Yhdentymisprosessin hyödyt Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakouluille. Heikki Saastamoinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdentymisprosessin hyödyt Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakouluille. Heikki Saastamoinen"

Transkriptio

1 Yhdentymisprosessin hyödyt Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakouluille Heikki Saastamoinen

2 Yhtenäistymiskehityksen hyödyt Jo realisoituneet hyödyt Ministeriön suora rahallinen tuki Vertailujoukkoa myönteisemmät ratkaisut aloituspaikkojen leikkauksissa Synergiaedut Realisoitavissa olevat hyödyt Vastakkaisen kehityksen riskit

3 Ministeriön suora taloudellinen tuki Yhdentyminen on näkynyt kummankin korkeakoulun hankerahoituksessa jo vuodesta 2011 alkaen Yhteistyön kehittämiseen myönnettiin korkeakouluille vuosille yhteensä kaksi miljoonaa euroa ja vuosille neljätoista miljoonaa euroa Vuosille ei tukea ole enää ollut saatavilla muutoin, kuin rakenteellisen kehittämisen perusteella Vuosina rahoitusta sai myös muihin hankkeisiin, mutta Kyamkin ja Mamkin tuen määrä oli selvästi aiempaa korkeampi Yhteensä tukea on saatu 16 miljoonaa

4 Vertailujoukkoa myönteisemmät ratkaisut aloituspaikkojen leikkauksissa Opetus- ja kulttuuriministeriö vähensi maan hallitusohjelman vaatimien säästöjen mukaisesti ammattikorkeakouluista lähes 2200 aloituspaikkaa Kyamk ja Mamk kohdistunut leikkaus oli 9.4% nuorten aloituspaikoista Muissa Itä-Suomen ammattikorkeakouluissa leikkaus oli keskimäärin 13.4% Vetovoimaltaan Kyamk ja Mamk kanssa verrannollisissa ammattikorkeakouluissa leikkaukset olivat vielä rajumpia: Kemi- Torniossa 38.1% ja Keski-Pohjanmaalla 25.7% Ilman yhteistyötä olisi leikkauksissa saatettu menetettää yhteensä 2-4 koulutusohjelmaa enemmän. Tästä aiheutunut suora tulomenetys olisi ollut n. 2-4 vuodessa ja olisi johtanut n henkilön lisäirtisanomisiin

5 Synergiaedut Kyamk ja Mamk ovat keskittäneet tukipalveluitaan emoyhtiöönsä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun Kirjasto- ja oppimisteknologiapalvelut sekä tietohallintopalvelut ovat toimineet emoyhtiössä alkaen ja opiskelijapalvelut sekä markkinointi- ja viestintäpalvelut alkaen Tämän vuoden alusta siirtyneiden palveluiden osalta synergiahyötyjen tavoittelu on vasta alkumetreillä Edellä mainitusta huolimatta pystytään nämä palvelut yhteistoteutuksena emoyhtiöstä käsin toteuttaman jo nyt vuositasolla edullisemmin, kuin mitä niiden toteuttaminen erikseen Kyamkissa ja Mamkissa maksoi Synergiaedut perustuvat säästöihin sekä henkilöstökuluissa, hankinnoissa että ostopalveluissa. Henkilöstön osalta on hyödynnetty työnjakoa luonnollisissa poistumissa irtisanomisia ei säästöihin ole tarvittu

6 Synergiaedut (2) Suoranaisten taloudellisten synergiaetujen lisäksi yhteistyöstä on hyödytty monin tavoin toiminnan tasolla Laajempi kokonaisuus mahdollistaa esimerkiksi valinnaisten opintojaksojen tuottamisen taloudellisesti yhteistoteutuksena tilanteissa, joissa yhden korkeakoulun kysyntä ei riitä kustannusten kattamiseen Lukuisissa tietohallinnon ja kirjastotoimen prosesseissa esimerkiksi tietohallinnon järjestelmäpäivityksissä ja kirjastojen aineistopäivityksissä on säästetty käytännössä kokonaan puolet isojen muutosajojen valmistelutöistä Prosessien ja parhaiden käytänteiden jakamisella on merkittävästi parannettu Kyamk ja Mamk kilpailukykyä

7 Realisoitavissa olevat hyödyt Prosessien yhtenäistäminen vie aikaa. Silti jo vuoden 2014 osalta pyritään ja pidetään realistisena saavuttaa säästö verrattuna korkeakoulukohtaisten palvelutoteutusten vuositasoon Erityisesti tietohallinnon ja kirjaston tulevissa hankinnoissa on laitteiden ja aineistojen uusinnoissa nähtävissä huomattavat taloudelliset säästöt Tutkimus- ja kehitystoiminnan osalta ei vielä ole saavutettu merkittäviä yhteisiä avauksia. Yhteistyön kautta on kuitenkin päästävissä sellaisiin hankekokonaisuuksiin, joita yksittäinen toimija ei voisi edes tavoitella Prosessien yhtenäistämisen ja vertailun avulla voidaan vielä lukuisissa kohdissa löytää ja saavuttaa yhdessä selvästi nykyistä parempi toiminnan taso ja tuloksellisuus Fuusion ja yhden johdon myötä edellä mainituissa eteneminen helpottuu aivan oleellisesti

8 Vastakkaisen kehityksen riskit Mikäli yhtenäistyminen ei nyt toteutuisi suunnitellusti seuraisi tästä suoria ja epäsuoria sanktioita Yhtenäistymiskehitykseen osoitetut varat voitaisiin suurelta osin peritä takaisin, mikä aiheuttaisi korkeakouluille taloudellisesti erittäin vaikeasti kestettävän tilanteen Seuraavissa koulutuksen kenttää ja koulutusvastuita muokkaavissa päätöksissä ei Kyamkilla ja Mamkilla enää olisi mitään preferenssiasemaa. Seuraavissa valtakunnallisissa päätöksissä maakuntiemme koulutus saatettaisiin mitoittaa niin volyymin kuin substanssin laajuuden osalta lähemmäs verrokkimaakuntia, mikä tarkoittaisi merkittäviä leikkauksia

9

Korkeakoulurakenteet ja Itä Suomi

Korkeakoulurakenteet ja Itä Suomi Korkeakoulurakenteet ja Itä Suomi Esityksen sisältö Nostoja hallitusohjelmasta Hallitusohjelma Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen kannalta Korkeakoulurakenteet Itä Suomessa Mikkelin ja Kymenlaakson

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Esityksen sisältö Tiivistelmä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu oy:n tarkoitus Yhteistyön tilanne Kehityspolku Yhtiö ja sen hallinto 1 Tiivistelmä Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Tietoaineistoseminaari Rethinking 11.3.2013

Tietoaineistoseminaari Rethinking 11.3.2013 Tietoaineistoseminaari Rethinking 11.3.2013 Ammattikorkeakoulut myllerryksessä - näkökulmia kirjastolaisten arkeen Case TAMK Taina Peltonen Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 id150488 1(7) KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS AIKA ke klo 8.00-9.56 PAIKKA Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Metsolan kampus, neuvottelutila C2010 Pääskysentie 1

Lisätiedot

Toiminta- ja henkilöstösuunnitelma sekä talousarvio 2016. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

Toiminta- ja henkilöstösuunnitelma sekä talousarvio 2016. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Toiminta- ja henkilöstösuunnitelma sekä talousarvio 2016 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Sisällys 1 Katsaus vuoteen 2015... 1 2 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016... 3 3 Henkilöstösuunnittelu ja sen

Lisätiedot

Toiminta- ja henkilöstösuunnitelma sekä talousarvio Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

Toiminta- ja henkilöstösuunnitelma sekä talousarvio Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Toiminta- ja henkilöstösuunnitelma sekä talousarvio 2015 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Sisällys 1 Katsaus vuoteen 2014... 1 2 Vuodet 2015 2016, valmistautumista fuusioon... 3 3 Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

RAKETTI-hanke korkeakoululaitoksen rakenteellisen kehittämisen tukena. RAKETTI-hankkeen päätösseminaari 28.3.2014 Hannu Sirén

RAKETTI-hanke korkeakoululaitoksen rakenteellisen kehittämisen tukena. RAKETTI-hankkeen päätösseminaari 28.3.2014 Hannu Sirén RAKETTI-hanke korkeakoululaitoksen rakenteellisen kehittämisen tukena RAKETTI-hankkeen päätösseminaari 28.3.2014 Hannu Sirén RAKETTI-hankkeen taustaa Opiskelijatietojärjestelmäselvitykset, SED-työryhmä,

Lisätiedot

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti 22.05.2012 Jukka Nivala Ammattikorkeakoulut - tulevat haasteet Mikä muuttuu Rahoituslakiuudistus 2014 Aloituspaikkapäätökset

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja koulutustarjonnan mitoitus sopimuksissa Johtaja Hannu Sirén Opetusministeriö Koulutus-

Lisätiedot

Marjo Nykänen

Marjo Nykänen MAMK laadunvarmistuksen kehittäjänä Yhteistyötä laadun vuoksi ammattikorkeakoulujen laatutoimijoiden tapaaminen 9.12.2010 Sisältö MAMK vuonna 2010 Laadunvarmistuksen pitkät perinteet Laatu MAMKissa MAMKin

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

KOULUTUSRAKENNERYHMÄN

KOULUTUSRAKENNERYHMÄN KOULUTUSRAKENNERYHMÄN TILANNEKATSAUS Konsensusta etsimässä RKi/24.1.2012 Taustaa AMK-järjestelmän muotoutuminen ja kasvu 1992 2005 Neuvon työryhmän mietintö 08/2005 Tekniikan koulutuksen kansallinen strategiatyö

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Tässä sopimuksessa sopijapuolilla tarkoitetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeen omistajia, joita ovat

Tässä sopimuksessa sopijapuolilla tarkoitetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeen omistajia, joita ovat 25.8. 2014 KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Tässä sopimuksessa sopijapuolilla tarkoitetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeen omistajia, joita

Lisätiedot

Vantaan kaupungin lausunto

Vantaan kaupungin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa hallituksen esityksestä

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat KOKO MAA (n=3668) -8 Lappi (n=146) -1 Rovaniemen seutu (n=43) -9 Kemi-Tornion seutu -4 Muu Lappi (n=58) -16-2 -1 1 2 3 4 5 Saldoluku (suurempi

Lisätiedot

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Opetus- ja kulttuuritoimen valtion määrärahaesitys 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta

Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta AMK-kirjastopäivät 10.6.2010 Maija Koponen ja Marjatta Puustinen Lapin korkeakoulukirjasto Lapin korkeakoulukonserni Korkeakouluyhteisö, jossa mukana

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi Kymenlaakson ammattikorkeakoulu opiskelijoita 4500 henkilöstöä 300 2 kampusta 4 koulutusalaa 18 tiimiä Kyamkin laatupolitiikka Laadusta viestitään ymmärrettävästi Vastuu laadusta ja kehittämisestä on kaikilla

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri

Lisätiedot

LUC Tietohallinto & Kokonaisarkkitehtuuri. IT2010 Joensuu 12-13 Lokakuuta 2010 Kauko Karppinen

LUC Tietohallinto & Kokonaisarkkitehtuuri. IT2010 Joensuu 12-13 Lokakuuta 2010 Kauko Karppinen LUC Tietohallinto & Kokonaisarkkitehtuuri IT2010 Joensuu 12-13 Lokakuuta 2010 Kauko Karppinen ASIALISTA Lapin Korkeakoulukonserni (LUC) Konsernin tietohallinnon kehitys Kokonaisarkkitehtuuri - pilotti

Lisätiedot

EGLO ohjelman loppuseminaari

EGLO ohjelman loppuseminaari EGLO ohjelman loppuseminaari Valtion sektoritutkimusta uudistetaan, miten käy logistiikkatutkimuksen? Lassi Hilska 30.5.2007 1 Tutkimus ja ministeriö Ministeriö on paitsi hallintokoneisto myös asiantuntijaorganisaatio,

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulu

Mikkelin ammattikorkeakoulu Mikkelin ammattikorkeakoulu Mamk lyhyesti Mikkelin ammattikorkeakoulu on elinikäisen oppimisen korkeakoulu, opiskelijan korkeakoulu, kansainvälinen korkeakoulu, yhteisöllinen korkeakoulu, vahva TKI-korkeakoulu

Lisätiedot

Työryhmäraportti. Tietohallinto. Nykytilan kuvaus sekä uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen

Työryhmäraportti. Tietohallinto. Nykytilan kuvaus sekä uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Työryhmäraportti Nykytilan kuvaus sekä uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Tietohallinto päiväys 13.03.2014 1 Yhteenveto Kotkan ja Haminan tietohallintoyksiköt vastaavat

Lisätiedot

paivitetty

paivitetty -? Tulostavoiteasiakirja 2.12.2016 paivitetty20.11.2017 Näkövammaisten kirjaston tulossopimus vuosille 2017-2019 Viraston strategia 1. Toiminta-ajatus/Missio Yhdenvertaisuus kirjallisuuden ja tiedon saannissa.

Lisätiedot

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIN TUKIPALVELUKESKUKSEN PERUSTAMINEN

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIN TUKIPALVELUKESKUKSEN PERUSTAMINEN VALMISTELURYHMÄN PERUSTELUMUISTIO LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIN TUKIPALVELUKESKUKSEN PERUSTAMINEN 1. Tausta Tukipalvelutoiminnassa tehtävä yhteistyö ja yhteisen tukipalvelukeskuksen perustaminen ovat keskeinen

Lisätiedot

Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa. Itä Suomen lj päivät Petri Launonen

Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa. Itä Suomen lj päivät Petri Launonen Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa Itä Suomen lj päivät 02.11.2017 Petri Launonen Haasteet uudet liikennepalvelut ja henkilökuljetukset, koska erityisesti Itä Suomessa näitä

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

TAMPERE3 RAJAT YLITTÄVÄ TUTKIMUS

TAMPERE3 RAJAT YLITTÄVÄ TUTKIMUS TAMPERE3 Tavoitteena on tieteenalojen rajapinnoista ammentava monialainen, innostava ja globaalisti vetovoimainen tutkimus- ja oppimisympäristö, jolla on vahvaa kansallista ja kansainvälistä painoarvoa

Lisätiedot

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto 15-vuotiaat vuosina 2008 ja 2020 2 410 1 898-21,3

Lisätiedot

Software product lines

Software product lines Thomas Gustafsson, Henrik Heikkilä Software product lines Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Tietotekniikan koulutusohjelma Asiantuntijateksti 17.11.2013 Sisällys 1 Johdanto 1 2 Software product

Lisätiedot

Mamk. Sisältö. Mikkelin ammattikorkeakoulu = Mikkelin ammattikorkeakoulu Kasva vahvaksi. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

Mamk. Sisältö. Mikkelin ammattikorkeakoulu = Mikkelin ammattikorkeakoulu Kasva vahvaksi. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Sisältö 04 06 08 10 12 14 Mikkelin ammattikorkeakoulu Kasva vahvaksi Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mamk on opiskelijan korkeakoulu Soveltavaa tutkimusta ja kehittämistä huipputuloksin Palveluita

Lisätiedot

Johtosääntö. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy. Ohjeen nimi Vastuuhenkilö. Johtosääntö

Johtosääntö. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy. Ohjeen nimi Vastuuhenkilö. Johtosääntö Johtosääntö Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Vastuuhenkilö Voimaantulo Päivitetty Päivitetty Päivitetty Johtosääntö toimitusjohtaja 1.1.2017 noudatetaan soveltuvin osin 1.6.2016 alkaen

Lisätiedot

Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista

Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista LAUSUNTO 20.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista Etelä-Savon maakuntaliitto antaa lausuntonsa opetus-

Lisätiedot

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 % Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan 20 15 10 5 Diakonia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Hlökunnan kv liikkuvuus /päätoim. opettajat ja tki henkilökunta Haaga Helia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Humanistinen

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA. n=kaikki vastaajat

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA. n=kaikki vastaajat YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA KOKO MAA (n=383) (n=445) Luoteis- (n=5) Kaakkois- (n=33) Etelä- (n=5) Tampereen seutu (n=2) Lounais- (n=45) Ylä- (n=) 2 19 24 2 2 29 1 2 3 4 5 Saldoluku (suurempi

Lisätiedot

Lappeenrannan tiedekirjasto yhteinen kirjasto INFORMAATIOALAN AKATEEMISET RY:N SYYSSEMINAARI ULLA OHVO

Lappeenrannan tiedekirjasto yhteinen kirjasto INFORMAATIOALAN AKATEEMISET RY:N SYYSSEMINAARI ULLA OHVO Lappeenrannan tiedekirjasto yhteinen kirjasto INFORMAATIOALAN AKATEEMISET RY:N SYYSSEMINAARI 27.10.2017 ULLA OHVO Yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteiskirjasto Yhdistymisen tausta Mitä tavoiteltiin

Lisätiedot

Ensihoitaja (AMK) tutkintokoulutus tilastojen valossa

Ensihoitaja (AMK) tutkintokoulutus tilastojen valossa Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus -dialogi 14.10.2014 Ensihoitaja (AMK) tutkintokoulutus tilastojen valossa Hanne Mikkonen / OKM Aloittaneet, opiskelijat, tutkinnot Tietolähteet: aloittaneet

Lisätiedot

Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014. Hannu Sirén

Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014. Hannu Sirén Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014 Hannu Sirén Koulutusalakohtainen dialogi 2014- OKM käynnistänyt korkeakoulujen kanssa eri aloilla dialogeja 2014. Ammattikorkeakoulu-uudistukseen kytkeytyvän toimilupakierroksen

Lisätiedot

Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan

Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan 2008 Lapin korkeakoulukonserni perustetaan 2009 Perustetaan korkeakoulujen yhteinen neuvottelukunta Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti aloittaa toimintansa

Lisätiedot

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN LAADUNHALLINNAN KEHITTÄMINEN 2012 1. KORKEAKOULUN LAATUPOLITIIKKA t Laadunhallinnan jalkauttaminen laitoksille ja koulutusohjelmiin - EFQM-itsearvioinnin käytön kehittäminen - OPS- katselmusten kehittäminen,

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/ (7)

Pöytäkirja 12/ (7) Pöytäkirja 12/2016 1 (7) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 10.10.2016 Aika 10.10.2016 klo 10:00 Paikka Sähköpostikokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen. Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12.

Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen. Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12. Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12.2016 Tausta Kansallinen metsästrategia 2025: uudet koulutuksen

Lisätiedot

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen 73 20.06.2017 91 30.08.2017 104 08.09.2017 Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella 88/10.00/2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna,

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna, Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus Pekka Linna, 3.6.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Perustetaan yhteistyöryhmä tukemaan opintohallinnon ja tietohallinnon vastuualueita

Lisätiedot

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät Vaasa 9.5.2017 Riikka Vanhanen, FINNIPS-verkoston koordinaattori Aiheet Haku

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

Luonnonvarakeskuksen talous- ja rakenneohjelma 2014 2017

Luonnonvarakeskuksen talous- ja rakenneohjelma 2014 2017 Luonnonvarakeskuksen talous- ja rakenneohjelma 2014 2017 Maakuntien kuuleminen 31.1.2014 Projektinjohtaja Hannu Raitio 24.1.2014 1 Esityksen rakenne 1. Valtion leikkaus 2. Luonnonvarakeskuksen sopeutumisstrategia

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen

Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen Tampere 1.3.2007 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ/ Tarmo Mykkänen/ as /1.3.2007

Lisätiedot

Videokokous: Mikkeli Kuitula, Kotka A3033, Kouvola neuvottelutila 247

Videokokous: Mikkeli Kuitula, Kotka A3033, Kouvola neuvottelutila 247 Pöytäkirja 2/2016 1 (17) Yhteistoimintaneuvottelukunta 26.05.2016 Aika 26.05.2016 klo 10:03-11:15 Paikka Videokokous: Mikkeli Kuitula, Kotka A3033, Kouvola neuvottelutila 247 Käsitellyt asiat Asia Otsikko

Lisätiedot

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 (2) 18.9.2013 9356-2013 (033, 50) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/25/010/2013 Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Turun

Lisätiedot

Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista

Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista Liike-seminaarin workshop 11.11.2015 Ryhmät: Mamk, Kyamk, TAMK Saimia, Mamk, Karelia, Oamk,

Lisätiedot

ISAT-kumppanuus R EHTORI VELI-MATTI TOLPPI SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

ISAT-kumppanuus R EHTORI VELI-MATTI TOLPPI SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU ISAT-kumppanuus R EHTORI VELI-MATTI TOLPPI SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU 1 Kilpailukykyä ja hyvinvointia Itä-Suomeen ISAT on Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun ja Savonia-ammattikorkeakoulun muodostama

Lisätiedot

XAMK STRATEGIA. Emoyhtiön strategia matkalla yhdeksi korkeakouluksi 2017

XAMK STRATEGIA. Emoyhtiön strategia matkalla yhdeksi korkeakouluksi 2017 XAMK STRATEGIA Emoyhtiön strategia matkalla yhdeksi korkeakouluksi 2017 Tämä on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun vuoden 2017 alkuun ulottuva strategia. Tavoitteena on muodostaa 1.1.2017 yksi korkeakoulu.

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2013. seutukuntaraportti, Kymenlaakso

Pk-yritysbarometri, kevät 2013. seutukuntaraportti, Kymenlaakso Pk-yritysbarometri, kevät Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana n=kaikki vastaajat Koko maa (n=464) Kymenlaakso (n=8) Kotka-Haminan seutu (n=6) 8 Kouvolan seutu (n=8) - - -4 - - - 4 Indeksi: Erittäin

Lisätiedot

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat Mikko Belov, Projekti-insinööri Sisältö Kuntien kadunpidon

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu pähkinänkuoressa Toiminta alkanut 1992 Vakinaistettu 1996 Opiskelijoita yli 4000 Henkilökuntaa yli 400 Koulutusaloja

Lisätiedot

Korkeakoulujen laskentatoimen tila -tutkimuksen välituloksia. Jukka Pellinen Jyväskylän yliopisto

Korkeakoulujen laskentatoimen tila -tutkimuksen välituloksia. Jukka Pellinen Jyväskylän yliopisto Korkeakoulujen laskentatoimen tila -tutkimuksen välituloksia Jukka Pellinen Jyväskylän yliopisto 25.11.2016 Tavoite Kuvailla korkeakoulujen johdon laskentatoimen käytäntöjä kattavasti Tutkimusaineisto

Lisätiedot

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%

Lisätiedot

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Ammatillisen peruskoulutuksen tulosrahoitusseminaari 2010 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.9.2010 Vaatimukset ja odotukset

Lisätiedot

Hoitohenkilöstön alueellinen kehitysnäkymä -Työvoiman riittävyys OYS-ERVA -

Hoitohenkilöstön alueellinen kehitysnäkymä -Työvoiman riittävyys OYS-ERVA - Hoitohenkilöstön alueellinen kehitysnäkymä -Työvoiman riittävyys OYS-ERVA - Pirjo Kejonen 17.8.2012 Havaintoja/ amk- aloituspaikat Bioanalyytikkojen (ka 33 aloituspaikkaa/ v), ensihoitajien (ka 25-30 aloituspaikkaa/

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Uudistuksen ensimmäinen vaihe v. 2014 6.11.2012 1 Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään (H.Siren OKM) Tavoitteet: Korkeakouluista valmistuneiden

Lisätiedot

1. Taustaa. 2. Asian valmistelu. PERUSTELU- JA PÄÄTÖSMUISTIO Omistajavalmisteluryhmä 7.9.2012

1. Taustaa. 2. Asian valmistelu. PERUSTELU- JA PÄÄTÖSMUISTIO Omistajavalmisteluryhmä 7.9.2012 PERUSTELU- JA PÄÄTÖSMUISTIO Omistajavalmisteluryhmä 7.9.2012 KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN YHDISTÄMINEN JA YHTIÖITTÄMINEN Asian valmistelu ja päätösehdotus 1. Taustaa

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen uudistaminen - lainsäädäntötyön eteneminen, kiintiöt ja opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaihe

Opiskelijavalintojen uudistaminen - lainsäädäntötyön eteneminen, kiintiöt ja opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaihe Opiskelijavalintojen uudistaminen - lainsäädäntötyön eteneminen, kiintiöt ja opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaihe Birgitta Vuorinen, Ilmari Hyvönen 14.12.2012 Aiheita Lainsäädäntötyön eteneminen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS Pöytäkirja 4/2015 id150263 1 (10) Osakeyhtiön hallitus KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS AIKA to klo 13.08 15.45. PAIKKA Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kasarminmäen kampus, pajakabinetti

Lisätiedot

Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut. Pekka Linna,

Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut. Pekka Linna, Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut Pekka Linna, 2.9.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Opintohallinnon ja tietohallinnon verkostot päättivät 3.6.2014 perustaa yhteistyöryhmän tukemaan

Lisätiedot

KEVÄÄN 2007 TAVOITENEUVOTTELUT: Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Koulutusohjelmat Hankerahoitus. Maija Innola OPETUSMINISTERIÖ

KEVÄÄN 2007 TAVOITENEUVOTTELUT: Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Koulutusohjelmat Hankerahoitus. Maija Innola OPETUSMINISTERIÖ KEVÄÄN 2007 TAVOITENEUVOTTELUT: Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Koulutusohjelmat Hankerahoitus Maija Innola OPETUSMINISTERIÖ Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Mitoitus - Aloittajamäärä sisältyy aikuiskoulutuksen

Lisätiedot

Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke

Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke Hankkeen tavoitteet On määritellä sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen tuottama työmarkkinoiden tulevaisuuden tarpeita vastaava osaaminen. Projektissa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Sote-uudistuksen säästömekanismit

Sote-uudistuksen säästömekanismit Sote-uudistuksen säästömekanismit Alustavia arviointeja Hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on terveyserojen kaventaminen ja kustannusten hallinta Hallitus vahvistaa

Lisätiedot

BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE

BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset... 4 4. Jatkotoimenpiteet... 4 5. Projektin tulosten yleistettävyys... 4 6. Toteutus... 4 a. Tehtävät ja

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi

KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi KOULUTUSOHJELMA- ja TUTKINTORAKENTEIDEN UUDISTAMINEN 13.10.2011 Kommenttipuheenvuoro/HS ARENE Timo Luopajärvi 1. ARENEn koulutusohjelmaprojektin johtopäätökset Raportti jätetty OKM:lle toukokuussa 2010,

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti

Lisätiedot

Kyamkin ja Mamkin bränditutkimus 2016. Sisältö. Kyamkin ja Mamkin koulutusten vetovoima-analyysi

Kyamkin ja Mamkin bränditutkimus 2016. Sisältö. Kyamkin ja Mamkin koulutusten vetovoima-analyysi Kyamkin ja Mamkin koulutusten vetovoima-analyysi Tiivi Pukkila-Nupponen 16.5.2016 Kyamkin ja Mamkin bränditutkimus 2016 Tutkimus toteutettiin maaliskuussa 2016 kvalitatiivisena onlinekyselynä. Tutkimusnäyte

Lisätiedot

Sähköalan koulutus. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot. STUL Sähköurakoitsijapäivät 22.4.2010 Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso

Sähköalan koulutus. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot. STUL Sähköurakoitsijapäivät 22.4.2010 Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso Sähköalan koulutus Ammattikorkeakoulut ja yliopistot STUL Sähköurakoitsijapäivät 22.4.2010 Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka P Harsia 22.04.2010

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 1 Määrärahat luvuittain LVM:n pääluokka valtion vuoden 2017 talousarvioesityksessä on noin

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Kaakkois-Suomen ELO seminaari 26.3.2015 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus uudistuu Kyamkissa Periaatteena

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

Hyväksytty AMK-hallituksessa 14.6.2006, päivitys hyväksytty AMK-hallituksessa 19.6.2012

Hyväksytty AMK-hallituksessa 14.6.2006, päivitys hyväksytty AMK-hallituksessa 19.6.2012 Hyväksytty AMK-hallituksessa 14.6.2006, päivitys hyväksytty AMK-hallituksessa 19.6.2012 Kannen kuva: Henkilöstöä MAMKin 20-vuotisjuhlissa syksyllä 2011. Mikkelin ammattikorkeakoulun osaamis- ja henkilöstöstrategia

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2010, 2011 ja 2012 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA

OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2010, 2011 ja 2012 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2010, 2011 ja 2012 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA 22.10.2010 Veli Mäkinen 27.10.2011 Tuomo Hurskainen 3.12.2013 Tuija Hiltunen Etelä-

Lisätiedot

Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari Hannu Sirén

Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari Hannu Sirén Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari 19.2.2016 Hannu Sirén Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari 19.2.2016 Ohjelma 10.00 Seminaarin avaus johtaja

Lisätiedot

LUT-KONSERNI FUUSIOLLA JA KONSERNILLA ON PERKELEELLINEN

LUT-KONSERNI FUUSIOLLA JA KONSERNILLA ON PERKELEELLINEN LUT-KONSERNI FUUSIOLLA JA KONSERNILLA ON PERKELEELLINEN ERO @JuhisSaksa 0400166659 @UniLUT LUT-KONSERNI (työnimi; ei varmasti tule jäämään tällaiseksi) Muodostetaan kolmen autonomisen korkeakoulun konserni,

Lisätiedot

Harkitsemattomat koulutuksen leikkaukset vaarantavat tasa-arvon

Harkitsemattomat koulutuksen leikkaukset vaarantavat tasa-arvon 1 (6). KANNANOTTO 12.12.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite OKM 4/500/2012, 9.11.2012 Pohjois-Karjalan kansanedustajille Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle Muille maakunnan vaikuttajille Harkitsemattomat

Lisätiedot

RAHAPELITOIMINNAN NÄKYMÄT JA TUOTTOARVIO VALTION VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYKSESSÄ

RAHAPELITOIMINNAN NÄKYMÄT JA TUOTTOARVIO VALTION VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYKSESSÄ RAHAPELITOIMINNAN NÄKYMÄT JA TUOTTOARVIO VALTION VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYKSESSÄ EDUSKUNNAN VALTIOVARAINVALIOKUNTA, SIVISTYS- JA TIEDEJAOSTO 28.10.2016 MAIJA HJELT TALOUSJOHTAJA, VEIKKAUS OY 28.10.2016

Lisätiedot

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Sähköinen arkistoinnin palvelukokonaisuus Lausunnonantajia: 1 Puollatko

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu lyhyesti

Metropolia Ammattikorkeakoulu lyhyesti Rakennusalan koulutuksen uudet toimintamallit ja painopisteet Jukka Nivala Metropolia Ammattikorkeakoulu lyhyesti Muutosta ilmassa! Ammattikorkeakoulusektori on suurten samanaikaisesti tapahtuvien muutosten

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014

Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Päivän tarkoitus Aamupäivällä käynnistetään dialogi ammattikorkeakoulujen kesken toimilupakierroksen

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA, n=kaikki vastaajat

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA, n=kaikki vastaajat YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA, n=kaikki vastaajat KOKO MAA (n=3783) 24 Pohjanmaa (n=) 17-17 Kyrönmaan seutu (n=3) Pietarsaaren seutu (n=5) 14 Suupohjan rannikkoseutu (n=35) Vaasan seutu

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA KOKO MAA (n=3815) 31 KESKI-SUOMI (n=221) 27 Jyväskylän seutu (n=134) 32 Muu Keski-Suomi (n=87) 21 2 3 4 5 Saldoluku (paranee-huononee, ) 29.11.217 1 SUHDANNENÄKYMÄT

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA, n=kaikki vastaajat

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA, n=kaikki vastaajat YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA, n=kaikki vastaajat KOKO MAA (n=3783) 24 Keski-Suom i (n=224) 29 Jyväskylän seutu (n=124) 35 Pohjoinen Keski-Suomi (n=55) 24 Eteläinen Keski-Suomi (n=44)

Lisätiedot