Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel JOIN(2016) 43 final 2016/0298 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kuuban tasavallan välisen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta EN EN

2 1. EHDOTUKSEN TAUSTA PERUSTELUT Neuvosto hyväksyi 10. helmikuuta 2014 päätöksen luvan antamisesta komissiolle ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle aloittaa neuvottelut poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevasta sopimuksesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kuuban tasavallan välillä, jäljempänä sopimus tai PDCA 1. Neuvottelut aloitettiin 29. huhtikuuta 2014 ja saatiin päätökseen seitsemän neuvottelukierroksen jälkeen maaliskuussa Sopimus parafoitiin 11. maaliskuuta 2016 Havannassa korkean edustajan ja kansainvälisestä yhteistyöstä ja kehitysasioista vastaavan komission jäsenen läsnä ollessa. Neuvosto pidettiin ajan tasalla neuvottelujen kaikissa vaiheissa. Sitä kuultiin Latinalaisen Amerikan ja Karibian työryhmässä ja kauppapoliittisessa komiteassa. Jäsenvaltiot toimittivat huomautuksia ennen sopimuksen parafointia. Myös Euroopan parlamentille tiedotettiin neuvotteluista koko prosessin ajan. Komissio ja korkea edustaja katsovat, että neuvoston laatimissa neuvotteluohjeissa asetetut tavoitteet on saavutettu. Sopimus allekirjoitettiin [...]. Tämä ehdotus on oikeudellinen väline sopimuksen tekemistä varten. 2. SOPIMUS Euroopan unionin ja Kuuban suhteita säännellään tällä hetkellä 2. joulukuuta 1996 vahvistetulla EU:n yhteisellä kannalla 96/697/YUTP. PDCA on ensimmäinen EU:n ja Kuuban kahdenvälinen sopimus. Sillä luodaan EU:n ja Kuuban välisille suhteille vakaa kehys ja korvataan vuoropuhelu ja yhteistyö, jotka ovat tähän saakka olleet satunnaisia. Se toimii tiiviimmän yhteistyön ja vuoropuhelun kehyksenä ja foorumina useilla eri politiikanaloilla. Sopimuksen tarkoituksena on lujittaa osapuolten yhteyksiä poliittisen vuoropuhelun, yhteistyön ja kaupan alalla keskinäisen kunnioituksen, vastavuoroisuuden, yhteisen edun ja osapuolten suvereniteetin kunnioittamisen pohjalta. Sopimuksen myötä luotavalla suhteella pyritään tukemaan Kuuban talouden ja yhteiskunnan nykyaikaistamista ja tekemään yhteistyötä kahdenvälisesti ja kansainvälisillä foorumeilla ihmisoikeuksien ja demokratian vahvistamiseksi, syrjinnän torjumiseksi ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Sopimus sisältää EU:n vakiomuotoiset olennaiset osat, ihmisoikeuslausekkeen ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämistä koskevan lausekkeen, joiden rikkominen voi johtaa sopimuksen soveltamisen keskeyttämiseen. Sopimus perustuu olennaisilta osiltaan kolmen pilarin rakenteeseen: poliittinen vuoropuhelu (II osa): osan määräykset kattavat useita eri politiikanaloja, kuten ihmisoikeudet, pienaseet ja kevyet aseet, aseistariisunnan ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämisen, terrorismin, kansainvälistä yhteisöä koskettavat vakavat rikokset (mukaan lukien Kansainvälinen rikostuomioistuin), yksipuoliset pakkotoimenpiteet (ts. 1 Lisätään viite. EN 2 EN

3 Yhdysvaltain kauppasaarto), laittomien huumausaineiden tuotannon, kaupan ja käytön torjunnan, rotusyrjinnän, muukalaisvihan ja niihin liittyvän suvaitsemattomuuden torjunnan ja kestävän kehityksen; yhteistyö ja alakohtaisista politiikoista käytävä vuoropuhelu (III osa): nämä määräykset kattavat hyvin monenlaisia tulevan yhteistyön aloja, mukaan lukien poliittiset ja oikeudelliset kysymykset (hallintotapa ja ihmisoikeudet, oikeusasiat, kansalaisten turvallisuus ja muuttoliike), sosiaaliset, ympäristöön liittyvät, taloudelliset ja kehityskysymykset. Erityistä huomiota kiinnitetään myös alueelliseen (Karibian alueen ja Latinalaisen Amerikan) yhdentymiseen ja yhteistyöhön; sekä kauppa ja yhteistyö kaupan alalla (IV osa): tähän osaan on kirjattu tavanomainen (WTO:hon liittyvä) EU:n ja Kuuban kaupan perusta. Lisäksi siinä on määräyksiä, jotka koskevat kaupan helpottamista ja yhteistyötä kaupan teknisten esteiden ja standardien kaltaisilla aloilla, jotta voidaan parantaa mahdollisuuksia syventää taloussuhteita. Siihen sisältyy myös lauseke, joka koskee vahvemman investointikehyksen luomista tulevaisuudessa. Sopimuksen V osassa (Institutionaaliset ja loppumääräykset) luodaan institutionaalinen kehys, joka koostuu yhteisneuvostosta ja sekakomiteasta. Siinä on myös velvoitteiden täyttämistä koskeva määräys, joka sisältää toimenpiteet ja menettelyn, joita on noudatettava, jos jompikumpi osapuoli ei täytä sopimuksen mukaisia velvoitteitaan. Sopimus tehdään rajoittamattomaksi ajaksi, ja se voidaan irtisanoa kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Sopimuksella olisi korvattava yhteinen kanta 96/697/YUTP. Korkea edustaja toimittaa tämän yhteisen ehdotuksen kanssa samanaikaisesti ehdotuksen neuvoston päätökseksi, jolla kumotaan yhteinen kanta 96/697/YUTP edellyttäen, että neuvosto hyväksyy molemmat toimenpiteet yhtä aikaa. 3. EHDOTETUN PÄÄTÖKSEN OIKEUSPERUSTA 3.1. Aineellinen oikeusperusta Tuomioistuin on todennut 2, että kun kyse on toimesta, jolla on useampi samanaikainen tarkoitus tai useita tekijöitä, joita ei voida erottaa toisistaan ja joista mikään ei ole toiseen nähden liitännäinen, ja että kun perustamissopimuksen eri määräykset ovat näin ollen sovellettavissa, tällaista toimea annettaessa on poikkeuksellisesti käytettävä useaa eri oikeusperustaa, paitsi jos näiden perustojen osalta määrätyt menettelyt ovat keskenään yhteensopimattomia. Sopimuksella on tarkoituksia ja se sisältää tekijöitä, jotka koskevat yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, yhteistä kauppapolitiikkaa ja kehitysyhteistyötä. Näitä sopimuksen näkökohtia ei voida erottaa toisistaan eikä mikään niistä ole toiseen nähden liitännäinen. Ehdotetun päätöksen oikeusperustaan olisi sen vuoksi sisällytettävä SEU-sopimuksen 37 artikla ja SEUT-sopimuksen 207 ja 209 artikla Menettelyllinen oikeusperusta 2 Asia C-490/10, parlamentti v. neuvosto. EN 3 EN

4 SEUT-sopimuksen 218 artiklan 6 kohdan mukaan neuvosto tekee neuvottelijan ehdotuksesta päätöksen sopimuksen tekemisestä. SEUT-sopimuksen 218 artiklan 6 kohdan a alakohdassa määrätään, että silloin kun sopimuksella luodaan erityiset institutionaaliset rakenteet yhteistyömenettelyjä järjestämällä, neuvosto tekee päätöksen sopimuksen tekemisestä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. PDCA:lla luodaan erityinen institutionaalinen rakenne järjestämällä yhteistyömenettelyjä EU:n ja Kuuban välille. SEUT-sopimuksen 218 artiklan 8 kohdan toisessa alakohdassa määrätään, että neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti, jos sopimus koskee alaa, jolla unionin säädöksen antaminen edellyttää yksimielisyyttä. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ala, jolla unionin säädöksen antaminen edellyttää yksimielisyyttä Päätelmät Sen vuoksi ehdotetun päätöksen oikeusperustan pitäisi olla SEU-sopimuksen 37 artikla, SEUT-sopimuksen 207 artikla ja 209 artikla yhdessä SEUT-sopimuksen 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan ja 218 artiklan 8 kohdan toisen alakohdan kanssa. Oikeusperustaksi ei tarvita muita säännöksiä EHDOTETUN PÄÄTÖKSEN TARVE SEUT-sopimuksen 216 artiklan mukaan unioni voi tehdä sopimuksen yhden tai useamman muun valtion kanssa, kun perussopimuksissa on asiaa koskeva määräys taikka kun se on välttämätöntä jonkin unionin politiikalle perussopimuksissa vahvistetun tavoitteen saavuttamiseksi tai sopimuksen tekemisestä säädetään oikeudellisesti sitovassa unionin säädöksessä tai sopimuksen tekeminen voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta. Perussopimuksissa määrätään PDCA:n kaltaisten sopimusten tekemisestä SEU-sopimuksen 37 artiklassa sekä SEUT-sopimuksen 207 ja 209 artiklassa. Lisäksi PDCA:n tekeminen on välttämätöntä, jotta voidaan saavuttaa perussopimuksissa vahvistetut unionin politiikan tavoitteet, joita ovat muun muassa poliittinen vuoropuhelu, ihmisoikeuksien lujittaminen, joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen, terrorismin, korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta, kauppa, muuttoliike, ympäristö, energia, ilmastonmuutos, liikenne, työllisyys- ja sosiaaliasiat, koulutus ja maatalous. Sopimus on tehtävä unionin puolesta. 3 Asia C-377/12, komissio v. neuvosto. EN 4 EN

