Sattumalöydös tarkoittaa poikkeavaa löydöstä,
|
|
- Sofia Hukkanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Eija Pääkkö ja Airi Jartti Radiologinen sattumalöydös Sattumalöydökset ovat lisääntyneet kuvantamistutkimusten lisääntymisen myötä. Keskimäärin neljäsosalla potilaista todetaan jokin sattumalöydös kuvantamistutkimuksen yhteydessä. Löydös voi olla harmiton muutos, jolla ei ole merkitystä potilaan ennusteeseen tai hoitoon. Suurin osa sattumalöydöksistä onkin hyvänlaatuisia. Toisaalta sattumalöydös voi vaatia lisätutkimuksia, seurantaa tai jopa pikaista hoitoa, jos kysymyksessä on pahanlaatuinen tai muu henkeä uhkaava muutos. Radiologin ja kliinikon yhteistyö johtaa parhaimmillaan oikeisiin ratkaisuihin. Löydöksen merkitys on punnittava erikseen jokaisen potilaan kohdalla. Kansallisista ja kansainvälisistä suosituksista on hyötyä päätöksenteossa. Toimittajalta Yhä tarkempi diagnostiikka onnistuu kajoamattomasti, ja parantuneen paikka- ja kontrastiresoluution kuvat mahdollistavat hoidon suunnittelua hyvin eri tavalla kuin vuosikymmen sitten. Kun näemme yhä pienempiä yksityiskohtia, havaitsemme enemmän myös selviteltävänä olevaan kliiniseen ongelmaan liittymättömiä sattumalöydöksiä. Vanhan vitsin mukaan yliopistosairaalan potilasrannekkeella pääsee kaikkiin laitteisiin. Kuvantamisdiagnostiikkaa tosiaankin tarvitaan yhä laajemman potilasryhmän hoidossa, ja monenlaisten sattumalöydösten pohtiminen on radiologin arkipäivää. Mitkä löydökset ovat merkityksellisiä tai edes raportoimisen arvoisia? Joutuuko potilas turhaan raskaiden tutkimusten kierteeseen vai onnistutaanko syöpä löytämään sattumalta varhaisvaiheessa? Kysymykset ovat mitä ajankohtaisimpia, ja jatkotutkimusten tarpeelle onkin luotu erilaisia käytäntöjä ja suosituksia. Katsausta radiologisista sattumalöydöksistä pyysin pitkän linjan radiologeilta, monipuolista käytännön diagnostiikkaa tekeviltä Eija Pääköltä ja Airi Jartilta. HELKA PARVIAINEN, radiologian vastuutoimittaja Sattumalöydös tarkoittaa poikkeavaa löydöstä, joka ei ole yhteydessä tutkittuun sairauteen tai oireisiin. Kuvantamistutkimusten määrän jatkuva kasvu ja tutkimusmenetelmien kehittyminen on johtanut sattumalöydösten lisääntymiseen. Eri kuvantamismenetelmillä sattumalöydöksiä on todettu keskimäärin 24 %:lla potilaista (1). Eniten sattumalöydöksiä havaitaan tietokonetomografiassa (TT) (noin 31 %) (1). Toisaalta päivystyksellisesti tehdyssä vatsan TT:ssä sattumalöydöksiä oli jopa 60 %:lla (2). Sattumalöydökset voidaan jakaa kolmeen luokkaan: kliinisesti merkityksettömät muutokset, seurantaa vaativat sekä merkitykselliset, lisätutkimuksia ja toimenpiteitä vaativat löydökset. Kaikkien sattumalöydösten merkitystä ei kuitenkaan vielä tunneta ja tarvitaan lisää seurantatutkimuksia, erityisesti löydösten vaikutusta kuolleisuuteen pitkällä aikavälillä tulisi selvittää. Esimerkiksi selkärangan rappeumamuutokset ovat yleisiä ja usein tutkittavan oireen tai sairauden kannalta merkityksettömiä. Toisaalta esimerkiksi kiinteän, sattumalta löydetyn munuaiskasvaimen etio logia pyritään puolestaan varmistamaan lisätutkimuksilla tai toimenpiteillä. Radiologilla on merkittävä osuus ar vioidessaan, onko kuvantamislöydös harmiton muutos vai onko kysymyksessä kenties merkittävä diagnostinen löydös. Kliinikko joutuu puolestaan arvioimaan, mitä sattumalöydös kyseisen potilaan kannalta merkitsee. Potilaan ikä, muut sairaudet ja odotettavissa oleva elinikä vaikuttavat siihen, kuinka aktiivisesti sattumalöydöstä tutkitaan ja hoidetaan. Yhteistyö kliinikon ja radiologin välillä on 2141 Duodecim 2015;131:2141 8
2 tässäkin asiassa ensiarvoisen tärkeää. Myös potilaan ja perheen toiveet on otettava huomioon päätösten teossa. Tavallisimmat sattumalöydökset thoraxin alueen leikekuvauksissa Laajoissa sepelvaltimotaudin tai keuhkosyövän seulomiseksi tehdyissä keuhkojen alueen TTtutkimuksissa on löydetty seurantaa tai toimenpiteitä vaativia sattumalöydöksiä 7,7 14,2 %:lla tutkimuksiin osallistuneista (3). Kansainvälisessä keuhkosyövän seulontatutkimuksessa 1929 tutkitusta 129:ltä (7 %) löytyi jatkotutkimuksiin johtava sattumalöydös. Näistä 118 potilaalle (6 %) tehtiin lisäkuvantamistutkimuksia, mutta kuitenkin vain 15 potilaalla (0,8 %) löydös johti hoitotoimenpiteisiin ja vain yhdellä potilaalla (0,05 %) löydös oli pahanlaatuinen (4). Tästä voitaneen päätellä, että vain pieni osa keuhkojen alueen sattumalöydöksistä on kliinisesti merkityksellisiä ja harva löydöksistä edustaa pahanlaatuista muutosta (KUVA 1). KUVA 1. Tyypillinen 6 mm:n läpimittainen keuhkonsisäinen imusolmuke (nuoli) sidekudossairautta sairastavan keski-ikäisen naisen vasemman keuhkon alalohkossa. Keuhkonsisäinen imusolmuke on soikea tai kolmiomainen tarkkarajainen rakenne yleensä keuhkopussiin tai lohkorajaan liittyneenä. Laajoissa tutkimuksissa näiden ei ole todettu koskaan pahanlaatuistuvan, eivätkä ne vaadi seurantaa. Keuhkonodulukset ovat yleisin sattumalöydös keuhkojen TT:ssä (5). Noduluksen koko on tärkein kriteeri arvioitaessa mahdollista pahanlaatuisuutta. Yli 99 % alle 4 mm:n noduluksista on hyvänlaatuisia, joten niitä ei tarvitse seurata, eivätkä ne vaadi jatkotutkimuksia. Toisaalta jo 8 mm:n kokoisista noduluksista % voi edustaa pahanlaatuista muutosta. Nodulukset jaetaan niiden tiiviyden mukaan solideihin (kiinteä) ja mattalasinoduluksiin (läpikuultava). Noduluksen luonteen karakterisoimiseksi radiologi arvioi lisäksi myös sen ääriviivoja, muotoa, sijaintia ja mahdollista tehostumista. Nodulusten seurannassa ja jatkotutkimuksissa noudatetaan kansainvälisiä suosituksia. Solideille ja mattalasinoduluksille on omat suosituksensa (6, 7). Suositukset määrittävät seurantatarpeen pääasiallisesti noduluksen koon perusteella. Jos kyse on solideista noduluksista, myös potilaan kliiniset riskitekijät, erityisesti tupakointi ja aiempi syöpähistoria vaikuttavat seurannan tiheyteen. Jos tällainen kiinteä nodulus on ollut muuttumaton kaksi vuotta kestäneessä TT-seurannassa, se arvioidaan hyvänlaatuiseksi. Mattalasinodulukset voivat edustaa häviäviä, tulehduksellisia muutoksia, mutta pysyvät muutokset edustavat yleensä keuhkon adenokarsinoomaa tai sen esiastetta (KUVA 2) (8). Nämä muutokset voivat kasvaa hyvin hitaasti, minkä vuoksi mattalasinoduluksia saatetaan joutua seuraamaan vuosittain, nykykäsitysten mukaan jopa 3 4 vuotta, ennen kuin niiden luonne varmistuu. Pahanlaatuisuuteen voi viitata paitsi pesäkkeen kasvu, myös sen muuttuminen tiiviimmäksi seurannassa. Vaikka PET-TT on usein hyödyllinen jatkotutkimus läpimitaltaan yli 7 mm:n keuhkonodulusten arvioinnissa, tulos jää adenokarsinoomatapauksissa usein negatiiviseksi. Etenevien keuhkonodulusten suhteen joudutaankin usein turvautumaan TT-ohjattuun neulanäytteeseen tai kirurgiseen poistoon. Imusolmukesuurentumat. Sattumalta löytyneiden välikarsinan imusolmukesuurentumien (lyhyt poikkimitta 10 mm) esiintyvyys vaihtelee eri tutkimuksissa alle prosentista noin kolmeen prosenttiin. Usein niiden yhteydessä nähdään myös hilusimusolmukkeiden E. Pääkkö ja A. Jartti 2142
3 A B KUVA 2. Kolorektaalisyöpää sairastavalla iäkkäällä miehellä todettiin levinneisyystutkimuksessa sattumalöydöksenä oikean keuhkon ylälohkon 1,8 cm:n läpimittainen mattalasipesäke (A). TT-seurannassa 6 kuukauden kuluttua pesäkkeessä nähtiin hieman kasvua (B). Muutos poistettiin lohkon poistolla. Histologisissa näytteissä todettiin invasiivinen keuhkoadenokarsinooma. suurentumista. Vaikka välikarsinan adenopatia löydöksenä herättää hoitavassa lääkärissä huolestumista, paljastuu sen taustalta harvoin pahanlaatuinen muutos, etenkin jos potilaalla ei ole tiedossa pahanlaatuista perussairautta. Imusolmukesuurentumat johtuvat yleensä hyvänlaatuisesta tulehdusreaktiosta tai granulomatoottisesta tulehduksesta (5, 9). Niitä tavataan erityisesti sarkoidoosipotilailla ja hyvin monissa diffuuseissa keuhkosairauksissa. Myös sydämen vajaatoiminnan ja pneumonian yhteydessä nähdään usein lievää adenopatiaa. Pahanlaatuisen muutoksen todennäköisyys lisääntyy, mikäli potilaalla on maligni perussairaus, tai adenopatia on runsasta ja sitä esiintyy myös muilla imu solmukealueilla. Tarvittaessa mediastinaalista adenopatiaa voidaan jatkossa tutkia mediastinoskopialla tai endobronkiaalisella kaikukuvauksella (EBUS). Muut sattumalöydökset. Kilpirauhaspesäkkeitä löytyy sattumalta noin 16 %:ssa keuhkojen alueen TT-tutkimuksista. Näistä noin 90 % on hyvänlaatuisia muutoksia. Kilpirauhassyövän todennäköisyyttä lisäävät muun muassa potilaan ikä (< 35 vuotta ja > 70 vuotta), pesäkkeen koko (> 2,5 cm), oireisuus, kaulan alueen sädehoito, sukuhistoria ja kaulan alueen imusolmukesuurentumat. TT:n perusteella ei pystytä erottamaan pahan- ja hyvänalaatuisia muutoksia toisistaan. Kaikkien pesäkkeiden jatkotutkimus kaikukuvauksella ei kuitenkaan välttämättä hyödytä potilasta. Aiheesta on vastikään julkaistu ansiokas pääkirjoitus Suomen Lääkärilehdessä (10). Sattumalta löytyneiden rintarauhaspesäkkeiden esiintyvyydeksi on raportoitu noin 0,05 1,3 %. Useimmat muutokset ovat hyvänlaatuisia, kuten fibroadenoomia tai kystia, mutta niiden erottaminen rintasyövästä on epäluotettavaa TT:n perusteella. Tämän vuoksi kaikki TT:ssä sattumalta löytyneet rintarauhasen pesäkkeet on syytä jatkotutkia mammografialla ja kaikukuvauksella (11). Joskus sattumalöydökset, kuten vähäoireinen keuhkoembolisaatio, thorakaaliaortan dissektio tai aneurysma tai ylävatsan elinten tuumorilöydökset vaativat kiireellistä hoitoa. Hoitavalle lääkärille voi myös olla merkityksellistä tietää, jos tutkimuksessa paljastuu sepelvaltimokalkkiutumia, diffuusi keuhkosairaus tai vaikkapa bronkiektasiatauti. Vatsan alueen sattumalöydökset Maksa. Maksapesäkkeet ovat yleisiä: ruumiinavauksessa 52 %:lla syöpää sairastamattomista on todettu hyvänlaatuinen maksapesäke, 36 %:lla syöpäpotilaista puolestaan on maksas Radiologinen sattumalöydös
4 sa metastaasi (12). Vatsan TT:ssä noin 12 % sattumalöydöksistä sijaitsi maksassa (2). Kuvantamismenetelmillä voidaan erottaa luotettavasti hyvänlaatuinen kysta, hemangiooma ja fokaalinen nodulaarinen hyperplasia pahanlaatuisista kasvaimista. Adenooma on harvinainen hyvänlaatuinen maksakasvain, jonka diagnostiikka on haasteellista. Hyvänlaatuisuudesta huolimatta kookkaisiin adenoomiin voi liittyä verenvuotoriski, ja ne voivat malignisoitua, minkä vuoksi yli 5 cm:n läpimittaiset kasvaimet hoidetaan usein operatiivisesti. Maksapesäkkeen arvioinnissa potilaat jaetaan riskiryhmiin: Pienen riskin potilaisiin kuuluvat alle 40-vuotiaat, joilla ei ole syöpä- eikä maksasairautta. Kohtalaisen riskin ryhmään kuuluvat yli 40-vuotiaat, joilla ei ole mainittuja riskitekijöitä. Suuren riskin potilailla sen sijaan on tiedossa pahanlaatuinen tauti, maksakirroosi tai muita riskitekijöitä, kuten primaarinen sklerosoiva kolangiitti, hepatiitti tai hemokromatoosi (12). Maksapesäkkeen pieni koko aiheuttaa omat haasteensa: alle 5 10 mm:n pesäkkeet voivat jäädä epäspesifisiksi ja vaativat jatkoseurantaa ainakin suuren riskin potilailla. Maksabiopsialla voidaan selvittää kuvantamistutkimuksilla epäselviksi jääneiden pesäkkeiden etiologiaa, mutta on huomattava, ettei toimenpide ole riskitön. Tietokonetomografialla todetun maksapesäkkeen tutkimusalgoritmi löytyy vuoden 2010 yhdysvaltalaisesta julkaisusta (12). American College of Radiology on julkaissut vuonna 2014 päivittämänsä maksapesäkkeen tutkimusstrategian, jossa eri kuvantamismenetelmät, riskiryhmät ja muutoksen koko on huomioitu (13). Lisämunuaiset. Noin 3 7 %:lla aikuisväestöstä todetaan lisämunuaiskasvain sattumalöydöksenä (12). Suurin osa (82 %) näistä insidentaloomista on hyvänlaatuisia, toimimattomia adenoomia (14). Adenooma on tyypillisesti 1 4 cm:n kokoinen, rasvaa sisältävä ekspansio. TT:llä ja magneettikuvauksella (MK) Radiologin tehtävä on päättää, onko sattumalöydös raportoimisen arvoinen ja ottaa kantaa raportoimansa löydöksen merkitykseen. Kliinikko käyttää potilaskohtaista harkintaa ja päättää seurannan ja jatkotutkimusten tarpeesta. rasvaa sisältävä adenooma on luotettavasti diagnosoitavissa (sensitiivisyys % ja spesifisyys %) (15). Noin 30 % adenoomista ei sisällä rasvaa, jolloin diagnoosin varmentamiseksi voidaan tehdä varjoainetehosteinen TT myöhäisvaiheen (10 15 min) kuvauksen kera. Adenoomalla on tyypillinen varjoaineen puhdistuma. Tutkimuksen herkkyys on 98 % ja tarkkuus 92 % (12). Adenooma ja myelolipooma voidaan erottaa luotettavasti lisämunuaisen muista kasvaimista, kuten feokromosytoomasta, kuorikerroskarsinoomasta tai metastaasista. Sen sijaan kuvantamistutkimukset eivät anna vastausta siihen, onko adenooma toimimaton vai erittääkö se hormoneja. Liiallinen hormonieritys osoitetaan hormonimäärityksillä (14). Mitä kookkaampi lisämunuaiskasvain on, sitä todennäköisemmin se on pahanlaatuinen. Kookkaat (> 4 cm), radiologisesti epäilyttäviä piirteitä omaavat ja toiminnallisesti aktiiviset insidentaloomat leikataan (KUVA 3) (15). Lisämunuaisen insidentalooman tutkimusalgoritmista on julkaistu tuore suomalainen suositus (16). Yhdysvaltalaissuositukset ovat hieman yksityiskohtaisempia (12, 17). Seurannan aikana lisämunuaiskasvaimet muuttuvat erittäin harvoin toiminnallisiksi (< 1 %) tai pahanlaatuisiksi (0,2 %) (18). Hyvänlaatuinen ennuste nostaa väistämättä kysymyksiä seurannan ja lisätutkimusten tarpeesta: Tarvitseeko kaikkia pieniä lisämunuaismuutoksia ylipäätään kontrolloida kuvantamalla ja voitaisiinko hormonaaliset määritykset jättää tekemättä, jos potilas on oireeton? Munuaiset. Yli puolella yli 50-vuotiaista on ainakin yksi munuaismuutos. Suurin osa näistä muutoksista on hyvänlaatuisia kystia (19). Kystisten munuaismuutosten arvioinnissa käytetään viisiportaista Bosniak-luokitusta, jossa hyvänlaatuiset, seurantaa vaativat (luokka 1 2F) ja todennäköisesti pahanlaatuiset muutokset E. Pääkkö ja A. Jartti 2144
5 A B C KUVA vuotiaalla naisella todettiin sattumalöydöksenä lisämunuaiskasvain suurentuneiden maksaarvojen ja närästysoireiden vuoksi tehdyssä ylävatsan kaikukuvauksessa. TT:ssä todettiin 4,2 cm:n kokoinen kasvain oikeassa lisämunuaisessa. Natiivi-TT:ssä kasvaimen tiheysarvo oli noin 12 HU (A) ja varjoaineen puhdistuma 47 %, minkä vuoksi kasvainta ei voitu varmuudella luokitella adenoomaksi. MK:ssa kasvaimen todettiin sisältävän rasvaa, minkä merkkinä se oli heikkosignaalinen out of phase -kuvassa (B) verrattaessa in phase -kuvaan (C). Kysymyksessä oli adenooma, jossa ei todettu hormonaalista aktiivisuutta. Kasvain leikattiin sen koon (> 4 cm) vuoksi. (luokka 3 4) erotetaan toisistaan muutoksessa olevien väliseinien, kalkkiutumien, tiheyden ja tehostuman avulla (19). Kirurgisessa potilaan aineistossa 12,8 % kiinteistä munuaiskasvaimista oli hyvänlaatuisia, kuten onkosytooma ja angiomyolipooma. Ekstrarenaalista syöpää sairastavalla potilaalla jopa puolet kiinteistä munuaiskasvaimista on primaareja munuaissyöpiä tai hyvänlaatuisia munuaiskasvaimia (19). Mitä suurempi (> 3 cm) kiinteä munuaiskasvain on, sitä todennäköisemmin se on pahanlaatuinen ja vaatii leikkauksen. Pieniä alle 1 cm:n kokoisia kiinteitä kasvaimia voidaan tutkimusstrategian mukaisesti seurata, koska pienten muutosten erotusdiagnostiikka voi olla epäluotettavaa ja toisaalta pienet pahanlaatuiset muutokset kasvavat yleensä hitaasti (12, 19). American College of Radiology on laatinut epäselvien munuaismuutosten tutkimusstrategian, joka on päivitetty 2014 (20). Haima. Sattumalta löydetyt kiinteät haimakasvaimet ovat yleensä pahanlaatuisia, kun taas kystiset haiman insidentaloomat ovat useimmiten hyvänlaatuisia kasvaimia tai hyvin erilaistuneita syöpiä (12, 21). Kystiset haimamuutokset ovat lisääntyneet erityisesti MK:n myötä: siinä näky vien kystisten haimalöydösten esiintyvyys on 15,9 20 %. TT:ssä esiintyvyys on selvästi pienempi, 2,2 3 % (22, 23). Magneettikolangiografiatekniikkaa käyttäen oireettomia kystia on todettu jopa 45 %:lla (23). Haiman kystien diagnostiikka perustuu suurimmaksi osaksi leikekuvantamiseen (TT ja/tai MK). Biopsia antaa harvoin definitiivistä diagnoosia, mutta biopsiasta ja biokemiallisista määrityksistä on apua, kun löydöksiä verrataan kuvantamistutkimuksiin (23). Intraduktaalinen papillaarinen musinoosinen kasvain (IPMN) on yksi tavallisimmista kystisistä haimatuumoreista. IPMN ja musinoosinen kystinen kasvain voivat pahanlaatuistua, minkä vuoksi leikkaushoito tai seuranta tulevat kysymykseen. Seroosi kystadenooma muuttuu pahanlaatuiseksi erittäin harvoin ja on tyypillisenä esiintyessään erotettavissa musinooseista kasvaimista (24). Radiologien antamissa kystien seurantasuosituksissa on todettu suurta vaihtelua (22). Vuonna 2006 julkaistu ja vuonna 2012 päivitetty musinoo Radiologinen sattumalöydös
6 Ydinasiat 88 Sattumalöydökset ovat yleisiä: jopa neljäsosalla todetaan sattumalöydös kuvantamistutkimuksissa. 88 Suurin osa sattumalöydöksistä on hyvänlaatuisia. 88 Lisätutkimuksia ja seurantaa voidaan tarvita, jos löydöksen laatu ei selviä tai kysymyksessä on muutos, jolla on taipumus muuttua pahanlaatuiseksi. 88 Löydökset ja tarvittavat jatkotutkimukset on suhteutettava potilaan muihin sairauksiin ja elinajan ennusteeseen. sien tuumorien Sendain kriteeristö ja vuonna 2010 American College of Radiologyn komitean julkaisema kystien seurantasuositus ovat tulleet tarpeeseen (12, 25). Eurooppalaiset suositukset on julkaistu vuonna 2013 (23). Mainituissa suosituksissa on eroja muun muassa seurattavan kystan koon ja seuranta-ajan suhteen. Sattumalöydösten seuraamukset Tunnereaktiot. Sattumalöydökset synnyttävät epävarmuutta niin potilaassa kuin hoitavassa lääkärissä. Vaikka suurin osa sattumalöydöksistä on hyvänlaatuisia, eivätkä ne vaadi aina lisätutkimuksia tai seurantaa, voi asian hyväksyminen tunnetasolla olla vaikeaa (12). Potilaat sietävät hyvin sattumalöydösten johdosta tehtyjä lisätutkimuksia. Vaikka alkuperäinen epäily paljastuisi vääräksi positiiviseksi, voi sattumalöydös johtaa myös positiiviseen lopputulokseen: pahanlaatuinen tauti löydetään varhaisvaiheessa, jolloin se on hoidettavissa (26). Talous. Sattumalöydökset johtavat lisätutkimuksiin ja lisäkustannuksiin. Toisten mielestä kustannukset eivät saa olla este, vaan mahdollisimman tarkkaan diagnoosiin on pyrittävä lisäkustannuksista huolimatta. Toiset taas tyytyisivät vähempiin tutkimuksiin ja käyttäisivät kuvantamisresurssit mieluummin näyttöön perustuen (12). Lisäkustannuksista on ristiriitaisia tutkimustuloksia: TT-urografian yhteydessä todetut sattumalöydökset eivät aiheuttaneet merkittäviä lisäkustannuksia, koska vain harvoille potilaille tehtiin jatkotutkimuksia. Toisaalta TT-kolonografian kustannukset kaksinkertaistuivat, kun sattumalöydösten vuoksi tehtiin jatkotutkimuksia (1). Selvää on, että järkeistämällä jatkotutkimuksia ja hoitoja voidaan vähentää terveydenhuollon kustannuksia ja samalla potilaiden säderasitusta (16). Radiologin rooli. Radiologin täytyy päättää, onko sattumalöydös kenties normaalivaihtelua, harmiton sivulöydös vai merkityksellinen muutos, joka voi vaikuttaa potilaan tulevaisuuteen. Radiologin on myös päätettävä, onko löydös raportoimisen arvoinen. Löydöksen raportoimatta jättämistä on verrattu siihen, että kliinikkolääkäri ei mainitse jokaista potilaan iholla kliinisessä tutkimuksessa näkemäänsä merkityksetöntä luomea (12). Kaikkien mahdollisten (sivu)löydösten raportoiminen vaikkapa TT:n yhteydessä ei välttämättä ole tarpeen, ellei löydöksillä ole yhteyttä tutkimukseen johtaneisiin oireisiin tai sairauteen. Myös radiologi voi käyttää läkarblickiä. Toisaalta radiologi voi pelätä oikeudellisia seuraamuksia, jos raportoimatta jää jokin tutkimusajankohtana epäoleelliselta näyttävä muutos, joka myöhemmin paljastuukin merkitykselliseksi. Myös ympäristöstä tuleva paine täydellisestä lausunnosta voi johtaa tarpeettomaan tarkkuuteen. Radiologin täytyy kantaa oma vastuunsa sattumalöydösten raportoinnissa. Jos sattumalöydös on luotettavasti tunnistettavissa, se on ilmaistava selvästi. Jos löydöksen laatu jää epäselväksi, on otettava kantaa siihen, tarvitaanko jatkotutkimuksia ja mikä mahdollisesti olisi kustannustehokkain menetelmä. Kliinikon rooli. Ratkaisu sattumalöydöksen merkityksestä ja mahdollisista lisätutkimuksista jää lopulta potilasta hoitavan kliinikon harteille. Jatkotutkimukset eivät saisi olla automaattisia, vaan tarvitaan potilaskohtaista harkintaa. On mietittävä, mitä löydös juuri kyseisen potilaan kannalta merkitsee. Vaikuttaako lisäinformaatio potilaan ennusteeseen? Muuttavatko lisätutkimukset potilaan hoitoa? Mikä on E. Pääkkö ja A. Jartti 2146
7 potilaan yleinen ennuste muiden sairauk sien osalta? Onko hän operatiivisen hoidon piirissä? Potilasta ei pidä altistaa turhalle säteilylle eikä kajoaville toimenpiteille, ellei niistä ole apua hoitopäätösten teossa. Lopuksi Sattumalöydökset muodostavat merkittävän haasteen potilaiden hoidossa. Kansallinen sairaskertomusarkisto tuo asiakirjat kaikkien potilaiden luettavaksi. Yhtenäiset käytännöt sattumalöydösten jatkotutkimuksissa ja hoidossa muodostavat tärkeän pohjan, kun lisätutkimuksia ja hoitoja tai tutkimatta ja hoidotta jättämistä perustellaan. Kansallisia suosituksia on niukasti (16). Erikoisalayhdistykset ovat tärkeässä asemassa määritettäessä suosituksia, joiden tulisi perustua tutkimusnäyttöön. Kansainvälisten suositusten soveltuvuutta suomalaiseen terveydenhuoltoon täytyy myös arvioida. EIJA PÄÄKKÖ Dosentti, osastonylilääkäri OYS, Kuvantaminen AIRI JARTTI Dosentti, radiologian erikoislääkäri OYS, Kuvantaminen SIDONNAISUUDET Kirjoittajilla ei ole sidonnaisuuksia SUMMARY Incidental finding as a diagnostic and therapeutic challenge Incidental findings have increased with imaging studies. On the average, an incidental finding is made for one out of four patients in connection with an imaging study. The finding may be a harmless change without any significance for the patient s prognosis or treatment. Most incidental findings are indeed benign. On the other hand, an incidental finding may necessitate further investigations, follow-up or even immediate treatment in case of a malignant or other life-threatening change. Ideally, collaboration between a radiologist and a clinician leads to the correct decisions Radiologinen sattumalöydös
8 KIRJALLISUUTTA 1. Lumbreras B, Donat L, Hernandez- Aguado I. Incidental findings in imaging diagnostic tests: a systematic review. Br J Radiol 2010;83: Kelly ME, Heeney A, Redmond CE, ym. Incidental findings detected on emergency abdominal CT scans: a 1-year review. Abd Imag 2015; Online January Jacobs PC, Mali WP, Grobbee DE, van der Graaf Y. Prevalence of incidental findings in computed tomographic screening of the chest: a systematic review. J Comput Assist Tomogr 2008; 32: van de Wiel JC, Wang Y, Xu DM, ym. Neglectable benefit of searching for incidental findings in the Dutch-Belgian lung cancer screening trial (NELSON) using low-dose multidetector CT. Eur Radiol 2007;17: Frank L, Quint LE. Chest CT incidentalomas: thyroid lesions, enlarged mediastinal lymph nodes, and lung nodules. Cancer Imaging 2012;12: MacMahon H, Austin JH, Gamsu G, ym. Guidelines for management of small pulmonary nodules detected on CT scans: a statement from the Fleischner Society. Radiology 2005;237: Naidich DP, Bankier AA, Macmahon H, ym.: Recommendations for the management of subsolid pulmonary nodules detected at CT: A statement from the Fleischner Society. Radiology 2013; 266: Lappi-Blanco E, Jartti A, Kahlos K, Kaarteenaho R. Keuhkosyöpien tarken tuva diagnostiikka. Duodecim 2012;128: Stigt JA, Boers JE, Oostdijk AH, ym. Mediastinal incidentalomas. J Thorac Oncol 2011;6: Välimäki MJ. Kaikukuvaus kilpirauhasen PSA? Suom Lääkäril 2015;16; Surov A, Fiedlerb E, Wienkec A, ym. Intramammary incidental findings on staging computer tomography. Eur J Radiol 2012;81: Berland LL, Silverman SG, Gore RM, ym. Managing incidental findings on abdominal CT: white paper of the ACR incidental findings committee. J Am Coll Radiol 2010;7: ACR appropriateness criteria. Liver lesion initial characterization acsearch.acr.org/list 14. Schalin-Jäntti C. Ongelmana sattumalta todettu lisämunuaiskasvain. Duodecim 2010;126: Boland GWL, Blake MA, Hahn PF, Mayo- Smith WW. Incidental adrenal lesions: principles, techniques, and algorithms for imaging characterization. Radiology 2008;249: Sane T, Schalin-Jäntti C, Raade M. Lisämunuaisen insidentalooma miten laajat tutkimukset ovat tarpeen? Suom Lääkäril 2012;42: ACR appropriateness criteria. Incidentally discovered adrenal mass acsearch.acr.org/list 18. Cawood TJ, Hunt PJ, O Shea D, ym. Recommended evaluation of adrenal incidentalomas is costly, has high falsepositive rates and confers a risk of fatal cancer that is similar to the risk of the adrenal lesion becoming malignant; time for a rethink? Eur J Endocinol 2009;161: Silverman SG, Israel GM, Herts BR, Richie JP. Management of the incidental renal mass. Radiology 2008;249: ACR appropriateness criteria. Indeterminate renal mass acsearch.acr.org/list 21. Goodman M, Willmann JK, Jeffrey RB. Incidentally discovered solid pancreatic masses: imaging and clinical observations. Abdom Imaging 2012; 37: Ip IK, Mortele KJ, Prevedello LM, Khorasani R. Focal cystic pancreatic lesions: assessing variation in radiologists management recommendations. Radiology 2011; 259: Del Chiaro M, Verbeke C, Salvia R, ym. European experts consensus statement on cystic tumours of the pancreas. Digestive and liver disease 2013;45: Siren J. Haiman intraduktaalinen papil laarinen musinoosinen neoplasia eli IPMN pitäisikö leikata vai seurata? Duodecim 2013;129: Tanaka M, Fernandez-Castillo C, Adsay V, ym. International consensus guidelines 2012 for the management of IPMN and MCN of the pancreas. Pancreatology 2012;12: Plumb AA, Boone D, Fitzke H, ym. Detection of extracolonic findings with CT colonography: a discrete choice experiment of perceived benefits versus harm. Radiology 2014;273: E. Pääkkö ja A. Jartti 2148
Eila Lantto HUS-Kuvantaminen
Eila Lantto HUS-Kuvantaminen } Mitä sattumalöydöksellä tarkoitetaan? } Sattumalöydösten esiintyminen ja merkitys } Miten sattumalöydökseen tulisi suhtautua, jos se löytyy Maksasta Sappirakosta Pernasta
Kilpirauhasen ja lisäkilpirauhasen multimodaliteettikuvantaminen Sami Kajander
Kilpirauhasen ja lisäkilpirauhasen multimodaliteettikuvantaminen Sami Kajander Radiologi Valtakunnallinen PET-keskus, Turku TT +aika- ja paikkaerotuskyky +nopeus +saatavuus +hinta +keuhkot +useimmat vatsan
KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema
KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema Seulonta on tiettyyn väestöryhmään kohdistuva tutkimus, jolla pyritään
Appendisiitin diagnostiikka
Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen
COPYRIGHT MARTINE VORNANEN. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty!
COPYRIGHT MARTINE VORNANEN Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! PAPILLAN JA ULKOISTEN SAPPITEIDEN KASVAIMET MARTINE VORNANEN PSHP LABORATORIOKESKUS ULKOISTEN SAPPITEIDEN
TUTKI 2-KOTITEHTÄVÄN PALAUTUS Tiina Immonen BLL lääketieteellinen biokemia ja kehitysbiologia
TUTKI 2-KOTITEHTÄVÄN PALAUTUS 19.3.2014 Tiina Immonen BLL lääketieteellinen biokemia ja kehitysbiologia Tehtävän suoritus Palautuksia: 51 Tiivistelmien keskipituus 97 sanaa hyvä! OTSIKOT Otsikko tutkimuksen
Leena Raulisto Radiologian erikoislääkäri HUS-röntgen
Leena Raulisto Radiologian erikoislääkäri HUS-röntgen h h Film säteet kulkevat lyhyemmän matkan kuvausaika lyhenee, liikehäiriö jää pois säteilyn hajonta vähenee sädeannos pienenee kuvan kontrasti paranee
PYLL-seminaari 30.3.2011
PYLL-seminaari 30.3.2011 Sairaalajohtaja Jari Välimäki syöpätautien osuus ennenaikaisten elinvuosien menetysten aiheuttajina etenkin ESshp:n naisten keskuudessa kiinnittää huomiota ne ovat PYLL-tilastossa
Pään ja kaulan alueen. SPECT/CT alueen vartijaimusolmuke ja kilpirauhassyövän metastaasien kuvaus)
Pään ja kaulan alueen SPECT/CT (hyperparatyreoosi,, pään ja kaulan SPECT/CT alueen vartijaimusolmuke ja kilpirauhassyövän metastaasien kuvaus) CT- ja fuusiokuvantamisen perusteet isotooppilääkäreille.
ESSENTIAL TO KNOW; eli mitä oppijan tulee ymmärtää, hallita ja osata käyttää tilanteessa kuin tilanteessa
ESSENTIAL TO KNOW; eli mitä oppijan tulee ymmärtää, hallita ja osata käyttää tilanteessa kuin tilanteessa hallitsee röntgenlähetteen laatimisen tietää säteilyturvallisuuden keskeiset periaatteet (mm. ymmärtää
Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen
Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Roche Oy (koulutusmatka, luentopalkkio) Kuvantamisen rooli diagnostiikassa ja seurannassa (EUS, ERCP ei käsitellä) Kuvantamismenetelmän
SAV? Milloin CT riittää?
SAV? Milloin CT riittää? Evl Akuuttilääketiede To Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia 1 Potilastapaus 28- vuotias nainen vastaanotolla klo 12 Hypotyreoosi, hyvässä hoitotasapainossa Lääkityksenä Thyroxin
TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI
TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn
Levinneisyyden ja leikkauskelpoisuuden arvionti keuhkosyövässä Heikki Koskela
Levinneisyyden ja leikkauskelpoisuuden arvionti keuhkosyövässä 12.10.2017 Heikki Koskela Sidonnaisuudet Heikki Koskela Dosentti, keuhkosairauksien erikoislääkäri Päätoimi Ma professori, keuhkosairaudet,
Munasarjakystat. Gynekologisen kirurgisen seuran koulutuspäivät 19.9.2014 Maarit An;la, KYS
Munasarjakystat Gynekologisen kirurgisen seuran koulutuspäivät 19.9.2014 Maarit An;la, KYS Sidonnaisuudet Dos., synnytys- ja naistentau0en erikoislääkäri, gynekologisen onkologian lisäkoulutus Päätoimi
Rintojen kuvantaminen. 2014 Sädekoulutus vs. oyl, LT Katja Hukkinen
Rintojen kuvantaminen 2014 Sädekoulutus vs. oyl, LT Katja Hukkinen Rintasyöpä Yleisin naisten syöpä teollisuusmaissa, Suomessa n. 5000 uutta joka vuosi. Mammografiaseulonta 50-69 v. oireettomille naisille
Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018
Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja endokrinologian erikoislääkäri
Rintojen kuvantaminen. 2016 LT, radiologi Katja Hukkinen
Rintojen kuvantaminen 2016 LT, radiologi Katja Hukkinen Kuvantamistavat Mammografia (2D), tomosynteesi (3D) Ultraääni, ABUS Magneettikuvantaminen Rinta-TT TT Oireet Kyhmy Ihon, nännin uusi ja konstantti
Keuhkoventilaation ja -perfuusion SPET/TT keuhkoembolian diagnostiikassa. Dos. Tuula Janatuinen 8.4.2010
Keuhkoventilaation ja -perfuusion SPET/TT keuhkoembolian diagnostiikassa Dos. Tuula Janatuinen 8.4.2010 Johdantoa Keuhkoembolian diagnostiikka perustuu kliiniseen arvioon, laboratoriolöydöksiin (P-FIDD)
Rintojen kuvantaminen. Rintasyöpä. Rintakuvantaminen HUSalueella LT, radiologian erikoislääkäri Katja Hukkinen YL / Naistenklinikan Röntgen
Rintojen kuvantaminen LT, radiologian erikoislääkäri Katja Hukkinen YL / Naistenklinikan Röntgen Rintasyöpä Rintasyöpää n. 4700 / v. Suomessa. Naisten yleisin syöpä 1960-luvulta lähtien, määrä lisääntyy
Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus
Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset
NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA
NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen
Uudet tutkimusmenetelmät rintadiagnostiikassa
Uudet tutkimusmenetelmät rintadiagnostiikassa Mammografiapäivät 25-26.5.09 Tampere-Talo ayl Anna-Leena Lääperi TAYS, Kuvantamiskeskus, Radiologia Uusia menetelmiä ja mahdollisuuksia rintadiagnostiikassa
Vatsaontelon parenkyymielimet ja suolisto
Näin tutkin Magneettikuvaus vai tietokonetomografia vatsaontelon tutkimuksessa? Juha Halavaara ja Pekka Tervahartiala Tietokonetomografia- ja magneettikuvauslaitteiden ripeä kehitys viime vuosina on luonut
Mitä onkologi toivoo patologilta?
Mitä onkologi toivoo patologilta? Mikä PAD-lausunnossa vaikuttaa kilpirauhassyövän hoitoon Hanna Mäenpää, dos HUS, Syöpätautien klinikka Onkologian trendejä Entiteetit pirstoutuvat pienemmiksi: lisää tietoa
Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa
Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Onkologiapäivät 30.8.2013 Sairaalafyysikko Sami Suilamo Tyks, Syöpäklinikka Esityksen sisältöä Tervekudoshaittojen todennäköisyyksiä Tervekudosten annostoleransseja
Hysteroskooppiset toimenpiteet; endometriumpolyypit. Gks Pia Heinonen Tyks nkl
Hysteroskooppiset toimenpiteet; endometriumpolyypit Gks 22.9.2016 Pia Heinonen Tyks nkl Sidonnaisuudet Bayer Upviser Olympus Yksityisvastaanotto : Mehiläinen ja Terveystalo Endometriumpolyypit Ovat tavallisia
Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot
Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot ULTRAÄÄNITUTKIMUKSET Kiireellisyysluokitus! (päivystys/ei-päivystys). Sovi päivystytutkimuksesta/ajankohdasta tutkimuksen tekevän yksikön kanssa
Lähetteestä lausuntoon case Perusturvakuntayhtymä Karviainen
Lähetteestä lausuntoon case Perusturvakuntayhtymä Karviainen Mia Jernfors Avoterveydenhuollon ylilääkäri 30.9.2015 Ei sidonnaisuuksia Perusturvakuntayhtymä Karviainen Vihti (29 000) Karkkila (9 000) Ulkoistettu
Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus
Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy
Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014
Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence
Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa
Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa 2 Tarkkuussädehoitoa Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) sädehoitoyksikössä sijaitsee Pohjoismaiden ensimmäinen robottitekniikkaan
Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa
Vatsa 4: maksa 1. Akuutti maksan vajaatoiminta 2. Hepatiitti B ja C: tartunta, taudinkulku ja näiden vertailu 3. Kroonisen hepatiitin syyt 4. Maksakirroosin syyt, oireet ja hoito 5. Maksabiopsian aiheet
Seminoman hoito ja seuranta. S. Jyrkkiö
Seminoman hoito ja seuranta S. Jyrkkiö 17.4.2015 Kivessyöpä yleistyy Pohjoismaissa Seminoman ja non-seminoomien yleisyys Pohjoismaissa Kuolleisuus kivessyöpään Pohjoismaissa Kivessyöpä 5 v OSS Kivestuumoreiden
Sattumalöydökset aivojen kuvantamisessa. Johanna Annunen-Rasila Neurologian erikoislääkäri, LT NP
Sattumalöydökset aivojen kuvantamisessa Johanna Annunen-Rasila Neurologian erikoislääkäri, LT NP 2.11.2017 Taustaa ja määritelmiä Tavallisimpia sattumalöydöksiä Sattumalöydöksien merkityksestä Voidaanko
HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka
HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka 1 HE4 Human epididyminis protein 4 Yksiketjuinen, WFDC (whey acidic four-disulfide)- ryhmän glukosyloitunut
Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine. Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el
Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el Suomessa 5.2 miljoonaa asukasta 5 yliopistosairaalaa 16 keskusairaalaa aluesairaalat ja
Oikeutusoppaan esittelyä
Oikeutusoppaan esittelyä Säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä Tarkastaja, STUK 11.2.2015 Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa opas hoitaville lääkäreille (STUK opastaa / maaliskuu
OYS, sisätautien klinikka ENDOPÄIVÄT Ä 2008
Kilpirauhassyövän i seuranta Eija Eloranta OYS, sisätautien klinikka ENDOPÄIVÄT Ä 2008 Kilpirauhassyöpä p 1% kaikista syövistä naisilla > miehillä yleisin endokriininen syöpä (90%) Ilmaantuvuudessa merkittävä
Pesäke haimassa: miten tutkin, seuraan ja hoidan?
Tieteessä katsaus teema Haimasairaudet Hanna Seppänen dosentti, gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri HYKS Vatsakeskus, HUS Johanna Laukkarinen gastrokirurgian apulaisprofessori, ylilääkäri, vastuualuejohtaja
Haiman intraduktaalinen papillaarinen musinoosinen neoplasia eli IPMN pitäisikö leikata vai seurata?
Jukka Sirén KATSAUS Haiman intraduktaalinen papillaarinen musinoosinen neoplasia eli IPMN pitäisikö leikata vai seurata? Intraduktaalinen papillaarinen musinoosinen neoplasia (IPMN) on yhä tavallisempi
Ventrikkeli ca primaari vartalon ct, strukturoitu lausunto, alustava versio 1/2017
Ventrikkeli ca primaari vartalon ct, strukturoitu lausunto, alustava versio 1/2017 Tuumori: sijainti: kardia, corpus, antrum, pylorus morfologia: polyyppi, ulseraatio, paikallinen seinämäpaksuuntuma, semi/sirkulaarinen
yl Eila Lanton dioja hyväksikäyttäen Tiina E Lehtimäki, HUS-Kuvantaminen
yl Eila Lanton dioja hyväksikäyttäen Tiina E Lehtimäki, HUS-Kuvantaminen Säteilyn biologiset haittavaikutukset sikiölle Sädetutkimuksista aiheutuvat riskit Raskaus ja magneettikuvaus Raskaus ja kontrastiaineet
IAP syyskokous 2008 Lasiseminaari
IAP syyskokous 2008 Lasiseminaari Tapaus 1 45 vuotias mies, ei aiempia sairauksia. Oikean kiveksen 3,5 cm läpimittainen tuumori. 14.11.2008 CD99 Inhibin Ki67 AE1/AE3 14.11.2008 Muita immunovärjäyksiä
Tarvitaanko akuutin vatsan diagnostiikassa kuvantamista? Kaarina Partanen Dos., os.ylil. Meilahden röntgenr
Tarvitaanko akuutin vatsan diagnostiikassa kuvantamista? Kaarina Partanen Dos., os.ylil. Meilahden röntgenr Mitä useimmin epäill illään päivystysosaston vatsakipuisilla? Appendisiittia, abskessia, divertikuliittia,
PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala
PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala ISI Web of Science: hakusana PET/CT N = 4974, 27.4.2010 Mihin diagnostisia menetelmiä tarvitaan?
Noona osana potilaan syövän hoitoa
Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän
PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA. Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström
PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF= Peak expiratory flow eli uloshengityksen huippuvirtaus
Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa
Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai kirous? Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Miten minusta tuli urologian erikoislääkäri Eturauhassyöpäseulonta
Milloin röntgenkuvaus riittää keuhkosairauksien diagnostiikassa?
Näin tutkin Ritva Järvenpää, Kirsi Laasonen, Seppo Saarelainen ja Seppo Soimakallio Milloin röntgenkuvaus riittää keuhkosairauksien diagnostiikassa? Rintakehä on yleisin ihmiskehon kuvantamiskohde, ja
Mitä teen, kun löydän maksasta pesäkkeen? Mäkisalo, Heikki.
https://helda.helsinki.fi Mitä teen, kun löydän maksasta pesäkkeen? Mäkisalo, Heikki 2016 Mäkisalo, H & Lantto, E 2016, ' Mitä teen, kun löydän maksasta pesäkkeen? ' Duodecim, Vuosikerta. 132, Nro 18,
Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito
Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Tiina Jahkola HYKS Plastiikkakirurgian klinikka Malignit ihokasvaimet - tavalliset insidenssi Suomessa v. 2004 Levyepiteelikarsinooma = okasolusyöpä = ca spinocellulare
Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: dosentti Irina Rinta-Kiikka
TAMPEREEN YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS ABDOMINAALIRADIOLOGIA/RADIOLOGIA Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: dosentti Irina Rinta-Kiikka Tavoitteet Koulutusohjelman tavoitteena on laaja tietämys
MITÄ PATOLOGIN LAUSUNNON IHOKASVAIMISTA PITÄISI SISÄLTÄÄ?
MITÄ PATOLOGIN LAUSUNNON IHOKASVAIMISTA PITÄISI SISÄLTÄÄ? Riitta Huotari-Orava Patologian erikoislääkäri Iho-ja sukupuolitautien erikoislääkäri 9.1.2007 Löydöksenä on basaliooma. Kasvain yltää reunaan.
Varjoaineet ja munuaisfunktio. Lastenradiologian kurssi , Kuopio Laura Martelius
Varjoaineet ja munuaisfunktio Lastenradiologian kurssi 6.-7.5.2015, Kuopio Laura Martelius S-Krea CIN AKI Contrast Induced Nephropathy Acute Kidney Injury Useimmiten munuaisfunktion huononeminen on lievää
Idiopaattinen keuhkofibroosi tunnistaminen, toteaminen ja hoito
Idiopaattinen keuhkofibroosi tunnistaminen, toteaminen ja hoito Charlotte Hyldgaard LT, erikoistuva lääkäri Keuhkosairauksien klinikka, Aarhusin yliopistosairaala Interstitiaalinen keuhkosairaus on yläkäsite,
Gynekologisten syöpien PET/CT. el Johanna Hynninen 9.4.2010
Gynekologisten syöpien PET/CT el Johanna Hynninen 9.4.2010 Sisältö Kohdunkaulan syöpä Munasarjasyöpä Kohdunrungonsyöpä Kohdunkaulan syöpä Maailmanlaajuisesti naisten toiseksi yleisin syöpä Kehittyy esiasteiden
Luuston SPECT ja PETCT
Luuston SPECT ja PETCT Marko Seppänen, dos, oyl Isotooppiosasto ja Valtakunnallinen PET-keskus TYKS http://www.turkupetcentre.fi Luuston kuvantaminen Gammakuvauksella vs. PET-menetelmällä SPET-CT vs. PET/CT
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for
GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus
GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio 25.-26.1.2013 Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus Eri kohdealueiden rajaaminen ei ole eksaktia tiedettä, vaan perustuu osittain kokemukseen
TIIMITYÖSKENTELY LYMFOOMADIAGNOSTIIKAN JA HOIDON KULMAKIVI. K Franssila & E Jantunen
TIIMITYÖSKENTELY LYMFOOMADIAGNOSTIIKAN JA HOIDON KULMAKIVI K Franssila & E Jantunen KLIINIKON PERSPEKTIIVI DIAGNOSTIIKKAAN ilman diagnoosia rationaalinen, tavoitteellinen hoito mahdotonta diagnostiikkaan
ETURAUHASSYÖPÄ OSASTONYLILÄÄKÄRI PETTERI HERVONEN HUS SYÖPÄKESKUS, HELSINKI
ETURAUHASSYÖPÄ OSASTONYLILÄÄKÄRI PETTERI HERVONEN HUS SYÖPÄKESKUS, HELSINKI ETURAUHANEN - ANATOMIA 21.11.2018 2 ETURAUHASEN TOIMINTA Maapähkinän kokoinen rauhanen, joka sijaitsee peniksen takana, peräsuolen
KATSAUS. Magneettikuvaus tarkentaa ylävatsan diagnostiikkaa. Juha Halavaara ja Pekka Tervahartiala
KATSAUS Magneettikuvaus tarkentaa ylävatsan diagnostiikkaa Juha Halavaara ja Pekka Tervahartiala Magneettikuvaus vahvakenttälaitteilla ja nykyaikaisilla pintakeloilla antaa tarkan käsityksen ylävatsan
Syövän hoidon viiveet potilasvahinkoina - pitääkö linjaa muuttaa?
Syövän hoidon viiveet potilasvahinkoina - pitääkö linjaa muuttaa? Vesa Kataja Erikoislääkäri, syöpätaudit ja sädehoito Kliinisen onkologian dosentti Johtajaylilääkäri, KSSHP Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia
Läheteindikaatiot rintojen kuvantamiseen. LT, radiologian erikoislääkäri Katja Hukkinen YL / Naistenklinikan Röntgen
Läheteindikaatiot rintojen kuvantamiseen LT, radiologian erikoislääkäri Katja Hukkinen YL / Naistenklinikan Röntgen Rintasyöpä Rintasyöpää n. 4700 / v. Suomessa. Naisten yleisin syöpä 1960-luvulta lähtien,
STUK. Sirpa Heinävaara TUTKIMUSHANKKEET - KÄYNNISSÄ OLEVAT KANSAINVÄLISET HANKKEET. tutkija/tilastotieteilijä
KÄYNNISSÄ OLEVAT TUTKIMUSHANKKEET - KANSAINVÄLISET HANKKEET Sirpa Heinävaara tutkija/tilastotieteilijä STUK RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Tutkimusten lähtökohtia Matkapuhelinsäteilyn ja aivokasvainten
Jaakko Niinimäki, OYS
Jaakko Niinimäki, OYS ASR recall toteaa: MRI, jos MARS-protokolla UÄ vaihtoehto CT ei suositella Natiivikuvat? Inklinaatio 40 ± 10 Anteversio 15 ± 10 Pinnoiteproteesi Anteversio 15-25 Valgus ~5-10 Abduktio/inklinaatio
GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016
GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 kohtusyöpä munasarjasyöpä kohdunkaulasyöpä ulkosynnyttimien syöpä gynekologisten syöpien hoito on HUS-alueella keskitetty NKL:lle KOHTUSYÖPÄ naisten 3. yleisin syöpä; 800-900
Kilpirauhasen syöpää ylidiagnosoidaan
Kilpirauhasen syöpää ylidiagnosoidaan Iris Pasternack LL, työterveyshuollon erikoislääkäri, tietokirjailija Summaryx Oy Nelikymppiseltä naiselta löytyi kilpirauhasen ultraäänitutkimuksessa pieni tiivistymä
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY 14.3.2019 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri Päätoimi Käypä
TARJOUSLOMAKE 1: PALVELUJA KOSKEVAT VAATIMUKSET / VAATIMUSTEN TÄYTTYMINEN
TARJOUSLOMAKE 1: PALVELUJA KOSKEVAT VAATIMUKSET / VAATIMUSTEN TÄYTTYMINEN Pos. Palvelut Palvelun sisältö ja laajuus Palvelun suorittaja Koulutus / kokemus Saatavuus / suoritusaika Muut vaatimukset 1) Tarjous
rakko ja virtsatiet (C65 68, D09.0 1, D30.1 9, D41.1)
Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Sivuilla 2 14 esitetään suhteelliset elossaololuvut yliopistollisten sairaaloiden vastuualueilla vuosina 2005 2012 todetuilla ja 2010 2012 seuratuilla potilailla
Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta
Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta Suomen Silmähoitajapäivät 26.8.2011 Paasitorni, Helsinki El, LT Anu Vaajanen Mikä tauti on glaukooma? Näköhermon etenevä sairaus, joka aiheuttaa vaurioita näköhermon
Miten katson lapsen keuhkokuvaa
Miten katson lapsen keuhkokuvaa Käypä hoito -suositus Alahengitystieinfektiot (lapset) Raija Seuri 11.6.2014 Lapsen kuvan tulkinnassa muistettava Hengitysvaihe Huonoon sisäänhengitykseen voi liittyä tiivistymiä,
Primovist (dinatriumgadoksetaatti) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Primovist (dinatriumgadoksetaatti) 05/2013, Versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 2. Julkisen yhteenvedon osiot 2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Magneettikuvaus (MK) on yksi useasta
Endoskooppisen ultraäänitutkimuksen osuvuus haimakasvainten erotusdiagnostiikassa
Endoskooppisen ultraäänitutkimuksen osuvuus haimakasvainten erotusdiagnostiikassa Aapo Jalkanen Lääketieteen kandidaatti Helsinki 16.10.2014 Tutkielma aapo.jalkanen@helsinki.fi Ohjaaja: Dos. Hanna Seppänen
Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa
Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Dosentti Tamara Tuuminen Helsingin Yliopisto HUSLAB Vita Terveyspalvelut Laadun varmistus Pre-analytiikka: oikeat
Ongelmana labiili ja vaikeasti saavutettava sokeritasapaino. Jorma Lahtela TAYS, sisätaudit
Ongelmana labiili ja vaikeasti saavutettava sokeritasapaino Jorma Lahtela TAYS, sisätaudit Valtakunnallinen diabetespäivä 17.11.2015 38-vuotias nainen Diabetes todettu 12 vuotiaana Monipistoshoito 16-vuotiaasta
Eturauhassyövän uudet lääkehoidot
Eturauhassyövän uudet lääkehoidot 24.04.2015 Petteri Hervonen, LT, Syöpätautien erikoislääkäri Docrates Syöpäsairaala, TAYS Yleistä Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi Lähes 5000 uutta diagnoosia/vuosi
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:
Oireesta diagnoosiin minkä kuvantamistutkimuksen valitsen vatsan kuvaukseen?
Katsaus tieteessä Eija Pääkkö dosentti, osastonylilääkäri OYS, kuvantaminen eija.paakko@ppshp.fi Oireesta diagnoosiin minkä kuvantamistutkimuksen valitsen vatsan kuvaukseen? Kaikukuvaus on hyvä ensilinjan
Kaulakyhmy ohutneulabiopsia diagnostiikassa ja hoidon suunnittelussa
Timo Atula, Jussi Tarkkanen ja Katri Aro TEEMA: SYTOLOGIA Kaulakyhmy ohutneulabiopsia diagnostiikassa ja hoidon suunnittelussa Selvitettäessä aristamattoman kaulakyhmyn syytä ovat tutkimuksen lähtökohtina
Osteoporoosin diagnostiikka. Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka
Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka Tavoitteet Oireet ja löydökset Periaatteet ja menetelmät Diagnostiset kriteerit Erotusdiagnostiikka Seulonta Lähde:
Mitä tehdä sattumalöydökselle sektion yhteydessä? Anna-Mari Heikkinen KYS
Mitä tehdä sattumalöydökselle sektion yhteydessä? Anna-Mari Heikkinen KYS Mitä tehdä oireettomalle gynekologiselle sattumalöydökselle sektion yhteydessä? Anna-Mari Heikkinen KYS Naistentautien ja gyn.sädehoidon
Tyvisolusyöpä: mitä patologin tulee siitä lausua. Lauri Talve patologian el, LT TYKS-SAPA
Tyvisolusyöpä: mitä patologin tulee siitä lausua Lauri Talve patologian el, LT TYKS-SAPA Basalioomien yleisyydestä TYKS-SAPA:n patologialla tehty v. 2013 dgn Basal cell carcinoma 1046 kertaa, potilaita
LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN. Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus
LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus Lymfosytoosin määritelmä veren lymfosyyttien määrä >3.5 x 10 9 /l lymfosyyttien kohonnut %-osuus erittelyjakaumassa voi johtua joko
Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18
Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF-0918-0844-9/18 OTOS Näissä tuloksissa on mukana tulokset, jotka on kerätty ajalla 4.5 18..18. Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien kohderyhmien
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,
Paksu- ja peräsuolisyövän PET/CT
Paksu- ja peräsuolisyövän PET/CT Marko Seppänen, dos, oyl Isotooppiosasto ja Valtakunnallinen PET-keskus TYKS http://www.turkupetcentre.fi Paksu- ja peräsuolisyövän PET/CT Preoperatiiviset levinneisyysselvitykset
Spondylartropatioiden moderni kuvantaminen
Spondylartropatioiden moderni kuvantaminen Antti Lamminen osastonylilääkäri HUS Kuvantaminen, HYKS Meilahden sairaala Kuvantamislöydökset ovat aina olleet oleellisessa roolissa selkärankareuman ja muiden
AMGEVITA (adalimumabi)
AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön
Bifaasiset rintatuumorit. IAP Ruka 2 4.4.2009 Vesa Kärjä
Bifaasiset rintatuumorit IAP Ruka 2 4.4.2009 Vesa Kärjä Fibroepiteliaaliset tuumorit Epiteliaalinen ja mesenkymaalinen komponentti WHO: Fibroadenooma (FA) Phylloidituumori (PT) Periduktaalinen stromaalinen
Harvinaiset sairaudet Euroopassa
Harvinaiset sairaudet Euroopassa Helena Kääriäinen 5.10.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Euroopan unionin suositus toimista harvinaisten sairauksien alalla (suositus 2009/C 151/02) kansallinen ohjelma osaamiskeskukset
Erotusdiagnostiikasta. Matti Uhari Lastentautien klinikka, Oulun yliopisto
Erotusdiagnostiikasta Matti Uhari Lastentautien klinikka, Oulun yliopisto Tavoitteena systemaattinen diagnostiikka Analysoi potilaan antamat tiedot ja kliiniset löydökset Tuota lista mahdollisista diagnooseista
Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos. Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain
Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Sivuilla 2 15 esitetään ikävakioidut suhteelliset elossaololuvut yliopistollisten sairaaloiden vastuualueilla vuosina 2007 2014 todetuilla ja 2012 2014 seuratuilla
Diagnostisten testien arviointi
Erkki Savilahti Diagnostisten testien arviointi Koe antaa tuloksen pos/neg Laboratoriokokeissa harvoin suoraan luokiteltavissa Testin hyvyys laskettavissa tunnuslukujen avulla Diagnostisten testien arviointi
Suoliston alueen interventioradiologiaa
Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston