestelydirektiivi)

10 Yleistä yritysjärjestelyistä 1 Yritysjärjestelydirektiivin tavoitteena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä Euroopan Unionin alueella. Direktiiviä sovelletaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden lisäksi muissa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvissa maissa. Suomen sisäisissä yritysjärjestelyissä on sallittu samat veroedut, jotka direktiivi edellyttää annettavaksi rajat ylittävissä järjestelyissä. EU-vero-oikeuden tulkinnassa on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (EYT), alkaen EU-tuomioistuimen (EUT), ratkaisuilla korostunut asema sekä kotimaisissa että rajat ylittävissä tilanteissa.

11 Yleistä yritysjärjestelyistä 2 Lähtökohtana on, että yritysjärjestelystä ei aiheudu välittömiä tuloveroseuraamuksia järjestelyihin osallistuville yrityksille tai niiden omistajille. Perusajatuksena on jatkuvuusperiaate ja luovutusvoiton verotuksen lykkääntyminen järjestelyä seuraavaan luovutukseen. Verotuksessa hankintamenot säilyvät yritysjärjestelyissä ennallaan. Yritysjärjestelyiltä edellytetään hyväksyttävää liiketaloudellista perustetta. Syitä voivat olla esimerkiksi konsernirakenteen uudelleenjärjestäminen, synergiaedut, yrityskoon kasvattaminen, yrityksen myyntikuntoon saattaminen, yrityksen oston jälkeinen sopeuttaminen konserniin, uusien osakkaiden saamisen varmistaminen, sukupolvenvaihdos ja rahoitusjärjestelyt

12 Yleistä yritysjärjestelyistä 3 Yritysjärjestelysäännösten soveltamisessa on yleisinä yritysjärjestelysäännösten soveltamiseen liittyvinä kysymyksinä muistettava tarkistaa ainakin seuraavat yksityiskohdat: 1. mitä yritysmuotoja säännöstö koskee (EVL 52 :n 1 mom.), 2. edellyttääkö säännöstön soveltaminen EVL-statusta vai koskeeko se myös TVL-yhtiöitä (TVL 28 ja 45 :n 2 mom.) ja 3. jos järjestely ylittää rajat (EU:n jäsenvaltiot), mitä lisäedellytyksiä saatetaan vaatia (EVL 52 e ). Yritysjärjestelysäännökset liiketoimintasiirtoa lukuun ottamatta sisältyvät myös tuloverolakiin (TVL 28 ). Oikeuskäytännön (KHO:2012:24) mukaan myös TVL:n mukaan verotettavaan yhtiöön sovelletaan EVL 52 d :n liiketoimintasiirtoa koskevasta säännöksestä ilmeneviä periaatteita.

13 Yleistä yritysjärjestelyistä 4 Yritysjärjestelyjä toteutettaessa on otettava huomioon myös asiaa sääntelevä yhtiölainsäädäntö. Yksityisoikeudellisilla säännöksillä on merkitystä verotuksessa muun muassa sen vuoksi, että sulautumista ja jakautumista voidaan pitää EVL:ssä tarkoitettuna sulautumisena ja jakautumisena vain, jos se on täytäntöön pantu yksityisoikeudellisten säännösten mukaisesti. Kaikki OYL:n vaatimukset täyttävät sulautumiset ja jakautumiset eivät ole EVL:ssä tarkoitettuja sulautumisia ja jakautumisia. Tämän vuoksi sulautumista ja jakautumista koskevia verolainsäädännön säännöksiä ei tällöin voida soveltaa. Liiketoimintasiirrosta ja osakevaihdosta ei ole yhtiöoikeudessa erityissäännöksiä.

14 Sulautumiset 1 Säännökset: EVL 52 a ja b sekä TVL 28 OYL 16 luku, OKL 20 luku ja AKL 8:6 EVL:n ja OYL:n säännöksissä eroja (esim. fuusiovastike) Muodot: 1. tavallinen fuusio 2. sekafuusio 3. tytäryhtiöfuusio 4. kombinaatiofuusio (5. fuusiot rajojen yli, SE ja SCE). Tunnetaan myös ns. vastavirtasulautuminen. Ilmeisesti Nordealla edessä, kun kotipaikka siirtyy Suomeen. EVL ei tunne kolmikantafuusiota.

15 Sulautumiset 2 Termit: sulautuva yhtiö/vastaanottava yhtiö Voimaantulo: kun sulautumisen täytäntöönpano on rekisteröity Luonne: Edellytykset: yleisseuraanto 1. tasejatkuvuus, 2. fuusiovastikkeena uudet/vanhat omat osakkeet ja rahaa max 10 % vastikeosakkeiden nimellisarvosta tai 3. ei lainkaan vastikeosakkeita (EVL 52a :n 2 kohta), joka koskee tytär- ja sisaryhtiösulautumisia. Luonnollisen henkilön omistamien yhtiöiden sulautuminen vastaa taloudelliselta luonteeltaan EVL 52 a :n 2 kohdassa tarkoitettua sisaryhtiösulautumista, voidaan luonnollisen henkilön omistamien yhtiöiden sulautumista oikeuskäytännön (KHO:2010:79) mukaan pitää EVL 52 a :n 1 kohdan mukaisena sulautumisena, vaikka sulautumisvastiketta ei anneta.

16 Sulautumiset 3 Sulautuvan yhtiön ei katsota purkautuvan verotuksessa. Hankintamenot ja muut vähennyskelpoiset menot vähennetään vastaanottavassa yhtiössä samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty sulautuvassa yhtiössä. Sulautuvaa yhtiötä verotetaan erillisenä verovelvollisena sulautumisen voimaantuloon asti. Poistot myönnetään sulautumisvuodelta vain yhteen kertaan. EVL 5 a :ssä tarkoitetut oikaisuerät luetaan tuloksi samalla tavalla kuin ne olisi luettu tuloksi ilman sulautumista. Fuusiovoitto ei ole veronlaista tuloa eikä tappio vähennyskelpoinen erä verotuksessa.

17 Oikeus- ja verotuskäytännön mukaan veronkiertosäännöksen soveltaminen sulautumisen yhteydessä on poikkeuksellista (EVL 52 h ). Sulautumiset 4 Verotuksessa on EVL 52 b :ssä säädelty sulautuvan ja vastaanottavan yhtiön verotuksen ohella myös sulautuvan yhtiön osakkaan verotus. Sulautuvan yhtiön osakkaan verotuksessa osakkeiden vaihtumista vastaanottavan yhtiön osakkeisiin ei pidetä luovutuksena eikä niistä tarvitse maksaa varainsiirtoveroa (VSVL 15.4 ). Hankintamenot säilyvät entisellään. (Rahavastiketilanteissa kysymyksessä on luovutus.) Sulautuminen ei merkitse myöskään omistusaikojen katkeamista, millä voi olla suuri merkitys osakkaan luovutusvoittoverotuksessa myöhemmin (TVL 46.1, hankintameno-olettama 10 vuoden omistuksen jälkeen 40 %). Määräajoilla on merkitystä myös TVL 48.1 :n 3 kohdan soveltamisen edellytyksenä (ns. sukupolvenvaihdoskauppa).

18 Sulautumiset 5 Emoyhtiön sulautuminen tytäryhtiöön eli vastavirtafuusio Vastavirtasulautumisessa emoyhtiö sulautuu tytäryhtiöönsä eli purkautuu ilman selvitysmenettelyä ja siirtää kaikki varansa ja velkansa tytäryhtiölle. Emoyhtiön osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa tytäryhtiön liikkeelle laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Sulautuvan emoyhtiön tappiot eivät siirry vastaanottavalle yhtiölle, jos emoyhtiö on omistanut kaikki tytäryhtiön osakkeet. Vastaanottavan tytäryhtiön kannalta sulautumisessa tapahtuu omistajanvaihdos eikä vastaanottavalla yhtiöllä ole sulautumisen jälkeen oikeutta vähentää omia vanhoja tappioitaan (KHO:2004:59). Omien tappioidensa vähentämiseen yhtiö voi kuitenkin hakea poikkeuslupaa.

19 Jos sulautumissäännöstö ei toimi Jos sulautuminen ei täytä EVL 52 a ja 52 b :n edellytyksiä tai jos kyseessä on EVL 52 h :ssä säädetty veron kiertämistilanne, sulautuvan yhtiön katsotaan tällöin verotuksessa purkautuvan. Sulautuvan yhtiön omaisuus arvostetaan käypään arvoon EVL 51 d :n mukaisesti. Myös varaukset purkautuvat sulautuvan yhtiön veronalaiseksi tuloksi. Osakkeet katsotaan luovutetuiksi ja saaduksi vastikkeeksi laskennallinen jako-osa yhtiöstä. Vastaanottavan yhtiön verotuksessa omaisuuden hankintamenoksi luetaan käypä arvo, joka on tuloutettu sulautuvassa yhtiössä. Tappiot eivät purkautumiseksi katsottavan järjestelyn yhteydessä siirry vastaanottavalle yhtiölle. Vaikka EVL:n sulautumissäännöksiä ei sovelleta, järjestelyssä on siviilioikeudellisesti kysymys sulautumisesta. EVL:n sulautumissäännökset eivät sovellu esimerkiksi kolmikantasulautumisessa, koska sulautumisvastiketta ei tällöin anna vastaanottava yhtiö kuten EVL 52 a edellyttää. Soveltamisalan ulkopuolelle jäävät myös tilanteet, joissa sulautumisvastike maksetaan kokonaisuudessaan rahana (KHO:2012:23).

20 EVL 52 a 52 a ( /1424) Sulautumisella tarkoitetaan järjestelyä, jossa: 1) yksi tai useampi osakeyhtiö (sulautuva yhtiö) purkautuen selvitysmenettelyttä siirtää kaikki varansa ja velkansa toiselle osakeyhtiölle (vastaanottava yhtiö) ja jossa sulautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat vastikkeena omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita; vastike saa olla myös rahaa, kuitenkin enintään kymmenen prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden yhteenlasketusta nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta maksettua osakepääomaa; tai ( /1077) 2) sulautuva yhtiö purkautuen selvitysmenettelyttä siirtää kaikki varansa ja velkansa vastaanottavalle yhtiölle, jonka hallussa ovat kaikki sulautuvan yhtiön osakepääomaa edustavat osakkeet, tai tuollaisen yhtiön kokonaan omistamalle osakeyhtiölle.

21 EVL 52 b 52 b ( /1733) Sulautuvan yhtiön ei katsota purkautuvan verotuksessa. Sulautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot ja muut vähennyskelpoiset menot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty sulautuvan yhtiön verotuksessa. Yhtiöiden sulautuessa syntynyt voitto ei ole veronalaista tuloa eikä tappio vähennyskelpoinen meno. Vastaanottava yhtiö saa vähentää sen verovuoden verotuksessa, jonka aikana sulautuminen on tapahtunut, sulautumisessa siirtyneen käyttöomaisuuden hankintamenosta ja muista pitkävaikutteisista menoista poistoina enintään määrän, joka vastaa verovuoden enimmäispoistoa vähennettynä sulautuvan yhtiön verotuksessa verovuonna hyväksyttävän poiston määrällä. Sulautumisen yhteydessä siirtyneet varaukset ja siirtyneisiin varoihin kohdistuvat 5 a :ssä tarkoitetut oikaisuerät luetaan veronalaiseksi tuloksi samalla tavalla kuin ne olisi luettu veronalaiseksi tuloksi sulautuvan yhtiön verotuksessa. Sulautuvaa ja vastaanottavaa yhtiötä käsitellään erillisinä verovelvollisina siihen asti, kun sulautuminen on tullut voimaan. Sulautuvan yhtiön osakkeenomistajan verotuksessa osakkeiden vaihtamista vastaanottavan yhtiön osakkeisiin ei pidetä osakkeiden luovutuksena. Sulautumisvastikkeena saatujen osakkeiden hankintamenoksi luetaan sulautuneen yhtiön osakkeiden hankintamenoa vastaava määrä. Siltä osin kuin sulautumisvastikkeena saadaan rahaa, sulautumista pidetään osakkeiden luovutuksena

22 Jakautuminen 1 Säännökset: OYL 17 luvussa ja OKL 21 luvussa ja EVL 52 c :ssä ja TVL 28 :ssä Muodot: Kokonaisjakautuminen ja Osittaisjakautuminen Luonne: Yleisseuraanto Verovaikutukset: Pääosin kuin sulautumisessa

23 Jakautuminen 2 Jakautumisella tarkoitetaan järjestelyä, jossa jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat vastikkeena omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa kunkin vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita; vastike saa olla myös rahaa, kuitenkin enintään kymmenen prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta yhtiön maksettua osakepääomaa ja jossa: 1) osakeyhtiö purkautuu selvitysmenettelyttä siten, että kaikki sen varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle osakeyhtiölle (kokonaisjakautuminen); tai 2) osakeyhtiö selvitysmenettelyttä siirtää, ilman että se purkautuu, yhden tai useamman liiketoimintakokonaisuutensa sellaisenaan yhdelle tai useammalle osakeyhtiölle ja jättää vähintään yhden liiketoimintakokonaisuuden siirtävään yhtiöön (osittaisjakautuminen). Liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan yhtiön osan kaikkia varoja ja vastuita, jotka hallinnollisesti muodostavat itsenäisen toiminnan eli omavaraiseen toimintaan kykenevän yksikön.

24 KVL 40/2014 Kysymys oli siitä, täyttyykö osittaisjakautumisessa (EVL 52 c ) liiketoimintakokonaisuuden vaatimus, kun kohteena ovat: - oma toimitilakiinteistö ja - puolet keskinäisen kiinteistöyhtiön osakekannasta Osittaisjakautumisessa syntyvällä keskinäisellä kiinteistöyhtiöllä ei olisi ollut henkilökuntaa. Kun suunnitellussa järjestelyssä perustettavaan yhtiöön ei siirretty aktiivista toimintaa ja siirtyvät varat koostuivat yksittäisistä varallisuuseristä, niiden ei katsottu muodostavan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c :n 2 momentissa tarkoitettua liiketoimintakokonaisuutta. Tämän vuoksi järjestelyyn ei sovellettu mainitun lain 52 c :n osittaisjakautumista koskevia säännöksiä. Järjestely onnistuisi kokonaisjakautumisella.

25 KVL 26/2016 Asiassa on kysymys osittaisjakautumisesta, jossa myös on vaatimus liiketoimintakokonaisuuden vaatimuksesta (EVL 52 c ) A Oy oli aravayhtiö, joka omisti ja hallinnoi neljää aravarajoituslain alaista asunto-osakeyhtiötä, joista kukin omisti vuokrakerrostalon. Näistä asuntoosakeyhtiöistä As Oy B oli vapautumassa aravarajoituslain alaisuudesta vuoden 2016 aikana. A Oy:n oli tarkoitus siirtää As Oy B osakkeet ja tähän toimintaan liittyvät muut varat sekä velat perustettavalle uudelle asuntoosakeyhtiölle. Järjestelyssä siirrettävän, aravarajoituslain alaisuudesta vapautuvan vuokrauskohteen katsottiin aravarajoituslain sääntely huomioon ottaen muodostavan A Oy:n muusta vuokraustoiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden ja osittaisjakautumiseen sovellettiin EVL 52 c :n säännöksiä.

26 Jakautuminen 3 EVL 52.1 :n mukaan osakeyhtiön lisäksi jakautumissäännöstä sovelletaan muiden TVL 3 :ssä tarkoitettujen kotimaisten yhteisöjen jakautumisiin, joita ovat esimerkiksi valtio ja sen laitos, kunta ja kuntayhtymä, seurakunta ja muu uskonnollinen yhdyskunta, osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, sijoitusrahasto, yliopisto, keskinäinen vakuutusyhtiö, aatteellinen tai taloudellinen yhdistys, säätiö ja laitos. Jakautumissäännöstä sovelletaan myös tilanteissa, joissa jakautuva yhtiö on tavallinen kiinteistöosakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö tai asuntoosakeyhtiö. Jakautumisessa vastaanottavana yhtiönä voi olla joko jakautumisen yhteydessä perustettava tai jo toimiva yhteisö. Yhtymä (TVL 4 ) ei voi olla jakautumisessa jakautuvana tai vastaanottavana osapuolena.

27 Jakautuminen 4 Jakautuminen ei aiheuta välittömiä tuloveroseuraamuksia jakautumiseen osallistuville yhtiöille. Verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot ja muut vähennyskelpoiset menot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Osakkaan verotuksessa jakautumista ei katsota osakkeiden luovuttamiseksi. Varaukset, jotka kohdistuvat tiettyyn toimintaan, siirtyvät sille vastaanottavalle yhtiölle, jolle siirrettyyn toimintaan varaus kohdistuu. Jakautumisessa noudatetaan poistojen osalta samoja periaatteita kuin sulautumisessa. Jakautumisessa jakautuvan yhtiön tappiot siirtyvät TVL 123 :n mukaan vastaanottavalle yhteisölle siltä osin kuin on ilmeistä, että tappiot ovat syntyneet vastaanottavalle yhteisölle siirtyneessä toiminnassa. Muilta osin tappiot siirtyvät samassa suhteessa kuin jakautuvan yhteisön nettovarallisuus siirtyy vastaanottaville yhteisöille. Varainsiirtoveroa ei ole suoritettava siirrettäessä kiinteistö tai arvopapereita toimintaa jatkavalle yhteisölle

28 Jakautuminen 5 Osakkeiden hankintamenon määrittäminen (EVL 52 c :n 5 mom.) TAUSTA: Aluksi on ollut yksi yhtiö ja seuraavassa vaiheessa on kaksi tai jopa useampi yhtiö, joiden osakkeiden kesken alkuperäinen hankintameno tulee jakaa. Kokonaisjakautumisessa vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintamenoksi katsotaan se osa jakautuvan yhtiön osakkeiden hankintamenosta, joka vastaa vastaanottavalle yhtiölle siirtynyttä osaa jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta Osittaisjakautumisessa jakautuneen yhtiön osakkeiden hankintamenoksi katsotaan se osa jakautuvan yhtiön osakkeiden hankintamenosta, joka vastaa sille jäänyttä osaa jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta. Täydennyssääntö: Jos kuitenkin on ilmeistä, että nettovarallisuuksien suhde olennaisesti poikkeaa näiden yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen suhteesta, hankintamenon jakoperusteena käytetään osakkeiden käypien arvojen suhdetta.

