Suomalaisen ravitsemustutkimuksen tähtihetkiä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaisen ravitsemustutkimuksen tähtihetkiä"

Transkriptio

1 Matti Uusitupa KATSAUS Suomalaisen ravitsemustutkimuksen tähtihetkiä Tutkimuksen pääpaino on ollut kansanterveyden kannalta keskeisten kroonisten sairauksien syytekijöiden selvittämisessä. Tutkimus on tuottanut kansanterveydellisesti tärkeää tietoa kansan ravitsemuksesta, jota on hyödynnetty useilla väestö tason toimenpiteillä. Tärkein saavutus on sepelvaltimotautiepidemian nujertaminen perustuen vahvaan tutkimusnäyttöön epide mian keskeisistä syistä. Tunnusomaista kärkitason suomalaiselle ravitsemustutkimukselle on kansainvälinen läpäisevyys ja tutkimusten keräämät runsaat viittaukset. Tätä ovat edesauttaneet tutkimuksien julkaiseminen kliinisen lääketieteen huippulehdissä ja pitkäkestoisten interventiotutkimuksien tuoma uusi tieto. Tutkimuksien huolellinen suunnittelu ja toteuttaminen ja suuret otoskoot parantavat tutkimuksien luotettavuutta. Ravitsemustiede tieteenalana lähti kehittymään Suomessa toisen maailmansodan jälkeen, kun Helsingin yliopistoon perustettiin ravintokemian laitos vuonna Jo tätä ennen esimerkiksi Robert Tigerstedt, yksi kuuluisimmista suomalaistutkijoista ja reniinin keksijä, oli kiinnostunut kansan ravitsemuksesta. Hän kiinnitti huomiota muun muassa punavankien huonoon ravitsemustilaan ja sai parannuksia aikaan. Myös A. I. Virtanen oli kiinnostunut ravitsemuskysymyksistä, erityisesti jodin ja raudan puutteen merkityksestä väestön terveydelle. Hän vaikutti myös siihen, että ruokasuolaan alettiin lisätä jodia (1). Tällä toimenpiteellä korjaantui suomalaisilla aikaisemmin niin yleinen struuma. Jodinpuutteen epäiltiin tuolloin jopa selittävän sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyden eroja Itä- ja Länsi-Suomen välillä, kunnes seerumin suurentuneiden kolesterolipitoisuuksien merkitys valtimonkovettumistaudin tärkeänä riskitekijänä alettiin oivaltaa (2, 3). Käsittelen seuraavassa suomalaisen ravitsemustutkimuksen tärkeimpiä saavutuksia ja tulevaisuuden haasteita. Olen käyttänyt hyväksi Katanin ym. artikkelia vuodelta 2009: What are the greatest discoveries and the greatest future challenges in nutrition? (4), A. Ahlströmin katsausta (1) ja tekemääni kyselyä kuudelle suomalaiselle alan hyvin tuntevalle asiantuntijalle. Pyysin heitä nimeämään suomalaisen ravitsemustutkimuksen tähtijulkaisuja käyttämättä aikaa erillisiin kirjallisuushakuihin. Katanin ym. katsauksessa selvitys alkaa vuodesta 1976, mutta suomalaisen tutkimuksen aikajänteelle ei asetettu ajallista rajoitusta. TAULUKOSSA 1 on esitetty ne neljä suomalaista tutkimusta, jotka nousivat esiin Katanin ym. artikkelissa ja koskivat maailmanlaatuisesti 15:tä tärkeintä havaintoa täydennettynä omalla kyselylläni. Tärkeimpien tutkimushavaintojen suhteen vallitsi varsin suuri yksimielisyys. Osa tutkimuksista edustaa sarjaa tutkimuksia, joiden tuottama uusi tieto on kumulatiivista. Suomalainen ravitsemustutkimus on näin tarkasteltuna keskittynyt vahvasti ravinnon merkityksen selvittämiseen sydän- ja verisuonitautien riskitekijänä sekä ravinnon, erityisesti ravintorasvojen, vaikutuksien tutkimiseen pääpainon ollessa seerumin lipidien ja lipoproteiinien merkityksen selvittelyssä valtimonkovettumistaudissa. Toinen päähuomio 1865 Duodecim 2015;131:

2 KATSAUS TAULUKKO 1. Suomalaisia ravitsemustutkimuksen helmiä. Katanin ym listalla esiintyvät neljä suomalaistutkimusta Tutkimus Päähavainto Kommentit Kovanen P ym (9) The Alpha-Tocopherol, Beta Carotene Cancer Prevention Study Group 1994 (16) Miettinen T ym (11) Tuomilehto J ym (18) Ravinnon kolesteroli säätelee VLDL-reseptorien aktiivisuutta kanin maksassa. Kyseiset antioksidatiivisesti vaikuttavat ainesosat eivät suojaa syövältä tai sepelvaltimotaudilta. Kontrolloidussa interventiotutkimuksessa kasvistanolimargariini alentaa seerumin kolesterolipitoisuutta. Tyypin 2 diabetes on ehkäistävissä elämäntapamuutoksin henkilöillä, joilla on heikentynyt sokerinsieto. Kyselyn perusteella valitut viisi suomalaistutkimusta Tutkimus Päähavainto Kommentit Räsänen L ym (12) Pohjois-Karjalassa asuvilla lapsilla on poikkeuksellisen suuret kolesterolipitoisuudet, jotka ovat yhteydessä perinteiseen ruokavalioon. Tutkimusyhteistyö Nobelin palkinnon saajien kanssa Innostus antioksidatiivisiin hoitoihin romahti. Tuottanut uutta tietoa eri syöpämuotojen riski- ja suojatekijöistä. Lisäsi innostusta kehittää terveyttä edistäviä eli funktionaalisia elintarvikkeita. Tutkimukseen kohdistui myös suuri kaupallinen intressi. Antoi sysäyksen usealle soveltavalle tutkimukselle ja ohjelmalle ehkäistä tyypin 2 diabetesta. On ollut viime vuosien siteeratuimpia suomalaisvoimin tehtyjä tutkimuksia. Antoi sysäyksen Lasten riskitekijätutkimukselle. Ehnholm C ym (8) Janatuinen E ym (20) Lapinleimu H ym (15) LASERI-tutkimus, Juonala M 2011, 2013 (13, 14) Suurentuneet kokonais- ja LDL-kolesterolipitoisuudet Pohjois-Karjalassa johtuvat ruokavalion rasvan laadusta. Puhdas kaura soveltuu keliakiapotilaiden ruokavalioon. Kohtuullisen vähärasvainen, vähän tyydyttynyttä rasvaa sisältävä ruokavalio estää kolesterolitason nousua varhaislapsuudessa. Pitkäaikaisseurantatutkimus, joka on tuottanut merkittävää uutta tietoa useiden riskitekijöiden ja elämäntapojen vaikutuksesta varhaiseen valtimonkovettumistautiin ja aineenvaihduntahäiriöihin. Lapsuuden lihavuuteen liittyvät aineenvaihduntahäiriöt ovat palautuvia, jos lapsi laihtuu aikuisuuteen mennessä. Esimerkki sarjasta tutkimuksia, jotka tehtiin yhteistyössä USDA:n kanssa Tutkimuksen tulos muutti varsin nopeasti hoitosuosituksia. Aineisto tuottaa edelleen uutta tietoa ja antaa mahdollisuuden seurantaan yli sukupolvien. Kansainvälinen yhteistyö alalla tiivistynyt, kun tutkimustieto vastaavien tutkimus aineistojen kanssa on yhdistetty on pitkäkestoisten ravitsemusinterventiotutkimuksien tuoma uusi tieto, joka parhaimmillaan on muuttanut vallitsevia käsityksiä. Ravinnon rasvat ja valtimonkovettumistauti 1950-luvulta alkaen Suomi on osallistunut seitsemän maan tutkimukseen, jossa tunnistettiin keskeiset sydän- ja verisuonitautien riskitekijät, suurentunut kolesteroli, kohonnut verenpaine ja tupakointi, tuohon aikaan erityisesti miehillä (5). Jo 1950-luvun lopulla havaittiin merkittävä ero Itä- ja Länsi-Suomen välillä sydän- ja verisuonitautisairastuvuudessa ja -kuolleisuudessa (3). Pian tämän jälkeen vuonna 1959 käynnistyi kuuluisa suomalainen mielisairaalatutkimus, joka on saanut jälkikäteen myös paljon kritiikkiä osakseen. Se osoitti, että vaihdettaessa maitorasva suureksi osaksi soijaöljyyn kolesterolitasot alenevat ja sepelvaltimotautisairastuvuus pienenee. Kuuden vuoden jälkeen interventiosairaala ja verrokkisairaala vaihtoivat dieettejä keskenään, M. Uusitupa

3 mikä vaikeuttaa tuloksien tulkintaa. Lisäksi tutkimuksen keskeytti osa, ja osa tutkittavista oli mukana tutkimuksessa vain tietyn aikaa. Uusia tutkimushenkilöitä rekrytoitiin tutkimukseen myös sen kestäessä (6). Harvoista pitkäkestoisista ruokavaliointerventiotutkimuksista sepelvaltimotaudin ehkäisemiseksi suomalaistutkimus on tuloksiltaan selkein: kokonaiskolesteroli aleni noin 15 %:lla, ja sairastuvuus sepelvaltimotautiin pieneni naisilla 35 % ja miehillä 45 % (7). Myöhemmin Suomessa toteutetut yhteistyötutkimukset US Department of Agriculturen (USDA) kanssa täydensivät käsitystä kovan eläinrasvan ja eräiden tyydyttyneiden rasvahappojen haitallisuudesta ja siitä, miten ne suurentavat kokonaiskolesteroli- ja LDLkolesterolipitoisuuksia (8). Kyseiset havainnot on lukuisia kertoja toistettu eri vuosikymmeninä unohtamatta Keysin ja kumppaneiden jo 1950-luvulla tekemää tutkimusta (2). Katanin ym. listalla korkeimmalle suomalaistutkimuksista nostettiin Petri Kovasen ja tulevien nobelistien tutkimus. Siinä osoitettiin, että suuret annokset ravinnon kolesterolia suurentavat kanilla veren kolesterolipitoisuutta vähentämällä maksan lipoproteiinireseptorien aktiviteettia. Kanilla kolesteroli kuljetetaan pääasiassa beeta- VLDL:ssä, ja reseptorien saturaatio selitti pääasiassa sen, miksi ruokavalion kolesteroli suurensi rajusti veren kolesteroli pitoisuuksia (9). Nykyään ihmisen valtimonkovettumistaudin pitkäaikainen ehkäisy ja hoito perustuvat LDL-kolesterolipitoi suuden pienentämiseen ruokavaliolla, muilla elämäntapamuutoksilla ja tarvittaessa lääkkein. Moderni geneettinen tutkimus vahvistaa, että LDL-kolesteroli on kausaalinen tekijä valtimonkovettumistaudissa (10), jonka yksityiskohtaista syntyä tutkitaan edelleen ympäri maailman. Kasvisterolien kolesterolia alentava vaikutus on tunnettu jo 1950-luvulta alkaen. Mutta silti kasvistanolimargariinia voidaan pitää todellisena suomalaisena innovaationa. Pohjois-Karjalassa toteutettu vuoden kestänyt kasvistanolimargariinitutkimus sai maailmanlaajuista huomiota (11). Kasvistanolimargariinia voidaan edelleen pitää terveysvaikutteisten elintarvikkeiden malliesimerkkinä. Valitettavasti kasvistanolin vaikutusta valtimotaudin etenemisen hidastamiseen ei ole osoitettu, mutta Euroopan ruokaturvallisuusvirasto (EFSA) on hyväksynyt kasvistanoleja ja steroleja koskevan terveysväittämän, joka koskee niiden kolesterolia alentavaa vaikutusta. Lasten ravitsemustutkimus nosti esille 1970-luvulla suomalaisten lasten huikean korkeat kolesterolitasot, kun Leena Räsänen tutkijatovereineen julkaisi tietoja itäsuomalaisilla lapsilla todetuista korkeista kolesterolitasoista ja niiden yhteydestä lasten ruokavalioon. Kolesterolitasot ylittivät sekä tytöillä että pojilla selvästi 6 mmol/l (12). Nykyisin tällaiset lukemat lapsilla herättäisivät epäilyn jopa familiaalisesta hyperkolesterolemiasta. Räsäsen ja kumppanien mukaan suurentuneet kolesterolipitoisuudet johtuivat pääasiallisesti runsaasta maitorasvan saannista. Varsin pian näiden tutkimustietojen jälkeen käynnistyi pitkäkestoinen ja menestyksekäs Lasten riskitekijätutkimus LASERI, joka nykyään tunnetaan myös Young Finns Studyna. Se on tuottanut merkittävää uutta tietoja sydän- ja verisuonitautien riskitekijätasoista suomalaisilla lapsilla ja nuorilla sekä niiden muutoksista ajan myötä. Tulokset osoittavat, että perinteiset riskitekijät lisäävät varhaista valtimonkovettumistautia jo nuorilla (13). Tärkeä havainto on se, että lapsen lihavuuteen liittyvät aineenvaihduntahäi riöt normaalistuvat, kun lapsi laihtuu normaalipainoon aikuisuuteen mennessä (14). Strip-baby tutkimuksessa satunnaistettiin seitsemän kuukauden ikäistä lasta verrokkiryhmään ja interventioryhmään, joista jälkimmäisessä rajoitettiin perheittäin rasvan saantia energiaprosenttiin ja muutettiin rasvan laatua siten, että ainoastaan yksi kolmasosa saatiin tyydyttyneestä rasvasta ja vastaavasti kaksi kolmasosaa moni- ja kertatyydyttymättömistä rasvahapoista. Seitsemän ja 13 kuukauden välillä seerumin kokonaiskolesteroli ja muu kuin HDL-kolesteroli suurenivat ainoastaan verrokeilla. Lasten kasvussa Geneettinen tutkimus vahvistaa, että LDLkolesteroli on kausaalinen tekijä valtimonkovettumistaudissa 1867 Suomalaisen ravitsemustutkimuksen tähtihetkiä

4 KATSAUS 1868 tai kehityksessä ei ollut eroja ryhmien välillä. Myös interventioperheiden lasten vanhemmilla kolesterolitasot alenivat (15). Tutkimus herätti suurta kansainvälistä mielenkiintoa erityisesti Perinteiset riskitekijät lisäävät valtimonkovettumistautia jo nuorilla pediatrien keskuudessa, sillä riittävää rasvan saantia pidettiin lapsen kasvun ja kehityksen kannalta tärkeänä. Strip-tutkimus on tuottanut myöhemmin runsaasti uutta tietoa ruokava lion ja terveyden välisistä yhteyksistä varsinaisen intervention jälkeen. Antioksidantit valokeilassa Oksidatiivista kudosvauriota on pidetty osasyynä kroonisiin sairauksiin, kuten valtimonkovettumistautiin ja joihinkin syöpiin. Vitamiinilisiä markkinoitiin koko kansalle 1980-luvulta alkaen ennen kuin niiden merkitystä oli tieteellisesti selvitetty. Tiedettiin, että väestötutkimuksissa pienentyneeseen E-vitamiinin ja beetakaroteenin saantiin tai pieniin veripitoisuuksiin liittyi suurentunut riski sairastua, mutta interventionäyttö vitamiinilisien hyödyistä puuttui. Suomessa käynnistyi massiivinen monivuotinen interventiotutkimus asian selvittämiseksi tupakoivilla miehillä. Osallistuneita oli yli Tulos oli suuri pettymys. Vitamiinilisistä ei ollut odotettua hyötyä syövän tai sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä (16). Tutkimuksesta on raportoitu myös useita seurantatuloksia (17). Tupakoi vien ei pidä käyttää beetakaroteenilisiä, sillä käyttö voi jopa lisätä keuhkosyöpä- ja kokonaiskuolleisuutta. Tutkimus on ainoa tuloksiltaan negatiivinen tutkimus, joka on päässyt Katanin ym. listalle (4). Suurin huuma antioksidanttien ympärillä vaimeni. Tutkimus on sanomaltaan myös selkeä; havainnoivat tutkimukset eivät välttämättä osoita syy-seuraussuhdetta. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy on mahdollista Tyypin 2 diabetes on yleistynyt 1980-luvulta alkaen nopeasti kaikkialla maailmassa. Ajatus tyypin 2 diabeteksen ehkäisystä syntyi myös jo 1980-luvulla. Suomessa aloitettiin kansallinen diabeteksen ehkäisytutkimus (DPS) vuonna 1993 Helsingissä ja Kuopiossa, joista se laajeni Tampereelle, Turkuun ja Ouluun. Pääkysymys oli, voidaanko tyypin 2 diabetesta ehkäistä muuttamalla suurentuneessa sairastumisriskissä olevien henkilöiden elämäntapoja eli laihduttamalla, syömällä terveellisesti ja liikkumalla vähintään neljä tuntia viikossa. Tutkimus oli ensimmäinen satunnaistettu, kontrolloitu diabeteksen ehkäisytutkimus maailmassa. Se kohdistui henkilöihin, joilla oli jo heikentynyt glukoosinsieto. Päätulokset raportoitiin vuonna 2001 (18). Elämäntapainter ventio pienensi diabetesriskiä peräti 58 %:lla. Mitä paremmin tutkittavat saavuttivat keskeiset tavoitteet painon pudotuksessa, ruokavalion laadussa ja liikunnassa, sitä pienempi oli diabetesriski. Tulokset on toistettu useassa myöhemmässä interventiotutkimuksessa eri puolilla maailmaa. DPS:n 13 vuoden seurantatulokset osoittavat, että intervention vaikutus säilyy vuosia interventiovaiheen lopettamisen jälkeen (19). Uutta tietoa kaurasta ja rukiista Mainitun Katanin ym. listan ulkopuolelle jäi monien muiden ohella kauran soveltuvuutta keliakiapotilaille selvittänyt tutkimus (20). Se osoitti puhtaan kauran sopivan sekä vastadiagnosoiduille keliakiapotilaille että jo hoidossa oleville. Viiden vuoden seurantatutkimus vahvisti tulokset (21). Tutkimus muutti keliakiapotilaiden ruokavaliosuosituksia ja stimuloi alan tutkimusta (20). Professori Herman Adlercreutzin merkitys suomalaiselle ravitsemustutkimukselle on kiistaton. Häntä voidaan pitää rukiin terveysvaikutuksien tutkimuksen isänä. Hänen pitkä ja menestyksekäs tutkijanuransa kehitti analytiikkaa ja selvitti lignaanien ja fytoestrogeenien sekä ravintokuidun merkitystä sairauksien synnyssä ja niiden ehkäisyssä. Hän osoitti myös alkyyliresorsinolien heijastelevan täysjyväviljojen ja ruis- ja vehnäkuidun saantia. Alkyyliresorsinoleja koskeva tutkimus on edelleen vilkasta ja selvittää niiden yhteyttä kroonisiin sairauksiin (22). Adlercreutzin ura M. Uusitupa

5 osoittaa, ettei välttämättä yksi tutkimus ole aina läpimurto. Elämäntyö voi sellainen olla. Ravitsemustutkimuksen tulevaisuuden haasteet Ravitsemustutkimuksessa on mahdollisuus hyödyntää kaikkia moderneja tekniikoita, joita biolääketieteessä on tarjolla, kuten esimerkiksi PET:n käyttö ruskean rasvakudoksen aineenvaihdunnan ja lokalisaation selvittelyssä osoittaa (23) (TAULUKKO 2). Metabolomiikka tarjoaa mahdollisuuksia selvittää jopa satojen ruokaperäisten ja elimistössä syntyvien aineenvaihduntatuotteiden merkitystä sairastumisriskin kannalta. Menetelmä tuottaa myös uusia biomarkkereita (esimerkiksi alkyyliresorsinolit, tietyt veren komponenttien rasvahapot, aminohapot ja niiden aineenvaihduntatuotteet), jotka osaltaan kuvastavat ruokavalion koostumusta ja laatua. Osa aineenvaihduntatuotteista voi olla peräisin suolistosta, ja ne heijastavat suoliston mikrobien toimintaa. Suoliston bakteerien (mikrobiota) tutkimus onkin uusi tieteenala ravitsemustutkimuksessa. Muita uusia aloja ovat ravitsemusgenetiikka ja ravitsemusgenomiikka, jotka selvittävät perintötekijöiden ja ravinnon monimutkaista vuorovaikutusta, genomiikka erityisesti ravinnon vaikutusta geenien toimintaan geenien ilmentymisen tasolla eri kudoksissa. Tulevaisuudessa yhdistetään entistä useammin gee nien ilmentymisen muutokset niiden lopputuotteeseen; puhutaan proteomiikasta (24, 25). Ravinnon tiedetään vaikuttavan myös lievään tulehdukseen elimistössä, ja tämä tutkimuslinja jatkuu ja syventyy. Peruskysymys on lievän tulehduksen osuus kroonisten sairauksien synnyssä ja ravinnon vaikutukset tulehdustapahtumassa. Systeeminen biologia yhdistää genetiikkaa, genomiikkaa ja proteomiikkaa. Molekulaarinen ravitsemustutkimus ja systeeminen biologia edellyttävät täysin uutta ja syvää osaamista bioinformatiikassa (24, 25). Alan koulutus ja resursointi on ratkaistava Suomessa. Epigeneettinen tutkimus ihmisellä on alkuvaiheessa. Myös menetelmät ovat edelleen kehitysvaiheessa. Todellisessa epigenetiikassa epigeneettinen muutos, esimerkiksi emäksen TAULUKKO 2. Ravitsemustutkimuksen tulevaisuuden menetelmiä ja -haasteita Ruskean rasvan merkitys lihavuuden synnyssä ja aineenvaihdunnassa Suoliston bakteerien (microbiota) merkitys kroonisten sairauksien synnyssä Ravitsemusgenetiikka ja genomiikka, proteomiikka Systeeminen biologia Yksilöllinen ravitsemus Epigenetiikka ravitsemustutkimuksessa D-vitamiinin merkityksen selvittäminen kroonisten tautien synnyssä Ruokavaliokokonaisuuksien (dietary patterns) tutkimus Ravitsemuskäyttäytyminen, ravinnon vaikutus aivojen säätelymekanismeihin Ruokakulttuuri, ruokakäyttäytyminen Makuaistin genetiikka Kansanravitsemus, terveyspolitiikka ja taloudelliset vaikutukset metylaatio ja sen vaikutukset, periytyvät seuraavalle sukupolvelle. Ravinnolla voi olla merkittävä vaikutus epigeneettisiin muutoksiin, jotka voivat selittää esimerkiksi raskauden aikaisen ravitsemushäiriön yhteyden myöhempään riskiin sairastua kroonisiin sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen (26). Yksittäisistä ravintoaineista ehkä kaikkein mielenkiintoisin ja ristiriitaisin on D-vitamiini, joka herättää suuria tunteita sekä tutkijoiden ja alan asiantuntijoiden että maallikoiden parissa. Maailmalla on meneillään useita pitkäkestoisia interventiotutkimuksia, joissa kontrolloiduissa asetelmissa selvitetään D-vitamiinilisäyksen yhteyksiä kroonisiin sairauksiin (27). Tyypin 2 diabeteksen suhteen D- vitamiinilla suoritetut interventiot ovat olleet lähes aina tuloksiltaan negatiivisia. Suuretkaan annokset D-vitamiinia eivät näytä vaikuttavan glukoosiaineenvaihduntaan henkilöillä, joilla on suuri riski sairastua diabetekseen (28). Tutkimus on siirtymässä myös yksittäisistä ravintoaineista ruokavaliokokonaisuuksiin (dietary patterns). Näistä tunnetuin on niin sanottu Välimeren ruokavalio, joka ehkäisee sekä tyypin 2 diabetesta että valtimotauteja (29, 30). Terveellinen pohjoismainen ruoka Suomalaisen ravitsemustutkimuksen tähtihetkiä

6 KATSAUS YDINASIAT Suomalainen ravitsemustutkimus on kansainvälisesti näkyvää ja arvostettua. Ravitsemusepidemiologinen tutkimus ja huolella toteutetut pitkäaikaiset interventiot ovat tutkimuksen erityisiä vahvuuksia. Tutkimus on muuttanut ja kyseenalaistanut vallitsevia käsityksiä. Tutkimuksen tuoma uusi tieto on vaikuttanut ratkaisevasti kansanterveyden kohentumiseen Suomessa. valio tarjoaa hyvän vaihtoehdon Välimeren ruokavaliolle (31). Harmittavan vähän tähän on toistaiseksi ollut kiinnostusta elintarviketeollisuudessa, kaupassa ja joukkoruokailussa Suomessa. Pohjoismaiselle ruokavaliolle on mahdollista luoda oma vahva brändinsä perustuen sen omalaatuisuuteen ja tutkittuihin terveysvaikutuksiin. Käyttäytymistieteellisen tutkimuksen yhdistäminen ravitsemustutkimukseen on oma haasteensa. Tässä tutkimuslinjassa on mahdollisuus yhdistää moderneja lähestymistapoja, kuten aivojen aineenvaihdunnan tutkimusta ruokakäyttäytymiseen. Tätä lähellä voi olla makuaistin tutkimus, jota voidaan tutkia myös modernein geneettisin menetelmin. Suomessa ryhdyttiin jo 1950-luvun lopulla työhön poikkeuksellisen suuren sepelvaltimotautiepidemian taltuttamiseksi. Maailmankuulu Pohjois-Karjala-projekti tuli jokaiselle suomalaiselle tutuksi. Ruokatottumuksemme ovat tyystin toiset kuin 1960-luvulla. Lasten ja aikuisten kolesteroliarvot ovat pienentynteet yli 15 %:lla 1960-luvun huippuvuosista. Sepelvaltimotautikuolleisuus on vähentynyt työikäisillä peräti 80 %:lla. Tästä yli puolet selittyy riskitekijöiden alentumisella (32, 33). Silti kovien rasvojen sisältämien rasvahappojen haitallisuus pyritään kiistämään aika ajoin. On selvää, ettei nykyisin voida havaita välttämättä samoja yhteyksiä riskitekijöiden, ruokavalion ja sairastavuuden tai kuolleisuuden välillä kuin 1960-luvulla, koska väestön ruokavaliomuutokset korjasivat merkittävästi sepelvaltimotaudin riskitekijöitä jo siirryttäessä 1980-luvulle ja sepelvaltimotaudin muut ehkäisy- ja hoitomenetelmät kehittyivät erityisesti 1980-luvun alkupuolelta alkaen (34). Maailmanlaajuisesti Suomen saavutuksia valtimotautien ehkäisyssä arvostetaan ja niistä halutaan oppia. Tuoreet havainnot suomalaisen väestön kolesterolitason muutoksista epäedulliseen suuntaan osoittavat, että valppautta tarvitaan. Yksi suomalaisista innovaatioista 2000-luvun alussa on ollut Sydänmerkki parempi valinta. Sydänmerkki tunnetaan ja se ohjaa väestöä terveellisempiin valintoihin ruokakaupoissa ja entistä useammin myös joukkoruokailussa. Suomessa käynnistyi kansallisen Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelman (DEHKO) yhtenä osana kansallinen D2Dhanke tyypin 2 diabeteksen ehkäisemiseksi. Se toteutettiin perusterveydenhuollossa ja työterveyshuollossa viidessä sairaanhoitopiirissä (35). Ehkäisyohjelman tulokset osoittivat, että diabeteksen ehkäisy toimii myös osana perusterveydenhuollon arkea. D2D-hanke on edelleen suurin väestötason diabeteksen ehkäisyohjelma maailmassa. Tämä kuvaa suomalaisten osaamista väestötason interventioissa Tutkimustiedosta väestötason vaikuttamiseen Loppusanat Suomalainen ravitsemustutkimus on arvioitu kansainvälisesti korkeatasoiseksi. Sitä kuvaa myös se, että peräti neljä tutkimusta nousee kansainväliseen kärkeen arvioitaessa tutkimuksien merkitystä tieteellisesti mutta myös niiden vaikuttavuutta. Suurin osa huippututkimuksista on julkaistu arvostetuimmissa julkaisusarjoissa. Niiden saamat viittausmäärät korostavat tutkimuksien merkitystä. Mitä tutkimukset ovat opettaneet? Ainakin sen, että pitää uskaltaa kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä ja sen, ettei havainnoiviin tutkimuksiin ole aina luottamista. M. Uusitupa

7 KIRJALLISUUTTA 1. Ahlström A. Finnish nutrition education and research. 50th anniversary of nutrition education at Helsinki University. Scand J Nutr 1997;41: Keys A, Anderson JT, Grande F. Prediction of serum-cholesterol responses of man to changes in fats in the diet. Lancet 1957;273: Roine P, Pekkarinen M, Karvonen MJ, Kihlberg J. Diet and cardiovascular disease in Finland. Lancet 1958;2: Katan MB, Boekschoten MV, Connor WE, ym. Which are the greatest recent discoveries and the greatest future challenges in nutrition? Eur J Clin Nutr 2009;63: Keys A, Menotti A, Karvonen MJ, ym. The diet and 15-year death rate in the seven countries study. Am J Epidemiol 1986;124: Turpeinen O, Karvonen MJ, Pekkarinen M, Miettinen M, Elosuo R, Paavilainen E. Dietary prevention of coronary heart disease: the Finnish Mental Hospital Study. Int J Epidemiol 1979;8: Mozaffarian D, Micha R, Wallace S. Effects on coronary heart disease of increasing polyunsaturated fat in place of saturated fat: a systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. PLoS Med 2010;7:e Ehnholm C, Huttunen JK, Pietinen P, ym. Effect of diet on serum lipoproteins in a population with a high risk of coronary heart disease. N Engl J Med 1982;307: Kovanen PT, Brown MS, Basu SK, Bilheimer DW, Goldstein JL. Saturation and suppression of hepatic lipoprotein receptors: a mechanism for the hypercholesterolemia of cholesterol-fed rabbits. Proc Natl Acad Sci U S A 1981;78: Teslovich TM, Musunuru K, Smith AV, ym. Biological, clinical and population relevance of 95 loci for blood lipids. Nature 2010;466: Miettinen TA, Puska P, Gylling H, Vanhanen H, Vartiainen E. Reduction of serum cholesterol with sitostanol-ester margarine in a mildly hypercholesterolemic population. N Engl J Med 1995;333: Räsänen L, Wilska M, Kantero RL, Näntö V, Ahlström A, Hallman N. Nutrition survey of Finnish rural children. IV. Serum cholesterol values in relation to dietary variables. Am J Clin Nutr 1978;31: Juonala M, Viikari JS, Raitakari OT. Main findings from the prospective Cardiovascular Risk in Young Finns Study. Curr Opin Lipidol 2013;24: Juonala M, Magnussen CG, Berenson GS, ym. Childhood adiposity, adult adiposity, and cardiovascular risk factors. N Engl J Med 2011;365: Lapinleimu H, Viikari J, Jokinen E, ym. Prospective randomised trial in 1062 infants of diet low in saturated fat and cholesterol. Lancet 1995;345: The effect of vitamin E and beta carotene on the incidence of lung cancer and other cancers in male smokers. The Alpha-Tocopherol, Beta Carotene Cancer Prevention Study Group. N Engl J Med 1994;330: Virtamo J, Pietinen P, Huttunen JK, ym. Incidence of cancer and mortality following alpha-tocopherol and beta-carotene supplementation: a postintervention follow-up. JAMA 2003;290: Tuomilehto J, Lindström J, Eriksson JG, ym. Prevention of type 2 diabetes mellitus by changes in lifestyle among subjects with impaired glucose tolerance. N Engl J Med 2001;344: Lindström J, Peltonen M, Eriksson JG, ym. Improved lifestyle and decreased diabetes risk over 13 years: long-term follow-up of the randomised Finnish Diabetes Prevention Study (DPS). Diabetologia 2013;56: Janatuinen EK, Pikkarainen PH, Kemppainen TA, ym. A comparison of diets with and without oats in adults with celiac disease. N Engl J Med 1995;333: Janatuinen EK, Kemppainen TA, Julku nen RJ, ym. No harm from five year ingestion of oats in coeliac disease. Gut 2002; 50: Meija L, Krams I, Cauce V, ym. Alkylresorcinol metabolites in urine and plasma as potential biomarkers of rye and wheat fiber consumption in prostate cancer patients and controls. Nutr Cancer 2015;67: Virtanen KA, Lidell ME, Orava J, ym. Functional brown adipose tissue in healthy adults. N Engl J Med 2009;360: Norheim F, Gjelstad IM, Hjorth M, ym. Molecular nutrition research: the modern way of performing nutritional science. Nutrients 2012;4: Scalbert A, Brennan L, Manach C, ym. The food metabolome: a window over dietary exposure. Am J Clin Nutr 2014;99: de Mello VD, Pulkkinen L, Lalli M, Kolehmainen M, Pihlajamäki J, Uusitupa M. DNA methylation in obesity and type 2 diabetes. Ann Med 2014;46: Kupferschmidt K. Uncertain verdict as vitamin D goes on trial. Science 2012;337: Tuomainen TP, Virtanen JK, Voutilainen S, ym. Glucose metabolism effects of Vitamin D in prediabetes: The VitDmet randomized placebocontrolled supplementation study. J Diabetes Res 2015;2015: Salas-Salvadó J, Bulló M, Babio N, ym. Reduction in the incidence of type 2 diabetes with the Mediterranean diet: results of the PREDIMED-Reus nutrition intervention randomized trial. Diabetes Care 2011;34: Estruch R, Ros E, Salas-Salvadó J, ym. Primary prevention of cardiovascular disease with a Mediterranean diet. N Engl J Med 2013;368: Uusitupa M, Hermansen K, Savolainen MJ, ym. Effects of an isocaloric healthy Nordic diet on insulin sensitivity, lipid profile and inflammation markers in metabolic syndrome a randomized study (SYSDIET). J Intern Med 2013;274: Vartiainen E, Laatikainen T, Peltonen M, ym. Thirty-five-year trends in cardiovascular risk factors in Finland. Int J Epidemiol 2010;39: Valsta LM, Tapanainen H, Sundvall J, ym. Explaining the 25-year decline of serum cholesterol by dietary changes and use of lipidlowering medication in Finland. Public Health Nutr 2010;13: Schwab U, Uusitupa M. Diet heart controversies quality of fat matters. Nutr Metab Cardiovasc Dis 2015;25: Saaristo T, Moilanen L, Korpi-Hyövälti E, ym. Lifestyle intervention for prevention of type 2 diabetes in primary health care: one-year follow-up of the Finnish National Diabetes Prevention Program (FIN-D2D). Diabetes Care 2010;33: MATTI UUSITUPA, LKT, emeritusprofessori Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, lääketieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio * * * Katsaus perustuu kirjoittajan pitämään Pohjolan ja Suomi-yhtiön lääketieteen palkintoesitelmään. SIDONNAISUUDET Asiantuntijapalkkio (Suomen Diabetesliitto ry), luentopalkkio (Professio, Elintarvikkeiden tutkimussäätiö), osakeomistus (Orion, Olvi) Summary Highlights of Finnish nutrition research The main focus of Finnish nutritional science has been on the elucidation of causative factors of chronic diseases playing a central role in public health. The research has yielded important data about the population s nutrition, and these data have been utilized through several actions at the population level. The most important achievement is suppression of the epidemic of coronary artery disease, based on strong scientific evidence about the central reasons of the epidemic. Careful planning and implementation of the studies along with large sample sizes improve the reliability of the studies. Suomalaisen ravitsemustutkimuksen tähtihetkiä

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Mitä kolesteroli on ja mihin sitä tarvitaan? Hyvä ja paha kolesteroli Liika kolesteroli kertyy valtimoiden seinämiin Tavoiteltavat kolesterolitasot Tavoiteltava

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Yhteiset kansanterveytemme haasteet riskitiedoista toimintaan Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Markku Peltonen PhD,, dosentti, yksikön n pääp äällikkö Diabetesyksikkö Terveyden

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005

METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005 METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005 -hankkeen tavoite -keskeiset tulokset, kliininen ja kineettiset kokeet -johtopäätökset Hankkeen tavoite Tuottaa tietoa antioksidatiivisesti vaikuttavien, terveysvaikutteisten

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot

Funktionaaliset elintarvikkeet

Funktionaaliset elintarvikkeet Funktionaaliset elintarvikkeet Laaduntarkkailupäivät, Hki 12.2.2004 Antti Aro LKT, professori Helsinki 2/27/2004 Funktionaaliset (terveysvaikutteiset) elintarvikkeet lisätty hyödyllisen ravintotekijän

Lisätiedot

Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lihavuus ja liitännäissairaudet Rasvahapot valtimotaudin vaaran arvioinnissa Lihavuus ja liitännäissairaudet Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL VIII Valtakunnallinen Kansanterveyspäivä 12.12.2011 Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Markku Peltonen PhD, dosentti, yksikön päällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 30.11.2011 Terveydenhuoltotutkimuksen päivät

Lisätiedot

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite.

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. LEVITE SYDÄNTERVEYTTÄ EDISTÄVÄÄN RUOKAVALIOON Keiju Alentajaa suositellaan osaksi

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite.

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. LEVITE SYDÄNYSTÄVÄLLISEEN RUOKAVALIOON Keiju Alentajaa suositellaan osaksi sydänystävällistä

Lisätiedot

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9.

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9. Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa TUTKIJARYHMÄ: Nina Rautio, Pirkanmaan shp, nina.rautio@oulu.fi Jari Jokelainen, Oulun yliopisto Heikki Oksa,

Lisätiedot

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä Veikko Salomaa, MD, PhD Research Professor 10/21/11 SVT, DM, MeTS / Salomaa 1 10/21/11 Presentation name / Author 2 35-64 - vuo*aiden ikävakioitu sepelval*motau*kuolleisuus

Lisätiedot

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

Matti Uusitupa 18.5.2011. Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään?

Matti Uusitupa 18.5.2011. Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään? Matti Uusitupa 18.5.2011 Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään? Luennon pääasiallinen sisältö Ateroskleroosin patogeneesi ja LDL-kolesteroli Mistä rasvakeskustelu sai taas

Lisätiedot

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. 07/2015

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Terveyttä pohjoismaisesta ruokavaliosta. Ravitsemus Suomessa seminaari Matti Uusitupa, Säätytalo 4.10.2013

Terveyttä pohjoismaisesta ruokavaliosta. Ravitsemus Suomessa seminaari Matti Uusitupa, Säätytalo 4.10.2013 Terveyttä pohjoismaisesta ruokavaliosta Ravitsemus Suomessa seminaari Matti Uusitupa, Säätytalo 4.10.2013 Muuttuva ruokakulttuuri Heränneen kansan arkea ja pyhää, WSOY, 1952 Matti Uusitupa 4.10. 2014 Säätytalo

Lisätiedot

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Levite henkilöille, jotka haluavat alentaa veren kolesterolitasoaan 03/2014 Hyvä

Lisätiedot

TÄYSJYVÄVILJAN TERVEYSVAIKUTUKSET

TÄYSJYVÄVILJAN TERVEYSVAIKUTUKSET TÄYSJYVÄVILJAN TERVEYSVAIKUTUKSET Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 2.12.2009 TtM Jenni Lappi Elintarvikkeiden terveysvaikutusten tutkimuskeskus (ETTK), Kuopion yliopisto Jenni.Lappi@uef.fi

Lisätiedot

RUORI/TP 2: Elintarvikkeiden aiheuttamien sairauksien tautitaakka I Jouni Tuomisto

RUORI/TP 2: Elintarvikkeiden aiheuttamien sairauksien tautitaakka I Jouni Tuomisto RUORI/TP 2: Elintarvikkeiden aiheuttamien sairauksien tautitaakka 25.4.2019 I Jouni Tuomisto Tautitaakan käsite 1/2 Tautitaakka (burden of disease, BoD) yhdistää: sairauden takia menetetyt haittapainotetut

Lisätiedot

Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013

Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013 Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013 FIMM - Institiute for Molecular Medicine Finland Terveyden ylläpito vauvasta vanhuuteen Elintavat Taudit Terve

Lisätiedot

Dehkon 2D-hankkeen (D2D:n) keskeiset tulokset

Dehkon 2D-hankkeen (D2D:n) keskeiset tulokset Dehkon 2D-hankkeen (D2D:n) keskeiset tulokset Timo Saaristo ehkäisyohjelman toimeenpanohanke viidessä sairaanhoitopiirissä 2003-2008 D2D:n käytännön tavoitteet Selvittää, onko diabeteksen ehkäisyohjelman

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

Välimeren tyyliin pohjoismaisittain

Välimeren tyyliin pohjoismaisittain Technopolis: Business Breakfast, 30.1.2014 Välimeren tyyliin pohjoismaisittain Marjukka Kolehmainen FT, dosentti Itä-Suomen yliopisto Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, Kliininen

Lisätiedot

Taustatiedote: Benecol-meta-analyysi 28.2.2011

Taustatiedote: Benecol-meta-analyysi 28.2.2011 Taustatiedote: Benecol-meta-analyysi 28.2.2011 Taustatiedote tarjoaa lisätietoa seuraavista aiheista: Kasvistanolit; mitä ne ovat, kuinka ne toimivat ja miten ne eroavat kasvisteroleista Nykykäsitys kasvistanolien

Lisätiedot

Kala osana terveellistä ja kestävää ruokavaliota

Kala osana terveellistä ja kestävää ruokavaliota Kala osana terveellistä ja kestävää ruokavaliota Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin riskitekijät ja riski koulutusryhmittäin

Sepelvaltimotaudin riskitekijät ja riski koulutusryhmittäin TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 9 TOUKOKUU 2016 1982 2012 Päälöydökset Miesten tupakointi väheni eniten ylimmässä koulutusryhmässä. Naisten tupakointi lisääntyi alimmassa koulutusryhmässä ja väheni ylimmässä.

Lisätiedot

Sydäntä keventävää asiaa

Sydäntä keventävää asiaa Sydäntä keventävää asiaa Kolesterolia kannattaa alentaa aktiivisesti Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonnut veren kolesterolipitoisuus 1. Kun veressä on liikaa kolesterolia, sitä alkaa

Lisätiedot

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen?

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Diabeteshoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 11.4.2019 Seinäjoki Tiina Vilmi-Kerälä, vs ylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset, Kanta-Hämeen keskussairaala Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet Raija Tahvonen Terveellinen ruokavalio on kasvivoittoinen Runsaasti: Kasviksia, marjoja ja hedelmiä Viljatuotteet pääosin täysjyväviljaa Kalaa ja

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10. Mikko Syvänne Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.2010 1 Klassiset valtimotaudin riskitekijät Kohonnut veren kolesteroli Kohonnut

Lisätiedot

Suomalaisten veren kolesterolitasot ja rasvan ruokavaliossa FINRISKI 2012-tutkimuksen mukaan

Suomalaisten veren kolesterolitasot ja rasvan ruokavaliossa FINRISKI 2012-tutkimuksen mukaan Suomalaisten veren kolesterolitasot ja rasvan ruokavaliossa FINRISKI 2012-tutkimuksen mukaan Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 25.11.2012 1 Kolesterolitason muutokset 1982-2012 Miehet 6,4 6,2

Lisätiedot

Ravinto ja kolesteroli: käännetään suomalaisten kolesterolitaso taas laskuun

Ravinto ja kolesteroli: käännetään suomalaisten kolesterolitaso taas laskuun Katsaus tieteessä Matti J. Tikkanen LKT, sisätautiopin professori emeritus HYKS, sydän- ja keuhkokeskus, Folkhälsanin tutkimuskeskus, matti.j.tikkanen@helsinki.fi Helena Gylling LKT, kliinisen ravitsemustieteen

Lisätiedot

Ravinnon rasvojen määrä ja laatu merkitys seerumin lipiditasoille

Ravinnon rasvojen määrä ja laatu merkitys seerumin lipiditasoille Ravinnon rasvojen määrä ja laatu merkitys seerumin lipiditasoille Ursula Schwab FT, dosentti, kliininen opettaja, laillistettu ravitsemusterapeutti Lääketieteen laitos / Kliininen ravitsemus, UEF Medisiininen

Lisätiedot

MIKÄ ON TÄRKEINTÄ RUOKAVALIOSSA RASVAN MÄÄRÄ VAI LAATU. Matti Uusitupa 15.012010

MIKÄ ON TÄRKEINTÄ RUOKAVALIOSSA RASVAN MÄÄRÄ VAI LAATU. Matti Uusitupa 15.012010 MIKÄ ON TÄRKEINTÄ RUOKAVALIOSSA RASVAN MÄÄRÄ VAI LAATU Matti Uusitupa 15.012010 Ruokavalio ja rasvan laatu Veren rasva arvot ja lipoproteiinit +++ Verenpaine + Endoteelifunktio + Insuliiniherkkyys + Tulehdustekijät

Lisätiedot

National Links. Name of tool or initiative Source Short description Link. Hankkeessa mukana ovat:

National Links. Name of tool or initiative Source Short description Link. Hankkeessa mukana ovat: National Links Name of Country FINLAND Name of tool or initiative Source Short description Link ecap ehealth Services for Child and Adolescent Psychiatry hoitotieteen laitos Kuopion yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO

KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO Näyttöä väestötutkimuksista, 1960 2015 www.puolikiloa.fi 2 Meta- analyysi Tutkimus Maa Vuodet Key ym. 1999 Adven7st Mortality USA 1960 65 Mukana Adven7st

Lisätiedot

FINRISKI-tutkimus: Väestön kolesterolitaso on vuosikymmenien laskun jälkeen kääntynyt nousuun

FINRISKI-tutkimus: Väestön kolesterolitaso on vuosikymmenien laskun jälkeen kääntynyt nousuun alkuperäistutkimus Erkki Vartiainen LKT, professori, ylijohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimiala Katja Borodulin FT, dosentti, erikoistukija Jouko Sundvall

Lisätiedot

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012 Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten Pertti Mustajoki 3.9. 2013 Vartiainen ym. Suom Lääkl 2008;63:1375 DIABETEKSEN (Tuomilehto ym. NEJM 2001;344:1343) Interventio Kunnon ohjaus:

Lisätiedot

Suomalaiset vahvuudet

Suomalaiset vahvuudet Suomalaiset vahvuudet Korkealaatuinen terveydenhuoltojärjestelmä Luotettavat terveydenhuollon rekisterit Väestöaineistot ja terveydenhuollon näytekokoelmat Geneettisesti homogeeninen väestö Kansainvälisesti

Lisätiedot

Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät

Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät DIABETES JA SYDÄN Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Diabetes nostaa sydän- ja verisuonitautien riskin 2-4 kertaiseksi. Riskiin voi vaikuttaa elämäntavoillaan. Riskiä vähentää diabeteksen hyvä hoito,

Lisätiedot

Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Yleislääkäripäivät

Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Yleislääkäripäivät Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Sidonnaisudet Entinen työnantaja: Suomen Sydänliitto ry. Osakeomistus: RemoteA Oy, PlusTerveys

Lisätiedot

Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry

Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Terveellinen kaura Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013 Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Mikä on Leipätiedotus? Leipomoalan yhteinen tiedotusyksikkö Perustettu 1961 Rahoitus Perusbudjetti jäsenmaksuista

Lisätiedot

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä Tutkimusten tarkoitus 1) Tilanteen kuvaaminen Millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on? (esim. sydäntaudit, allergiat, mielenterveysongelmat,

Lisätiedot

Suklaata herkkuhetkeen? Tuloksia suklaatutkimuksesta Heli Salmenius-Suominen, ETM Merja Suominen, ETT, dosentti, Gery ry

Suklaata herkkuhetkeen? Tuloksia suklaatutkimuksesta Heli Salmenius-Suominen, ETM Merja Suominen, ETT, dosentti, Gery ry Suklaata herkkuhetkeen? Tuloksia suklaatutkimuksesta 6.9.2018 Heli Salmenius-Suominen, ETM Merja Suominen, ETT, dosentti, Gery ry Antioksidantit Antioksidantitovat yhdisteitä, jotka kykenevät pysäyttämään

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 46v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, professori,

Lisätiedot

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN Dehkon 2D-hanke (Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyhanke) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kakkostyypin diabetesta ehkäisevät Painonhallinta Hyvät ruokavalinnat kuitu

Lisätiedot

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sisätautien klinikka KYS Valtakunnallinen diabetespäivä

Lisätiedot

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Ravinto & Terveys Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Immuunipuolustus rakentuu kahden toisiaan täydentävän immuunijärjestelmän varaan. Nämä ovat adaptiivinen eli hankittu immuunijärjestelmä ja luontainen

Lisätiedot

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL Luonnonmarjat ja kansanterveys Raija Tahvonen MTT/BEL 15.8.2013 Jos poimit marjat itse, saat Liikuntaa Luonnossa liikkumisen hyvät vaikutukset aivoille Marjasi tuoreena Varman tiedot, mistä marjat ovat

Lisätiedot

ALENTAA NOPEASTI PITÄÄ ALHAALLA. Benecol. on suositusten mukainen, tehokas ja helppo keino. alentaa kolesterolia

ALENTAA NOPEASTI PITÄÄ ALHAALLA. Benecol. on suositusten mukainen, tehokas ja helppo keino. alentaa kolesterolia ALENTAA NOPEASTI PITÄÄ ALHAALLA Benecol on suositusten mukainen, tehokas ja helppo keino alentaa kolesterolia Hyvä terveydenhuollon ammattilainen Seerumin LDL-kolesterolipitoisuuden pienentäminen on valtimotautien

Lisätiedot

Suomalaisen lapsen ravitsemus ja siihen kohdistuvan intervention vaikutusmahdollisuudet. Ritva Seppänen ja Leena Räsänen

Suomalaisen lapsen ravitsemus ja siihen kohdistuvan intervention vaikutusmahdollisuudet. Ritva Seppänen ja Leena Räsänen Sepelvaltimotaudin riskitekijät lapsilla ja nuorilla Suomalaisen lapsen ravitsemus ja siihen kohdistuvan intervention vaikutusmahdollisuudet Ritva Seppänen ja Leena Räsänen Sadan viime vuoden aikana suomalaisten

Lisätiedot

SYDÄNTÄ. keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen

SYDÄNTÄ. keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen SYDÄNTÄ keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen Kolesterolia kannattaa ALENTAA AKTIIVISESTI Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonnut veren kolesterolipitoisuus

Lisätiedot

Diabetesepidemia aikamme tsunami. Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala

Diabetesepidemia aikamme tsunami. Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Diabetesepidemia aikamme tsunami Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Diabetes on valtava terveysongelma maailmassa 2014 2035 Suomessa on n. 500,000

Lisätiedot

Ylipainoon ja lihavuuteen liittyvä sairastuvuus

Ylipainoon ja lihavuuteen liittyvä sairastuvuus TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 14 TOUKOKUU 19 Päälöydökset sairastuivat vuoden aikana tyypin 2 diabetekseen, sepelvaltimotautiin, astmaan, polvi- tai lonkkanivelrikkoon, kihtiin tai sappikivitautiin huomattavasti

Lisätiedot

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Timo Strandberg Geriatrian professori Oulun yliopisto Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Elämänlaatu, successful aging, compression of morbidity Painonmuutoksen merkitys

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Mustisairaudet Suomessa Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

Ravitsemus- ja liikuntasuositukset ja painonhallinta

Ravitsemus- ja liikuntasuositukset ja painonhallinta Ravitsemus- ja liikuntasuositukset ja painonhallinta Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS terveystuote vai haitallinen herkku? Jaakko Mursu, TtM,, ravitsemusterapeutti Ravitsemusepidemiologian jatko opiskelija opiskelija Kansanterveyden tutkimuslaitos, Kuopion yliopisto

Lisätiedot

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Markus Juonala. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi

PROFESSORILUENTO. Professori Markus Juonala. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi PROFESSORILUENTO Professori Markus Juonala Sisätautioppi Lääketieteellinen tiedekunta 23.9.2015 Professori Markus Juonala pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 23. syyskuuta 2015

Lisätiedot

Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood

Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood Otto Kaukonen Tuotekehityspäällikkö Raisio Group Kotimainen kaura on superruokaa Kauran terveysvaikutukset

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Interventioiden vaikuttavuuden arviointi: esimerkkinä kansallisen diabeteksen ehkäisyohjelman Dehkon 2D-hankkeen arviointitutkimus

Interventioiden vaikuttavuuden arviointi: esimerkkinä kansallisen diabeteksen ehkäisyohjelman Dehkon 2D-hankkeen arviointitutkimus SOSIAALILÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSLEHTI 2008: 45 317 322 Tutkimusseloste Interventioiden vaikuttavuuden arviointi: esimerkkinä kansallisen diabeteksen ehkäisyohjelman Dehkon 2D-hankkeen arviointitutkimus

Lisätiedot

T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri

T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri LT Merja Laine; HUS, Vantaan kaupunki, HY Yleislääke9eteen erikoislääkäri Diabeteksen hoidon erityispätevyys, Haavanhoidon erityispätevyys VANTAA 2018 - asukkaita 222

Lisätiedot

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Luennon tavoitteet Suomalaisten ruokavalio ja sen muutokset Ravitsemuksen plussat ja miinukset Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski 28.2.2014 Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Tietolähteet

Lisätiedot

Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta. Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013

Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta. Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013 Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013 4/2013 1 Outline Uusia tutkimustuloksia ylipainoisuuden yleisyydestä

Lisätiedot

National Public Health Institute, Finland SOKERIT JA TERVEYS. Antti Reunanen Kansanterveyslaitos

National Public Health Institute, Finland SOKERIT JA TERVEYS. Antti Reunanen Kansanterveyslaitos SOKERIT JA TERVEYS Antti Reunanen Kansanterveyslaitos RAVINNON SOKERIT Monosakkaridit Glukoosi Fruktoosi Maltoosi Disakkaridit Sakkaroosi Laktoosi Oligosakkaridit Raffinoosi Stakyoosi RAVINNON SOKEREIDEN

Lisätiedot

DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI

DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI Outi Heikkilä Valtakunnallinen diabetespäivä 17.11.2015 AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI 1. AIVOJEN INSULIININ FYSIOLOGINEN ROOLI? 2. MITÄ AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI

Lisätiedot

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto Suomalaislasten ravitsemus tänään Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto DIPP-ravintotutkimus Imetettyjen lasten osuus (% osallistuneista, n=3565) Erkkola ym. Suom

Lisätiedot

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1. HOMA indeksit...2 2. Metabolisen oireyhtymän liittyviä vaaratekijöitä...3 3. Metabolisen oireyhtymän esiintyvyyttä kuvaavat muuttujat...7 1 1. HOMA indeksit

Lisätiedot

Keski-Suomen kestävä proteiinijärjestelmä Kestävä proteiinijärjestelmä - terveys tähtäimessä

Keski-Suomen kestävä proteiinijärjestelmä Kestävä proteiinijärjestelmä - terveys tähtäimessä Keski-Suomen kestävä proteiinijärjestelmä 1.12.2017 Kestävä proteiinijärjestelmä - terveys tähtäimessä Anne-Maria Pajari Dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto Pohjana suomalaiset ravitsemussuositukset

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisy lapsuudesta alkaen

Sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisy lapsuudesta alkaen KATSAUS Katja Pahkala, Harri Niinikoski ja Olli Raitakari Viimeisimmät suositukset Yhdysvalloista Sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisy lapsuudesta alkaen 778 Sydän- ja verisuonisairauksien juuret ovat

Lisätiedot

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö 1 7.4.2011 Ravintoaineiden saantisuositukset Ruoankäyttösuositukset

Lisätiedot

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa. Jan Verho 5.11.2014

Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa. Jan Verho 5.11.2014 Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa Jan Verho 5.11.2014 Urheilija tarvitsee proteiinia 1. Proteiinisynteesin raaka-aineeksi Päivittäinen tarve kasvaa 2. Stimuloimaan lihasproteiinisynteesiä

Lisätiedot

DOSE-RESPONSES TO EXERCISE TRAINING - DR's EXTRA

DOSE-RESPONSES TO EXERCISE TRAINING - DR's EXTRA KANSANELÄKELAITOS/ Tutkimussopimus Dnro 4/26/2010 Loppuraportti 04.08.2014 DOSE-RESPONSES TO EXERCISE TRAINING - DR's EXTRA - A Randomized Controlled 4-year Trial on the Effects of Regular Physical Exercise

Lisätiedot

Diabeteksen ehkäisymalli toimii, mutta vielä on tehtävää..

Diabeteksen ehkäisymalli toimii, mutta vielä on tehtävää.. DIABETEKSEN EHKÄISY KANNATTAA Seminaari Pohjois Pohjanmaan D2Dhankkeen tuloksista 27.9 klo 11.30 15.30 OYS, luentosali 8 Diabeteksen ehkäisymalli toimii, mutta vielä on tehtävää.. Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi

Lisätiedot

Menestyksen eväät. Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

Menestyksen eväät. Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj Menestyksen eväät Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 25.5.2016 Raisio loi kolesterolia alentavien tuotteiden kategorian Benecol -tuotteiden kolesterolia tehokkaasti alentava ainesosa, kasvistanoliesteri,

Lisätiedot

Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi?

Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi? Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi? Sepelvaltimotauti Ei ole vielä voitettu Olisi 80%:sti ehkäistävissä, jos syötäisiin terveellisimmin, liikuttaisiin enemmän ja vältettäisiin

Lisätiedot

KEIJU ALENTAJA ESITE RAVITSEMUKSEN JA TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite.

KEIJU ALENTAJA ESITE RAVITSEMUKSEN JA TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. KEIJU ALENTAJA ESITE RAVITSEMUKSEN JA TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. 01/2018 HYVÄ RAVITSEMUKSEN JA TERVEYDEN AMMATTILAINEN,

Lisätiedot

Proteiinien merkitys ihmisten ravitsemuksessa

Proteiinien merkitys ihmisten ravitsemuksessa Proteiinien merkitys ihmisten ravitsemuksessa Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ravitsemustieteiden osasto Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

Lataa Kolesterolimyytti - Uffe Ravnskov. Lataa

Lataa Kolesterolimyytti - Uffe Ravnskov. Lataa Lataa Kolesterolimyytti - Uffe Ravnskov Lataa Kirjailija: Uffe Ravnskov ISBN: 9789525421354 Sivumäärä: 317 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.73 Mb Meille on vuosikymmenet opetettu, että ravinnon rasva

Lisätiedot

The evolution of mankind... 80

The evolution of mankind... 80 L1: RESISTENSSI JA INTEGROIVA AINEENVAIHDUNTA PAINOINDEKSI = paino / pituus 2 112.213 Biomedicum Helsinki Anna Kotronen, dosentti Helsingin yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Normaali painoindeksi

Lisätiedot

Ravitsemus ja mielenterveys. Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Kognitiivinen lyhytterapeutti

Ravitsemus ja mielenterveys. Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Kognitiivinen lyhytterapeutti Ravitsemus ja mielenterveys Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Kognitiivinen lyhytterapeutti Mieti hetki parin kanssa Mikä on tärkeää mielenterveyskuntoutujan ravitsemusohjauksessa? Mitä

Lisätiedot

DPS-tutkimus: Elintapaohjaukseen kannattaa panostaa

DPS-tutkimus: Elintapaohjaukseen kannattaa panostaa DPS-tutkimus: Elintapaohjaukseen kannattaa panostaa Jaana Lindström Dosentti, tutkimuspäällikkö Diabeteksen ehkäisyn yksikkö 1 vai kannattaako? Verrattuna kulttuurin, ympäristön, perimän ja sattuman vaikutuksiin

Lisätiedot

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta Liikkumattomuuden

Lisätiedot

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku Liikkumattomuuden hinta Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku WHO Global Health Report Työn luonteen muuttuminen (USA 1960-2008) Mukailtu Church TS ym. 2011 artikkelista Työhön

Lisätiedot

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Diabeetikon ruokavalio FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Lähde: Diabeetikon ruokavaliosuositus 2008 Diabetesliitto Työryhmä: Professori, LT,ETM Suvi Virtanen MMM, ravitsemusterapeutti Eliina

Lisätiedot