Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Sivu 1 / / Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Eija-Inkeri Kailassuo, puh Tuija Kumpulainen, puh Päätösehdotus Perusturvajohtaja Juha Metso Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena valtuutettu Martti Hellströmin ja 17 muun valtuutetun jättämään valtuustokysymykseen Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille sekä toteaa kysymyksen loppuun käsitellyksi. Käsittely Byman Löflundin kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen: Kohdan 8 loppuun: Jatkossakin kaupunki pyrkii välttämään tekemästä sopimuksia veroparatiiseihin kytköksissä olevien yhtiöiden kanssa. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Bymanin lisäysehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen. Päätös Oheismateriaali Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti siten täydennettynä, että vastauksen loppuun lisättiin lause Jatkossakin kaupunki pyrkii välttämään tekemästä sopimuksia veroparatiiseihin kytköksissä olevien yhtiöiden kanssa. - Valtuustokysymys Selostus Martti Hellströmin ja 17 muuta valtuutettua ovat allekirjoittaneet kirjatun valtuustokysymyksen, jossa todetaan, että kaupungin terveys- ja sosiaalitoimen viimeaikaiset päätökset mm. Matinkylän terveyspalvelujen siirtämisestä väliaikaisesti Tapiolaan ja samalla tapahtuvaan Puolarmetsän terveysaseman siirtoon Ison Omenan palvelutorille Olarin asukkaita palvelemaan, on tuonut esille epätietoisuutta koko sosiaali- ja terveyspalveluiden tarjoamien palveluiden tuottamisesta Espoossa sekä sopimustilanteesta yksityisen palveluntuottajan kanssa.

2 Kaupunginhallitus Sivu 2 / 2 Vastaukset allekirjoittaneiden valtuutettujen kysymyksiin 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut valmistelukehotuksen Espoontorin sopimuksen osalta sekä seurannut hankinnan etenemistä ja Hankintapäätöksen on tehnyt Espoon hankintasäännön 5 :n mukaisesti perusturvajohtaja ja perusturvajohtajan päätös on laillisuusvalvottu kaupunginhallituksen kokouksessa Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt Puolarmetsän terveysaseman palveluiden kilpailuttamisesta. Hankintapäätöksen on tehnyt Espoon hankintasäännön 5 :n mukaisesti perusturvajohtaja ja perusturvajohtajan päätöksen on laillisuusvalvonut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Alkuperäiset sopimukset ovat siirtyneet sellaisenaan Mehiläinen Oy:lle yrityskaupan seurauksena. Mediverkko Yhtymä Oy ja Mediverkko Terveyspalvelut Oy ovat sulautuneet Mehiläinen Oy:hyn. Sopimuksiin on kirjattu, että osapuolen mahdollinen sulautuminen kolmannen osapuolen kanssa ei vaikuta sopimuksen voimassaoloon tai ehtoihin. 3 Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt Matinkylä-Olarin palveluverkosta Päätöksen mukaan Matinkylän terveysasema väistää Ison Omenan Palvelutorille remontin ajaksi ja palaa sitten omiin tiloihinsa. Tämän jälkeen Puolarmetsän väestön palvelut tuotetaan Ison Omenan Palvelutorin tiloissa. Aihe on ollut esillä lautakunnassa uudelleen päätettäessä luopua Puolarmetsän vuokravastuusta. Tämän yhteydessä on todettu Matinkylän väistön onnistuvan Tapiolaan, jolloin Puolarmetsä voi siirtyä aikaisemmin Palvelutorille ja Puolarmetsän vuokravastuusta voidaan luopua yli vuotta arvioitua aikaisemmin. Puolarmetsän asukkaiden palvelun siirtyminen aikanaan Palvelutorille on ollut suunnitelmissa hankintavaiheessa, joten se on kerrottu hankintaasiakirjoissa palvelukuvauksessa. Suunnitelma olisi toteutuessaan merkittävä muutos palvelun järjestämisen olosuhteissa ja on sen vuoksi tuotu esille hankinta-asiakirjoissa. Tämä asukkaiden palveluiden tuottamispaikan muuttuminen on riippumaton tuottajasta, sama olisi ollut edessä kaupungin omana tuotantona. 4 Mediverkon ja Mehiläisen sulautumissuunnitelmat eivät ole olleet tiedossa sopimusta tehtäessä. 5 Molemmissa sopimuksissa on käytetty Espoon kaupungin yleistä sopimuspohjaa. Sopimuksiin on kirjattu, että tilaajalla (kaupunki) on