29 Jakautuminen 6 Kokonaisjakautumisen ja osittaisjakautumisen käyttömahdollisuudet poikkeavat toisistaan osittaisjakautumiseen liittyvän liiketoimintakokonaisuusedellytyksen vuoksi. Jakautumiselta edellytetään liiketaloudellista perustetta, joita ovat esimerkiksi liiketoimintakokonaisuuksien eriyttäminen, henkilön sitouttaminen, sukupolvenvaihdoksen helpottaminen, liiketoiminnan ja kiinteistöomaisuuden eriyttäminen eri yhtiöihin ja kiinteistöomaisuuden erottaminen yhtiön muusta toiminnasta myyntitarkoituksessa (KVL 15/2009, KVL 12/2009, KVL 98/2002). Jakautuminen asunto-osakeyhtiöön voi avata mahdollisuuden välttää luovutusvoittoveron ja vuokranmaksuvelvollisuuden, joiden myötä järjestelyyn ei voida soveltaa EVL 52 c :ää (KHO:2013:44). Liiketoimintaan kuulumattoman varallisuuden eriyttäminen (KHO:1999:2) on usein syynä kokonaisjakautumiselle. Vaaratilanne syntyy, jos vastaanottava yhtiö on tarkoitus pian purkaa (KHO:1999:63). Osittaisjakautumisessa jakautuvan yhtiön y-tunnus säilyy samana, mutta kokonaisjakautumisessa jakautuva yhtiö purkautuu. Purkautumisesta johtuva y-tunnuksen vaihtuminen aiheuttaa yrityksille usein yksityisoikeudellisten sopimusten, erilaisten lupaasioiden yms. asioiden uudelleen järjestelyjä, joka voi vaikeuttaa järjestelyn toteuttamista. Tämän vuoksi haluttu lopputulos pyritään usein saavuttamaan osittaisjakautumisen avulla.

30 KHO 2013:44 Jakautumishetkellä A Oy:llä ei ollut enää liiketoimintaa ja sillä oli vain kaksi 130 kilometrin päässä toisistaan sijaitsevaa kiinteistöä. Yhtiön kahden osakkaan tarkoituksena oli pitää R:n kunnassa sijaitseva kiinteistö itsellään eläkeasuntona ja helpottaa jakautumisella K:n kunnassa sijaitsevan kiinteistön realisointia. Osakkaat myivät Kiinteistö Oy L:n osakkeet Kyseiseen, osaltaan liiketoiminnan lopettamiseen liittyneeseen järjestelyyn ei ollut sovellettava elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h :n veron kiertämistä koskevaa säännöstä pelkästään sillä perusteella, että yhtiö ei ollut enää harjoittanut aktiivista liiketoimintaa. Säännöstä ei ollut sovellettava myöskään sillä perusteella, että järjestelyn yhtenä keskeisenä tarkoituksena oli ollut K:n kunnassa sijaitsevan kiinteistön nopea realisoiminen. Jakautuneen yhtiön osakkaat ovat kuitenkin voineet alkaa käyttää Asunto Oy R:n omistukseen siirtynyttä asuntoa tuloverolain 53 :n 1 kohdan mukaisella tavalla ilman vuokranmaksuvelvollisuutta, mikä ei ole ollut mahdollista ennen jakautumista. Asunto voi lisäksi myöhemmin olla myytävissä oman asunnon myyntivoittosäännösten puitteissa siten, että jakautuneen yhtiön omistusaikana kertynyt arvonnousu jää verovapaaksi. Kun järjestelyyn liittyi tällaiset jakautumissäännösten tarkoituksen vastaiset veroedut, oli ilmeistä, että yhtenä järjestelyn pääasiallisista tarkoituksista oli ollut veron kiertäminen tai veron välttäminen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h :ssä tarkoitetulla tavalla. Verovuosi Äänestys 3-2.

31 KHO 2016:115 Oliko yhtiöiden jakautuminen tehty ajatellen uusien yhtiöiden purkamista ja varojen jakamista luovutusvoittoverotuksin, joka oli edullisempaa kuin varojen jakaminen osinkona? Yhtiöt olivat kokonaisjakautuneet 2005, jolloin tarkoituksena oli yhtiöiden myynti. Yhtiöt oli kuitenkin päätetty purkaa 2007 ja Säännönmukaisessa verotuksessa katsottiin, että yhtiön omistaja oli saanut jako-osat peiteltynä osinkona (VML 28 ja 29 ). KHO katsoi, että jakautumiselle oli esitetty liiketaloudelliset syyt ja yhtiön toiminnan lopettamiselle ja purkamiselle ei tarvitse esittää liiketaloudellisia syitä. Asia tuli kuitenkin arvioida kokonaisuutena ja katsoa, oliko jakautumista käytetty vain välivaiheena tuleviin yhtiöiden purkautumisiin. KHO katsoi, että tätä ei voitu pitää ilmeisenä ja asiassa ei voitu soveltaa VML 28 ja 29. Jakautumisten syynä oli yhtiöiden myynti, jossa ostaja halusi ostaa vain varsinaisen liiketoiminnan (rakennusliike), ei muuta varallisuutta.

32 Jakautuminen 7 Näkökulma verosuunnitteluun Jakautumisen tärkein vaikutus verosuunnittelussa on siinä, että jakautumisella on mahdollista ilman välittömiä veroseuraamuksia pilkkoa luovutettavaksi tulevan yhtiön tase sopiviin paloihin. Tarve tällaiseen voi liittyä normaaliin yrityskauppaan tai sukupolvenvaihdokseen. Jakautuminen on erinomainen keino jalostaa luovutettava yhtiö luovutuskuntoon. Tavoite on ensisijaisesti liiketaloudellinen eikä verotuksellinen. Myytäväksi tai lahjoitettavaksi tarkoitetussa yhtiössä on usein varoja, jotka eivät välttämättä ole tarpeen liiketoiminnan harjoittamisessa tai ainakaan ostaja/lahjansaaja ei ole niistä kiinnostunut. Tällaisia varoja saattavat olla esimerkiksi jakamattomat voittovarat, kiinteistöt/osakehuoneistot ja arvopaperit. Kauppahinta saattaa nousta, jos myyjä voi tarjota ostettavaksi sellaisen yhtiön osakekannan, jossa on sisällä juuri ostajalle sopiva toiminta. Monesti tämä koskee juuri liiketoiminnan ydintä eikä muuta. Vastaavasti sukupolvenvaihdoksessa luovutus on tehtävissä jatkajalle helpommin, jos kohdeyhtiön tase on laihdutettu oikean muotoiseksi ennen luovutusta. Kauppahinta ilman lahjaveroa voi tällöin pudota huomattavasti. Vastaavasti kevyemmällä taseella lahjavero jää pienemmäksi.

33 Jos jakautumissäännös ei toimi Jakautuminen, johon ei sovelleta EVL 52 c :ää (osittaisjakautuminen) KVL 77/2004: A Oy jakautuu osakeyhtiölain 14 a luvun 1 :n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti siten, että osa sen varoista ja veloista siirtyy selvitysmenettelyttä perustettavalle yhtiölle B Oy:lle. A Oy:n sidottua omaa pääomaa alennetaan jakautumisen yhteydessä määrällä, joka tulee vastaanottavana yhtiönä olevan B Oy:n osakepääomaksi. A Oy:n osakkeenomistajille annetaan vastikkeena perustettavan B Oy:n osakkeita samassa suhteessa kuin he omistavat A Oy:n osakkeita. Hakemuksessa tarkoitetussa osittaisessa jakautumisessa varallisuuden siirtämistä vastaanottavalle yhtiölle pidettiin A Oy:n verotuksessa tulon realisoivana luovutuksena. Siirrettyjen varojen luovutushintana pidettiin niiden käypää arvoa. Osittaisessa jakautumisessa A Oy ei purkautunut verotuksessa. Osittainen jakautuminen aikaansai A Oy:n osakkaan X:n verotuksessa tulon realisoivan luovutuksen. X sai hänelle siirtyneiden B Oy:n osakkeiden käyvän arvon suuruisen pääomatulon, jota vastaavan osan omistamiensa A Oy:n osakkeiden hankintamenosta hän sai vähentää. Jos EVL 52 c ei toimi, siirretyt varat katsotaan realisoiduiksi, mikä voi aiheuttaa huomattavia verokuluja niin siirtävälle yhtiölle kuin sen omistajalle.

34 Liiketoimintasiirto 1 Säännös: EVL 52 d OYL ei tunne liiketoimintasiirtoa, mutta kysymys on nettoapportista joko perustettavaan yhtiöön tai jo toimivaan yhtiöön (OYL 2:6, OYL 9:12 ) Osapuolet: siirtävä yhtiö ja vastaanottava yhtiö Luonne: erityisseuraanto Verovaikutukset: liiketoimintakokonaisuus siirtyy poistamattomin hankintamenoin

35 Liiketoimintasiirto 2 EVL 52 d :n mukaan liiketoimintasiirrolla tarkoitetaan järjestelyä, jossa osakeyhtiö luovuttaa joko kaikki taikka yhteen tai useampaan liiketoimintakokonaisuuteensa kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle osakeyhtiölle saaden vastikkeeksi vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Siirto voi tapahtua joko liiketoimintasiirtoa varten perustettavaan tai jo olemassa olevaan yhtiöön. Vastaanottavan yhtiön tulee jatkaa siirtynyttä liiketoimintaa. Siirtävän yhtiön verotuksessa luovutetun omaisuuden veronalaiseksi luovutushinnaksi luetaan omaisuuden verotuksessa poistamatta oleva hankintamenon osa. Käteisvastikkeen käyttö ei ole EVL 52 d :n mukaan mahdollista

36 Liiketoimintasiirto 3 Liiketoimintasiirto voi koskea joko vain osaa liiketoimintakokonaisuuksista tai koko liiketoiminnan. TVL ja MVL eivät sisällä liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä, EVL:n liiketoimintasiirtoa koskevia periaatteita voidaan soveltaa myös TVL:n (KHO:2012:24) ja MVL:n (KVL 42/2009) mukaan verotettaviin yhteisöihin (KHO:2012:24) edellyttäen, että EVL 52 d :n edellytykset muutoin täyttyvät. Tytäryhtiö ei voi tehdä liiketoimintasiirtoa emoyhtiöön, koska tytäryhtiö ei saa merkitä emoyhtiön osakkeita (OYL 15:14 ). Yhtymä (TVL 4 ) ei voi olla liiketoimintasiirrossa siirtävänä eikä vastaanottavana osapuolena.

37 Liiketoimintasiirto 4 EVL 52.1 :n mukaan osakeyhtiön lisäksi liiketoimintasiirtosäännöstä sovelletaan muiden TVL 3 :ssä tarkoitettujen kotimaisten yhteisöjen liiketoiminnan siirtoon. TVL 3 :ssä mainittuja yhteisöjä ovat muun muassa valtio ja sen laitos, kunta ja kuntayhtymä, seurakunta ja muu uskonnollinen yhdyskunta, osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, sijoitusrahasto, yliopisto, keskinäinen vakuutusyhtiö, aatteellinen tai taloudellinen yhdistys, säätiö ja laitos. Myös yleishyödylliseen säätiöön voidaan soveltaa liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä (KVL 32/2008). EVL 52 d voi soveltua myös kunnallisten liikelaitosten yhtiöittämiseen. Ratkaisussa KHO:2014:29 katsottiin, ettei EVL 52 d :ää sovelleta kunnan kiinteistö- ja vuokraustoiminnan yhtiöittämistilanteessa. Sen sijaan ratkaisussa KHO:2014:184 kunnan satamaliiketoiminnan yhtiöittämistä kunnan kokonaan omistamaan osakeyhtiöön voitiin pitää EVL 52 d :n mukaisena liiketoimintasiirtona. Täten esimerkiksi kunnan harjoittama elinkeinotoiminnan tunnusmerkit täyttävä toiminta on mahdollista yhtiöittää liiketoimintasiirrolla.

38 Liiketoimintasiirto 5 Siirtävälle yhtiölle annetaan vastikkeena ainoastaan vastaanottavan yhtiön osakkeita. Lähtökohtaisesti liiketoimintasiirrossa voidaan käyttää vastikkeena myös erilajisia osakkeita. Osakkeet voivat olla vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Pääomasijoitus voidaan merkitä osakepääoman lisäksi myös sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Vastikeosakkeiden hankintamenoksi verotuksessa muodostuu siirrettyjen varojen verotuksessa vähentämättä oleva määrä vähennettynä siirtyneiden velkojen ja varausten määrällä. Liiketoimintasiirtosäännöksen soveltaminen edellyttää aina, että varojen arvo verotuksessa on vähintään velkojen ja varausten suuruinen (KHO 2001:3).

39 Liiketoimintasiirto 6 Liiketoimintakokonaisuus Siirrettävän varallisuuden tulee muodostaa siirtävässä yhtiössä liiketoimintakokonaisuus. Liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan liiketoimintaan liittyvien varojen ja velkojen kokonaisuutta, joka organisatorisesti muodostaa itsenäisesti toimeentulevan taloudellisen yksikön. Liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvat kaikki aineelliset ja aineettomat tuotannontekijät, jotka ovat tarpeen toiminnan toteuttamiseksi. Liiketoimintakokonaisuuden muodostava varallisuuskokonaisuus siirretään sellaisenaan. Jos liiketoimintakokonaisuuden ohessa siirretään siihen kuulumattomia eriä, näihin eriin ei sovelleta EVL 52 d :ää. Niiden siirto arvioidaan tavallisen luovutuksen tapaan. Liiketoimintakokonaisuus muodostuu selkeimmin yhtiöissä, jotka toimivat usealla toimialalla. Yksi tai useampi toimiala voidaan tällöin eriyttää liiketoimintasiirrolla. Myös esimerkiksi tuotantotoiminta ja myyntitoiminta voidaan siirtää omiin yhtiöihinsä.

40 Liiketoimintasiirto 7 Arvopaperikauppa ja sijoitustoiminta Siirrettävän arvopaperikauppa- ja sijoitustoiminnan tulee olla ollut siirtävässä yrityksessä aktiivista, pääsääntöisesti elinkeinotoiminnan tunnusmerkit täyttävää toimintaa, jotta siirrettävä toiminta voitaisiin katsoa liiketoimintakokonaisuudeksi. Jos sijoitustoiminta ei ole ollut siirtävässä yhtiössä aktiivista ja jos siirrettävä varallisuus käsittää esimerkiksi ainoastaan yksittäisiä rahavaroja ja rahastosijoituksia, ei toimea voida katsoa liiketoimintakokonaisuuden siirtämiseksi (KHO:2008:74).

41 KHO 2008:74 Kun A Oy, jonka toimialaksi yhtiöjärjestykseen oli merkitty puutarhaliiketoimintaan liittyvän toiminnan lisäksi arvopaperikauppa ja muu sijoitustoiminta, aikoi siirtää sijoitusvarallisuutensa perustettavalle uudelle osakeyhtiölle, ei näin toteutettavaan yritysjärjestelyyn voitu soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c :n osittaisjakautumista koskevaa säännöstä. Siirrettävä varallisuus käsitti pankkitalletuksia euroa, indeksilainan euroa sekä rahastosijoituksia euroa. Kysymys ei ollut liiketoimintakokonaisuuden siirtämisestä, kun sijoitustoiminta ei ollut ollut siirtävässä yhtiössä aktiivista ja kun siirrettävä varallisuus käsitti vain yksittäisiä varallisuuseriä eli rahavaroja ja rahastosijoituksia. Ennakkoratkaisu vuodelle 2007.

42 KVL 22/2016 Kysymyksessä on liiketoimintasiirto ja siinä vaadittu liikeketoimintakokonaisuuden vaatimus (EVL 52.1 d ) Yhdeksän paikallista sähköyhtiötä omistivat yhdessä 99 prosenttia A Oy:stä, joka harjoitti niiden toiminnasta erillistä alueverkkotoimintaa. Sähköyhtiöiden omistusosuudet A Oy:stä vaihtelivat 1,5 prosentista 20,5 prosenttiin. Paikallisten sähköyhtiöiden oli tarkoitus siirtää omistamansa A Oy:n osakkeet perustettavalle yhtiölle. Kunkin sähköyhtiön omistamaa yksittäistä osake-erää ei pidetty sellaisena itsenäisenä liiketoiminnan osana, jota EVL 52 d.1 :ssa tarkoitetaan liiketoimintakokonaisuutena. EVL 52.2 c : Liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan yhtiön osan kaikkia varoja ja vastuita, jotka hallinnollisesti muodostavat itsenäisen toiminnan eli omavaraiseen toimintaan kykenevän yksikön. Luovutukset tuloutuivat täten käyvin arvoin eikä verotuksessa poistamattomin arvoin.

43 Liiketoimintasiirto 8 Kiinteistöjen ja toimitilojen muodostama liiketoimintakokonaisuus Siirrettävän liiketoiminnan käytössä olevat kiinteistöt ja muut toimitilat ovat osa liiketoimintakokonaisuutta, joten ne tulee pääsääntöisesti siirtää muun liiketoiminnan mukana, eikä niitä voida jättää siirtävään yhtiöön. Kiinteistöjen ohella samaa periaatetta sovelletaan myös kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden perusteella omistettuihin toimitiloihin. Yksittäinen suurikaan liikekiinteistö ei lähtökohtaisesti muodosta EVL 52 d :n mukaista liiketoimintakokonaisuutta (KHO 2010 T 323). Laajahkon kiinteistöomaisuuden, kiinteistönhallinnointi- ja vuokraustoiminnan voidaan katsoa muodostavan liiketoimintakokonaisuuden

44 Liiketoimintasiirto 9 Liiketoiminnan siirtäminen, kun ei sovelleta EVL 52 d :ää Jos liiketoiminnan siirtäminen ei täytä EVL 52 d :n edellytyksiä, varojen siirtämistä vastaanottavaan yhtiöön käsitellään silloin verotuksessa vaihtona, jossa yhtiö luovuttaa omaisuuttaan vastaanottavan yhtiön osakkeita vastaan. Varat katsotaan luovutetuksi käypään arvoon. Myös varaukset purkautuvat siirtävän yhtiön tuloon. Vastaanottavan yhtiön verotuksessa omaisuuden hankintamenoksi luetaan käypä arvo, joka on tuloutettu siirtävässä yhtiössä. Varainsiirtoverosta ei ole mahdollista vapautua vastaavalla tavalla kuin EVL 52 d :n mukaisessa liiketoimintasiirrossa.

45 Osakevaihto 1 Säännökset: EVL 52 f ja TVL 45.5 OYL:n mukaan osakevaihdossa on kysymys apporttiehdoin tapahtuvasta suunnatusta osakeannista Osapuolet: 3 osapuolta:osakkeet hankkiva yhtiö, kohdeyhtiö, jonka osakkeita hankitaan ja sen osakkeenomistajat (osakkeet luovuttava taho). Verovaikutukset: luovutus ei realisoi voittoa eikä tappiota

46 Osakevaihto 2 Osakevaihto on järjestely, jossa osakeyhtiö hankkii sellaisen osuuden toisen osakeyhtiön osakkeista, että sen omistamat osakkeet tuottavat enemmän kuin puolet toisen yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai jos osakeyhtiöllä jo on enemmän kuin puolet äänimäärästä, hankkii lisää tämän yhtiön osakkeita. Osakkeet hankkinut yhtiö antaa vastikkeena toisen yhtiön osakkeenomistajille liikkeeseen laskemiaan uusia osakkeitaan tai hallussaan olevia omia osakkeitaan. Osa vastikkeesta voidaan antaa myös rahana, ei kuitenkaan enempää kuin kymmenen prosenttia vastikkeena annettujen osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta maksettua osakepääomaa.

47 Osakevaihto 3 Osakevaihdon verotus Luovuttajan verotus Osakkeita luovuttaneen osakkeenomistajan verotuksessa osakevaihdossa syntynyttä voittoa ei katsota veronalaiseksi tuloksi eikä tappiota vähennyskelpoiseksi menoksi. Vaihdossa vastaanotettujen osakkeiden hankintamenona pidetään luovutettujen osakkeiden verotuksessa poistamatta olevaa hankintamenon osaa. Siltä osin kuin vastikkeena saadaan rahaa, osakevaihtoa pidetään veronalaisena luovutuksena

48 Osakevaihto 4 Luovuttaja voi olla luonnollinen henkilö, kuolinpesä, yhtymä tai yhteisö. Kohdeyhtiö voi olla EVL:n tai TVL:n mukaan verotettava yhtiö. Osakevaihtoa koskevia säännöksiä voidaan soveltaa myös silloin, kun osakkeet hankkiva yhtiö on TVL:n mukaan verotettava yhtiö (KHO 2006 T 943). EVL 52 f :n säännös koskee tapauksia, joissa osakeyhtiö hankkii äänimäärän enemmistön kohdeyhtiöstä. Oikeuskäytännössä on katsottu, että äänimäärän enemmistön hankkimisella tarkoitetaan EVL 52 f :ssä tosiasiallista oikeutta käyttää äänivaltaa hankittujen osakkeiden nojalla yhtiökokouksessa (KHO 2001 T 92 ja KVL:114/2000). Osakkeiden lukumäärä tai suhteellinen osuus ei siten ole ratkaisevaa, jos yhtiöjärjestyksessä on äänestysrajoitusmääräys tai osakkeet tuottavat erilaisen äänimäärän. Jos yhtiössä on erilaisen äänimäärän tuottavia osakkeita, enemmistö voidaan saavuttaa jo vähäisenkin osakemäärän hankinnalla.

49 Osakevaihto 5 Jatkuvuusperiaate osakkaiden verotuksessa EVL 52 f :n 2 momentin mukainen jatkuvuusperiaate koskee vain osakkeet apporttiehdoin luovuttanutta osakkeenomistajaa. Osakevaihdon johdosta osakkeita luovuttaneelle osakkeenomistajalle ei synny veronalaista voittoa taikka vähennyskelpoista tappiota osakevaihdon verovuonna. Säännöksen tarkoituksena on huojentaa luovutusvoiton verotusta osakkeenomistajien verotuksessa siten, että verotus lykkääntyy ajankohtaan, jolloin vaihdossa saadut osakkeet luovutetaan edelleen. Osakkeiden hankintaajankohta ei muutu osakevaihdon vuoksi (esim. hankintameno-olettama ja EVL 6 b ). Osakevaihtoa koskevaa säännöstä ei sovelleta tilanteessa, jossa perustetaan uusi osakeyhtiö sijoittamalla perustettavaan yhtiöön apporttina ennestään omistetun yhtiön osakkeet (KHO 2005 T 254).

50 Osakevaihto 6 Hankintameno hankituille osakkeilla EVL 52 f ei määrittele vaihdon kohteena olevien osakkeiden hankintamenoa osakkeet hankkineen yhtiön verotuksessa. Koska osakevaihto ei ole yleisseuraanto ja osakkeet hankkivan yhtiön kannalta kyseessä on osakeanti apporttiomaisuutta vastaan, hankitut osakkeet voidaan erityissäännöksen puuttuessa arvostaa yhtiön verotuksessa käypään arvoon siitä riippumatta, mikä niiden arvoksi merkitään kirjanpidossa (KHO:2002:81). Kohdeyhtiön ja hankkivan yhtiön verotus Osakevaihtoa koskeva säännös ei koske osakevaihdon kohteena olevan yhtiön verotusta. Sekä kohdeyhtiö että hankkiva yhtiö saattavat menettää osakevaihdon seurauksena oikeutensa vanhojen tappioiden vähentämiseen. Näin tapahtuu, jos yli puolet yhtiön osakkeista vaihtaa omistajaa osakevaihdon yhteydessä. Tappioiden vähentämiseen voidaan hakea poikkeuslupa Konserniavustuksen antaminen edellyttää, että konsernisuhde on kestänyt koko verovuoden. Osakevaihdon yhteydessä tapahtuva omistajanvaihdos voi sen takia vaikuttaa yhtiöiden mahdollisuuteen antaa ja vastaanottaa konserniavustusta

51 Osakevaihto 7 Maastapoistumisverotus (exit tax) EVL 52 f :n 3 ja 4 momentissa säädetään tilanteista, joissa vastikeosakkeet saanut luonnollinen henkilö lakkaa olemasta Suomessa asuva verovelvollinen. Osakevaihdon verotuksen lykkäysetu säilyy myös tilanteessa, jossa osakkaana oleva luonnollinen henkilö muuttaa Euroopan talousalueen sisällä. Osakevaihdossa syntynyt luovutusvoitto tulee verotettavaksi vasta vastikeosakkeita luovutettaessa, jos osakkeiden luovuttaminen tapahtuu ennen kuin on kulunut viisi vuotta sen verovuoden päättymisestä, jonka aikana osakevaihto on tapahtunut. Jos henkilö siirtyy muualla kuin ETA-alueella sijaitsevassa valtiossa asuvaksi, osakevaihdossa verottamatta jäänyt luovutusvoitto verotetaan tällöin Suomessa. Säännöksen soveltamiselle on kuitenkin asetettu viiden vuoden aikaraja. Jos henkilö luovuttaa vastikeosakkeet tai muuttaa ETA-alueen ulkopuolelle vasta sen jälkeen, kun on kulunut vähintään viisi vuotta sen verovuoden päättymisestä, jonka aikana osakevaihto tapahtui, osakevaihdon yhteydessä syntynyttä luovutusvoittoa ei veroteta Suomessa.

52 Osakevaihto 8 Verotus, kun osakevaihtosäännös ei toimi Jos osakevaihto toteutetaan siten, että EVL 52 f :ssä säädetyt edellytykset eivät täyty, osakevaihtoon sovelletaan luovutusta koskevia säännöksiä. Jos osakevaihtosäännöstä ei voida soveltaa, osakkeiden käypä arvo on luovuttajan veronalaista tuloa ja osakkeiden poistamaton hankintameno vähennyskelpoista menoa, ellei luovutus kuulu EVL 6 :n 1 momentin 1 kohdan ja 6 b :n luovutushintoja koskevan verovapaussäännöksen piiriin. TVL:n mukaan verotettavalle luovuttajalle realisoituu luovutusvoitto tai tappio.

53 Verotuksen kiertäminen EVL 52 h ( /1137) Lain 52 ja 52 a 52 g :ssä olevia säännöksiä ei sovelleta, jos on ilmeistä, että järjestelyjen yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on ollut veron kiertäminen tai veron välttäminen. EVL 52 h :n nojalla yritysjärjestelyyn voidaan puuttua verotuksessa, jos on ilmeistä, että sulautumisen, jakautumisen, liiketoimintasiirron tai osakevaihdon yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on veron kiertäminen tai verotuksen välttäminen. Yritysjärjestelysäännösten tarkoitus on se, ettei verotus olisi esteenä toteutettaessa liiketaloudellisin perustein toimeenpantavia järjestelyjä, joissa on kysymys esimerkiksi yritysrakenteiden muokkaamisesta, toiminnan uudelleenorganisoinnista tai rationalisoinnista. Veron kiertämistä koskevan säännöksen tarkoitus ei ole estää normaalia verosuunnittelua, vaan torjua etujen myöntäminen silloin, kun verotukselliset tekijät ovat yksinomainen tai yksi pääasiallisista tarkoituksista koko järjestelylle. Säännöksille vieraiden etujen hankkiminen viittaa veron kiertämiseen. Vrt. suhde VML 28 :ään.

54 KHO 2017:78 s.1 Tässä oli kysymys periaatteellisesti erittäin tärkeästä prejudikaatista koskien veron kiertämistä yritysjärjestelyiden yhteydessä. Asia koski osakevaihtoa. X omisti kokonaan A Oy:n, jonka toimialana oli sijoitustoiminta. Tämän lisäksi hän omisti 50,60 % B Oy:stä, joka toimi puualalla. X pyysi Verohallinnolta ennakkoratkaisua, sovelletaanko osakevaihtoon, jossa X vaihtaa B Oy;n osakkeensa A Oy:n osakkeisiin, EVL 52 f :n ja TVL 45.5 :n osakevaihtoa koskevia säännöksiä vai onko kysymys veron kiertämisestä EVL 52 h :n tai VML 28 :n mukaisesti. Verohallinto (ennakkoratkaisu), HAO ja KHO kaikki katsoivat, että tapaukseen sovelletaan osakevaihtoa koskevia säännöksiä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö valitti kaikissa vaiheissa X:n saamasta ennakkoratkaisusta ja vaati EVL 52 h :n soveltamista.

55 KHO 2017:78 s. 2 Valitusten perusteena oli liiketaloudellisten perusteiden heikkous osakevaihdolle. Osakevaihto toi mm. seuraavat veroedut: * B Oy:n osinko tuli verovapaaksi, koska saajana A Oy * A Oy:n osakkeen matemaattinen arvo nousi ja X sai lisää edullista pääomatulona verotettavaa osinkoa * Kun A Oy mahdollisesti myi B Oy:n osakkeet, voitto oli mahdollista jakaa X:lle osinkona. KHO korosti ratkaisunsa perusteluissa direktiivin merkitystä ja EUT:n ratkaisua C-126/10, Foggia. KHO totesi, että osakevaihdolla ei pyritty B Oy:n osakkeiden verovapaaseen myyntiin (EVL 6 b ). Se, että liiketaloudelliset perusteet olivat ohuet, ei ollut este EVL 52 f:n soveltamiseen, kun huomioon otetaan direktiiivin tulkintavaikutus. KHO totesi suoraan seuraavasti: Lähtökohtaisesti riittävänä liiketaloudellisena syynä osakevaihdolle on sen sijaan pidettävä jo sitä, että osakevaihto johtaa, kuten tässä tapauksessa, toimeen osallistuvien yhtiöiden toimintojen uudelleenjärjestelyyn. Osakevaihdosta saadut veroedut olivat tavanomaisia, eivät lain tarkoituksen vastaisia.

YLIOPISTO,KAUPPAKORKEAKOULU

YLIOPISTO,KAUPPAKORKEAKOULU YRITYSJÄRJESTELYT 32E2220 Elinkeinoverotus AALTO- YLIOPISTO,KAUPPAKORKEAKOULU Dosentti Pauli K Mattila Erilaisia yritysjärjestelyitä Suppeassa mielessä yritysjärjestelyillä ymmärretään EVL 52 52 h :ssä

Lisätiedot

EV 250/2006 vp HE 247/2006 vp. Jos kuitenkin on ilmeistä, että kokonaisjakautumisessa

EV 250/2006 vp HE 247/2006 vp. Jos kuitenkin on ilmeistä, että kokonaisjakautumisessa EDUSKUNNAN VASTAUS 250/2006 vp Hallituksen esitys eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi

Lisätiedot

TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6)

TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6) TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6) MUISTILISTA OSTAJALLE TAI VASTAANOTTAJALLE TOIMII SUUNTAA ANTAVANA OHJEISTUKSENA. MUISTA KESKUSTELLA OMASTA TILANTEESTASI AINA ASIANTUNTIJAN KANSSA. YRITYSKAUPPA JA YRITYSJÄRJESTELY

Lisätiedot

YRITYSJÄRJESTELYT. RJESTELYT Hämeenlinna 4.4.2007 Asianajaja, varatuomari Kaija Kess

YRITYSJÄRJESTELYT. RJESTELYT Hämeenlinna 4.4.2007 Asianajaja, varatuomari Kaija Kess YRITYSJÄRJESTELYT RJESTELYT Hämeenlinna 4.4.2007 Asianajaja, varatuomari Kaija Kess YRITYSJÄRJESTELYT RJESTELYT Yritysmuodon muutokset Yrityskaupat Yritysmuodon muutokset Yleensä osa yritysjärjestelykokonaisuutta

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö)

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö) Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö) Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Tulossa olevia ohjeita Yhtenäistämisohjeen

Lisätiedot

Yrityskaupan suunnittelu ja valmistelu

Yrityskaupan suunnittelu ja valmistelu Yrityskaupan suunnittelu ja valmistelu Omistajanvaihdostilaisuus Tuusula 20.9.2017 Lakimies Mikko Ranta Nordea Private Banking Yrityskauppa ja siihen valmistautuminen Kaupan kohde Osakekannan kauppa (myyjänä

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe... 19. Yhtiön perustaminen... 21. Liiketoiminnan hankinta... 58

Sisällys. Esipuhe... 19. Yhtiön perustaminen... 21. Liiketoiminnan hankinta... 58 Sisällys 1 Esipuhe........................................... 19 Yhtiön perustaminen............................... 21 1.1 Yleiset periaatteet..................................... 21 1.1.1 Toimintamuodon

Lisätiedot

Uusi osakeyhtiölaki ja verotus

Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Ilkka Kajas Tax Partner PwC Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yleistä Varojen jako Yritysjärjestelyt Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yrityksen liiketoiminnan kannalta tietty

Lisätiedot

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Milla Forsman OTM

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Milla Forsman OTM Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus Milla Forsman OTM Lukander Ruohola HTO Oy Liikejuridiikan asianajotoimisto Kaikki yrittäjien ja yritysten oikeudelliset asiat Erikoistunut mm. yrityskauppoihin

Lisätiedot

Vantaan yrityskonttori Aviapolis. Toimimme osoitteessa Äyritie 20, Vantaa

Vantaan yrityskonttori Aviapolis. Toimimme osoitteessa Äyritie 20, Vantaa Vantaan yrityskonttori Aviapolis Toimimme osoitteessa Äyritie 20, 01510 Vantaa 1 Asiakasvastuullisilla on käytössä laaja verkosto: Nordea Rahoitus Sijoitusasiantuntijat Nordea Markets Vakuutusasiantuntijat

Lisätiedot

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia 2020 Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 23.5.2019 Lauri Tuomarla, Verohallinto Tulolähdejaon poistaminen tietyiltä yhteisöiltä Tulolähdejaon poistaminen

Lisätiedot

HE 247/2006 vp. saadut osakkeet luovutetaan edelleen. Tuloverolakiin lisättäisiin säännökset tappioiden

HE 247/2006 vp. saadut osakkeet luovutetaan edelleen. Tuloverolakiin lisättäisiin säännökset tappioiden Hallituksen esitys Eduskunnalle eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön Esityksessä ehdotetaan, että elinkeinotulon verottamisesta annettuun lakiin lisättäisiin yhteisöjen osittaisjakautumista

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat

Lisätiedot

Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus

Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus Yrityskauppatilaisuus, Vantaa 5.10.2016 Lakimies Mikko Ranta Nordea Private Banking Yrityskauppa ja siihen valmistautuminen Kaupan kohde Osakekannan kauppa (myyjänä

Lisätiedot

Yritystoiminnan myynti ja verotus

Yritystoiminnan myynti ja verotus Yritystoiminnan myynti ja verotus Henri Pelkonen 9.6.2014 KPMG Suomessa KPMG on maailmanlaajuinen asiantuntijayritysten verkosto, joka tarjoaa tilintarkastus-, vero- ja neuvontapalveluita. Toimimme 155

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen

Lisätiedot

YRITYS- JÄRJESTELYT. Raimo Immonen

YRITYS- JÄRJESTELYT. Raimo Immonen YRITYS- JÄRJESTELYT Raimo Immonen TALENTUM Helsinki 2011 Esipuhe... V Lyhenteet... XIII 1 JOHDANTO... 1 1.1 Yritysjärjestelytilanteiden jäsentäminen mitä ovat yritysjärjestelyt?... 1 1.2 Teoksen rakenne

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että:

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että: SULAUTUMISSUUNNITELMA Yhteisöpalvelut Oy, jäljempänä "Sulautuva Yhtiö", (Y-tunnus 2443672-2) ja Varainhoito Oyj, jäljempänä "Vastaanottava Yhtiö", (Y-tunnus 1918955-2) hallitukset ovat laatineet seuraavan

Lisätiedot

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2.

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2. JAKAUTUMISSUUNNITELMA Kiljavan Sairaala Oy:n hallitus esittää yhtiön jakautumisen toteuttamista osakeyhtiölain 17 luvun 2 :n 1 momentin 1) -kohdan ja elinkeinoverolain 52c :n mukaisena kokonaisjakautumisena

Lisätiedot

OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA. Saimaan Tukipalvelut Oy

OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA. Saimaan Tukipalvelut Oy OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA Saimaan Tukipalvelut Oy 2 (6) 1 Jakautuminen Saimaan Tukipalvelut Oy (jäljempänä Jakautuva Yhtiö ) jakautuu siten, että osa sen varoista ja veloista siirtyy selvitysmenettelyttä

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014 Ajankohtaista verotuksesta Terhi Järvikare KHO:2014:119 A Oy sai luxemburgilaiselta pääomistajayhtiöltä 15 milj. euron lainan 2009 ja vaati korkoja vähennettäväksi v. 2009 1,337 milj. euroa Hybridilaina:

Lisätiedot

Raimo Immonen. Talentum Media Oy Helsinki

Raimo Immonen. Talentum Media Oy Helsinki Raimo Immonen Yritysjärjestelyt Talentum Media Oy Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Raimo Immonen ISBN 978-952-14-2327-7 ISBN 978-952-14-2328-4 (Verkkokirja) Kansi: Sirpa

Lisätiedot

Elinkeinoverotus - Konserniverotus 1. Apulaisprof. Tomi Viitala

Elinkeinoverotus - Konserniverotus 1. Apulaisprof. Tomi Viitala Elinkeinoverotus - Konserniverotus 1 Apulaisprof. Tomi Viitala Konsernit verotuksessa Kansainväliset suuryritykset toimivat aina useaportaisissa konsernimuodoissa Myös pk-yritykset toimivat usein konsernimuodossa

Lisätiedot

Sukupolvenvaihdoksen verotus

Sukupolvenvaihdoksen verotus Sukupolvenvaihdoksen verotus Janne Juusela Sami Tuominen Sukupolvenvaihdoksen verotus Talentum Media Oy Helsinki 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Toimitus: Saara

Lisätiedot

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari Lukander Ruohola HTO Oy Liikejuridiikan asianajotoimisto Kaikki yrittäjien ja yritysten oikeudelliset asiat Erikoistunut

Lisätiedot

1989 vp. - HE n:o 20 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1989 vp. - HE n:o 20 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1989 vp. - HE n:o 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteän omaisuuden yhteydessä luovutetun irtaimen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1995

SISÄLLYS. N:o Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1995 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1733 1743 SISÄLLYS N:o Sivu 1733 Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta... 3935 1734 Laki tuloverolain

Lisätiedot

2. Osakeyhtiön purkamisen verokohtelu yhtiön ja sen osakkaan verotuksessa?

2. Osakeyhtiön purkamisen verokohtelu yhtiön ja sen osakkaan verotuksessa? Yritysverotus Erikoistumisjakso Kuulustelu 15.12.2016 osakkeenomistajat tekevät sijoitukset SVOP-rahastoon muussa kuin osakeomistuksen Yritysverotus Erikoistumisjakso Kuulustelu 24.11.2016 1. Mitä tarkoitetaan

Lisätiedot

Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta

Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta Ernst & Young Oy Elielinaukio 5 B 00100 Helsinki Finland Puhelin 0207 280 190 Faksi 0207 280 199 www.ey.com/fi Laatija: Seppo Heiniö Veroasiantuntija 17.12.2013 Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ

SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ 5.9.2017 2 SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY Karjalan Tekstiilipalvelu Oy (Y-tunnus: 0167870-2),

Lisätiedot

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden Elinkeinoverolaki käytännössä Matti Kukkonen Risto Walden Talentum Pro Helsinki 2015 3., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä eräiden muiden verolakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

2. Miten käyttöomaisuushyödykkeet vähennetään verotuksessa elinkeinoverolain mukaan?

2. Miten käyttöomaisuushyödykkeet vähennetään verotuksessa elinkeinoverolain mukaan? Kuulustelu 24.11.2016 1. Mitä tarkoitetaan työperäisellä osingolla ja miten sitä käsitellään osingon maksavan osakeyhtiön ja osingonsaajan verotuksessa? 2. Miten käyttöomaisuushyödykkeet vähennetään verotuksessa

Lisätiedot

EV 171/2008 vp HE 176/2008 vp

EV 171/2008 vp HE 176/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2008 vp Hallituksen esitys laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä tuloverolain 45 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi elinkeinotulon

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,

Lisätiedot

Omat ja tytäryhtiön osakkeet yritysjärjestelyssä

Omat ja tytäryhtiön osakkeet yritysjärjestelyssä Jukka Mähönen Special Counsel, OTT Kauttu & Co Asianajotoimisto Oy 8.4.2015 Omat ja tytäryhtiön osakkeet yritysjärjestelyssä Johdanto Konsernimuotoisissa yrityksissä on tyypillistä, että liiketoimintoja

Lisätiedot

Vuosikirjanumero KHO:2014:29 Antopäivä Taltionumero 414 Diaarinumero 2812/2/11

Vuosikirjanumero KHO:2014:29 Antopäivä Taltionumero 414 Diaarinumero 2812/2/11 Vuosikirjanumero KHO:2014:29 Antopäivä 13.2.2014 Taltionumero 414 Diaarinumero 2812/2/11 Varainsiirtovero Liiketoimintasiirtoon kohdistuva veronhuojennus Kunta Yritysjärjestelydirektiivin täytäntöönpano

Lisätiedot

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Yrittäjät ovat parhaita asiantuntijoita

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sijoitustoiminnan veronhuojennuksesta verovuosina 2013 2015 ja laiksi verotusmenettelystä annetun lain 16 :n muuttamisesta Asia Hallitus

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus

Lisätiedot

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

OMISTAJANVAIHDOSILTAPÄIVÄ KALAJOELLA

OMISTAJANVAIHDOSILTAPÄIVÄ KALAJOELLA OMISTAJANVAIHDOSILTAPÄIVÄ KALAJOELLA Omistajanvaihdoksen eri toimenpiteet Sukupolvenvaihdoksen huojennukset 16.6.2015 OMISTAJANVAIHDOKSEN ERI TOIMENPITEET Suunnittelu Aloitus riittävän ajoissa Asiantuntijan

Lisätiedot

Perintö- ja lahjaverotus kvtilanteissa. Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén

Perintö- ja lahjaverotus kvtilanteissa. Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén Perintö- ja lahjaverotus kvtilanteissa Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén Perintö- ja lahjaverotus Verovelvollisuus 1. Suomessa asuminen varsinainen asunto ja koti (PerVL 4 ja 18 )

Lisätiedot

Yrityskaupan erilaiset rahoitusvaihtoehdot ja kaupan toteuttamistavat

Yrityskaupan erilaiset rahoitusvaihtoehdot ja kaupan toteuttamistavat Yrityskaupan erilaiset rahoitusvaihtoehdot ja kaupan toteuttamistavat Mistä tänään puhutaan Mistä kauppa tehdään: osake- vai liiketoimintakauppa? Yleistä eri toteuttamisvaihtoehdoista (sulautuminen, osakevaihto,

Lisätiedot

ONNISTUNUT SUKUPOLVENVAIHDOS

ONNISTUNUT SUKUPOLVENVAIHDOS Raimo Immonen Juha Lindgren ONNISTUNUT SUKUPOLVENVAIHDOS Alma Talent 2017 Helsinki 5., uudistettu painos Copyright 2017 Talentum Media Oy, Raimo Immonen ja Juha Lindgren Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

ONNISTUNUT SUKUPOLVEN- VAIHDOS. Raimo Immonen Juha Lindgren

ONNISTUNUT SUKUPOLVEN- VAIHDOS. Raimo Immonen Juha Lindgren ONNISTUNUT SUKUPOLVEN- VAIHDOS Raimo Immonen Juha Lindgren TALENTUM Helsinki 2013 4., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy, Raimo Immonen ja Juha Lindgren ISBN: 978-952-14-2012-2 Kustantaja:

Lisätiedot

Sijoittajan verotuksen perusteet

Sijoittajan verotuksen perusteet Sijoittajan verotuksen perusteet Tervetuloa webinaariin! Tavoitteena on, että opit sijoittajan verotuksen perusteet. On kuitenkin hyvä muistaa, että on olemassa muitakin huomioon otettavia yksityiskohtia,

Lisätiedot

HE 193/2005 vp. ja eurooppaosuuskunnan oikeudellista asemaa verolainsäädännössä. Samassa yhteydessä

HE 193/2005 vp. ja eurooppaosuuskunnan oikeudellista asemaa verolainsäädännössä. Samassa yhteydessä Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja elinkeinotulon

Lisätiedot

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki

Lisätiedot

Sijoittajan verotuksen perusteet

Sijoittajan verotuksen perusteet Sijoittajan verotuksen perusteet Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun yksityiskohtaisempaan dokumentaatioon.

Lisätiedot

Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet

Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Verotietoisku 16.3.2016 Pääomasijoitus oman pääoman ehtoinen sijoitus tai yrityskauppa Oman pääoman ehtoinen sijoitus Osakekauppa Kauppahinta

Lisätiedot

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 42/2006 vp. Hallituksen esitys eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi. koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 42/2006 vp. Hallituksen esitys eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi. koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 42/2006 vp Hallituksen esitys eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 7 päivänä marraskuuta 2006 lähettänyt

Lisätiedot

Raimo Immonen YRITYSJÄRJESTELYT

Raimo Immonen YRITYSJÄRJESTELYT Raimo Immonen YRITYSJÄRJESTELYT Alma Talent Helsinki 2018 7., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja Raimo Immonen Kansi: Sirpa Puntti Taitto: NotePad Ay Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014 Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014 1 Menestyksekästä sijoittamista jo 109 vuotta Elinkorkolaitos Hereditas perustettiin 4.6.1905 Keisarillisen Senaatin antaman toimiluvan perusteella.

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA. Tampereen kaupunki. Monetra Pirkanmaa Oy

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA. Tampereen kaupunki. Monetra Pirkanmaa Oy APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tampereen kaupunki Monetra Pirkanmaa Oy 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja Tampereen kaupunki y-tunnus 0211675-2 PL 765, 33101 Tampere Jäljempänä

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ... 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET... 12 TULOVEROJÄRJESTELMÄN RAKENNE...

SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ... 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET... 12 TULOVEROJÄRJESTELMÄN RAKENNE... SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ............. 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET..................... 12 Verovuosi.............................................. 12 Ennakkoperintä.........................................

Lisätiedot

Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014. 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy

Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014. 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Luonnollisen henkilön saamat osingot A. Osakkeet kuuluvat henkilökohtaiseen tulolähteeseen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n

Lisätiedot

Sisällys. Johdanto Konserniverotuksen lähtökohtia Konserniyhtiöiden osinkoverotus ja pääomanpalautukset. 43

Sisällys. Johdanto Konserniverotuksen lähtökohtia Konserniyhtiöiden osinkoverotus ja pääomanpalautukset. 43 Sisällys 1 2 3 Johdanto......................................... 11 1.1 Teoksen rakenteesta................................... 11 1.2 Casekonserni......................................... 13 Konserniverotuksen

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA. Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä. Monetra Pohjois-Savo Oy

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA. Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä. Monetra Pohjois-Savo Oy APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Monetra Pohjois-Savo Oy 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET 1.1. Luovuttaja Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä y-tunnus

Lisätiedot

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä:

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: 1 Osapuolet 2 Tausta ja tarkoitus 3 Apporttiomaisuuden

Lisätiedot

Konserniverotus 1 - Konsernit verotuksessa - Tappiontasaus - Konserniavustus. Apulaisprof. Tomi Viitala

Konserniverotus 1 - Konsernit verotuksessa - Tappiontasaus - Konserniavustus. Apulaisprof. Tomi Viitala Konserniverotus 1 - Konsernit verotuksessa - Tappiontasaus - Konserniavustus Apulaisprof. Tomi Viitala Konsernirakenteet Kansainväliset suuryritykset toimivat aina useaportaisissa konsernimuodoissa Myös

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

Verovirastot. Verohallitus Postiosoite: Käyntiosoite: Puhelin: (09) 7311 36

Verovirastot. Verohallitus Postiosoite: Käyntiosoite: Puhelin: (09) 7311 36 Helsinki 28.11.2000 Nro 3311/345/2000 Viite Verovirastot Asia YRITYSJÄRJESTELYT VEROTUSKÄYTÄNNÖSSÄ Tämän yritysverotustiedotteen on tarkoitus selventää yritysjärjestelyihin liittyviä verokysymyksiä oikeuskäytännön

Lisätiedot

1. Ylöjärven kaupunki, y-tunnus (jäljempänä Luovuttaja ); ja. 2. Ylöjärven Vesi Oy, y-tunnus [ ] (jäljempänä Luovutuksensaaja ).

1. Ylöjärven kaupunki, y-tunnus (jäljempänä Luovuttaja ); ja. 2. Ylöjärven Vesi Oy, y-tunnus [ ] (jäljempänä Luovutuksensaaja ). APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: 1 Osapuolet 2 Tausta ja tarkoitus 3 Apporttiomaisuuden

Lisätiedot

1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään

1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään 1994 vp -- IIE 256 flallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten yhdistyminen: liiketoimintakauppa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuoltolaitosten yhdistyminen: liiketoimintakauppa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuoltolaitosten yhdistyminen: liiketoimintakauppa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Liiketoimintakauppa» Menettely» Kauppakirjan sisältö ja ehtoja» Verotus

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13 SISÄLLYS Esipuhe 11 Lyhenteet 13 1. Johdanto 15 1.1 Kirjan rakenne.................................15 1.2 Sijoitusinstrumentit.............................17 1.2.1 Talletukset..............................17

Lisätiedot

Sopimusperusteisten. sijoitusrahastojen verotus Annemari Viinikka, Etelä-Suomen yritysverokeskus

Sopimusperusteisten. sijoitusrahastojen verotus Annemari Viinikka, Etelä-Suomen yritysverokeskus Sopimusperusteisten sijoitusrahastojen verotus 1.1.2020 24.9.2019 Annemari Viinikka, Etelä-Suomen yritysverokeskus Sisältö Yksityisoikeudellisesta sääntelystä lyhyesti Tuloverolain 20 Vero-oikeudellinen

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

MAATILAOSAKEYHTIÖ VEROTUS. Petri Ollinkoski

MAATILAOSAKEYHTIÖ VEROTUS. Petri Ollinkoski MAATILAOSAKEYHTIÖ VEROTUS Petri Ollinkoski 17.11.2015 2 Esityksen sisältö Osakeyhtiön muotoisen maatilan kannalta Yleistä Osakeyhtiön verotus Osakkaan verotus Yhtiöittäminen käytännössä Yhtiöittämisen

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Rovaniemi 18.3.2017 johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖÖN TEHTÄVÄT PÄÄOMANSIJOITUKSET. Raimo Immonen Senior advisor, professori

OSAKEYHTIÖÖN TEHTÄVÄT PÄÄOMANSIJOITUKSET. Raimo Immonen Senior advisor, professori OSAKEYHTIÖÖN TEHTÄVÄT PÄÄOMANSIJOITUKSET Raimo Immonen Senior advisor, professori Sijoitukset sidottuun tai vapaaseen omaan pääomaan Mitä vaihtoehtoja on sijoituksen kirjaamisessa taseeseen perustamisessa

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Elinkeinoverotuksen perusteet - Kirjanpitosidonnaisuus, EVL:n periaatteet ja soveltamisala. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Elinkeinoverotuksen perusteet - Kirjanpitosidonnaisuus, EVL:n periaatteet ja soveltamisala. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Elinkeinoverotuksen perusteet - Kirjanpitosidonnaisuus, EVL:n periaatteet ja soveltamisala Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotettava tulo ja kirjanpito Kirjanpitolaki (KPL) International

Lisätiedot

Lausunto Valtiovarainministeriön muistiosta yhteisöjen tulolähdejaon poistamisesta

Lausunto Valtiovarainministeriön muistiosta yhteisöjen tulolähdejaon poistamisesta Lausunto 1 (5) SAK 12806 / 2017 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Snellmaninkatu 1 A, PL 28 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 30.6.2017 VM123:00/2016 VM/2034/00.01.00.01/2016 Lausunto

Lisätiedot

Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014

Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014 Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Tässä esityksessä tarkastellaan maatilan sukupolvenvaihdosta verotuksen näkökulmasta. Kohteena on ne tilanteet,

Lisätiedot

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MIKÄ LOPPUTULOS HALUTAAN? Tilan toiminnan jatkuminen Kannattava yritystoiminta - Erot markkina-arvon ja tuottoarvon välillä Omistamisen järjestelyt Perillisten tasapuolinen

Lisätiedot

SULAUTUMISSUUNNITELMA

SULAUTUMISSUUNNITELMA 1 (5) SULAUTUMISSUUNNITELMA Euran Osuuspankin ja Honkilahden Osuuspankin välillä 1. Sulautuminen Honkilahden Osuuspankki (jäljempänä "Sulautuva Osuuspankki") sulautuu Euran Osuuspankkiin (jäljempänä "Vastaanottava

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

Metsävähennys ja sen tulouttaminen. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen - hankkeen seminaari Säätytalolla 12.10.2011 Kari Pilhjerta

Metsävähennys ja sen tulouttaminen. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen - hankkeen seminaari Säätytalolla 12.10.2011 Kari Pilhjerta Metsävähennys ja sen tulouttaminen Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen - hankkeen seminaari Säätytalolla Kari Pilhjerta Sisältö Tilastotietoa metsävähennyksestä Metsävähennyksen tulouttaminen, eli

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli, Turku Osoite: PL 39, 20251 Turku Y-tunnus: 0816425-3

Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli, Turku Osoite: PL 39, 20251 Turku Y-tunnus: 0816425-3 LUONNOS 4.6.2012 SULAUTUMISSUUNNITELMA 1 Sulautumisen osapuolet 1.1 Vastaanottava yhtiö 1.2 Sulautuva yhtiö Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli, Turku Osoite: PL 39, 20251 Turku Y-tunnus: 0816425-3 Kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

Tuloverotus Ennakkoratkaisu Jakautuminen Kokonaisjakautuminen Kiinteistöyhtiö

Tuloverotus Ennakkoratkaisu Jakautuminen Kokonaisjakautuminen Kiinteistöyhtiö Vuosikirjanumero KHO:2009:98 Antopäivä 2.12.2009 Taltionumero 2799 Diaarinumero 859/2/09 Tuloverotus Ennakkoratkaisu Jakautuminen Kokonaisjakautuminen Kiinteistöyhtiö Kun A Oyj olisi suunnitellussa jakautumisessa

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Oulu 7.4.2018 Johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan luovutuksen

Lisätiedot

Lakimuutoksia yhteisöjen 2019 tuloverotuksessa. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto

Lakimuutoksia yhteisöjen 2019 tuloverotuksessa. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto Lakimuutoksia yhteisöjen 2019 tuloverotuksessa Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 18.5.2018 Lauri Tuomarla, Verohallinto Lakimuutos tulolähdejaossa, yleistä Yhteisöjen verotettava tulo laskettaisiin

Lisätiedot

Yrityksen myyntikuntoon saattaminen

Yrityksen myyntikuntoon saattaminen Yrityksen myyntikuntoon saattaminen Jouni Sivunen varatuomari OTK, KTM KPMG Oy Ab Tampere 25.9.2013 Mitä myydään? Osakekaupan ja liiketoimintakaupan eroavaisuuksia Osakekauppa vs. liiketoimintakauppa Määritelmät

Lisätiedot

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Päivi Ylitalo: Poromiehen verotus -maatalouden veroilmoitus- Toukokuu 2010 Lapin ammattiopisto www.poroverkko.wikispaces.com Paliskuntain yhdistys

Lisätiedot

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Sivu 1 / 5 Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on päättänyt esittää 15.4.2016 kokoontuvalle Componenta Oyj:n (yhtiö) ylimääräiselle yhtiökokoukselle optio oikeuksien

Lisätiedot

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Eri yritysmuotojen verotus ja oman pääoman merkitys Yliopisto-opettaja, Tiina Sinkkonen Yritysmuodot Ammatinharjoittaja Yksityisyritys eli toiminimi (T:mi) Elinkeinoyhtymä

Lisätiedot

Näkökohtia lyhyesti yrityskaupoista ja niihin liittyvistä asioista

Näkökohtia lyhyesti yrityskaupoista ja niihin liittyvistä asioista Näkökohtia lyhyesti yrityskaupoista ja niihin liittyvistä asioista 28.2.2012 Rotarykokous Vaasa Hans Bertell, KHT Yritystoiminnan myynti Osakekauppa (yhtiöosuuksien kauppa) Osakekaupassa kaupan kohteena

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö TULOLÄHDEJAON POISTAMINEN OSAKEYHTIÖILTÄ

Valtiovarainministeriö TULOLÄHDEJAON POISTAMINEN OSAKEYHTIÖILTÄ Valtiovarainministeriö 30.1.2017 TULOLÄHDEJAON POISTAMINEN OSAKEYHTIÖILTÄ Ongelmia Kysymys yhtiön verotuksellisesta statuksesta EVL- vai TVL-yhtiö Mahdollisuus konserniavustukseen, käyttöomaisuusosakkaiden

Lisätiedot