5 Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS 2016/0298 (NLE) poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kuuban tasavallan välisen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 37 artiklan, ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 ja 209 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan ja 218 artiklan 8 kohdan toisen alakohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksen, ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän, sekä katsoo seuraavaa: 1. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kuuban tasavallan välinen sopimus poliittisesta vuoropuhelusta ja yhteistyöstä, jäljempänä sopimus, allekirjoitettiin [...] annetun neuvoston päätöksen [XXX] 4 nojalla unionin puolesta sillä varauksella, että sopimuksen tekeminen saatetaan päätökseen myöhemmin. 2. Euroopan unioni ja Kuuban tasavalta ovat sitoutuneet lujittamaan suhteitaan poliittisen vuoropuhelun, yhteistyön ja kaupan alalla keskinäisen kunnioituksen, vastavuoroisuuden, yhteisen edun ja osapuolten suvereniteetin kunnioituksen pohjalta. 3. Sopimus olisi hyväksyttävä unionin puolesta, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Hyväksytään poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskeva Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kuuban tasavallan välinen sopimus unionin puolesta. Sopimuksen teksti on liitetty tähän päätökseen. 2 artikla Neuvoston puheenjohtaja nimeää henkilön, jolla on valtuudet tehdä Euroopan unionin puolesta sopimuksen 86 artiklassa tarkoitettu ilmoitus osoitukseksi siitä, että unioni sitoutuu noudattamaan sopimusta. 4 EUVL L [ ], [ ], s. [ ]. EN 5 EN

6 3 artikla Tämä päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se hyväksytään. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja EN 6 EN

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 23.11.2016 JOIN(2016) 56 final 2016/0373 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 51 final 2016/0367 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0373 (NLE) 14763/16 COTRA 27 CDN 33 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0243 (NLE) 11645/16 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 4. elokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 25.9.2017 JOIN(2017) 36 final 2017/0236 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 7.6.2016 JOIN(2016) 26 final 2016/0166 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 8 final 2016/0113 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 17.12.2015 JOIN(2015) 35 final 2015/0303 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Afganistanin

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 22.9.2016 JOIN(2016) 45 final 2016/0299 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.4.2015 JOIN(2015) 10 final 2015/0073 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0383 (NLE) 5530/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 31 AGRILEG 16 COMER 9 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) 15382/17 COLAC 140 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 149 final 2014/0086 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisen assosiaatiosopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 595 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 595 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0259 (NLE) 13354/17 N 36 EEE 39 AGRI 560 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 17. lokakuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 360 lopullinen 2011/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käytön jatkamista Saint-Barthélemyn saarella sen jälkeen, kun sen asema Euroopan unioniin nähden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 COEST 212 ELARG 62 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.4.2014 COM(2014) 17 final 2014/0007 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 86 final 2016/0052 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, ETA:n rahoitusjärjestelmää

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.9.2014 COM(2014) 547 final 2014/0253 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Senegalin tasavallan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0041 (NLE) 6743/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A

6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0258 (NLE) 2014/0259 (NLE) 6426/15 SOC 91 EMPL 43 MIGR 11 JAI 103 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 659 final 2016/0323 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

12818/10 HKE/phk DDTE

12818/10 HKE/phk DDTE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (OR. en) 12818/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0231 (NLE) CH 38 JEUN 28 EDUC 135 SOC 483 MI 276 JAI 685 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2012 COM(2012) 641 final 2012/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona Euroopan unionin ja Kiinan kansantasavallan välillä vuoden 1994 tullitariffeja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2012 COM(2012) 211 final 2012/0106 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta elintarvikeapukomiteassa omaksuttavasta kannasta elintarvikeapua koskevan vuoden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2014 COM(2014) 438 final 2014/0203 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta, joka koskee oliiviöljyä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0300 (NLE) 14567/17 EHDOTUS Lähettäjä: EF 288 ECOFIN 965 SURE 52 SERVICES 37 CH 44 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 779 final 2016/0385 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisesti tuettuja vientiluottoja koskevan OECD:n järjestelyn osallistujien työryhmässä esitettävästä markkinaviitearvoihin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Kroatian tasavallan

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0052(NLE) 7.6.2016 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 COM(2016) 629 final 2016/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.7.2016 JOIN(2016) 34 final 2016/0217 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0040 (NLE) 6396/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: COEST 48 UD 33 WTO 40 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0103 (NLE) 11984/16 AVIATION 174 USA 51 RELEX 722 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 6. syyskuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0192 (NLE) 10653/16 PECHE 242 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.1.2016 COM(2016) 9 final 2016/0004 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistyötä ja vastavuoroista hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot