Masennuksen koettu kuntoutustarve väestössä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Masennuksen koettu kuntoutustarve väestössä"

Transkriptio

1 1 Jaana Tiainen ( ), STSAK16A Referaatti Kuntouttava toiminta nyt ja tulevaisuudessa -kurssilla Masennuksen koettu kuntoutustarve väestössä Referaatti on tehty tutkimuksesta Masennuksen koettu kuntoutustarve väestössä, joka on Health and Social Support -väestötutkimuksen osatutkimus. Tässä tutkimuksessa analysoidaan suomalaisten masennuksen kuntoutuksen tarvetta ja onko koetussa kuntoutustarpeessa eroja eri muuttujien suhteen. Aiempia laajoja väestöön kohdentuvia tutkimuksia koetusta kuntoutustarpeesta masennuksen takia ei ole tehty. Kuntoutuksen kehittämisessä on olennaista tietää kuntoutustarve eri väestö- ja sairausryhmissä. Masennus on yksi huomattavimmista kansanterveysongelmista Suomessa. Myös maailmanlaajuisesti tarkastellen masennus on yksi merkittävimmistä pitkäaikaista sairautta ja vajaakuntoisuutta aiheuttavista terveysongelmista. Masennus aiheuttaa mittavia kustannuksia mm. työ- ja toimintakyvyn heikkenemisen, sairauspoissaolojen, työkyvyttömyyseläkkeiden sekä hoidon ja kuntoutuksen vuoksi. Työ- ja toimintakyvyn heikkenemisen ja työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi oikea-aikainen ja todelliseen tarpeeseen perustuva kuntoutus on tärkeää hyvän hoidon lisäksi. Kuntoutuksen hyödyt ja kuntoutusmuodot Kuntoutuksen hyötyjä perustellaan usein sekä yhteiskunnan että yksilön näkökulmasta. Yhteiskunnallisina hyötyinä nähdään elinkustannusten hillitseminen työurien pidentymisen ja hoitokustannusten pienenemisen kautta. Yksilön kannalta kuntoutusta on perusteltu oikeutena ihmisarvoiseen elämään, hyvinvointiin, itsenäisyyteen ja onnellisuuteen. Masennuksen hoitoon kuuluu kuntoutuksen lisäksi lääkinnällistä, ammatillista tai sosiaalista kuntotutusta työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Yleisin kuntoutusmuoto on psykoterapia. Sitä voi saada julkisen terveydenhuollon kautta Kelan kustantamana kuntoutusterapiana tai yksityisiltä psykoterapeuteilta itse maksavana tai terveydenhuollon maksusitoumuksella.

2 2 Mielenterveysongelmissa hoidon ja kuntoutuksen raja on häilyvä. Psykoterapia kuuluu samalla sekä psykiatriseen hoitoon että kuntoutukseen. Kuntoutuspsykoterapian tavoitteena on parantaa kuntoutujan työ- ja opiskelukykyä ja Kela korvaa sitä vuotiaille. Ammatillinen kuntoutus tarkoittaa usein työkokeilua ja koulutusta. Sitä järjestävät ja tukevat Kela, työeläkelaitokset, työhallinto sekä tapaturma- ja liikennevakuutuslaitokset. Sosiaalista kuntoutusta toteuttaa kunnan sosiaalitoimi. Sen avulla tuetaan kuntoutujan sosiaalista toimintakykyä ja sosiaalisen vuorovaikutuksen toimintaedellytyksiä. Myös kasvatuksellinen kuntoutus on kuntien vastuulla. Kasvatuksellisella kuntoutuksella pyritään tukemaan kuntoutujan yksilöllisyyttä ja elämänhallintaa kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen avulla. Myös kolmannen sektorin toimijat (kansalaisjärjestöt, vapaaehtoistoiminta) voivat auttaa mielenterveysongelmista toipumisessa ja kuntoutumisessa. Kuntoutustarpeen määrittely ja tunnistaminen Kuntoutustarvetta voidaan määritellä eri näkökulmista, kuten yksilön, yhteiskunnan, kuntoutuksen osajärjestelmien tai kuntoutuspalveluiden tuottajien näkökulmasta. Kuntoutustarve voidaan jakaa myös subjektiivisesti koettuun ja objektiivisesti havaittuun. Yksilön näkökulmasta kuntoutustarpeen lähtökohta on se, että ihminen tuntee oman tilanteensa ja kuntoutustarpeensa parhaiten (subjektiivisesti koettu). Paras lähtökohta kuntoutukselle on silloin, kun subjektiivisesti koettu kuntoutustarve yhdistyy objektiivisesti määriteltyyn tarpeeseen. Kuntoutuksen tavoitteiden toteutumisen kannalta väestön kuntoutustarpeiden tunnistaminen on tärkeää ja kuntoutuksen järjestämisen lähtökohtana tulee ensisijaisesti olla väestön todelliset palvelutarpeet. Ongelmana on, että kansalaisilla ei ole vaikutuskanavia, joiden kautta he voisivat ilmaista kuntoutustarvettaan. Kuntoutujan oma käsitys kuntoutuksen tarpeesta ja ajankohdasta voi myös olla erilainen kuin kuntoutusjärjeste l- män toimijoilla. Tietoja kuntoutusta saaneista saadaan tilastoista, joista saadaan epäsuorasti tietoa myös kuntoutustarpeessa olevista (esim. työkyvyttömyystilastot). Myös terveyttä ja toimintakykyä koskevilla kyselytutkimuksilla saadaan tietoa kuntoutusta r- peesta. Vuonna 1998 käynnistyneessä suomalaisessa väestötutkimuksessa (Health and

3 3 Social Support HeSSuo) kartoitettiin vuoden 2011 seurantatutkimuksessa myös kuntoutustarvetta sairausryhmittäin. Tässä tutkimuksessa analysoidaan suomalaisten masennuksen kuntoutuksen tarvetta ja onko koetussa kuntoutustarpeessa eroja iän, sukupuolen, koulutusasteen, työstatuksen, eri vuosina mitatun masennuksen, masennuslääkkeiden käytön ja psykoterapian saamisen mukaan. Lisäksi tarkastellaan, kuinka tyytyväisiä asiakkaat ovat masennuksen vuoksi saamaansa kuntoutukseen. Tutkimustulokset Tutkimuksen mukaan kuntoutustarvetta masennuksen vuoksi koki 10 % vastaajista. Naisilla kuntoutustarpeen kokeminen masennuksen vuoksi on hieman yleisempää kuin miehillä. Nuorimmat (v syntyneet) ja vanhimmat ( syntyneet) ikäluokat kokivat vähiten kuntoutustarvetta. Työstatuksen mukaan tarkasteltuna eniten kuntoutustarvetta on työttömänä peruspäivärahalla tai työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla. Eri mittareilla mitattuna huomattava osa masennukseen sairastuneista oli kokenut tarvitsevansa kuntoutusta, mutta ei ollut saanut sitä ollenkaan tai oli kokenut sen riittämättömäksi. Psykoterapiaa saaneista kolmasosa piti saamaansa kuntoutusta riittävänä. Reilu viidesosa puolestaan ei ollut saanut psykoterapiaa ollenkaan, tai koki sen riittämättömäksi. Kelan korvaama työikäisten kuntoutuspsykoterapia täydentää julkisen terveydenhuollon psykoterapioita. Julkisissa puheenvuoroissa on viime aikoina oltu huolestuneita psykoterapiapalveluiden riittämättömästä saatavuudesta ja palveluiden alueellisista eroista. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa saaneiden määrät ovat nousseet. Tämän on tulkittu heijastavan sitä, että pitkillä psykoterapioilla korvataan lyhyiden psykoterapioiden tarvetta, vaikka juuri lyhyiden psykoterapioiden saatavuutta pitäisi parantaa. Kyselytutkimuksen tulokset osoittavat, että kuntoutusjärjestelmä ei pysty vastaamaan masennuksen vuoksi koettuun kuntoutustarpeeseen. Huolestuttavaa on, että etenkin työttömänä peruspäivärahalla ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevat kokivat, että eivät joko saaneet kuntoutusta ollenkaan tai pitivät sitä riittämättömänä. Oikea-aikaisella hoidolla ja kuntoutuksella ehkäistään masennuksen kroonistumista ja työkyvyn heikentymistä sekä ennenaikaista eläköitymistä. Masennusta sairastavien työttömien mahdollisuudet päästä kuntoutustarpeen arviointiin ja kuntoutuspalveluiden piiriin ovat työssäkäyviä heikommat.

4 4 Pitkään työttömänä olleilla voi olla masennuksen lisäksi myös muita terveysongelmia. Erityisen vaikea tilanne on niillä vajaakuntoisilla työttömillä, joilla edellytykset työkyvyttömyyseläkkeeseen eivät täyty, ja työttömyys- ja sairauspäivärahajaksot seuraavat toisiaan. Työterveyshuollon ulkopuolella olevien ihmisten hoitoon pääsyä tulee edistää selkiyttämällä vastuutahoja ja menettelytapoja kuntoutustarpeen arvioinnissa ja oikeanlaisten palveluiden piiriin ohjaamisessa. Koettu kuntoutustarve ja toteutuneen kuntoutuksen koettu riittävyys ovat tärkeitä toimivan kuntoutusjärjestelmän mittareita. Kuntoutustarpeesta ja kuntoutuksen riittävyydestä tarvitaan tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi, jotta kuntoutusjärjestelmää, palveluita ja etuuksia voidaan kehittää. Omaa pohdintaa: Paljon pitkäaikaistyöttömien kanssa työskennelleenä voin allekirjoittaa täysin tutkimustuloksen, joka koskee pitkäaikaistyöttömien vaikeuksia päästä kuntoutukseen. TEtoimiston työttömissä työnhakijoissa on iso määrä ihmisiä, jotka ovat liian sairaita työhön ja liian terveitä eläkkeelle. Näiden ihmisten kohdalla avoimille työmarkkinoille työllistyminen edes kuntoutuksen avulla voi olla liian mahdotonta. Tilanne voisi kuitenkin olla toinen, jos he olisivat päässeet ajoissa kuntoutukseen. Ehkä kuntoutus olisi auttanut heitä aikanaan eikä terveystilanne olisi päässyt niin huonoksi. Näillä välitilassa olevilla ihmisillä masennus on enemmän sääntö kuin poikkeus. Joskus on kuitenkin vaikea sanoa, onko hankala tilanne seurausta masennuksesta vai masennus seuraus toivottomasta tilanteesta. Pitkäaikaistyöttömyys lisää tutkitusti riskiä fyysisen terveyden heikentymiseen ja mielenterveysongelmien ilmaantumiseen. Työttömät eivät kiinnitä huomioita terveyteensä tai heillä ei ole rahaa maksaa edes terveyskeskusmaksuja. Näistä syistä heillä saattaa olla epärealistinen kuva omasta työ- ja toimintakyvystään. Olen työskennellyt toiminnallisessa työkyvyn arvioinnissa Kaski Työvalmennuksessa. Työkyvyn arviointijakson aikana tuli usein esille, että huono jaksaminen työtehtävissä tuli asiakkaalle suurena yllätyksenä. Ihmiset eivät käsitä, kuinka nopeasti yleiskunto romahtaa, kun säännöllinen liikunta jää pois esim. työttömyyden vuoksi. Iän myötä tulee myös muita vaivoja, joiden vakavuus tuli esille vasta arviointijakson työtehtävissä.

5 5 Verkkopalveluiden yleistyminen aiheuttaa sekin omat haasteensa. En vastusta digitalisaatiota maailma ei voi mennä taaksepäin. Olen kuitenkin huolestunut siitä, kuinka masentuneet ihmiset osaavat ja jaksavat etsiä netistä ne kanavat, joiden kautta heillä olisi mahdollisuus hoitoon ja kuntoutukseen. Avohoito lisääntyy koko ajan, ja mielenterveyspotilaiden hoito tuntuu painottuvan lääkehoitoon. Yksin kotona sairastavalla masentuneella ei välttämättä ole edes voimia alkaa etsiä itselleen apua, vaikka osaamista olisikin. Mielenterveyspalveluissa ovat myös yleistyneet erilaiset verkossa tapahtuvat hoidot. Tuleeko masentuneella asiakkaalla hoidettua jokainen tapaaminen, kun se jää oman aktiivisuuden varaan? Sote-uudistuksen myötä asiat muuttuvat taas. Jaksavatko masennusta sairastavat etsiä uudet palvelureitit? Toimeentulotuen siirtyessä Kelalle on ilmeisesti esitetty, että Kelan työntekijät pitäisivät jotenkin silmällä toimeentulotuen hakijoita ja arvioisivat heidän tarvettaan sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kelan toimeentulotukihakemusten ruuhkat ovat kaikkien tiedossa. Miten ihmeessä siinä kiireessä ja tulospaineessa ennättäisi, jaksaisi ja joutaisi syynäämään vielä asiakkaan työ- ja toimintakykyä tai edes ottamaan yhteyttä sosiaalitoimeen asian selvittämiseksi? Kelan työntekijät ovat helisemässä, jotta saavat tulostavoitteensa täytettyä ja määrätyn määrän hakemuksia käsiteltyä. Ihmisistä, asiakkaista, en ole kuullut tässä yhteydessä kenenkään puhuvan mitään. Referaatin tutkimuksessa peräänkuulutettiin vastuunjakoa kuntoutustarpeen arvioinnissa. Toivottavasti asia ratkaistaan soten myötä. Ainakin tällä hetkellä hoidon tarpeen arviointiin pääseminen tuntuu olevan aika lailla sattuman kauppaa. Kuntien sosiaalitoimi ja moniin kuntiin perustetut työllistymisyksiköt ovat huolissaan työmarkkinatukea saavien asiakkaiden kunnille aiheuttamista kustannuksista, joten asiakkaita kutsutaan haastatteluihin tällä perusteella. Näissä haastatteluissa selvitetään myös terveydenhoidon ja kuntoutuksen tarve, tarvittaessa yhdessä Kelan kanssa. Kunnan ja Kelan toimijat eivät voi velvoittaa asiakasta tulemaan näihin haastatteluihin, jos asiakas ei halua. Kuinka moni jättää tulematta masennuksen, väsymyksen ja toivottomuuden vuoksi? Kun sitten aletaan uhkailla karenssilla TE-toimiston suosiollisella avustuksella, asiakas helposti ärsyyntyy. Tilanne ei ole kovin suosiollinen luottamuksellisen vuorovaikutuksen syntymiselle.

6 6 TE-toimiston resursseja puolestaan on supistettu niin, että virkailijat pystyvät toimimaan enää pääasiassa puhelimitse. Asiakkaan on helppo vakuuttaa langan toisessa päässä puhuva virkailija vakuuttamalla, että kaikki on hyvin. Myös TE-toimiston virkailija voi tehdä lähetteen työttömien terveystarkastukseen, mutta kuinka tarkastuksen tarvetta voi arvioida, kun asiakkaita ei enää tavata kasvotusten? Työtön voi myös varata itse ajan työttömien terveystarkastukseen. Joka tapauksessa kuntoutustarpeen arviointiin pääseminen vaatii masentuneelta työttömältä omatoimisuutta, jaksamista ja sitkeyttä selvittää, mitä kautta arviointiin pääsisi. Moniin mielenterveyspalveluihin vaaditaan lääkärin lähete. Julkisella puolella lääkärin pakeille pääseminen voi olla vaikeaa ja ajan saaminen voi mennä pitkän ajan päähän. Masennuksessa on erilaisia asteita ja pitkään odotellessa se voi ennättää pahentua. Mielestäni masentuneille ja muillekin mielenterveysongelmaisille pitäisi olla joku matalan kynnyksen paikka, jossa olisi eritasoisia palveluita. Sinne voisi mennä vaikka vain juttelemaan, kun ahdistaa. Ei olisi pakko odottaa sairauden pahenemista kriisiin asti päästäkseen hoitoon. Ja siellä olisi myös lääkäri sitä varten, että tarvittaessa voi saada hoitoa akuuttiin tilanteeseen tai vaikka lähetteen terapiaan. Ja niitä jaksamattomia masentuneita varten pitäisi perustaa etsivä aikuistyö samaan tapaan kuin nyt on etsivä nuorisotyö. Viranomaisten pitäisi jalkautua etsimään ihmisiä heidän kotoaan. Kun toimeentulotuki siirrettiin Kelalle, yhtenä perusteluna oli juuri tämä, että sosiaalitoimella on enemmän aikaa sosiaalityöhön. Mielenkiinnolla jään kyllä odottamaan, tapahtuuko näin todella. Lähde: Karoliina Koskenvuo, Kari Mattila ja Markku Koskenvuo. Masennuksen koettu kuntoutustarve väestössä. Health and Social Support (HeSSup) -tutkimuksen tuloksia. Kela. Työpapereita 104 /

TERAPIAAN HAKEUTUMINEN

TERAPIAAN HAKEUTUMINEN TERAPIAAN HAKEUTUMINEN Kelan kustantamaan kuntoutuspsykoterapiaan hakeutumisesta sekä mahdollisista etuuksista terapiakustannuksia koskien MTKL Tietopalvelu Propelli, kuntoutusneuvoja Milla Ristolainen

Lisätiedot

Masennuksen koettu kuntoutustarve väestössä

Masennuksen koettu kuntoutustarve väestössä Kelan tutkimus Työpapereita 104 2016 Karoliina Koskenvuo, Kari Mattila ja Markku Koskenvuo Masennuksen koettu kuntoutustarve väestössä Health and Social Support (HeSSup) -tutkimuksen tuloksia Kirjoittajat

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuva: Juha Juntunen (Sosiaalivakuutus lehti 5/2006) Kuntoutusta

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi

Lisätiedot

Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna. Kelan kuntoutuspsykoterapiat

Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna. Kelan kuntoutuspsykoterapiat Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna Kelan kuntoutuspsykoterapiat EFPP, Helsinki 26.9.2008 Asiantuntijalääkäri Kirsi Vainiemi Vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus,

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Työllistämistä vai kuntoutusta?

