Suomalaisen lapsen ravitsemus ja siihen kohdistuvan intervention vaikutusmahdollisuudet. Ritva Seppänen ja Leena Räsänen

Transkriptio

1 Sepelvaltimotaudin riskitekijät lapsilla ja nuorilla Suomalaisen lapsen ravitsemus ja siihen kohdistuvan intervention vaikutusmahdollisuudet Ritva Seppänen ja Leena Räsänen Sadan viime vuoden aikana suomalaisten lasten ravinnonsaanti on muuttunut monessa suhteessa. Viime vuosisadan alkupuolella rasvan osuus lasten energiansaannista oli neljännes ja myös vitamiineja ja kivennäisaineita saattoi olla ravinnossa niukasti. Vuosisadan loppupuolella rasvan ja sokerin yhteinen osuus oli jo yli puolet kokonaisenergiansaannista. Viime vuosina lasten ravitsemus on tehokkaan neuvonnan ansiosta kääntynyt parempaan suuntaan ja rasvan osuus ravinnossa on vähentynyt lähelle suosituksia. Tyydyttyneen kovan rasvan osuus on kuitenkin edelleen liian suuri. Interventiotutkimukset ovat osoittaneet, että lasten saaman rasvan laatua voidaan parantaa ja määrää vähentää turvallisesti ilman, että kasvu hidastuisi tai että siitä aiheutuisi neurologisia häiriöitä. Ravinnolla on keskeinen merkitys sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä jo lapsuusvuosista lähtien. Monissa tutkimuksissa on todettu ruokavalion yhteys seerumin suurentuneisiin kolesteroliarvoihin ja muihin sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin. Viime vuosiin saakka on kuitenkin suhtauduttu pidättyvästi pienten lasten ruokavalion muuttamiseen vähemmän aterogeeniseksi; on epäilty, että se vaikuttaisi haitallisesti lapsen kasvuun ja kehittymiseen. Niukkuudesta yltäkylläisyyteen Ensimmäiset tutkimustiedot suomalaisten lasten ruokavaliosta ja ravitsemuksesta ovat peräisin 1900-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä. Tietämys lasten ravinnontarpeesta oli tuolloin vielä varsin vähäistä ja tutkijat kiinnittivät ensisijaisesti huomiota energian riittävyyteen. Lasten syömä ruoka oli hyvin erilaista kuin nykyisin. Erityisesti rasvan osuus jäi nykyistä paljon pienemmäksi, noin 25 prosenttiin kokonaisenergiasta (En%). Energian tarve tyydytettiin runsaammalla proteiini- ja hiilihydraattipitoisella ruoalla. Rasvan vähäinen osuus mietitytti silloisia tutkijoita, jotka arvelivat siitä kenties aiheutuvan myöhemmässä iässä terveydellistä haittaa (Sundström 1908, Tigerstedt 1916) luvulta alkanut vaurastuminen on olennaisesti muuttanut myös suomalaisten lasten ravitsemustilannetta. Yliravitsemuksen aiheuttamat ongelmat ovat muuttuneet kansanravitsemuksen ja -terveyden kannalta tärkeämmiksi kuin aliravitsemuksesta johtuneet sairaudet. Suomessa on tehty 1950-luvulta lähtien runsaasti tutkimuksia lasten kasvusta, kehityksestä ja sairastavuudesta. Niihin on yhä useammin liitetty myös lasten ravintoa ja ravitsemustilaa selvittäviä osia, koska varhaisen ravitsemuksen yhteyksiä myöhempään terveydentilaan on pidetty tärkeinä. Duodecim 2001;117:

2 Tutkimus maaseudun lasten ravinnosta 1970-luvulla Varsinaiset lasten ravitsemustutkimukset aloitettiin 1970-luvulla. Lasten ja nuorten ravinnosta kiinnostuttiin, koska sillä on paitsi välitön vaikutus lapsen hyvinvointiin myös vaikutus aikuisiän terveydentilaan. Vuosina tutkittiin yhteensä yli eri puolilla Suomea asuvaa 5-, 9- ja 13-vuotiasta maaseudun lasta (Räsänen ym. 1975). Tutkimuksen yhtenä tarkoituksena oli saada tietoa lapsuudenaikaisesta sepelvaltimotaudin riskitasosta, ja ruoankäyttötietojen ohella lapsilta selvitettiin myös hemoglobiini-, hematokriitti- ja seerumin kolesteroliarvot ja heille tehtiin kliininen tutkimus. Tämä oli ensimmäinen näin perusteellinen lasten ravitsemustutkimus ja se antoi pohjan myöhemmille tutkimuksille ja vertailuille. Rasvan osuus lasten ravinnossa oli 1970-luvun alussa huomattavan suuri, En% (Räsänen ja Ahlström 1975). Rasva oli myös hyvin tyydyttynyttä, koska huomattava osa siitä saatiin maitovalmisteista, voista, lihasta ja makkarasta. Maalla asuvat lapset joivat yleensä täysmaitoa, jonka rasvapitoisuus oli noin 4 %. Proteiinien osuus kokonaisenergiasta oli 12 %, hiilihydraattien 48 % ja sokerin 13 %. Yli puolet lasten saamasta energiasta oli tämän tutkimuksen aikoihin vielä peräisin rasvasta ja sokerista, mikä oli omiaan vähentämään muiden välttämättömien ravintoaineiden lähinnä vitamiinien ja kivennäisaineiden saantia. Poikien seerumin kolesterolipitoisuus oli keskimäärin 6,05 mmol/l ja tyttöjen 6,14 mmol/l. Arvot olivat suurempia kuin missään muualla teollistuneissa maissa oli raportoitu (Räsänen ym. 1978). Ruokavalion rasvahappokoostumus muuttui 1980-luvulla Lastentautien klinikoiden ja eräiden muiden tutkimuslaitosten yhteistyönä aloitettiin 1980-luvun alussa LASERI-monikeskustutkimus, joka on kolmivuotiskausittain jatkunut näihin päiviin asti (Porkka ym. 1997). Hankkeella on ollut tarkoitus luoda pohja sepelvaltimotaudin ehkäisylle jo lapsuus- ja nuoruusiässä. Ravitsemustutkimus oli alusta lähtien sen keskeinen osa. Ensimmäinen laaja poikkileikkaustutkimus toteutettiin syksyllä Siihen osallistui noin , 6-, 9-, 12-, 15- ja 18-vuotiasta. Seurantatutkimuksia on sittemmin suoritettu kolmen vuoden välein 1983, 1986, 1989 ja Vuonna 1980 rasvan osuus lasten saamasta kokonaisenergiasta oli 38 % eli hiukan pienempi kuin aiemmassa maalaislasten tutkimuksessa (Räsänen ym. 1985). Proteiinien osuus oli 14 En%, kokonaishiilihydraattien 48 En% ja sokerin osuus 10 En%. Rasvan osuus oli edelleen selvästi suurempi kuin ravitsemussuosituksissa esitetty En% (Nordiska näringsrekommendationer 1996). Maito ja maitovalmisteet sekä vilja ja viljavalmisteet tuottivat yhdessä puolet kaikesta energiasta ja ravintorasvojen energiaosuus oli 14 %. Rasvan ja sokerin yhteisosuus kokonaisenergiasta oli edelleen huomattavan suuri, melkein puolet. Vuonna 1983 tehty seurantatutkimus osoitti rasvan määrän vähentyneen 36 En%:iin. Ravintotutkimus toteutettiin tuolloin kuitenkin vain Helsingin seudulla, mikä ehkä vaikutti tulokseen. Tyydyttyneiden rasvahappojen osuus väheni ja tyydyttymättömien suureni. Muutokset ovat johtuneet osaksi siitä, että kevytmaidon rasvapitoisuutta pienennettiin 2,9 %:sta 1,9 %:iin vuonna 1983 ja edelleen 1,5 %:iin Sokerin osuus energiasta kuitenkin kasvoi 13 %:iin. Syynä saattoi olla makeisten ja virvoitusjuomien sekä uudentyyppisten makeutettujen maitovalmisteiden mm. jogurttien lisääntynyt kulutus. Suurin muutos lasten ja nuorten ruokavaliossa 1980-luvulla oli kuitenkin leivän päällä käytetyn rasvan muuttuminen voista yhä enemmälti kasvirasvapohjaisiksi margariineiksi (Laitinen ja Räsänen 1993). Vuonna 1980 yli 60 % vuotiaista käytti leivällä voita ja vuonna 1989 enää 15 %. Margariinia leivän päällä käyttävien osuus kasvoi alle kolmasosasta noin puoleen. Myös maidon valinta muuttui luvulla huomattavasti siten, että kulutusmaidon (rasvaa 3,5 %) juojien osuus vuotiaista väheni 37 %:sta noin 10 %:iin. Vastaavasti rasvatonta maitoa juovien tai kokonaan maitoa juomattomien osuus on kasvanut R. Seppänen ja L. Räsänen

3 Lapsiin kohdistuneita ravintointerventioita Osana Pohjois-Karjala-projektia Vartiainen ym. (1984) tutkivat myös lasten ja nuorten seerumin kolesteroli- ja HDL-kolesteroliarvoja tutkimusperheiden ruokavaliomuutoksen aikana. Kun rasvan osuus ruokavaliossa väheni koejakson aikana 35 En%:sta 25 En%:iin, perheiden lasten ja nuorten seerumin kolesterolipitoisuus pieneni samanaikaisesti noin 15 %, arvosta 4,94 mmol/l arvoon 4,18 mmol/l. Ravintomuutos toteutettiin käyttäen runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävää leivänpäällysrasvaa, rasvatonta maitoa, vähärasvaista lihaa ja juustoa sekä runsaasti kasviksia. Rasvojen P/Ssuhde (monityydyttymättömien rasvahappojen suhde tyydyttyneisiin rasvahappoihin) suureni näillä muutoksilla 0,20:stä 0,77:ään. STRIP-tutkimus 1990-luvulla. Aikaisemmat lasten ravintotutkimukset viitoittivat tietä varsinaiselle interventiotutkimukselle, jonka tarkoituksena on selvittää ravinnon pitkäaikaisen muuttamisen vaikutusta lasten seerumin kolesterolipitoisuuksiin ja laajemminkin sepelvaltimotaudin riskitekijöihin vauvaiästä lähtien. STRIP-tutkimuksen (Sepelvaltimotaudin riskitekijöiden interventioprojekti) päämääränä on ollut tehdä terveellisestä ruokavaliosta tärkeä osa lapsen ja nuoren elämäntapaa. Tavoitteena on vähentää vaaraa sairastua ja kuolla sydänja verisuonitauteihin. Tutkimuksessa selvitetään myös sitä, miten ruokatottumukset muodostuvat lapsuudessa, jotta ehkäisy voidaan kohdistaa sopivimpaan ikäryhmään. Tutkimukseen tulleet noin turkulaista lasta jaettiin kuuden kuukauden ikäisinä interventio- ja verrokkiryhmään. Interventioryhmän lapsille annettiin yksilöllistä, iän mukaista ravitsemusneuvontaa, joka aluksi tähtäsi ravinnon rasvojen laadun muuttamiseen enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältäväksi. Lasten ravitsemukseen perehtynyt ravitsemusterapeutti neuvoi lapsen vanhemmille kullakin käyntikerralla ruokavalion mahdollisia muutoksia ottaen kuitenkin huomioon perheen omat ruokatottumukset ja mahdollisuudet. Ennen jokaista tutkimuskäyntiä perhe tai päivähoitopaikan henkilökunta merkitsi aluksi kolmena päivänä ja lasten täytettyä kaksi vuotta neljänä päivänä ruokapäiväkirjaan kaikki lapsen syömät ruoat ja juomat ja niiden määrät talousmittoina. Ravitsemusterapeutti tarkisti ruokapäiväkirjan ja neuvoi perhettä, jos se antoi aihetta muutoksiin. Verrokkiperheiden lapset kävivät tutkimuksissa ja täyttivät myös ruokapäiväkirjan, mutta he saivat vain lastenneuvoloiden tavanomaisen ravitsemusohjauksen. Lapsen täytettyä kaksi vuotta rasvan kokonaisosuus pyrittiin vähentämään määrään En% ja tyydyttyneiden, kertatyydyttymättömien ja monityydyttymättömien rasvahappojen suhteeksi pyrittiin saamaan 1:1:1. Maitovalmisteiden