Kullaan Levanpellon alueella vuosina suoritetut kultatutkimukset.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset."

Transkriptio

1

2 GEOLOGIAN TUTKIMCJSKESKUS Tekij at Rosenberg Petri KUVAILULEHTI Päivämäärä Raportin laji Ml / tutkimusraportti 1 Raportin nimi Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Kullaan Levanpellon alueella vuosina suoritetut kultatutkimukset. Tiivistelma Tutkimuskohde sijaitsee Kullaan kunnan alueella karttalehdellä Porista n. 25 km E. Alustavien, tunnusteluluonteisten malmitutkimusten lähtökohtana oli alueellinen geologia, kullan suhteen otolliset tektoniset rakenteet sekä lukuisat kultaa ja arseenia sisältävät kansannäytteet. Tutkimukset käynnistyivät keväälla 1997 alueellisella mr-näytteenotolla. Naytteenotto sijoittui karttalehdille (7 linjaa1207 p). Alueelle tehtiin myös kaksi valtausvarausta Kullaa 1 (9 km2) ja Kullaa II (7.9 km2). Kesällä 1997 alueella tehtiin raskasmineraalitutkimuksia, lohkere-etsintää sekä alustavia kallioperätutkimuksia. Alueelta lähetettiin myös runsaasti uusia kiinnostavia kansannäytteitä. Tammikuussa 1998 Levanpellon alueelle ( ) suunniteltiin pienimuotoinen täydentävä mr-näytteenotto (110 p) sekä IP- ja MAGN- maastomittaus (3.3 km2). Naytteenotto sekä geoesikaaliset maastomittaukset toteutuivat kuitenkin vasta syksyllä 1998, joten kyseisenä kesänä malmitutkimukset alueella eivät mainittavasti edenneet. Mittaustulokset olivat käytettävissä loppuvuodesta 1998 ja kaikki näytteenoton tulokset keväälla Vuonna 1999 maastotutkimuksia ei alueella tehty. Kohde raportoida keskeneräisenä allekirjoittaneen siutyessä toistaiseksi muihin tehtäviin. Asiasanat (kohde, menetelmät jne.) Alueella suoritettiin vain joitakin alustavia tutkimuksia. Kohde vaikuttaa kuitenkin kiinnostavalta ja edellyttää lisäselvityksiä. Alueella on runsaasti As-Au-pitoisia lohkareviitteitä. Lohkareita on laajalla alueella, eri tyyppisissä kivilajeissa. Osa lohkareista muodostaa selkeitä lohkareviuhkoja. Näihin liittyy myös moreenissa kohonneita Au-As-pitoisuuksia. Myös suuret tektoniset siirrosrakenteet alueen W- ja E-puolella lisäävät kiinnostavuutta. Paikallistarnalla ensin yksi mineralisaatio ja selvittämällä sen rakenteet, mineralisaation asemaa sekä malminmuodostusta kontrolloivat tekijät, voidaan tietoa edelleen hyödyntämällä paikallistaa mahdollisesti taloudellisesti kannattaviakin esiintymiä alueelta tai sen lähiympäristöstä. Kullaa, Levanpelto, Au, As, geokemiallinen mr-tutkimus, geofysikaalinen mittaus I Maantieteellinen alue (maa, lääni, kunta, kylä, esiintyma) Suomi, Länsi-Suomen lääni, Kullaa, Levanpelto Muut tiedot Arkistosarjan nimi Kokonaissivumaära liitesivua Kieli Suomi 1 Arkistotunnus M19/ ~110 Hinta Julkisuus

3 JOHDANTO Tutkimusten lähtökohta Tutkimusten lähtökohtana olivat alueellinen geologia, kullan suhteen mahdollisesti otolliset tektoniset rakenteet sekä lukuisat kultaa ja arseenia sisältävät kansannäytteet. Etenkin aluetta leikkaavat suuret tektoniset NW-SE-suuntaiset rakenteet vaikuttivat esiselvitysten aloittamiseen alueella (liitteet 1-2). Tutkimusalueen sijainti ja koko Tutkimusalue sijaitsee Länsi-Suomessa Kullaan kunnassa n. 25 km Porin kaupungista itään Pori-Tampere-valtatien varrella. Alkuvaiheessa tunnustelevat mr-tutkimukset ulottuivat karttalehtien alueelle n. 5 x 5 km2 kokoiselle alueelle. Lohkaretutkimukset, kohteelliset mr-tutkimukset sekä geoslsikaaliset maastomittaukset rajoittuivat kuitenkin vain n. 3-4 km2 kokoiselle alueelle karttalehden alueella (liite 3). Luonnonolosuhteet, asutus ja tiestö Alue on suhteellisen harvaan asuttua. Suurin taajama alueella on Kullaan kuntakeskus. Aluetta halkoo Pori-Tampere-valtatie. Tien kummallakin puolella aukeaa laajoja metsä- ja suoalueita. Metsäautoteitä on suhteellisen vähän. Kivikkoinen ja louhikkoinen moreenimaasto ja paikoin hyvinkin paksut maapeitteet voivat hankaloittaa kuitenkin malminetsintää. Tutkimuskohteen nimeäminen Tutkimuskohteesta on käytetty nimeä Kullaa tai Levanpelto paikallisen kylän nimen mukaan. Aikaisemmat tutkimukset GTK:n toimesta alueella ei ole suoritettu aikaisemmin laajempia malminetsintätöitä tai kullanetsintää. Sen sijaan Outokumpu Oy on etsinnyt alueella sekä kultaa että nikkeliä, joista voidaan mainita esim. Siikelinsuon, Muurainsuon ja Silmusuon alueen kultatutkimukset vuosina ( ), ( ) ja (386011). Tutkimukset sijoittuvat karttalehdelle , n. 8 km NE. Myös tällä alueella tunnetaan runsaasti Au-As-pitoisia lohkareviitteitä. Karttalehdellä Outokumpu Oy on etsinyt vuosina nikkeliä ja kuparia.

4 SUORITETUT TUTKIMUKSET Alustavat tutkimukset Tutkimukset käynnistyivät esiselvitysten jälkeen koostamalla yhteen geologiset ja geoslsikaaliset tiedot ja aineistot alueelta sekä yhdistämällä niihin saatavilla olevat tiedot alueen Au-viitteistä. Aineisto työstettiin pääosin Map1nfo:lla ja geoslsikaaliset taustakartat Geosoftohjelmistolla. Myöhemmin magneettisia lentomittausaineistoja käsiteltiin myös Ermapper-kuvankäsittelyohjelmistolla. Suoritetut maastotutkimukset olivat resurssien puutteessa varsin rajallisia ja tunnusteluluonteisia, koska samaan aikaan oli käynnissä useita muitakin kullanetsintäkohteita. Tutkimukset käynnistyivät keväällä 1997 alueellisella linjamaisella mr-näytteenotolla. Naytteenotto sijoittui karttalehdille (7 linjaa1207 p) (liite 4). Näytteenottolinjat suunniteltiin kivilajiyksikköjen sekä geoslsikaalisten häiriöalueiden poikki. Näytteenotto oli tarkoitus suorittaa " pohjanaytteenottona" eli yksi näyte mahdollisimman syvältä. Kevyestä kalustosta (Cobra) ja louhikkoisesta maastosta johtuen useimmat näytteet tuskin edustavat "pohjanäytteitä". Näytteitä kertyi 207 kp (M M ja M M , tilaukset )(Au 52 1 UI5 g punnitus, As 516 U). Levanpellon alueen kohteellisessa naytteenotossa näytteitä kertyi 110 kpl (4 linjaaigm50) (M M , tilaus 70055) (Au 521Ul5 g punnitus, As 5 16 U) (liite 4). Alueelle tehtiin myös kaksi valtausvarausta Kullaa 1 (9 km2) ja Kullaa II (7.9 km2) (liite 3). Levanpellon alueelle suunniteltiin alkuvuodesta 1998 IP- ja magneettinen maastomittaus mahdollisten mineraalisaatioiden paikallistamiseksi sekä rakenteiden ja kivilajien selvittämiseksi. Mittausalueen koko oli n. 3.3 km2 (liite 3). Maastomittaus toteutui kuitenkin vasta syksyllä Kesällä 1997 alueella tehtiin raskasmineraalitutkimuksia, lohkere-etsintää seka alustavia kallioperätutkimuksia. Tarkempaa kallioperäkartoitusta alueella ei kuitenkaan ehditty suorittamaan. Alueelta lähetettiin myös harrastelijamalminetsijöiden toimesta runsaasti uusia kiinnostavia kansannäytteitä. Vuonna 1999 maastotutkimuksia ei alueella tehty. Kohde raportoidaan keskeneräisenä allekirjoittaneen siirtyessä toistaiseksi muihin tehtäviin TUTKIMUSTULOKSET Moreeninaytteenotto ja raskamineraalitutkimukset Moreeninaytteenoton näytteenottolinjat ja pisteet sekä raskamineraalinaytteiden sijainti on esitetty liitesivulla 4. Näytteiden Au- ja As-pitoisuudet symboleina on esitetty liitesivuilla 5 ja 6. Levonsuon alueen näytteenoton tulokset (Au) seka tärkeimpien Au-As-pitoisten kansannayteviitteiden sijainti on esitetty liitesivuilla 7-9. GeoQsikaaliset tutkimukset Alustavat maastogeoslsiikan tulokset on esitetty liitesivuilla 8-9.

5 KANSILEHTI KUVAILULEHTI JOHDANTO Tutkimusten lähtökohta Tutkimusalueen sijainti ja koko Luonnonolosuhteet, asutus ja tiestö Tutkimuskohteen nimeäminen Aikaisemmat tutkimukset SUORITETUT TUTKIMUKSET Alustavat tutkimukset TUTKIMUSTULOKSET Moreeninaytteenotto seka raskamineraalitutkimukset GeoQsikaaliset tutkimukset Yhteenveto ja johtopäätökset TUTKIMUSAINEISTON TALLENTAMINEN LIIrn-AINEISTO Näytteenottoaineisto GeoQsikaaliset tutkimukset Muu aineisto LIITELUETTELO LIITTEET 1-9

6 Yhteenveto ja johtopäätökset Alueella ehdittiin suorittaa vain joitakin alustavia tutkimuksia. Kohde vaikuttaa kuitenkin kullan suhteen kiinnostavalta ja edellyttää selvasti lisätutkimuksia. Alueella on runsaasti As-Aupitoisia lohkereviitteitä. Myös eräillä kalliopaljastumilla on havaittu kultapitoisia kvartsijuonia. Lohkareita on laajalla alueella, eri tyyppisissä kivilajeissa. Osa lohkareista muodostaa selkeitä lohkareviuhkoja. Eräät Au-As-pitoiset kvartsijuonia sisältävät lohkareet ovat huomattavan kookkaita. Näiden ympäristössä on myös moreenissa kohonneita Au-As-pitoisuuksia. Alueen kiinnostavuutta lisää myös suuret tektoniset siirrosrakenteet alueen W- ja E-puolella. Valtaosassa kansannäytteenä tulleissa lohkarenäytteissä As-pitoisuus on valitettavasti korkea. Osa näytteistä on kuitenkin sellaisia, joissa Au-pitoisuus on suhteellisen korkea, ja arseenia selvasti keskimääräistä vähemmän. Tutkimuksissa olisikin keskityttävä sellaisiin kohteisiin, kivilajeihin tai rakenteisiin joissa As-pitoisuus on alhainen ja Au-pitoisuus on korkea (selkea kvartsijuonimuodostus ja kvartsijuoniin liittyvä Au). Mahdollisissa jatkotutkimuksissa olisi paikallistettava kairaamalla ensin mikä tahansa selkea mineralisaatio, tutkittava sen rakenteet, mineralisaation asemaa sekä malminmuodostusta mahdollisesti kontrolloivat tekijät ja hyödynnettävä tietoa uusien, taloudellisesti kannattavien esiintymien paikallistamiseksi tutkimusalueelta tai sen lähiympäristöstä. Espoossa Geologi Petri Rosenberg

7 TUTKIMUSAINEISTON TALLENTAMINEN Tutkimuksiin liittyvää aineistoa säilytetään GTK:n tiloissa tai arkistoissa. LIITTYY-AINEISTO Näytteenottoaineisto Moreeni- ja raskasmineraalinaytteenoton tarkemmat tulokset saatavilla analyysitilausnumeroiden perusteella. Näyteaineistoa (nayteampullit) säilytetään Lopen kairansydänvarastolla. Geofysikaaliset tutkimukset Maastomittauksien mittaustulokset ja niihin liittyvät kartat säilytetään Gtk:n arkistossa (MAGN, IP). Muu aineisto Päiväkirjoja ja muuta asiaan liittyvää aineistoa sailytetään Gtk:n tiloissa.

8 LIITELUETTELO Liite 1. Tutkimuskohteen sijainti geologisella kallioperäkartalla (mukaeltu 1 : mittakaavaisesta Suomen kallioperäkartasta, GTK 1997). Kuvassa myös mukana tärkeimmät rakenteelliset linearnentit. Kuvassa punainen tähti merkitsee Kullaan Levanpellon aluetta. Liite 2. Tutkimuskohteen sijainti geologisella kivilajikartalla (l:250000) ja matalalentomittausaineistoon perustuvalla magneettisella kartalla (1:500000) (kivilajikartta mukaeltu 1 : mittakaavaisesta kallioperäkartasta, Pihlaja P. 1994). Kuvassa keltainen neliö merkitsee Au-Aspitoista malmiviitettä ja punainen tähti tutkimusalueen sijaintia (Kullaan Levanpelto) Liite 3. Tutkimuskohteen, varausalueiden sekä geofysikaalisten maastomittausten (MAGN, IP) sijainti 1 :30000 mittakaavaisella pohjakartalla Liite 4. Mr-näytteenottopisteiden (sininen piste) sekä raskamineraalinäytteiden sijainti (punainen piste) 1 :30000 mittakaavaisella pohjakartalla Liite 5. Mr-näytteiden Au-pitoisuudet syrnbolikarttana 1:30000 rnittakaavaisella pohjakartalla Liite 6. Mr-näytteiden As-pitoisuudet symbolikarttana 1 :30000 mittakaavaisella pohjakartalla Liite 7. Levanpellon alueen mr-näytteiden Au-pitoisuudet symbolikarttana 1: mittakaavaisella pohjakartalla. Kuvassa keltainen neliö merkitsee Au-As-pitoista malmiviitettä Liite 8. Levanpellon alueen magneettisten maastomittausten alustavat tulokset mittakaavaisella pohjakartalla. Kuvaan on liitetty myös mr-näytteiden Au-pitoisuudet syrnboleina. Kuvassa keltainen neliö merkitsee Au-As-pitoista malmiviitettä Liite 9. Levanpellon alueen IP-mittausten alustavat tulokset mittakaavaisella pohjakartalla. Kuvaan on liitetty myös mr-näytteiden Au-pitoisuudet symboleina. Kuvassa keltainen neliö merkitsee Au-As-pitoista malmiviitettä Pohjakartat: Pohjakartta O Maanmittauslaitos, lupa nro 13/lMYY/00

9

10

11

12

13

14

15

16

17

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET.

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4403 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2021/2000/1/10 PAIMIO Korvenala Petri Rosenberg 20.1.2000 PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA

Lisätiedot

Petri Rosenberg 17.3.2000

Petri Rosenberg 17.3.2000 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2123/2000/ 2 /10 LEMPÄÄLÄ Kalliojärvi Petri Rosenberg 17.3.2000 KULTATUTKIMUKSET LEMPÄÄLÄN KALLIOJÄRVEN

Lisätiedot

KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN PAISKALLION ALUEELLA VUOSINA 1997-1999.

KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN PAISKALLION ALUEELLA VUOSINA 1997-1999. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2121/2000/ 1 /10 SUODENNIEMI Paiskallio RAPORTTITIEDOSTO N:O 4404 Petri Rosenberg 18.2.2000 KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN

Lisätiedot

IP-luotaus Someron Satulinmäen kulta-aiheella

IP-luotaus Someron Satulinmäen kulta-aiheella Etelä-Suomen yksikkö 12.12.2006 Q18.4/2006/1 Espoo IP-luotaus Someron Satulinmäen kulta-aiheella Heikki Vanhala (Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MYY/06) 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3712/-85/1/10 Kittilä Tepsa Antero Karvinen 29.11.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Sääskeläissuon Likosuon alueella valtauksilla Sääskeläissuo 1 2 (kaiv.

Lisätiedot

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL

Lisätiedot

Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa. Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK)

Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa. Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio M173K2015 Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK) Kokkovaran tilan pintamalli. Korkeusulottuvuutta

Lisätiedot

ASROCKS -hankkeen kysely sidosryhmille

ASROCKS -hankkeen kysely sidosryhmille GTK / Etelä-Suomen yksikkö LIFE10 ENV/FI/000062 ASROCKS 30.10.2012 Espoo ASROCKS -hankkeen kysely sidosryhmille Paavo Härmä ja Jouko Vuokko With the contribution of the LIFE financial instrument of the

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset. Sijainti 1:400 000. Eero Sandqren/?HM 8.10.1982

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset. Sijainti 1:400 000. Eero Sandqren/?HM 8.10.1982 Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Eero Sandqren/?HM 8.10.1982 Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset Sijainti 1:400 000 Lähtökohta Lin joitus P Jämbäckin vuonna 1980 lähettämä Au-pitoinen, 14 ppm,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi 26.6.2012

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi 26.6.2012 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi Selvitys Sodankylän ympäristön maankäyttöä ja kaivostoimintaa tukevasta maaperätiedonkeruusta ja toimintamallista - maaperätiedonkeruu

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020 Kuulutus 18.12.2013 1 (1) Lupatunnus ML2011:0020 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (10.6.2011/621) 40 :n nojalla Malminetsintälupahakemuksen Hakija: Lupatunnus: Alueen

Lisätiedot

Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama

Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama Pohjois-Suomen yksikkö M19/2743/2006/1/10 19.10.2006 Rovaniemi Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen Yksikkö Kokkola 2/2015 Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren

Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren Pohjois-Suomen yksikkö M19/2633/2007/10/63 21.12.2007 Rovaniemi Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl 1 (7) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl OKME/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Koveron arkeeisella vihreäkivivyöhykkeellä valtauksilla Mönni 1 5, Kovero 1 2 ja Kuusilampi vuosina 1998 1999

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus Q 19/2041/2006/1 20.11.2006 Espoo JÄTEKASOJEN PAINUMAHAVAINTOJA ÄMMÄSSUON JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSESSA 1999-2006.

Geologian tutkimuskeskus Q 19/2041/2006/1 20.11.2006 Espoo JÄTEKASOJEN PAINUMAHAVAINTOJA ÄMMÄSSUON JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSESSA 1999-2006. Geologian tutkimuskeskus Q 19/2041/2006/1 20.11.2006 Espoo JÄTEKASOJEN PAINUMAHAVAINTOJA ÄMMÄSSUON JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSESSA 1999-2006 Seppo Elo - 2 - GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tekijät Seppo Elo KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Maankamaran kartoitus lentogeofysikaalisin menetelmin

Maankamaran kartoitus lentogeofysikaalisin menetelmin Maankamaran kartoitus lentogeofysikaalisin menetelmin Kaukokartoituspäivät 9.11.2007 Hanna Leväniemi, Taija Huotari, Ilkka Suppala Sisältö Aerogeofysikaaliset mittaukset yleisesti GTK:n lentomittaukset

Lisätiedot

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3721/-93/1/10 KITTILÄ PETÄJÄSELKÄ Veikko Keinänen 4.5.1993 RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 Johdanto

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jarmo Lahtinen 25.1.2008 Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Kuhmon Hautalehdon valtausalueella Hautalehto 3 (kaiv.

Lisätiedot

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla Anton Boman ja Jaakko Auri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Kosstone project Vuolukivi Kainuussa ja raja-alueen Karjalassa Tutkimustulosten arviointi

Kosstone project Vuolukivi Kainuussa ja raja-alueen Karjalassa Tutkimustulosten arviointi TEHDYT TUTKIMUKSET / GTK Neljä maastotutkimusretkeä 24-25.05.04 Tutustuminen tutkimusalueeseen 10-11.06.04 Ensimmäisen maastokartoituksen ja geofysiikan mittausten tulosten arviointi. Suunnittelua seuraavaa

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 040/2341 12/~~/83

OUTOKUMPU OY 040/2341 12/~~/83 Q OUTOKUMPU OY 040/234 2/~~/83 0 K MALMINETSINTX Eero Sandgren/PHM 25..984 GEOFYSIIKAN TUTKIMUKSET VUONNA 98 JA 983 Reisjarvi, Tiaskuru 234 2 Sijainti :400 000 Lähtökohta Kesän 983 aikana tutkimuskohteella

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3312/-87/1/10 KEITELE Kangasjärvi Jarmo Nikander 8.12.1287 MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1 (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raaka-ainetoimiala M06/2533/-99/1/10 HAUKIPUDAS Isolahti 1. Esko Korkiakoski 21.12.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raaka-ainetoimiala M06/2533/-99/1/10 HAUKIPUDAS Isolahti 1. Esko Korkiakoski 21.12. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raaka-ainetoimiala M06/2533/-99/1/10 HAUKIPUDAS Isolahti 1 Esko Korkiakoski 21.12.1999 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAUKIPUTAAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISOLAHTI

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS N 19/3441/-88/1/10 PUOLANKA PUDASJÄRVI RISTIJÄRVI. Timo Heino 15.3.19.88 KOSKEE 3434, 3531, 353'3

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS N 19/3441/-88/1/10 PUOLANKA PUDASJÄRVI RISTIJÄRVI. Timo Heino 15.3.19.88 KOSKEE 3434, 3531, 353'3 ,ALA-:+ 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS N 19/3441/-88/1/10 PUOLANKA PUDASJÄRVI RISTIJÄRVI Timo Heino 15.3.19.88 KOSKEE 3434, 3531, 353'3 KONGLOMERAATTIEN KULTATUTKIMUKSM KAINUUSSA 1984-85 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO

Lisätiedot

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987 SISALLYSLUETTELO LIITELUETTELO Lähtötiedot Naytteenotto ja kustannukset Näytteiden käsittely Tulokset kohteittain 4.1 Heinikkolehto

Lisätiedot

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla Tutkimusmenetelmistä GTK:n roolista ja tutkimuksista Lapissa Mikä on

Lisätiedot

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3642/-99/1/82 PELKOSENNIEMI Suvanto Panu Lintinen 27.9.1999 RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Geologisten 3D-mallien tallentaminen 3Dmallinnusohjelmien

Geologisten 3D-mallien tallentaminen 3Dmallinnusohjelmien GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS ESY Espoo 70/2014 Geologisten 3D-mallien tallentaminen 3Dmallinnusohjelmien projekteina Laine, Eevaliisa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Geologisten 3D-mallien tallentaminen 15.11.2012

Lisätiedot

Arseeniriskin hallinta kiviainesliiketoiminnassa. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet

Arseeniriskin hallinta kiviainesliiketoiminnassa. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Arseeniriskin hallinta kiviainesliiketoiminnassa Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Sisältö Faktat Arseenin esiintyminen kallioperässä ja pohjavedessä Mitä pitää mitata ja milloin? Arseenipitoisuuden

Lisätiedot

25.6.2015. Mynämäen kaivon geoenergiatutkimukset 2010-2014

25.6.2015. Mynämäen kaivon geoenergiatutkimukset 2010-2014 25.6.2015 Mynämäen kaivon geoenergiatutkimukset 20102014 Geologian tutkimuskeskus 1 TUTKIMUSALUE Tutkimusalue sijaitsee Kivistönmäen teollisuusalueella Mynämäellä 8tien vieressä. Kohteen osoite on Kivistöntie

Lisätiedot

5i!40 i. $,#] s! LL 9 S0. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Työraportti. VLF-R-mittaus Kouvervaarasta

5i!40 i. $,#] s! LL 9 S0. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Työraportti. VLF-R-mittaus Kouvervaarasta Q 19/4522/2000/1 KUUSAMO Pertti Turunen 16.6.2000 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Työraportti @ 60 Li 9 S0 5i!40 i 1 rd $,#] s! LL 10' 0 50 100 150 X (m) 200 20 30 40 VLF-R-mittaus

Lisätiedot

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000 KAUDEN 1999 LOPPURAPORTTI, POHJOIS-POHJANMAA

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000 KAUDEN 1999 LOPPURAPORTTI, POHJOIS-POHJANMAA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Timo Ahtola Erkki Herola Jaana Lohva Olli Sarapää 30.11.1999 Raportti M89/99/7 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4575 SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000

Lisätiedot

VIITASAAREN ILMOLAHDEN YMPÄRISTÖN GABRO-PERIDOTIITTI -INTRUUSIOIDEN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA 1997-99

VIITASAAREN ILMOLAHDEN YMPÄRISTÖN GABRO-PERIDOTIITTI -INTRUUSIOIDEN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA 1997-99 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/3311/2002/1/10 _VIITASAARI Ilmolahti 18.09.2002 Olavi Kontoniemi VIITASAAREN ILMOLAHDEN YMPÄRISTÖN GABRO-PERIDOTIITTI -INTRUUSIOIDEN MALMITUTKIMUKSET

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4)

Tutkimustyöselostus Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4) 15.10.2014 ALTONA MINING LTD/KUHMO METALS OY Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4) Sanna Juurela KUHMO METALS OY (Y-tunnus 1925450-2) Kaivostie 9, FIN-83700 Polvijärvi, FINLAND Tel. +358 10

Lisätiedot

SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992 ja 2000

SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992 ja 2000 GEOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS M19/2212/-93/10/1 Parkano Mustajärvi, Alkkia Niilo Kärkkäinen, Juhani Alanen 30.4.2000 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4492 SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/4611/99/1/82 KUUSAMO Kokanlampi Risto Vartiainen 31.8.1999

Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/4611/99/1/82 KUUSAMO Kokanlampi Risto Vartiainen 31.8.1999 Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/4611/99/1/82 KUUSAMO Kokanlampi Risto Vartiainen 31.8.1999 KAOLIINITUTKIMUKSET KUUSAMON KOKANLAMMELLA 1997-1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa

GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa Geologian tutkimuskeskus M19/2024/2004/2/10 Liittyy kl 2123,3124,2342,2112 Niilo Kärkkäinen ja Tapio Lehto GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa Vuorimiesyhdistyksen ekskursio 28.9.2004 29.9.2004

Lisätiedot

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Energianhallinta Aallon kampuksilla tilaisuus Helsinki 25.3.2015 Nina Leppäharju, Geologian tutkimuskeskus (GTK) Esityksen sisältö 1.

Lisätiedot

GTK. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto. M06/4412/2001/2/10 Louhiniemi. Markku Tenhola ja Matti Niskanen

GTK. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto. M06/4412/2001/2/10 Louhiniemi. Markku Tenhola ja Matti Niskanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/4412/2001/2/10 Louhiniemi Markku Tenhola ja Matti Niskanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUHMON KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA LOUHINIEMI 1 (Kaivosrekisteri No

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI KULTATUTKIMUKSISTA PERHON METSÄ-PORASESSA JA PELTOKANKAALLA 1995-1996.

VÄLIRAPORTTI KULTATUTKIMUKSISTA PERHON METSÄ-PORASESSA JA PELTOKANKAALLA 1995-1996. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto M19/2331/-99/1/10 PERHO, VIMPELI Metsä-Poranen, Peltokangas Koskee 2331 03,06, 2332 01 Boris Lindmark 26.5.1999 VÄLIRAPORTTI KULTATUTKIMUKSISTA PERHON

Lisätiedot

Espoon yksikkö Viitajärvi Toholammi M06/2342/2007/10/70 26.10.20067

Espoon yksikkö Viitajärvi Toholammi M06/2342/2007/10/70 26.10.20067 Espoon yksikkö Viitajärvi Toholammi M06/2342/2007/10/70 26.10.20067 Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Kannuksen, Lohtajan ja Toholammin kuntien alueella sijaitsevalla Viitajärven valtauksella, kaivosrekisteri

Lisätiedot

GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET PATTIJOEN TUGHINNON, KASTELLIN J A JOKIKANKAAN KOHTEISSA

GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET PATTIJOEN TUGHINNON, KASTELLIN J A JOKIKANKAAN KOHTEISSA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VÄLI-SUOMEN ALUETOIMISTO M19/2441/-94/1/18. 0 Tuohinto, Jokikylä, Kastell i Esko Iisal o 1.9.199 4 GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET PATTIJOEN TUGHINNON, KASTELLIN J A JOKIKANKAAN KOHTEISSA

Lisätiedot

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä.

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. M 17 / Mh, Oj -51 / 1 / 84 Muhos ja Oulunjoki E. Aurola 14.6.51. Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. Oulu OY:n puolesta tiedusteli maisteri K. Kiviharju kevättalvella 1951

Lisätiedot

Tampere Kalliojärven ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Tampere Kalliojärven ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Tampere Kalliojärven ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Finsilva Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Lähtötiedot... 3 Inventointi... 3 Tulos...

Lisätiedot

Seismiset luotaukset Jyväskylän m1k:n ja Toivakan kunnan alueella syksyllä 1991. Paikka Karttalehti Luotauslinjoja Sijantikuva Tulokset.

Seismiset luotaukset Jyväskylän m1k:n ja Toivakan kunnan alueella syksyllä 1991. Paikka Karttalehti Luotauslinjoja Sijantikuva Tulokset. 4"-&.#&.4. - ARIIISTOKAPPALE a ---pppp ~1913211/94/4/23 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Koskee: 3211 09 Väli-Suomen aluetoimisto 3212 08 Ty öraporiii 3212 09 Jwäskvlän mk Toivakka H. Forss 19.11.1991 Seismiset

Lisätiedot

PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS

PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS Geologian tutkimuskeskus Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 21.3.2013 PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS Jaakko Auri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI 21.03.2013 / M29L2013

Lisätiedot

Luontainen arseeni ja kiviainestuotanto Pirkanmaalla ja Hämeessä

Luontainen arseeni ja kiviainestuotanto Pirkanmaalla ja Hämeessä Luontainen arseeni ja kiviainestuotanto Pirkanmaalla ja Hämeessä ohjeistusta kiviainesten kestävään käyttöön Asrocks-hanke v. 2011-2014. LIFE10ENV/FI/000062 ASROCKS. With the contribution of the LIFE financial

Lisätiedot

Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010.

Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010. 1 Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010. Timo Jussila Kustantaja: Tammisaaren Energia 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3. Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3. Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3 Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12.1998 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LEPPÄVIRRAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HEIMONVUORI

Lisätiedot

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 M U S E O V I R A S T 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Inventointialue 1 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 2 5. Löydöt 3

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY KAIVOSLAIN 19 5:N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS 0 K MALMINETSINTA. Haapajärvi, Kopsa. "Kopsa" Mittakaava 1 : 100 000

OUTOKUMPU OY KAIVOSLAIN 19 5:N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS 0 K MALMINETSINTA. Haapajärvi, Kopsa. Kopsa Mittakaava 1 : 100 000 9 OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA KAIVOSLAIN 19 5:N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS Haapajärvi, Kopsa "Kopsa" 2344 07 Mittakaava 1 : 100 000 0 OUTOKUMPU OY 0 + MALMINETSINTE Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

GTK GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Väli-Suomen aluetoimisto Kari Pääkkönen, aluejohtaja 28.12.2001 Dnro K 142/43/01

GTK GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Väli-Suomen aluetoimisto Kari Pääkkönen, aluejohtaja 28.12.2001 Dnro K 142/43/01 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGISKA FORSKNINGSCENTRALEN GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Väli-Suomen aluetoimisto Kari Pääkkönen, aluejohtaja 28.12.2001 Dnro K 142/43/01 Kauppa- ja teollisuusministeriö Ylitarkastaja

Lisätiedot

Pyhäntä, Kajaani Piiparinmäki Tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnit 2013-2014 Yhteenveto

Pyhäntä, Kajaani Piiparinmäki Tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnit 2013-2014 Yhteenveto 1 Pyhäntä, Kajaani Piiparinmäki Tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnit 2013-2014 Yhteenveto Timo Jussila Tilaaja: Pöyry Finland Oy / Ramboll Finland Oy 2 Sisältö Kansikuva: Inventoinnit... 2 Yleiskartat...

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa

Lisätiedot

Maatutkaluotauksen soveltuvuudesta maan lohkareisuuden määrittämiseen Pekka Hänninen, Pekka Huhta, Juha Majaniemi ja Osmo Äikää

Maatutkaluotauksen soveltuvuudesta maan lohkareisuuden määrittämiseen Pekka Hänninen, Pekka Huhta, Juha Majaniemi ja Osmo Äikää Etelä-Suomen yksikkö P 31.4/2009/12 02.03.2009 Espoo Maatutkaluotauksen soveltuvuudesta maan lohkareisuuden määrittämiseen Pekka Hänninen, Pekka Huhta, Juha Majaniemi ja Osmo Äikää GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Raportti 1 (7) Länsi-Suomen yksikkö Herukka Oulu (1162057) Kokkola Annu Martinkauppi ja Petri Hakala 27.8.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Raportti 1 (7) Länsi-Suomen yksikkö Herukka Oulu (1162057) Kokkola Annu Martinkauppi ja Petri Hakala 27.8. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Raportti 1 (7) Länsi-Suomen yksikkö Herukka Oulu (1162057) Kokkola Annu Martinkauppi ja Petri Hakala TULOKSIA GEOFYSIKAALISISTA PAIKKATUTKIMUKSISTA OULUN HERUKAN SALEN TUTKIMUSKOHTEESSA

Lisätiedot

Tammela Pääjärvi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Tammela Pääjärvi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Tammela Pääjärvi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Tilaaja: Ympäristösuunnittelu Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Arkistolähteet:...

Lisätiedot

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V.

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732 Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. 1975 Geologinen tutkimuslaitos suoritti kesällä 1975 uraanitutkimuksia

Lisätiedot

Vinkkejä kiviharrastukseen

Vinkkejä kiviharrastukseen Vinkkejä kiviharrastukseen Hyvä harrastus Kivien etsintä ja keräily on mainio luontoharrastus, joka sopii kaikenikäisille. Kivikuntaan voi tutustua retkeilyn ja monen muun ulkoiluharrastuksen yhteydessä.

Lisätiedot

Konsernipalvelut/Tekniset palvelut

Konsernipalvelut/Tekniset palvelut TILAUS JA TILAUS No 15167 Tilaaja 10.8.2015 Hanke Geologinen rakenneselvitys Mätäkiven pohjavesialueella, ( Geologinen rakenneselvitys Lahelan pohjavesialueella) Työkohde Työmaa Mätäkivi, Lahela Kunta

Lisätiedot

Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 -

Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 - Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 - 4 Vuoden 1981 aikana mitattiin sähköisesti ja magneettisesti 33 km 2 alue karttalehdellä 3432.12, lisäksi tihennettiin sähköistä ja magneettista mittausta Haapaselän ja Vehmasmäen

Lisätiedot

Maailmanperintöalueen moreenimuodostumien kartoitus Vaasan saaristossa Niko Putkinen, Maiju Ikonen, Olli Breilin

Maailmanperintöalueen moreenimuodostumien kartoitus Vaasan saaristossa Niko Putkinen, Maiju Ikonen, Olli Breilin Länsi-Suomen yksikkö 16.5.2011 Kokkola Maailmanperintöalueen moreenimuodostumien kartoitus Vaasan saaristossa Niko Putkinen, Maiju Ikonen, Olli Breilin GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI 16.05.2011/L/289/42/2010

Lisätiedot

3. Tutkimusvaiheet 3.1. Lohkare-etsinta ja kalliopertikartoitus

3. Tutkimusvaiheet 3.1. Lohkare-etsinta ja kalliopertikartoitus 1. Johdanto Sivu 3. Tutkimusvaiheet 3.1. Lohkare-etsinta ja kalliopertikartoitus 3.2. Geofysikaaliset mittaukset 3.3. Geokemialliset tutkimukset 3.4. Syvakairaus 4. Yhteenveto 5. Kirjallisuutta 6. Liitteet

Lisätiedot

2.1 Jaatiköitymisista 2.2 Moreenin kivilajikoostumuksesta 2.3 Alueen geokemiallisesta luonteesta

2.1 Jaatiköitymisista 2.2 Moreenin kivilajikoostumuksesta 2.3 Alueen geokemiallisesta luonteesta - Jakelu - RAPORTTI KESÄN 88 KENTTÄT~I~TÄ RANTSILAN KARTTALEHDEN 3412 ALUEELLA 1 JOHDANTO 2 ALUEELLA SUORITETUT AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET 2.1 Jaatiköitymisista 2.2 Moreenin kivilajikoostumuksesta 2.3 Alueen

Lisätiedot

Maastotallennin ja metsäkuviotietoihin pohjautuva reitinoptimointi moreeninäytteenotossa Anne Taivalkoski ja Pertti Sarala

Maastotallennin ja metsäkuviotietoihin pohjautuva reitinoptimointi moreeninäytteenotossa Anne Taivalkoski ja Pertti Sarala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen yksikkö Rovaniemi 170/2013 Maastotallennin ja metsäkuviotietoihin pohjautuva reitinoptimointi moreeninäytteenotossa Anne Taivalkoski ja Pertti Sarala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Hyv. Jakelu. Rovanie. LÄÄNIssÄ SIMON, KEMI- JA TERVOLAN KUNNISSA. Sijainti 1 : 400 000. Avainsanat: kerrosintruusio, PGE, Penikat

Hyv. Jakelu. Rovanie. LÄÄNIssÄ SIMON, KEMI- JA TERVOLAN KUNNISSA. Sijainti 1 : 400 000. Avainsanat: kerrosintruusio, PGE, Penikat Lapin Malmi/Jarmo Lahtinen Jakelu Hyv. OKME. -VI Rovanie KAiVOSLAiN 19 S:n MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS VALTAUSALUEISTA ERAUS- PENIKKA, kaiv.rek.nro 4687/1, YLIPENIKANOJA, kaiv.rek.nro 4687/2, POOKIJ&~KÄ

Lisätiedot

Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö

Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö Pohjois-Suomessa Risto Pietilä Geologian tutkimuskeskus GTK:n toiminta-alueet ja profiilit GTK on alueellinen toimija, jolla on vahva yhteys alueiden suunnitteluun

Lisätiedot

Korkeat arseenipitoisuudet - erityispiirre Pirkanmaalla. Birgitta Backman Geologian tutkimuskeskus 10.11.2009

Korkeat arseenipitoisuudet - erityispiirre Pirkanmaalla. Birgitta Backman Geologian tutkimuskeskus 10.11.2009 Korkeat arseenipitoisuudet - erityispiirre Pirkanmaalla Birgitta Backman Geologian tutkimuskeskus 10.11.2009 1 Luontainen arseeni Suomessa Arseeni luonnon alkuaine, joka esiintyy usein kullan yhteydessä

Lisätiedot

Limingan Tupoksen savikivikairaus ja suoritettavat jatkotutkimukset

Limingan Tupoksen savikivikairaus ja suoritettavat jatkotutkimukset M 17/Lka-60/1 Liminka 11.1.1960 Limingan Tupoksen savikivikairaus ja suoritettavat jatkotutkimukset Pyhäkosken voimalaitostutkimuksia suoritettaessa löydetty savikivi on Suomen kallioperässä täysin ympäristöstään

Lisätiedot

Sievi 2014. Tuppuranevan tuulivoimapuiston arkeologinen inventointi

Sievi 2014. Tuppuranevan tuulivoimapuiston arkeologinen inventointi Sievi 2014 Tuppuranevan tuulivoimapuiston arkeologinen inventointi Hans-Peter Schulz 10.11.2014 KESKI-POHJANMAAN ARKEOLOGIAPALVELU Keski-Pohjanmaan ArkeologiaPalvelu Sievin Tuppuranevan tuulivoimapuisto

Lisätiedot

Sodankylä Joukhaisselän tuulipuiston alueen muinaisjäännösinventointi 2011.

Sodankylä Joukhaisselän tuulipuiston alueen muinaisjäännösinventointi 2011. 1 Sodankylä Joukhaisselän tuulipuiston alueen muinaisjäännösinventointi 2011. Hannu Poutiainen Kustantaja: Lapin Vesitutkimus Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 4

Lisätiedot

KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS

KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS Vastaanottaja Nokian kaupunki, Asko Riihimäki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 23.12.2013 KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS KOHMALAN OSAYLEISKAAVA-ALUE

Lisätiedot

Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa

Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi Kuntamarkkinat

Lisätiedot

KARBONAATTIKIVILLE ANALOGISTEN KOHTEIDEN TUTKIMUS GEOTIETOJA INTEGROIMALLA

KARBONAATTIKIVILLE ANALOGISTEN KOHTEIDEN TUTKIMUS GEOTIETOJA INTEGROIMALLA /, L; :.; 17 -,-; :,:, ; :-,;,i-e Geologian tutkimuskeskus, Esp00 Raportti M16/1992/1 KARBONAATTIKIVILLE ANALOGISTEN KOHTEIDEN TUTKIMUS GEOTIETOJA INTEGROIMALLA KARTTALEHDET Kuosmanen, Viljo Arkimaa, Hilkka

Lisätiedot

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 1 Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot...

Lisätiedot

MAATUTKALUOTAUS JÄMIJÄRVEN LAUTTAKANKAALLA 17.9.2009

MAATUTKALUOTAUS JÄMIJÄRVEN LAUTTAKANKAALLA 17.9.2009 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS LÄNSI-SUOMEN YKSIKKÖ TYÖRAPORTTI 28.10.2009 Miikka Paalijärvi Lounais-Suomen ympäristökeskus MAATUTKALUOTAUS JÄMIJÄRVEN LAUTTAKANKAALLA 17.9.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013

Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 1 Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Sepänmaa Timo Jussila Tilaaja: Megatuuli Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 5 Liite museoviranomaisille:

Lisätiedot

Ylöjärvi Kuru Poikelisjärvi, Heinuu, Pitkäjärvi, Ahvenlammi. Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011

Ylöjärvi Kuru Poikelisjärvi, Heinuu, Pitkäjärvi, Ahvenlammi. Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011 1 Ylöjärvi Kuru Poikelisjärvi, Heinuu, Pitkäjärvi, Ahvenlammi Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Metsähallitus / Laatumaa 2 Sisältö: Kansikuva:

Lisätiedot

Mäntyharju Kallavesi ja Korpijärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013

Mäntyharju Kallavesi ja Korpijärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 1 Mäntyharju Kallavesi ja Korpijärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: UPM-Kymmene Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta

Lisätiedot

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Etelä-Suomen yksikkö C/KA 33/09/01 3.7.2009 Espoo Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen yksikkö Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Geofysikaaliset GTK-FrEM menetelmän testimittaukset Tervon Vehkalammen Cu- Zn mineralisaation alueella vuonna 2015

Geofysikaaliset GTK-FrEM menetelmän testimittaukset Tervon Vehkalammen Cu- Zn mineralisaation alueella vuonna 2015 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio 7.12.2015 K/467/44/2015 87/2015 Geofysikaaliset GTK-FrEM menetelmän testimittaukset Tervon Vehkalammen Cu- Zn mineralisaation alueella vuonna 2015 Niskanen

Lisätiedot

HELSINKI. Helsingin Satama. Vuosaaren sataman telakan väylän viistokaikuluotausaineiston arkeologinen tulkinta 10.10.2014

HELSINKI. Helsingin Satama. Vuosaaren sataman telakan väylän viistokaikuluotausaineiston arkeologinen tulkinta 10.10.2014 HELSINKI 2014 Helsingin Satama Vuosaaren sataman telakan väylän viistokaikuluotausaineiston arkeologinen tulkinta 10.10.2014 Arkisto- ja rekisteritiedot Kunta: Helsinki Alue: Vuosaaren satama, Skatanselkä,

Lisätiedot

URJALAN KYLMÄKOSKEN ALUEEN TIHENNETTY MOREENIGEOKEMIALLINEN NÄYTTEENOTTO NIKKELIMALMINETSINNÄSSÄ 1997

URJALAN KYLMÄKOSKEN ALUEEN TIHENNETTY MOREENIGEOKEMIALLINEN NÄYTTEENOTTO NIKKELIMALMINETSINNÄSSÄ 1997 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4689 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoon yksikkö M19/2114/2002/1/10 URJALA KYLMÄKOSKI Espoossa 30.8.2002 Markku Tiainen URJALAN KYLMÄKOSKEN ALUEEN TIHENNETTY MOREENIGEOKEMIALLINEN NÄYTTEENOTTO

Lisätiedot

Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011

Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 1 Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Muistokivi Oy M. Kaila 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Tutkimuskartat... 5 Vanhat kartat...

Lisätiedot

Sastamala Äetsän (Keikyän) Saappaalan Hiunun alueen muinaisjäännösinventointi 2010

Sastamala Äetsän (Keikyän) Saappaalan Hiunun alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 Sastamala Äetsän (Keikyän) Saappaalan Hiunun alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartta: kaava-alue...

Lisätiedot

Tuuli- ja rantakerrostumien inventointi Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa vuosina 2006-2007 Rauhaniemi Tom & Sahala Lauri

Tuuli- ja rantakerrostumien inventointi Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa vuosina 2006-2007 Rauhaniemi Tom & Sahala Lauri Etelä-Suomen yksikkö 4.2.2008 Espoo Tuuli- ja rantakerrostumien inventointi Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa vuosina 2006-2007 Rauhaniemi Tom & Sahala Lauri Arkistoraportti Sisällysluettelo

Lisätiedot

LIITE 5. Arkeologinen inventointi Hikiä Forssa 400 + 110 kv:n. voimajohtohankkeen alueella. Vesa Laulumaa 2008

LIITE 5. Arkeologinen inventointi Hikiä Forssa 400 + 110 kv:n. voimajohtohankkeen alueella. Vesa Laulumaa 2008 1 Arkeologinen inventointi Hikiä Forssa 400 + 110 kv:n voimajohtohankkeen alueella Vesa Laulumaa 2008 Sisällys Johdanto 2 Inventointialue 2 Työnkulku ja tulokset 3 Kommenteja voimalinjan alueella sijaitsevista

Lisätiedot

Aulis Häkli, professori. KULLAN ESIINTYMISESTÄ JA RIKASTETTAVUUDESTA RAARRK LAIVAKANKAAN KULTW'iINERALISAATIOSSA. Malminetsinta

Aulis Häkli, professori. KULLAN ESIINTYMISESTÄ JA RIKASTETTAVUUDESTA RAARRK LAIVAKANKAAN KULTW'iINERALISAATIOSSA. Malminetsinta KULLAN ESIINTYMISESTÄ JA RIKASTETTAVUUDESTA RAARRK LAIVAKANKAAN KULTW'iINERALISAATIOSSA Tutkimuksen tiiaaja: Tutkimuksen tekija: E ~auharn:ki/ktr Esko Hänninen O U T O K U M P U Oy Malminetsinta Aulis

Lisätiedot

2 tutkittu alue n. 3 km

2 tutkittu alue n. 3 km Outokumpu Oy Malminetsintä Radiometrinen haravointi Korsnäs Heikki Wennervirta 10.1 e-14e201962 Työn tarkoitus Työstä sovittiin käyntini yhteydessa Korsnäsin kaivoksella 17.10,-19,10.1961 liitteenä olevan

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla

Maanmittauslaitoksen uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla Maanmittauslaitoksen uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla MML:n korkeusmalliprosessin taustalla: Yhteiskunnallinen tarve tarkemmalle korkeustiedolle Tulvadirektiivi, Meludirektiivi Lentokenttäkartat,

Lisätiedot

M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943. Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947. Alkulause

M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943. Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947. Alkulause M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943 Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947 Alkulause Syksyn 1946 kuluessa suoritetut lohkarehavainnot Haukiputaan Putaan kylässä (Vrt.

Lisätiedot