Työllistämistä vai kuntoutusta? Työllistämistä vai kuntoutusta? Raija Kerätär Kuntoutuslääkäri, työterveyshuollon erikoislääkäri, työnohjaaja www.oorninki.fi työttömyysaika Pitkäaikaistyöttömät/työttömät Poikkileikkaus työttömistä hetkellä

Lisätiedot

Koheneeko asiakaslähtöinen kuntoutus kuntoutusjärjestelmän ja SOTEn uudistuksissa

Koheneeko asiakaslähtöinen kuntoutus kuntoutusjärjestelmän ja SOTEn uudistuksissa Koheneeko asiakaslähtöinen kuntoutus kuntoutusjärjestelmän ja SOTEn uudistuksissa Kuormitus hallintaan-seminaari 5.6.2017 Kristiina Niemelä Kaunialan sairaala, kuntoutuksen johtaja FT, TtM, ft 5.6.2017

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen

Lisätiedot

Nuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö

Nuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö Nuorten tilanne haastaa palveluita 18.1.18 Seija Sukula Etuuspäällikkö Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nyt? Kuntoutuspsykoterapia Mielenterveyskurssit (OPI, Itu ja Nuppu) Neuropsykologinen kuntoutus

Lisätiedot

Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus

Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Kuntoutusverkosto KUVE Sitaatit Kuntoutussäätiön ja SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:n kyselystä toukokuu 2016 1. Ihmiskeskeinen kuntoutus rakennetaan yhdessä

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 13.6.2017 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori

Lisätiedot

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri 9.2.2017 Kelan kuntoutus nuorille Esityksessä keskityn Kelan ammatilliseen kuntoutukseen Myöntöedellytykset

Lisätiedot

B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta

B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta Johannes Guo LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Asiantuntijalääkäri/ KELA Ammatillisen Kuntoutuksen Päivät/ AVIRE 14.10.2011 B-lausunto on tärkeä

Lisätiedot

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017

Lisätiedot

Työhön kuntoutumisen palveluverkosto Kela. Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Kuntoutusryhmä. Helena Ahponen

Työhön kuntoutumisen palveluverkosto Kela. Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Kuntoutusryhmä. Helena Ahponen Työhön kuntoutumisen palveluverkosto 13.11.2008 Kela Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Kuntoutusryhmä Helena Ahponen Kelan kuntoutuksen lakiperusta Kela järjestää lakisääteisenä Ammatillista kuntoutusta

Lisätiedot

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntoutuksen kokonaisuudistus Hallitusohjelman kirjaus ja tavoite Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta - toimeenpannaan kuntoutusjärjestelmän

Lisätiedot

Vajaakuntoiset TE-toimistojen asiakkaina. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Kuntoutuspäivät Helsinki 12.4.2011

Vajaakuntoiset TE-toimistojen asiakkaina. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Kuntoutuspäivät Helsinki 12.4.2011 Vajaakuntoiset TE-toimistojen asiakkaina Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Kuntoutuspäivät Helsinki 12.4.2011 Mihin esitys perustuu? Kuntoutussäätiön tekemä tutkimus Vajaakuntoinen TE-toimiston asiakkaana

Lisätiedot

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Välityömarkkinoiden työpaja 1/2017 Ilkka Rantanen, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, TKK-Pilotit hanke Terveydentilan

Lisätiedot

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi 1. Jäljellä olevan työkyvyn selvittäminen 2. Nuorten työ-

Lisätiedot

Kela kuntouttaja 2009

Kela kuntouttaja 2009 Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut

Lisätiedot

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan kuntoutuspalvelut Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi 4.5.2015 Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan järjestämä kuntoutus Lakisääteinen vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Sosiaaliturvan selvittäminen

Sosiaaliturvan selvittäminen Sosiaaliturvan selvittäminen Terveiden tilojen vuosikymmen Itä- Suomessa - asiantuntijaseminaari Jyrki Elo Ylilääkäri Kela, Itäinen asiantuntijalääkärikeskus Sisäilmaan liittyvät terveysongelmat ja sosiaaliturva

Lisätiedot

Mitä TYPissä tapahtuu?

Mitä TYPissä tapahtuu? Mitä TYPissä tapahtuu? 16.5.2017 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP Case: Keski-UudenmaanTYP Hyvinkää + Nurmijärvi Järvenpää + Tuusula, Kerava Kartoitusjakso 3kk Mäntsälä- Pornainen

Lisätiedot

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Työttömyys Kainuussa Asukkaita Kainuussa 75 415 Työvoima 33 822 Työttömien

Lisätiedot

Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus

Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Kuntoutusverkosto KUVE Sitaatit Kuntoutussäätiön ja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n kyselystä toukokuu 2016 1. Ihmiskeskeinen kuntoutus rakennetaan yhdessä

Lisätiedot

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa -Te-toimiston palveluita osatyökykyisille Lääkäripäivät 24.11.2017 Maria von Bonsdorff, Uudenmaan Te-toimisto 24.11.2017 Osatyökykyisyys ja ammatillinen kuntoutus Tetoimistossa

Lisätiedot

TYP-toiminnan perusteet. Jenni Ketonen,TYP-päällikkö

TYP-toiminnan perusteet. Jenni Ketonen,TYP-päällikkö TYP-toiminnan perusteet Jenni Ketonen,TYP-päällikkö 29.5.2017 1 Satakunnan TYP Satakunnan TYP toimii Porin, Euran, Harjavallan, Honkajoen, Huittisten, Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Kokemäen, Merikarvian,

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Rauma Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen?

Hyvinvointia työstä. Rauma Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen? Hyvinvointia työstä Rauma 7.6.2016 Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen? Tutkimuksissa todettua Yleisesti ottaen kuntoutuksella kuntoutettavien psyykkiset ja fyysiset voimavarat

Lisätiedot

Työttömän palvelut ja kuntoutukseen ohjaaminen verkostoyhteistyönä

Työttömän palvelut ja kuntoutukseen ohjaaminen verkostoyhteistyönä Työttömän palvelut ja kuntoutukseen ohjaaminen verkostoyhteistyönä Raija Kerätär www.oorninki.fi Työkyvyn arviointi verkostossa? Erikoissairaan hoito Yksityinen terv.huolto 3. sektori Kela Terveyskeskus,

Lisätiedot

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,

Lisätiedot

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan

Lisätiedot

Taustaa. PURA - toiminnasta työkyky

Taustaa. PURA - toiminnasta työkyky PURA - toiminnasta työkyky 1.4.2014 31.5.2017 Yhteistyössä Sytyke-Centre/Hengitysliitto Kela Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Avominne päihdeklinikka Kuntoutussäätiö Toiminta - Työ - Tulevaisuus Taustaa

Lisätiedot

Työllisyyden hoito murroksessa - mikä muuttuu? Eveliina Pöyhönen

Työllisyyden hoito murroksessa - mikä muuttuu? Eveliina Pöyhönen Työllisyyden hoito murroksessa - mikä muuttuu? Eveliina Pöyhönen Taustaa Sosiaali- ja terveydenhuollolla merkittävä rooli heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden tukemisessa sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari, Helsinki 29.11.2017 Kristiina Laitinen Aineisto Valtakunnallinen terveysneuvontapisteiden

Lisätiedot

Karoliina Koskenvuo ja Ilona Autti-Rämö Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksien käytön kehitys

Karoliina Koskenvuo ja Ilona Autti-Rämö Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksien käytön kehitys Työpapereita 50/2013 Karoliina Koskenvuo ja Ilona Autti-Rämö Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksien käytön kehitys Kirjoittajat Karoliina Koskenvuo, FT, erikoistutkija etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179) Kajaani 8.12.2010 KAIRA-HANKE Tavoite Keinot Kainuun rakennetyöttömyyden purkaminen 1) toimijat yhteistyöhön

Lisätiedot

Osatyökykyisyys ja työkyvyn arviointi Työkykyyn kannattaa satsata!

Osatyökykyisyys ja työkyvyn arviointi Työkykyyn kannattaa satsata! Osatyökykyisyys ja työkyvyn arviointi Työkykyyn kannattaa satsata! Jari Välimäki, ylilääkäri, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus, KELA Ei sidonnaisuuksia muualle Työ- ja toimintakykyyn vaikuttavat

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Hyvinvointiohjelma 1) Hyvinvoiva ja terve väestö 2) Asiakaslähtöiset ja taloudellisesti kestävät

Lisätiedot

Mitä toimintakyky on ja miten sitä tutkitaan?

Mitä toimintakyky on ja miten sitä tutkitaan? Mitä toimintakyky on ja miten sitä tutkitaan? Raija Kerätär 06.10.2015 www.oorninki.fi Mikä ihmeen toimintakyky? Minulle ei ole tärkeää se, miten asiakkaalla diagnosoidaan joku sairaus, vaan se, millaiset"merkit"antavat

Lisätiedot

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 1 Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa 22.2.2018 Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 2 Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nuorille nyt ja jatkossa? kuntoutuskurssit eri sairausryhmille,

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt

Lisätiedot

Toimiiko työeläkekuntoutus? Raija Gould

Toimiiko työeläkekuntoutus? Raija Gould Toimiiko työeläkekuntoutus? Raija Gould 8.11.2012 Toimiiko työeläkekuntoutus? Esitys perustuu työeläkekuntoutujien seurantatutkimukseen (ETK, Kuntoutussäätiö, Lapin yliopisto, VATT) Gould, Härkäpää, Järvikoski

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutusselvitys

Ammatillinen kuntoutusselvitys Kelan avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen standardi Ammatillinen kuntoutusselvitys Voimassa 1.1.2015 alkaen Ammatillisen kuntoutuksen myöntämisedellytykset Sairaus, vika tai vamma on aiheuttanut tai sen

Lisätiedot

TYÖKYVYN HALLINTA, KUNTOUTUSVAIHTOEHDOT JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE. LähiTapiola-ryhmä / Asko Mustonen 31.1.2013 1

TYÖKYVYN HALLINTA, KUNTOUTUSVAIHTOEHDOT JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE. LähiTapiola-ryhmä / Asko Mustonen 31.1.2013 1 TYÖKYVYN HALLINTA, KUNTOUTUSVAIHTOEHDOT JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE 1 Työeläke - osa lakisääteistä sosiaalivakuutusta SOSIAALIVAKUUTUS Eläkevakuutus Sairausvakuutus Tapaturmavakuutus Työttömyysvakuutus 2 Suomen

Lisätiedot

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Tuloksia tiivistetysti Anneli Miettinen, Väestöliitto (nyk. Kela) Toimeentulovaikeudet yleisempiä yksin asuvilla Yksin asuvilla toimeentulovaikeudet olivat

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve 22.2.2011 Raija Kerätär työterv.huollon erik.lääk, kuntoutuksen erityispätevyys www.oorninki.fi Tässä esityksessä Työkyvyn arvio? Työttömien terveys

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt

Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt Kirsi Broström, toiminnanjohtaja, Syömishäiriöliitto SYLI ry KUVE 19.3.2019 Mielenterveyskuntoutus mistä on

Lisätiedot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Mitä on ammatillinen kuntoutus? Tavoitteena työelämässä pysyminen, sinne pääseminen

Lisätiedot

05/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA TIIVISTELMÄ. Mikko Laaksonen, Jenni Blomgren ja Raija Gould

05/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA TIIVISTELMÄ. Mikko Laaksonen, Jenni Blomgren ja Raija Gould 05/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA TIIVISTELMÄ Mikko Laaksonen, Jenni Blomgren ja Raija Gould Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden sairauspäiväraha-, kuntoutus- ja työttömyyshistoria Rekisteripohjainen

Lisätiedot

Jaksokirja - oppimistavoi2eet

Jaksokirja - oppimistavoi2eet Kuntoutus Jaksokirja - oppimistavoi2eet Tuntee perusterveydenhuollon tehtävät neurologisten sairauksien kuntoutuksessa On selvillä neurologisten sairauksien ennusteesta ja vaikutuksista potilaan työ-,

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

Asiantuntijuus kuntoutuksessa. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Ammatillisen kuntoutuksen päivät

Asiantuntijuus kuntoutuksessa. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Ammatillisen kuntoutuksen päivät Asiantuntijuus kuntoutuksessa Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Ammatillisen kuntoutuksen päivät 30.11.2010 Onko asiantuntijuus TE-toimistossa rapautunut (ammatillisen kuntoutuksen osalta) Vajaakuntoisen

Lisätiedot

Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi

Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi Työhallinnon keinot palvelutarpeen tunnistamiseen - Oikea aika vai oikea paikka? 1 14.12.2015 /Varsinais-Suomen TE-toimisto/Maaret Mast Työhallinnon keinoista

Lisätiedot

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)

Lisätiedot

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä/projektipäällikkö Tampereen kaupunki 1 Toimeentulotuen tarkoitus ja oikeus sosiaaliturvaan Toimeentulotukilaki

Lisätiedot

KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI

KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KUNTOUTUSTARVESELVITYKSEN PALVELULINJA Voimassa 1.1.2011 alkaen SISÄLLYS Sivu I YLEISET PERIAATTEET Kuntoutustarveselvitys...1

Lisätiedot

TYÖUUPUNEEN KUNTOUTUS KANNATTAA 8.5.2014. Kuntoutuserikoislääkäri Virpi Vartiainen Psykofyysisen fysioterapian fysioterapeutti Tiina Salo

TYÖUUPUNEEN KUNTOUTUS KANNATTAA 8.5.2014. Kuntoutuserikoislääkäri Virpi Vartiainen Psykofyysisen fysioterapian fysioterapeutti Tiina Salo TYÖUUPUNEEN KUNTOUTUS KANNATTAA 8.5.2014 Kuntoutuserikoislääkäri Virpi Vartiainen Psykofyysisen fysioterapian fysioterapeutti Tiina Salo Mistä on työuupuneiden kuntoutuksessa kysymys? Kenelle sopii? Miten

Lisätiedot

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainsäädäntö Kokonaisvaltainen arviointi Kansaneläkelaitos

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

FINSOTE KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA

FINSOTE KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA FINSOTE 2018- KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA Asiakkaat ja Sote-seminaari Anna-Mari Aalto Tutkimuspäällikkö, THL 25.2.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 MIKSI VÄESTÖN KOKEMUKSILLA PALVELUJÄREJSTELMÄSTÄ

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 20.9.2017 Työllisyys Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja Kajaanin ja Kainuun työttömyysaste 2015-7/2017 20 18 16 18,2 17,4 14 12 13,4 10 8 6 Kajaani Kainuu

Lisätiedot

Kelan kuntoutuspalveluiden ohjautumisen mallit

Kelan kuntoutuspalveluiden ohjautumisen mallit Kelan kuntoutuspalveluiden ohjautumisen mallit Kela-kokeilut Ote-hankkeissa, loppuseminaari 19.3.2019 Milla Kaitola suunnittelija Kela, Osaamiskeskuksen kuntoutusryhmä Uusien ohjautumisen mallien kokeilu

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016

Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työttömyys, terveys ja hyvinvointi Työttömät voivat keskimäärin huonommin ja ovat

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen käytännön haasteet

Ammatillisen kuntoutuksen käytännön haasteet Ammatillisen kuntoutuksen käytännön haasteet Hoito - kuntoutus kuntoutuminen? Mitä kuntoutus tarkoittaa ja mihin se kohdentuu? Esim. polvijumppa Selkäkurssi Työkokeilu ja uuteen ammattiin kouluttautuminen

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa Jukka Puustinen Oyl, neurologi Kuntoutustutkimusyksikkö, PHSOTEY KTY Kuntoutustutkimus Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Vammaispoliklinikka

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät Maakuntafoorumi 4.12.2018 Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Miltä työllisyystilanne näyttää? 231 100 työtöntä työnhakijaa -

Lisätiedot

Kuntoutuksella rakennetaan hyvinvoivaa Suomea

Kuntoutuksella rakennetaan hyvinvoivaa Suomea Kuntoutuksella rakennetaan hyvinvoivaa Suomea Kuntoutuksen avulla suomalaiset säilyttävät työ- ja toimintakykynsä läpi elämänkaaren. Se on siis arvokasta paitsi yksilön, myös koko kansanterveyden ja talouden

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus

Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan Terveysosasto/Kuntoutusryhmä Suunnittelija Marjaana Pajunen 7.5.2013 Työhönkuntoutumisen palveluverkoston työpaja Miksi Kela järjestää

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Miten tukea osaamisen kasvua ja kouluttautumista läpi työuran? Tutkija Johanna Korkeamäki, Kuntoutussäätiö Kuntoutuspäivät 2016

Miten tukea osaamisen kasvua ja kouluttautumista läpi työuran? Tutkija Johanna Korkeamäki, Kuntoutussäätiö Kuntoutuspäivät 2016 Miten tukea osaamisen kasvua ja kouluttautumista läpi työuran? Tutkija Johanna Korkeamäki, Kuntoutussäätiö Kuntoutuspäivät 2016 Osaava työvoima Osaava työvoima kykenee vastaamaan työn muutoksiin ja omaksumaan

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

KYKY. Kelan Kyky-hanke. Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti

KYKY. Kelan Kyky-hanke. Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti KYKY Kelan Kyky-hanke Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti Hankkeen osat KYKY Kyky 1 Työkykyprosessi Työkykyneuvonta Sidosryhmätyö Kyky 2 Sairaan lapsen tai vammaisen prosessi Vammaisen henkilön

Lisätiedot

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Mats Brommels Medical Management Centre 09.06.2017 Agenda Todellisuus Tulevaisuus Tarkoituksenmukaisuus Markkinat Rajat ylittävä hoito kansallisen

Lisätiedot

KELA hylkää haetun kuntoutuksen miksi? Jari Välimäki Ylilääkäri Kelan Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus

KELA hylkää haetun kuntoutuksen miksi? Jari Välimäki Ylilääkäri Kelan Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus KELA hylkää haetun kuntoutuksen miksi? Jari Välimäki Ylilääkäri Kelan Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus 25.11.2016 2 KELA hylkää haetun kuntoutuksen tilastoa 3 KELA hylkää haetun kuntoutuksen

Lisätiedot

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle 1 Sisällys Mitä on korvaava työ TyöSi Työ Sinulle?... 2 Milloin korvaava työ ei sovellu... 2 Työterveyshuollon rooli... 3 Korvaava työ - kun sairausloma keskeytetään

Lisätiedot

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) Lähettäjä

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) Lähettäjä AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) Lähettäjä 01. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä Vastaan tiedot 02. Olen......työterveyshuollon edusta...julkisen terveydenhuollon avohoitoyksikön

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITUS ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HANKKEEN KOKONAISBUDJETTI n. 4,6 milj., josta ESR osallistuu 80 %, omarahoitus 20 % HALLINNOI

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot