EU:n ja Kuuban välisen poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan sopimuksen neuvoteltu teksti parafoitiin 11. maaliskuuta 2016.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EU:n ja Kuuban välisen poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan sopimuksen neuvoteltu teksti parafoitiin 11. maaliskuuta 2016."

Transkriptio

1 Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-30 Milano Sanna(UM) Asia Euroopan Unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kuuban tasavallan välisen poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan sopimuksen neuvottelemisessa - Suomen ja Euroopan unionin tavoitteiden toteutuminen Kokous U/E/UTP-tunnus U 9/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu EU:n ja Kuuban välisen poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan sopimuksen neuvoteltu teksti parafoitiin 11. maaliskuuta Oikeudellinen tarkistus toi mukanaan vain pieniä muutoksia mm. terminologiaan. Ehdotukset neuvoston päätöksiksi sopimuksen allekirjoittamisesta ja väliaikaisesta soveltamisesta sekä tekemisestä on jaettu jäsenvaltioille 22. syyskuuta Ehdotuksia käsitellään neuvoston Latinalaisen Amerikan ja Karibian työryhmässä (COLAC). Työryhmässä on virinnyt keskustelua sopimuksen luonteesta sekä siitä, kuinka laajasti sopimusta voidaan soveltaa väliaikaisesti. Myös Euroopan unionin vuodelta 1996 peräisin olevan yhteisen Kuubaa koskevan kannan noston tarkka ajankohta on herättänyt vielä keskustelua. Näiden kysymysten käsittelyä jatketaan työryhmän seuraavissa kokouksissa. EUH:n tavoitteena on viedä päätökset sopimuksen tekemisestä ja allekirjoittamisesta Coreperin ja neuvoston hyväksyttäviksi marraskuussa, aikaisintaan alkavalla viikolla. Tässä aikataulussa pysymisestä on esitetty epäilyjä, sillä mm. sopimuksen kieliversiot ovat saatavilla vasta lokakuun lopussa. EU:n korkea edustaja Federica Mogherini haluaisi kutsua Kuuban ulkoministeri Bruno Rodríguez Parrillan Brysseliin allekirjoittamaan sopimuksen 12. joulukuuta järjestettävän ulkoasiainneuvoston kokouksen yhteydessä. Tämän U-jatkokirjeen tarkoituksena on antaa U-jatkokirjettä UM täydentävää taustoitusta eduskunnalle Suomen ja EU:n kantojen toteutumisesta lopullisessa sopimustekstissä. Suomen kanta - Valtioneuvosto kannattaa sopimuksen tekemistä sekasopimuksena.

2 - Valtioneuvosto jakaa näkemyksen siitä, että sopimusta voidaan soveltaa väliaikaisesti vain unionin toimivaltaan kuuluvilta osin, mutta tämä huomioon ottaen valtioneuvosto kannattaa kuitenkin mahdollisimman laajaa väliaikaista soveltamista. 2(7) - Valtioneuvosto kannattaa ehdotusta luopua EU:n Kuubaa koskevasta yhteisestä kannasta samanaikaisesti, kun päätetään allekirjoittaa poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskeva sopimus. Pääasiallinen sisältö Eduskunnalle toimitetun U-kirjelmän U 9/2016 vp jälkeen sopimustekstiin lisättiin johdantoosuus, jossa korostetaan mm. sopimusosapuolten sitoutuneisuutta YK:n peruskirjaan, kestävään kehitykseen sekä ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Osapuolten suhteiden todetaan perustuvan tasa-arvoon, vastavuoroisuuteen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen. Lisäksi sopimustekstiin on lisätty osasto V, joka käsittelee institutionaalisia puitteita sopimuksen implementoinnin ja seurannan osalta, sekä keinoja ja resursseja yhteistyön edistämiseksi ja sopimusvelvoitteiden täytäntöönpanoa. Osastossa päätetään ministeritasoisen yhteisneuvoston perustamisesta sopimuksen toimeenpanon valvomiseksi. Yhteisneuvostoa avustaa korkean virkamiestason yhteiskomitea. Komissio ehdottaa, että sopimus tehtäisiin sekasopimuksena. Jäsenvaltiot ovat COLACkäsittelyssä olleet selkeästi sekasopimuksen kannalla. Komission alkuperäisessä ehdotuksessa väliaikaisen soveltamisen piiriin olisi otettu kaikki artiklat eli sopimus kokonaisuudessaan. Jäsenvaltiot ovat neuvoston COLAC-työryhmässä esittäneet tästä eriäviä näkemyksiä. Monet katsovat, että väliaikainen soveltaminen on mahdollista vain EU:n kompetenssiin kuuluvien artiklojen kohdalla. Neuvotteluja jatketaan sopimuksen väliaikaisen soveltamisen laajuudesta. Uudessa kompromissiesityksessä väliaikaisen soveltamisen ulkopuolelle on jätetty vain muutama artikla. Suomen ja EU:n kantojen ja tavoitteiden toteutuminen lopullisessa sopimustekstissä Suomen tavoitteet ovat toteutuneet neuvotteluissa varsin hyvin. Sopimuksen aikaansaaminen on jo sinänsä Suomen ja EU:n tavoitteiden mukaista: kun Euroopan komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja valtuutettiin vuonna 2013 aloittamaan neuvottelut EU:n ja Kuuban välistä poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevasta sopimuksesta, Suomi kannatti sopimusneuvottelujen aloittamista. Kuuba oli ainoa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maa, jolla ei ollut sopimusperustaista suhdetta EU:n kanssa. Nähtiin tärkeänä luoda poliittista dialogia ja yhteistyötä varten ajanmukaiset rakenteet. Suomi on pitänyt alusta lähtien ensisijaisena vaihtoehtona, että sopimuksesta neuvotellaan sekasopimuksena, joskin asiaan on suhtauduttu joustavasti, kunhan lopullinen päätös

3 3(7) sopimuksen luonteesta tehdään ennen sopimuksen allekirjoittamista lopullisen sopimustekstin valossa. Sopimuksesta on lopullisen tekstin nojalla tulossa sekasopimus. Kokonaisuutena sopimus on Suomen ja EU:n tavoitteiden mukainen: se käsittelee kattavasti poliittista vuoropuhelua, yhteistyötä ja sektorikohtaista vuoropuhelua sekä kauppaa ja kaupan alan yhteistyötä. Ihmisoikeudet, kansalaisyhteiskunta ja ns. vakiolausekkeet EU:n neuvottelumandaattia määritellessä Suomi piti tärkeänä, että neuvotteluohjeet ovat kattavat sisältäen myös ihmisoikeuksien huomioimisen. Kuuban kanssa käytävä dialogi tuli myös käsittää laajasti, ml. kansalaisyhteiskunta huomioiden. Tältä osin Suomen tavoitteet ovat lopullisessa tekstissä toteutuneet kattavasti. Sopimuksen ihmisoikeuksia koskevat muotoilut ovat kunnianhimoisia ja EU:n sitoumusten mukaisia. EU ja Kuuba sopivat sopimuksessa käyvänsä ihmisoikeusdialogia osana poliittista dialogiaan. Ihmisoikeusdialogin tavoitteena on vahvistaa käytännön ihmisoikeusyhteistyötä osapuolien välillä niin monenkeskisessä kontekstissa kuin kahdenvälisesti. Dialogissa on tarkoitus käsitellä niin kansalais- ja poliittisia oikeuksia kuin taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia oikeuksia. Ihmisoikeudet ovat keskeisessä osassa myös sopimuksen yhteistyötä koskevassa osastossa. Osapuolet lisäävät yhteistyötään vähemmistöjen oikeuksia koskien sekä ryhtyvät yhteistyötoimiin, jotka pyrkivät mm. edistämään ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ja muiden YK:n ihmisoikeusinstrumenttien kunnioittamista, lisäämään ihmisoikeuskoulutusta, vahvistamaan ihmisoikeuksia ja demokratiaa edistäviä instituutioita sekä luomaan yhteisiä ihmisoikeusaloitteita monenkeskisillä foorumeilla. Suomen tavoitteiden mukaisesti myös kansalaisyhteiskunnan rooli on huomioitu sopimustekstissä varsin monipuolisesti. Osapuolet tunnustavat kansalaisyhteiskunnan (ml. akatemia, think tankit ja media) potentiaalin sopimuksen tavoitteiden edistäjinä. Osapuolet lupaavat edistää laajempaa kansalaisyhteiskunnan osallistumista yhteistyön suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kansalaisyhteiskuntaa pidetään tärkeänä myös mm. ympäristöasioissa sekä alueellisen yhteistyön edistäjänä. Suomen kantojen mukaisesti sopimuksessa ovat mukana kaikkien valtioiden kanssa tehtäviin yhteistyösopimuksiin mukaan otettavat vakiolausekkeet. Ne koskevat ihmisoikeuksia, Kansainvälistä rikostuomioistuinta (ICC), pien- ja kevytaseita (SALW), terrorismin vastaista taistelua ja joukkotuhoaseiden (WMD) leviämisen estämistä. Myös sopimusrikkomuksia varten tarkoitettu neuvottelu- ja sanktiomekanismi on mukana EU:n yleisen linjan mukaisesti, mikä on myös Suomen tavoitteiden mukaista.

4 4(7) Suomi pitää tärkeänä, että sopimuksen osapuolet vahvistavat sitoumuksensa kansainvälisen terrorismin torjuntaan kansainvälisoikeudellisten mekanismien puitteissa. Suomi näkee myös myönteisenä, että sopimuksessa on huomioitu ICC ja kaikkein vakavimpiin rikoksiin liittyvän rankaisemattomuuden vähentäminen, mikä on myös linjassa EU:n tavoitteiden kanssa. Sopimuksen kaupalliset ja taloudelliset ulottuvuudet Sopimuksen tarkoituksena ei ole sopia esim. tullien laskemisesta, palvelujen kaupasta, tai muiden kaupanesteiden poistamisesta. Suomen tavoitteiden mukaista on, että sopimuksessa osapuolet vahvistavat WTO:n jäseninä sitoumuksensa WTO-sääntöihin kansainvälisen kaupan perustana. Sopimuksen kauppaa ja kaupan alan yhteistyötä käsittelevän osaston tavoitteena on vahvistaa osapuolten välisiä kauppa- ja taloussuhteita erityisesti vuoropuhelua edistämällä ja kauppavaihdon kasvua kannustamalla, edistää Kuuban integraatiota maailmantalouteen, edistää Kuuban kaupan monipuolistamista niin alueellisesti kuin EU:n kanssa, vahvistaa kaupan roolia kestävän kehityksen edistäjänä, tukea Kuuban talouden monipuolistamista ja edistää suosiollista yritysilmapiiriä sekä kannustaa investointeja luomalla vakaa ja investointeja houkutteleva ympäristö. Tämä on Suomen tavoitteiden mukaista. Voimaan tullessaan sopimuksella arvioidaan olevan myönteisiä vaikutuksia sekä EU:n ja Kuuban että Suomen ja Kuuban välisille suhteille ja taloudelliselle yhteistyölle. Sopimuksella arvioidaan olevan myönteisiä talousvaikutuksia Suomelle. Kuuballa on avautuessaan kaupallista potentiaalia, joskaan markkina ei ole kovin suuri. Euroopan unionin Kuubaa koskevasta yhteisestä kannasta luopuminen Ulkoasiainneuvostossa 18. heinäkuuta 2016 linjattiin, että päätökset uuden sopimuksen allekirjoittamisesta ja yhteisestä kannasta luopumisesta tulee tehdä yhtäaikaisesti. Tämän mukainen ehdotus neuvoston päätökseksi EU:n vuoden 1996 yhteisestä kannasta luopumiseksi jaettiin jäsenvaltioille 22. syyskuuta Yhteisestä kannasta ehdotetaan luovuttavan samanaikaisesti, kun päätetään allekirjoittaa poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskeva sopimus. COLAC-työryhmässä muutamat jäsenmaat ovat esittäneet, että yhteisestä kannasta luovuttaisiin vasta, kun itse allekirjoitus tapahtuu. Päätöksen ja allekirjoituksen välissä ennakoidaan kuitenkin kuluvan vain muutamia päiviä. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Luonnoksessa neuvoston päätökseksi sopimuksen allekirjoittamisesta ja väliaikaisesta soveltamisesta on aineelliseksi oikeusperustaksi ehdotettu SEU 31(1) ja 37 artiklaa sekä SEUT 207 ja 209 artiklaa. Menettelylliseksi oikeusperustaksi on ehdotettu SEUT 218(5) ja 218(8) artiklaa. Ehdotettu oikeusperusta on valtioneuvoston näkemyksen mukaan asianmukainen.

5 Käsittely Euroopan parlamentissa 5(7) Sopimuksen allekirjoittamisesta ja väliaikaisesta soveltamisesta annetaan tietoja parlamentille SEUT 218 (10) artiklan mukaisesti. Sopimuksen hyväksyntä edellyttää parlamentin hyväksyntää SEUT 218 (6)(a) artiklan mukaisesti. Kansallinen valmistelu Ulkoasiainministeriö on valmistellut asiaa yhteistyössä sisäasiainministeriön ja valtiovarainministeriön kanssa. U-jatkokirjettä on käsitelty kauppapoliittisen jaoston ja ulkosuhdejaoston kirjallisessa menettelyssä Eduskuntakäsittely Eduskunnalle annettiin selvitys sopimuksen neuvotteluvaltuutuksesta päivätyllä E- kirjeellä (E 79/2013 vp). Suuri valiokunta katsoi ulkoasiainvaliokunnan näkemyksen mukaisesti, ettei kirje antanut aihetta toimenpiteisiin. Eduskunnalle on toimitettu sopimuksen neuvottelemisesta E-jatkokirje UM sekä U-kirjelmä U 9/2016 vp, joiden mukaan valtioneuvosto kannattaa EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä Kuuban välisten suhteiden laaja-alaista kehittämistä sekä poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan sopimuksen tekemistä Kuuban kanssa. Suuri valiokunta yhtyi ulkoasiainvaliokunnan kannanoton mukaisesti valtioneuvoston kantaan (SuVP92016 vp). Tämä U-jatkokirje täydentää vielä tietoja Suomen ja EU:n kantojen ja tavoitteiden toteutumisen osalta. Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Sopimuksen sisällön arviointi kansallisen lainsäädännön alan ja Ahvenanmaan aseman kannalta on vielä kesken. Taloudelliset vaikutukset Ks. U-kirjeen U 9/2016 vp. osio "Taloudelliset ja muut vaikutukset". Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat /2016 (Council Decision on signing) /2016 ADD 1 (Agreement) /16 (Council Decision on conclusion) /16 ADD1 (Agreement) /2016 (Council Decision repealing the Common Position). Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot UM / Latinalaisen Amerikan ja Karibian yksikkö /Anu Korppi, p

6 UM / EU- ja valtiosopimusoikeuden yksikkö /Annika Naskila, p UM / Kauppapolitiikan yksikkö / Malena Sell, p (7) EUTORI-tunnus EU/2013/0922 Liitteet Viite

7 7(7) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista.

Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-00068 ASA-40 Jokinen-Gavidia Johanna(UM) 25.01.2017 Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afganistanin islamilaisen tasavallan yhteistyösopimus kumppanuudesta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-30 Korppi Anu(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-30 Korppi Anu(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00230 ASA-30 Korppi Anu(UM) 26.02.2016 Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kuuban tasavallan välisen poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-10 Männistö Esko VASTAANOTTAJA. Suuri valiokunta. ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-10 Männistö Esko VASTAANOTTAJA. Suuri valiokunta. ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01235 ASA-10 Männistö Esko 15.11.2012 VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta. ulkoasiainvaliokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta Euroopan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-30 Korppi Anu(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-30 Korppi Anu(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00072 ASA-30 Korppi Anu(UM) 21.01.2016 Asia Komission suositus neuvostolle Euroopan komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 21.9.2016 JOIN(2016) 43 final 2016/0298 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä

Lisätiedot

U 9/2016 vp. Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta Ulkoasiainministeri Timo Soini. Lähetystöneuvos Liisa Maunula

U 9/2016 vp. Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta Ulkoasiainministeri Timo Soini. Lähetystöneuvos Liisa Maunula Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kuuban tasavallan välisen poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan sopimuksen neuvottelemisesta Perustuslain 96

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 25.9.2017 JOIN(2017) 36 final 2017/0236 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 7.6.2016 JOIN(2016) 26 final 2016/0166 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM EUR-30 Leino Anssi(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM EUR-30 Leino Anssi(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00337 EUR-30 Leino Anssi(UM) 18.03.2016 Asia Komission ehdotukset neuvoston päätöksiksi Euroopan unionin sekä Islannin, Norjan ja Liechtensteinin välillä ETA:n

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01203 TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) 30.10.2017 Asia Komission suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta aloittaa neuvottelut yleissopimuksesta investointiriitojen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM2012-00614 BO Anttinen Martti(VM) 11.07.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU-budjetti; neuvoston kanta vuoden 2013 talousarvioesitykseen U/E-tunnus: U37/2012

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 8 final 2016/0113 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Naskila Annika(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Naskila Annika(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00180 OIK-20 Naskila Annika(UM) 15.02.2016 Asia Komission suositus, jolla komissio pyytää neuvostoa valtuuttamaan komission ryhtymään neuvotteluihin YK:n merioikeusyleissopimuksen

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 51 final 2016/0367 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 23.11.2016 JOIN(2016) 56 final 2016/0373 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 22.9.2016 JOIN(2016) 45 final 2016/0299 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

U 39/2011 vp. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

U 39/2011 vp. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja U 39/2011 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä Singaporen tasavallan välisen kumppanuutta ja yhteistyötä koskevan sopimuksen neuvottelemisesta (EU:n ja Singaporen välinen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vänskä Antti JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vänskä Antti JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2009-01553 ITÄ-10 Vänskä Antti 25.08.2009 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan unionin ja Venäjän välinen uusi perussopimus U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta Uuden-Seelannin kanssa vapaakauppasopimuksen tekemiseksi

Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta Uuden-Seelannin kanssa vapaakauppasopimuksen tekemiseksi Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01204 TUO-10 Friman Aino(UM) 30.10.2017 Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta Uuden-Seelannin kanssa vapaakauppasopimuksen tekemiseksi

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 17.12.2015 JOIN(2015) 35 final 2015/0303 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Afganistanin

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.4.2015 JOIN(2015) 10 final 2015/0073 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio SM ja 12719/06 EUROPOL 71 OC 641

LIITTEET Perusmuistio SM ja 12719/06 EUROPOL 71 OC 641 Sisäasiainministeriö EKIRJELMÄ SM200600471 Koskinen Karita 23.10.2006 EDUSKUNTA Suuri Valiokunta Viite Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Europolin johtajan valtuuttamisesta aloittamaan neuvottelut sopimuksista

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00915 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 02.01.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous U/E/UTP-tunnus E 125/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0373 (NLE) 14763/16 COTRA 27 CDN 33 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Nojonen Mary-Anne(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Nojonen Mary-Anne(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00805 TUO-10 Nojonen Mary-Anne(UM) 20.09.2016 Asia Ehdotukset neuvoston päätöksiksi EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä Kanadan välisen CETAsopimuksen allekirjoittamisesta,

Lisätiedot

Kumpuvaara Outi(TEM)

Kumpuvaara Outi(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Osastopäällikkö, taloudellisten ulkosuhteiden osasto, ulkoasiainministeriö

Osastopäällikkö, taloudellisten ulkosuhteiden osasto, ulkoasiainministeriö Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00548 TUO-10 Sell Malena(UM) 24.04.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus neuvoston päätelmiksi neuvottelujen aloittamisesta vihreiden

Lisätiedot

U 56/2016 vp. Helsingissä 13 päivänä lokakuuta Puolustusministeri Jussi Niinistö. Lähetystöneuvos Sami Leino

U 56/2016 vp. Helsingissä 13 päivänä lokakuuta Puolustusministeri Jussi Niinistö. Lähetystöneuvos Sami Leino Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Japanin välisen strategisen kumppanuussopimuksen neuvottelemisesta (Japanin kanssa tehtävä strateginen kumppanuussopimus)

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Hurtta Mia(UM) JULKINEN VASTAANOTTAJA EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Hurtta Mia(UM) JULKINEN VASTAANOTTAJA EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-00821 KPO-20 Hurtta Mia(UM) 02.05.2011 JULKINEN VASTAANOTTAJA EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Viite Asia EU:n komission suositus neuvostolle laaja-alaisten ja syvälle ulottuvien

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys Kanadassa järjestettävästä EU Kanada-huippukokouksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys Kanadassa järjestettävästä EU Kanada-huippukokouksesta. Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-01149 ASA-20 Mutanen Anne(UM) 16.09.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Kanada-huippukokous 26.9. U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01229 KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) 27.08.2012 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi polkumyynnillä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2013-00035 STO Närhi Ulla(STM) 30.01.2013 Eduskunta Viite Asia EU; terveys; komission täytäntööpanodirektiivi 2012/52/EU toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0041 (NLE) 6743/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2019-00189 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 14.03.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous Eurooppa-neuvosto (Artikla 50) 21.03.2019 U/E/UTP-tunnus E 125/2016

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Kokous Työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto

Kokous Työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2017-00398 SVO Rentola Essi(STM) 23.11.2017 Asia Komission ehdotus sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen 883/2004 ja sen täytäntöönpanoasetuksen

Lisätiedot

U 47/2012 vp. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson

U 47/2012 vp. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson U 47/2012 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afganistanin välisen yhteistyösopimuksen neuvottelemisesta (Afganistanin kanssa tehtävä yhteistyösopimus)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014

Lisätiedot

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6.

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00534 BO Kukkonen Panu 16.10.2017 JULKINEN Asia EU:n vuotta 2017 koskeva lisätalousarvioesitys nro 6 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00550 KVTR Yli-Vakkuri Laura 16.11.2004 Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä luonnoksesta neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä rajavalvonta-,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2016-01146 POL-30 Lee Stefan(UM) 12.10.2016 Viite Asia ylimääräinen ulkoasiainneuvosto kauppaministerikokoonpanossa 18.10.2016;tavoitemuistio Ylimääräinen ulkoasiainneuvosto

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Lahti Johanna(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Lahti Johanna(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01500 OIK-20 Lahti Johanna(UM) 15.12.2016 JULKINEN Asia Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

Komission nykyisen ehdotuksen taustalla on unionin tuomioistuimen lausunto 3 (2/15), joka muutti tulkintaa toimivallasta kauppapolitiikassa.

Komission nykyisen ehdotuksen taustalla on unionin tuomioistuimen lausunto 3 (2/15), joka muutti tulkintaa toimivallasta kauppapolitiikassa. Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2018-01314 TUO-10 Friman Aino(UM) 23.11.2018 JULKINEN Asia Palvelukaupan yleissopimuksen (GATS) artiklan XXI mukaisten ns. EU25- konsolidointisopimusten voimaansaattaminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot