OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI"

Transkriptio

1 OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja koulutustarjonnan mitoitus sopimuksissa Johtaja Hannu Sirén Opetusministeriö

2 Koulutus- ja tutkimus Luonnos "Ammattikorkeakoulujen rahoitusta kehitetään nykyistä kannustavammaksi siten, että rahoitus määräytyy nykyistä enemmän tutkintotavoitteiden ja suoritettujen tutkintojen määrän perusteella." Tutkintotavoitteet? Edelleen sopimuksen kautta määrittyvä laajuustekijä? Koulutuksen/toiminnan laatu? Voidaanko jotenkin määrittää rahoitusperusteeksi? 2

3 Koulutus- ja tutkimus Luonnos "Ammattikorkeakoulujen ohjausta joustavoitetaan siten, että se mahdollistaa tutkintotavoitteiden puitteissa resurssien kohdentamisen vapaasti nuorten tai aikuisten tutkintoon johtavaan koulutukseen." Mitä sopimuksiin ja kuinka esitettynä? Nyt nuorten tutkintoon johtava koulutus koulutusaloittain aloituspaikkoina. Nyt aikuiskoulutus yhtenä ammattikorkeakouluittain ilmaistuna kokonaisopiskelijamääränä. Voisiko olla siten, nuorten ja aikuisten ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus sekä ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin johtava koulutus muodostaa yhden kokonaisuuden? Aloittajat, aloituspaikat, opiskelijamäärä, tutkintotavoitteet koulutusaloittain? Entä erikoistumisopinnot? Entä avoin ammattikorkeakouluopetus? 3

4 Koulutus- ja tutkimus Luonnos "Opetusministeriö uudistaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ohjausjärjestelmät suunnittelukaudella painottaen opetuksen ja tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Ohjauksen osana kehitetään korkeakoulujen toiminnan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden seurantaa ja siihen liittyvää palautemenettelyä." 4

5 Valtionosuusuudistus vuonna 2010 Hallitusohjelman mukaan valtionosuusjärjestelmä uudistetaan 2010 alusta ja siitä tehdään nykyistä yksinkertaisempi, selkeämpi ja läpinäkyvämpi. Järjestelmää kehitetään nykyistä kannustavampaan suuntaan. Hallinnonalakohtaiset valtionosuudet yhdistetään. Yhdistäminen koskee opetusministeriön hallinnonalalta esiopetusta ja perusopetusta, kirjastoa sekä kuntien kulttuuritoimen ja taiteen perusopetuksen asukaskohtaisia valtionosuuksia. 5

6 Valtionosuusuudistus vuonna 2010 Lukion, ammatillisen peruskoulutuksen, ammatillisen lisäkoulutuksen, ammattikorkeakoulujen, vapaan sivistystyön, tuntiperusteisen taiteen perusopetuksen, museoiden, teatterien, orkesterien sekä kuntien liikuntatoimen ja nuorisotyön rahoitus säilyy opetusministeriön hallinnonalalla opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslainsäädännön piirissä. Ylläpitäjäjärjestelmä säilytetään lukion, ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen osalta. Negatiivisella valtionosuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa kunnan asukaskohtainen rahoitusosuus on suurempi kuin valtionosuusperusteiden mukaan laskettu rahoitus. Tällaisissa tapauksissa kunta ei saa valtionosuutta, vaan joutuu maksamaan erotuksen valtiolle. 6

7 Valtionosuusuudistus vuonna 2010 Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmästä kunnille maksetut valtionosuudet olivat vuonna 2006 yhteensä milj. euroa. Kunnista 55:lle (13 %) valtionosuuspäätös oli negatiivinen. Mikäli kunnan rahoitusosuus säilytetään prosentuaalisesti ennallaan opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusjärjestelmässä ns. negatiivisten valtionosuuksien ongelma laajenee koskemaan nykyistä useampia kuntia perusopetuksen ja kirjaston rahoituksen irtautuessa opetus- ja kulttuuritoimen kokonaisuudesta. 7

8 Valtionosuusuudistus vuonna 2010 Mikäli kunnan rahoitusosuus opetusministeriön rahoitettavaksi jääviin toimintoihin olisi sama kuin vuonna 2006 ja kuntarakenne säilyisi ennallaan, niin kunnista 384:lle opetusministeriön valtionosuuspäätöksen arvioidaan olevan negatiivinen. Jos oletetaan, että kunnanosuutta pienennettäisiin (eli valtionosuusprosenttia nostettaisiin) edelleen opetusministeriön hallinnonalalta rahoitettavien toimintamuotojen osalta, tilanne muuttuisi jossain määrin. Kunnanosuusprosentin ollessa esimerkiksi 25 negatiivisen valtionosuuden saajakuntien määrä olisi 210 (51 %). Negatiivisen valtionosuuspäätöksen saajia ei olisi lainkaan, jos kunnanosuus poistettaisiin ja valtionosuus käyttökustannuksiin olisi 100 prosenttia. 8

9 Ammattikorkeakoulujen yksikköhinta vuonna 2008 Tutkintojen lkm Yksikköhinta Muutos-% Muutos-% Arcada-Nylands svenska yhs ,3-0,2 6336, ,21 9,1 Diakonia-amk ,3 3,5 7443, ,74 10,3 Etelä-Karjalan amk 1735,3 1702,5-1,9 6258,4 6905,55 10,3 EVTEK-amk 2999,3 2741,8-8,6 6316, ,59 6,5 HAAGA-HELIA amk 5571,3 5532,3-0,7 6146, ,26 11,0 Helsingin amk 5131,3 4933,5-3,9 6574, ,96 8,0 Humanistinen amk 934,5 1014,5 8,6 9073, ,38 12,1 Hämeen amk 4404,5 4022,3-8,7 6913,9 7266,11 5,1 Jyväskylän amk 4029,3 4120,3 2,3 6788, ,69 9,7 Kajaanin amk 1170,5 1091,5-6,7 5716, ,4 12,8 Kemi-Tornion amk 1597,3 1642,3 2,8 6183, ,01 11,6 Keski-Pohjanmaan amk ,5 3,0 6365, ,06 11,6 Kymenlaakson amk ,8-1,2 6576,4 7384,18 12,3 Lahden amk ,5 9,0 6957, ,86 8,2 Laurea amk 4164, ,6 6265, ,67 12,1 Metropolia amk 7675,3 7285,15 Mikkelin amk 2770,8 2734,3-1,3 6594, ,32 10,5 Oulun seudun amk ,3-4,4 6262, ,63 7,9 Pirkanmaan amk 2258,5 2367,8 4,8 6684, ,94 12,8 Pohjois-Karjalan amk 2322,3 2336,5 0,6 6474, ,32 11,1 Rovaniemen amk 1811,3 1711,5-5,5 6134, ,32 8,8 Satakunnan amk 3490,5 3405,5-2,4 6133, ,93 10,3 Savonia amk 4337, ,5 6579, ,2 9,1 Seinäjoen amk 2601,5 2835,8 9,0 6445, ,96 13,8 Svenska yhs 951,8 943,8-0,8 6553, ,18 9,4 Tampereen amk 3402, ,0 6580, ,76 11,2 Turun amk 5571, ,2 6485, ,87 10,7 Vaasan amk 1865,5 1881,5 0,9 5875, ,95 11,5 Yhs Novia ,57 Yhs Sydväst 848,3 807,3-4,8 6906, ,23 6,4 9

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 % Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan 20 15 10 5 Diakonia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Hlökunnan kv liikkuvuus /päätoim. opettajat ja tki henkilökunta Haaga Helia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Humanistinen

Lisätiedot

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN 9.5.2012 245 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto-yliopisto 263 1,494 366,030 273,600 92430 29604 Helsingin yliopisto 438 2,771 678,895 554,200

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 4.4.2011 Matias Ansaharju www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma toiminnalle asetettavat keskeiset tavoitteet ja valtakunnalliset kehittämishankkeet osa tutkintotavoitteisesta

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 12.11.2013

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 12.11.2013 Sosiaali- ja terveys- ja liikunta-ala Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Centria ammattikorkeakoulu 15 Karelia ammattikorkeakoulu 30 Lahden ammattikorkeakoulu 22 Metropolia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 ammattikorkeakouluille

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 ammattikorkeakouluille Opetus- ja kulttuuriministeriö Asemointitilastot 2015; yhteinen osio, tutkintojen jakautuminen alan sisällä ammattikorkeakouluittain Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 ammattikorkeakouluille

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen

Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen Tampere 1.3.2007 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ/ Tarmo Mykkänen/ as /1.3.2007

Lisätiedot

Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014. Hannu Sirén

Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014. Hannu Sirén Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014 Hannu Sirén Koulutusalakohtainen dialogi 2014- OKM käynnistänyt korkeakoulujen kanssa eri aloilla dialogeja 2014. Ammattikorkeakoulu-uudistukseen kytkeytyvän toimilupakierroksen

Lisätiedot

Terveydenhoitajakoulutuksen työpajan taustamateriaali

Terveydenhoitajakoulutuksen työpajan taustamateriaali Terveydenhoitajakoulutuksen työpajan taustamateriaali Koonti terveydenhoitaja (AMK) koulutuksen tilastoista ammattikorkeakouluittain Vuonna 2010 tutkinnon suorittaneista työlliset 2011 Vuonna 2010 tutkinnon

Lisätiedot

Suomalaiset alle 30 vuotiaat nuoret Korkeakoulujen imago Ammattikorkeakoulut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Timo Myllymäki

Suomalaiset alle 30 vuotiaat nuoret Korkeakoulujen imago Ammattikorkeakoulut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Timo Myllymäki Suomalaiset alle 3 vuotiaat nuoret Korkeakoulujen imago Ammattikorkeakoulut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu 2.4. Timo Myllymäki Tutkimus on Taloustutkimuksen omaa tuotantoa. Yhteistutkimusraportti on

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Julkaistu 25.4.2013 Päivitetty 19.6.2013 Päivitetty 6.9.2013 Päivitetty 10.12.2013 Päivitetty Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 8) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 8) Koko maa 13 / S 14.02.13 1( 8) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Degree Programme in Plastics Technology 75 75 4 167 17 368 244 67 398 428 4 84 766 446 381 7 0 282 245 1127 1046 663 5 14 12.23 12. 4. 10.21

Lisätiedot

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Opetusneuvos Ari Saarinen 20.11.2008 KORKEAKOULUJEN OHJAUS JA RAHOITUS 2010 Sopimuskausi rytmitetään eduskunta/hallituskausiin siten, että tavoitteet sovitaan nelivuotiskaudelle

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakoulujen uusien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavan koulutuksen uusien opiskelijoiden

Lisätiedot

Rahoitusmuutos. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät. Pasi Rentola 29.4.2014

Rahoitusmuutos. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät. Pasi Rentola 29.4.2014 Rahoitusmuutos Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Pasi Rentola 29.4.2014 - Koulutuksen talous kokonaisuutena - Hallituskaudella päätetyt rahoitustason muutokset - Kehyspäätökset

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN 2016-17 18.04.2016 PÄÄTÖS. Myöntöperuste 230 / vaihtokk. Muutos 15/16-16/17

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN 2016-17 18.04.2016 PÄÄTÖS. Myöntöperuste 230 / vaihtokk. Muutos 15/16-16/17 ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) 230 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto yliopisto (Aalto korkeakoulusäätiö) 299 1 621 372 830 358 340 14 490 29604 Helsingin yliopisto 407 2 421 556 830 579 600-22

Lisätiedot

Metropolian opo-info 1.11.2013. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014

Metropolian opo-info 1.11.2013. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014 Metropolian opo-info 1.11.2013 Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014 Metropolian VKYH koulutustarjonta 2014 Vieraskielisessä yhteishaussa (VKYH) on tarjolla yhteensä 9 koulutusta: Tutkinto Koulutus Aloituspaikat

Lisätiedot

Terveydenhoitajakoulutuksen. työpaja 20.5.2014. Hannu Sirén

Terveydenhoitajakoulutuksen. työpaja 20.5.2014. Hannu Sirén Terveydenhoitajakoulutuksen työpaja 20.5.2014 Hannu Sirén Dialogin käynnistäminen Toimilupakierroksen aikana kävi ilmi, että sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan koulutus jatkuu valtakunnallisesti jatkossakin

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 13.4.21 Matias Ansaharju Tu ru n kauppa korkeakoulu Hels ingin kauppa korkeakoulu Tam pereen teknillinen ylio pisto Svenska ha ndels högskolan Lapp eenrannan

Lisätiedot

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Tohtorit työelämässä Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Ammattikorkeakoulut yleisesti Suomessa on 29 ammattikorkeakoulua, joiden koulutusalat

Lisätiedot

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 15.03.2013 1( 21) Koko maa

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 15.03.2013 1( 21) Koko maa / S.. ( ) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Utbildningsprogrammet för hälsofrämjande Utbildningsprogrammet i avancerad klinisk vård. sijaiset hakijat

Lisätiedot

Mitkä hakukohteet ovat ammattikorkeakoulullanne yhteishaussa ja mitkä ovat niiden valintakoeryhmät? Yhteishaussa:

Mitkä hakukohteet ovat ammattikorkeakoulullanne yhteishaussa ja mitkä ovat niiden valintakoeryhmät? Yhteishaussa: Liiketalouden ala, syksyn 2015 haku AMK-tutkinnot Syksyn haussa mukana: Centria-ammattikorkeakoulu Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Lahden ammattikorkeakoulu Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Korkeakoulujen profiloituminen ja vahvuusalueet ICT:n tutkimuksessa ja ICT:n soveltamisessa

Korkeakoulujen profiloituminen ja vahvuusalueet ICT:n tutkimuksessa ja ICT:n soveltamisessa Korkeakoulujen profiloituminen ja vahvuusalueet ICT:n tutkimuksessa ja ICT:n soveltamisessa Taustaa ja huomioita yliopistojen vastauksista Heikki Mannila 15.10.2014 1 OKM-ICT: Mistä on kyse ja mitä halutaan

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 900 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Johanna Moisio, HT, opetusneuvos, ryhmäpäällikkö Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Lisätiedot

Vantaan kaupungin lausunto

Vantaan kaupungin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2011 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22 900 tutkintoa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007-2011 Erasmus-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Country 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 AT - Austria 239 242 230 264 BE - Belgium 88 102 109 124 BG - Bulgaria 8 15

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009. Määrä

Lisätiedot

Ensihoitaja (AMK) tutkintokoulutus tilastojen valossa

Ensihoitaja (AMK) tutkintokoulutus tilastojen valossa Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus -dialogi 14.10.2014 Ensihoitaja (AMK) tutkintokoulutus tilastojen valossa Hanne Mikkonen / OKM Aloittaneet, opiskelijat, tutkinnot Tietolähteet: aloittaneet

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakoulututkinnot Naiset suorittavat yli 60 prosenttia ammattikorkeakoulututkinnoista Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta

Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta Laki kuntien peruspalvelujen valtionosuudesta 1704/2009 ja asetus 1732/2009 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1705/2009 ja asetus 1766/2009

Lisätiedot

RAKETTI-hanke korkeakoululaitoksen rakenteellisen kehittämisen tukena. RAKETTI-hankkeen päätösseminaari 28.3.2014 Hannu Sirén

RAKETTI-hanke korkeakoululaitoksen rakenteellisen kehittämisen tukena. RAKETTI-hankkeen päätösseminaari 28.3.2014 Hannu Sirén RAKETTI-hanke korkeakoululaitoksen rakenteellisen kehittämisen tukena RAKETTI-hankkeen päätösseminaari 28.3.2014 Hannu Sirén RAKETTI-hankkeen taustaa Opiskelijatietojärjestelmäselvitykset, SED-työryhmä,

Lisätiedot

OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus

OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus 2 AMMATTIKORKEAKOULUT Sisältö 4 Esipuhe 6 Koulutusjärjestelmä OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus 8 Aloittaneet, opiskelijat ja tutkinnot 1997-2003 10 Aikuiskoulutuksen aloittaneet, opiskelijat ja

Lisätiedot

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. - ja uusintasalaojitukset 2003-2006... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit 1991-2006... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2006... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 139 900 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) 29604 Helsingin yliopisto 0 29617 Joensuun yliopisto 0 29542 Kuopion yliopisto 29314 Lapin yliopisto 29580 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 29479 Oulun yliopisto

Lisätiedot

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas 12.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset 13.2.2017 BM 13.2.2017 1 13.2.2017 2 Jäsenyhdistysten tilannekuvaukset alueittain / Käytetyt värikoodit Alle 10 jäsentä 10-49 jäsentä Yli 49 jäsentä 1.1.2017

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 700 opiskelijaa Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa oli 138 700 opiskelijaa vuonna 2014.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Koulutus 2015 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakoulututkinnot Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen määrä jatkoi kasvuaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2014 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 02.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 02.02.2012 1( 21) Koko maa 12 / S 02.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 32 2 5 79 7 98 1 1

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa 12 / S 0.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 2 61 9 104 9 1 6 3 99

Lisätiedot

Kuntien valtionosuudet v. 2016

Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Helsinki Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Suomen Kuntaliitto Miksi valtionosuus muuttuu vuosittain? Vuosittaiset automaattimuutokset» Määräytymistekijöiden,

Lisätiedot

Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke

Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke Hankkeen tavoitteet On määritellä sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen tuottama työmarkkinoiden tulevaisuuden tarpeita vastaava osaaminen. Projektissa

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 13.01.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 13.01.2012 1( 21) Koko maa / S.. ( ) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology. sijaiset hakijat Kaikki hakijat.

Lisätiedot

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto 15-vuotiaat vuosina 2008 ja 2020 2 410 1 898-21,3

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkintojen määrä kasvoi edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2013 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Tekniikan ja liikenteen ala. Vetovoima. Aloituspaikat

Tekniikan ja liikenteen ala. Vetovoima. Aloituspaikat Ammattikorkeakoulujen vetovoima Vuosi: 2008 AMK-tutkinto, nuorten koulutus Amk:t yht. Arcada Hämeen Jyväskylän Kajaanin Kemi-Tornion Keski-Pohjanmaan Kymenlaakson Ala yhteensä 7 650 2,7 120 2,1 440 3,0

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA Amkesu Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö - Rahoitustaso ja sen muutokset - Uudet rahoitusperusteet - Kehittämishaasteita/keskustelun

Lisätiedot

Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa

Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa OSAO toimintaa tiivistettynä Opiskelijoita noin 11 000, joista yli puolet ammatillisessa

Lisätiedot

Arvio lähtijöistä. 41 237 54 510 49 220 5 290 29539 Centria ammattikorkeakoulu

Arvio lähtijöistä. 41 237 54 510 49 220 5 290 29539 Centria ammattikorkeakoulu ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) 230 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto yliopisto (Aalto korkeakoulusäätiö) 292 1 558 358 340 375 360-17 020 29604 Helsingin yliopisto 420 2 520 579 600 670 220-90

Lisätiedot

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Opetus- ja kulttuuritoimen valtion määrärahaesitys 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 10.2.2009 Janne Vainikainen Helsingin yliopisto Teknillinen korkeakoulu Turun yliopisto Tampereen yliopisto Oulun yliopisto Jyväskylän yliopisto Tampereen

Lisätiedot

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti 22.05.2012 Jukka Nivala Ammattikorkeakoulut - tulevat haasteet Mikä muuttuu Rahoituslakiuudistus 2014 Aloituspaikkapäätökset

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuri. Pohjatietoa kuntavaaleihin. Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst.

Opetus ja kulttuuri. Pohjatietoa kuntavaaleihin. Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst. Opetus ja kulttuuri Pohjatietoa kuntavaaleihin Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst. Kunta huolehtii kuntalaisten opetusja kulttuuripalveluista Kunnat ja kuntayhtymät käyttävät vuosittain yli

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen ennakointiyhteistyö. Jukka Jonninen / Metropolia

Ammattikorkeakoulujen ennakointiyhteistyö. Jukka Jonninen / Metropolia Ammattikorkeakoulujen ennakointiyhteistyö Jukka Jonninen / Metropolia AMK-rahoituksen ennakointityökalu Mistä ennakointityökalussa on kyse? 1. Ministeriön laskentakaavan dekoodaus 2. Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Liite 2: Opiskelijakysely

Liite 2: Opiskelijakysely Liite 2: Opiskelijakysely Sukupuoli ( ) Nainen ( ) Mies Ikä ( ) 18-24 ( ) 25-30 ( ) 31-44 ( ) 45-59 ( ) yli 60 Mistä maasta olet kotoisin? (pudotusvalikko, maat) Mikä on äidinkielesi? (pudotusvalikko,

Lisätiedot

2 TAULUKOITA AMKOTA-TIETOKANNASTA 1999

2 TAULUKOITA AMKOTA-TIETOKANNASTA 1999 TAULUKOITA AMKOTA-TIETOKANNASTA 1999 TAULUKOITA AMKOTA-TIETOKANNASTA 1999 1 2 TAULUKOITA AMKOTA-TIETOKANNASTA 1999 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 5 2 AMKOTA-TIETOKANTA 7 3 TIETOJEN MÄÄRITTELYT 9 4 TILASTOTIEDOT AMMATTIKORKEAKOULUISTA

Lisätiedot

01.10.2013. Ammattikorkeakoulujen hakija- ja opiskelupaikkarekisteri (AMKOREK) Opetushallitus

01.10.2013. Ammattikorkeakoulujen hakija- ja opiskelupaikkarekisteri (AMKOREK) Opetushallitus .. Lukuvuosi S ( ) Yhteishakuun kuuluva koulutus Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Elokuvan ja television ko Kulttuurituotannon ko Matkailun ko Ensihoidon ko Hoitotyön ko Liikunnan ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 8.11.2013

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 8.11.2013 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Sairaanhoitajakoulutus Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäki 40 Hämeen ammattikorkeakoulu Lahdensivu 30 Karelia ammattikorkeakoulu Joensuu 30 Laurea ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö 7.10.2016 Eduskunta Hallintovaliokunta Asiantuntijalausunto jaoston kokoukseen 7.10.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 - Opetus- ja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2011 1511/2011 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011. Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry

Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011. Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011 Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry 24.1.2010 Insinöörikoulutukseen hyväksytyt ja insinööritutkinnon suorittaneet 1984-2009 Lähde: Tilastokeskuksen

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI Opintojen ulkopuolelle jääneet ja opintonsa keskeyttäneet nuoret Pekka Myrskylä Tilastokeskus 19.04.2012 Syrjään jäämisen riski asumismuodon ja perheaseman mukaan

Lisätiedot

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Korkeakoulu Hakukohde Myönnetty lisäysmäärä 2014: Myönnetty lisäysmäärä 2015: Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola sjukskötare

Lisätiedot

HE 97/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti

HE 97/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti HE 97/2012 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu / Tutkinto Tutkintonimike Täsmennys

Ammattikorkeakoulu / Tutkinto Tutkintonimike Täsmennys KOULUTUSVASTUUT AMMATTIKORKEAKOULUITTAIN Ammattikorkeakoulu / Tutkinto Tutkintonimike Täsmennys Centria-ammattikorkeakoulu Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto yhteisöpedagogi (AMK) Liiketalouden

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia

Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 2015 (1.000 ) 6 769 263 (ml. kuntien rahoitusosuus 8 395 191 ) 913 629 75 012 189 393 447 123 116 821 1.231.361

Lisätiedot

Päätös 12.12.2014. Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014

Päätös 12.12.2014. Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014 Päätös OKM/88/592/2014 12.12.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö teki 16.5.2014 päätöksen (18/592/2014)

Lisätiedot

Kohti korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän visiota 2030

Kohti korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän visiota 2030 Kohti korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän visiota 2030 Korkeakoulutuksen kehittäminen mihin suuntaan ja millä ehdoilla 11.4.2017 Ylijohtaja Tapio Kosunen Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka, osaaminen ja

Lisätiedot

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Ammattikorkeakoulu Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 1.Yhteystiedot Ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2016)

Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2016) Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2016) Humanistinen ja kasvatusala Kaakkois-Suomen amk yhteisöpedagogi (AMK), päivätoteutus, Mikkeli 2.-3.11.2016 Kaakkois-Suomen amk yhteisöpedagogi (AMK),

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. Uudet- ja uusintasalaojitukset 2006-2010... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit -2009... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2009... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009)

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa. 9.12.2015 Arto Pekkala

Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa. 9.12.2015 Arto Pekkala Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa 9.12.2015 Arto Pekkala Rahoituksen leikkaukset Versio 3/2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistaminen Aikataulut?

Lisätiedot

Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality

Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality Mikrobiologian laboratorioiden edustajien neuvottelukokous 17.10.2008 Seija Tuokko Laboratoriossa

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432.

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432. 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

5. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS

5. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS 22 5. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS 5.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Ammatillinen peruskoulutus on ammatilliseen tutkintoon johtavaa koulutusta. Vammaisille opiskelijoille järjestettävää

Lisätiedot

Rakenteellinen kehittäminen ja koulutustarjonnan suuntaaminen

Rakenteellinen kehittäminen ja koulutustarjonnan suuntaaminen Rakenteellinen kehittäminen ja koulutustarjonnan suuntaaminen Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen OPETUSMINISTERIÖN JA YLIOPISTOJEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄ 14. 15.11.2007 Rakenteellinen kehittäminen kevään

Lisätiedot

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4. Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.2010 Ammattikoulutuksen kriittiset tehtävät Muuttuvassa työelämässä

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 09.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 09.02.2012 1( 21) Koko maa 12 / S 09.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 44 47 3 64 10 108 85

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 14.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 14.02.2012 1( 21) Koko maa 12 / S 14.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 73 63 3 91 43 15 164

Lisätiedot

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus Auditoinnin informaatio- ja keskustelutilaisuus Oulun yliopistossa 29.10.2009 Suunnittelija MuT Marja-Liisa Saarilammi Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

7. OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS

7. OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS 7. OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS 7.1. Rahoitettava toiminta Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionosuusrahoitusta myönnetään ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen ja niihin valmistavan

Lisätiedot

Sähköalan koulutus. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot. STUL Sähköurakoitsijapäivät 22.4.2010 Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso

Sähköalan koulutus. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot. STUL Sähköurakoitsijapäivät 22.4.2010 Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso Sähköalan koulutus Ammattikorkeakoulut ja yliopistot STUL Sähköurakoitsijapäivät 22.4.2010 Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka P Harsia 22.04.2010

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

Suomi vuonna 2030. Insinöörikoulutuksen tulevaisuuden näkymät TAF-seminaari 25.1.2013. Hannu Saarikangas

Suomi vuonna 2030. Insinöörikoulutuksen tulevaisuuden näkymät TAF-seminaari 25.1.2013. Hannu Saarikangas Suomi vuonna 2030 Insinöörikoulutuksen tulevaisuuden näkymät TAF-seminaari 25.1.2013 Hannu Saarikangas Liiton koulutuspolitiikka Toinen liiton edunvalvonnan painopisteistä Hyvä koulutus edellytys työllistymiselle

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

KH 322 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 322 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 322 15.08.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö ehdotuksesta hallituksen esitykseksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 01.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 01.02.2012 1( 21) Koko maa VKYH jen vieraskielisten yhteishaku / S 01.0. 1( 1) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology

Lisätiedot