vähärasvaisuudesta johtuvan energiavajauksen korvaamiseksi perheitä neuvottiin lisäämään lapsen ruokaan 2 3 teelusikallista kasviöljyä tai margariinia. Lisäksi neuvottiin vähärasvaisten maito- ja lihavalmisteiden käyttöä ja suositeltiin kasviöljyjä ja pehmeitä kasvimargariineja. Sekä interventio- että verrokkiryhmässä lasten rasvansaanti jäi kuitenkin alle 30 En%:iin jo ensimmäisen ikävuoden aikana ja interventioryhmässä myös toisen ikävuoden aikana. Vasta kolmevuotiailla rasvan osuus oli yli 30 En% (taulukko 1). Rasvojen tyydyttyneisyysastetta Taulukko 1. Eri-ikäisten interventio- ja verrokkilasten ravinnon rasvan osuus energiasta (En%), ravinnon kolesterolimäärä sekä P/S-suhde STRIP-tutkimuksessa. Ikä Rasva (En%) Kolesteroli (mg/vrk) P/S-suhde Interventio Verrokit Interventio Verrokit Interventio Verrokit 8 kk ,39 0,40 13 kk ,64 0,33 2 v ,52 0,33 3 v ,48 0,33 4 v ,44 0,31 5 v ,45 0,33 Suomalaisen lapsen ravitsemus ja siihen kohdistuvan intervention vaikutusmahdollisuudet 1365

4 osoittava P/S-suhde näytti selvästi, että interventioryhmän lasten ruoka sisälsi enemmän pehmeitä rasvoja (Niinikoski ym. 1996, Lagström ym. 1997). Rasvan merkitys lasten ravitsemuksessa Uusimmissa suomalaisissa ravitsemussuosituksissa (Komiteanmietintö 1998) esitetään energiaravintoaineiden suositeltavat osuudet sekä imeväisikäisille ja 1 3-vuotiaille. Sitä vanhempien lasten osalta suositus rasvan ja muiden energiaravintoaineiden määrästä noudattaa aikuisten suositusta (taulukko 2). Kovan rasvan tarkoittaa tyydyttyneitä ja trans-rasvahappoja osuudeksi suositellaan noin 10 En%, kertatyydyttymättömien En% ja monityydyttymättömien 5 10 En%. Kun kovan rasvan osuus vähenee, myös ravinnosta saatavan kolesterolin määrä pienenee. Muutokset suomalaisten lasten rasvansaannissa ovat kolmen vuosikymmenen aikana olleet todella huomattavia. Taulukossa 3 on tiivistelmä eräistä edellä esiteltyjen ravitsemustutkimusten tuloksista. Maaseudun lapset 1970-luvun alussa saivat vielä yli puolet kokonaisenergiasta rasvasta ja sokerista, mutta 1990-luvulla syntyneet lapset (STRIP-tutkimuksen verrokkiryhmä) saivat rasvaa ja sokeria ravitsemussuositusten mukaisesti. Vain tyydyttyneen rasvan osuus on vieläkin suosituksiin verrattuna liian suuri. Runsas rasva ja sokeri laimentavat ravintoainetiheyttä ja vähentävät näin ollen välttämättömien vitamiinien ja kivennäisaineiden osuutta lapsen ravinnossa (Räsänen ym. 1990). Miksi lasten rasvansaantia rajoittavia suosituksia on vastustettu? Taulukko 2. Energiaravintoaineiden suositeltavat prosenttiosuudet kokonaisenergiasta (En%) 0 3-vuotiailla ja yli kolmivuotiailla lapsilla (ei koske rintamaidolla ruokittuja). Komiteanmietintö Ikä Proteiini Rasva Hiilihydraatit 0 6 kk kk v Yli 3 v Pelko energian, välttämättömien rasvahappojen, rasvaliukoisten vitamiinien ja eräiden kivennäisaineiden (raudan, sinkin ja kalsiumin) niukasta saannista ja sen haitallisista vaikutuksista lasten kasvuun ja kehitykseen on pitkään estänyt vähentämästä pienten lasten ruokavalion rasvamäärää. On arveltu, että vähärasvaisella ruoalla ravitut imeväisikäiset ja pikkulapset eivät saisi riittävästi energiaa, koska lapsi ei pysty kerralla nauttimaan suuria annoksia. Otaksuman tueksi on julkaistu joitakin tapausselostuksia lapsista, joiden kasvu on hidastunut heidän saatuaan vain % suositellusta energiamäärästä. Aineistot ovat kuitenkin valikoituneita ja pieniä ja lasten vanhemmat olivat rajoittaneet lihomisen pelossa kokonaisruokamäärää ja välipaloja pikemminkin kuin ruoan rasvamäärää (Kaplan ja Toshima 1992). Nyttemmin onkin kiinnitetty huomiota ruoan energia- ja ravintoainetiheyteen enemmän kuin pelkkään rasvasisältöön arvioitaessa energia- ja ravintoainetarpeen tyydyttymistä. Useissa viimeaikaisissa tutkimuksissa on osoittettu, että 1 2-vuotiailla rasvan osuus kokonaisenergiasta voi jäädä jopa alle suositellun määrän 30 En%. Räsäsen ja Ylösen (1992) tutkimuksessa rasvan osuus 1 2-vuotiaiden suomalaislasten ravinnossa vaihteli välillä En%, mutta siitä huolimatta energian saanti pysyi lähes samansuuruisena eri rasvansaantiryhmissä. Sen sijaan runsasrasvaisinta ruokaa saavassa ryhmässä ravintoainetiheys huononi, mikä aiheutti eräiden vitamiinien ja kivennäisaineiden niukkuutta. Ylösen ym. (1996) tutkimuksessa 1 3 ja 4 7-vuotiaiden lasten kasvu oli samanlaista ryhmissä, jotka saivat rasvaa alle 30, 30 35, ja yli 40 En%. Myös STRIP-tutkimuksessa rasvan osuus kahdeksan ja 13 kuukauden ikäisillä interventio- ja verrokkilapsilla jäi alle suositellun määrän 30 En % ja vasta kaksivuotiailla interventioryhmäläisillä rasvan osuus oli 30 En% ja verrokeilla 33 En%. Kuuteen ikävuoteen asti rasvan osuus on pysynyt samana sekä interventioryhmässä että verrokeilla. Suosituksia niukempi 1366 R. Seppänen ja L. Räsänen

5 Taulukko 3. Energiaravintoaineiden osuudet prosentteina kokonaisenergiasta (En%) sekä P/S-suhde eräissä suomalaisten lasten ravitsemustutkimuksissa. Tutkimus Ajanjakso Proteiini Rasva Hiilihydraatit Sokeri P/S Sundström Räsänen ja Ahlström Räsänen ym ,24 Räsänen ja Kimppa ,34 Räsänen ja Ylönen ,43 Niinikoski ym ,33 2-vuotiaat verrokkilapset = tieto puuttuu rasvansaanti ei kuitenkaan missään vaiheessa ole hidastanut lasten kasvua eikä neurologista kehitystä (Niinikoski ym. 1997b, Rask-Nissilä ym. 2000). D-vitamiini, rauta ja suola Suomalaisten lasten ravinto on edellä esitettyjen tutkimusten perusteella sisältänyt suosituksiin verrattuna keskimäärin riittävästi kaikkia muita vitamiineja ja kivennäisaineita paitsi D-vitamiinia, rautaa ja sinkkiä (Räsänen ym. 1975, Lagström ym. 1997). Tarkat laboratoriomääritykset STRIP-lasten rauta- ja sinkkistatuksesta eivät kuitenkaan vahvistaneet epäilyjä raudan tai sinkin puutteesta, vaikka keskimääräinen saanti jäikin jonkin verran suosituksia pienemmäksi (Niinikoski ym. 1997a). Turun lastenneuvoloissa lasten rautavalmisteiden käyttö lopetettiin jo 1992, eikä yksikään STRIP-tutkimuksiin osallistunut lapsi ollut saanut rautatäydennystä puoleentoista vuoteen ennen tutkimukseen tuloa. Myös D-vitamiinin saanti ravinnosta oli yleisesti niukanlaista. Leikki-ikäisille annettava D-vitamiinisupplementaatio (10 µg/vrk) kahden viikon ikäisestä kolmivuotiaaksi asti on takeena siitä, että lapset ovat saaneet D-vitamiinia tarvetta vastaavasti, vaikka ruoan mukana tuleva D-vitamiinimäärä olisikin jäänyt riittämättömäksi luvulla 9 15-vuotiailla urheilijatytöillä suoritettu tutkimus kuitenkin osoitti D-vitamiinin niukkuuden hyvinkin yleiseksi. Ilman supplementaatiota saanti ravinnosta oli vain 2,9 4,3 µg/vrk. Vakavaa D-vitamiinin puutetta ilmeni 13 %:lla tytöistä ja 68 %:lla esiintyi keskitalvella D-vitamiinin vajausta (Lehtonen-Veromaa ym. 1999). Suomalaisten lasten suolan saantia on tutkittu vain niukasti. STRIP-tutkimuksessa tätä selvitettiin yksi-, kolmi- ja viisivuotiailla. Jo yksivuotiaat (13 kk) saivat ruoassaan mg natriumia, mikä vastaa noin neljää grammaa ruokasuolaa. Kolmivuotiaat saivat natriumia mg (4,8 g NaCl) ja viisivuotiaat mg (5,5 g NaCl). Leikki-ikäisillä suolan saantimäärät ylittivät yli kaksinkertaisesti pohjoismaisten ravitsemussuositusten tason ja viisivuotiaiden saanti ylitti jopa aikuisille esitetyn suosituksen 5 g/vrk (Nordiska näringsrekommendationer 1996). Noin puolet suolasta tuli valmisruoista ja kotiruoasta. Muita merkityksellisiä lähteitä olivat vehnäleipä, maitovalmisteet ja makkarat (Heino ym. 2000). Lopuksi Riittävään ja tasapainoiseen ravitsemukseen ja sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn tähtäävät ruokasuositukset ovat käytännöllisesti katsoen samanlaiset. Ruokavalion muuttuminen edellyttää ravintoainetason suositusten muuttamista ohjeiksi elintarvikkeista ja ruoka-aineista. Kysymyksessä ei ole hankalasti toteutettava erityisruokavalio, jota varten tarvitaan kalliita tai vaikeasti hankittavia ruoka-aineita. Suositellut elintarvikkeet ovat tavallisesta kaupasta helposti saatavia, usein jopa halvempia vaihtoehtoja epäterveellisemmille tuotteille. Keskeistä on käyttää pehmeitä leivänpäällysrasvoja, vähärasvaisia tai rasvattomia maitovalmisteita, vähän suolaa, runsaasti perunaa, täysjyväviljaa, kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä usein kalaa ja mieluiten laihaa lihaa tai kanaa. Päivittäiset arkiset valinnat ovat ruokavalion Suomalaisen lapsen ravitsemus ja siihen kohdistuvan intervention vaikutusmahdollisuudet 1367

6 laadun kannalta tärkeämpiä kuin satunnaisten herkuttelu- tai juhlahetkien tarjoilut. Vastuuta terveyttä edistävistä ruokavalinnoista ei tule jättää lapselle. Vanhempien tehtävänä on pitää huolta siitä, että kodissa tarjolla oleva ruoka on sellaista, jota he toivovat lastensa syövän. Myös vanhempien omassa ruokailussaan antama malli on voimakas vaikuttaja. Käytännössä esimerkiksi ravintorasvoja, maitolajia tai ruoan suolapitoisuutta koskevat edulliset muutokset on helpoin toteuttaa, jos kaikki perheenjäsenet omaksuvat ne ja syövät samaa ruokaa. Suomessa kouluruokailulla ja myös päiväkotien ja hoitopaikkojen tarjoamalla ruoalla on oleellinen merkitys lapsen ravitsemuksen kannalta. Kirjallisuutta Heino T, Kallio K, Jokinen E, ym. Sodium intake of 1 to 5-year-old children: the STRIP project. Acta Paediatr 2000;89: Kaplan R, Toshima M. Does a reduced fat diet cause retardation in child growth? Prev Med 1992;21: Komiteanmietintö 1998:7 Suomalaiset ravitsemussuositukset. Helsinki: Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Lagström H, Jokinen E, Seppänen R, ym. Nutrient intakes by young children in a prospective randomized trial of a low-saturated fat, low-cholesterol diet. The Strip-baby project. Acta Pediatr Adolesc Med 1997;151: Laitinen S, Räsänen L. Suomalaisten lasten ja nuorten ruokavalio luvulla. Nuorisotutkimus 1993;11: Lehtonen-Veromaa M, Möttönen T, Irjala K, ym. Vitamin D intake is low and hypovitaminosis D common in healthy 9- to 15-year-old Finnish girls. Eur J Clin Nutr 1999;53: Niinikoski H, Viikari J, Rönnemaa T, ym. Prospective randomized trial of low-saturated-fat, low-cholesterol diet during the first 3 years of life. The Strip-baby project. Circulation 1996;94: Niinikoski H, Koskinen P, Punnonen K, ym. Intake and indicators of iron and zinc status in children consuming diets low in saturated fat and cholesterol: the Strip baby study. Am J Clin Nutr 1997(a); 66: Niinikoski H, Lapinleimu H, Viikari J, ym. Growth until 3 years of age in a prospective, randomized trial of a diet with reduced saturated fat and cholesterol. Pediatrics 1997(b);99: Nordiska näringsrekommendationer. Köpenhamn Nord 1996:28. Porkka K, Raitakari O, Leino A, ym. Trends in serum lipid levels during in children and young adults. The cardiovascular risk in young finns study. Am J Epidemiol 1997;146: Rask-Nissilä L, Jokinen E, Terho P, ym. Neurological development of 5-year-old children receiving a low-saturated fat, low-cholesterol diet since infancy. A randomized controlled trial. JAMA 2000; 284: Räsänen L, Ahlström A. Nutrition survey of Finnish rural children. II. Food consumption. Ann Acad Sci Fenn A V 1975:169. Räsänen L, Ahlström A, Kantero R-L. Nutrition survey of Finnish rural children. I. Description of the project, background data and clinical findings. Ann Acad Sci Fenn A V 1975:168. Räsänen L, Wilska M, Kantero R-L, Näntö V, Ahlström A, Hallman N. Nutrition survey of Finnish rural children. IV. Serum cholesterol values in relation to dietary variables. Am J Clin Nutr 1978;31: Räsänen L, Ahola M, Kara R, Uhari M. Atherosclerosis precursors in Finnish children and adolescents. VIII. Food consumption and nutrient intakes. Acta Paediatr Scand 1985;Suppl 318: Räsänen L, Kimppa S. Lasten ja nuorten ruokavalion koostumus ja sen muutokset. Kotitalous 1986;50:50 4. Räsänen L, Laitinen S, Myyrinmaa A. Ruokavalion ravintosisältö suhteessa maito- ja rasvavalintoihin. Suom Lääkäril 1990;45: Räsänen L, Ylönen K. Food consumption and nutrient intake of one- to two-year-old Finnish children. Acta Paediatr 1992;81:7 11. Sundström S. Untersuchungen über die Erhnährung der Landbefölkerung in Finnland. Bidrag till Kännedom af Finlands Natur och Folk. Utgifna af Finska Vetenskaps-Societeten. Heft 67 N:o 1. Helsinki Tigerstedt C. Untersuchungen über die Nahrungszuführ des Menschen in ihrer Abhängigkeit von Alter, Geschlecht und Beruf. Scand Arch Physiol 1916;34: Vartiainen E, Puska P, Pietinen P, Nissinen A, Leino U, Uusitalo U. Ruokavalion vaikutus suomalaisten lasten korkeaan seerumin kolesterolitasoon. Suom Lääkäril 1984;35: Ylönen K, Virtanen S, Ala-Venna E, Räsänen L. Composition of diet in relation to fat intake of children aged 1 7 years. J Hum Nutr Dietet 1996;9: RITVA SEPPÄNEN, MMT, dosentti ritva.seppanen@dlc.fi Kansaneläkelaitoksen tutkimus- ja kehitysyksikkö Peltolantie Turku LEENA RÄSÄNEN, MMT, professori Helsingin yliopisto, soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos, ravitsemustieteen osasto PL 27, Helsingin yliopisto 1368