3 Kaupunginhallitus Sivu 3 / 3 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyslautakunta sulautumisen yhteydessä halutessaan oikeus irtisanoa sopimus 6 kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Kaupunki voi myös halutessaan irtisanoa sopimukset kesken sopimuskauden 6 kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. 6 Molemmissa sopimuksissa on kohdassa 5 kuvatunlainen mahdollisuus sopimuksen irtisanomiseen. 7 Kaupunki voi halutessaan irtisanoa ostopalvelusopimuksen (Espoontori ja / tai Puolarmetsä) 6 kuukauden irtisanomisajalla esim. järjestääkseen palvelun uudelleen itse. Terveysasematoiminnan näkökulmasta 6 kuukautta on liian lyhyt aika käynnistää terveysasema omana tuotantona, koska taustalla pitää ensin järjestää riittävät vakanssit ja sen jälkeen täyttää ne. Sopimuksen irtisanominen ja purkaminen ovat kaksi eri tapaa päättää sopimuksen voimassaolo. Ostopalvelusopimus voidaan yleisesti irtisanoa ilman perustetta ja sitä seuraa sopimuksessa määritetty irtisanomisaika. Ostopalvelusopimuksen purkaminen tarkoittaa sopimussuhteen välitöntä lakkaamista ja vaatii perusteeksi toisen osapuolen tekemän olennaisen sopimusrikkomuksen. Sulautuminen ei ole hankintalainsäädännön tarkoittama sopimuksen olennainen muutos ja sopimuksen purkuperuste. Espoon kaupungilla ei ole Mediverkko Yhtymä Oy:n ja Mediverkko Terveyspalvelut Oy:n ja Mehiläinen Oy:n sulautumisen seurauksena perustetta purkaa Puolarmetsän ja Espoontorin ostopalvelusopimuksia. Perusteeton sopimuksen purku aiheuttaa sopimuksen purkajataholle vahingonkorvausvelvollisuuden. 8 Kaupunki kehittää jatkuvasti sopimuspohjiaan ja ottaa nyt esitetyt kehitysehdotukset huomioon. Kaupungin sopimussuhteissa sovelletaan lisäksi hankintalakia ja julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja (tällä hetkellä voimassaolevina mm. JYSE 2014 Palvelut ja JYSE 2014 Tavarat). Jatkossakin kaupunki pyrkii välttämään tekemästä sopimuksia veroparatiiseihin kytköksissä olevien yhtiöiden kanssa. Päätösehdotus Perusturvajohtaja Juha Metso Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena valtuutettu Martti Hellströmin ja 17 muun valtuutetun jättämään valtuustokysymykseen koskien Matinkylän terveyspalvelujen siirtoa

4 Kaupunginhallitus Sivu 4 / 4 Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirtoa Ison Omenan palvelutorille sekä toteaa kysymyksen loppuun käsitellyksi. Käsittely Päätös Esittelijä lisäsi kysymyksen numero 7 vastaukseen määritelmät sopimuksen irtisanomisesta ja sopimuksen purusta. Sosiaali- ja terveyslautakunta Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi

5 Kaupunginhallitus Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1526/10.03.02/2015 Kaupunginhallitus 141 20.4.2015 Kaupunginhallitus 163 27.4.2015 75 Valtuustokysymys Matinkylän jäähallin sisäilmasta Valmistelijat / lisätiedot: Julia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 4468/06.00.00/2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 116 22.11.2012 Kaupunginhallitus 375 17.12.2012 24 Valtuustokysymys reumapotilaiden hoidon turvaamisesta Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 15.11.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 143 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.03.2013 Sivu 1 / 1 5100/06.00.00/2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 15.5.2012 Kaupunginhallitus 85 4.3.2013 51 Valtuustoaloite Espoon terveydenhoitopalvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 659/10.03.01/2012 Kaupunginhallitus 136 7.5.2012 Valtuusto 71 21.5.2012 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 Kaupunginhallitus 99 16.3.2015 57 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 Valtuusto 64 19.5.2014 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 3961/10.03.00/2015 Kaupunginhallitus 304 5.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 162 Valtuustokysymys senioritalon käytöstä Espoon keskuksessa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 3213/2016 11.01.02 Ympäristölautakunta 105 8.12.2016 Kaupunginhallitus 11 9.1.2017 15 Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 Kaupunginhallitus 37 19.1.2015 42 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä (Pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3961/10.03.00/2015 Kaupunginhallitus 304 5.10.2015 323 Valtuustokysymys senioritalon käytöstä Espoon keskuksessa (Kv-asia) (Pöydälle 5.10.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5

Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 11.05.2016 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 11.05.2016 keskiviikko klo 17:00-19:15 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin 24.08.2016 Sivu 1 / 1 1206/2016 00.01.03 97 Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eija-Inkeri

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28 19.03.2014 Sivu 1 / 1 2145/00.01.02/2013 28 Esitys Puolarmetsän terveysasemapalvelujen hankinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. 046 877 1914 Elina Jaakovlew-Markus, puh. 050 304

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.09.2016 Sivu 1 / 1 1285/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 51 15.8.2016 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 66 5.9.2016 282 Valtuustoaloite oirekyselyjen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.04.2013 Sivu 1 / 1 2713/06.00.00/2012 122 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1 2936/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 251 27.8.2012 125 Valtuustokysymys Espoo Cateringin perimistä maksuista Valmistelijat / lisätiedot: Ahola Minna, puh. (09) 816 22270

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 17.01.2013 Sivu 1 / 1 83/02.02.00/2012 290 13.12.2012 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 13.12.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 64 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 1147/06.01.01/2012 Kaupunginhallitus 134 7.5.2012 Valtuusto 68 21.5.2012 83 Valtuustokysymys suolistosyövän seulonnoista (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.02.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 12.2.2014 keskiviikko klo 17:54-19:50 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Tiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1 6291/00.00.01/2011 Rakennuslautakunta 221 11.12.2012 4 Kaupunkikuvatoimikunnan asiantuntijajäsenestä määrääminen Valmistelijat / lisätiedot: Mäkelä Solja, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1 1147/06.01.01/2012 134 Valtuustokysymys suolistosyövän seulonnoista (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pohjanpalo Aila, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 20.09.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 115 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 423/2016 10.04.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 73 25.5.2016 Kaupunginhallitus 205 20.6.2016 103 Valtuustoaloite nuorten ja ikäihmisten yhteisasumisesta Espoossa Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.02.2014 Sivu 1 / 1 856/00.04.02/2014 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Taija Rönnberg, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 334/00.00.01/2013 49 Vammaisneuvoston asettaminen toimintakaudelle 2013 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kiviniitty Sirkku, puh. (09) 816 51044 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1. 96 Valtuustokysymys kyberturvallisuuden järjestämisestä ja uhkiin varautumisesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1. 96 Valtuustokysymys kyberturvallisuuden järjestämisestä ja uhkiin varautumisesta Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1 1909/07.01.00/2015 Kaupunginhallitus 189 25.5.2015 96 Valtuustokysymys kyberturvallisuuden järjestämisestä ja uhkiin varautumisesta Valmistelijat / lisätiedot: Juha Kalander,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1 423/2016 10.04.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 73 25.5.2016 205 Valtuustoaloite nuorten ja ikäihmisten yhteisasumisesta Espoossa (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 287/00.01.00/2014 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 24.2.2014 58 Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Lappalainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16 25.02.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 16 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuuspalvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n Turvapalvelujen hoidettavaksi (Kh/Kv) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille 10.12.2013 Sivu 1 / 1 5263/00.01.01/2013 252 Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 17.02.2016 Sivu 1 / 1 259/2016 06.00.00 25 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoonpääsyn toteutumisesta Espoon perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 85 9.12.2013 368 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen 09.01.2017 Sivu 1 / 1 4885/2016 10.03.02 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäntynen, puh. 043 826 8978 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010 Sivu /8 Valtuusto..00 LISTAN ASIANRO Asianro 585 / / 00 Harjoitushallin toteuttaminen Tapiolan urheilupuistoon, hallin toteuttamiseksi tarvittavan lainan takaus sekä Matinkylän jäähallin peruskorjauksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 16.03.2015 Sivu 1 / 1 728/01.01.00/2015 20 Oikaisuvaatimukset Tilakeskus-liikelaitoksen tilapalvelupäällikön vakanssin siirtämisestä tilahallinnan yksiköstä talonrakennuttamisen yksikköön ja tilapalvelupäällikön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1 3921/02.08.00/2012 Tarkastuslautakunta 9 21.3.2013 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Ala-aho,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 2581/07.02.01/2015 289 Valtuustoaloite Espoon liittymisestä kuntalaisaloite.fi -palveluun (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 1549/11.03.05/2013 Kaupunginhallitus 150 6.5.2013 Valtuusto 82 20.5.2013 100 Valtuustokysymys eläinsuojelusta sekä kaupungineläinlääkärille säädettyjen valvontatehtävien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26. Valmistelijat / lisätiedot: Eva Peltola, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26. Valmistelijat / lisätiedot: Eva Peltola, puh 9.05.06 Sivu / 05/06 00.0.03 6 Espoon sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys vuodelta 05 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Peltola, puh. 09 86 503 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus nuorisopalvelujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2 Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1 4906/11.00.01/2014 Kaupunginhallitus 178 11.5.2015 100 Valtuustoaloite vähäpäästöisten autojen edistämisohjelman toteuttamisesta pääkaupunkiseudulla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 5268/00.00.01/2012 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2013-2014 Valmistelijat / lisätiedot: Immonen Sirpa, puh. (09) 816 23329 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 87. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 87. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.06.2016 Sivu 1 / 1 1995/2016 10.03.00 Kaupunginhallitus 173 30.5.2016 87 Valtuustokysymys Pohjois-Espoon poikkeuslupakäytännöstä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.09.2016 Sivu 1 / 1 2751/2016 01.01.01 107 Pitkäaikaishoitopäällikön tehtävän (vakanssinumero 333739) vakinainen täyttäminen Vanhusten palvelujen tulosyksikössä, työavain 2-298-16 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Yritys (jäljempänä Toimittaja) Osoite Y-tunnus. Molemmat jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet. Asiakkaan yhteyshenkilön yhteystiedot

Yritys (jäljempänä Toimittaja) Osoite Y-tunnus. Molemmat jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet. Asiakkaan yhteyshenkilön yhteystiedot TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 3 1 (7) Toimistotyön ergonomiatuotteiden hankinta 1. Sopijaosapuolet Espoon kaupunki (jäljempänä Asiakas) Hankintapalvelut PL 640 Y-tunnus 0101263-6 2. Sopimuksen yhteyshenkilöt:

Lisätiedot

Espoon kaupunki jäljempänä Asiakas Osoite Y-tunnus 0101263-6. Yritys jäljempänä Toimittaja Osoite Y-tunnus. Asiakkaan yhteyshenkilö:

Espoon kaupunki jäljempänä Asiakas Osoite Y-tunnus 0101263-6. Yritys jäljempänä Toimittaja Osoite Y-tunnus. Asiakkaan yhteyshenkilö: TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 4 1 (8) Uimahallikemikaalien hankinta Espoon uimahalleihin Sopijaosapuolet Sopimuksen yhteyshenkilöt: Sopimuksen kohde ja tavoitteet Sopijaosapuolten vastuut Espoon kaupunki jäljempänä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 2584/2015 09.00.00 27 Espoon kaupungin turvallisuusohjelman tarkastaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen, puh. 043 824 5679 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 23.09.2015 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2015 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 3934/05.01.00/2012 149 Valtuustoaloite lapsiperheille tarjottavien kodin- ja lastenhoitopalvelujen selvittämisestä (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Raija Vanhatalo,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 37 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Harju, puh. 046 877 2591 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh 06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH) 20.03.2013 Sivu 1 / 1 2713/06.00.00/2012 27 Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH) Valmistelijat / lisätiedot: Kumpulainen Tuija, puh. (09) 816 32264 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 249. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 249. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.09.2013 Sivu 1 / 1 3726/00.01.02/2013 249 Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien ohjelmakuvausten hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Hoverfält, puh. (09) 816 84862 Jorma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 206. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 206. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1 1287/2016 10.04.00 Kaupunginhallitus 118 4.4.2016 Valtuusto 56 25.4.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 72 25.5.2016 206 Valtuustokysymys nuorten asuntotilanteesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 1148/02.02.00/2012 Kaupunginhallitus 110 16.4.2012 Valtuusto 70 21.5.2012 91 Valtuustoaloite sosiaalisesti heikommassa asemassa olevien nuorten tukemiseksi kesätyöpaikoilla

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 9. Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 9. Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 09.03.2016 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 09.03.2016 keskiviikko klo 14:00-17:30 Paikka Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 12.4.2016 66 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä 09.03.2017 Sivu 1 / 1 660/2017 00.01.00.03 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1118/00.01.00/2015 58 Lausunto suunnitelmaan Espoon apuvälipalvelujen organisoinnista HUSapuvälinekeskukseen Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Liisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 113. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 113. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1 1010/10.03.01/2015 Tekninen lautakunta 25 18.3.2015 Tekninen lautakunta 49 13.5.2015 Kaupunginhallitus 225 15.6.2015 113 Valtuustokysymys Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 21.09.2016 Sivu 1 / 1 3209/2016 11.01.00 Tekninen lautakunta 71 24.8.2016 88 Valtuustokysymys, joka koskee glyfosaatin käytön lopettamista Espoon kaupungilla (palautettu, tekn. ltk.

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 27.01.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 27.01.2014 maanantai klo 8:00-9:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 280. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 280. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 3769/02.05.05/2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 44 7.9.2015 280 Tapiolan Urheilutalo Oy:n vähemmistöosakkeiden lunastaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 21.09.2016 Sivu 1 / 1 1441/2013 00.01.02 Kaupunginhallitus 177 30.5.2016 Valtuusto 83 13.6.2016 Tekninen lautakunta 85 21.9.2016 85 Esteetön Espoo 2020, Espoon kaupungin esteettömyysohjelman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 5349/2013 00.01.02 Kaupunginhallitus 328 7.11.2016 209 Poikkihallinnollisen kehitysohjelmatyön jatkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh. 046 877 2055 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot