Lihanautatilan ja emolehmätilan omavalvontakuvaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lihanautatilan ja emolehmätilan omavalvontakuvaus"

Transkriptio

1 Lihanautatilan ja emolehmätilan omavalvontakuvaus Maa- ja metsätalousministeriön asetus alkutuotannolle elintarviketurvallisuuden varmistamiseksi asetettavista vaatimuksista 134/2006 edellyttää alkutuotannon toimijoilta omavalvonnan kuvausta. Tiedot tulee päivittää aina kun toiminnassa tehdään muutoksia, tarkastukset tiloille tehdään pääsääntöisesti 3 vuoden välein. 1.Tilojen puhtaanapito Eläintilat Parret Makuuosasto Lantakäytävä Sairas/poikimakarsina Juottamo Muut vasikkatilat Jaloittelutarha Kuvaus Esimerkiksi, kuinka usein puhdistetaan, käytettävät menetelmät. Kestokuivikemakuuosasto. Kuivitetaan aina tarvittaessa, mutta vähintään kaksi kertaa viikossa. Olkikuivitus puhaltavalla paalisilppurilla. Tyhjennetään vähintään kerran vuodessa, tarvittaessa useamminkin. Tyhjennys etukuormaajalla. Puhdistetaan aina tarvittaessa, kuitenkin vähintään kaksi kertaa viikossa. Puhdistus etukuormaajan kauhalla. kiinteää. Tilapäinen voidaan rakentaa irtoaidoista. Kuivitetaan olkisilppurilla ja puhdistetaan etukuormaajalla. Rehu- ja ruokintatilat Ruokintapöytä Rehuvarastot Kuvaus Esimerkiksi, kuinka usein puhdistetaan, käytettävät menetelmät Puhdistetaan päivittäin etukuormaajalla. Jauhosiiloa ei pysty puhdistamaan. Säilörehu pyöröpaaleissa. Kivennäisten ja vitamiinein varastotila puhdistetaan harjalla tarvittaessa. 1

2 Viljankuivaamo Säilörehuvarastot Laakasiilo Torni Puhdistetaan kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, maatalousimuria ja harjaa käyttäen. Säilörehu tehdään pyöröpaaleihin. Muovit kerätään kerran vuodessa. Muovit toimitetaan Kuusakoskelle. Välivarasto Kuivaheinävarasto Muut karkearehut esim: olki Erillinen lato. Puhdistetaan tarvittaessa harjaamalla. Erillinen katos. Puhdistetaan tarvittaessa harjaamalla. 2. Koneiden ja laitteiden puhtaanapito Ruokintaan käytettävät koneet Paalisilppuri Seosrehuvaunu Täyttöpurkain Kuvaus Esimerkiksi, kuinka usein puhdistetaan, käytettävät menetelmät Tarpeen mukaan, keskimäärin kerran kuussa. Puhdistus tehdään käsin. Tarpeen mukaan, keskimäärin kerran kuussa. Puhdistus tehdään käsin ja tarvittaessa vettä käyttäen. Mattoruokkija Ketjuruokkija Traktori/ pienkuormain Talikot, harjat,kauhat Aina tarpeen mukaan. Puhdistuksessa käytetään painepesuria tai vettä vesiletkusta päästämällä. Huuhdellaan vesiletkulla tarpeen mukaan. Väkirehun jakolaitteet Kottikärryt pestään keskimäärin kerran kuukaudessa. Vesikupit/vesialtaat Laidunten vesihuolto Puhdistetaan aina jos ovat likaantuneet sonnasta tai rehusta. Puhtaus tarkistetaan päivittäin. Kerran kuussa puhdistetaan harjaa käyttäen. Laitumille järjestetyistä erillisistä vesipisteistä. Vedentulo ja puhtaus tarkistetaan päivittäin. 2

3 Juomaveden lämmitys- /varastointijärjestelmät Nestevitamiinin jakojärjestelmä Vasikoiden juottojärjestelmä Ei pysty puhdistamaan. Ämpärit Puhdistetaan vedellä tarvittaessa. Valmiin juomaseoksen varastosäiliö Tutit ja letkut Navetan ilmanvaihtolaitteet 3. Eläinten puhtaanapito Tehtävä Kuivitus Karvojen leikkuu Kuvaus Esimerkiksi, kuinka usein puhdistetaan, käytettävät menetelmät Kuivitus keskimäärin kaksi kertaa viikossa, tarvittaessa useamminkin. Kuivituksessa käytetään silputtua olkea. Ei leikata. Karjaharjat Parsilaitteiden säädöt parsia. Sorkkahoito Emolehmien sorkat hoidetaan tarpeen mukaan. Siitossonnien sorkat hoidetaan vuosittain. 3

4 4. Rehun ja veden aistinvaraisen laadun valvonta ja vesitutkimukset 4.2 Elintarviketuotantoon käytettävien eläinten juomaveden aistinvarainen laadun valvonta ja vesitutkimukset. X Juomavetenä käytetään kunnallisen tai alueellisen vesilaitoksen vettä ja he vastaavat siitä, että vesi on käyttökelpoista. Vesi tulee omasta kaivosta tai vesi on pintavettä. Olen varmistanut aistinvaraisesti, että vesi on puhdasta eikä sisällä vierasta hajua, makua, pieneliöitä tai vieraita aineita, jotka voisivat vaarantaa tuotteiden turvallisuuden. Aistinvarainen veden laadun valvonta X Veden haju X Veden väri ( sameus ) X Sinilevien esiintyminen ( pintavedestä ) X Muu asia esim: maku Mistä pisteistä veden laatua valvotaan aistinvaraisesti, miten usein ja mitä vettä se on? - Kunnallisen vesilaitoksen vesijohtovettä valvotaan omatoimisesti aistinvaraisesti. Seurataan juomakuppeihin tulevaa vettä juomakupeista sekä hanasta tulevaa vettä. Veden aistinvarainen arviointi tehdään päivittäin. 4

5 4.3 Rehujen aistinvaraisen laadun valvonta: Merkitään joko tähän tai rehukirjanpidossa olevaan rehutaulukkoon. Luettelo käytettävistä rehuista Säilörehu Vilja Kivennäinen Väkirehuseos Olki Arvioidaan esim ulkonäkö, haju, rehuanalyysit poikkeamat kirjataan Aistinvarainen arvio tehdään jokaisen ruokintakerran yhteydessä. Rehuanalyysejä otetaan vuosittain vähintään kaksi kertaa eli molemmista säilörehusadoista, tarvittaessa useamminkin. Aistinvarainen arvio tehdään joka viljan jauhatuskerran yhteydessä, keskimäärin kerran kuussa. Rehuanalyysit otetaan vuosittain. Aistinvarainen arvio tehdään aina kun kivennäistä käsitellään. Kivennäiskaukaloiden puhtautta seurataan päivittäin. Aistinvarainen arvio joka ruokintakerran yhteydessä Aistinvarainen arvio joka ruokintakerran yhteydessä sekä aina kuivitettaessa Ostorehujen kuitit Kuittimapissa. 5

6 5. Haittaeläinten torjunta Rehuvarastoissa ja navettatiloissa 5.1 Jyrsijät X Torjun jyrsijöitä myrkkysyöteillä, käytän seuraavia aineita : Ratax Käytän jotakin muuta tapaa jyrsijöiden torjunnassa, mitä? Navettatiloissa on kissa/ kissoja Käytän torjuntaan ultraäänilaitteita Minulla on erillinen torjuntasuunnitelma (Voi tilata halutessaan ulkopuoliselta yritykseltä) 5.2 Linnut Miten estetään lintuja likaamasta rehutiloja ja eläintiloja? - Lintujen pääsyä eläintiloihin ei voida estää. Irtorehua ei pidetä avonaisissa astioissa, vaan ainoastaan siilossa. Yleisestä hygieniasta huolehditaan. 5.3 Kärpäset Käytän seuraavia mekaanisia torjuntakeinoja Käytän seuraavia kemiallisia torjuntakeinoja Käytän seuraavia biologisia torjuntakeinoja Muu keino mikä? 6

7 6. Jätteiden käsittely Raatojen käsittely X Lainsäädännön mukainen toiminta Mitä käytetään väliaikaisena säilytyspaikkana? - Lantalaa Missä kuitit säilytetään? - Kuittimapissa. 7. Lannankäsittelyreitit: Oleellista on risteävätkö lannan- ja rehunkäsittelyreitit: jos risteävät tämä huomioidaan seuraavasti: X Lannan käsittelyssä käytetään omaa kalustoa ja / tai urakoitsijaa - Jos lantaa kulkeutuu rehunkäsittelyreitille, se puhdistetaan siitä välittömästi. 8. Elintarviketurvallisuuden ja jäljitettävyyden varmistamiseksi tarpeelliset varotoimet tuotaessa eläimiä alkutuotantopaikoille. X Ostaessani ja tuodessani eläimiä tilalleni noudatan ETT: n ohjeita X Saan muuta tietoa ja todistuksia koskien eläimen ja lähtökarjan terveyden tilaa, mitä? Salmonellatodistus, BVD-todistus, lähtötilalla tehdään madotus, yleinen eläinlääkäritarkastus Suoritan muita varotoimia ( esim: karanteeni, mahdolliset rokotteet) hankkiessa eläimiä tilalleni, mitä? 8.1 Eläinten terveydenhuolto- ja terveysvalvontaohjelmiin kuuluminen Terveydenhuoltosopimus eläinlääkärin kanssa, jonka toimesta tilalla tehdään säännölliset terveydenhuoltokäynnit Tila hyödyntää Nasevaa Tila kuuluu vapaaehtoisiin terveydenvalvontaohjelmiin ( esim: BVD ), mihin? 7

8 8.2 Jäljitettävyys X Tilalle vastaanotetut ja syntyneet nautaeläimet sekä tilalta teuraaksi tai muualle poistetut eläimet ilmoitetaan nautaeläinrekisteriin 7 päivän kuluessa ja kirjataan nautaeläinluetteloon 3 päivän kuluessa. Tilalle vastaanotettujen ja tilalla syntyneiden muiden eläinten ( siat, lampaat ja vuohet ) tiedot kirjataan: eläinten määrät ja mahdolliset tunnistusmerkinnät, eläinten alkuperä, syntymäaika sekä saapumispäivä. Tilalta teurastettaviksi tai muualle lähetettyjen muiden eläinten ( siat, lampaat ja vuohet ) tiedot kirjataan: eläinten määrät ja mahdolliset tunnistusmerkinnät, määränpää ja lähettämispäivä. 9. Rehujen lisäaineiden, eläinlääkkeiden, lannoitevalmisteiden, kasvinsuojeluaineiden, Biosidien ja vaarallisten kemikaalien käyttö ja säilytys 9.1 Mitä pesuaineita ja desinfektioaineita tilalla käytetään, mihin tarkoitukseen, kuinka usein ja miten käytetään. Missä aineita säilytetään? - Käytetään koneiden pesuun tarkoitettuja pesuaineita. Säilytetään erillisessä, lämpöeristetyssä varastorakennuksessa. 9.2 Mitä rehujen lisäaineita/säilöntäaineita tilalla käytetään, miksi, mille ja miten? ( esim: kauppanimi, tyyppi (vitamiini, hivenaine, säilöntäaine ym: ) ( kenelle syötetään tai minkä rehun säilöntään käytetään ) (missä säilytetään ja missä lisäaineista pidetään kirjaa esim: rehukirjanpito ) - Kivennäisiä ja vitamiineja käytetään koko karjan ruokinnassa valmistajan ohjeiden mukaisesti. Säilytetään erillisessä lämpöeristetyssä rehuvarastossa. (Mistä löytyvät vaarallisten lisäaineiden käyttöturvallisuustiedotteet?) 9.3. Eläinlääkkeet Missä ja miten säilytetään? - Lääkekaapissa. Lääkkeiden käyttö on erittäin vähäistä. Mihin ja miten eläinlääkkeiden käyttö kirjataan? ( Lakisääteinen lääkekirjanpito ) - Eläinlääkkeiden käyttö kirjataan tietokoneelle eläintietojen yhteyteen. - Kuittimapissa säilytetään lääkkeiden kuitit. 8

9 Miten varoajan omaavalla lääkkeellä hoidetut eläimet tunnistetaan? - Kirjanpitotiedoista; Lääkkeen käyttötiedot kirjattu tietokoneelle eläintietojen yhteyteen ja eläin tunnistetaan sen korvamerkistä 9.4. Lannoitevalmisteet (katso lohkokirjanpito) - Lohkokirjanpitoa säilytetään tietokoneella ja paperiversioita erillisessä lohkokirjanpitomapissa. Lohkokirjanpidosta selviää lannoitteiden käyttö Kasvinsuojeluaineet (katso lohkokirjanpito) - Lohkokirjanpitoa säilytetään tietokoneella ja paperiversioita erillisessä lohkokirjanpitomapissa. Lohkokirjanpidosta selviää kasvinsuojeluaineiden käyttö. 10. Henkilöstön perehdyttäminen elintarvikehygieniaan ja tartuntatautien torjuntaan Mistä lähteistä olen saanut tietoa ja mistä hankin jatkossa lisää tietoa? (esim. ETT ja Evira) Kuka on vastuussa siitä, että työntekijät perehdytetään elintarvikehygieniaan ja tartuntatautien torjuntaan? - Tilan isäntäväki Miten uudet työntekijät, lomittajat perehdytetään elintarvikehygieniaan ja tartuntatautien torjuntaan? Esim. ETT:n ohjeistukset, laatukäsikirja, joita säilytetään - Kertomalla perehdytyksen yhteydessä olennaiset asiat ja antamalla nettilinkkejä, joista voi itsenäisesti opiskella lisää. 11. Eläinlääkärin nimi ja yhteystiedot, jonka palveluja alkutuotantopaikalla tavallisesti käytetään? Kunnaneläinlääkäri 9

Lihanautatilan ja emolehmätilan omavalvontakuvaus

Lihanautatilan ja emolehmätilan omavalvontakuvaus Lihanautatilan ja emolehmätilan omavalvontakuvaus Maa- ja metsätalousministeriön asetus alkutuotannolle elintarviketurvallisuuden varmistamiseksi asetettavista vaatimuksista 134/2006 edellyttää alkutuotannon

Lisätiedot

Siipikarjatilan omavalvontakuvaus

Siipikarjatilan omavalvontakuvaus Siipikarjatilan omavalvontakuvaus Maa- ja metsätalousministeriön asetus alkutuotannolle elintarviketurvallisuuden varmistamiseksi asetettavista vaatimuksista 134/2006 edellyttää alkutuotannon toimijoilta

Lisätiedot

Siipikarjatilan omavalvontakuvaus

Siipikarjatilan omavalvontakuvaus ETU-siipikarjaryhmä versio 100607 / SILI 24.5.2013 1 / 6 Siipikarjatilan omavalvontakuvaus Siipikarjatilan nimi: Päivitetty: (p.k.vvvv) Omavalvonnan vastuuhenkilö: Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Lisätiedot

Mullilan tilan omavalvontakuvaus

Mullilan tilan omavalvontakuvaus Mullilan tilan omavalvontakuvaus 2009 By Anne-Mari Näsi Mullilan tila 23.11.2009 TILAN TIETOJA Tilan nimi: Mullilan tila Osoite: Mullilantie 555 77777 Mullila Puhelin/ gsm: 12-123 456 Tilatunnus: 355345345

Lisätiedot

OMAVALVONTAKUVAUS TILAN NIMI: Suunnitelman tekijä: Päivämäärä:

OMAVALVONTAKUVAUS TILAN NIMI: Suunnitelman tekijä: Päivämäärä: OMAVALVONTAKUVAUS TILAN NIMI: Suunnitelman tekijä: Päivämäärä: Sisällysluettelo 1 Tilan tiedot... 5 1.1 Tilan nimi ja osoite:... 5 1.2 Tilalla työskentelevät henkilöt ja heidän puhelinnumeronsa sekä vastuualueensa:...

Lisätiedot

Hyytiäisen maatila. Ahonperäntie OULAINEN

Hyytiäisen maatila. Ahonperäntie OULAINEN Hyytiäisen maatila Ahonperäntie 587 86300 OULAINEN Laadittu 14.4.2016 Viimeinen päivitysajankohta: 7.10.2016 Omavalvonnan vastuuhenkilö: Rauno Hyytiäinen, puh. 0400 187824 Omavastuukuvaus on laadittu elintarvikelainsäädännön

Lisätiedot

MAITOTILAN OMAVALVONTAKUVAUS lomake Versio 1.3.2007

MAITOTILAN OMAVALVONTAKUVAUS lomake Versio 1.3.2007 KUVAUKSEN PÄIVITYSAJANKOHTA 1./ 3. 2007 TILAN OMISTAJA/OMISTAJAT MATTI JA MAIJA MAIDONTUOTTAJA OMAVALVONNAN VASTUUHENKILÖ MAIJA MAIDONTUOTTAJA Ohjeessa kuvataan elintarvikelainsäännön edellyttämän omavalvonnan

Lisätiedot

MAITOTILAN OMAVALVONTAKUVAUS -lomake Versio 1.3.2007

MAITOTILAN OMAVALVONTAKUVAUS -lomake Versio 1.3.2007 KUVAUKSEN PÄIVITYSAJANKOHTA 14./ 3. 2007 TILAN OMISTAJA/OMISTAJAT MUSTIALAN OPETUSMAATILA OMAVALVONNAN VASTUUHENKILÖ KARJAMESTARI JA TILANHOITAJA Ohjeessa kuvataan elintarvikelainsäännön edellyttämän omavalvonnan

Lisätiedot

OMAVALVONNAN TUKENA KÄYTETTÄVÄÄ KIRJANPITOA JA SIIHEN LIITTYVIÄ SÄILYTYSAIKOJA

OMAVALVONNAN TUKENA KÄYTETTÄVÄÄ KIRJANPITOA JA SIIHEN LIITTYVIÄ SÄILYTYSAIKOJA SUOMEN MEIJERIYHDISTYS OMAVALVONNAN TUKENA KÄYTETTÄVÄÄ KIRJANPITOA JA SIIHEN LIITTYVIÄ SÄILYTYSAIKOJA Tämä taulukko sisältää luettelon MMM:n asetuksen 134/2006 edellyttämästä kirjanpidosta ja sen säilyttämisestä.

Lisätiedot

VILJELMÄN TUOTETURVALLISUUSKUVAUS (= VILJELMÄN OMAVALVONTAKUVAUS)

VILJELMÄN TUOTETURVALLISUUSKUVAUS (= VILJELMÄN OMAVALVONTAKUVAUS) 14.2.2007 1(12) VILJELMÄN TUOTETURVALLISUUSKUVAUS (= VILJELMÄN OMAVALVONTAKUVAUS) Uusi elintarvikelaki (23/2006) tuli voimaan 1.3.2006. Lain nojalla on annettu asetus alkutuotannolle elintarviketurvallisuuden

Lisätiedot

Kasvintuotannon elintarvikehygienia

Kasvintuotannon elintarvikehygienia Kasvintuotannon elintarvikehygienia Neuvo 2020 Seinäjoki 3.12 / Vaasa (sv) 5.12 / Järvenpää 10.12 Evira / Elintarvikehygieniayksikkö 1 Ylitarkastaja Noora Tolin Esityksen sisältö Kaikelle elintarvikkeiden

Lisätiedot

Elintarvikkeita koskevat täydentävien ehtojen vaatimukset

Elintarvikkeita koskevat täydentävien ehtojen vaatimukset Elintarvikkeet -Viljelijällä vastuu tuottamiensa elintarvikkeiden turvallisuudesta ja siitä oltava riittävät tiedot asian varmistamiseksi -Alkutuotantopaikat on rakennettava ja hoidettava siellä tuotettujen

Lisätiedot

Sikava-terveydenhuoltosuunnitelma

Sikava-terveydenhuoltosuunnitelma TERVEYDENHUOLTOSUUNNITELMA (11.8.2011) Sivu 1 (5) Sikava-terveydenhuoltosuunnitelma Tuottajan nimi Tilatunnus Pitopaikkatunnus (täytettävä jos tilalla enemmän kuin yksi pitopaikka) Lähiosoite Postinumero

Lisätiedot

Täydentävät ehdot naudoilla. Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018

Täydentävät ehdot naudoilla. Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018 Täydentävät ehdot naudoilla Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018 www.mavi.fi -> oppaat ja lomakkeet Rehukirjanpito Evira: Rehualan alkutuotannon toimijaksi rekisteröityminen (T=tuottaja,

Lisätiedot

LUOMUKOTIELÄINTUOTANNOSSA TARVITTAVAT DOKUMENTIT MITEN NE PALVELEVAT TILAA? Pirkko Tuominen ProAgria Pohjois Savo

LUOMUKOTIELÄINTUOTANNOSSA TARVITTAVAT DOKUMENTIT MITEN NE PALVELEVAT TILAA? Pirkko Tuominen ProAgria Pohjois Savo LUOMUKOTIELÄINTUOTANNOSSA TARVITTAVAT DOKUMENTIT MITEN NE PALVELEVAT TILAA? Pirkko Tuominen ProAgria Pohjois Savo Dokumentit luomukotieläintuotannossa Kokonaan uudet tilat: Jo alusta alkaen oikeat toimintatavat

Lisätiedot

MAITOTILAN LAATUARVIOINTILOMAKE

MAITOTILAN LAATUARVIOINTILOMAKE VALIORYHMÄ/OSUUSKUNTA Versio 12.1.200 1/5 MAITOTILAN LAATUARVIOINTILOMAKE Tuottajan nimi/nimet Lehtinen Matti ja Riitta Tuottajanumero Arvioinnin tarkoitus laatusopimusarviointi Valio-maitotilaopastearviointi

Lisätiedot

MAITOTILAN LAATUARVIOINTILOMAKE

MAITOTILAN LAATUARVIOINTILOMAKE Versio 15.3.2007 1/5 MAITOTILAN LAATUARVIOINTILOMAKE Tuottajan nimi/nimet Tuottajanumero Arvioinnin tarkoitus Laatusopimusarviointi Valio-maitotilaopastearviointi (Huom. kohdat 1-18 koskevat tilakohtaista

Lisätiedot

KUVAUKSEN PÄIVITYSAJANKOHTA (OHJE PÄIVITETÄÄN AINA, KUN TILAN TUOTANNOSSA TAPAHTUU OLEELLISIA MUUTOKSIA)

KUVAUKSEN PÄIVITYSAJANKOHTA (OHJE PÄIVITETÄÄN AINA, KUN TILAN TUOTANNOSSA TAPAHTUU OLEELLISIA MUUTOKSIA) SUOMEN MEIJERIYHDISTYS 13.05.2007 MAITOTILOJEN OMAVALVONNAN KUVAUS LOMAKE (TÄMÄ LOMAKE ON LAADITTU VALIO OY:N YHDESSÄ PRO AGRIA MAASEUTUKESKUSTEN LIITON KANSSA LAATIMAN YKSITYISKOHTAISEMMAN LOMAKKEEN POHJALTA)

Lisätiedot

Tautisuojaus ja hygieniaohjeet

Tautisuojaus ja hygieniaohjeet Tautisuojaus ja hygieniaohjeet Valvontaeläinlääkäri Päivi Pyykönen, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, ympäristöterveydenhuolto - Kotieläintiloilla on tärkeää miettiä ja toteuttaa tilakohtaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

Esityksen nimi. Kotimaista ruokaa STOP turhalle byrokratialle Yrittäjän kirjanpitovaatimukset ja byrokratia. Tiina Heinonen

Esityksen nimi. Kotimaista ruokaa STOP turhalle byrokratialle Yrittäjän kirjanpitovaatimukset ja byrokratia. Tiina Heinonen Esityksen nimi Kotimaista ruokaa STOP turhalle byrokratialle Yrittäjän kirjanpitovaatimukset ja byrokratia Tiina Heinonen LEHMÄ POIKII Merkinnät navetan tauluun, kiimakalenteriin ja siemennyskorttiin Ilmoitus

Lisätiedot

Muutokset täydentävien ehtojen vaatimuksiin Elintarvikehygienia

Muutokset täydentävien ehtojen vaatimuksiin Elintarvikehygienia Muutokset täydentävien ehtojen vaatimuksiin Elintarvikehygienia Viljelijätukihakukoulutus 14.3 ja 16.3.2017 (21.3.2017 sv) Evira / Elintarvikehygienia Ylitarkastaja Noora Tolin Ajankohtaista 2017 Elintarvikkeiden

Lisätiedot

TAUTIRISKIEN HALLINTA LIHANAUTOJEN RYHMÄKASVATTAMOISSA. Sini Ahola, agrologiopiskelija 1

TAUTIRISKIEN HALLINTA LIHANAUTOJEN RYHMÄKASVATTAMOISSA. Sini Ahola, agrologiopiskelija 1 TAUTIRISKIEN HALLINTA LIHANAUTOJEN RYHMÄKASVATTAMOISSA 1 ETT RY:N 10 KÄSKYÄ Kymmenen konkreettista ohjetta nautatilan tautiriskien hallintaan: 1. Eläinaineksen osto 2. Eläinten myynti 3. Rehut 4. Vierailijat

Lisätiedot

Siipikarjalihan kansallinen laatujärjestelmä

Siipikarjalihan kansallinen laatujärjestelmä Dokumentointi Broilertuotannon dokumentointi perustuu lainsäädäntöön, kansallisesti sovittuun Hyvään tuotantotapaan sekä teurastamokohtaisiin laatuvaatimuksiin Siipikarjalihan kansallinen laatujärjestelmä

Lisätiedot

Lampaiden (ja vuohien) tarttuvat taudit Tartunnoilta suojautuminen Jokioinen ell Johanna Rautiainen/Lammasmaailma OY

Lampaiden (ja vuohien) tarttuvat taudit Tartunnoilta suojautuminen Jokioinen ell Johanna Rautiainen/Lammasmaailma OY Lampaiden (ja vuohien) tarttuvat taudit Tartunnoilta suojautuminen Jokioinen 1.11.2017 ell Johanna Rautiainen/Lammasmaailma OY Miksi tautivastustus rutiinit ovat tärkeitä? Hyvät rutiinit vähentävät tartuntatauteja

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus

Eläinten hyvinvointikorvaus Eläinten hyvinvointikorvaus 2017 19.1.2017 1 Ei perusehtoja tai lisäehtoja, toimenpiteet samanarvoisia 1-vuotinen sitoumus Noudatettava kaikissa rakennuksissa (myös eri tiloilla) Korvaus maksetaan eläinryhmäkohtaisesti

Lisätiedot

Eläintilojen rehuhygienian ajankohtaiset Tieto itää! verkkoluento Katja Korkalainen

Eläintilojen rehuhygienian ajankohtaiset Tieto itää! verkkoluento Katja Korkalainen Eläintilojen rehuhygienian ajankohtaiset Tieto itää! verkkoluento Katja Korkalainen Uutta 2016 koulutuksen jälkeen Lainsäädäntömuutos (TSE-asetus (EY) N:o 999/2001) Hyönteisistä saatu käsitelty eläinvalkuainen

Lisätiedot

Parsi- ja asemalypsy

Parsi- ja asemalypsy Toimenpiteet ennen lypsyä Parsi- ja asemalypsy Tarkastukset/ Hälytykset: -Tilasäiliön -Pesujen onnistuminen - Pesutulokset havainnointi Lämpötilat Havainnot pesutulos lehmät Lypsyn valmistelu Lypsypaikan

Lisätiedot

Maataloustuotannon kirjaamisvaatimukset

Maataloustuotannon kirjaamisvaatimukset Maataloustuotannon kirjaamisvaatimukset Lisälehtinen vuodelle 2017 Maaseutuvirasto ja Elintarviketurvallisuusvirasto Maataloustuotannon kirjaamisvaatimusten muutokset 2017 Lisälehtinen sisältää muutokset

Lisätiedot

Lammastalous. Mahdollisuutena maisema hanke 16.02.2015 Sini Hakomäki ProAgria Etelä-Pohjanmaa

Lammastalous. Mahdollisuutena maisema hanke 16.02.2015 Sini Hakomäki ProAgria Etelä-Pohjanmaa Lammastalous Mahdollisuutena maisema hanke 16.02.2015 Sini Hakomäki ProAgria Etelä-Pohjanmaa Rekisteröityminen Rekisteröityminen lammastilaksi Kunnan maaseutuviranomaiselle ennen eläinten hankintaa Alkutuotannon

Lisätiedot

Turkistilan palvelusuunnitelma kunnallisesti järjestetty

Turkistilan palvelusuunnitelma kunnallisesti järjestetty Turkistilan palvelusuunnitelma kunnallisesti järjestetty Tilan nimi Tilalla vakituisesti työskentelevät henkilöt Yrittäjän nimi Täyttää palvelujen saamisen edellytykset kyllä ei Yrittäjän nimi Päivittäiset

Lisätiedot

Eläinvalvonnat. EU-avustaja 18.3.2014. Keski-Suomen ELY-keskus/ Lahikainen Taina

Eläinvalvonnat. EU-avustaja 18.3.2014. Keski-Suomen ELY-keskus/ Lahikainen Taina Eläinvalvonnat EU-avustaja 18.3.2014 Keski-Suomen ELY-keskus/ Lahikainen Taina Valvontamäärät vuonna 2013 Nautojen valvonta (nautap. + eht + kansalliset) Palkkiovalvonta, tilakäynti 72 tilalla Ristiintarkastusvalvonta

Lisätiedot

Ajankohtaista elintarvikehygieniasta. 2.5.2016 Evira Evira / Elintarvikehygieniayksikkö Ylitarkastaja Noora Tolin

Ajankohtaista elintarvikehygieniasta. 2.5.2016 Evira Evira / Elintarvikehygieniayksikkö Ylitarkastaja Noora Tolin Ajankohtaista elintarvikehygieniasta 2.5.2016 Evira Evira / Elintarvikehygieniayksikkö Ylitarkastaja Noora Tolin Ajankohtaista 2016 Elintarvikkeiden tuotantoa koskevat täydentävien ehtojen vaatimukset

Lisätiedot

Rehukirjanpito ja omavalvonta kuvauksen päivitys. Taina Kulla ja Sari Hihnala ProAgria Keski-Pohjanmaa

Rehukirjanpito ja omavalvonta kuvauksen päivitys. Taina Kulla ja Sari Hihnala ProAgria Keski-Pohjanmaa Rehukirjanpito ja omavalvonta kuvauksen päivitys Taina Kulla ja Sari Hihnala ProAgria Keski-Pohjanmaa Täydentävien ehtojen tavoitteet Täydentävien ehtojen tarkoituksena on turvata tuotettujen elintarvikkeiden

Lisätiedot

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa 1.1.2019 Lisätyt vähimmäistasot: 1.5. Nautojen sairas-, hoito ja poikimakarsinat 6 2-4 mom. Nautojen pitopaikassa on oltava riittävä määrä juomapaikkoja.

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus. Naudat 2015 9.4.2015 1

Eläinten hyvinvointikorvaus. Naudat 2015 9.4.2015 1 Eläinten hyvinvointikorvaus Naudat 2015 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna

Lisätiedot

OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET)

OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET) KOKKOLAN KAUPUNKI 1(5) OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET) Tämä ohje koskee kalastajia, jotka toimittavat kalastustuotteita alle 5000 kg vuodessa suoraan kuluttajille tai paikalliseen

Lisätiedot

Täydentävät ehdot -ajankohtaista. Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2018 Elintarvikehygienian jaosto Noora Tolin

Täydentävät ehdot -ajankohtaista. Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2018 Elintarvikehygienian jaosto Noora Tolin Täydentävät ehdot -ajankohtaista Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2018 Elintarvikehygienian jaosto Noora Tolin Elintarvikkeet Eläintilojen vaatimukset Kasvitilojen vaatimukset Loppuvuonna 2017

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen valvontakohteet liittyvät rehujen turvallisuuteen ja jäljitettävyyteen:

Täydentävien ehtojen valvontakohteet liittyvät rehujen turvallisuuteen ja jäljitettävyyteen: 4 Rehut Täydentävien ehtojen valvontakohteet liittyvät rehujen turvallisuuteen ja jäljitettävyyteen: jätteet, vaaralliset aineet, kasvinsuojeluaineet, biosidit, siemenet, lannoitteet ja lääkerehut on varastoitu

Lisätiedot

Täydentävät ehdot: Kasveista ja eläimistä saatavien elintarvikkeiden tuotantohygienia

Täydentävät ehdot: Kasveista ja eläimistä saatavien elintarvikkeiden tuotantohygienia Täydentävät ehdot: Kasveista ja eläimistä saatavien elintarvikkeiden tuotantohygienia 1 Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2015 Evira / Elintarvikehygieniayksikkö Ylitarkastaja Noora Tolin Täydentävät ehdot

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus 1368/2011 elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus 1368/2011 elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta Sivu 1/7 Maa- ja metsätalousministeriön asetus 1368/2011 elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään elintarvikelain (23/2006) nojalla:

Lisätiedot

TAUDINAIHEUTTAJIEN KULKEUTUMINEN TUOTANTOYKSIKKÖÖN

TAUDINAIHEUTTAJIEN KULKEUTUMINEN TUOTANTOYKSIKKÖÖN www.ett.fi TAUDINAIHEUTTAJIEN KULKEUTUMINEN TUOTANTOYKSIKKÖÖN Ostoeläimet; välitys- ja jalostuseläimet Hoitaja, lomittaja Rehut, rehuvarastot Vierailijat Rotat, linnut, kissat ja koirat Laidunkontaktit

Lisätiedot

Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I. Jeanne Wormuth

Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I. Jeanne Wormuth Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I Jeanne Wormuth CY Heifer Farm Yleistä Jeannen taustaa Agway aloitti hiehojen kasvatustoiminnan joulukuussa 1998 Tilat 4000 hiehon sopimuskasvatukseen CY Farms

Lisätiedot

Tarttuvat eläintaudit

Tarttuvat eläintaudit Tarttuvat eläintaudit EU-tukikoulutus, Kälviä 5.4.2019 - Kotieläintiloilla on tärkeää miettiä ja toteuttaa tilakohtaisia toimenpiteitä, joilla ehkäistään eläintautien leviämistä. - ETT:n tautiriskikartoituslomake

Lisätiedot

Lääkkeiden luovuttaminen varalle terveydenhuoltoon kuuluville tiloille

Lääkkeiden luovuttaminen varalle terveydenhuoltoon kuuluville tiloille Lääkkeiden luovuttaminen varalle terveydenhuoltoon kuuluville tiloille Ylitarkastaja Liisa Kaartinen, Evira Käsiteltävistä asioista Luovuttaminen varalle valtakunnallisessa eläinten terveydenhuolto-ohjelmassa

Lisätiedot

Elintarvikehuoneistoja koskevat hyväksymismenettelyt. - Tuotanto, kasvatus, viljely, sadonkorjuu - Tuotteiden varastointi

Elintarvikehuoneistoja koskevat hyväksymismenettelyt. - Tuotanto, kasvatus, viljely, sadonkorjuu - Tuotteiden varastointi Helena Kauppinen Marjaosaamiskeskus 2010 Elintarvikehuoneistoja koskevat hyväksymismenettelyt ALKUTUOTANTO...1 Alkutuotantoa on...1 Alkutuotantoa ei ole...2 Ilmoitus alkutuotannosta...2 Viljelmän tuoteturvallisuuskuvaus

Lisätiedot

Täydentävät ehdot, eläintilan rehuturvallisuus. Katja Korkalainen Rehujaosto

Täydentävät ehdot, eläintilan rehuturvallisuus. Katja Korkalainen Rehujaosto Täydentävät ehdot, eläintilan rehuturvallisuus Katja Korkalainen Rehujaosto Neuvo 2020 Joulukuu 2014 Yleistä täydentävien ehtojen rehuvalvonnoista eläintiloilla Rehut Eläinten ruokintaan suun kautta tarkoitettuja

Lisätiedot

Perhon yksikkö/ Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto

Perhon yksikkö/ Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto 1 VASIKKA, NUORKARJA SISÄLTÖ 1.a Vastasyntynyt vasikka poikimisen apu... 2 1.b Vastapoikinut lehmä... 3 2. Ensimmäinen juotto ternimaidon antaminen... 5 3. Vastasyntyneet vasikat navan puhdistus... 7 4.

Lisätiedot

Rehut täydentävissä ehdoissa kotieläintiloilla. Kaisa Kauranen Maaseutupalvelut yksikkö

Rehut täydentävissä ehdoissa kotieläintiloilla. Kaisa Kauranen Maaseutupalvelut yksikkö Rehut täydentävissä ehdoissa kotieläintiloilla 5.2.2015 Rehusäädösten noudattaminen Rehulainsäädännön vaatimukset koskevat kaikkia rehualan alkutuotannon toimijoita: - elintarviketuotantoeläimiä ruokkivia.

Lisätiedot

TARKASTUSKERTOMUS Siipikarjan pitopaikan salmonellavalvontakäynti

TARKASTUSKERTOMUS Siipikarjan pitopaikan salmonellavalvontakäynti 1 (6) Tarkastuspäivämäärä: Tarkastuskäynnin dnro: PITOPAIKAN TIEDOT Pitopaikasta vastuussa oleva toimija Puhelin Sähköposti Osoite Kunta Pitopaikan osoite (jos eri kuin yllä) Tilatunnus Pitopaikkatunnus

Lisätiedot

Luomukotieläinehdot määrittelevät luomueläinten lääkintää Mitä sanoo EU:n luomuasetus ja Eviran eläintuotannon ehdot

Luomukotieläinehdot määrittelevät luomueläinten lääkintää Mitä sanoo EU:n luomuasetus ja Eviran eläintuotannon ehdot Luomukotieläinehdot määrittelevät luomueläinten lääkintää Mitä sanoo EU:n luomuasetus ja Eviran eläintuotannon ehdot Brita Suokas, Luomuinstituutti, Luomupäivät Mikkeli 12.11.2013 Luomuinstituutti / Suokas

Lisätiedot

Vesilähteen tyyppi jota arvioidaan: kasteluallas

Vesilähteen tyyppi jota arvioidaan: kasteluallas 2.11 VILJELY-YRITYKSEN VEDEN RISKINARVIOINTI Viljelijä on aina vastuussa siitä, ettei tuotannossa käytetty vesi aiheuta elintarviketurvallisuus-riskiä kuluttajille.vastuu edellyttää, että pystyy osoittamaan

Lisätiedot

Elintarvikelain (23/2006) mukaan jokaisessa elintarvikealan yrityksessä tulee olla omavalvontasuunnitelma.

Elintarvikelain (23/2006) mukaan jokaisessa elintarvikealan yrityksessä tulee olla omavalvontasuunnitelma. Elintarvikelain (23/2006) mukaan jokaisessa elintarvikealan yrityksessä tulee olla omavalvontasuunnitelma. Omavalvontasuunnitelma on yrityksen laatima kirjallinen kuvaus siitä, mitä kyseinen yritys tekee

Lisätiedot

Henkilökunnan määrä ja heidän mahdolliset vastuualueensa. Lisäksi kuvataan rakennus/huoneisto, sen sijainti ja ympäristö

Henkilökunnan määrä ja heidän mahdolliset vastuualueensa. Lisäksi kuvataan rakennus/huoneisto, sen sijainti ja ympäristö Myymälän omavalvontasuunnitelma Päiväys: Laatija: YMPÄRISTÖPALVELUT Toiminta-alue: Akaa, Urjala, Valkeakoski Elintarvikelain (23/2006) mukaan jokaisessa elintarvikealan yrityksessä tulee olla omavalvontasuunnitelma.

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA JA NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLTO TILATASOLLA

TERVEYDENHUOLTO TILATASOLLA TERVEYDENHUOLTO TILATASOLLA Laukaa 25.01.10 Kannonkoski 11.02.10 Keuruu 25.02.10 Marja-Liisa Vihavainen Mitä terveydenhuolto on? eläinten terveyden ja hyvinvoinnin kehittämistä tuotannon kehittämistä elintarvikkeiden

Lisätiedot

Eläimistä saatavien elintarvikkeiden tuotantoa koskevat täydentävien ehtojen vaatimukset

Eläimistä saatavien elintarvikkeiden tuotantoa koskevat täydentävien ehtojen vaatimukset Eläimistä saatavien elintarvikkeiden tuotantoa koskevat täydentävien ehtojen vaatimukset Eläintuotantotilojen yleiset elintarvikehygieniaa koskevat vaatimukset laajenevat koskemaan kaikkia eläintiloja

Lisätiedot

Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja

Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja Valion navettaseminaari 9.2.2017 Arto Karila talouden ja johtamisen erityisasiantuntija ProAgria Etelä-Savo VOIT KIRJOITTAA TÄHN TÄRKEÄN ASIAN HANKKEESTA Valion

Lisätiedot

NASEVA UUDISTUU. Hämeenlinna 04.02.2011 Olli Ruoho Terveydenhuoltoeläinlääkäri, ETT ry Dipl. ECBHM

NASEVA UUDISTUU. Hämeenlinna 04.02.2011 Olli Ruoho Terveydenhuoltoeläinlääkäri, ETT ry Dipl. ECBHM NASEVA UUDISTUU Hämeenlinna 04.02.2011 Olli Ruoho Terveydenhuoltoeläinlääkäri, ETT ry Dipl. ECBHM Terveydenhuollon koordinaatio ETU-OHJAUSRYHMÄ (MTK, SLC, SELL, HY, MMM, EVIRA, ETT, Pro Agria) meijerit

Lisätiedot

www.ett.fi/nautaterveydenhuolto/koulutus/

www.ett.fi/nautaterveydenhuolto/koulutus/ www.ett.fi/nautaterveydenhuolto/koulutus/ Julkaisuja Teematiedotteet: Tammikuu: Avausseminaari Valiolla Helmikuu: Eläinkauppa ja eläinaineksen hankinta laajentavilla tiloilla, ETU nautakarjan terveystodistus

Lisätiedot

2. ELÄINTUOTANNON YHTEISET VAATIMUKSET

2. ELÄINTUOTANNON YHTEISET VAATIMUKSET 2.1 1 / 2 Ohje / versio 10515 /1 2. ELÄINTUOTANNON YHTEISET VAATIMUKSET 2.1 Tilojen, laitteiden ja eläinten puhtaus Huomioitavaa: Tätä ohjetta sovelletaan kaikissa alkutuotantopaikoissa, joissa on eläintuotantoa.

Lisätiedot

OSA 2: TILAKÄYNTIRAPORTTI

OSA 2: TILAKÄYNTIRAPORTTI OSA 2: TILAKÄYNTIRAPORTTI Tilakäyntipäivämäärä: / / Edellisten parvien tuotanto- ja teurastulokset on toimitettu tiedoksi eläinlääkärille. Edellisten tuotantoerien tuotanto- ja teurastuloksista tehdyt

Lisätiedot

Salmonella. - hankala haastaja Nousiainen. Pirjo Kortesniemi Eläinten terveys ETT ry

Salmonella. - hankala haastaja Nousiainen. Pirjo Kortesniemi Eläinten terveys ETT ry Salmonella - hankala haastaja 6.6.2018 Nousiainen Pirjo Kortesniemi Eläinten terveys ETT ry 1. Lyhyesti ETTstä Sisältö 2. Salmonella tilanteita 3. Tunne vihollinen.. 4. osaat toimia 11.1.2018 Eläinten

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

Kartoituskäynnit. Location ID: Pesän rakennus. Päivämäärä: Vuodenaika. Eläimet. Rakenteet. Häkkien määrä. Kuivikkeet

Kartoituskäynnit. Location ID: Pesän rakennus. Päivämäärä: Vuodenaika. Eläimet. Rakenteet. Häkkien määrä. Kuivikkeet Location ID: Pesän rakennus Päivämäärä: Onko lämpötila varjotalossa/pesässä sopiva? Vuodenaika Eläimet Kevät Syksy Rakenteet Suomensupi Minkki Sinikettu Hopeakettu Varjotaloja (kpl): Halleja (kpl): Aita

Lisätiedot

Työnkäyttö ja toiminnallisuus nautakasvattamoissa

Työnkäyttö ja toiminnallisuus nautakasvattamoissa InnoNauta- hankkeiden päätösseminaarit Työnkäyttö ja toiminnallisuus nautakasvattamoissa Reetta Palva, TTS Työtehoseura Tavoite Löytää hyviä käytäntöjä naudanlihantuotantoon Vertailla rakennusratkaisuja,

Lisätiedot

Alkutuotantopaikan nimi ja osoite: Läsnä:

Alkutuotantopaikan nimi ja osoite: Läsnä: 1/8 Elintarvikkedn alkutuotantopaikkojen valvontalomake TE -merkintä oittaa täydentävien ehtojen indikaattorikohtaa. Jos ko. kohdassa havaitaan puute, kunnan tulee toimittaa astuskertomus aluehallintovirastoon.

Lisätiedot

Täydentävät ehdot lampailla ja vuohilla

Täydentävät ehdot lampailla ja vuohilla Tietoiseksi EU-tuista Täydentävät ehdot lampailla ja vuohilla 26.4.2018 Milla Alanco-Ollqvist erityisasiantuntija lammas ja vuohitilat ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Pohjanmaa

Lisätiedot

ROTUKARJA investointiohjelma emolehmätiloille

ROTUKARJA investointiohjelma emolehmätiloille ROTUKARJA 2025 -investointiohjelma emolehmätiloille KYSYNTÄ KASVAA NYT ON OIKEA AIKA PANOSTAA ROTUKARJAAN Etsimme ketjuumme tulevaisuuteen katsovia rotukarjan tuottajia, joilla on vahva halu kehittää tilaansa

Lisätiedot

Pysytään terveinä! Sairauksien ennaltaehkäisy ja terveydenhuolto emolehmätiloilla

Pysytään terveinä! Sairauksien ennaltaehkäisy ja terveydenhuolto emolehmätiloilla Pysytään terveinä! Sairauksien ennaltaehkäisy ja terveydenhuolto emolehmätiloilla Sairauksien ennaltaehkäisy Vastustuskyky Olosuhteiden merkitys Terveyden seuranta Sairaan vasikan eristäminen Lääkitseminen

Lisätiedot

TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5

TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 Tarkastuspäivämäärä Tarkastuksen tekijän nimi Tarkastuksen tekijän asema Virkaeläinlääkäri Hevosjalostusliiton tj. Yksityinen eläinlääkäri Valmentaja (omavalvonta) Valmentaja

Lisätiedot

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK) Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

ELÄINVALVONTA. Miksi? Missä? Milloin? Miten?

ELÄINVALVONTA. Miksi? Missä? Milloin? Miten? ELÄINVALVONTA Miksi? Missä? Milloin? Miten? Miksi? Tukivalvonta = Varmistetaan, että viljelijät saavat tuet mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja Tasapuolisin perustein koko maassa Eläinvalvonta - tilalla

Lisätiedot

Lantajärjestelmä kiinteälanta * lietelanta

Lantajärjestelmä kiinteälanta * lietelanta TTS-Manager työajankäyttölaskelma Naudanlihan tuotanto (versiolla 2017) Palauta lomake paikallisyksikköösi. Laskelma Laskelman tekijä Laskelman päivämäärä Tilan nimi Yrittäjät 1. 2. 3. 4. 5. Naudanlihan

Lisätiedot

Lantajärjestelmä kiinteälanta * lietelanta

Lantajärjestelmä kiinteälanta * lietelanta TTS-Manager työajankäyttölaskelma Naudanlihan tuotanto (versiolla 2017) Palauta lomake paikallisyksikköösi. Laskelma Laskelman tekijä Laskelman päivämäärä Tilan nimi Yrittäjät 1. 2. 3. 4. 5. Naudanlihan

Lisätiedot

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Läänineläinlääkäri Taina Kingelin Jyväskylä 29.11.2011 Lihavasikka teemapäivä

Lisätiedot

Nautojen ketjuinformaatio. Maitoa ja naudanlihaa Keski- Suomesta -koulutushanke Laukaa

Nautojen ketjuinformaatio. Maitoa ja naudanlihaa Keski- Suomesta -koulutushanke Laukaa Nautojen ketjuinformaatio Maitoa ja naudanlihaa Keski- Suomesta -koulutushanke 25.1.2010 Laukaa Mitä ketjuinformaatio on? Eläinten ja niiden tuotantoa koskevien tietojen toimittamista teurastamoon silloin

Lisätiedot

Minustako emolehmätuottaja

Minustako emolehmätuottaja Minustako emolehmätuottaja Seinäjoki 21.4.2017 Raimo Murtoniemi Emolehmätuotanto Suomessa Suomessa on emolehmiä 2 139 tilalla Niistä emolehmätuotantoon erikoistuneita tiloja 1 460 Emolehmiä on keskimäärin

Lisätiedot

KOTIELÄIN Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat. Uudenmaan Ely

KOTIELÄIN Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat. Uudenmaan Ely KOTIELÄIN 2018 Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat Valvonta: Tehdään Mavin ja Eviran otantaperusteilla ELY-keskusten tarkastajien tekemää Toisinaan ELY:n valvojien mukana läänineläinlääkäri tekemässä omia

Lisätiedot

OMAVALVONTAOPAS LIHANAUTA- JA EMOLEHMÄTILOILLE

OMAVALVONTAOPAS LIHANAUTA- JA EMOLEHMÄTILOILLE OMAVALVONTAOPAS LIHANAUTA- JA EMOLEHMÄTILOILLE Jenni Jokio Opinnäytetyö Marraskuu 2012 Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Luonnonvara- ja ympäristöala OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) JOKIO, Jenni

Lisätiedot

Eläintilan hygieniavaatimukset

Eläintilan hygieniavaatimukset Eläintilan hygieniavaatimukset Neuvo 2020 Seinäjoki 3.12 / Vaasa (sv) 5.12 / Järvenpää 10.12 Evira / Elintarvikehygieniayksikkö 1 Ylitarkastaja Noora Tolin Esityksen sisältö Kaikelle elintarvikkeiden alkutuotannolle

Lisätiedot

Hyvinkää Tuki-info Reijo Käki

Hyvinkää Tuki-info Reijo Käki Hyvinkää Tuki-info 11.4.2018 Reijo Käki Luomutarkastukset 2018 Painopistealueet Näytteenotto Valmistautuminen tarkastukseen Luomulisäysrekisteri Muutokset ehtoihin Luomuun soveltuvat tuotantopanokset

Lisätiedot

LUONNOS 12.8. 2014 : OSA A

LUONNOS 12.8. 2014 : OSA A Raakamaidon ja ternimaidon tuotannon ja myynnin hyvät toimintatavat Sisällysluettelo 12.8. 2014 Esipuhe käyttäjälle...4 Osa A Ohje 6 1. Termit ja määritelmät 6 2. Hyvän käytännön ohje Tilamaitomyynnille

Lisätiedot

EHT-tuen valvonta Minna Venäläinen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, maaseutu ja energia 12.4.2012 1

EHT-tuen valvonta Minna Venäläinen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, maaseutu ja energia 12.4.2012 1 EHT-tuen valvonta 1 Mitä valvonnassa tapahtuu? Navetassa, eläinmäärän tarkastaminen Kaikkien nautojen korvamerkit katsotaan -> jos merkittömiä, laajennetaan valvonta täydentävien ehtojen merkinnän ja rekisteröinnin

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013 AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013 PAIKALLISESTI TARJOTTAVA TUTKINNON OSA: NAVETAN TUOTANTOTEKNOLOGIAN KÄYTTÄMINEN JA HUOLTAMINEN, 10 ov Ammattiosaamisen näyttö Muu

Lisätiedot

PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA

PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA Paliskuntain yhdistys 2013 Sisällysluettelo Ilmoitus poronlihan suoramyynnistä - viranomaiselle... 2 Ilmoitus poronlihan suoramyynnistä oma kappale... 3 Omavalvontasuunnitelma...

Lisätiedot

PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA

PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA PALISKUNTAIN YHDISTYS, 2008 PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO sivu Ilmoitus poronlihan suoramyynnistä valvontaviranomaiselle 1 Ilmoitus poronlihan suoramyynnistä, toimijan

Lisätiedot

Pysytään terveinä! Sairauksien ennaltaehkäisy ja terveydenhuolto lypsykarjan vasikoilla

Pysytään terveinä! Sairauksien ennaltaehkäisy ja terveydenhuolto lypsykarjan vasikoilla Pysytään terveinä! Sairauksien ennaltaehkäisy ja terveydenhuolto lypsykarjan vasikoilla Sairauksien ennaltaehkäisy Vastustuskyky Olosuhteiden merkitys Terveyden seuranta Sairaan vasikan eristäminen Lääkitseminen

Lisätiedot

Perhepäivähoidon hygieniaohjeet

Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Hygienia ja puhtaus Hygienia on aikuisen ja lasten henkilökohtaista hygieniaa sekä työympäristön-, lelujen ja elintarvikkeiden puhtautta. Hygienian tehostaminen päivähoidossa

Lisätiedot

Mittarit. Auditointi. Sikavalle haetaan 2013 alkupuolella kansallinen laatujärjestelmä status. Kansallinen laatujärjestelmä

Mittarit. Auditointi. Sikavalle haetaan 2013 alkupuolella kansallinen laatujärjestelmä status. Kansallinen laatujärjestelmä Alustus: Laatujärjestelmä pohjautuu sikaloiden terveydenhuollon seurantajärjestelmään SIKAVAAN, johon kuuluu yli 97 % suomalaisesta sianliha tuotannosta. Sitä ylläpitää Eläintautien torjuntayhdistys ETT

Lisätiedot

Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta

Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta Tiina Soisalo, ProAgria Etelä-Pohjanmaa Täydennyskoulutus neuvojille eläinten hyvinvoinnista 2.5.2016 Laki, asetus, täydentävät ehdot, EHK, tuettu rakentaminen,

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

kannattaa ja parantaa tuotannon kestävyyttä!

kannattaa ja parantaa tuotannon kestävyyttä! Sisäinen ja ulkoinen tautisuojaus kotieläintuotannossa kannattaa ja parantaa tuotannon kestävyyttä! Gun Wirtanen, Seinäjoen ammattikorkeakoulu & Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti Hannele Suvanto,

Lisätiedot

Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy

Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Bakteerin ominaisuudet Campylobacter jejuni joskus C. coli Optimilämpötila 42-43 C Ei lisäänny alle 25 C:ssa Kuumennusherkkä,

Lisätiedot

Vasikan kasvatusolosuhteet

Vasikan kasvatusolosuhteet Vasikan kasvatusolosuhteet Kuva: Mikko Hakanen 26.1.2011 Valio Oy, Heikki Kemppi 1 Mitä tarkoittavat minun mielestäni hyvät vasikkatilat? Vasikat ovat terveitä ja niistä kasvaa tuottavia pitoeläimiä Vasikat

Lisätiedot

Ohje eläinten viemisestä maatalousnäyttelyyn tai muuhun tapahtumaan

Ohje eläinten viemisestä maatalousnäyttelyyn tai muuhun tapahtumaan Esittelijä Miia Kauremaa Sivu/sivut 1 / 5 Ohje eläinten viemisestä maatalousnäyttelyyn tai muuhun tapahtumaan Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on koonnut tähän ohjeeseen määräyksiä ja suosituksia,

Lisätiedot

Maa ja metsätalousministeriön asetus

Maa ja metsätalousministeriön asetus 3.11. 2016 Maa ja metsätalousministeriön asetus raakamaidon tuotannon ja luovutuksen elintarvikehygieniasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Tuki-info viljelijöille 2014

Tuki-info viljelijöille 2014 Tuki-info viljelijöille 2014 Tarkastajien terveiset Anne Koskinen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 18.3.2014 Valvontavelvoite Pohjois-Pohjamaalla 2014 Peltovalvontaan 6.25 % tuen hakijoista (n. 320 tilaa)

Lisätiedot

TUOTANTOELÄINTEN TERVEYDENHUOLTO TILAKÄYNNILLÄ TARKASTETTAVAT ASIAT. Jenni Jokio 1.9.2011 1

TUOTANTOELÄINTEN TERVEYDENHUOLTO TILAKÄYNNILLÄ TARKASTETTAVAT ASIAT. Jenni Jokio 1.9.2011 1 TUOTANTOELÄINTEN TERVEYDENHUOLTO TILAKÄYNNILLÄ TARKASTETTAVAT ASIAT Jenni Jokio 1.9.2011 1 TILAKÄYNNIN TARKOITUS Eläinlääkäri käy tilalla kerran vuodessa ja käy navetassa läpi tilakäyntilomakkeen Tässä

Lisätiedot

Merkki turvallisemmasta sianlihan alkutuotannosta 3.11.15

Merkki turvallisemmasta sianlihan alkutuotannosta 3.11.15 Merkki turvallisemmasta sianlihan alkutuotannosta Taustaa Laatuvastuu-merkitty liha on tuotettu tiloilla, jotka kuuluvat eläinten terveydestä ja tuoteturvallisuudesta huolehtivaan sertifioituun, kansalliseen

Lisätiedot