TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA"

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/1834/-91/2/10 Enontekiö Ruossakero Au Jorma Isomaa TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA Tutkimusalueet sijaitsevat Enontekiön kunnassa Käsivarren alueella, Karesuvannosta noin 25 km luoteeseen. Kulta-aiheita tunturialueella on kaksi ja niita kutsutaan pohjoiseksi ja eteläiseksi aiheeksi sijaintinsa mukaan. Alueelle johtaa kantatieltä no 21 saksalaisten 2. maailmansodan aikana rakentama tie, joka menee tutkimusalueiden lähettyville, ja matkaa kantatieltä kertyy noin 12 km. Kulta-aiheet havaittiin Ruossakeron nikkelikairausten yhteydessa kesällä Kairauksissa lävistettiin Ruossakeron ultramafisen muodostuman kontaktiin liittyviä kuparikiisupitoisia kvartsi- ja karsiosueita, joissa myöhemmin havaittiin heikkoa kultapitoisuutta. Ultramafiitin pohjoiskontaktissa syväkairausrei'ällä R401 lävistettiin kvartsi- ja rikkikiisurikas osue, jossa oli myös kuparikiisua näkyvissä. Analyysitulosten mukaan 0,6 m:n matkalla kuparipitoisuus oli 2,2 % ja kultapitoisuus samalla välillä oli 13 g/tn. Syväkairausreikä R421 lävisti ultramafiitin eteläkontaktissa kuparikiisupitoisen karsivyöhykkeen. Vyöhyke oli ohut noin 0,5 metriä paksu, ja siinä esiintyi kuparikiisua 0,35 m:n matkalla. Tällä välillä kuparipitoisuus oli 1,7 % ja kultapitoisuus vastaavasti 5,6 g/tn. Aikaisempia tutkimuksia alueelta ja sen ympäristöstä on tehty muutamia, mutta niissä ei ole mainintoja Ruossakeron ultramafisesta muodostumasta. Tutkimuksia tehtiin vuosina , pääpainon ollessa alueen nikkelitutkimuksissa. Tutkimuksista vastasi allekirjoittanut geologi O. Aurasen johdolla. Suoritetut tutkimukset Keväällä 1983 suoritettujen geofysikaalisten maastomittausten tuloksena havaittiin ultramafiitin pohjoiskontaktissa pitkä, kapea sähkömagneettinen häiriö. Häiriö osoittautui aiheutuvan kallioperän runsaasta rikkikiisusta. Myöhemmin todettiin kuparikiisun ja kullan liittyvän samaan rikkikiisuvaltaiseen vyöhykkeeseen.

2 Kullan esiintymisen laajuuden selvittämiseksi pohjoisella aiheella otettiin kesällä 1986 maaperänäytteitä 272 kpl. Samana vuonna tehtiin magnetometrausprofiileja (yht. 4,6 km) ultramafiitin kontaktin paikallistamiseksi tarkasti. Kesällä 1987 maaperänäytteenottoa laajennettiin kultapitoisen vyöhykkeen laajuuden selvittämiseksi. Näytteitä otettiin kesän aikana yhteensä 102 kpl. Koska maaperänäytteenotto ei tuonut esille mitään uutta maaperässä tai rapakalliossa esiintyvästä kullasta, päädyttiin syväkairauksen sijasta käyttämään kevyttä poka-kairauskalustoa kalliossa esiintyvän kullan selvittämiseksi. Tarkoituksena oli kairata 7 kpl kolmen pisteen profiilia pohjoiseen aiheeseen ja 3 kpl kolmen pisteen profiilia eteläiseen aiheeseen, mutta kaluston ja miehistön myöhäinen saapuminen tutkimusalueelle pakotti keskittymään vain pohjoiseen aiheeseen. Syksyllä 1987 kairattiin pohjoiseen kulta-aiheeseen 30 reikää poka-kalustolla kokonaispituuden ollessa 641,25 m. Kallionäyte yritettiin saada mahdollisimman syvältä, mutta kairauksen loppuvaiheessa todettiinkin, että poka-kairauskalusto onkin vain kallioperän pintanäytteenottoa varten, joten loppuosan rei'ät jäivät varsin lyhyeiksi. Eteläisen kulta-aiheen ylitse vedettiin kuusi maaperänäytteenottolinjaa kesällä Maaperä- ja rapakallionäytteitä otettiin yhteensä 136 kpl. 2 Tutkimustulokset Ultramafiitin pohjoiskontaktissa eiintyvä kulta liittyy suurehkoon kvartsijuoniverkostoon (voi olla myös voimakkaasti kvartsiutunut osue). Relikteinä kvartsiosueessa tavattiin ultramafiitin, granodioriittigneissin ja liuskeiden kappaleita. Paikoin tavattiin myös runsaasti rikkikiisua. Kuparikiisu ja kulta todettiin liittyvän kvartsi-rikkikiisuosueen pohjoisreunaan. Analyysitulosten mukaan kulta näyttää yleensä esiintyvän kuparikiisussa. Pohjoisen kulta-aiheen maaperänäyteenoton tulokset kullan suhteen eivät olleet kovinkaan lupaavia. Maaperän kultapitoisuus vaihteli 5-84 ppb:n välillä keskipitoisuuden ollessa kuitenkin pienempi kuin 10 ppb:tä. Rapakallionäytteissä kultapitoisuus oli samaaa luokkaa kuin maaperänäytteissäkin vaihdellen 5-66 ppb:n välillä. Keskipitoisuus pysytteli allle 10 ppb:n ollen kuitenkin vähän korkeampi kuin maaperänäytteiden keskipitoisuus. Kultapitoisuudet sekä maaperä- että rapakallionäytteissä olivat selvästi korkeammat kultapitoisen vyöhykkeen kaakkoisosassa. Ultramafiitin eteläkontaktissa (eteläinen aihe) kultapitoista kuparikiisua tavattiin karsiosueessa. Osuuen paksuus vaihteli 0,2-0,5 m:n välillä. Kuparipitoisuudet sekä maaperä- että rapakallionäytteissä jäivät todella

3 3 alhaisiksi vaidellen ppm:n välillä. Samoin kultapitoisuus jäi alhaiseksi. Maksimipitoisuudeksi saatiin 26 ppb:tä keskipitoisuuden jäätyä alle 5 ppb:n. Poka-kalustolla kairattiin 30 pystysuoraa reikää (R601- R630). Reiät kairattiin neljään profiiliin kymmenen metrin välein. Ensimmäinen profiili kairattiin suunnassa NE-SW ja loput kolme N-S-suuntaan. Reikien syvyydet vaihtelivat 9,10 m:n ja 56,90 m:n välillä keskimääräisen syvyyden ollessa 21,38 metriä. Poka-kairauksissa lävistettiin rikkikiisurikas vyöhyke, jossa tavattiin myös vähän kuparikiisua. Kairasydänten analyysitulosten mukaan kupari- ja kultapitoisuudet jäivät alhaisiksi. Kuparipitoisuus vaihteli ppm:n välillä keskiarvon ollessa noin 500 ppm:ää. Vastaavasti kultapitoisuus oli vain ppb:n välillä. Kullan keskipitoisuudeksi saatiin noin 38 ppb:tä. Samanaikaisesti kultatutkimusten kanssa tarkastettiin kaikki nikkelitutkimuksissa kairatut syväkairausreiät (R409, R420), jotka lävistivät kultapitoisen kontaktin. Muutamista näistä syväkairausrei'istä tavattiin heikkoa kuparikiisu- ja kultapitoisuutta. Pitoisuudet olivat alhaisia. Kuparipitoisuus ppm:n välillä ja kulta vastaavasti ppb:n välillä. Tutkimusaiheiden arviointi Ensimmäisien analysitulosten mukan aiheet vaikuttivat lupaavilta, mutta tutkimusten edetessä todettiin kuitenkin kupari- ja kultapitoisuuksien olevan vain satunnaisia. Ilmeistä on, että nämä kupari-kultapitoiset vyöhykkeet ovat synnyltään sekundaarisia liittyen joko ultramafiitin metamorfoosiin tai alueelliseen kvartsijuonimuodostukseen. Edellä kuvatun kaltaisen kulta-aiheen tutkimus vaatisi tiheää kallionäytteenottoa ja syväkairausta. Kupari-kultavyöhykkeen tutkimista pokakalustolla vaikeutti vielä se, että geologiselta sijainniltaan muodostuma oli lähes pystyasentoinen, ja poka-kalustolla saattoi tehdä vain pystysuoria kairareikiä. Kallioperän rikkonaisuus ruhjevyöhykkeestä johtuen hankaloitti vielä poka-kaluston käyttöä. Koska kultapitoisuudet tutkimusaiheilla jäivät alhaisiksi, on tutkimukset päätetty lopettaa. Jos tutkimusalueella tullaan jatkamaan kultatutkimuksia, olisi aiheellista varautua järeän kairauskaluston käyttöön. Rovaniemellä 11. maaliskuuta 1991 geologi Jorma Isomaa

4 4 LIITTEET 1. Tutkimusalueen sijaintikartta 2. Ruossakeron kulta-aiheen poka-kairareikäluettelo Liittyy Kairausreikien sijaintikartta M52,4/1834/-87/R601-R630 Syväkairausraportit Syväkairausanalyysit Syväkairausprofiilit M52,5/1834/-87/R601-R630 M52,6/1834/-87/R601-R630 M52,7/1834/-87/R601-R630 Kemialliset analyysit pedogeokemialliset analyysit 86/ / / / Geofysikaalinen matalalentokartta 1: aeromagneettinen kartta Q / Geofysikaaliset maastomittauskartat 1:4 000 magneettiset kartat M22/ C 08,09,13,14 M22/ C 05,10 D 01,06 sähköiset kartat M24,316/ C 08,09,13,14 M24,326/ C 08,09,13,14 M24,316/ C 05,10 D 01,06 M24,326/ C 05,10 D 01,06

5

6

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa 1.11.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RUOSSAKERO 1, 2 JA 3, KAIV. REK. N:O 3451/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen 24.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA VUOMANPERÄNMAA JA POROAITA, KAIV.REK.

Lisätiedot

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-91/1/10 Kuusamo Iso-Rehvi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA ISO-REHVI 1, KAIV. REK. N:O 4442 MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3712/-85/1/10 Kittilä Tepsa Antero Karvinen 29.11.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA

Lisätiedot

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander ARKISTOKKA PAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-96/1/10 VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander 29.2.1996 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN, PYHÄJOEN JA RAAHEN KUNTIEN ALUEILLA

Lisätiedot

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3721/-93/1/10 KITTILÄ PETÄJÄSELKÄ Veikko Keinänen 4.5.1993 RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 Johdanto

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen 15.12.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KILPISJÄRVI 1-3,KAIV. REK. N:O 3398/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3712/-86/1/10 Kittilä Haurespää Olavi Auranen 3.12.1986 TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N:0 3280 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus Inarin kunnassa valtausalueilla Spiini 1-2 (kaivosrekisterinumerot 5684/1 ja 5684/2) suoritetuista malmitutkimuksista.

Tutkimustyöselostus Inarin kunnassa valtausalueilla Spiini 1-2 (kaivosrekisterinumerot 5684/1 ja 5684/2) suoritetuista malmitutkimuksista. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä 25.11.1998 Tekijät Isomaa Jorma Raportin laji Valtausraportti Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Raportin nimi Tutkimustyöselostus Inarin kunnassa

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi 01.11.1991 30( TUTKIMUSTYOSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PUT- (ELA 1, KAIV.REK.NRO 4229/1, SUORITETUISTA MALMITUTKINUKSISTA

Lisätiedot

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1.

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3431/-88/1/10 KAJAANI PIRTTIAHO Timo Heino 23.12. 1988 RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. KAIVOSREKIS- 3 Valtausalueella tehdyt tutkimukset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1234/-94/1/10 Kauhajoki Niilo Kärkkäinen 15.6.1994 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3480 TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU

Lisätiedot

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2433/93/2/10 OULAINEN Rimpikoivikko Esko Iisalo 30.4.1993 RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M/06/4522/-88/1/10 Kuusamo Kouvervaara Erkki Vanhanen 13.05. 1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek.

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3311/-87/1/10 Viitasaari Mäkrä Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1 (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4613/-91/1/10 Kuusamo Hangaslampi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ

Lisätiedot

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET.

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4403 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2021/2000/1/10 PAIMIO Korvenala Petri Rosenberg 20.1.2000 PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA

Lisätiedot

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset.

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset. GEOLOGIAN TUTKIMCJSKESKUS Tekij at Rosenberg Petri KUVAILULEHTI Päivämäärä 13.1.2000 Raportin laji Ml 911 14312000/ 711 0 tutkimusraportti 1 Raportin nimi Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Kullaan

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ILOMANTSIN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUITTILA 1-3, KAIV. REK. N:OT 3808 ja 3956, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ILOMANTSIN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUITTILA 1-3, KAIV. REK. N:OT 3808 ja 3956, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4244/-90/1/10 ILOMANTSI Kuittila l-3 Martti Damsten 27.7.1990 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ILOMANTSIN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUITTILA 1-3, KAIV. REK. N:OT 3808 ja 3956, SUORITETUISTA

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX 9 0 K MALMINETSINTX VIHANNIN KAIVOKSEN YMPARISTON KAIRAUKSET VUONNA 1985 Sysäyksen Vihannin alueen tutkimuksille on tuonut kesällä 1983 lennetty matalalentomittaus, jonka tulokset saatiin käyttöön keväällä

Lisätiedot

M 06/3741/-79/1 Malmiosasto

M 06/3741/-79/1 Malmiosasto GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS TUTKIMUSTYÖSELOSTUS M 06/3741/-79/1 Malmiosasto 18.12.1979 SODANKYLÄN KUNNAN VALTAUSALUEILLA BONANZA 1 KAIV. REK. N : O 2513, KAITASELKÄ 1-6 ja 8-9 KAIV. REK. N:O 2553 JA KARINKISELKÄ

Lisätiedot

Petri Rosenberg

Petri Rosenberg RAPORTTITIEDOSTO N:O 4981 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2123/2000/ 1 /10 NOKIA, YLÖJÄRVI Metsäkylä Petri Rosenberg 7.2.2000 TUTKIMUSRAPORTTI NOKIAN JA

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN JA PATTIJOEN KUNTIEN ALUEILLA KARTTALEHDILLÄ JA , VUOSINA

MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN JA PATTIJOEN KUNTIEN ALUEILLA KARTTALEHDILLÄ JA , VUOSINA AR. KIS FOKKAr PALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-95/1/10 VIHANTI, PATTIJOKI Jarmo Nikander 17.2.1995 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN JA PATTIJOEN KUNTIEN ALUEILLA KARTTALEHDILLÄ

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4613/-97/1/10 Kuusamo Pohjaslampi 1 Erkki Vanhanen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4613/-97/1/10 Kuusamo Pohjaslampi 1 Erkki Vanhanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4613/-97/1/10 Kuusamo Pohjaslampi 1 Erkki Vanhanen 11.12.1997 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA POHJASLAMPI 1, KAIV. REK.N:O

Lisätiedot

PIKKU MUSTAVAARAN KUPARI-KULTATUTKIMUKSET VUOSINA Pikku Mustavaara otettiin Gtk:n Keski-Lapin kultaprojektin ( ) tutkimuskohteeksi geo-

PIKKU MUSTAVAARAN KUPARI-KULTATUTKIMUKSET VUOSINA Pikku Mustavaara otettiin Gtk:n Keski-Lapin kultaprojektin ( ) tutkimuskohteeksi geo- GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2734/91/1/10 KITTILÄ Veikko Keinänen 15.4.1991 PIKKU MUSTAVAARAN KUPARI-KULTATUTKIMUKSET VUOSINA 1987-89. Yleistä: Maasto on pinnanmuodoiltaan tasaista ja kasvillisuudeltaan

Lisätiedot

Outokumpu Oy luovutti GTK:n käyttöön aluetta koskevan geologisen, geokemiallisen ja geofysikaalisen perusaineiston sekä aiemmat U-tutkimustulokset.

Outokumpu Oy luovutti GTK:n käyttöön aluetta koskevan geologisen, geokemiallisen ja geofysikaalisen perusaineiston sekä aiemmat U-tutkimustulokset. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/2741/-88/1/60 Kittilä, Muonio Pahtavuoma Kari Pääkkönen 3.3.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN JA MUONION KUNNISSA VALTAUSALUEILLA KOLVA- KERO 1-3, KAIV. REK. N:O 3315

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

M 06/3343/-78-80/1_/_10

M 06/3343/-78-80/1_/_10 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3343/-78-80/1_/_10 Rautavaara Pappilanmäki Esko Sipilä 1.10.1084 TUTKIMUSSELOSTUS RAUTAVAARAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAPPILANMÄKI 1, KAIV:REK. N:0 3044/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto. Alueen maaperä

M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto. Alueen maaperä M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO Johdanto Alueen maaperä Geokemiallinen näytteenotto - kalustot - näytteiden preparointi ja analysointi Analyysitulosten esittäminen Yhteenveto

Lisätiedot

AITTONEVAN ZN-CU SULFIDIAIHEEN GEOKEMIALLISET JA POKA-KAIRAUS HAAPAVEDELLÄ

AITTONEVAN ZN-CU SULFIDIAIHEEN GEOKEMIALLISET JA POKA-KAIRAUS HAAPAVEDELLÄ GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2433/93/1/10 HAAPAVESI Aittoneva Esko Iisalo 21. 4. 1993 AITTONEVAN ZN-CU SULFIDIAIHEEN GEOKEMIALLISET JA POKA-KAIRAUS HAAPAVEDELLÄ TUTKIMUKSET SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN LAVAJÄRVEN ALUEELLA VUONNA 1996.

KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN LAVAJÄRVEN ALUEELLA VUONNA 1996. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4982 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2124/2000/ 1 /10 HÄMEENKYRÖ Lavajärvi Petri Rosenberg 23.3.2000 KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE NURMON KUNNAN YLIJOEN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA KIVENNEVA 1, KAIV.REK. NRO 4673/1

TUTKIMUSTYÖSELOSTE NURMON KUNNAN YLIJOEN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA KIVENNEVA 1, KAIV.REK. NRO 4673/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/2221/-93/1/10 Nurmo Ylijoki Niilo Kärkkäinen 25.11.1993 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3424 TUTKIMUSTYÖSELOSTE NURMON KUNNAN YLIJOEN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA

Lisätiedot

Petri Rosenberg 17.3.2000

Petri Rosenberg 17.3.2000 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2123/2000/ 2 /10 LEMPÄÄLÄ Kalliojärvi Petri Rosenberg 17.3.2000 KULTATUTKIMUKSET LEMPÄÄLÄN KALLIOJÄRVEN

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Rovaniemen yksikkö M06/3611/2004/1/10 ROVANIEMEN MAALAISKUNTA Ulkujärvi Isomaa Jorma

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Rovaniemen yksikkö M06/3611/2004/1/10 ROVANIEMEN MAALAISKUNTA Ulkujärvi Isomaa Jorma GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Rovaniemen yksikkö M06/3611/2004/1/10 ROVANIEMEN MAALAISKUNTA Ulkujärvi Isomaa Jorma 08.01.2004 TUTKIMUSTYÖSELOSTE ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ULKUJÄRVI 1. JA ULKUJÄRVI

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ 1, KAIV.REK. N:O 4701/1, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ 1, KAIV.REK. N:O 4701/1, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2132/-94/1/81 LUOPIOINEN Kaukkala Reijo Alviola ja Pirkko Nurmela 29.4.1994 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3479 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ

Lisätiedot

KUUSAMON LIUSKEALUEEN KULTAPITOISET ESIINTYMÄT JA ALUEEN KULTAPOTENTIAALI

KUUSAMON LIUSKEALUEEN KULTAPITOISET ESIINTYMÄT JA ALUEEN KULTAPOTENTIAALI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/4522, 4611, 4613/-90/1/10 Kuusamo Erkki Vanhanen 19.01.1990 KUUSAMON LIUSKEALUEEN KULTAPITOISET ESIINTYMÄT JA ALUEEN KULTAPOTENTIAALI 2 Yleistä Geologian tutkimuskeskus on

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3122/-87/1 Luhanka Tammijärvi Marjatta Virkkunen Boris Lindmark 18.6.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Geokemian Au anomalian tutkimus Tammelan Susikkaassa Pekka Sipilä, Pekka Huhta, Niilo Kärkkäinen

Geokemian Au anomalian tutkimus Tammelan Susikkaassa Pekka Sipilä, Pekka Huhta, Niilo Kärkkäinen GTK Etelä-Suomen Yksikkö Espoo GTK 122/2014 Geokemian Au anomalian tutkimus Tammelan Susikkaassa 2011-2012 Pekka Sipilä, Pekka Huhta, Niilo Kärkkäinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Susikas GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/4522/-84/1/60 Kuusamo Kouvervaara Kari Pääkkönen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PUURONIEMI 1-4, KAIV.REK.N:OT 7590/1-4 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA V.

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PUURONIEMI 1-4, KAIV.REK.N:OT 7590/1-4 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA V. Pohjois-Suomen yksikkö M06/2743/2006/1/10 7.11.2006 Rovaniemi TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PUURONIEMI 1-4, KAIV.REK.N:OT 7590/1-4 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA V. 2002-2005

Lisätiedot

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0. -3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.-8l,peruttiin 10.12.1984 Valtausalueelta etsittiin lohkareviuhkan lohkareiden

Lisätiedot

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan

Lisätiedot

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen Yksikkö Kokkola 2/2015 Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN PAISKALLION ALUEELLA VUOSINA 1997-1999.

KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN PAISKALLION ALUEELLA VUOSINA 1997-1999. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2121/2000/ 1 /10 SUODENNIEMI Paiskallio RAPORTTITIEDOSTO N:O 4404 Petri Rosenberg 18.2.2000 KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN

Lisätiedot

SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o 4789/1) JA VEHKALAMPI 2 (kaiv.rek.

SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o 4789/1) JA VEHKALAMPI 2 (kaiv.rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M 06/3313/94/1/10 TERVO Vehkalampi Jarmo Nikander 4.2.1994 SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Tutkimustyöselostus 080145231JJV103 Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl IKME Kaivoslain 19 :n mukainen tutkimustyöselostus Kuusamon Kuparivaaran alueella valtauksilla Kuparivaara 1-3 suoritetuista

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HALSUAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TIENPÄÄ 1, KAIV.REK. N:o 3381/1, SUORITETUISTA MALMI- TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HALSUAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TIENPÄÄ 1, KAIV.REK. N:o 3381/1, SUORITETUISTA MALMI- TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS - M 06/2332/-84/1/10 Halsua Karvonen, Tienpää Kaj J. Västi 5.3.1984 ; TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HALSUAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TIENPÄÄ 1, KAIV.REK. N:o 3381/1, SUORITETUISTA MALMI-

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA

Lisätiedot

GTK. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/4412/2001/3/10 Iso Aittojärvi, Mujesuo, Jousijärvi, Härmäkangas

GTK. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/4412/2001/3/10 Iso Aittojärvi, Mujesuo, Jousijärvi, Härmäkangas GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/4412/2001/3/10 Iso Aittojärvi, Mujesuo, Jousijärvi, Härmäkangas Markku Tenhola ja Matti Niskanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUHMON KAUPUNGISSA VALTAUSALUEILLA

Lisätiedot

;* 2. Paltamo. Haapaselka

;* 2. Paltamo. Haapaselka 2 L* + GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS ;* 2 'I Paltamo Haapaselka Timo Heino TUTKIMUSTY USELOSTUS PALTAMON KUNNASSA VALTAUSALUEILLA HAAPASELKA 1 ja 2 SEK# HORKANLAMPI 1, KAIV. REK. N:O 3130 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Paston kultatutkimukset Etelä-Pohjanmaalla vuosina Henrik Wik, Jorma Isomaa

Paston kultatutkimukset Etelä-Pohjanmaalla vuosina Henrik Wik, Jorma Isomaa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS LSY Kokkola 24.03.2014 43/2014 Paston kultatutkimukset Etelä-Pohjanmaalla vuosina 2008-2013 Henrik Wik, Jorma Isomaa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS LSY Kokkola 24.03.2014 43/2014 GEOLOGIAN

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4)

Tutkimustyöselostus Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4) 15.10.2014 ALTONA MINING LTD/KUHMO METALS OY Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4) Sanna Juurela KUHMO METALS OY (Y-tunnus 1925450-2) Kaivostie 9, FIN-83700 Polvijärvi, FINLAND Tel. +358 10

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Halikon Kultanummen valtauksella, kaivosrekisteri N:o 7395/1 Sari Grönholm ja Niilo Kärkkäinen

Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Halikon Kultanummen valtauksella, kaivosrekisteri N:o 7395/1 Sari Grönholm ja Niilo Kärkkäinen Geologian tutkimuskeskus M06/2021/2006/1/10 29.11.2006 Espoo Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Halikon Kultanummen valtauksella, kaivosrekisteri N:o 7395/1 Sari Grönholm ja Niilo Kärkkäinen Tutkimustyöselostus

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-92/1/10. Olavi Kontoniemi 04.06.1992

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-92/1/10. Olavi Kontoniemi 04.06.1992 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-92/1/10 Rantasalmi Osikk o Olavi Kontoniemi 04.06.1992 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA OSIKKO, 1, KAIV.REK.NRO 4048/1, OSIKKO 2, KAIV.REK.NRO

Lisätiedot

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1:

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1: 001/2434 08/ UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, "ULKOKAARI" Sijainti 1: 400 000 0 OMALMINETSINTA U~O~U~PU U Kuronen, T ~hokas/phm 001/2434 08/ UOK, TA/86 - - Sijainti Kohde sijaitsee Vilmingon kylän

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA. GEOLOGIAN TUTKINUSKESKUS M 06/3433/-91/1/10 SOTKAMO NÄRHINIENI Timo Heino 9.5.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX Q Q K OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX M. Isohanni/TIH 15.6.1983 1 (3) TUTKIMUSRAPORTTI Ni-kriittisten lohkareiden lähtöpaikan selvittely Sievin Petäistön alueella, Sijainti 1 : 400 000 Q OUTOMUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

Lisätiedot

Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren

Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren Pohjois-Suomen yksikkö M19/2633/2007/10/63 21.12.2007 Rovaniemi Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Haapajärvi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2344/-86/1/10. Kopsa Jarmo Nikander

Haapajärvi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2344/-86/1/10. Kopsa Jarmo Nikander GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2344/-86/1/10 Haapajärvi Kopsa Jarmo Nikander 1.4.1986 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAJÄRVEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KOPSA 1, KAIV. REK. N:O 3665/1 SUORITETUISTA KUPARIMALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Geokemialliset maaperätutkimukset Kangasniemi-Toivakka alueella Aimo Hartikainen

Geokemialliset maaperätutkimukset Kangasniemi-Toivakka alueella Aimo Hartikainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio 12.12.2013 Arkistoraportti 162/2013 Geokemialliset maaperätutkimukset Kangasniemi-Toivakka alueella Aimo Hartikainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Sisällysluettelo

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KAA- RESTUNTURI 1, KAIV. REK. N:0 2878/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KAA- RESTUNTURI 1, KAIV. REK. N:0 2878/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3714/-85/1/10 Sodankylä Kaarestunturi Ilkka Härkönen 10.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KAA- RESTUNTURI 1, KAIV. REK. N:0 2878/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Sääskeläissuon Likosuon alueella valtauksilla Sääskeläissuo 1 2 (kaiv.

Lisätiedot

KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek.

KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek. M 06/3312/-83/1/10 Keitele Kangasjärvi Jarmo Nikander 31.10.1983 KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek.n :o 3535/1) 2

Lisätiedot

Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016

Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Yksikkö Espoo 93/2016 Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016 Hanna Leväniemi, Niilo Kärkkäinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 93/2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989. Jakelu. OKME 2 kpl MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU

TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989. Jakelu. OKME 2 kpl MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 01/SEP/1989 - Jakelu OKME 2 kpl - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 01/SEP/1989 JOHDANTO MAASTOTUTKIMUKSET TULOSTEN TARKASTELU LIITTEET Näytepistekartta

Lisätiedot

Venetekemän malmitutkimuksista

Venetekemän malmitutkimuksista ~ U 5 --k- ~~, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3214/-80/1/10 Venetekemä Juha Jokinen 30. Väliraportti Venetekemän malmitutkimuksista Pieksämäen mlk. 30.04.1980 Juha Jokinen VÄLIRAPORTTI VENETEKEMÄN MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Timo Ahtola Olli Sarapää 02.10.2000 Raportti M89/2000/2 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4577 SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000 KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI,

Lisätiedot

SOTKAMO SILVER AB Pörssitiedote (NGM: SOSI; NASDAQ: SOSI1) Tukholma klo 8:45

SOTKAMO SILVER AB Pörssitiedote (NGM: SOSI; NASDAQ: SOSI1) Tukholma klo 8:45 SOTKAMO SILVER AB Pörssitiedote 2017-31-07 (NGM: SOSI; NASDAQ: SOSI1) Tukholma klo 8:45 SOTKAMO SILVER: KORKEITA HOPEA- JA KULTAPITOISUUKSIA HOPEAKAIVOKSEN TÄYDENNYSKAIRAUKSESSA Sotkamo Hopeakaivoksella

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN KUNNAN ALPUAN KYLÄN VUORISAAREN JA PAAKUN TUTKIMUSKOHTEISSA KARTTALEHDELLÄ VUOSINA

MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN KUNNAN ALPUAN KYLÄN VUORISAAREN JA PAAKUN TUTKIMUSKOHTEISSA KARTTALEHDELLÄ VUOSINA J HKKI`iI,_;i\~~r, \L J GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/24$4/-97/5/10 VIHANTI Vuorisaari, Paakku Jarmo Nikander 26 9 1997 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN KUNNAN ALPUAN KYLÄN VUORISAAREN

Lisätiedot

Tutkimustyoselostus valtausalueella Lokki 1, kaivosrekisterinumero suoritetuista tutkimuksista.

Tutkimustyoselostus valtausalueella Lokki 1, kaivosrekisterinumero suoritetuista tutkimuksista. -t o@/~lj. r/ ~ GEOLOGAN TUTKMUSKESKUS M06144131199511110 KUHMO Lokki 1 Timo Heino Markku Kilpela 6.1 1.1995..--- O~(G=/W. i J r,.,;-,..>: -..*.'*. ~ 5 ~ ; ~, ~ - - l ~ ; x - f -.&; - ~ ---------J - -.

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020 Kuulutus 18.12.2013 1 (1) Lupatunnus ML2011:0020 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (10.6.2011/621) 40 :n nojalla Malminetsintälupahakemuksen Hakija: Lupatunnus: Alueen

Lisätiedot

Aj3KISTö~Ywi-PALL. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto. a450 M 19/3122/-87/1/10. Koskee Luhanka Tammijärvi Boris Lindmark 5.4.

Aj3KISTö~Ywi-PALL. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto. a450 M 19/3122/-87/1/10. Koskee Luhanka Tammijärvi Boris Lindmark 5.4. Aj3KISTö~Ywi-PALL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19/3122/-87/1/10 Koskee 3122 06 Luhanka Tammijärvi Boris Lindmark 5.4.1988 a450 TINA- JA VOLFRAMITUTKIMUKSET LUHANGAN TAMMIJÄRVELLÄ VUOSINA 1978-1986

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuopion yksikkö M19/3312, 3313, 3314/2003/1/10 Koskee: 3312 12 3313 03 3314 01, 02, 03, 04 KEITELE - PIHTIPUDAS - PIELAVESI

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuopion yksikkö M19/3312, 3313, 3314/2003/1/10 Koskee: 3312 12 3313 03 3314 01, 02, 03, 04 KEITELE - PIHTIPUDAS - PIELAVESI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuopion yksikkö M19/3312, 3313, 3314/2003/1/10 Koskee: 3312 12 3313 03 3314 01, 02, 03, 04 KEITELE - PIHTIPUDAS - PIELAVESI Kangasjärvi-Koivujärvi-Hemminki 27.10.2003 Jarmo Nikander

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA PYHASALMEN MALMISSA HAVAINTOJA KULLAN ESIINTYMI.SESTA. Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino. Teki ja : E Hanninen

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA PYHASALMEN MALMISSA HAVAINTOJA KULLAN ESIINTYMI.SESTA. Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino. Teki ja : E Hanninen 8 OUTOKUMPU OY 0 K LMINETSINTA E Hanninen/EG 11.2.1985 HAVAINTOJA KULLAN ESNTYMI.SESTA PYHASALMEN LMISSA Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino Teki ja : E Hanninen Malminetsinta - Aulis Häkli, professori

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3312/-87/1/10 KEITELE Kangasjärvi Jarmo Nikander 8.12.1287 MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1 (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

SELOSTUS KUPARIAIHEEN TUTKIMUKSISTA YLITORNION KUNNASSA NÄÄTÄVUOMAN ALUEELLA

SELOSTUS KUPARIAIHEEN TUTKIMUKSISTA YLITORNION KUNNASSA NÄÄTÄVUOMAN ALUEELLA 1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/2634/-80/1/10 Ylitornio Näätävuoma Pertti Murtovaara 18.12.1980 SELOSTUS KUPARIAIHEEN TUTKIMUKSISTA YLITORNION KUNNASSA NÄÄTÄVUOMAN ALUEELLA 1976 1979 JOHDANTO Tutkimusalue

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla Anton Boman ja Jaakko Auri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl Julkinen 1 (7) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Kiannanniemellä valtausalueilla Kuikkapuro 1-5 (kaiv.rek. nrot 6748/1, 6841/1,

Lisätiedot

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl 1 (7) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl OKME/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Koveron arkeeisella vihreäkivivyöhykkeellä valtauksilla Mönni 1 5, Kovero 1 2 ja Kuusilampi vuosina 1998 1999

Lisätiedot

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä 0 = OKANOSTEOWSUUS U~O~U~PU J.Eeronheimo, R. Pietilä 01.09.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI - SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. ALKUTIEDOT 3 2. AIKAISEMMAT RAPORTIT 3 3.

Lisätiedot

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv.

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. Urpo Vihreapuu DO:-Z?ZZ07-PH~etala wp Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. PEKKA H1ETALAN AU-KANSANNAYTTEESEEN LIITTYVIA HAVAINTOJA JA TUTKIMUSTULOKSIA 1999-2000. LllTE KAYNTIRAPOR-TTIIN KnOku/14/1-2-1999

Lisätiedot

Kivinevan kultatutkimukset Lestijärvellä vuosina Henrik Wik

Kivinevan kultatutkimukset Lestijärvellä vuosina Henrik Wik GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 21/2015 Kivinevan kultatutkimukset Lestijärvellä vuosina 2012-2014 Henrik Wik GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUV AILULEHTI Päivämäärä

Lisätiedot

1,53 ,`ALE M 19/4241/-72/2/20. Pyhäselkä. Lauri Eskola Selostus Pyhäselässä suoritetuista geofysikaalisista töistä.

1,53 ,`ALE M 19/4241/-72/2/20. Pyhäselkä. Lauri Eskola Selostus Pyhäselässä suoritetuista geofysikaalisista töistä. ,`ALE M 19/4241/-72/2/20 1,53 Pyhäselkä Lauri Eskola 16.3. 1972 Selostus Pyhäselässä suoritetuista geofysikaalisista töistä Sisällys Yleistä : sijainti ja linjoitus Magneettiset- ja slingrammittaukset

Lisätiedot

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987 SISALLYSLUETTELO LIITELUETTELO Lähtötiedot Naytteenotto ja kustannukset Näytteiden käsittely Tulokset kohteittain 4.1 Heinikkolehto

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/2123/2004/1/10 LEMPÄÄLÄ Kalliojärvi. Tapio Lehto

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/2123/2004/1/10 LEMPÄÄLÄ Kalliojärvi. Tapio Lehto GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/2123/2004/1/10 LEMPÄÄLÄ Kalliojärvi Tapio Lehto 8.09.2004 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LEMPÄÄLÄN KUNNASSA, KALLIOJÄRVI 2 NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA (KAIVOSREKISTERI N:O 7176/1) VUOSINA

Lisätiedot

Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodon pohjavesivaikutusten selvitys

Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodon pohjavesivaikutusten selvitys Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodon pohjavesivaikutusten selvitys (antti.pasanen@gtk.fi) Anu Eskelinen, Anniina Kittilä, Jouni Lerssi, Heikki Forss, Taija Huotari-Halkosaari, Pekka Forsman, Marja Liisa

Lisätiedot

GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa

GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa Geologian tutkimuskeskus M19/2024/2004/2/10 Liittyy kl 2123,3124,2342,2112 Niilo Kärkkäinen ja Tapio Lehto GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa Vuorimiesyhdistyksen ekskursio 28.9.2004 29.9.2004

Lisätiedot

Limingan Tupoksen savikivikairaus ja suoritettavat jatkotutkimukset

Limingan Tupoksen savikivikairaus ja suoritettavat jatkotutkimukset M 17/Lka-60/1 Liminka 11.1.1960 Limingan Tupoksen savikivikairaus ja suoritettavat jatkotutkimukset Pyhäkosken voimalaitostutkimuksia suoritettaessa löydetty savikivi on Suomen kallioperässä täysin ympäristöstään

Lisätiedot

Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 -

Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 - Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 - 4 Vuoden 1981 aikana mitattiin sähköisesti ja magneettisesti 33 km 2 alue karttalehdellä 3432.12, lisäksi tihennettiin sähköistä ja magneettista mittausta Haapaselän ja Vehmasmäen

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo 2.5.2017 Geofysiikan mittaukset Velkuan Aumineralisaation alueella Naantalissa Tuire Valjus GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro

Lisätiedot