Saamelaisnuorten hyvinvointi Tuloksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saamelaisnuorten hyvinvointi Tuloksia"

Transkriptio

1 Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa (ESR) Riikka Sutinen Sari Guttorm Lydia Heikkilä Saamelaisnuorten hyvinvointi Tuloksia Nuorten Hyvinvoinnin Ankkurit Lapissa hankkeen tavoitteena oli peruskoulun jälkeisessä siirtymävaiheessa elävien lappilaisten nuorten psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilan sekä siihen vaikuttavien tekijöiden selvittäminen. Hanke pyrki luomaan kokonaiskuvaa, eivätkä paikalliset tai etniset erot olleet päähuomion kohteina. Saamelaisuus nousi kuitenkin esiin hyvinvointiselvityksen yhteydessä antaen suuntaviivoja lähempään tarkasteluun. Saamelaisalueen kunnista Inari oli yksi hankkeen osatoteuttajista. Hankkeeseen sisältyvä nuorten hyvinvointiselvitys suoritettiin kuitenkin kaikissa saamelaisalueen kunnissa (Utsjoki, Enontekiö, Sodankylän kunnan pohjoisosa). Selvitykseen osallistui yhteensä 55 saamelaiseksi itsensä kokevaa nuorta. Vuonna 2009 suoritettuun lomakekyselyyn vastasi 51 saamelaista yhdeksäsluokkalaista ja vuonna 2010 tehtyihin yksilöhaastatteluihin osallistui neljä saamelaisnuorta. Seuraavassa esitellään lyhyesti tärkeimpiä tuloksia saamelaisnuorten vastauksista perheen ja tulevaisuuden näkökulmista niiden myöhempää hyödyntämistä varten. PERHE Yhteinen ajatus [elämästä] ihmisten kesken Sápmissa tuntuu sellaiselta isolta perheeltä, tietää mitä tekee ja kuka kuuluu mihin. (18) [Onni] tulee perheestä ja suvusta saamelaisympäristössä, jos vertaa suomalaisiin, niin suurempi vaikutus...se on enemmän niin kuin perhe. (1)

2 Kuvio 1. Perheen sosiaalinen tuki, samaa mieltä (%) "Kotonani on turvallinen ilmapiiri" "Minulla on lämpimät suhteet perheenjäseniini" Kuvio 2. Perheen vaikeudet, samaa mieltä (%) "Perheessäni on ongelmia, joiden ratkaisemiseen tarvittaisiin apua" "Perheenjäseneni eivät tule toimeen keskenään" "Perheessäni käytetään liikaa alkoholia" "Perheenjäsenilläni on sairauksia, jotka vaikeuttavat elämää"

3 Kuvio 3. Väkivaltakokemukset kotona (%) Henkinen Fyysinen Seksuaalinen Hyvinvointiselvityksen mukaan perheen ja suvun merkitys on saamelaisnuorille suuri. Saamelaisnuoret kokivat kuitenkin, että heillä oli jonkin verran enemmän kotiin ja perheelämään liittyviä pulmia kuin kyselyyn keskimäärin vastanneilla. Saamelaisnuorten vastaajamäärä on huomattavasti pienempi koko aineistoon verrattuna, minkä vuoksi tulokset eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Tulosten perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä saamelaisnuorten perhetilanteesta, vaan ne antavat suuntaviivoja jatkotutkimuksiin ja selvityksiin.

4 TULEVAISUUS Kuvio 4. Tulevaisuuden huolenaiheet (%) Ilmastonmuutos Ympäristön tuhoutuminen 70 Sodat ja terrorismi 66 Eriarvoisuus Köyhyys 74 Työttömyys Päihdeongelmat Mielenterveysongelmat Oman kulttuurin säilyminen Selvityksen mukaan saamelaisnuoret ovat muihin nuoriin verrattuna enemmän huolissaan erilaisista tulevaisuuteensa vaikuttavista asioista. Erityisesti saamelaisnuoret ovat huolissaan oman kulttuurinsa säilymisestä, ilmaston muutoksista ja ympäristön tuhoutumisesta. Sen lisäksi myös sosiaaliseksi luokiteltavat huolenaiheet, kuten köyhyys, eriarvoisuus ja mielenterveys- sekä päihdeongelmat huolestuttavat saamelaisnuoria keskimäärin muita enemmän. Tulos voi liittyä pitkään jatkuneeseen saamelaiskulttuuriin murrokseen, joka muuttaa perinteisiä saamelaisten elinolosuhteita heijastuen myös nuorten tulevaisuuden kuvaan ja odotuksiin. Poronhoito ja vähän tuo kalastaminen suku on aika tärkeä (17) Saamelaisuuden merkitys nuorten elämässä näyttäytyy suvun ja perheen tärkeänä asemana, saamen kielen asemana sekä perinteisten elinkeinojen ja elämäntapojen roolina. Valtaosa nuorista käyttää arkiympäristössään aktiivisesti saamen kieltä ja moni kokee sen tärkeimmäksi identiteetin muodostajaksi. Osalle nuorista saamelaisuus on niin itsestään selvä asia, etteivät he osanneet kuvailla sen merkitystä. [Saamelaisuus] ei vaikuta elämääni mitenkään. (11)

5 POHDINTA Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa -hankkeen selvityksen tulokset osoittavat, että saamelaisnuorten kokemukset, elämäntavat ja arvostukset eroavat jonkin verran paikkakunnan muiden nuorten sekä muiden lappilaisten nuorten kokemuksista. Saamelaisnuorten vastauksista nousi esiin saamen kielen ja kulttuurin vahva merkitys nimenomaan perinteisten elinkeinojen ja elämäntapojen jatkumisen kautta. Myös suvun ja perheen merkitys korostui saamelaisnuorten vastauksissa. Vastauksista voidaan tulkita myös joitakin piirteitä luontosuhteen erilaisuudesta. Lomakekyselyn kysymystenasettelun puitteissa näitä aiheita pystyttiin lähestymään vain etäisesti, eikä saamelaisnuorten haastattelujen suppea määrä tuo riittävää lisävalaistusta asiaan. Tähän tematiikkaan liittyviä kysymyksiä on tutkittu Suomessa vähän. Tämä selvitystulos vahvistaa osaltaan sitä näkemystä, että jatkossa on tarve selvittää yksityiskohtaisemmin hyvinvoinnin kulttuurisia ulottuvuuksia sekä eroja. On tarpeen selvittää mikä merkitys kielellä ja kulttuurilla, suku- ja perheyhteydellä sekä perinteisillä elinkeinoilla ja elämäntavalla on saamelaisnuorten elämässä ja heidän hyvinvointinsa ja identiteettinsä rakentajana sekä miten eri väestöryhmien koettu hyvinvointi eroaa, jotta hyvinvointipolitiikassa ja palvelutuotannossa voidaan vastata paremmin eriytyviin tarpeisiin. Lisää tietoa saamelaisnuorten hyvinvoinnista julkaisussa: Sutinen Riikka 2010: Loistava perhe, mahtavat kaverit ja koulussa menee hyvin. Lappilaisten nuorten hyvinvoinnin ankkurit. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C 53. Lapin yliopisto. Rovaniemi.

NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS. Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen

NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS. Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen HYVINVOINTISELVITYKSEN LÄHTÖKOHTIA -Peruskoulun jälkeisessäsiirtymävaiheessa elävien lappilaisten nuorten

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

Saamelainen perhepalveluiden asiakkaana:

Saamelainen perhepalveluiden asiakkaana: Saamelainen perhepalveluiden asiakkaana: kulttuurinen konteksti ja hyvät käytännöt 3.10.2016 Lapsi- ja perhepalveluiden kehittäminen Pia Ruotsala, Saamelaiskäräjät Saamelaiset; alkuperäiskansa neljän valtion

Lisätiedot

Saamelaiserityinen päihdetyö näkyväksi. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Sámisoster ry

Saamelaiserityinen päihdetyö näkyväksi. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Sámisoster ry Saamelaiserityinen päihdetyö näkyväksi Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Sámisoster ry 1 Valtakunnallinen yhdistys - tarkoituksena valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa ja oikeuksia alkuperäiskansana

Lisätiedot

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Omaishoito Saamelaisalueella Toiminnanjohtaja 5.4.2019 SámiSoster ry Tarkoituksena on valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa, oikeuksia ja hyvinvointia alkuperäiskansana sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella. Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015

Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella. Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015 Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015 Yleistä - SAKK (Sámi oahpahusguovddáš) on opetusministeriön toimialaan kuuluva toisen asteen ammatillinen oppilaitos,

Lisätiedot

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Työkokous hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisesta 13.4.2016 Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus saamelaisalueella palvelee asukkaita ja työelämää alueen kulttuurin ja kielen huomioivassa koulutuksessa

Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus saamelaisalueella palvelee asukkaita ja työelämää alueen kulttuurin ja kielen huomioivassa koulutuksessa Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus saamelaisalueella palvelee asukkaita ja työelämää alueen kulttuurin ja kielen huomioivassa koulutuksessa 31.8.2016 Tiina Ervelius projektipäällikkö, lehtori, TtM, sh Kotihoidon

Lisätiedot

Luonto nuorten hyvinvoinnin ja aktivoimisen välineenä esimerkkinä Polku-hanke

Luonto nuorten hyvinvoinnin ja aktivoimisen välineenä esimerkkinä Polku-hanke Luonto nuorten hyvinvoinnin ja aktivoimisen välineenä esimerkkinä Polku-hanke FT, tutkijatohtori Riikka Puhakka Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Tausta Luonto lisää hyvinvointia

Lisätiedot

Aihe: Eduskuntavaalit 2015

Aihe: Eduskuntavaalit 2015 Aihe: Eduskuntavaalit 2015 Arvoisa vastaanottaja, Saamelaiskäräjät lähestyy Teitä ja puoluettanne eduskuntavaalien teemojen merkeissä. Saamelaiskäräjien hallitus on kokouksessaan 17.2.2015 päättänyt lähestyä

Lisätiedot

Saamelaisuus haasteena ja voimavarana sosiaalityössä

Saamelaisuus haasteena ja voimavarana sosiaalityössä Kommenttipuheenvuoro Syrjäytyminen ja sosiaalityö seminaarissa 4.10.2012 Pia Ruotsala, sosiaali- ja terveyssihteeri, Saamelaiskäräjät Saamelaisuus haasteena ja voimavarana sosiaalityössä Saamelaiset ovat

Lisätiedot

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari, Helsinki 29.11.2017 Kristiina Laitinen Aineisto Valtakunnallinen terveysneuvontapisteiden

Lisätiedot

Saamelainen paikallinen kehittäminen

Saamelainen paikallinen kehittäminen Saamelainen paikallinen kehittäminen esiselvitys 2.10.2016 Saamelainen paikallinen kehittäminen Hakija, yhteyshenkilö ja toteutusaika Hankkeen hakijana toimii Pohjoisimman Lapin Leader ry. Hankkeen yhteyshenkilö

Lisätiedot

SAAMELAINEN NUORISO. Interreg IVA Pohjoinen 1.5.2009-30.4.2011

SAAMELAINEN NUORISO. Interreg IVA Pohjoinen 1.5.2009-30.4.2011 SAAMELAINEN NUORISO Interreg IVA Pohjoinen 1.5.2009-30.4.2011 PROJEKTIN LÄHTÖKOHTIA Saamelaista kulttuuria tallentavat erikoismuseot Pohjoismaissa halusivat tallentaa nykysaamelaista kulttuuria kokoelmiinsa

Lisätiedot

N i v e l e t n o t k e i k s i, R o v a n i e m i, L a u r i L a n t e l a j a A n n a N i k u p e t e r i

N i v e l e t n o t k e i k s i, R o v a n i e m i, L a u r i L a n t e l a j a A n n a N i k u p e t e r i N i v e l e t n o t k e i k s i, R o v a n i e m i, 3 1. 1. 2 0 1 9 Monitoimijainen nuorten osallisuuden tukeminen L a u r i L a n t e l a j a A n n a N i k u p e t e r i Esityksen sisältö Tutkimuksen

Lisätiedot

PUHE 1 (5) SAAME JA LAPIN YLIOPISTO-SEMINAARI LAPIN YLIOPISTO, ROVANIEMI 20.12.2010

PUHE 1 (5) SAAME JA LAPIN YLIOPISTO-SEMINAARI LAPIN YLIOPISTO, ROVANIEMI 20.12.2010 PUHE 1 (5) SAAME JA LAPIN YLIOPISTO-SEMINAARI LAPIN YLIOPISTO, ROVANIEMI 20.12.2010 Arvoisa Lapin yliopiston rehtori, pitkäaikainen saamen kielen ja kulttuurin lehtori Leif Rantala, hyvä seminaariyleisö!

Lisätiedot

Lapin lääninhallituksen päätös L.200A LLH-2005-00646/OP-624

Lapin lääninhallituksen päätös L.200A LLH-2005-00646/OP-624 1 PL 71 99871 INARI 30.1.2007 Viite: Selvitys: Lapin lääninhallituksen päätös L.200A LLH-2005-00646/OP-624 Sámi Nuorat Ovttas - Alueellinen yhteistyö saamelaisnuorten identiteetin vahvistajana 1. Hankkeen

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku 1 Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Valtakunnalliset neuvolapäivät 3-4.11.2010 Helsinki Marita Väätäinen, terveydenhoitaja Koskelan neuvola 2 Taustaa TUKEVA 1-hankepilotointi

Lisätiedot

3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa kunnan sijasta Lapin paliskunta:

3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa kunnan sijasta Lapin paliskunta: 1 TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli: Nainen Mies 2. Valitse ikäryhmä johon kuulut: 18 24 25 34 35 44 45 54 55 64 65 74 75 84 85 94 95 3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa

Lisätiedot

NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI

NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Vuosittain: 2007-2016 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia

Lisätiedot

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 Luvut 1000 As.luku Toiminta- Valtion- Tilikauden Tilikauden Lainat Netto- Kunta 2011 kate Verotulot osuudet Vuosikate Poistot tulos yli-/alijäämä 31.12.2011 invest.*) Enontekiö

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Hyvinvointia lapsiperheille TUKEVAlla yhteistyöllä - seminaari 11.2.2010 Oulu, terveydenhoitaja, Koskelan neuvola Lähtökohta

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

Miksi nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntä lisääntyy?

Miksi nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntä lisääntyy? Miksi nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntä lisääntyy? Joitakin havaintoja kentältä Tampereelta kahdenkymmenen vuoden perspektiivistä ja 38 vuoden kokonaisperspektiivistä peruskoulusta kokonaisuudessaan

Lisätiedot

LAUSUNTO 1 (9) 31.10.2007 Dnro:486/D.a.2/07. Opetusministeriö Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osasto PL 29 00023 Valtioneuvosto

LAUSUNTO 1 (9) 31.10.2007 Dnro:486/D.a.2/07. Opetusministeriö Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osasto PL 29 00023 Valtioneuvosto LAUSUNTO 1 (9) 31.10.2007 Dnro:486/D.a.2/07 Opetusministeriö Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osasto PL 29 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö 12.9.2007 LAUSUNTO LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN SAAMELAISYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN SAAMELAISYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN SAAMELAISYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Yhteyshenkilö Sari Guttorm Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Saamelaisyksikkö, Saamelaiskäräjät 040 7432 393

Lisätiedot

Lausunto Saamelaiskäräjälakityöryhmän mietinnöstä

Lausunto Saamelaiskäräjälakityöryhmän mietinnöstä Laurila, A & Saarinen, E & Saarinen, H Lausunto Saamelaiskäräjälakityöryhmän mietinnöstä Kartan lähde: Jouni Kitti, Saamelaiset eilen ja tänään. 1 Lausunto Saamelaiskäräjälakityöryhmän mietinnöstä Työryhmän

Lisätiedot

Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014

Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Eija Stengård, johtava psykologi Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tampereen kaupunki Omaisten

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR)

duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR) duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR) Hankkeen taustaa Hankkeen taustalla on perinteisen saamen käsityökulttuurin ja korkeatasoinen muotoilun osaamisen yhdistäminen sekä uudenlaisten

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Työ- ja toimintakyky. Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL

Työ- ja toimintakyky. Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL Työ- ja toimintakyky Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL Mitä toimintakyky tarkoittaa? kykyä selviytyä itseään tyydyttävällä tavalla jokapäiväisen elämänsä toiminnoista omassa elinympäristössään toimintakyky

Lisätiedot

s Å M E D 1 G G i Dnro 334/D.a.2/2].6.20]6

s Å M E D 1 G G i Dnro 334/D.a.2/2].6.20]6 kirjaamo@minedu.fi TALOUSARVIOSSA 2018 KEHITTÄMISEKSI OSOITETTAVIKSI VALTIONAVUSTUKSIKSI VALTION ESITYS SAAMELAISTEN VARHAISKASVATUSPALVELUIDEN TURVAAMISEKSI JA 00023 Valtioneuvosto PL29 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Saamelainen palveluohjausmalli. Palveluneuvonnan ja -ohjauksen verkoston kokous Pia Ruotsala, Saamelaiskäräjät

Saamelainen palveluohjausmalli. Palveluneuvonnan ja -ohjauksen verkoston kokous Pia Ruotsala, Saamelaiskäräjät Saamelainen palveluohjausmalli Palveluneuvonnan ja -ohjauksen verkoston kokous 10.5.2017 Pia Ruotsala, Saamelaiskäräjät Saamelaisten oikeudellinen asema Saamelaiset ovat EU:n ja Suomen ainoa oikeudellisesti

Lisätiedot

Kulttuurisensitiivisyys hoito- ja diakoniaopinnoissa saamelaisalueella

Kulttuurisensitiivisyys hoito- ja diakoniaopinnoissa saamelaisalueella 4.5.2017 Kulttuurisensitiivisyys hoito- ja diakoniaopinnoissa saamelaisalueella Tiina Ervelius projektipäällikkö, lehtori, TtM, sh & Tiisu-Maria Näkkäläjärvi hanketyöntekijä, opettaja, YAMK ft Olen oppinut

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma

Lisätiedot

Saamelainen maisema. Valtakunnalliset museopäivät Anár Inari. Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida

Saamelainen maisema. Valtakunnalliset museopäivät Anár Inari. Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida Saamelainen maisema Valtakunnalliset museopäivät 25.5.2016 Anár Inari Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida Esityksen rakenne Saamelaismuseo Siida hankepolku => Siidan saamelainen kulttuuriyksikkö

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja paikallisesta peruskoululaisten aineistosta Koulukuraattori Eija Kasurinen Koulupsykologi Reetta Puuronen Kouluterveyskysely 2017 -THL toteutti valtakunnallisen kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet

Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet Riikka Taavetti facebook.com/hyvinvoivasateenkaarinuori Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimus - 2013: kyselytutkimus ja raportti - yli 2500 vastaajaa, yli

Lisätiedot

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma TAITO 2017 Osaamisen ydintä etsimässä Konferenssi Tampereen Taitokeskuksessa 25.-26.4.2017 4.5.2017 Tiina Ervelius, Eeva Mertaniemi, Elina Pekonen

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010

Lisätiedot

ARVIOININ TUKITAULUKKO VUOSILUOKILLE UE

ARVIOININ TUKITAULUKKO VUOSILUOKILLE UE ARVIOININ TUKITAULUKKO VUOSILUOKILLE 7.-9. UE ARVIOINTITAULUKKO 7.lk. UE 7. luokka arvioitavat Oman osaaminen T1, T2, T4, T5, T10 arvosanalle 5 ohuksen avulla. arvosanalle 6: osa tavoitteista toteutuu.

Lisätiedot

ESITYS LAPIN MAAKUNTAOHJELMAN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA SAAMELAISKÄRÄJIEN HANKE-ESITYKSET

ESITYS LAPIN MAAKUNTAOHJELMAN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA SAAMELAISKÄRÄJIEN HANKE-ESITYKSET 1 ESITYS 30.5.2012 Dnro 315/D.a.5/2012 LAPIN MAAKUNTAOHJELMAN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA 2013 2014 SAAMELAISKÄRÄJIEN HANKE-ESITYKSET TEEMA 7. SAAMELAISKULTTUURI KOLTTAKULTTUURIKESKUSHANKE Sevettijärvelle suunnitellaan

Lisätiedot

Loistava perhe, mahtavat kaverit ja koulussa menee hyvin! Riikka Sutinen 53

Loistava perhe, mahtavat kaverit ja koulussa menee hyvin! Riikka Sutinen 53 Poikaystäväni pitää minut onnellisena, luonto järjissäni, ystävät luottavaisena ja omat perinteet tekevät minusta minun! Lappilaisten nuorten hyvinvoinnin ankkurit selvittää peruskoulun jälkeisessä siirtymävaiheessa

Lisätiedot

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus Sari Kuusela Organisaatioelämää voima ja vaikutus Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Sari Kuusela Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Janne Harju Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen,

Lisätiedot

Mitä hyvää, mitä huonoa netissä poikien näkökulmasta? Poikien Talon kokemuksia. Tommi P. Pesonen Projektityöntekijä

Mitä hyvää, mitä huonoa netissä poikien näkökulmasta? Poikien Talon kokemuksia. Tommi P. Pesonen Projektityöntekijä Mitä hyvää, mitä huonoa netissä poikien näkökulmasta? Poikien Talon kokemuksia Tommi P. Pesonen Projektityöntekijä www.poikientalo.fi Tuki- ja neuvontapalvelu www.sinuiksi.fi Neuvontatyöntekijät Jussi

Lisätiedot

Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen

Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen Yhteistyösuunnitelma 8.11.2008 Tavoitteena on.... saamenkielisten ja sisällöltään saamelaisten palvelujen; saamelaisen varhaiskasvatuksen, vanhustenhuollon,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2010

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2010 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2010 Lapin toimintayksikkö 3.6.2010 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa Aika

Lisätiedot

SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU

SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU Paljon tukea tarvitsevat- Paljon palveluita käyttävät- kehittämishanke Kristiina Magga 11.10.2017 Kristiina Magga, Pauliina Näkkäläjärvi, Anne-Maria Näkkäläjärvi 6.4.2017

Lisätiedot

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija , Monikulttuurisuuden asiantuntija SUOMESSA ON Monikulttuurisuus koulussa Noin 50 000 maahanmuuttajataustaista perhettä (4%) Yli 30 000 maahanmuuttajataustaista nuorta PERHEET Maahanmuuttajia Maahanmuuttotaustaisia

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN

Lisätiedot

SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU

SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU Paljon tukea tarvitsevat- Paljon palveluita käyttävätkehittämishanke Kristiina Magga, Pauliina Näkkäläjärvi, Anne-Maria Näkkäläjärvi 6.4.2017 Inari, työpaja, Sajos Tästä

Lisätiedot

Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä

Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä Maaseudun Sivistysliitto Aluepäällikkö Elina Vehkala Monikulttuurisuus maaseudulla Toimimme globaalissa yhteisössä,

Lisätiedot

Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari

Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari Inari 20.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Yhdessä olemme yhteisö rakennamme jotain uutta kohtaamisista syntyy yhteinen

Lisätiedot

Suomen kulttuurivähemmistöt

Suomen kulttuurivähemmistöt Suomen kulttuurivähemmistöt Toimittajat: Marja Hiltunen SUB Göttingen 211 698 288 2000 A 30295 Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja No 72 Helsinki 1997 Esipuhe 7 1. Suomi kulttuurialueena 11 1.1. Uralilainen

Lisätiedot

Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla

Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla Mapping and Analysing Saami Space - projekti on saanut rahoitusta Pohjoismaiden Ministerineuvoston Arctic Co-operation Programme 2012-2014. Johanna Roto, 2015 Saamelaiset

Lisätiedot

PUHE 1 (6) Arvoisa ministeri, hyvä seminaariväki!

PUHE 1 (6) Arvoisa ministeri, hyvä seminaariväki! PUHE 1 (6) 22.09.2008 Arvoisa ministeri, hyvä seminaariväki! Seminaarin teema kieli ja perinteistieto on luonteva yhdistelmä. Kyseessä on oikeastaan saman asian kaksi puolta kielen avulla siirrämme perinteistietouttamme

Lisätiedot

päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö

päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö Lapsen näkökulma vanhempien päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö maritta.itapuisto@jkl.fiitapuisto@jkl Aineistot ja julkaisut Pullon varjosta valoon, 2001.

Lisätiedot

Nuorten kokemuksia elinympäristöstä ja turvallisuudesta. Painoalapäällikkö Valdemar Kallunki 26.11.2013

Nuorten kokemuksia elinympäristöstä ja turvallisuudesta. Painoalapäällikkö Valdemar Kallunki 26.11.2013 Nuorten kokemuksia elinympäristöstä ja turvallisuudesta Painoalapäällikkö Valdemar Kallunki 26.11.2013 Sisältö 1. Nuoret ja kapea turvallisuus Yleinen asevelvollisuus 2. Nuoret ja laajaa turvallisuus Huolenaiheet

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

26.9.2013 Iin työikäisten kokemuksia hyvinvoinnistaan ja siihen liittyvistä palveluista Anitta Koistinen & Pirkko Sandelin

26.9.2013 Iin työikäisten kokemuksia hyvinvoinnistaan ja siihen liittyvistä palveluista Anitta Koistinen & Pirkko Sandelin Sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kulttuurialan palvelut tehostuvat kokemustiedolla ja yhteistyöllä 26.9.2013 Iin työikäisten kokemuksia hyvinvoinnistaan ja siihen liittyvistä palveluista Anitta Koistinen

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin 15.5.2014 Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja 1 Miten Suomen 1.1 miljoonaa lasta voivat? Miten lasten ihmisoikeudet toteutuvat? Lasten hyvinvoinnin ulottuvuudet

Lisätiedot

Juhani Anttila kommentoi: Timo Hämäläinen, Sitra: Hyvinvointivaltiosta arjen hyvinvointiin Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisia visioita

Juhani Anttila kommentoi: Timo Hämäläinen, Sitra: Hyvinvointivaltiosta arjen hyvinvointiin Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisia visioita Juhani Anttila kommentoi: Timo Hämäläinen, Sitra: Hyvinvointivaltiosta arjen hyvinvointiin Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisia visioita Kommentoitu esitysmateriaali: http://www.futurasociety.fi/2007/kesa2007/hamalainen.pdf

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Kemi Ritva Kauhanen

Kaste-ohjelma Kemi Ritva Kauhanen Kaste-ohjelma 28.2.2014 Kemi Ritva Kauhanen Yleiset indikaattorit/indikaattori Kunnan yleinen pienituloisuusaste (2011) Info Toimeentulotukea saaneet henkilöt vuoden aikana, % asukkaista (2011) Info Gini-kerroin,

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi

Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi SAAMELAISKULTTUURI Lapin maakuntamuseon tehtäväpaketti NIMI: KOULU ja LUOKKA: PÄIVÄMÄÄRÄ: Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi A. SAAMELAISET Saamelaisalue Saamelaiset ovat alkuperäiskansa. Saamelaisia asuu

Lisätiedot

Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi

Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi Toiminnanjohtaja Marita Ruohonen Suomen Mielenterveysseura 5.2.2008 Marita Ruohonen 1 Lapset, nuoret ja perheet Hallituksen politiikkaohjelma

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta:

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta: HYVINVOINTITAPAAMINEN 1. tapaaminen / 20 Omaisen syntymävuosi Siviilisääty LÄHEISEN TAUSTATIEDOT Läheiseni on 1. puoliso 3. sisar / veli 2. lapsi 4. joku muu, kuka Syntymävuosi Missä / miten asuu? Diagnoosi(t)

Lisätiedot

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS - SAKK Valtion oppilaitos Toimintaa ohjaa laki ja asetus saamelaisalueen

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto LANU-koordinaatioryhmä 26.11.2015 Turku Näin tutkimus toteutettiin NUORET LUUPIN ALLA 2014 Vastaajat

Lisätiedot

Koulutus- ja kehittämistilaisuus saamelaiset / saamenkieliset sosiaalija terveyspalvelut

Koulutus- ja kehittämistilaisuus saamelaiset / saamenkieliset sosiaalija terveyspalvelut Saamelaisten / saamenkielisten sosiaalipalvelujen kehittämisyksikköhanke Sämmilij/ sämikielâlâš sosiaalpalvâlusâi ovdedemhaahâ Sámiid / sámegielagiid sosiálabalvalusaid ovddidanossodat Säämi / sää mǩiõlsa

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Ikääntyneiden ihmisten moninaisuus ja yhdenvertaisuus

Ikääntyneiden ihmisten moninaisuus ja yhdenvertaisuus Ikääntyneiden ihmisten moninaisuus ja yhdenvertaisuus Eloisa Yhdenvertaisuus -gallupin raportti Juho Rahkonen/Taloustutkimus Oy 28.10.2015 1 Mielipidekyselyn toteutus Henkilökohtainen käyntihaastattelu

Lisätiedot

Saamelaisuuden ja saamelaiskulttuurin huomioiminen ikäihmisten palveluissa

Saamelaisuuden ja saamelaiskulttuurin huomioiminen ikäihmisten palveluissa Saamelaisuuden ja saamelaiskulttuurin huomioiminen ikäihmisten palveluissa Valmentaja Tiisu-Maria Näkkäläjärvi os. Liiti Saamelaisalueen koulutuskeskus Sosiaali- ja terveysalan opettaja Fysioterapeutti

Lisätiedot

FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt

FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Kartoitus sijaisisien asemasta. Hakala, Joonas Murtonen, Veikka

Kartoitus sijaisisien asemasta. Hakala, Joonas Murtonen, Veikka Kartoitus sijaisisien asemasta Hakala, Joonas Murtonen, Veikka Tutkimuksen taustaa Idea sijaisisiä koskevasta opinnäytetyöstä syntyi PePPihankkeen toimesta, kyseltyämme sähköpostitse opinnäytetyön aihetta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 1 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 2 MITKÄ ASIAT HUOLESTUTTAVAT,

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 3/2010

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 3/2010 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 3/2010 Lapin toimintayksikkö 29.9.2010 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa

Lisätiedot

Kannabiksen puheeksiotto menetelmiä käytön vähentämisen ja lopettamisen tueksi

Kannabiksen puheeksiotto menetelmiä käytön vähentämisen ja lopettamisen tueksi Kannabiksen puheeksiotto menetelmiä käytön vähentämisen ja lopettamisen tueksi Terveydenhoitajapäivät 2019, Rovaniemi kim.kannussaari@ehyt.fi 050 597 7555 @KimKannussaari Elinaikainen käyttö (15 69-vuotiaat)

Lisätiedot

SÁMI ÁRVVUT - KANNANOTTO Sivu 1/5 Hallitus SÁMI DUODJI Johtokunta

SÁMI ÁRVVUT - KANNANOTTO Sivu 1/5 Hallitus SÁMI DUODJI Johtokunta SÁMI ÁRVVUT - KANNANOTTO Sivu 1/5 Lapin TE-toimisto (koulutusneuvonta@te-toimisto.fi) Lapin Ely-keskus Saamelaisalueen koulutuskeskus Työ- ja elinkeinoministeriö ASIA: Kannanotto saamen käsityön työvoimapoliittisesta

Lisätiedot