Tuomo Peltonen & Antti Vähäkangas Etiikan asema kauppatieteellisessä yliopistokoulutuksessa Suomessa
|
|
- Riitta Hiltunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työelämän tutkimuspäivät Pj. Johanna Kujala, Tampereen yliopisto, johtamistieteiden laitos Perjantai , klo Tuomo Peltonen & Antti Vähäkangas Etiikan asema kauppatieteellisessä yliopistokoulutuksessa Suomessa Merja Sinkkonen-Tolppi Eettinen johtaminen sosiaalialalla Tuomo Peltonen Postmoderni eettinen teoria ja moraalinen johtaja: käsitteellistä hahmottelua Johanna Kujala Eettiset teoriat ja moraaliset päätökset: Suomalaisten johtajien päätöksenteko liiketoiminnan ongelmatilanteissa Yhteenveto ja jatkosuunnitelmat, pj. Johanna Kujala
2 Tuomo Peltonen ja Antti Vähäkangas Oulun yliopisto, Taloustieteiden tiedekunta puh Etiikan asema kauppatieteellisessä yliopistokoulutuksessa Suomessa Vaikka kiinnostus liike-elämän etiikkaan on lisääntynyt, on etiikan asemasta kauppatieteellisen koulutuksen kentässä Suomessa hyvin vähän tietoa. Analysoimme kaikkien 11 kauppatieteellisten yliopistoyksiköiden lukuvuoden opinto-oppaat. Lisäksi haastattelimme 14:ää korkeakoulujen ja sidosryhmien edustajaa. Etiikkaa opetetaan suomalaisissa kauppatieteellisissä yksiköissä vaihtelevassa laajuudessa. Erot eri yksiköiden välillä ovat selviä. Luokittelimme yksiköt neljään eri tyyppiin liikeelämänetiikan opetuksen laajuuden ja aihepiirin strategisen ja imagollisen merkityksen mukaan. Vahvuusalueotteessa yksiköllä on laajasti etiikan opetusta ja tutkimusta ja sitä korostetaan myös strategisesti. Toimijavetoisessa otteessa etiikkaan panostetaan, mutta alue ei ole keskeisellä sijalla yksikön brändäyksessä. Legitimaatio-otteessa puolestaan etiikkaa ja vastuullisuutta käytetään yksikön strategisessa profiloinnissa ilman varsinaista substantiaalista kiinnostusta aihealueeseen. Uinuvassa yksikössä ei ole juuri toimintaa etiikan alueella eikä yksikkö pyri hyödyntämään sitä imagollisesti. Kuhunkin tyyppiin sijoittui yksiköitä. Ehkä hieman yllättäen toimijavetoisia yksiköitä oli vain yksi, Helsingin kauppakorkeakoulu. Tulokset viittaavat siihen, että pääsääntöisesti etiikan opetusta ja tutkimusta pyritään tuomaan aktiivisesti esiin yksikköä erottavana strategisena piirteenä tai vaihtoehtoisesti alue on jätetty selkeästi marginaaliin korkeakoulun tai tiedekunnan virallisissa ja epävirallisissa painotuksissa. Liike-elämän etiikka on joko legitimoiva profiilitekijä tai sitten siihen ei sen ristiriitaisuuden ja kiistanalaisuuden vuoksi panosteta juuri ollenkaan.
3 Erikoistutkija, YTT Merja SinkkonenTolppi Kuopion yliopisto Sosiaalihallinto, terveyshallinnon ja talouden laitos PL Kuopio puh Eettinen johtaminen sosiaalialalla Kun puhutaan hyvästä johtamisesta, etiikkaa ei voida sivuuttaa, koska käsite hyvä pitää sisällään eettisyyden merkityksen (Ciulla 1998). Johtajalla ja johtamisella on suuri merkitys työyhteisön eettisyydelle ja sen hyvinvoinnille. Johtamisen pitäisi edistää eettisten normien mukaista käyttäytymistä. Uudet eettiset arvot ja periaatteet tulisi toteuttaa vahvistamalla johtajuutta. (Salminen 2004, 17 ja 58) Johtamispätevyys voidaan jaotella esimerkiksi seuraavalla tavalla (Nikkilä 2006): - Henkilökohtaiset ominaisuudet - Johtamisen ammattipätevyys (sekä johtamisen että substanssin hallinta) - Sosiaalinen pätevyys ja - Eettinen pätevyys. Eri ammattiryhmillä ja organisaatiolla on omat eettiset ohjeensa (Aaltonen & Junkkari 2003). Johtaja voi joutua asemaan, jossa hän on kolmen erilaisen eettisen ohjeisto piirissä; oman professionaalisen ammattietiikkansa, johtajan etiikan (hyvä hallinto) ja organisaation eettisten ohjeiden. Tutkimuksessa haetaan mm. vastausta kysymykseen, ovatko nämä erilaiset eettiset ohjeistot ristiriidassa keskenään vai tukevatko ne toisiaan? Lisäksi johtajat omat arvot ja näkemykset toiminnan eettisyydestä vaikuttavat hänen ratkaisuihinsa. Vaikka johtamisen ammattipätevyydessä sosiaali- ja terveysalalla nousevat vahvasti esille kokonaisuuden hallinta, henkilöstöhallinto ja muutosjohtaminen, voidaan yksittäisen päätöksen taustalta helposti löytää ohjausvoimaltaan suurimmat talous ja lainsäädäntö. Jos talous, laki ja eettiset ohjeet ovat ristiriidassa keskenään, miten toimitaan (Martinez 1998)? Mikä on eettisten ohjeiden ja koodistojen ohjausvoima on epäselvää. Ovatko ne vain periaatteita ilman todellista vaikutusta toimintaan? Toiminnan eettisyyttä voivat toisaalta tukea tai vääristää johtajan oman lähimmän esimiehen toiminta esimerkkinä ja toisaalta tuen antajana. Samoin eettisiä ristiriitoja voivat aiheuttaa työyhteisöön syntyneet vinoumat. Lähteet Aaltonen, Tapio & Junkkari, Lari (2003) Yrityksen arvot ja etiikka. Helsinki: WSOY. Ciulla, Joanne (1998) Ethics. The Heart of Leadership. Lontoo: Praeger. Martinez, Michael J. (1998) Law versus Ethics: Reconciling Two Concepts of Public Service Ethics. Administration and Society 1998: 29, 690. Nikkilä, Juhani (2006) Johtaminen teorian ja käytännön ristiaallokoissa. Premissi 2 / 2006, 68 Pratt, John R.(1999) Management Ethics. Home Health Care Management Practice 11:60. Salminen, Ari (2004) Hyvän hallinnon etiikka. Kolmen profession arvioita hallintoja johtamistyön eettisistä kysymyksistä. Vaasan yliopiston julkaisuja. Tutkimuksia 245, Hallintotiede 29. Vaasa.
4 Aulikki Sippola Vaasan yliopisto, johtamisen laitos Taavilantie 4H puh Proaktiivinen johtaminen vastaus työvoimapulaan onko työvoiman monimuotoisuuden hyödyntämättä jättäminen haluttomuutta vai taitamattomuutta Työvoimamarkkinoiden rakenteellinen muutos vaikuttaa työyhteisöjen johtamiseen ja kehittämiseen. Tämä esitys kohdistuu monimuotoisuuden johtamiseen, ja miten siinä ilmenee vastuullisuus ja eettinen johtaminen. Monimuotoisuudella tarkoitetaan tässä esityksessä yksilöllistä erilaisuutta työkyvyssä, iässä, sukupuolessa, etnisessä tai kulttuurisessa taustassa. Se voi ilmetä esimerkiksi erilaisina näkökulmina, työntekotapoina tai asiakastarpeina. Esitys pohjautuu tekijän väitöskirjatutkimukseen, jossa tutkittiin 24 yksityistä ja julkista organisaatiota. Se tehtiin tapaustutkimuksin ja laadullisin menetelmin, pääsääntöisesti pitkittäisellä asetelmalla teema sekä ryhmähaastatteluin. Kolmessa osatutkimuksessa haastateltiin henkilöstöhallinnon johtoa ja asiantuntijoita, esimiehiä ja aihealueen asiantuntijoita; yhdessä lisäksi luottamusmiehiä. Yhdessä tutkimuksessa haastateltiin sisäisten kehitysryhmien jäseniä sekä niiden toiminnan koordinaattoreita, jotka kehittivät työyhteisöään monikulttuuriseksi. Monimuotoisuuden johtaminen on vielä uutta eikä suomalaisten työyhteisöjen johtamisessa ole vielä riittävästi huomioitu henkilöstön ja asiakaskunnan lisääntyvää monimuotoisuutta. Tulosten mukaan monimuotoista työyhteisöä rakennetaan ja johdetaan Suomessa pääasiassa reaktiivisesti, mikä näkyy vain vähäisinä muutoksina henkilöstöjohtamisessa. Reaktiiviset organisaatiot vetoavat usein tasa-arvoon ja lainsäädäntöön ja kohtelevat työntekijöitään samoin periaattein. Tyypillisesti muutettiin vain rekrytointi- ja perehdytysmenetelmiä uuden työvoiman saamiseksi ja pyrittiin maahanmuuttajien nopeaan sulauttamiseen olemassa oleviin järjestelmiin, työkulttuuriin ja tapoihin. Vain muutaman organisaation johto pitää kulttuurista monimuotoisuutta investointina ja uuden kyvykkyyspotentiaalin tai oppimisen lähteenä. Hyötyinä nähtiin työvoiman saatavuuden helpottuminen, rekrytointikulujen ja vaihtuvuuden aleneminen sekä asiakaspalvelun ja yrityskuvan parantuminen. Lisäarvon tuottaminen edellyttää johtamisen proaktiivisuutta eli tietoista eriarvoisuuden vähentämistä ja sosiaalista vastuunottoa: henkilöstöjohtamisen politiikkojen ja järjestelmien oikeudenmukaisuutta, asenteiden ja lopulta koko toimintakulttuurin muutosta. Monimuotoisuuden tukeminen on erityisesti rekrytoinnin jälkeistä taitoa motivoida ja arvioida työsuoritusta objektiivisesti yksilön tausta ja lähtökohdat huomioiden.
5 Tuomo Peltonen Oulun yliopisto, taloustieteiden tiedekunta puh Postmoderni eettinen teoria ja moraalinen johtaja: käsitteellistä hahmottelua Postmoderni etiikan teoria (esim. Kelemen & Peltonen, 2001) on vaikuttanut jonkin verran liike-elämän ja johtamisen etiikan keskusteluihin, vaikka sen suurin anti onkin tähän mennessä kohdistunut organisaatioteorian keskusteluihin (mm. Parker, 1998; Parker et al. 2005). Yleisellä tasolla postmoderni etiikan teoria pyrkii siirtämään moraalista toimintaa koskevia keskusteluja kohti tilanteellista ja omatunnollista herkkyyttä. Moraalinen impulssi (Bauman, 1993) tai minuustekniikat (Foucault, 1983) ovat tällöin keskeisemmässä asemassa kuin eettiset periaatteet. Organisaatioiden eettisyyden tarkastelussa postmodernin teorian anti voisi kohdistua nimenomaan avainhenkilöiden subjektiviteetin asemaan moraalisen herkkyyden rakentumisessa. Organisatorisen ja johtamisen etiikan postmoderni käänne ei kuitenkaan ole juurikaan vaikuttanut johtamistyön ja johtajuuden käsitteellistämistä koskeviin keskusteluihin (vrt. esim. Willmott, 1997; Watson, 1998). Tämän paperin tarkoituksena on hahmotella moraalisen johtajan käsitteellinen malli, joka nojaa postmodernin teorian näkemyksiin. Moraalisen johtajan ontologian lähtökohtana on eettisesti virittynyt ja herkistynyt ihminen tai aktantti (Law, 1994), jonka toimijuutta edeltää Baumanilainen toisesta välittäminen. Moraalisesti refleksiiviseen subjektiin nähden toissijaisena rakentuu käytännöllinen toimija, joka on tuttu johtajien havainnointitutkimuksista (Mintzberg, 1973; Kotter, 1982). Tästä loogisesti seuraavana näyttäytyy johtamisen teknisinstrumentaalinen luonne, jota edustavat klassinen johtamisteoria ja tieteellinen liikkeenjohto (Fayol, 1916; Taylor, 1911). Moraaliseen impulssiin nojaava johtajaihminen on perimmäinen johtajuuden taso, jonka varassa muut lepäävät. Esitys on osa kirjaprojektia Johtaminen ja organisointi.
6 Johanna Kujala, dosentti, KTT Johtamistieteiden laitos Tampereen yliopisto Eettiset teoriat ja moraaliset päätökset: Suomalaisten johtajien päätöksenteko liiketoiminnan ongelmatilanteissa Tutkimuksessani olen kiinnostunut siitä, miten suomalaiset johtajat tekevät moraalisia päätöksiä kohdatessaan liiketoimintaan liittyviä ongelmia. Tutkimusaineisto on koottu kaikille suomalaisten yli sadan työntekijän teollisuusyritysten johtajille kohdistetulla kyselyllä vuonna Kyselylomakkeessa johtajille esitettiin kuusi erilaista moraalista ongelmatilannetta ja heitä pyydettiin arvioimaan tilanteita eettisten teorioiden mukaisia vaihtoehtoja sisältävällä asteikolla (ks. Kujala 2001). Asenneasteikon lisäksi johtajia pyydettiin kertomaan omin sanoin, mitä he olisivat tehneet vastaavassa tilanteessa. Tässä tutkimuspaperissa analysoin johtajien vastauksia kyselylomakkeen avoimiin kysymyksiin. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat etiikan teoriat kuten velvollisuusetiikka, seurausetiikka, relativismi ja oikeudenmukaisuusteoria (ks. esim. Reidenbach & Robin 1990). Aineiston analyysissä pyrin kulttuuristen jäsennysten metodin (Alasuutari 1997) avulla ymmärtämään johtajien päätöksenteon perusteita eri tilanteissa. Tutkimukseni tuloksena esitän synteesin suomalaisten johtajien moraalisesta päätöksenteosta. Pyrin synteesissäni käsitteellistämään empiirisen aineiston analyysin tuloksia siten, että voin esittää alustavan viitekehyksen tai typologian johtajien moraalisesta päätöksenteosta. Lähteet Alasuutari, Pertti Researching Culture. Qualitative Method and Cultural Studies. London: Sage. Kujala, J A Multidimensional Approach to Finnish Managers Moral Decision Making, Journal of Business Ethics 34(3 4), Reidenbach, R. E. & Robin, D. P Toward the Development of a Multidimensional Scale for Improving Evaluations of Business Ethics, Journal ofbusiness Ethics 9,
Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?
Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen
LisätiedotMonimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä
Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija Ratko-menetelmä tarjoaa keinoja rakentaa monimuotoisuutta arvostavia
LisätiedotMonimuotoisuutta tukeva johtaminen
Monimuotoisuutta tukeva johtaminen Yhdenvertaisuus työelämässä seminaari 30.11.2017 Vates Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija, FIBS FIBS auttaa yhteistyö tekemään ja parempaa vaikuttaminen
LisätiedotSuomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari 28.5.2013. Novetos Oy Tapio Aaltonen
Suomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari Yrityksen arvot ja etiikka 28.5.2013 Novetos Oy Tapio Aaltonen Kirjojani Kirjojani Teemoja Mitä on etiikka Ajattelu ja säännöt Arvot, etiikka, kulttuuri
LisätiedotMuutokset näkyvät punaisella
SYKSY 2016 VAPAASTI VALITTAVAT Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset näkyvät punaisella 2.-3. lv HOIT3608 ARTIKKELIAKATEMIA 5 op Opettajat: Anna Axelin ja Minna Stolt Opetusmuoto:
LisätiedotRatuke. Onko etiikalla roolia työturvallisuudessa? 30.10.2012. Novetos Oy Tapio Aaltonen
Ratuke Onko etiikalla roolia työturvallisuudessa? 30.10.2012 Novetos Oy Tapio Aaltonen Taustakysymyksiä Mitä on etiikka Turvallisuuden ulottuvuuksia Työkulttuuri Eettinen johtaminen 29.10.2012 Arvot ja
LisätiedotFarmaseuttinen etiikka
Farmaseuttinen etiikka Johdatus moraalifilosofiseen ajatteluun Luento 2. Farmasian tdk. 1.11. Markus Neuvonen markus.neuvonen@helsinki.fi http://blogs.helsinki.fi/amoneuvo Lyhyt katsaus kurssin sisältöihin
LisätiedotMonikulttuurisen koulun johtajuus 2
Monikulttuurisen koulun johtajuus 2 inklusiivinen koulukulttuuri (Walker 2004) rehtori kiinnittää huomion kaikkia oppilaita osallistaviin rakenteisiin ja ulottaa osallisuuden myös koulun ulkopuoliseen
LisätiedotEettisten teorioiden tasot
Eettisten teorioiden tasot ETENE 7.12.2010 Olli Loukola Käytännöllinen filosofia, Politiikan & talouden tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto 1 MORAALIN OSA-ALUEET eli moraali sosiaalisena instituutiona
LisätiedotJohtamisen strategisuus hyvinvointipalvelujen kehittämisessä. Johanna Lammintakanen ma. Professori Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos
Johtamisen strategisuus hyvinvointipalvelujen kehittämisessä Johanna Lammintakanen ma. Professori Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Johtamisen strategisuus Strategia, visio, missio Mintzberg (1998)
LisätiedotMirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori
Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Oppimisprosessi Kansallisesti sosiaali- ja terveys- ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä johdettu Alueellisiin tarpeisiin räätälöity Lasten ja nuorten hyvinvoinnin
LisätiedotSosiaalityön eettisyys 2014 kommentti hajatelma puheenvuoro
Sosiaalityön eettisyys 2014 kommentti hajatelma puheenvuoro Sari Rissanen, professori (oa), sosiaalityö, erityisesti hyvinvointipalvelut, varadekaani Teemoja: Kosketuspinta eettisyyteen (esim. tulevaisuuden
LisätiedotSosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot
OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUKSEN ERIKOISTUMISOPINNOT, TUKEA LAPSELLE KUMPPANUUTTA KASVATTAJALLE
LisätiedotIHANTEET JA ARKI PÄIHTEIDEN KÄYTÖN PUHEEKSIOTTOTILANTEISSA PÄIVYSTYSVASTAANOTOILLA
IHANTEET JA ARKI PÄIHTEIDEN KÄYTÖN PUHEEKSIOTTOTILANTEISSA PÄIVYSTYSVASTAANOTOILLA Minna-Maria Behm, TtT, henkilöstöasiantuntija Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän
LisätiedotIntegriteetin loukkaukset: mikä on yritysjohdon vastuu hyvän esimerkin näyttäjänä? Ari Salminen Hyvä yritys ja sen muodot seminaari 10.4.
Integriteetin loukkaukset: mikä on yritysjohdon vastuu hyvän esimerkin näyttäjänä? Ari Salminen Hyvä yritys ja sen muodot seminaari 10.4.2018 Esitys Muutama sana hyveestä, ja johtamisen hyveistä Johdon
LisätiedotTulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet
Kuntamarkkinat 12.9.2018 Muutos onnistuu strategisella henkilöstöjohtamisella - seminaari Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet Professori Vuokko Niiranen Sosiaali- ja terveysjohtamisen
LisätiedotSEURAA NETTILUKKARIA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY 2014 VAPAASTI VALITTAVAT
SYKSY 2014 VAPAASTI VALITTAVAT Tämä on alustava lukujärjestys! Seuraa nettilukkaria päivitysten havaitsemiseksi. Seuraa opintojakson oikeassa yläkulmassa olevaa päivämäärää niin tiedät, koska aikataulua
LisätiedotArvot ja eettinen johtaminen
Arvot ja eettinen johtaminen Erika Heiskanen +358 40 7466798 erika.heiskanen@juuriharja.fi Juuriharja Consulting Group Oy Eettinen strategia Eettinen johtaminen Eettinen kulttuuri Valmennamme kestävään
LisätiedotMonikulttuuriset yritykset
Monikulttuuriset yritykset 23.11.2017 Projektijohtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamari markku.lahtinen@chamber.fi Twitter: @Fondeo COME www.come2.fi Kauppakamari Perustettu 1917 Keskuskauppakamari
LisätiedotTavoitteet: Kurssilla tarkastellaan viestintää johtamisen ja asiantuntijatyön näkökulmasta. Teoreettisesti kurssi nojaa. dynaamisiin muutosmalleihin
Johtajuus ja asiantuntijaviestintä Yleistä Leif Åberg kevät 2012 Aika ja paikka: 20.01. - 02.03.2012 perjantaisin kello 9-13 Unioninkatu 40, sali 6 Kurssi on viestinnän erikoiskurssi (5 op), tai osa Johtamisen
LisätiedotSeinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö
Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Koulut vastaajaryhmittäin Yleistä Kysely toteutettiin syysloman jälkeisillä kolmella viikolla.
LisätiedotTYÖHYVINVOINTIMYLLYT
TYÖHYVINVOINTIKARTOITUS TYÖHYVINVOINTIMYLLYT STRATEGINEN TYÖHYVINVOINTI JOHTAMINEN TYÖSSÄ JAKSAMINEN KOGNITIIVINEN ERGONOMIA M i k s i h y v i n v o i n t i k a r t o i t u s? Yhä useampi yritys on huomannut
LisätiedotKokemuksia eettisen tapauskeskustelun käytöstä Tampereella
Kokemuksia eettisen tapauskeskustelun käytöstä Tampereella 28.3.2019 Tanja Saarela perinnöllisyyslääketieteen el vs. yl Tays perinnöllisyyspoliklinikka Miksi MCD? Terveydenhuollossa työntekijöillä on paljon
LisätiedotReserviläisjohtajana sodassa
Reserviläisjohtajana sodassa 1939-1944 Vaikeiden johtamistilanteiden kokemukselliset kategoriat KTT Jukka I. Mattila 2018 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu 1 1.1 Tutkimuksen aihe Teemana reserviläisten
LisätiedotSosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla
LisätiedotTYÖYHTEISÖN TASA-ARVO
TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon
LisätiedotYliopiston ajatus ja strateginen johtaminen
Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen Sosiologipäivät, Kuopio Korkeakoulutuksen sosiologia -työryhmä Jarkko Tirronen YTT Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus jarkko.tirronen@uef.fi Jarkko Tirronen
LisätiedotOPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus
OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS
LisätiedotLuento 10. Moraalia määrittävät piirteet Timo Airaksinen: Moraalifilosofia, 1987
Luento 10 Neljä moraalia määrittävää piirrettä & Moraaliteorioiden arvioinnin standardit & Analyyttisen etiikan peruskysymykset Moraalia määrittävät piirteet Timo Airaksinen: Moraalifilosofia, 1987 Kun
LisätiedotOpetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa
Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät 9.10.11.2011 Laurea Vuokko Kohtamäki, Tampereen yliopisto/ Higher Education Group Lähtökohtia
LisätiedotSinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto!
Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! 15 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta Insinööri (ylempi AMK) Kemiantekniikka Projektijohtaminen Tekniikka (sis. Marine Technology,
LisätiedotSOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA
SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA Sovunrakennushanke Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä Kirkon johtamisforum 2018 1 Hanke sovittelumenettelystä Hanke sovittelumenettelystä vuosina 2015 2016.
LisätiedotSimulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa
Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa TAITO2017 Osaamisen ydintä etsimässä. Taitokeskus, Tampere 25.- 26.4.2017 Piia Silvennoinen & Outi Ahonen
Lisätiedotjohdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa
Uudistuva ja vuorovaikutteinen johtaminen johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa K a u p u n g
Lisätiedot5. Oppi ja moraali. Erottaako oppi vai etiikka?
5. Oppi ja moraali Suomen ev.-lut. kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon väliset neuvottelut oppikysymykset (pelastus, sakramentit jne.) sosiaalieettinen teema (rauhantyö) TA 4/2016 (myös teologia.fi)
LisätiedotOrganisaatiokäyttäytyminen ja alan suomalaisia tutkimuksia
Organisaatiokäyttäytyminen ja alan suomalaisia tutkimuksia Alan perusteos: Pauli Juuti (1999, 2006) Organisaatiokäyttäytyminen. Otava, Keuruu. ( ) soveltava tieteenala, jonka tavoitteena on ymmärtää ihmisten
LisätiedotJulkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi
Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,
LisätiedotEsimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot
ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn
LisätiedotAIKUISSOSIAALITYÖ KUNNAN PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ
Julkaisun voi tilata osoitteesta www.socom.fi/julkaisut.html AIKUISSOSIAALITYÖ KUNNAN PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ Tutkimus aikuissosiaalityön yleisestä luonteesta, tiedosta ja toiminnasta Kaakkois-Suomen sosiaalialan
LisätiedotMaisteri-info. kevät
Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,
LisätiedotTorstai Mikkeli
Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla
LisätiedotMinna Rauas. Nuorisotyölle eettinen ohjeistus
Minna Rauas Nuorisotyölle eettinen ohjeistus Työryhmä: *Suvi Kuikka (pj/nuoli ry) *Markus Söderlund (Allianssi), *Annikki Kluukeri Jokinen (Humak), *Marika Punamäki (Mamk/Juvenia) *Tomi Kiilakoski (nuorisotutkimus)
LisätiedotMillainen on perheystävällinen työpaikka?
Millainen on perheystävällinen työpaikka? Lapsifoorumi 2019 Eija Koivuranta Väestöliitto 10.1.2019 1 Miten perheystävällisyys hyödyttää työpaikoilla ja yhteiskunnassa? 1. Konkreettiset teot vaikuttavat
LisätiedotOULU Paikallinen työn merkitys, ohjaaminen ja eteneminen
OULU 23.1.2014 Paikallinen työn merkitys, ohjaaminen ja eteneminen Paikallisen työn merkitys ja ohjaaminen Opetussuunnitelmatyön tasot ja strategisen ja pedagogisen johtamisen tehtävät Paikallisen opetussuunnitelmatyön
LisätiedotTutkimushanke Satakunnan elinkeinoelämä monikulttuurisuuden kohtaajana
Tutkimushanke Satakunnan elinkeinoelämä monikulttuurisuuden kohtaajana Haaga-Helia 15.11.2010 Eila Minkkinen SISÄLTÖ Lähtökohdat Tavoitteet ja rajaukset Tutkimustiedon hyödyntäminen Aineisto ja menetelmät
LisätiedotKeinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.
Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Olisiko nyt jo aika kääntää katse henkilöstökustannuksista kasvun tekijöiksi? 11 % suomalaisista työntekijöistä on sitoutunut työnantajaansa
LisätiedotLataa Hoivan ja hoidon lähijohtaminen - Kim Aarva. Lataa
Lataa Hoivan ja hoidon lähijohtaminen - Kim Aarva Lataa Kirjailija: Kim Aarva ISBN: 9789514477393 Sivumäärä: 297 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.81 Mb Tutkimus käsittelee vanhuspalvelujen piirissä tehtävää
LisätiedotAVAINSANAT. Arja Jämsén (toim.) JOHDA SOSIAALIALAA! PUHEENVUOROJA JA NÄKÖKULMIA. Yleinen kymmenluokittelu (UDK): 364; 364.4.07; 005.95/.96; 65.012.
AVAINSANAT Arja Jämsén (toim.) JOHDA SOSIAALIALAA! PUHEENVUOROJA JA NÄKÖKULMIA Yleinen kymmenluokittelu (UDK): 364; 364.4.07; 005.95/.96; 65.012.4 Yleinen suomalainen asiasanasto (YSA): sosiaalihuolto;
LisätiedotPro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä
Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.
LisätiedotNäkökulmia verkostojen ja luottamuksen johtamiseen
Technopolis Business Breakfast Näkökulmia verkostojen ja luottamuksen johtamiseen Technopolis Innova, Piippukatu 11, Jyväskylä 31.8.2012 klo 8.30-9.45 Auvinen, Tommi (KTL, MTI), yliopistonopettaja Sajasalo,
LisätiedotYSOS18 Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Sosiaaliala, Ylempi AMK-tutkinto
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YSOS18 Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Sosiaaliala, Ylempi AMK-tutkinto perustuu kolmelle pääteemalle: sosialialan sisällöllinen osaaminen, kehittäminen ja tutkiminen
LisätiedotKoulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo
Oulun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Terveystieteiden laitos PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman
LisätiedotTutkittua tietoa työtehtävien räätälöinnistä - RATKO-mallin soveltaminen työyhteisössä
Tutkittua tietoa työtehtävien räätälöinnistä - RATKO-mallin soveltaminen työyhteisössä RATKO-MALLI JOHTAMISEN NÄKÖKULMASTA -seminaari 13.10.2015 Tampere Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija,
LisätiedotJohtajan muuttuva työ sosiaali- ja terveydenhuollossa
STM, TTL Johtamisen kehittämisverkosto, 28.5.2013 Johtajan muuttuva työ sosiaali- ja terveydenhuollossa Johtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa JOHTAVAT www.uef.fi/stj/johtavat-hanke Professori Vuokko
LisätiedotPolitiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Perustuu väitöskirjaan Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995 2010 Faculty of Social Sciences Näin se kirjoitetaan n Johdanto
LisätiedotSOSIAALITYÖN ARVOT JA JOHTAMINEN. Sosiaalityön johtamisen kehittämisrakenne Rovaniemi 1.12.2009 Anneli Pohjola
SOSIAALITYÖN ARVOT JA JOHTAMINEN Sosiaalityön johtamisen kehittämisrakenne Rovaniemi 1.12.2009 Anneli Pohjola Eri aikakausien ratkaisuvaihtoehdot Lainsäädäntö Organisaatiomuutokset Verkostot Kehittämisprojektit
LisätiedotEettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela
Eettinen Johtaminen To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela ROHKEUS REALISMI TULOS VISIO ETIIKKA Sisältö Eettisyys ja yksilön perustarpeet Ohjaavat periaatteet Eettinen toiminta, tarkoitus ja
LisätiedotTyöhyvinvointi ja tuottavuus
Työhyvinvointi ja tuottavuus DI HTT Marko Kesti marko.kesti@mcompetence.com EVP HRM-Performance, Mcompetence Oy Researcher, Lapin Yliopisto Tietokirjailija, Suomen tietokirjailijat ry Henkilöstö on yrityksen
LisätiedotMaster-tutkinnot Turun AMK:ssa
Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät
LisätiedotITSENSÄ JOHTAMINEN KOTIHOIDON ESIMIEHEN TYÖSSÄ
ITSENSÄ JOHTAMINEN KOTIHOIDON ESIMIEHEN TYÖSSÄ Jonna Luhtaniemi Taija Rämä 2017 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 OPINNÄYTETYÖN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT... 3 3 OPINNÄYTETYÖN TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET... 4 4 LOPUKSI...
LisätiedotHenkilöstöjohtaja johdon kumppanina
Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina HR-verkoston ideatyöpaja 2/2013 15.10.2013 henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Espoon kaupunki HR -historiaa Suomessa 1950-luvulle saakka työsuhdeasioita, rekrytointi-
LisätiedotMikko Satuli Koulutuksen kautta työelämään työnantajan näkökulma
Mikko Satuli 3.4.2017 Koulutuksen kautta työelämään työnantajan näkökulma Työllisten tarve rakentamisessa Rakentamisen määrä tulevaisuudessa Rakentaminen ei lopu koskaan Kaupungistuminen jatkuu suurena
LisätiedotMiksi tarvitaan organisaatioviestinnän POPprofessuuria?
Miksi tarvitaan organisaatioviestinnän POPprofessuuria? Viestijöiden työkuva on suuressa muutoksessa ja ala kasvaa Viestinnän tekeminen ja kokeminen siirtyy verkkoon ja digitaalisiin kanaviin. Digitaalisuus
LisätiedotABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013
ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian
LisätiedotCase työpaja: Botnia. TM21 Sidosryhmät ja moraalinen vastuu 10. 11. 2009 Pia Lotila
Case työpaja: Botnia TM21 Sidosryhmät ja moraalinen vastuu 10. 11. 2009 Pia Lotila Case opetuksen tavoitteet Perustuu keskusteluun: omien näkemysten esittäminen ja toisten kuunteleminen Tiedon soveltaminen
LisätiedotArtikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä
Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Hoitotieteen valtakunnallinen tutkijakoulu 30.3.2010 Päivikki Koponen, TtT, erikoistutkija THL TA1: Hyvinvointi ja terveyspolitiikat toimiala VETO:
LisätiedotMPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010
MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa
LisätiedotOSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari
OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ Petri Haltia Osataan!-seminaari 27.9.2012 KESU 2011-2016: KORKEAKOULUJEN AIKUISKOULUTUKSELLA LAAJENNETAAN JA PÄIVITETÄÄN OSAAMISTA Lähtökohtia Lähes kolmasosalla korkeakouluihin
LisätiedotEsitykseni perustuu pääosin
Opetustoiminnan johtaminen osana Helsingin yliopiston akateemisten johtajien työnkuvaa. Anne Nevgi 17.3.2009 Esitykseni perustuu pääosin Maija Viitasalo: pro gradu tutkielma: Opetustoiminnan johtaminen
LisätiedotYhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut
Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut 16.4.2015 VARHAISKASVATUKSEN STRATEGISET VALINNAT 2011-2015
LisätiedotAloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen
Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa
LisätiedotLataa Kuluttajat ristiriitojen maailmassa. Lataa
Lataa Kuluttajat ristiriitojen maailmassa Lataa ISBN: 9789524762601 Sivumäärä: 165 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.99 Mb Tässä tutkimuksessa rakennetaan ymmärrystä kuluttamisen ristiriitaisuudesta ruoan
LisätiedotWifi-tunnus: royalmeeting salasana: rr-crowne
Wifi-tunnus: royalmeeting salasana: rr-crowne Tavoitteena hyvin toimiva ja johdettu korkeakouluyhteisö Ylijohtaja Tapio Kosunen 5.4.2017, Helsinki Yliopisto- ja ammattikorkeakouluuudistusten vaikutusten
LisätiedotMonimuotoisuutta tukevalla johtamisella uusia toimintatapoja. Mitä tutkimuksesta nousi esiin?
Monimuotoisuutta tukevalla johtamisella uusia toimintatapoja. Mitä tutkimuksesta nousi esiin? 19.5.2015 KAIKILLE SOPIVA TYÖ! -seminaari Aulikki Sippola, KTT, FIBS yritysvastuuverkosto FIBS johtava yhteiskunta/yritysvastuun
Lisätiedotarkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali
Etiikan teoriat Katse s. 133-149 etiikka = 1) moraalin ja moraalikäsitysten tutkimista 2) tavat perustella sitä, mikä on moraalisesti hyvää tai oikein ja pahaa tai väärin arkikielessä etiikka on lähes
LisätiedotYrityksen eettinen yhteiskuntavastuu
Yrityksen eettinen yhteiskuntavastuu Ethical Leadership and Management Symposium Laurea Tikkurila Timo Ryynänen www.laurea.fi Workshopin tavoitteina ovat Perehtyä eettisen johtamisen keskeiseen pilariin,
LisätiedotHYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM
HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT
LisätiedotMiten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?
Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,
LisätiedotJohtajuus ja asiantuntijaviestintä
Johtajuus ja asiantuntijaviestintä Leif Åberg syyslukukausi 2010 12.11. - 17.12.2009 perjantaisin kello 9-13 Unioninkatu 40, sali 6 Kurssi on viestinnän erikoiskurssi (5 op), tai osa Johtamisen sivuainekokonaisuutta
LisätiedotMonikulttuurisuus työyhteisössä. Kontulan vanhustenkeskus, osasto 5 Eeva Oinonen
Monikulttuurisuus työyhteisössä Kontulan vanhustenkeskus, osasto 5 Eeva Oinonen 31.5.2011 Kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen suurin haaste ei ole vieraan kulttuurin tuntemus, vaan oman kulttuurin tuntemus
LisätiedotLaadullinen tutkimus. KTT Riku Oksman
Laadullinen tutkimus KTT Riku Oksman Kurssin tavoitteet oppia ymmärtämään laadullisen tutkimuksen yleisluonnetta oppia soveltamaan keskeisimpiä laadullisia aineiston hankinnan ja analysoinnin menetelmiä
LisätiedotValmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen
Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-
LisätiedotJohtajuuden uudet haasteet
Johtajuuden uudet haasteet Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät 28.9.2011 Oulu Riitta Helosvuori Sisältöalueet Muuttuvat toiminta-alueet Muutosjohtaminen - diakonaatti - työyhteisön hengellisyyden hoitaminen
LisätiedotMiten minun tulisi toimia, jotta toimisin oikein?
Miten minun tulisi toimia, jotta toimisin oikein? Verkkopohjainen dilemmakeskustelu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden eettisen ajattelun kehittäjänä Soile Juujärvi ja Kaija Pesso SULOP 2013 3/7/2013
LisätiedotEtiikan mahdollisuudesta tieteenä. Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto
Etiikan mahdollisuudesta tieteenä Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto Etiikka tieteenä? Filosofit ja ei-filosofit eivät pidä etiikkaa tieteenä Tiede tutkii sitä, miten asiat ovat, ei miten asioiden tulisi
LisätiedotVaikuttava terveydenhuolto
Yhteistyöllä näyttöä ja vaikuttavuutta terveydenhuoltoon 14.4.2011 Arja Holopainen, TtT, johtaja Suomen JBI yhteistyökeskus Hoitotyön Tutkimussäätiö Vaikuttava terveydenhuolto Potilaan hoidon päätösten
LisätiedotMielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op
Turun Ammattikorkeakoulu Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Ajankohta 12.09.2019-15.05.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Turun AMK, Joukahaisenkatu 3, Turku Hinta 1500 (alv 0%).
LisätiedotKestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa
Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Piia Nurmi projektijohtaja Turun kauppakorkeakoulu Vastuullisen liiketoiminnan keskus (CeReB) Tulevaisuuden tutkimuskeskus piia.nurmi@tse.fi
LisätiedotOpintokokonaisuudet: Hallinto-osaaminen Eurooppahallinto Ympäristöala. Hallinto-osaamisen opinnot. Opintojaksokuvaukset
Opintokokonaisuudet: Hallinto-osaaminen Eurooppahallinto Ympäristöala Hallinto-osaamisen opinnot Hallinto-osaamisen opintojaksot: ALUE1001 Yhteiskunnan alueellinen organisoituminen (5 op) FILO1001 Filosofian
LisätiedotLyhyesti viime kerran keskeisimmät asiat. Tämä luento: Sidosryhmät, yhteiskuntavastuu. Etiikka ja moraali johtamisessa. Yhteenveto.
Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta Johtamisen sivuainekokonaisuus Lyhyesti viime kerran keskeisimmät asiat. Tämä luento: Sidosryhmät, yhteiskunta. Etiikka ja moraali johtamisessa. Korruptio
LisätiedotLapin sosiaalityön ja sosiaalialan opetus- ja tutkimuskeskus (ESR -hanke)
Lapin sosiaalityön ja sosiaalialan opetus- ja tutkimuskeskus (ESR -hanke) Savotta -pilotti Opetuksen toteutus NRO I - kevät syksy 2012 (Voitto Kuosmanen) Sosiaalialan koulutusohjelma (Kemi-Tornion AMK)
LisätiedotMuuttuva työ. Sebastian Franckenhaeuser 2018
Muuttuva työ Sebastian Franckenhaeuser 2018 1 Mobiliteetin hyödyntäminen tärkeä kehityskohde suomalaisorganisaatioissa Mobiliteetin hyödyntäminen on korkealla suomalaisten organisaatioiden investointiprioriteeteissa
LisätiedotKotoutumiskoulutuksen arviointi. Riina Humalajoki
Kotoutumiskoulutuksen arviointi Riina Humalajoki Osallisena Suomessa -hanke Laki kotouttamisesta uudistui 2009. Laki sisältää Osallisena Suomessa kokeilulakihankkeen, jonka toimikausi on 22.3.2010-30.6.2013.
LisätiedotLapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka
Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Erilaiset aineistot yhteiskuntatieteissä - Esimerkkeinä lastensuojelu-
LisätiedotPÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö
PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava
LisätiedotPedagoginen johtaminen - työpaja
Pedagoginen johtaminen - työpaja Oppimisseikkailu 2017 7.3.2017 Anne Nevgi (HYPE) ja Jaanika Blomster (Viikki), Jussi Merenmies (Meilahti), Leila Niemi-Murola (Meilahti) ja Hanna Vehkamäki (Kumpula) Työpajan
LisätiedotURHEILUJOHTAMINEN - SIVUAINEOPINNOT 30 OP
1 (5) URHEILUJOHTAMINEN - SIVUAINEOPINNOT 30 OP Urheilujohtamisen sivuaineopinnoissa syvennytään urheilujohtamisen tematiikkaan monesta eri näkökulmasta. Opintojaksoissa perehdytään urheilujohtamisen teoriaan
Lisätiedot